Siirtolaisuus Migration 4/2008

Transkriptio

1 Siirtolaisuus Migration 4/2008

2 Siirtolaisuus Migration 4/ vuosikerta / 35th year ISSN Julkaisija / Publisher Siirtolaisuusinstituutti Migrationsinstitutet The Institute of Migration Eerikinkatu 34, Turku, Finland Puh. / tel. (0) Fax (0) kirsai@utu.fi Pohjanmaan aluekeskus Österbottens regioncenter Regional Centre of Ostrobothnia Keikulinkuja 1, Peräseinäjoki, Finland Puh. / tel. (0) siirtolaisuusinstituutti@netikka.fi Päätoimittaja / Editor-in-Chief Olavi Koivukangas Toimitussihteeri / Editorial Assistant Kirsi Sainio Toimittajat / Editors Krister Björklund, Elli Heikkilä Toimituskunta / Editorial Board Siirtolaisuusinstituutin hallitus Administrative Board of the Institute of Migration Taitto / Layout Kirsi Sainio Tilaushinta 2009 / Subscriptions numeroa / nummer / issues 15 /vuosi/år/year OP VAMMALAN KIRJAPAINO OY Sisältö Contents Olavi Koivukangas Uusiin toimitiloihin Richard Webster Persecution, Protection and Immutable Identity Joni Svärd Suomen sisällissodan uutisointia Perttu Salmenhaara The Declining Percentage of the Working-age People Annele Laaksonen Erityistä tukea tarvitsevat maahanmuuttajaoppilaat Elli Heikkilä Tutkimusjohtajan palsta Tellervo Lahti Siirtolaisuusmuseon kuulumisia Alaskan matka Kansi/Cover: Siirtolaisuusinstituutin uusi toimitila / Our new premises; Eerikinkatu 34, Turku. Kuva/Photo: Satu Löppönen. ii

3 Pääkirjoitus Uusiin toimitiloihin To new premises Olavi Koivukangas Vuonna 1974 perustettu Siirtolaisuusinstituutti aloitti toimintansa Turun kasarmialueella sijainneessa vanhassa tiilirakennuksessa. Kun kasarmialuetta ryhdyttiin rakentamaan yliopiston tarpeisiin, instituutti pääsi muuttamaan v Turun kaupungin omistamaan kiinteistöön Piispankatu 3. Kun kaupunki möi koko korttelin Åbo Akademin säätiölle v. 2002, instituutti oli pakkomuuton edessä, ja kaupunki osoitti toimitilat Linnankatu 61:stä. Tilat olivat epäkäytännölliset ja sijaintikin syrjäinen. Turun kaupungin ryhdyttyä aktiivisesti myymään vanhoja kiinteistöjään, myyntilistalle nousi myös Linnankatu 61. Koska Turun kaupunki on sitoutunut osoittamaan instituutille sopivat toimitilat, uudeksi (ja toivottavasti myös lopulliseksi) kodiksi instituutille esitettiin kiinteistöviraston entistä toimitaloa, Eerikinkatu 34. Tämä arvokas kiinteistö on rakennettu 1850-luvulla ja sen sijainti on erinomaisen hyvä keskellä kaupunkia. Instituutin käyttöön kunnostetut toimitilat antavat myös aikaisempaa paremmat mahdollisuudet näyttelytoiminnan kehittämiselle. Näin instituutista tulee entistä suositumpi vierailukohde. Vaikka olemme aktiivisesti mukana rakentamassa Siirtolaisuusmuseota Seinäjoelle, on tärkeätä, että myös Turussa on merkittävää näyttelytoimintaa. Tähän instituutin vuosikymmenien aikana keräämät esine- ja arkistokokoelmat antavat hyvän mahdollisuuden. The Institute of Migration was founded in 1974 and was placed in an old brick building in the vicinity of Turku University. When the university needed the area for its expansion, the Institute moved to Piispankatu 3 in This building complex was owned by the City of Turku, and when the whole block was sold to the Åbo Akademi University, the city offered new premises at Linnankatu 61. The city sold this building in 2008 and provided the institute with new facilities at Eerikinkatu 34. This old house is close to the city centre and has been renovated to meet the needs of the Institute of Migration. We now also have proper space for exhibitions, and the central location will attract more visitors. Even though we actively support the Emigrant Museum in Seinäjoki, it is important to present exhibitions also in Turku. The archives and items we have collected during the decades provide a good basis for this activity. The facilities of Eerikinkatu 34 will serve us well, and I wish to express my gratitude to the City of Turku for this. I also believe the City will be pleased with the solution when the old building dating back to the 1850s is in proper use. The Institute of Migration is a nationally and internationally acknowledged cultural institution continuously receiving visitors. Toimitilakysymyksen nyt ratkettua instituuttia tyydyttävällä tavalla, haluan esittää Turun kaupungille parhaat kiitokset hyvästä lopputuloksesta! Eerikinkatu 34 arvokiinteistö tulee palvelemaan instituuttia hyvin. Mutta uskon myös, että Turun kaupunki on tyytyväinen ratkaisuun, kun suojelukohteena oleva 1800-luvun kaupunkitalo on saatu arvoiseensa käyttöön. Onhan Siirtolaisuusinstituutti sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittävä kulttuurilaitos ja jatkuvien vierailujen kohde. Huoneet ovat avaria ja valoisia. The rooms are extensive and bright. Picture: Krister Björklund. 1

4 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 Persecution, Protection and Immutable Identity: Contextualising Asylum Claims Based on Sexual Orientation in Canada and Finland Richard Webster In many countries around the world, homosexuality continues to be labelled a mental disease, penalized as a crime by the law, condemned as a sin by religious institutions, and even punishable by torture and execution by state authorities and non-state actors. Stemming from such abhorrent levels of widespread persecution and the continued development of sexual orientation rights-based legislation in the West, refugee claims based on sexual orientation have begun to rise in such states as Canada and Finland which recognize sexual minorities in their respective asylum policies. While there is no country in the world where sexual minorities are entirely free from harassment and oppression, thousands of these gendered claims have been fi led with the belief that such nations are sanctums of hope and freedom. Although both countries have had historically different immigration experiences, this comparative study aims to provide an illustrative overview of such identity-based national asylum policies and practices in both Canada and Finland. Introduction Refugees are people with an identity, a past, a history, a cultural heritage. They are people who have been forced out of their countries by political turmoil, ethnic wars, religious, social and gender persecution. (Lacroix, 2004: 147). According to the United Nations High Commissioner for Refugees (UNHCR) (2007: 2) statistics, by the end of 2007, a total of 67 Richard Webster was a visiting graduate studies researcher from Toronto, Canada (3 months). He has completed graduate studies in Public Administration and have an undergraduate degree in Political Studies and International Political Economy. million people were estimated to be refugees and internally displaced persons. More specifically, in that same year, a total of individual applications for asylum or refugee status were submitted to governments and UNHCR offices in 154 countries worldwide. (UNHCR, 2007: 13). Over the past decade, both the capacity and diversity of refugee claims based on the grounds of belonging to a particular social group (PSG), one of the five recognized areas of persecution as recognized in the 1951 Geneva Convention Relating to the Status of Refugees (Geneva Convention), have dramatically increased in the developed world. These social group cases have been pushing the boundaries of refugee policy in many signatory states, raising issues such as domestic abuse, coercive family planning policies, female genital mutilation, discrimination against the disabled and homosexuality. (Aleinikoff, 2001: 264) Despite this increase in refugee claims relating to this basis for application, questions have been raised regarding the effectiveness of this open-ended category, most specifically relating to those claims based on sexual orientation. Each and every day throughout the world, lesbian, gay, bisexual, and transgendered (LGBT) and heterosexual people face harassment, discrimination, physical and sexual abuse, arbitrary arrest and detention, imprisonment, and the ultimate penalty death simply because of their actual or perceived sexual orientation or gender identity. It is for such basic and often horrific violations of human rights that sexual minorities seek asylum in a number of Western states. On October 10, 1968 Finland ratified both the 1951 Geneva Convention and the 1967 Protocol Relating to the Status of Refugees (Protocol), while Canada followed course a year later on June 4, (UNHCR, 2008: 2) As signatory countries of the Geneva Con- 2

