Kuntarakenteen kehittämisen edellytykset Varsinais-Suomessa

Transkriptio

1 Kuntarakenteen kehittämisen edellytykset Varsinais-Suomessa Antti Vasanen 2007

2

3 Antti Vasanen Kuntarakenteen kehittämisen edellytykset Varsinais-Suomessa

4 Antti Vasanen Julkaisija: Varsinais-Suomen liitto ISBN Kansikuva: Päivittäisasioinnin (elintarvikkeet arkisin) suuntautuminen Varsinais-Suomessa vuonna 2006 sekä asiointivirtojen perusteella muodostetut vyöhykket (Pohjakartta Maanmittauslaitos, lupanumero: 264/MYY/07)

5 S I S Ä L T Ö Tiivistelmä...6 Sammandrag Johdanto Taustaa kuntarakenteen tutkimukselle Työssä käytetty aineisto ja tutkimusalue Yhdyskuntarakenteen keskittyneisyys Palvelujen saavutettavuus Työmatkaliikenteen suuntautuminen Asioinnin suuntautuminen Johtopäätökset...45 Lähteet...48 Liitteet

6 Tiivistelmä Valtioneuvosto hyväksyi helmikuussa 2007 lain kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta, jonka tavoitteena on turvata kuntien järjestämät palvelut myös tulevaisuudessa. Lain mukaan kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta sellaisesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on edellytykset vastata palvelujen järjestämisestä. Jos kunnan tämänhetkinen väestöpohja ei ole riittävä palvelujen tuottamiseen, on kuntarakennetta vahvistettava kuntaliitoksin tai kuntien välistä yhteistyötä lisäämällä. Tässä raportissa tarkastellaan useiden karttaesitysten avulla Varsinais-Suomen kuntarakenteen kehittämisen edellytyksiä maakunnan eri alueilla. Työn ensisijaisena tarkoituksena on tukea kuntia kunta- ja palvelurakenneuudistuksen edellyttämien velvoitteiden toteuttamisessa, mutta se voidaan nähdä myös tätä yleisempänä Varsinais-Suomen kuntarakenteen kuvauksena. Tutkimusaineistona toimii pääasiallisesti kaksi tietolähdettä: yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä saatava, tilastoruutuun perustuvaa paikkatietoaineisto sekä TNS Gallup Oy:n tuottama Suuri vaikutusaluetutkimus asiointiaineisto. 6 Raportissa tarkastellaan kuntarakenteen kehittämisen edellytyksiä neljästä eri näkökulmasta. Yhdyskuntarakenteellisessa tarkastelussa tutkitaan väestö- ja työpaikkatiheyden sekä rakennustehokkuuden keskittyneisyyttä Varsinais-Suomen eri alueilla. Palvelujen saavutettavuuden osalta tarkastellaan puolestaan parhaimman saavutettavuuden muodostamia vyöhykkeitä. Lisäksi tarkastellaan sekä työssäkäynnin että asioinnin suuntautumista Varsinais-Suomen kuntien välillä. Käytännössä kaikissa tämän raportin tarkasteluissa Turun kaupunkiseutu nousee selvästi esiin maakunnan voimakkaimpana keskuksena. Turun vaikutusalue on kuitenkin niin laaja, että kuntaliitosten edellytykset koko alueella ovat heikot. Sen sijaan Turun ydinkaupunkiseudulla, johon kuuluu karkeasti alue Maskusta Piikkiöön ja Lietoon, kuntarakenteen kehittämisedellytykset ovat lähtökohtaisesti hyvät. Myös Salon seutukunnassa keskuskaupunki Salo toimii niin voimakkaana keskuksena, että alueella on Someroa lukuun ottamatta melko hyvät edellytykset kaikkien seudun kuntien yhdistymiselle. Loimaan seutukunnassa parhaat lähtökohdat kuntarakenteen kehittämiselle on keskuskaupungilla ja sen Varsinais-Suomessa sijaitsevilla naapureilla Alastarolla, Oripäällä ja Mellilällä. Vakka-Suomessa Uusikaupunki ja Laitila muodostavat selvän kaksoiskaupungin, jonka osapuolet vaikuttavat useimmilla mittareilla tarkasteltuna hyvin omavaraisilta. Kuntaliitoksen toteuttamisen perusteet eivät näiden kaupunkien välillä olekaan parhaat mahdolliset, mutta edellytyksiä voidaan silti pitää parempina kuin liitosta maakuntarajan yli Raumalle, jonne Varsinais-Suomen kunnista suuntautuu selvästi vain Pyhäranta. Myös Kemiönsaarella havaitaan samankaltainen omavarainen kuntapari kuin Vakka-Suomessa, ja lähtökodat saaren kuntien yhdistymiselle ovat hyvät. Monet saariston ja sydänmaaseudun kunnat eivät nouse selvästi esiin käsillä olevan raportin tarkasteluissa. Tämä yhdistymisen edellytysten heikkous johtuu kuitenkin pikemmin tehtyjen tarkastelujen luonteesta kuin todellisesta kuntaliitospotentiaalin puuttumisesta. Pienten kuntien osalta yhteenliittymisen edellytyksiä tuleekin hakea ennen kaikkea kulttuurisista tekijöistä kuten ruotsinkielisyydestä tai vahvasta maaseutuidentiteetistä.

7 Sammandrag Statsrådet antog i februari 2007 en lag om en kommun- och servicestrukturreform, vars syfte var att garantera de tjänster som kommunerna organiserar även i framtiden. Enligt lagen skall en kommun bestå av en pendlingsregion eller någon annan sådan funktionell helhet som har förutsättningar att ansvara för ordnandet av servicen. Om kommunens befolkningsunderlag för närvarande inte är tillräckligt för att producera tjänsterna, skall kommunstrukturen förstärkas genom kommunsammanslagningar eller genom att öka samarbetet mellan kommunerna. I denna rapport granskas med hjälp av flera kartframställningar förutsättningarna för att utveckla kommunstrukturen i olika delar av landskapet. Det primära syftet med arbetet är att stödja kommunerna med att genomföra de skyldigheter som förutsätts av kommun- och servicestrukturreformen, men den kan också ses som en mer generell beskrivning av kommunstrukturen i Egentliga Finland än detta. Undersökningsmaterialet är i huvudsak två informationskällor: det geografiska informationsmaterial som baserar sig på statistikrutan samt kommunikationsmaterialet i undersökningen Suuri vaikutusaluetutkimus 2006 (influensområden i Finland), gjord av TNS Gallup Oy. I rapporten granskas förutsättningarna för att utveckla kommunstrukturen ur fyra olika synvinklar. Vid den samhällsstrukturella granskningen undersöks befolknings- och arbetsplatstätheten samt hur byggeffektiviteten koncentrerats på olika områden i Egentliga Finland. I fråga om tillgången till service granskas å sin sida de zoner som bildar den bästa tillgängligheten. Vidare granskas hur både arbetspendlingen och kommunikationen är riktad mellan kommunerna i Egentliga Finland. 7 I praktiken framträder Åbo stadsregion vid alla granskningarna i denna rapport klart som landskapets starkaste centrum. Åbos influensområde är dock så vidsträckt att förutsättningarna för kommunsammanslagningar är svaga inom hela området. Däremot är utvecklingsförutsättningarna till sina utgångspunkter goda för kärnstadsområdet för Åbo, till vilket grovt taget området från Masku till Pikis och Lundo hör. Även i Salo regionkommun fungerar centralstaden Salo som ett så starkt centrum att området med undantag för Somero har rätt goda förutsättningar för en sammanslagning med alla regionens kommuner. De bästa utgångspunkterna i Loimaa regionkommun för en utveckling av kommunstrukturen har centralstaden och de i Egentliga Finland belägna grannarna Alastaro, Oripää och Mellilä. I Vakka-Suomi bildar Nystad och Letala en klar tvillingstad, vars parter, granskade med de flesta indikatorer verkar mycket självförsörjande. Grunderna för att genomföra en kommunsammanslagning är inte heller de bästa mellan dessa städer, men förutsättningarna kan dock betraktas som bättre än en sammanslagning över landskapsgränsen med Raumo, dit endast Pyhäranta tydligast riktar sig. Även på Kimitoön lägger man märke till ett likadant självförsörjande kommunpar som i Vakka-Suomi, och utgångspunkterna för en sammanslagning av öns kommuner är goda. Många av skärgårdens och den egentliga landsbygdens kommuner framträder inte klart i granskningarna i rapporten. De svaga förutsättningarna för en samgång beror dock snarare på karaktären av de granskningar som utförts än av bristen på en faktisk potential för en kommunsammanslagning. I små kommuner skall förutsättningarna för en sammanslagning sökas framför allt i de kulturella faktorerna såsom svenskspråkigheten eller den starka landsbygdsidentiteten.

