SUOSITUS ELINTARVIKKEIDEN TORILLA JA MUUALLA ULKONA TAPAHTUVASTA MYYNNISTÄ JA VALMISTUKSESTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOSITUS ELINTARVIKKEIDEN TORILLA JA MUUALLA ULKONA TAPAHTUVASTA MYYNNISTÄ JA VALMISTUKSESTA"

Transkriptio

1 sivu 1/5 SUOSITUS ELINTARVIKKEIDEN TORILLA JA MUUALLA ULKONA TAPAHTUVASTA MYYNNISTÄ JA VALMISTUKSESTA Uusi ohjeistus astuu voimaan keväällä Ulkoalueilla tapahtuva säännöllinen elintarvikkeiden myynti, valmistus ja tarjoilu Säännöllisellä myynnillä, johon voi liittyä valmistusta ja tarjoilua, tarkoitetaan useammin kuin kerran kuukaudessa tapahtuvaa myyntiä tai joka kestää yhtäjaksoisesti kauemmin kuin kaksi vuorokautta. Ilmoitus Elintarvikkeiden myynti ulkoalueella, kuten torilla tai elintarvikemyymälän yhteydessä sijaitsevalla elintarvikkeiden myyntialueella edellyttää ilmoituksen tekemistä kunnan terveydensuojeluviranomaiselle hyvissä ajoin ennen toiminnan aloittamista, jotta neuvotteluille ja tarkastuksille jää riittävästi aikaa. Ilmoitus uudesta toiminnasta tulisi tehdä vähintään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Toiminnan olennaista muutosta koskeva ilmoitus tulisi tehdä vähintään 15 vuorokautta ennen muutetun toiminnan aloittamista. Ilmoitukseen on liitettävä selvitys harjoitettavasta toiminnasta ja sen laajuudesta sekä omavalvontasuunnitelma ja selvitykset myynti- ja valmistuskalusteista, varasto- ja huoltotiloista, talousveden saannista ja jätehuollosta sekä henkilökunnan terveydentilasta (Liite 1). Ilmoituksen johdosta tehtävästä päätöksestä peritään maksu. Myös torialueen haltija voi tehdä tämän ilmoituksen kaikkien myyjien puolesta. Torien ja vastaavien myyntipaikkojen suhteen suositeltava menettely on se, että torialueen haltija ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle torialueen asemapiirroksen, josta käy ilmi elintarvikkeiden myynnille ja tarjoilulle varatut alueet sekä niiden elintarvikemyyjien nimet ja tiedot, mitä ilmoittajalla sillä hetkellä on saatavilla. Yksittäiset myyjät lähettävät itse yksityiskohtaiset tiedot toiminnastaan. Myytäessä tai valmistettaessa elintarvikkeita liikkuvassa myyntilaitteessa tulee myyjällä olla esittää laitteesta ja muusta varustuksesta sen kunnan terveydensuojeluviranomaisen päätös, jonka alueella laite on otettu käyttöön. Samaa käytäntöä sovelletaan myös liikutettavien yksiköiden kuten esimerkiksi telttojen ja kojujen suhteen. Ilmoitusvelvollisuus perustuu seuraaviin terveydensuojelulainsäädännön kohtiin: TsL 13 ja TsA 24 : Ilmoitus liikkuvasta ajoneuvosta tai laitteesta tehdään sen kunnan terveydensuojeluviranomaiselle, jonka alueella sitä ensimmäiseksi käytetään. TsA 25 : Ilmoitus elintarvikkeiden myynnistä, tarjoilusta ja valmistuksesta ulkotilassa tehdään sen kunnan (jokaisen kunnan) terveydensuojeluviranomaiselle, jonka alueella myynti- tai valmistus ja tarjoilupaikka sijaitsee. TsL 50 mukaan kunnan on perittävä maksu kunnan käsittelemistä ilmoituksista. Tämän maksun suuruus ja perusteet on määriteltävä kunnan hyväksymässä taksassa. Viranomaisten ottamista näytteistä ja tutkimuksesta peritään maksu. Taksoissa voi olla helpotuksia esimerkiksi toiminnan pienimuotoisuuden takia. Toiminnanharjoittaja voi myös otattaa itse omavalvonnassaan näytteitä. Elinkeinonharjoittajan velvollisuus suorittaa omavalvontaa Omavalvontasuunnitelmassa elinkeinonharjoittaja selvittää, miten hän valvoo ja vastaa käsittelemiensä elintarvikkeiden turvallisuudesta ja laadusta. Omavalvontasuunnitelmassa on luetteloitu elintarvikemääräysten kannalta kriittiset kohdat (elintarvikkeiden turvallisuuden kannalta tärkeät vaiheet) elintarvikkeen valmistuksessa ja käsittelyssä sekä mainittu toimenpiteet näiden kohtien säännölliseksi valvomiseksi. Omavalvontasuunnitelmaa tulee kehittää säännöllisesti tarpeen mukaan. Velvollisuus omavalvontasuunnitelman tekemiseen ja omavalvonnan suorittamiseen perustuu Elintarvikelain (361/95) 8 ja TsL 36 ja TsA 22 Olosuhteet Ulkomyynniltä vaadittavat hygieeniset olosuhteet on määritelty sosiaali- ja terveysministeriön määräyksessä (54/02/95) elintarvikkeiden myynnistä ulkotilassa ja suuressa yleisötilaisuudessa. Seuraavassa on muutamia päätöksen keskeisimpiä kohtia: Myyntipaikka: Myyntipaikaksi soveltuu mm. tori muu tilava alue maantien levähdyspaikka, joka on erillään varsinaisesta tiestä maa- tai istutuskaistalla

2 sivu 2/5 kävelykatu, mikäli tilaa on riittävästi sekä kävelyyn että elintarvikkeiden myyntiin Pääsääntönä on, että mitä vaativammasta elintarvikkeiden käsittelystä on kysymys, sitä tiukemmat olosuhdevaatimukset sille asetetaan. Valmistettaessa elintarvikkeita asuin- tai työkiinteistöjen läheisyydessä, tulee varmistua siitä, ettei toiminta aiheuta savu-, noki tai hajuhaittaa asukkaille tai työntekijöille. Toiminnan laadun mukaan tulee myös huolehtia sähkön ja veden saannista sekä jäteveden johtamisesta. Myyntipiste: Myyntipisteen alustan tulee olla asfaltoitu valettu betonista muutoin pinnoitettu nurmi Mikäli myyntipisteen maapohja on pölyävä, myyntipisteen ja elintarvikkeiden valmistuksen pohja-alue tulee peittää. Myyntipisteessä tulee olla säännöllisesti ja riittävän usein tyhjennettävät sekä nestemäisten että kiinteiden jätteiden keräilyastiat ja mahdollisten paikallisten jätehuolto säädösten mukaiset muut jätteen keräilyastiat. Myyntipisteen ympäristö on siivottava säännöllisesti. Myyntiolosuhteet: Myytävät elintarvikkeet on pidettävä riittävän korkealla ja helposti puhtaana pidettävällä myyntipöydällä tai alustalla ja suojattava tarkoituksenmukaisesti kosteus-, pöly-, lämpö-, valo- ja muilta haitallisilta vaikutuksilta. Elintarvikkeita ei saa säilyttää maassa ilman alustaa. Myyntilaatikoista ja -laitteista ei saa aiheutua niissä säilytettäville elintarvikkeille haittaa. Myynnin aikana on huolehdittava siitä, ettei myytävien elintarvikkeiden laatu oleellisesti heikkene ja että haittaa tuottavien mikrobien kasvu estyy riittävästi. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet on säilytettävä korkeintaan +8 C:n (kala 0 +3 C) ja kuumana myytävät tuotteet vähintään +60 C:n lämpötilassa; tuotteet tulee suojata jäätymiseltä. Elintarvikkeiden myyjällä tulee olla helposti puhdistettava, tarkoitukseen soveltuva ja siisti työasu. Elintarvikkeita valmistettaessa, tarjoiltaessa tai myytäessä on tupakointi kielletty (TsA 19 ). Myyntipaikalla on oltava tarvittaessa mahdollisuus elintarvikkeiden puhdistukseen. Elintarvikkeiden puhdistukseen ei saa käyttää käsienpesupistettä. Valmistus- ja tarjoiluolosuhteet: Ruuan valmistuksen tulee olla suojattu pisarasuojauksella ja valmistuksen tapahtua vähintään päältä, takaa ja sivuilta suojatusta myyntikalusteesta. Esimerkiksi paellapannun tulee olla kokonaan katoksen alla, pannussa tulee olla plexi tai muu vastaava suojaus tai pannun tulee olla riittävän kaukana (vähintään 50 cm) asiakkaista. Elintarvikkeiden pitämiseksi säädetyssä lämpötilassa ja lämpötilan valvomiseksi on oltava asianmukaiset tilat ja välineet kuten lämpömittarit. Elintarvikkeen valmistukseen, käsienpesuun sekä välineiden ja elintarvikkeiden puhdistukseen on oltava erilliset pesupaikat ja puhdistukseen on oltava käytettävissä toimintaan nähden riittävästi talousveden laatuvaatimukset täyttävää vettä. Varastointi: Myyntiajan ulkopuolella elintarvikkeet on säilytettävä niiden ominaisuuksien kannalta tarkoituksenmukaisissa tiloissa (elintarvikehuoneistoissa), jotka ovat helposti puhtaana pidettävät ja joihin haittaeläinten pääsy on estetty. Myyntikalusteet ja -laitteet on myyntiajan ulkopuolella säilytettävä tiloissa, joissa kalusteiden ja laitteiden puhdistaminen voidaan suorittaa asianmukaisesti. Lämpötilamääräykset koskevat myös varastointia ja kuljetuksia. Terveydentila Helposti pilaantuvia pakkaamattomia elintarvikkeita paljain käsin toistuvasti käsittelevän on ennen toiminnan aloittamista hankittava todistus terveydentilastaan. (Lääkärin/terveydenhoitajan vapaamuotoinen todistus ko. tehtävään sopimisesta). Terveydensuojeluviranomaisella on oikeus tarkistaa todistuksen olemassaolo. Pakkausmerkinnät Valmiiksi pakattuina myytävät tuotteet on varustettava elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annetun asetuksen (794/91) ja kauppa- ja teollisuusministeriön päätösten (795/91 ja 611/1998) mukaisin merkinnöin; tuotteet tulee valmistaa ja pakata hyväksytyissä tuotantotiloissa. Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksen (795/91) 14

