HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ TERVEYSLAUTAKUNTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ TERVEYSLAUTAKUNTA"

Transkriptio

1 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ TERVEYSKESKUKSEN VUODEN 2010 TILINPÄÄTÖS Terke Esityslistan asia TJA/5 TJA Terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi vuoden 2010 tilinpäätöksen. Käsittely Terveyskeskuksen suunnittelupäällikkö Jussi Lind oli kokouksessa kutsuttuna asiantuntijana läsnä tätä asiaa käsiteltäessä. Päätösehdotus Terveyslautakunta päättänee merkitä tiedoksi vuoden 2010 tilinpäätöksen. Esittelijä Terveyskeskuksen tilinpäätös vuodelta 2010 on laadittu kaupungin tilinpäätösohjeiden mukaisesti kirjanpitolakia noudattaen. Terveyskeskuksen käyttötalousmenot ja tulot muodostuivat yhteenlaskettuina seuraaviksi:

2 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Talousarvion kohta Tilinpäätös Budj TP 2010 Ero vuoteeero budj Terveyskeskus Menoylity Ylitulo + Tulovajau Terveyskeskus yhteensä TULOT Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Vuokratulot Muut tulot Tulot yhteensä MENOT Palkat Muut henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokramenot Muut menot Menot yhteensä Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Taulukossa olevat luvut ovat terveyskeskuksen tarkistetun tulosbudjetin mukaiset. Helsingin terveydenhuollon menot ilman poistoja olivat yhteensä 1042,0 milj. e, joka on noin 44,4 milj. e edellisvuotta vähemmän. Terveydenhuollon vuoden 2010 talousarvio ylittyi kokonaisuutena 30,7 milj. e, mikä kokonaisuudessaan selittyy HUSin talousarvioylityksellä. Terveyskeskuksen oma toiminta pysyi budjetissa. Terveydenhuollon kustannukset Helsinkiläisten terveydenhuollon kustannukset olivat 1748 euroa asukasta kohden. Asukaskohtaisen kustannuksen 115 euron laskua selittää pitkäaikaishoidon siirtyminen sosiaalivirastoon vuoden 2010 alusta, joten vuodet eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Terveydenhuollon tuottavuus Kaupungin määrittelemä tuottavuus lasketaan kustannusten ja suoritteiden välisenä suhteena. Terveydenhuollon tuottavuusindeksi on

3 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ TA TP Tuottavuus 99,8 101,1 96,2 99,3 100, (2007=100) kehittynyt seuraavasti: Terveyskeskuksen tuottavuus nousi edellisvuoteen nähden. Tuottavuus on laskettu talousarviosuoritteiden ja terveyskeskuksen kokonaiskustannuksen välisenä suhteena, jolloin palveluiden sisällössä tapahtuneet muutokset eivät tule riittävästi huomioiduksi. Tuottavuutta paransi mm. kotihoidon käyntimäärän selkeä kasvu. Vuoden 2010 osalta tuottavuuden laskentaa haittaavat mm. influenssarokotukset, jotka nostavat terveydenhoitajan vastaanottokäyntien määrää merkittävästi sekä pitkäaikaishoidon siirron yhteydessä toteutettu Suursuon muuntaminen akuuttihoidoksi, mikä vaikuttaa muuntovaiheen ajan siten, että akuuttihoito on vuoden 2010 aikana ollut sisällöltään keskimäärin kevyempää kuin aiempina vuosina.. Terveyskeskuksen palvelujen yksikkökustannukset Terveyskeskuksessa lasketaan vuosittain tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä jälkilaskentana yksikkökustannukset eri palveluille. Kustannusmielessä merkittävimpien terveyskeskuksen tuottamien palvelujen yksikkökustannusten kehitys on ollut seuraava:

4 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Kust. e/kpl e/kpl e/kpl e/kpl (1000 e) AVOHOITO Terveysneuvonta Lääkärin vastaanotto Terveydenhoitajan vastaanotto Kotihoito (ksh+kotipalvelu) Koulu- ja opisk.terveydenhuolto Tk-päivystys Sisätautien päivystys pkl Konsultaatiopoliklinikka Hammashuolto (oma) Psykiatrian pkl VUODEOSASTOHOITO Akuuttihoito ja kuntoutus Päivystyksen osastohoito Kotisairaala Jatkokuntoutusosastot (Suursuo) Psykiatrinen vos hoito Terveysasemien keskimääräinen käyntikustannus pysyi lähes ennallaan (-1 %). Kuten myös vuonna 2009, osaston käyntimääriin sisältyy kuitenkin merkittävä määrä influenssarokotuksia, jotka näkyvät terveydenhoitajan vastaanottokäyntien määrässä, mikä puolestaan alentaa terveysasemien yksikkökustannusta. Terveysneuvonnan ja avosairaanhoidon välinen kustannussuhde on jonkin verran muuttunut aiemmasta, mikä johtuu eroista terveysasemien yhteisten kustannusten kohdentamisessa. Kotihoidon yksikkökustannuksen kehitys jatkui aiempien vuosien tapaan myönteisenä. Kotihoidon asiakasmäärä kasvoi yli 700:lla (= 4,3 %), mikä pystyttiin hoitamaan lähes entisin resurssein. Koulu- ja opiskeluterveydenhuollon osalta vuodet 2009 ja 2010 ovat huonosti vertailukelpoisia, koska henkilöstö suoritti loppuvuodesta 2009 kahdeksan viikkoa kestävän rokotuskampanjan Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa, mikä alensi vuoden 2009 yksikkökustannusta. Koulu ja opiskeluterveydenhuollon yksikkökustannus on nousemassa edellisiin vuosiin nähden, johtuen mm. lisätyistä lääkäriresursseista. Terveyskeskuspäivystyksen yksikkökustannusta alentaa edellisvuoteen nähden lisääntynyt käyntimäärä. Käyntimäärä kasvoi noin 5 %. Huhtikuusta 2010 mahdollistunut pääkaupunkiseudun päivystysten yhteiskäyttö ei näkynyt merkittävänä tekijänä käyntimäärässä.