5 Persecution, Protection and Immutable Identity vention, both states have an international obligation to provide asylum to those with a well-founded fear of persecution. As such, in adherence to Article 1 of the Convention, according to Canada s Immigration and Refugee Protection Act (IRPA) and Finland s Aliens Act, a Convention refugee is defined as a person who, by reason of a well-founded fear of persecution for reasons of race, religion, nationality, membership in a particular social group or political opinion and who cannot obtain the protection of his or her country of nationality or habitual residence. (IRPA, 2001: sec. 96; Aliens Act, 2007: sec. 87). As bilingual, northern parliamentary democratic states, Canada and Finland share much in common, including the international promotion of global security, environmental protection and social policy. While these two nations find similarities in certain structural aspects, each has experienced immigration in a unique way. It is for these reasons why the analysis of Canada and Finland has been selected in the examination of this relatively small, yet equally significant, sub-section of the PSG category in the international asylum system. Within the coming years, both countries will face a large demographic shift as their populations continue to age, leaving immigration to fill the economic void. By contextualising these complex, multilayered claims it is hoped that this study will foster continued research into this group of, what I would describe as, invisible migrants. As such, Part I of this paper will provide global, Canadian and Finnish contextual backgrounds on the issue while Part II will include an analysis of conflicting global developments impacting LGBT asylum claims. It is important to note that this area of policy research is relatively limited, is a growing area of research, and as such, some of the findings will be reflective of this. Before moving forward, it is important to take note of the terminology used within this report. Throughout this research, the representative terms of sexual minorities, gays, and homosexuals are used interchangeably as they are most common in international human rights discourse. While each group faces different forms of discrimination, whether through the public or private spheres, its roots lie in that fact that the existence of each of these groups challenge traditionally defined gender roles and are essentially gender outlaws. (Wilets, 2006: 6). I. Background Global Persecution The International Lesbian and Gay Association (ILGA) which tracks intolerance around the world, recognizes that sexual relations between women is illegal in 51 nations, while sex between men is illegal in 76. (Graham, 2006). While one cannot deny that clear progress has been made over the past decade in such countries as South Africa, where the government was the first to explicitly include the barring of discrimination based on sexual orientation in their Constitution (1996), the human rights situation for sexual minorities around the world remains bleak. Claims for Convention refugee status based on sexual orientation under the PSG category emerged at the beginning of the 1980s and still represent a small part of the total claims under membership of a particular social group as a whole [and are] growing exponentially. (ECRE, 1997: 2). However, claims made to signatory countries of the Geneva Convention must not be confused as safe havens only safer as [t]here is no country where a gay man or lesbian can grow up free of discrimination, persecution or repression. (LaViolette, 2004: 5). In order to put this issue into perspective it is important to understand the extent to which opposing countries will go to victimize homosexuals. In many countries, homosexuality is labelled a mental disease, penalized as a crime by the law, condemned as a sin by religious institutions, and subjected to torture and execution by the authorities and non-state actors. For instance, in the mid-1990s an exiled gay-rights group, Homan, estimated that homosexuals had been executed by the Iranian government alone, since (Graham, 2006) Iran remains one of nine recognized countries which continue to sentence homosexuals with the death penalty along with Afghanistan, Mauritania, Nigeria, Pakistan, Saudi Arabia, Sudan, United Arab Emirates and Yemen. (ILGA, 2005: 31) Interestingly enough, each of these nine countries have either signed or ratified both the UN Convention against Torture and Inhuman Treatment and the UN Covenant on Civil and Political Rights, yet the international community applies little pressure while the persecution and literal extermination of innocent LGBT people continues to this day. It is clearly understandable from this level of abhorrent discrimination 3

6 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 and ignorance of international human rights law why refugee claims based on sexual orientation continue to rise in countries like Canada and Finland. Canadian Context Canada is a country built on immigration. In fact, more than 200 different ethnic origins were reported in the 2006 national census, with eleven ethnic origins surpassing over one million people. (Statistics Canada, 2008). In 2006, it was estimated that there were over five million visible minorities living in the country totalling approximately 16,2 % of the total national population. (Statistics Canada, 2008). Although Canada ratified both the 1951 Geneva Convention and the 1967 Protocol in 1969 it was not until 1976 that gay men and lesbians were allowed to even immigrate to the country, prior to which point they were considered members of an inadmissible class. (Fisher, 1998: 129). However, less than two decades later, in 1992, Canada was one of the first countries in the world to interpret the UN Convention to allow refugee claims to be made based on sexual orientation, recognizing the extreme human rights violations against sexual minorities around the world. (Graham, 2006). Canada has been one of the global pioneers in ensuring the protection and equality of sexual minorities within its borders. For instance, in 2005 Canada became the fourth country worldwide to legalize same-sex marriage across the country. At the same time, Canada holds an international reputation for the fairness of its inland refugee determination system, one that is particularly true in its treatment of sexual orientation-based refugee claims when compared with other countries. (Hughes, 2007: 6) However, this was not always the case. Prior to 1952, homosexuals were ignored by immigration policy and from 1952 to 1976, Canada s immigration policies were blatantly homophobic and stigmatized gay men and lesbians. (Fisher, 1998: 129). The introduction of the Canadian Charter of Rights and Freedoms (1982) proved to be a momentous occasion for sexual minorities across the country, as sexual minorities had gained constitutional grounds to challenge the status quo. In December 1991, the national lobby group called the Lesbian and Gay Immigration Task Force ( LEGIT ) was formed to advocate for the recognition of same-sex partner claims for immigration under the grounds of family reunification. (LaViolette, 2004: 974). Soon after, individual Canadians began to file many claims before the courts, demonstrating that this concern would not disappear. Such cases helped to draw greater attention to further discriminatory errors in Canadian immigration and refugee policy. Refugee claims based on sexual orientation began to be received in Canada in the early 1990s. The Immigration and Refugee Board s (IRB) first written decisions on claims based on sexual orientation began in In the 1991 case, Nicolas Acevedo, a homosexual Columbian male, was denied his request to stay in Canada because the enumerated grounds of persecution in the Convention, including particular social group, [did] not specifically include homosexuals. (LaViolette, 1997: 18). Acevedo s claim was denounced by immigration officials on humanitarian and compassionate grounds, stating that the Convention did not extend protection to homosexuals. (ibid.). One year later, the first recorded successful LGBT refugee claim was the IRB decision on a gay Argentinean man, Jorge Inaudi. In this case both panel members believed that homosexuals in Argentina formed a particular social group for the purposes of identifying refugee status and one member stated that if she accepts that homosexuality is an immutable characteristic, that alone, in [her] opinion, suffices to place homosexuals in a particular social group. (ibid, 16). While some Board members were beginning to recognize the idea that homosexuality was beyond the control of the individual, to support the claims of membership of a PSG, this process remained unwritten, highly subjective and ambiguous. While some felt that homosexuality should not be recognized as a basis for being granted asylum (including IRB panel members), relying on religious and moral considerations, others including gay advocacy groups advocated for a collective set of clear and written guidelines to ensure continued support of such claims. This divide can be clearly illustrated in a 1991 case involving a gay male from Uruguay. While one panel member qualified the claimant s sexual orientation as a person s right of conscience and human dignity, the other rejected this approach on a number of grounds including the moral and historic rationale that the failure of the Universal Declaration of Human Rights to mention sexual orientation was evidence that homosexuality should not be afforded protection as a fundamental human right. (ibid, 17). This conflicting 4

7 Persecution, Protection and Immutable Identity public stance was increasingly becoming a reoccurring issue that demanded a solution. Ironically enough, in Canada, the precedent-setting decision involved in shaping this seemingly implicit policy can be found in the 1993 Supreme Court of Canada decision, where the claimant was not a homosexual, in the case of Canada (Attorney General) v. Ward. (Aleinikoff, 2001: 268). The claimant, Patrick Francis Ward, was a former member of the Irish National Liberation Army (INLA) who feared that the INLA would persecute him for assisting with the escape of an INLA hostage. (Daley & Kelley, 2000: 150) Ward s claim for asylum was based on his political opinion and on his membership in a PSG. While the court found that the INLA was not a PSG within the meaning of the Convention s definition, the ruling judge, Justice La Forest, took an interpretive approach and revealed a ground-breaking standard of tests which is still used by the courts, by Citizenship and Immigration and by the IRB today. His approach explicitly identified sexual orientation within the definition of a PSG. Therefore, this decision made by Justice La Forest would set precedent for all future sexual minority refugee claims made in Canada. However, it is argued that this policy remains ambiguous today due to a lack of understanding of homosexuality by decision-makers. More specifically, the decision-makers understanding of what homosexuality is, and how it is and ought to be expressed, is therefore vital in the decision-making process. (Millbank, 2002: 145). Once here in Canada, sexual minority claimants must now first prove that they are indeed homosexual and that they cannot return home due to a fear of persecution. It is important to note that out of a total of 40,408 refugee claims decided at the IRB in 2004, claims were made on the basis of sexual orientation. (Rehaag, 2008: 11 12) While only filling approximately 3.3 per cent of the total number of applications received in Canada (2004), according to Rehaag (ibid.) the actual grant rate for sexual minority claimants exceeds the average grant rate for all refugee claims overall. The full implementation of this implicit policy comes when immigration officers and IRB members adhere to assessing claims through Justice La Forest s 1993 definition of a PSG. Therefore, another essential piece to the implementation of this policy has been in the proper training of claimant assessors. According to Stéphane Malépart (2008), a Senior Communications Advisor for the IRB, [a]ll members receive proper training in order to make sure their decisions comply with the Immigration and Refugee Protection Act." The training manual, prepared by Professor Nicole LaViolette (2004: 1), begins by stating that [a] ssessing the veracity of the claimant s homosexuality is a very difficult, sensitive and complex task which poses real challenges for decision-makers who are nonetheless required to engage with claimants about their personal lives and relationships. This training manual is comprehensive in scope in that it covers stereotyping, the diversity of the lives of sexual minorities, difficulties faced by refugees when testifying about their sexuality, and legal issues. Finnish context Until quite recently, Finland has historically been a country of emigration rather than immigration. Since the beginning of the 1990s the foreign-born population in Finland has increased rapidly due to the collapse of the Soviet Union and the repatriation of Ingrians and other ethnic Finns. (Koivukangas, 2003: 2). With that said, however, Finland remains largely homogeneous with the proportion of foreign citizens accounting for no more than 1,9 % of the total population, the lowest among EU Member States a figure drastically different than experienced in Canada. (ibid.). The small number of foreigners living in Finland is, for obvious reasons, also directly linked to the country s asylum policies and has been highly debated in recent years. For instance, in 2002, Sweden s Prime Minister criticised what he described as Finland s harsh attitudes towards refugees. (Horsti, 2007: 150) Finland s Minister of the Interior replied that the Finnish language, weather conditions and the few numbers of ethnic communities were reasons why Finland received less asylum applications than other Scandinavian and EU countries. (ibid.). Interestingly however, according to Arno Tanner (2006: 35), Finland is the only EU country in which asylum seeking has increased in recent years. Finnish migration policy has been closely linked to its history and peripheral location and has also traditionally been rather restrictive due to its geopolitical location between Russia and the rest of Western Europe. (Triandafyllidou, 2007: 109) However, Fin- 5

