on kiva olla Kun treeneissä Kilpakehitys ei ole juniori valmennuksen itseisarvo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "on kiva olla Kun treeneissä Kilpakehitys ei ole juniori valmennuksen itseisarvo. 2 7 13.2.2014 www.esse.fi"

Transkriptio

1 Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen Kun treeneissä on kiva olla Kilpakehitys ei ole juniori valmennuksen itseisarvo. 2 Ulla Pohjolan käsissä syntyy aisteja hivelevää taidetta. 9 Yhteisvastuukohde: syrjitystä taistelijaksi. 6 Tiina Tasmuth saattaa kuolevan ajan rajalle. 10

2 Espoon seurakuntasanomat Tuomiokirkko Espoonlahti Leppävaara Olari Tapiola Kauniainen 2 Janoiselle juotavaa Alttari. Muutaman vuoden ikäinen lapsi kurkottaa koko varrellaan kohti ehtoollista jakavaa pappia. Kädessä on hopeinen pikari. Minunkin on jano! Seinäjoella pidetyillä jumalanpalveluspäivillä kyseltiin, mikä on se yhteinen kaipaus, johon jumalanpalvelus voi vastata. Se on olennainen kysymys, sillä kirkossa jumalanpalvelusta, messua, pidetään kirkon hengellisen elämän keskuksena. Silti vain muutama prosentti jäsenistä osallistuu säännöllisesti jumalanpalvelukseen. Onko messu siis oikeasti kirkon elämän keskus? Monella tapaa on. Messussa kirkon aarteet ovat läsnä ja käytössä: Rukous ja siunaus, Jumalan sana sekä yhteys. Myös tilastojen valossa jumalanpalvelus on keskeinen. Tilastot kertovat, että vuosittain kirkon ovi aukeaa Espoossa yhtä monta kertaa kuin seurakunnilla on jäseniä. Tutkimusten mukaan kirkon jäsenistä puolet käy jumalanpalveluksessa vähintään kerran vuodessa. Tämän lisäksi tie vie kirkkoon, kun osallistutaan häihin, hautajaisiin tai vaikkapa kummilapsen konfirmaatioon. Näihin toimituksiin osallistuu myös puolet suomalaisista vuosittain ja nekin ovat luonteeltaan jumalanpalveluksia. Itse asiassa kirkon hengellinen ydin, jumalanpalvelus eri muodoissaan, on siis monelle harvoin käyvällekin se kirkon elämän muoto, johon osallistutaan. Mihin janoon jumalanpalveluksesta voi saada helpotusta? Mukia ojentavalle lapselle jano on fyysinen, tyydytettävä tarve. Yhtä paljon hänellä on tarve kuulua yhteisöön, olla samaa joukkoa ympärillä olevien kanssa. Lapsi kaipaa myös tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Jumalanpalveluspäivillä puhuneen arkkipiispa Kari Mäkisen mielestä messu itsessään on kaipauk sen ilmaus. Kaipaus ja jano ovat jumalanpalveluksen lähtökohtia. Onko lapsen jano lopulta yhtään erilaista kuin meidän aikuisten? Kohdatuksi ja hyväksytyksi tulemisen tarve on syvällä ihmisessä. Messu voi vastata ihmiselle juuri tähän. Olet Jumalan luoma, olet arvokas ja rakastettu. Lepää hetki, juo janoosi, lähde rauhassa. PS. Espoon ja Kauniaisten kirkoissa on mukava käydä messussa, koska väkeä on useimmiten runsaasti. Istumapaikkoja kuitenkin vielä löytyy. Urpu Sarlin päätoimittaja evl.fi Nuorten valmennus vaatii kypsyyttä Nuorten kilpaurheilu on usein ammattimaista. Valmentajan tärkein tehtävä on kuitenkin nähdä urheilija ihmisenä. Päivitys Teksti Jaana Veikkola-Virtanen Kuva Jukka Granström Moniin nuorten jääkiekko- ja jalkapallojoukkueisiin riittäisi tulijoita enemmän kuin sisään mahtuu. Parhaiden joukkueiden sisälläkin kilpailu on kovaa. Vain parhaat saavat peliaikaa. Valmentaja hakee voittoa hinnalla millä hyvänsä. Jääkiekossa on yleistä, että osa joukkueesta istuu penkillä eivätkä kaikki edes pue varusteita päälleen, espoolainen 17-vuotiaan jääkiekkoilijan isä Harri (nimi muutettu) tietää. Jos nuori istuu vaihtopenkillä kuukaudesta toiseen, Harri miettisi vaihtamista alemman tason joukkueeseen. Joskus nuori itsekin kokee, etteivät taidot riitä. Mutta Harri kertoo nähneensä pelaajien valintatilanteissa myös epäoikeudenmukaisuutta. Kun pelaajan vanhempi on joku silmäätekevä, hyvin usein hänen lapsensa valitaan pelaamaan, vaikka tarjolla olisi muitakin samantasoisia pelaajia, hän sanoo. Oikeudenmukaisuuteen liittyviä ongelmia on seurannut siitäkin, että kilpajoukkueen valmentajana on ollut jonkun pelaajan isä. Isä ei saisi toimia valmentajana kilpajoukkueessa enää vuotiaiden ja sitä vanhempien ryhmissä. Alakouluvuosina pelasin jonkin aikaa jääkiekkojoukkueessa. Kerran pelasimme harjoitusmielessä päätä pitempiä vanhempia poikia vastaan. Yksi heistä katsoi asiakseen taklata minut raukkamaisesti takaapäin, vaikka en kuljettanut kiekkoa. Nykyään ajattelen, epämuodikkaasti tai ei, että aikuisilla on velvollisuus puuttua tarkoitukselliseen satuttamiseen. Taneli Kylätasku Nuorten valmennus vaatii kypsyyttä s. 2 Kansainvälisesti tunnettu huippuvalmentaja Alpo Suhonen muistaa edelleen lämmöllä vuosikymmenten takaista valmentajaansa, joka ymmärsi kysyä nuorelta jääkiekkoilijalta: Tulitko mielelläsi harjoituksiin? Siihen kiteytyy syvää viisautta, ja siitä pitäisi nykyäänkin valmennuksessa lähteä, Itävallan Jääkiekkoliiton urheilujohtajana työskentelevä Suhonen painottaa. Jos pelaajat tulevat mielellään harjoituksiin, se kertoo Suhosen mukaan joukkueen hyvästä hengestä. Sellaisessa joukkueessa keskittyminen ja energia suuntautuvat harjoituksiin ja peliin eivätkä pelaajien välisiin vuorovaikutussuhteisiin. Keskittyminen on pelaajan tärkein ominaisuus, Suhonen sanoo. Vaikka valmentaja valmentaa yksilöitä, hän on Suhosen mukaan vastuussa myös joukkueen vuorovaikutussuhteista. Niistä huolehtiminen kuuluu myös nuorten valmentamisessa vaikeimpiin, mutta joukkueen menestymisen kannalta oleellisimpiin tehtäviin. Valmentajan pitäisi pystyä kääntämään kilpailutilanteet niin, että jokainen urheilija ymmärtää kilpailevansa itsensä kanssa. Kilpaurheilujoukkueen energia yksinkertaisesti vähenee, jos joukkueessa on huono ilmapiiri. Nuorten valmentamisen tärkeimpänä tavoitteena on Suhosen mukaan johdattaa heidät oppimaan urheilijana ja sisäistämään oppimisen merkitys. Urheilija ei ole valmentajan väline eikä objekti, eikä valmentaja saa toteuttaa omia haaveitaan joukkueen avulla, Suhonen painottaa. Jääkiekkoharrastuksen viime syksynä aloittaneen espoolaisen Nikon isä yllättyi muutamien vanhempien käytöksestä kentän laidalla. Samanlainen meuhkaaminen ja kiroilu olisi isän mukaan työelämässä mahdotonta. Joskus huudetaan omille, toisinaan toisten lapsille. Kyse on kuitenkin vain pelistä ja Valmentaja ei saa toteuttaa omia haaveitaan joukkueen avulla. Urheilujohtaja Alpo Suhonen tärkeintä on, että lapset pelaavat, hän muistuttaa. Harria on välillä ihmetyttänyt myös joidenkin valmentajien kielenkäyttö. Kielenkäyttö on joskus todella törkeää, kun joukkue on menestynyt heikosti ja sitä yritetään herätellä. Asioita voi käydä läpi monella tavalla, eikä ole ollenkaan hyvä asia, jos valmentajaa pelätään, hän toteaa. Ääritapauksissa kasvatustehtävän unohtava valmennus voi aiheuttaa nuorelle mielenterveys ongelmia. Alpo Suhosen mukaan yksi suurimmista virheistä on epärealististen elämäntavoitteiden luominen. Suhosen mukaan nuori tietää itse parhaiten, missä mennään, ja siihen kannattaa luottaa. Vanhempien tehtävä on olla läsnä ja kannustaa. Urheilussa on paljon hyviä esikuvia, ja jotkut saavat siitä jopa ammatin. Mutta jääkiekko tai jalkapallo eivät ole koko maailma, ja urheilijan ura on ohi suhteellisen nuorena. Siksi elämää pitäisi ajatella pitkällä aikajänteellä ja opiskella, vaikka rinnalla olisikin urheilu-ura. Suhonen mukaan oma joukkue voi olla nuorelle myös tärkeä henkinen turvapaikka. Jos omat perheolot eivät ole kunnossa, joukkueen kanssa on turvallista ja hauskaa. Myös aikuisten jääkiekossa henkisiä ongelmia syntyy, jos pelaajan tavoitteet ovat epärealistisia ja vääränlaisia, kuten rahan ja julkisuuden tavoittelu. Ongelmia voivat aiheuttaa myös vastustajan vahingoittaminen ja väkivalta, Suhonen lisää. Luka Niemelä, 10, harrastaa jääkiekkoa Espoon Bluesin harrastejoukkueessa. 28 pojan joukkue harjoittelee Matinkylän jäähallissa kolme kertaa viikossa. Pelaajat jaettiin viime Kansi Kaupunkipolut Sarjassa esitellään Espoon kaupunkipolkuja myös verkossa Vauhtia treeneihin. Luka Niemelä ehti luistella pari pyrähdystä kameralle ennen kuin lätkätreenit Matinkylän harjoitushallissa alkoivat. Kuva Jukka Granström Edustusta empire-tyyliin Gumbölen kartano on kaunis empirekartano Vanhan Turuntien tuntumassa. Ensimmäinen kartanoa koskeva maininta on vuodelta 1540 maakirjassa, jossa omistajaksi on mainittu Jakob Jönsson. Kappalainen Petrus Martini Brenner yhdisti kolme tilaa 1600-luvun alussa kartanoksi Gumbölessä, jolloin alkoi ensimmäinen kukoistuskausi. Omistajia kartanon historian aikana varovaisesti laskien on ollut 26. Iloinen juniori. 10-vuotias Luka Niemelä harrastaa jääkiekkoa Espoon Bluesissa. Isä Jaan Niemelä iloitsee siitä, että Luka nauttii pelaamisesta. vuonna kolmeen tasoryhmään, joista paras treenaa yli 5 kertaa viikossa. Onneksi Luka ei kuulu siihen ryhmään, isä Jaan Niemelä huokaisee. Isän mukaan Luka on oman ryhmänsä parhaita pelaajia. Hän nauttii harrastuksestaan ja saa pelata. Paremmassa ryhmässä tilanne olisi toinen. Itsetunnolle on hyväksi, kun pelaa sellaisessa ryhmässä, jossa onnistuu ja saa paljon peliaikaa. Täytyy muistaa, että NHL- tai liigapelaajia tulee vain tuhannesosasta pelaajia. Tässä asiassa täytyy olla realisti, isä sanoo. Omistajien joukossa on tunnettuja sukuja, kuten Karl Alexander Napoleon Adlercreutz ja hänen perillisensä. Isoviha tuhosi Gumbölen kartanon, mutta kirkkoherra Elias Cajander nosti tilan uuteen kukoistukseen Espoon kaupunki kunnosti päärakennuksen 1970-luvulla. Se toimii edustustilana ja kaupunginjohtajan asuntona. Teksti ja kuva Mauritz Hellström 3