5 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sisätautien päivystyspoliklinikan yksikkökustannus nousi yli 6 %, missä merkittävin selittäjä oli Haartmanin sairaalan kustannusten kasvu. Haartmanin käynnit myös kasvoivat selvästi edellisvuodesta. Suun terveydenhuollon oman toiminnan yksikkökustannus nousi noin 5 %. Yksikkökustannuksen nousua selittää erityisesti Suun terveydenhuollon erityistoimintojen (PKS-Sehyk ja PKS- päivystys) kustannusten selkeä nousu edellisvuoteen nähden toiminnan vakiinnuttua kokovuotiseksi. Psykiatrian poliklinikan yksikkökustannus nousi 6 %, mikä selittyy suoritemäärän vähenemisellä. Kaupunginsairaalan akuuttihoidon ja kuntoutuksen hoitopäivän yksikkökustannus pysyi ennallaan edellisvuoteen nähden. Päivystyksen osastohoidon yksikkökustannus laski lievästi, mitä selittää lisääntynyt hoitopäivien määrä. Kotisairaalan yksikkökustannus pysyi lähes ennallaan. Pitkäaikaishoidon organisaatiomuutoksen myötä terveyskeskuksen organisaatioon jäänyt Suursuon sairaala toimi yhtäältä pitkäaikaispotilaiden hoitolaitoksena ja toisaalta akuuttitoiminnan käytössä siltä osin kun pitkäaikaishoidon paikkoja vapautui vuoden 2010 mittaan akuuttitoiminnan käyttöön. Vuoden 2010 lopussa noin 90 paikkaa Suursuolla oli edelleen pitkäaikaispotilaiden käytössä. Palveluiden määrälliset tavoitteet ja toteuma (1000 käynteinä/hpvinä)

6 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ TP 2009 TA 2010 TOT 2010 Ero Terveyskeskustoiminta Terveysneuvonta Lääkärin vastaanottokäynti Terveydenhoitajan ja sh vastaanotto Koulu- ja opiskelijaterveydenhuolto Kotihoito Hammashuolto (oma + osto) Pkl-vastaanotto Sisätautien päivystyspoliklinikka Terveyskeskuspäivystys (aik, lapset) Akuuttihoitopäivät Psykiatrian avohoitokäynnit Psykiatrian vuodeosastohoitopv Psykiatrian avohoitopäivät HUS-kuntayhtymä DRG-tuotteet Käynnit Sitovat laatutavoitteet Taulukossa esitetyt talousarvion suoritemäärät sisältävät myös ostopalvelusuoritteet. Terveysasemien lääkärikäynnit vähenivät edellisvuodesta, mutta potilaiden määrä nousi, joten entistä useampi eri potilas pääsi lääkärin vastaanotolle. Kotihoidon suoritekehitys jatkui myönteisenä, käyntimäärä lisääntyi käynnillä edellisvuoteen nähden. Hammashuollon käyntimäärä laski lievästi edellisvuoteen nähden. Terveyskeskuspäivystyksen käyntimäärä jatkoi nousemistaan, nousu kohdentui erityisesti Haartmanin sairaalaan ja lasten terveyskeskuspäivystykseen. Akuuttihoitopäivien nousu sisältää Suursuon hoitopäivää, mikä huomioiden akuuttihoitopäivien toteuma oli hyvin lähellä suunniteltua. Psykiatrian suoritteet toteutuivat lähelle edellisvuotista tasoa.