8 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 land s historically restrictive immigration and refugee policies are gradually changing in order to improve the position of immigrants and refugees in Finnish society and to reap the economic benefits of a necessary stimulation in its population growth. Not only are the country s immigration laws changing to increase the recognition of immigrants, but its human rights policies have also began to change, including the increased recognition of sexual minorities in recent years. While homosexuality was decriminalized in Finland in 1971, it was not until 1995 that discrimination on the basis of sexual orientation was prohibited in the penal code. (Pakkanen, 2008: 1) In 2001, the law on registered partnerships gave same-sex couples nearly the same partnership rights as couples of the opposite sex. (ibid.). Finally, in 2004, the new Equality Act entered into force, improving the lives of LGB people s protection against discrimination in Finnish society and was revised a year later to protect transgendered individuals. (ibid.). Similar to Canada, Finland does in fact recognize sexual orientation as one of the possible grounds for asylum in the PSG category. According to Scheinin & Makkonen (2008: 16), the preparatory works which are of major importance in the interpretation of statutory laws in Finland to the [Aliens] Act expressly specify that persecution on the grounds of sexual orientation is to be considered persecution on the grounds of membership in a particular social group within the meaning of section 87 of the Aliens Act. Sexual minority claims that do not meet the requirements for granting asylum as set out in section 87, but face persecution in their home country or national residence, may alternatively be issued a residence permit on the basis of a need for protection a form of subsidiary protection. (ibid.) Further, family members, including LGBT partners, of persons who have been granted asylum or subsidiary protection are, upon application, also issued a residence permit. (ibid.). It is important to note that research into such asylum claims in Finnish society is a very difficult matter with limited information available to the public. For instance, the Finnish Immigration Service (FIS) does not keep statistics on what grounds an asylum claim has been made or on what ground the decision is given (Koskela, 2008). Therefore it is not possible to give any figures on sexual orientation as a ground for asylum application. According to Riitta Koskela (2008), Senior Adviser in the Asylum Unit of the FIS, next year the Service will begin to use a new electronic case management system, in which there is a possibility to register the grounds an applicant has made and the grounds the decision is given. Therefore, the FIS will be able to provide greater insight into these asylum cases and provide improved statistics on these claims and asylum cases more generally. Furthermore, asylum case law information is primarily not made available to the public. All asylum applications and decisions are classified as confidential information primarily because there are so few asylum decisions in Finland, that the risk of identifying the person is too big. (Koskela, 2008). While very little refugee case law is available in Finland, it appears that around the same time that Canada started to recognize LGBT asylum, Finland did as well. For instance, in 1993 the Supreme Court overturned the Ministry of Interior s decision to deport Kostja Goncharev, a Russian male homosexual, by granting him de facto refugee status on humanitarian grounds. (ECRE, 1997: 8) By 2003, according to Katja Luopajärvi (2003: 47), complete asylum had not been granted on the basis of homosexuality, yet prior decisions of the Directorate of Immigration imply that the death penalty for these minorities is a disproportionately severe and discriminatorily enforced punishment. From this study, it is not overtly clear whether asylum claims based on sexual orientation in Finland have been successfully granted full refugee status or if such cases have only received subsidiary protection. II. A shifting tide While the above evidence indicates that, although to differing degrees, both Canada and Finland officially recognize LGBT asylum claims it is important to analyse the number of conflicting global developments impacting these claims. While it is beyond the scope of this paper to comprehensively examine each development, the following section will briefly consider a number of both national and international obstacles and supports that affect these claims in both countries, as well as others. To begin, due to the continued levels of global persecution, in 1995 the UNHCR determined that LGBT individuals did comprise a particular social group and therefore could be granted refugee status on that basis under the terms of the Geneva Con- 6

9 Persecution, Protection and Immutable Identity vention where they experienced a well-founded fear of persecution. (Amnesty International, 2001: 26). However, the Convention is intended to act as legal interpretive guidance for signatory states, leaving the interpretation and implementation of such new developments to the Convention in the actual control of individual states. Another supporting initiative that is beginning to take root is the identification of the required sensitivity involved in such claims or other highly sensitive claims. For instance, Finland s Directorate of Immigration issued guidelines in 2001 concerning interviewing minor asylum seekers which include a section concerning domestic violence and sexual abuse. (Luopajärvi, 2003: 37) This is a positive step forward yet it is unclear on whether the same degree of sensitivity is expressed when interviewing LGBT asylum claimants in Finland at this time. The persecution on account of one s sexual orientation was eventually included in the UNHCR s Gender Guidelines due to the gendered element of these claims. For instance, persecution could be experienced for homosexual behaviour according to the UNHCR just as it would for refusing to wear the veil by women in some societies. (UNHCR, 2002: 5) Later, in 2004, the EU adopted a Council Directive to be implemented in 2006, regarding a set of common criteria governing the conditions by which refugee status is granted in EU Member States. This Directive will prove highly relevant to the processing of asylum claims based on sexual orientation within the EU and new Member States as it includes reference to sexual orientation claims (although somewhat ambiguously). (ILGA, 2005: 3). On March 26, 2007, the Yogyakarta Principles on the Application of Human Rights Law in Relation to Sexual Orientation and Gender Identity were launched by a group of human rights experts in an attempt to obligate States to respect, protect and fulfil the human rights of all persons regardless of their sexual orientation or gender identity. (O Flaherty & Fisher, 2008: 207). Since their launch, these Principles have received considerable attention and have fuelled the ongoing international LGBT equality movement along with the UN s Economic and Social Council s July 2008 decision to grant consultative status to two non-governmental organisations that work on sexual orientation and gender identity demonstrating a significant victory in the ongoing struggle for inclusion at the UN. (IGLHRC, 2008). With that said, there also remain a number of ongoing and newfound obstacles to the success rates of many of these claims. For instance, the actual practice of Member States or even more broadly, signatories of the Geneva Convention, is not uniform leading to many inconsistencies across the system. While the EU Directive mentioned above strengthens LGBT asylum claims it can be said to simultaneously weaken them. For instance, the limits are realized in cases in which sexual orientation cannot be understood to include acts considered to be criminal in accordance with national law or the Member States. (El-Enany, 2007: 9) More specifically, according to El-Enany (2007: 10), this reflects the limits of refugee law in that it cannot develop further than the rights and freedoms of the host society itself. Another impediment to EU claims comes from the fact that some Member States consider some countries safe countries of origin (i.e. Benin, Ghana, India, Mauritius, Senegal and Tanzania) leading to the fasttracking of claims and the return of the asylum seekers despite the fact that such safe countries continue to have blatantly homophobic legislation in force. (De Schutter, 2008:84). Similarly, safe third country agreements are adhered to in EU Member States and, as of 2004, between Canada and the United States. These agreements were created as a means of streamlining regional immigration systems and host country shopping by asylum seekers. Interestingly, it is difficult to get into the asylum process in Finland as there are not many direct flights to the country from third countries, meaning that many arrivals come through other EU countries and are rejected in an accelerated procedure (Aberg, 1999: 30). Not all Member States adhere to common standards of protection either and according to De Schutter (2008: 84), in eight EU countries the inclusion of protection on the basis of sexual orientation is not explicit in their legislation. Another challenge is derived from the fact that the majority of refugee decision makers are not gay or lesbian, and there are certain heterosexual biases that prevent someone from truly being able to evaluate whether or not someone is gay or lesbian. (Graham, 2006). This heteronormative approach, although largely indeterminable, is highly discriminatory as it relies on prejudicial stereotypes about gays and lesbians to 7

