Liperin kunnan hyvinvointikertomus. Vuosittainen raportti vuosilta ja suunnitelma vuodelle 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liperin kunnan hyvinvointikertomus. Vuosittainen raportti vuosilta 2013-2014 ja suunnitelma vuodelle 2015"

Transkriptio

1 Liperin kunnan hyvinvointikertomus Vuosittainen raportti vuosilta ja suunnitelma vuodelle 2015

2 OSA 1 PÄÄTTYNEEN JA KULUVAN VUODEN ARVIOINTI JA RAPORTOINTI 1. Hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointi, yhteenveto ja johtopäätökset Alla on kuvattu yhteen vetäen hyvinvointitiedon ja tehtyjen toimenpiteiden arviointia sekä niistä vedettyjä johtopäätöksiä. Arviointia on tehty kunkin painopisteen osalta. Tarkemmat indikaattoriarvioinnit ja tavoitekohtaiset toimenpiteiden arvioinnit on kuvattu tämän asiakirjan liitteessä. Koska indikaattoritiedot päivittyvät viiveellä, on indikaattoriarviointi tehty vuoden 2013 osalta, ja niiltä osin kuin tietoa on ollut saatavilla. Indikaattorikuvioita on esitelty liitteessä niihin painopisteisiin liittyen, jotka on valittu tälle valtuustokaudelle kehittämiskohteiksi (lapset, nuoret ja lapsiperheet sekä ikäihmiset). Toimenpiteiden toteutumista on arvioitu vuoden 2014 osalta. Painopistealue 1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen elinkaarimallin mukaisesti. Sisältäen mielenterveys - ja päihdepalvelujen kehittämisen. Vuonna 2014 Liperin kunnassa lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin osalta on luotu rakenteita ennalta ehkäisevään, varhaiseen tukeen, monialaiseen (poikkihallinnolliseen) työskentelyyn ja asiakaslähtöiseen toimintaan, kuten perhekeskus, joka aloittaa toimintansa Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki on astunut voimaan Liperin kunnassa on laadittu kuntakohtainen suunnitelma ohjaamaan oppilas- ja opiskelijahuollon toteuttamista. Oppilaitoskohtaiset suunnitelmat valmistuvat marraskuun loppuun mennessä. Lisäresurssina on saatu vastaava koulukuraattori. Nuorten ja nuorten aikuisen osalta on vuonna 2014 vahvistettu monialaisten verkostojen tietoisuutta nuorten elämästä ja pohdintojen kautta on osattu kohdentaa nuorten palveluja paremmin. Kuitenkin nuorten palvelujärjestelmässä on edelleen puutteita ja palvelujen uudelleen järjestämisen tarve on tiedostettava. Hyvinvoinnin alueellisen tiedontuotannon SOHVI-hanke on kerännyt tietoa liperiläisnuorten (8.luokkalaiset) hyvinvoinnista ja pulmista syksyllä Tiedonkeruun tulokset huomioidaan vuoden 2015 hyvinvointikertomuksen vuosiraportissa. Vakiintunut etsivä nuorisotyö on edistänyt nuorisotakuun toteutumista. Kaikille perusopetuksen vuonna 2013 päättäneille on löytynyt toisen asteen opiskelupaikka. Nuorisotyöttömien osuus vuotiaista on kuitenkin edelleen kasvusuuntainen, joten nuorten koulutuksen ja työllistämisen tukitoimia on tärkeä jatkaa. Liperi on aloittanut yhteistyön järjestö- ja kansalaistoiminnan kehittämishankkeen (JAKE) kanssa, jonka tavoitteena on kolmannen sektorin ja kunnan välisen yhteistyön kehittäminen. Painopistealue 2: Ikäihmisten palveluiden kehittäminen kehittämisen.. Sisältäen mielenterveys- ja päihdepalvelujen Ikäihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä edistävää toimintaa on ollut kuten vuonna Monialaista yhteistyötä on vahvistettu eri toimijoiden kesken ja tehostettu ikäihmisten mahdollisuuksia kotona asumiseen. Vanhuspalvelulain toimeenpano on edennyt suunnitellusti. Vuonna 2014 on luotu rakenteita, jotta jatkossa päästään poikkihallinnollisesti kehittämään asukaslähtöisiä palveluita. Myös kolmannen sektorin kanssa tehtävää yhteistyötä kehitetään. Pohjois-Karjalan sote-