8 1. Johdanto Valtioneuvosto käynnisti keväällä 2005 kunta- ja palvelurakenteen kehittämiseksi hankkeen, jonka tavoitteena on turvata kunnallisten hyvinvointipalvelujen saatavuus myös tulevaisuudessa. Paras-hankkeena tunnetuksi tuulleen uudistusprosessin toteuttamista varten säädettiin helmikuussa 2007 voimaanastunut puitelaki kunta- ja palvelurakenteen uudistamisesta (169/2007). Puitelain mukaan kunnan tulee muodostua työssäkäyntialueesta tai muusta sellaisesta toiminnallisesta kokonaisuudesta, jolla on edellytykset vastata palveluiden järjestämisestä ja niiden rahoituksesta. Jos kunnan väestöpohja ei ole riittävä palvelujen tuottamiseen, on kuntarakennetta vahvistettava joko kuntaliitoksin tai muodostamalla kuntien yhteistoiminta-alueita. Puitelain mukaan perusterveydenhuollon järjestämisestä vastaavalla kunnalla tai yhteistoiminta-alueella tulee olla vähintään asukkaan väestöpohja. Ammatillisen koulutuksen järjestämiseen puolestaan edellytetään asukkaan väestöpohjaa. Tätä laajempaa väestöpohjaa edellyttävien palvelujen järjestämiseksi maa jaetaan kuntayhtymiin, joiden pohjana ovat nykyiset sairaanhoitopiirit. 8 Nimensä mukaisesti puitelaki asettaa vain puitteet kuntarakenteen kehittämiselle. Ainoastaan suurimpien kaupunkiseutujen yhteistoiminta-alueet ovat puitelaissa nimettyjä, mikä Varsinais-Suomessa koskee Turkua ja sen rajanaapureita Auraa, Kaarinaa, Lietoa, Naantalia, Raisiota, Ruskoa ja Vahtoa. Kaikkien kuntien on kuitenkin elokuun 2007 loppuun mennessä esitettävä valtioneuvostolle selvitys puitelain nojalla toteutettavista toimenpiteistä kunta- ja palvelurakenteen kehittämiseksi. Tässä raportissa keskitytään ennen muuta kuntarakenteen kehittämisen edellytyksiin Varsinais-Suomessa. Sen sijaan kuntien palvelutuotannon kehittämisen ja kuntatalouden kysymyksiin työssä ei puututa. Selvityksen ensisijaisena tarkoituksena on tukea kuntia kunta- ja palvelurakenneuudistuksen edellyttämien velvoitteiden toteuttamisessa, mutta se voidaan nähdä myös tätä yleisempänä Varsinais-Suomen kuntarakenteen kuvauksena. Tässä raportissa kuntarakennetta lähestytään aluerakenteellisesta näkökulmasta, jossa keskeisessä asemassa ovat väestön, työpaikkojen ja palvelujen sijoittuminen sekä työssäkäynti- ja asiointivirrat. Työ rakentuu useista näitä teemoja käsittelevistä karttaesityksistä, joiden avulla luodaan kuva Varsinais-Suomen kuntarakenteen ominaispiirteistä ja sen kehittämisen edellytyksistä.

9 2. Taustaa kuntarakenteen tutkimukselle Suomen kuntarakenne on viimeisten vuosikymmenten aikana muuttunut huomattavasti kuntaliitosten ansiosta. Etenkin ja 1970-lukujen aikana kuntien lukumäärä väheni suuresti, kun Suomen kuntakartalta hävisi yhteensä 86 kuntaa (Haveri 2002: 10). Tutkimustiedon käyttö kuntakenttää suuresti muuttavien uudistusten tukena on kuitenkin ollut Suomessa perinteisesti vähäistä, eikä käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenteen uudistus ole tässä poikkeus (Moisio 2006: 143). Esimerkiksi Tanskassa vuoden 2007 alussa tapahtunutta kuntauudistusta, joka vähensi kuntien lukumäärän kolmannekseen, edelsi kaksi vuotta kestänyt selvitys. Paras-hankkeessa edettiin aloitteesta puitelakiin runsaassa puolessatoista vuodessa kokonaan ilman varsinaista selvitysvaihetta. (Sandberg 2006: ) Vaikka kuntarakenteen uudistusprosesseissa ei ole tehty suuria panostuksia tutkimustoimintaan, on Suomen kuntarakennetta ja kuntaliitoksiin liittyviä prosesseja kuitenkin tutkittu runsaasti. Yksi useimmin esiin tulleista tutkimustuloksista on, että kunnan väkiluvun ja asukaskohtaisten menojen välinen yhteys ei ole yksiselitteinen (Moisio 2006: 133). Haverin (2002: 9) mukaan onkin varsin epätodennäköistä, että olisi vain yksi kuntakoko, jonka puitteissa kaikki kuntien tehtävät tulisivat hoidetusti optimimaalisella tavalla. Kuitenkin joidenkin palvelujen osalta on tutkimuksissa saatu näyttöä tietyn yksikkökoon avulla saatavasta tehokkuushyödystä. Esimerkiksi perusopetuksen järjestämisen on havaittu asukkaan kunnissa olevan tehokkaampaa kuin tätä pienemmissä tai suuremmissa kunnissa. Sen sijaan päivähoidon osalta ei palvelun järjestämisen kustannustehokkuudella ja tietyllä kuntakoolla havaittu tilastollisesti merkittävää yhteyttä. (Moisio 2006: 141.) 9 Kuntakentän toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten on havaittu heikentäneen kuntien kykyä huolehtia niille kuuluvista tehtävistä (Haveri ym. 2003: 72). Tämä on luonut paineita kuntakuntarakenteen uudistamiselle kohti suurempaa kuntakokoa, jonka konkreettinen ilmentymä on käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus. Kuntaliitoksiin ajavien paineiden lisääntymisestä huolimatta Suomen kuntarakenteessa on tapahtunut huomattavan vähän muutoksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Haveri (2002: 19) selittää tämän kunnille tyypillisenä muutosvastarintana, jonka syynä hän pitää kuntien poliittisesti moniarvoista ja siten vaikeasti muutoksiin taipuvaa luonnetta. Koska kuntarakenteen sopeuttamista hidastaa organisatorinen muutosvastarinta, ovat laajamittaiset kuntarakenteen muutokset epätodennäköisiä (Haveri 2002: 19). Moision ja Uusitalon (2003) kuntaliitoksia käsittelevissä tutkimuksessa voimakkaimmaksi liitoksia selittäväksi tekijäksi nousee kuntien välinen etäisyys. Etenkin kuntaparit, joiden keskustaajamat sijaitsevat lähellä toisiaan, ovat todennäköisiä kuntaliitoksen kohteita. Myös kuntien välisen asukasluvun vaikutus näkyy siten että pienen kunnan liittyminen suurempaan on todennäköisempää kuin kahden samankokoisen kunnan liitos (Moisio & Uusitalo 2003: 41). Tämä vaikutus tosin heijastelee 1970-luvulla tapahtuneita kuntaliitoksia, kuten Paattisten liittyminen Turkuun tai Teiskon liitos Tampereeseen, eikä se ole 2000-luvun kontekstissa enää yhtä merkittävä, kuten Sipoon ja Helsingin välinen alueliitoskiista on osoittanut. Talo-