10 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 determine the validity of one s claim. This was demonstrated when the Federal Court of Canada held in a 2005 ruling that the IRB s requirement that a claimant be effeminate in appearance or behaviour constituted a thoroughly discredited stereotype which should not have any bearing on the Board s judgment of the applicant s credibility. (LaViolette, 2007: 197). There has also been further critique towards the ambiguity of the assessment process of these claims. While proving one s sexuality is difficult, it often comes down to the decision-maker s intuition. (Graham, 2006). Vancouver-based immigration lawyer, Robert Hughes (2008), notes that one of the major problems associated with this policy is the lack of consistency in the analysis and, similar to LaViolette, calls for the need of written guidelines to avoid incongruence and confusion. Perhaps most important to this discussion, according to Amnesty International (2001: 27), many refugees and their legal representatives are not aware that the option of filing an asylum claim on the grounds of sexual orientation is available to them. Conclusion The questions relating to sexual minorities and genderrelated persecution and refugee status have received an increasing amount of attention from academics, select national governments, international organisations and a number of supranational authorities (i.e. UN). However, due to the ongoing human rights abuses made against sexual minorities worldwide, research within this area must continue to grow and as a collective, these same bodies must continue to search for lasting, durable solutions. This study has aimed at articulating a contextual interpretation of LGBT asylum claims by analysing how far state practice in Canada and Finland has gone to ensure that their roles have been adhered to as signatories of the Geneva Convention. Canada is known internationally for having one of the fairest refugee determination systems, including a remarkable reputation involving refugee claims based on sexual orientation. (Graham, 2006) This research has illustrated that while Canada must establish clearer, more equitable guidelines for assessing a refugee claim based on sexual orientation, overall the country has upheld its signatory duty to the international community to protect asylum-seekers who face a well-founded fear of persecution. While in Finland s case, it remains difficult to determine any noteworthy claims surrounding the success rate of the national policy to recognise LGBT asylum claims due to the fact that this data is not publicly accessible and immigration seemingly plays a much smaller role in Finland s national affairs. Nonetheless, the fact that Finland continues to grant refuge to LGBT asylum seekers and formally recognises this, is in itself, indicative of the country s position in international affairs as a human rights advocate. Regardless of individual, religious, cultural or governmental beliefs on homosexuality and gender identity, one thing remains clear; as signatory countries of the Geneva Convention, both Canada and Finland (along with all other signatories) have an obligation to uphold their binding role to the international community and a duty to those fleeing persecution in their home state. We cannot allow our confusion or ignorance of sexual minorities to permit the continued persecution of these vulnerable groups. If we turn the other way, we are no greater than the persecutors. References Aberg, Leena-Kaisa. Finnish Refugee Policy IN: The European Union and Refugees (Special issue of Pakolainen), (October, 1999); Aleinikoff, T. Alexander. Protected Characteristics and Social Perceptions: An Analysis of the Meaning of Membership of a Particular Social Group, UNHCR s Global Consultations on International Protection. (2001): Aliens Act, Finland Ministry of Interior. (2007). Amnesty International. Crimes of Hate, Conspiracy of Silence, (2001):1 44. Canada (Attorney General) v. Ward, [1993] 2 S.C.R Citizenship and Immigration Canada. Immigration and Refugee Policy. to Jeffery Sum (Immigration Officer). 3 Apr De Shutter. Homophobia and Discrimination on Grounds of Sexual Orientation in the EU Member States: Part 1 Legal Analysis, EU Agency for Fundamental Rights. (2008): Daley, Krista & Ninette Kelley. Particular Social Group: A Human Rights Based Approach in Canadian Jurisprudence, International Journal of Refugee Law. 12(2); 2000,

11 Persecution, Protection and Immutable Identity El-Enany, Nadine. Who is the New European Refugee? (Working Paper) London School of Economics, London, UK. (2007): European Council on Refugees and Exiles, Sexual Orientation as a Ground for Recognition of Refugee Status, ELENA Research Paper. June 1997: Graham, David. Fearless in Canada a Beacon of Tolerance and Human Dignity, Toronto Star. 25 June Horsti, Karina. Asylum Seekers in the News: Frames of Illegality and Control, Observatorio Journal. University of Helsinki, Finland (2007): Hughes, Rob. Phone Interview. 4 Apr (11:45am). Hughes, Rob. Refugee Claims Based on Sexual Orientation, Gender Identity, or HIV Status. Sept. 2007; 1 7. Available Online: IGLHRC. United Nations: Defeat for Discrimination, July 23, ILGA Europe. Rights not Crimes Belgium. (2005): Immigration and Refugee Protection Act (2001, c. 27). Koivukangas, Olavi. European Immigration and Integration: Finland, Institute of Migration. (2003): Koskela, Riita. (Senior Advisor, Asylum Unit Finnish Immigration Service). correspondence re: LGBT Asylum Policy in Finland. 16 October Lacroix, Marie. Canadian Refugee Policy and the Social Construction of the Refugee Claimant Subjectivity: Understanding Refugeeness, Journal of Refugee Studies. 17 (2); LaViolette, Nicole. Coming Out to Canada: The Immigration of Same-Sex Couples Under the Immigration and Refugee Protection Act, McGill Law Journal. Vol. 49 (2004): LaViolette, Nicole. Gender-Related Refugee Claims: Expanding the Scope of the Canadian Guidelines, The Author (2007). June 12, LaViolette, Nicole. The Immutable Refugees: Sexual Orientation in Canada (A.G.) v. Ward. University of Toronto Faculty of Law Review. 55(1), Winter LaViolette, Nicole. Sexual Orientation and the Refugee Determination Process: Questioning a Claimant About Their Membership in the Particular Social Group. Training Program for Immigration and Refugee Board (IRB) Members. Last updated: May to IRB Member. 18 March Luopajärvi, Katja. Gender-related Persecution as Basis for Refugee Status: Comparative Perspectives, Abo Akademi University (2003): Malépart, Stéphane (Senior Communications Advisor, IRB). correspondence re: Immigration and Refugee Board s experience related to refugee claims based on sexual orientation. 18 March Millbank, Jenni. Imagining Otherness: Refugee Claims on the Basis of Sexuality in Canada and Australia, Melbourne University Law Review. Vol. 26 (2002): O Flaherty, Michael and John Fisher. Sexual Orientation, Gender Identity and International Human Rights Law: Contextualising the Yogyakarta Principles, Human Rights Law Review. 8:2 (2008): Pakkanen, Johanna. Discrimination on Grounds of Sexual Orientation and Gender Identity in Finland, SETA. (2008): 1 5. Rehaag, Sean. Patrolling the Borders of Sexual Orientation: Bisexual refugee claims in Canada. Forthcoming (2008) 53 McGill Law Journal. Obtained in advance through correspondence on 4 Apr Scheinin, Martin and Timo Makkonen. Legal Study on Homophobia and Discrimination on Grounds of Sexual Orientation Finland, EU Agency for Fundamental Rights. (2008): Statistics Canada Census: Immigration, Citizenship, Language, Mobility and Migration. The Daily. (4 December 2007). Tanner, Arno. Finland: Increased Immigration Puts Added Pressure on Integration Policy IN: Canadian Diversity Integration of Newcomers, 5(1), (Winter 2006); UNHCR. [Gender-related] Guidelines on International Protection UNHCR Global Trends, (2008): UNHCR, States Parties to the 1951 Convention relating to the Status of Refugees and the 1967 Protocol, (2008): 1 5. Wilets, James D. Conceptualizing Private Violence Against Sexual Minorities as Gendered Violence: An International and Comparative Law Perspective, Albany Law Review (2006):

