Hyrian koulutustarjonta yhteishaussa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyrian koulutustarjonta yhteishaussa"

Transkriptio

1 Hyrian koulutustarjonta yhteishaussa Yhteishaku

2 Enemmän osaamista Hyriasta! Hyriassa opiskelee vuosittain noin opiskelijaa, joista yhteishaun kautta hakeutuneita on noin Heistä suurin osa suorittaa ammatillisen perustutkinnon. Toimipisteemme sijaitsevat Hyvinkäällä ja Riihimäellä hyvien kulkuyhteyksien päässä. Ammatillinen koulutus tarjoaa opiskelijalle tutkinnon, sekä suoran väylän työelämään. Opiskeluissa painottuu käytäntö ja huomattava osa ammattitaidosta hankitaan työssäoppimalla alan työpaikoilla, sekä Hyrian omissa oppimisympäristöissä. Tarjoamme opiskelijoillemme myös monia kansainvälisiä mahdollisuuksia. Ammatillinen perustutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Voit myös opiskella kaksoistutkinnon, ammatillisen perustutkinnon ja ylioppilastutkinnon samanaikaisesti. Löydät tästä esitteestä kaikki kevään 2018 yhteishaussa olevat koulutuksemme lyhyesti esiteltyinä. Lisätietoja löydät verkkosivuiltamme osoitteesta Yhteishakuaika syksyllä 2018 alkavaan koulutukseen on Lisätietoa ammatilliseen koulutukseen hakemisesta löydät esitteen takasivulta. Lisätietoja opinto-ohjaajat@hyria.fi Hyrian hakutoimisto hakutoimisto@hyria.fi HUMANISTISET JA TAIDEALAT Kuva-artesaani Mediapalvelujen toteuttaja Artesaani KAUPPA, HALLINTO JA OIKEUSTIETEET Merkonomi PALVELUALAT Kosmetologi Parturi-kampaaja Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Matkailupalvelujen tuottaja UUTTA! Vastaanottovirkailija UUTTA! Kiinteistönhoitaja Toimitilahuoltaja UUTTA! Kokki Tarjoilija Turvallisuusvalvoja MAA- JA METSÄTALOUSALAT Eläintenhoitaja Puutarhuri TIETOJENKÄSITTELY JA TIETOLIIKENNE ICT-asentaja Datanomi TEKNIIKAN ALAT Ajoneuvoasentaja Pienkonekorjaaja UUTTA! Asentaja Koneistaja Levyseppähitsaaja Maalari Talonrakentaja Sähköasentaja Putkiasentaja TERVEYS- JA HYVINVOINTIALAT Lähihoitaja VALMENNUKSET VALMA-koulutus Urheiluvalmennus

3 HUMANISTISET JA TAIDEALAT PALVELUALAT Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto KUVA-ARTESAANI Kuvallisen ilmaisun osaamisala Kuva-artesaanit piirtävät, maalaavat, valokuvaavat, tekevät taidegrafiikkaa sekä kuvanveistoa. He hyödyntävät työssään myös tietotekniikkaa. Kuvaartesaanit voivat työskennellä taiteilijoina, kuvittajina tai erilaisissa kulttuurialan työtehtävissä kuten taidegallerioissa tai alan liikkeissä. hyria.fi/kuva-artesaani MEDIAPALVELUJEN TOTEUTTAJA Audiovisuaalisen viestinnän osaamisala Mediapalvelujen toteuttajalla on perustiedot ja -taidot kaikista audiovisuaalisen viestinnän osa-alueista mm. video- ja elokuvatuotannosta, valokuvauksesta ja graafisesta tuotannosta. Teknisen osaamisen lisäksi korostuu esteettinen ja sisällöllinen osaaminen. Opiskelu antaa valmiuksia toimia erilaisissa työtehtävissä viestintäalalla. Työpaikkoja on elokuva-, animaatio-, radio- ja tv-yrityksissä, ohjelmisto-, kustannus- ja lehtitaloissa sekä mainostoimistoissa. Alalle ominaista on myös toimiminen yrittäjänä tai freelancerina. hyria.fi/mediapalveluidentoteuttaja Taideteollisuusalan perustutkinto ARTESAANI Sisustusalan osaamisala Artesaani tekee sisärakennustöitä ja sisustaa. Hän hallitsee myös maalaus- ja päällystystyöt, kalusterakentamisen ja sisustusverhoilun. Työpaikkoja ovat esim. sisustus-, puu- ja verhoilualan yritykset. Hän voi myös toimia rakentamisen, rakennustarvikeliikkeiden sekä suunnittelu- ja tilapalveluyritysten eri työtehtävissä. hyria.fi/artesaani KAUPPA, HALLINTO JA OIKEUSTIETEET Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto KOSMETOLOGI Ihon hoidon osaamisala Riihiimäki, Käräjäkatu Kosmetologi on ihonhoidon, hieronnan ja ehostuksen asiantuntija ja osaaja. Hoitotyössään kosmetologi suunnittelee, tekee, myy ja markkinoi asiakkaalle kasvojen, vartalon ja jalkojen hoitoja sekä ehostusta. Hän opastaa ihon ja kehon itsehoidossa sekä ihonhoitotuotteiden valinnassa ja käytössä. Työhön kuuluu myös hoito- ja ehostustuotteiden myynti ja markkinointi. Kosmetologi voi työskennellä kauneudenhoitoalan työntekijänä ja ammatinharjoittajana sekä alan neuvonta- ja myyntitehtävissä. hyria.fi/kosmetologi PARTURI-KAMPAAJA Hiusten hoidon ja muotoilun osaamisala Riihimäki, Käräjäkatu Parturi-kampaaja leikkaa hiuksia ja tekee partakäsittelyjä, värjää hiuksia ja partaa sekä tekee erilaisia permanenttikäsittelyjä, seuraa hiusalan muotia ja ohjaa asiakasta yksilöllisen tyylin löytämisessä, tekee kampauksia ja ehostuksia. Hän hoitaa hiuksia ja hiuspohjaa sekä opastaa asiakasta. Lisäksi hän myy kosmeettisia tuotteita sekä hiusten kotihoitoon liittyviä välineitä. Työtehtäviä on monia: parturi-kampaaja, parturikampaamoyrittäjä, teatterikampaaja tai asiakaspalvelu ja myyntityö. hyria.fi/parturi-kampaaja Logistiikan perustutkinto YHDISTELMÄAJONEUVONKULJETTAJA Kuljetuspalvelujen osaamisala Kuljetusalan ammattilainen kuljettaa tavaroita, ihmisiä ja ajoneuvoja palvellen asiakkaita. Hän hallitsee tavallisimmat huoltotyöt, lastauksen sekä liikennekelpoisuuden vaatimukset. Ala vaatii hyvää terveyttä, keskittymiskykyä, tietoteknisiä taitoja sekä kielitaitoa. Alan työpaikkoja ovat kuljetusliikkeet, kaupan alan varastot sekä taksi- ja bussiyritykset. hyria.fi/yhdistelmaajoneuvonkuljettaja Liiketoiminnan perustutkinto MERKONOMI Hyvinkää, Kauppalankatu Merkonomi on liiketalouden moniosaaja, joka työskentelee kaupan tai hallinnon tehtävissä esim. myyjänä, toimistotyöntekijänä, tuote-esittelijänä, myynti- ja markkinointiassistenttina tai palveluneuvojana. hyria.fi/merkonomi

