Ammattina ruoka. Suomen Ruokalista 2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammattina ruoka. Suomen Ruokalista 2010"

Transkriptio

1 Ammattina ruoka. Suomen Ruokalista

2 Tervetuloa ammattilaisketjuun Ammattilainen tähtää aina huipputulokseen. Sen mahdollistaa vain alansa huippuosaajista koostuva katkeamaton tuotantoketju. Hyvästä syntyy hyvää, oli sitten kyse pikaisesta välipalasta, kouluruokailusta, liikelounaasta juhlaillallisesta kynttilän valossa. Oman osaamisen ohella onnistumiseen tarvitaan parhaat mahdolliset välineet ja raakaaineet. Täydellinen lopputulos saa varmimmin asiakkaan palaamaan. Yhteistyökumppaneiden valinta ei ole yhdentekevää. Kun huippuammattilainen toimii toisen alansa huipun kanssa, työ on tuottavaa. Ruuan tuottajana, jalostajana ja toimittajana haluamme olla ammattilaiselle luotettava kumppani osaamisketjussa. Haluamme tehdä töitä entistä paremman suomalaisen ruuan puolesta. HK Pron teema vuodelle 2010 on Lihan vuosi. Liha, jos mikä, on keittiöalan ammattilaiselle raaka-aine, jossa luotettava yhteistyökumppani on erityisen tärkeä. Suomen johtavana talona kannamme oman vastuumme ja takaamme toimintamme luotettavuuden ja läpinäkyvyyden kotitilalta lautaselle. Ammattina ruoka on lupaus, jonka haluamme pitää. 2

3 Ammattina ruoka. Coeur de filet eli fileen sydän on hyvä valinta, kun halutaan valmistaa monia klassisia pihvejä. Siitä saa myös upean riimihärän ja modernin carpaccion. Sivu 13. Kariniemen vastuullisuusohjelma ohjaa toimintaa kotitilalta kaupan hyllylle. Suomalaiset kananpojat ovatkin tutkitusti maailman terveimpiä. Sivu 19. Viljapossun sisä- ja ulkofilee puvat miedon makuisina ja vähäisina moneksi herkuksi: kokonaisena kypsennettäväksi vaikkapa mureiksi noiseteiksi. Ulkofileestä valmistuvat myös monet mainiot leikkeet. Sivu 25. Paahtopaisti on aina ajankohnen ruoka juhlapöytään. Lisukkeilla siihen saa vaihtelua ja modernia henkeä. Paahtopaistista valmistuu myös loistava sipulipihvi. Sivu 35. Viljapossun niska on rehevä raaka-aine, joka takaa aidon ja aromirikkaan makukokemuksen. Viljapossun niska soveltuu niin uunissa, pannulla, parilalla kuin grillissä kypsennettäväksi. Sivu 47. Naudan ulkofilee on parhaimmillaan marmoroitunutta. Lihan sisällä oleva lisää sen mehukkuutta ja sisältää tärkeitä makuaineita, jotka tuntuvat lopputuloksessa. Sivu 53. Viljapossun paahtokylki tarjoaa vaivannäköä vastaan huikeita makuja. Eipä ihme, että monissa maissa sitä pidetään porsaan herkullisimpana osana. Sivu 65. Suomen Ruokalista 2010 Liha HK Jauhet...4 HK Naudan: suikaleet, kuutiot... 5 HK Naudan: annospihvit...6 HK Naudan: fileet, paistit, muu pala... 7 HK Raakapakasteet:...9 HK Viljapossu: suikaleet, kuutiot...10 HK Viljapossu: annosleikkeet...10 HK Viljapossu: fileet, kinkut, muu pala...11 HK Elimet, pakaste Lammas ja riista, pakaste Flodins Flodins: Flodins: raakapakasteet ja kypsät t Siipikarja Kariniemen Kananpoika: suikaleet Kariniemen Kananpoika: fileet, pihvit, leikkeet Kariniemen Kananpoika: rintaleikkeet, koipireidet, kokonainen, siipi...20 Kariniemen Kananpoika: pakaste...22 Kariniemen Kalkkuna: suikaleet...23 Kariniemen Kalkkuna: pihvit, leikkeet...23 Kariniemen Kalkkuna: pakaste...24 Lihavalmisteet Lenkkimakkarat...26 Grillimakkarat...28 Muut ruokamakkarat Nakit Leikkelemakkarat...34 Kuluttajapakatut viipaleet...37 Palvi- ja muut kokotuotteet...39 Kuluttajapakatut viipaleet...42 Meetvurstit...44 Pekonit ja erikoisvalmisteet...45 Maksatuotteet...46 Valmiit ruuat Sous vide -käyttövalmiiksi haudutetut t...48 Kypsät pihvit ja pyörykät...55 Kypsät siipikarjatuotteet, pakaste...58 Raakapakasteet...59 Salaatit Ohukaiset Muut...62 Vitriini- ja napostelutuotteet...63 Kastikkeet...64 Mikroateriat, perinteiset...66 Mikroateriat, premium...68 Ennakkotilausvalikoima...70 Yhteystiedot

4 Liha HK JAUHELiHAT 3668 HK naudan jauhe 8-10 % n. 3 kg/vac. KESPRO MN 1841 T HK nauta-sika jauhe (50/50) %, n. 3 kg/vac. KESPRO MN 1843 T HK naudan jauhe % n. 3 kg/vac. KESPRO MN 1842 T HK Sika 20 % krossattu, pakaste, n. 3 kg/vac. KESPRO MN HK nauta-sika jauhe (50/50) 8-10 %, n. 3 kg/vac HK Sika 12 % krossattu, pakaste, 3 kg MN T porsaan josta josta a suola gluteeni soija kananmuna laktoosi HK Jauhet 3668 HK Naudan jauhe 8-10 % FIN 710/ HK Naudan jauhe % FIN 952/ HK Nauta-sika jauhe 8-10 % FIN 693/ HK Nauta-sika jauhe % FIN 935/ HK Sika 20 % krossattu, pakaste FIN 1029/ HK Sika 12 % krossattu, pakaste FIN 750/ vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

5 Ammattina ruoka. HK naudanliha: suikaleet, kuutiot 1979 HK naudan paistisuikale (ne) n. 2 kg/vac. KESPRO MN 1725 T HK naudan paistikuutio (ne) 2x2 cm, n. 2 kg/vac. KESPRO MN 1731 T HK naudan suikale (no) n. 2 kg/vac. KESPRO MN 1726 T HK naudan kuutio (no), 2x2 cm, n. 2 kg/vac. KESPRO MN 1732 T gluteeni porsaan josta josta a suola laktoosi soija kananmuna HK Naudan: suikaleet, kuutiot 1979 HK Naudan paistisuikale (NE) FIN 522/ , HK Naudan suikale (NO) FIN 562/ , HK Naudan paistikuutio (NE) FIN 522/ , HK Naudan kuutio (NO) FIN 562/ ,

6 Liha HK naudanliha: annospihvit 3633 HK naudan sisäpaistileike n. 150 g, n. 1,5 kg/vac. KESPRO MN HK naudan sisäfileepihvi n. 180 g, 5 kpl/vac. KESPRO Ainekset: suomalainen naudan (90 %), vesi, suola (0,4 %), stabilointiaineet (E407, E450, E451), glukoosi, muunnettu perunatärkkelys, hapettumisenestoaineet (askorbiinihappo, E315), säilöntäaineet (E202, E212) HK naudan sisäfileepihvi n. 150 g, 5 kpl/vac. KESPRO MN HK naudan ulkofileepihvi, nuijittu, n. 140 g, 10 kpl/vac. KESPRO MN 1740 T HK naudan sisäfileepihvi n. 160 g, 5 kpl/vac HK naudan ulkofileepihvi, nuijittu, n. 150 g, 10 kpl/vac. KESPRO MN 3230 porsaan soija josta josta a suola laktoosi gluteeni kananmuna HK Naudan: annospihvit 3633 HK Naudan sisäpaistileike FIN 460/ ,6 2,7 0 0, HK Naudan sisäfileepihvi FIN 510/ , HK Naudan ulkofileepihvi, nuijittu FIN 550/ , HK Naudan lehtipihvi, pakaste SWE 559/ , vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

7 Ammattina ruoka. HK naudanliha: fileet, paistit, muu pala 3249 HK naudan ulkofileepihvi, nuijittu n. 250 g, 5 kpl/vac HK naudan höystö, pakaste n. 20 kg/ltk MN 3249 T HK naudan lehtipihvi, pakaste, n. 140 g, 20 kpl, 2,8 kg/ltk KESPRO T HK Takuumurea naudan sisäfilee, n. 1,5 kg/vac. KESPRO MN 1116 T TAKUU- MUREA 1951 HK naudan ulkofilee, kalvoton n. 3 kg/vac. KESPRO MN 1702 T porsaan josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna HK Naudan: fileet, paistit, muu pala 1930 HK Naudan höystö, pakaste EU 510/ , HK Takuumurea Naudan sisäfilee FIN 510/ , HK Naudan ulkofilee, kalvoton FIN 513/ , EU (Fin, SVE, POL, ned, GER, irl) 7

8 Liha HK naudanliha: fileet, paistit, muu pala 1952 HK naudan ulkofilee, marmori n. 4,5 kg/vac HK naudan ulkopaisti, extra n. 10 kg/vac. KESPRO MN HK Raavaan entrecôte n. 2,3 kg/vac HK Takuumurea naudan paahtopaisti, n. 2,6 kg/vac. KESPRO MN 1310 T TAKUU- MUREA 3473 HK Takuumurea naudan ulkofilee, kalvollinen, n. 4,5 kg/vac. KESPRO MN 1120 TAKUU- MUREA 3438 HK Takuumurea naudan sisäpaisti, n. 5 kg/vac. KESPRO MN 1311 TAKUU- MUREA 1869 HK naudan kulmapaisti n. 4,4 kg/vac. KESPRO MN HK naudan lapa, luuton n. 4 kg/vac. KESPRO vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

9 Ammattina ruoka. HK RAAKAPAKASTEET: 6111 HK nauta-hampurilaispihvi 45 g, n. 125 kpl, 5,625 kg/ltk KESPRO T Ainekset: naudan, suola (0,6 %) HK nauta-hampurilaispihvi 110 g, 68 kpl, 7,48 kg/ltk KESPRO T MN Ainekset: naudan, suola (0,6 %) HK nauta-hampurilaispihvi 75 g, 60 kpl, 4,5 kg/ltk KESPRO T MN Ainekset: naudan, suola (0,6 %) HK Porsaan ulkofileeleike, paneroitu, g, n. 5 kg/ltk Ainekset: porsaan ulkofilee, korppujauho, vesi, vehnätärkkelys, vehnäjauho,, suola (1,2 %), mausteet (mustapippuri, paprika), muunnettu vehnätärkkelys. Lihapitoisuus 75 %. porsaan josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna HK Naudan: fileet, paistit, muu pala 1952 HK Naudan ulkofilee, marmori FIN 780/ HK Raavaan entrecôte FIN 780/ HK Takuumurea Naudan ulkofilee, kalvoll. FIN 560/ , HK Naudan kulmapaisti FIN 510/ , HK Naudan ulkopaisti, extra FIN 559/ , HK Takuumurea Naudan paahtopaisti FIN 510/ , HK Takuumurea Naudan sisäpaisti FIN 559/ , HK Naudan lapa, luuton FIN 600/ , HK Raakapakasteet: 6111 HK Nauta-hampurilaispihvi SWE 987/ , HK Porsaan ulkofileeleike, paneroitu EST 629/149 18,5 4,0 9,6 0 0,01 1,

