ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2011 30.04.2012"

Transkriptio

1 ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS Espoon Palloseura on Suomen Jääkiekkoliiton Sinettiseura (sinetin nro 44), jonka toiminnassa noudatetaan Nuori Suomi ohjelman periaatteita. Seurassa toimi kauden aikana juniorijoukkueet kahdessatoista eri ikäluokassa eli G-junioreista (2004 syntyneet) aina A-junioreihin ( syntyneet) saakka. Lisäksi seurassa toimi kaksi ikämiehille tarkoitettua joukkuetta (yli 45v ja yli 50v) sekä kiekkokoulu vuosina syntyneille. Kiekkokouluun osallistui yli sata lasta. Kiekkokoululaisille jaettiin seuran päättäjäisten yhteydessä mitalit ja kunniakirjat näytöspelien jälkeen. Niitä olivat jakamassa Espoon Bluesin liigajoukkueen pelaajat. Seura ylläpiti seuran jäsenille tarkoitettua varustepörssiä. Pörssin tuottoja oli mahdollista käyttää vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksien tukemiseen tätä tarkoitusta varten hyväksyttyjen toimintaperiaatteiden mukaisesti EPS Jääkiekko järjesti Espoon kaupungin Jääsporttis -iltapäiväkerhon perjantaisin. Iltapäiväluistelu oli tarkoitettu myös seuraan kuulumattomille halukkaille. Seuran jäsenmäärä oli kauden aikana noin SEURAN JOHTO JA TOIMINTA Vuosikokouksessa ( ) seuran puheenjohtajaksi valittiin Jari Salminen. Varapuheenjohtajaksi johtokunta valitsi keskuudestaan Ari Siipivirran. Seuran toimihenkilöt olivat valmennuspäällikkö Juha Paananen, urheilupäällikkö Petro Koivunen, toimistonhoitaja Seidi Saarela ja tiedotuspäällikkö Jaakko Kjellberg Johtokunta kokoontui kauden aikana 8 kertaa. Kauden aikana tarkistettiin ja täydennettiin seuran ohjeistuksia. Valmentajat kokoontuivat urheilu- ja valmennuspäällikön johdolla keskustelemaan seuran kehittämisestä kaksi kertaa seminaarimuotoisiin tilaisuuksiin, jotka olivat jatkoa edellisellä kaudella järjestetyille vastaaville tilaisuuksille. Lisäksi valmennuspäällikkö ylläpiti valmentajakerhoa, joka kokoontui tarpeen mukaan. Keväällä 2012 tehtiin ehdotus Espoolaisten seurojen yhdistämisestä yhdeksi seuraksi. EPS Jääkiekko ry käsitteli asiaa joukkueiden johtohenkilöiden kanssa erillisessä palaverissa ja johtokunnan kokouksessa. Todettiin, että esitetty malli oli keskeneräinen ja ehdotus torjuttiin. Espoon Kiekkoilun Tuki ry:n kokouksiin osallistuttiin säännöllisesti, kunnes Espoon Kiekkoilun Tuki päätti ylimääräisessä yhdistyskokouksessa erottaa puheenjohtaja Jari Salmisen kesken toimikauden ja valita tilalle Heikki Kymäläisen Blues Matinkylä ry:stä. Vastoin Espoon Kiekkoilun Tuen sääntöjen tueksi laadittua jäsensopimusta EPS Jääkiekko Ry:n ehdokasta Ari Siipivirtaa ei valittu Espoon Kiekkoilun Tuen hallitukseen.