3 sivu 3/5 :ssä on muutamia helpotuksia, joita voidaan soveltaa erityisesti ulkomyyntiin: Tuoreita marjoja, hedelmiä tai kasviksia sisältävässä läpinäkyvässä pakkauksessa tulee ilmoittaa sisällön määrä ja alkuperä. Jos päällys on vähäinen (verkko, kalvo tms.) ja tuote punnitaan ostohetkellä, saa sisällön määrän jättää merkitsemättä pakkaukseen. Nämä tiedot eivät kuitenkaan riitä, jos kasvis tai hedelmä on EY:n antamien laatuvaatimusten alainen. Tällaisista kasviksista on ilmoitettava aina pakollisesti alkuperämaa, pakkaajan nimi ja osoite sekä laatuluokka. Lisäksi on joistakin kasviksista ilmoitettava myös tuotteen nimi, lajike ja kokoluokka Koti- tai maataloudessa valmistettujen ja myyjäisissä tai vastaavissa tilaisuuksissa tilapäisesti myytävien elintarvikkeiden, jotka myyjä on pakannut myyntipaikalla, pakkausmerkinnöistä voidaan jättää tekemättä muut merkinnät paitsi elintarvikkeen nimi. Tätä sääntöä voidaan soveltaa myös makeispusseihin, jotka myyjä on pakannut. Elintarvikkeen nimen lisäksi makeispusseissa tulee lisäksi olla merkittynä myös sisällön määrä. Myytävät ja valmistettavat tuotteet Ulkomyynnissä tulee erityisesti huolehtia siitä, että kylmäsäilytystä vaativien elintarvikkeiden myynti tapahtuu kylmässä ja kuumana myytävät tuotteet kuumassa eli I Kylmä kylmänä ja kuuma kuumana 1. Helposti pilaantuvat elintarvikkeet on säilytettävä ja myytävä korkeintaan +8 C kylmälaitteesta. Mikäli kylmälaite ei ole sähkökäyttöinen, on lämpötilojen seuraaminen erittäin tärkeää elintarvikkeen laadun ja turvallisuuden takaamiseksi. 2. Kuumana myytävät tuotteet kuten esimerkiksi savustettu kala on säilytettävä ja myytävä vähintään +60ºC:n lämpötilassa. II Tämän lisäksi on erityisiä kalaan, lihaan, ternimaitoon ja jäätelöön liittyviä määräyksiä ja suosituksia 1. Tuore kala jäitettynä 0 3ºC. Tyhjiöpakatut kalavalmisteet 0 3ºC (Elintarvikeviraston suositus tyhjiöpakattujen kalavalmisteiden säilytyslämpötilaksi) 2. Liha ja lihatuotteet < 7ºC. 3. Ternimaito pakasteena tai jäädytettynä (< -18ºC). Ternimaidon käsittelytilan on oltava hyväksytty. Tuotantotilan on tehtävä ennen toiminnan aloittamista ilmoitus kunnan valvontaviranomaiselle. Ilmoituksessa on mainittava tuotantotila, sen tilatunnus ja osoite, arvio toimitettavan ternimaidon määrästä, suunnitellut myynti- ja luovutuskohteet sekä kuljetustapa. Kunnan valvontaviranomainen lähettää tiedot edelleen lääninhallitukselle. 4. Jäätelö on pakaste ja lämpötilan tulee olla -18ºC, mutta lämpötila saa myynnissä kohota 15ºC. Irto- ja pehmyt jäätelön myyntipaikassa tulee olla toimintaan nähden riittävästi lämmintä vettä. III Pakkaaminen 1. Einekset ja niihin verrattavat tuotteet kuten voileivät, sämpylät, kukot, piirakat, pasteijat ja pizzat on myytävä valmiiksi pakattuina tai riittävän suojatusta myyntilaitteesta kuten myyntivaunusta. 2. Mehut, jauhot, ryynit ja keksit myydään valmiiksi pakattuina jos käytössä ei ole riittävän suojattua myyntilaitetta. IV Ruuan valmistus Mikäli ulkotilojen valmistusolosuhteet järjestetään annettujen ohjeiden mukaan niin voidaan käyttää mm. seuraavia valmistustapoja: Keittojen keittäminen esikypsennetyistä tai esikäsitellyistä raaka-aineista Makkaroiden grillaus Kalojen savustus, loimutus ja grillaus Uppopaisto kuten friteeraus Paisto/kuumennus esikypsennetyistä tai esikäsitellyistä raaka-aineista Jos ruokaa halutaan valmistaa esikäsittelemättömästä lihasta tai broilerista on ulkomyynniltä vaadittava tavalliseen kiinteään elintarvikehuoneistoon verrattavat säilytys- ja valmistusolosuhteet. Raakojen tuotteiden säilytys ja riittävä kuumennus on huomioitava myös omavalvonnassa. V Myös tarjoilussa on helposti pilaantuvat elintarvikkeet tarjoiltava kylmä- tai kuumalaitteesta Elintarvikkeiden alkuperästä ja valmistuspaikasta Mikäli valmistus tapahtuu muualla kuin torilla tai muulla myyntipaikalla, edellytetään säädösten mukaisia