4 Matkailualan perustutkinto MATKAILUPALVELUJEN TUOTTAJA UUTTA! Matkailupalvelujen osaamisala Hyvinkää, Torikatu Matkailupalveluiden tuottaja suunnittelee, tuotteistaa ja toteuttaa matkailun ohjelma- ja oheispalveluita mm. tapahtumia ja opastuksia. hyria.fi/matkailupalvelujentuottaja VASTAANOTTOVIRKAILIJA UUTTA! Majoituspalvelujen osaamisala Hyvinkää, Torikatu Vastaanottovirkailijan työn näkyvin osa on hotellivieraiden huonevarausten teko, sisään kirjaaminen ja lähtöselvitys, Hän huolehtii myös asiakkaiden turvallisuudesta sekä vastaa onnistuneesta palvelukokonaisuudesta. Kielitaitoinen monitaituri viihtyy vilkkaassa ja kansainvälisessä työympäristössä. hyria.fi/vastaanottovirkailija Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto KIINTEISTÖNHOITAJA Kiinteistönhoidon osaamisala Hyvinkää, Uudenmaankatu Kiinteistöhoitaja huoltaa ja hoitaa kiinteistöjä sekä niiden ulkoalueita. Kiinteistöissä on erilaisia teknisiä kokonaisuuksia kuten LVI-järjestelmät, erilaiset kiinteistöhuollon koneet ja laitteet, joiden teknologia muuttuu nopeasti. Kiinteistönhoitaja tekee näihin järjestelmiin erilaisia huoltoja, säätöjä ja mittauksia. Työpaikkoja on esim. kiinteistöhuollon yrityksissä, teollisuus- ja toimistokiinteistöissä, isännöintialan yrityksissä sekä asuinkiinteistöissä. hyria.fi/kiinteistonhoitaja TOIMITILAHUOLTAJA UUTTA! Toimitilapalvelujen osaamisala Toimitilahuoltajan työ on monipuolista esim. erilaisia siivoustöitä, kokous- ja ateriapalveluja, asiakkaan avustamista ja kiinteistönhoitotehtäviä. Toimitilahuoltaja tekee arvokasta työtä, jonka tavoitteena on työ- ja asuinympäristöjen sekä muiden tilojen viihtyisyys, terveellisyys ja turvallisuus. Työpaikkoja ovat toimistot, koulut, päiväkodit, hotellit, sairaalat, vanhainkodit, terveyskeskukset, uimahallit ja kulkuneuvot. hyria.fi/toimitilahuoltaja Ravintola- ja catering-alan perustutkinto KOKKI Ruokapalvelun osaamisala Hyvinkää, Torikatu ja Kokki valmistaa maukasta sekä terveellistä ruokaa ja osaa laittaa sen houkuttelevasti tarjolle. Kokilta edellytetään joustavuutta työskennellä vaihtelevina työaikoina. Hän on myös valmis maistamaan kaikkia ruokia. Kokki työskentelee asiakasta ajatellen tiimissä työkavereiden kanssa. hyria.fi/kokki TARJOILIJA Asiakaspalvelun osaamisala Tarjoilijalle asiakkaan viihtyvyys on ykkösasia. Hän palvelee koti- ja ulkomaisia asiakkaita ja pystyy toimimaan eri liikeideoilla toimivissa yrityksissä ja toimipaikoissa majoitus- ja ravitsemispalvelutehtävissä. hyria.fi/tarjoilija

5 Turvallisuusalan perustutkinto TURVALLISUUSVALVOJA Turvallisuusvalvoja ennaltaehkäisee onnettomuus-, vaara- ja vahinkotilanteita sekä torjuu rikollista toimintaa. Opintoihin kuuluu vartioinnin ja järjestyksenvalvonnan perustoiminnan lisäksi muun muassa turvateknistä toimintaa, pelastustoimintaa sekä uhkatilanteiden hallintaa. Alan ammattilainen ymmärtää myös erilaisia lakeja ja niiden kautta tulevia erityisiä toimivaltuuksia. Työpaikkoja on turvallisuusalan yrityksissä, viranomaissektorilla sekä palveluorganisaatioiden ja teollisuuden turvallisuusvalvonnassa. hyria.fi/turvallisuusvalvoja TIETOJENKÄSITTELY JA TIETOLIIKENNE Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto ICT-ASENTAJA ICT-asentaja hallitsee asuntojen ja liikekiinteistöjen tietoliikenneverkot ja -laitteet sekä tietokoneet. Hän asentaa ja konfiguroi niitä käyttäjän vaatimusten mukaisesti. ICT-asentaja työskentelee tietoverkostoja ylläpitävissä tai ICT-alan palveluja tarjoavissa yrityksissä. hyria.fi/ict-asentaja MAA- JA METSÄTALOUSALAT Maatalousalan perustutkinto ELÄINTENHOITAJA Eläintenhoidon osaamisala Hyvinkää, Uudenmaankatu Eläintenhoitaja osaa hoitaa sekä tuotanto- että pieneläimiä. Hän hallitsee kotieläintalouden koneet ja laitteet sekä perinnöllisyyden ja eläinjalostuksen perusteet. Eläintenhoitaja osaa myös suunnitella ja korjata eläinsuojia sekä toimia asiakaspalvelussa. Pieneläinten hoitoa harjoitellaan Hyrian omassa pieneläintupa Hyrizoossa ja tuotantoeläinten hoitoa omassa navetassa. Eläintenhoitajan työpaikkoja ovat eläinhoitolat, kotieläinpuistot, pieneläinkaupat, kunnat, maatilamatkailuyritykset, maataloustarvike- ja rehukaupat, maatilat ja maatalousyhtymät sekä tuotantoeläintilat. Hän voi toimia myös itsenäisenä yrittäjänä. hyria.fi/elaintenhoitaja Puutarha-alan perustutkinto PUUTARHURI Osaamisalat: puutarhatuotanto, viherala tai kukka- ja puutarhakauppa Hyvinkää, Uudenmaankatu Puutarhatuotannon osaamisalan suorittanut puutarhuri työskentelee kasvihuoneessa ja avomaalla kasvattaen hedelmiä, marjoja, vihanneksia tai koristekasveja tieto- ja viljelytekniikkaa hyödyntäen. Viheralan osaamisalan suorittanut puutarhuri rakentaa ja ylläpitää turvallista ja viihtyisää viherympäristöä koneita ja laitteita hyödyntäen. Kukka- ja puutarhakaupan osaamisalan suorittanut puutarhuri työskentelee kukkakaupassa tai puutarhamyymälässä neuvoen asiakkaita ja toteuttaen asiakaslähtöisiä kukkasidontatöitä. hyria.fi/puutarhuri Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto DATANOMI Käytön tuen osaamisala Käytön tukeen suuntautunut datanomi ylläpitää tietoja viestintäteknisiä toimintaympäristöjä, hallinnoi palvelinohjelmistoja, kouluttaa ja opastaa käyttäjiä sekä myy ja markkinoi alan tuotteita. Hän asentaa, testaa ja dokumentoi työasemalaitteistoja, sovellusohjelmia ja tietoliikenneyhteyksiä sekä varmistaa laitteiden toimivuuden. Lisäksi hän osaa toimia esim. mikro- ja verkkotuen tehtävissä. hyria.fi/datanomi DATANOMI Ohjelmistotuotannon osaamisala Ohjelmistotuotannon osaamisalan valinnut datanomi määrittelee, suunnittelee, käyttöönottaa, toteuttaa ja testaa tietojärjestelmiä ja ohjelmistoja. Työhön voi kuulua myös ohjelmointitehtäviä. Hän selvittää, suunnittelee ja toteuttaa ratkaisut erilaisiin tietotarpeisiin esim. verkkosivujen osalta. hyria.fi/datanomi HAE HYRIAAN! Yhteishaku Hae osoitteessa opintopolku.fi