2 2 JÄSENISTÖ Seuran puheenjohtaja ja valmennuspäällikkö ovat osallistuneet Suomen Jääkiekkoliitto ry:n toimintaan aktiivisesti seuran edustajina. Kauden päättäjäiset pidettiin Barona Areenalla Tilaisuudessa palkittiin perinteisesti jokaisesta joukkueesta kolme pelaajaa (liite1). Lisenssin maksaneita pelaajia Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:ssä oli kauden päättyessä noin 520, valmentajia noin 60, joukkueiden johto- ja huoltotehtävissä toimi noin 75 henkilöä Kauden aikana täydennettiin ikäluokkia halukkailla mukaan tulijoilla. 3 VALMENNUSTOIMINTA Kauden valmennuksen painopistealueet olivat luistelutaidon, syöttöpelaamisen lisäksi pelin opettamisessa laaditun seuran valmennuksen linjausten mukaisesti. Samoja asioita harjoiteltiin valmennuspäällikön johdolla vapaaehtoisilla tekniikkajäillä. Tekniikkajäät olivat tarjolla kaikille halukkaille ikäluokissa. Pyrimme kokoamaan enemmän homogeenisia ryhmiä yhdistelemällä eri ikäluokkien taitotasoltaan samantasoisia pelaajia samoille jäille. Valmentajien taitotason ylläpitämiseen ja kohottamiseen panostettiin kauden aikana. Liiton uusittuja valmennuskursseja oli tarjolla runsaasti. EPS maksoi valmennuspäällikön hyväksymät valmentajien kurssit. Valmennustiedon ja laadun kohottamiseksi espoolaiset valmennuspäälliköt jatkoivat Espoolaisen Jääkiekkovalmentajien kerhon pitämistä. Kerho kokoontui koulutuksen merkeissä 8 kertaa kauden aikana. EPS valmentajien osallistuminen ko. tilaisuuksiin oli edelleen hyvää tasoa. Henkilökohtaisen taidon opettamista, pelikäsityksen parantamista ja oheisharjoittelun tärkeyttä korostettiin valmennuspäällikön ja valmentajien yhteisissä ja kahdenkeskeisissä palavereissa. Varsinaista asioiden opettamista, kehittymisen huomioimista ja siihen liittyvää henkilökohtaista palautteen antamista pyrittiin lisäämään Seuran vastuuvalmentajille oli tarjolla MM-kisojen aikana pidettävä kansainvälinen seminaari johon osallistuivatkin lähes kaikki vastuuvalmentajat. Maalivahtivalmennuksen koordinaattori yhdessä maalivahtivalmentajien kanssa jatkoivat suunnitelmallista työtä maalivahtien kanssa. Nuoremmilla maalivahdeilla oli mahdollisuus osallistua erillisille maalivahtijäille kauden aikana viikoittain. Vanhempien maalivahtien kouluttaminen tapahtui lähinnä heidän omilla jäillä jääpulasta johtuen. Kesä-, elo- ja joulukuussa pidettiin maalivahtileirit. Laukojina toimivat omat vanhemmat junioripelaajat. Valmennuspäällikkö osallistui sinettiseurojen valmennuspäälliköille ja pääkaupunkiseudun alueen valmennuspäälliköille järjestettyihin tilaisuuksiin. Lisäksi espoolaiset valmennuspäälliköt kokoontuivat seitsemän kertaa kauden aikana. EPS ikäluokka 2002 lähti mukaan alueen järjestämään kolmivuotiseen E2 - D2-projektiin Aluepäällikön johdolla pidettiin useita laadukkaita koulutustilaisuuksia ko. ikäluokalle. Espoolaiset valmennuspäälliköt vastasivat myös Blues -97 ja keväällä myös Blues -98 tehojäiden suunnittelusta ja harjoitusten vetämisestä. Näihin tehoryhmiin kutsuttujen EPS pelaajien määrä oli merkittävä. EPS pelaajia osallistui myös alueen tehojäille, jossa siis tarkkailtiin koko eteläisen alueen parhaita -

3 97, -98 ja -99 pelaajia. Hyvät sarjasijoitukset toivat myös näihin tarkkailu - ja harjoitustilaisuuksiin ennätyssuuret pelaajapositiot. Kiekkokoulu oli edellisten vuosien tapaan kahdesti viikossa (lauantai ja sunnuntai) syyskuun alkupuolelta huhtikuun lopulle. Kiekkokoulun loppunäytös ja päättäjäiset pidettiin Espoonlahden Forum-hallissa Kouluun osallistui kauden aikana yli sata lasta ( syntyneitä), mikä oli vielä nykyisillä resursseilla hallittavissa. Kiekkokoulun toiminnasta vastasi valmennuspäällikkö. Kauden lopulla kiekkokoulusta perustettiin ikäluokka, joka samalla aloitti omat harjoituksensa. Lähes kaikki kiekkokoulussa olleista 2005 syntyneistä halusivat aloittaa ikäluokkajoukkueessa. 4 KILPAILUTOIMINTA Juniori-ikäluokat (C2-D1) osallistuivat pääkaupunkiseudun alueen sarjoihin pääsääntöisesti kahdella joukkueella kahdella eri tasolla (AAA liiga ja AAA div/aa). Sarjoihin ilmoittauduttiin C2 G ( ) ikäluokissa 25 joukkueella. Vanhemmassa päässä (C-A juniorit) osallistuimme neljällä joukkueella liiton alaisiin kansallisiin sarjoihin. Tulokset olivat sarjasijoituksillakin mitattuna hyvät, sillä EPS 97 Red joukkue selvitti tiensä epäviralliseen ylialueelliseen sm-loppusarjaan ja voitti monta sm liigan vastaavaa ikäkausijoukkuetta. D1 ikäluokassa EPS 98 pääsi valtakunnallisessa turnausluonteisessa sarjassa aina pronssiotteluun asti. D2 ikäluokassa EPS 99 ylti 16 parhaan joukkoon valtakunnallisessa turnausluonteisessa sarjassa.aluesarjoissa EPS 98 joukkue voitti korkeimman tason (AAA-liiga) aluepronssin ja EPS 99 Red aluehopean. Myös alemmilla sarjatasoilla pelanneet joukkueet pärjäsivät hyvin, mikä osoittaa tason laajuutta ja sitä, että myös muita ikäluokan joukkueita on valmennettu tasokkaasti. Nuoremmatkin juniorit tarjosivat kovia vastuksia aivan alueen kärkijoukkueille ja pystyivät voittoihin monista ns. yhdistelyjoukkueista. Myös turnauksissa tuli menestystä useilla eri tasoilla. C2 -F1 ikäluokissa tähdennettiin että jokainen pelaaja pelaisi sellaisella sarjatasolla (sarjat AAA/AA/A) ja sellaisissa peleissä joissa vastustajat olisivat samalla taito- ja fyysisellä kehitystasolla kuin kukin meidän pelaajamme. Painotettiin myös, että valmentajat pitäisivät yllä jatkuvaa pelaajatarkkailua joka mahdollistaisi siirtymiset ryhmästä toiseen. Näin pyrittiin siihen että myös hieman myöhemmin kehittyvät voisivat säilyttää mahdollisuuden pyrkiä ikäluokan kovimpaan joukkueeseen. Haluamme edelleen, että kaikki olisivat kuitenkin yhtä samaa ikäluokkajoukkuetta kuten aikaisemminkin. Nuoremmissa ikäluokissamme on kaksi tasavahvaa pelijoukkuetta. Leijonaliiga ikäluokat (F2-G) osallistuivat kaikki neljällä tasavahvalla joukkueella alueen sarjoihin ja turnauksiin. Kauden päätteeksi tehtiin useita turnausvierailuja moniin eri kaupunkeihin Sarjataulukot sekä tulokset löytyvät jääkiekkoliiton tulospalvelusivuilta. Joukkueiden sarjasijoitukset kaudella on esitetty liitteessä 2. Seura osallistui espoolaisen valtakunnallisen tason A-, B-, ja C-junioreiden edustusjoukkueiden toimintaan yhdessä muiden espoolaisten kasvattajaseurojen kanssa. Toiminta on organisoitu Kiekko- Espoo Juniorit ry:n kanssa, jonka jäsen EPS Jääkiekko ry on. Kiekko-Espoo Juniorit ry:n hallitus muodostuu kasvattajaseurojen edustajista.