4 sivu 4/5 tuotantotiloja. Kalan, lihan ja maitotuotteiden esikäsittelyn tulee tapahtua niiden käsittelyyn hyväksytyissä tiloissa. Maatilan perustuotantotoimintaan liittyvien tuotteiden tuotantotiloista ei tarvitse tehdä elintarvikehuoneistoilmoitusta (viljan, kasvisten ja marjojen viljely ja sekä sadonkorjuu, mahlan kerääminen), mikäli tuotteet myydään tilalta tai torilta ja myyjä on viljelijä itse tai hänen perheensä jäsen. Myös jatkojalostus tilalla on sallittua ilman, että tulee tehdä elintarvikehuoneistoilmoitus. Näitä jatkojalostettujakin tuotteita voi viljelijä itse käydä myymässä torilla tai muussa myyntipaikassa ilman, että tilalla tapahtuvan toiminnan tiloja katsotaan elintarvikehuoneistoksi. Einesten ja niihin verrattavien tuotteiden pakkauspaikan on oltava säädösten mukainen tuotantotila (elintarvikehuoneisto). Kahvileivät ja leipä luokitellaan kotitalouden omiksi tuotteiksi niitä itse myytäessä ja jos valmistuspaikka on oma maa- tai kotitalous. Tällaisen valmistus- tai pakkauspaikan ei tarvitse olla elintarvikehuoneisto. 2. Elintarvikkeiden tilapäinen ulkomyynti Tilapäisellä myynnillä, johon voi liittyä valmistusta ja tarjoilua tarkoitetaan harvemmin kuin kerran kuukaudessa tapahtuvaa myyntiä, joka ei yhtäjaksoisesti kestä kauemmin kuin kaksi vuorokautta Ilmoittaminen Elintarvikkeita torilla tai muussa ulkotilassa myyvän tai tarjoilua varten valmistavan on ilmoitettava ennen toiminnan aloittamista sen kunnan terveydensuojeluviranomaiselle jonka alueella myynti- tai tarjoilupaikka sijaitsee. Tässä ilmoituksessa on käytävä ilmi hakijan yhteystiedot, tilapäismyynnin aika ja paikka, toiminnan laatu, tuotevalikoima sekä selvitys säilytysolosuhteista, myyntikalusteista ja talousveden saannista. Ilmoittaminen tulee tehdä hyvissä ajoin, jotta neuvotteluille ja tarvittaville tarkastuksille jää riittävästi aikaa. Ilmoittaminen tulisi tehdä viimeistään 15 vrk ennen tilapäismyynnin aloittamista. Viranomainen ei tee ilmoittamisen johdosta erillistä päätöstä eikä peri maksua. Mikäli tilapäiseen tapahtumaan odotetaan osallistuvan yhtä aikaa vähintään 500 henkilöä tapahtumajärjestäjän on tehtävä ilmoitus suuresta yleisötilaisuudesta (ks. kohta 3). Omavalvonta Tilapäistä elintarvikemyyntiä koskee omavalvontavelvoite. Vaikka tilapäisestä elintarvikkeiden myynnistä, valmistuksesta ja tarjoilusta ei edellytetä kirjallisen omavalvontasuunnitelman esittämistä viranomaiselle, on omavalvontaa kuitenkin tehtävä oman suunnitelman mukaisesti elintarvikkeiden turvallisuuden takaamiseksi. Myyntiolosuhteet ja myytävät ja valmistettavat tuotteet Tilapäismyynnissä voidaan soveltaa säännöllisen ulkomyynnin ohjeistusta olosuhteisiin ja myytäviin elintarvikkeisiin. Elintarvikkeiden laajempi valmistus on tapauskohtaisesti neuvottelun perusteella mahdollista, jos käsittelyolosuhteet ovat sellaiset, että ne voidaan rinnastaa vastaavaan kiinteään elintarvikehuoneistoon. Hyväksytyssä elintarvikehuoneistossa valmistettuja valmiita ruokia voidaan myydä lyhytaikaisissa tilapäisissä tapahtumissa erikseen hyväksyttävissä rakennelmissa, jotka voidaan hyväksyä tilapäisiksi elintarvikehuoneistoiksi. Kyseeseen tulee mm. tukevarakenteinen teltta, jonka seinät on suljettu kulkuaukkoa lukuun ottamatta ja joissa on riittävästi käytettävissä lämmintä vettä ja kiinteä pohja, jona käy esimerkiksi asfaltoitu tai kivetty pinta. 3. Suuri yleisötilaisuus Terveydensuojelulain 37 :n mukaan suuren yleisötilaisuuden, jossa myydään tai luovutetaan elintarvikkeita, järjestäjän on ilmoitettava riittävän ajoissa eli vähintään 15 vuorokautta ennen tilaisuuden alkua kirjallisesti kunnan terveydensuojeluviranomaiselle yleisötilaisuuden järjestämisestä. Suurella yleisötilaisuudella tarkoitetaan tapahtumaa, johon arvioidaan osallistuvan yhtä aikaa enemmän kuin 500 henkilöä. Suuresta yleisötilaisuudesta tehtävässä ilmoituksessa on käytävä ilmi selvitys harjoitettavasta toiminnasta ja sen laajuudesta ja selvitykset myynti- ja valmistuskalusteista, varasto- ja huoltotiloista, talousveden saannista ja jätehuollosta. Käytännössä tämä merkitsee sitä että yksittäisten myyjien on annettava nämä tiedot toiminnastaan. Velvoite koskee myös niitä myyjiä, jotka toimivat tilapäisesti. Nämä tiedot voidaan toimittaa joko tilaisuuden järjestäjälle joka liittää ne ilmoitukseen tai suoraan viranomaiselle. Käytäntö vaihtelee kunnittain. Suositeltava menettely on se, että tilaisuuden järjestäjä ilmoittaa kunnan terveydensuojeluviranomaiselle alueen asemapiirroksen, josta käy ilmi elintarvikkeiden myynnille ja tarjoilulle varatut alueet sekä niiden elintarvikemyyjien nimet ja tiedot, mitä ilmoittajalla sillä hetkellä on saatavilla. Yksittäiset myyjät lähettävät itse seuraavat tiedot: vastuuhenkilö ja yhteystiedot myynti- ja tarjoiluajankohta

5 sivu 5/5 tuotevalikoima tuotteiden valmistus, ajankohta ja paikka sekä kuljetus toimitilat kalusteineen selvitys helposti pilaantuvien elintarvikkeiden säilytyksestä ja lämpötilojen valvonnasta pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita käsittelevillä tulee olla todistus tai muu selvitys siitä, että he eivät sairasta elintarvikkeiden välityksellä leviävää tautia käytettävä talousvesi ja sen laatu, pesukalusteet Kirjallista omavalvontasuunnitelmaa ei kuitenkaan tarvitse esittää. Se, että omavalvontasuunnitelmaa ei yhteisen ilmoituksen yhteydessä tarvitse esittää, ei tarkoita sitä, että omavalvontasuunnitelmaa ei tarvita tai etteikö se tulisi olla yksittäisillä elintarvikemyyjillä. Omavalvontasuunnitelma on oltava kaikilla elintarvikekauppaa harjoittavilla yrityksillä. Viranomainen tekee ilmoituksen johdosta päätöksen ja perii maksun kuten kohdassa Ohjeita ulkomyyntitapahtuman tai suuren yleisötilaisuuden järjestäjälle Torialueen tai muun myyntialueen haltijan on huolehdittava jäteastioiden riittävän usein tapahtuvasta tyhjentämisestä. Ensisijaisesti toiminnanharjoittajan on huolehdittava nestemäisten ja kiinteiden jätteiden keräilystä ja pidettävä myyntialue siistinä. Jätevedet on johdettava viemäriin tai kerättävä umpinaiseen säiliöön, jonka säännöllisestä tyhjentämisestä on huolehdittava. Torialueen tai muun myyntialueen haltijan on osoitettava ulkoalueella työskenteleviä elintarviketyöntekijöitä varten käymälät käsienpesupisteineen myyntipaikalla tai sen läheisyydessä. Sosiaali- ja terveysministeriön päätöksessä elintarvikkeiden myynnistä ulkotilassa ja suuressa yleisötilaisuudessa (54/02/95) on annettu ohjeita suureen yleisötilaisuuteen tarvittavien käymälätilojen määrästä. Käymälätarve tulee suhteuttaa tapahtumaan samanaikaisesti osallistuvien henkilöiden lukumäärään. Lisäksi ohjeen soveltaminen riippuu tilaisuuden luonteesta. Käymälätarve on esimerkiksi perhetapahtumissa oleellisesti pienempi kuin olutfestivaaleilla.

Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006)

Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006) Helsingin kaupungin terveydensuojelujärjestys Ympäristölautakunnan hyväksymä tammikuun 10 p:nä 1995. (Ympäristölautakunta hyväksynyt muutokset 18.4.2006) 1 Ympäristölautakunta kumonnut 1.1.2005 2 Lintujen

Lisätiedot

Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset. Mari Mäenpää

Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset. Mari Mäenpää Elintarvikkeiden myynti ja hygieniavaatimukset Mari Mäenpää Milloin ilmoitusta ei tarvita Ilmoitusta ei tarvita, jos toiminnan riskit ovat elintarviketurvallisuuden kannalta vähäisiä tai jos alkutuotantotoimija,

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE ELINTARVIKKEITA ULKOTILOISSA (SÄÄNNÖLLISESTI) MYYVILLE OMAVALVON- TASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä

Lisätiedot

Vähittäismyyntitoiminta (elintarvikehuoneiston minimivaatimukset)

Vähittäismyyntitoiminta (elintarvikehuoneiston minimivaatimukset) Esitteessä kerrotaan keskeisimmät askelmerkit elintarvikkeiden vähittäismyyntitoiminnan aloittamiseen. Kaikissa kysymyksissä sinua palvelevat oman alueesi Aitoja makuja -jäsenet sekä kuntasi elintarvikevalvontaviranomainen.

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013

Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti. Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon tuotteiden jatkojalostus ja suoramyynti Monialayrittäjyys maaseudulla 6.3.2013 Alkutuotannon suoramyynti = Alkutuotannon toimijoiden harjoittama omien alkutuotannon tuotteiden myynti Ei vaadi

Lisätiedot

Elintarvike-, terveydensuojelu-, kuluttajaturvallisuusja tupakkalaki Miten nämä on huomioitava tapahtumien järjestämisessä?

Elintarvike-, terveydensuojelu-, kuluttajaturvallisuusja tupakkalaki Miten nämä on huomioitava tapahtumien järjestämisessä? TURVALLINEN YLEISÖTAPAHTUMA KALAJOELLA Elintarvike-, terveydensuojelu-, kuluttajaturvallisuusja tupakkalaki Miten nämä on huomioitava tapahtumien järjestämisessä? 29.4.2015. Kalajoen kaupungin ympäristöterveydenhuolto

Lisätiedot

ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTAPAHTUMASTA Elintarvikelaki, Kuluttajaturvallisuuslaki, Terveydensuojelulaki

ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTAPAHTUMASTA Elintarvikelaki, Kuluttajaturvallisuuslaki, Terveydensuojelulaki ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTAPAHTUMASTA Elintarvikelaki, Kuluttajaturvallisuuslaki, Terveydensuojelulaki Dnro ja saapumispäivämäärä (viranomainen täyttää) Ilmoituksen tekeminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JA HATTULAN KUNNAN ELINTARVIKEMÄÄRÄYKSET. 1) elintarvikkeiden käsittelyä, myyntiä tai luovutusta suuressa yleisötilaisuudessa;

HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JA HATTULAN KUNNAN ELINTARVIKEMÄÄRÄYKSET. 1) elintarvikkeiden käsittelyä, myyntiä tai luovutusta suuressa yleisötilaisuudessa; HÄMEENLINNAN KAUPUNGIN JA HATTULAN KUNNAN ELINTARVIKEMÄÄRÄYKSET Johdanto Elintarvikelain (23/2006) 86 :n mukaan kunnan elintarvikevalvontaviranomainen voi antaa elintarvikelain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia

Lisätiedot

Elintarvikkeiden valmistaminen ja pakkaamattomien eläinperäisten elintarvikkeiden myyminen. Mahdollisuuksia: Miten pääsen alkuun?

Elintarvikkeiden valmistaminen ja pakkaamattomien eläinperäisten elintarvikkeiden myyminen. Mahdollisuuksia: Miten pääsen alkuun? Esitteessä kerrotaan keskeisimmät askelmerkit elintarvikkeiden vähittäismyyntitoiminnan aloittamiseen. Kaikissa kysymyksissä sinua palvelevat oman alueesi Aitoja makuja -jäsenet sekä kuntasi elintarvikevalvontaviranomainen.

Lisätiedot

1 / 5. Lomake 21: ILMOITUS. elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta

1 / 5. Lomake 21: ILMOITUS. elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Lomake 21: ILMOITUS 1 / 5 elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Toimija täyttää soveltuvin osin Ilmoitus elintarvikehuoneistosta tai siinä tapahtuvasta

Lisätiedot

tapahtumiin Elintarvikemyynti Tupakan myynti Terveydensuojelu 16.5.2012 Liisa Palmu, ympäristöterveydenhuolto 1

tapahtumiin Elintarvikemyynti Tupakan myynti Terveydensuojelu 16.5.2012 Liisa Palmu, ympäristöterveydenhuolto 1 Luvat ja turvallisuus kuntoon kesän tapahtumiin Elintarvikemyynti Tupakan myynti Kuluttajaturvallisuus Terveydensuojelu 16.5.2012 Liisa Palmu, ympäristöterveydenhuolto 1 Suurtapahtumat Järjestäjä tekee

Lisätiedot

Elintarvikehuoneistoja koskevat hyväksymismenettelyt. - Tuotanto, kasvatus, viljely, sadonkorjuu - Tuotteiden varastointi

Elintarvikehuoneistoja koskevat hyväksymismenettelyt. - Tuotanto, kasvatus, viljely, sadonkorjuu - Tuotteiden varastointi Helena Kauppinen Marjaosaamiskeskus 2010 Elintarvikehuoneistoja koskevat hyväksymismenettelyt ALKUTUOTANTO...1 Alkutuotantoa on...1 Alkutuotantoa ei ole...2 Ilmoitus alkutuotannosta...2 Viljelmän tuoteturvallisuuskuvaus

Lisätiedot

Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta

Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta Alkutuotannon tuotteiden etämyynnistä ja REKOtoiminnasta Pirjo Korpela Yleistä alkutuotannosta Hygieniapaketin mukaan myynti suoraan kuluttajille on suljettu ulos alkutuotannon toiminnasta Kuitenkin pienimuotoisesta

Lisätiedot

Rakennusvalvonta ja ympäristö ULKOMYYNNIN LÄMPÖTILASEURANTA HÄMEENLINNASSA KESINÄ 2007 JA 2008

Rakennusvalvonta ja ympäristö ULKOMYYNNIN LÄMPÖTILASEURANTA HÄMEENLINNASSA KESINÄ 2007 JA 2008 ULKOMYYNNIN LÄMPÖTILASEURANTA HÄMEENLINNASSA KESINÄ 2007 JA 2008 Terveystarkastaja Päivi Lindén 15.5.2009 ULKOMYYNNIN LÄMPÖTILASEURANTA HÄMEENLINNASSA KESINÄ 2007 JA 2008 YLEISTÄ Hämeenlinnan seudullinen

Lisätiedot

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET)

OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMISEKSI (KALASTUSTUOTTEET) Tämä ohje koskee kalastajia, jotka toimittavat kalastustuotteita alle 5000 kg vuodessa suoraan kuluttajille tai paikalliseen

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA

OMAVALVONTASUUNNITELMA OMAVALVONTASUUNNITELMA Ulkona tapahtuva myynti 1. TOIMINNANHARJOITTAJAN TIEDOT... 2 2. TOIMINNAN KUVAUS... 2 3. ELINTARVIKKEIDEN HANKINTA... 4 4. PAKKAUSMERKINTÄVAATIMUKSET... 5 5. SIIVOUSSUUNNITELMA...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto 02.06.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto 02.06.2015 Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2015 1 (5) 15 Tmi Sari Viiman toiminnan kieltämistä koskeva elintarvikelain 56 :n mukainen päätös HEL 2015-006585 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Ilmoitus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista. Osoite ja postitoimipaikka sekä kotikunta. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite

Ilmoitus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista. Osoite ja postitoimipaikka sekä kotikunta. Puhelinnumero ja sähköpostiosoite ILMOITUS Ilmoitus_elintarvikehuoneisto/v2_3.8.2018 elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Ympäristöterveydenhuollon palveluyksikkö DNro ja saapumispäivämäärä

Lisätiedot

ILMOITUS TOIMINNAN ALOITTAMISESTA TAI OLENNAISESTA MUUTTAMISESTA

ILMOITUS TOIMINNAN ALOITTAMISESTA TAI OLENNAISESTA MUUTTAMISESTA 1 (2) ILMOITUS TOIMINNAN ALOITTAMISESTA TAI OLENNAISESTA MUUTTAMISESTA elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukainen elintarvikehuoneisto. Saapumispäivämäärä (viranomainen täyttää)