12 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 Suomen sisällissodan uutisointia amerikansuomalaisissa lehdissä Joni Svärd Suomen sisällissodan aikoihin 1910-luvun lopulla Yhdysvalloissa on arveltu asuneen vakituisesti noin suomalaissiirtolaista, väliaikaisten siirtolaisten kanssa määrä on ollut jopa Laskentatavasta riippuen Yhdysvalloissa asui tuolloin 5 10 % koko Suomen väkimäärästä. Vuoteen 1914 mennessä amerikansuomalaiset olivat ryhmittyneet tukevasti poliittisen janan oikealle ja vasemmalle reunalle. Vasemmalla paikkaansa puolustivat keskenään riitaisat Suomalainen Sosialisti Järjestö (SSJ) ja anarko-syndikalistinen Industrial Workers of the World (IWW), joita yhdisti erittäin negatiivinen asennoituminen kristillisiä ja porvarillisia kohtaan. Oikealla aktiivisena toimijana oli puolestaan Amerikan Suomalainen Evankelisluterilainen kirkko eli Suomi-Synodi, raittiusseurat ja muut oikeistolaiset, jotka asennoituvat yhä kielteisemmin suomalaisen siirtokansan keskuudessa levinneeseen sosialismiin. Pesäeroa lietsottiin antisosialistisella toiminnalla, jolla pyrittiin näyttämään uuden kotimaan hallinnolle ja kansalaisille, etteivät suinkaan kaikki suomalaiset olleet sosialisteja. 1 Ensimmäisen maailmansodan synnyttämä voimakas isänmaallisuus ja sota-ajan hysteria Yhdysvalloissa tulehdutti amerikansuomalaisten sosialistien ja oikeistolaisten välejä pahasti. Sosialistien pasifistisuus ja pienen mittakaavan pakoilu asevelvollisuudesta saivat oikeistolaiset huolestumaan leimautuvansa epälojaaleiksi uudelle kotimaalle. Tätä tarkoitusta varten luotu Amerikan Suomalainen Lojaalisuusliitto kiristi entisestään suomalaisten siirtolaisten keskinäisiä välejä, kuten esimerkiksi Ollila on osoittanut. 2 Artikkelin on kirjoittanut FM Joni Svärd, joka tutki pro gradu -työssään amerikansuomalaisten sanomalehtien uutisointia Suomen sisällissodasta. Pro gradu on tarkastettu yleisen historian oppiaineessa Turun yliopistossa keväällä Vuoden 1917 lopulla Suomesta alkoi kantautua sähkösanomia, jotka kertoivat vanhan kotimaan ajautumisesta poliittis-taloudelliseen kriisiin. Marraskuun suurlakkoviikosta sisällissodan seremoniallisesti päättäneeseen senaatin armeijan Helsingin paraatiin toukokuussa 1918 jatkunut ajanjakso kaivoi amerikansuomalaisten oikeistolaisten ja vasemmistolaisten välistä kuilua syvemmäksi ja leveämmäksi kuin koskaan sitä ennen. Rintamalinjat ryhmittyivät lukuisten amerikansuomalaisten sanomalehtien ympärille. Oikealla laidalla ääntä piti mm. kristillis-konservatiivinen Amerikan Suometar (Hancock, Michigan), joka oli Suomi-Synodin pää-äänenkannattaja. Kentän vasemmalla reunalla toimivat esimerkiksi SSJ:n lehdet Raivaaja (Fitchburg, Massachusetts) ja Toveri (Astoria, Oregon). Suomi-Synodin sydänmailla Hancockissa ilmestynyt Amerikan Suometar oli Reino Keron mukaan ensimmäinen vahvasti aatteellinen amerikansuomalainen sanomalehti. 3 Sisällissodan aikana sen päätoimittajana toimi Emil Saastamoinen. Lehtien rintamajako Lehtien aatepohja oli kirjattuna jokaisen lehden etusivulla, eikä puolen valinta aiheuttanut minkäänlaista valinnanvaikeutta tarkastelun kohteena olleissa lehdissä. Amerikan Suometar julisti olleensa Kansallista sivistystä ja kirkollista elämää harrastavain Amerikan suomalaisten äänenkannattaja. Amerikan Suomettaren kristillisyys tuli näkyviin vahvasti sen käyttämästä retoriikasta, kun se syytti sosialisteja niin Suomessa kuin uudessa kotimaassa alttarien alas repimisestä, jumalattomuudesta ja yleisesti epäkristillisestä toiminnasta. Varsinkin punainen terrori ilmensi lehden mukaan pakanallista raakuutta. Toisaalta lehti edellytti toimivan yhteiskunnan vaatineen jumalan asettamista keulakuvaksi. Lehti tuki vahvasti Suomen senaattia ja Mannerheimin johtaman armeijan taistelua Suomen it- 10

13 Suomen sisällissodan uutisointia senäisyyden, laillisuuden ja vapauden puolesta vallankumousta, huliganismia ja laittomuutta vastaan. Vastaavasti Toveri ja Raivaaja asettuivat yksimielisesti tukemaan punakaartien vallankumousta luokkataistelutoimena sortovaltaa, nälkäkuolemaa, lahtareita ja junkkerismia vastaan oikeudenmukaisuuden ja työväen vapauden puolesta. Sosialistilehdet perustelivat vallankumousta heidän mukaansa laittomasti hajotetun sosialistienemmistöisen eduskunnan valtaan palauttamisella sekä marxilaisella vallankumouksen vääjäämättömyydellä. Toveri edusti SSJ:n radikaalimpia läntisiä osavaltioita. Päätoimittajansa W.N. Reivon johdolla lehti suhtautui sisällissodan tapahtumiin ja mahdollisuuksiin jyrkemmän sosialistisesti kuin Frans J. Syrjälän päätoimittama Raivaaja. Toverista tulikin SSJ:n vuoden 1919 hajaannuksessa kommunistilehti, kun taas Raivaaja vahvisti asemiaan sosialidemokraattisella tiellä. Iskulauseissaan Toveri ja Raivaaja painottivat joukkovoiman merkitystä työväen olojen parantamiseksi. Toveri julisti, että Poliittisesti ja industrialisesti yhdistyneen köyhälistön voimaa ei mikään mahti maailmassa kukista. Raivaajan kaksi iskulausetta julistivat kuinka Palkkatyöläisluokan luokkataistelussa parhaat aseet ovat omat järjestöt ja oma sanomalehdistö ja Palkkatyöläisten itsenäinen luokkaliike palkkaorjuutta vastaan on ainoa vapauteen johtava tie. Toverin ja Raivaajan näkökulmasta porvarillinen Suomi koostui lahtareista, junkkereista ja gulasseista, joiden ainoa tarkoitus oli yksinkertaistaen ajaa maan työläiset nälkäkuolemaan. Suurlakosta valkoisten voitonparaatiin kestäneen noin puolen vuoden periodin aikana Amerikan Suomettaren, Raivaajan ja Toverin sivuilla julkaistiin lakkoliikehdintään ja sisällissotaan liittyneitä uutisia, pääkirjoituksia ja muuta toimituksellista materiaalia yli 200 erillisen otsikon alla kussakin lehdessä. Artikkelit sisälsivät runsaasti myös amerikansuomalaisten keskinäistä välienselvittelyä, joka kumpusi Suomen sisällissodasta. Uutisoinnin ongelmat Amerikan Suometarta, Raivaaja ja Toveria lukeneiden amerikansuomalaisten käsityksen Suomen sisällissodasta ja sen taustoista aina marraskuun lakkoon johtaneista syistä lähtien oli hyvin laaja. Lähes jokainen suomalainen osasi lukea ja lisäksi useimmat olivat lukuhaluisia, sillä kuten Kero on osoittanut, käytännössä jokaiseen amerikansuomalaiseen talouteen tuli tuolloin vähintään yksi siirtolaislehti. 4 Atlantin poikki saapuneiden sähkösanomien sisältämät asiavirheet, kuten taisteluissa kuolleiden lukumäärät, kunkin kaupungin varsinaiset menetys- tai valloituspäivät tai tarkkojen tapahtumakuvauksien puuttuminen, eivät estäneet Toveria, Raivaajaa ja Amerikan Suometarta luomasta niin tarkkaa kokonaiskuvaa sisällissodan etenemisestä Suomessa, ettei sitä olisi ollut lehtiä lukemalla mahdollista hahmottaa. Varsinkin suurlakon ja alkuvuoden 1918 aikaan lehdille saapuneiden tietojen vähyyden ja ristiriitaisuuksien aiheuttamat vaikeudet toimitustyölle nousivat kuitenkin lehtien palstoille. Esimerkiksi Toverissa surkuteltiin asiaa tammikuun 15. päivänä tähän tapaan: Toisinaan ilmotetaan sosialistien olevan vallassa, seuraavana päivänä taas porvarien. Kerran ilmotetiin sosialistien uudella suurlakolla pakottaneen viimeksi valitun eduskunnan hajoamaan ja kutsuneen koolle entisen, Kerenskin hallituksen laittomasti hajottaman eduskunnan, jossa sosialisteilla oli enemmistö. Heti jälestä tulee tietoja eduskunnan päätöksistä, jotka selvästi osottavat porvarien olevan enemmistönä. Yhtenä päivänä ilmotetaan porvarien lahtarikaarteilta riisutun aseet, toisena taas sosialistien punakaarteilta. Yhdellä viikolla ilmotetaan Venäläinen sotaväki kasakoineen, bolshevikeineen viedyn pois maasta: toisella viikolla ne jo siellä mellastavat kuin viimeistä päivää. 5 Ehjimmän kuvan muodostamisessa onnistui Raivaajan toimitus, joka tarkkanäköisen päätoimittajansa Syrjälän johdolla pystyi toisinaan laskemaan pienistä tiedonmuruista ja ilmeisen laajasta taustatietomäärästä yhteen huomattavasti tarkemman kuvan kuin Toveri ja Amerikan Suometar. Lehtien väliset tarkkuuserot tasoittuivat lähes olemattomiin taistelujen edetessä ja saapuneiden sähkösanomien määrän kasvaessa helmikuun puolivälistä alkaen maksimimääräänsä per viikko. Ajoittain jokainen lehti sortui tulkitsemaan saapuneita sähkösanomatietoja omien ja oman viiteryhmänsä intressien kautta unohtaen kriittisen tarkastelun. Tiedonkulun rasitteina Suomesta Yhdysvaltoihin olivat sensuuri ja hitaus. Viestien hidas saapuminen haittasi esimerkiksi marraskuun lakosta ja Suomen hallinnon muutoksista kertovien juttujen kirjoittamista. Sen sijaan sisällissodan merkittävistä tapahtumis- 11

