Paimenen kirje Joulu 2012 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. (Gal. 4:4)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paimenen kirje Joulu 2012 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. (Gal. 4:4)"

Transkriptio

1 K E V Ä T Paimenen kirje Joulu 2012 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. (Gal. 4:4)

2 Paimenen kirje Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala. Näillä sanoilla (5. Moos. 33:27) Mooses siunasi Israelin kansan ennen kuolemaansa. Kansa oli astumassa autiomaasta Luvattuun maahan. Edessä virtasi vuolaana Jordan-joki. Sen jälkeen odottivat vahvat Jerikon muurit asukkaineen. Tulevaisuus vaikutti siis epävarmalta. Syystä kansa kaipasi kuulla hyviä uutisia siitä, että Jahve olisi heidän kanssaan kuten oli ollut neljänkymmenen vuotta erämaavaelluksen aikana. Pian on joulu ja sen jälkeen siirttymme uuteen vuoteen Meidänkin on hyvä esittää kysymys: Onko Herra kanssamme? Auttaako hän meitä seurakuntana ja yksilöinä? Avain tulevaisuuden ymmärtämisen on Jumalan sana. Sieltä löytyvät suuntaviivat mihin olemme matkalla ja mitä ajan virrassa tapahtuu. Mutta Raamattu ei avaudu ilman rukousta. Meidän tulee pyytää, että Herra selittää Sanansa meille pelastuksen sanana. Jouluna saamme miettiä mitä merkitsi, kun Jumala lähetti maailmaan ja sen vaaroihin oman rakkaan Poikansa. Danielin kirjassa ennustetun aikaprofetian (8. ja 9. luvut) mukaan Jeesus syntyi juuri oikeaan aikaan. Tämän jos minkä voisi ajatella olevan varma merkki Raamatun ehdottomsta luotettavuudesta. Mutta Raamattuun kriittisesti suhtautuva ohittaa mielellään faktat, jotka puhuvat Jumalan sanan luotettavuuden ja arvovallan puolesta. Se on valitettavaa, mutta toisaalta ymmärrettävää. Vain Pyhä Henki voi avata sanan sitä kaipaavalle. Tähän Paimenen kirjeeseen on koottu ajatuksia rukouksesta ja rukoilemisesta. Voisimme tehdä uuden vuoden lupauksen: ensi vuonna haluan rukoilla intenssiivisemmin, etsiä ja löytää Herran johdatusta elämääni. Jeesus kehotti: Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee (Matt. 24:42). Nähkäämme siis rukous ratkaisevana tekijänä hengelliselle kasvullemme. Jumalan sanan ja rukouksen pukeudumme taisteluvarustukseen, josta Paavali puhuu Efesolaiskirjeen 6. luvussa. Valon asein (Room. 13:12) torjumme vihollisen hyökkäykset. Niin teki Mooseksen jälkeen johtajaksi valittu Joosua. Niin on viisasta tehdä meidänkin. Silloin turvamme on ikiaikojen Jumala. Toivotamme siunattua joulun juhlaaikaa ja uutta vuotta 2013! Ulla ja Jorma Katainen Tampereen adventtiseurakunnan tiedotuslehti. Toimittanut Jorma Katainen ja avustajat. puh Ilmoitathan osoitteesi muuttuessa, tai jos et halua tätä julkaisua. Seuraava ilmestyy maaliskuussa. Luettavissa myös internetissä tampereenadventtikirkko.com. Kansi: Pyhä perhe. Takakansi: Aroniapensaita ensilumiin puettuina. 2

3 S E Q U O I A C L U B Rukous on.... pyytämistä Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen (Joh. 16:23, 24). Raamattu on rikas kuvaillessaan rukousta ja rukoilemista. Siellä on esimerkkejä rukoilijoista, kehotuksia rukoilemaan, ihmeellisiä rukousvastauksia ja paljon, paljon muuta. Uudessa testamentissa Jeesus kohoaa esiin suurena rukoilijana. Kuvittele, miten hän nousee aikaisin aamulla, menee ulos ja hiljentyy. Jeesus kutsui Jumalaa Isäksi. Hän puhui kuin lapsi isälleen, avoimesti ja nöyrästi. Näemme hänet rukoilemassa heti julkisen työnsä alussa kasteensa jälkeen, valitessaan apostolit, parannusihmeitten aikana, Getsemanen puutarhassa, ja viimein Golgatalla. Ja mikä hieno uutinen meille jokaiselle: tänään hän rukoilee taivaassa seurakuntansa puolesta. Ei siis ihme, että Jeesus opetti ja kehotti seuraajiaan rukoilemaan. Jeesus varoitti teeskentelevästä rukouksesta (Matt. 6:5; 23:14). Rukous saa olla yksinkertainen pyyntö taivaalliselle Isälle (Matt. 6:7). Kun rukoilet, etsi hiljainen paikka (Matt. 6:6). Joskus on hyvä paastota mikä antaa rukoukselle erityistä merkittävyyttä haluat pidättyä kaikesta, joka voi häiritä rukousyhteyttäsi Herraan (Matt. 17:21). Joskus vastaus tuntuu viipyvän. Sokea kerjäläinen (Mark. 10:48) jatkoi anomistaan hellittämättä. Näin voi käydä meillekin. Rukoilet, mutta näyttää kuin Isä ei lainkaan kuulisi. Kyllä hän kuulee. Usko se... alistumista Tapahtukoon sinun tahtosi (Matt. 6:10). Jeesuksen Isä meidän-mallirukouksessa avainajatuksena on alistuminen. Sellaiseen ei ole helppo suostua. Me 3

4 haluamme, että meidän tahtomme tulee toteutua. Kerrotaan äidistä, joka oli huolissaan pienen, sairaan pienen puolesta. Lääkäri ei ollut antanut toivoa parantumisesta. Äiti kutsui papin rukoilemaan. Pappi rukoili hartaasti, ja lopetti sanoilla Herra, tapahtukoon sinun tahtosi. Äiti sanoi: Ei, älä pyydä noin! Minä haluan, että poikani paranee! Niin tapahtuikin. Mutta tarina jatkui surullisesti. Aikuiseksi kasvettuaan poika joutui huonoille teille. Eräänä päivänä hän riidan päätteeksi kiivastuksissaan surmasi miehen ja joutui vankilaan. Äidin osalle jäi loputon suru ja murhe. Hänen tahtonsa oli tapahtunut. Olet varmaan rukoillut esimerkiksi jonkun sairaan puolesta. Rukoilit hänen parantumistaan. Mutta mistä tiedät, mikä oli Jumalan tahto hänen kohdallaan? On totta, että Raamattu kehottaa rukoilemaan sairaiden puolesta. Luotamme Jumalan kehotukseen ja parantavaan voimaan. Kuitenkaan emme voi tietää miten Jumala rukoukseemme vastaa. Tämä voi olla joskus uskonkoetus, erikoisesti silloin, kun meille rakas ihminen on pulassa. Usko, että Isän tahto on paras... hapuilemista Kunpa tietäisin, mistä hänet voin löytää? (Job 23:3) Job oli umpikujassa. Omaisuus ja lapset, terveyskin, kaikki oli poissa. Vaimokin syytteli. Missä olet Jumala, miksi et kuule minua! Job joutuu tietämättään Jumalan ja Saatanan välisen taistelun koekaniiniksi. Suosiko Herra Jobia suomalla hänelle siunauksia, mutta ei vaikeuksia? Suojeliko Jumala häntä sallimatta vaikeuksia? Tästä oli kysymys (Job 1:6 12). Alussa Job osoittaa ihmeteltävää rohkeutta. Mutta sitten kun henkinen ja fyysinen tuska jatkuu taukoamatta, Jobin uskoa ravistellaan perustuksia myöten. Olen saanut tarpeekseni! (7:16) Jumalan vaikeneminen sai Jobin synkäksi. Mutta hän jatkoi hapuilemistaan löytää Jumala neljän ystävän vastaväitteistä huolimatta. Lopulta alkoi löytyä toivon pilkahduksia (14:14,15). Job vakuuttuu, että hänen elämänsä on kaikesta huolimatta Jumalan kädessä: Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä (19:25 KR33/38). Lopulta Jumala vastaa Jobille (luvut 38 41). Rukousvastaukset antavat välillä odottaa. Mutta ne tulevat. Ja silloin silmämme kostuvat kyynelistä: Jumala kuuli ja välitti sittenkin minun asiastani!.. sanojen etsimistä Älä kätke kasvojasi palvelijaltasi (Ps. 69:17). Rukous on tapa olla Jumalan edessä ja kuuntelemista. Mutta se on myös puhumista Herralle. Erinomaisia rukouksia löytyy Psalmien kirjasta. Seurakunta laulaa, Virsikirjan ja muiden hengellisten laulukirjojen sanat antavat rukoukselle uutta sisältöä. Isä meidän - rukousta voit käyttää aina, kun tunnet olevasi köyhä ilmaisussasi. Rukous on myös sanatonta puhetta. Harjoitus tekee mestarin. Rakastu siis rukouksen mahdollisuuteen!.. suunnitelmallista Rukoikaa hellittämättä. (Room. 12:12) Laadi rukouksesi viikko-ohjelma. Esimerkiksi näin: Sunnuntai: Oma perheesi ja sukusi. Maanantai: Uskosta osattomat. 4