4 5 TURNAUKSET Kauden aikana järjestettiin seuraavat turnaukset Espoonlahdessa: Päivämäärä Ikäluokka Paikka Espoonlahti Espoonlahti Leppävaara Espoonlahti, Matinkylä, Leppävaara Yhteisturnaus kaikkien kasvattajaseurojen järjestämänä 6 LEIRITOIMINTA Kesäkuun leiritoiminta järjestettiin Forumin ollessa vuosihuollossa Matinkylän halleissa. Elokuun leirit pidettiin taas Espoonlahden Forum-hallissa. Ruokailut hoideltiin neuvottelutiloissa ja varusteet voitiin jättää hallille kuivumaan yöksi. Valmennuspäällikkö osallistui nuorempien ikäluokkien leirien suunnitteluun ja harjoitusten vetämiseen tarpeen mukaan 7 TIEDOTUSTOIMINTA 8 TALOUS Seuralle palkattiin syksyllä osa-aikainen tiedotuspäällikkö hoitamaan nettisivujen ja jäälistojen ylläpitoa sekä muuta seuran tiedottamista. Kausijulkaisu valmistui ja jaettiin ennen joulua. Julkaisun tekemisestä vastasi Timo Winqvist ja sen jakelun hoiti ikäluokka -99. Seuran sisäinen tiedotus on hoidettu kuukausittain pidetyissä johtokunnan kokouksissa ja sähköpostitse sekä seuran nettisivuilla. Seuran hallintoon ja kehittämiseen liittyvien asioiden tiedottamisesta ikäluokille ovat vastanneet ikäluokkavastaavat johtokunnan jäsenet. Joukkueiden sisäisestä tiedottamisesta ovat vastanneet joukkueenjohtajat tai vanhempainkokouksen nimeämät tiedotusvastaavat. Valmennuspäällikkö ja seuran puheenjohtaja kävivät eri ikäluokkien vanhempainkokouksissa ja kiekkokoulun infotilaisuuksissa kertomassa seuran toimintaperiaatteista, valmennuksellisesta linjauksesta ja Nuori Suomi-ohjelmasta. Seuran talous ja sen hoito oli kauden aikana vankalla pohjalla. Seuran hallinnon toiminnan tarvitsemat varat saatiin aikaisempien vuosien tapaan jäämaksutuotoista (Forumin jäänhinnan ja Kiekkoilun Tuen veloitushinnan erotus) sekä kahviotuotoista. Ikäluokilta ei peritty nk. seurakorvauksia yleiskulujen kattamiseksi. Jäsenmaksu oli 30 euroa. Lisäksi seura on saanut Espoon kaupungin toiminta-avustusta, vuokra-avustusta ja koulutusavustusta valmentajien kurssittamiseen. Espoon kaupungin myöntämät avustukset olivat suuremmat kuin alun perin niiden ajateltiin voivan olla, joten seura teki ylijäämäisen tuloksen. Myös Suomen Jääkiekkoliitto avusti seuraa toimintatuella. Alueen järjestämien koulutusten kustannukset katettiin Jääkiekkoliiton Sinettiseuroille varaamista avustuksista. Lopuista kustannuksista vastasi seura.