10 Liha HK ViLJAPOSSU: suikaleet, kuutiot HK ViLJAPOSSU: annosleikkeet 3464 HK Viljapossun paistisuikale (SE) 1962 HK Viljapossun ulkofileeleike, n. 2 kg/vac. nuijittu, n. 120 g, 10 kpl/vac. KESPRO MN 2351 T KESPRO MN 2051 T HK Viljapossun suikale (SO) n. 2 kg/vac HK Viljapossun ulkofileeleike, nuijittu, n. 140 g, 10 kpl/vac. KESPRO MN 2018 T KESPRO MN 2052 T HK Viljapossun paistikuutio (SE) 2x2 cm, n. 2 kg/vac. KESPRO MN 2350 T HK Viljapossun ulkofileeleike, nuijittu, n. 150 g, 10 kpl/vac. KESPRO MN HK Viljapossun kuutio (SO) 2x2 cm, n. 2 kg/vac. KESPRO MN 2072 T HK Viljapossun ulkofileeleike, nuijittu, n. 180 g, 10 kpl/vac. MN porsaan josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna HK Viljapossu: suikaleet, kuutiot 3464 HK Viljapossun paistisuikale (SE) FIN 559/ , HK Viljapossun suikale (SO) FIN 656/ , HK Viljapossun paistikuutio (SE) FIN 559/ , HK Viljapossun kuutio (SO) FIN 656/ , HK Viljapossu: annosleikkeet 1962 HK Viljapossun ulkofileeleike, FIN 520/ , nuijittu vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

11 Ammattina ruoka. HK ViLJAPOSSU: fileet, kinkut, muu pala 1727 HK Viljapossun sisäfilee n. 0,55 kg/kpl, n. 3,6 kg/vac HK Viljapossun kinkku, luuton, ton, n. 6,5 kg/vac. KESPRO MN 2014 KESPRO MN 3381 T HK Viljapossun sisäfilee, yksittäin pakattu, n. 0,55 kg/vac HK Viljapossun niska n. 2,3 kg/vac. KESPRO MN T KESPRO MN 2025 T HK Viljapossun ulkofilee n. 3,6 kg/vac. KESPRO MN 2011 T HK Viljapossun Herkkupaisti n. 1,2 kg/vac. KESPRO T Ainekset: suomalainen porsaan (75 %), vesi, rypsiöljy, suola (1,1 %), mausteet (valkopippuri, mustapippuri, sipuli, paprika), stabilointiaineet (E450, E451), glukoosi, hapettumisenestoaine (E316), arominvahvenne, hiivauute, maltodekstriini (maissi), emulgointiaine (soijalesitiini), sakeuttamisaineet (guarkumi, ksantaanikumi), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), aromit (paprika), säilöntäaineet (kaliumsorbaatti, E211, E250). porsaan josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna HK Viljapossu: fileet, kinkut, muu pala 1727 HK Viljapossun sisäfilee FIN 520/ , HK Viljapossun ulkofilee FIN 596/ , HK Viljapossun kinkku, luuton, ton FIN 562/ , HK Viljapossun niska FIN 720/ , HK Viljapossun Herkkupaisti FIN 740/ ,8 0 1,

12 Liha HK ELiMET, PAKASTE 2067 HK naudan maksaviipale n. 1 kg/vac. KESPRO MN T Karitsan lapakuutio 5 kg/ltk nzl KESPRO MN T HK naudan maksa, jauhettu 1,4 kg/vac. KESPRO MN T Lampaan paisti, luuton, n. 2 kg/vac. nzl KESPRO MN T HK naudan maksakuutio 2x2 cm, 2 x n. 2,5 kg/ltk KESPRO MN T Poron käriste n. 5 kg/ltk Fin/SWE KESPRO LAMMAS JA RiiSTA, PAKASTE 1151 Karitsan paahtopaisti n g, n. 0,5 kg/vac. nzl 3824 Saksanhirvikäristys 2 x 2,5 kg/ltk nzl KESPRO Ainekset: uusiseelantilainen saksanhirvi (90 %), vesi, suola (0,3 %). KESPRO MN porsaan, porsaanmaksa josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna HK Elimet, pakaste 2067 HK Naudan maksaviipale FIN 562/ , HK Naudan maksa, jauhettu FIN 562/ , HK Naudan maksakuutio FIN 562/ , vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

13 HK Pro suosittelee: Naudan sisäfilee Ammattina ruoka. Coeur de filet on sisäfileen sydän eli tasapaksu keskiosa. Puhdista naudan sisäfileestä kalvot ja leikkaa fileen hännät eli filet mignon erilleen. Ruskista pannulla kauttaaltaan. Hiero pintaan suolaa ja pippuria. Työnnä paistolämpömittari n paksuimpaan kohtaan ja laita uuniin 100 C lämpötilaan. Liha on parhaimmillaan, kun sisälämpötila on 55 astetta. Anna fileen levähtää ennen leikkaamista. Mikäli haluat sta aavistuksen kypsempää, anna sen vetäytyä folioon käärittynä puolisen tuntia. Coeur de filet n syvin olemus on löytynyt HK Naudan sisäfileen löydät sivulta 7 ja Flodins Härän sisäfileen sivulta 14. Coeur de filet eli suoraan suomenkielelle käännettynä fileen sydän on naudan sisäfileen eli seläkkeen tasapaksuinen keskiosa. Sen kapenevaa kärkeä puolestaan kutsutaan nimellä filet mignon. Coeur de filet on hyvä valinta silloin, kun halutaan valmistaa pihveistä parhaat. Yhtä hyvin fileen sydän sopii kokonaisena kypsennettäväksi, jolloin paistoajan kanssa ei tarvitse olla aivan yhtä tarkkana. Suomessa naudan sisäfileepihveistä tunnetuimpia ovat pippuripihvin ohella tornimaisen paksu, alun perin sisäfileen kärjestä valmistettu, tournedos ja ohuempi Chateaubriand. Molempien synty juontaa juurensa Ranskaan. Pihveistä ylellisimpiin kuuluu Tournedos Rossini, joka kruunataan hanhenmaksalla ja tryffelilastuilla. Rohkeasti riimittelemään raakaan an liittyy usein turhia ennakkoluuloja. Ehkä pitäisikin puhua ilman lämpöä kypsytetystä graavatusta sta. Sitähän eri tavoin varioidut carpacciot sen pohjoismainen sukulainen, pintasuolattu riimihärkä ovat. Carpaccion juuret johtavat venetsialaiseen Harry s bar:iin, jossa voi yhä käydä maistamassa alkuperäisen reseptin mukaista annosta. 13

14 Flodins FLODINS: 6351 Flodins Härän sisäfilee n. 1,4-1,8 kg/vac Flodins Juottovasikan entrecôte, n. 1,3 kg/vac Flodins Härän ulkofilee, kalvollinen, n. 4 kg/vac Flodins Naudan sisäfileepihvi, n. 150 g, 5 kpl, n. 0,75 kg/vac. KESPRO MN Flodins Härän ulkofilee, kalvoton, n. 2,8 kg/vac Flodins Naudan ulkofileepihvi, n. 150 g, 10 kpl, n. 1,5 kg/vac. KESPRO MN Flodins Hereford Entrecôtepihvi, n. 250 g, n. 1,25 kg MN 4774 UUTUUS 1203 Flodins Karitsan ulkofilee, pakaste, n. 170 g, 700 g/vac. n. 10 kg/ltk. porsaan josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna Flodins 6351 Flodins Härän sisäfilee BRA 510/ , Flodins Härän ulkofilee, kalvollinen NED 559/ , Flodins Härän ulkofilee, kalvoton BRA 513/ , Flodins Hereford Entrecôtepihvi URU 780/ Flodins Juottovasikan Entrecôte EU 449/ , Flodins Naudan sisäfileepihvi EU 510/ , Flodins Naudan ulkofileepihvi EU 513/ , Flodins Karitsan ulkofilee, pakaste NZL 767/ , EU (FIN, SVE, POL, NED, GER, IRL) 14 vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

15 Ammattina ruoka. FLODINS: raakapakasteet ja kypsät t 6688 Flodins Hampurinpihvi Aberdeen Angus, 150 g, pakaste, 12 kg/ltk. MN Ainekset: naudan (Aberdeen Angus) 93,7 %, suola (1,5 %), rosmariiniuute, valkopippuri, hapettumisenestoaine (E330). UUTUUS 5243 Flodins Broilerisuikale, kypsä, irtopakastettu, 4x2,5 kg/ltk. KESPRO Ainekset: kananpojan rintafilee, marinadi (vesi, suola, muunnettu tapiokatärkkelys,, muunnettu perunatärkkelys, säilöntäaine (E262), hapettumisenestoaine (E331), lysiini). Suolapitoisuus 1,0 %. Lihapitoisuus 83 % Flodins Naudan jauhe, kypsä, irtopakastettu, 15 kg/ltk. Ainekset: naudan 100 %. UUTUUS 5165 Flodins Broilerikuutio, kypsä, irtopakastettu, 4x2,5 kg/ltk. Ainekset: kananpojan rintafilee, marinadi (vesi, riisiöljy,, muunnettu tapiokatärkkelys, suola, mausteet (sipuli, paprika), tomaattisose, savuaromi, maltodekstriini, muunnettu perunatärkkelys, säilöntäaine (E262), hapetumisenestoaine (E331), lysiini, väri (E160c), stabilointiaineet (E415). Suolapitoisuus 1,5 %. Lihapitoisuus 78 % Flodins Nautakuutio, kypsä, irtopakastettu, 15 kg/ltk. Ainekset: naudan, tärkkelys (tapioka), suola (0,8 %). 100 g:aan tuotetta on käytetty 113 g a. UUTUUS 7164 Flodins Grillattu kananpojan rintafilee, irtopakastettu g, 4x2,5 kg/ltk KESPRO Ainekset: kananpojan rintafilee, marinadi (vesi, muunnettu tapiokatärkkelys, dekstroosi, suola, d-xyloosi, glukoosisiirappi, muunnettu perunatärkkelys, säilöntäaine (E262), hapettumisenestoaine (E331), lysiini). Suolapitoisuus 1,5 %. Lihapitoisuus 80 %. porsaan josta josta a suola laktoosi gluteeni soija kananmuna Flodins: raakapakasteet ja kypsät t 6688 Flodins Hampurinpihvi Aberdeen Angus ARG 700/ ,9 1,0 1, Flodins Naudan jauhe, kypsä, irtopakastettu BRA 800/ <1, Flodins Nautakuutio, kypsä, irtopakastettu BRA 700/ ,0 1, , Flodins Broilerisuikale, kypsä, irtopakastettu THA 420/ ,0 <1, , Flodins Broilerikuutio kypsä, irtopakastettu THA 500/ ,5 2, , Flodins Grillattu kananpojan rintafilee, irtopakastettu THA 500/ ,5 2, ,

