Julkaisija RATKES - ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden

Transkriptio

1 1 Ratkes - lehti 2/1996 Päätoimittaja Merja Iso-Aho Toimitusneuvosto Lauri Heikkilä Ben Furman Anneli Litovaara Toimituksen osoite: Paulankatu 2 B 79, HKI puh/ fax ilmestyy neljänä numerona v Julkaisija RATKES - ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys IRTONUMERO 10 mk

2 2 Ratkes - lehti 2/1996 Päätoimittaja Merja Iso-Aho Toimitusneuvosto Lauri Heikkilä Ben Furman Anneli Litovaara Toimituksen osoite: Paulankatu 2 B 79, HKI puh/ fax ilmestyy neljänä numerona v Julkaisija RATKES - ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys Sisällys Hyvä lukija Merja Iso-Aho... 3 Ratkesin kuulumisia... 3 Benin palsta Ben Furman... 8 Rahaa ja ratkaisuja kaarina jantunen, fil.lis Ratkaisukeskeisyys työtavaksi - poikkeuksia ja myönteisiä muutoksia paula peltola Milton Erickson terapeuttina Jay Haley Hypnoosin perusteista Antti Rimaaja Miten sosiaalityötä kannattaa kehittää 30 Peter Sundman... 48

3 Hyvä lukija Merja Iso-Aho 3 Kesä on ehtinyt jo pitkälle. Tässä sinulle uusi RATKES-lehti. Jatkossa on tarkoitus julkaista lehteä neljä numeroa vuodessa. Seuraava ilmestyy syyskuussa. Ratkesin hallitus on harkinnut taiteilijan-graafikon pestaamista syksyllä mukaan lehden kuvitustyöhön ja samoin pyrimme saamaan lehden taittoon apua. Lehti on tärkeä käyntikortti yhdistykselle ja siksi haluamme yhä parantaa ulkoasua ja monipuolistaa sisältöä. Monet ovat osallistuneet lehden tekoon. Kiitos kaikille! Tässä numerossa on parin kirjoittajan omakohtaisia kokemuksia työstään. Juuri tällaisia tarinoita eri elämän kentiltä toivovat monet lisää. Saamme lehteä vielä monipuolisemmaksi, kun yhä useammat laittavat kortensa kekoon: omia kokemuksiaan ratkaisupainotteisessa työssä, uusia ajatuksia, ideoita, haaveita, uutisia, ilmoituksia koulutuksista, tapahtumista, runoja, satuja, kiitoksia, risuja... Kynnys on matala. Ota yhteyttä, niin jutellaan! Juttujen koko on omassa vallassasi. Jyväskylän kongressista ja sen herättämistä ajatuksista ottaisin mielelläni myös juttuja vastaan. Ratkesin vuosikokouksessa sovittiin, että tulevan toimintavuoden aikana pyritään kannustamaan jäseniä järjestämään paikallisia tapaamisia, tästä enemmän toisaalla lehdessä. Monilla paikkakunnilla on useampia Ratkesin jäseniä. Jos olet halukas aloittamaan paikallista toimintaa, voit ilmoitella yhteystietosi seuraavassa lehdessä. Laita viesti minulle kirjeellä, faksaa tai soita. terveisin Merja Iso-Aho Ratkesin kuulumisia Ratkesilla oli koulutus Helsingissä lastentarhanopettajille. Koulutuksen oli järjestänyt Lastentarhaopettajaliitto. Osallistujia oli n. 60 ja vaikutelmaksi jäi, että päivä oli osallistujille antoisa. Ratkes tähyää myös koulutuksissa muihin kaupunkeihin Onko ideoita ja yhteistyötahoja? Vuosikokous oli Helsingissä ja sen jälkeen Ratkesin uusi hallitus on kokoontunut kerran. Vuosikokouksessa hallituksen puheenjohtajana valittiin jatkamaan Lauri Heikkilä ja oikeastaan uusi hallituskin on vanha, paitsi

4 4 että se sai yhden uuden jäsenen lisää. Koska Ratkes on toiminut vasta näin lyhyen aikaa, katsottiin järkeväksi jatkaa samoin toimihenkilöin vielä toinen kausi. Vuoden kuluttua on aika saada sitten runsaasti uutta verta hallitukseen. Tässä hallituksen esittely: Lauri Heikkilä, FLK, Ratkesin puheenjohtaja, toimii kouluttajana, työnohjaajana ja terapeuttina. Ben Furman, hallituksen varapuheenjohtaja, psykiatri, tuskin esittelyä kaivannee, niin monessa Ben on ollut mukana. Elise Hiidenuhma-Kivelä on hallituksen sihteeri. Hän on erityisopettaja ja toimii rehtorina Naulakallion koulussa. Sara Vataja on lastenpsykiatri. Hän toimii Mannerheimin Lastensuojeluliiton konsultaatiokeskuksen johtajana sekä ratkaisukeskeisen lyhytterapian kouluttajana. Riitta Huurros on rahastonhoitajamme ja hoitaa myös jäsenrekisteriasioita. Riitta on työterveyshoitajana Postipankissa ja hän toimii myös terapeuttina.. Anneli Litovaara on myös työterveyshoitaja ja toimii vakuutusyhtiö Ilmarisessa sekä on kouluttaja ja työnohjaaja. Anneli on yhdistyksen koulutusvastaava ja järjestelee Laurin ja Aapon kanssa koulutustilaisuuksia. Aapo Pääkkö on sosiaalikasvattaja ja toimii Kalliolan nuorisokodissa. Harri Helle tuli lisävoimaksi hallitukseen. Harri on sairaalapastori ja työnohjaaja. Seuraava Ratkesin järjestämä koulutus on , lauantaina, Helsingissä Liikemiesten kauppaopistolla luokanopettajaliiton kanssa järjestettävä koulutuspäivä Lehden välissä on erillinen esite koulutuksesta. Marraskuussa Ratkes taas järjestää kaikille avoimen koulutuksen viimevuotiseen tapaan Helsingissä 9.11., lauantaina. Osoite on: Liikemiesten kauppaopisto, Rautatieläisenkatu 5, HKI. Paikka on Itä- Pasilassa, Messukeskuksen vieressä. Junilla pääsee helposti Pasilan asemalle, Helsingin keskustasta myös raitiovaunulla 7 A ja B. Alustavaksi teemaksi päivälle on ajateltu Ratkaisukeskeiset työtavat käytännön kentillä. Koulutuksen hinta on 190 mk sisältäen lounaan ja kahvit. Laita päivä jo kalenteriin! Seuraavassa lehdessä lisää asiasta! Jos sinulla on koulutukseen liittyviä ideoita, palautetta viimekertaisesta tms, soita Annelille, puh/ fax Hallitus nimesi joukostaan pätevyystoimikunnan, jonka tarkoituksena 4