6 TEKNIIKAN ALAT Autoalan perustutkinto AJONEUVOASENTAJA Autotekniikan osaamisala ja Ajoneuvoasentaja tuntee ajoneuvojen tekniikan, elektroniikan ja automaation. Hän hallitsee viimeisimmät työmenetelmät ja välineet. Alan työpaikkoja ovat ajoneuvojen myynti-, huolto- ja korjaustyöhön erikoistuneet yritykset, autotarvikeliikkeet, korjaamot ja huoltoasemat. hyria.fi/ajoneuvoasentaja PIENKONEKORJAAJA UUTTA! Moottorikäyttöisten pienkoneiden korjauksen osaamisala Pienkonekorjaaja huoltaa ja korjaa erilaisia moottorikäyttöisiä pienkoneita kuten moottoripyöriä, mopoja, puutarhakoneita ja veneitä. Alan työpaikkoja ovat mopojen ja moottoripyörien myynti- ja huoltoliikkeet, auto- ja pienkonekorjaamot, maahantuojien huoltoja myyntiorganisaatiot sekä varaosaliikkeet. hyria.fi/pienkonekorjaaja Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto ASENTAJA Asennuksen ja automaation osaamisala Asentajan työssä yhdistyvät konepajatekniikka ja kunnossapidon erikoisosaaminen. Hän voi toimia huolto- ja kunnossapitotehtävissä, suorittaa voiteluhuollon toimenpiteitä ja käytön ja kunnonvalvonnan mittauksia sekä käyttää kunnossapitojärjestelmää. Hän osaa tehdä koneiden, laitteiden ja robottien asennuksia ja korjauksia. hyria.fi/asentaja KONEISTAJA Tuotantotekniikan osaamisala Koneistaja valmistaa ja asentaa erilaisia koneita ja laitteita sekä huolehtii niiden kunnossapidosta. Hän valmistaa osia työpiirustusten mukaan ja tekee laadunvarmistusmittauksia. Koneistajat hallitsevat koneistuksen manuaalitekniikan sekä koneistuksen automaation (CNC), tietokoneavusteisen suunnittelun (CAD) ja tietokoneavusteisen valmistuksen (CAM), työstöratojen valmistuksen ja työkaluvalmistuksen. hyria.fi/koneistaja LEVYSEPPÄHITSAAJA Tuotantotekniikan osaamisala ja Levyseppähitsaaja hallitsee levytyöt, hitsauksen ja teräsrakenteet. Hän osaa käyttää ja ohjelmoida erilaisia koneita mm. hitsausrobottia ja polttoleikkauskonetta. Alan keskeistä osaamista ovat myös laadunvalvontaan liittyvät konepajatekniset mittaukset ja mittalaitteiden kalibroinnit. hyria.fi/levyseppahitsaaja Pintakäsittelyalan perustutkinto MAALARI Rakennusmaalauksen osaamisala Maalari tapetoi, maalaa ja laatoittaa sekä tekee erilaisia seinäverhoustöitä. Monipuolisten käsityötaitojen lisäksi alan työtehtävissä vaaditaan koneiden ja laitteiden käyttötaitoja sekä laadunvalvontaan liittyvää osaamista. Työpaikkoja ovat mm. maalaus- ja rakennusliikkeet sekä remonttiyritykset. hyria.fi/maalari Rakennusalan perustutkinto TALONRAKENTAJA Talonrakennuksen osaamisala Talonrakentajan työhön kuuluvat perustus- ja runkovaiheen työt, korjausrakentaminen, sisärakenteiden teko sekä ulkoverhous- ja kattotyöt. Työpaikkoja ovat mm. rakennusliikkeet, rautakaupat sekä elementti- ja rakennusaineteollisuus. hyria.fi/talonrakentaja Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto SÄHKÖASENTAJA ja Sähköasentaja tekee kiinteistöjen sähköasennuksia sekä erilaisia sähköalan asennus-, huolto- ja kunnossapitotehtäviä. Hän voi myös tehdä sähköverkkojen rakennus- ja perusparannustehtäviä sekä korjata sähkövikoja. Teollisuuden työtehtävät ovat vaativia laitteiden asennus-, huolto- ja korjaustöitä. Lisäksi moni toimii sähköalan yrittäjänä. hyria.fi/sahkoasentaja

7 Talotekniikan perustutkinto PUTKIASENTAJA Putkiasennuksen osaamisala Putkiasentaja asentaa, korjaa ja huoltaa rakennusten lämpö-, vesi- ja ilmastointilaitteita. LVI-laitteet ovat osa talotekniikkaa, joka muuttuu nopeasti ja vaatii modernin teknologian ymmärrystä. Työtehtäviä ovat mm. asennus- ja huoltotehtävät erilaisissa yrityksissä, rakennustyömailla, prosessiteollisuudessa, kiinteistöhuoltoyhtiöissä, teollisuudessa, telakoilla, vesilaitoksissa, valtion ja kuntien palveluksessa. hyria.fi/putkiasentaja TERVEYS- JA HYVINVOINTIALAT Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto LÄHIHOITAJA Osaamisalat: ikääntyvien hoito ja kuntoutuminen, lasten ja nuorten kasvatus ja hoito, sairaanhoito ja huolenpito sekä vammaistyö Hyvinkää, Kauppalankatu Osaamisalat: lasten ja nuorten kasvatus ja hoito, sairaanhoito ja huolenpito Riihimäki, Käräjäkatu Lähihoitaja työskentelee sosiaali- ja terveysalan hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä ihmisten kanssa ja heitä varten. Hän kohtaa asiakkaat ja potilaat yksilöinä ja edistää toiminnallaan heidän terveyttään, toimintakykyään ja hyvinvointiaan. Työpaikkoja ovat mm. sairaalat, terveyskeskukset, kotihoito, päiväkodit, palvelutalot ja -keskukset sekä vanhainkodit. hyria.fi/lahihoitaja VALMENNUKSET VALMA-koulutus VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Hyvinkää, Uudenmaankatu ja Pohditko mikä voisi olla tulevaisuuden alasi tai jäitkö ilman opiskelupaikkaa? Ei hätää käytä vuosi hyväksesi selkiyttääksesi suunnitelmiasi ja hankkiaksesi valmiuksia tuleviin opintoihin. VALMA-koulutukseen haetaan yhteishaun jälkeen osoitteessa hyria.fi/valma Urheiluvalmennus Hyriassa on mahdollista suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdessä tehostetun urheiluvalmennuksen kanssa. Koulutukseen valitaan kansallisesti lahjakkaita urheilijoita. Valintakriteereinä ovat lajiliittojen pisteytys ja todistusarvosanat. hyria.fi/urheiluvalmennus

