Suomen IR-yhdistyksen jäsenkysely 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen IR-yhdistyksen jäsenkysely 2014"

Transkriptio

1 Suomen IR-yhdistyksen jäsenkysely 2014

2 Yleistä tietoa Suomen IR-yhdistys ry:ssä on tällä hetkellä noin 200 jäsentä Vuoden 2014 jäsenkyselyyn vastasi 69 henkilöä Kysely toteutettiin marras-joulukuun aikana sähköisesti

3 YHTEENVETO

4 Yhteisön toimintaan ollaan yleisesti hyvin tyytyväisiä Kyselyyn vastanneet jäsenet pitävät IR-alaa tärkeänä ja näkevät olevansa alan parissa myös tulevaisuudessa Selkeää yhteyttä vastaajan aseman, kokemuksen ja osallistumisaktiivisuuden välillä vaikea löytää Kuukausilounaat, Tullaan tutuiksi tilaisuudet ja uratarinat ovat selkeästi suosituimmat tapahtumat Vastaajat haluaisivat kuulla IR-yhdistyksen tilaisuuksissa enemmän muiden yhtiöiden käytännöistä sekä IR-toiminnon kehittämisestä Parhaiden käytäntöjen jakamiseen ja koulutukseen halutaan lisäpanostusta tulevaisuudessa

5 Vastaajien mielestä IR-yhdistys on onnistunut erityisen hyvin tarjoamaan jäsenistölle tilaisuuksia ajatusten ja kokemusten vaihtoon Tärkeimmiksi asioiksi koettiin yleisesti ajatusten ja kokemusten vaihto sekä alalla toimivien ja alalle tulevien jäsenten kehittyminen sekä ammattietiikka Vuorovaikutuksen kehitys finanssiyhteisön ja median kanssa kaipaa eniten parantamista Huolehtiminen yhteyksistä ulkomaisiin IR-järjestöihin koetaan vähiten tärkeäksi asiaksi Selkeää teemaa vastaajien lisäavun tarpeissa ei löydy

6 Miten IR-yhdistys on onnistunut tehtävissään? = erittäin hyvin, 2 = melko hyvin, 3 = melko huonosti, 4 = erittäin huonosti.

7 Koettu tärkeys kullekin IR-yhdistyksen tehtävälle = erittäin tärkeä, 2 = melko tärkeä, 3 = vähemmän tärkeä, 4 = ei tärkeä.

8 VASTAAJAN TAUSTA

9 1. Vastaajan asema Johtaja Päällikkö Asiantuntija Assistentti Yrittäjä Konsultti

10 2. Kokemus IR-tehtävissä vuotta 3-5 vuotta 6-10 vuotta 10+ vuotta

11 3. Edustamasi yrityksen koko (NASDAQ OMX Helsingin kriteerit) Suuri Keskikokoinen Pieni

12 4. Työskentelen yrityksen osastolla: 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% IR Viestintä Taloushallinto Laki Muu (mikä?)

13 Työskentelen yrityksen osastolla: Muu, mikä? Projektipäällikkönä viestintätoimistossa Johto, joka sisältää myös taloushallinnon M&A Viestintäkonsultti Viestintätoimisto Konsultti Strategia IR-palvelut Treasury Konsultti

14 5. Mitkä alueet kuuluvat toimenkuvaasi? Strategia, liiketoiminnan kehitys Rahoitus, yrityskaupat Erikoistilanteet, kuten IPOt, jakautumiset Markkinointiviestintä Yritys/vastuu/vaikuttaja/strategiaviestintä Talousviestintä Sijoittajasuhteet Muu, mikä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

15 Mitkä alueet kuuluvat toimenkuvaasi? Muu, mikä? Tuotteistus, konseptointi, mediasuhteet, ulkoinen ja sisäinen viestintä Business controlling Hallitustyöskentely Yleinen viestintä Ulkoinen viestintä Sisäinen viestintä, lehdistösuhteet Ulkoinen & sisäinen viestintä Funding Yhtiökokoukset

16 VASTAAJAN AKTIIVISUUS

17 6. Kuinka usein käyt IR-yhdistyksen tilaisuuksissa? En koskaan, miksi? - Uusi jäsen, myös sijainti tuottaa haasteita Kerran kuussa Kerran vuosineljänneksessä Kerran vuodessa Harvemmin En koskaan, miksi? 15 36

18 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 7. Missä tilaisuuksissa olet käynyt viimeisen 12kk aikana? IR-jatko/peruskurssi Rapujuhlat, glögit Vuosikokous Kuukausilounaat, Tullaan tutuiksi-tilaisuudet & Uratarinat Jokin muu (mikä?) 80% 90% 100%

19 Missä tilaisuuksissa olet käynyt viimeisen 12kk aikana? Jokin muu, mikä? CMD-seminaari Lakiasiaintoimiston tilaisuus Fivan kanssa Kemiran Roadshow En ole käynyt Pikkujoulut IR-yhdistyksen järjestämä tilaisuus Nordnetissä Olen vasta liittynyt jäseneksi CMD-kurssi CMD-seminaari kesäkuussa 2014

20 MITEN YHDISTYS ON ONNISTUNUT TEHTÄVÄSSÄÄN? Kysymyksiin 8-13 lisätään mielletty tärkeys: 1 = erittäin tärkeä, 2 = melko tärkeä, 3 = vähemmän tärkeä, 4 = ei tärkeä.