5 5 on edelleen selvitellä Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen kanssa mahdollisuuksia saada laillistus terapeutiksi ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutuksen saaneille. Monet tahot ovat jo aiemmin tehneet työtä asian hyväksi, mutta TEOn kanta on toistaiseksi ollut kielteinen. Ben on kirjoittanut asiasta artikkelin lehteen. Toimikunnan, (Ben, Sara ja Harri ja heidän mukaan kutsumansa muut asiantuntijat) on tarkoitus määritellä edelleen koulutuksen ja työkokemuksen kriteerit ja laatu, joka ratkaisukeskeisessä työssä oikeuttaisi koulutajan pätevyyteen ja psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöön. Ratkes voisi myöntää todistuksen koulutuksesta. Tie tuntuu kuitenkin olevan pitkä ja kivinen. Asiassa ovat päättävässä asemassa ihmiset, joiden koulutus ja näkemys terapiatyöstä on hyvin erilainen kuin ratkaisupainotteisessa lähestymistavassa. Kuitenkin karavaani kulkee ja todennäköisesti yleisön toiveet sekä taloudelliset realiteetit vievät vähitellen terapiatyötä toivomaamme suuntaan. Asialla on kuitenkin myös toinen puolensa, jota kannattaa vakavasti harkita. Ratkaisukeskeinen työtapa mm. pyrkii pois asiantuntijavaltaisuudesta ja koulutuksessa on korostettu monimuotoisuutta ja ideoiden vapautta. Vaatii paljon pohdintaa, ettei esim. näitä hyvinä pidettyjä asoita menetetä, jos halutaan virallista tunnustusta. Yhdistys pyrkii aloittamaan ja edistämään, yhdessä muiden kiinnostuneiden tahojen kanssa korkeatasoisen, ratkaisu-ja voimavarasuuntau-tuneita työtapoja esittelevän kirjallisuuden käännöstyötä ja ideoita ja ha-lukkaita kääntäjiä etsitään.. Myös yhdistyksen internet-sivut ovat harkinnan ja kehittelyn alla. Jäsenten toiveena on ollut saada lehden kautta tietoa toisistaan ja ihmi-sistä, jotka tekevät ratkaisukeskeistä terapiaa, kouluttavat, työnohjaavat, jne. Hallitus on aiemmin jo miettinyt asiaa ja kokee vaikeaksi ainakaan toistaiseksi alkaa julkaista listaa suositelluista terapeuteista, tms, koska alalla ei ole selkeitä pätevyysvaatimuksia. Jäsenten välistä yhteistyötä haluamme toki kaikin voimin kannustaa. Ratkesin jäsenmäärä lähentelee nyt 200. Se on erittäin hyvin alle vuoden aktiivisen toiminnan jälkeen. Jäsenmäärä kasvaa koko ajan. Jäsenistä reilu puolet on pääkaupunkiseudulta. Useita jäseniä on mm. Turussa, Lohjalla, Oulussa, Porin-Rauman seudulla. Haluaisimme julkaista jäsenten nimet ja osoitteet seuraavan lehden liitteenä keskinäisiä yhteydenottoja varten. Tietosuojan vuoksi emme voi noin vain sitä tehdä. Useimmille asia varmaan sopii, mutta voi olla jäseniä, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen. Lehden välissä on kaavake, missä kysytään lupaasi laittaa nimesi julkaistavaan jäsenlistaan tai muussa yhteydessä antaa tietosi toiselle jäsenelle. Kaavakkeen voit irrottaa ja faksata tai postittaa Riitta Huurrokselle Laitamme listaan nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi. Helsinkiläiset jäsenet ovat toivoneet jäsentapaamisia. Kaarina Jantunen ja Arto Grönholm lupautuneet emännäksi ja isännäksi näille teeilloille. Syksylle on sovittu aluksi pari iltaa. Ne pidetään: torstaina 26.9., klo ja torstaina , klo

6 6 Lyhytterapiainstituutissa, Korppaanmäentie 28, Pikku-Huopalahdessa. Käynti suoraan kadulta, 1 krs. Iltojen ohjelma muotoutuu osallistujien ideoiden ja tarpeiden mukaan ja tilaisuudet voivat vapaasti poikia lisääkin toimintaa. (Esim. NLPyhdistyksellä on erilaisia työnohjausryhmiä jne.). Tämä on hyvin helppo ja kiva tapa tulla mukaan Ratkesin toimintaan. Kokeile! Kaarinan puhelinnumero on ja Arton ja kännykkä , mikäli haluat kysellä lisää, mutta iltoihin ei siis tarvitse erikseen ilmoittautua, vaan kaikki halukkaat, tervetuloa!. Itse asiassa koko Ratkesin toiminta käynnistyi alunperin tämän tyyppisestä toiminnasta. Muutama vuosi sitten meitä oli muutamia yhdessä Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämällä ratkaisukeskeisen työtavan intensiivikurssilla ja jatkoimme kurssin loputtua tapaamisia keskustellen, tavaten yhdessä jonkun asiakkaankin, kertoen toisillemme uusiata jutuista jne. Mukaan liittyi pari uutta tuttavuutta, jotka etsivät samanhenkisiä kumppaneita ja myöhemmin järjestimme itsellemme yhdessä työnohjausta mm. Beniltä. Sara Vatajalla oli tuolloin myös ollut ideana bulletiinityyppinen lehti, joka olisi yhdyssiteenä ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutukseen osallistuneiden välillä. Koko ajan mietimme, miten voisimme entistä paremmin toimia yhdessä, kunnes lopulta ajan ollessa kypsä päädyimme siihen, että ei näin hyvää asiaa kannata vain pikku piirissä hautoa ja Ratkes-yhdistys putkahti maailmaan. Siis antoisaa voi yhteistoiminta olla, ties mihin se johtaa! Lopuksi vielä lyhyesti terveisiä Jyväskylän NLP- ja ratkaisukeskeisestä kongressista: Jyväskylä osoittautui kauniiksi kaupungiksi ja mukava kesäsää suosi osallistujia, joita oli kaikkiaan parisen sataa. Ohjelmisto oli hyvin monipuolinen, koko ajan oli runsauden pulaa, kun mielenkiintoista kuultavaa tuli samaan aikaan monelta kanavalta. NLP - puolella oli kiinnostava ohjelma, jota en juurikaan ehtinyt käydä läpi ja ratkaisukeskeisestäkin vain murto-osan. Toivotaan, että toisen kerran taas lisää! (NLP-kouluttajat Jan Prince ja Shelle Rose Charvet näyttävät pitävän nyt elokuussa kursseja Helsingin seudun kesäyliopistossa. Jatkossa kannattanee kysellä ajoissa kesäyliopiston kursseja, siellä on runsaasti tarjontaa NLP:stä kiinnostuneille.) Mielenkiintoinen, persoonallinen ja hyvin hauska esiintyjä oli mm. Scott Miller, psykologi, joka on aiemmin toiminut BFTC:ssä ja nyttemmin jatkaa terapian tutkimista tehden työtä moniongelmaisten, syrjäytyneiden ihmisten kanssa. Hän on tutkinut mm. ratkaisukeskeisen terapian tuloksellisuutta. Vuosina hänen tutkimusryhmästään, jossa oli 250 asiakasta, 45% saavutti tavoitteensa ja 32% sai merkittävää parannusta aikaan. l. yhteensä n. 75% hyötyi tästä terapiamuodosta. Nimettyjen ongelmien välillä oli tuloksissa eroja. Esim. fyysisen väkivallan kanssa painiskelevista 90% sai parannusta aikaan, kun taas paniikkihäiriössä n. 50%. Sukupuolella tai iällä ei ollut vaikutusta. Yleensä terapian tuloksellisuudesta Scott Miller sanoi seuraavaa: Kaikkiaan 40 v. tutkimus eri terapiasuunnista osoittaa, ettei tuloksissa ole juuri eroaja olipa suuntaus mikä tahansa. Tärkeämpää kuin kehitellä yhä uusia terapiasuuntauksia olisi tutkia, mitä yhteistä, hyvää ja toimivaa on terapeuttien kliinisessä työssä...(kaikkien maiden terapeutit liittykää siis yhteen!) Miller oli myös sitä mieltä, että ainakin ns palveluiden suurkäyttäjillä tehokas ja tuloksellinen terapiatyö koostuu vain 25%:sti terapeutin kliinisistä taidoista ja 75%:sti terapiaa tarjoavan systeemin käytännön järjestelyistä,

7 7 jotka jouhevasti tukevat terapiaa. Hyvillä käytännön järjestelyillä (joustavat vastaanottoajat, nopea vastaanotolle pääsy, selkeä toimintamalli jne) pystytään todennäköisesti paljon paremmin auttamaan sitä 10 % asiakkaista, joka kuluttaa 60% palveluista, kuin kehittämällä terapian hienouksia. Jos taas terapia toimitetaan asiakkaalle tehottomasti, terapiatavalla ei ole merkitystä eikä vaikuttavuutta saavuteta. Riippumatta terapiatavasta useimmat terapiat ovat lyhyitä, koska n.70 % asiakkaista käy enintään 5 kertaa ja todennäköisesti suurin osa keskeyttäneistä tekee sen käytännöllisistä syistä. Ratkaisu suurkäyttäjien ongelmiin on siinä, että 1) kliinisen työn puolella ratkaisukeskeisesti selvitetään, mikä toimii ja lisätään sitä asiakkaan elämässä ja 2) hallinnollisesti taas strukturoidaan hoidon käytännön toteutusta niin, että terapia pystytään toimittamaan helposti hyödynnettävässä muodossa. Scott Milleriltä on tulossa kirja: Escape from Babel, Toward a Unifying Language for Psychotherapy Practice, missä hän varmasti esittelee laajemmin ajatuksiaan. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli Matthew Selekman. Hän on sosiaalityöntekijä ja toimii Chigacossa tehden työtä lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä kanssa. Fiksu, luova ja monipuolinen mies, joka on lähtenyt perinteisen terapian piiristä ja ensin tutustunut BFTC:n ratkaisukeskeiseen lyhytterapiaan ja sitten laajentanut omassa työssään näkökulmia ottamalla aineksia mm. MRI:n ja Michael Whiten näkemyksistä ja menetelmistä. Hän on kirjoittanut pari kiitettyä kirjaa ratkaisukeskeisestä työtavasta vaikeiden nuorten kanssa työskenneltäessä ja uusin julkaistaan ensi talvena. Se käsittelee terapiatyötä lasten kanssa. Varmasti selkeää ja antoisaa luettavaa ja toiveissa on saada kirja ilmestyttyään pikimmiten käännettyä myös suomeksi.