3 hankkeen tuottamaa tietoa ja yhteistyöverkostoja hyödynnetään myös Liperin kunnan palvelutuotannossa. Jatkossa kehitetään hyvinvointipalvelujen tiedottamista ja palveluohjausta. Ikääntyneiden (yli 75-vuotiaiden) asumisessa ja palveluissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia suuntaan tai toiseen. Säännöllisen kotihoidon tuen piirissä olevien, tehostetun palveluasumisen sekä vanhainkodeissa tai pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevien asiakkaiden osuuksissa tapahtuneita muutoksia ei ole mielekästä arvioida yhden vuoden osalta, koska tiedot ovat poikkileikkaustietoja yhdeltä päivältä. Nämä indikaattorit sopivatkin parhaiten pitkän aikavälin seurantaan. Muutokset hyvinvoinnin edistämisen painopistealueisiin, kehittämiskohteisiin ja tavoitteisiin Painopisteisiin ja kehittämiskohteisiin ei ole tehty muutoksia vuosittaisessa raportissa. Painopistealue 1:n tavoitteita yhdistetään vuoden 2015 suunnitelmaan siten, että kodin ulkopuolelle sijoitettavien lasten määrän väheneminen sisällytetään turvallisen kasvun ja kehityksen tukemisen tavoitteeseen. Perusteluna tälle on se, että kasvun ja kehityksen tukemisen toimenpiteet vähentävät ajan mittaan myös kodin ulkopuolelle sijoitettavien lasten määrää.

4 OSA II TULEVAN VUODEN SUUNNITTELU 2. Kuntastrategian painotukset ja linjaukset Hyvinvoiva kuntalainen ja toimivat, kustannustehokkaasti järjestetyt peruspalvelut: Elämänkulun mukaisten palvelujen järjestäminen Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen Vaihtoehtoisten palvelujen kehittäminen Iäkkäiden hoidon ja hoivan kehittäminen Mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen Kuntalaisten vastuu omasta hyvinvoinnista Kuntalaisten turvallisuus (kuntastrategia luonnos ) 3. Hyvinvoinnin edistämistä tukevat ohjelmat ja suunnitelmat Valtuustossa hyväksytyt strategiat ja toimenpidesuunnitelmat: Kuntastrategia Sosiaali- ja terveystoimen palvelustrategia Sivistysstrategia Vanhuspoliittinen strategia Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (työn alla) Mielenterveys ja päihdestrategia Teknisen toimen strategia Liperin turvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuussuunnitelma

5 4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna AINOPISTEALUE JA KEHITTÄMISKOHDE 1: LASTEN, NUORTEN JA PERHEIDEN Valtuustokausittaiset arviointimittarit: - Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 v, % YVINVOINNIN EDISTÄMINEN ELINKAARIMALLIN MUKAISESTI. - Huostassa olleet 0-17 v, % - Lastensuojelun avohuollollisten tukitoimien ISÄLTÄEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KEHITTÄMISEN. piirissä olevat 0-17 v, % - Koulutuksen ulkopuolelle jääneet v, % - Nuorisotyöttömät v, % avoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit 1. Päivähoidon aloituskeskustelun järjestäminen lapsen kotona / Lapsen oman hoitajan työaika, Kotikäyntien määrä/vuosi varhaiskasvatus, päivähoito henkilökunnan kouluttaminen palveluissa lapsiperheiden kotiavun ostoihin urvallisen asvun ja 2. Aloituskeskustelu kotoa esiopetukseen tulevien lasten vanhempien Esiopettajan aikaresurssi Toteutuneet keskustelut kanssa / varhaiskasvatus, esiopetus 3. Lapsilähtöinen toiminta varhaiskasvatuksessa Koko henkilöstön toiminta Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma ja ryhmän toimintasuunnitelma (sisältö) ehityksen 4. Monialainen yhteistyö Henkilöstön työaikaresurssi Tapahtumien/ryhmien määrä, vahvuutta vanhemmuuteen, vanhempi-lapsiryhmä, vanhemmuutta oppilashuoltostrategian tavoitteiden tukevat tapahtumat / sosiaali-ja terveystoimi ja varhaiskasvatus toteutuminen - lapsiperheiden tuki alle kouluikäisille (LATU) / sosiaali-ja terveystoimi - esi- ja perusopetuksen oppilashuoltosuunnitelman toteuttaminen, oppilashuoltoryhmien toiminta / sivistystoimi yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa - oppilashuollon ohjausryhmä / sivistystoimi yhteistyössä muiden hallintokuntien kanssa - monialainen tiedonsiirto nivelvaiheissa: 5v-esiopetus, esiopetus-1.lk, 6A-7.1k, 9.11<-2.aste ukeminen