7 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Laatutavoitteet TalousarvioTilinpäätös Poikkeama Talousarvio verrattuna Perusterveydenhuollon hoidon tarpeen arviointi, vrk 3,0 3,0 0,0 Hammashoidon tarpeen arviointi, vrk 3,0 3,0 0,0 Kiireettömään hammashoitoon pääsy, kk 6,0 6,0 0,0 Perusterveydenhuollon yhteydessä toteutettuun psykiatriseen erikoissairaanhoitoon pääsy, kk 6,0 6,0 0,0 Kotihoidossa olevien yli 75-vuotiaide 12,0 12,38-0,38 suhteellinen osuus yli 75-vuotiaista % Sitovat tavoitteet toteutuivat suunnitellusti ja kotihoidon tavoite ylittyi. Talousarvion määrärahatarkastelu toiminnoittain ( 1000 e)

8 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Talousarvion kohta Tilipäätös Budjetti Tilinpäätös Ero vuoteenero budj Terveyskeskustoimin Menoylitys Ylitulo + Tulovajaus Oma toiminta TULOT Myyntitulot Maksutulot Tuet ja avustukset Vuokratulot Muut tulot Tulot yhteensä MENOT Palkat Muut henkilöstömenot Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Vuokramenot Muut menot Menot yhteensä Suunnitelmapoistot Tilikauden tulos Terveyskeskuksen talousarvio pysyi budjetissa alittaen sen 45 tuhannella eurolla ( 0,001 %). Pitkäaikaishoidon siirron yhteydessä siirrettiin terveyskeskukselta määrärahoja 48,2 milj. euroa, joten todellinen menovähennys em. siirto huomioon ottaen on noin 3 milj. euroa (-0,5 %). Merkittävimmät tekijät menojen vähenemisessä olivat vuodeosastohoidon ostopalvelujen ja vuokratyövoiman käytön vähentäminen. Vuodeosastohoidon ostopalvelut vähenivät edellisvuodesta runsaalla 3 milj. eurolla ja vuokratyövoiman ja sijaistyövoiman yhteiskustannukset vähenivät vajalla 3 milj. eurolla. Lisäksi menoja pienensi edellisvuoteen nähden Suursuon sairaalassa toteutettu sairaansijojen vähentäminen. Terveyskeskuksen tulot ylittivät budjetoidun 4,5 milj. e (6 %). Tulojen ylittymistä selittää pääosin asiakasmaksutulojen budjetoitua suurempi toteuma, mm. pitkäaikaishoidon maksutulojen budjetoitua suurempi toteuma sekä vuoden 2010 alussa tulleiden maksukorotusten ennakoitua suurempi vaikutus. Terveyskeskuksen tulojen rakenne

9 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ muuttui edellisvuoteen sikäli, että maksutulot vähenivät pitkäaikaishoidon siirryttyä sosiaalivirastoon, toisaalta myyntitulot lisääntyivät sosiaalivirastolle myytävien tukipalvelujen myötä. Todettakoon, että virastot eivät saaneet keskitettyä palkankorotusvarausta käyttöönsä, joten palkankorotukset jouduttiin rahoittamaan raamin sisältä. Samalla tämä merkitsee sitä, että osastojen budjettitoteumia tarkastellessa merkitsee osaston budjetissa pysyminen käytännössä säästöä eli sitä, että palkankorotukset on kyetty rahoittamaan osaston raamin sisältä. Osastokohtaisesti tarkastellen toteutuivat budjetit seuraavasti: Kulut ilman poistoja (1000 e) TB 2010 TP 2010 Ero Ero % Terveysasemat ,9% Kotihoito ,8% Suun terveydenhuolto ,1% Kaupunginsairaala ,8% Psykiatria ,2% Hallinto- ja palvelukeskus ,9% Johto ja keskitetty toiminta ,2% Terveysasemien budjetti alittui, mitä pääosin selitti henkilöstömenojen budjetoitua pienempi toteuma sekä säästöt laboratorio ja vuokratyövoimakuluissa. Prosentuaalisesti suurin ylitys oli kotihoidolla, jonka budjettia rasitti lisääntyneen asiakasmäärän edellyttämä sijais- ja vuokratyövoima. Lisäksi kotihoidon rasitteena oli vuoden 2009 budjetoitua suurempi toteuma, joka siis siirtyi rasitteeksi vuoden 2010 budjettiin. Suun terveydenhuollossa budjetti alittui, mihin merkittävin syy oli maksusitoumusten ennustettua pienempi toteuma. Todettakoon, että maksusitoumuksen antamisen ja kulujen välillä on merkittävä viive, joten vuoden 2010 toteuma kuvaa vuoden 2010 loppuun mennessä maksuun asti ehtineitä maksusitoumuksia, joten pidemmällä tähtäimellä ei säästöjä ole odotettavissa. Kaupunginsairaalan budjetti toteutui varsin lähelle budjetoitua, kun otetaan huomioon budjetista puuttuneet keskitetyt palkankorotusrahat.