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA PALISKUNTAIN YHDISTYS, 2008 PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO sivu Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä valvontaviranomaiselle 1 Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä, toimijan

Lisätiedot

Kansalliset säädökset

Kansalliset säädökset 1 (10) Kansalliset säädökset Elintarvikelaki 13.1.2006/23 Valtioneuvoston asetus elintarvikevalvonnasta 321/2006 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus (905/2007) eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta

Lisätiedot

Kasvintuotannon elintarvikehygienia

Kasvintuotannon elintarvikehygienia Kasvintuotannon elintarvikehygienia Neuvo 2020 Seinäjoki 3.12 / Vaasa (sv) 5.12 / Järvenpää 10.12 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö 1 Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Kaikelle elintarvikkeiden

Lisätiedot

Raakamaidon suoramyynti ja maidon jatkojalostus tuotantotilalla

Raakamaidon suoramyynti ja maidon jatkojalostus tuotantotilalla Raakamaidon suoramyynti ja maidon jatkojalostus tuotantotilalla 18.1. 2012 Maa- ja metsätalousministeriö Elintarvike- ja terveysosasto, Elintarviketurvallisuusyksikkö Käsitteitä *alkutuotannon tuote *alkutuotanto

Lisätiedot

ILMOITUS ELINTARVIKEHUONEISTOSTA Elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 mukainen ilmoitus

ILMOITUS ELINTARVIKEHUONEISTOSTA Elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 mukainen ilmoitus ILMOITUS ELINTARVIKEHUONEISTOSTA Elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 mukainen ilmoitus 1 (2) toiminnan aloittaminen toiminnan olennainen muuttaminen muu, mikä? 1. Toimija Toimijan nimi Osoite

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä elintarvikkeita koskevista vaatimuksista

Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä elintarvikkeita koskevista vaatimuksista 264/2012 Dokumentin versiot Viitetiedot På svenska Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä elintarvikkeita koskevista vaatimuksista Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ Elintarvikealan pk-yritysten neuvontaa koskeva selvitys ja koulutusohjelma- projekti PK-Yrittäjien koulutus ELINTARVIKELAINSÄÄDÄNNÖSTÄ 2.11 Seinäjoki, 9.11 Kuopio, 17.11 Hämeenlinna, 19.1. 2012 Rovaniemi

Lisätiedot

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA

PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA PORONLIHAN SUORAMYYJÄN OMAVALVONTASUUNNITELMA Paliskuntain yhdistys 2013 Sisällysluettelo Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä - viranomaiselle... 2 Ilmoitus poronlihan suoramyynnistä oma kappale... 3 Omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

Kylmälaitteet, pakastimet

Kylmälaitteet, pakastimet Kylmälaitteet, pakastimet Raja-arvo < + C tai < - C vuosi Pvm Laite 1 Lämpötila Laite 2 Lämpötila Laite 3 Lämpötila Laite 4 Lämpötila Laite 5 Lämpötila Korjaavat toimenpiteet, huomiot (esim. sulatukset)

Lisätiedot

Ulkomyyntiohje. Ulkomyyntiohje

Ulkomyyntiohje. Ulkomyyntiohje Esittelijä Mia Piipari-Luukkonen Sivu/sivut 1 / 26 Ohjeessa käsitellään elintarvikkeiden säännöllistä ja tilapäistä käsittelyä, myyntiä ja tarjoilua koskevaa lainsäädäntöä ja sen soveltamista ulkotiloissa.

Lisätiedot

Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö

Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö Eviran uusi opas elintarvikkeiden mikrobiologisista tutkimuksista Ylitarkastaja Taina Niskanen Hygieniayksikkö Ajankohtaista laboratoriorintamalla, Helsinki 13.10.2010 Elintarvikkeiden mikrobiologiset

Lisätiedot

Henkilökunnan määrä ja heidän mahdolliset vastuualueensa. Lisäksi kuvataan rakennus/huoneisto, sen sijainti ja ympäristö

Henkilökunnan määrä ja heidän mahdolliset vastuualueensa. Lisäksi kuvataan rakennus/huoneisto, sen sijainti ja ympäristö Myymälän omavalvontasuunnitelma Päiväys: Laatija: YMPÄRISTÖPALVELUT Toiminta-alue: Akaa, Urjala, Valkeakoski Elintarvikelain (23/2006) mukaan jokaisessa elintarvikealan yrityksessä tulee olla omavalvontasuunnitelma.

Lisätiedot

Apua suoramyynnin aloittamiseen -www.aitojamakuja.fi/suoramyynti

Apua suoramyynnin aloittamiseen -www.aitojamakuja.fi/suoramyynti Apua suoramyynnin aloittamiseen -www.aitojamakuja.fi/suoramyynti Mutkat suoriksi ja suoramyymään 10.12. Johanna Mattila Aitoja makuja II Turun yliopiston Brahea-keskus Aitoja makuja II -hanke (2012-2014)

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oiva- asteikko 2 Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu 1. Omavalvontasuunnitelma 2. Tilojen ja välineiden soveltuvuus,

Lisätiedot

KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää)

KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää) HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää) 1 (5) Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 28/2009 eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta

Maa- ja metsätalousministeriön asetus 28/2009 eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta Sivu 1/8 Maa- ja metsätalousministeriön asetus 28/2009 eräiden elintarvikehuoneistojen elintarvikehygieniasta 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tätä asetusta sovelletaan hyväksyttyihin elintarvikehuoneistoihin,

Lisätiedot

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta

Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta RAPORTTI 3/2006 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖVIRASTO Elintarvikekioskien omavalvonnan tason arviointi ja tupakan myynnin omavalvonta SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Johdanto... 1 2. Elintarvikekioskien omavalvontasuunnitelma...

Lisätiedot

Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista muuta, mitä?

Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista muuta, mitä? 1 (5) HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus KALA-ALAN LAITOS Dnro (viranomainen täyttää) Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA

OMAVALVONTASUUNNITELMA OMAVALVONTASUUNNITELMA Ulkona tapahtuva ruuan valmistus ja tarjoilu 1. TOIMINNANHARJOITTAJAN TIEDOT... 2 2. TOIMINNAN KUVAUS... 2 3. ELINTARVIKKEIDEN HANKINTA... 4 4. ELINTARVIKKEIDEN SÄILYTYS... 5 4.1

Lisätiedot

REKO ja elintarvikelainsäädäntö

REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO ja elintarvikelainsäädäntö REKO seminaari, 14.11. Seinäjoki Johanna Mattila Turun yliopiston Brahea keskus HUOM! REKO toimintaa ja elintarvikelainsäädäntöä koskeva esitys on ensisijaisesti tarkoitettu

Lisätiedot

ILMOITUS 1 (5) elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta

ILMOITUS 1 (5) elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta ILMOITUS 1 (5) Dnro ja saapumispäivämäärä (viranomainen täyttää) Toimija täyttää soveltuvin osin Uutta huoneistoa tai sen olennaista muutosta koskevaan ilmoitukseen tulee liittää kalustepiirustus lukuun

Lisätiedot

Ulkomyyntiohje. Ulkomyyntiohje

Ulkomyyntiohje. Ulkomyyntiohje Esittelijä Mia Piipari-Luukkonen Sivu/sivut 1 / 26 Ohjeessa käsitellään elintarvikkeiden säännöllistä ja tilapäistä käsittelyä, myyntiä ja tarjoilua koskevaa lainsäädäntöä ja sen soveltamista ulkotiloissa.