8 Lisätietoa ammatilliseen koulutukseen hakemisesta AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN HAKEMINEN YHTEISHAUSSA Peruskoulun päättöluokkalaiset hakevat ammatilliseen koulutukseen yhteishaun aikana osoitteessa Löydät suorat hakulinkit myös Hyrian nettisivuilta kyseisen koulutuksen sivulta. YHTEISHAKUAIKA SYKSYLLÄ 2018 ALKAVAAN KOULUTUKSEEN ON Valinnat julkaistaan aikaisintaan Opiskelupaikan vastaanottamisesta ilmoitetaan oppilaitokseen mennessä. Yhteishaun varasijat ovat voimassa asti. VALMA-KOULUTUKSEEN HAKEMINEN VALMA-koulutukseen haetaan yhteishaun jälkeen osoitteessa VALMA-haun tulokset ilmoitetaan hakijoille aikaisintaan 3.8. ja opiskelupaikka tulee vastaanottaa mennessä. MUUT KUIN PERUSKOULUN PÄÄTTÄVÄT HAKEVAT HYRIAAN JATKUVASSA HAUSSA Jatkuvan haun koulutusvalikoimassamme on runsaasti tutkintoja ja erilaisia lyhytkoulutuksia eri aloilta. Koulutamme henkilö- ja yritysasiakkaita pääsääntöisesti Hyvinkäällä ja Riihimäellä. Yhteishaussa vapaaksi jääneille paikoille haetaan jatkuvan haun kautta. Lisätietoa koulutukseen hakemisesta: OTA YHTEYTTÄ Opinto-ohjaajat UUTTA! HYRIAPISTE Uusi palvelu kauppakeskus Willassa Hyvinkäällä. Neuvoja ja apua kaikissa koulutukseen ja valmennukseen liittyvissä asioissa. Kysy mitä vain, me autamme! HyriaPisteestä Willansillan kupeesta löydät Hyrian ja HRAKSin asiantuntijat, myös ilman ajanvarausta! Hyrian hakutoimisto

#haehyriaan. Koulutustarjonta yhteishaussa Omista osaamisesi

#haehyriaan. Koulutustarjonta yhteishaussa Omista osaamisesi Koulutustarjonta yhteishaussa 2019 Ajoneuvoasentaja Artesaani Automaatioasentaja Datanomi Eläintenhoitaja ICT-asentaja Kampaaja Kokki Koneistaja Kosmetologi Kuvallisen ilmaisun toteuttaja Levyseppähitsaaja

Lisätiedot

#haehyriaan. Koulutustarjonta yhteishaussa Omista osaamisesi

#haehyriaan. Koulutustarjonta yhteishaussa Omista osaamisesi Koulutustarjonta yhteishaussa 2019 Ajoneuvoasentaja Artesaani Automaatioasentaja Datanomi Eläintenhoitaja ICT-asentaja Kampaaja Kokki Koneistaja Kosmetologi Kuvallisen ilmaisun toteuttaja Levyseppähitsaaja

Lisätiedot

Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus. Ajankohtaista Amiksesta Riitta Murtorinne

Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus. Ajankohtaista Amiksesta Riitta Murtorinne Koulutustarjonta syksyllä 2018 alkava koulutus Ajankohtaista Amiksesta 13.10.2017 Riitta Murtorinne Koulutustarjonta 2018, Asikkala Tutkinto /Hakukohde Osaamisala Tutkintonimike Alpa yht.haku Jatkuva haku

Lisätiedot

Hae meille jatkuvassa haussa!

Hae meille jatkuvassa haussa! Hae meille jatkuvassa haussa! JATKUVA HAKU Ammatilliset perustutkinnot Gradia Jyväskylä Ajoneuvoasentaja Autokorinkorjaaja Autoalan perustutkinto Kuorma-autonkuljettaja Linja-autonkuljettaja Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja

Lisätiedot

Opinvipinää

Opinvipinää Opinvipinää 4.11.2016 Haku Lappiaan Yhteishaku www.opintopolku.fi 21.2. 14.3.2017 Kaikilla aloilla myös yo-paikkoja Jatkuva haku suoraan oppilaitokseen Yhteishakuaikana keskitetysti, jos jo aiempi ammatti

Lisätiedot

25.9.2015. Keudan ammattiopisto

25.9.2015. Keudan ammattiopisto Keudan ammattiopisto 2 25.9.2015 Matkailupalvelujen tuottaja Vaatetusompelija Elektroniikka-asentaja Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Talonrakentaja Sisustusompelija (Uusi!) Kunnossapitoasentaja (Uusi!)

Lisätiedot

Löydä oma polkusi Keudasta! KEUDA 2

Löydä oma polkusi Keudasta! KEUDA 2 KEUDA 1 Löydä oma polkusi Keudasta! KEUDA 2 Faktat Keudasta yhteensä 11 toimipistettä Keski-Uudellamaalla ja Pasilassa 7 000 opiskelijaa vuosittain henkilökuntaa 620 Keudassa rakennat oman polun ammattiin.

Lisätiedot

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 2.12.2016 Toimipisteet Hyvinkäällä: Juna Jokelasta Hyvinkäälle 8 min HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 Matkaa autolla 2,2 km Matkaa kävellen 1,6 km Kävelyaika

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2017 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

KOULUTUKSEN RAKENNE SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ. Perustutkinto (180 osp) Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp Yhteiset tutkinnon osat 35 osp

KOULUTUKSEN RAKENNE SUOMEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄ. Perustutkinto (180 osp) Ammatilliset tutkinnon osat 145 osp Yhteiset tutkinnon osat 35 osp 2019 Aidon tunnistaa I R A L MAA ALSO STARRING: AJONEUVOASENTAJA, ARTESAANI, DATANOMI, ELINTARVIKKEIDEN VALMISTAJA, ICT ASENTAJA, KAKSOISTUTKINTO, KIINTEISTÖNHOITAJA, KOKKI, KONEENASENTAJA, KONEISTAJA,

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2018

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2018 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2018 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 32 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Opo Heidi Laurinen- Nokua. Opo Heidi Laurinen- Nokua. Opo Ulla Aulavuo. Opo Ulla Aulavuo. Opo Ulla Aulavuo