10 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ HUS-kuntayhtymä Psykiatria toteutui hyvin lähelle suunniteltua. Hallinto ja palvelukeskuksen osalta merkittävin yksittäinen tekijä budjetin alittumiselle oli vuokrien suunniteltua pienempi toteuma, mikä selittää noin 1,3 milj. e (45 %) syntyneestä alituksesta. Hallinto- ja palvelukeskuksen osalta budjetin toteumaa alensi lisäksi ulkopuolinen hankerahoitus, mikä pienensi omien määrärahojen käyttöä. Talousarvion kohta Tilipäätös Budjetti Tilinpäätö Ero vuote Ero budj HUS-kuntayhtymä Menoylitys Ylitulo + Tulovajaus MENOT Palvelujen ostot Menot yhteensä Tilikauden tulos HUSin talousarvio ylittyi 30,7 milj. eurolla. HUSin kustannusten nousu edellisvuodesta oli kuitenkin varsin maltillinen 1,5 %. Talousarvioylityksestä noin 85 % (25,8 milj. e) selittyy HYKSsairaanhoitoalueen ylityksellä, josta yli puolet (13,7 milj. e) kohdentuu operatiiviseen tulosyksikköön. HYKSin naisten ja lastentautien tulosyksikkö ylittyi 6,4 milj. e, medisiininen tulosyksikkö 3,1 milj. e ja psykiatria 2,7 milj. e. HUS tasolla ylitystä syntyi lisäksi Hyvinkään sairaanhoitoalueella, jossa selittäjänä oli Kellokosken sairaalan käyttö sekä konsernihallinto, jonka budjetti sisältää mm. lakisääteisiä kalliita lääkkeitä. HUS-kuntayhtymän tulos muodostui 0,8 milj. e alijäämäiseksi. Budjetti oli laadittu 41 milj. e alijäämäiseksi, mutta alijäämää ei syntynyt, koska jäsenkuntien yhteenlaskettu laskutus ylitti suunnitellun tason selvästi (67 milj. e). Hoidettujen helsinkiläisten potilaiden määrä kasvoi 0,7 % eli noin tuhannella hengellä. Hoitotakuun osalta tilanne oli hyvä. Vuoden lopussa ei ollut käytännössä lainkaan yli kuusi kuukautta jonottaneita helsinkiläisiä. Siirtoviiveet yli kaksinkertaistuivat edellisvuoteen nähden. Siirtoviiveistä

11 HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Investointitalous ei tullut sakkolaskutusta, mutta ne toimivat hyvänä mittarina hoitoketjun toimivuudelle. Helsingin siirtoviivepäivien lukumäärä oli 26 pv/1000 as. Vastaava luku Espoolla oli 37 pv/1000 as ja Vantaalla 11 pv/1000 as. Talousarvion kohta TalousarvYlitysoikeuTilinpäätö Poikkema Irt.om. perushankinta Atk-hankinnat Muut hankinnat Irt.om. perush. yht Taulukossa on otettu huomioon edelliseltä vuodelta siirtyneet määrärahat. määrärahoja jäi käyttämättä 2,3 milj. e. Merkittävimmät investoinnit kohdentuivat asiakastietojärjestelmään, atk-infrastruktuuriin ja suun terveydenhuollon laitteisiin. Käyttämättä jääneiden määrärahojen osalta ei talous- ja suunnittelukeskuksen ohjeiden mukaisesti tehty ylitysoikeusesityksiä vuodelle Toimitusjohtajan kannanotot Toimitusjohtaja toteaa, että vuoden 2010 toteuma muodostaa hyvän pohjan vuodelle Terveyskeskuksen tilinpäätöksen antamia tietoja tullaan analysoimaan ja niitä tullaan käyttämään hyväksi vuoden 2012 suunnittelussa ja samalla viraston esityksissä toimenpiteistä tuottavuus ja hyvinvointiohjelmaan../. Terveyskeskuksen henkilöstötoimikunta käsittelee asiaa kokouksessaan ja sen mahdollisesti antama lausunto jaetaan lautakunnalle sähköpostilla maanantaina. Lisätiedot: Lind Jussi, suunnittelupäällikkö, puhelin

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 64 Terveyskeskuksen tilinpäätös 2012 HEL 2013-002843 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi terveyskeskuksen vuoden 2012 tilinpäätöksen. Lisätiedot virastopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (8) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (8) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2012 1 (8) 206 Toiminnan ja talouden toteumaennuste 30.6.2012 HEL 2012-000202 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2011 1 125 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUMAENNUSTE 31.3.2011 Terke 2010-36 Esityslistan asia TJA/6 TJA Terveyslautakunta päätti merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (8) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/ (8) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 18/2012 1 (8) 283 Toiminnan ja talouden toteumaennuste 31.10. tilanteessa HEL 2012-000202 T 02 02 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (6) 65 Sosiaaliviraston tilinpäätös 2012 HEL 2013-003171 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi sosiaaliviraston vuoden 2012 tilinpäätöksen. Esittelijä Lisätiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 14/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 14/2013 1 (6) 4 Talouden ja toiminnan toteumaennuste 30.8.2013 HEL 2013-004850 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden toteumaennusteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 11/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 11/2013 1 (6) 5 Toiminnan ja talouden toteumaennuste 30.6.2013 tilanteessa HEL 2013-004850 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijä päättänee merkitä tiedoksi toiminnan ja talouden