8 8 Benin palsta Ben Furman Ratkaisukeskeistä työtapaa kouluttavien ja käyttävien piirissä on jo pitempään keskusteltu mahdollisuudesta saada tarpeeksi monipuolisen ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutuksen läpikäyneille oikeus psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöön. Aiemmin on työtä asian hyväksi jo tehnyt lyhytterapian asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluvat monet tämän työtavan uranuurtajista Suomessa. Työryhmä on laatinut viime vuonna luonnoksen soveltuvan koulutuksen laajuudesta ja kattavuudesta. Se on käynyt keskustelua ja kirjeenvaihtoa Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen kanssa asiasta ja nyt Ratkes jatkaa kyseistä työtä. Asiantuntijatyöryhmän esitykseen kyseiseen nimikkeeseen oikeuttavasta ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutuksesta TEO vastasi näin: Terveydenhuollon ammattihenkilöstöstä annetun asetuksen mukaan on säädetty psykoterapeutin ammattiin johtavasta koulutuksesta seuraavaa: Koulutuksen tulee olla TEO:n hyväksymää ja kysymykseen tulee tällöin 1. vaativan erityistason psykoterapiakoulutus 2. vähintään kolmivuotinen yhtenäinen erityistason psykoterapiakoulutus, joka sisältää vähintään 200 tuntia teoreettista koulutusta ja riittävästi työnohjausta ja omakohtaista psykoterapiaa tai 3. muu vastaava koulutus Uusien koulutusten osalta hyväksytään vain kohtien 1. ja 2. psykoterapiakoulutusohjelmia ja jatkossa kohta 3. koskee lähinnä vain ulkomaisia koulutuksia. Stakesin julkaisun, Psykoterapia Suomessa (Oppaita 29) mukaan, psykoterapia on mielen hoitoa, jonka tavoitteet ja keinot eroavat neuvonnasta ja ohjauksesta. Psykoterapia on psyykkisten ongelmien ja terveen psykologisen kehityksen esteiden poistamista sekä yksilön oman kehityksen tukemista psykoterapeuttisessa yhteistyösuhteessa. TEO:n asiantuntijatyöryhmän mukaan ammattitoimintaa voidaan nimittää psykoterapiaksi, jos se täyttää seuraavat ehdot: -sen tulisi olla terapiamuodosta riippumatta terveydenhuoltoalan määrätietoista ammatillista toimintaa. -kohteena ovat henkilöt, joilla on psyykkinen häiriö. Häiriöllä saattaa olla

9 9 psyykkisiä, somaattisia tai sosiaalisia ilmenemismuotoja. -tavoite on tietoinen, määrätyllä terapiamuodolla psyykeen vaikuttaminen, eriasteisen psyykkisen tai somaattisen sairauden, häiriön tai kärsimyksen lieventäminen tai poistaminen. -terapiamuodon pitää perustua riittävän laajaan ja tutkittuun teoreettiseen psykologiseen tarpeeksi yhtenäiseen viitekehykseen. Viitekehyksen tulee sisältää riittävä teoreettinen perusta eri psyykkisen häiriytyneisyyden muotojen ymmärtämiselle ja vastaavasti voida osoittaa valitun terapiamuodon ja tekniikan soveltuvuus ja riittävä spesifisyys valitun sairauden tai häiriön hoitoon. -hoitoa toteuttavat edellä, asetuksen 564/94 määrittelemän psykoterapiakoulutuksen saaneet henkilöt. Muussa tapauksessa ammattitoiminta katsotaan TEO:n asiantuntijatyöryhmän mukaan epäspesifiseksi neuvontaan ja ongelmien ratkaisuun viittaavaksi keskusteluhoidoksi. TEO:n psykoterapia-asiantuntijatyöryhmän mielestä esitetty lyhytterapiakoulutus ei ole yhtenäistä eikä siinä vaadita omaa terapiaa ja sen perusteella työryhmä on katsonut, ettei esittämäänne koulutusta voida pitää asetuksen 564/94 2.:n tarkoittamana psykoterapiakoulutuksena. RATKES -yhdistys tiedusteli tämän jälkeen TEO:lta viime maaliskuussa, hyväksyisikö TEO ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutuksen erityistason psykoterapiakoulutukseksi. Kirjeemme näytti tältä: Asia: Ilmoititte kirjeessänne, vastauksena lyhytterapian asiantuntijaryhmän tiedusteluun, että esitetty lyhytterapiakoulutus ei ole yhtenäistä eikä siinä vaadita omaa terapiaa ja että sen perusteella TEO:n psykoterapiaasiantuntijatyöryhmä on katsonut, ettei esittämäämme koulutusta voida pitää asetuksen 564/94 2 :n tarkoittamana psykoterapiakoulutuksena. Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistyksen hallitus tiedustelee nyt hyväksytäänkö ratkaisukeskeisen lyhytterapian koulutus erityistason psykoterapiakoulutukseksi ja niin ollen periaatteessa psykoterapeutin ammattinimikkeen saamiseen oikeuttavaksi koulutukseksi jos koulutus on riittävän yhtenäistä, jos koulutukseen liitetään koulutettavan omakohtainen ratkaisukeskeinen ryhmäterapia ja jos koulutus vastaa muiltakin osin Stakesin työryhmän (Oppaita 29, sivut 18-19) antamaa erityistason psykoterapiakoulutusta koskevaa suositusta. Samalla tiedustelemme, miten TEO:n psykoterapian asiantuntijaryhmä suhtautuu kysymykseen kouluttajien pätevyydestä? Ratkaisukeskeinen terapia on suhteellisen uusi terapiamuoto Suomessa, eikä sen alalta ole toistaiseksi järjestetty erityistason eikä