16 Siipikarja Ammattina ruoka. KARiniEMEn KAnAnPOiKA: suikaleet 2257 Kariniemen Kananpojan fileesuikale, marinoimaton n. 2 kg/vuoka KESPRO MN 4134 T Ainekset: suomalainen broilerinfilee Kariniemen Kananpojan paistisuikale, esimarinoitu n. 2 kg/vuoka KESPRO MN 2750 T Ainekset: suomalainen broilerin (85 %), vesi, rypsiöljy, suola (0,9 %), happamuudensäätöaineet (E325, E330, E262),, arominvahventeet (E621, proteiinihydrolysaatti (maissi)), sakeuttamisaineet (E412, E415), säilöntäaineet (E202, E211) Kariniemen Kananpojan fileesuikale hunajamarinadissa n. 4 kg/vuoka KESPRO MN 4652 T Ainekset: suomalainen broilerinfilee (70 %), vesi, rypsiöljy, hunajaomenaviinietikka, suola (0,8 %), maissimaltodekstriini, glukoosi, stabilointiaineet (E450, E451), mausteet (paprika, curry, mustapippuri, kurkuma, valkosipuli), ksantaanikumi, guarkumi, hiivauute, aromit (kerma, sipuli), kurkumiini Kariniemen Kananpojan paistisuikale hunajamarinadissa n. 2 kg/vuoka KESPRO MN 2635 T Ainekset: suomalainen broilerin koipireisi (70 %), vesi, rypsiöljy, hunaja-omenaviinietikka, maissimaltodekstriini, glukoosi, stabilointiaineet (E450, E451), mausteet (paprika, curry, mustapippuri, valkosipuli, kurkuma), suola (0,7 %), aromit (kerma, sipuli), hiivauute, ksantaanikumi, guarkumi, kurkumiini. porsaan kananmuna josta josta a suola soija % Kariniemen Kananpoika: suikaleet 2257 Kariniemen Kananpojan fileesuikale, marinoimaton FIN 450/ , Kariniemen Kananpojan fileesuikale hunajamarinadissa FIN 500/ ,5 1,7 0 0, Kariniemen Kananpojan paistisuikale, esimarinoitu FIN 680/162 16,2 10,6 0,7 0 0, Kariniemen Kananpojan paistisuikale hunajamarinadissa FIN 620/ ,0 1,7 0 0, vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

17 Ammattina ruoka. KARiniEMEn KAnAnPOiKA: fileet, pihvit, leikkeet 2374 Kariniemen Kananpojan rintafilee, marinoimaton g n. 4,4 kg/vuoka, 25 kpl KESPRO MN 4653 T Ainekset: suomalainen broilerinfilee Kariniemen Kananpojan fileepihvi, miedosti suolattu g, n. 2 kg/vuoka 15 kpl KESPRO MN 2794 T Ainekset: suomalainen broilerinfilee (85 %), vesi, suola (0,6 %), stabilointiaineet (E450, E451, E415) Kariniemen Kananpojan rintafilee, marinoitu g n. 4,4 kg/vuoka, 25 kpl KESPRO MN T Ainekset: suomalainen broilerin rintafilee (80 %), vesi, rypsiöljy, suola (1,3 %), etikka, maissimaltodekstriini, mausteet (paprika, curry, valkopippuri, valkosipuli),, glukoosi, stabilointiaineet (E450, E451), aromivahvenne, aromit (korianteri, muskottipähkinä), happo, ksantaanikumi, guarkumi Kariniemen Kananpojan fileepihvi, marinoimaton g n. 2,5 kg/vuoka, 18 kpl KESPRO MN 2529 Ainekset: suomalainen broilerinfilee. porsaan kananmuna josta josta a suola soija % Kariniemen Kananpoika: fileet, pihvit, leikkeet 2374 Kariniemen Kananpojan rintafilee, marinoimaton FIN 450/ , Kariniemen Kananpojan rintafilee, marinoitu FIN 410/ ,0 0,6 0 1, Kariniemen Kananpojan fileepihvi, miedosti suolattu FIN 377/ , , Kariniemen Kananpojan fileepihvi, marinoimaton FIN 450/ ,

18 Siipikarja Ammattina ruoka. KARiniEMEn KAnAnPOiKA: fileet, pihvit, leikkeet 2463 Kariniemen Kananpojan fileepihvi, marinoitu g n. 2 kg/vuoka, 15 kpl KESPRO MN 2463 Ainekset: suomalainen broilerinfilee (90 %), vesi, rypsiöljy, suola (0,8 %), etikka, maissimaltodekstriini, mausteet (paprika, curry, valkopippuri, valkosipuli),, glukoosi, arominvahvenne, aromit (korianteri, muskottipähkinä), happo, ksantaanikumi, guarkumi Kariniemen Kananpojan minuuttipihvi, miedosti suolattu g, n. 900 g/rasia, 8-10 kpl KESPRO MN Ainekset: suomalainen broilerinfilee (85 %), vesi, suola (0,6 %), stabilointiaineet (E450, E451), ksantaanikumi Kariniemen Kananpojan fileepihvi hunajamarinadissa g n. 4 kg/vuoka, 28 kpl KESPRO MN 2404 Ainekset: suomalainen broilerinfilee (90 %), vesi, rypsiöljy, hunajaomenaviinietikka, suola (0,3 %), maissimaltodekstriini, glukoosi, mausteet (paprika, curry, mustapippuri, kurkuma, valkosipuli), ksantaanikumi, guarkumi, hiivauute, aromit (kerma, sipuli), kurkumiini Kariniemen Kananpojan minuuttipihvi hunajamarinadissa g, n. 1 kg/rasia, 8-10 kpl KESPRO MN T Ainekset: suomalainen broilerinfilee (70 %), vesi, rypsiöljy, hunajaomenaviinietikka, suola (0,8 %), maissimaltodekstriini, glukoosi, stabilointiaineet (E450, E451), mausteet (paprika, curry, mustapippuri, valkosipuli, kurkuma), ksantaanikumi, guarkumi, hiivauute, aromit (kerma, sipuli), kurkumiini. porsaan josta josta a suola soija kananmuna % Kariniemen Kananpoika: fileet, pihvit, leikkeet 2463 Kariniemen Kananpojan fileepihvi, marinoitu FIN 414/ ,0 0,5 0 0, Kariniemen Kananpojan fileepihvi hunajamarinadissa FIN 580/ , , Kariniemen Kananpojan minuuttipihvi, miedosti suolattu FIN 400/ , , Kariniemen Kananpojan minuuttipihvi hunajamarinadissa FIN 500/ ,5 1,7 0 0, vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

19 Ammattina ruoka. Tiesitkö tämän Kariniemen vastuullisesta kotitilasta? 1. Kariniemen kananpojat kasvatetaan tutuilla sopimustiloilla Satakunnassa ja Varsinais-Suomen alueella. 2. Kananpojat syövät todellista kotiruokaa, josta suuri osa on oman pellon viljaa. 3. Suomalaiset kananpojat ja niiden emot ovat maailman terveimpiä. Kariniemen lintujen terveyden varmistaa oma eläinlääkäri. 4. Hormonit ovat Kariniemen tilalla kiellettyjä. 5. Linnut tepastelevat kanalassa mukavalla pehmeällä turvepehkulla, ja ne elävät säännöllisessä vuorokausirytmissä. 6. Jo 65 % kanaloiden lämmöstä tuotetaan kotimaisella biolla. Myös tuulivoiman osuus kasvaa, ollen jo 10 % ntuotannosta. 7. Euran tuotantolaitoksella on ISO ympäristönhallintajärjestelmä. Periaatteena on parantaa toimintaa koko ajan ja toimia niin, että tuotannosta aiheutuva haitta ympäristölle on mahdollisimman pieni. 8. Kariniemen tuotteissa on nyt yhteensä 20 % vähemmän suolaa kuin ennen, ja maku on entistä parempi. Tavoitteena on suolan 25 % kokonaisvähennys. 9. Natriumglutamaatti on poistettu jo lähes kaikista Kariniemen tuotteista ja tavoitteena on poistaa se kokonaan. 10. Kaikki Kariniemen marinadit on tehty rypsiöljyyn, josta saa välttämättömiä omega3-happoja. Tervetuloa tutustumaan tarkemmin suomalaisen Kariniemen vastuullisuusohjelmaan, toimintaamme ja tavoitteisiimme

20 Siipikarja KARiniEMEn KAnAnPOiKA: fileet, pihvit, leikkeet KARiniEMEn KAnAnPOiKA: rintaleikkeet, koipireidet, kokonainen, siipi Ammattina ruoka Kariniemen Kananpojan minuuttileike, marinoitu g, n. 2 kg/vuoka KESPRO MN T Ainekset: suomalainen broilerin (72 %), vesi, rypsiöljy, mausteet (valkopippuri, mustapippuri, paprika, curry, sipuli, valkosipuli, chili), suola (0,8 %),, stabilointiaineet (E450, E451), punajuuriväri, ksantaanikumi, aromit, guarkumi, sitruunahappo, säilöntäaineet (E202, E211) Kariniemen Kananpojan rintaleike, miedosti suolattu, g, n. 4 kg/vuoka, vähintään 14 kpl KESPRO MN 4135 T Ainekset: suomalainen broilerin rintaleike (90 %), vesi, suola (0,6 %), stabilointiaineet (E450, E451) Kariniemen Kananpojan rintaleike, marinoitu, g, n. 4 kg/vuoka, vähintään 12 kpl KESPRO MN 4650 T Ainekset: suomalainen broilerin rintaleike (72 %), vesi, rypsiöljy, suola (1,5 %), etikka, maissimaltodekstriini, mausteet (mm. paprika, curry, valkopippuri, valkosipuli),, stabilointiaineet (E450, E451), glukoosi, arominvahvenne, happo, guarkumi, ksantaanikumi, aromit (mm. korianteri) porsaan josta josta a suola soija kananmuna % Kariniemen Kananpoika: fileet, pihvit, leikkeet 2984 Kariniemen Kananpojan minuuttileike, marinoitu FIN 573/ ,0 0,8 0 0, Kariniemen Kananpoika: rintaleikkeet, koipireidet, kokonainen, siipi 2261 Kariniemen Kananpojan rintaleike, miedosti suolattu FIN 570/ , , Kariniemen Kananpojan rintaleike, marinoitu FIN 520/ ,0 1,2 0 1, vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

21 Ammattina ruoka Kariniemen Kananpojan koipireisi, miedosti suolattu g, n. 4 kg/vuoka, kpl 2468 Kariniemen Kananpojan koipireisi, marinoitu, g, n. 16 kg/säkki, vähintään 45 kpl KESPRO MN 4657 T Ainekset: suomalainen broilerin (90 %), vesi, suola (0,6 %), stabilointiaineet (E450, E451). Ainekset: suomalainen broilerin koipireisi (72 %), vesi, rypsiöljy, suola (1,5 %), etikka, maissimaltodekstriini, mausteet (paprika, curry, valkopippuri, valkosipuli),, glukoosi, stabilointiaineet (E450, E451), arominvahvenne, aromit (korianteri, muskottipähkinä), happo, ksantaanikumi, guarkumi Kariniemen Kananpojan koipireisi, marinoitu g, n. 4,4 kg/vuoka KESPRO MN 2233 T Ainekset: suomalainen broilerin koipireisi (72 %), vesi, rypsiöljy, suola (1,5 %), etikka, maissimaltodekstriini, mausteet (mm. paprika, curry, valkopippuri, valkosipuli),, glukoosi, stabilointiaineet (E450, E451), aromivahvenne, aromit (korianteri, muskottipähkinä), happo, ksantaanikumi, guarkumi Kariniemen Kananpojan liekkisiivet, 700 g T Ainekset: suomalainen broilerin siipi (87 %), vesi, suola (1,0 %), mausteet (mm. cayenne, valkosipuli, mustapippuri),, happo, stabilointiaineet (E450, E451), maissimaltodekstriini, aromit (mm. paprika), säilöntäaineet (E202, E211, E262), ksantaanikumi. porsaan josta josta a suola soija kananmuna % Kariniemen Kananpoika: rintaleikkeet, koipireidet, kokonainen, siipi 2510 Kariniemen Kananpojan koipireisi, miedosti suolattu FIN 860/ ,8 0 0, Kariniemen Kananpojan 2468 koipireisi, marinoitu FIN 850/ ,2 0 1, Kariniemen Kananpojan Liekkisiivet FIN 730/170 16,5 11,3 1,4 0 1,