3 Korkein luottoluokitus Soliditet 2013 Rovos Rail Junalla Kiinaan 1/2014 UUTUUS 4 Lähetystukiin ajetaan uusjakoa Yhteensä 180 seurakuntalaista on allekirjoittanut Espoon yhteisen kirkkovaltuuston jäsenille osoitetun kirjelmän, jossa vaaditaan lähetysjärjestöjen tuen uudelleenjakoa. Maaliskuussa 2013 kirkkovaltuusto päätti lakkauttaa Kansanlähetykselle ja Kylväjälle myönnetyn talousarviomäärärahan asteittain vuoteen 2015 mennessä. Samalla jatkettiin evankelisen liikkeen lähetysjärjestöjen tuen evännyttä päätöstä. Kirjelmässä vedotaan viime vuonna syntyneeseen Lähetystyön perussopimukseen sekä kirkkohallituksen kantaan, jonka mukaan yhtäkään sopimuksen allekirjoittanutta lähetysjärjestöä ei voi sulkea pois määrärahoja jaettaessa. Tukien leikkaamispäätös liittyi tasa-arvokysymyksiin. Ennen päätöstä lähetysjärjestöiltä kysyttiin kirjallisesti, ovatko ne valmiita yhteistyöhön naispuolisten pappien kanssa sekä parisuhteensa rekisteröineiden tai heitä tukevien pappien kanssa. Liito-orava sinnittelee Keski-Espoon Hirvisuon, Miilunkorven ja Vesirattaanmäen rakentaminen ei ole karkottanut alueilla viihtyviä liito-oravia. Tieto käy ilmi Luontotieto Keiron Oy:n tekemästä liitooravaseurannasta. Liito-oravat pyrittiin ottamaan huomioon rakentamisessa. Miilukorven ja Vesirattaanmäen osalta vasta aika näyttää, tarjoavatko säästetyt pienet metsiköt liito-oravalle kelvollisia elinalueita. Oikaisu Viime viikon Essen (6/6.2.) kansitekstissä oli virhe. Sonja Häklin etunimi oli vaihtunut Lauraksi. Turussa opiskeleva Häkli on kotoisin Keravalta, ei Espoosta, kuten jutun kuvatekstissä kerrottiin. Kolumni Meri-Anna Hintsala Ruuhkavuosien rallikuski ritirinnan ajan kanssa Äiti, ollaanko me myöhässä? kysyy tyttäreni ensimmäiseksi herättyään. Huokaisen, sillä ymmärrän onnistuneeni opettamaan jälkikasvulleni ainakin sen, että elämä kulkee kellon perässä. En ole siitä järin ylpeä. Ajan nakuttava rytmi sanelee päivän kulkua. Jos rytmistä myöhästyy, seuraa turhautumista, kärsimättömyyttä ja hoputtamista, eikä kenelläkään ole kivaa. Ajan kulumisen ja tyytyväisyyden suhde on jonkinlainen nykyihmisen mitta. Kiire tuo tyytymättömyyttä, ja luppoaika tyytyväisyyttä. Tehokkaasta tuottavuusyhteiskunnasta halutaan ulos tekemään omia juttuja, joissa on mahdollisuus sanella oma rytmi ja ajankulun sisältö. Siksi minäkin olen juuri valinnut virkavapaan tutkimuksen tekoon, jotta saisin sanella oman ajankäyttöni. Pidemmällä katsomisella joutilas Rukouksella on yhteiset juuret Jaettu kokemus rukouksesta ylitti uskontojen välisen rajan Leppävaaran Uuttu-seurakuntakodissa. En tiedä, mitä voin sanoa. Rukous on laaja kuin meri. Mistä alkaisin, ja mihin lopettaisin? Kilossa asuva, ghanalaissyntyinen imaami Abdul-Majid Tahirou-Varjonen aloittaa puheenvuoronsa tunnustamalla, että rukous ei mahdu mihinkään muottiin tai kaavaan. Kymmenen ihmistä kuuntelee imaamin sanoja tarkasti U-kirjaimen muotoon järjestettyjen luppoaika ilman kunnollisia päämääriä kuitenkin turhauttaa myös, ja kiireinen mutta mielekäs itse valittu elämäntilanne tuo syvää tyydytystä. Ihminen on kulttuurinsa tuote. Tehokkuuden kulttuurissa, jossa elämme, tärkeä taito on osata seisoa omilla jaloillaan, sopivasti varjella omaa tilaa ja aikaa ja sopivasti myöntyä ajan kulkuun. Se ei ole helppoa ja vaatii harjoitusta. Mahdollista se kuitenkin on, sillä kaikkialla kello ei sanele elämää. Anthony de Mello kirjoittaa oppilaan ja opettajan keskustelusta: Oppilas kysyi opettajalta, miksi hänen kotimaassaan kaikki näyttävät niin tyytyväisiltä? Oppilaan kotimaassa ihmiset näyttävät niin huolestuneilta. Opettaja vastasi, että täällä ihmiset eivät katso kelloa. Kirjoittaja on espoolainen äiti ja pappi. Ei kuitenkaan tarvitse lähteä maapallon toiselle puolelle löytääkseen tyytyväisyyden. Lapsi on ajankuluunsa tyytyväinen, sillä hän ei mieti sitä. Kohti aikuisuutta ja keski-ikää mentäessä tyytyväisyys vähenee. Ihminen on tutkimusten mukaan onnettomimmillaan 47 vuoden ikäisenä. Vanhetessaan ihmisen tyytyväisyys taas lisääntyy. Ehkä silloin alkaa vasta oppia omia rajojaan ja mahdollisuuksiaan elämän virrassa. Ruuhkavuosia elävät taistelevat alati myöhästymistä vastaan, eli sovittavat omaa ajankuluaan muiden vastaavaan. Omasta elämästään ihminen ei kuitenkaan koskaan ole myöhässä. pöytien ääressä. Leppävaaran seurakunnan Uuttu-seurakuntakotiin on kokoontunut muslimeja ja eri kirkkokuntiin kuuluvia kristittyjä. Eri uskontojen rukousperinteitä käsittelevän keskustelun on järjestänyt Espoon monikulttuuriasiain neuvottelukunta, mutta pohjimmiltaan tilaisuus on järjestetty YK:n mandaatilla. Vuoden 2010 alussa YK:n yleiskokous hyväksyi päätöslauselman, jonka myötä helmikuun ensimmäisen viikon maailmanlaajuisena teemana on uskontojenvälisen yhteisymmärrys. Suomessa presidentti Tarja Halonen tarttui asiaan syyskuussa 2011 New Yorkissa tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen. Halonen kutsui koolle uskontojen edustajista koostuvan USKOT-foorumin, joka työskentelee yhteiskuntarau- Rukouksen jäljillä. Leppävaaran seurakunnan kappalainen Juha-Pekka Rissanen, diakoni Heli Taina-Rantakaulio ja Olarin seurakunnan kansainvälisen työn sihteeri Markus Silvola kuuntelevat, kun imaami Abdul-Majid Tahirou-Varjonen (vas.) kertoo islamilaisesta rukousperinteestä. han turvaamiseksi ja kehittää uskontodialogia ruohonjuuritasolla. Uuttu-seurakuntakotiin kokoontuneilla keskustelijoilla on yhteinen tavoite: he haluavat, että monissa eri kulttuuripiireissä kasvaneet espoolaiset juurtuvat kotikaupunkiinsa ja löytävät oman paikkansa. Siinä uskontojen yhteistyöllä on tärkeä tehtävä. Samaan aikaan verkossa Kotimaa24.fi Suomessa evankelisluterilainen kirkko ei kuitenkaan kiusaa homofobiallaan. Siksi perusteluni erolle kirkosta oli huono. Vihreiden eurovaaliehdokas Antero Vartia Kotimaa24.fi -uutiset Toisen ihmisen, läheisenkään sisimpään ei voi päästä. Arkkipiispa Kari Mäkinen Kotimaa24.fi-uutiset Enkä usko, että tällaista elämäneroa pitkään siedetään, kansannousuja tulee lisää. Presidentti Sauli Niinistö kommentoi maailman tulonjakoa Kotimaa24.fi-uutiset Reilun kahden tunnin aikana käy selväksi, että rukous ei ole ihmisiä erottava, vaan yhdistävä asia. Vaikka jokainen keskustelija pitäytyy johdonmukaisesti oman traditionsa opetukseen, jaettu ajatus ylittää monta kertaa uskontorajan ilman, että keskustelu pysähtyy. Luterilaiseen opetukseen rukouksesta johdattelee Leppävaaran seurakunnan kappalainen, aikuistyön tiimin vetäjä 1. Hyvää iltaa. 2. Olen Yhteisvastuukerääjä. 3. Keräyksen aihe on saattohoito ja Guatemalan auttaminen. 4. Haluaisitteko osallistua keräykseen? ja 5. Kiitos, että tulitte mukaan tai kiitos, kun avasitte oven hyvää jatkoa. Piispa Voitto Huotarin lauseet, joilla yhteisvastuukerääjä pärjää. Kotimaa24.fi-uutiset Blogeissa Ihmisen rikkautta ei mitata sillä kuinka paljon hän omistaa, vaan sillä kuinka paljon hän valmis jakamaan omastaan. Hanne Malkki Espoon Lieventämisperusteeksi riitti myös se, ettei ennen pikkutytön hengen vaatinutta yliajoa tapahtunut muuta liiken- Jukka Granström Juha-Pekka Rissanen. Kaikki tunnistavat ajatuksen, jonka mukaan Jumala käskee ihmistä rukoilemaan ja lupaa kuulla rukouksen. Toisaalta rukous nousee ihmisen kaipuusta ja tarpeista. Rukoukseen liittyy vuorovaikutus pyhien kirjoitusten kanssa. Profeettojen ja Jeesuksen esimerkki näyttää, miten tulee rukoilla. Ihmisen pitää tarkoittaa sitä, mitä hän rukoilee. Rukous on taistelua pahaa vastaan ja hyvien voimien vetämistä maailmaan. Jos ihminen vihaa toista ihmistä eikä auta hädässä olevaa, hänen rukouksensa on turhaa. Jumalan vastauksen tunnistaa sen mukana tulevasta sisäisestä rauhasta. En voi sanoa, että minun tieni on ainoa ja lopullinen. Imaami Abdul-Majid Tahirou-Varjonen Metodistikristitty Adwoa Essandor tuo esiin vielä yhden kristityn rukoukselle olennaisen teeman: Jeesuksen veren ansiosta Jumala ei enää näe ihmistä syntisenä, vaan armahtaa ihmisen ja hyväksyy tämän yhteyteensä. Katolista koulua Ghanassa käyneelle imaami Tahirou-Varjoselle ajatus on tuttu. Koraani opettaa, että yksin Jumala voi antaa syntejä anteeksi, hyväksyä ihmisen kääntymyksen ja avata paratiisin portit. Mutta minun täytyy kunnioittaa sinun näkemystäsi, imaami sanoo. Sen jälkeen imaami sanoo jotakin, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. En voi sanoa, että minun tieni on ainoa ja lopullinen. Mutta ihmisen täytyy uskoa siihen, mitä hän tekee. Taneli Kylätasku nesääntöjen vastaista kuin törmäys ajoradan reunuskiveen. Jari Tervo Yle uutiset -blogissa Ortodoksi katsoo ihmeissään, kun luterilaisessa kirkossa saarnaamaan voi ilmestyä presidentti tai mediajulkkis. Jyrki Härkönen Kotimaa24.fi-blogissa Miten homous vaikuttaa sun uintiin, kysyttiin kilpauimari Ari-Pekka Liukkoselta eilen. En aluksi ymmärtänyt kysymystä. Hemuli Oisko tulta? -blogissa Tutki omia tunteitasi, omia unelmiasi. Mitä sinä haluat elämältä? Perheneuvoja Heikki City-lehden Suhdeklinikka-blogissa Viikon kasvo Eija Harju Olen ollut tiedottajana Espoon seurakuntayhtymän viestintäpalveluissa vuodesta 2007 alkaen. Koulutukseltani olen kirkon nuorisotyönohjaaja ja olen lukenut myös verkkoviestintää. Ennen nykyistä työtäni olin kuusi vuotta vapaa toimittaja. Eri medioille olen tehnyt töitä koko aikuisikäni. Olen kotoisin Järvi-Pohjanmaalta, Alajärveltä. Helsinkiin muutin Nyt asun Vantaalla. Työssäni pidän yhdessä tekemisestä. Tehtäviini kuuluu verkkosivujen päivittämistä, valokuvaamista, videointia, editointia ja läsnäoloa somessa. Haluan kertoa tarinoita hyvää tekevästä kirkosta. Elämässä minulle ovat tärkeitä perhe ja ystävät sekä heidän hyvinvointinsa. Urheiluhulluna olen hurahtanut eri tanssilajeihin. Treenatessa haastan itseäni. Hautausmaat kesätyöllistävät 20 nuorta Espoon seurakuntayhtymä palkkaa hautausmaille kaksikymmentä iältään vuotiasta nuorta kesätyöntekijöiksi vähintään kuukauden mittaiseen työsuhteeseen. Hakijan tulee olla työsuhteen alkaessa 16 vuotta täyttänyt. Hautaustoimen päällikkö Leena Tonterin mukaan kesätyö hautausmailla on ollut pidettyä. Nuorten tehtäviin kuuluu haravointia ja siivoustehtäviä sekä kukkien istuttamista Päivi Romu Ikuinen Rooma , , , Pääsiäinen sis. suorat reittilennot, keskustahotelli, puolihoito, runsas retkiohjelma. Asiantuntijaopas Päivi Romu. 24 h verkkokaupasta lomalinja.fi ja hoitamista. Suuren hakijamäärän vuoksi haastatteluun kutsuttavat valitaan hakemusten ja arvonnan perusteella. Hakemuslomake ja ohjeet löytyvät Espoon seurakuntien sivulta nuorten kesätyöpaikoista kertovan tiedotteen yhteydestä. Hakemus voi olla myös vapaamuotoinen. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään 28. helmikuuta. Taneli Kylätasku Pääsiäismatka Leipzig ja Dresden Lutherin ja Bachin jalanjäljillä Wittenberg, Leipzig, Tuomaskirkko ja Matteuspassio, Dresden ja konsertti Zwingerissä, Meissenin posliinikaupunki. Asiantuntijaopas Terttu Busse-Lunkka Ikonin tie Ateena ja Thessaloniki Kreikan ja Bysantin historiaa, bysanttilaisen ikonimaalauksen keskeisiä teoksia, taidokkaita liturgisia tekstiilejä, luostareita Asiantuntijaopas piispa Arseni ja Nicolaos Karellos Beethoven-festivaali Varsovassa Asiantuntijaopas Aarno Cronvall. 870 Türin kukkamarkkinat Asiantuntijaopas agrologi Paula Liukko. 268 Unkarin ihanat puutarhat Asiantuntijaopas Monika Jakus Armenia Kaukasuksen helmi , Asiantuntijaopas Marianne Tillman. alk Kiehtova Varsova , Asiantuntijaopas Barbara Iwicka. alk. 695 Teemaristeilyt Venäjällä Tsaarinajan tunnelmaa ja slaavilaista nostalgiaa VERONAN OOPPERAJUHLAT Unohtumattomat oopperaillat Italian elokuisen taivaan alla MUMMON MATKASSA ETELÄ-AFRIKAN AARTEET maailmalle April in Paris Monipuolinen Kiina Keväinen Pariisi & Seinen risteily & & ryhmät & (Helsinki) Puhelut 8,35 snt/puh +17,17 snt/min. Palvelumaksu 17 /varaus, alkaen 19 /varaus. Toscana Akvarelli- ja valokuvauskurssit Kulttuuria ja viiniä TRANS SIPERIA Tilaa uusi esitteemme! Nepal, Sri Lanka, Namibia, Mauritius Sydämen asialla Koe vehreä Yorkshire KARIBIAN RISTEILYT Näe Kuuban ja Jamaikan turkoosinsiniset vedet Kroatia saaristossa risteillen AKTIIVIMATKOJA pyöräilyä, vaellusta, joogaa, golfia... 5

4 Etsitkö kotia? Vapaat SATO SenioriKodit sato.fi Puh SATO Asiakaspalvelu Espoon seurakuntien palvelukeskus Kaste, häät, hautajaiset tulossa. Sinua palvelee: Espoon seurakuntien palvelukeskus ma pe klo 8 15 Kirkkokatu 1, Espoo Varauspalvelut (kaste, vihkiminen, hautaan siunaaminen) p , Rekisteripalvelut (virkatodistukset ja sukuselvitykset) p , Hautapalvelut p , fax Syrjinnän kohteeksi ei ole pakko alistua. Maya-intiaani Ryby Coy Quej tietää tämän omasta kokemuksestaan. Hän kamppailee ihmisoikeuksien puolesta Guatemalassa. Teksti Anu Heikkinen Kuva Katri Saarela Jäätävän kylmänä pakkaspäivänä on ilo tavata ihminen, joka säteilee lämpöä. On kuin Ruby Coy Quej olisi tuonut mukanaan Helsinkiin matkalaukullisen Keski- Amerikan aurinkoa. Coy Quej on saapunut Suomeen maannaisensa Dora Arriola Vegan kanssa. He ovat täällä Kirkon Ulkomaanavun ja Yh- Taistelija. Maya-intiaani Ruby Coy Quejin perinteinen asu kertoo hänen kuuluvan Guatemalan alkuperäisväestöön. Maya-tytön elämä muuttui 6 Ennakkomarkkinoinnissa! Huoneistoesimerkit: 1H+KT 32,5 m 2 2H+KT 37,5 m 2 3H+KK+S 67,5 m 2 3H+K+S 86,5 m 2 4H+KT+S 88,5 m 2 Myös muita kokoja vapaana. Eloisa-kodit on suunniteltu varttuneen väestön tarpeisiin, toimiviksi ja vaivattomiksi. As.Oy Espoon Valapuisto Valakuja 2, Espoo Kahden talon Eloisa-yhtiö rakennetaan Espoon keskukseen aseman eteläpuolelle, keskeiselle paikalle. Valapuisto sijaitsee aivan kauppakeskus Entressen vieressä, tulevan keskustorin läheisyydessä. Autohallipaikat myydään erillisinä osakkeina. Lisätiedot ja myynti: Virpi Niinivuo Hannu Klemetti Mannerheimintie Helsinki p teisvastuukeräyksen vieraina. Keräys tukee tänä vuonna ihmisoikeustyötä Guatemalassa. Sen tuotosta 60 prosenttia ohjataan kansainväliseen avustustyöhön Kirkon Ulkomaanavun kautta. Maya-intiaaneihin kuuluva Coy Quej työskentelee ADP-kansalaisjärjestössä (Asociación de Amigos del Desarrollo y la Paz), joka toimii kokonaisvaltaisen kehityksen ja tasa-arvon edistämiseksi erityisesti naisten, lasten ja nuorten parissa. Olen itse esimerkki siitä, että elämä voi muuttua. En ole antanut raskaiden kokemusten murtaa itseäni. Nyt voin auttaa muita vaikeassa tilanteessa olevia toteuttamaan unelmiaan, hän sanoo. Alkuperäiskansat kokevat Guatemalassa vakavaa syrjintää ja väkivaltaa kouluissa ja työelämässä. Erityisen vaikeassa tilanteessa ovat naiset ja nuoret sekä maaseudun maattomat asukkaat. Yhteisvastuukeräys perehdyttää alkuperäiskansoihin kuuluvia ihmisoikeuksiin ja tukee naisten ja nuorten osallistumista päätöksentekoon. Noin puolet Guatemalan noin 14 miljoonasta asukkaasta on mayoja. Lähes 80 En ole antanut raskaiden kokemusten murtaa itseäni. Ruby Coy Quej prosenttia alkuperäiskansojen edustajista elää köyhyysrajan alapuolella, suuri osa heistä maaseudulla. Koulutuksen puute, ihmisten haluttomuus osallistua yhteiskunnallisesti ja naisiin kohdistuva väkivalta ovat suuria ongelmia. Ruby Coy Quej, 26, varttui niukoissa oloissa maaseudulla Alta Verapazin maakunnassa maan pohjoisosassa. Hän oli kuusilapsisen perheen ainoa tytär. Perinteiset käyttäytymismallit ja naisten heikompi asema näkyivät perheen arkipäivässä. Isä määräsi kaikesta ja löi, ellei häntä toteltu. Sain käydä vain alakoulun kuusi luokkaa. Kotityöt kaatuivat minun harteilleni. En koskaan saanut leikkiä tai esimerkiksi ajaa pyörällä, kuten veljeni, hän kertoo. Äidin kannustus sai Coy Quejin pyrkimään elämässään eteenpäin. Äiti ei halunnut tyttären toistavan omaa kohtaloaan, vaan kehotti häntä menemään töihin hankkimaan opiskelurahoja. Työskentelin aamuisin torimyyjänä ja lihakaupassa, iltapäivisin opiskelin. Kaikki täytyi pitää salassa isältä. Myöhemmin isän asenne muuttui, kun hänelle selvisi, kuinka paljon panostin opiskeluun. Hän sanoi, että saisin opiskella, jos hoitaisin myös kotityöt. Alakoulun naisopettaja oli Coy Quejille innostava esimerkki. Hän halusi itsekin opettajaksi, pyrki sinnikkäästi yliopistoon ja suoritti maisteriopinnot. Yliopiston rehtori pani merkille tiedonhaluisen, sosiaalisen ja iloisen opiskelijan. Hän ehdotti, että Coy Quej osallistuisi yliopistojen väliseen naisten kilpailuun, jossa ei mitelty kauneudesta vaan tuotiin esille sisäistä vahvuutta. Kilpailun voitto muutti elämäni. Julkisuus avasi monia ovia. Pääsin töihin kunnalliseen naisten oikeuksia valvovaan toimistoon. Parin vuoden kuluttua Coy Quejia pyydettiin ADP:n työntekijäksi. Järjestössä nähtiin, että asemaansa aktiivisesti muuttanut nuori nainen voisi auttaa myös muita parempaan elämään. Aluksi Coy Quej toimi kenttätyöntekijän avustajana. Nyt hän työskentelee hankekoordinaattorina. ADP kouluttaa erityisesti nuoria ja naisia, jotta he tulisivat tietoisiksi oikeuksistaan kansalaisina. Coy Quej pitää tärkeänä sitä, että nuoret oppivat välttämään eriarvoisuuteen johtavia toimintamalleja. Tietoisuuden lisääminen on kaikkein tehokkain tapa korjata epäkohtia pysyvästi. Kävin itsekin nuorempana ADP:n järjestämissä koulutuksissa ja sain apua ja voimaa. Ihmisoikeustyö on saanut Coy Quejin näkemään, että suunnitelmallisella ja kulttuurin vivahteet huomioon ottavalla toiminnalla voi saada paljon aikaan. Kierrämme yhteisöissä ovelta ovelle ja etsimme niitä, jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Onnistumisen hetkiä on yksilötasolla usein. Coy Quejin mieleen on jäänyt luku- ja kirjoitustaidoton nainen, joka kärsi miehensä väkivallasta, mutta pääsi siitä irti. Kerroin hänelle tarinani ja kysyin, haluaisiko hän muuttaa omaansa. Nainen opetteli lukemaan ja kirjoittamaan, alkoi opiskella ja kiertää nyt auttamassa mui- Kuka? Yhteisvastuukeräyksen ulkomaisena kohteena on ihmisoikeustyö Guatemalan alkuperäiskansojen parissa. Miksi? Alkuperäiskansat kokevat Guatemalassa vakavaa syrjintää ja väkivaltaa. Heikoimmassa asemassa ovat naiset, nuoret ja maaseudun maattomat. Miten? Yhteisvastuukeräyksen avulla pyritään lisäämään ihmisten tietoisuutta oikeuksistaan ja vähentämään eriarvoisuutta. ta naisia. Hän on yhteisönsä naisjohtaja ja edustaa naisia myös kansallisella tasolla. Coy Quej kertoo kokeneensa syrjintää etnisen taustansa vuoksi. Esimerkiksi yliopiston opettajat eivät antaneet perinteiseen asuun pukeutuneen opiskelijan puhua luennoilla. Hänen nykyisessä työympäristössään, itäisessä Jalapan maakunnassa ennakkoluulot ovat juurtuneet erityisen syvälle. Etenkin alkuun hän sai osakseen oudoksuvia katseita kiertäessään työkentällä. Kaikesta huolimatta olen onnistunut voittamaan ihmisten kunnioituksen olemalla oma itseni ja tekemällä työtä. En anna muiden kielteisille asenteille valtaa itsessäni. Työnsä ohessa Coy Quej opiskelee lakitiedettä. Hän toivoo, että pääsisi tulevaisuudessa vaikuttamaan vallanpitoon sisältä päin poliitikkona tai viranomaisena, jotta ihmisistä tulisi päättäjille tärkeämpiä kuin raha. Koen itseni taistelijaksi. Olen ylpeä siitä, että olen nainen ja kuulun alkuperäiskansaan. En kiellä enkä häpeä menneisyyttäni. Jos en olisi joutunut kärsimään, en olisi se vahva ihminen, joka nyt olen. 7