6 5. Perhekeskuksen toiminta Perhekeskuksen henkilökunta Tavoitteiden toteutuminen - alkaa (11 hlöä) 6. Lasten ja nuorten kerho-, tapahtuma-, retki- ja 1 henkilötyövuosi, Tennari- Osallistujien määrä, koulutustilaisuuksien määrä kansainvälisyystoiminta / nuoriso-ja kulttuuritoimi hanke (koulutusta), vapaa-ajan urvallisen ja kulttuurijärjestöt 7. KiVa-koulu -toiminta kiusaamisen ehkäisijänä / sivistystoimi Koulujen KiVa-tiimiin kuuluvien selvitetyt kiusaamistapaukset/lukuvuosi, henkilöiden aikaresurssi koulukiusatuksi tulleet 8-9 Ik. (kouluterveyskysely) 8. Kolmiportaisen tuen toteuttaminen / sivistystoimi 20 erityisopettajaa, 31 Yleisen, tehostetun ja erityisen tuen koulu nkäynninohjaajaa oppilasmäärä ja %-osuus/tilastointipäivä 9. Neuvolatyö sekä koulu-ja opiskelijaterveydenhuolto, mm. koko 11 terveydenhoitajaa Asiakasmäärä/vuosi perheen huomioiminen ja laajat terveystarkastukset (äitiys- ja lastenneuvola sekä kouluterv.huolto), terveysneuvonta / sosiaali-ja asvun j a terveystoimi ehityksen 10. MLL:n kumppanuussopimus (vapaaehtoisten Perhekahvilan kokoontumiskerrat/asiakkaat, ukem i ammatillinen ohjaus, lastenhoitotoiminta ja perhekummitoiminta) 2015 lastenhoitotunnit/perheet, kummiperhesuhteet nen 11. Koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminta Valtion apu (5,5 Asiakasmäärä/lukuvuosi koulunkäynninohjaajan osapäiväinen työpanos) 12. Koululaisten kerhotoiminta Asiakasmäärä/lukuvuosi 13. Lapsiperhetyön vahvistaminen, lapsiperheiden lakisääteisen 1 perheohjaajaa, 3 Asiakasmäärä/vuosi, lapsiperhekotipalvelun kotipalvelun järjestäminen ja perhetyön organisointi/ sosiaali-ja perhetyöntekijää kysyntä/tarjonta, arviointikyselyt terveystoimi, sivistystoimi (suunnitelma lapsiperhetyön organisoinnista valmistunut elokuussa 2014) 14. Päivähoito lastensuojelun avohuollon tukitoimena/ Tarjotaan hoitopaikka tarvittavin Asiakasmäärä/vuosi varhaiskasvatus tukitoimin