21 8. Edistää alalla toimivien ja alalle tulevien jäsenten kehittymistä ja ammattietiikkaa Erittäin hyvin Melko hyvin Melko huonosti Erittäin huonosti En osaa sanoa Erittäin tärkeä Melko tärkeä Vähemmän tärkeä Ei tärkeä

22 9. Kehittää sijoittajasuhteiden toimintatapoja Erittäin hyvin Melko hyvin Melko huonosti Erittäin huonosti En osaa sanoa Erittäin tärkeä Melko tärkeä Vähemmän tärkeä Ei tärkeä

23 10. Tarjota jäsenistölle tilaisuus ajatusten ja kokemusten vaihtoon Erittäin hyvin Melko hyvin Melko huonosti Erittäin huonosti En osaa sanoa Erittäin tärkeä Melko tärkeä Vähemmän tärkeä Ei tärkeä

24 11. Tuoda esiin jäsenistön kanta viranomaisten sekä muiden normeja luovien tahojen suunnitelmiin ja päätöksiin Erittäin hyvin Melko hyvin Melko huonosti Erittäin huonosti En osaa sanoa Erittäin tärkeä Melko tärkeä Vähemmän tärkeä Ei tärkeä

25 12. Kehittää vuorovaikusta finanssiyhteisön ja median kanssa Erittäin hyvin Melko hyvin Melko huonosti Erittäin huonosti En osaa sanoa Erittäin tärkeä Melko tärkeä Vähemmän tärkeä Ei tärkeä

26 13. Huolehtia yhteyksistä ulkomaisiin IRjärjestöihin Erittäin hyvin Melko hyvin Melko huonosti Erittäin huonosti En osaa sanoa Erittäin tärkeä Melko tärkeä Vähemmän tärkeä Ei tärkeä

27 AVOIMET KYSYMYKSET

28 14. Mihin toivot yhdistyksen panostavan jatkossa ja mitä toivot enemmän? Seminaareihin Tapahtumiin IR-ammatin tunnettavuuden lisäämiseen Tiedottamiseen/viestintään Parhaiden käytäntöjen jakamiseen Koulutukseen Muuhun, mihin? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

29 Mihin toivot yhdistyksen panostavan jatkossa ja mitä toivot enemmän? Muuhun, mihin? Tilaisuuksia, joissa myös muita kuin IR spesifejä aiheita, kuten strategia/bi, leadership, ura jne. Keskusteluun/näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa esim. oma ryhmä tms.

30 15. Mistä aiheista haluaisit kuulla yhdistyksen tilaisuuksissa enemmän? Muiden yhtiöiden käytännöistä Eri sijoittajaryhmistä (velka, institutionaaliset, piensijoittajat, aktivistit) Sääntelystä Raportoinnista IR-toiminnon kehittämisestä IR-ohjelman suunnittelusta ja toteuttamisesta Muu, mikä? 0% 20% 40% 60% 80% 100%

31 Mistä aiheista haluaisit kuulla yhdistyksen tilaisuuksissa enemmän? Muu, mikä? Myös muita kuin IR spesifejä aiheita, kuten strategia/bi, leadership, ura jne. Meneillään olevat viestintään liittyvät lainsäädännön muutoshankkeet. Mittaaminen

32 16. Mitä kanavia toivot yhdistyksen käyttävän viestinnässään? Internet-sivut Facebook LinkedIn Twitter Sähköposti Muu, mikä? 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Muu, mikä? Jos mahdollista, voisi hieman modernisoida webbisivuja ja ottaa ainakin joitakin uusia viestintäkanavia käyttöön.