5 Menovinkit Luontokuvia, taidetta ja rautateitä Su asti Galleria Espoonsillassa (Virastopiha 3, kävelysillan taso) Galina Rakhimova-Kinnarin Elämänkaari-näyttely. Avoinna ti pe 11 16, la su Su 9.3. asti Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytilassa (Kulttuuriaukio 2) Espoon kulttuurikeskuksen 25-vuotisjuhlanäyttely. Julisteita kulttuurikeskuksen tapahtumista vuosien varrelta. Su 9.3. asti Villa Elfvikissä (Elfvikintie 4) Vuoden Luontokuvat valokuvanäyttely. Näyttely kertoo suomalaisen luonnon moni-ilmeisyydestä, sen näkymistä ja tapahtumista sekä kuvaajien luonnossa kokemista elämyksistä ja oivalluksista. Näyttelyssä on kuvia kaikista kilpailun kahdeksasta sarjasta: Kasvit, Linnut, Maisemat, Nisäkkäät, Muut eläimet, Taidetta luonnosta, Ihminen ja luonto sekä Nuorten sarja. Avoinna ma pe klo 9 15 ja su klo Su asti Heikintorilla (Kauppamiehentie 1) on esillä pienoisrautatienäyttely. Mukana on nyt junaratoja, joita ei ennen ole Espoossa nähty. Näyttelyajat yleisölle ovat ja Junia ajetaan perjantaisin klo 16 19, lauantaisin klo ja sunnuntaisin klo Talvilomapuuhia ja teatteritehtäviä Tapahtumatiedot lähetetään viimeistään kymmenen päivää ennen lehden ilmestymistä osoitteeseen Toimitus ei takaa, että kaikki lähetetyt tiedot julkaistaan. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, ellei pääsymaksua mainita. La Sellosalissa (Soittoniekanaukio 1 A) Lasten lauantaina talvilomaleffoja. Klo 10 Räyhä-Ralf (K7) Puhuttu suomeksi. Disneyn vauhdikas animaatioelokuva Räyhä-Ralf vie yleisön huikealle matkalle pelien sisälle. Klo Moonrise Kingdom (K12). Suomenkieliset tekstitykset. Palkitun amerikkalaisohjaajan Wes Andersonin draamakomedian tapahtumapaikkana on Uuden-Englannin rannikolla sijaitseva saari vuonna Wes Andersonin visuaalisesti omaperäinen elokuva on tarkka kuvaus vapaudesta, unelmista ja lasten ja aikuisten erilaisista maailmoista. Viikoilla 8 ja 9 Weegeen museoissa on runsaasti talvilomaohjelmaa. Emmassa järjestetään taidelomapäiviä, Helinä Rautavaaran museossa työpaja ja perhekahvila, Kamussa ratkaistaan historian arvoituksia, Kellomuseossa voi värkkäillä taskukellon ja Lelumuseossa askarrella kisamaskotin. Katso koko ohjelma Weegeen sivuilta. Tule tekemään Suomen suurinta teatteriesitystä! Via Crucis -pääsiäistapahtuma hakee vapaaehtoisiksi kaikenikäisiä miehiä ja naisia mukaan toteuttamaan suurtapahtumaa 18. huhtikuuta Helsingin ydinkeskustassa. Tarvitsemme vapaaehtoisia myös tapahtuman tuotantoon: puvustukseen, rakennukseen, roudaukseen, kahvitukseen ja yleisiin tuotantotehtäviin. Ilmoittautumiset ja tiedustelut tuottaja Laura Heikkinen: p Lempeä ja markkinahumua Pyhän Valentinuksen päivää, joka meillä kulkee allakassa ystävänpäivänä, monet pitävät sietämättömän kaupallisena amerikkalaisena hapatuksena. Kaupallisuus tunkee itsensä melkein minkä tahansa juhlan kylkiäiseksi, se on totta, eikä ystävänpäivä ole poikkeus. Mutta amerikkalaisia ei kannata Valentinuksen päivän juhlinnasta syyttää, sillä sen juuret ovat eurooppalaiset. Juhlinnan syistä ja synnystä on erilaisia käsityksiä. On arveltu, että taustalla olisi Kaunis kikkaratukka Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat. Suom. Hanna Tarkka. Otava Kirja Chimamanda Ngozi Adichien romaanit Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus ovat olleet minulle tärkeitä oppaita nigerialaiseen maisemaan ja ajattelutapaan. Novellikokoelmassaan Huominen on liian kaukana Adichie katselee Amerikkaa afrikkalaisen silmin. Sama näkökulma jatkuu uusimmassa romaanissa Kotiinpalaajat. Paperiaskartelijoiden käsistä syntyy hienoja, monikerroksisia kortteja. Tämä ja monta muuta löytyy blogista paperiliitin.blogspot.com. Riikka Kovasin muinaisten roomalaisten Lupercalia-juhla, jonka hedelmällisyysriitit olivat sitä luokkaa, että niitä kuvaava elokuva saisi herkästi K18-merkinnän. Yhdessä päivän taustaa valottavassa tarinassa kerrotaan puolestaan roomalaisesta piispa Valentinuksesta, joka salaa keisari Claudiukselta vihki sotilaita avioliittoon. Keisari kun oli sitä mieltä, että naimisissa olevat miehet olivat huonompia sotilaita kuin naimattomat. Nuoret miehet pääsivät naimisiin, mutta Valentinus teloitettiin ja hänestä tuli marttyyri ja pyhimys. Juhlapäivänsä Valentinus sai kalenteriin jo niinkin varhain kuin vuonna 1537, sillä tuolloin kuningas Henrik VIII julisti helmikuun 14. päivän kuninkaan kirjeellä viralliseksi juhlapäiväksi. Monet Valentinen päivään liittyvät tavat ja uskomukset ovatkin kotoisin Englannista. Yhdysvaltoihin Pyhän Valentinuksen päivä rantautui vasta 1800-luvulla, ja siellä se on suosittu juhlapäivä edelleen. Meillä ystävänpäivä pääsi kalenteriin vuonna Ystävänpäivänä kaupoissa on roppakaupalla krääsää, mutta toisaalta myös hyväntekeväisyysjärjestöt ovat ottaneet päivän omakseen ja järjestävät monenlaisia tempauksia. On se ainakin hyödyllisempää kuin jäädä voivottelemaan kaiken kaupallisuutta. Merja Räty Nigerialais-yhdysvaltalainen kirjailija yhdistää Ifemelun ja Obinzen rakkaustarinan taitavasti yhteiskunnallisiin teemoihin. Molemmat nigerialaisnuoret saavat tuskan ja keinottelun kautta pääsylipun länsimaiseen elämään. Matka onnellisuuteen on pitempi. Puhuttelevana sivujuonteena kirjasta jäi mieleen Ifemelun hiuskokeilut. Miksi kaikki afrotukkaiset naiset käyttävät sileitä ja kiiltäviä tekohiuksia? Kuka näkee kauneuden vaikeasti käsiteltävässä kikkaratukassa? Ulkopuolisuuden ja juurien etsimisen teemoihin on helppo samastua. Ifemelu lähtee Amerikasta takaisin Nigeriaan ja uskaltaa kohdata menneisyyden kipuja. Mietin omaa paluutani Espoosta synnyinseudulle. Irrallisuuden ja näennäisen vapauden jälkeen tuntuu huojentavalta olla jälleen kotona, vaikka kotipaikkakunta onkin monella tapaa epätäydellinen paikka. Anja Nwose Aistien viisaus Joistakin asioista tietää jo kokemuksesta, että ne singahtavat suoraan herkkään kohtaan. Vaikka en ole kummemmin innostunut Whitney Houstonista, minut pysäyttää Bodyguardelokuvassa soinut Will Always Love You. Tuo kappale soi jollakin radiokanavalla eräänä syksyisenä aamuna toistakymmentä vuotta sitten, kun matkasin bussilla töihin. Pian sen jälkeen, kun olin istunut työpöytäni ääreen, sain viestin isäni kuolemasta. Siitä pitäen tuo sävelmä on vienyt minut uudestaan tuohon tiettyyn syyskuun päivään riippumatta siitä, missä olen. Aistien viisautta on hyvä kuunnella. Se vaatii ensin havahtumista, sitten pysähtymistä. Pienet hetket menevät ohi helposti, mutta niistä jää muistijälki, jos sen jäljen ottaa vastaan. Liki kaksikymmentä vuotta sitten luin lehdestä jutun kuva- ja tekstiilitaiteilija Ulla Pohjolasta. Hämmentyneenä ja jotenkin häikäistyneenä katsoin pikkuisia kirjottuja pukuveistoksia: en ollut koskaan aiemmin tajunnut, mitä kirjomalla voi tehdä. Noin pientä ja hienoa, vakavaa, mutta ei silti synkkää ei, vaikka aiheena olisi hauta. Nyt vuosia ja monia näyttelykäyntejä myöhemmin en vieläkään tiedä tarkkaan, mikä Pohjolan kirjontatöissä on se jokin, mikä vetää minua puoleensa kerta toisensa jälkeen. Syyksi ei tunnu riittävän se, että työt ovat hienoja ja taidokkaita. Syy on jossain muualla, syvemmällä. En löydä vastausta aiheistakaan, en värimaailmasta. Mutta kertaakaan en ole lähtenyt näyttelystä sillä mielellä, että tämä on nyt nähty, ei tätä enää. Pistojen kertomaa. Ulla Pohjolan pienikokoisissa kirjontateoksissa riittää katsomista. Aistit tietävät, kun järki ei tiedä. Monta vuotta sitten ystävän kuoleman jälkeen havahduin tuntoaistini herkistymiseen. Se tuntui erikoiselta ja oudolta, mutta lahjalta yhtä kaikki. Tuota lahjaa koetan edelleen vaalia. Ilahdun joka kerta, kun huomaan, miten sormenpäät nauttivat kahvimukin lämmöstä tai kun jalkapohjaa hivelee auringossa paahtunut kallio. Ehkä löydän syyn Pohjolan taiteen koskettavuuteen jostain tuntoaistin ja muistikuvieni risteyksestä. Pisto pistolta kirjoen tehdyssä työssä käden kosketus on niin lähellä, että käsi ja ajatus ovat melkein yhtä. Kun keskityn ja pysähdyn, voin työtä koskettamatta tuntea sametin pehmeyden, pienten pistojen rajat ja helmien muodon. Jos syvennyn ja annan aistieni kertoa kerrottavansa, jokainen työ vie minut uudelle matkalle. Teksti Merja Räty Kuvat Jouko Järvinen 8 Toimittajalta Kumma kummilapsi Poden huonoa omatuntoa. Pidän kehnosti yhteyttä vanhaan kummitätiini. Täti asuu kaukana maaseudulla, eikä hänen lähellään ole ystäviä ja kyläläisiä, jotka piipahtaisivat tupaan kurkistamaan, kuinka naapurissa voidaan. Nämä ihmiset ovat menneet edeltä. Soitan kummitädille harvoin. Selitän itselleni, että jos hän asuisi lähempänä, kävisin katsomassa häntä ja soittaisinkin nykyistä useammin, sillä voisin lopettaa puhelun iloisesti: Kohta nähdään! Arvaan, että omassa naapurustossani asuu vanha täti tai setä, johon sopivat samat yksinäisen vanhuksen tuntomerkit. Sukua saattaa olla, mutta ei enää ystäviä, ei liioin tuttavia. Veikkaan, että vanhuksen kummilapsi asuu kaukana ja potee samaa huonoa omaatuntoa kuin minä täällä kotonani. Entäpä jos Suomesta löytyisi jokin verkosto, joka voisi liittää yhteen meidät kummilapset ja meidän Ulla Lötjönen toimituspäällikkö kummimme? Minä voisin käydä katsomassa ventovierasta vanhusta tässä lähellä. Voisin ajatella, että hänkin on jonkun kummitäti tai -setä. Omaa kummiani kävisi katsomassa joku, jonka oma läheinen vanhus asuu liian kaukana. Olisiko tämä kummaa? Ehkä olisi. Uskon kuitenkin, että valtakunnallisen verkoston luomiselle olisi tarvetta. Veikkaan, että tämä olisi kolmannen sektorin tai kirkon heiniä. Sillä vapaaehtoinenkin ihminen pystyy osoittamaan rakkautta, ystävyyttä ja huolenpitoa. Espoolaiskuvaaja mukana Fotofinlandian finaalissa Arvostetun valokuvauskilpailun, Fotofinlandian, finalistit kuvasarjoineen julkistettiin viime viikolla euron palkinnosta kisaa 20 valokuvaajaa, ja yksi finalisteista on leppävaaralaiskuvaaja Elise-Anette Kokkonen. Kokkonen on kisassa mukana kuvasarjalla Lotat. Kuvakokonaisuus on Kokkosen oma projekti, jota hän on kuvannut vuodesta Minua kiinnostaa lottien vapaaehtoistyö sodassa, ja kuinka heitä kohdeltiin sodan jälkeen. Lotat saivat toiminnastaan virallisen kiitoksen vasta vuonna 1991, kertoo 27 -vuotias Kokkonen. Kokkonen aikoo jatkaa sarjan kuvaamista. Lottiin on kuvattu muun muassa Espoossa asuvia naisia. Fotofinlandian tulokset julkistetaan 7. maaliskuuta Helsingin Messukeskuksessa. Voittajan valitsee muotoilija-kuvanveistäjä Stefan Lindfors. Maija Saari Äänestä Fotofinlandia-finalisteja: Espoon on seurakunnat Kutsuillat rippikoulu- laisten 2014 kotiväelle MURROSIKÄINEN PERHEESSÄ klo 18 Aiheen äärellä perheneuvoja, sosiaalipsykologi Saara Kinnunen Espoonlahden kirkko Kipparinkatu klo 18 Matinkylän kappeli Liisankuja klo 18 Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu 2 Olarin seurakunta pop-messu espoo 16.2.klo 18 Olarin kappelilla, Kuunkehrä 4 iltakaakaot toimittamassa: Jukka Lehti & Jenny Vainio Lastenhoito järjestetty Espoon tuomiokirkkoseurakunta TULE GOSPEL su klo 17 Suvelan kappeli Pastori Vilppu Huomo, kanttori Anna-Liisa Haunio. Messupyhäkoulu yli 3-vuotiaille. Messukahvit. MESSUUN Kirstinpiha 3 9