7 15. lapsen hoidon ja tuen tarpeen huomioiminen kaikissa palveluissa, Menetelmän osaaminen Poikkileikkaus kirjauksista myös aikuisten palveluissa / sosiaali- ja terveystoimi 16. Koulukuraattorin toiminta luokilla 3-9+Luovi / sivistystoimi Kaksi koulukuraattoria Asiakasmäärä/vuosi rva lli sen 17. Ympärivuorokautinen sosiaalipäivystys alkaa v / Joensuun Kuntaosuus maakunnallisesta Kontaktien määrä/vuosi s v u n j a kaupunki hityksen keminen 18. Perhe-ja lähisuhdeväkivaltaa ehkäisevien rakenteiden ja Mahdollinen Joensuun Uudet menetelmät (MARAK ja TRAPPAN) toimintatapojen kehittäminen / sosiaali- ja terveyspalvelut kaupungin hallinnoima KASTE II- käytössä, koulutettujen määrä, asiakkaiden määrä 2014), työntekijöiden aikaresurssi 19. Hyvinvoinnin palveluohjauksen kehittäminen / sivistystoimi Palveluohjaaja Kontaktien määrä/vuosi 1. Etsivä nuorisotyö / nuorisotoimi Yksi etsivä nuorisotyöntekijä, Tavoitetut nuoret ja heidän tilanteensa - tehtävän vakinaistaminen alkaen hankerahoitus (omavastuu 10 toimenpiteiden jälkeen 000 ) 2. Nuorten työpajatoiminta / etsivä nuorisotyö ja aikuissosiaalityö Asiakaspaikkojen täyttöaste 100% uorten 3. Nuorisotyötä Liperin koululla -hanke alkaen / nuorisotoimi Hankerahoitusta haetaan 0,5 Tavoitetut nuoret henkilötyövuoteen 4. Nuorten mielenterveys- ja päihdekuntoutujien hoito- ja Työntekijöiden aikaresurssit Hoito- ja palveluketju avattuja työnjaoista palveluketjun avaaminen ja asiakasohjauksen selkiyttäminen / sovittu. Asiakasohjauksen onnistuminen psykososiaaliset palvelut arvioitu. 5. Moniammatillinen yhteistyö Työntekijöiden aikaresurssi Nuorisolain (2011) asettamien tehtävien - Nuorten ohjaus-ja palveluverkosto (PAVE) toteutumisen arviointi vuosittain, asiakasmäärä, - Verkoston kehittämisryhmä (VEKE) nuorten polkujen etenemisen arviointi - Nuorten ammatillisen kuntoutuksen yhteistyöryhmän (NAKU) käynnistäminen v ja toiminnan kehittäminen. yrjäytymisen hkäiseminen

8 PAINOPISTEALUE JA KEHITTÄMISKOHDE 2: IKÄIHMISTEN PALVELUIDEN KEHITTÄMINEN. Valtuustokausittaiset arviointimittarit: SISÄLTÄEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KEHITTÄMISEN. - Kotona asuvat 75 vuotta täyttäneet, % - Säännöllisen kotihoidon piirissä olleet 75 vuotta täyttäneet asiakkaat, % Tavoitteet Toimenpiteet ja vastuutaho Resurssit Arviointimittarit 1. Ikäihmisten neuvoston toiminta / neuvosto Neuvoston jäsenet Aloitteiden, toimenpiteiden ja lausuntojen määrä/vuosi Vanhuspalvelulain toimeenpano 2. Kotiutushoitajamallin käyttöönotto / kotihoidon 1-2 kotiutussairaanhoitajaa Kontaktien määrä johtaja ja osastonhoitaja 3. Hyvinvointia edistävien kotikäyntien lisääminen erityisesti Työntekijöiden työaika Kotikäyntien määrä/vuosi riskiryhmiin kuuluvien osalta / kotihoidon johtaja 4. Vastuutyöntekijämallin toiminnan aloittaminen / hoito-ja Työntekijöiden työaika Toiminta alkanut hoivapalvelujen johtaja 1. Erityisterveysryhmäliikunta: allasjumppa, ohjattu liikunta, Liikunnanohjaaja 1 Osallistujamäärä/vuosi kuntosaliryhmät / liikuntatoimi henkilötyövuotta Kotona asumisen 2. Aktiivinen järjestötoiminta Järjestöt Ryhmien määrä/vuosi tukeminen 3. Palvelusetelin käytön lisääminen / hoito- ja hoivapalvelujen Palveluseteliasiakkaiden määrä/vuosi esimiehet 4. Päihteiden käytön puheeksi ottaminen kotikäyntien yhteydessä Työntekijöiden työaika Päihteiden käyttö otettu puheeksi jokaisen ja päihdemittarin käyttöönotto / hoito- ja hoivapalvelujen kotikäyntiasiakkaan kanssa (100 %) esimiehet 5. Ikäihmisten masennuksen tunnistaminen ja asiaan Työntekijät GDS-15 -mittari, diagnoosien määrä, lääkityspuuttuminen/ hoito- ja hoivapalvelujen esimiehet tilastot, uusintatestausten Ikm 6. Kotihoidon työntekijöiden työajan käytön tehostaminen / hoito- Mobiililaitteet Ajankäytön tehostumisprosentti ja hoivapalvelujen esimiehet 7. Pienryhmäkotitoiminnan lisääminen / hoito-ja hoivapalvelujen Työntekijöiden työaika Työntekijöiden työaika esimiehet

Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa

Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa LIITE: Pakettikohtainen arviointi Paketti 1: Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima Keskeisimmät muutokset paketin Kunnan rakenteet, talous ja elinvoima hyvinvointitiedossa Liperin kunnan asukasluku on

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13

Espoon kaupunki Pöytäkirja 13 23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3:

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: Kaupunkistrategian toteuttamisohjelmat P1-P3: P1: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiohjelma P2: Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ohjelma P3: Ikääntyneiden ja vajaakuntoisten hyvinvointiohjelma

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN

LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 1 LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA / MÄNTSÄLÄ ja PORNAINEN 3. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma (strategia) vuosille 2012; versio 26.11.2009 Kriittinen Yleisiin kasvuoloihin vaikuttaminen

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen

Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 16. Kulttuurilautakunta Sivu 1 / 1 Kulttuurilautakunta 24.03.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 16 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv)

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita

Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Varhaiskasvatuksen ja lastensuojelun yhteistyön haasteita Lapsen hyvä arki 2 / Pakaste -hanke Koillismaan I ajankohtaisfoorumi 18.4.2012 Taivalkoski Arja Honkakoski Poske, Pohjois-Pohjanmaan toimintayksikkö

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009-2013 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Alueellinen TED-työryhmä (2010) Kuntakierros 2009 Kuntien toiveet Terveyden edistämisen neuvottelukunta 2009 Alueellinen

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 Liite 2. TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2015 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 15.3.2016 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä

2 Hyvinvointi talousarvio 2017 ja henkilöstömäärä Toimiala: toimialajohtaja HYVINVOINTI Hyvinvointijohtaja 2,1 hlöä Toimialan keskitetyt palvelut mm. henkilöliikennesihteeri 31.12.2017 saakka Palvelualueet: palvelualuejohtajat HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN

Lisätiedot

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ

OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON TULEVAISUUDEN RAKENNE OSANA KUNNAN HYVINVOINTITYÖTÄ 22.11.2017 Käytetyt aineistot Vaativa erityinen tuki Kuuma-kuntien perusopetuksessa 2016/ Mika Saatsi 31.1.2017 -selvitys

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA VUOSILLE 2013-2016 2016 SEURANTA, Ohjausryhmä käsitellyt 25.4.2017 HYVINVOINTISUUNNITELMAN TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA SEURANTA v. 2016 Lasten ja nuorten

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi LAPE:n perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 28.8.2017 Martta October 1 28.8.2017 Esityksen nimi / Tekijä 2 Väkivallan ehkäisy

Lisätiedot

Kemijärven hyvinvointisuunnitelma ja hyvinvointikertomus vuosille

Kemijärven hyvinvointisuunnitelma ja hyvinvointikertomus vuosille Kemijärven hyvinvointisuunnitelma ja hyvinvointikertomus vuosille 2014-2016 Suunnitelman vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat, luottamushenkilöt, työryhmät): Hyvinvointi- ja turvallisuusneuvottelukunta

Lisätiedot

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus

Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Oulun poliisilaitoksen neuvottelukunta Kunnallisen turvallisuussuunnittelun tavoitteet ja toteutus Erityisrikostorjuntasektorin johtaja, rikosylikomisario Antero Aulakoski 1 Turvallisuus on osa hyvinvointia

Lisätiedot

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen

Ajankohtaisfoorumi Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Ajankohtaisfoorumi 29.11.2012 Kommenttipuheenvuoro Pirjo Matikainen Varhaiskasvatus on peruspalvelukuntayhtymä Kallion ja Selänteen alueella organisoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin kuuluen näiden palveluiden

Lisätiedot

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018

Hyvinvointisuunnitelma (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 Hyvinvointisuunnitelma 2017-2021 (luonnos) Nivalan kaupunki 2018 HYVINVOINTIKERTOMUKSEN TULOSTEN JA YHTEENVEDON PERUSTEELLA LAADITAAN PAINOPISTEALUEET HYVINVOINTISUUNNITELMA EHDOTUS PAINOPISTELUALUEISTA

Lisätiedot

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT

VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT VERKOTTUVAT PERHEPALVELUT - KOHTI PERHEKESKUSTA 11.6.2013 Pori, lastenpsykiatri Antti Haavisto RAUMA Asukkaita vajaa 40 000 Ikäluokka n 450 Alle kouluikäisiä n 3000, 7-14-v n 3000 PERUSTAA Lapsen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko

Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki

Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki Turvallisuuden toimenpideohjelma, Loviisan kaupunki 2015-2017 Hyvinvointiohjausryhmä ja -työryhmä [Valitse pvm.] Kohde-ryh mä Kunnan asukkaat Lapset ja nuoret Tavoite Toimenpide Vastuutaho Aikataulu Seuranta

Lisätiedot

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.

Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9. Hyvinvointia etsimässä Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2009-2012 Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 16.9.2009 Taina Hussi Lastensuojelu on kaikkien lasten suojelua Helsingin lasten

Lisätiedot

Terveyden edistämisen neuvottelukunta

Terveyden edistämisen neuvottelukunta Terveyden edistämisen neuvottelukunta 1.4.2016 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Aiheet Pirkanmaan alueellisen hyvinvointikertomus 2017-2020:n perustana käytettävät kansalliset ja alueelliset suunnitelmat,

Lisätiedot

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat. Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto Yhtäläinen tavoite, erilaiset toimintatavat Liisa Sahi Etelä-Suomen aluehallintovirasto 21.8.2014 Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön

Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty

Lisätiedot

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta

Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Mikä on osaamisen ydintä, kun suunnitellaan ja kehitetään kunnan lastensuojelun kokonaisuutta Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön päätösseminaari 30.10.2009 Arja Honkakoski Esityksen sisältö

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Perhekeskukset Suomessa

Perhekeskukset Suomessa Perhekeskukset Suomessa Palvelut, yhteistoiminta ja johtaminen Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija, FT, VTM Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö Selvityksen tavoite ja aineisto SELVITYKSEN TAVOITTEENA

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ

PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ

HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS HYVINVOINTITYÖN VÄLINEENÄ HYVINVOINTIKERTOMUS JA KAUPUNKISTRATEGIA Ensimmäinen laaja hyvinvointikertomus hyväksyttiin 17.5.2013 Kaupunkistrategia 2013-2017 hyväksyttiin valtuustossa

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016

Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus YHTEENVETO 2013-2014 9.10.2014 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellisen terveyden edistämisen koordinaation painopisteet 2013 2016, Pirkanmaan

Lisätiedot

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015

Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Kuntayhtymä Kaksineuvoisen alueen Ikäpoliittinen ohjelma vuosille 2011-2015 Evijärvi, Kauhava, Lappajärvi Ikääntyminen voimavarana seminaari SYO, Kauhava 3.5.2011 Ikäpoliittinen ohjelma v. 2011-2015 Visio:

Lisätiedot

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT

KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT KAINUUN PERHEKESKUKSET JA PERHEASEMAT 27.2.2017 Helena Saari Perhekeskusvastaava 27.2.2017 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain Ivalo 625 km Kainuu

Lisätiedot

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012

Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Kouvolan päihdestrategia 2009-2012 Timo Väisänen Palvelujohtaja A-klinikkasäätiö / Järvenpään sosiaalisairaala Rakenne Taustaa Päihteiden käytön nykytilanne Kouvolassa Kouvolan päihdepalvelut Päihdestrategian

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS

PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava. 5.6.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / HS PERHEKESKUKSET KAINUUSSA 4.6.2015 Helena Saari perhekeskusvastaava PERHEKESKUKSET KAINUUSSA Ristijärven perheasema Suomussalmen perhekeskus Paltamon perheasema Puolanka Suomussalmi Hyrynsalmen perheasema

Lisätiedot

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus

Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Perhekeskustoimintamallin kokonaisuus Maakunnallisten perhekeskushankkeiden vastuuhenkilöt ja muut toimijat 27.3.2017 Marjaana Pelkonen, STM:n vastuuhenkilö 1 15.2.2017 Perhekeskustoimintamalli Lähipalvelujen

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL

Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa. Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Maakunnallisen hyvinvointiohjelman satoa Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen UEF, PKSSK ja THL Hyvinvointiohjelma 1) Hyvinvoiva ja terve väestö 2) Asiakaslähtöiset ja taloudellisesti kestävät