33 17. Missä koet tarvitsevasi lisäosaamista/tukea? Laajempaa osaamista esimerkiksi yhtiön tukitoiminnoista kuten M&A, IPO, talous, strategiatyö jne. Keskisuuren yhtiön ja pienen likviditeetin osakkeen IRtoiminnon suunnittelu. En missään erityisessä, mutta olisi kiva kuulla perusteluita miksi jotkin yhtiöt ovat valinneet jonkun toimintatavan IR:ssä. IR-toiminnan suunnittelussa, ns. hyvien käytäntöjen omaksumisessa Kontakteja kansainvälisiin IR-yhdistyksiin ja aktiivista vuoropuhelua ulkomaisten sisarjärjestöjen kanssa

34 Integroitu raportointi, SRI-sijoittaminen Uudistuvan sääntelyn vaatimuksista kärryillä pysymisessä Verkostoitumisessa Ammatillinen kehittyminen, parhaat käytännöt Olen ollut suhteellisen lyhyen aikaa IR-toiminnosta vastaavana johtajana ja IR-yhdistys tarjoaa hyvän "alustan" omien näkemysten sparraukseen kokeneempien kollegoiden kanssa. Tilinpäätöksen analysointi Sijoittajien/analyytikoiden/velkojien näkökulman ymmärtämisessä, ts. miten he ymmärtävät asiat ja kokonaisuudet jotia yritämme viestiä ja mikä on heidän mielestä tärkeää.

35 18. Missä näet olevasi / toivot olevasi tai tekeväsi 3-5 vuoden kuluttua ammatillisesti? Asiantuntijana IR-tehtävissä IR, strategia tai business control (johdon lähin tuki sisäisessä laskennassa) Myynti- tai toimitusjohtajana Olen nykyisen tasoisessa tehtävässä nykyisellä tai toisella työnantajalla. Tämä on iso asia. IR:stä ei luontaista polkua oikein mihinkään suuntaan ylöspäin Koen IR:n omaksi alakseni ja haluan syventää osaamistani IRssä edelleen. IR-päällikkö/johtaja Enemmän strategiaan liittyviä tehtäviä

36 Jollain tavalla IR:ään liittyvissä tehtävissä Vastuullisessa IR-tehtävässä IR Bisneslinjassa tai strategiatyössä. Toivon toimenkuvani sisältävän enemmän IR-tapahtumien järjestämistä Erikoistumassa sijoittajaviestintään suomalaisessa pörssiyhtiössä Päällikön tehtävissä. Toivon olevani edelleen IR-tehtävissä Näissä hommissa, ehkä isommassa yhtiössä Edelleen yrittäjänä

37 18. Muut kommentit Risut ja ruusut Positiivista: Hyvin toteutettu kysely! Hyvää työtä teette! Hienoa, että kehitätte. Hyvään suuntaan on mennyt. Pienen ja erikoistuneen ammattikunnan edustajalle FIRSin kaltainen yhdistys ja kollegiaalinen verkosto on kullan arvoinen! Jatkakaa hyvää työtä! Yleisesti ottaen toiminta on ollut riittävän aktiivista ja oikeisiin asioihin panostamista. Liikaa ei kannata yrittää. Kaikki koulutukset, joissa olen ollut, ovat olleet todella hyviä. Hallituksen tekemä työ yhdistyksen eteen on ollut todella arvokasta. Kiitos kesäkuisesta CMD-seminaarista, oli aivan erinomainen tietopaketti ensimmäistä CMD:tä valmistelevalle!

38 Kehitettävää: Lisää hauskaa ohjelmaa (fun part) Yhdistys ei esiinny kovin avoimena uudempia jäseniä kohtaan vaan tuntuu pyörivän vahvasti pienen ydinryhmän ympärillä: tuntuu, että yhdistyksessä on kahden kerroksen väkeä. Sopiva tasapaino tilaisuuden sponsorin myyntipuheen ja muun sisällön välillä (paino jälkimmäiselle). Tilaisuuksissa usein samat tietyt jäsenet äänessä Voisiko lounaan sijasta olla aamiaistilaisuuksia ainakin välillä? Lounasajankohta sulkee ainakin itseltäni osallistumisen kk- lounaisiin pois, sillä, ajomatkoineen aikaa menisi vähintään 3 h, mikä on liikaa. Kaikissa IR-yhdistyksen tapahtumissa olisi hyvä jos osallistujille annettaisiin nimikyltit. Tällöin olisi helpompaa muistaa nimiä ja kasvoja sekä mitä yhtiöta kukin edustaa. Tilaisuuksien laatu ja hyödyllisyys ovat yleisesti ottaen olleet hyvällä tasolla, kaipaisin ehkä hieman enemmän vaihtelua tilaisuuksien sisältöön.