Opo Heidi Laurinen- Nokua. Opo Heidi Laurinen- Nokua. Opo Ulla Aulavuo. Opo Ulla Aulavuo. Opo Ulla Aulavuo ESPOON KESKUS KIRKKOKATU JA LEHTIMÄENTIE 2 3 KIRKKOKATU Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkinto MEDIAPALVELUJEN TOTEUTTAJA Rakennusalan perustutkinto TALONRAKENTAJA Puutarha-alan perustutkinto

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2016 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

Katso video Omnia opiskelijan silmin klikkaamalla kuvaa

Katso video Omnia opiskelijan silmin klikkaamalla kuvaa Katso video Omnia opiskelijan silmin klikkaamalla kuvaa 2 3 OMNIA ON TÄYNNÄ MAHDOLLISUUKSIA Työelämä ja jatko-opinnot Yksi Suomen suurimmista ammattioppilaitoksista Henkilökohtaistaminen ja yksilölliset

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2015 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT KESÄLLÄ 2014 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 40 pistettä.

Lisätiedot

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset

Yhteishaun 2019 alustavat tulokset Yhteishaun 2019 alustavat tulokset 18.3.2018 Jatta Herranen Opiskelijapalvelut/Hakutoimisto Toive 1 Kaikki Haun al. paikat Vetovoima Riveria, Joensuu 780 2668 915 0,85 Riveria, Kitee 74 240 123 0,60 Riveria,

Lisätiedot

Ohjelma Aamupala Tilaisuuden avaus Omnian koulutusten esittelyä workshopeissa Lounas

Ohjelma Aamupala Tilaisuuden avaus Omnian koulutusten esittelyä workshopeissa Lounas 2 OPO-INFO 28.9.2018 Ohjelma 8.30-9.00 Aamupala 9.00-9.30 Tilaisuuden avaus 9.30 - Omnian koulutusten esittelyä workshopeissa 11.45-13.00 Lounas 13.00-13.15 Ajankohtaista Omniassa 13.15-14.00 Noodi ohjauksen

Lisätiedot

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2019

AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2019 AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN VALITTUJEN ALIMMAT PISTEMÄÄRÄT 2019 Pisteytys perustuu yhteishaun yleiseen pistelaskuun, ellei toisin mainita. Yleisessä pistelaskussa voi saada maksimissaan 32 pistettä. Yhdellä

Lisätiedot

KOULUTUSTARJONTA Yhteishaku kevät 2019

KOULUTUSTARJONTA Yhteishaku kevät 2019 KOULUTUSTARJONTA Yhteishaku kevät 2019 OSAOsta ammattiin OSAOssa voit: Oulun seudun ammattiopistossa (OSAO) opiskelet itsellesi ammatin ja halutessasi voit suorittaa samalla myös ylioppilastutkinnon. Ammatillinen

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2018 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi Aiko Yhteensä

ALOITUSPAIKAT 2018 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi Aiko Yhteensä YHTEENSÄ 112 478 441 118 104 80 181 91 376 1981 445 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen/kasvatus- ja ohjausalan pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Viittomakielinen ohjaus /

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös 14.12.2018 PL 213 90101 OULU Viite Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien Oulun seudun koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Saimaan ammattiopisto Sampo

Saimaan ammattiopisto Sampo Saimaan ammattiopisto Sampo Lappeenranta, Imatra, Ruokolahti www.edusampo.fi AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU Vaikuttavuuteen kannustava rahoitus www.edusampo.fi Yksi lainsäädäntö, yksi järjestämislupa Koulutuksessa

Lisätiedot

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Oulun seudun koulutuskuntayhtymä PL 213 90101 Oulu Viite Oulun seudun koulutuskuntayhtymän hakemus 20.2.2019 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.5.2019 lukien

Lisätiedot

Saimaan ammattiopisto Sampo

Saimaan ammattiopisto Sampo Saimaan ammattiopisto Sampo Lappeenranta, Imatra, Ruokolahti www.edusampo.fi AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU Vaikuttavuuteen kannustava rahoitus www.edusampo.fi Yksi lainsäädäntö, yksi järjestämislupa Koulutuksessa

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä:

OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 28.11.2007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: Koulutuksen järjestäjä: OPETUSHALLITUKSEN OPPILAITOSTIETOJÄRJESTELMÄ (OPTI) NUORTEN AMMATILLINEN KOULUTUS 8.11.007 1( 10) Hakuehdot Vuosi: 008 Koulutuksen järjestäjä: Oppilaitos: 10057 Salon seudun ammattiopisto Opetuspiste:

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 3 65101 VAASA Viite Vaasan kaupungin hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 11.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA LUKIEN

AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA LUKIEN Sivu 1 Tampereen kaupunki EHDOTUS OKM/59153112017 AMMATILLISTEN TUTKINTOJEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISLUPA 1.1.2018 LUKIEN 1) Tutkinnot ja koulutukset Koulutuksen järjestäjällä on oikeus myöntää seuraavia

Lisätiedot

Ammatilliset tutkinnot ja työelämätoimikunnat, joiden toimialaan tutkinnot kuuluvat lukien

Ammatilliset tutkinnot ja työelämätoimikunnat, joiden toimialaan tutkinnot kuuluvat lukien OPETUSHALLITUS 2.1.2019 Ammatilliset tutkinnot ja työelämätoimikunnat, joiden toimialaan tutkinnot kuuluvat 1.1.2019 lukien (Sinisellä kirjoitetut tutkinnot ovat uusia. Moni niistä korvasi kaksi tai useampia

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

ALOITUSPAIKAT 2016 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. YHTEENSÄ 112 536 435 124 106 89 198 40 369 2009 443 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön

Lisätiedot

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet

Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto Pääsy- ja soveltuvuuskokeet Media-assistentti (audiovisuaalisen viestinnän ko.) PK, 40 (liikkuva kuva, ääni, valokuva, uusmedia, pk ja lukiopohjaiset yhdessä)

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Torikatu 18 05801 HYVINKÄÄ Viite :n hakemus 15.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 15.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

T E RVETULOA. Erja Kumpulainen

T E RVETULOA. Erja Kumpulainen 1 T E RVETULOA Erja Kumpulainen 2 OMNIAN KOULUTUS - JA PALVELUVERKOSTO Nuorten työpaja toiminta xxxx 350 Ammatilliseen valmentava koulutus 270 8000 Ammatillinen koulutus 8000 1500 Aikuislukiokoulutus 1500

Lisätiedot

Liite 4, AmoJtk JK / 8

Liite 4, AmoJtk JK / 8 Liite 4, AmoJtk JK 9.5.2017 1 / 8 YHTEENSÄ 112 478 441 118 104 78 181 91 366 1969 435 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen/kasvatus- ja ohjausalan pt 0 0 0 0 0 0