14 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 ta, kuten Viipurin seudun taisteluista tammikuun lopussa, Saksalaisten joukkojen tulosta Ahvenanmaalle maaliskuussa ja Hankoniemeen huhtikuussa, Tampereen, Turun, Viipurin ja Helsingin taisteluista sekä valkoisen terrorin alkamisesta saatiin tiedot Amerikan Suomettaren, Raivaajan ja Toverin lukijoille parhaimmillaan yhden ja kahden päivän viiveellä ja joskus jopa samana päivänä. Vaikka tiedot taistelujen kuluista ja uhrien määristä olivat joko tahallaan tai tahattomasti liioiteltuja, itse taistelujen lopputulokset pitivät useimmiten paikkansa. Yhdysvalloissa sota-aikana laaditut sensuuri- ja sabotaasilakien akuutit vaikutukset lehtien toimintamahdollisuuksiin eivät juuri näy näin lyhyen tarkastelun aikana. Lehdissä kuitenkin kommentoitiin sensuurilakien vaikuttaneen niiden toimintaan ja vaikeuttaneen varsinkin Suomen tilanteesta selvyyteen pääsyä. Yhdysvaltojen sensuurilait eivät kuitenkaan olleet ainoita syyllisiä uutisten epämääräisyyteen, vaan punaisten ja valkoisten sotapropaganda ja -sensuuri värittivät viestejä mieleisikseen jo ennen kuin ne lähtivät Suomesta, Ruotsista tai Venäjältä. Myös Amerikan Suometar, Raivaaja ja Toveri valikoivat itse julkaistavia uutisia ja lisäksi samaa alkuperää ollut sähkösanoma sai kussakin lehdessä usein omanlaisensa tulkinnan. Sähkösanomien lisäksi tärkeän tietolähteen amerikansuomalaisille lehdille muodostivat suomalaiset sanomalehdet. Niistä saatujen uutisten tuoreus oli kadonnut jopa kahden kuukauden toimitusajan kuluessa, mutta se ei vähentänyt niille annettua todistusvoimaa. Sekä kristillis-konservatiivinen Amerikan Suometar että sosialistiset Toveri ja Raivaaja paikkasivat reikäistä kuvaansa suurlakkoviikosta ja sisällissodan tapahtumista suomalaisten aatteellisten sisarlehtiensä avulla. Kun hurjimpien sähkösanomien tietoja kyseenalaistettiin kaikissa kolmessa lehdessä, Suomesta saapuvista lehdistä lainattuja kirjoituksia ei kyseenalaistettu. Ilmeisesti niiden katsottiin olleen sensuurista vapaita, mutta niissä olleelle propagandalle oltiin sokeita. Taisteluiden muodot lehdissä Taisteluiden etenemisestä kirjoitettiin lehdissä paljon ja hyvin vaihtelevalla tarkkuudella. Mitä suurempi taistelu oli kyseessä, sitä tarkempia tietoja sähkösanomat toivat amerikansuomalaisille lehdille. Niinpä esimerkiksi Tampereen taistelut huhtikuun alussa ja Viipurin 12

15 Suomen sisällissodan uutisointia taistelut saman kuun lopussa saivat hyvin paikkansa pitävät kuvaukset lehdissä, joskin taisteluissa kuolleiden määrät kohosivat helposti kymmen- tai satakertaisiksi. Esimerkiksi Amerikan Suometar tiesi virallisten lähteiden kertoneen Viipurin taisteluissa kuolleen kaikki kaupunkia puolustaneet punaista. Lappalaisen mukaan taisteluissa kuolleiden määristä esitetyt 50 valkoista ja 500 punaista ovat nekin liioiteltuja. 6 Myös punaisten ensimmäinen suurisuuntainen hyökkäysyritys Tampereelta Seinäjoelle kuvattiin Toverissa ja Raivaajassa verisiksi ja Amerikan Suometar uutisoi punaisen kuolleen taisteluissa. Kyseisessä taistelussa punaisten läntisen rintaman komentajan eversti Mikael S. Svetshnikovin johtamat noin 500 punaista yrittivät rintaman läpi, mutta heitä vastassa ollut 100 miehen suojeluskuntaosasto onnistui pysäyttämään hyökkäyksen. Laukaustenvaihdossa kuoli 2 punaista ja haavoittui 10. Valkoiset eivät kärsineet tappioita. 7 Vaikka uutiset lähtivät liikkeelle runsaasti väritettyinä punaisista tai valkoisista lähteistä, olivat amerikansuomalaisten mahdollisuudet saada monipuolista tietoa paremmat kuin Suomessa asuneiden, jotka olivat pääasiassa sen värisen propagandan armoilla, kummalla puolella kulloistakin rintamalinjaa sattuivat asumaan. Propagandan teko oli tavanomaista myös Raivaajalle, Toverille ja Amerikan Suomettarelle. Amerikan Suomettaressa tämä näkyi esimerkiksi lehden tavasta käsitellä valkoisen terrorin uutisointia. Senaatin armeijan sotilaiden syyllistymiin teloituksiin ei Amerikan Suomettaressa juuri puututtu, vaikka tietoa niistä oli saatavilla runsaasti. Samaan aikaan saapuneet suomalaiset porvarilliset ja kristilliset sanomalehdet kertoivat lukuisista punaisen terrorin uhreista paikkakunnilla, jotka olivat sodan alkupuolella olleet punakaartien hallussa. Tämän suuntaisiin uutisiin Amerikan Suomettaressa tartuttiin hanakasti julkaisemalla niitä huomattavan paljon. Toveri ja Raivaaja valitsivat punaisen terrorin uutisoinnissa vähättelylinjan. Muutaman lahtarin surmaaminen nähtiin välttämättömäksi pahaksi taistelutilanteessa. Varsinkin Raivaajan päätoimittaja F.J. Syrjälä pisti punaisen terrorin toimeenpanon punakaarteihin pesiytyneiden luokkatiedottomien huligaanien ja sakilaisten syyksi ja päästi näin ollen kansanvaltuuskunnan, SDP:n ja punakaartien johtajat vastuusta. Tällaisesta asioiden villaisella painamisesta löytyi esimerkkejä marraskuussa tapahtuneesta Mommilan kahakasta, jossa Alfred Kordelin ja yksi tämän vieraista tuli ammutuiksi sekä Suinulan verilöylystä tammikuun lopussa. Myös muut murhat, joihin punakaartit syyllistyivät, leimattiin sosialistilehdissä mieluummin porvarillisiksi Haaparannan uutisiksi kuin todellisiksi tapahtumiksi. Puolin ja toisin lehdet syyttivät toista osapuolta vieraisiin pistimiin tarttumisesta. Punaiset saivat runsaasti sotatarvikeapua, kuten kivääreitä ja kuularuiskuja bolsevikkihallitukselta ja lisäksi Suomessa ollutta venäläistä sotaväkeä osallistui taisteluihin punakaartien rinnalla. 8 Amerikan Suometar näki vieraisiin pistimiin ja bolsevikkeihin turvautumisen erittäin halveksuttavana toimintana. Aihetta käsiteltiin sekä uutis- että pääkirjoitustasolla. Kauheaksi lehdessä koettiin se, että meidän sortajiemme [venäläisten] pistimet ovat veressä omien kansalaistemme käsissä. 9 Sosialistit näkivät venäläisen sortovallan kohteena olleen vain köyhä kansa. Niinpä Syrjälän ja Reivon pääkirjoitusten mukaan oli jo aika kääntää venäläisen sortovallan pistimet osoittamaan porvareita. Lisäksi porvarilahtareiden nähtiin jo vuosia tukeutuneen ruotsalaisiin ja saksalaisiin pistimiin vartioidessaan ase kädessä viljavarastojen ovia nälkäiseltä kansalta. Saksalaisten osallistuminen sisällissotaan oli myös Amerikan Suomettarelle vaikea paikka. Lehdessä ei oltu erityisen innostuneita Saksan maihinnoususta Ahvenanmaalle 5. maaliskuuta 10 ja Saksassa sotilaskoulutuksen saaneiden jääkärien mukanaoloakin seliteltiin parhain päin maaliskuun alussa. Koulutuksen syyksi kerrottiin venäläisvastaisuus, jolla ei ollut Amerikan Suomettaren tai laajemmin koko kansallismielisen porvariston mukaan mitään tekemistä saksalaismyönteisyyden kanssa. 11 Saastamoisen johdolla Amerikan Suometar muutti nopeasti suhtautumistaan saksalaisten mukaantuloon. Jo viikon päästä (16.3.) ensimmäisten tietojen saavuttua Saastamoinen kirjoitti kuinka avunsaamisen Ruotsista tyrehdyttyä senaatti kääntyi seuraavaksi lähimmän eli Saksan puoleen. Saastamoisen mukaan sosialistit saivat syyttää siitä vain itseään. Suomen sisällissodan tapahtumat joutuivat käymään läpi kaksi propagandakoneistoa ennen julkaisuaan amerikansuomalaisissa lehdissä. Ensimmäinen värikäsittely tapahtui joko punaisessa tai valkoisessa Suomessa. Lisäksi Toveri, Raivaaja ja Amerikan Suometar lisäsivät niihin vielä omia tulkintojaan ennen sähkösanomien julkaisua. 13