10 udellisten tekijöiden, kuten kuntien välisten veroäyrierojen merkitys oli Moision ja Uusitalon (2003: 42) mukaan pienempi kuin mitä olisi ennakolta voinut olettaa. Monissa kuntaliitoksissa selvitysmiehenä mukana olleen Arto Kosken mukaan kuntien yhdistymisprosessin toteutustavalla on merkitystä kuntaliitosten tuloksiin (Koski 2004). Koski puhuu kuntaliitosten toteutustavoista käsiteparin rutiiniyhdistyminen ja taitava yhdistyminen avulla. Itse liitosprosessin lisäksi Koski nostaa esiin kuntaliitoksen perusedellytykset, kuten kuntien taloudellinen tilanne, toiminnallinen suuntautuminen tai keskusten välinen etäisyys. Jos kuntaliitoksen perusedellytykset ovat huonot, ei taitavallakaan yhdistymisprosessilla voida saavuttaa hyvää lopputulosta (kuva 1). Toisaalta rutiiniyhdistymiselläkin voidaan päästä hyvään tulokseen, jos kuntaliitoksen perusedellytykset ovat hyvät. KUNTIEN YHDISTYMISEN PERUSEDELLYTYKSET Heikot (1) Keskinkertaiset (2) Hyvät (3) RUTIINIYHDISTYMINEN (R) TAITAVA YHDISTYMINEN ( T ) 10 1R 2R 3R 1T 2T 3T Heikko KUNTIEN YHDISTYMISEN LOPPUTULOS Hyvä Kuva 1. Kuntien yhdistymisprosessin malli (Koski 2004: 30).

11 3. Työssä käytetty aineisto ja tutkimusalue Kuntarakenteen tarkastelut ovat usein perustuneet olemassa olevien kuntien vertailuun. Tämä luo kuitenkin melko heikon lähtökohdan kuntarakenteellisille tutkimuksille, sillä näin saadut tulokset ovat suoraan riippuvaisia olemassa olevista kuntarajoista. Tässä työssä käytetään mahdollisuuksien mukaan kuntarajoista riippumattomia aineistoja. Näin pyritään pääsemään irti olemassa olevien kuntarajojen asettamista rajoitteista tulosten tulkinnassa ja nostamaan esiin uusia näkökulmia Varsinais-Suomen kuntarakenteen nykytilasta ja sen mahdollisista kehittämissuunnista. Tämän raportin keskeisenä tutkimusaineistona käytetään yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä (YKR) saatavaa metrin tilastoruutuun sidottua paikkatietoaineistoa. YKR on ympäristöhallinnon ylläpitämä tietojärjestelmä, jonka sisältämä informaatio perustuu useisiin pääosin Tilastokeskuksen ja Väestörekisterikeskuksen ylläpitämiin tilastotietokantoihin (Ristimäki 1999). YKR sisältää kaikki keskeiset yhdyskuntarakennetta kuvaavat muuttujat, josta tässä työssä on käytetty uusimpia käytettävissä olevia väestö-, työpaikka-, työmatka- ja rakennustietoja (taulukko 1). Taulukko 1. Työssä käytetyt YKR-aineiston muuttujat. YKR-aineisto Käytetyt muuttujat Vuosi Väestötiedot väestö yhteensä 2005 Työpaikkatiedot työpaikat yhteensä 2003 Rakennustiedot kaikkien rakennusten kerrosala 2005 Työmatkatiedot asuinkunta 2003 työpaikkakunta 2003 työmatkojen lukumäärä yhteensä Toinen tässä selvityksessä käytettävä tutkimusaineisto on TNS Gallup Oy:n tuottama Suuri vaikutusaluetutkimus Suuri vaikutusaluetutkimus sisältää tietoa kuluttajien asiointivirroista kuntien välillä, ja se on toteutettu kotitalouksiin kevään 2006 aikana toimitettuna kirjekyselynä. Kyselyssä vastaajilta kysyttiin, mistä kunnasta talouteen on viimeksi hankittu tutkimukseen valittua 39:ää eri tuotetta tai palvelua. Vaikutusaluetutkimukseen otti Varsinais-Suomessa osaa 4243 kotitaloutta. Tuloksia tulkittaessa on kuitenkin huomioitava, että useiden saaristokuntien vastaajamäärät ovat melko pieniä, joten tuloksia on näiden osalta syytä pitää vain suuntaa antavina. Tutkimuksen vastaajamäärä on eritelty kunnittain liitteessä 1. Suuri vaikutusaluetutkimuksen ja YKR-aineiston lisäksi tämän raportin saavutettavuusanalyyseissä käytetään kunnallisten palvelujen sijaintiaineistoa, joka on tuotettu tämän työn tarpeisiin Varsinais-Suomen liitossa. Palvelujen sijaintitieto on määritetty katuosoitteiden mukaan paikkatietojärjestelmässä. Osoitetiedot on saatu eri lähteistä, joita ovat sairaaloiden ja terveyskeskusten osalta Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri sekä koulujen osalta Länsi-Suomen läänihallitus ja opetusministeriön ylläpitämä Opinluotsi-internetpalvelu.

12 Käsillä olevan työn tutkimusalue käsittää kaikki Varsinais-Suomen kunnat (kuva 2). Lisäksi esimerkiksi työssäkäyntiä ja asiointia tarkastellessa on huomioitu myös maakunnan lähialueiden kunnat. Työssä käytetään vuoden 2007 kuntajakoa, vaikka uusimmat saatavilla olevat tilastoaineistot ovat vuodelta Tämä on kuitenkin huomioitu tilastoissa laskemalla yhteen kuntaliitoksin yhdistyneiden kuntien tiedot, mikä tutkimusalueella tarkoittaa käytännössä Mynämäen ja Mietoisten sekä Rauman ja Kodisjoen kuntaliitoksia. 12 Kuva 2. Tutkimusalueen kunnat vuonna Taulukko 2. Varsinais-Suomen kuntarakenteen kehitys. Kuntien Varsinais-Suomen Kuntien keskimääräinen Vuosi lukumäärä väkiluku väkiluku * * Vuoden 2006 ennakkotieto

13 Varsinais-Suomen kuntarakenne on valtakunnallisesti katsoen hajanainen, ja maakuntaa leimaakin hyvin suuri pienten kuntien joukko. Vuoden 2007 alussa Varsinais-Suomessa oli 53 kuntaa, joiden keskimääräinen väkiluku oli alle (taulukko 2). Tutkimusalueen kuntien keskimääräinen väkiluku on kasvanut huomattavasti sodan jälkeisinä vuosikymmeninä yhtäältä väestönkasvun ja toisaalta kuntamäärän vähenemisen vuoksi. Itse kuntarakenteessa on kuitenkin ollut vain kaksi selvää muutoskohtaa. Ensimmäinen näistä tapahtui ja 1970-luvuilla, jolloin kuntien määrä väheni yli kymmenellä. Toinen muutos käynnistyi vuosituhannen vaihteessa, minkä jälkeen Varsinais-Suomen kuntamäärä on laskenut kolmella. Tämä ei sinänsä ole huomattava vähennys, mutta huomioitaessa nykyinen poliittinen pyrkimys kuntamäärän supistamiseksi voidaan hyvällä syyllä puhua kuntarakenteen toisesta muutosvaiheesta. 13

14 4. Yhdyskuntarakenteen keskittyneisyys Tässä luvussa tarkastellaan Varsinais-Suomen keskusten yhdyskuntarakenteellisia ominaisuuksia, eli niiden väestötiheyttä, työpaikkatiheyttä ja rakennustehokkuutta. Tarkastelun tarkoituksena on saada kuva Varsinais-Suomen keskushierarkiasta selvittämällä mitkä alueet erottuvat väestön, työpaikkojen ja rakennusten osalta muita voimakkaampina. Tarkoituksena on myös kuntarajoja huomioimatta selvittää, mitkä keskukset muodostavat yhdyskuntarakenteeltaan yhtenäisiä vyöhykkeitä. Suoritetuissa analyyseissä Turun kaupunkiseudun voimakkuutta on vähennetty normalisoimalla lähtöaineisto. Tämän seurauksena myös maaseutumaiset keskukset on saatu tuloksissa esiin. Keskusvoimakkuutta kuvataan kolmen väestön, työpaikkojen ja rakennuskannan keskittyneisyyttä kuvaavan kartan sekä näistä lasketun keskiarvokartan avulla. Analyysien lähtöaineistona on yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmästä saatava metrin ruutuaineisto. Maapinta-alaan suhteutettu 14 Kuva 3. Varsinais-Suomen väestön keskittyneisyys vuonna Kartalla ensimmäinen desiili kuvaa harvimmin ja kymmenes desiili tiheimmin asuttuja alueita.