Lisätiedot

Heinon Tukku Oy, Vanha Talvitie 2, 00580 Helsinki

Heinon Tukku Oy, Vanha Talvitie 2, 00580 Helsinki Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 3 Elintarvikelain 13 pykälän mukainen hakemus Heinon Tukku Oy:n liha-, kala- ja maitoalan laitoksen toiminnan olennaisesta muutoksesta HEL 2015-006929 T 11

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 34 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Sun Wang Oy:lle HEL 2016-008394 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

OHJE ELINTARVIKEVARASTOILLE / -TUKUILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAA- TIMISEKSI

OHJE ELINTARVIKEVARASTOILLE / -TUKUILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAA- TIMISEKSI KOKKOLAN KAUPUNKI 1(5) OHJE ELINTARVIKEVARASTOILLE / -TUKUILLE OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAA- TIMISEKSI Omavalvonta on yrityksen omaa toimintaa, jolla se pyrkii säilyttämään käsittelemiensä elintarvikkeiden

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA. Yrityksen nimi Laitosnumero Omavalvontasuunnitelman hyväksyjä. Hyväksymisaika

OMAVALVONTASUUNNITELMA. Yrityksen nimi Laitosnumero Omavalvontasuunnitelman hyväksyjä. Hyväksymisaika 1/5 OHJEISTETTU MALLIPOHJA OMAVALVONTASUUNNITELMA Yrityksen nimi Laitosnumero Omavalvontasuunnitelman hyväksyjä Hyväksymisaika Hukkanen Tuija Juotasniemi Pentti Oikarinen Helena 2006/2007 2/5 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SISÄLLYS. 723 Valtioneuvoston asetus maahan tilapäistä käyttöä varten tuotujen moottoriajoneuvojen liikennevakuutukseen

SISÄLLYS. 723 Valtioneuvoston asetus maahan tilapäistä käyttöä varten tuotujen moottoriajoneuvojen liikennevakuutukseen SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007 N:o 723 732 SISÄLLYS N:o Sivu 723 Valtioneuvoston asetus maahan tilapäistä käyttöä varten tuotujen moottoriajoneuvojen liikennevakuutukseen

Lisätiedot

Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista muuta, mitä?

Hakija täyttää soveltuvin osin Hyväksymishakemus koskee toiminnan aloittamista toiminnan olennaista muuttamista muuta, mitä? 1 (5) HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus KALA-ALAN LAITOS Dnro ja saapumispäivämäärä (viranomainen täyttää) Hakija täyttää soveltuvin

Lisätiedot

Elintarvikealan toimijan ilmoitus elintarvikehuoneistosta valvontaviranomaiselle

Elintarvikealan toimijan ilmoitus elintarvikehuoneistosta valvontaviranomaiselle Vastuuhenkilö Harriet Wallin Sivu/sivut 1 / 6 Laatija Malliasiakirjatyöryhmä Malliasiakirja/versio 10119/1 3.8.2011 Hyväksyjä Kyösti Siponen Käyttöönotto 1.9.2011 Valvontaosasto Elintarvikealan toimijan

Lisätiedot

Elintarvikelain Info-päivät 25.2.2013 Liminka 26.2.2013 Kuusamo 27.2.2013 Ylivieska 12.3.2013 Oulu. Jaana Elo KoKo Palvelut

Elintarvikelain Info-päivät 25.2.2013 Liminka 26.2.2013 Kuusamo 27.2.2013 Ylivieska 12.3.2013 Oulu. Jaana Elo KoKo Palvelut Elintarvikelain Info-päivät 25.2.2013 Liminka 26.2.2013 Kuusamo 27.2.2013 Ylivieska 12.3.2013 Oulu Jaana Elo KoKo Palvelut Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) 178/2002 Elintarvikelainsäädäntöä

Lisätiedot

Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset.

Talousvesi otetaan vesijohtoverkostosta Jokin muu vedenhankinta, mikä: Milloin tutkittu: Vesipisteiden lukumäärä alueella: Naiset. JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ympäristöterveydenhuolto ILMOITUS SUURESTA YLEISÖTILAISUUDESTA Elintarvikelaki (23/2006), Kuluttajaturvallisuuslaki (920/2011), Terveydensuojelulaki (763/1994), Tupakkalaki (693/1976)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN

YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSA 7.1.2009 ALKAEN LIITE 1 NÄYTTEENOTOSTA PERITTÄVÄ TOIMENPIDEMAKSU Näytteenotto a hinta Elintarvikenäyte 29 Talousvesinäyte 29 Sisäilmanäyte 58 Muu näytteenotto Näytteenottoon

Lisätiedot

Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta

Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta Eviran ohje Raakamaidon ja ternimaidon tuotannon ja myynnin valvonnasta 1 Evira / Elintarvikehygieniayksikkö Ylitarkastaja Noora Tolin Esityksen sisältö Määritelmät Ohjeen tarkoitus ja sisältö Raakamaidon

Lisätiedot

Pienmeijerit valvonnan näkökulmasta. Suvi Ranta hygieenikkoeläinlääkäri Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto

Pienmeijerit valvonnan näkökulmasta. Suvi Ranta hygieenikkoeläinlääkäri Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto Pienmeijerit valvonnan näkökulmasta Suvi Ranta hygieenikkoeläinlääkäri Seinäjoen alueen ympäristöterveydenhuolto Elintarvikelaki 23/2006 muutoksineen 10 : Elintarvikehuoneisto ja alkutuotantopaikka on

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus pakasteista

Maa- ja metsätalousministeriön asetus pakasteista LUONNOS 10.5.2012 Annettu Helsingissä -- päivänä -----kuuta 2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus pakasteista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 13 päivänä tammikuuta 2006

Lisätiedot

Kala-alan koulutuspäivä Alkutuotantoa, elintarvikehuoneistotoimintaa vai hyväksytty laitos?

Kala-alan koulutuspäivä Alkutuotantoa, elintarvikehuoneistotoimintaa vai hyväksytty laitos? Kala-alan koulutuspäivä 24.10.2017 Alkutuotantoa, elintarvikehuoneistotoimintaa vai hyväksytty laitos? Alkutuotanto kalastuksessa Kalan tainnutus Verestys Kalastusaluksella tai jäällä tehty pään, sisälmysten

Lisätiedot

Eviran ohje 16021/2. Kalakukon valmistuksen ja myynnin valvonta

Eviran ohje 16021/2. Kalakukon valmistuksen ja myynnin valvonta Eviran ohje 16021/2 Kalakukon valmistuksen ja myynnin valvonta Vastuuhenkilö Carmela Hellsten Sivu/sivut 1 / 9 SISÄLTÖ 1 Yleistä... 2 2 Lainsäädäntöä... 2 3 Aidon perinteisen tuotteen nimitys... 2 4 Tilojen

Lisätiedot

OIVA valvontatietojen julkistaminen

OIVA valvontatietojen julkistaminen OIVA valvontatietojen julkistaminen Oivaasteikko 2 Veli-Matti Aittoniemi / MARA Oiva-prosessi 4 OIVA-ASIAKIRJAT Miten luet Oivaraporttia Tarkastettavat asiat koottu 18 ryhmään vähittäismyynti ja tarjoilu

Lisätiedot

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu

KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4. hakemusten käsittelymaksu KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI Liite 1 YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUT: 1/4 Terveydensuojelulain mukaista valvontaa koskevat maksut Ilmoituksen varainen tai hyväksymistä Ilmoitusten ja edellyttävä toiminta

Lisätiedot

Kaupan eläinperäisen poisheittohävikin käsitteleminen sivutuoteasetuksen mukaisesti

Kaupan eläinperäisen poisheittohävikin käsitteleminen sivutuoteasetuksen mukaisesti Kaupan eläinperäisen poisheittohävikin käsitteleminen sivutuoteasetuksen mukaisesti - Perehdytysmateriaali myymälöille ja niiden yhteistyökumppaneille, kuten jätteiden kuljetusyritykset, kauppakeskukset,

Lisätiedot

Ajankohtaista kalamaailmasta. Ylitarkastaja Carmela Hellsten

Ajankohtaista kalamaailmasta. Ylitarkastaja Carmela Hellsten Ajankohtaista kalamaailmasta Ylitarkastaja Carmela Hellsten Alkutuotanto Alkutuotanto kalan kasvatus kalastus kalan perkaaminen aluksella alkutuotannon tuotteiden toimittaminen ensimmäiseen elintarvikehuoneistoon

Lisätiedot

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta

Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Elintarvikkeiden suoramyynti lainsäädäntö ja omavalvonta Huomisen Osaajat hanke KASVUA HÄMEESSÄ HUOMISEN HÄMÄLÄINEN RUOKA Maatilamyynnin omavalvontaneuvoja koulutus MAATILAMYYNNIN MAHDOLLISUUDET- RAJOITTAVA