6 Lääkärinä lähtevien maailmassa Kuolevien potilaiden hyvä hoito ja ihmisarvoinen kohtelu on lääkäri Tiina Tasmuthille tärkeää. Hänen työnään on auttaa ihmisiä kohtaamaan viimeiset hetkensä mahdollisimman hyvin. 10 Parantava säde. Sädehoitolaite sijaitsee syöpätautien klinikalla. Suurin osa syöpään sairastuneista paranee, kaikki eivät. Teksti Pälvi Ahoinpelto Kuvat Sirpa Päivinen Eletään vuotta Kolmen vanha Tiina Zvirgzdin on ollut kuukausia neuvostovirolaisessa Tallinnan sairaalassa. Päiväkodin ruoasta saatu A-hepatiittitartunta on tuonut jälkitautinaan vaikean maksatulehduksen, ja lääkäri keskustelee vakavasti Tiinan vanhempien kanssa. Lapsi on heikossa kunnossa, ja lääkäri valmistaa vanhempia hänen kuolemaansa. Vanhemmat rukoilevat. Tiina toipuu. Hän ei kuitenkaan unohda koskaan yksinäisiä päiviä sairaalassa, ei ikävöinnin täyttämiä viikkoja, jolloin vanhempia ei päästetty hänen luokseen. Lääkäri Tiina Tasmuthin työpaikka, Syöpätautien klinikan palliatiivisen hoidon yksikkö, on hiljentynyt viikonlopuksi. Kävelemme autioilla käytävillä. Metallinen sädehoitolaite kiiltää himmeästi kellarikerroksessa. Päiväosaston vuoteet yläkerrassa on sijattu maanantaita varten. Oireenmukainen, syövän etenemistä jarruttava, hoito saattaa kestää vuosiakin. Nämä huoneet ovat tulleet lukuisien käyntien aikana monelle tutuiksi. Suurin osa syöpään sairastuneista toki paranee. Tiina Tasmuth on yksi niistä lääketieteen ammattilaisista, joiden tehtävänä on saatella potilas turvallisesti ajan rajalle ja rajan yli. Tasmuth on myös nähnyt kuolevien potilaiden polttareita, kihlajaisia ja häitä. Sairaalassa on vietetty kuolevan äidin lapsen kastejuhlaa. Täällä lomittuvat keskenään kuolema ja elämä. Palliatiivista hoitoa tarvitaan, kun etenevää sairautta ei voida enää parantaa vaan hoito keskittyy lievittämään potilaan oireita ja parantamaan hänen elämänlaatuaan. Mutta tämä vaihe voi kestää vuosia, ja elämä voi olla hyvää myös silloin. Saattohoito on palliatiivisen hoidon loppuvaihe ja ajoittuu kuoleman läheisyyteen. Saattohoidon tarkoitus on taata potilaan ja hänen omaistensa hyvä elämänlaatu ja potilaan rauhallinen kuolema. Saattohoitovaiheessa lääkäri käy läpi potilaan ja tämän läheisten kanssa, mitä kuolemassa tapahtuu. Toivon ylläpitäminen on lääkärin tärkeimpiä tehtäviä. Lääkäri Tiina Tasmuth Hän kertoo, miten elimistö reagoi, millaisia oireita voi ilmetä ja miten niitä hoidetaan. Sairauden edetessä ihminen yleensä nukkuu hiukan enemmän, hiukan pitempiä öitä. Kohta hän haluaa olla päivälläkin joskus makuulla, sitten jo koko ajan pitkällään. Ei ehkä ole ruokahalua. Potilaan syömättömyydestä huolestuneita omaisia täytyy joskus rauhoittaa kertomalla, että vaikeasti sairaan elimistö ei jaksa ottaa ravintoa ja nestettä vastaan. Tiina Tasmuthin mielestä on sääli, jos ihminen kuolee ikään kuin itseltään salaa, jos hän jättää jälkeenjäävät vaille sitä hyvää, mitä voisi heille vielä antaa. Potilas ei ehkä halua tai uskalla ajatella elämänsä päättymistä. On surullista, jos kuoleva jättää sanomatta läheisilleen ne kaikkein kauneimmat ja merkittävimmät sanat. Sairas kysyy usein lääkäriltä kuoleman hetkeä, mutta sitä ei kukaan voi tietää. Tasmuth sanoo rehellisesti, jos tilanne on paha ja jos sairautta ei voida lääketieteen keinoin parantaa. Hän kertoo myös totuudenmukaisesti, ettei tiedä, miten kauan tilanne kestää, sillä syöpäsolut eivät käyttäydy niin kuin muut solut. Samalla hän kertoo, mitä voidaan tehdä, jotta elämä olisi hyvää ja potilaalla turvallinen olo. Kun Tiina Tasmuth valmistuu Neuvosto-Virossa lääkäriksi vuonna 1983, häntä kiinnostaa syöpäkirurgia. Hän saa kuitenkin kuulla, ettei hänelle anneta potilaita, koska hän on kristitty. Sosialistisen valtion ideologinen perusta on ateistinen, ja näissä oloissa kristityksi tunnustautuminen on poliittisesti epäilyttävää. Tiina määrätään Tallinnan syöpäkeskuksen hallinnolliseksi ylilääkäriksi ja hänelle annetaan tehtäväksi johtaa Viron syöpärekisteriä. Mutta hän kaipaa potilastyöhön. On yksi potilasryhmä, jota Tiina Tasmuth saa lopulta Virossa hoitaa: syöpää sairastavat lapset. Tiina lievittää lasten kärsimyksiä niin hyvin kuin pystyy, niillä harvoilla lääkkeillä, joita on saatavilla. Varmasti hän tuntee avuttomuutta tässä tehtävässään. Lapsista suurin osa kuolee. Kun Tiina on luovuttanut kuolleen lapsen tämän vanhemmille ja keskustellut heidän kanssaan, hän lähtee klinikalta ja antaa ammattiroolinsa pudota. Joskus hän ottaa selville, mille hautausmaalle pikkuinen on viety, etsii tutulla nimellä varustetun tuoreen kummun ja pysähtyy miettimään. Joinakin iltoina hän laulaa kanttoriystävänsä säestyksellä tyhjässä kirkossa ja antaa musiikin hoitaa. Suomalaisessa saattohoidossa pyritään tekemään kaikki mahdollinen, jotta kuolevalla olisi helpompi olo. Useimmat ilmoittavat haluavansa kuolla kotona, ja esimerkiksi Helsingissä ja Espoossa se on mahdollista. Ihmisillä ei usein ole tarpeeksi tietoa saattohoidosta. Kotisairaala tarkoittaa, että potilas asuu kotonaan ja saa sinne tarvittavan hoidon. Kotisairaalalla on ympärivuorokautinen puhelinpäivystys. Erityiskoulutuksen saaneet sairaanhoitajat tai lääkärit antavat neuvoja puhelimessa ja tulevat tarvittaessa potilaan luo. Kotihoidossa taas sairaanhoitajat tai lähihoitajat auttavat kotona asuvaa potilasta vaikka päivittäin esimerkiksi peseytymisen ja lääkkeiden kanssa. Saattohoitovaiheeseen saattavat liittyä erilaiset kivut, hengenahdistus, pahoinvointi ja ahdistus. Kipuja voidaan lievittää lääkkeillä. Myös sädehoitoa voidaan käyttää kivun lievittämiseen, vaikka se ei enää sairautta pystyisi parantamaan. Ahdistus- ja rauhoittavat lääkkeet sekä keskustelu lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa helpottavat potilaan oloa. Äärimmäisiä tuskia voidaan helpottaa nukuttamalla potilas kevyesti, ja tarvittaessa nukutusta voidaan syventää. Hyvä saattohoito auttaa sekä kuolevaa että hänen läheisiään. Vuonna 1989 kaksi virolaista teologia saa Kirkon Ulkomaanavun avulla vuodeksi opiskelustipendin Helsingin yliopistoon. Toinen on Randar Tasmuth. Randar menee perhevalokuvan kanssa Diakonissalaitoksen johtajan, rovasti Tapani Vuorelan, ja diakonissa Eira Pulkin pakeille. Voisiko hän tuoda kirurgiaan eri Jatkuu 11

7 12 jatkuu koistuneen lääkärivaimonsa ja vuoden vanhan poikansa Suomeen? Perheelle tulee kutsu. Diakonissalaitos on järjestänyt heille asunnon ja pojalle päiväkotipaikan. Tiinalle on varattu työpaikka kirurgian ylilääkäri Olli Kiviojan assistenttina. Lääkärinä hän ei voi toimia, sillä hänellä ei ole vielä lääkärin oikeuksia Suomessa. Koska Tiina Tasmuth on jo Virossa hoitanut syöpään kuolevia, häntä kiinnostaa, miten kuolevia hoidetaan Suomessa. Hän aloittaa vapaaehtoistyön Terhokodissa Tehtaankadulla ylilääkäri Anneli Vainion valvonnassa. Kun Tiina tauon jälkeen ilmestyy vuonna 1991 jälleen vapaaehtoiseksi Terhokotiin, Anneli Vainio ilmoittaa, että tämän on aika lopettaa hyväntekeväisyys. Hän passittaa Tiinan omaan työhuoneeseensa tekemään viisi stipendihakemusta väitöskirjaa varten, sillä hän tietää Tiinan haluavan jatkaa opintoja. Hakemuksista kaksi tuottaa tulosta, toinen suomen Akatemian tutkijana. Kliininen väitöskirja rintasyövän hoidosta hyväksytään toukokuussa On sääli, jos ihminen kuolee ikään kuin itseltään salaa. Tiina Tasmuth Saattohoito ei ole vain fyysisen kivun lievittämistä ja ahdistuksen poistamista. Saattohoitopotilaan tuntema kärsimys voi olla myös hengellistä tai eksistentiaalista kipua. Potilas ehkä ratkaisee suhdettaan ruumiilliseen elämään, ja kuoleman läheisyys on herkkää aikaa. Silloin yöpöydällä voi olla Raamattu, virsikirja, krusifiksi tai vaikka enkelitaulu. Jokin hengellisyyteen liittyvä esine. Joskus kuoleva toivoo tärkeän raamatunlauseen kirjoittamista näkyviinsä isoilla kirjaimilla. Joku toivoo saavansa keskustella viimeisen matkaan liittyvistä asioista papin kanssa, ehkä ottaa vastaan ehtoollisen. Tiina Tasmuth ei pidä tehtävänään tuoda kristillistä vakaumustaan esille työssään. Hän kuitenkin sanoo rukoilevansa hiljaa mielessään potilaittensa puolesta. Mutta jos potilas itse kertoo jättävänsä itsensä ja asiansa Jumalan haltuun, Tasmuth ilmaisee hänelle tukensa. Syyskuun lopun myrskyssä vuonna 1994 uppoaa Itämerellä laiva, Estonia. Suuronnettomuudessa hukkuu 852 matkustajaa, joista 95:n ruumis löydetään. Kun vainajien viemistä kotimaahansa Viroon valmistellaan, Suomessa väitöskirjatyötä tekevältä Tiina Tasmuthilta kysytään, voisiko hän tulla luovutustilaisuuteen edustamaan Viron kirkkoa. Tiina lupautuu. Hänhän vierailee muutenkin usein Virossa. Hän ostaa elämänsä ensimmäisen jakkupuvun ja lähtee matkaan. Vainajat luovutetaan omaisilleen Mustamäen sairaalan jäähyväishuoneessa. Kun Tiina saapuu, itkevät omaiset täyttävät odotushuoneen. Tiina menee takahuoneeseen, jonne on tuotu Suomesta 42 arkkua. Hänen lisäkseen huoneessa ovat patologian laitoksen työntekijät, joiden työnä on arkkujen siirtäminen. Tiina kutsuu nimenhuudolla vainajien perheet hakemaan läheisensä. Arkut ovat auki ja jokainen vainaja näkyvissä. Kuoleman jylhä läsnäolo käy kaikkien voimille. Tiinan on ammattilaisena oltava vahva ja tuettava surevia. Näihin tapahtumiin hän nykyään peilaa elämässään sitä, mikä on vaikeaa ja mikä ei. Kuoleman lähestyessä ihmisellä voi olla psyykkistä kärsimystä, kun peili kertoo, että Ajan rajalla. Tiina Tasmuth tahtoo luoda potilaalleen ja hänen läheisilleen turvallisen olon silloinkin, kun sairaus ei parane, vaan elämä lähenee loppuaan. posket ovat kaventuneet ja vaatteet käyneet suuriksi. Ahdistus muutoksen edessä on luonnollista. Ihmisellä on lupa olla surullinen. Psyykkistä kärsimystä lieventämään voi pyytää psykologin keskustelua. Jos taas rahahuolet painavat, keskustelu sosiaalityöntekijän kanssa voi avata solmuja. Sairaan koko elämänympäristö muuttuu. Saattaa olla, että työtoverit ja sukulaiset eivät enää pidä yhteyttä. Joku pelkää syövän tarttuvan, vaikka niin ei voi käydä. Joku ei tule katsomaan, kun ei tiedä, miten käyttäytyä, vaikka tavallinen läsnäolo riittäisi. Joku ehkä pelkää omaa kuolemaansa, jonka vierailu voi tuoda mieleen. Saattohoidossa oleva potilas voi tänään kieltää päästämästä luokseen ketään, mutta huomenna pyytää, että koko suku kutsutaan paikalle. Mielialat vaihtelevat ja käytös voi olla hämmentynyttä, koska sairaus on henkisesti koettelevaa ja voimat vähissä. Sairas saattaa itsekin ihmetellä: Miten minä noin käyttäydyin? Eutanasia on toimenpide, jonka jälkeen toisen ihmisen elämä hänen omasta pyynnöstään päättyy. Tiina Tasmuth nimittää eutanasiaa murhaksi, eikä se sovi hänen mielestään lääkärille, koska ammattietiikka vaatii lääkäriä suojelemaan elämää ja lievittämään kärsimystä. Kielteinen kanta eutanasiaan on myös Suomen lääkäriliitolla. Harva Tasmuthin potilaista on ottanut puheeksi kuolinavun. Tuolloin kyseessä on ollut ihminen, joka on tottunut päättämään asioita omasta ja toisten puolesta. Kuitenkin myös nämä potilaat ovat saaneet lähteä luonnollisen kuoleman kautta. Moni katsoo saattohoitoa kuin öistä maisemaa, jossa mustat kukkulat nousevat. Lääketieteen asiantuntijat voivat luoda maisemaan jokainen oman osaamisensa valonsäteen, jolloin maisema kirkastuu. Näkyy valoja ja varjoja, näkyy värejä. Näkyy ehkä toivoakin. Toivon ylläpitäminen on Tiina Tasmuthin mielestä yksi lääkärin tärkeimpiä tehtäviä, sillä toivo antaa ihmiselle joskus käsittämättömiä voimavaroja. Potilaita on myös kohdeltava huomaavaisesti, ja lääkärinkin pitää muistaa nöyryys elämän ja kuoleman edessä. Tasmuth pitää itseään etuoikeutettuna, kun saa ammattitaidollaan ja kokemuksellaan auttaa potilaita ja heidän omaisiaan näissä vaikeimmissa vaiheissa, elämän ja kuoleman rajapinnalla. Syöpäklinikan päiväosaston aulassa on kori, joka on täynnä erivärisiä ja erikokoisia virkattuja pipoja. Sytostaattihoito vie potilaalta usein hiukset, ja pitkäaikaisen sairauden aikana klinikalla käydään usein. Käytäviä kulkiessa voi päätä palella. Niinpä omaa parantumistaan odottavat potilaat ovat virkanneet kohtalotovereilleen pipoja, kukin omalla käsialallaan. Pipon muotoinen tervehdys lämmittää paitsi päätä myös sydäntä. Lisätietoa: ja Espoon tuomiokirkko Kirkkopuisto 5 Messu su klo 10, Ansaitsematon armo. Liturgia ja saarna Tuija Filppula, avustava pappi Vilppu Huomo, urkuri Petri Koivusalo, kanttori Anna-Liisa Haunio. Kirkkokahvit Pitäjäntuvalla. Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo Kirkkoranta 2 Englanninkielinen jumalanpalvelus joka sunnuntai klo Kirkkokahvit. Järj. Espoon seurakunnat ja International Evangelical Church in Finland (IEC). Perhekerho to klo 10. Päiväkuoro to klo 13, Anna Lohi. Kuoro kaikille to klo Eläkeläiskerho to klo 13. Pyhäkoulu su klo 12. Auroran kappeli Heiniemenpolku 1 Messu su klo 12. Liturgia ja saarna Anu Ristimäki, kanttori Anna Lohi. Kirkkokahvit. Pyhäkoulu su klo 12. Raamattu-rukouspiiri ti klo Rukouspiiri ke klo 18. Kappelilounas to klo 12, hinta 4. Hartaus klo 12, Anu Ristimäki. Pappi paikalla to klo Tuike ja Välke -lapsikuorojen harjoitukset to klo Tied. kanttori Lea Waaraniemi Hiihtolomaviikolla ei harjoituksia. Mitä reformaatiossa oikeastaan tapahtui? Teologinen opintopiiri to klo 19. Tieteellisiä ja kirkollisia syitä, jotka johtivat reformaatioon ja luterilaisuuden syntyyn. Alustajana Pastori TT Jussi Koivisto. Kahvitarjoilu klo To 6.3. piispa Eero Huovinen: Vastakkainasettelusta yhteyteen. Luterilais-katolinen ekumenia tänään. Betlehemistä Roomaan uusi keskusteluryhmä. Tule tutustumaan Uuteen testamenttiin alustuksen ja ryhmäkeskustelujen kautta. Kokoontuminen parillisten viikkojen tiistaisin klo kappelin kahviossa 4.3. alkaen. Perhekerho pe klo 10. Lisää yllä. Espoon tuomiokirkkoseurakunta p arkisin klo 9 15 Espoon tuomiokirkko, Kirkkopuisto 5, Espoo Tavataan MESSUSSA sunnuntaina klo 10 Espoon tuomiokirkko klo 12 Auroran ja Kauklahden kappeli klo 14 Rinnekappeli klo Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo, englanninkielinen jumalanpalvelus klo 17 Suvelan kappeli, gospelmessu Nuoret: Lujiksen raamis pe klo 18. Lujakalliokahvila pe klo Cafe Aurora to pe klo Kahvia, ym. purtavaa, lehtiä, vapaa nettiyhteys, juttuseuraa. Tulossa: Hyveen portaat valokuvia Pohjois-Romanian luostareista Kappelipuoti ma pe klo 8 20 kappelin aulassa. Käy nettisivuillamme: > Tuomiokirkko > Auroran alue. Kalajärven kappeli Ruskaniitty 3 Eläkeläiskerho to klo Raamatun naisia to klo Pastori Marja Malvaranta Naisten Cafessa. Perhekahvila pe klo Naistenpiiri ma klo Tarinapiiri to klo Ylistys- ja rukouspiiri pe klo 19. Naisten Cafe Raamatun naisia Pastori Marja Malvaranta puhuu aiheesta to klo Kalajärven kappelissa Kauklahden kappeli Kauppamäki 1 Urdunkielinen messu la klo 16. Kyläkirkko su klo 12 Ansaitsematon armo. Liturgia ja saarna Kirsi Muurimäki, kanttori Sheldon Ylioja. Kirkkoväärtit avustavat. Kirkkokahvit. Afrikkalaisten piiri la klo 15. Pyhäkoulu su klo 12. Rukouspiiri ke klo Laaksolahden kappeli Ylänkötie 16 Perhekerho pe klo 10. Eläkeläiskerho ma klo 13. Bibliodraama Raamatun elävöittäjänä, Marja Malvaranta. Radioraamattupiiri ti klo 18. Ihmisviisaus ja Jumalan viisaus, 1. Kor 2. Nestori Asemakuja 2 Kanervakerho paluumuuttajille to klo 13, Liilia Reelo. Niipperi Yläjuoksun kerhotila Pyhäkoulu su klo 12. Seurakunnissa tapahtuu Nupurin kappeli Brobackantie 1 3 Eläkeläiskerho to klo 10.30, Raigo Liiman. Keskiviikon kohtaamispaikka ke klo 13. Pyhäkoulu su klo 12. Rinnekappeli Rinnekodintie 6 Jumalanpalvelus su klo 14. Suvelan kappeli Kirstinpiha 3 Uusi kristillinen Tuunaus- ja ompelupaja torstaisin Gospelmessu su klo 17. Pastori Vilppu Huomo, musiikki: An- toipumisryhmä alkaa klo Tied , Ayda na-liisa Haunio ja nuorten bändi: Kristillinen toipumisryhmä eli Meskanen. J-P Jyväsjärvi, Tuure Salonheimo, Krito aloittaa tiistaisin klo 18 Papin puhelin Tuomas Takko, Jade Laurila, Hanna Heljaste ja Olli Huotari. Messun kirkon seurakuntatalolla, Kirkko- Kun haluat keskustella papin 20.30, 4.3 alkaen Espoon tuomio- aikana pyhäkoulu yli 3-vuotiaille. ranta 2. 7 tapaamiskertaa. Työskentelyn pohjana Paula Tähtisen ja tai soittoaika p arki- kanssa, soita ja varaa tapaamis- Messukahvit. Khmerinkielinen pyhäkoulu ja Mirja Sinkkosen kirja: Toiveena sisäinen paraneminen. Aiheina mm. jätä viesti vastaajaan. Soittopyynsin klo Jos pappi on varattu, tanssiryhmä su klo 15. Urdunkielinen pyhäkoulu su Kuka minä olen? Kipuni ja miten töihin pappi vastaa saman päivän klo 15. olen selvinnyt tähän asti? Mitä on aikana. ahdistus ja masennus? Itsetunto, toipuminen, tunteet, tarpeet ja Perhetyön puhelinpäivystys tahtominen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset diakoni Ayda Meska- perheen, eron, kasvatuksen kysy- Keskusteluapua parisuhteen, selle, tai ja Muulmyksissä. Tiistaisin klo p. 09 loin voi yrittää tavoittaa ja jättää Kasvattajailta yhteydenottopyynnön vastaajaan. Ei enää pieni mutta ei vielä isokaan -ilta alakoululaisen vanhemmille ke klo 18 Tuomarilan koululla, Puistotie 13. Väestöliiton perheasiainkoordinaattori, perheneuvoja Minna Oulasmaa. Kahvitarjoilu klo 17.30, varaa pieni Bibliokahviraha oppilaiden tukemiseksi. Lauluryhmä ma klo Vapaa pääsy. Järj. Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Tuomarilan draamaa Eläkeläiskerho to klo 13. Torstaipiiri mielenterveyskuntoutujille to klo 15. Tied. An- Raamatun elävöittäjänä koulun vanhempainyhdistys. ni Vanhanen, Äitivaellus ma klo 13 Diakoniaruokailu seuraavan kerran ti klo Laaksolahden kappelin Kairosmajalla Pyhä-Luostolla Reissulla täydennämme Monikulttuurinen perhekerho niin ruumiin ja kuin sielunravintoa vaeltaen, hiljentyen, saunoen Aurinkoinen to klo Tied ja nauraen. Hinta 550 sis. junamatkat, täysihoito retkieväineen ja Café Suvela auki tiistaisin ja torstaisin klo kappelin yläkerrassa. Kahvia, pullaa, juttuseu tai Kaipaatko apua, tukea tai neu- ohjelmineen. Tied. ja ilm asti Diakonian ajanvaraus raa, lehtiä ja nettiyhteys. fi. Järj. Espoon tuomiokirkkoseurakunta ja Kauniaisten seurakunta. sa. Soita ja varaa aika alueesi diavontaa vaikeassa elämäntilantees- Tuomarilan asema koniantyöntekijältä. Tuomarilantie 4 Haluaisitko tehdä hyvää? Espoon keskus ja Perhekahvila Appelsiini to Tule vapaaehtoiseksi seurakuntaan. Tarjolla on paljon erilaisia klo Suvela ja Perhekerho Pörriäinen pe tehtäviä. Kiinnostuitko? Soita vapaaehtoisvastaava Kirsi Muuri klo Kalajärven alue Pyhäkoulu su klo 11. mäki tai laita sähköpostia niin Auroran alue Kahvila Pysäkki keskiviikkoisin klo Kahvia, pullaa, jut- kerron vaihtoehdoista. Kauklahti Laaksolahti tuseuraa. Viherlaakso Apua tarjolla Viherlaakson kappeli Tapahtumakalenterissa Espoon tuomiokirkkoseurakunnan Harmaat pantterit autta- Viherkalliontie 2 ajankohtaiset tiedot Perhekerho to klo 10. vat lastenhoidossa, pienissä kodinhuoltotöissä ja tavaroiden kulje- > Kappelilounas ti klo 12 13, Nyt > Tapahtumahaku. ateria 4. tuksessa. Ota yhteyttä sähköpostilla tai jä- Cafe Viheri ma ja ke klo Tarjolla makeaa ja suolaista sekä tä viesti vastaajaan numeroon 050 päivän lehti luettavaksi , niin otamme sinuun yhteyttä. Apu on keikkaluontoista ja Nuorten bändi Laaksolahden muskarissa tilaa maksutonta Espoon tuomiokirkkoseurakunnan alueella. Laaksolahden kappelin musiikkileikkikoulun sisarusryhmässä on vielä vapaita paikkoja jäljellä. Ryhmä kokoontuu maanantaisin klo Lähde Kappadokian matkalle 15. su klo 17 Suvelan kappeli Matka Kappadokiaan Laaksolahden kappelissa, os. ylänkötie 16. Tiedustelut tuisiin maanalaisiin kaupunkei tutustumaan ainutlaa- messussa hin, joihin kristityt 600-luvulla pakenivat vainoojiaan. Tutustumme myös Ankaran ja Istanbulin nähtävyyksiin. Alustava hinta 1285 / hlö. Tied. ja ilm. matkanjohtajille: kappalainen Hannu Mäenpää, tai evl. fi, diakoni Ayda Meskanen, tai evl.fi. Toiveena sisäinen paraneminen Kristillinen toipumisryhmä alkaa ti 4.3. Espoon tuomiokirkon seurakuntatalolla. Hengellistä matkakumppanuutta arkiretriitistä paastonajan arkiretriittiryhmä alkaa Suvelan kappelissa, Kirstinpiha 3, joka kokoontuu torstai-iltaisin Arkiretriitissä hiljennyt säännöllisesti oman arkesi keskellä ohjaajan antaman raamatuntekstin äärellä. Ryhmässä voit jakaa viikon aikana esiin nousseita ajatuksia ja hiljentyä yhdessä muiden kanssa. Ryhmään otetaan kuusi osallistujaa. Ilmoittautuminen asti pastori Marja Malvarannalle Annetaan hyvän kiertää! Tule Yhteisvastuukerääjäksi. Ota yhteyttä diakoni Merja Lehtisaloon , Unelman kammari Kaivomestarinkatu 8. Kirpputori ja kahvila avoinna ma klo 10 13, ja to 10 17, hartaus to klo Diakoni tavattavissa ma klo Peittopajassa ma klo kudotaan Äiti Teresa -peittoja Intiaan. 13