15 väestö- ja työpaikkatiheys sekä rakennustehokkuus, eli maa-alaan suhteutettu rakennusten kerrosala, on normalisoitu laskemalla jokaisen ruudun arvon luonnollinen logaritmi. Normalisoitu aineisto on edelleen indeksoitu välille 0 1 aineistojen vertailukelpoisuuden parantamiseksi. Keskusvoimakkuutta kuvaava keskittyneisyysanalyysi on suoritettu laskemalla jokaiselle tilastoruudulle summa viiden kilometrin säteellä siitä sijaitsevien ruutujen indeksiarvoista. Väestön keskittyneisyyttä kuvaavassa kartassa (kuva 3) voimakkaimpina keskuksina erottuvat Varsinais- Suomen seutukuntakeskukset Turku, Salo, Uusikaupunki, Loimaa ja Parainen sekä näiden lisäksi Somero ja Laitila. Turun kaupunkiseudun tiheästi asuttu alue muodostaa hyvin laajan, halkaisijaltaan noin kilometriä leveän vyöhykkeen. Tähän vyöhykkeeseen liittyy tiiviisti, mutta kuitenkin selvästi omina alakeskuksinaan erottuvat Paraisten, Paimion ja Mynämäen keskukset. Uusikaupunki ja Laitila muodostavat melko selvästi erottuvan kaksoiskaupungin. Myös Rauman vaikutus erottuu Pyhärannan alueella kartan pohjoisosassa, mutta väestöllisen tarkastelun perusteella Uusikaupunki Laitila-akseli erottuu Rauman suuntaa selvempänä kokonaisuutena. Loimaalla havaittava, selvästi ympäristöään tiheämmän asutuksen vyöhyke, levittäytyy kaupungin keskustasta Hirvikosken ja Alastaron suuntaan. Salon kaupungin voimakas keskusvaikutus ulottuu puolestaan 15 Kuva 4. Varsinais-Suomen työpaikkojen keskittyneisyys vuonna Kartalla ensimmäinen desiili kuvaa alueita, joilla on vähiten ja kymmenes desiili alueita, joilla on eniten työpaikkoja.

16 vajaan 20 kilometrin vyöhykkeellä sen naapurikuntiin, mutta Perniö ja erityisesti Somero erottuvat Salon seutukunnassa selvästi itsenäisinä väestökeskittyminä. Auran, Tarvasjoen, Marttilan ja Pöytyän keskustaajamat näyttäisivät muodostavan oman väestöllisesti melko tiiviin kokonaisuutensa, joka kuitenkin on selvästi heikompi kuin kaupunkiseutujen väestökeskittymät. Kemiönsaaren väestö on puolestaan keskittynyt voimakkaimmin Dragsfjärdin ja Kemiön kuntakeskustojen ympärille. Varsinais-Suomen työpaikat ovat keskittyneet huomattavasti väestöä pienemmille alueille (kuva 4). Tarkastelussa nousevat esille samat keskukset kuin väestön keskittyneisyyttä kuvaavalla kartalla, mutta keskusten vaikutus ulottuu selvästi pienemmälle alueelle. Voimakkaimman työpaikkojen keskittymät ovat selvästi jakautuneet keskuksissa hyvin pienille alueille, sillä laskennassa käytetty viiden kilometrin säde erottuu monin paikoin selvästi keskuksia ympäröivästä vähäisten työpaikkojen alueista. Varsinais-Suomen suurimpien keskusten osalta selvin ero väestön ja työpaikkojen keskittyneisyydessä havaitaan Turun kaupunkiseudulla, jossa työpaikat ovat selvästi väestöä voimakkaammin keskittyneet Turun ydinkaupunkiseudulle. Huomionarvoista on, että kaikki kaupunkiseudun työpaikat eivät suinkaan ole keskittyneet Turkuun, vaan seudun voimakas työpaikkakeskittymä ulottuu Naantalista Kaarinaan ja Lietoon saakka. 16 Kuva 5. Varsinais-Suomen rakennuskannan keskittyneisyys vuonna Kartalla ensimmäinen desiili kuvaa väljimmin ja kymmenes desiili tiiviimmin rakennettuja alueita.

17 Rakennuskannan keskittyneisyys vastaa hyvin paljon Varsinais-Suomen väestön keskittyneisyydestä saatua kuvaa (kuva 5). Tämä onkin odotettavaa, sillä valtaosa rakennuskannasta on asuinrakennuksia. Rakennustehokkuutta kuvaava kartta esittää keskittyneisyysvyöhykkeet kuitenkin väestökarttaa laajempina, koska analyysissä on huomioitu asuinrakennusten lisäksi myös liike ja talousrakennukset ja koska asumisväljyys on suurempi kaupunkiseutujen reuna-alueilla. Rakennuskannan keskittyneisyyttä tarkasteltaessa väestötarkastelussa havaitut Turun kaupunkiseudun alakeskukset kasvavat tiiviisti kiinni kaupunkiseutuun ja Auran keskustaajama muodostuu edellistä selvemmin kaupunkiseudun alakeskukseksi. Myös Salon kaupunkiseudun voimakkaan keskittyneisyyden vyöhyke levittäytyy Perttelin suuntaan. Kaikki edellä kuvatut keskusvoimakkuuden tarkastelut antavat hyvin samankaltaisen kuvan Varsinais-Suomen keskusten hierarkiasta ja ryhmittymisestä. Turun kaupunkiseutu dominoi maakunnan keskusverkkoa, mutta pienempien keskusten verkosto on kuitenkin suomalaisittain hyvin tiheä. Yhdyskuntarakenteeltaan yhtenäisinä vyöhykkeinä erottuvat selvimmin Turun ja Salon kaupunkiseudut (kuva 6). Turun kaupunkiseudun alakeskuksina voidaan tämän tarkastelun nojalla nähdä Paraisten, Paimion ja Mynämäen kuntakeskukset. Toisaalta Paimio voidaan nähdä omana keskuksenaan, jonka alakeskus on Sauvo ja Vehmaa 17 Kuva 6. Varsinais-Suomen väestön, työpaikkojen ja rakennuskannan keskittyneisyyksien keskiarvo sekä yhdyskuntarakenteeltaan yhtenäisiksi tulkitut vyöhykkeet. Kartalla ensimmäinen desiili kuvaa heikoimmin keskittyneitä ja kymmenes desiili voimakkaimmin keskittyneitä alueita.