10 10 vaativan erityistason koulutuksia. Näin ollen alan kouluttajilla ei voi olla vaativan erityistason koulutusta. Suomessa toimii kuitenkin joukko arvostettuja kouluttajia, jotka ovat saaneet oman koulutuksensa ulkomailla tai ovat pätevöityneet kouluttajiksi omatoimisesti vuosien varrella kotimaassa. RATKES - Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneiden menetelmien edistämisyhdistys ehdottaa, että se ottaa tehtäväkseen ratkaisukeskeisen terapian kouluttajia koskevien pätevyyskriteeristön laatimisen ja yhdistys on valmis neuvottelemaan TEO:n kanssa kyseisistä kriteereistä. Sen jälkeen kouluttajat voivat hakea yhdistykseltä kouluttajapätevyyttä ja yhdistyksen hallitus toimittaa TEO:lle luettelon henkilöistä, jotka täyttävät kyseiset kriteerit. Liitteeksi olemme laatineet uuden ehdotuksen ratkaisukeskeisen lyhytterapian erityistason koulutuksen vähimmäisvaatimuksiksi. Tämä ehdotus noudattaa STAKES:n työryhmän kriteerejä. Ja tällainen liite oli: LUONNOS SUOSITUKSEKSI RATKAISUKESKEISEN TERAPIAN ERITYISTASON KOULUTUSOHJELMAN VAATIMUKSIKSI 1. Riittävä terveydenhuollon alan ammatillinen peruskoulutus ja käytännön kokemus terveydenhuollossa: koulutettava on lääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä, erikoissairaanhoitaja tai vastaavan tutkinnon omaava henkilö, jolla on kokemusta työskentelystä sosiaali- ja terveydenhuollon alalla. 2. Kouluttajayhteisön toteama henkilökohtainen soveltuvuus. Kouluttajayhteisö on koulutuksen aikana todennut koulutettavan soveltuvaksi työskentelemään psykoterapeuttina. 3. Kouluttajapätevyys: Koska Suomessa ei ole ollut mahdollista saada vaativan erityistason pätevyyttä ratkaisukeskeisessä lyhytterapiassa on kouluttajien pätevyys ratkaistava muulla tavalla. Ehdotuksemme on, että ratkaisu- ja voimavarakeskeisten menetelmien edistämisyhdistys määrittelee ne henkilöt, jotka voivat toimia ratkaisukeskeisen terapian kouluttajina. 4. Koulutuksen ajallinen kesto vähintään 3 vuotta, joka sisältää seuraavat määrät opetusta: a) Systemaattista seminaariopetusta vähintään 200 tuntia teoreettista, sekä perehtyminen alan kirjallisuuteen b). Suoraa työnohjausta vähintään 50 tuntia c). Vertaisryhmätyönohjausta vähintään 150 tuntia 5. Ratkaisukeskeinen omakohtainen ryhmäpsykoterapia, vähintään 16 tuntia. 6. Koulutuksen tuloksellisuuden seurantaa ja siihen liittyviä menetelmiä kehitetään.

11 Ja TEO vastasi meille näin: TEO toteaa, ettei sille vielä tässä vaiheessa ole mahdollista ottaa asiaan kantaa, koska asiantuntijatyöryhmä on laatimassa TEO:lle kriteerejä tulevalle psykoterapiakoulutukselle. Kriteerien arvioidaan valmistuvan v loppuun mennessä. Näin vastasi TEO samalla, kun se antaa kolmesta psykoanalyyttisen koulutuksen saaneesta asiantuntijasta koostuvan asiantuntijaryhmän päättää, miten uudet psykoterapiakoulutukset kelpuutetaan joukkoon. Asiantuntijoita ovat Jukka Aaltonen, Ritva Pölönen, Mikko Roine ja varajäseninä Gustav Schulman, Raili Rinne ja Esa Chydenius. Kaikenlainen lobbaus on nyt paikallaan. Jos tunnet asiantuntiryhmän jäseniä, tai vaikka et tuntisikaan heitä, koita vaikuttaa heihin suoraan. Kannattaa myös ottaa yhteyttä suoraan joko puhelimitse tai kirjeitse TEO:on ja keskustella asiasta. Erityisesti kannattaa kysyä, onko TEO sitä mieltä, että psykoanalyyttisesti suuntautuneet kollegat ovat oikeita ihmisiä päättämään siitä, minkälaisia muiden koulukuntien koulutusten pitäisi olla ja kuka on opettajaksi pätevä. Tietääkö TEO, miten monia ihmisiä tämä asia koskee ja miten monet ihmiset hankkisivat itselleen mieluummin lyhytterapiakoulutuksen jos se toisi psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuden? Kuinka pitkään TEO aikoo tätä asiaa vetkuttaa? Aikooko TEO kuulla tässä asiassa lyhytterapian edustajia, kouluttajia ja koulutusta tarjoavia instansseja kuten yliopistojen täydennyskoulutuskeskuksia, kesäyliopistoja, VAKprojektia, Lyhytterapiainstituuttia jne. Nyt kannattaa tehdä asialle jotakin, muuten muut tekevät sen puolestasi! Sinä voit vaikuttaa jos se on sinusta sen arvoista. Voit soittaa tai kirjoittaa! TEO:n puhelinnumero on ja osoite on Siltasaarenkatu 18 C, Helsinki. Ben Furman 11

12 12 Rahaa ja ratkaisuja kaarina jantunen, fil.lis Suoritin Helsingin yliopiston Lahden täydennyskoulutuskeskuksen järjestämän Ratkaisu- ja voimavarasuuntautuneen asiakastyön koulutukseen kuuluvan työharjoittelun Vallilan sosiaalipalvelutoimistossa.ideani oli tarjota sosiaalitoimiston toimeentulotuki- ja lastensuojeluasiakkaille ilmaisia konsultaatiokeskusteluja. Sitä varten organisoin opiskelijoista työryhmän, jonka puitteissa otimme vapaaehtoisia asiakkaita vastaan siten, että asiakkaan kanssa oli kerrallaan kaksi ratkaisukeskeistä opiskelijaa. Parityöskentely osoittautui tehokkaaksi ja kehitimme ns. taustaryhmäläisen roolista kakkoshaastattelijan. Kokeilun tarkoitus oli ratkaisukeskeisen menetelmän soveltaminen sosiaalitoimiston asiakkaiden kohdalla ja sen hyödyllisyyden arvioiminen. Tavoitteena oli siis asiakkaan aktivoiminen niin, että hän itse olisi tavoitteellisesti oman elämänsä ohjaksissa eikä vaeltelisi ajopuuna elämän virrassa. Kokeilun tarkoitus oli myös selvittää pienimuotoisesti, auttavatko keskustelut konsultaatioryhmän kanssa aktivoimaan sosiaalitoimen vakioasiakkaiden luovuutta oman elämänsä suhteen luomaan tavoitteita, löytämään uusia tapoja ratkaista ongelmia ja tunnistamaan ja ottamaan käyttöön voimavarojaan. Tätä varten suunnittelimme asiakkaille kyselykaavakkeen, jonka perusteella saatoin arvioida tekemämme työn tuloksellisuutta. Työ oli täysin erillään varsinaisesta sosiaalityöstä sekä luottamuksellista. Asiakkaat tulivat tekemämme mainoksen perusteella joko suoraan tai sosiaalityöntekijöiden kerrottua heille ekstra palvelusta. Eräs sosiaalityön tavoitteeksi annettu määritelmä toteaa, että Sosiaalityön tavoitteena on ohjauksen, neuvonnan sekä muiden tukitoimien avulla ylläpitää ja edistää alueen asukkaiden omatoimista suoriutumista ja turvallisuutta. Toimeentulotuesta puolestaan sanotaan, että se on viimesijainen tukimuoto ja tarkoitettu auttamaan silloin, kun muita keinoja ei ole. Tämä ei kuitenkaan nykyisessä tilanteessa pidä paikkaansa, vaan varsinkin suurin avunsaajien ryhmä, yksin asuvat, pitkäaikaistyöttömät miehet, jäävät pitkiksi ajoiksi nimenomaan toimeentulotukiasiakkaiksi. Useat asiakkaistamme kertoivat kokevansa nöyryyttävänä tehdä selkoa menoistaan ja suunnitella sosiaalityöntekijän kanssa varojensa käyttöä ja elämistään sekä olla ns. sossukierteessä vastikkeettoman toimeentulotuen saajina. Sosiaalityössä onkin vallalla työntekijälähtöinen ajatusmalli, jossa asiakas on toimenpiteiden kohde. Tämä lisännee asiakkaiden passiivisuutta ja syrjäytymistä. Vallilan sosiaalityöntekijöillä oli oman koulutuk-