22 Siipikarja KARiniEMEn KAnAnPOiKA: rintaleikkeet, koipireidet, kokonainen KARiniEMEn KAnAnPOiKA: pakaste Ammattina ruoka Kariniemen Grillibroileri, kokonainen, marinoitu n. 20 kg/säkki, 15 kpl KESPRO MN Kariniemen Kananpojan paistisuikale, marinoimaton, 2,5 kg/tanko KESPRO Ainekset: suomalainen broileri (85 %), vesi, rypsiöljy, suola (1,3 %), etikka, maissimaltodekstriini, mausteet (mm. paprika, curry, valkopippuri, valkosipuli),, glukoosi, arominvahvenne, stabilointiaineet (E450, E451), happo, aromit (mm. korianteri), guarkumi, ksantaanikumi. Ainekset: suomalainen broilerin Kariniemen Kananpojan, jauhe, 3 kg/tanko KESPRO MN T Ainekset: suomalainen broilerin. porsaan josta josta a suola soija kananmuna % Kariniemen Kananpoika: rintaleikkeet, koipireidet, kokonainen 2457 Kariniemen Grillibroileri, kokonainen, marinoitu FIN 800/ ,2 0 1, Kariniemen Kananpoika: pakaste 2465 Kariniemen Kananpojan paistisuikale, marinoimaton FIN 750/ Kariniemen Kananpojan jauhe FIN 730/ vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

23 Ammattina ruoka. KARiniEMEn KALKKUnA: suikaleet KARiniEMEn KALKKUnA: pihvit, leikkeet 2382 Kariniemen Kalkkunan fileesuikale, esimarinoitu, n. 2 kg/vuoka KESPRO MN 4282 T Ainekset: suomalainen kalkkunanfilee (78 %), vesi, kasviöljy, suola (0,9 %), happamuudensäätöaineet (E325, E330, E262),, stabilointiaineet (E450, E451), sakeuttamisaineet (E412, E415), arominvahvenne, proteiinihydrolysaatti (maissi), säilöntäaineet (E202, E211) Kariniemen Kalkkunan lehtipihvi, miedosti suolattu g, n. 2 kg/vuoka, 25 kpl KESPRO MN 2642 T Ainekset: suomalainen kalkkunanfilee (90 %), vesi, suola (0,6 %), stabilointiaineet (E450, E451) Kariniemen Kalkkunan paistisuikale, esimarinoitu, n. 2 kg/vuoka KESPRO MN 4280 T Ainekset: suomalainen kalkkunan (78 %), vesi, kasviöljy, suola (0,9 %), happamuudensäätöaineet (E262, E325, E330),, stabilointiaineet (E450, E451), sakeuttamisaineet (E412, E415), arominvahvenne, proteiinihydrolysaatti (maissi), säilöntäaineet (E202, E211) Kariniemen Kalkkunan fileepihvi, miedosti suolattu n. 140 g, n. 2,1 kg/vuoka, 15 kpl KESPRO MN 2272 Ainekset: suomalainen kalkkunanfilee (90 %), vesi, suola (0,6 %), stabilointiaineet (E450, E451). porsaan josta josta a suola soija kananmuna % Kariniemen Kalkkuna: suikaleet 2382 Kariniemen Kalkkunan fileesuikale, esimarinoitu FIN 680/162 16,2 10,6 0,7 0 0, Kariniemen Kalkkunan paistisuikale, esimarinoitu FIN 600/ ,8 0,6 0 0, Kariniemen Kalkkuna: pihvit, leikkeet 2642 Kariniemen Kalkkunan lehtipihvi, miedosti suolattu FIN 434/103 22,9 1, , Kariniemen Kalkkunan fileepihvi, miedosti suolattu FIN 434/103 22,9 1, ,

24 Siipikarja Ammattina ruoka. KARiniEMEn KALKKUnA: pihvit, leikkeet KARiniEMEn KALKKUnA: pakaste 2249 Kariniemen Kalkkunan fileepihvi, marinoitu, n. 150 g n. 1,7 kg/vuoka, 10 kpl KESPRO MN 4654 T Ainekset: suomalainen kalkkunanfilee (70 %), vesi, kasviöljy, happamuudensäätöaineet (E270, E325, E330), suola (1,1 %), maltodekstriini (maissi), mausteet (mm. paprika, sinapinsiemen, mustapippuri, sipuli, valkosipuli), aromit (mm. valkopippuri), stabilointiaineet (E450, E451),, sakeuttamisaineet (E412, E415), hiivauute, elintarvikeväri (E150c), säilöntäaineet (E202, E211, E262) Kariniemen Kalkkunajauhe n. 3 kg/tanko KESPRO Ainekset: suomalainen kalkkunan Kariniemen Kalkkunan paistileike, marinoitu, n. 80 g n. 2,3 kg/vuoka, 24 kpl KESPRO MN 2253 Ainekset: suomalainen kalkkunan (70 %), vesi, kasviöljy, happamuudensäätöaineet (E270, E325, E330), suola (1,1 %), maltodekstriini (maissi), mausteet (mm. paprika, sinapinsiemen, mustapippuri, sipuli, valkosipuli), aromit (mm. valkopippuri), stabilointiaineet (E450, E451),, sakeuttamisaineet (E412, E415), hiivauute, elintarvikeväri (E150c), säilöntäaineet (E202, E211, E262). porsaan josta josta suola a laktoosi gluteeni soija kananmuna % Kariniemen Kalkkuna: pihvit, leikkeet 2249 Kariniemen Kalkkunan fileepihvi, marinoitu FIN 511/ ,0 1,0 0 1, Kariniemen Kalkkunan paistileike, marinoitu FIN 570/ ,0 0,3 0 1, Kariniemen Kalkkuna: pakaste 2170 Kariniemen Kalkkunajauhe FIN 582/ , vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

25 HK Pro suosittelee: Viljapossun sisä- ja ulkofilee Ammattina ruoka. Porsaan sisäfilee leikataan poikkisyin eli hieman vinotn pikkupihveiksi eli noiseteiksi. Pekoniin käärityt noisetit pysyvät koossa ja kääntyvät pannulla kätevästi varrastikun avulla. Ulkofileepihviä voi kevyesti nuijia murean lopputuloksen saavuttamiseksi. Pikaruokaa parhaimmillaan Suomessa fileiden osuus porsaann kulutuksesta on suurempi kuin monissa muissa maissa. Vähäiset ja itsessään miedot viljapossun fileet ovatkin mitä parhainta pikaruokaa ne kypsyvät hetkessä vaikkapa mehevinä pikkupihveinä hienoina suikaleina wokissa. Fileet sopivat myös sellaisenaan kokonaisena kypsennettäväksi arvokkaasti kinakuoreen kääräistynä. Nyt on korkea aika nostaa klassiset leikkeet takaisin ansaittuun arvoonsa. Hauskan retrohenkiset ja takuulla maukkaat oskarit, floridat, wienit ja metsästäjät voi tuoda pienellä hienovirityksellä 2010-luvulle. Oikeista ja alkuperäisistä resepteistä ja niiden terveellisyydestä voidaan kiistellä, mutta kastike- ja lisukevalintojen avulla annoksia voi keventää viljapossuhan itsessään on vähäista. HK Viljapossun sisäfileen ja ulkofileen löydät sivulta 11. Ja kannattaa muistaa, että myös possupihvi on parhaimmillaan sisältä mehukkaana. Kuivan lopputuloksen välttää valitsemalla oikeat paistolämpötilat ja -ajat, sekä suosimalla esimerkiksi possunfileiden kypsentämistä kokonaisena. Mehevimmän lopputuloksen varmistamiseksi, kannattaa palan antaa rauhassa vetäytyä ennen leikkaamista. 25

26 Lihavalmisteet LEnKKiMAKKARAT 6465 HK Makkarakuutio 15x15x15 mm, 3 kg/vuoka KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, perunajauho, kamara, suomalainen naudan, suomalainen koneellisesti erotettu porsaan, suola (1,7 %), muunnettu maissitärkkelys, stabilointiaineet (E450, E451), glukoosi, mausteet (mm. valkopippuri, mustapippuri, inkivääri, korianteri), arominvahvenne, hapettumisenestoaine (E315), aromit (paprika), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 46 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 60 % HK Uunimakkara 80 g/kpl, 800 g/pkt KESPRO MN T Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, vesi, suo- malainen naudan, perunajauho, suomalainen porsaan, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunan, proteiini, suolavalmiste (suola [1,2 %], kaliumkloridi, muunnettu tärkkelys, magnesiumsulfaatti, hiivauute), happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), glukoosi, stabilointiaine (E450), aromit (chili, korianteri, valkosipuli, kumina, paprika, valkopippuri), arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 26 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 62 % Kokki Lenkkikuutio 3 kg/vuoka 6065 HK Uunimakkara 80 g/kpl, 4 kg/pkt, 50 kpl Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, vesi, suomalainen porsaan, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunan, perunajauho, stabilointiaineet (E450, E1422, E1420), happamuudensäätöaineet (E326, E262), suola (1,4 %), mausteet (mm. chili, korianteri, kurkuma, paprika, valkopippuri), glukoosi, proteiini, perunakuitu, aromit (mm. mustapippuri), arominvahvenne, hapettumisenestoaine (E300), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 13 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 69 %. Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, vesi, suomalainen naudan, perunajauho, suomalainen porsaan, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunan, proteiini, suolavalmiste (suola [1,2 %], kaliumkloridi, muunnettu tärkkelys, magnesiumsulfaatti, hiivauute), happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), glukoosi, stabilointiaine (E450), aromit (chili, korianteri, valkosipuli, kumina, paprika, valkopippuri), arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 26 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 62 %. tyydytt. happoja josta josta suola a porsaanlihmuna kanan- soija veri kala naudan siipikarjan % ja an verrattavat valm.ain. yht % Lenkkimakkarat 6465 HK Makkarakuutio 6032 Kokki Lenkkikuutio 6029 HK Uunimakkara 6065 FIN 1065/ ,0 9,0 0 0,3 1, FIN 920/ ,2 7,2 0 0,1 1, FIN 1000/ x 3, , vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

27 Ammattina ruoka HK iso Uunimakkara n. 155 g/kpl, n. 3,2 kg/vuoka, 21 kpl KESPRO MN 6468 T Ainekset: vesi, suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, suomalainen porsaan, perunajauho, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunan, suomalainen naudan, mineraalisuola (suola [1,2 %], kaliumkloridi, magnesiumsulfaatti, hiivauute), naudan sidekudos, hernejauho, glukoosi, muunnettu tärkkelys, stabilointiaine (E450), happamuudensäätöaineet (E326, E325, E262), arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), aromit (chili, korianteri, valkosipuli, kumina, paprika, valkopippuri), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 16 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 54 % HK Kevyt Sininen Lenkki, 500 g KESPRO MN T Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, vesi, kamara, perunajauho, suomalainen porsaan, stabilointiaineet (muunnettu tärkkelys, E450), maltodekstriini, suola (1,6 %), glukoosi, proteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valko- ja mustapippuri, inkivääri, korianteri), hapettumisenestoaine (E315), aromit (mm. paprika), arominvahvenne, säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 5 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 50 % HK Sininen Lenkki 580 g KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, perunajauho, kamara, suomalainen naudan, stabilointiaineet (muunnettu tärkkelys, E450, E451), suomalainen koneellisesti erotettu porsaan, suola (1,7 %), glukoosi, proteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valko- ja mustapippuri, inkivääri, korianteri), hapettumisenestoaine (E315), arominvahvenne, aromit (mm. paprika), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 43 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 54 % HK Juusto Sininen Lenkki, 500 g KESPRO MN Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, kamara, perunajauho, juusto (5,5 %), suomalainen naudan, suomalainen koneellisesti erotettu porsaan, stabilointiaineet (muunnettu tärkkelys, E450, E451), suola (1,7 %), glukoosi, proteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valko- ja mustapippuri, inkivääri, korianteri), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), arominvahvenne, aromit (mm. paprika), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 39 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 52 %. tyydytt. happoja josta josta suola a porsaanlihmuna kanan- soija veri kala naudan siipikarjan % ja an verrattavat valm.ain. yht % Lenkkimakkarat 6468 HK Iso Uunimakkara 5030 HK Sininen Lenkki 5037 HK Kevyt Sininen Lenkki 5079 HK Juusto Sininen Lenkki FIN 920/ ,5 8,6 0 1,0 1, FIN 950/230 9,0 18 7,0 6,5 0 0,9 1, FIN 710/ , ,0 1, FIN 990/ ,0 8,0 0 1,0 1,