18 voidaan katsoa Mynämäen alakeskukseksi. Salon voimakkaan keskittyneisyyden vyöhyke ei muodosta laajaa kaupunkiseutua kuten Turun seudulla, mutta Salossakin keskittyneisyysvyöhyke ulottuu usean kunnan alueelle. Salon seutukunnassa erottuu keskuskaupungin lisäksi kuitenkin Somero ja Perniö selvästi yhdyskuntarakenteeltaan erillisinä keskuksina, joita ei tämän tarkastelun valossa voida pitää Salon alakeskuksina. Vakka-Suomen keskushierarkiassa erottuu selvästi Uudenkaupungin ja Laitilan muodostama kokonaisuus, joka kuitenkin erottuu ennemmin kaupunkiparina kuin yhtenäisenä vyöhykkeenä. Loimaan keskittymisvyöhykkeen voidaan puolestaan katsoa levittäytyvän Alastaron ja heikkona myös Mellilän suuntaan. Loimaan ja Turun välissä erottuu Auran, Tarvasjoen, Marttilan ja Pöytyän kuntien alueille ulottuva ympäristöään voimakkaamman keskittyneisyyden vyöhyke, joka kuitenkin voidaan ainakin rakennustehokkuustarkastelun perusteella nähdä väljästi osana Turun kaupunkiseudun vaikutuspiiriä. Oman keskittyneisyysvyöhykkeensä muodostaa niin ikään Kosken keskustaajama. Kemiön ja Dragsfjärdin keskuksia puolestaan yhdistää enemmän niiden maantieteellinen sijainti Kemiönsaarella kuin niiden yhdyskuntarakenteellinen yhtenäisyys. 18

19 5. Palvelujen saavutettavuus Tässä luvussa tarkastellaan kunnallisia palveluja niiden saavutettavuuden ja alueellisen jakauman näkökulmasta. Tarkoituksena on saada kuva korkean ja heikon palvelutason alueista Varsinais-Suomessa. Kunnallisina palveluina on tarkasteltu seuraavia koulutuksen ja terveydenhoidon palveluita: peruskoulun ala- ja yläasteet, lukiot ja ammattikoulut sekä terveyskeskukset ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaalat. Palvelujen saavutettavuusvyöhykkeet on laskettu käyttäen koko Varsinais-Suomen yleistä maantieverkkoa, minkä lisäksi saaristoalueilla on käytetty lauttojen ja yhteysalusten reittejä. Tuloksia tulkittaessa on syytä muistaa, että tarkastelussa on huomioitu ainoastaan Varsinais-Suomessa sijaitsevat palvelut. Jos huomioon otettaisiin myös naapurimaakuntien palvelut, olisivat maakunnan reuna-alueilla palvelujen saavutettavuus havaittua parempi. Peruskoulun ala-asteiden saavutettavuutta tarkasteltaessa havaitaan, että alimman tason peruskoulutuksen saavutettavuus on Varsinais-Suomessa varsin hyvä (kuva 7). Lähes koko maakunnassa lähin alaasteen koulu sijaitsee alle kymmenen kilometrin etäisyydellä, ja monin paikoin paras, viiden kilometrin saavutettavuusvyöhyke kasvaa koulujen välillä yhteen muodostaen yhtenäisiä erinomaisen saavutetta- 19 Kuva 7. Varsinais-Suomen peruskoulun ala-asteiden saavutettavuus tieverkkoa pitkin.

20 vuuden vyöhykkeitä tai ketjuja. Myös saaristossa koulujen saavutettavuus on melko hyvä. Ainoastaan ulkosaaristossa ala-asteen koulujen saavutettavuus on heikko, ja sielläkin poikkeuksina ovat Hitis Rosala skola Dragsfjärdissä ja Utön koulu Korppoossa. Peruskoulun yläasteiden verkosto on huomattavasti ala-asteen koulujen verkostoa harvempi (kuva 8). Kuitenkin yläasteidenkin saavutettavuus on maakunnassa melko hyvä ja kouluverkko kattava myös saaristossa. Verrattaessa yläasteiden ja lukioiden (kuva 9) saavutettavuutta käy ilmi, että vaikka Varsinais-Suomen lukioverkko on melko kattava mantereella, sijaitsevat ainoat saaristokuntien lukiot Paraisilla ja Kemiössä. Lukioiden osalta ulkosaariston kunnat kuuluvatkin lähes kokonaan huonoon, yli 30 kilometrin saavutettavuusvyöhykkeeseen. Muita heikosti saavutettavia alueita sijaitsevat Salon seudun itäosissa sekä Pyhäjärven ympäristössä. On silti huomattava, että erityisesti lukioiden osalta maakuntarajat eivät ole sitovia ja että maakunnan reuna-aluilta palveluja voidaan hakea myös maakuntarajojen ulkopuolelta. Ammatillisten oppilaitosten korkea saavutettavuus rajoittuu edellisiä esimerkkejä huomattavasti selvemmin suuriin Varsinais-Suomen seutukuntakeskuksiin: Turun seudulle, Saloon, Loimaalle, Uuteenkaupunkiin ja Paraisille (Kuva 10). Näiden keskusten ulkopuolella sijaitsevat oppilaitokset ovat pääasiassa erityisalojen, kuten käsi- ja taideteollisuus- tai maaseutuoppilaitoksia. Havaittu keskuspainotteisuus sopiikin melko hyvin Paras-hankkeen henkeen, jossa ammatillisen koulutuksen järjestäjältä edellytetään asukkaan väestöpohjaa. Tämä edellytys vaikuttaa kuitenkin ammattikoulujen saavutettavuuteen reunaalueilla, ja kuten kuvasta 10 havaitaan, monin paikoin matka lähimpään oppilaitoksen kasvaakin useisiin kymmeniin kilometreihin. 20 Kuva 8. Varsinais-Suomen peruskoulun yläasteiden saavutettavuus tieverkkoa pitkin.

21 Kuva 9. Varsinais-Suomen lukioiden saavutettavuus tieverkkoa pitkin. 21 Kuva 10. Varsinais-Suomen ammatillisten oppilaitosten saavutettavuus tieverkkoa pitkin.

22 Samoin kuin peruskoulun ala-asteiden, myös perusterveydenhuollon saavutettavuus Varsinais-Suomessa on hyvä (kuva 11). Terveysasemien verkosto on kattava myös saaristoalueilla, joskin aivan ulkosaaristossa perusterveydenhuollon saavutettavuus on heikko. Kattava terveysasemien verkosto juontaa juurensa Varsinais-Suomen pienipiirteiseen kuntarakenteeseen. Perinteisesti joka kunnassa on ollut terveysasema, eikä tämä perinne ole kuntaliitoksissakaan muuttunut, vaan liitetyn kunnan terveysasema on yleensä säilytetty liitoskunnan terveyskeskuksen sivutoimipisteenä. Hyvänä esimerkkinä tästä on Uusikaupunki, jossa kaupunkiin liittyneiden kuntien terveysasemat on säilytetty. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaalat sijoittuvat ammatillisten oppilaitosten tapaan pääasiassa maakunnan suurimpiin keskuksiin (kuva 12). Seutukuntakeskusten ulkopuolella sijaitsevat vain Turun yliopistollisen keskussairaalan toimipisteet Raisiossa ja Paimiossa sekä Halikon psykiatrinen sairaala. Paraisilla sijaitseva Turunmaan mielenterveyskeskus on osa Turunmaan sairaalaa, joka sijaitsee Turussa. Erikoissairaanhoidon saavutettavuus Varsinais-Suomessa on melko heikko, jos sitä verrataan muihin kuntien kustantamiin palveluihin. Valtakunnallisesti ajatellen maakunnan erikoissairaanhoidon saavutettavuus on kuitenkin hyvä, sillä pisimmilläänkin matkaa sairaalaan tulee vain alle sata kilometriä. Palvelujen saavutettavuuden yhteisvaikutusta tarkasteltaessa tulee esiin hyvin samankaltainen kuva kuin yhdyskuntarakenteellisessa tarkastelussakin (kuva 13, vrt. kuva 6). Turun kaupunkialue ja Varsinais-Suomen muut seutukuntakeskukset muodostavat palvelujen parahimman saavutettavuuden alueet. Erona yhdyskuntarakenteelliseen tarkasteluun hallinnolliset keskukset nousevat kuitenkin korostetummin esiin. 22 Kuva 11. Varsinais-Suomen terveysasemien saavutettavuus tieverkkoa pitkin.