5 S E Q U O I A C L U B Tiistai: Valtiovalta ja erilaiset vaikuttajat (talouselämä, oikeuslaitos, kulttuuri, laitokset, eri kirkkokunnat..) Keskiviikko: Evankeliumin työntekijät. Torstai: Kotiseurakuntasi Perjantai: Sapatin alkamisrukous Sapatti: Yhdessä toisten kanssa jumalanpalveluksessa... asennosta vapaa -- lankesivat kasvoilleen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan (Ilm. 11:16). Seisoen, istuen, polvillaan, maahan langeten, kädet kohotettuina, tai vain katseen kohottaminen ylös raamatullisia esimerkkejä on monia. Kädet ristissä (tai pikemminkin sormet ristissä) rukoilemista ei mainita Raamatussa; se tuli kristilliseen kirkkoon myöhemmin. Asennolla ei ole sinänsä väliä, Jumala ymmärtää kyllä koska ihminen on tosissaan... ehtoihin suostumista Jos minulla olisi ollut paha mielessä (vääryys sydämessäni, KR 33/38), ei Herra olisi kuullut minua (Ps. 66:18). Ole halukas tottelemaan Jumalan sanaa aina kun ymmärrät sen. Usko Jumalan pystyvän parantamaan. Niin voi tapahtua sekä kertaheitolla tai pitemmässä juoksussa. Muista myös, että sairaus on koulu, jonka kautta Jumala opettaa jotakin tärkeätä. Usein hän parantaa toisen ihmisen, kuten lääketieteellisen tietämyksen, kautta. Ketään syyllistämättä moni on sairastunut elämäntapojensa johdosta. Olenko parannuttuani valmis toimimaan Jumalan kunniaksi? On luovuttava kaikesta sellaisesta mikä nakertaa elämänvoimiamme. Ole valmis tunnustamaan syntisi (Jaak. 5:16). Suostu olemaan Jumalan kanssa yhtä mieltä siitä, että olet rikkonut häntä vastaan. Ole myös valmis ottamaan vastuu rikkomuksestasi, älä syyttele olosuhteita, ihmisiä, perintötekijöitä tms. Anna Jumalalle valtuudet muuttaa elämäsi. Yksityinen synti tunnustetaan Jeesukselle (hän on ainoa välittäjä Jumalan ja ihmisen välillä). Julkinen synti on tunnustettava julkisesti. Sitten on tilanteita, joissa synti tulee tunnustaa sekä Jumalalle että ihmiselle. Esim. pahan puhuminen, riidan aiheuttaminen perhepiirissä, naapureille tai seurakunnassa. Ehdot ovat yksinkertaiset...huolta ihmisestä He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat (Mark. 16:18). Tämän Jeesus lupasi ennen taivaaseen poistumistaan. Monet pitävät erityistä rukouslistaa jossa on lukuisia ihmisten nimiä. Sellainen rukouspalvelu tuottaa aikanaan runsaan sadon (Joh. 14:13 ym.) Voimme kuulla tällaisia pyyntöjä: Rukoilkaa, että lonkkaleikkaukseni onnistuisi. -- Rukoikaa sisareni puolesta, että syöpä pysähtyisi ja hän saisi vielä lisää elinvuosia. -- Rukoilkaa, että raskas taakka poistuisi elämästäni. Jumala on halukas parantamaan sairaat. Jeesus on edelleen sama säälivä Parantaja kuin 2000 vuotta sitten. Siksi Raamattu kehottaa rukoilemaan kärsivien puolesta ja heidän kanssaan. Rukous sairaan puolesta on yksi yleisimpiä ja tärkeimpiä esirukousmuotoja. Se koskee sekä yksityistä että julkista esirukousta. Voi tuntua raskaalta toistaa päivästä toiseen rukouksia lähimmäistensä 5

6 puolesta. Pastori Pekka Tähti antoi kerran saarnassaan hyvän neuvon: rukoile kerran, kiitä sen jälkeen. Totta! Ei tarvitse toistaa Herralla päivästä toiseen samoja asioita. Sen sijaan saamme kiittää sitä, että hän on kuullut rukouksemme ja vastaa omalla hyvällä ajallaan ja tavallaan. Viisi syytä rukoilla toisten puolesta: 1 Oman etumme tähden, Jer. 29:11. 2 Rukous saa hyvää aikaan, Jaak. 5:16. 3 Rakkautemme lisääntyy, Fil. 1:9. 4 Usein ainoa keino, Mark. 9:29. 5 Evankeliumityö, Room. 15:30,31 Aika ajoin on hyvä kerrata nämä viisi kohtaa ja todeta, että rukoukseni eivät häviä ilmaan, vaan Isän valtaistuimen luo. Vaikka sairas ei aina parane, vaikka joku ei pääse tasapainoon taloudellisesti, asia on jätetty Herralle. Usko, niin se sinulle tapahtuu... Jeesuksen nimessä Ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa (Joh. 14:13). Onko Jeesuksen nimi joku taikasana, jolla rukoukset tulee aina päättää? Kalevi Lehtinen kirjassaan Sinulle (Päivä 2007) selittää sen näin. Pikkupoikana kävin usein katsomassa urheilukilpailuja. Minulla oli etuoikeus päästä Stadionille isäni valtuuksin. Minun isäni, niin kuin kaikki muutkin olympiavoittajat, saivat elinikäiset vapaaliput Helsingin stadionille. Minun ei tarvinnut tehdä mitään muuta kuin mennä Stadionin pääkatsomon portille ja sanoa: - Saanko minä Lauri Lehtisen vapaaliput? Sain liput -- ja minä pääsin parhaille paikoille. Tämä ei johtunut siitä, että minä olisin ollut hyvä juoksija, vaan minä pääsin toisen valtuuksilla. Samoin saan mennä Jumalan luo Jeesuksen valtuuksilla. --Valtuus rukoilla Jeesuksen nimessä kuuluu saman perheen jäsenille. Vain Jeesuksen oma voi rukoilla Jeesuksen nimessä. Me saamme Isän antamin valtuuksin lähestyä häntä kuin lapsi. Tämä on mahdollista, sillä Jeesus voitti synnin, perkeleen ja kuoleman vallan. Rukoilemalla Jeesuksen nimessä tunnustamme, että Jeesus on Herramme ja Vapahtajamme, syntiemme sovittaja. Jeesuksen nimessä rukoileminen velvoittaa. Meidän oma elämämme tulee olla hänen nimelleen kunniaksi esimerkiksi siinä miten kohtelemme toisia ihmisiä. Muussa tapauksessa Jeesuksen nimen liittäminen rukoukseen on jumalanpilkkaa. Syyskaudella 55 Plus läheisesti keskiviikon iltapäivätilaisuuksissa pohdittiin rukouksen maailmaa. Sama energia Yhteys Jumalaan panee meissä virtaamaan sen saman energian, joka uudistaa maailmaa ja saa joka vuosi kevään heräämään. NORMAN VINCENT PEALE ( ) 6