28 Lihavalmisteet LEnKKiMAKKARAT GRiLLiMAKKARAT 6228 HK Kevyt Broilerlenkki, 400 g KESPRO MN T Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, vesi, perunajauho, suola (1,6 %), perunakuitu, happamuudensäätöaineet (E326, E262), stabilointiaine (E450), mausteet (mm. valkopippuri, mustapippuri, paprika, korianteri, kumina, inkivääri, valkosipuli), glukoosi, hapettumisenestoaine (E300), arominvahvenne, säilöntäaine (E250). Lihaan verrattavat valmistusaineet 62 % HK Parila Camping 120 g/kpl, 1,2 kg/pkt KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan- ja naudan, vesi, perunajauho, suomalainen koneellisesti erotettu porsaan, kamara, proteiini, suola (1,7 %), glukoosi, stabilointiaine (E450), hapettumisenestoaine (E315), arominvahvenne, aromit (mm. chili, korianteri, valkosipuli, kumina, paprika, valkopippuri), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 39 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 52 % HK Uunilenkki, 400 g KESPRO T Ainekset: vesi, koneellisesti erotettu broilerin, porsaan, perunajauho, kamara, koneellisesti erotettu kalkkunan, naudan sydän, suola (1,6 %), naudan, hernejauho, glukoosi, happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), stabilointiaineet (E450, E1422), arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), aromit (chili, korianteri, valkosipuli, kumina, paprika, valkopippuri), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 10 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 52 % HK Camping 100 g/kpl, 400 g/pkt KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, kamara, perunajauho, suomalainen naudan, suomalainen koneellisesti erotettu porsaan, stabilointiaineet (E450, E1420), suola (1,7 %), glukoosi, proteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valkopippuri, korianteri, inkivääri, paprika), hapettumisenestoaine (E300), aromit (mm. mustapippuri), arominvahvenne, säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 41 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 54 %. tyydytt. happoja josta josta suola a porsaanlihmuna kanan- soija veri kala naudan siipikarjan % ja an verrattavat valm.ain. yht % Lenkkimakkarat 6228 HK Kevyt Broilerlenkki 6077 HK Uunilenkki 6061 HK Parila Camping 5099 HK Camping FIN 660/ ,0 6,5 0 0,1 1, FIN 930/ ,0 9,0 0 1,0 1, FIN 970/ , ,6 1, FIN 950/ ,0 6,5 0 0,9 1, vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

29 Ammattina ruoka HK Camping Juusto 100 g/kpl, 400 g/pkt 5116 HK Bratwursti A-lk. 75 g/kpl, 2 kg/vuoka KESPRO MN T Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin-, kalkkunan- ja porsaan, vesi, perunajauho, suomalainen porsaan, juusto (5,0 %), kamara, stabilointiaineet (E450, muunnettu tärkkelys), suola (1,7 %), happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), glukoosi, proteiini, perunakuitu, mausteet (mm. valkosipuli, korianteri, valkopippuri), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), arominvahvenne, säilöntäaine (E250), aromit (mm. mustapippuri). Lihapitoisuus 10 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 52 %. Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, suola (1,6 %), stabilointiaine (E450), hapettumisenestoaine (E316), mausteet ja luonset aromit (kynteli, inkivääri, meirami, muskottikukka, muskottipähkinä, chili, valkosipuli, neilikka, korianteri, kumina, mustapippuri, valkopippuri, maustepippuri, timjami, sitruuna), arominvahvenne. Lihapitoisuus 86 % HK Camping Makkarapihvi 75 g/kpl, 3 kg/vuoka MN 5114 Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, suomalainen naudan, perunajauho, suomalainen koneellisesti erotettu porsaan, kamara, suola (1,7 %), muunnettu maissitärkkelys, stabilointiaine (E450), arominvahventeet (E621, E635, E627, E631), glukoosi, mausteet (mm. korianteri, valkosipuli, inkivääri, sipuli, mustapippuri), aromit, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 46 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 60 % HK Kabanossi Grillibalkan A-lk. 80 g/kpl, 400 g/pkt KESPRO MN 5253 T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, suomalainen naudan, kamara, proteiini, suola (1,7 %), happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), mausteet (mm. valkopippuri), stabilointiaine (E450), glukoosi, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), arominvahvenne, aromit (mm. mustapippuri, chili), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 80 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 84 %. tyydytt. happoja josta josta suola a porsaanlihmuna kanan- soija veri kala naudan siipikarjan % ja an verrattavat valm.ain. yht % Grillimakkarat 5027 HK Camping Juusto 5114 HK Camping Makkarapihvi 5116 HK Bratwursti 5253 HK Kabanossi Grillibalkan FIN 960/ ,0 9,0 0 1,0 1, FIN 920/ ,0 8,0 0 0,3 1, FIN 1149/275 13,9 24,3 9,4 0,8 0 0,2 1, FIN 1060/ ,5 1,6 0 1,3 1,

30 Lihavalmisteet GRiLLiMAKKARAT 5409 HK Kabanossi A-lk. 100 g/kpl, 400 g/pkt KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, silava, kamara, suomalainen naudan, suola (1,7 %), stabilointiaineet (muunnettu tärkkelys, E450), glukoosi, proteiini, perunakuitu, arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), aromit (mm. chili, valkosipuli, korianteri, kumina, paprika, valko- ja mustapippuri), mausteet (sipuli), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 72 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 76 % HK Kabanossi Juusto A-lk. 100 g/kpl, 400 g/pkt KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, juusto (8,0 %), kamara, stabilointiaineet (muunnettu tärkkelys, E450), suola (1,6 %), happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), proteiini, glukoosi, mausteet (mm. valkosipuli, korianteri, kumina, mustapippuri), perunakuitu, arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), säilöntäaine (E250), aromit (mm. chili). Lihapitoisuus 63 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 66 % HK Kabanossi Kevyt A-lk. 100 g/kpl, 400 g/pkt KESPRO MN Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, suomalainen broilerin, suomalainen naudan, stabilointiaineet (muunnettu tärkkelys, E450), glukoosi, maltodekstriini, suola (1,7 %), proteiini, perunakuitu, arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), aromit (mm. chili, valkosipuli, korianteri, kumina, paprika, valkoja mustapippuri), mausteet (sipuli), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 65 % Poprilli Grillimakkara 100 g/kpl, 400 g/pkt KESPRO MN 6162 T Ainekset: koneellisesti erotettu broilerin- ja kalkkunan, vesi, kamara, porsaan, perunajauho, happamuudensäätöaineet (kaliumlaktaatti, E262), suola (1,7 %), naudan sydän, naudan, muunnettu tärkkelys, stabilointiaine (E450), glukoosi, naudan sidekudos, proteiini, perunakuitu, arominvahvenne, hapettumisenestoaine (askorbiinihappo), aromit (chili, korianteri, valkosipuli, kumina, paprika, valkopippuri), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 11 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 55 %. tyydytt. happoja josta josta suola a porsaanlihmuna kanan- soija veri kala naudan siipikarjan % ja an verrattavat valm.ain. yht % Grillimakkarat 5409 HK Kabanossi 5046 HK Kabanossi Kevyt 5044 HK Kabanossi Juusto 6162 Poprilli Grillimakkara FIN 1050/ ,0 1,6 0 1,4 1, FIN 580/ ,0 2,5 4,5 0 2,5 1, FIN 1090/ ,5 3,0 0 0,6 1, FIN 910/ , ,5 1, vuoka = muovivuoka I vac. = vakuumipakkaus I ltk = pahvilaatikko I pss = pussi I =Gluteeniton I =Laktoositon I =Vähälaktoosinen

31 Ammattina ruoka. MUUT RUOKAMAKKARAT nakit 6057 HK Siskonmakkarapallero, kypsä, pakaste A-lk. n. 5-6 g/kpl, 3 kg/vuoka KESPRO MN T Ainekset: suomalainen porsaan, vesi, suomalainen naudan, suomalainen silava, suola (1,7 %), stabilointiaineet (E1422, E450), proteiini, perunakuitu, glukoosi, mausteet (mm. korianteri, kumina, inkivääri, paprika, valkopippuri), arominvahvenne, aromit. Lihapitoisuus 59 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 66 % HK Popsi nakkipala n. 3,5 g/kpl, 3 kg/vuoka KESPRO MN 6087 T Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, suomalainen porsaan, vesi, suomalainen naudan, kamara, perunajauho, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunan, suola (1,6 %), muunnettu tärkkelys, happamuudensäätöaineet (E326, E325), proteiini, mausteet ja aromit (mm. chili, korianteri, kurkuma, paprika, valkopippuri, kumina, neilikka, inkivääri, kardemumma, valkosipuli, mustapippuri), stabilointiaine (E450), glukoosi, arominvahvenne, hapettumisenestoaine (E300), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 17 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 57 % HK Herkkunakki n. 20 g/kpl, 3 kg/vuoka KESPRO MN T Ainekset: suomalainen koneellisesti erotettu broilerin, suomalainen porsaan, vesi, kamara, perunajauho, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunan, suola (1,6 %), muunnettu tärkkelys, happamuudensäätöaineet (E326, E325, E262), mausteet (mm. chili, korianteri, kurkuma, paprika, valkopippuri), stabilointiaine (E450), glukoosi, arominvahvenne, hapettumisenestoaine (E300), aromit (mm. mustapippuri), säilöntäaine (E250). Lihapitoisuus 22 %. Liha ja an verrattavat valmistusaineet yhteensä 70 %. tyydytt. happoja josta josta suola a porsaanlihmuna kanan- soija veri kala naudan siipikarjan % ja an verrattavat valm.ain. yht % Muut ruokamakkarat 6057 HK Siskonmakkarapallero, pakaste FIN 995/ ,7 3,0 0 0,4 1, Nakit 6087 HK Popsi Nakkipala 6147 HK Herkkunakki FIN 1051/ ,5 3,0 0 0,1 1, FIN 978/ ,3 3,0 0 0,1 1,

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä

Joululista. Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä Joululista 2008 Tilaa jouluruuat 7.11. mennessä 1 Joulu on lämmin sana, punaiset villasukat ja aattosaunan syli. Joulun näkee jo kaukaa: hiippalakki vilahtaa nurkan taakse, valoja syttyy yöhön. Pysähdy

Lisätiedot

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service

Tuoteopas 2014. Snellman Food Service. Lihat ja lihavalmisteet. TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service Tuoteopas 2014 Snellman Food Service Lihat ja lihavalmisteet TUOTEOPAS 2014 Snellman Food Service 1 Ivalo Muonio Kittilä Alueiden vastuuhenkilöt: 1. Maarit Ruuth, gsm 044-7966753 2. Jukka Heikkilä, gsm

Lisätiedot

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa!