5 9 MUUTA Joukkueet ovat hoitaneet oman toimintansa vanhemmilta kerätyillä kuukausimaksuilla ja sen lisäksi mm. myymällä mainoksia kausijulkaisuun, pelipaitoihin sekä erilaisilla oheismyynneillä turnausten aikana Seura vuokrasi Espoon kaupungilta Espoonlahden Forum-jäähallin kahviotilat sekä kaikki hallin mainostilat. Helmikuussa 2011 sattunut kattovaurio vaikeutti kahvilatoimintaa vielä syksyllä. Hallimainosten myynnistä on maksettu arvonlisäveroa. Kahvilan hoitaminen talkootyönä on ollut seuran joukkueiden tehtävä. Seuran kahviotoiminta on tuloverovapaata toimintaa verottajan päätöksen mukaisesti. Kahvilan myynnistä on maksettu arvonlisäveroa. Iltapäivisin toimiva luistelukerho kokoontui arkisin kerran viikossa perjantaisin klo , lokakuun lopulta maaliskuun puoleen väliin. Luistelukerho oli tarkoitettu kaikille alle 12-vuotiaille lapsille, ei ainoastaan seuran jäsenille. Toiminnasta vastasi valmennuspäällikkö ja kulut katettiin keräämällä osallistujilta pieni kertamaksu Jääkiekkoliiton pipolätkätoimintaa tarjottiin kerran viikossa. Toiminnan käytännön järjestelyistä vastasi ikäluokka -97. EPS Jääkiekko ry Johtokunta

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010

Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 Toimintasuunnitelma 1.5.2009-30.4.2010 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2009 30.4.2010 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoissa eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma Toimintasuunnitelma 1.5.2010-30.4.2011 1 (1) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2010 30.4.2011 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoista eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2012 30.04.2013

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2012 30.04.2013 ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2012 30.04.2013 Espoon Palloseuran Jääkiekko ry on Suomen Jääkiekkoliiton Sinettiseura (sinetin nro 44), jonka toiminnassa noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton

Lisätiedot

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2010 30.04.2011

ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2010 30.04.2011 Espoon Palloseuran Jääkiekko ry 1 (5) 28.06.11 ESPOON PALLOSEURAN JÄÄKIEKKO RY:N TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2010 30.04.2011 Espoon Palloseura on Suomen Jääkiekkoliiton Sinettiseura (sinetin nro 44), jonka toiminnassa

Lisätiedot

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto

EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto EKS 07 perustamiskokous 29.1.2014 Läsnä: 13 vanhempaa Toni Jokela, seuran valmennuspäällikkö Harri Lammi, seuran toimisto Kaikki 07 syntyneet pelaajat ovat tervetulleita perustettavaan ikäluokkaan mukaan.

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 1.5.2011-30.4.2012

Toimintasuunnitelma 1.5.2011-30.4.2012 Toimintasuunnitelma 1.5.2011-30.4.2012 1 (6) Toimintasuunnitelma kaudelle 1.5.2011 30.4.2012 Seurassa toimii kauden aikana juniorijoukkueita kahdessatoista eri ikäluokassa G- junioreista A-junioreihin.

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013

LeKi-futis toimintasuunnitelma 2013 1. Johtokunnan kokoonpano 2013: Johtokunta jatkaa neljännen toimintavuoden seuraavalla kokoonpanolla: Johtokunta: Petri Mäkinen, puheenjohtaja; Matti Huvinen, vara puheenjohtaja; Harri Bergström, sihteeri;

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015

Koivukylän Palloseura ry. B-juniorit. Toimintasuunnitelma kaudella 2015 Koivukylän Palloseura ry B-juniorit Toimintasuunnitelma kaudella 2015 01.12.2014 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2014 31.10.2015. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja:

Lisätiedot

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Jääkiekkojaoston toimintasuunnitelma vuodelle Tulevan toimintakauden visio Jääkiekko vahvistaa edelleen paikkaansa paimiolaisessa harrastuskentässä kiinnostavana, innovatiivisena ja näkyvänä lajina. Johdanto

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 26.10.2015 versio 4.1. Toimintaperiaatteet

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 26.10.2015 versio 4.1. Toimintaperiaatteet Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 26.10.2015 versio 4.1 Toimintaperiaatteet 2 Toimintaperiaatteet SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 1.1 Seuran toiminnan tarkoitus 3 1.2 Seuran toiminnan pääperiaatteita