Lisätiedot

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala

OPISKELIJAT Palvelut ja hyvinvointi -toimiala OPISKELIJAT 17.9.2018 Palvelut ja hyvinvointi -toimiala tyyppi * OHEISMATERIAALI A Palvelut ja hyvinvointi -toimiala neuvottelukunta 24.10.2018 Tuntematon Ammattitutkinto 1 163 212 42 418 Ei tutkintotavoitetta

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu Rovaniemen koulutuskuntayhtymä - PÄÄTTÖ-kysely vertailu 2014-2017 HUOM - Kyselyn teknisessä toteutuksessa tapahtui virhe. Osa kysymyksistä jäi kyselystä pois. Kyselyä täydennetään kevätjuhlaharjoituksissa

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös PL 765 33101 TAMPERE Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien Opetus-

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/25/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös , OKM/25/531/2017 Päätös PL 304 50101 MIKKELI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 ja opetus- ja kulttuuriministeriön muutettu päätös 12.12.2017, OKM/25/531/2017 Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Perämiehentie 6 06100 Porvoo Viite :n hakemus 15.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 15.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät Koulutustarjonta Yhteishaku kevät 2018 www.osao.fi Opi, innostu, työllisty OSAOssa opiskelet ammatin joustavasti nykyaikaisissa oppimisympäristöissä teknologiaa hyödyntäen. Opintojen aikana pääset oppimaan

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT Opintopolku.fi

YHTEISHAKU KEVÄT Opintopolku.fi YHTEISHAKU KEVÄT 2018 Opintopolku.fi OPISKELE AMMATTIIN TREDUSSA! Koulutustarjonnassa 26 perustutkintoa: AUTOT JA KONEET Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto Autoalan perustutkinto Logistiikan perustutkinto

Lisätiedot

Stadin ammattiopisto. opinto-ohjaaja

Stadin ammattiopisto. opinto-ohjaaja Stadin ammattiopisto opinto-ohjaaja puh. @edu.hel.fi Suomen suurin ammattiopisto 15 000 nuorta ja aikuista opiskelijaa 27 perustutkintoa 50 eri ammattia Tule mukaan Stadin parhaimpaan porukkaan. 3 Turvallisuusvalvoja

Lisätiedot

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN

yhteishaku 27.2. 16.3.2012 kpedu.fi hae netissä www.haenyt.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN yhteishaku 27.2. 16.3.2012 hae netissä www.haenyt.fi kpedu.fi KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄ MELLERSTA ÖSTERBOTTENS UTBILDNINGSKONCERN Ammatillinen perustutkinto Ammatilliset perustutkinnot ovat 120 opintoviikon

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT Opintopolku.fi

YHTEISHAKU KEVÄT Opintopolku.fi YHTEISHAKU KEVÄT 2018 Opintopolku.fi OPISKELE AMMATTIIN TREDUSSA! Koulutustarjonnassa 26 perustutkintoa: AUTOT JA KONEET Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto Autoalan perustutkinto Logistiikan perustutkinto

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös Kymenlaaksonkatu 29 48100 KOTKA Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät 2016. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät 2016. Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Koulutustarjonta Yhteishaku kevät 2016 Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Opi, innostu, työllisty Opiskele ammattilaiseksi OSAOn moderneissa oppimisympäristöissä laadukkailla laitteilla ja kalustolla.

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 87 70101 KUOPIO Viite n hakemus 29.8.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien n on 29.8.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

SILTA-OPISKELIJAN OPAS. Tie Tulevaisuuteen -hanke Asko Ojanperä Mari Saranpää

SILTA-OPISKELIJAN OPAS. Tie Tulevaisuuteen -hanke Asko Ojanperä Mari Saranpää SILTA-OPISKELIJAN OPAS Tie Tulevaisuuteen -hanke Asko Ojanperä Mari Saranpää 1. MITÄ OVAT SILTA-OPINNOT SEDUSTA SEAMKIIN? Suoritatko 2. asteen perustutkintoa Sedussa? Onko sinulla tähtäimessä jatko-opinnot

Lisätiedot

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen

Hyria Koulutus Oy esittäytyy. HYRIA / Leena Hietanen Hyria Koulutus Oy esittäytyy 1 HYRIA / Leena Hietanen 25.11.2014 Toimipisteet Hyvinkäällä: HYRIA HYVINKÄÄ Karankatu 3 5 rautatieasema HYRIA HYVINKÄÄ Uudenmaankatu 20 muuttamassa Karankadulle, mahdollisesti

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/121/531/2017

Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös , OKM/121/531/2017 Päätös PL 151 00381 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017, OKM/121/531/2017 Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus-

Lisätiedot

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi

STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI. Koulutuskeskus Salpaus puh. 03 828 11 www.salpaus.fi STÅHLBERGINKATU - SVINHUFVUDINKATU, LAHTI Svinhufvudinkatu 17 D Kauneustalo Helmi asiakaspalvelu klo 10-14 Svinhufvudinkatu 6 Shop-café avoinna to klo 9-16.30, pe 9-16 ja la klo 9-15 Ravintola Kulinaari

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi

Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015. Yhteishaku on osoitteessa: www.opintopolku.fi Oulun seudun ammattiopisto OSAO Koulutustarjonta Yhteishaku 24.2. - 17.3.2015 Yhteishaku on suunnattu pääsääntöisesti peruskoulusta tuleville nuorille. Yhteishaussa voivat hakea ne, joilla ei ole toisen-

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Päätös Taitajankatu 6 24240 SALO Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja

Katsaus koulutustarjontaan. Valtuuston seminaari Jatta Herranen kehitysjohtaja Katsaus koulutustarjontaan Valtuuston seminaari 20.9.2017 Jatta Herranen kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 KOULUTUSMUODOT 2015 % 2016 % Ammatillinen peruskoulutus (33) 5 119 77 % 4 842 77,4 % Muut

Lisätiedot

Päätös OKM/30/531/ Viite Turun Aikuiskoulutussäätiö sr:n hakemus OKM/30/531/

Päätös OKM/30/531/ Viite Turun Aikuiskoulutussäätiö sr:n hakemus OKM/30/531/ ! Päätös KÄRSÄMÄENTIE 11 20360 TURKU Viite :n hakemus 20.8.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa 1.1.2019 lukien on hakenut 17.8.2018 ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht.

ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. YHTEENSÄ 112 478 458 118 104 78 197 91 381 2017 450 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40 0 40 Viittomakielisen ohjauksen pt 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1609 Viittomakielinen ohjaus 0 Lapsi- ja perhetyön

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. AmoJp. Ylitys / Alitus. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat

ALOITUSPAIKAT Yht. AmoJtk AmoK. AmoJp. Ylitys / Alitus. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat ALOITUSPAIKAT 2017 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. Alpat 2016 Ylitys / Alitus YHTEENSÄ 112 478 446 118 104 78 197 91 383 2007 2068-61 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESEEN KUULUVAT TUTKINNOT ALKAEN

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESEEN KUULUVAT TUTKINNOT ALKAEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUTKINTORAKENTEESEEN KUULUVAT TUTKINNOT 1.1.2019 ALKAEN HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 1) Kasvatus ja ohjausalan perustutkinto Nuoriso ja yhteisöohjauksen osaamisala Kommunikaation

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Sibeliuksenväylä 55 A 04400 JÄRVENPÄÄ Viite n hakemus 7.9.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 6.9.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Forssan ammatti-instituutti

Forssan ammatti-instituutti 1 Oppikirjat 2015-2016 Autoalan perustutkinto, Ajoneuvoasentaja, AA15 Auto- ja kuljetusalan perusoppi 2 ISBN: 9511202723 Kustantaja: Otava 2010 Auto- ja kuljetusalan perusoppi 6 Moottori ISBN: 9511185225

Lisätiedot

REDU PÄÄTTÖ-kysely KOONTI

REDU PÄÄTTÖ-kysely KOONTI REDU PÄÄTTÖ-kysely 2018 - KOONTI Vastausprosentti: 58% Suodatus Suodatusehto: Vastausaika (Vastaukset lähetetty ajalla 1.8.2017-31.5.2018) Alkupäivämäärä: 1.8.2017 Loppupäivämäärä: 31.5.2018 Paikkakunta,

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 77700 02070 ESPOON KAUPUNKI Viite n hakemus 31.8.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 31.8.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös Hakija on em. tehtäviin verrattuna hakenut sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen enimmäisvuosimäärän lisäystä.

Päätös Hakija on em. tehtäviin verrattuna hakenut sisäoppilaitosmuotoisen koulutuksen enimmäisvuosimäärän lisäystä. Päätös KAUPUNGINTALO 87100 KAJAANI Viite Kajaanin kaupungin hakemus 13.4.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa 1.1.2019 lukien on hakenut 13.4.2018 ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Päätös Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen korjaus lukien

Päätös Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen korjaus lukien Päätös PL 75 60101 SEINÄJOKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 14.12.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen korjaus 1.1.2019 lukien Korjattu päätös

Lisätiedot

YHTEISHAKU KEVÄT 2019

YHTEISHAKU KEVÄT 2019 YHTEISHAKU KEVÄT 2019 Opintopolku.fi Muutokset mahdollisia KOULUTUSTA 15 TOIMIPISTEESSÄ Tampereella: Ajokinkuja, Hepolamminkatu, Koivistontie, Mediapolis, Sammonkatu, Santalahdentie Ympäryskunnissa: Kangasala

Lisätiedot

Koulutustarjonta. www.vao.fi

Koulutustarjonta. www.vao.fi VAASAN AMMATTIOPISTO VASA YRKESINSTITUT Koulutustarjonta 2012 www.vao.fi On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan ammattiopisto on monialainen toisen asteen oppilaitos, jossa opiskelee n. 2000 nuorta.

Lisätiedot

REDU ALKU-kysely KOONTI

REDU ALKU-kysely KOONTI REDU ALKU-kysely 2017 - KOONTI Vastausprosentti: 80% Toimintayksikkö, jossa opiskelet Vastaajien määrä: 659 Oletko ammattilukio-opiskelija? (Vastaajien määrä: 659) Ikä Mihin alla lueteltuu ikäryhmään kuulut?

Lisätiedot

Keke osaksi arkea - Kiertotalous tutuksi -hankkeen toteutus Novidassa keväällä Työryhmä: Mari Laihonen, Anne Mähönen, Mervi Vesalainen 1.2.

Keke osaksi arkea - Kiertotalous tutuksi -hankkeen toteutus Novidassa keväällä Työryhmä: Mari Laihonen, Anne Mähönen, Mervi Vesalainen 1.2. Keke osaksi arkea - Kiertotalous tutuksi -hankkeen toteutus Novidassa keväällä 2019 Työryhmä: Mari Laihonen, Anne Mähönen, Mervi Vesalainen 1.2.2019 1 Tavoitteet Opiskelijoille syntyy oman ammattiosaamisen

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Korvanranta 50 96300 ROVANIEMI Viite n hakemus 15.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 15.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO

Hakuehdot. Opetushallitus. Tulostuspvm ja -aika :40:57 1(5) HAKUTOIVETILASTO Tulostuspvm ja -aika 18.04.2016 10:40:57 1(5) Hakuehdot Koulutuksen alkamisaika: 2016 Syksy Oppilaitos: 10053 Koulutuskeskus Salpaus Tiedot päivitetty Opintopolusta: 18.4.2016 08:07 Haku- Koodi Toimipiste

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO

KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO KESKI-POHJANMAAN AMMATTIOPISTO, Kokkola Hyvinvointikampus, Kokkola Kannuksen toimipaikka Kaustisen toimipaikka Kälviän toimipaikka Perhon toimipaikka Toholammin toimipaikka 2013 2014 Koulutus- ja opintoala

Lisätiedot

Ammatilliset erityisoppilaitokset

Ammatilliset erityisoppilaitokset Ammatilliset erityisoppilaitokset Mitä on ammatillinen erityisopetus? Tarkoitettu opiskelijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa ja jatkosijoittumisessa vaativaa erityistä tukea Tuen perusteena esim. oppimisen

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös PL 41 44101 ÄÄNEKOSKI Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien Opetus-

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen lukien Päätös TULLIPORTINKATU 3 80130 JOENSUU Viite Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös 6.10.2017 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupaa koskevan päätöksen muuttaminen 1.1.2019 lukien

Lisätiedot

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016

Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Tule opiskelemaan! AMMATTIOPISTO TAVASTIA AIKUISKOULUTUS 2016 Perustutkinto näyttötutkintona Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto Aikuisten maahanmuuttajien perusopetus Valma-koulutus Täydennyskoulutus

Lisätiedot

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky)

Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) Miten ennakointitietoa voidaan käyttää koulutuksen kehittämisessä ja päätöksenteossa (case Pkky) 16.2.2016 Ilkka Pirskanen Kuntayhtymän johtaja Lähtökohdat 2 Perustana on opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

Tulevaisuutesi tukena. Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011

Tulevaisuutesi tukena. Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011 Tulevaisuutesi tukena Vaasan ammattiopiston koulutustarjonta 2011 Vaasan ammattiopiston koulutusalat: Tekniikka Liiketalous ja viestintä Hoiva- ja palveluala On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan

Lisätiedot

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO

SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO SALON SEUDUN AMMATTIOPISTO KOULUTUSYKSIKÖT KATE ammattiopisto RAKU TEPA SSKKY.FI 2 OPINTOJEN RAKENNE ov = opintoviikko 1 ov = 40 tuntia 40 ov = 1 vuosi 120 ov = 3 vuotta SSKKY.FI 3 TYÖSSÄOPPIMINEN JA NÄYTÖT

Lisätiedot

ALOITUSPAIKAT 2015. Yht. AmoJtk AmoK. Ylitys / Alitus. AmoJp. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat 2014

ALOITUSPAIKAT 2015. Yht. AmoJtk AmoK. Ylitys / Alitus. AmoJp. AmoNi AIKO. AmoO. AmoN. AmoV. AmoL. Alpat 2014 ALOITUSPAIKAT 2015 AmoV AmoJp AmoJtk AmoK AmoL AmoN AmoO AmoNi AIKO Yht. Alpat 2014 Ylitys / Alitus YHTEENSÄ 112 511 463 130 116 91 214 84 398 2119 2139-20 HUMANISTINEN JA KASVATUSALA 0 0 0 0 0 0 0 40