Nautinnollista ja Rauhaisaa Joulunaikaa! Joulu saapuu pienin askelin, sytyttelee kynttilöitä tummeneviin iltoihin, rapisee ovien takana, kuiskailee nurkissa. Eikä aikaakaan, kun se on jo täällä: helisee hopeisina tiukuina, tuoksuu ja maistuu

Lisätiedot

SUOMEN RUOKALISTA

SUOMEN RUOKALISTA SUOMEN RUOKALISTA 2017 1 Ylikypsää possunniskaa ja kapris-sipulikastiketta 3 kg HK Ylikypsä Porsaan niska, viipaloitu, pakaste Nosta possun niskaviipaleet vadille. Kapris-sipulikastike 1 l HK Demi-glace

Lisätiedot

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 1/2013

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 1/2013 RUOKAKIRJA Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Service 1/213 Sisältö 4 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 6 7 TUORE LIHA LEIKKELEET JA RUOKAMAKKARAT 75 8 Atria naudan Leikkelemakkarat...

Lisätiedot

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä!

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kebabvartaat Original sarjan vartaat ovat käsintehtyjä premium luokan vartaita, lihapitoisuus 93 %! 147 Kebabvarras original 10 kg Kebab Aito ja oikea

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOODSERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Sisältö TUORE LIHA LEIKKELEET JA RUOKAMAKKARAT TAKE AWAY JA SIBYLLA KYPSÄ LIHA RIDDERHEIMS TUOTEINFO RUOKA LISÄTIETOJA

Sisältö TUORE LIHA LEIKKELEET JA RUOKAMAKKARAT TAKE AWAY JA SIBYLLA KYPSÄ LIHA RIDDERHEIMS TUOTEINFO RUOKA LISÄTIETOJA Sisältö 4 13 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 11 TUORE LIHA Atria naudanliha Naudan paistit ja muu palaliha... 14 15 Naudan E lajitelma... 16-17 Naudan 0 lajitelma... 17 Karjalanpaisti...

Lisätiedot

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 2/2011

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 2/2011 RUOKAKIRJA Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Service 2/211 4 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 9 11 TUORE LIHA Atria Naudan Naudan... 11 13 Naudan E lajitelma...1314 Naudan lajitelma...

Lisätiedot

SUOMEN RUOKALISTA

SUOMEN RUOKALISTA SUOMEN RUOKALISTA 2018 1 Kuvassa broilerituottaja Ilkka Uusitalo ja HKScan Pron johtaja Arto Pajukko. ASIAKASTA KUNNIOITTAEN ENTISTÄ MAISTUVAMPI ARKI TÄNÄÄN JA HUOMENNA Vuosi 2018 on meillä HKScan Prossa

Lisätiedot

Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5

Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5 Päiväkodit ja koulut (Alakylä, Tirinkylä, Ylikylä, Huttukylä, Lukio ja Jokiranta), Kiertävä viikko 5 Maanantai Pinaattikeitto ja kananmuna PINAATTIKEITTO L Vesi; Maitojuoma kevyt laktoositon (Maito ja

Lisätiedot

Suorastaan suussa sulavaa

Suorastaan suussa sulavaa FOOD SERVICE 2019 Suorastaan suussa sulavaa Parasta kanaa Kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin,

Lisätiedot

Tamminen Tuotekatalogi 2015

Tamminen Tuotekatalogi 2015 TUOTEKATALOGI 2015 2 LIHANYSTÄVÄN TAVARAMERKKI JO 20 VUOTTA Kaikki lähtee suomalaisesta lihasta. Ensiluokkainen raaka-aine on ollut Tammisen toiminnan perusta jo 20 vuoden ajan. Kokeneet lihanleikkaajamme

Lisätiedot

Lihatuotteita ammattilaisten makuun

Lihatuotteita ammattilaisten makuun Tuotekuvasto 1 Lihatuotteita ammattilaisten makuun HoReCa-kumppaneitamme palvelemme laajalla naudan-, poron- ja karitsanlihatuotteiden valikoimalla, joiden raaka-aineet tulevat tarkoin valituilta lähialueemme

Lisätiedot

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa

Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa Laadukas, kotimainen, gmo-vapaa 2018 Food Service Suorastaan suussa sulavaa Ihminen on sitä mitä syö. Ja niin on muuten kanakin. Naapurin Maalaiskananpojat syövät vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata ruokaa.

Lisätiedot

Lihatuotteita ammattilaisten makuun

Lihatuotteita ammattilaisten makuun Tuotekuvasto 1 Lihatuotteita ammattilaisten makuun HoReCa-kumppaneitamme palvelemme laajalla naudan-, poron- ja karitsanlihatuotteiden valikoimalla, joiden raaka-aineet tulevat tarkoin valituilta lähialueemme

Lisätiedot

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com

TUOTEKATALOGI. Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta. www.beofood.com TUOTEKATALOGI 2015 Aidosti Orientaaliset Maut Suomesta www.beofood.com LIHAVALMISTEET Beofood Nautakebaplastu Proteiinia...14,9 g Hiilihydraattia...5,4 g Rasvaa...18,4 g Ainesosat: Naudanliha, vesi, soijaproteiinivalmisteet,

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Vähälaktoosinen Aitoa tornionlaakson kermaperunaa Outisen Perunan kermaperuna ja juureskermaperuna 2,0 kg tuote 518 kermaperunat tuote 517 juureskermaperunat Rönkä takuumureat

Lisätiedot

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun.

Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. Kebab (ORIGINAL) Valmiit burgerit Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 100 g myyntierä / lava:

Lisätiedot

TUOTEOPAS 2015. TUOTEOPAS 2015 Snellman Pro

TUOTEOPAS 2015. TUOTEOPAS 2015 Snellman Pro TUOTEOPAS 2015 TUOTEOPAS 2015 Snellman Pro 1 IceCool on nyt Snellman Pro. Ajatus tästä maailman parhaita raaka-aineita ja ruokatuotteita tarjoavasta yrityksestä sai alkunsa jo 1951, kun Kurt ja Lars Snellman

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Kypsä Meri-Lapin karitsan paistisiivu n. 1,5 kg/dyno Uutuus! tuote 83371 Rönkä nautajauheliha 20% n. 2,0 kg tuote 1221 Rönkä naudan paistisuikaleet ja kuutiot n. 2,0 kg tuote1281

Lisätiedot

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 1/2012

RUOKAKIRJA. Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Service 1/2012 RUOKAKIRJA Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Service 1/212 Sisältö 4 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 9 17 TUORE LIHA Atria Naudan Naudan paistit ja muu pala... 18 19 Naudan E lajitelma...

Lisätiedot

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri

LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana, lanttu, purjo, selleri, suola, mustapippuri TUOTESELOSTEET RUUAT RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18%, porkkana,

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima HORECA Suurkeittiövalikoima Karitsan ulkofile kalvottu n. 4,0kg/ltk 2 kpl/vac Rönkä takuumureat annospihvit pakaste Naudan sisäfilepihvit 150, 180 ja 200 g Naudan ulkofilepihvit 120, 150, 180, 200 ja 250

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola

TUOTESELOSTEET. RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola. KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola TUOTESELOSTEET RIISIPUURO Vesi, laktoositon kerma, puuroriisi, kasviöljy, suola KAURAPUURO (tarjolla aamuisin) Vesi, kaurahiutale, suola LIHAKEITTO Vesi, peruna, suomalainen naudanliha 18% [naudanliha,

Lisätiedot

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena

Voileipäkakkuaihiot. Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Voileipäkakkuaihiot Valmiit voileipäkakkuaihiot pakasteena Leipurin valikoimasta löytyvät nyt niin pyöreät kuin suorakaiteen muotoiset voileipäkakkuaihiot sekä lihaisella että kalaisella täytteellä. Voileipäkakkuaihio

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET VAASA 2015

TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET VAASA 2015 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN VALMISRUOAT ERITYISRUOKAVALIO TUOTTEET LEIPOMOTUOTTEET VALMISRUOAT LIHAKEITTO LOHIKEITTO RIISIPUURO SPAGETTIPATA Peruna, kypsä suomalainen naudanliha

Lisätiedot

lihaa naudanlihaa kalaa Tukuittain tuotantoa sianlihaa lohta jauhelihaa kalajalosteet fileet lampaanlihaa kirjolohta

lihaa naudanlihaa kalaa Tukuittain tuotantoa sianlihaa lohta jauhelihaa kalajalosteet fileet lampaanlihaa kirjolohta lihaa naudanlihaa sianlihaa jauhelihaa lampaanlihaa kalajalosteet kalaa kirjolohta lohta fileet Tukuittain tuotantoa Aimo ja muut Heinon omat liha- ja kalatuotteet 02/202 Tukuittain tuotantoa Heinon omat

Lisätiedot

UUTUUDET! Maukkaita hetkiä!

UUTUUDET! Maukkaita hetkiä! UUTUUDET! Maukkaita hetkiä! Kypsät kebabtuotteet Aito ja oikea kebab jo 30 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 10 myyntierä

Lisätiedot

Mustamakkarapiirakka. me 6 kpl. Uutuus!

Mustamakkarapiirakka. me 6 kpl. Uutuus! TAPOLAN HISTORIAA Tapola Oy on tullut tunnetuksi muun muuassa maailman suurimpana mustamakkaratehtaana, mutta myös nykyaikaisena, kehittyvänä ja laadukkaita lihajalosteita valmistavana yksityisenä perheyrityksenä.

Lisätiedot

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan)

Menu Lauantai lounas. Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Menu 8.-9.6.2019 Lauantai lounas Broileriruukku Curryä (M,G), Riisiä (M,G) Punajuuri-kauravuokaa (M, vegan) Vihreäsalaattia (M,G,vegan), Kaalisalaattia (M,G,vegan), Porkkanaraastetta (M,G,vegan) Maitoa

Lisätiedot

Joulu on hyvän ruuan juhlaa!

Joulu on hyvän ruuan juhlaa! Joulu 2014 1 Joulu on hyvän ruuan juhlaa! Jouluna katetaan parasta pöytään. Nautitaan perinteisistä jouluruuista, tarjoillaan niitä uusin maustein ja taiotaan asiakkaille yllätyksellisiäkin makuelämyksiä.

Lisätiedot

VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy

VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy VALIKOIMAKIRJA www.ronka.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on

Lisätiedot

Koostumus: Koostumus: Koostumus:

Koostumus: Koostumus: Koostumus: SAAREMAA kesyä hampurilaispihvien Säilytyslämpötila: -18 C Realisoinnin aika: 90 päivää Tuotteen paino: 400 g SAAREMAA MINIFRIKADELLID Säilytyslämpötila: -18 C Realisoinnin aika: 90 päivää Tuotteen paino:

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET 2 Sirottimet Anis kokonainen 310 g Anis Anis jauhettu 340 g Anis Aromisuola 800 g Suola 0 %, arominvahvenne (E 21), sipuli, kurkuma, valkosipuli, sokeri, maltodekstriini, hiivauute,

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET 2 Sirottimet Anis kokonainen 310 g Anis Anis jauhettu 340 g Anis Aromisuola 800 g Suola 0 %, arominvahvenne (E 21), sipuli, kurkuma, valkosipuli, sokeri, maltodekstriini, hiivauute,

Lisätiedot

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on jalostettu -0 kk ikäisistä karitsoista.

Lisätiedot

Kevään ja kesän juhlat

Kevään ja kesän juhlat Kevään ja kesän juhlat 2016 Apetit Kreikkalainen salaatti saatavuus HOK, Vbo alue Myyntierä 2,4 kg Tuotteen allergeenit: maito, oliivit saattavat sisältää kivenpalasia, sisältää sulfiittilähteen. Gluteeniton.