13 13 sensa lisäksi myös lyhyt ratkaisukeskeinen koulutus ja paljon hyvää tahtoa ja motivaatiota asiakkaan resurssien tukemiseen, mutta käytännössä heidän aikansa kului raha- ym. asioiden hoitamiseen ja tapaamisiakin oli harvoin. Siten heillä ei ole aikaa asiakkaan omien tavoitteiden selkeyttämiseen ja huomioimiseen, kuten ei myöskään voimavarojen ja ratkaisujen etsimiseen asiakkaan apuna, saati sitten liikkeelle lähtevien prosessien tukemiseen pienten askelten metodilla. Vallilan alueen erityisongelmat olivat huonot asumisolot, mielenterveys-ja päihdeongelmat, yksinäisyys, syrjäytyminen ja työttömyys, jotka näkyivät ratkaisuryhmänkin asiakkaissa, joista suurin osa oli miehiä. Asiakkaiden joukossa oli myös lastensuojeluasiakas, konkurssin tehnyt burn-out - asiakas sekä vaikeasti kehitysvammaisen lapsen vanhempi. Suurelle osalle asiakkaistamme oli alussa tyypillistä näköalattomuus, joka ei ollut ihme pitkään jatkuneen työttömyyden, syrjäytymisen ja muiden ongelmien kasauduttua samoille harteille jo pidemmän aikaa. Myös rahan puute asetti elämiselle omat rajoituksensa. Kirjoitukseni on lyhennelmä projektityöstä TYÖN TAVOITTEITA JA LÄHTÖKOHTIA Sosiaalityöntekijöiltä kysyessäni, mikä olisi paras tulos heidän kannaltaan ja miten tämä työ parhaiten hyödyttäisi heitä, sain erääksi vastaukseksi, että asiakkaat tulisivat motivoiduimmiksi, käyttäisivät vähemmän päihteitä ja että jotain liikahtaisi. Jotain liikahtaisi jotain lähtisi liikkeelle Se oli myös omasta mielestäni oikea tavoite ja vielä niin, että se lähtisi asiakkaan omista lähtökohdista ja tavoitteista ja voimavaroista käsin. Tavoitteeni ja ryhmän tavoite olikin auttaa asiakasta sellaiseksi kuin hän olisi parhaimmillaan omana itsenään, löytää ne idut, lahjat ja voimavarat, jotka hän oli saanut jo syntyessään ja kannustaa häntä sillä tiellä, jossa on elämään kuuluvaa liikettä ja päämäärää. Lähtökohta oli nähdä jokainen ihminen arvokkaana ja aavistamattomia mahdollisuuksia täynnä olevana merkitysten lähteenä ja välttää kaikenlaista yläpuolelle asettumista tai vallan käyttöä. Lähtökohtana oli myös ajatus, että jokainen on oman elämänsä paras auktoriteetti. Halusimme myös nähdä asiakkaat mahdollisimman kauniina ja se olikin suhteellisen helppoa, sillä meillä ei ollut etukäteistietoja, ei leimoja, ei diagnooseja, oli vain meidän kaltaisemme ihminen, joka käveli ovesta sisään tuoden mukanaan sen osan elämäänsä, minkä halusi. Emme luonnollisestikaan kysymyksin lähteneet kartoittamaan asiakkaan koko elämänpiiriä, vaan lähdimme hänen tuomistaan tavoitteista tai ongelmakentästä lähtien ja sitten ratkaisukeskeisten kysymysten ja elävän kiinnostuksen kautta asiakkaiden elämä luonnollisella

14 14 tavalla avautui meille niin paljon kuin oli tarpeellista, samalla kun luottamus kasvoi. Sosiaalitoimiston asiakkaiden kohdalla joutuu kenties tavallista enemmän mietiskelemään sitä, mikä on oikeaa, hyvää, tavoiteltavaa ja normaalia elämää? Kenellä on oikeus määritellä se; mainonnallako ja sen takana olevalla liike-elämällä, tilastotieteilijöilläkö vai taiteella ja kulttuurilla - vai onko oikeus historiankirjoituksella, tai ovatko toimittajat kenties avainasemassa? Ettei se vaan joskus ole terapeuteilla, sosiaalityöntekijöillä tai muulla hoitohenkilökunnalla. Uskon,että ihmisellä on itsellään oikeus määritellä, mitä on hyvä elämä hänen kohdallaan - käsitys siitä voi tosin olla kalpea ja aneeminen, jos aiemmat kokemukset ovat olleet huonon puoleisia. Silti pidän mahdollisena, että jokaisen sisältä löytyy salainen kaipuu oman näköiseensä, realistiseen, hyvään elämään, vaikka omaa tahtoa ei olekaan aina helppo löytää mainonnan yms. luomien ihanteiden tai omien huonojen elämänkokemusten alta. Uskon myös ihmisen mahdollisuuksiin toteuttaa tätä hyvää elämää ainakin jossain määrin, vaikkakin siinä ihmisinä olemme aika usein eriarvoisissa asemissa. Yhtenä lähtökohtana siis oli usko, että ihmisellä on halu parempaan, kun sitä halua ravitaan. Jos uskomme asiakkaaseen, hän alkaa pikku hiljaa itsekin uskoa itseensä. Moralisointi, pakko, yläpuolelta käsin ohjaus tai jopa neuvot saattavat estää ihmisen omaehtoisen ja oma-aloitteisen kasvun. Hyvää tarkoittava neuvo tai tulkinta voi olla sitä paitsi aivan väärään osunut ja siten loukkaava. Toisaalta olen myös ajatellut, että kaikilla ihmisillä ei tieto- ja taitopakki ole yhtä hyvin varustettu - ja ratkaisukeskeiset kysymykset eivät voi lisätä kenenkään pään sisälle sellaista, mitä siellä ei jossain muodossa jo ennestään ole. Tästä johtuen on myös toisinaan tarpeen antaa sinne jotain uutta näkökulmaa, uudelleenmäärittelyä, kyseenalaistamista, mielikuvaharjoituksia tai tietoiskua jne., jotta asiakas saisi jonkun uuden palikan, josta rakentaa uudenlaista tornia. Voihan olla että vanhat palikat on jo kokeiltu kaikissa mahdollisissa järjestyksissäkin ja mieleistä rakennelmaa ei vaan ole syntynyt. Jos joku ei toimi, tee jotain uutta ja toisenlaista - tämä on ratkaisukeskeisen ajattelutavan mukaista. TULOKSIA JA NIIDEN TARKASTELUA Eräs asiakas kirjoitti konsultaatiojakson lopussa kyselykaavakkeen tyhjään tilaan seuraavaa: Olen erittäin tyytyväinen konsultaatioryhmän työhön ja olen saanut paljon apua, henkistä tukea ja kannustusta. Löysi omia piileviä voimavaroja ja lähti pois kokonaisempana ihmisenä. Kun näki itse oman tilanteensa, pystyi myös nopeasti muuttamaan omaa käytös-

15 15 tään parempaan suuntaan! Erinomainen mahdollisuus oman elämäntilanteensa selkeyttämiseen! Tästä pitäisi tehdä pysyvä palvelu sosiaalikeskuksiin. Kiitos tästä ajasta! Harjoittelujakson aikana meillä oli yhteensä kahdeksan noin vuotiasta asiakasta, joista viisi oli miestä ja kolme naista. Käyntikertoja asiakasta kohden oli kahdesta neljään, keskimäärin kolme. Asiakkaille annettiin runsaasti aikaa käyntikertaa kohden, noin 1,5-2 tuntia. Kyselykaavakkeen myötä saamamme numeerisen asteikkopalautteen lisäksi saimme runsaasti suullista palautetta keskustelujen aikana. Palaute oli enimmiltään erittäin positiivista. Huomiotta ei voi myöskään jättää sitä visuaalista palautetta, minkä näimme suoraan asiakkaan ulkoisen olemuksen muutoksena; kohentuneena ryhtinä, hymyilevinä kasvoina ja lisääntyneenä itsevarmuutena esiintymisessä. Keskustelujen aikana esille tulleet, asiakkaiden elämässä tapahtuneet pienet ja suuret edistysaskeleet ja aktivoitumiset, olivat meille työntekijöinä vahvin vakuutus työn tuloksellisuudesta. Kaikki nämä eri tyyppiset palautteet olivat hyvin yhdensuuntaisia ja vahvistivat käsitystämme, että työ oli tuloksellista, vaikkakin käyntikertoja oli vähän henkilöä kohti. Kyselyn perusteella parhaan arvosanan asteikolla 0-10 sai yhteistyö ryhmän ja asiakkaan välillä (keskiarvo 8.5), siis positiivinen vuorovaikutus, jossa olimme erittäin aktiivisia, läsnäolevia ja aidosti asiakkaasta kiinnostuneita. Vältimme asiakas - työntekijä - asetelmaa ja aktiivisesta roolistamme huolimatta olimme enemmänkin hyviä kavereita ja kiinnostuneita ja myötätuntoisia lähimmäisiä. Annoimme jo keskustelun kuluessa runsaasti positiivista palautetta ja osoitimme myös arvostusta asiakasta kohtaan, mikä jo sinällään auttaa häntä luomaan uuden ja paremman mielikuvan itsestään. Vältimme suoria neuvoja ja tulkintoja parhaamme mukaan; asiakas sai olla oman elämänsä auktoriteetti, kun taas meidän roolimme oli auttaa häntä löytämään ja huomaamaan parhaat puolet itsestään sekä piilossa olevat mahdollisuudet, voimavarat ja tavoitteet. Toiseksi parhaan arvosanan kyselyssä asteikolla 0-10 sai palaute, jonka annoimme keskustelujen päätteeksi (keskiarvo 8.1). Työntekijöiden keskinäisen palauteneuvottelun aikana asiakas istui käytävällä odottamassa mahdollisesti kahvikupin kera. Asiakkaat vaikuttivat erittäin kiinnostuneilta nimenomaan palautetta kohtaan ja uskonkin että palaute toimii parhaana mahdollisena peilinä, josta voi katsella itseään uusin silmin. Huomioimme tarkkaan asiakkaan hyviä ominaisuuksia, kykyjä, vahvuuksia ja edistymisiä, pieniäkin, mikä todennäköisesti rohkaisi heitä arvostamaan itseään ja jatkamaan. Palautteen yhteydessä annetuilla normalisoinneilla, uudelleenmäärittelyillä