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Keski-Uudenmaan Kokoomusnaiset ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 10.10.2016 Hyväksytty syyskokouksessa 01.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1. KESKI-UUDENMAAN

Lisätiedot

Porinatuokio: millaisen verkoston haluamme? Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla

Porinatuokio: millaisen verkoston haluamme? Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari Kuntatalolla Porinatuokio: millaisen verkoston haluamme? Kuntekon oppimisverkoston avausseminaari 10.5.2016 Kuntatalolla Ohjeet Vastaa seuraaviin kysymyksiin a) Etäosallistujat Eksaitissa (työtilan etusivulla) b) Seminaariosallistujat

Lisätiedot

Joukkue jossa lapsi pelaa

Joukkue jossa lapsi pelaa Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2017

Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa

Lisätiedot

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka

Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Kamux Oyj www.kamux.com Y-tunnus 2442327-8 Kamux Oyj:n tiedonantopolitiikka Omistaja: Viestintä- ja markkinointijohtaja Hyväksyjä: Hallitus Hyväksytty: 15.4.2016 Versio: 1.0 Sisältö 1. Yleistä 2. Viestinnän

Lisätiedot

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015

Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Kadettikunnan viestintätutkimus 2015 Heidi Honkamaa Risto Sinkko Kadettikunnan syyskokous 24.10.2015 Toteutus Webropol-kysely toteutettiin aikavälillä 17.09-30.09.2015 Kysely lähetettiin kaikille sähköpostiosoitteen

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI

VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Kansalaisareena ja LAMK 17.1.2016 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN

Lisätiedot

Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi

Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi Sisäasiainministeriön hallinnonalan Kieku-tietojärjestelmähanke Sisäasianministeriön toimenpiteet henkilöstöhallinnon yhtenäistämiseksi Kieku-info 23.9.2011 Sirpa Joensuu, projektipäällikkö Lähtötilanne

Lisätiedot

Viestintä vuokratalossa onnistuuko? Marjut Joensuu, Isännöintiliitto,

Viestintä vuokratalossa onnistuuko? Marjut Joensuu, Isännöintiliitto, Viestintä vuokratalossa onnistuuko? 9.9.2016 Marjut Joensuu, Isännöintiliitto, twitter: @marjutjoensuu Mitä se viestintä oikein on? Vai helpotusta ja säästöjä? Ja parempaa asumista? Hyvä isännöinti kannattaa.

Lisätiedot

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus

Green Net Finland ry. Toimintasuunnitelma Green Net Finland ry, Elannontie 3, VANTAA Y-tunnus Green Net Finland ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Green Net Finlandin missio... 3 3 Green Net Finlandin visio 2020... 3 4 Green Net Finlandin toimintaympäristö... 3 5 Green Net Finlandin

Lisätiedot

Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI. Esittelyaineisto

Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI. Esittelyaineisto Boardmanin BOARDMAPPING HALLITUSARVIOINTI Esittelyaineisto Boardmanin BOARD MAPPING HALLITUSARVIOINTI Board Mapping -hallitusarviointi auttaa hallitusta arvioimaan omaa toimintaansa ja kehittämään sitä

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely

Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely LOPPURAPORTTI 18.12.2015 Kulkulaari.fi palvelun käyttäjä- ja kehittämiskysely Tausta Liikenneviraston Kansallinen kävelyn ja pyöräilyn tietopankki, Kulkulaari on perustettu vuonna 2013. Sivusto perustettiin

Lisätiedot

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä?

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Seija Friman 6.5.2015 Tilaisuus, Esittäjä Työajan kohdentaminen Kiekun myötä Kustannuslaskenta & tuottavuusnäkökulma Työajan kohdentaminen mahdollistaa kustannusten

Lisätiedot

INFO Teatteri Vanha Juko

INFO Teatteri Vanha Juko INFO Teatteri Vanha Juko 11.08.2011 TAUSTAA 1. VISIOITA LUOVASTA LAHDESTA selvitys Lahden luovan talouden ja toiminnan laajuudesta ja merkityksestä julkaistiin 04.10.2010. Taustalla kesällä 2011 luovan

Lisätiedot

Maarit Pedak

Maarit Pedak Osallistava sisäinen viestintä Lahden kaupungissa Kuntamarkkinat 15.9.2011 Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Maarit Pedak KTM ja VTM, tutkija maarit.pedak@helsinki.fi 9/19/2011 1 OSVI: Osallistava

Lisätiedot

Kuntien markkinointitutkimus 2016

Kuntien markkinointitutkimus 2016 Kuntien markkinointitutkimus 2016 Yleistä tutkimuksesta Kysely toteutettiin 13.-28.4.2016 Webropol kyselynä. Kysely lähettiin kirjaamoiden (313 kpl) kautta kuntien markkinointivastaaville Vastaajia 114,

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Helsinki 15.9.2016 Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Miksi tiedottaa? Tulosten levittäminen on osa hanketta Hankkeen tulokset saadaan nopeasti ja tasapuolisesti

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen

Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Verkostoista voimaa ergonomiaosaamiseen Eija Mämmelä, Oulun Ammattikorkeakoulu Fysioterapian tutkintovastaava, Potilassiirtojen ergonomiakorttikouluttaja Hyvät ergonomiset käytänteet vanhusten hoitotyön