8 Seurakunnissa tapahtuu 14 Leppävaaran seurakunta p , arkisin klo Leppävaaran kirkko, Veräjäkallionkatu 2, Elämää suurempi armo Elämää suurempi armo To klo 18 Leppävaaran kirkko Pastori Ilkka Rytilahti Suomen Raamattuopistolta. Messut ja hartaudet Hiljainen rukousaamu pe klo KilonRistissä. Messu ja kirkkokahvit Armon avaruus su 16.2 klo 10 Leppävaaran kirkossa. Liturgia ja saarna Juha- Pekka Rissanen, avustaa Aija Pöyri, kanttorina Pauliina Hyry. Hengähdä hetki -hartaus joka ti klo 13 Leppävaaran kirkossa. Olarin seurakunta p Olarin kirkko, Olarinluoma 4, Espoo Messu Messu su klo 10 Olarin kirkko. Liturgia ja saarna Jarmo Jussila, avustaa Juha Virta, kanttorina Päivi Hakomäki. Messu su klo 12 Haukikappeli. Liturgia ja saarna Maritta Hartikainen, kanttorina Päivi Hakomäki. Messu su klo 12 Matinkappeli. Liturgia ja saarna Anna Poutiainen, kanttorina Sanna Franssila. Risteys to Olarin kappeli. Moderni iltamessu, joka alkaa klo 18 etkoilla, klo 19 on messu, ja messun jälkeen jatkot Kulmassa (Kuunkehrä 6). Etkoilla pientä purtavaa ja jatkoilla iltapala. Liturgia ja saarna Inari Varimo, musiikki Auroora Kiiski. Seuraava Risteys on 20.2., mukana Johanna Hirsto ja Auroora Kiiski. Pop-messu su klo 18 Olarin kappeli. Jukka Lehti, Inari Varimo, Pop-messu bändi. Iltakaakaot. Lastenhoito järjestetty. Kastepäivä Jäikö kuopus kastamatta? Tahdotko stressittömät ristiäiset? Leppävaaran seurakunta järjestää kaikille espoolaisille avoimen Kastepäivän su klo Leppävaaran kirkolla. Kastepäivänä kaikki on valmista kastemekosta kakkukahveihin. Varaa aikasi osoitteessa Hengähdä hetki Hartaus joka ti klo 13 Leppävaaran kirkolla Millainen messu Matinkylään? Tule keskustelemaan Matinkylän jumalanpalveluselämästä ja Matinkappelin toiminnasta su n. klo Matinkappelille! Papin Puhelin Voit varata keskusteluajan ma pe klo 9 21, Keskusteluaika pyritään järjestämään mahdollisimman pian. Palvelemme ensisijassa Olarin seurakunnan alueella asuvia. Lisää vieressä. Diakonian ajanvaraus Puhelimitse ti klo 10 11, Henkilökohtaisesti käymällä voit ajan varata Matinkappelilla ti klo sekä diakoniaruokailun yhteydessä: Matinkappelilla to klo ja Olarin kappelilla ma klo Diakoniatyöntekijältä saat keskusteluapua ja tukea hankalassa elämäntilanteessa, ohjeita asioiden hoitoon esim. sosiaalitoimistossa sekä apua ja neuvoja talousvaikeuksissa. Hiljaisuutta ja rukousta Olarin kirkossa Päivän Sana, meditatiivinen rukoushetki ti klo 12. Olarin kappelissa Päivän Sana ti klo Hiljaisuuden kappeli, kauppakeskus Ison Omenan palvelutasolla, on avoinna henkilökohtaista hiljentymistä varten ma pe klo ja la klo Hartaus ma pe klo Arkin Paja EI ja Seuraava Arkin Paja la 1.3. klo Lasten kappeli Arkissa. Rukous- ja keskustelupiiriä EI ti Rukous- ja keskustelupiiri kokoontuu seuraavan kerran ti klo Perkkaan seurakuntatalolla. Yhteisvastuun lipaskeräys tempaisee pe ja pe 7.3. klo kauppakeskus Sellossa. Voit ilmoittautua etukäteen kerääjäksi Heli Taina-Rantakauliolle, tai tulla suoraan paikan päälle, Sellon 2. kerrokseen hissien lähellä olevan istuinryhmän luo. Ryhmiä Israel-raamattupiiri to klo 18 KilonRistissä. Lähetyspiiri ti klo Leppävaaran kirkon rippikoulusalissa. Kuoro kaikille ke klo Leppävaaran kirkossa. Elämää suurempi armo Mitä kertomus Laupias samarialaisesta kertoo armosta? Pastori Ilkka Rytilahti Suomen Raamattuopistolta luennoi to klo 18 Leppävaaran kirkossa. Raamattuluentosarjan 3. osa. Yleisökeskustelu ja teetarjoilu. Itkuvirsien päivä peruutettu Itkuvirsien päivä la klo Karakappelissa on valitettavasti peruutettu Hiljaisen rukouksen tunti ke klo Puolituntinen evankeliumin ääressä ke klo 18.30, lisätietoja Tomas Punto Haukikappelissa seurakuntalaisten pitämä Hiljaisen rukouksen paikka to klo 13. Virtaa välillämme -suhdekurssi vuotiaille seurusteleville, avo- ja aviopareille suunnattu pienryhmä, jossa käsitellään parisuhdetta toiminnallisin menetelmin sekä parikohtaisten tehtävien ja ryhmäkeskustelujen avulla. La su Olarin kappeli, Kuunkehrä 4. Kurssin hinta 20 / pari sis. ruokailun ja päiväkahvin. Ilmoittautumiset mennessä tai Millainen messu Matinkylään? Mitä haluaisit tehdä yhdessä muiden kanssa? Minkälaisessa messuyhteisössä sinä viihdyt? Tule keskustelemaan Matinkylän jumalanpalveluselämästä ja Matinkappelin toiminnasta työntekijöiden ja matinkappelilaisten kanssa. Tapaamme messun ja kirkkokahvien jälkeen su n. klo Matinkappelilla. Elämä kantaa -vertaistukiryhmä yksinhuoltajavanhemmille Vertaistukiryhmä jo pidempään yksinhuoltajina olleille. Ryhmässä keskustellaan ja työstetään positiivisin keinoin uutta potkua ja sisältöä elämään. Ryhmä kokoontuu viisi kertaa ke alkaen joka toinen viikko klo Omenan Olohuoneessa (parittomat vkot). Tarjolla iltapalaa. Lastenhoito järjestetty. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset mennessä Teatteriin Lähde la 22.3.klo 19 teatterinäytökseen Tarina rakkaudesta ja pimeydestä (kirj. Amos Oz, ohj. Mikaela Hasán) Kansallisteatterin Willensaunaan. Hinta 20, 17 (eläkel.) tai 10 (opisk. ja tyött.). Mukaan mahtuu 10 ensimmäistä. Ilm. Juha-Pekka Rissanen, tai evl.fi. Leirit ja retket Leiri luokkalaiselle Hilan leirikeskuksessa Ilm. viim Leiri luokkalaiselle Velskolan kartanossa Ilm. viim Molempien koululaisten leirien hinta 35 sis. yhteiskuljetuksen ja täysihoidon. Diakonian palveluaika on ohjausta, neuvontaa ja ajanvarausta varten ma klo Alberganesplanadi 1, ja Muuna aikana ajanvaraukset puhelimitse suoraan diakoniatyöntekijöiltä. Papin puhelin Kun haluat keskustella papin kanssa, soita ja varaa tapaamis tai Seurakuntamatka Unkariin Lähde kesämatkalle ystävyysseurakuntamme Albertiin Tutustumme Albertin seurakuntaan ja sen toimintaan, seurakuntalaisiin, Albertirsan kaupunkiin ja teemme retkiä mm. Budapestiin ja Esztergomiin. Hinta 1200 sisältää Lennot, täyshoidon, retket, bussikuljetukset, opastuksen ja majoituksen Albertin seurakunnan majatalossa. Lisämaksusta (yhteensä 1450 ) retki Hungaroringin F1 Grand Prix -kisoihin vähintään viidelle osallistujalle. Sitovat ilmoittautumiset mennessä. Ennakkomaksusta tulee lasku kotiin. Normaalit perumisehdot. Ennakkomaksua ei palauteta. Lisätiedot Markus Silvola , ilmoittautumiset Lisää vieressä. Arkienkeleitä haussa Anna tunti tai pari ja tule kerääjäksi pe ja pe 7.3. klo kauppakeskus Selloon 2. krs. hissien edusta tai soittoaika ma pe klo Jos pappi on varattu, jätä viesti vastaajaan. Toimipisteet Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu 2, Karakappeli Karakalliontie 12, Uuttu Lintukulma 2, KilonRisti Vanharaide 1, Lasten kappeli Arkki Leppävaarankatu 7 B, 3. krs. Nuortentila Siipi, Alberganesplanadi 1. Joulupuu kiittää Kiitos sinulle, joka mahdollistit kanssamme monen kymmenen perheen ilon! t. Diakoniatyö Hiljaisuuden retriitti Elämä kantaa Lepoa, rukousta, hiljaisuutta Velskolan Kartanossa pe su Ystävänpäivätapahtuma Kaikenikäisille avoin eläkeläiskerhon tapahtuma klo Haukikappelilla. Ystävänpäiväaiheista ohjelmaa kahvituksen kera. Mukana diakoni Tanja Puhakka, kanttori Mikko Niinikoski sekä rovasti Paavo Pinomaa. Matinkappelin lukupiiri Lukupiiri kokoontuu olohuoneessa kerran kuukaudessa to klo 18 20: Arvid Järnefelt: Greeta ja hänen herransa Alaa al-aswani: Jacoubian talon tarinoita Diana Webster ja Viktoria Webster: Niin monta Mount Everestiä Thomas Mann: Taikavuori. Tiedustelut Liisa Riikola Virsistä voimaa to klo 14 16, Matinkappeli Lisätietoja Terttu Laiho, Vertaistukiryhmä jo pidempään yksinhuoltajina olleille alkaa. Urut soikoon iltateellä Soitinten kuningatar, urut, on suurelle yleisölle sekä tuttu että vieras soitin. Urut kajahtavat hääparin astellessa alttarille ja saattelevat ihmisen arkussa viimeiselle matkalle. Mutta mihin muuhun urut taipuvat, se kuullaan Leppävaaran seurakunnan konserttisarjassa Iltateetä urkurin seurassa. Urkumusiikki assosioituu vahvasti jylhiin ja korkeisiin kirkkoihin. Urut ovat usein parvella ja soittajaa ei välttämättä näe, musiikki tulee kuin taivaasta. Se voi selittää, miksi urkumusiikki voi monesta tuntua niin etäiseltä ja tavoittamattomalta, konserttisarjan äiti, kanttori Pauliina Hyry pohtii. Leppävaaran keväinen urkukonserttisarja rikkoo kuitenkin nämä ennakko-oletukset. Tammikuussa alkaneeseen viiden konsertin sarjaan on valittu tarkoituksella hyvin erilaisia kappaleita. Teokset ovat suurelle yleisölle helposti omaksuttavia, ja mammuttimaiset ja moderneimmat järkäleet on jätetty pois. Nyt soittaja on myös itse läsnä. Hän kertoo konsertin aikana ja teehetkessä valitsemastaan musiikista. Musiikista saa paljon enemmän irti, kun soittaja avaa kappaleiden taustoja. Samat riemut ja murheet säveltäjillä on ollut 400 vuotta sitten kuin meillä nyt. Pauliinan Hyryn mielestä urut eivät ole syyttä valikoituneet saattamaan ihmisiä suurissa elämänkäänteissä. Uruilla voi soittaa kaikenlaisia tunneskaaloja. Sanotaan, että urut ovat yhden miehen Espoonlahden seurakunta p arkisin klo Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8, Espoo Messut Messu su klo 10 kirkossa, liturgia ja saarna Hannele Salmi, avustava pappi Jukka Knuutti, kanttori Timo Lonka, urkuri Helena Yli-Jaskari. Kirkkokahvit. Messu su klo 17 Soukan kappelissa, liturgia ja saarna Hannele Salmi, kanttori Timo Lonka. Iltamessu to klo 18 kirkossa, liturgia ja saarna Antti Pesonen, kanttori Timo Lonka. Leipää ja viiniä joka toinen torstai-ilta. Tuomasmessu su klo 17 Soukan kappelissa, liturgia ja saarna Tuula Olli, musiikki Heli Hagmark ja gospelryhmä Nardus. Mahdollisuus yksityiseen rippiin ennen messua klo 16 alkaen. Iltatee. Rukouspalvelu Henkilökohtaiseen esirukoukseen koulutetun rukouspalvelijan kanssa on mahdollisuus su klo 10 kirkon messun jälkeen. Seurakuntakirjasto Lukukokemuksia on tarjolla kirkon aulassa sunnuntaisin messun jälkeen, myös lapsille ja nuorille. Kirjojen lisäksi lainattavissa musiikki- ja puhekasetit, musiikki-cdt, äänikirjat ja dvd-elokuvat. Laatuaikaa leirillä! Lisää vieressä. Pappi tavattavissa Päivystävä pappi on Espoonlahden kirkolla ma pe klo Kysy kirkon aulan vahtimestarilta tai seurakuntatoimistosta p Torstaisin klo voit tavata seurakuntamme papin kauppakeskus Lippulaivassa. Tule juttusille. Raamattua luihin ja ytimiin Miten Vanha ja Uusi testamentti suhtautuvat toisiinsa? Heprealaiskirjeen äärellä TT Eero Junkkaala to klo 18 kirkolla. Iltatee. Seuraava luento Millainen on pelastava usko? Kirkkoherra Jouni Turtiainen jatkaa luentoja Matteuksen evankeliumista Seniori-sinkut Ystävänpäivän merkeissä la klo 18 kirkolla. Lukupiiri Pohjoismaiseen kirjallisuuteen paneudutaan ti klo 18 kirkolla. Kirjana on Marianna Fredriksson: Anna, Hanna ja Johanna. Ti Anja Porio kertoo kirjailijan työstä. Kirjana on Marianne Alopaeus, Pimeyden ydin. Tied. Maisa Tervo Heprealaista musiikkia ja tansseja Praise dance - ylistystanssi-ilta: heprealaisia tansseja Shiboletryhmän kanssa to klo kirkolla. Tuo ystäväsikin. Iltatee. Perheleiri Lähde virkistymään Hilan leirikeskukseen Tälle leirille voi tulla koko perhe, osaperhe tai vaikka kummit kummilapsineen. Saunotaan, leikitään, lauletaan ja syödään sekä hiljennytään hartauksiin. Hinta 60 /aikuinen, 30 / yli 3-v. lapsi. Lisätiedot ja ilmoittautumiset viim tai Lähetystyötä liikkuen ja askarrellen Kepikkäät starttaavat kirkon aulasta ti klo 12 noin tunnin kävelylenkille. Reippailun jälkeen kahvitellaan, luetaan Raamattua ja muistetaan lähetystyötä. Varusteiksi ulkoiluvaatteet ja kävelysauvat sekä kahviraha. Diakonia- ja lähetyspiiri ti klo 13 kirkon pikkusalissa, joka toinen tiistai. Äiti Teresa -piiri ti klo 18 kirkolla. Autetaan Intian köyhiä valmistamalla villalangoista peittoja, joka toinen ti. Kyllä kiva kerho löhöilyn tai tietsikalla kököttämisen voittaa! Lisää vieressä. Soukan lähetyspiiri ke klo 12 Soukan kappelilla. Tehdään käsitöitä ja juodaan kahvia iloisessa seurassa, joka toinen ke. Laskiaismyyjäiset la 1.3. klo Soukan kappelilla. Myynnissä hernekeittoa ja laskiaispullia, leivonnaisia ja käsitöitä sekä arpoja. Kipparin piiri la 8.3. klo kirkolla, kerhohuone 2. Tule kokeilemaan käden taitoja kivassa seurassa. Tiedustelut lähetyssihteeriltä tai orkesteri. Seuraavaksi konserttisarjassa on luvassa yhden Suomen tunnetuimman urkuri Ville Urposen soittamana Bachia. Maaliskuussa Hyry tarjoilee syviä sointuja elämästä ja kuolemasta. Huhtikuussa Markku Hietaharju soittaa romanttista ranskalaista. Konserttisarjan päättää Katri Vesasen draamallinen koko perheen urkukertomus. Urkumusiikki on samanlainen musiikkilaji kuin muukin. Viimeisessä konsertissa uruilla väritetään tarinaa, urut taipuvat myös tällaiseen draamaan. Laura Vähäsarja Iltateetä urkurin seurassa: Urkukonsertti ja taiteilijatapaaminen joka kuun viimeinen sunnuntai klo 18 Leppävaaran kirkossa. Lisää alla. Teema-Krito Epätoivosta toivoon on ti klo kirkolla alkavan teema- Kriton aiheena. Kokoontumisia on 7. Onko meillä epätoivon keskellä toivoa? Pettymys pakottaa kohtaamaan realiteetteja. Elämän realiteetit satuttavat aina. Ryhmässä käytettävän kirjan, Martti Lindqvist: Toivosta ja epätoivosta, voi ostaa tai lainata seurakunnalta. Tied. ja ilm. Ritva Suomalainen tai Yki Leinonen Kuvassa Karakappelin vuonna 2004 valmistuneet urut. Urkurakentamo Veikko Virtasen tekemissä uruissa on 339 pilliä Ville Urponen ja J.S. Bach Syvyydestä. Elämän ja kuoleman syviä sointuja Bachin, Lisztin ja Mendelssohnin sanoittamina. Pauliina Hyry, urut Ranskalaista, S il vous plaît! Markku Hietaharju, urut Kun valas nielaisi Joonan. Koko perheen draamallinen urkukertomus. Katri Vesanen, urut ja Anna Brummer, kertoja. Epätoivosta toivoon Teema-Krito alkaa ti klo kirkolla Anne Blomqvist ja Vappu Nieminen. Ruokamaksu 5. Ilm. viim tai Diakonian retkipäivä kaikille virkistystä kaipaaville to 6.3. Hilan leirikeskuksessa. Lisätiedot Yhteiset tapahtumat -palstalta. Ei mitään tekemistä? Tule kerhoon. Näissä esi 2-lk kerhoissa on vielä vapaita paikkoja: Sode = seurakunnan nuorisotila Nuoret Salibandya pelataan ma klo 17 Soukan ostarilla, sodesode.fi ja facebook. 18 Kantokasken koululla. Mukaan tarvitset oman mailan, sisäliikuntavaatteet, sisäpelikengät ja suo- Sodessa, också på svenska. Kynttiläkirkko joka ke klo jalasit. Pop-messu su klo 18 Olarin Ympärillämme tassutellaan kappelissa, Kuunkehrä 4. ke klo Ruorikujan kerhotilassa. Tutustutaan monenlaisiin lemmikkieläimiin ja opetel- Nuoret aikuiset Neulekahvila Neule, Nuttu ja Nurina pe klo 18 Sodessa. Seulaan niistä huolehtimista. Lisäksi leikitään, lauletaan ja askarrellaan raava kerta lemmikkiaiheisia juttuja. Pop-messu su klo 18 Olarin Kysy lisää ja ilmoittaudu stella. kappelissa. Lastenhoito järjestetty. tai Iltakaakaot. Kerhot ovat ilmaisia. Tulossa! Kairos-kurssi Paastonajan vaellussarja Käykäämme nyt Jerusalemiin keski- Tutkimusmatka Raamatun alkulehdiltä aikojen loppuun asti: löydä viikkoisin klo Espoonlahden kirkossa. Luvassa hui- lähetystyön punainen lanka Mooseksen kirjasta Ilmestyskirjaan ja keita iltoja Raamatun tekstien, tunnista oma osasi ja paikkasi Jumalan valtakunnan levittämises- musiikin ja ennen kaikkea huippuvieraidemme kanssa. Iltojen aiheet sä. Kirkolla to pe ja ma ke ja vieraat: 5.3. Kärsimys, piispa Eero Huovinen, Kiusaus, tutkija klo Kurssimaksu 90 sis. materiaali, koulutus, ruoka ja Johanna Hurtig, Usko ja epäusko, toimittaja Suvi Ahola, kahvi. Ilm. viim tai Pahan valta, professori Heikki Hiilamo, 2.4. Nälkä, presidentti Tarja Halonen, 9.4. Kuuliaisuus, kan- Bibliodraamaryhmä Raamatun kertomuksia bibliodraaman keinoin la klo 10 vat teetarjoilulla seurakuntasalissanedustaja Timo Soini. Illat alka Kaskikappelissa. Ohjaajina sa klo Jani Laukkanen 15