Lisätiedot

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi

Veljekset Rönkä Oy. www.merilapinkaritsa.fi Veljekset Rönkä Oy www.merilapinkaritsa.fi Meri-Lapin Karitsa on Lapissa tuotettu ja jalostettu tuoteperhe. Maultaan mieto, murea, vähärasvainen ja nopeasti kypsyvä liha on jalostettu -0 kk ikäisistä karitsoista.

Lisätiedot

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G)

MAKEAT. Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) MAKEAT Tampere talon 25v juhlaleivos (syksy 2015) (VL, G) laktoositon kerma, gluteeniton jauhoseos, sokeri, kananmuna, kaakaojauhe, valkosuklaa, punaherukka, vadelmasose, vaniljasokeri, maissitärkkelys,

Lisätiedot

TUOT TEET 2019 HYVÄÄ RUOKAA JOKAISELLE LAUTASELLE

TUOT TEET 2019 HYVÄÄ RUOKAA JOKAISELLE LAUTASELLE TUOT TEET 2019 HYVÄÄ RUOKAA JOKAISEE AUTASEE SISÄTÖ TUOTEUUTUUDET 4 Tuoteuutuudet........................ 4 Vegyu 5 Sydänmerkkituotteet 6 ATRIA PERHETIAN 7 Kanatuotteet....................... 8 eikkeleet

Lisätiedot

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla.

Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat. Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Uudet IsoMitta kastike-/keittopohjat Katso Samettisen porkkanakastikkeen ohje takasivulla. Vähemmän, ilman gluteenia IsoMitta kehittää tuotteitaan vastaamaan muuttuvan suurkeittiöalan tarpeita. Koko kastike-/

Lisätiedot

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012

Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuotetiedot Ajalle 1.3.-31.8.2012 Tuo makua elämääsi Punajuurilohko 4x2kg 4x2kg sous vide sous vide 3344 Punajuuri 160 kj / 40 kcal 1, 6,9 g 2,5 g 6,8 g 0,1 Lohkoja voi käyttää sellaisenaan kylmänä lisäkkenä

Lisätiedot

TUOTEKATALOGI AMMATTILAISTEN KÄSISTÄ PARASTA PÖYTÄÄN

TUOTEKATALOGI AMMATTILAISTEN KÄSISTÄ PARASTA PÖYTÄÄN TUOTEKATALOGI AMMATTILAISTEN KÄSISTÄ PARASTA PÖYTÄÄN 2 LAATUA JA AMMATTITAITOA Turkulainen, vuonna 1968 perustettu Kaivon Liha Kaunismaa Oy / Well Beef Ltd on kasvanut yli 50 vuoden aikana ansiokkaasti

Lisätiedot

Atria Food Service syksy 2014

Atria Food Service syksy 2014 Atria Food Service syksy 2014 16 tilausten Muistilista joulutekoon 27 Paljon herkullisia ruokaohjeita Sisältö TÄYDEN PALVELUN RUOKATALO...3 4 TUOTEUUTUUDET TUOTEVALIKOIMAMME LAAJENEE...4 Laadukas hampurilaispihvi...4

Lisätiedot

Jaarankartano, Kiertävä viikko 5. Maanantai. Pinaattikeitto ja kananmuna

Jaarankartano, Kiertävä viikko 5. Maanantai. Pinaattikeitto ja kananmuna Jaarankartano, Kiertävä viikko 5 Maanantai Pinaattikeitto ja kananmuna PINAATTIKEITTO L Vesi; Maitojuoma kevyt laktoositon (Maito ja D-vitamiini.); Kasvirasvasekoite 15 % aromi, väri (betakaroteeni).);

Lisätiedot

TIMJAMI-DIJONSINAPPIKASTIKE

TIMJAMI-DIJONSINAPPIKASTIKE TIMJAMI-DIJONSINAPPIKASTIKE Vesi; Kasvirasvasekoite 15 % laktoositon (Vesi, KIRNUMAITO, kasviöljyt (rypsi ja palmu), muunnettu tärkkelys, emulgointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyseridit (kasvirasvapohjainen)),

Lisätiedot

BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN

BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN BROILERIVALIKOIMA VALIKOIMA 1.5.2015 ALKAEN GTIN-koodi ATRIA PERHETILA-NIMELLÄ TAATTU Atria Perhetilan 4,5 kg Miedosti suolattu Paistisuikale 6407800008757 875 Atria Perhetilan 3 kg Broilerin fileesuikale

Lisätiedot

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat

Leipurin Pakasteet. valmispakasteet marjat Leipurin Pakasteet valmispakasteet marjat Leipurin pakastevalikoimasta löydät monikäyttöiset ja maistuvat tuotteet. Leivonnaispakasteilla helpotat sesonkien tuotantoaikatauluja. Pakastevalikoimastamme

Lisätiedot

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista

Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Maukasta elinvoimaa puhtaista raaka-aineista Makuhetkiä Kankaanpäästä Maalaistuote Vatajan lihatuotteet tuovat ruokapöytään raikkaan makuhetken. Tarjoamme herkullisia lähellä tuotettuja lihatuotteita.

Lisätiedot

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT

Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Grillimenu MUKANA KANANPOIKA JA KAVERIT Kananpoikaa, totta kai! GRILLATTUA KANANPOIKAA SALAATTIPEDILLÄ annosmäärä 10 1,8 kg Kariniemen Kananpojan Reisipala luulla, miedosti suolattu (2836) Grillaa tai

Lisätiedot

UUSI CAPSI PRO -MAUSTESARJA.

UUSI CAPSI PRO -MAUSTESARJA. UUSI CAPSI PRO -MAUSTESARJA. KORKEALUOKKAISET CAPSI PRO -MAUSTEET Uusi Capsi Pro -maustesarja on suunniteltu vaativaan ammattikäyttöön. Lopputulos on korkealuokkainen ja monipuolinen kokonaisuus, joka

Lisätiedot

AITO KARJALANPAISTI Karjalanpaisti (suomalainen liha (porsaan- ja naudanliha), vesi, porkkana, sipuli, muunnettu tärkkelys, suola,

AITO KARJALANPAISTI Karjalanpaisti (suomalainen liha (porsaan- ja naudanliha), vesi, porkkana, sipuli, muunnettu tärkkelys, suola, 5.12.2016 AITO KARJALANPAISTI Karjalanpaisti (suomalainen liha (porsaan- ja naudanliha), vesi, porkkana, sipuli, muunnettu tärkkelys, suola, mustapippuri, laakerinlehti. Lihapitoisuus 63 %. Suolapitoisuus

Lisätiedot

PYTTIPANNU PAISTETTU KANANMUNA

PYTTIPANNU PAISTETTU KANANMUNA 619.12.2016 PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunanliha, perunajauho,

Lisätiedot

Menestyksekäs 1980-luku. Tapola perustettiin 1953. Muutto Raholaan. Ensimmäinen kultamitali. Muutto Lielahteen. Kultainen 90-luku

Menestyksekäs 1980-luku. Tapola perustettiin 1953. Muutto Raholaan. Ensimmäinen kultamitali. Muutto Lielahteen. Kultainen 90-luku 1953 Tapola perustettiin 1953 Tapola Oy:n taival alkoi Tammelan pallokentän laidalta vuonna 1953. Toiminta käynnistettiin pienessä 25m² toimitilassa, jossa Tapolan mustamakkarakin sai alkunsa. Mustanmakkaran

Lisätiedot

HORECA Suurkeittiövalikoima

HORECA Suurkeittiövalikoima Karitsan ulkofile kalvottu n. 4,0kg/ltk 2 kpl/vac Rönkä takuumureat annospihvit pakaste Naudan sisäfilepihvit 150, 180 ja 200 g Naudan ulkofilepihvit 120, 150, 180, 200 ja 250 g Rönkä naudan paistisuikaleet

Lisätiedot

HAPANIMELÄ KASTIKEPOHJA

HAPANIMELÄ KASTIKEPOHJA Porsaanlihakuutio suomalainen porsaanliha, jodioitu suola. LAKTOOSITON. GLUTEENITON. RUNSASPROTEIININEN. 100 g:aan tuotetta käytetty 123 g lihaa. HAPANIMELÄ KASTIKEPOHJA Vesi; Paprikasekoitus pakaste (punainen,

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara,

PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara, 7.11.2016 PYTTIPANNU Perunakuutio; Lenkkimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu broilerinliha, vesi, suomalainen porsaanliha, kamara, suomalainen koneellisesti erotettu kalkkunanliha, perunajauho,

Lisätiedot

VÄHITTÄISKAUPPA VALIKOIMAKIRJA

VÄHITTÄISKAUPPA VALIKOIMAKIRJA VÄHITTÄISKAUPPA VALIKOIMAKIRJA 1 Perheyritys Veljekset Oy on toiminut Kemissä vuodesta 1984 lähtien. Yli 30 vuoden ajan olemme tarjonneet asiakkaillemme laadukkaita naudan-, poron- ja karitsanlihatuotteita.

Lisätiedot

Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016

Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016 Suviseurojen seuraravintolan tuoteselosteet Tornio 2016 Valmisruuat KREIKKALAINEN SALAATTI: Jää-, puna- ja romainesalaatti, salaattijuusto 20 % (pastöroitu maito, hapate, suola, juoksete), kurkku, tomaatti,

Lisätiedot

KESÄKATALOGI. + ruokaohjeet. Atria Food Service kesä 2013. Uutta tuotetta. Uutta ruokaohjetta. valikoimassa 1.5. alkaen.

KESÄKATALOGI. + ruokaohjeet. Atria Food Service kesä 2013. Uutta tuotetta. Uutta ruokaohjetta. valikoimassa 1.5. alkaen. KESÄKATALOGI + ruokaohjeet Atria Food Service kesä 2013 13 Uutta tuotetta valikoimassa 1.5. alkaen 7 Uutta ruokaohjetta löydät sivulta 17 Sisältö 4 10 PERINTEINEN JA MODERNI...3 TUOTEUUTUUDET PIHVIEN AATELIA...4

Lisätiedot

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä!

Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kuluttajapakkauksilla uusi ilme! Maukkaita hetkiä! Kebab Aito ja oikea kebab jo 25 vuotta Suomalainen naudanliha, korkea lihapitoisuus ja perinteet takaavat parhaan maun. 145 Kebablastu original 20 x 10

Lisätiedot

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET

SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET JA SUURPAKKAUKSET SIROTTIMET Jauheliha- ja yleismauste 500 g Suola 25%, mustapippuri, sipuli, korianteri, maustepippuri, paprika, arominvahvenne (E21), valkosipuli, paakkuuntumisenestoaine 2

Lisätiedot

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA.