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

CxO Professional Oy 2017

CxO Professional Oy 2017 Tausta Kysely lanseerattiin 3.10.2016. Tavoitteena oli 100 vastausta. Vastausaikaa oli alun perin lokakuun 2016 loppuun, mutta sitä pidennettiin ensin marraskuun loppuun ja lopulta 13.1.2017 saakka. Vastaajille

Lisätiedot

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka

YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät Koulutusjohtaja Heljä Misukka YHTEISTÄ JA OMAA OSAAMISTA -Ammattitaitoa täydentävien tutkinnon osien kehittämispäivät 16.4.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Miten toimintaympäristömme muuttuu yhteiskunnassa? Talouden epävakaus ja

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila

MARTAT VERKOSSA. Jouko Marttila MARTAT VERKOSSA Jouko Marttila 1.10.2016 Mobiili-internet on ykkönen Lähes puolet asiakkaista hakee tietoa sosiaalisesta mediasta ostopäätösten tueksi Facebook Yritykset käyttävät markkinointiin ja asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet

Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen käyttö ja kehittämistarpeet Oppisopimuksen tulevaisuuden näkymiä -tilaisuus 15.6.2016 Satu Ågren Ketä EK edustaa? EK edustaa kattavasti kaikkia yksityisiä toimialoja ja kaikenkokoisia yrityksiä.

Lisätiedot

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS

HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS 17.2.2016 HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS :n (jäljempänä Yhtiö ) hallitus on hyväksynyt tämän työjärjestyksen osana konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää. Työjärjestys ohjaa hallituksen työskentelyä ja täydentää

Lisätiedot

Joukkue, jossa toimin

Joukkue, jossa toimin Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Toimihenkilöt Vastaajia yhteensä 38 Joukkue, jossa toimin Muu joukkue, mikä? D-tytöt C-tytöt G6 (-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015

Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 Hankerekisterin käyttäjäkysely 2015 1 Yleensä kyselystä Kyselyssä selvitettiin vastaajien mielipiteitä hankerekisterin käytöstä sekä siihen liitetyistä visualisoinneista Se oli auki 3.12.-18.12.2015 Vastaajia

Lisätiedot

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme?

Kaarinan Pojat ry. Miten me viestimme? M1 Kaarinan Pojat ry Miten me viestimme? Isännän Ääni -seminaari Pori 29.1.2016 POSITIIVISUUS LUOTETTAVUUS ONNISTUMINEN YHTEISÖLLISYYS Esityksen sisältö Seuran esittely Viestintäsuunnitelma ja sen luominen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden vertais- ja itsearviointimallit Anne-Mari Ikola 19.5.2016 Taustaa Vuonna 2007 pääkaupunkiseudulla kehitettiin nuorisotyön avointen nuorteniltojen auditointi- ja itsearviointimalli

Lisätiedot

asiakastyytyväisyystutkimus

asiakastyytyväisyystutkimus OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa

Lisätiedot

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille!

Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kesä 2016 ASIAKASTYYTYVÄISYYS Järjestimme asiakastyytyväisyyskyselyn kesä-heinäkuussa 2016. Vastauksia kertyi yhteensä 37 kappaletta. Kiitos kaikille vastanneille! Kokosimme tähän dokumenttiin yhteenvedon

Lisätiedot

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden

Lisätiedot

Rotaryklubin jäsenkysely 20

Rotaryklubin jäsenkysely 20 Rotaryklubin jäsenkyselylomake Päiväys: 3.6.2010/REk Ryhmä: Jäsenyys Rotaryklubin jäsenkysely 20 Tämän jäsenkyselyn tarkoituksena on kartoittaa klubimme jäsenten mielipiteitä ja näkemyksiä koskien klubimme

Lisätiedot

Kouluyhteisön monikulttuurisuustaitojen kehittämisohjelma

Kouluyhteisön monikulttuurisuustaitojen kehittämisohjelma Kouluyhteisön monikulttuurisuustaitojen kehittämisohjelma Täydennyskoulutuksen ensimmäinen palautekysely Avovastaukset Net Effect Oy 1 Nimeä kolme asiaa, jotka opit täydennyskoulutuksessa Verkostoituminen,

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Eväitä ryhmäkeskusteluun ja yhteenvedot keskusteluista E+ kumppanuushankkeiden aloituskoulutus

Eväitä ryhmäkeskusteluun ja yhteenvedot keskusteluista E+ kumppanuushankkeiden aloituskoulutus Hyviä käytänteitä ja kokemuksia Eväitä ryhmäkeskusteluun ja yhteenvedot keskusteluista E+ kumppanuushankkeiden aloituskoulutus 21.9.2016 Keskustelua ryhmissä 1. Hyvän hankekokouksen järjestäminen 2. Tehtävien