16 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 Lehdet toistensa kimpussa Mitä varmemmalta valkoisten voitto alkoi näyttä, sitä enemmän Amerikan Suomettaressa alettiin pilkata kansanvaltuuskunnan jäseniä, punakaartilaisia ja amerikansuomalaisia sosialisteja. Loppuvuodesta 1917 ja alkuvuodesta 1918 vihollisleiri nähtiin sosialismin harhaanjohtamista ja näiden vankiloista vapauttamista huligaaneista koostuviksi joukoiksi. Kevättä kohden mennessä Suomesta saapuneissa porvarillisissa lehdissä alkoi olla yhä enemmän punaryssä- ja bolsevikki-nimityksiä kaikista edellä mainituista ryhmistä. Kansanvaltuuskunnan johtajia nimitettiin alhaisiksi kiihottajiksi ja kansanvaltuuskuntaa alettiin nimittää lainausmerkeissä hallitukseksi osoittaen, että vain sosialistit pitivät sitä hallituksenaan. Voidaan sanoa, että kevään kuluessa Amerikan Suometar omaksui Suomesta saapuvista sähkösanomista ja sanomalehdistä Suomessa harjoitettua vapaussotaretoriikkaa. Tarkastelun kohteena olleet sanomalehdet kommentoivat toistensa kirjoittelua harvoin nimeämällä lehtiä suoraan. Amerikan Suomettaren päätoimittaja Emil Saastamoinen mainitsi maaliskuussa kolme sosialistilehteä, jotka eivät olleet liittyneet kymmenien amerikansuomalaisten sanomalehtien rintamaan tuomitsemaan Suomen sisällissodan kauhuja, eli punakaartien väkivallantekoja. Hyvin todennäköisesti Saastamoinen tarkoitti näillä kolmella lehdellä SSJ:n äänenkannattajia Toveria, Raivaajaa ja Työmiestä. Kun Amerikan Suomettaressa huhtikuussa puhuttiin amerikansuomalaisen punakaartin lehdistöstä, on todennäköistä näihin kuuluneen myös SSJ:n lehdet. Amerikan Suomettaressa tiedostettiin myös lehden valta mielipiteen muokkaajana. Päätoimittaja Saastamoinen hyökkäsi useasti pääkirjoituksissaan sosialistileirin kimppuun kuten käy ilmi tästä maaliskuun 7. päivän kirjoituksesta, jossa hän kiittelee suurimman osan amerikansuomalaisesta lehdistöstä tuominneen punaisten vallankaappauksen: Miten muuten voisi ollakaan? Siirtokansamme, Jumalan kiitos, ei ole vielä siihen määrin antautunut anarkiaa saarnaavien jumalattomien sosialistijohtajain talutusnuoraan, että se voisi hyväksyä ne hirmuteot, joita rangaistusvangeista ja hulikaaneista kootut punakaartit ovat bolshevikipetojen avulla Suomessa toimeenpanneet. 12 Toverin ja Raivaajan pääkirjoituksissa, kolumneissa ja uutiskommentaareissa vastapuolta arvosteltiin rankoinkin sanakääntein, mutta Amerikan Suomettaren kimppuun ei hyökätty kertaakaan lehden nimellä. Tutkimusajanjaksolla Amerikan Suometar mainittiin vain yhden kerran Raivaajassa, kun Syrjälä piti maaliskuun 23. päivänä rehellisenä tekona sitä, että Amerikan Suomettaressa oli myönnetty Suomen porvariston olleen pakotettu myymään maa Saksalle saadakseen sieltä apua vallankumouksen kukistamiseksi. Muuten koko amerikansuomalainen oikeistolehdistö niputettiin Toverissa ja Raivaajassa käsitteiden porvari- santarmi- ja katulutkalehdistö. Pääosin toisen leirin kirjoittelua kommentoitiin yleisnimityksillä porvarilehdistö tai sosialistilehdistö. Monella tapaa kärjistyneet suhteet amerikansuomalaisten oikeistolaisten ja vasemmistolaisten välillä lähensivät hyvin todennäköisesti lukijoita omien aatesuuntiensa lehtiin. Kun tähän lisätään omankielisen informaation saamisen vähäisyys, on hyvin oletettavaa, että Toverin, Raivaajan ja Amerikan Suomettaren lukijat antoivat suuren painoarvon lehtien edustamille näkemyksille. Lisäksi heidän voi ajatella rakentaneen omaa kuvaansa Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista syistä kyseistä lehdistä saamansa informaation varaan. 14

17 Suomen sisällissodan uutisointia Tutkimusaihetta käsitelleiden pääkirjoitusten ja sosialistilehdissä uutisten yhteydessä olleiden kommenttien määrä oli niin runsas, että päätoimittajilla Saastamoinen, Reivo ja Syrjälä oli hyvin suuri merkitys toimittamiensa lehtien lukijoilleen välittämään kuvaan. Toki myös lehdissä julkaistujen uutisten valinta ja muokkaaminen antoivat päätoimittajille mahdollisuuden muokata lehtensä linjaa ja sitä kautta lehden lukijakunnan kuvaa suhteessa Suomen sisällissodan syihin ja tapahtumiin. Sodan päättyminen Huhtikuun alusta alkaen 1918 senaatin armeijan voitto näkyi selvästi jo Yhdysvalloissa asti. Amerikan Suometar iloitsi kapinan kukistumista epätyypillisen sarkastiseen sävyyn ivaamalla pääkirjoituksessaan siltasaarelaisia komissaareja, jotka pakenivat Viaporista Viipuriin. Sieltä taas oli Saastamoisen mukaan lyhyt matka siirtyä bolsevikkien siipien suojiin Venäjälle rakentamaan onnen valtakuntaa ja jatkamaan vallankumousta vaikka 1000 vuotta. 13 Toukokuun 18. päivänä lehdessä julkaistiin valokuva, jossa kerrottiin olleen punaisia sotavankeja. Valokuvan käyttö oli ainutkertaista, sillä ainakaan Amerikan Suometar, Toveri eikä Raivaaja julkaissut valokuvia kertaakaan kyseisen ajanjakson aikana. Saastamoinen iloitsi valkoisten voitosta jo toukokuun 2. päivänä. Pääkirjoituksessaan hän kuvaili sisällissotaa eräänlaiseksi tulikokeeksi, jossa Suomi joutui verellä ostamaan vapautensa: Nyt on se [vapaus ja itsenäisyys] verisen veljessodan kautta saatu turvatuksi uudestaan, ja toivokaamme, että se olisi turvattu ainaiseksi. Iloitse kansa, liehu leijonalippu! Suomi on jälleen vapaa. Oikeus on voittanut. Suomen kansa on osottanut kuntonsa. Se on ansainnut vapauden. 14 Valkoisen armeijan voitonparaati Helsingissä saavutti amerikansuomalaiset vaaja viikko tapahtumansa jälkeen. Toveri kuvaili lahtareiden häpeällisen voiton juhlintaa näin: armeijataan, ja samalla tietysti myös itseään. Suomen pelastajana, jona häntä tervehdittiin, lupasi antautuvansa voimakkaan henkilön johdettavaksi armeijoineen viitaten siten suosivansa monarkian perustamista. Vastaanottopuheen oli pitänyt varatuomari Svinhufvud, lahtarihallituksen pääministeri, joka maansa nimessä kiitti kenraalia siitä työstä, minkä hän oli tehnyt maansa pelastamiseksi. [--]Porvarien tavan mukaan paukutettiin kanuunia, poltettiin tulia ja toimeenpantiin jos minkälaisia huutajaisia keinotekoisen juhlallisuuden synnyttämiseksi kaupungissa, jossa kansa pysyi tapauksille kylmänä. 15 Sisällissota oli päättynyt valkoisten voittoon. Amerikan Suomettaren edustamassa porvarileirissä sodan lopputulosta pidettiin oikeuden ja vapauden voittona sosialistien katalasta vallankaappauksesta. Sosialistien leiri myönsi Raivaajan ja Toverin sivuilla sisällissodan taisteluiden päättyneen, mutta vain väliaikaisesti. Sosialistilehdet suuntasivat katseensa sosialistien uuteen nousuun, kunhan suoneniskusta olisi ensin selvitty. Voitokkaiden sotajoukkojen etunenässä oli Mannerheim marssinut senaatin talon edustalla. Lahtarisenaatin jäsenet, valtiovirkailijat ja diplomaattiset lähettiläät olivat vastaanottamassa kertoo muuan amerikkalainen kirjeenvaihtaja. Kenraali Mannerheim oli pitänyt lyhyen ja sotilaallisen puheen ylistäen 15