9 Tapiolan seurakunta p arkisin klo Tapiolan kirkko, Kirkkopolku 6, Espoo Pop-messu Su klo 18 Olarin kappeli, Kuunkehrä 4. Liturgia Heikki Lehti, saarna Jenny Vainio Musiikista vastaavat Anna Pulli sekä Mikko Malmivaara & co. Iltakaakaot. Järjestetty lastenhoito. Tietoa poppiksista: Pyhäpäivä Tapiolassa Radiomessu Ensimmäiset ja viimeiset su klo 10 Tapiolan kirkossa. Liturgia Marianne Tiihonen, Viikkomessu saarna Päivi Linnoinen, kanttori Hannu Jurmu, urkuri Liisa Malkamäki Laulamassa Tapiolan seurakunnan kamarikuoro ja Kirkon kuoro. Ole paikalla klo 9.45 Messun aikana pyhäkoulu. Messu on kuultavissa Yle Radio 1 kanavalla reaaliaikaisesti. Kirkkokahvit. Keskiviikkokerho Messu su klo 12 Otaniemen kappelissa. Liturgia ja saarna Jenny Vainio, musiikki Katja Kangas. Kirkkokahvit. Naisten yö Arkiaamun pysähtyminen yhteisen rukouksen ja ehtoollispöydän äärellä Tapiolan kirkossa ke klo 8, Arto Vallivirta, Hannu Jurmu. Yhteisvastuukeräys Saattohoito diakoni Katja Karvinen ke klo 13 Tapiolan kirkolla. Kahvit klo Mukana myös Katja Hero. Tapiolan Olohuone Avoinna joka ma, ke ja pe klo Tapiolan kirkolla. Tule kahville, juttusille, lukemaan vaikka lehtiä tai viettämään aikaa yhdessä. Kauniaisten suomalainen seurakunta Lisää vieressä Lounaalle yhdessä Kirkon lounas joka ti Tapiolan kirkolla. Aloitus päivärukouksella klo 12. Ruokalippuja myydään kirkon käytävällä klo ja Hinta 4, 3 14-v. 2, alle 3-v. ilmaiseksi. Diakoniatyöntekijä voi myöntää alennuksen vähävaraiselle seurakuntalaiselle (taloustiedot selvitetään etukäteen). Kevättä rinnassa Gospelkuoron kevään periodi su 2.3., 9.3., ja Tapiolan kirkolla klo Esiintyminen su klo 10 messussa. Kuoroa vetävät kanttorit Elina Forsberg ja Airi Saloniemi. Sururyhmä Sinulle, joka olet menettänyt läheisesi. Alk. ma klo Tapiolan kirkolla. Tied. ja ilm. katja. tai Toinen ohj. Aarne Laasonen. Naisten yö Nainen iällä ei väliä lähde mukaan viettämään leiriyö Velskolan kartanossa. Lähtö pe klo 17 Tapiola Gardenin edestä ja paluu la lounaan jälkeen. Tarjolla hyvää ruokaa, saunomista (ei pakollinen), keskusteluja naisena olemisesta ja itsestään huolehtimisesta. Hinta 25 sis. kuljetuksen ja täysihoidon. Toteutuu, jos vähintään 15 osallistujaa. Ilm. viim. ke tai Selkokielinen messu Su klo 10 Tapiolan kirkossa. Messussa puhutaan helposti ymmärrettävää kieltä, puhe on viitottu ja virret ovat isotekstisinä. Ehtoollinen jaetaan myös penkkeihin. Paikalla on avustajia. Liturgia Aarne Laasonen, saarna Seppo Holm, kanttori Hannu Jurmu. Soittamassa Vaskiyhtye. Rukousilta Älä unohda seurakuntaasi su klo 18 Tapiolan kirkolla. Tule rukoilemaan, laulamaan ja kuulemaan Raamattuopetusta. Opetuksen pitää Aarne Laasonen. Illan juontaa Pekka Kiviranta. Raamattua arkeologian valossa Vanhan ja Uuden testamentin välinen aika Eero Junkkaalan raamattuopetussarja jatkuu ke Raamattuopetussarja ke klo 18 Tapiolan kirkko Esbo svenska Radiomessu Ensimmäiset ja viimeiset su klo 10 Tapiolan kirkko Lisää yllä. Lisää Pyhäpäivä Tapiolassa -otsikon alla klo 18 Tapiolan kirkolla. Iltatee ja lastenhoito. Viimeinen luento, Jeesuksen ajan maailma ke 5.3. klo 18. Hiljaisuuden messu Laulamme rukouslauluja ja hiljainen rukous johdattaa ehtoollispöytään ke klo 19 Tapiolan kirkossa. Kokoontumisia Miesten raamattupiiri joka kuukauden 1. ja 3. ti klo Tapiolan kirkolla. Tule mukaan jakamaan ilot ja surut kanssamme. Seuraavat kerrat ti ja 4.3. Kohtaamispaikka, avoin keskusteluryhmä, joka to klo Tapiolan kirkolla. Valokuvanäyttely Rangaistus tarina rakkaudesta. Igor Väisäsen NP-ART -omakuvaprojekti (Now Playin Art, eli nyt soi taide). Tapiolan kirkolla su saakka. Papin puhelin Varaa tapaamis- tai soittoaika numerosta ma pe klo Radio & TV Jukka Granström Tapiolan kirkko soi radiossa Jumalanpalvelus lähetetään radiotaajuuksille tulevana sunnuntaina Tapiolan kirkosta Espoosta. Jumalanpalveluksen saarnaajana toimii kirkkoherra Päivi Linnoinen ja liturgina Marianne Tiihonen. Avustavina pastoreina ovat Erika Kallio, Seppo Salmensaari ja Arto Vallivirta sekä tekstinlukijoina Marjatta Welling-Salonen ja Juha Ahonen. Pilvi Sarjala ja Väinö Tuovinen ovat esirukoilijoita. Musiikista vastaavat kanttori Hannu Jurmu, joka johtaa myös kirkon kuoroa. Lisäksi kirkossa kuullaan Tapiolan seurakunnan kamarikuoroa Liisa Malkamäen johdolla. Virsinä lauletaan: alkuvirsi 321:1; 726; 166 vuorovirtenä; 321:4; 222:1-; päätösvirsi 321:5. Jumalanpalvelus Tapiolan kirkosta Yle Radio 1 sunnuntai klo 10. Yle Radio 1 TORSTAI Aamuhartaus. Toimittaja Kaisa Raittila, Helsinki Iltahartaus. Seurakuntapastori Anni Pesonen, Nurmijärvi. PERJANTAI Aamuhartaus. Kappalainen Topi Litendahl, Rovaniemi Iltahartaus. Kirjailija Pia Perkiö, Helsinki. LAUANTAI Aamuhartaus. Leht. Jorma Pollari, Pelastusarmeija, Jyväskylä Ehtookelloina Inkeroisten kirkon kellot Iltahartaus. Rovasti Toivo Loikkanen, Kerimäki. SUNNUNTAI Horisontti. Ohjelma uskonnoista ja elämänkatsomuksista Katolinen messu Pyhän Marian kirkosta Helsingistä. MAANANTAI Aamuhartaus. Filosofian maisteri Kai Pihlajamaa, Tampere Hengellisen musiikin toivekonsertti. Kuuntelijoiden toivomaa hengellistä musiikkia Iltahartaus. Kari Sorvali lukee Luukkaan evankeliumia. Mohamed Dafan mieletön tarina Italialainen kalastaja pelasti Mohamed Dafan Lampedusan ulkopuolelta. Hän oli yli viikon ajan ajelehtinut merellä puukappaleen varassa. Neljän vuoden kuluttua tapahtumasta kalastaja Vito auttaa Mohamedia työnhaussa. Dok: Mohamed ja kalastajadok: Mohamed ja kalastaja Yle Fem torstai 20.2 klo. 22. TIISTAI Aamuhartaus. Virsitutkija Suvi-Päivi Koski, Helsinki Iltahartaus. Filantropian projektipääll. Aino Nenola, Ortodoksinen kirkko, Helsinki. KESKIVIIKKO Aamuhartaus. Past. Eeva-Liisa Helle, Kuortane Iltahartaus. Kurssihartaus. TORSTAI Aamuhartaus. Toimittaja Kaisa Raittila, Helsinki Iltahartaus. Toiminnanjoht. Teuvo V. Riikonen, Savonlinna. Yle TV1 LAUANTAI Pisara. Uusinta klo SUNNUNTAI Napuen taistelun muistojumalanpalvelus Isostakyröstä. Saarna: piispa Kaarlo Kalliala, liturgi Artturi Kivineva, urk. Suvi Koivisto, kantt. Katariina Järvinen, kuorot: Kyrönjoen, Laihian mieskuorot ja Laurius-kuoro. Uusinta klo KESKIVIIKKO Kuvakirjeitä maailmalta: Pyhimyksen kotikaupunki. Yli neljämiljoonaa matkailijaa tutustuu vuosittain italialaiseen Assisin kaupunkiin. Siellä syntyi pyhimykseksi julistettu Fransiskus Assisilainen yli 800 vuotta sitten. Yle Kuvapalvelu 16 Kauniaisten kirkko ja kirkkoherranvirasto, Kavallintie 3, Kauniainen. Kirkkoherranvirasto avoinna ma pe klo 9 14 ja to klo 9 16 p Messu Kauniaisten kirkossa su klo 10. Saarna Antti Rusama, liturgia Anna-Kaisa Tuomi, kanttorina Mikko Nurmi. Kirkkokahvit. Perhekerho Päiväntasaajan takana, Mauri Vihko to klo 10 Sebastoksessa. Vartin hartaus ja Maanantaikahvila Seuraava kerta ma Viikolla 8 ei kokoontumista. Hyvän tuulen ystäväkerho Yhteisvastuukeräyksen 2014 kohteena saattohoito, Maritta Kirilä ti klo 13 yläsalissa. Seniori-sinkut Ystävänpäivän merkeissä la klo 18 Espoonlahden kirkolla. Diakonian retkipäivä to 6.3. Hilan leirikeskuksessa kaikille virkistystä kaipaaville. Mahdollisuus saunoa, ulkoilla, hiljentyä ja osallistua yhteiseen ohjelmaan. Hinta 12 sis. kuljetuksen ja ruoan. Ilmoitt. Espoonlahden seurakuntaan menn Etusijalla ensikertalaiset. Bussiaikataulu: klo 8.30 Espoon keskus, Vieraskuja 1, klo 8.45 Leppävaara, hotelli Glo, Leppävaarankatu 1, klo 9.00 Tapiola, uimahallin parkkipaikka, klo 9.10 Olarin kirkko, Olarinluoma 4, klo 9.30 Espoonlahden kirkko, Kipparinkatu 8. Mielenterveystyön ryhmä ti klo 15 Sebastoksessa, järj. srk:t ja kaupunki. Rukouspiiri ke klo Alatakkahuone. Omaishoitajien vertaistukiryhmä Apuvälinekoulutusta ja kotijumppaa Villa Bredassa ke klo Avaimia hyvinvointiin Itsetuntemuspäivä enneagrammia työvälineenä käyttäen la 1.3. klo Sebastoksessa. Kouluttajana työnohjaaja, työyhteisö- ja parisuhdekouluttaja Seija Taivainen, mukana Anna-Kaisa Tuomi. Yhteiset tapahtumat Kotiinlähtö klo 15. Paluukuljetus päinvastaisessa järjestyksessä. Kehitysvammaisten musaja laulukouluryhmä pe 21.2., 14.3., ja 9.5. klo Soukan kappelilla, Soukankuja 3. Ryhmään osallistuminen vaatii ainoastaan innostusta ja kiinnostusta musiikkiin. Ohjaajina laulukoulussa kanttori Timo Lonka ja musaryhmässä diakoni Minna Kovalainen. Tied. Minna Kovalainen Selkokielinen messu su klo 10 Tapiolan kirkko. Messussa puhutaan helposti ymmärrettävää kieltä, siinä on viitottu puhe ja virret ovat isotekstisinä. Ks. Tapiolan seurakunnan ilmoitukset yllä. Hinta 10, sisältäen kevyen lounaan. Ilmoittautuminen kirkkoherranvirastoon, p Ruskavaellus äideille Pyhätunturin Kairosmajalla mukavaa yhdessäoloa, vaellusta, saunomista ja hiljentymistä Hinta 550 sis. matkat, täysihoidon retkieväineen, ohjelman. Ilm. ja tied menn Sanni Hackman. Koululaiset leirille 7 13-v. leiri Vihdin Riuttarannassa. Ilm menn. p kirkkoherranvirasto. International Chinese Young Family Fellowship Fri 14th Feb at at Uuttu. Evening tea and Bible study with Chinese families. Kenny Ding, com, tel International Prayer meeting every Tuesday morning at Siipi, Alberganesplanadi 1. Stein Rudvin, Worship Service in English every Sunday at 4.30 pm (16.30 hr.) in Espoo Cathedral Parish Hall (Espoon tuomiokirkon seurakuntatalo) Kirkkoranta 2. Feb 16: Liturgy Timo Keskitalo and sermon Giordanni de Carvalho. Holy Communion. Sunday school in Finnish (3 6 and 7 12 yrs). Fellowship time and refreshments after the service. Federation of Espoo Parishes in cooperation with International Evangelical Church in Finland (IEC). Read more: www. migrantchurch.fi and www. church.fi. Högmässor sö 16.2 Esbo domkyrka kl högmässa. Ahlbeck, Malmgren. Kyrkkaffe i Sockenstugan. Karabacka kapell kl. 10 högmässa. Jäntti, Bengts. Kyrkkaffe. Hagalunds kyrka kl. 12 högmässa. Rönnberg, Bengts. Pensionärerna inbjuds speciellt. Gemensamt Ansvar-lunch. Köklax kapell kl. 16 högmässa. Rönnberg, Malmgren. Kyrkkaffe. Öppen diakonimottagning Kyrktian, Kyrkogatan 10, varje må kl Man kan sticka sig in och tala med en diakoniarbetare en stund, beställa tid, ha ett kort ärende osv. Lovsång och bön To 13.2 kl i övre brasrummet. Högmässa Sö 16.2 kl 12 i Grankulla kyrka, Carola Tonberg-Skogström, Heli Peitsalo. Kaffe i nedre salen. Diakonimottagning Ti 18.2 kl och brödutdelning. Tvåspråkig mentalvårdsgrupp kl 15 i Sebastos. Kristen människa! Vuxenundervisning i kristen tro Olars kyrka, svenska sidan. ti 25.2 kl Tema Guds kärlek. Dagklubbarna och familjeklubbarna stängt under sportlovet vecka 8. Grankulla svenska LISÄÄ TAPAHTUMIA tfn evl.fi, fornamn. Esbo domkyrka, Kyrkparken 5, Kyrkosyföreningen On 19.2 kl i övre brasrummet. Närståendeträff på Villa Breda kl Tema: Hjälpmedelutbildning och hemgympa. verkossa: espoonseurakunnat.fi/ tapahtumakalenteri Kansliet, Kavallvägen 3, öppet må fre kl. 9 14, to kl stängt , tfn fornamn. VIRKOJA AVOINNA Olarin seurakunnassa on haettavana Diakonian virka Virka täytetään alkaen tai sopimuksen mukaan. Hakuaika päättyy klo 15. Pätevyysvaatimuksena diakonian virkaan kelpoistava tutkinto. Eduksi katsotaan kokemus johtamistehtävistä, hyvät johtamis taidot sekä hyvät ja monipuoliset viestintäja verkostoitumistaidot. Lisätietoja: kirkkoherra Salla-Maria Viitapohja p tai sähköposti: sekä terveydenhoitoa Huolehdi itsestäsi ajoissa - ikäänny arvokkaasti asiantuntevissa käsissä Lääketieteen tohtori, geriatrian erikoislääkäri Minna Maria Raivio Dr.Geri Oy Terveystalo Kamppi ajanvaraus p Erityisosaamisena muistisairaudet, ikääntyneiden psyykkiset oireet, monilääkitys, kuntoutus Läheiset ovat tervetulleita mukaan vastaanotolle Fysioterapeutti Eeva Palva-Reponen Erityisala geriatria, muistisairaudet. Kotikäynnit, yksit. palvelutalot. Puh HAMMASHOITOA Erikoishammasteknikko Timo Ylitolonen Soukankuja 8 A 9 PALVELUJA TARJOTAAN Luotettavaa siivouspalvelua jo vuodesta MM siivouspalvelut Oy puh Huonekalujen kasaukset, kodin korjaustyöt ja siivoukset. P KUOLINPESÄT - MUUTOT - ANTIIKKI- JA ARVOTAVARAN ARVIOINTIPALVELU Tyhjennämme vintistä kellariin. Sopimuksen mukaan loppusiivoukset (myös viikonloppuisin). P *ONNI* (25 vuoden kokemuksella) Mitoin kuin mitoin Uusi ilme keittiöön -Ovet, tasot, rungot, vetimet, saranat ILMAINEN TARJOUS- JA MITTAUSPALVELU Soita: ERKKI , MIKKO Putkiasentaja korjaa wc:t, kylpyaltaat, hanat, ja asentaa pesukoneet. Myös poiskuljetukset. P Leikkaa talteen Ostetaan lakiasioita Perunkirjoitukset, testamentit, avioehdot edullisesti. Vt. Aarno Tenkanen/Alli Tenkanen Ky P IKKUNANPESUT Kotisiivoukset 26,21 e/h+alv p Sohvat, tuolit verhoillaan p Verhoomo Leppänen Tapetointi- ja sisämaalaukset, myös kylpyhuone- ja keittiöremontit. Ilmainen arviointi. P MUUTOT JA KULJETUKSET 1-2 miestä ja iso pakettiauto. Kuljetus Neppis p KÄTEISELLÄ KUOLINPESÄT, muuttojäämistöt tyhjennyksineen, tyylihuonekalut, valaisimet, astiat, posliini- ja lasiesineet, taulut, työkalut ym. koti-irtaimet. Noudetaan sopimuksen mukaan. Puh Tmi Molina Ostamme, noutaen vanhoja tauluja, maljakoita, Arabian astioita, huonek., kirjoja, LP-levyjä ym. Sekä jäämistöjen tyhjennykset, myös viikonlopp., ilt. Elegantik Oy, p MYYDÄÄN HUONEISTOJA Matinkylä 71 m 2 kaunis kolmio. Iso Omena palvelutalo 100 m. Hyvä liikuntarajoitteiselle. P seurat HERÄNNÄISSEURAT Pe klo 18 Ystävänpäiväseurat yhdessä ELY:n kanssa Vehkojan srk-keskuksessa, Yli-Anttilantie 3, Hyvinkää. La klo Kohtuus kaikessa -tapahtuma Alppilan kirkolla, Kotkankatu 2. Aiheena kristillinen kohtuus körttihengessä. Seurat ja Jaakko Löytyn konsertti. Su klo Herännäisnuorten kuoro ravintolapäivänä Seuratuvalla. Tarjolla keittoa, leivonnaisia, kahvia. Tuotto kuoron Saksan matkan hyväksi. Klo 18 Vanhankirkon salissa, Kirkkotie 1-3, Järvenpää. Klo 18 Rajamäen kirkolla, Patruunantie 7, Nurmijärvi. Ti klo Seuratuvan lähetyspiiri, Salomonkatu 17 D. To klo 18 Wähäväkisten juhlaveisuu ja Herran pyhä ehtoollinen puutteenalaisille. Kallion kirkko, Itäinen papinkatu 2. Iltatee. vuokrata HALUTAAN Siisti ja luotettava uskova mies hal. vuokr. yksiön tai vastaavan Suur- Tapiolan alueelta. Vain putkiremontoidut tai uudemmat taloyhtiöt huom. p /Esko 4 17