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 21 14.04.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI TAMMI-HELMIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 21 HYKS-sairaanhoitoalueen tammi-helmikuun 2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (8) 6 Sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2014 tilinpäätös HEL 2015-000833 T 02 06 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi sosiaali-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2014 1 (7) 5 Sosiaali- ja terveysviraston käyttösuunnitelma 2014 Pöydälle 14.01.2014 HEL 2013-015408 T 02 02 00 Päätösehdotus päättänee hyväksyä vuoden 2014 käyttösuunnitelmien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (6) Päätettävä tässä kokouksessa 5 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.5. HEL 2015-003043 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2016 1 (6) 4 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 29.2.2016 HEL 2016-002586 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II

Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Elokuu 8/2017 Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät

Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät 20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017

OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 OSAVUOSIKATSAUS TAMMI ELOKUU 2017 TOIMINNAN KEHITYS TAMMI-ELOKUU 2017 Lähetteitä kertyi tammi-elokuussa 6,2 % enemmän, kuin vuonna 2016 vastaavana ajanjaksona. Palveluja saaneiden eri henkilöiden lukumäärä

Lisätiedot

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu 4/2017. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu 4/2017 Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto

Lisätiedot

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto Hoitopalvelut Tilinpäätös 2012 11.2.2013 Tuotettujen palvelujen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, lukuun ottamatta hoitopäiviä, joiden määrä väheni suunniteltua

Lisätiedot

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille. Kaupunginhallitus 71 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 10 06.03.2017 Kaupungin talouden toteutuminen 2016, kaupunki ja liikelaitokset 2072/02.02.02/2016 KHALL 06.02.2017 71 Talous vuonna 2016 Uudenkaupungin

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Elokuu. Osavuosikatsaus II. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Elokuu Osavuosikatsaus II Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2014 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 155 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 28.2.2014 HEL 2014-003281 T 02 02 00 Päätös Käsittely päätti esittelijän

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa. Kaupunginhallitus 53 12.02.2018 Tarkastuslautakunta 11 09.03.2018 Kaupungin talouden toteutuminen 2017, kaupunki ja liikelaitokset 122/02.02.02/2018 KHALL 12.02.2018 53 Talous vuonna 2017 Uudenkaupungin

Lisätiedot

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä

TA 2015 toteuma. Perusturvajohtaja Markku Kipinä TA 2015 toteuma Perusturvajohtaja Markku Kipinä 10.3.2016 Tulosyksiköiden kuukausiseuranta Tulosyksikkö Syyskuu (75,0 %) Marraskuu (91,7 %) Joulukuu (100 %) Tulot Menot Toimintakate Tulot Menot Toimintakate

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 89 22.10.2013. 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja xx/2013 1 (1) 89 Asianro 7575/02.02.00/2013 Talousarviomuutokset 2013 / perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet Kaupungin talousarvion sitovuusmääräysten mukaan bruttobudjetoiduilla

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 28.3.218] KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUU 218 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Helmikuu 218 HELMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Helmikuun 218 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 03.09.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/6 03.09.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2013 1 (13) 6 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2012 HEL 2013-010663 T 07 01 03 Päätösehdotus Esittelijä Kustannusvertailun sisältö päättänee

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014

Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014 Sivu 1 / 6 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2014 Aineisto Kustannusvertailussa mukana oleva aineisto on jaoteltu perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon ja näiden

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Kolmannesvuosiraportti elokuu 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Katariina Korhonen HÄLSOVÅRD / Förändr.budget /Muutettu talousarvio Förverkligat / Prognos / Social- och hälsovårdsnämnden Käyttö % Ennuste Sosiaali- ja terveyslautakunta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 23/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 23/2014 1 (7) 4 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.10.2014 HEL 2014-003281 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää merkitä tiedoksi

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS 2017: tilinpäätösraportointi Hyvinvointitoimiala Palvelualue: Terveyspalvelut 1 Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TOT 2016 TAM 2017 TP 2017 Tulot 22 940 24 027 20 299

Lisätiedot

Huhtikuu. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Huhtikuu. Osavuosikatsaus I. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Huhtikuu Osavuosikatsaus I Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2016 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 6 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.5.2016 HEL 2016-002586 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki 1 (2) Sosiaali- ja terveysvirasto 14.1.2016 Sosiaali- ja terveysviraston tarkennettu ylitysoikeusesitys vuoden 2015 talousarviomäärärahoihin HEL 2015-010093 T 02 02 00 Sosiaali- ja terveysvirasto

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2018

Tammi-elokuun tulos 2018 Tammi-elokuun tulos Eksote Tammi-elokuun tulos ja ennuste 4,0 2,0 0,0-2,0-4,0-6,0-8,0-10,0-12,0-14,0-16,0 BUDJETTIERO, MILJ. EUR Nettotoimintamenot Jäsenkuntatuotot Yli-/alijäämä, kumul. toteuma - 0,0

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko

Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko Kuuden suurimman kaupungin vanhusten sosiaali- ja terveyspalvelujen kustannusten vertailu Vanhuspalvelujen Kuusikko 1 75 vuotta täyttäneen väestön määrän absoluuttinen ja suhteellinen kehitys Kuusikossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 18/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 18/2014 1 (7) Päätettävä tässä kokouksessa 4 Sosiaali- ja terveysviraston toiminnan ja talouden ennuste 31.8.2014 HEL 2014-003281 T 02 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto

TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari Yhtymävaltuusto TILINPÄÄTÖS 2013 Yhtymävaltuuston seminaari 10. -11.6.2014 Yhtymävaltuusto 11.6.2014 Talousjohtaja Elisa Kusmin Tilinpäätös 2013 tuloslaskelma vertailu Tuloslaskelma/Milj. Muutettu Toteuma % Toteuma %

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 TERVEYSKESKUS Leena Moisander 23.10.2009 TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNNÖN MUUTETTAVAT KOHDAT PITKÄAIKAISHOIDON UUDELLEENJÄRJESTELYN YHTEYDESSÄ Pykälä Nykyinen Uusi 6 Lautakunnan

Lisätiedot

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE 1 KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN Kauhavan kaupungin talousarvio vuodelle 2017 oli noin 0,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupunginhallitukselle 28.3.2018 esiteltävä vuoden 2017 tilinpäätös on

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj.

Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. Tammi-heinäkuun tulos 2019 Ennusteessa on huomioitu laboratorio- ja kuvantamistoimintojen tulevista järjestelyistä saatavia hyötyjä 3,7 milj. :n arvosta vuodelle 2019. Hyötyjen jakautuminen vuosien välillä

Lisätiedot

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lähetteet Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä 1-7/2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli heinäkuun lopulla 1 000, mikä on 44 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Erikoissairaanhoidon

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051

Kotihoidon asiakkaat yhtenä päivänä joulukuussa 2001/poikkileikkaustilanne. Säännöllisen kotipalvelun asiakkaat 6 217 933 852 2 333 1 716 12 051 ESPOO/HELSINKI/TAMPERE/TURKU/VANTAA Vanhuspalvelut 2001 LIITE 1 HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE VIISIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2002 559 718 216 836 179 856 173 686 197 853 1 327 949 KOKO VÄESTÖ

Lisätiedot

Tammi-heinäkuun tulos 2018

Tammi-heinäkuun tulos 2018 Tammi-heinäkuun tulos 28 Eksote Tammi-heinäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-heinäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 255,8 255,8, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 265,8 26,9-3,9 453,9

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2013 Julkaistu 18.6.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Toukokuu 2016 Julkaistu 22.6.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Heinäkuu 2013 Julkaistu 19.8.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2013 Julkaistu 21.11.2013 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2013 Julkaistu 7.8.2013 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016

Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Oulunkaaren taloustiedote Kesäkuu 2016 Julkaistu 27.7.2016 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

Terveyttä helsinkiläisille. Helsingin terveyskeskus

Terveyttä helsinkiläisille. Helsingin terveyskeskus Terveyttä helsinkiläisille Helsingin terveyskeskus 2012 Suomen suurin terveyskeskus Terveyskeskuksessa työskentelee yli 9 000 työntekijää ja toimipisteitä on yli 90 eri puolilla kaupunkia. Terveyskeskus

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.4.2017 Omistajaohjausryhmä/Kuntajohto Yhtymähallitus Pyhäjoen kunnanhallitus Raahen kaupunginhallitus Siikajoen kunnanhallitus 1 Osavuosikatsaus

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/6 11.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) Terveyslautakunta Tja/6 11.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2012 1 (5) 224 Toiminnan laatu Helsingin terveyskeskuksessa vuonna 2011 HEL 2012-001668 T 00 01 02 Päätös Käsittely päätti merkitä tiedoksi Toiminnan laatu Helsingin terveyskeskuksessa

Lisätiedot

Tammi-kesäkuun tulos 2018

Tammi-kesäkuun tulos 2018 Tammi-kesäkuun tulos 28 Eksote Tammi-kesäkuun tulos ja ennuste 28 EKSOTE 28 Tammi-kesäkuu Koko vuosi milj. EUR Ennuste Jäsenkuntatuotot 28,9 28,9, 44,2 44,2, Nettotoimintamenot 229, 225,9-3,2 45,7 448,9-2,7

Lisätiedot

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA

Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-maaliskuu 2016 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli maaliskuun lopulla 427, mikä on 4 vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 24/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 24/2014 1 (6) 10 Sosiaali- ja terveysviraston vuoden 2015 tulosbudjettien ja käyttösuunnitelman hyväksyminen HEL 2014-013710 T 02 02 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä vuoden

Lisätiedot

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT

OPTS 2015 3.6.2015 TERVEYSPALVELUT TERVEYSPALVELUT OPTS 215 3.6.215 Kustannukset ja tuottavuustavoitteet Mittari Toteuma 213 Tavoite 214 Toteuma 214 Tavoitetaso 215 1. Taloustavoitteet Menot - 136 633 993 Tulot - 2 87 6 Netto - 115 826

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (13) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2013 1 (13) 289 Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaiset kustannukset vuonna 2012 HEL 2013-010663 T 07 01 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi Helsingin asukaskohtaiset