7 S E Q U O I A C L U B Uudistuminen ja Jumalan sana Poimintoja maailmankirkkomme rukousviikon lukemisesta (Nykyaika 24) SA Ted Wilson: Uudistuminen merkitsee sitä, että me keskitymme uudelleen Jeesukseen. Me kaikki voimme suorittaa yksinkertaisen testin kysyen itseltämme: Kenelle kuuluvat ajatuksemme? Kenestä haluamme puhua? Jos olemme Kristuksessa, niin ajatuksemme suuntautuvat häneen -- (Tie Kristuksen luo, s. 50) Olen varma, että kun pyrimme tuntemaan Jeesuksen entistä paremmin, Jumala vuodattaa Pyhää Henkeään ylenpalttisesti. SU Angal Manuel Rodriguez: Jumalan sana koskettaa elämämme kaikkia puolia. Sen vuoksi meille esitetään haaste kuunnella -- sanaa. On myös tärkeää lukea Jumalan sanaa. -- meidän on mietiskeltävä sitä, annettava ajatustemme viipyä Jumalan sanan sisällössä ja sen merkityksessä meille yksilöinä. -- jotakin mahtavaa tapahtuu: Kristus, Jumalan sana, tulee asumaan sydämeemme uskon kautta (ks. Ef. 3:17). MA Bonita Joyner Shields: Rukoile puhdasta sydäntä ja sopivaa mielialaa. Pysy hänessä (Jumalassa) odottaen häneltä kasvua. TI Galina Stele: Maailmanhistorian vyöryessä päätökseensä me seisomme jälleen seurakuntana luvatun maan rajalla. 1) Jaammeko me Joosuan vakaumuksen siitä, että etenemisestä ei ole mitään hyötyä, jos Herran läsnäolo ei ole meidän kanssamme? 2) Olemmeko me niin rohkeita kuin Jumala haluaa meidän olevan? 3) -- seuraammeko me niitä Jumalan ohjeita, jotka meille on jo annettu? 4) Kuinka syvällisesti me paneudumme Jumalan sanaan? 5) Olemmeko me valmiit noudattamaan uskollisesti kaikkea, mitä Raamattu opettaa? KE Jerry Page: Johtajuus merkitsee ihmisiin vaikuttamista. Jeesus kutsuu sinua olemaan Nehemia, sellainen, joka tahtoo kohdata Jumalan ja hänen sanansa päivittäin, jotta hän voi antaa sinulle johtajuuden tehtävän. Hän -- haluaa käyttää sinun vaikutusvaltaasi johtamaan muita todellisen jumalisuuden uudistumiseen. TO Ekkehardt Mueller: Miksi Jumala antaa meille uutta valoa? Ennen kaikkea uudet oivallukset johtavat meidät tuntemaan Jumalan entistä paremmin ja rakastamaan häntä entistä enemmän sekä vaalimaan elävää suhdetta hänen kanssaan. Danielin kokemus opettaa meille, että suuria asioita tapahtuu, jos me tutkimme vilpittömästi Raamattua ja etsimme Jumalaa rukouksessa. PE Derek J. Morris: Kolme käytännön ehdotusta: 1) Kyllästäminen Lue Raamattua joka päivä; kun kyllästät mielesi Jumalan sanalla, voit olla varma, että Pyhä Henki auttaa sinua muistamaan sen silloin, kun sitä eniten tarvitset (Joh. 14:26). 2) Raamattu-muistikortit Valitse tiettyjä raamatunkohtia ja kirjoita ne sanasta sanaan pienille korteille; ota kortit mukaasi kaikkialle ja toistele niitä usein --. 3) Raamattulaulut Opettele raamatullisia lauluja -- Jumalan sana painuu syvälle mieleesi. Sitten voit jakaa Jumalan sanaa ympärilläsi oleville. Me tarvitsemme (Jumalan sanan) voimaa nyt enemmän kuin koskaan. Sillä Saatana on laskeutunut (meidän luoksemme)! Se on raivon vallassa, sillä se tietää, että sen aika on lyhyt (Ilm. 12:12). SA Ellen White: Seurakuntien uudistuminen alkaa siitä, että joku yksilö etsii vilpittömästi Jumalan siunausta. Hän isoaa ja janoaa Jumalaa pyytäen uskossa ja saaden sen mukaan. Hän ryhtyy toden teolla työhön tuntien suuren riippuvuutensa Herrasta, ja sielut heräävät etsimään samanlaista siunausta, ja virkistymisen kausi alkaa ihmisen sydämessä. Tällä tavalla Jumalan työ on aina edennyt maan päällä. 7

8 Uusi vanhin seurakuntaan Timo Ylönen, 56, rakentaa taloja ja seurakuntaa ja uskoo, että Jumalan avulla vaikeatkin asiat järjestyvät aikanaan. KERRO JOTAKIN ELÄMÄSTÄSI? Olen viisilapsisen maanviljelijäperheen kolmanneksi vanhin. Lapsuuskotini sijaitsi 25 kilometriä Mikkelistä pohjoiseen, Harjumaan kylässä. Harjoitin 25 vuotta maidon- ja lihantuotantoa kotitilallani, mutta EU:n direktiivien vuoksi jouduin lopettamaaan tilanpidon. Siirryin talonrakennusalalle, ensin Mikkeliin, sitten Tampereelle, jonne muutin 2001 löydettyäni vaimoni täältä. Asumme Tampereen Lentävänniemessä. MIKÄ SINUA HARMITTAA ENITEN? Kun on vain vähän ihmisiä, jotka uskovat oikeasti Jeesukseen. JOS OLISIT SAIRAALASSA, KUKA TULISI SINUA ENSIMMÄISENÄ KATSOMAAN? Vaimoni Anneli. MITEN SELVIÄT KRIISEISTÄ? Uskomalla ne Jeesuksen käsiin, rukoillen ja Raamatun sanaan luottaen, sekä käsittelemällä ne mielessäni. MITEN RENTOUDUT JA PIDÄT HUOLTA JAKSAMISESTASI? Luonnossa liikkumalla, lintuja kiikaroimalla sekä retkeilemällä Annelin kanssa nuotiotulien ääressä eväitä syöden ja luonnon hiljaisuutta ja kauneutta ihaillen. Talvella käyn pilkkimässä. MINKÄ KIRJAN OLET LUKENUT VIIMEKSI? Paavo Ruotsalaisen Sisällisen tykökäymisen neuvot. MITEN LÄHEINEN JEESUS ON SINULLE? Ei ole toista hänen vertaistaan. Hän on rakkaus, pelastajani ja ystäväni. MITEN VOIT KASVAA YLI TILANTEEN, KUN OLET TEHNYT VÄÄRIN JUMALAA TAI LÄHIMMÄISTÄSI VASTAAN? Anteeksi pyytämällä ja ottamalla vastaan anteeksiantamus. MITÄ RUKOILET? Aikaisemmin rukoilin enemmän omien asioitteni puolesta, nykyisin muiden puolesta. MITÄ AJATTELET SEURAKUNTAMME JUMALANPALVELUKSISTA? Ne ovat rakentavia, etenkin raamattutunnit ovat opettavia ja siunaavia. Pidän myös musiikista, se on tärkeä osa. MIKSI JOTKUT UUDET JÄSENET JÄTTÄVÄT SEURAKUNNAN? MIKÄ LÄÄKKEEKSI? Vaikea kysymys ja tapauskohtainen. Ehkä uusi jäsen ei ole juurtunut Jeesukseen tarpeeksi, eikä myöskään seurakunta ole juurruttanut häntä. Tarvitaan Hengen vaikutusta, kuten Matt. 13:3 7 kertoo. MINKÄ OHJEEN HALUAISIT ANTAA ÄSKEN USKOONTULLEELLE? Lue Raamattua ja hengellistä kirjallisuutta. Rukoile paljon. Hakeudu uskovien yhteyteen seurakunnassa. MITEN USKO JUMALAAN VAHVISTUU? 8