10 Niittykummun metroaseman rooli puhuttaa Elämänkaari Taivasikkuna 18 Niittykummun tuleva metroasema on jäämässä väliaseman rooliin liityntälinjojen keskittyes sä Matinkylän ja Tapio lan asemille, kirjoittaa Espoon seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Jorma Jussilainen aihetta käsittelevässä lausunnossa. Olarin seurakunta ja Espoon seurakuntayhtymä toivovat Niittykummun asemalle aktiivista roolia lausunnoissa, jotka osoitettiin muun muassa Helsingin seudun liikenteelle P voimasanoja PIPLiA. SELÄN JA LANTION LÄMMITIN Tilaa heti ja pysy lämpimänä talven tuiskuissa! Lämmintä angoravillaa Miellyttävä iholla Lievittää kipua Ei hiosta Terveys Liikunta Apuvälineet Kotiapteekki Ensiapu Haavanhoito Hygienia Virtsankarkailu Katetrit TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA ARKEEN fennokauppa.fi tammikuun lopussa. Esimerkiksi Olarin seurakunnassa ollaan huolissaan siitä, että nykyisessä metroasemien suunnitelmassa Gräsan hautausmaa jäisi liikenteeltä sumppuun. Seurakuntayhtymän lausunnossa kiinteistöjohtaja esittää, että Niittykummun asemaa bussien poikkiliikenteen risteyskohtana vahvistettaisiin. Kirkon eteen rakennettavalle torille, entisen bensa -aseman kohdalle, olisi helppo toteuttaa RIPARIPIPLIAT Farkkuraamattu Raamatussa vetoketju ja oikea tasku. Ristiaskelia DVD Pipliaa ja stand up huumoria. Tilaukset puh FENNO MEDICAL OY pienimuotoinen liityntäliikenteen vaihtopysäkki, Jorma Jussilainen visioi. Jussilainen muistuttaa, että Niittykummun aseman alueelle on tarkoitus rakentaa alueellinen keskus palveluineen. Niittykummun alueella on myös vanhastaan Olarin kirkko seurakunnallisine palveluineen. Olarin seurakunnalla on jäsentä, joista suuri osa on julkisen liikenteen käyttäjiä. Esse PÄIVITETYT KARTTA- JA LIITEOSAT! Värikäs valikoima pienoisraamattuja Suomen Pipliaseura PL 54,00241 HELSINKI (norm. 39) Voimassa asti fennokauppa.fi Espoon tuomiokirkkoseurakunta Milja Adele Alanko, Jessica Maria Björkstrand, Lenni Olavi Huuki, Aino Maria Härkönen, Johannes Toivo Tapani Korhonen, Viljami Onni Aatos Korhonen, Jerry Vihtori Kylli, Veikko Johannes Lujanen, Sara Emilia Lukkarinen, Onni Sakari Rouvari, Oona Tuulikki Sahanne. Aino Pirkko Malinen 86 v. Espoonlahden seurakunta Jaani Jalmari Kataja, Minea Isabella Liljeqvist, Max Vito Valtteri Määttä. Aino Kinnunen 93 v, Anneli Hilja Marjatta Brantberg 83 v, Sisko Sinikka Sarkola 82 v, Sinikka Laihonen 71 v, Jouko Olavi Vuorenmaa 64 v, Asta Anneli Åhman 64 v, Auli Kaarina Partanen 51 v. Kauniaisten suomalainen seurakunta Aune Anna-Liisa Törmälä 86 v. Leppävaaran seurakunta Oula Akseli Hopeakivi, Hertta Hilja Maria Kivelä, Aada Olivia Leppävuori, Jonatan Joel Benjamin Pekkola. Espoon seurakuntasanomat Aini Kaarina Lampi 89 v, Eeva Marjatta Laine 74 v, Kari Toivo Lehtolainen 70 v. Olarin seurakunta Kaarlo Johannes Jääskeläinen, Minka Kaisla Maria Lehtinen. Avioliittoon aikovat Oskari Timo Akkanen ja Sara Suvituuli Palojärvi. Ilta Tuulikki Lehtinen 89 v, Eero Antero Juvonen 54 v. Tapiolan seurakunta Aida Ines Daniela Fuchs, Chantal Sophie Annabelle Kario, Akseli Paul Daniel Kuisma, Titus Emil Aukusti Myllynen, Matilda Madeleine Paanajärvi, Silva Aurea Pitkälä. Kirsti Sylvia Syväniemi 90 v, Ilmi Jäkälä 89 v, Olavi Aatos Päiväkumpu 75 v, Taisto Kalevi Paatsila 72 v. Esbo svenska församling Astrid Elisabet Björkskog, Kevin Mark Alfred Lindholm, Iivari Johan Jaakonpoika Naamanka, Leevi Kalle Johannes Virkkilä, Vilde Maria Filippa Wahlberg. Lars Erik Albin Åberg 83 v, Carl-Johan Henrik Nyberg 77 v, Peter Rolf Christer Eklöf 52 v. Yrittäjä, ilmoita paikkakuntasi luetussa seurakuntalehdessä! Uusille asiakkaille 30% alennus ilmoitushinnoista! Ota yhteyttä: Ilmoitusmarkkinointi / vaihde Toimitus Hietalahdenranta 13, PL 279, Helsinki Menovinkit Lukijaposti Sähköpostit Päätoimittaja Urpu Sarlin, p. (09) , Espoon seurakuntayhtymä Toimituspäällikkö Ulla Lötjönen, p Toimitussihteeri Maija Saari p Alue: Leppävaara, Tapiola (Paula Huhtala vuorotteluvapaalla asti). Toimittajat Taneli Kylätasku, p Alue: Espoonlahti, Olari Merja Räty, p Alue: Tuomiokirkkoseurakunta, Kauniainen Osoite- ja tilausasiat Puhelin (09) , Julkaisija Espoon seurakuntayhtymä kustantaja Kotimaa Oy Osoitemuutokset päivittyvät väestötietojärjestelmästä. Taitto ja kuvankäsittely Kotimaa Oy Ilmoitusmarkkinointi Pirjo Teva p Minna Zilliacus, p Ilmoitustrafiikki /-valmistus Kotimaa Oy / Lisbeth Sarkkinen, Pl 279, Helsinki p , faksi Ilmoitusvaraukset ja -aineistot viimeistään julkaisupäivää edeltävän viikon keskiviikkona klo 16 mennessä. Ilmoitushinnat 1,80 e / pmm + alv 24 %. Rivi-ilmoitukset 1 10 riviin 1,50 e / pmm + alv 24 %. Julkaisija Espoon seurakuntayhtymä, p. (09) Kustantaja Kotimaa Oy ISSN Painos kpl 42. vuosikerta Jakelu Itella Posti Oy Satakertainen korvaus Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Evankeliumi Matteuksen mukaan 19: Rukous Herrani ja Jumalani, irrota minut kaikesta mikä pitää minua erossa sinusta. Herrani ja Jumalani, anna kaiken olla johtamassa minua sinun luoksesi. Herrani ja Jumalani, ota minut pois itseltäni ja anna minut kokonaan sinulle. Nikolaus von Flues rukouksen vuotta. Toim. Owen Collins ja Anna- Maija Raittila. Kirjapaja Viikon virsi Kuuntele virsi 547 Joka aamu on armo uus: www. espoonseurakunnat.fi/ kosketa-minua-virsi Kuuntele virsi älypuhelimesi avulla. Lue koodi puhelimellasi, joka vie sinut oikealle verkkosivulle. Joihinkin puhelimiin qr-lukija ladataan erillisenä ohjelmistona. Espoonlahden seurakunta KURSSI Tutkimusmatka Raamatun alkulehdiltä aikojen loppuun asti! lähetystyön punainen lanka kristinuskon eteneminen lähetyksen raja-alueet oma paikkasi Jumalan valtakunnassa Innostava vuorovaikutteinen kurssi, joka katsoo maailmaamme Jumalan näkökulmasta. Lue lisää Espoonlahden seurakunnan ilmoituksista s. 15. Ansaitsematon armo 3. sunnuntai ennen paastonaikaa Evankeliumi Matteuksen mukaan 19:27 30 Lue myös Psalmi 18:2 7; Viides Mooseksen kirja 7:6 8; Kirje filippiläisille 3:7 14 Mitä minä siitä saan? Mitä minä siitä saan? on kysymys, jonka esitän itselleni päivittäin. Valitessani ravintolassa ruokaa lautaselleni. Miettiessäni, vastaanko iltamyöhän puheluun. Pohtiessani, lähdenkö pyhäaamuna lasteni kanssa uimaan. Mitä minä siitä saan? on tämän ajan ihmisen peruskysymys. Se kysytään ensimmäisenä ainakin niin pitkään, kun ollaan vastuussa vain itsestä. Se on kriteeri, johon peilataan oman elämän valintoja. Kysymys kohdistuu yhä useammin kirkon jäsenyyteen. Kirkko on vastannut siihen vaihtelevalla menestyksellä. Leppävaaran seurakuntaa YHTEISVASTUU- KERÄYS ON ALKANUT! Lipaskeräystempaukset pe ja 7.3. klo kauppakeskus Sellossa tapaaminen hissien edessä 2 krs. Saman kysymyksen esittivät opetuslapset jo 2000 vuotta sitten Jeesukselle. Pietari haastaa: Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme? Uskoa ei voi puntaroida sen varassa, mitä siitä saa. Jeesus ei lupaa Pietarille, että uskoa seuraisi esimerkiksi menestys. Usko ei pelasta elämänvaikeuksilta: sairauksilta, avioerolta, lapsen kuolemalta tai masennukselta. Sen sijaan Jeesus lupaa tuonpuoleista hyvää. Jokainen, joka on hänen tähtensä luopunut talosta, veljistä tai sisarista, isästä, äidistä, lapsista tai pelloista, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Emme voi tietää omasta tai läheistemme tuonpuoleisista kohtaloista. Jeesuksen sanoissa on kuitenkin kuultavissa läsnäolon lupaus. Saman lupauksen kuulemme jokaisessa kasteessa: Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti. Se on se, mitä opetuslapset saivat. Se on se, mitä minä tänään saan. Se on kaikki, mitä tarvitsemme. Laura Vähäsarja Kirjoittaja on pastori ja Leppävaaran seurakunnan tiedottaja. Tapiolan seurakunta Radiomessu Tapiolan kirkossa Su klo 10. Tule paikalle jo klo Satu Eronen / satuhelsinki.wordpress.com 19