TUOTELUETTELO. Aidot orientaaliset maut Suomesta. Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA. TUOTELUETTELO Aidot orientaaliset maut Suomesta Aitoja Orientaalisia Makuja SUOMESTA BEOFOOD OY on kokkolalainen, nykyaikainen elintarviketuotantolaitos. Päätuotteitamme ovat itämaisella säväyksellä valmistetut

Lisätiedot

TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014

TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014 TUOTESELOSTEET PYHÄJOKI 2014 TUOTESELOSTEET TUOTERYHMITTÄIN Valmisruuat Maitotuotteet Riisi-ja soijatuotteet Leipomotuotteet Gluteenittomat leipomotuotteet Mehut, mehukeitot Kaakaot, teet Makeutusaineet

Lisätiedot

JAUHELIHAKEITTO CAJUN KYLMÄKASTIKE CAJUN BROILERI KASVISPAELLA PINAATTIKEITTO BANAANIRAHKA

JAUHELIHAKEITTO CAJUN KYLMÄKASTIKE CAJUN BROILERI KASVISPAELLA PINAATTIKEITTO BANAANIRAHKA JAUHELIHAKEITTO Vesi; Perunakuutio; Jauheliha nauta, kypsä 10%, Annerstedt (Jauhettu naudanliha (98 %), perunakuitu, suola. Suolapitoisuus 0,5 %. Laktoositon, gluteeniton.); Juuressekoitus, keittojuures,

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

Paras alku päivälle. Aamiainen. Classic Premium Healthy

Paras alku päivälle. Aamiainen. Classic Premium Healthy Paras alku päivälle Classic Premium Healthy Päivän paras hetki on päivän tärkein ateria. Hyvä ja monipuolinen aamuateria antaa energisen startin uuteen päivään ja pitää kylläisenä lounaaseen asti. Samalla

Lisätiedot

SUOMALAISET CAPSI JA CAPSI PRO -MAUSTEET

SUOMALAISET CAPSI JA CAPSI PRO -MAUSTEET SUOMALAISET CAPSI JA CAPSI PRO -MAUSTEET SUOMALAINEN VALINTA. KORKEA LAATU JA PUHTAAT MAUT. Yli 180 eri vaihtoehtoa! AMMATTIKEITTIÖILLE JA LEIPOMOILLE. CAPSI PRO -SARJAN SYKSYN UUTUUDET: CHILIPALKO 90

Lisätiedot

KAALIKÄÄRYLE RUSKEA KASTIKE KANAVIILLOKKI MUSTAHERUKKASURVOS

KAALIKÄÄRYLE RUSKEA KASTIKE KANAVIILLOKKI MUSTAHERUKKASURVOS 21.11.2016 KAALIKÄÄRYLE Kaalikääryleet (kaali, suomalainen jauhettu porsaan- ja naudanliha (18 %), riisi, siirappi, sipuli, suola (1,1 %), margariini, hiivauute, mausteet (mm. valkopippuri), sokeri, aromit

Lisätiedot

GRILL feast. all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES

GRILL feast. all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES GRILL feast all stars ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES ALL THE BEST FROM BEEF, PORK & POULTRY FEAT. SAUSAGES GRILL feast all stars Tuotenro Tuote Paino EAN 4212 Chosen by Farmers Flanksteak,

Lisätiedot

Koska rakastamme ruokaa

Koska rakastamme ruokaa TOPFOODS TUOTEKUVASTO SYKSY 2019 TOPFOODS TRADING OY Topfoods on toiminut erityisesti HoReCa-alan ammattikeittiöiden ja ruokateollisuuden ammattitaitoisena kumppanina jo vuodesta 2008. Nämä menestykselliset

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

KALA-/ÄYRIÄISVALMISTEET Friteerattu muikku Ennakkotilaustuote 48h Hä Savustettu lohifilee 18,86 21,50

KALA-/ÄYRIÄISVALMISTEET Friteerattu muikku Ennakkotilaustuote 48h Hä Savustettu lohifilee 18,86 21,50 sivu 1 KALA-/ÄYRIÄISVALMISTEET - 1530 Friteerattu muikku Ennakkotilaustuote 48h 13,07 14,90 1620 Hä Savustettu lohifilee 18,86 21,50 1636 Hä Kylmäs. lohifileeviipale, ruodoton 20,96 23,90 1644 H-Fishm.

Lisätiedot

= TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN =

= TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = = TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = TUOTEVALIKOIMA 2014 2 Topfoods on pitkään toiminut teollisuuden hankintapalveluyrityksenä etsien maailmalta ensiluokkaisia raaka-aineita ja tuotteita teollisuuden tarpeisiin.

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä

Lisätiedot

Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015

Hyvän maun AMMATTILAINEN. Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015 Hyvän maun AMMATTILAINEN Atria Food Servicen tuotekatalogi 2015 Sisältö 4 19 TUOTEINFO Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 11 TUORE LIHA Atria naudanliha Naudan paistit ja muu palaliha... 20 21 Naudan

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erityisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

RAX Tuotetietokansio

RAX Tuotetietokansio RAX Tuotetietokansio Pitelet käsissäsi RAX:n tuotetietokansiota. Tästä oppaasta löydät tuotteistamme ravintoarvotietoja, tuotetietoja sekä sopivuuksia erikoisruokavalioihin. Mikäli teillä on jokin ruoka-aineallergia

Lisätiedot

Atrian uutuuksia grillauskesään 2015

Atrian uutuuksia grillauskesään 2015 1 (5) Atrian uutuuksia grillauskesään 2015 Suomen suosituin grillausbrändi Atria on valmiina vuoden kuumimpaan sesonkiin maukkailla uutuustuotteillaan. Wilhelm-grillimakkara on ollut kuluttajan kuningasvalinta

Lisätiedot

Leipurin P akasteet 53

Leipurin P akasteet 53 53 Pakasteet 54 Apfelstrudel - Omenastruudeli 6 kpl TAIKINA I TAIKINA II 1.500 g Leipurin Vehnäjauho 1.800 g Leipurin Vehnäjauho 30 g suola 1.200 g Leipurin Konditoria -margariini 810 g vesi 600 g Kidesokeri

Lisätiedot

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90

Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90. RAPUKEITTO 4,90 Rapukeittoa ja talon leipää CEASARSALAATTI NATUREL 4,90 VUOHENJUUSTOSALAATTI 6,90 Alkuruoaksi NAPOSTELTAVAA 4,90 Olutleivitettyjä sipulirenkaita, paneroitua camembertjuustoa, friteerattua tiikeriravunpyrstöä, perunadibbersejä, sweet chili -dippiä ja kurkkumajoneesia RAPUKEITTO 4,90

Lisätiedot

Gluteeniton valikoima

Gluteeniton valikoima valikoima Jaksot 3-9 Savulohipiiras 132 g (2 x 66 g) Maukasta savulohta, pehmeyttä tuorejuustosta. AINESOSAT: tuorejuusto [pastöroitu maito, laktoositon kerma, suola, sakeuttamisaineet (E415, E407), hapate],

Lisätiedot

SISÄLLYS PAKASTETUOTTEET...17

SISÄLLYS PAKASTETUOTTEET...17 TUOTEKUVASTO 3-8/2019 SISÄLLYS LIHAVALMISTEET / TULELLA GRILLATUT...5 LIHAVALMISTEET / LASTUT, ROUHEET JA SUIKALEET...7 LIHAVALMISTEET / VIIPALEET JA TANGOT...9 LIHAVALMISTEET / GRILLIMAKKARAT JA NAKIT...11

Lisätiedot

MAKEAT. Tampere-talon leivos 8 (VL, G)

MAKEAT. Tampere-talon leivos 8 (VL, G) MAKEAT Tampere-talon leivos 8 (VL, G) kananmuna, sokeri, perunajauho, hasselpähkinä, manteli, laktoositon kerma (karrageeni), laktoositon maito, valkosuklaa (sokeri, kaakaovoi, maitojauhe, soijalesitiini,

Lisätiedot

TOMAATTI-MOZZARELLAKALA

TOMAATTI-MOZZARELLAKALA TOMAATTI-MOZZARELLAKALA Kalapala Italiano MSC (ALASKANSEITI 61% (Theragra chalcogramma), vesi, tomaatti, JUUSTO (väri E160a), muunneltu maissitärkkelys, kasvirasvajauhe (rypsi), rasvaton MAITOJAUHE, maltodekstriini

Lisätiedot

TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA AMERICAN STYLE BONELESS WING SALAATTI. Annosmäärä 10

TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA AMERICAN STYLE BONELESS WING SALAATTI. Annosmäärä 10 MAKUJA MAAILMALTA & PARASTA LIHAA JA PALVELUA SUOMESTA TOKIO STYLE MERILEVÄSALAATTIA JA GRILLATTUA KANANPOIKAA 1 kg Kariniemen Kananpojan Ohutfilee, miedosti suolattu (2545) 0,5 kg raitajuuriviipale (1-2

Lisätiedot

Sisältö UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 KYPSÄT KALKKUNAT PAKASTELAATIKOT

Sisältö UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 KYPSÄT VIIPALOIDUT KINKUT TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 KYPSÄT KALKKUNAT PAKASTELAATIKOT Sisältö 4 8 10 11 13 14 15 UUSIA MAKUJA SYKSYYN...3 TUOTEUUTUUDET PITKÄÄN HAUDUTETTUNA, KIITOS...4 Hienoin Pihviliha Takuumurea Flat Iron Steak...4 Porsaan poski...4 Fajitas nautalastu...5 Broilerin koipi

Lisätiedot

Hyvän ruoan ammattilaisen TUOTEKATALOGI

Hyvän ruoan ammattilaisen TUOTEKATALOGI Hyvän ruoan ammattilaisen TUOTEKATALOGI 2018 SISÄLTÖ TUOTEINFO 4 Tuoteuutuudet, muutokset, poistot... 4 21 ATRIA PERHETILA 23 Kanatuotteet... 24 26 Leikkeleet... 27 28 ATRIA JA JYVÄBROILER KANA JA KALKKUNA

Lisätiedot

= TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN =

= TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = = TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = TUOTEVALIKOIMA 2017 Topfoods on ammattikeittiöiden ja ruokateollisuuden vahva ammattitaitoinen kumppani. Kokenut ammattitaitoinen henkilökuntamme, aito palvelualttius

Lisätiedot

= TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = TUOTEVALIKOIMA

= TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = TUOTEVALIKOIMA = TERVETULOA HERKKUJEN MAAILMAAN = TUOTEVALIKOIMA 2016-2017 3 SISÄLTÖ Topfoods on ammattikeittiöiden ja ruokateollisuuden vahva ammattitaitoinen kumppani. Kokenut ammattitaitoinen henkilökuntamme, aito

Lisätiedot

JUUSTOKUORRUTETTU UUNIMAKKARA

JUUSTOKUORRUTETTU UUNIMAKKARA 30.10.2017 JUUSTOKUORRUTETTU UUNIMAKKARA Uunimakkara (suomalainen koneellisesti erotettu liha (broileri, kalkkuna), vesi, suomalainen liha (nauta, porsas), perunajauho, kamara, lihaproteiini, suolavalmiste

Lisätiedot

syötävän hyvä lihaopas & kalkkuna

syötävän hyvä lihaopas & kalkkuna syötävän hyvä lihaopas BROILERI & kalkkuna BROILERI Kalkkuna KOKONAINEN BROILERI broilerin rintafilee kalkkunan Rintafilee broilerin suikaleet broilerin rintaleike kalkkunan fileerulla kalkkunan sisäfilee

Lisätiedot

Koska rakastamme ruokaa

Koska rakastamme ruokaa TOPFOODS TUOTEKUVASTO 2019 Topfoods on toiminut erityisesti HoReCa-alan ammattikeittiöiden ja ruokateollisuuden ammattitaitoisena kumppanina jo kymmenen vuoden ajan. Nämä kymmenen menestyksellistä vuotta

Lisätiedot

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia

Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Kevyempää Mozzarellasalaatti L 10,90 Vihersalaattipedillä mozzarellajuustoviipaleita, tomaattia, kurkkua, oliivia ja marinoitua sipulia, valkosipulikastike, patonkia Lämmin Kanasalaatti L 12,80 Vihersalaattipedillä

Lisätiedot

HK Rypsiporsas -uutuudet kaupoissa helmikuussa 2011

HK Rypsiporsas -uutuudet kaupoissa helmikuussa 2011 HK Ruokatalo Oy Tuotetiedote 17.1.2011 HK Rypsiporsas -uutuudet kaupoissa helmikuussa 2011 HK Ruokatalo tuo helmikuussa markkinoille ensimmäiset Rypsiporsas tuotteensa. Sydämelle parempi Rypsiporsas mullistaa

Lisätiedot