Lisätiedot

MÄÄRÄYS KORJATA ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TODETUT PUUTTEET ELINTARVIKELAIN 55 :N NOJALLA, RAVINTOLA CHAO YANG, LOVIISA

MÄÄRÄYS KORJATA ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TODETUT PUUTTEET ELINTARVIKELAIN 55 :N NOJALLA, RAVINTOLA CHAO YANG, LOVIISA Terveydensuojelujaosto 43 16.06.2015 MÄÄRÄYS KORJATA ELINTARVIKEHUONEISTOSSA TODETUT PUUTTEET ELINTARVIKELAIN 55 :N NOJALLA, RAVINTOLA CHAO YANG, LOVIISA TERVSJST 16.06.2015 43 Valmistelu ja lisätiedot:

Lisätiedot

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto

OIVA -valvontatietojen julkistaminen. Elintarviketurvallisuusvirasto Valvontaosasto OIVA -valvontatietojen julkistaminen Elintarviketurvallisuusvirasto 1 Mikä Oiva? Valtakunnallista uutta elintarvikevalvonnan tietojen julkistamisjärjestelmää kutsutaan Oivaksi. Valvontatietojen julkistaminen

Lisätiedot

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO

LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO LIITE: JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON MAKSUTAKSAN MAKSUTAULUKKO A: Elintarvikelain mukainen valvonta HYVÄKSYMISTÄ EDELLYTTÄVÄ TOIMINTA 1 Liha-alan laitokset Hakemusten käsittelymaksut Suunnitelmallinen

Lisätiedot

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti

Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso. Ruokaa hygieenisesti Maija-Liisa Välimäki Eeva-Liisa Laakso Ruokaa hygieenisesti o p e t u s h a l l i t u s Sisältö Käyttäjälle... 6 Näin käytät kirjaa... 7 Hygienian perusteita... 8 Mitä on hygieniaosaaminen?... 10 Säilytä

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMINEN TARJOILUPAIKOILLE Elintarvikelaki 2006/23 20 Omavalvontasuunnitelmavelvollisuus

OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMINEN TARJOILUPAIKOILLE Elintarvikelaki 2006/23 20 Omavalvontasuunnitelmavelvollisuus 1 OMAVALVONTASUUNNITELMAN LAATIMINEN TARJOILUPAIKOILLE Elintarvikelaki 2006/23 20 Omavalvontasuunnitelmavelvollisuus Omavalvontasuunnitelmassa pyritään kuvailemaan elintarvikehuoneiston toimintaa mahdollisimman

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2012. 818/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. pakasteista

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2012. 818/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. pakasteista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2012 818/2012 Maa- ja metsätalousministeriön asetus pakasteista Annettu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2012 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Ulkomyyntiohje. Ulkomyyntiohje

Ulkomyyntiohje. Ulkomyyntiohje Esittelijä Mia Piipari Sivu/sivut 1 / 24 Viranomaisen toiminnan tulee perustua lainsäädännössä määriteltyyn toimivaltaan ja viranomaistoiminnassa tulee noudattaa lainsäädännön vaatimuksia. Viranomaisohjeet

Lisätiedot

Ajankohtaista pienimuotoisesta tuotannosta Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio

Ajankohtaista pienimuotoisesta tuotannosta Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VALTAKUNNALLISET KOULUTUSPÄIVÄT Yyteri, Pori 5.-6.5.2015 Ajankohtaista pienimuotoisesta tuotannosta Eläinlääkintöneuvos Marjatta Rahkio Pienimuotoinen tuotanto - EU asetuksissa

Lisätiedot

Talousvesiasetuksen soveltamisohje Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT

Talousvesiasetuksen soveltamisohje Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Talousvesiasetuksen soveltamisohje Ylitarkastaja Jaana Kilponen, MMT Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira jaana.kilponen@valvira.fi Aikatauluja Talousvesiasetuksen (1352/2015) soveltamisohje

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Ympäristölautakunta Ytp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (7) Ympäristölautakunta Ytp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (7) 348 Heinon Tukku Oy, elintarvikelain mukainen hakemus liha-alan laitoksen olennaisesta muutoksesta ja kala- ja maitoalan laitoksen hyväksymisestä HEL 2012-010314

Lisätiedot

Ryhtyisinkö elintarvikealan yrittäjäksi?

Ryhtyisinkö elintarvikealan yrittäjäksi? Ryhtyisinkö elintarvikealan yrittäjäksi? Salon kaupunki Ympäristöterveydenhuolto Hornintie 2-4, 24800 Halikko, terveystarkastaja p. 02 778 4608, marjo.harkonen@salo.fi Tarvittavat ilmoitukset/hakemukset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2014 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto 23.04.2014 Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2014 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto 23.04.2014 Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2014 1 (5) 16 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Vihannespaja Oy:lle HEL 2014-003779 T 11 02 00 Päätös Toimija Kohde Elintarviketurvallisuuspäällikön ratkaisu

Lisätiedot

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009

Elintarvikealan perustutkinto www.kpedu.fi 1.8.2009 ELINTARVIKKEIDEN PAKKAAMINEN 10 OV pakkaa elintarvikkeita ja käsittelee pakkausmateriaaleja ottaen huomioon pakkaamiseen liittyvät ympäristönäkökohdat ja elintarvikepakkausten tehtävät seuraa pakattavan

Lisätiedot

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta

Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisien valvonta - omavalvonta ja sen valvonta Ravintolisäseminaari Helsingin yliopiston pieni juhlasali Ravintolisätoimijan velvollisuudet (1) - toiminta Elintarvikealan toimijan on noudatettava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 13 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Käpylän Majakka Oy:lle HEL 2016-001829 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa. Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut

Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa. Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut Ruokahuolto ja omavalvonta hoitolaitoksissa Kati Kankare VSSHP Ravintopalvelut Kuka valvoo ruokaa? Elintarvikelaki ohjaa ruokahuoltoa. Kunnan terveystarkastajat valvovat elintarvikehygieniaa. (iva tarkastus)

Lisätiedot

ELINTARVIKELAIN 13-15 :N MUKAINEN ELINTARVIKEHUONEISTON HYVÄKSYMIS- HAKEMUS 1 (5)

ELINTARVIKELAIN 13-15 :N MUKAINEN ELINTARVIKEHUONEISTON HYVÄKSYMIS- HAKEMUS 1 (5) 1 (5) Uusi elintarvikehuoneisto Toiminnan / tilojen olennainen muutos Toimijaa koskevat tiedot Elintarvikealan toimijan nimi: Osoite: y-tunnus (tai hlö-tunnus) Kotikunta: Puhelin: Yhteyshenkilö: Fax /

Lisätiedot

ILMOITUS elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 :n 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta

ILMOITUS elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 :n 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta 1 (2) Ympäristöterveyspalvelut ILMOITUS elintarvikelain (23/2006, muutos 352/2011) 13 :n 1 momentin mukaisesta elintarvikehuoneistosta Dnro ja saapumispäivämäärä (viranomainen täyttää) Toimija täyttää

Lisätiedot

RIIHIMÄEN SEUDUN Hakemus (EL 14 )) 1 (6) TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveysosasto. Elintarvikkeiden ammattimainen kuljettaminen

RIIHIMÄEN SEUDUN Hakemus (EL 14 )) 1 (6) TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄ Ympäristöterveysosasto. Elintarvikkeiden ammattimainen kuljettaminen RIIHIMÄEN SEUDUN Hakemus (EL 14 )) 1 (6) Elintarvikkeiden ammattimainen kuljettaminen 1 Ilmoituksen aihe Perustaminen tai käyttöönotto Toiminnan olennainen muutos 2 Toimijan yhteystiedot Toiminimi Y-tunnus

Lisätiedot

Porvoon kaupungin Kuntatekniikka, myöhemmin kuntatekniikka. Kioskiyrittäjän yksilöintitiedot perustiedot-sivulla, myöhemmin yrittäjä

Porvoon kaupungin Kuntatekniikka, myöhemmin kuntatekniikka. Kioskiyrittäjän yksilöintitiedot perustiedot-sivulla, myöhemmin yrittäjä Maankäyttösopimus 1 (5) Sopimus oikeudesta käyttää yleistä aluetta liikkuvaan kioskitoimintaan 1 Osapuolet Porvoon kaupungin Kuntatekniikka, myöhemmin kuntatekniikka Kioskiyrittäjän yksilöintitiedot perustiedot-sivulla,

Lisätiedot

OMAVALVONTASUUNNITELMA

OMAVALVONTASUUNNITELMA KOUVOLAN KAUPUNKI Terveysvalvonta OMAVALVONTASUUNNITELMA (Ravintolat, kahvilat, kioskit, pubit) 2015 Kouvolan kaupunki Terveysvalvonta Puhelin: Valtakatu 33 020 61 511 45700 KUUSANKOSKI Versio: 27.1.2015

Lisätiedot

Elintarvikkeiden kuljetustoiminnan hyväksyminen elintarvikehuoneistoksi

Elintarvikkeiden kuljetustoiminnan hyväksyminen elintarvikehuoneistoksi Vastuuhenkilö Pirjo Korpela Sivu/sivut 1 / 7 Elintarvikkeiden kuljetustoiminnan hyväksyminen elintarvikehuoneistoksi 1. Johdanto 2. Ohjeen soveltamisala 3. Määritelmät 4. Vastuu kuljetustoiminnasta 5.