9 S E Q U O I A C L U B Sanan leipää syöden, rukoillen ja todistaen Jeesuksesta tavalla tai toisella. Myös seurakuntayhteys vahvistaa. MITEN ITSE KOIT KASTEESI JÄLKEISEN AJAN SEURAKUNNASSA? Riemullisena ja iloisena. Uskoni vahvistui, ja koin tärkeäksi kuulumisen Jumalan perheeseen. MITÄ TODISTEITA SINULLA ON SIITÄ, ETTÄ JUMALA OHJAA ELÄMÄÄSI? Rauha ja lepo arkielämän valintoja tehdessäni. Olen huomannut, että aikanaan vaikeatkin asiat loksahtavat kohdalleen. On vain luotettava kärsivällisesti Jumalaan. JUMALA VOI KÄYTTÄÄ KRISTITTYÄ SIINÄ MÄÄRIN, KUIN TÄMÄ SUOSTUU TOTTELEMAAN. OLETKO SAMAA MIELTÄ? Kyllä ja en. On muistettava, että Jumala on Jumala, me olemme rajallisia ja syntisiä. Meidän ei tule taivutella Jumalaa vaan antaa hänen tehdä meissä se, mitä hän haluaa. Oi, suostuminen aina onkin vaikeata! PARAS TURVA ON TOTUUDEN TUNTEMINEN JA SIIHEN JUURTUMINEN. TOTTA VAI TARUA? Jos totuudella tarkoitetaan Jeesusta, totta. MITÄ JOULU SINULLE MERKITSEE? Pimeyteen syttyi valo, toivo ja elämä, lapsen muodossa, kun Jumala antoi rakkaimpansa. KERRO JOKU SINULLE RAKAS JOULUMUISTO. Muistan elävästi aidot streariinikynttilät, palamassa lapsuuskotini joulukuusessa, niiden tuoksun ja lepatuksen. RAAMATUNPAIKKA JOSTA PIDÄT? Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen (Ps. 91:14 16 KR 33/38). SINUT VALITTIIN ILOMÄENTIEN SEURAKUNNAN VANHIMMAKSI 2013 ALKAEN. MITÄ AJATTELET VALINNASTASI? Se on mitä pyhin palveluvirka ja herättää minussa syvää kunnioitusta. Aluksi epäröin, kun suostumustani tiedusteltiin. Haluan palvella Jumalaa palvellessani lähimmäisiäni. Toivon, että Jumala voi käyttää minua sanansa ja Henkensä kautta. Meitä on viisi vanhinta ja voimme jakaa tehtäviä. Minulla on taustalla myös rukoileva vaimo. Timo Ylönen ja uudet seurakunnanpalvelijat asetetaan tehtäväänsä jumalanpalveluksessa 5.1. JK 9

10 Katsaus seurakunnan toimintaan kaudella Voimme todeta monia ilahduttavia asioita päättyvältä toimikaudelta. Mainitsen aluksi seurakunnassa vallitsevan hyvän yhteishengen. Sen avulla mm. johtokunta on voinut työskennellä rakentavasti ja tehdä seurakuntamme elämää hyödyttäviä päätöksiä. Johtokunta kokoontui toimikaudella 21 kertaa. Johtokunnan 16 jäsenelle illanistujaiset ovat olleet uhraus omasta vapaa-ajastaan. Jumalanpalvelukseen osallistuvien määrä on ollut noin henkilöä. Seurakuntamme on kansainvälistynyt mikä on asettanut haasteita palvella heitä mahdollisimman hyvin ja monipuolisesti. Jokaviikkoista sapatin raamattutuntia voidaan pitää koulutuksena sielujenvoittamiseen. Onhan se tilaisuus, jossa pohditaan Jumalan salaisuuksia, ja joista voi kertoa eteenpäin tapaamilleen ihmisille. Vielä ei jumalanpalveluksissamme ole tarvinnut turvautua nauhoitettuun säestykseen. Soittajia on riittänyt tuottamaan elävää musiikkia, kiitos heille. Ilomäentien musiikki edustaa pääosin perinteistä tapaa ylistää Herraa. Nuoret ovat aika ajoin tuoneet tuulahduksen reippaammasta tavasta, mikä on herättänyt tyytyväisyyttä sekin. Seurakunta osti laadukkaan dataprojektorin, mikä on mahdollistanut monipuoliset audiovisuaaliset esitykset. Tykin avulla saatoimme viime kesänä seurata internetin kautta Jyväskylän Paviljongista lähetettyä Adventtikirkon kesäjuhlien sapattiohjelmaa. Kirkkosaliin oli kokoontunut yli 40 etäosallistujaa. Herran ehtoollista seurakunnassamme on tapana viettää neljä kertaa vuodessa, vuosineljänneksittäin. Viidestikin, kun lasketaan kiirastorstaina suoritettava ehtoollispalvelus. Olen miettinyt, onko se riittävä määrä? Entäpä jos seurakuntaisella ei ole tilaisuutta olla läsnä ilmoitettuna ehtoollissapattina? Voi mennä vuosiakin ettei tule vahvistaneeksi uskoaan ja kasteenliittoaan Herransa kanssa. Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee (1. Kor. 11:26, kursivointi kirjoittajan). Luterilaisten tapaan viettää ehtoollista joka sunnuntai ei liene tarvetta eikä mahdollisuutta. Mutta onko ainut todellinen este jalkainpesun järjestäminen? Se kun vaatii erityisjärjestelyjä. Voisimmeko viettää ehtoollista kerran kuukaudessa, joka toinen kuukausi? Mitä se merkitsisi hengelliselle elämällemme? Uskon, että Paavalin ohjeeseen kätkeytyy siunaus. Seurakunnan jäsenmäärä on hiukan alle 370. Kasvun paikka seurakunnan lakattua viime tammikuussa osa sen jäsenistä liittyi seurakuntaamme, osa meni Aitolahteen. Seurakuntamme jäsenten keski-ikä on korkea. Rakkaita sisaria ja veljiä lasketaan haudan lepoon odottamaan Herran tulemusta. Siunaamme heidän muistoaan. Nelisenkymmentä jäsentä asuu eri puolilla Suomea ollen kuitenkin kirjoilla seurakunnassamme. Heille olisi hyväksi siirtää kirjansa heitä lähinnä olevaan adventtiseurakuntaan. Siten he voisivat vaikuttaa paikkakuntansa parhaaksi kuten Sana kehottaa (Jer. 29:7). Jokainen seurakunnasta eroa pyytävä jäsen on menetys. Se laittaa miettimään missä syy ja mitä olisi tehtävissä. Ei ole väärin luonnehtia yrityskielen sanontaa 10