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2007 564 521 235 019 189 711 175 354 206 368 130 178 1 501 151 KOKO VÄESTÖ 564 521 235 019 189 711 175 354 206

Lisätiedot

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016

TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 KUUKAUSIRAPORTTI 1-7/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-7/2016 TA 1-7/2016 TOT 1-7/2015 % TOT/ TA TOT/EDV Hoito- ja yleistarvikkeet 92 458 87 158 89 285 6,1 % 3,6

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta

HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta HELSINGIN KAUPUNKI 10.12.2014 Taloushallintopalvelu Kaupunki- ja konsernilaskenta 2 08 Hankintakeskus (Keskuskirjanpidontaulukot, ei tarvitse täyttää) (1 000 euroa) Talousarvio TA-muutokset Yhteensä Toteutunut

Lisätiedot

Pöytäkirja 1 (11) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros

Pöytäkirja 1 (11) Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros Pöytäkirja 1 (11) Kokoustiedot Aika 26.02.2019 tiistai klo 17:00-17:55 Paikka Porvoon sairaala, lautakunnan kokoushuone, 1. kerros Lisätietoja Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Ajankohtaiskatsaus 5 2 Porvoon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

*** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0, ,92 70 PERUSTERVEYDENHUOLTO

*** TILIKAUDEN YLI-/ALIJÄÄMÄ 0, ,92 70 PERUSTERVEYDENHUOLTO Itä-Savon shp/11.11.2016 Talousarvio Vuoden alusta Toteutuma-arvio YLI / ALI muutettu 2016 tammi-syyskuu syyskuun mukaan 2016 60 ERIKOISSAIRAANHOITO Talousarvion ylityksessä/alituksessa huomioidaan vain

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus

Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus Tammi-elokuun tulos ja ennuste Hallitus 23.9. Eksote yhteensä tammi-elokuu EKSOTE 1000 EUR Muutos Tammi-elokuu Koko vuosi TP 2014 E vs. TP 2014 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Toteuma EUR

Lisätiedot

43 Asianro HUS/1325/2019

43 Asianro HUS/1325/2019 43 Asianro HUS/1325/2019 Tammi-helmikuun toiminnan ja talouden toteutuminen Selostus Yleistä HUSissa laaditaan kattava toiminnan ja talouden kuntayhtymätasoinen johdon seurantaraportti kuukausittain. Raportti

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013

KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 KÄYTTÖSUUNNITELMAT vuodelle 2013 Hallitus 11.1.2013 Sivut Käyttösuunnitelmat 1-5 Suoritteet 6-8 ERIKOISSAIRAANHOIDON VASTUUALUE Keskussairaalan käyttösuunnitelma 2013 10/2012 ENNUSTE 2012 enn121-ta13 Myyntituotot

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus

Talouden seurantaraportti Kaupunginhallitus Talouden seurantaraportti 1.1.-30.9.2018 Kaupunginhallitus 12.11.2018 1 Tilinpäätösennuste Toiminnantuotot ylittävät budjetoidun noin 5,4 m Maanmyyntitulot +2,0 m Elokaaren myyntivoitto +1,5 m Tuleva lastensuojelun

Lisätiedot

KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida.

KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/ (5) HUS-Logistiikka liikelaitos Jaakko Haapamäki. *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. KUUKAUSIRAPORTTI 1-11/2016 1 (5) Tukipalveluyksikön tunnusluvut Palvelutuotanto 1000 eur TOT 1-11/2016 TA 1-11/2016 *) Harpin raportointipuutteiden vuoksi, ei voida raportoida. TOT 1-11/2015 Vantaan kaupungin

Lisätiedot

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5

Toimintakate ,4. TA 2014 TP 2014 Jäljellä Tot. % Toimintakate ,5 Sos.- ja terv.lautakunta 12 23.02.2016 Sosiaali- ja terveysosaston talousarvion toteutuma 438/04/041/2014 STL 12 1.TOIMINTAKATTEEN SITOVUUS VALTUUSTOON NÄHDEN Tulosalue Hallinto ja projektit Työllisyyden

Lisätiedot

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 31.1.217] KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Syyskuu 217 SYYSKUU PÄHKINÄNKUORESSA Syyskuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 13. 14.6.2018 Talousjohtaja Elisa Kusmin MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito Tilinpäätös 2017 TA 2017 TA muutos Muutettu TA 2017 TP 2017 Ero Toteuma% kuntalask.käynnit, omat * 223 815-6 526 217

Lisätiedot

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104

HALLITUS TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 HALLITUS 104 29.08.2016 TAMMI-KESÄKUUN TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMINEN 312/02/02/00/01/2015 HALL 104 Yhteenveto Laajempi katsaus Palveluita on tammi-kesäkuussa tuotettu määrällisesti 3,1 % talousarviota