Lisätiedot

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 -

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015 - Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat 2015-1 Yleiset sinettiseurakriteerit Seuralla on kirjallinen toimintalinja seuran toimintaperiaatteista ja -tavoista. Seura pitää huolta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2018-2019 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Lappeenranta 26.4.2014 Janne Mellin Janne Mellin 43-vuotias (s. 1971) Rehtori, Tuusula KJT Hockey ry:n hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA Kiilat Hockey ry Ståhlberginkatu 10 85800 Haapajärvi TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 Liikuntatoiminta Seuran tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta seuran toiminta-alueella siten, että mahdollisimman

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle

Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle Mäntsälän Jää-Tiikerit ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2017-2018 1. Mäntsälän Jää-Tiikerit Ry Mäntsälän Jää-Tiikereiden tavoitteena on edistää jääurheilua ja tarjota hyvät mahdollisuudet jääkiekon harrastamiseen

Lisätiedot

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015

Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Toimintakertomus 2015 Pieksämäen Tsemppi 82 Lentopalloseura JOHDANTO Toimintavuoden 2015 syksyllä käynnistyi Lentopalloseura Pieksämäen Tsemppi 82:n 34. toimintakausi. Se tietää sitä,

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Seuran vuosikokous 30.8.2010 Esityslista 1. Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Jari Salminen avasi kokouksen kello 18:05. 2. Kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa sekä ääntenlaskijat

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE

POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE POHJOIS-KYMEN LIIKUNTAYHDISTYS ry POKLI UUSIEN PELAAJIEN JA VANHEMPIEN TOIMINTA- JA PEREHDYTYSTIEDOTE 1 Sisältö 1 Yhdistyksen johto ja hallitus... 3 2 Toimisto ja toimihenkilöt... 3 3 Toiminnan tavoite...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti.

Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. YLEISTÄ Maskun Palloseura pyrkii tarjoamaan tulevanakin toimikautena jalkapalloharrastamisen laadukkaan mahdollisuuden kaikille jäsenilleen tasapuolisesti. Vuonna 2018 pyrimme edelleen lisäämään joukkueiden

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1

ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 ETELÄ-VANTAAN URHEILIJAT RY 1 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2015-2016 YLEISTÄ Tulevalla kaudella EVU jatkaa panostusta toiminnan laatuun. Valmennuspäällikön tehtävien tarkentaminen ja keskittyminen pääsääntöisesti

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Toimintasuunnitelma vuodelle 2014 Vuosi 2014 on seuran kahdestoista varsinainen toimintavuosi. Vuosille 2013 2015 tehtiin päätös palkata AC Kirkkonummi- ACK ry:lle oppisopimuksella kokopäiväisesti toimiva

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Esittely. Pekka Roilas Synt. 1989, Lappeenranta Koulutus: Seuravalmentaja

Esittely. Pekka Roilas Synt. 1989, Lappeenranta Koulutus: Seuravalmentaja 2015-2016 EPS:stä yleisesti EPS on perustettu vuonna 1970. Jääkiekkojaosto muodostettiin 1980, josta muodostui Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Toiminta keskittyy Espoonlahden urheilupuiston alueelle,

Lisätiedot

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE 01.04.2009 LAIHIAN LUJA LENTOPALLOJAOSTO TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE Tämän kirjan omistaa : Joukkueeni : Valmentaja : Valmentaja puhelinnumero: Joukkueen

Lisätiedot

PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016

PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 HARJOITUSRUNKO o Maanantai: Kiekonhallinta kiekon käsittely, kiekon kuljettaminen ja harhauttaminen o Tiistai: Taitojäät - pääpaino luistelussa o Keskiviikko: Pääpaino pelaamisessa

Lisätiedot

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO

JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO JOUKKUETOIMINNAN VUOSIKELLO LOKAKUU Vanhempainilta 1. Toimintasuunnitelma joukkueelle Budjetti Taitokisailmoittautumiset Hallitalkoot SYYSKUU Talviliigan maksujen eräpäivä Vuoden palkittavat Seuran taitokisat

Lisätiedot

Riihimäen Palloseura Toimintamalli

Riihimäen Palloseura Toimintamalli Riihimäen Palloseura Toimintamalli Markus Koivuniemi Nuorisopäällikkö 12.9.2013 Sisältö Riihimäen Palloseuran toimintamalli ja ohjeistus Joukkueenjohtajille Valmentajille Rahastonhoitajille Huoltajille

Lisätiedot

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2016-2017 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

Toiminnan ohjeet. Kaarinan Kiekko-Pojat RY:n organisaatio ja toiminnan ohjeet

Toiminnan ohjeet. Kaarinan Kiekko-Pojat RY:n organisaatio ja toiminnan ohjeet Toiminnan ohjeet 2009-2010 Kaarinan Kiekko-Pojat RY:n organisaatio ja toiminnan ohjeet Tämä ohjeistus on tarkoitettu ohjenuoraksi kaikille toiminnassa mukana oleville. Jäljempänä oleviin ohjeisiin on yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