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi 30.3.2009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen

Lisätiedot

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012

Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Isännöinnin asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Yhteenveto toimialan tuloksista Pekka Harjunkoski Promenade Research Oy Fakta Isännöinti vaikuttaa 2,7 miljoonan suomalaisen elämään (asunto-osakeyhtiöt ja

Lisätiedot

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista

Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista Kysely Välkky-projektissa syksyllä 2011 toteutetuista MUUTOS! -koulutuksista 1. Osallistuin MUUTOS 16! - Viesti ymmärrettävästi! Selkokieli oman työn apuvälineenä - koulutukseen: Vastaajien määrä: 24 Kyllä

Lisätiedot

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille

Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla. Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Brand Compass Arvoa ja kasvua mainetta johtamalla Työkalu omistajille, hallituksille ja johtoryhmille Maine tulee nostaa hallituksen ja johdon agendalle Hallituksen ja johdon tärkein tehtävä on yrityksen

Lisätiedot

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram

Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille. Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalisen median ohjeistus järjestäjille Facebook, Twitter & Instagram Sosiaalista mediaa kannattaa hyödyntää tiedottamisessa ja markkinoinnissa monipuolisesti. Somen avulla tieto tapahtumastanne voi

Lisätiedot

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää,

Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla. Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, Yrityksen tiimin täydentäminen kokeneella neuvonantajalla Innovation Scout -seminaari Tapani Nevanpää, 8.6.2016 Neuvonantaja osaksi yrityksen tiimiä Yrityksen tiimi = operatiivinen tiimi + hallitus + neuvonantajat

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

Tarinankerronnan hyödyntäminen viestinnässä. Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja markkinointiseminaari

Tarinankerronnan hyödyntäminen viestinnässä. Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja markkinointiseminaari Tarinankerronnan hyödyntäminen viestinnässä Ammatillisen koulutuksen viestintä- ja markkinointiseminaari 2015 2.6.2015 Uudistuva viestintätoimisto Aino Ruikka, viestintätoimisto AC-Sanafor Aino on kuluttajaviestinnän

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

Kohti yrityksen voimavarahallitusta

Kohti yrityksen voimavarahallitusta Kohti yrityksen voimavarahallitusta Harri Lukander asianajaja, varatuomari OSAKEYHTIÖN HALLITUKSEN TEHTÄVÄT 2 Hallituksen tehtävät osakeyhtiön hallitus huolehtii ja vastaa kaikista niistä yhtiöoikeudellisista

Lisätiedot

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto

Esimiestyö muutoksessa - oppimisverkosto Esimiestyö Kevan Kaari-työpaja & Kunteko2020 14.4.2016 Helsinki, Paasitorni Oppimisverkosto Open space työskentelyn tulokset Kokemuksia verkostoista: olen ollut Hyödyllisissä verkostoissa Hyödyttömissä

Lisätiedot

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet:

Kasvuun johtaminen. Koulutuksen tavoitteet: Kasvuun johtaminen Kohderyhmä: Johto- ja avainhenkilöt Kainuun alueen Pk-yrityksissä, jotka haluavat kasvaa suunnitelmallisesti ja joilla on edellytykset kasvuun. Kohderyhmän yritykset etsivät uusia kasvumahdollisuuksia

Lisätiedot

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta

FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma Viestintävaliokunta FC WILD Seuran viestintäsuunnitelma 31.1.2013 Viestintävaliokunta Sisältö Viestinnän nykytila Viestinnän tavoitteet Viestinnän osapuolet Viestinnän foorumit ja kanavat Viestinnän vuosikello Viestinnän

Lisätiedot

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY

MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY MAASEUTUVERKOSTON STRATEGIAN PÄIVITYS KAISA LÄHTEENMÄKI-SMITH ELINA AURI NET EFFECT OY 26.5.2010 Lähetetty 24.4.2010 N= 830 Vastauksia 216 Vastausprosentti 26 % Vastaajat edustavat lähes kaikkia verkostotoimijoita

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Golfkentän johtaminen 2016

Golfkentän johtaminen 2016 Golfkentän johtaminen 2016 Mitä kierros maksaa? Ainakin tämän verran 250? 40? 100? 27,50 60? 15? Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan 1 = 1,4 Hinnaston mukaan Mitä kierroksen pitäisi maksaa? Ainakin

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani

P-P VERKKOPALVELUT. Kasvuyritysten kumppani P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Kesto: 1.1.2015 31.12.2017 Hallinnoija: Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija), muut toteuttajat: Nivala-Haapajärven, Raahen ja Ylivieskan seutukunnat

Lisätiedot

Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten. Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto

Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten. Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto Taloyhtiöstrategia: mikä, miksi ja miten Pekka Harjunkoski T&K asiantuntija Isännöintiliitto Kuinka hyvin hallituksissa tiedetään, mitä asukkaat odottavat ja tarvitsevat? Tehdäänkö päätöksiä tämän tiedon

Lisätiedot

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller

Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller Ideasta hankkeeksi Kulttuurihankkeen suunnittelu Novgorod 2013 Marianne Möller 23.9.2013 Hankeidea Hankesuunnitelma budjetti yhteistyösopimus Esityksen sisältö Hankkeen toteuttaminen tavoitteet ja välitavoitteet

Lisätiedot

FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIERÄ 2011 JA 2012

FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIERÄ 2011 JA 2012 FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIERÄ 2011 JA 2012 Jukka Koskipirtti 1 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkierä 2011 ja 2012 1.5.2011 apteekkierä 0,5 huhtikuun palkkasummasta 1.12.2012 apteekkierä 0,7 marraskuun

Lisätiedot

3. Ikä. Määrä % EOS Alle Yli

3. Ikä. Määrä % EOS Alle Yli 7 1 3. Ikä Määrä % EOS 6 0.81 Alle 30 1.8 30-245 33. Yli 50 4 64.1 2 5. Seudullinen viestintä on avointa 6. Seudullinen viestintä on helposti ymmärrettävää 7. Seudullä on selkeä yhteinen tahtotila 8. Toimijoiden

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,

Lisätiedot

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry

Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry Suomen Urheilupsykologinen yhdistys ry www.supy.sporttisaitti.com TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMEN URHEILUPSYKOLOGINEN YHDISTYS, SUPY RY Suomen urheilupsykologinen yhdistys pyrkii toiminnallaan

Lisätiedot

Pelastustoimen naisverkosto Tampere

Pelastustoimen naisverkosto Tampere Pelastustoimen naisverkosto Tampere 14.11.2015 Tervehdys verkoston suojelijalta Arvoisat Pelastustoimen naisverkoston puuhanaiset, verkoston jäsenet On hienoa saada kutsu tulla tämän verkoston suojelijaksi.

Lisätiedot

Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE

Vaikeavammaisten MS-kuntoutujien moniammatillinen avokuntoutuksen kehittämishanke arviointitutkimus KYSELYLOMAKE KUNTOUTUJILLE 1 Vastaajan nimi: Tutkimusnumero (tutkimussihteeri täyttää): TÄYTTÖOHJE Tällä kyselylomakkeella kerätään tietoa elokuussa 2010 alkaneen moniammatillisen avokuntoutusmallin kuntoutuspalveluista kuntoutujan

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

PK-hallitusbarometri

PK-hallitusbarometri PK-hallitusbarometri 7.2.13 Alue N 5 45 4 35 3 25 15 1 5 45 kauppakamari (N = 45) Asema organisaatiossa kauppakamari (N = 45) 45 42 4 35 3 25 15 16 22 1 5 toimitusjohtaja hallituksen puheenjohtaja hallituksen

Lisätiedot

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT

ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT ALMA MEDIA OYJ:N OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1 NIMITYSTOIMIKUNNAN TARKOITUS JA TEHTÄVÄT 2 Alma Media Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajien nimitystoimikunta ( Toimikunta ) on yhtiön

Lisätiedot

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO

Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Inspiraatiota hankeviestintään! Viestinnän suunnittelija Aino Kivelä / CIMO Sopimukselliset velvoitteet velvoite tiedottaa hankkeesta ja sen saamasta rahoituksesta tarkoituksenmukaisesti, avoimesti ja

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö

Yrittäjyys Sampossa. Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö Yrittäjyys Sampossa Päivi Ovaska Yrittäjyyden lehtori, projektipäällikkö paivi.ovaska@edusampo.fi Menossa olevat yrittäjyyden kehittämishankkeet Yrittäjäksi ammatillisesta koulutuksesta (ESR) Sampon ja

Lisätiedot

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN

VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN VIENNISTÄ VUOROPUHELUUN, VAIKUTTEISTA VERKOSTOIHIN Selvitys suomalaisen nykytaiteen kansainvälistymisestä Sari Karttunen ja Jutta Virolainen, Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö (Cupore) Art

Lisätiedot

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI

LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI 2013 LIIKUNTAKYSELY RAPORTTI RAUTALAMMIN KUNTA LIIKUNTATOIMI Liikuntakysely Rautalammin kunnan työikäisille (16-64v.) toteutettiin tammi-helmikuussa 2013. Liikuntakyselyn tavoitteena oli kartoittaa työikäisten