16 16 ja uusilla näkökulmilla oli todennäköisesti suuri merkitys asiakkaan ajatuksiin ja asenteisiin itsestään. Halusimme myös antaa palautteessa kiitosta ja myötätuntoa, jota niin perin harvoin elämässä saa, olipa sinnitellyt kuinka raskaassa elämäntilanteessa tahansa. Myös mielikuvaharjoituksista saatu hyöty sai hyvät arvosanat (keskiarvo 7.0 ). Käytin joitakin oppimiani NLP- menetelmiä, kuten voimavara-swish, metapeili (neljän eri näkökulman metodi), testi arvoista, joita työssä tai elämässä pitää tärkeinä ja mikä niiden pohjalla oleva motiivi on. Lisäksi tein aika paljon ongelmien ulkoistamista ja Ratkes-lehdessä esitettyä Lauri Heikkilän modifioimaa metodia, jossa ulkoistetulla ongelmalla on hyvä tarkoitus jne. Lisäksi tein asiakkaille yleistä mielikuvantamista ja mielikuvien käsittelyä. Myös mielikuva, jossa asiakkaassa oli yhtä aikaa esim. pikku-matti, jonka tunteita ja tarpeita tunnistettiin, ja iso-matti, jonka tehtävä oli huolehtia pikku-matista, osoittautui hyväksi. Tarkemmin ajatellen koko ratkaisukeskeinen lähestymistapa perustuu mielikuville; kuvittele, että ihme on tapahtunut... millaista elämäsi silloin on? ja työntekijöinä pyrimme innostamaan asiakkaita haaveilemaan haluamaansa hyvää elämää. Aluksi oli hyvin yleistä,että asiakkaat olivat hyvin näköalattomia. Oli kuitenkin ilo havaita, miten pian heidän päässään alkoi suorastaan raksuttaa, kun he oivalsivat mistä on kyse ja aloittivat työskentelyn, kuvittelun ja menneiden onnistumisten tai voimavarojen muistelun. Työntekijän tehtäväksi jäi auttaa konkreettisten yksityiskohtien esille kaivamisessa toistuvilla kysymyksillään. Kaiken kaikkiaan tuloksista voi sanoa, että ne olivat hyvät myös muiden parametrien suhteen. Tavoitteita oli löytynyt (keskiarvo 6.8), samoin ratkaisuja ja voimavaroja (keskiarvo 6.3). Oli myös päästy lähemmäksi tavoitetta (keskiarvo 6.3) ja ongelmanratkaisukyky oli parantunut (keskiarvo 5.5). Asiakkaat tekivät myös annettuja kotitehtäviä harvinaisen tunnollisesti ja arvosanasta päätellen pitivät niitä myös tarpeellisina (keskiarvo 6.8). Tehtävien kohdalla pyrimme kaikessa ottamaan huomioon myös asiakkaan voimavarat ja omat tarpeet, vaikka itse ongelma olisi ollutkin asiakkaan ulkopuolella. Tehtävillä kannustimme asiakasta löytämään ratkaisujen ohella voimanlähteitä elämäänsä. Kyselykaavakkeen viimeinen kysymys, tarvitaanko tällaista palvelua sosiaalitoimistossa, sai myös hyvät arvosanat. Tarvitaan! JOHTOPÄÄTÖKSIÄ JA AJATUKSIA Keskustelujen onnistuminen perustuu paitsi menetelmään, joka on tule-

17 17 vaisuuteen ja voimavaroihin suuntautunut, myös työntekijän persoonaan ja asenteisiin sekä työntekijän ja asiakkaan väliseen suhteeseen. Lainaan Terho Pursiaisen kirjaa Syvyys syvyydelle,, Kirjapaja 1994: Martin Buber erottaa kaksi perussanaparia, jotka määrittelevät, miten suhtaudumme muihin ja muuhun. Toinen on Minä-Sinä, toinen Minä-Se(Hän); edellinen on henkilökohtaista suhdetta ilmaiseva, jälkimmäinen kohteellistava sanapari. Taivuttelukulttuuri ei tunne kuin toisen perussanaparin: Minä-Se. Toinen ihminen on Se, häntä kohdellaan esineenä, omien pyrkimysten mahdollisena välineenä. Perussanaparissa Minä-Se myös Minä joutuu heikkoon asemaan ja on vaarassa itsekin esineellistyä. Esineellistämme ja esineellistymme. Vaikka asiakassuhde ei voine täydellisesti olla Minä- Sinä suhde, niin ainakaan se ei saisi olla Minä-Se(Hän) suhde. Asiakkaan tulisi voida olla subjekti, jonka tavoitteista käsin lähdetään liikkeelle, eikä pelkkä auttamisen kohde, objekti. Mutta miten olla Minä ja jaksaa suhtautua asiakkaaseen Sinuna? Pelkkä ratkaisukeskeinen menetelmä on muutenkin eräällä tavalla vastavirtaan uimista virrassa, jonka muodostaa perinteinen ongelmakeskeinen ja syy-selitys -ajattelu. Vaatii henkistä energiaa olla koko ajan aktiivinen ja pyrkiä nostamaan ajattelun tasoa. Lisäksi tarvitaan työntekijän uskoa ja luottamusta asiakkaan mahdolisuuksiin, sillä niiden herätessä, alkavat ne pikkuhiljaa kasvaa asiakkaassakin. Näitä kerran, pitkän työpäivän lopulla, hieman väsyneenä pohtiessani, alkoi harjoittelijatoverini haastatella minua aiheesta. Löysin yhdeksi apuneuvoksi mielikuvan, jossa istun asiakkaan kanssa kuin rannalla vierekkäin. Kuuntelemme laineiden ääniä ja yhdessä katselemme aavaa ulappaa, jossa ei ole rajoja ja samalla jutustelemme leppoisasti. Kaikki oma yrittäminen on pois - ja vaikka minä olenkin se, joka nyt näkee pidemmälle, niin ei minun tarvitse opettaa vierustoverilleni, miten juosta rantaviivaa paljain jaloin tai miten soutaa ulapalla tai mihin satamaan suunnata. Riittää kun autan häntä itseään näkemään ja tahtomaan, ajattelemaan ja uskomaan, hän kyllä sitten itse tekee, minkä parhaaksi näkee. Me vain istumme leppoisasti ja tuuli hyväilee hiljaa ja meri kohisee rauhoittavasti. On todellakin syytä aina silloin tällöin tarkistaa, että kenenkäs tavoite nyt onkaan kyseessä, ainakin silloin, kun keskustelun alkaa kokea vähän raskaaksi! Oma lukunsa ovatkin sitten erittäin puheliaat asiakkaat, heitä kuunnellessa on vaara unohtaa välillä koko ratkaisukeskeisyys, jos vain meren rannalla istuskelee. Tällaisten asiakkaiden kohdalla saa olla tarkkana, ettei kysymyksillään ja kommenteillaan liikaa kannusta lisäpuheeseen. Kuunneltava toki on, mutta jos jää pelkän kuuntelijan rooliin, ei asiakas saa kenties sitä, mitä tuli hakemaan -niinpä onkin kuunneltava tarkkaan ja tartuttava kohtiin, joissa voi keskeyttää asiakkaan positiivi-