11 S E Q U O I A C L U B käyttääksemme: adventismin markkinaosuus pienenee. Kilpailu ihmisten ajankäytöstä on todellisuutta. Osaammeko vastata haasteisiin? Uusia aatevirtauksia syntyy, ja meillä on vaarana unohtaa oma identiteettimme kolmen enkelin sanoman pohjalta. Kirjassaan Lähdön aika (WSOY 2011) eläkkeellä oleva entinen Helsingin piispa Eero Huovinen luettelee kirkkonsa kriisin syiksi mm. yksilöllisyyden heikentymisen, elämänmallien pinnallistumisen ja vakaumusten laimenemisen. Lääkelistaksi hän ehdottaa papeille perustehtävän hyvän hoitamisen, hengellisen elämän tukemisen, yhteisöllisyyden vahvistamisen, jatkuvuuden arvostuksen, ja Jumalasta puhumisen ymmärrettävällä tavalla (s. 27). Olen varma, että Jumalalla on ratkaisu edellä kerrottuun laskevaan kehitykseen. Meidän tulee muistaa opetukset, joita hän on Sanassaan antanut. Onhan toki myös aihetta iloon: kasteessa ja muuttokirjojen kautta tulleet uudet sisaret ja veljet! Diakoniatyön palveluun valittujen tehtäviin kuuluu mm. avustaminen seurakunnan tilaisuuksissa, köyhien auttaminen ja käynnit jäsenten luona. On ollut ilo panna merkille, miten antaumuksella seurakunnanpalvelijat ovat eri tehtäviään hoitaneet. Toimikunta on kokoontunut neuvottelemaan useamman kerran vuodessa. Avustuspalvelu ADRAn ruokajakelua jouduttiin supistamaan EU:n vähentyneistä ruokakiintiöistä johtuen. Näkisitpä kadulle saakka ulottuvan jonon sinä ainoana keskiviikkona kuukaudessa, kun ruokaa on ollut tarjona! Avustuspalvelua todella tarvitaan. Moni on lisäksi poikennut kirpputorillemme. 55 Plus läheisesti-tilaisuuksia on pidetty joka toinen keskiviikko. Osallistujamäärä on ollut tietämissä. Merkille pantavaa on, että uusia osallistujia ei juuri Näin siirrät muuttokirjasi uuteen seurakuntaan 1. Muutettuasi toiselle paikkakunnalle pitemmäksi ajaksi, ota selvää mikä on lähin adventtiseurakunta. 2. Pyydä muuttokirjasi sen seurakunnan sihteeriltä, johon haluat liittyä. Pian olet täysivaltainen jäsen ja saat uusia ystäviä. Mikäli kuitenkin päätät jäädä entiseen seurakuntaasi, huomaa, että vaikutusmahdollisuutesi pienenevät asuessasi kaukana kotiseurakunnastasi. ole liittynyt mukaan. Ne, joille se on ollut tärkeä, ovat saapuvat kerta toisensa jälkeen laulamaan, rukoilemaan, jumppaamaan ja nauttimaan yhdessäolosta teen ja tarjoilun myötä. Elämäntavat raittiiksi ETRA r.y:n toimintaa päätettiin tauon jälkeen jatkaa syyskuussa Syystä tai toisesta yhdistyksen toiminta ei ole saanut tuulta alleen, vaikka tarvetta totisesti on yhteiskunnan ajautuessa yhä syvemmälle epäraittiuteen. Terveyssanomaa on toki pidetty esillä eri työmuotojen kautta. Toiminnalle tarvittaisiin kuitenkin asialle innostunut vetäjä. Leena ja Markku Laine ovat pitäneet hengellistä raamattupiiriä Lempäälässä syys- ja talvikausina. Kylvötyö tuottaa kerran satoa ikuiseen elämään. Viime syksynä hervantalaisessa yksityiskodissa alkoi kokoontua seurakuntamme piirissä olevien ulkomaalaisten ryhmä. Seurakuntalaisten johdolla on opiskeltu suomenkieltä, jonka jälkeen iltaa on jatkettu hartaushetkellä. Kielenopiskelun lisäksi maahanmuuttajat ovat voineet saada jumalanpalveluksessa englanninkielistä tulkkausta. Jäsenille tiedottamiseen on kiinnitetty huomiota. Paimenen kirjeen lisäksi on 11

12 Spring of Hope Voices vieraili tänä vuonna jo toisen kerran kirkossamme sa Todella mukaansa tempaavaa afrikkalaista hengellistä musiikkia! JK julkaistu tiedote johtokunnan päätöksistä. Viikoittainen jumalanpalveluksen käsiohjelma on kertonut tulevista tapahtumista. Internet -kotisivultamme on ollut mahdollista seurata seurakunnan tapahtumia. Tamperelainen lehdessä on ilmoiteltu keskiviikkoisin; kustannus vuositasolla on noin Aamulehti on tarjonnut ilmaista mainostilaa lehden Tapahtumakalenterissa ja nettisivullaan, samoin kirkkomme Nykyaika-lehti. Seurakunnan 100-vuotisjuhlan aattona valmistui katutasoon ilmoitustaulu, josta voi lukea kirkossamme kokoontuvien kolmen seurakunnan toiminnasta. Yksi kestohuolenaiheemme on seurakunnan talous. Jumalan avulla ja jäsenten uhrimielellä sitoumuksista on toistaiseksi selviydytty. Kirkkokiinteistön tontin kohdalla on ratkaisun paikka vuoden sisällä: jatketaanko nykyistä tontin vuokrasopimusta 40 vuodella Tampereen kaupungin kanssa, vai irtisanotaanko se? Jos irtisanotaan, mitä tilalle? Johtokunta päätti viime keväänä tukea seurakuntamme nuoria tarjoamalla heille 50 :a kaikille, jotka osallistuvat jollekin Kallioniemessä pidettävälle leirille. Tarjouksia lähetettiin parikymmentä ja moni käytti tarjousta hyväkseen. Nykyajan kuukausilehteä on tilattu lahjaksi seurakuntalaisille, terveyskeskuksiin ja kirjastoihin. Nuorisoyhdistys on järjestänyt perjantaiillan tapaamisia Kornerissa sekä suosittuja Valonjuhlia. Nuoret aikuiset ovat pelanneet sählyä keskiviikkoisin Sammon koululla. Seurakuntamme osallistui 51 osaa käsittävän Kertomus Jeesuksen elämästä radio-ohjelmasarjan tekemiseen. Sarja alkoi Radio Dein kanavalla tänä vuonna. Sadat, jopa tuhannet ovat voineet kuunnella sunnuntaista toiseen Ellen Whiten kirjan pohjalta toteutettua ohjelmasarjaa Vapahtajan lunastustyöstä. Sarja jatkuu tammikuun 2013 loppuun. 12

13 S E Q U O I A C L U B Pirkanmaan perinteinen helluntaiseurakunta ja Luthersäätiöön kuuluva Johannesyhteisö ovat pitäneet kirkossamme tilaisuuksiaan. Myös Helluntaikirkon salonkiorkesteri on välillä harjoitellut salissamme. Yhteistyö on ollut mutkatonta. Vuokratuloilla on voitu kattaa jatkuvasti nousevia kuluja. Tampereella on ollut vilkas ekumeeninen yhteistyö, johon seurakuntana olemme osallistuneet. Kristittyjen ykseyden rukousviikon kirkkovaellus on päättynyt kirkkooomme monena vuonna. Tämä perinne muuttuu ensi tammikuussa, kun kulkue lähtee liikkeelle adventtikirkosta päättyen ortodoksikirkkoon. Suunnittelin jäädä eläkkeelle ensi vuoden toukokuussa. Keskusteltuani vaimoni ja piirikunnan esimiehen kanssa, olen päättänyt jatkaa palvelustyötäni toistaiseksi. Kirkossamme on työntekijäpula. Jos Herra antaa terveyttä ja sanottavaa, mielelläni palvelen vielä hänen viinitarhassaan. Tässä oli poimintoja seurakuntamme työstä kahden viime vuoden ajalta. Paljon jäi kertomatta. Mutta kaikki hyvä työ on merkitty Taivaan Isän kirjaan. Sillä hyväntekeminen tullaan aina muistamaan, ikuisesti. Jatketaan eteenpäin uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Kiitos kaikille! Kristuksen seurakunnan tehtävä on pelastaa hukkuvia syntisiä. Näin todetaan Raamatun Sanomassa Mitä Jeesus tarkoitti sanoessaan: Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy (Joh. 15:16). Miten kestävä hedelmä saadaan aikaan, sellainen, joka pysyy? Mikä saa seurakunnan kasvamaan? Ja mikä sen voi estää, mikä pidättää? Mitä yleensäkin tarkoitamme seurakunnan kasvulla? Mitä kasvu voisi tarkoittaa yksityiselle jäsenelle, pastorille, vanhimmille, diakoneille, johtokunnalle? Tällaisia kysymyksiä sopii esittää vuoden ja toimikauden vaihtuessa. Kysykäämme Mestarilta: Herra, mikä oli sinun vetovoimasi salaisuus? Ihmiset viihtyivät sinun seurassasi: aina et päässyt edes sisälle väentungoksen vuoksi. Joskus kansanjoukko meni autioon paikkaan saadakseen olla lähelläsi. Olit uskomaton! Herra, miten sinä sen teit? Jeesus vastaa: Minä täytin heidän tarpeensa. Osasin herättää heidän mielenkiintonsa taivaallisiin asioihin. Puhuin yksinkertaisesti ja havainnollisesti. Eivät ihmiset silloinkaan etsineet ensisijassa totuutta; apua ongelmiinsa he etsivät. Minä autoin heitä. Siinä se. Niin, siinä se. Seurakunnan kasvu riippuu sen kyvystä täyttää ihmisten tarpeita. Ja kun joku tulee autetuksi, on se parasta mainosta Herran asialle. 13