18 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 Viitteet 1 Ks. esim. London 1988, Ollila 1976, 397, Kero 1997, Kero 1996, 147, Maailmankatsomuksia. Tilanteesta Suomessa. Toveri Lappalainen 1981, Ahto 1993, Ks. esim. Manninen 1993, Pääkirjoitus. Amerikan Suometar Ahto 1993, Prof. Reuter Suomen tilanteesta. Amerikan Suometar Pääkirjoitus. Amerikan Suometar Pääkirjoitus. Amerikan Suometar Pääkirjoitus. Amerikan Suometar Lahtarit juhlineet häpeällisiä voittojaan. Toveri Lähteet Ahto, Sampo: Sotaretkillä. Teoksessa: Itsenäistymisen vuodet Osa 2: Taistelu vallasta. Toim. Ohto Manninen. Valtionarkiston painatuskeskus. Helsinki Amerikan Suometar (Hancock, Michigan) Kero, Reino: Suureen Länteen. Siirtolaisuus Suomesta Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Siirtolaisuusinstituutti. Turku Kero, Reino: Suomalaisina Pohjois-Amerikassa. Siirtolaiselämää Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Siirtolaisuusinstituutti. Turku London, Gary: The Finnish-American Anti-Socialist Movement, In: Finns in North America. Proceedings of Finn Forum III, 5 8 September Turku Finland. Edited by: Michael G. Karni, Olavi Koivukangas, Edward W. Laine. Migration Studies C 9. Institute of Migration. Turku Manninen, Ohto: (1993b) Taistelevat osapuolet. Teoksessa: Itsenäistymisen vuodet Osa 2: Taistelu vallasta. Toim. Ohto Manninen. Valtionarkiston painatuskeskus. Helsinki s Ollila, Douglas J. Jr.: Defects in the Melting Pot: Finnish-American Response to the Loyalty Issue Published in: Turun Historiallinen Arkisto 31. Vammala Raivaaja (Fitchburg, Massachusetts) Toveri (Astoria, Oregon) Lämpimät Onnittelut ja Kiitokset Seijalle! Arkistonhoitaja Seija Sirkiälle on myönnetty Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein yli 30 vuoden työurastaan Siirtolaisuusinstituutissa. Hän aloitti uransa toimistoapulaisena Sen jälkeen hän on toiminut instituutin kanslistina ja toimistosihteerinä ja vuodesta 2002 lähtien arkistonhoitajana. Instituutin väki 16

19 The declining percentage of the working-age people The declining percentage of the working-age people Perttu Salmenhaara The declining percentage of the workingage population in the advanced economies, , by country, year, and age group: a survey of projections Economically advanced countries currently have a distorted age structure. Their birth rate peaked after the Second World War, but soon declined to a low level and has remained there. The size of these large age groups is disproportionate in relation to the age cohorts that were born after them. During the next fifteen years, the large age cohorts will exit working age. Younger age groups that enter working age are much smaller and thus the percentage of the working-age population decreases. At the same time, the size of the elderly age groups increases. The outcome is a demand pressure for services and income transfers which are too extensive for the public sector to respond to. This paper is strictly descriptive. Especially during the next twenty years the viability of advanced economies depends to a great extent on immigration but this issue is not the topic of this paper. Introduction Several statistical reports by the United Nations (UN), the European Union (EU), and the Organisation for Economic Cooperation and Development (OECD) suggest that the age structure in the economically advanced areas in the world will go through a major change that will start and be most rapid during the next fifteen years, and last for decades after that. During the shift, the average age of the population will Perttu Salmenhaara, L. soc. sc. Doctoral student, faculty of social science, department of social policy, University of Helsinki. perttu.salmenhaara@helsinki.fi increase, and the share of the working-age population decreases. In this paper, I present a short overview of these results in terms of the variables of country, year, and age group. In chapter one, I draw out the aforementioned organisations projections and the reasons for the declining trend. In chapter two, I evaluate arguments that concern why the projected trend would have harmful political and economic effects on these countries. Chapter three presents a summary and a conclusion. Throughout the paper, I analyse the trends by country, year, and by age group. The gender variable is not included, because in relation to the topic of the paper, the difference between genders is not large enough to be relevant. 1. Birth rates and population aging The most significant cause of the decreasing share of the working age populations is variation in birth rates since the Second World War. Birth rates affect the percentage of the working-age population with a long delay. Thus, as far as the birth rate is concerned, the roots of the number of the working-age population go way back, but the impact is experienced only during the coming years. In short, the trend during the time following WW II is; that around 1950, the birth rate reached uncommonly high levels, even three to five in some countries (Parkkinen, 1998: 263) as the large age cohorts were born (United Nations the so-called baby boomers). However, after this peak, the birth rates decreased rapidly and became very low. The birth rate has remained low since then, meaning over fifty years of low fertility. Today, the birth rate in the advanced economies is approximately one (ibid.). The development of birth the rate in the advanced economies between 1950 and 2050 is described be- 17

20 Siirtolaisuus-Migration 4/2008 2,5 2,0 1,5 1,0 0,5 0, Figure 1. The development of the birth rate in the advanced economies, Source: Population Division of the Department of Economic and Social Affairs of the United Nations Secretariat, World Population Prospects: The 2006 Revision. (June 11, 2008). low. Also the projection from 2006 to 2050 is included. The numbers are 5-year averages. Today, the working age population consists mostly of the large age groups. As the working-age population reaches the statistical retirement age of 64 years, they exit working age and become pensioners. Thus the percentage of the working-age population decreases and that of the elderly increases (United Nations 2006; OECD 2007; European Commission 2002a; 2002b). As a result of the low birth rates, younger age cohorts that enter working age, are much smaller than the old age cohorts that exit that age (OECD 2007: 30-31). This causes the percentage of the working-age population to decline. In the advanced economies, the percentage of the working-age population is projected to decrease by eleven percentage points from 2005 to 2050 (67 percent in 2005, 58 percent in 2050; United Nations, 2006). The projected decline differs markedly in different countries in terms of volume and timing (years). The main reason for this is that there is national variation over which years the birth rates peaked. Below, I show how the birth rates affect the percentage of the working-age population in selected OECD countries between 2005 and The figure shows how the proportion of the working-age population is projected to develop in some countries, if the current death rates and birth rates remain, and there was zero net migration. The figure indicates that during the 15-year period, the overall decline would be significant. In the figure, the projected development is described country-wise in five-year periods ( , , ). The numbers indicate percentages of the 2005 population. According to this projection, the total percentage of working-age population would increase throughout this period in only four of the included countries. In most countries, the decline would start between 2010 and In the period in which we currently lie (white in the figure), the decline would start in only five countries. The decline would continue between 2010 and 2015 (grey), and in (black) at a different pace in different countries. Also the increases in these countries slow down as time goes by. The different pace of the decline in different countries follows to a large extent from previous variation between birth rates in the countries. Countries on the left-hand side are experiencing the most severe declines. Countries on the right-hand side are projected to do slightly better; during previous decades, they have had better birth rates (e.g. Iceland) and especially more immigration (e.g. New Zealand and the USA; Ireland has done well in both). Foreign immigration tends to decrease the average age of population in the receiving country because immigrants age structure is usually younger than that of natives (OECD 2008: 63-75).