Lisätiedot

Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut

Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä. Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila Jaana Elo KoKo Palvelut Kohti luomuelintarvikeyrittäjyyttä Lisäarvoa Luomujalostuksesta Ulvila 20.10.2016 Jaana Elo KoKo Palvelut EU-tasoinen lainsäädäntöä Neuvoston asetus 834 /2007 Neuvosto ja parlamentti: periaatteet ja tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Etp/2 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) Ympäristölautakunta Etp/2 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 12/2015 1 (5) 2 Elintarvikelain 13 :n mukainen hakemus Lihakauppa Roslund Ky:n liha-alan laitoksen toiminnan olennaisesta muutoksesta HEL 2015-007493 T 11 02 02 01 Päätösehdotus

Lisätiedot

PAKKAUSMERKINNÄT 19.1.2012 Rovaniemi,

PAKKAUSMERKINNÄT 19.1.2012 Rovaniemi, PAKKAUSMERKINNÄT 19.1.2012 Rovaniemi, Marjatta Rahkio, LTK Satu Mustalahti, LTK pakkausmerkinnät Pakkausmerkintävaatimukset on tehty kuluttajan tiedon saannin näkökulmasta Ovat yhtäläiset kaikille pakatuille

Lisätiedot

Perustaminen tai käyttöönotto Toiminnan olennainen muutos. Toiminnanharjoittaja / yhteyshenkilö. Huoneiston omistaja

Perustaminen tai käyttöönotto Toiminnan olennainen muutos. Toiminnanharjoittaja / yhteyshenkilö. Huoneiston omistaja TUNTURI LAPIN Ilmoitus (TsL 13 ) 1(5) Julkinen huvi-, kokoontumis- tai majoitushuoneisto 1 Ilmoituksen aihe 2 Toiminnanharjoittajan yhteystiedot Perustaminen tai käyttöönotto Toiminnan olennainen muutos

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015

9.11.2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 GLUTEENITTOMIEN LEIVONNAISTEN VALVONTAPROJEKTI 2015 Ravintoloiden ja kahviloiden sekä suurtalouksien ja leipomoiden itse valmistamien gluteenittomien leivonnaisten gluteenipitoisuudet olivat vaatimusten

Lisätiedot

VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ

VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ VUOKRAT & SÄÄNNÖT TORI/ MUSIIKKI- JA KULTTUURINÄYTTÄMÖ Kunnahallituksen vahvistama 19.06.2017 204 Torimyyntipaikkojen/esiintymislavan vuokrahinnasto Torimyynti ja muut tapahtumat Hinta sis. alv. Vuokra,

Lisätiedot

1 Tämä torisääntö sisältää toripaikkojen vuokrauksen yleiset ehdot. Toripaikkojen vuokrauksessa noudatetaan vuokrasopimuksen ja tämän torisäännön

1 Tämä torisääntö sisältää toripaikkojen vuokrauksen yleiset ehdot. Toripaikkojen vuokrauksessa noudatetaan vuokrasopimuksen ja tämän torisäännön 1 PORVOON KAUPUNGIN TORISÄÄNTÖ 1.4.2014 alkaen YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Tämä torisääntö sisältää toripaikkojen vuokrauksen yleiset ehdot. Toripaikkojen vuokrauksessa noudatetaan vuokrasopimuksen ja tämän torisäännön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/ (5) Ympäristökeskus Elintarviketurvallisuusosasto Elintarviketurvallisuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 21/2014 1 (5) 29 Elintarvikelain 55 :n mukaisen määräyksen antaminen Nimet Yildizaydin:lle HEL 2014-008718 T 11 02 00 Päätös Toimija Elintarvikehuoneisto Elintarviketurvallisuuspäällikön

Lisätiedot

Oivatarkastus. Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti

Oivatarkastus. Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti Oivatarkastus Ympäristöpalvelut Helmi Haapavesi Oulainen Siikalatva Pyhäntä Vihanti Aikataulu Ympäristöpalvelut Helmessä Ympäristöpalvelut Helmen alueella Oivatarkastukset aloitetaan vähittäismyynnistä

Lisätiedot

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät

Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Kansallinen elintarviketietoasetus - pakkaamattomat elintarvikkeet ja niiden merkinnät Elintarviketietoseminaari 17.10.2014, Helsinki Lainsäädäntöneuvos Anne Haikonen Maa- ja metsätalousministeriö Elintarviketietoasetus

Lisätiedot

Ohje 14/2011 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus suurten yleisötilaisuuksien hygieenisistä järjestelyistä ja jätehuollosta 10.6.

Ohje 14/2011 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus suurten yleisötilaisuuksien hygieenisistä järjestelyistä ja jätehuollosta 10.6. Ohje 14/2011 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriön asetus suurten yleisötilaisuuksien hygieenisistä järjestelyistä ja jätehuollosta 10.6.2009/405 Suurten yleisötilaisuuksien hygieeniset järjestelyt ja

Lisätiedot

Hakemus toimitetaan Oulunkaaren johtavalle eläinlääkärille vähintään 60 päivää ennen toiminnan suunniteltua aloittamisajankohtaa.

Hakemus toimitetaan Oulunkaaren johtavalle eläinlääkärille vähintään 60 päivää ennen toiminnan suunniteltua aloittamisajankohtaa. 1 (5) OULUNKAAREN YMPÄRISTÖPALVELUT PL 10 93101 Pudasjärvi ymparistopalvelut@pudasjarvi.fi Faksi: (08) 823 453 HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus

Lisätiedot

TRE:572/ /2017

TRE:572/ /2017 1 (5) Watami Sushi Watami Sushi Oy Suvantokatu 10 33100 TAMPERE TRE:572/06.10.01/2017 WATAMI SUSHI OY:N KUULEMINEN ELINTARVIKELAIN 55 :N MUKAISESTA MÄÄRÄYKSESTÄ JA 68 :N MUKAISESTA UHKASAKOSTA Toimija

Lisätiedot

Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta. Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere

Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta. Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere Alkutuotanto ja elintarviketurvallisuusriskeiltään vähäinen toiminta Pirjo Korpela Evira 24.1.2012 Tampere 1 Alkutuotantoilmoitus /Elintarvikelaki 22 Alkutuotantopaikasta ja siellä harjoitettavasta toiminnasta

Lisätiedot

Laukaan ympäristöterveydenhuolto

Laukaan ympäristöterveydenhuolto 1 (5) Laukaan ympäristöterveydenhuolto HAKEMUS Elintarvikelain (23/2006) 13 2mom.:n mukainen toimijan elintarvikehuoneiston hyväksymishakemus Eläimistä saatavia elintarvikkeita ennen vähittäismyyntiä käsittelevä

Lisätiedot

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO

KOTKAN YMPÄRISTÖKESKUKSEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TAKSAN MAKSUTAULUKKO Sivu 1 / (6) Maksutaulukko astuu voimaan 1.4.2013 Työtunnin hinta 45 SISÄLTÖ TAULUKKO 1: ELINTARVIKELAIN (23/2006) MUKAISTEN SUORITTEIDEN MAKSUT, Sivu nro. 2 TAULUKKO 2: TAULUKKO 3: TERVEYDENSUOJELULAIN

Lisätiedot