14 Tampereen ADRA tukee pakistanilaisia opiskelijoita Vuodesta 1988 lähtien on pakistanilaisten varattomien oppilaiden koulunkäyntiä adventtikirkon omistamassa Pakistan Adventist Seminary and Collegessa (PASC) voitu avustaa suomalaisten tukijoiden toimesta. Tukijoina on sekä yksityisiä henkilöitä että adventtiseurakuntia. Tampereen ja valtakunnallisenkin ADAn johdossa ollut Helena Kallioinen aloitti Tampereella ADAn kautta kummioppilaiden tukemisen. Tänä vuonna Tampereen ADRA on tukenut kahta oppilasta: 2. luokalla olevaa Sheryl Shamoonia ja 10. luokalla opiskelevaa Riasat Arifia. Kun tuet Tampereen ADRAa lahjoillasi, tuot tavaraa kirpputorillemme tai käyt siellä ostoksilla, olet samalla mahdollistamassa näiden oppilaiden koulunkäyntiä. Kummioppilaamme ja heidän perheensä ovat hyvin kiitollisia saamastaan avusta. PASC:issa ja muissa kehitysmaissa olevissa adventtikirkon oppilaitoksissa on monia opiskelijoita, jotka tarvitsisivat taloudellista tukea voidakseen opiskella, kertoo Suomen PASC:n oppilastukirahaston koordinaattori Päivi Laitinen. Yhden oppilaan vuotuinen tukimaksu on 200 euroa. Päivi kirjoittaa oppilaiden tukijoille lähettämässään kirjeessä, että tällainen tuki auttaa merkittävällä tavalla oppilaiden ja heidän perheidensä elämänlaatua parantumaan ja jatkaa: "Vaikutusta kirkkoomme ja ympäröivään yhteiskuntaan ei myöskään tule unohtaa. Yhden lapsen koulutus on kuin veteen heitetty kivi, joka lähettää vaikuttavia renkaita eteenpäin. Vasta taivaassa tulemme tietämään, miten laajalle ja minkälaisina ne levisivät. Mikäli olet kiinnostunut oppilaiden tukemisesta, voit ottaa yhteyttä Päivi Laitiseen, puh Omalla perheelläni on jo muutamia vuosia ollut oma kummioppilas Pakistanissa, ja tästä Anisha-tytöstä on tullut meille tärkeä. ANNE HARJU Tampereen ADRAn pakistanilaiset kummioppilaat Sheryl Shamoon (ylhäällä) ja Riasat Arif. -- se (Jumalan sana) ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän. JES. 55:10,11 14

15 S E Q U O I A C L U B TAMMIKUU MAALISKUU 13 Kaiken alkuperä 5.1. Jeesus, maan ja taivaan Luoja Elintilan luominen Luomistyö valmistuu Luomisen teema 2.2. Luominen ja moraali 9.2. Syntiinlankeemus Kuin kuvastimesta Jeesus, elämän ylläpitäjä 2.3. Avioliitto, lahja Eedenistä 9.3. Vastuu ympäristöstä Sapatti, lahja Eedenistä Luominen ja evankeliumi Uusi luominen Talvikuukausina menemme Raamatun alkulehdille, sen kahteen ensimmäiseen lukuun, ja tutustumme kaiken alkuperään. Englanninkielistä raamattuaineistoa eri ikäisille löytyy Raamatun mukaan ihmiset luotiin paremmiksi kuin mitä me nyt olemme. Jeesus tuli pelastamaan meidät kuolemalta, joka on seurausta Aadamin ja Eevan synnistä. Tutkistelusarjan kirjoittaja L. James Gibson on Loma Lindan yliopiston geotieteen tutkimuslaitoksen johtaja. Hän on kirjoittanut lukuisia artikkeleita luomisen ja tieteen välisistä suhteista. TILAA RAAMATUN SANOMA OSOITTEESTA PL 94, TAMPERE, TAI JATKUVA KESTOTILAUS VAIN 37. LISÄNÄ KERTOMUKSIA ADVENTTIKIRKON MAAILMALLA TEKEMÄSTÄ LÄHETYSTYÖSTÄ. 15

16 S i u n a u s t a juhlahetkiin Ympärille pitkän pöydän, lapset taloista naapureiden ovat tulleet yhtehen Jumalan sanaa kuulemahan. Vanha pappa naapurista avaa salkun kuluneen, sieltä nostaa arvokkaasti Raamatun paljon luetun. Pyhä teksti Raamatusta, Sana Isän sydämeltä kylvetään lasten sydämiin, tavalla yksinkertaisella. Pyhä Henki, taivaan Jumala, Jeesus Kristus Vapahtaja oli keskellä lapsijoukon, kosketti sydämiä ihmistainten. Pyhäkoulusta tällaisesta alkoi uskon tieni kulku kanssa Isän hyvän. Vuosikymmeniä myöhemmin istun jälleen ympärillä pöydän vieressä mieheni kultainen lahja taivaan Isältä. Ovat omaishoitajat väsyneet tulleet Sanasta ammentamaan voimaa arjen aherrukseen. Jälleen Henki koskettaa, kyynel poskelle vierähtää. Taakat raskaat puolitetaan, kun ne yhdessä jaetaan, lopuksi Herralle annetaan yhteisessä rukouksessa. Uskollinen ystävämme Jeesus Kristus Herramme rakastaen vierellä kulkee, jokaisen hän hellästi syliinsä sulkee. Sapattisin Herran kansa, seurakunta lahja taivaan Isältä. yhteen rientää Sanan ääreen uskoonsa vahvistusta etsimään. Pyhä Henki lohduttaja, nuhtelija, armon Henki taivainen puhuu meille Sanan kautta. Ympärillä armopöydän, leivällä, viinillä katetun, saamme liittomme vahvistaa kanssa Jeesuksen, Herramme, Vapahtajamme ristiinnaulitun. Jälleen Jeesus avaa sylin, kutsuu siihen jokaisen lapsen, nuoren, vanhemman, taivaan kotiin kaipaavan. Siskot, veljet taivaan tiellä, rohkaiskaamme toisiamme: Joulun lasta, tallin seimeen syntynyttä, Vapahtajaa maailman kohta saamme vastaanottaa Herrana ja kuninkaana, kun Hän saapuu luoksemme, kotiin meidät viedäkseen. Silloin saamme kaikki jättää kivun, tuskan, kärsimyksen omaksemme saamme puvun, uuden, puhtaan, valkoisen Jeesuksen verellä puhdistetun, ristin kuolemalla ostetun. Siunausta juhlahetkiin Vapahtajan syntymäjuhlaa viettäessäsi, päiviin Vuoden Uuden alkavan Sana seuraa matkallasi: Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa ja Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet (Psalmi 91:9,11). LÄMMÖLLÄ, LEENA JA MARKKU LAINE 16

17 S E Q U O I A C L U B Emergency BIBLE texts when call you are stressed!!!! MATT. 6:19 34 others fail you!!!!! PSALM 27 you have sinned!!!! PSALM 51 you face danger!!! PSALM 91 God seems far away!!!! PSALM 139 you need your faith stirred!! DAN. 3 you are lonely and scared!!! PSALM 23 you are bitter and criticizing!! 1. COR. 13 you are down!!!!! ROM. 8:31 you need peace and rest!!! MATT. 11:25 30 faced with sorrow!!!! JOHN 14:1 6,27 31 in need of Christian assurance!! ROM. 8:1 30 your pocketbook is empty!! PSALM 37 tempted by adultery!!!! PROV. 5; 6:27 35 tempted by laziness!!!! PROV. 6:6 11, 12:11,24 other people are unfriendly!! JOHN 15 you need encouragement for work! ECCL. 1:17 26, 3:1 4 you want to get along with fellow men ROM. 12 you want to be happy!!! COL. 3:

18 Poika annettiin meille Mitä kaikkea se merkitsee, että Jeesus tuli tähän maailmaan? Oliko hän oikeasti ihminen samalla kun oli Jumalan Poika? Muuttuiko hänen luontonsa toiseksi, kun hänestä tuli ihminen? Miten ymmärrämme jumaluuden ja ihmisyyden liittymisen toisiinsa? Inkarnaatio Kohta Aadamin ja Eevan langettua syntiin Jumala antoi heille toivon. Hän kertoi yliluonnollisesta vihollisuudesta, joka vallitsisi käärmeen ja vaimon välillä, käärmeen siemenen ja vaimon siemenen välillä. Tuosta hetkestä alkaen ihmiskunta odotti Luvattua Pelastajaa. Vanha testamentti kertoo tuon lupauksen täyttymyksen odotuksesta. "Sinun jälkeläistesi saama siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille" (1. Moos. 22:18). "Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas" (Jes. 9:5). Hänen syntymäpaikkansa olisi Betlehem (Miika 5:1). Tämän jumalihmisen syntymä olisi yliluonnollinen. "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel - se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme" (Matt. 1:23). Yksi Jeesukselle annetuista nimistä oli Immanuel eli "Jumala on meidän kanssamme", joka kuvasti hänen jumalallis - inhimillistä luontoaan ja kuvasi Jumalan samastumista ihmisyyteen. Hänen tavallinen nimensä Jeesus viittasi hänen pelastustehtäväänsä: "Sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä" (Matt. 1:21). Kahden luonnon ykseys Useat tekstit viittaavat Kristuksen jumalalliseen ja inhimilliseen luontoon mutta kuitenkin puhuvat vain yhdestä persoonasta. Paavali kuvaili Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi (jumalallinen luonto), joka oli vaimosta syntynyt (inhimillinen luonto; Gal. 4:4). Niinpä Jeesuksella "oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen" (jumalallinen luonto); hän "otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi" (inhimillinen luonto; Fil. 2:6,7). Hänen luontonsa ei muuttunut toiseksi, vaan hän omaksui ihmisyyden. Näin jumaluus ja ihmisyys liittyivät toisiinsa. Vain jumalallis - inhimillinen Vapahtaja saattoi tuoda pelastuksen. Voidakseen tehdä uskovat osallisiksi jumalallisesta luonnostaan Kristus omaksui itselleen inhimillisen luonnon. Jumalihmisen veren ansioiden välityksellä uskovat voivat tulla "osallisiksi jumalallisesta luonnosta" (2. Piet. 1:4). 18

19 S E Q U O I A C L U B Kristus otti ihmisluonnon ja voitti, jotta me ottamalla hänen luontonsa voisimme voittaa. Hän tarttuu jumalallisella kädellään Jumalan valtaistuimeen samalla kun hänen ihmisyytensä tarttuu ihmissukuun. Yhdistynyt jumalallis-inhimillinen luonto tekee mahdolliseksi Kristuksen sovittavan uhrin. Ihmiskunnan syntejä ei olisi voinut sovittaa synnitön ihminen, ei edes enkeli. Kristuksen ihmisyys yksin ei olisi riittänyt Saatanan voimakkaiden hyökkäysten voittamiseen. Hän kykeni voittamaan synnin koska "hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään" (Kol. 2:9). Koska Kristus turvautui täydellisesti Isään (Joh. 5:19,30; 8:28), hänen jumalallinen voimansa liittyneenä ihmisyyteen saavutti ihmisen puolesta äärettömän voiton. voi vallata myös meidät (Ef. 3:19). Kristuksen jumalallisen voiman kautta me voimme osallistua kaikesta, "mikä kuuluu tosi elämään ja jumalanpelkoon". Avain tähän kokemukseen on usko hänen lahjoittamiinsa suuriin ja kalliisiin lupauksiin, joiden avulla me pääsemme pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta (2. Piet. 1:3,4). Kristus tarjoaa meille saman voiman, jonka avulla hän voitti, jotta kaikki voisivat olla kuuliaisia ja elää voitokkaasti. Kristuksen lohdullinen lupaus voittajille kuuluu: "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen" (Ilm. 3:21). Kristuksen kokemus voittoisasta elämästä ei ole yksin hänen etuoikeutensa. Jumalan koko täyteys Otteita Adventtikirkon perusopetuksesta nro 4, Poika. Tunnustuskirjana pyhä Raamattu (Kirjatoimi 1995). 19

20 Uusia jäseniä seurakuntaan Veli-Lauri Kotilainen valittiin seurakunnan johtokunnan jäseneksi ja toiseksi vetäjäksi kansainväliseen työhömme. Hän työskentelee Nykyaika-lehden toimitussihteerinä. Josephine Kotilainen on lähihoitajana Nurmikodissa ja avustaa adventtiseurakunnissa swahilinkielen tulkkaustehtävissä. Kuvassa lapset, (vas.) Feizer, 11, isän olkapäillä Jesse, pian 2 vuotta. Nyyttikestit Kornerissa, tavallisesti kuukauden viimeisenä sapattina, on ollut suosittu. Jokainen on voinut tuoda suolaista tai makeaa, seurakunta on tarjonnut teen ja leivän. Talvi-kevätkaudella 2013 nyyttäreitä jatketaan kerran kuukaudessa. Tiedustelut: Ulla , Kaarina Kuvassa tunnelmia 1.12 pidetyiltä nyyttäreiltä. JK 20

21 S E Q U O I A C L U B JK 55 Plus läheisesti on kokoontunut kirkollamme jo vuodesta Ohjelma sisältää yhteislauluja, raamattutuokion, kevyttä jumppaa pikkusalissa sekä teetä ja tarinointia. Parin tunnin tapaamiset joka toinen viikko ovat kaikille tärkeitä. Joukko on pysynyt uskollisesti koossa, välillä mukaan on tullut uusia osallistujia. Kuva keskiviikon tilaisuudesta, jossa pohdittiin aihetta Rukous sairaan puolesta. Kansainvälinen ryhmä aloitti syksyllä yhteiset tapaamiset hervantalaisessa kodissa. Suomenkielen vaikeassa taidossa antavat henkilökohtaista opetusta suomalaiset uskonsisaret ja -veljet; kulttuurinvaihtoa ruohonjuuritasolla. Keskiviikkona ryhmä kokoontui yhteiseen ryhmäkuvaan. JK JK 21

22 EGW SITAATTEJA Mistä tiedät, että Jumala hyväksyy sinut? Tutki rukoillen hänen Sanaansa. 1/49 Ilmaiskaa yksinkertaisessa anomuksessa Herralle tarpeenne ja lausukaa kiitoksenne hänen armolahjoistaan. 3/20 Kamppaile rukouksessa Jaakobin tavoin. 1/44 Te (seurakunnan johtokunta) tarvitsette sitä valoa, jota Jumala yksin voi antaa. 3/192 Aloittakaa päivänne rukouksella. Toimikaa ikään kuin olisitte Jumalan kasvojen edessä. 1/563 Viivy Jumalan edessä siihen asti, että sinussa herää sanoin kuvaamaton pelastuksen kaipuu ja että saat suloisen varmuuden syntiesi anteeksi saamisesta. 1/49 Rukous, jonka Kristus esitti opetuslapsilleen vastaukseksi tähän pyyntöön, ei ole kieleltään korkealentoinen, vaan ilmaisee yksinkertaisin sanoin sielun välttämättömät tarpeet. 3/414 Ajatus, ettei rukous ole välttämätöntä, kuuluu keinoihin, jolla saatana tehokkaimmin tuhoaa sieluja. 3/86 Uskosi ei saa päästää otettaan Jumalan lupauksista, vaikket heti näkisikään tai tuntisi saavasi vastausta rukouksiisi. 1/15 Rukoilkaa, rukoilkaa hartaasti ja lakkaamatta, mutta älkää unohtako kiittää. 2/108 Jokaisessa perheessä tulisi olla määräaikansa hartaushetkelle aamuin illoin. 3/87 Ellen G. White, Todistusaarteita 1-3, Kirjatoimi 1958, 1973,