18 18 sesti hänen kertomuksestaan käsin, jotta ei tapahtuisi loukkaavaa keskeytystä ja välinpitämättömyyden osoitusta, joka ei ainakaan vuorovaikutusta eikä tuloksia paranna. Joskus konsultaatioryhmän kesken (kaikki naisia) heräsi myös kysymys siitä, mikä merkitys sukupuolellamme oli tuloksiin, koska kaikki miehet olivat yksinäisiä ja itsetunnoltaan vähän kolhittuja. Mutta täytyy todeta, että emme kuitenkaan sortuneet sukupuoliseen syrjintään ja kannustaneet miehiä enemmän kuin naisia, sillä naisasiakkailta saimme myös erittäin hyvää palautetta. Palautteesta puheen ollen työntekijä tarvitsee myös uskoa itseensä, sillä aina muutokset eivät näy nopeasti ja joskus voi saada negatiivistakin palautetta, vaikka olisi pannut kaikkensa peliin asiakkaan avuksi ratkaisukeskeisillä ja yleisinhimillisillä keinoilla. Toisin sanoen työntekijän pitää osata myös itse arvioida ja arvostaa työtään ja olla pitkäjänteinen ja kärsivällinen. On selvää, että jos asiakkaan elämä on pahasti urautunut ja umpikujassa ja ympäröivät ongelmat tuntuvat ylipääsemättömiltä, vie aikaa saada hänet kohdistamaan katseensa pois ongelmista kohti ratkaisuja ja saada hänet ymmärtämään, että kaikesta huolimatta voi muuttaa vain itseään ja sitä kautta avata elämäänsä uusia ovia ja mahdollisuuksia. Työntekijän olisikin jaksettava pitää yllä uskoa asiakkaan hyvään tulevaisuuteen, voimavaroihin ja piilossa oleviin ratkaisuihin ja lähteä kerta kerralta uudelleen suuntaamaan eteenpäin kohti näitä, vaikka näyttäisi siltä, että mitään ei tapahdu ja että asiakas kiertää samaa kehää, eli terapiaslangin mukaan ei olisikaan oikea asiakas, vaan valittaja. Itse kallistun sille kannalle, että asiakkaat eivät tule vain valittamaan, vaan etsimään ratkaisuja ja apua, vaikka heidän voikin olla vaikea uskoa sellaiseen, mitä ei näköpiirissä eikä edes mielikuvissa vielä ole. Kestää aikansa ratkaisukeskeisilläkin menetelmillä saada valittava asiakas tajuamaan, että seinän läpi on turha yrittää ainakin jos vieressä on ovi. Teimme asiakastyötä työparina, jossa päävastuu haastattelusta oli kuitenkin toisella työntekijällä. Ryhmän keskuudessa kehittyi työn myötä myös systeemi, jossa annoimme toisillemme keskinäistä palautetta asiakkaan lähdettyä. Samassa yhteydessä pidimme myös eräänlaisen työnohjauskeskustelun, mietimme mikä olisi voinut olla vielä paremmin ja suunnittelimme uusia ajatuksia ja ideoita seuraavaksi kerraksi. Tämä osoittautui erittäin hyväksi järjestelyksi, ja oli helppo lähteä kotiin, niin että työt eivät juurikaan seuranneet perässä. Meillä oli harjoittelun puitteissa mahdollisuus antaa vain muutama käyntikerta asiakasta kohti, mistä syystä emme sitten kitsastelleet ajassa. Uskon kuitenkin, että nämä ratkaisukeskeiset ajattelumallit on nopeasti omaksuttavissa ainakin pinnallisesti

19 19 ja että asiakkaat voivat soveltaa oppimaansa myös myöhemmin elämässään, vaikka konsultaatioryhmän palveluja ei enää ole saatavilla. Näkisinkin, että tällaisen palvelun järjestäminen sosiaalitoimistojen yhteyteen, vaikkapa käyntikerrat asiakasta kohden olisi rajattu esim. viiteen, olisivat erittäin hyödyllisiä pitkälläkin tähtäimellä. Nyt tosin on sosiaalikentällä odotettavissa mahdollisesti suuria muutoksia mikäli raha-asiat ja niiden hoito siirtyvät pääasiassa Kelan hoidettaviksi - Silloin voisivat sosiaalityöntekijät alkaa työskennellä enemmän alkuperäisen tarkoituksensa mukaisesti, ja siinä vaiheessa he tarvinnevat paljon koulutusta ja orientoitumista uusiin asiakas- ja voimavaralähtöisiin asenteisiin. Tällä hetkellä voi vain todeta, että tämänkin pienen kokemuksen perusteella todella tarvitaan paikkoja, jonne ihminen voi elämään normaalisti kuuluvien ongelmien, elämäntilanteiden ja kriisivaiheiden kanssa mennä ilman lähetteitä ja diagnooseja tai ilman paksua lompakkoa tai työterveyshuoltoa. Ratkaisukeskeinen menetelmä on tehokas siinäkin, että aika ja energia ei mene historian selvittelyyn - voidaan tarttua suoraan asiaan, eikä asiakkaan tarvitse tuntea kuitenkaan olevansa nöyryyttävästi auttamisen kohde, vaan että hän voi saada muutakin kuin pillereitä, ongelmien analysointia ja kuuntelua. En sano, ettei näitäkin joskus tarvittaisi, mutta uskon, että valtaosa ihmisiä kaipaa enemmän juuri tämäntyyppistä tukea, kuin mitä nyt Vallilassa hetken tarjosimme. Ettei vaan olisi niin, että ihminen kelpaa viralliselle terapialle vasta, kun hänen ongelmansa on muotoiltu siten, että ne sopivat niihin vastauksiin, joita kyseisellä terapiasuunnalla on antaa. Ratkaisukeskeinen työ on sitä paitsi myös tekijälleen haastavaa ja palkitsevaa - joskus tuntuu, että se vaatii myös älyä, luovuutta ja kekseliäisyyttä intensiivisen eläytymisen ja aidon kiinnostuksen lisäksi. Nopeitakin tuloksia tapahtuu ja on palkitsevaa olla niitä seuraamassa - Kaiken kaikkiaan menetelmää leimaa keveys ja usko tulevaisuuteen - mennyttähän ei voi kukaan muuttaa, joten siihen ei kannata liikaa keskittyä, paitsi, että sitäkin voi vähän kaunistella mielikuvilla ja uudelleenmäärittelyillä ja uusilla näkökulmilla. Kaiken kaikkiaan hieno asia tämä ratkaisu- ja voimavarasuuntautunut menetelmä, vaikka ei sekään toki ole vastaus kaikkiin ja kaikkeen. Ajattelenkin, että itse ratkaisukeskeisen metodin ja palautteen ohella asiakastyössä, kuten koko elämässä, tärkein yksittäinen tekijä on hyvä vuorovaikutus; ihmisen kasvu ja syvempi elämä ei ole yksinään saavutettavissa. Ihminen voi toteuttaa hänessä piileviä mahdollisuuksia vain yhteydessä toiseen ihmiseen, ja siinä onkin jotain käsittämätöntä, joka menee yli rationaalisen ajattelun. Yksi plus yksi onkin enemmänkuin kaksi, se onkin kenties kolme!