Kiekko-Espoo seurayhteisö

Kiekko-Espoo seurayhteisö Kiekko-Espoo seurayhteisö Espoon Kiekkoseura ry ØHarrastajia Ø Tytöt 270 Ø Pojat 300 Ø Aikuiset 190 ØLajit Ø Ringette Ø Jääkiekko tytöt ja pojat ØHarjoituspaikat Ø Laaksolahti Ø Leppävaara 21.11.2017 2

Lisätiedot

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA

SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 8v8 joukkueet (10-13v) E10-D13 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa JyPK:ssa valmennus on valmennuslinjan ohjaama prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010

KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA. vuodelle 2010 KANKAANPÄÄN UIMARIT TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2010 1. TOIMINNAN LÄHTÖKOHTA Kankaanpään Uimarit ry:n toiminnan tarkoituksena on tuottaa eri ikäryhmille uimaopetus, harrastus- ja kilpauintipalveluita.

Lisätiedot

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017

TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET JOUKKUEENJOHTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 JOUKKUEENJOHTAJALLE! Kiitokset sinulle, että olet lupautunut hienoon ja tärkeän tehtävään joukkueen toimimisen kannalta. Alla on joukkuejohtajan tehtävän

Lisätiedot

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 HC NOKIA TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010 Hockey Club Nokia ry Rek.no. 196.155 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat - Seuran strategian linjaus 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA

Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA Hockey Club Nokia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2008-2009 VUOSIKOKOUS 21.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Seuran hallintoon ja talouteen liittyvät asiat 2. Seuratoiminnan laadun kehittäminen 3. Sinettivelvoitteet

Lisätiedot

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto

HPK-Juniorijääkiekko ry. Joukkueenjohtajan tehtävät Mika Kannisto HPK-Juniorijääkiekko ry Joukkueenjohtajan tehtävät 9.8.2017 Mika Kannisto Joukkueenjohtaja Joukkueenjohtajat muodostavat yhdessä muiden toimihenkilöiden (valmentajat ja huoltajat) kanssa joukkueen johtoryhmän

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori

TOIMINTASUUNNITELMA NJS A NJS A TOIMINTASUUNNITELMA Elisa Sormunen / Pasi Vuori NJS A TOIMINTASUUNNITELMA 1.11.2015 31.10.2016 NJS A- joukkue toimii Nurmijärven Jalkapalloseura ry:n (NJS) alaisuudessa. NJS A joukkueessa pelaa kaudella 2015-2016, 1996,-97, -98 syntyneet pojat sekä

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Maksut & Varainkeruu 2012 / Merja Maksut & Varainkeruu 2013 / Merja Tavoite, Haaste ja Harraste joukkueet / Anton Toimintamalli

Lisätiedot

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla.

Hallitus huolehtii valmentajien valinnasta ja palkkaamisesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan johdolla. hallitus 9.12.2014 EsJt:n muodostelmaluistelun pelisäännöt Muodostelmaluistelun tavoitteet EsJt:n muodostelmaluistelun tavoitteena on tarjota luistelijoita kehittävää, laadukasta, pitkäjänteistä, määrätietoista

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry

Espoon Palloseuran Jääkiekko ry Espoon Palloseuran Jääkiekko ry:n vuosikokous Aika: 31. elokuuta 2009 klo 18:00 Paikka: Espoonlahden Omnian auditorio 1. Kokouksen avaus Olli Koskimies avasi kokouksen klo 18:00. 2. Valitaan kokoukselle

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti

EPS G Joukkueen Infotilaisuus Espoonlahti EPS G 2012 Joukkueen Infotilaisuus 31.1.2019 Espoonlahti Infotilaisuuden asialista 1. Kokouksen avaus 2. Seuran ja seurayhteisön esittely 3. Joukkuetoiminnan esittely 4. 2012 Joukkueen toiminnan esittely

Lisätiedot

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa

Joukkueenjohtaja. Hoitaa varuste- ja muut hankinnat yhdessä ennalta sovitun varustevastaavan kanssa Joukkueenjohtaja Vanhempien ehdottama ja seuran hyväksymä Järjestää kauden aikana vähintään kaksi vanhempainiltaa: 1. Kauden alussa laaditaan budjetti yhdessä rahastonhoitajan kanssa, hyväksytetään se

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 27.3.2014 Ohjeen päivitysvastuu: seurasihteeri 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN

JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN JUNIOREIDEN KARSINTASARJAT VALTAKUNNALLISIIN SARJOIHIN B-nuorten alueellinen Mestiksen karsintasarja (36 joukkuetta, 6 lohkoa) Etelän kiintiö on kahdeksan (8) joukkuetta mikäli joukkueita ilmoittautuu