23 Kuva 12. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin sairaaloiden saavutettavuus tieverkkoa pitkin. Esimerkiksi Vakka-Suomessa sekä Uudenkaupunki että Laitila näyttäytyvät molemmat yhdyskuntarakenteeltaan voimakkaina keskuksina. Palveluiden saavutettavuuden perusteella muodostettu korkean palvelutason vyöhyke on kuitenkin Uudessakaupungissa huomattavasti laajempi kuin Laitilassa. Samanlainen suuntaus havaitaan myös Kemiönsaarella, missä Kemiön keskusta erottuu palvelujen saavutettavuuden näkökulmasta selvästi Taalintehtaasta. 23 Palvelujen saavutettavuustarkastelussa nousee esiin myös seutukuntakeskuksia ympäröivien korkean palvelutason vyöhykkeiden sormimainen muotoutuminen tieverkon mukaisesti, mikä erottuu erityisen selvästi Loimaalla. Palvelujen saavutettavuutta tarkasteltaessa tällaiset liikenneverkon mukaan muodostuvat nauhamaiset rakenteet ovatkin tavallisia, sillä saavutettavuus on luonnollisesti parempi hyvien tieyhteyksien varrella. Merkillepantavaa verrattaessa yhdyskunta- ja palvelurakenteellisia vyöhykkeitä (kuvat 6 ja 13) on myös tiettyjen yhdyskuntarakenteellisessa tarkastelussa melko voimakkaiksi havaittujen keskusten jokseenkin heikko palvelutaso. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Aura ja Somero, joista molemmat erottuvat palveluiltaan heikohkoina keskuksina. Somero, samoin kuin Kemiö, näyttäytyy palvelujen kannalta kuitenkin selvästi itsenäisenä keskuksena. Niin ikään Paimiolla, Paraisilla ja Mynämäellä voidaan tulkita olevan omat, osittain Turun kaupunkiseudusta irtautuvat vyöhykkeensä. Useimmat edellä kuvatut tarkastelut osoittavat, että Varsinais-Suomen palveluverkko on melko kattava ja että ainoastaan saaristoalueilla ja tietyin paikoin maakunnan reuna-alueilla palvelujen saavutettavuus on heikko. Tarkasteltaessa väestön osuutta palvelujen saavutettavuusvyöhykkeittäin havaitaan palveluver-

24 24 Kuva 13. Peruskoulun ala- ja yläasteiden, lukioiden, ammattikoulujen, terveyskeskusten ja sairaaloiden saavutettavuuden keskiarvo sekä tästä muodostetut korkean palvelutason vyöhykkeet. Kartalla ensimmäinen desiili kuvaa alueita, joilla palvelut ovat parhaiten saavutettavissa. kon olevan vielä huomattavasti maantieteellistä tarkastelua kattavampi (taulukko 3). Lähes kaikki maakunnan asukkaat asuvat korkeintaan kymmenen kilometrin päässä lähimmästä peruskoulun ala-asteesta ja vielä lukioidenkin osalta tällä etäisyydellä asuu neljä viidestä varsinaissuomalaisesta. Sairaaloilla on heikoin väestöllinen saavutettavuus, mutta siitä huolimatta kaksi kolmasosaa maakunnan väestöstä asuu korkeintaan kymmenen kilometrin etäisyydellä lähimmästä sairaalasta. Laissa kunta- ja palvelurakenteesta edellytetään perusterveydenhuollon hallinnollisen yksikön vähimmäiskooksi asukasta ja ammatillisen koulutusta järjestämisen yksikkökooksi vähintään asukasta. Kuten edellä olevista tarkasteluista käy ilmi, on etenkin Varsinais-Suomen perusterveydenhuollon toimipaikkaverkosto hyvin tiheä. Vaikka monet tarkasteluissa mukana olleista terveyskeskuksista toimivatkin yhteisen hallinnon alla, on puitelain asettamiin väestötavoitteisiin monin paikoin silti matkaa. Puitelain asettamien väestötavoitteiden ja nykyisen terveydenhuollon palvelurakenteen ristiriitaisuus käy hyvin ilmi kuvasta 14, jossa on terveyskeskuksen tai perusterveydenhuollosta vastaavan kuntayhtymän pääterveysaseman ympärille piirretty asukkaan väestötavoitteen täyttävä vyöhyke. Kuvaa tulkittaessa on syytä huomioida, että tarkastelussa on mukana ainoastaan Varsinais-Suomen väestö ja että

25 Taulukko 3. Väestön osuus määrätyllä etäisyydellä kunnallisista palveluista vuonna Etäisyysvyöhykkeiden osuus maakunnan väestöstä Etäisyys- Ammatti- Terveysvyöhyke Ala-asteet Yläasteet Lukiot koulut keskukset Sairaalat Alle 5 km 93,1 % 77,1 % 69,7 % 62,1 % 81,7 % 42,9 % 5 10 km 5,9 % 10,2 % 12,9 % 11,4 % 12,5 % 24,0 % km 0,8 % 7,7 % 7,3 % 7,4 % 4,1 % 9,6 % km 0,1 % 3,0 % 5,0 % 4,8 % 1,1 % 5,4 % km 0,0 % 1,1 % 2,2 % 5,2 % 0,3 % 6,0 % km 0,0 % 0,5 % 1,2 % 2,9 % 0,2 % 3,6 % Yli 30 km 0,0 % 0,3 % 1,7 % 6,3 % 0,1 % 8,4 % pääterveysasemaksi on valittu kuntayhtymän suurimman kunnan terveyskeskus, mikäli yhtymällä ei ole varsinaista pääterveysasemaa. Erityisesti saaristokunnissa, jossa suurin osa kunnista järjestää perusterveydenhuollon itsenäisesti tai ostopalveluna, puitelain tavoitteet täyttyvät käytännössä vasta, kun vyöhyke ulotetaan Turun kaupunkiseudulle saakka. Selviä päällekkäisyyksiä havaitaan myös Vakka-Suomessa ja valtatie 8 varren kunnissa. Kuvassa 15 on vastaavanlaiset vyöhykkeet muodostettu ammatillisten oppilaitosten ympärille siten, että vyöhykkeen keskipisteenä on käytetty ammatillisten oppilaitosten eri toimipisteiden maantieteellistä keskipistettä. Kuten jo saavutettavuustarkastelusta ilmeni, on Varsinais-Suomen ammattikoulujen verkosto 25 Kuva 14. Kunnallisten terveyskeskusten ja perusterveydenhuollon kuntayhtymien pääterveyskeskusten ympärille piirretyt asukkaan vyöhykkeet.

26 melko harva, ja tämän tarkastelun perusteella puitelain edellyttämien väestötavoitteiden saavuttaminen vaatii kunnilta huomattavasti vähemmän toimenpiteitä kuin perusterveydenhuollon osalta. Suurimpia päällekkäisyyksiä aiheuttavat pienet erikoistuneet oppilaitokset, kuten Lounais-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitos Mynämäellä. Vaikka tämänkaltaisen tarkastelun nojalla ei voikaan tehdä konkreettisia toimenpiteitä puitelain velvoitteiden saavuttamiseksi, antaa se silti hyvän kuvan alueista, joissa on suurin palveluverkon kehittämistarve. 26 Kuva 15. Ammatillisten oppilaitosten ympärille piirretyt asukkaan vyöhykkeet.

27 6. Työmatkaliikenteen suuntautuminen Tässä luvussa tarkastellaan Varsinais-Suomen työssäkäyntialueita ja työmatkaliikenteen suuntautumista tarkoituksena saada kuva työssäkäynnin kannalta yhtenäisistä vyöhykkeistä. Työssäkäyntialue muodostuu Tilastokeskuksen määrityksen mukaan työssäkäyntikeskuksesta sekä niistä kunnista, joiden työvoimasta vähintään kymmenen prosenttia työskentelee keskuksessa. Kuntien väliseen työssäkäyntiliikenteeseen eli pendelöintiin liittyy läheisesti työpaikkaomavaraisuuden käsite, jolla tarkoitetaan kunnan alueella työskentelevien osuutta kyseisen kunnan työvoimasta. Tämä niin sanottu todellinen työpaikkaomavaraisuus tulee erottaa toisinaan myös työpaikkaomavaraisuudeksi kutsutusta suhdeluvusta, joka ilmaisee ainoastaan kunnan työvoiman ja työpaikkojen lukumäärän suhteen. Varsinais-Suomen kuntien työpaikkaomavaraisuus noudattaa useissa tutkimuksissa havaittua trendiä, jossa suurten keskusten työpaikkaomavaraisuus on korkea ja niiden ympäryskuntien alhainen (kuva 16). 27 Kuva 16. Varsinais-Suomen kuntien työpaikkaomavaraisuus vuonna 2003.