Lisätiedot

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018

Sivistystoimi. Tilinpäätös 2017 Käyttösuunnitelma 2018 Sivistystoimi Tilinpäätös 217 Käyttösuunnitelma 218 1 8 1 6 1 4 1 2 1 8 6 4 2 VARHAISKASVATUS Varhaiskasvatus, toimintatuotot TP217/TA217, Tuet ja avust., vuokrat TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot

Lisätiedot

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti. Tammikuu 2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän kuukausiraportti Tammikuu 2019 Yleistä Yhtymä raportoi 2019 talousarvion toteumasta ja toimialojen toiminnallisista tavoitteista tämän raportin sisällön mukaisessa muodossa

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 6.2.217] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 216 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/2 Joulukuu 216 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Karviainen valmistautuu tilinpäätöksen 216 loppuun saattamiseen. Jäsenkuntien

Lisätiedot

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi

OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi OPERATIIVINEN SOPIMUS 2016: tilinpäätösraportointi Terveyspalvelut 1 Taloudelliset tavoitteet 1.1 Määrärahat 1.000 TP 2015 TAM 2016 TP 2016 Tulot 26 584 23 588 22 940 Menot 143 231 140 430 142 587 Netto

Lisätiedot

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015

Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Oulunkaaren taloustiedote Lokakuu 2015 Julkaistu 25.11.2015 1 Tasainen toteuma (%) Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu 8,3 % 16,7 % 25,0 % 33,3 % 41,7 % 50,0 % 58,3 % 66,7

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö

HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA Hallinto / Talous- ja suunnittelupalvelut Talouden tuki -yksikkö HELSINGIN KAUPUNKI Liite 1 (5) Liite 2. (HEL 2017-011196) Tiivistelmä Helsingin terveydenhuollon asukaskohtaisista kustannuksista vuonna 2016 Kuntaliiton vuosittain tekemässä vertailussa terveydenhuollon

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

Tammi-toukokuun tulos 2017

Tammi-toukokuun tulos 2017 Tammi-toukokuun tulos 2017 Eksote Toukokuun tulos ja ennuste 2017 EKSOTE 2017 Tammi-toukokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 183,4 183,4 0,0 440,2

Lisätiedot

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen

Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen Terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen talousarviot yhteen 1.1.2013 - Talousarviossa jo lähtökohtaisesti epävarmuustekijöitä sote-yhdistymisestä johtuen - Kompromisseja kustannusten kohdentamisessa - Suurin

Lisätiedot

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 %

TA yhteensä, TOT , TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate ,7 % TA yhteensä, TOT 1-12 2010, TA - TOT 2010, Toteuma-% 2010 TA yhteensä TOT 1-12 2010 TA - TOT 2010 Toteuma-% 2010 Sivistyslautakunta Toimintakate -109 952 300-111 792 226 1 839 926-101,7 % Toimintatulot

Lisätiedot

Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat

Turku: kotihoidon asiakkaat (sisältää myös kotipalvelun palveluseteli- ja. Säännöllisen kotihoidon (kotipalvelun ja kotisairaanhoidon) asiakkaat HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2008 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585 1 513 837 KOKO VÄESTÖ 568 531 238 047 192 522 175 286 207 866 131 585

Lisätiedot

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015

HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 31 09.06.2015 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2015 9/00/02/00/02/2015 HYKS 31 Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 7.2.218] KUUKAUSIRAPORTTI JOULUKUU 217 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/17 Joulukuu 217 JOULUKUU PÄHKINÄNKUORESSA Joulukuun 217 toimintaa ja taloutta koskevan raportin perusteella voidaan todeta

Lisätiedot

Tammi-elokuun tulos 2017

Tammi-elokuun tulos 2017 Tammi-elokuun tulos Eksote Elokuun tulos ja ennuste EKSOTE Tammi-elokuu Koko vuosi milj. EUR Toteuma Budjetti Erotus Ennuste Budjetti Erotus Jäsenkuntatuotot 293,5 293,5 0,0 440,2 440,2 0,0 Nettotoimintamenot

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2018

Tilinpäätösennuste 2018 Tilinpäätösennuste 2018 Työvaliokunta 13.2.2019 TPE vs MTA III (yhtymä ilman liikelaitoksia) (1000 ) MTA 2018 TPE 2018 TOT % Toimintatuotot yhteensä 735 095 732 525 99,7 % Toimintakulut yhteensä 721 803

Lisätiedot

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET

HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET LIITE 1(1) HELSINKI ESPOO VANTAA TURKU TAMPERE OULU KUUSIKKO HUOMAUTUKSET VÄESTÖTIEDOT 1.1.2006 560 905 231 704 187 281 174 868 204 337 128 962 1 488 057 KOKO VÄESTÖ 560 905 231 704 187 281 174 868 204

Lisätiedot

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä.

Länsi-Uudenmaan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden käyttö on Karkkilan osalta ollut vähäistä. Lyhyet kommentit HUS:n palvelujen käytöstä tammi-syyskuu 2015 KARKKILA Elektiivisten lähetteiden kokonaislukumäärä oli syyskuun lopulla 1 346, mikä on 38 enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, mutta

Lisätiedot