23 S E Q U O I A C L U B Seurakunnassa tapahtuu Jumalanpalvelus Herran ehtoollista vietetään sa 2.3. ja kiirasto Kirkkosalin raamattutunnilla käytetään langatonta mikrofonia yleisön kommenttien kuuluvuuden parantamiseksi. Saarnan tulkkaus englanniksi. Hissi ylös kirkkosaliin. 55 Plus läheisesti 2013 alkaa ke klo 14, joka toinen viikko. ADRAn palvelupiste avoinna kuukauden ensimmäisenä ke. klo Tarjolla EU-ruokaa pienituloisille. ADRAn kirpputori avoinna joka ke klo Otetaan vastaan ehjää käyttötavaraa, kirjoja, koriste-esineitä, astioita, ym. Tuotto ADRAn työn tukemiseksi. Tiedustelut: Ulla Nuorten aikuisten tapaamiset Kornerissa perjantaisin klo Lähemmin Facebookissa Tampereen adventtinuoret. SEURAKUNNAN KOTISIVULTA LÖYDÄT TARKEMPIA TIETOJA TAPAHTUMISTA. KATSO MYÖS KESKIVIIKON TAMPERELAISESTA Alvime luontaistuotteita Keren Lopez Houhajärventie Sastamala Myslejä (mansikka, suklaa), maissihiutaleita, soijapihvejä, soijamakkaroita, soijajuomajauhetta, kasvislevitteitä, tofupateita, maapähkinävalmiste, teetä ym. ym. Edulliset hinnat. Tilaa ilmainen luettelo! KERTOMUS JEESUKSEN ELÄMÄSTÄ RADIO DEI sunnuntaisin klo 17 Tampere 98,8 MHz 16.12# 23.12# Osa 45 Pilatuksen edessä Osa 46 Jeesuksen kuolema 30.12# Osa 47 Haudassa 6.1# 13.1# 20.1# 2013 Osa 48 Ylösnousemus Osa 49 Emmauksen tiellä Osa 50 Lähetyskäsky 27.1# Osa 51 Kirkkauden kuningas Sarja päättyy. keren.lopezf@gmail.com Laatu Maku... L U E R AA M AT T U A... MAAILMAN VALO, 25 ov. RAAMATTU AVAUTUU, 26 ov. ILMESTYSKIRJA AVAUTUU, 16 ov. SUOMEN ADVENTTIKIRKON TAPAHTUMIA ELÄMÄÄ JA TERVEYTTÄ, 18 ov. PAAVALIN MATKASSA, 12 ov. Linkin takaa löytyvät myös adventtiseurakuntien kokousilmoitukset Raamattuopisto, PL 200, Helsinki puh , raamattuopisto@media7.fi 23

24 TAMPEREEN ADVENTTISEURAKUNTA Ilomäentie 5 tampereenadventtikirkko.com Pastori, johtokunnan pj. Jorma Katainen Seurakunnan vanhimmat Markku Laine , Leena Laine , Anne Harju , Sergio Caja , Timo Ylönen Seurakunnanpalvelijat Ulla Katainen, toimikunnan pj Seurakunnan sihteeri Mervi Kanto Jäsensihteeri Anneli Rintamäki Rahastonhoitaja Pertti Harjula Sympatiakeräys Anne Harju, Pertti Harjula Avustuspalvelu ADRA ja kirpputori Anne Harju, Helena Mäentaka , Ulla Katainen Vankilalähetystyö Mauri Laine Jumalanpalvelus- ja musiikkitoimikunta Leena Laine, Sergio Caja Perhetyö Sergio Caja, Keren Lopez, Leena ja Markku Laine Lapsityö Anne Harju Nuorisotyö Sergio Caja, Keren Lopez Elämäntavat raittiiksi ETRA r.y Jorma Katainen, pj. Jouko Pajulehto, siht. Kansainvälinen työ Dragoslav Vrcelj, Tiedotus jumalanpalveluksen käsiohjelma Anneli Rintamäki. Lehti-ilmoittelu: Aamulehti/tapahtumakalenteri, Tamperelainen (ke), Nykyaika Jorma Katainen. www-kotisivu Jorma Katainen ja Hannu Hinkka Isännöitsijä Raimo Kallio Suojelupäällikkö Pertti Harjula Tampereen kristillisen koulun johtokunta Jorma Katainen Toimisto (puhelu kääntyy pastorille) SEURAKUNNAN TILITIEDOT FI Tilille voit maksaa kymmenykset, kolehdit ja muut lahjoitukset. Muistathan merkitä viitenumeron: kymmenykset 3104, liittouhri 2972, kotimaantyö 149, ulkolähetys 107, 13. sapatti 152, Sympatia-keräys 123, seurakuntakoti 136. Kiitos lahjastasi! 24

25 S E Q U O I A C L U B Luomisihmeet ihanimmat, valtavimmat heijastavat luojaansa. Virsikirja 459:3 ao. 25

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F

Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti

Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden

Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden Tulkaa, juokaa kuolemattomuuden lähteestä "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta 1. Aterian aikana

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo. 1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää

Lisätiedot

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon. LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso

Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,

Lisätiedot

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1. MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Jesaja näkee tulevaisuuteen

Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Hyviä ja huonoja kuninkaita

Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa

Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa

Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Taivas, Jumalan kaunis koti

Taivas, Jumalan kaunis koti Nettiraamattu lapsille Taivas, Jumalan kaunis koti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan

Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan 1. syyskuuta Jumala, minun Jumalani, sinua minä odotan. Sieluni janoaa sinua, ruumiini ikävöi sinua ja uupuu autiomaassa ilman vettä. Ps. 63:2 Kun olen hätääntynyt ja ahdistunut, odotan kiihkeästi Jumalan

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Jumalan lupaus Abrahamille

Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille

Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille

Matt. 11:28-30. Väsyneille ja stressaantuneille Matt. 11:28-30 Väsyneille ja stressaantuneille Tulkaa minun luokseni.. ..kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat.. Minä annan teille levon. Matt. 11:29-30..Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja oppikaa minusta:

Lisätiedot

Gideonin pieni armeija

Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija

Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.

Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista. 1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty

Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies

Nettiraamattu lapsille. Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1

Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Ekklesiologia- Oppi seurakunnasta 2014 kevät tunti 1 Kristinoppi 3 sisältää eskatologian ja ekklesiologian. Eli opit lopun ajoista ja seurakunnasta. Eskatologian katsaus meillä oli syksyllä Nyt meillä

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Armolahjat ja luonnonlahjat

Armolahjat ja luonnonlahjat Armolahjat ja luonnonlahjat Rakkauden palvelua varten Jumalan antamat lahjat Luonnonlahjat ja armolahjat liittyvät t syvällisell llisellä tavalla ihmisen kokonaisvaltaiseen kutsumukseen. Luonnonlahjat

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa

E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,

Lisätiedot

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5

08:00 Kohtasin Messiaani: Brian Robbins 08:10 Kulmakivi: Henkinen ja. hengellinen Sivu hyvinvointi 1/5 Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 38 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Ajankohtaista Lähi-idästä: Kovaa peliä Lähi-idässä 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Psalmit 83-87 08:40 Armon kalliolla: Uskon vahvat perusteet

Lisätiedot

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo

Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Nettiraamattu lapsille Temppelin johtomies tulee Jeesuksen luo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna

Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 1 Kirkolliskokouksen avajaismessun saarna 14.5.2018 Embargo 14.5.2018 klo 10 piispa Teemu Laajasalo Ja silloin maailma ymmärtää Joh. 17: 18-23 Jeesus rukoili ja sanoi: Isä, niin kuin sinä lähetit minut

Lisätiedot