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA

LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LAPSIPERHEIDEN PERHETYÖ ESPOOSSA LUONNOS/ te 170912 TUOTE KOTIPALVELU, LASTENHOITO- APU, VARHAINEN TUKI KOTIPALVELU, VAMMAISTEN LASTEN JA LASTEN- SUOJELUN AVOHUOLLON PERHEILLE 1) VARHAISEN TUEN TEHOSTETTU

Lisätiedot

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu

Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu Hyvinvointikoulu Kiiminkijoen koulu 4.9.2018 Hyvinvointikoulun kehittäminen Kiiminkijoen hyvinvointikoulun pilotointi 2013 Hyvinvointiseminaarit 2013-2014 Yhteistyön käynnistäminen Toimijoiden välinen

Lisätiedot

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen

Tulosyksikkö Prosessi Tavoite Strategianäkökulma A P T H 211 Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen edistäminen TOIMIELIN SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 211Sivistystoimen hallinto Lasten ja nuorten kasvun ja oppimisen Osaamisen, harrastamisen ja kulttuurin Terveyden ja elämänhallinnan Strategianäkökulmat:

Lisätiedot

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki

Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa. THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki Väkivaltatyön osaamisen kehittäminen ja verkostointi maakuntien perhekeskushankkeissa THL:n toimintamallit, koordinaatio ja tuki 31.5.2017 Martta October 1 Työpaja 8: Väkivallan ehkäisy Klo 11 12 työpajan

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet

Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Kunnista kuultua Varsinais- Suomen tunnistetut kehittämisen tarpeet Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus, www.vasso.fi Tapio Häyhtiö 15.1.2015 Vasso kehittäjäorganisaationa 11 lakisääteistä alueellista

Lisätiedot

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit

Liite. Hyvinvointikertomuksen indikaattorit Liite Hyvinvointikertomuksen indikaattorit 1 TALOUS JA ELINVOIMA Talous: tulot Suhteellinen velkaantuneisuus, % Kokemäki : 52.9 52.0 Eura : 47.5 Huittinen : 41.9 Loimaa : 41.6 Satakunta : 39.4 Valtionosuudet

Lisätiedot

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen

Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017. Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Lasten ja nuorten Pieksämäki - hyvinvointisuunnitelma 2014 2017 Lasten ja nuorten hyvinvointikoordinaattori Seija Laitinen Intialainen viisaus Kun aikuiset näkevät lasten ajelehtivan joessa ja jopa hukkuvan,

Lisätiedot

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA

TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA TOIMINTAMALLIT YLÄ-SAVON HYVINVOINTIJOHTAMISESSA Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta 25.10.2011 Kaarina Kursukangas-Hourula 28.10.2011 1 Nykyinen toimintamalli V. 2010 alusta Iisalmen, Kiuruveden, Sonkajärven

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä Verkostoseminaari Hallitusneuvos Eeva Mäenpää, VM 1 Elinvoiman, hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen tulevaisuuden kunnan perustyötä 2 Hyvinvoinnin edistäminen kuntalaissa

Lisätiedot

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna

4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 4. Suunnitelma hyvinvoinnin edistämisestä tulevana vuonna 1) Painopistealue ja kehittämiskohde/kohteet Hyvinvoinnin, terveyden, toimintakyvyn ja itsenäisen suoriutumisen, terveyserojen kaventaminen Terveyttä

Lisätiedot

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA

Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA Päijät-Hämeen LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMA LAPE-päivät 9.10.2018 TAMPERE Hanna Ruokamo Sosiaalialan osaamiskeskus Verso PHHYKY TAUST Kuntien yhteinen toimintaa koskeva suunnitelma lasten ja

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS

KONTIOLAHDEN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS KONTIOLAHDEN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS Vuosittainen raportti 2014 2015 Suunnitelma vuodelle 2016 Hyväksytty kunnanvaltuustossa: Kontiolahti: Vuosittainen raportti vuosilta 2014-2015 ja suunnitelma vuodelle

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena

LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin

Lisätiedot

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu

Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Kehittämishankkeet vuodelle 2015, Joensuu Palveluohjelma: Työikäisten palvelut Avopalvelujen vahvistaminen Kehittämishanke: Avopalvelujen vahvistaminen mielenterveystyö ja vastaanottotoiminta Tuotantopuolen

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska)

Varhaiskasvatuspalvelut. (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Varhaiskasvatuspalvelut (Alavieska, Nivala, Sievi, Ylivieska) Puheenvuoron sisältö Peruspalvelukuntayhtymä Kallion esittelyä Varhaiskasvatuspalveluiden esittelyä Kehittämistyö varhaiskasvatuspalveluissa