Lisätiedot

HYRIAN NUORTEN ammatillinen koulutustarjonta

HYRIAN NUORTEN ammatillinen koulutustarjonta HYRIAN NUORTEN ammatillinen koulutustarjonta Sisältö Enemmän osaamista Hyriasta! 4 Ajoneuvoasentaja 6 Automaatioasentaja 8 Datanomi 10 Eläintenhoitaja 12 ICT-asentaja 14 Kiinteistönhoitaja 16 Kokki 18

Lisätiedot

Vanhempainilta 14.1.2014

Vanhempainilta 14.1.2014 Vanhempainilta 14.1.2014 yliopistot ja korkeakoulut: kandidaatti 3v maisteri 2v lisää ammatillinen perustutkinto (lukion käyneelle 2 v) ammattikorkeakoulu 3,5v Koulutusjärjestelmän ulkopuoliset Vaihtoehdot

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Paasikivenkatu 7 15110 LAHTI Viite n hakemus 11.10.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 11.10.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Vaasan ammattiopiston KOULUTUSTARJONTA 2015 FACEBOOK.COM/VAO.VYI. www.vao.fi

Vaasan ammattiopiston KOULUTUSTARJONTA 2015 FACEBOOK.COM/VAO.VYI. www.vao.fi Vaasan ammattiopiston KOULUTUSTARJONTA 2015 FACEBOOK.COM/VAO.VYI www.vao.fi KEVÄÄN 2015 YHTEISHAKU 24.2. - 17.3.2015: opintopolku.fi Jos sinulla on toinen tutkinto, hae erillishaussa: www.vao.fi! On se

Lisätiedot

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Päätös Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Raahen koulutuskuntayhtymä PL 7 92101 RAAHE Viite Raahen koulutuskuntayhtymän hakemus 27.6.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien Raahen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 22 38211 SASTAMALA Viite n hakemus 5.2.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 5.2.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Polku toisen asteen opintoihin RIVERIA.FI

Polku toisen asteen opintoihin RIVERIA.FI Polku toisen asteen opintoihin 30.11.2018 Perustutkintojen hakuväylät 2019 Yhteishaun hakuaika 19.2. 12.3.2019 Ammatilliseen koulutukseen valmentava koulutus, VALMA // Hakuaika 21.5.-23.7.2019 Opintopolussa

Lisätiedot

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös Viitaniementie 1 A 40720 JYVÄSKYLÄ Viite n hakemus 28.6.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 28.6.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2015-2016 VIPUSENKATU 14. - 15.10.2015 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN

VIPUSENKATU, LAHTI AVOIMET OVET, LUKUVUOSI 2015-2016 VIPUSENKATU 14. - 15.10.2015 KELLO 9.00-15.00 ALOIHIN JA AMMATTEIHIN TUTUSTUMINEN VIUSENKATU, LAHTI G-RAKENNUS D-RAKENNUS B4 C-RAKENNUS E-RAKENNUS B-RAKENNUS E C B2 A-RAKENNUS VIUSENKATU 5 F Kahvila- ja ravintolapalvelut Vipusenkatu F-RAKENNUS VIUSENKATU 3 VIUSENKATU 14. - 15.10.2015

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

Oppikirjat 2019 Sisällys

Oppikirjat 2019 Sisällys Sisällys Autoalan perustutkinto, Ajoneuvoasentaja, Autopt19... 2 Logistiikan perustutkinto, Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, Logipt19... 3 Rakennusalan perustutkinto, Talonrakentaja, Raksapt19... 4 Kone-

Lisätiedot

Viite Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian hakemus

Viite Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian hakemus Päätös Urheilukatu 6 95400 TORNIO Viite n hakemus 26.6.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 26.6.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen

Lisätiedot

Sisällys. Tervetuloa Spesiaan! 4. Mikä on Ammattiopisto Spesia? 5. Koulutustarjonta 6. Opiskelu ja asuminen 12. Tule tutustumaan 17.

Sisällys. Tervetuloa Spesiaan! 4. Mikä on Ammattiopisto Spesia? 5. Koulutustarjonta 6. Opiskelu ja asuminen 12. Tule tutustumaan 17. HAKIJAN OPAS 2018 2019 Sisällys Tervetuloa Spesiaan! 4 Mikä on Ammattiopisto Spesia? 5 Koulutustarjonta 6 Opiskelu ja asuminen 12 Tule tutustumaan 17 Hakeminen 19 Yhteystiedot 23 2 Tervetuloa Spesiaan!

Lisätiedot

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien

Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos lukien Päätös PL 87 32801 KOKEMÄKI Viite n hakemus 6.9.2018 Asia Ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutos 1.1.2019 lukien on 6.9.2018 hakenut muutosta ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen

Lisätiedot

Mitä peruskoulun jälkeen?

Mitä peruskoulun jälkeen? Mitä peruskoulun jälkeen? Opinto-ohjaaja Pia Nissilä opintopolku.fi KEVÄÄLLÄ 2018 YHTEISHAKU Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen yhteishaku on 20.2.-13.3.2018. Koulutukset alkavat syksyllä 2018.

Lisätiedot

www.vao.fi KOULUTUS- TARJONTA 2013

www.vao.fi KOULUTUS- TARJONTA 2013 www.vao.fi KOULUTUS- TARJONTA 2013 On se hyvä tietää. Vielä parempi osata. Vaasan ammattiopistossa voi opiskella 25:a perustutkintoa. Ammattiopisto toimii kahdessa toimipisteessa Vaasassa. Opiskelijoita

Lisätiedot

KSAO - monialainen ammatillinen oppilaitos

KSAO - monialainen ammatillinen oppilaitos KSAO - monialainen ammatillinen oppilaitos Noin 3000 nuorta ja aikuista ammatillisessa tutkintoperusteisessa koulutuksessa sekä täydennyskoulutuksessa. Tutkintoon johtavissa koulutuksissa (pt, at, eat)

Lisätiedot

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät Oulun seudun ammattiopisto

Koulutustarjonta. Yhteishaku kevät Oulun seudun ammattiopisto Koulutustarjonta Yhteishaku kevät 2017 Oulun seudun ammattiopisto www.osao.fi Opi, innostu, työllisty OSAOssa opiskelet ammattilaiseksi moderneissa digitaalisissa ja perinteisempien kädentaitojen oppimisympäristöissä.

Lisätiedot

Koulutuskuntayhtymä Tavastia

Koulutuskuntayhtymä Tavastia Koulutuskuntayhtymä Tavastia 15.4.2019 Viestintä ja markkinointi Ammattiopisto Tavastia Hämeenlinnan lyseon lukio ja aikuislinja Kaurialan lukio Lammin lukio Parolan lukio Vanajaveden Opisto Vanaja Koulutus

Lisätiedot