28 Alhaisen työpaikkaomavaraisuuden kunnat kuuluvat siis suurella todennäköisyydellä keskuksen työssäkäyntialueeseen. Edettäessä työssäkäyntikeskuksesta ulospäin työpaikkaomavaraisuus hiljalleen kasvaa, kunnes saavutaan toisen keskuksen työssäkäyntialueelle. Varsinais-Suomessa tämä havaitaan erityisen selvästi Turun ja Salon välillä. Kuvan 16 perusteella korkean työpaikkaomavaraisuuden kuntia ovat Turku, Salo, Loimaa, Uusikaupunki, Laitila ja Dragsfjärd. Näistä selviksi työssäkäyntikeskuksiksi voidaan kuitenkin määrittää vain Turku ja Salo, joita ympäröi selvä hyvin alhaisen työpaikkaomavaraisuuden vyöhyke. Sen sijaan Dragsfjärdin, samoin kuin esimerkiksi Someron, työpaikkaomavaraisuus on korkea lähinnä kunnan keskuksiin nähden perifeerisen sijainnin vuoksi. Kuntien työpaikkaomavaraisuusasteet esitetään liitteessä 2. Tarkasteltaessa työpaikkaomavaraisuutta ruututasolla hallinnollisista rajoista riippumatta (kuva 17) havaitaan, että korkean työpaikkaomavaraisuuden ruudut ovat kasaantuneet hyvin selvästi työssäkäyntikeskusten kuntarajojen sisään. Ilmiö näkyy erityisen selvästi Turussa, jossa työpaikkaomavaraisuuden lasku Raision ja Kaarinan rajoilla on erittäin selvä. Lisäksi Turun kuntarajan muodon vuoksi korkean työpaikkaomavaraisuuden ruudut muodostat selvän kiilan muuten matalan työpaikkaomavaraisuuden alueille. Ku- 28 Kuva 17. Varsinais-Suomen kuntien työpaikkaomavaraisuus vuonna Kartassa jokaiselle metrin asutulle ruudulle on laskettu kotikunnassa työskentelevien osuus työvoimasta.

29 vassa 17 erottuu hyvin myös työpaikkaomavaraisuuden asteittainen kasvaminen siirryttäessä etäämmälle keskuksista. Lisäksi tarkastelusta havaitaan Uudenkaupungin ja Laitilan työpaikkaomavaraisuuden huomattavan korkea aste, sillä jopa kaupunkien raja-alueilla pendelöinti tapahtuu pääasiassa asuinkunnan suuntaan, ei kuntarajan yli. Osasyynä tähän voidaan tosin pitää raja-alueiden maaseutuasutusta, jossa monissa tapauksissa asuinpaikan ja työpaikan osoite on sama. Tarkastelemalla pelkästään työpaikkaomavaraisuutta ei voida saada varmaa tietoa pedelöintivirroista. Tätä varten pitää tarkastella työmatkaliikenteen suuntautumista kuntien välillä. Kuvassa 18 esitetään sellaisen työssäkäyntiliikenteen suuntautuminen, joka ylittää viisi prosenttia kunnan työvoimasta. Kuvassa esitetään nuolin työssäkäynnin suuntautuminen siten, että nuoleen liittyvä lukuarvo ilmaisee, kuinka suuri osa kunnan työvoimasta työskentelee nuolen osoittamassa kunnassa. Kuvassa 5 10 prosentin työssäkäyntiliikenne on kuvattu muita vaaleammilla nuolilla, koska alle kymmenen prosentin pendelöintiliikenne ei ylitä yleistä työssäkäyntialueen raja-arvoa. Karttaa tulkittaessa on huomattava, että siihen ei ole kartan lukukelpoisuuden säilyttämiseksi piirretty Turkuun ja Raisioon suuntautuvaa alle 10 prosentin työssäkäyntiliikennettä. 29 Kuva 18. Suhteellinen työssäkäyntiliikenne Varsinais-Suomessa vuonna Kartalla nuolet ilmaisevat sen, kuinka suuri osa kunnan työvoimasta työskentelee nuolen osoittamassa kunnassa.

30 Varsinais-Suomen työssäkäyntiliikennettä dominoi Turku, johon suuntautuu huomattava osa maakunnan pendelöintivirroista (kuva 18). Itse asiassa koko Turun ydinkaupunkiseudun voidaan katsoa muodostavan yhtenäisen työssäkäyntikeskuksen, sillä myös Kaarinaan, Lietoon, Naantaliin ja erityisesti Raisioon suuntautuu työssäkäyntiliikennettä muista kunnista. Tästä huolimatta suurin osa tälle alueelle suuntautuvista työmatkoista kohdistuu Turkuun. Salo on selvästi Varsinais-Suomen toiseksi voimakkain työssäkäyntikeskus, sillä sinne suuntautuu huomattava osa Salon seutukunnan työmatkoista. Samoin Loimaalle suuntautuu työmatkaliikennettä, joka kuitenkin rajoittuu sen rajanaapureihin. Varsinais-Suomen seutukuntakeskuksista Paraisille ja Uuteenkaupunkiin ei suuntaudu huomattavaa työssäkäyntiliikennettä muista kunnista. Huomattavasti suurempi osa Paraisten työvoimasta pendelöi Turkuun kuin mitä Nauvon työvoimasta Paraisille. Uuteenkaupunkiin puolestaan suuntautuu kohtalaisesti työmatkoja sen naapurikunnista, mutta nämäkin kunnat suuntautuvat selvemmin muihin keskuksiin kuin Uuteenkaupunkiin. Uudenkaupungin ka Laitilan välillä havaitaankin molemmansuuntainen työssäkäyntiliikenne, minkä lisäksi molempiin suuntautuu suurin piirtein yhtä voimakas pendelivirta Pyhärannalta. Samankaltainen työmatkarakenne havaitaan Kemiön saarella, missä Västanfjärdin työmatkaliikenne suuntautuu sekä Kemiöön että Dragsfjärdiin. 30 Työssäkäynnin suuntautumistietojen perusteella voidaan määrittää myös Varsinais-Suomen työssäkäyntialueet, eli alueet, joilla työmatkaliikenne keskuskaupunkiin ylittää kymmenen prosenttia kehyskuntien työvoimasta. Kuten kuvasta 19 käy ilmi, ehdottomasti suurin työssäkäyntialue Varsinais-Suomessa on Turun työssäkäyntialue, johon kuuluu keskuskaupunki mukaan lukien yhteensä 29 kuntaa. Pienten saaristokuntien, kuten Iniön kuulumista Turun työssäkäyntialueeseen voidaan kuitenkin pitää kyseenalaisena, sillä havainto selittynee ennemminkin työnantajan, esimerkiksi varustamon kotipaikan tilastoidulla sijainnilla kuin varsinaisella päivittäisellä työmatkaliikenteellä. Salo on selvästi maakunnan toiseksi vetovoimaisin työssäkäyntikeskus kymmenen kunnan työssäkäyntialueellaan. Myös Loimaalla on pieni työssäkäyntialueensa, johon kuuluu keskuskaupunki ja kolme sen naapurikuntaa. Kanta-Hämeessä sijaitsevan Ypäjän voidaan katsoa kuuluvan ennemmin Forssan työssäkäyntialueeseen, sillä vaikka kymmenen prosenttia Ypäjän työvoimasta työskentelee Loimaalla, suuntautuu suurin osa kunnan pendelöintiliikenteestä Forssaan. Turun, Salon ja Loimaan työssäkäyntikeskusten lisäksi voidaan Kemiön ja Dragsfjärdin yhdessä nähdä muodostavan Västanfjärdin työssäkäyntikeskuksen, sillä kumpaankin kuntaan suuntautuu Västanfjärdistä yli kymmenen prosentin työssäkäyntiliikenne. Lisäksi Pyhäranta kuuluu maakuntarajan yli Rauman työssäkäyntialueeseen. Turun työssäkäyntialue sisältää yli puolet Varsinais-Suomen kunnista, ja se on kasvanut kiinni sekä Salon että Loimaan työssäkäyntialueisiin. Tämän vuoksi Varsinais-Suomessa on hyvin vähän kuntia jotka eivät kuulu mihinkään työssäkäyntialueeseen. Työssäkäyntialueisiin kuulumattomat kunnat ovatkin lähinnä työssäkäyntikeskuksia, kuten Uusikaupunki, Laitila ja Somero, joilla ei kuitenkaan ole yli kymmenen prosentin työssäkäyntiin perustuvaa työssäkäyntialuetta. Lisäksi tähän joukkoon kuuluu kaukana keskuksista sijaitsevat maalais- ja saaristokunnat Koski Tl, Kustavi ja Houtskari. Työssäkäyntiliikenteen tarkastelu suhteellisilla arvoilla antaa hyvän kuvan kunnan työvoiman kannalta merkittävästä pendelöinnistä. Työmatkaosuuksien tarkastelu korostaa kuitenkin pienten kuntien työs-