Lisätiedot

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava

Peruspalvelukeskus Aavan päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016. Peruspalvelukeskus Aava n päihde- ja mielenterveysstrategia 2013-2016 Strategia on syntynyt yhteistyössä Strategiaa on ollut valmistelemassa laaja ja moniammatillinen joukko peruspalvelukeskus Aavan työntekijöitä organisaation

Lisätiedot

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit

Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Laajassa hyvinvointikertomuksessa, laajassa hyvinvointisuunnitelmassa sekä vuosisuunnitelmassa 2019 olevat indikaattorit Indikaattorit on valittu sen perusteella, että ne huomioidaan HYTE-kertoimessa.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta

Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Mitä hyötyä palvelujen monialaisesta johtamisesta Esimerkkinä lasten ja nuorten palvelut Outi Kanste, erikoistutkija 1 Esityksen sisältö Miksi monialaista johtamista tarvitaan? Yhteensovittava johtaminen

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1)

PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTen perhepalveluiden palvelumalli Työryhmän raportti 31.5.2015 (liite 1) PoSoTe perhepalveluiden palvelumalli Yhteisöpalvelut Yhteiset palvelut Monialainen kuntoutus Sosiaalipalvelut Sosiaaliasiamies

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PRIORISOIDUT KEHITTÄMISTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN VUOSINA 2009-2012

TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PRIORISOIDUT KEHITTÄMISTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN VUOSINA 2009-2012 12.4.2013 TUUSULAN LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTISUUNNITELMAN PRIORISOIDUT KEHITTÄMISTAVOITTEET JA NIIDEN TOTEUTUMINEN VUOSINA 2009-2012 Tavoitteiden priorisoinnin teki lasten ja perheiden palveluista vastaavien

Lisätiedot

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa

Palvelut järjestetään monimuotoisesti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa Ryhmän nimi: Sosiaali- ja terveyskeskus TOIMINTAA OHJAAVAT TAVOITTEET TOIMENPITEET JA SEURANTA TOTEUTUMINEN 25.4.2016 1. Sujuvat arjen palvelut Kuntalaiset saavat lain edellyttämät sotepalvelut Palvelut

Lisätiedot

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850

0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850 TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään

Lisätiedot

Jyväskylä on nuorten kaupunki

Jyväskylä on nuorten kaupunki Nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittäminen Jyväskylässä Jyväskylä on nuorten kaupunki Asukasluku 140 188 Ulkomaalaisten osuus 3,3 % - 123 äidinkieltä Jyväskylässä asuu 54 000 alle 29 vuotiasta

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen

Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät Katja Komonen Nuorten ohjaus- ja palvelujärjestelmät Etelä-Savossa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 2.-3.9.2015 Katja Komonen Mitä on monialainen yhteistyö (Kuure & Lindman 2013)? Yhden hallinnonalan sisäinen

Lisätiedot

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT

PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari

Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015. Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Erityispedagogiikka päiväkodissa 6.3.2015 Lastentarhanopettajaliitto Keski-Suomen lastentarhanopettajat ry Puheenjohtaja Sanna Satosaari Varhaiskasvatus tukee lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä

Lisätiedot

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN

JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN JULKISEN, YKSITYISEN JA KOLMANNEN SEKTORIN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN ITÄ-SUOMESSA Maarita Mannelin maakuntasuunnittelija Pohjois-Karjalan jos ajaa maakuntaliitto a 6.2.2015 Maarita Mannelin Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SI 1091/2017. Kunnanjohtaja Kunnanjohtaja 4.10.2017 1 233 HYVINVOINTITYÖN RAKENTEET KANGASALLA JA TYÖRYHMINEN NIMEÄMINEN Sivistyskeskus, hyvinvointikoordinaattori Maija Mäkinen 3.10.2017 Kuntalain 410/2015 (1 ) mukaan kunta edistää

Lisätiedot

Toimialan toiminnan kuvaus

Toimialan toiminnan kuvaus Toimialan toiminnan kuvaus Joensuun kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelukeskus vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä Joensuussa sekä yhteistoimintasopimuksiin pohjautuen Kontiolahden ja

Lisätiedot