20 20 Ratkaisukeskeisyys työtavaksi - poikkeuksia ja myönteisiä muutoksia paula peltola Kokemuksestaan ratkaisukeskeisen työtavan käytössä kirjoittaa Paula Peltola, joka työskentelee nuorille ja heidän läheisilleen neuvonta- ja keskusteluapua tarjoavassa työpisteessä. Teksti on alunperin kirjoitettu välityönä ratkaisukeskeisen työtavan kurssilla. ENSIMMÄINEN TAPAAMINEN Eräänä maanantaina saapuivat meitä tapaamaan Anna-Stina, äiti ja äidin ystävä. Äiti oli soittanut pari päivää aiemmin kertoen perheessä olevan hankaluuksia 15-vuotiaan tyttären kanssa. Nyt Anna-Stina oli ollut kadoksissa useamman päivän. Äiti oli ystävänsä kanssa kuitenkin löytänyt Anna-Stinan kaupungilta, josta reissulta he tulivat nyt luoksemme käytyään ensin pizzalla pohtimassa tilannetta. Tässä tää meijän Anna- Stina nyt sitten on. Anna-Stinan perheeseen kuluu äiti, isosisko, isäpuoli ja kaksi pientä sisarusta. Oman isänsä Anna-Stina on tavannut muutaman kerran vuodessa. Anna-Stina on seurustellut vähän aikaa muutamaa vuotta itseään vanhemman työttömän pojan kanssa. Äiti, Anna-Stina ja isäpuoli ovat käyneet jonkun kerran nuorisoasemalla ja äiti on ollut yhteydessä myös kouluun. Minkä soisin olevan toisin?... Äitiä huolestuttaa Anna-Stinan yöpoissaolot, lintsailut koulusta ja tytön huoneesta löytynyt huumepiippu. Ilmenee että Anna-Stina on ollut välillä kadoksissa useampia päiviä, ja mm. edellisellä viikolla Anna-Stinasta tehtiin katoamisilmoitus. Äidin mukaan ongelmia oli ollut vajaan kahden kuukauden ajan.anna-stina kertoi, että jos asiat olisivat hyvin, äiti ei penkoisi hänen tavaroitaan, häntä ei haukuttaisi kotona, isäpuoli ja oma isä eivät olisi niskassa ja saisi lisää vapauksia. Keskustelussa ilmenee luottamuspulaa; Äiti luottaa Anna-Stinaan 30%:sti ja Anna-Stina äitiin 10%:sti. Äidin luottamusta lisäisi, jos Anna-Stina pitäisi sanansa. Anna- Stina ei osannut sanoa, mikä auttaisi häntä luottamaan äitiin enemmän.

21 Ja millä tavalla se on mahdollista? Koska Anna-Stina kokee itsensä perheessä ulkopuoliseksi, halusin lujittaa Anna-Stinan ja äidin välistä suhdetta ja auttaa heitä löytämään uusia keinoja kommunikoimiseen muutoinkin kuin oven läpi. Joten äiti saa tehtäväkseen puuttua asiaan, jos joku perheenjäsenistä aloittaa perheessä vallitsevan tavan mukaisen Anna-Stinan haukkumisen. Anna-Stina taas saa tehtäväkseen tarkkailla äidin tilanteisiin puuttumista. Anna-Stinan kanssa pohdittiin myös tapoja, joilla hän voisi auttaa äitiä olemaan vähemmän huolissaan. Tällöin äidin ei tarvitse hakea tukea isäpuolelta tai isältä, ja näin Anna-Stina välttää kiusalliseksi kokemansa näiden asioihinsa puuttumisen. Riitelyn rutiinin rikkomiseksi ehdotin, että äiti ilmoittaa Anna-Stinalle haluavansa keskustella, ja että Anna-Stina tulee hetken kuluttua verannalle (puolueettomaan paikkaan) kuulemaan mitä sanottavaa äidillä on. Äiti saa puhua keskeytyksettä 5 min, jonka jälkeen on Anna-Stinan vuoro. Ehdotus koettiin ensin hölmöksi, mutta myöhemmin äiti ja Anna-Stina neuvottelivat pitkään, olisikohan 5 minuuttia liian pitkä aika vai riittäisiköhän 3 minuuttia. Tärkeimmäksi saavutukseksi koimme äidin ja Anna-Stinan kirjallisen sopimuksen kotiintuloajoista. Äiti ja Anna-Stina keskustelivat pitkään ja kävivät kauppaa bussiaikatauluista ja kohtuullisista seuraamuksista. Jotta helpotetaan Anna-Stinan ehtimistä bussiin, Anna-Stina ja äiti tekivät treffit kellon ostoa varten. Huumepiipusta Anna-Stina kieltäytyi keskustelemasta. Äiti kehui oma-aloitteisesti Anna-Stinaa pystyväksi ja taitavaksi asioissa, jotka Anna-Stinalle ovat tärkeitä. Anna-Stina taas sanoi, ettei hän ehdoin tahdoin halua kiusata äitiä ja myönsi, että jos hänellä itsellään olisi hänenlaisensa tytär, äitinä hänellä olisi syytä olla huolissaan. Minä annoin positiivista palautetta ja kehuin molempia sumeilematta. Jatkosuunnitelma... Sovimme että Anna-Stina ja Äiti saapuisivat kahden viikon kuluttua uudelleen ottaen mukaan ne ihmiset, joiden he halusivat olevan läsnä. Perheen kiireitten takia aikaa ei saatu aiemmaksi. Äiti oli menossa vielä kuluvalla viikolla perheterapiaan Isäpuolen kanssa. TOINEN TAPAAMINEN Äiti saapui Anna-Stinan kanssa sovitusti. Tehty sopimus kotiintuloajoista

22 22 piti kaksi päivää. Äiti oli pitänyt kirjaa kotiintuloajoista ja koulussa käymisestä: tiedot koulusta Äiti sai joko Anna-Stinalta tai soittamalla kouluun. Anna-Stina tiesi äidin pitämästä listasta ja oli itse kuitannut tiedot paikkansa pitäviksi. Kuluneen kahden viikon aikana Anna-Stina oli ollut useamman kerran poissa kotoa ilmoittamatta pari vuorokautta peräkkäin, kotiintuloajat eivät pitäneet alkuunkaan ja koulusta Anna-Stina oli lintsannut jonkin verran. Mikä oli mennyt hyvin?... Anna-Stinan ja Äidin välisiä riitoja ei ollut, koska Anna-Stina ei ollut koskaan kotona. Anna-Stina ei osannut sanoa syytä, miksi sopimuksen noudattaminen on vaikeaa; sopimusta tehdessään hän uskoi noudattavansa sitä. Äiti ja Anna-Stina olivat käyneet ostamassa Anna-Stinalle kellon ja käyneet päälle jätskillä. Tämän toisen palaverin päätteeksi he menivät vaateostoksille ja heillä oli ollut kivaa. Vaikeudeksi nousi se, ettei Anna- Stina tahtonut ymmärtää, miksi hänen pitäisi olla kotona. Äiti oli sopinut ajan sosiaalitoimistoon ylihuomiseksi, jotta keskusteltaisiin Anna-Stinan mahdollisesta sijoituksesta pois kotoa. Anna-Stina ei osannut sanoa asiaan mitään mielipidettä. Sain sellaisen vaikutelman, että kyse ei ollut Anna-Stinan kykenemättömyydestä pitää lupauksia vaan jostain, mitä äiti ja minä emme tiedä. En osannut muuta kun antaa kovasti palautetta varsinkin Anna-Stinalle, joka tietäen joutuvansa vastaamaan laiminlyönneistään, on silti valmis tulemaan neuvotteluihin. Sovimme, että äiti soittaa ja kertoo, miten asia edistyy sosiaalitoimistossa. SITTEN... Äiti soitti ja kertoi olevansa tyytyväinen sosiaalitoimistossa käytyyn palaveriin, jossa sovittiin, että hän ja Anna-Stina menivät tutustumaan vastaanottavaan lastenkotiin seuraavalla viikolla. Kerroin äidille ajatelleeni asiaa paljon. Sanoin arvelevani,että Anna-Stina ehkä hakee äidin huomiota; jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Anna-Stinahan toi esiin monta kertaa kilpailutilanteen isosiskon kanssa. Ehdotin että he viettäisivät enemmän aikaa yhdessä tehden jotain kivaa. Äiti hyväksyi ajatuksen käyttökelpoisena. Kerroin myös ajatelleeni kirjoittaa Anna-Stinalle kirjeen, josta ajatuksesta äiti oli hyvin kiitollinen! Sen teinkin. Annoin positiivista palautetta äidille siitä, ettei hän viisaana naisena yritä väkisin erottaa Anna- Stinaa poikaystävästään, vaikka epäileekin tämän olevan Anna-Stinalle