Lisätiedot

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra

#UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra #UusiTyö Mitä tarkoittaa uusi työ? Henna Keränen Uusi työelämä ja kestävä talous, Sitra Twitter: @keranenhenna Muuttuko työelämä työsuhteet? 200 Työsuhteiden tulevaisuus 190 180 Jatkuva osa-aikatyö 170

Lisätiedot

EK tutki: Osaamisvajeet ja avun tarve pk-yrityksissä. Kysely Suomen yrityskummeille

EK tutki: Osaamisvajeet ja avun tarve pk-yrityksissä. Kysely Suomen yrityskummeille EK tutki: Osaamisvajeet ja avun tarve pk-yrityksissä Kysely Suomen yrityskummeille Selvityksen aineisto Yrityskummit alueilla 45 35 3 25 15 1 5 17 Yrityskummit suuralueittain* 19 Uusimaa Etelä-Suomi Länsi-Suomi

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 49 vastaanottokeskuksessa

Lisätiedot

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö

TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS

VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS VIESTINTÄSUUNNITELMA VARSINAIS-SUOMEN SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUS 2016 Maakunnan viestintäryhmä Varsinais-Suomen liitto YDINVIESTIT Suodatamme

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo

KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KANSALAISJÄRJESTÖJEN TALOUDELLISTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN NYKYTILA 2016 VaLa, KANE, Kepa, SOSTE ja Valo KESKEISET TULOKSET 1(2) Varainhankinta kuuluu nyt aiempaa useammin (73 %! 84 %) osana jonkun toimenkuvaan.

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyys Toimiala, yksityisasiakkaat Indeksi 0-100

Asiakastyytyväisyys Toimiala, yksityisasiakkaat Indeksi 0-100 EPSI Rating Pankki ja rahoitus 2016 Päivämäärä: 2016-10-03 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 50

Lisätiedot

KASVUKYSELYN TULOKSET

KASVUKYSELYN TULOKSET KASVUKYSELYN TULOKSET Taustaa Osana Strategiaa 2020 tukevan kasvusuunnitelman valmistelua järjestettiin lippukunnille kysely kasvua estävistä tekijöistä sekä lippukuntien hyvistä toimintatavoista. Tätä

Lisätiedot

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.

Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610. YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin

Lisätiedot

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA

Kiinteistöstrategia. Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA Kiinteistöstrategia Suunnitelmallinen kiinteistönpito turvaa kiinteistön arvon säilymisen YLIVIESKA 19.3. 2013 Pekka Luoto Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Pohjois-Suomen Kiinteistöyhdistys ry Neuvontapalvelut

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA

MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA MELONTAMATKAILUN TOIMENPIDESUUNNITELMA 2009-2013 Työryhmä: Markus Björlin, Elämysaalto Jan Gäddnäs, Gaia Events Pertti Karttunen, Suomen Kanoottiliitto Pellervo Kokkonen, Savonlinnan Innovaatiokeskus Jukka

Lisätiedot

LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä. Verkottumistapaaminen , Helsinki Sonja Heikkinen

LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä. Verkottumistapaaminen , Helsinki Sonja Heikkinen LOHJELMA Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä Verkottumistapaaminen, Helsinki Sonja Heikkinen Verkottumisen tuki ja yhteisiä pelisääntöjä Lohjelman verkostoituminen Hankekortti Lohjelman ohjausryhmä

Lisätiedot

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus!

Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus! Projektikehitys ja julkinen rahoitus! Maksimoi yrityksesi arvostus! Kuka?! Timo Haanpää, COO, The Curious AI Company! Markkinointi, rahoitus, projekti- ja liiketoimintakehitys! Teknologia-alalla v. 1999,

Lisätiedot

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto

Oulun läänin Kiinteistöyhdistys Yhtiön johto Yhtiön johto Yhtiön johto käsittää hallituksen sekä isännöitsijän Johdon tehtävä Yhtiön hallituksen ja isännöitsijän on huolellisesti toimien edistettävä yhtiön etua (1 luku 1 ) Johdon toimittava: huolellisesti

Lisätiedot

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016

TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA. Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 TUOREET ELÄKELÄISET VERKOSSA Minna Hakkarainen, asiakaspalvelujohtaja, Ilmarinen @minnahakka65 iareena 5.2.2016 1 MIKSI TÄMÄ TUTKIMUS? Kuudes iareena ja neljäs julkistettu tutkimus Tutkimuksen teemana

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA

KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA KYSELY FARMASEUTTISEN HENKILÖSTÖN APTEEKKIKOHTAISEN ERÄN TOTEUTUKSESTA 1.5.2011 Jukka Koskipirtti JKK 7/2011 1 Farmaseuttisen henkilöstön apteekkikohtainen erä 1.5.2011 0,5 huhtikuun palkkasummasta Sähköpostikysely

Lisätiedot