Lisätiedot

Pelipassi- ja vakuutusohje

Pelipassi- ja vakuutusohje Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 9.3.2015 versio 1.0 Pelipassi- ja vakuutusohje 2 Pelipassi- ja vakuutusohje SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 1.1 Pelipassi 3 1.2 Vakuutukset 3 2 VASTUUT 4 2.1 Vastuu

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

Heinolan Kiekko Ry. Strategia 2012-2015

Heinolan Kiekko Ry. Strategia 2012-2015 Heinolan Kiekko Ry Strategia 2012-2015 Heinolan Kiekko Ry - Visio HYVÄ IHMINEN! Heinolan Kiekko Ry - Missio KASVATTAA HYVIÄ IHMISIÄ KAUKALOON JA SEN ULKOPUOLELLE! Heinolan Kiekko Ry Arvot AVOIMUUS REILU

Lisätiedot

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja

FC Honka. Kauden perustamiskokous Kisakallio, Lohja FC Honka Kauden 2016-17 perustamiskokous 8.10. Kisakallio, Lohja Kokouksen esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien (2) valinta 3. Esityslistan hyväksyminen

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja

Hyvinkää Ringette. Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu Hoitaa Aika Sarjamaksut maksuun Edu+B+C-joukkueet 1. Pj + Rahastonhoitaja Kesäkuu erä Sarjaan ilmoittautuminen 9.6. Etelä-Suomen (E- S) E (enemmän ja vähemmän pelanneet), E-S D Pj 9.6.2017 mennessä

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU

POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU POHJOINEN ALUEVALMENNUS POHJOISEN POLKU 2018 Kenelle ja miksi? Aluetoiminta on suunnattu tavoitteellisesti lentopalloon suhtautuville junioreille, heidän vanhemmille ja valmentajille. Kehittää yksilöiden

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS

JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO ry SJPL Kristina Koskela kilpailu@finbandy.fi puhelin 020 7964 322 JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS 2010 Tämä joukkueenjohtajaopas antaa joukkueenjohtajalle perustietoa seuratoiminnasta sekä

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus

JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus 1 JOUKKUEENJOHTAJAN ohjeistus Salon Kiekkohait ry Tämä ohje kuvaa seuran joukkueenjohtajan tehtävät ja vastuut PÄIVITETTY 18.4.2019 Ohjeen päivitysvastuu: toiminnanjohtaja 2 Sisältö JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVÄT...

Lisätiedot

Panelian Raikas ry Toimintatapasäännöt TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET

Panelian Raikas ry Toimintatapasäännöt TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Panelian Raikas ry Toimintatapasäännöt TOIMINNAN TARKOITUS JA TAVOITTEET Panelian Raikkaan tavoitteena on kehittää ja luoda mahdollisimman monelle hyvät ja monipuoliset jääurheilun harrastus ja osallistumismahdollisuudet,

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

EVU. vantaalainen juniorijääkiekkoiluun keskittynyt urheiluseura

EVU. vantaalainen juniorijääkiekkoiluun keskittynyt urheiluseura Agenda Etelä-Vantaan Urheilijat seurana EVU07 toimihenkilöt ja roolit Toimintasuunnitelman läpikäynti Toimintamaksut ja budjetti Huoltajien viestit vanhemmille EVU Collection EVU vantaalainen juniorijääkiekkoiluun

Lisätiedot

KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) Teppo Pietarinen avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana.

KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) Teppo Pietarinen avasi kokouksen ja toimi puheenjohtajana. KOIVUKYLÄN PALLOSEURA ry 1(5) KOIPS B-juniorit (POJAT) VANHEMPAINKOKOUS Aika: Ma 01.12.2014 klo 18.00 Paikka: Läsnä: Koivukylän palvelukeskus Teppo Pietarinen Alex Marinkov Ilkka Kaakinen Markku Sieppala

Lisätiedot

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017

F.C. KASIYSI ESPOO VUOSIKELLO 2017 2017 JOULUKUU 2017, SIVU 13 TAMMIKUU 2017, SIVU 2 MARRASKUU 2017, SIVU 12 12 1 HELMIKUU 2017, SIVU 3 11 2 LOKAKUU 2017, SIVU 11 10 3 MAALISKUU 2017, SIVU 4 SYYSKUU 2017, SIVU 10 9 4 HUHTIKUU 2017, SIVU

Lisätiedot

KUPARIKIEKKO jr TOIMINTATAVAT

KUPARIKIEKKO jr TOIMINTATAVAT KUPARIKIEKKO jr TOIMINTATAVAT Toiminnan tarkoitus ja tavoitteet Seuran toiminnan tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää jääkiekkoilua Harjavallan seudulla. Tarjota lapsille ja nuorille heidän ehdoillaan,

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2.

NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013. 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö. 2. NURMIJÄRVEN TAITOLUISTELIJAT RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.7.2012-30.6.2013 1. Toiminnan tarkoitus ja toimintaympäristö Nurmijärven Taitoluistelijat ry on Nurmijärven kunnan alueella, erityisesti Klaukkalan

Lisätiedot

LePa P01 vanhempien palaveri

LePa P01 vanhempien palaveri LePa P01 vanhempien palaveri Katsaus kuluneeseen kesäkauteen / Valmentajat Talvikausi 2013-2014/ Valmentajat Kesäkausi 2014 Toimihenkilöt talvikausi 2013-2014 / Merja Maksut 2013-2014 / Merja Muita Asioita

Lisätiedot

Valkeakosken Kiekko-Ahma ry. Sisäiset pelisäännöt

Valkeakosken Kiekko-Ahma ry. Sisäiset pelisäännöt Valkeakosken Kiekko-Ahma ry. Sisäiset pelisäännöt Nämä pelisäännöt on laadittu selventämään seuran, lasten/nuorten ja vanhempien yhteistä toimintaa Päivitetty 11/2010 Valkeakosken Kiekko-Ahma ry. 1(11)

Lisätiedot

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013

Koivukylän Palloseura ry. P02 Ikäluokan. Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Koivukylän Palloseura ry P02 Ikäluokan Toimintasuunnitelma kaudella 2013 Suunnitelma koskee aikaväliä 1.11.2012 31.10.2013. Toimihenkilöt ja yhteystiedot Joukkueenjohtajat :Sanna Heikurinen, Terhi Perkiö

Lisätiedot

KUOPION UIMASEURA RY

KUOPION UIMASEURA RY Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 KUOPION UIMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1.9.2007-31.8.2008 Hyväksytty vuosikokouksessa 28.11.2007 Kuopion Uimaseura ry vuosikokous 2007 2 TOIMINNAN TAVOITTEET Seuran

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015

KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika

Lisätiedot

Urheilutoiminta 2011-2014

Urheilutoiminta 2011-2014 Toimenpiteet joilla vahvistetaan urheilutoiminnan osuutta Kiekko- Nikkarien toiminnassa. Painopiste: 1. Urheilutoiminnan linjaus ja joukkueiden kauden suunnittelu sekä läpivienti seuran linjauksen mukaisesti

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2011 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2011 Kausi 2018-2019 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Yleistä seuratoiminnassa

Yleistä seuratoiminnassa JUNIORI-SAPKO RY TOIMINTAKERTOMUS 1.5.2018-30.4.2019 Yleistä seuratoiminnassa Hallitus kokoontui puheenjohtajansa johdolla kymmenen(10) kertaa, tämän lisäksi pidettiin sääntömääräinen vuosikokous ja erinäinen

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

28.4.2014 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015

28.4.2014 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2014-2015 Johdanto Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntaharrastusta ja kilpaurheilutoimintaa. Toiminta on eettisesti kestävää ja yhteiskuntavastuullista. Kiekko-Nikkarit

Lisätiedot

FC Reipas P04 vanhempainilta

FC Reipas P04 vanhempainilta FC Reipas P04 vanhempainilta 27.11.2015 JYRI HEINONEN, MIKA KOLAMO, KATI LUOKKALA JA MARKO MÄLKIÄ Esityslista Kauden 2015 palautteen yhteenveto Toimintasuunnitelma 2016 Varainkäyttöarvio (joukkuemaksu)

Lisätiedot

Seuran pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia aktivoitua liikunnan pariin.

Seuran pyrkimyksenä on saada mahdollisimman paljon nuoria ja aikuisia aktivoitua liikunnan pariin. Koijärven Kunnon toimintalinja (22.8.2017 VPH) 1. Toiminta-ajatus Koijärven Kunto ry (KOIKU) on, vuonna 1937 perustettu, lentopalloon ja beach-volleyhin erikoistunut yleisseura. KOIKU tarjoaa lentopallon

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2012 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2012 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2012 Kausi 2019-2020 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat

TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat TOIMENKUVAKARTTA Joukkueenjohtajat Joukkueenjohtajan vastuut Joukkueenjohtajan vastuulla on huolehtia toimenkuvakartassa määriteltyjen tehtävien suorittamisesta vuosikellon tai seuran johdon erikseen määrittelemien

Lisätiedot

EKS EKS-10 Joukkueen Perustamiskokous Laaksolahden neuvottelutilat

EKS EKS-10 Joukkueen Perustamiskokous Laaksolahden neuvottelutilat EKS 2010 EKS-10 Joukkueen Perustamiskokous 14.12.2016 Laaksolahden neuvottelutilat KOKOUKSEN ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Sata lasissa. Keskeiset teemat:

Sata lasissa. Keskeiset teemat: 1 / 5 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2016 Sata lasissa Keskeiset teemat: Vankka kivijalka: juniorit, talous, edustusurheilu Treeni- ja peliolosuhteiden kehittäminen Köyden veto samaan suuntaan 100-vuotisjuhlat

Lisätiedot