31 31 Kuva 19. Varsinais-Suomen työssäkäyntialueet vuonna Työssäkäyntialueilla (vaalea värisävy) vähintään 10 % kunnan työvoimasta työskentelee työssäkäyntikeskuksessa (tumma värisävy). säkäyntiliikennettä, ja esimerkiksi Turusta naapurikuntiin tehtävät työmatkat eivät erotu tarkastelussa ollenkaan niiden huomattavasta määrästä huolimatta. Kuvassa 20 tarkastellaankin työmatkaliikennettä päivittäisten työmatkojen määrän mukaan siten, että vain yli 200 työmatkan työssäkäyntiliikenne on piirretty kartalle. Työssäkäyntiliikenteen tarkastelussa absoluuttisin arvoin nousee esiin suurten kaupunkien välinen pendelöinti (kuva 20). Paitsi kartalla näkyvä työmatkaliikenne Uudestakaupungista, Loimaalta ja Salosta Turkuun, myös Etelä-Suomen suurten kaupunkien välillä on huomattavaa pendelöintiä. Merkillepantavaa on myös Turusta Saloon suuntautuva yli tuhannen työmatkan pendelöintiliikenne. Työmatkaliikenteen absoluuttisten lukumäärien tarkastelussa erottuu selvästi Turun ydinkaupunkiseudun työssäkäynnin hyvin monimuotoinen rakenne. Turku ei näyttäydy ainoastaan työssäkäynnin vastaanottajana kuten suhteellisessa tarkastelussa, vaan Turusta suuntautuu merkittäviä työmatkavirtoja myös naapurikuntiin. Lisäksi kaupunkiseudun kehyskuntien välillä havaitaan huomattavaa työmatkaliikennettä. Turun kaupunkiseudun sisäinen työmatkaliikenne ei kuitenkaan näyttäisi juurikaan suuntautuvan Turun yli, joskin Raisioon kohdistuu pienehkö työmatkavirta Kaarinasta ja Liedosta.

32 32 Kuva 20. Yli 200 työmatkan työssäkäyntiliikenne Varsinais-Suomessa vuonna Kartalla nuolet ilmaisevat sen, kuinka moni kunnan asukkaista työskentelee nuolen osoittamassa kunnassa. Kuntien välisen työmatkaliikenteen tarkasteluissa nousee esiin joitain mielenkiintoisia alueita, joiden työmatkojen suuntautumista on syytä tutkia kuntatasoa tarkemmin. Mielenkiinnon kohteena on lähinnä kysymys siitä, jakautuuko kahteen tai useampaan eri työssäkäyntikeskukseen suuntautuvan kunnan työmatkaliikenne alueellisesti kunnan sisällä. Työmatkojen suuntautumisen alueellista jakautumista kunnan sisällä tarkastellaan Pyhärannan, Kiikalan ja Ypäjän kunnissa. Lisäksi tarkastellaan kolmen kunnan alueelle ulottuvaa Littoisten aluetta Turun itäpuolella. Pyhärannan työssäkäynti suuntautuu ensisijaisesti Raumalla, jossa vuonna 2003 työskenteli 39 prosenttia koko kunnan työvoimasta. Huomattava osa työmatkoista, yhteensä lähes 20 prosenttia, tehdään silti Uuteenkaupunkiin ja Laitilaan. Kuvasta 21 havaitaankin, että vaikka Pyhärannan pohjoisosien työmatkoista suurin osa suuntautuu Raumalle, tehdään kunnan eteläisten osien työmatkoista valtaosa Uuteenkaupunkiin. Valtatie 8:n varrella sijaitsevan Ihoden alueella työmatkojen suuntautuminen puolestaan jakautuu Laitilan ja Rauman kesken. Suurempi osa Ihoden työmatkoista suuntautuu kuitenkin Raumalle.

33 Kuva 21. Pyhärannan työssäkäynnin alueellinen suuntautuminen Uuteenkaupunkiin, Laitilaan ja Raumalle vuonna Symbolin koko osoittaa työssäkäyntiliikenteen voimakkuuden (pienin symboli vastaa yhtä ja suurin 43 työmatkaa). 33 Kuva 22. Kiikalan työssäkäynnin alueellinen suuntautuminen Saloon ja Somerolle vuonna Symbolin koko osoittaa työssäkäyntiliikenteen voimakkuuden (pienin symboli vastaa yhtä ja suurin 14 työmatkaa).

34 Kiikalan pohjoisrajan muodostaa hyvin lähelle Someron keskustaa yltävä uloke, mikä erottuu hyvin kuvassa 19. Tämän vaikutus näkyy hyvin selvästi myös Kiikalan työssäkäynnin alueellisessa suuntautumisessa, sillä lähes kaikki tämän kiilamaisen alueen työmatkat tehdään Somerolle (kuva 22). Kiikalasta Saloon ja Somerolle suuntautuva työssäkäyntiliikenne onkin jakautunut hyvin selvästi kahtia: kunnan pohjoisosien työssäkäynti suuntautuu lähes yksinomaan Somerolle muiden osien työssäkäyntiliikenteen kohdentuessa miltei kokonaan Saloon. Samankaltainen, joskaan ei yhtä voimakas työssäkäyntiliikenteen kahtiajakautuminen havaitaan Ypäjällä, jonka työmatkoista vuonna 2003 noin kymmenen prosenttia tehtiin Loimaalle ja reilut 16 prosenttia Forssaan (kuva 23). Ypäjän pohjoisosat yltävät vain vajaan viiden kilometrin päähän Loimaan keskustasta, ja tältä alueelta myös valtaosa työmatkoista suuntautuu Loimaalle. Kunnan keski- ja eteläosien työssäkäyntiliikenne sen sijaan suuntautuu Loimaata useammin Forssaan. Kuntakohtaisten tarkastelujen lisäksi tutkittava Littoisten alue Turun itäpuolella on sikäli mielenkiintoinen, että se ulottuu kolmen kunnan alueille ja kuuluu kiinteänä osana Turun rakennettuun kaupunkialueeseen. Tarkastelussa Littoisten alue on määritetty väljästi kattamaan koko Turun itäpuolella sijaitseva Hämeen valtatien, Turun ohikulkutien ja E18 moottoritien rajaama alue. Littoinen sijaitsee alle kymmenen kilometrin etäisyydellä Turun keskustasta, joten on luonnollista, että suurin osa alueen työssäkäynnistä suuntautuu Turkuun (kuva 24). Littoisten työssäkäynnin suuntautuminen muihin alueen kuntiin noudattaa melko tarkasti alueen kuntarajoja. Alueen Kaarinan puoleisista osista siis käydään työssä Kaarinassa ja Liedon puoleisista osista Liedossa. Tätä havaintoa voidaan pitää hieman yllättävänä. Koska Littoinen muodostaa käytännössä yhtenäisen kaupunginosan, olisi oletettavaa, että työssäkäynnin suuntutuminen olisi sekoittuneempi. Tämän tarkastelun perusteella kuntarajoilla vaikuttaa siis olevan havaittava merkitys työssäkäynnin suuntautumiseen myös Turun kaupunkiseudun ydinalueilla. 34 Kuva 23. Ypäjän työssäkäynnin alueellinen suuntautuminen Loimaalle ja Forssaan vuonna Symbolin koko osoittaa työssäkäyntiliikenteen voimakkuuden (pienin symboli vastaa yhtä ja suurin 44 työmatkaa).