11 Mielipide Esse, PL 279, Helsinki Hyvät mielipidekirjoittajat! Essen Mielipide-palsta julkaisee korkeintaan merkkiä pitkiä mielipide kirjoituksia. Toimitus lyhentää ja muokkaa tekstejä tarvittaessa. Lähetä tekstin mukana yhteystietosi toimituksen tietoon. Kehu tai moiti Älkää häpäiskö talvisodan sankareita Vaikuttaa siltä kuin talvisotamme muistopatsaan valitsijat olisivat sen verran nuoria, että eivät tietäisi, mikä talvisota oli. Ei voi olla törkeämpää talvisodan sankareiden häpäisemistä kuin jos nykyinen suunnitelma toteutetaan. Ei talvisodan muistomerkki saa olla mikä vain. Sen pitää kunnioittaa ja arvostaa talvisodan sankareita, jotka juoksuhaudoissa, jopa neljänkymmenen asteen pakkasessa, pelastivat Suomelle, isänmaallemme, vapauden ja itsenäisyyden. Olen kirjoittanut talvisodan muistomerkistä lehtiin. Olen erityisesti korostanut sitä, että älkää valitko talvisodan muistomerkiksi sellaista tekelettä, josta pitää kysyä, mikä se on. Palkintolautakunnan valinta on mitätöitävä. Nyt ei tarvita mitään kilpailuja. Antakaa tehtäväksi näköispatsas lumipukuisesta talvisodan sotilaasta. Siihen saa kuvamallin Puolustusvoimien kuvakeskuksesta. Hyvät sotaveteraaniveljet ja muut kansalaiset, odotan näkyvää tukeanne tässä erittäin tärkeässä ja ajankohtaisessa asiassa. Kunnia heille, talvisodan sankareille. Veikko K. Puhakka sotaveteraani, tutkija Espoo Kuolemaa ei pidä kaunistella Toinen ruutu Lehti julkaisi Yhteisvastuukeräyksen kampanjakuvia (Esse 5/30.1.). Voi kauheata, mikä kuva kuolleesta julkaistiin. Siis se kuva, jossa keskiikäinen mies pitää sylissään kuollutta vaimoaan (äitiään?). Jos kieltää esityksen seksuaalisen latauksen, valehtelee, eikä tarvitse omata likaista mielikuvitusta. Miksi kuollut näytetään pelottavana? Jos jotkut lapset, kyselyn mukaan, eivät pelänneet sitä, he eivät varmaankaan ymmärtäneet sen todellista viestiä. Kuvassa ei näy kristillistä toivoa, joka meillä Jumalaan uskovilla kuitenkin on. Kuolema on realismia, mutta miksi siitä pitää poistaa toivon näkökulma? En vastusta hyvää saattohoitoa, mutta se hyödyttää vain tätä aikaa, rajan tällä puolella. Vladimir Klimenko Helsinki Memento mori, muista kuolevaisuutesi, sanoo vanha latinalainen sananlasku. Kirkko on olemassa, koska kuolemme, lausui tunnettu teologian professori. Rohkenen ajatella, että kirkolla on sanoma hyvästä elämästä ennen ajan rajaa. Olen surullinen Olarin seurakunnan päätöksestä sensuroida Yhteisvastuukeräyksen kampanjakuvastoa, jonka teemana on hyvä ja ihmisarvoinen kuolema. Ilmeisesti samaa virhettä toistetaan myös muissa seurakunnissa. Syntyy vaikutelma, että sensuuripäätöksen tehneiltä puuttuu medialukutaitoa ja rohkeutta. Jotta omaishoitajien todellisuus ja ihmisarvoisen kuoleman kysymykset herättäisivät riittävää huomiota, tarvitaan poikkeuksellinen kampanja. Alkuperäismateriaalissa Pieta-teemaa käsitellään koskettavalla tavalla. Hyvä mainoskampanja ei voi aina miellyttää kaikkia. Näinkö Jeesus tekisi? Kuolemaa ei saa kaunistella, mutta joskus sitä pitää kauhistella, jottei kuolevaisuutemme unohtuisi. Liian moni joutuu Suomessa kuolemaan yksin ja kivuliaasti. Olarin seurakunta on nyt päättänyt ottaa hyssyttelylinjan. Häpeän rakkaan kotiseurakuntani puolesta. Näen ratkaisun osana sellaista kirkollista kulttuuria, jossa seurakuntalaisten tunteita ja älykkyyttä valitettavasti aliarvioidaan. Lasten varjelu on tässä yhteydessä kehno syy, sillä kuolemakuvien sensuroiminen ei suojaa heitä kuoleman ja luopumisen tuskalta. Tarvitaan rehellistä puhetta. Kahden alakoululaisen isänä ajattelen, että hyvä kuolema on osa hyvää elämää. Keskustelua kuolemasta ei pidä eristää kalmistoihin ja surukoteihin. Se olisi kohtalokas virhe. Jan Ahonen Teologian maisteri Olari Kyllä meitä valvotaan Johanna Lumijärvi kirjoitti tälle palstalle mielipidekirjoituksen otsikolla Ei meitä valvota (Esse 51 52/ ). Minä vanhoillislestadiolaisena ja liikkeessä ikäni eläneenä ihmettelin, miten oma kokemukseni voi olla niin erilainen. Minusta tuntuu, että meillä lasten saamista ei todellakaan jätetä täysin ihmisen omaksi asiaksi, vaan yhteisö puuttuu siihen voimakkaasti. Liikkeessä opetetaan, kuten Lumijärvi kirjoitti, että ehkäisy on Jumalan tahdon vastaista. Lisäksi vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan olemaan veljen vartijana, nuhtelemaan uskonystävää, joka toimii Jumalan tahdon vastaisesti. Jumalan tahdon taas määrittää kasvottoman seurakunnan raamatuntulkinta eli usein käytännössä perinne ja ne henkilöt, joilla on liikkeessä vaikutusvaltaa. Kun nämä kaksi opetusta ehkäisyn jumalattomuudesta ja nuhtelusta yhdistetään, niin lasten saamista todellakin neuvotaan vahtimaan ja sitä vahditaan myös käytännössä. Tästä minulla on henkilökohtaista kokemustakin: Päätin jokin aika sitten, että meidän perheemme on keskitettävä kaikki voimamme nykyisten perheenjäsenten hoitamiseen. Siksi päädyin tekemään voitavani, että perhe ei enää kasva. Minua yritettiin voimakkaasti painostaa asiassa toiseen suuntaan. Olen kuullut samanlaisia kokemuksia myös muilta, joten en voi pitää itseäni ainoastaan yksittäistapauksena. Vanhoillislestadiolainen perheenisä 20 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Matka Valamon luostariin Heinävedelle Lähde kanssamme matkalle luostarin rauhaan. Tutustumme myös Lintulan luostariin. Hinta 110 sis. kuljetuksen ja täysihoidon. Matkakumppaneinasi pastori Alarik Corander ja diakoni Virpi Sutelainen. Ilmoittautuneille lähetetään retkikirje. Sitovat ilmoittautumiset mennessä sähköisesti > toiminta > aikuiset > retket ja leirit tai p Leppävaaran seurakunta astepäivänä K kaikki on valmista kastemekosta kakkukahveihin su klo Leppävaaran kirkolla Kastepäivänä voit tuoda apsen astee e tai tu a itse aste ava si Jäikö kuopus kastamatta? Tahdotko stressittömät ristiäiset? Varaa aikasi osoitteessa Espoon seurakunnat Uniryhmä Uni on kirje itselle, mutta saatko selvää viestistä? Tule uniryhmään tutkimaan omia ja toisten unia. Lähde unen oppiin. Vetäjänä ryhmäpsykoanalyytikko Iiris Koskinen. Kokoontumiset: 10.3., 24.3., 7.4., 28.4., 12.5., ja 9.6. klo Ilm mennessä

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko 2015 MEDIANÄKYVYYS

Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko 2015 MEDIANÄKYVYYS Uskontojen ja katsomusten yhteisymmärrysviikko 2015 MEDIANÄKYVYYS TV ja Radio TV Ma 3.2. YLEn aamu-tv klo 7.15: Kaarlo Kalliala, Yaron Nadbornik ja Ramil Bilal keskustelemassa radikalismista. http://areena.yle.fi/tv/2633258

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika. Leikki ja vapaa-aika Lähes aina 1. Yhteisössäni minulla on paikkoja leikkiin, peleihin ja urheiluun. 2. Löydän helposti yhteisöstäni kavereita, joiden kanssa voin leikkiä. 3. Minulla on riittävästi aikaa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS. 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen

TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS. 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen TUKIHENKILÖN PERUSKOULUTUS 5.-7.3.2015 ESPOO Eija Himanen Koulutuksen rakenne Ryhmästä syntyy turvallinen oppimista ja itsen reflektointia edistävä ympäristö Tukihenkilönä toimimisen lähtökohdat: mikä

Lisätiedot

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena.

Mikkelissä islamin opetus järjestetään keskitetysti ja yhdysluokkaopetuksena. 13.4.6 Uskonto Islam Tässä oppimääräkuvauksessa tarkennetaan kaikille yhteisiä uskonnon sisältöjä. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan uskonnon yhteisten tavoitteiden ja sisältökuvausten sekä eri

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO

ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO ARVOKAS JA VIELÄ ELÄMYKSIÄ TARJOAVA SAATTOHOITO Mirja Koivunen ylilääkäri yleislääketieteen erikoislääkäri palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys Länsi-Suomen Diakonialaitos ARVOKAS = arvostusta ja

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa

Lapsi tarvitsee ympärilleen luotettavia, sanansa pitäviä ja vastuunsa kantavia aikuisia. Silloin lapsi saa olla lapsi. Tämä vahvistaa lapsen uskoa Luottamus SISÄLTÖ Perusluottamus syntyy Vastavuoroinen kiintymyssuhde Pieni on suurta Lapsi luottaa luonnostaan Lapsen luottamuksen peruspilarit arjessa Lapsen itseluottamus vahvistuu Luottamuksen huoneentaulu

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Kalevanharjun päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma TOIMINTA AJATUS Tarjoamme lapsille niin kodinomaista elämää kuin se on mahdollista laitoksessa.säännöllisen päivärytmin avulla luomme lapsille turvallisuutta.

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut

Lisätiedot

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa

Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Osallisuus - vastaus kirkon kaikkiin ongelmiin? Seurakunnan tietoinen ja aktiivinen osallistuminen messussa Kirkko kantaa huolta siitä, etteivät kristityt olisi sivullisina ja mykkinä katselijoina tätä

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Surun kohdatessa - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta Päivitetty 7.5.2013 Vainajan lähimmät Ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen

Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet

Keskikesä 2015. Rakas esirukoilijani. Maanjäristyksen jäljet Rakas esirukoilijani Keskikesä 2015 Maanjäristyksen jäljet Nepalin 25.4. alkaneet maanjäristykset ovat jatkuneet tähän päivään saakka. Voit seurata maanjäristyksiä USA:n hallituksen sivuilta http://earthquake.usgs.gov/earthquakes/map

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Me lähdemme Herran huoneeseen

Me lähdemme Herran huoneeseen Me lähdemme l Herran huoneeseen "Jumalanpalvelus - seurakunnan elämän lähde Keminmaan seurakunnan ja Hengen uudistus kirkossamme ry:n talvitapahtuma 23.-25.1.2009 Reijo Telaranta Ilo valtasi minut, kun

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana )

Opet Venäjällä. (Tekstit Jari Mustonen Juha Järvisen ja Tarja Lehmuskosken avustamana ) Opet Venäjällä Viime kesänä Helsingin ortodoksisen seurakunnan ja SOOLin opettajat tekivät yhteisen matkan Venäjälle. Oppaanamme toimi rutinoitunut Venäjän matkaaja isä Stefan Holm. Matkan käytännön järjestelyistä

Lisätiedot

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja. Täytyy-lause Minun täytyy lukea kirja. Kenen? (-N) TÄYTYY / EI TARVITSE perusmuoto missä? mistä? mihin? milloin? miten? millä? Minun täytyy olla luokassa. Pojan täytyy tulla kotiin aikaisin. Heidän täytyy

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

Ksenia Pietarilainen -keppinuket Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

MISTÄ VOIMIA ARKEEN. Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa 4.11.2014. 5.11.2014 PPPH -Seminaari Kaisu Ylikoski

MISTÄ VOIMIA ARKEEN. Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa 4.11.2014. 5.11.2014 PPPH -Seminaari Kaisu Ylikoski MISTÄ VOIMIA ARKEEN Pidämme puolta pidämme huolta Seminaari kylpylähotelli Päiväkummussa 4.11.2014 Kokemus äidiltä saadusta rakkaudesta antoi voimia arjen sujumiseen. Silti arjen pyörittämiseen tarvittavat

Lisätiedot

Aakkoset Aa Ii Uu Ss Nn Ee Oo Ll Rr Mm Tt Ää Pp Kk Jj Vv Hh Yy Öö Dd Gg Bb Ff Cc Ww Xx Zz Qq Åå Numerot 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Kuka on...? (adjektiivit) 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. Kenellä on...? (omistaminen)

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta

Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan potilaan ja hänen omaisensa kohtaamisesta Kuolevan hyvä hoito, yhteinen vastuumme Yhteisvastuukeräyksen saattohoitokoulutus Tampere, 30.10.2015 Irja Öun Terhokoti LL, geriatrian erikoislääkäri

Lisätiedot

SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA

SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA SAATTOHOIDON PERIAATTEISTA ELÄMÄN PUOLELLA KUOLEMAAN SAATTAMINEN Mistä saattohoito onkaan kotoisin? Miten se on löytänyt tiensä myös tänne Suomeen ja onko se polku ollut mutkaton? Terhokoti on perustettu

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä

Tukea vapaaehtoistoiminnasta. Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Tukea vapaaehtoistoiminnasta Esite Kouvolan terveyskeskussairaalan osasto 6:n ja Kymenlaakson Syöpäyhdistyksen tukihenkilöiden yhteistyöstä Lohduttaminen ei tarvitse suuria sanoja, ei valmiita vastauksia.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta

Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Kuolemaan ja kuolemiseen liittyvät kipeät kysymykset henkilökunnan näkökulmasta Saattohoito seminaari 27. -28.10.2015, Aholansaari, Nilsiä Hanna Hävölä TtM, sh, kouluttaja Ihmisen on hyvä syntyä syliin,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot