Koulun työaika lukuvuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulun työaika lukuvuonna 2014-15"

Transkriptio

1 **Koulu: Iittalan yhtenäiskoulu TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITELY Opettajien kokouksessa: Oppilaskunnan kokouksessa: Vanhempainyhdistyksen kokouksessa: Koulun työaika lukuvuonna LUKUVUOSI (ma) (la) SYYSLUKUKAUSI (3 pv, ke-pe, vko 42) syysloma (su) (ti) joululoma 7.1. (ke) (la) KEVÄTLUKUKAUSI (ma) (vko 9) talviloma

2 1. KOULUN KEHITTÄMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulumme toiminta-ajatus: Ilolla yhdessä kasvaen yhdessä täysin sydämin Iittalan yhtenäiskoulu on vuosiluokkien yhtenäinen peruskoulu. Alkuopetusluokat sijaitsevat uudisrakennuksen yläkerrassa. Uuden osan alakerrassa toimii pienryhmäopetussolu. Yleisopetuksen luokat sijaitsevat vanhan osan kahdessa ylimmässä kerroksessa luokat työskentelevät aineluokissa vanhan osan kahdessa alimmassa kerroksessa. Iittalan yhtenäiskoulu on aito yhtenäiskoulu. Koululla on luokan- ja aineopettajien yhteinen opettajainhuone ja yhteiset työryhmät. Jonkin verran opetetaan ristiin niin, että luokanopettajia opettaa yläkoulun tunteja ja aineopettajia alakoulun. Koska koulu on kooltaan hyvin sopiva, aineopettajat pystyvät tutustumaan oppilaisiin jo alakoulun aikana ja luokanopettajat seuraavat oppilaita vielä yläkoulussa. Kalvolan alueen lapset ja nuoret saavat päivähoitoa ja opetusta moderneissa, uusissa tiloissa. Syksystä 2013 koulun vieressä aloitti toimintansa Iittalan varhaiskasvatuskeskus. Pyrimme toimimaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja muiden lasten ja nuorten parissa työskentelevien tahojen kanssa. Hämeenlinnan kaupungissa lasten ja nuorten palvelut kuuluvat samaan palvelualueeseen. Alueellista yhteistyötä koordinoi aluetiimi. Alueellisena toimintamuotona jatkamme hyvin alkanutta perhekeidastoimintaa Koulun kehittämissuunnitelma ARVOT: Keväällä 2013 pohdimme koulumme toimintaa ohjaavia arvoja ja kokosimme yhteiseksi arvopohjaksi seuraavat asiat: Ilo motivaatio, huumori, positiivisuus, toisen huomioiminen ja kunnioitus sekä reiluus Yhdessä yhteisöllisyys, vastuullisuus, kestävä kehitys, ekologisuus, inhimillisyys, tasa-arvo, me-henki, yhteinen toimintakulttuuri, suvaitsevaisuus Kasvaen kuunteleminen, luovuus, rohkeus, ammattitaitoinen henkilökuntamme haluaa vahvistaa lapsen ja nuoren kasvuprosessia sekä antaa laadukasta ja monipuolista perusopetusta viihtyisissä tiloissa. VISIO: Iittalan yhtenäiskoulu on yhteisöllinen koulu, jossa tuetaan niin oppilaita kuin myös työtovereita kannustavasti ja positiivisesti. Koulumme on turvallinen koulu, jossa on ammattitaitoinen henkilöstö ja ajanmukaiset opetusvälineet. Toimimme lapsiystävällisesti kasvatuskumppanuuden, myönteisyyden ja asiakaslähtöisyyden hengessä. Tavoitteena on hyvinvoiva lapsi ja nuori Kalvolassa.

3 Me olemme tällainen koulu: - kehittyvä, arjen käytänteitä ja rutiineja vahvistanut sekä edelleen niitä vahvistava, kolmiportaista tukea toteuttava, keskusteleva, kuunteleva, hyvin varusteltu, yhteisöllinen, turvallinen, aktiivisesti liikkuva, kouluttautuva, positiivinen ilmapiiri Seuraavien vuosien aikana koulussamme: - kolmiportainen tuki on hallussa ja oppilaat saavat varhaista tukea - oppilaat kantavat vastuunsa koululaisina; työnteko, opiskelutaidot, toiminnanohjaustaidot, hyvät tavat/käyttäytyminen, sosiaaliset taidot - kokoukset sujuvat kasvatuskumppanuuden hengessä, oppilas on keskiössä ja mukana kokouksissa - vahvistetaan psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten kohtaamiseen liittyviä valmiuksia - osallistutaan laajasti matematiikan koulutuksiin, oppilaiden tukemiseen liittyviin ja restoratiivisiin koulutuksiin sekä Kasku- ja ICT-koulutuksiin, teemme kansainvälistä yhteistyötä ja olemme mukana Suomen yhtenäiskouluverkostossa (Syve) Millainen koulu me haluamme olla: - oppilasta kokonaisvaltaisesti tukeva, kannustava, myönteinen, yhteisöllinen, yhteistyötä tekevä, kuunteleva, kiitosta antava, ammatillisesti kehittyvä, vahva keskinäinen kollegiaalinen luottamus, hyvät ja lahjakkaat huomioiva, hyvin ja kohteliaasti käyttäytyvä, hyvin varusteltu Mitä tavoitteeseen pääseminen edellyttää: - sitoutumista, "oman tontin hoitamista", myönteisyyttä ja hyvää tahtoa, sallivuutta, luottamusta aikuisten kesken, ammatillisuutta, kehittymishalua, keskustelua, rakentavaa kriittisyyttä, kokeilunhalua, uskallusta, yhteistyötä eri tahojen kanssa, rohkeutta puuttua epäkohtiin tavoitteet: Iittalan yhtenäiskoulu haluaa tarjota opetusta ja tukea oppimista KASVATUSKUMPPANUUDEN hengessä ja sitoutua eheän, tasapainoisen kasvun ja tehokkaan oppimisen tukemiseen yhteistyössä kotien kanssa. Koulumme opetusvälineet ja tilat ovat erinomaisessa kunnossa. Pyrimme päivittämään osaamistamme ja hyödyntämään teknologian mahdollisuuksia oppimisessa ja opettamisessa. Iittalan yhtenäiskoulussa on turvallista opiskella ja tehdä työtä. Jokainen opettaja tiedostaa toiminta-ajatuksen ja toteuttaa sitä työssään. Jokainen oppilas tiedostaa, miksi opiskellaan ja yrittää osaltaan parhaansa. Vanhemmat tiedostavat vastuunsa oppilaan opiskelun tukemisessa ja hyvän elämän edistämisessä. Lukuvuonna lukuvuositeemoina ovat Sibelius, kansainvälisyys, liikunta sekä toiset huomioiva hyvä käyttäytyminen. Sibeliusjuhlavuosi käynnistyy koulumme osalta teemapäivän merkeissä. Sibeliusteema jatkuu myös seuraavan lukuvuoden teemana huipentuen itsenäisyysjuhlaan Toteutamme koulussamme Hämeenlinnan kaupungin kulttuuripolkusuunnitelman eritasoja. Suunnitelmasta on erillinen liite. Liikkuvakoulu laajenee lukuvuonna käsittämään myös Iittalan yhtenäiskoulun. Huomioimme arkiliikunnan merkityksen koulun jokapäiväisessä toiminnassa. Koulun pitkän välitunnin aikana oppilailla on mahdollisuus osallistua hallissa pidettäviin liikunnallisiin välitunteihin. Lasten liikunnantuelta saamme 23h liikuntaresurssia koulun käyttöön. Kannustamme

4 niin koulumme oppilaita kuin myös koko henkilökuntaa kiinnittämään huomiota omaan liikkumiseensa ja korostamme liikunnan merkitystä hyvinvointia lisäävänä tekijänä. Koulutuksellisen tasa-arvorahan käyttö: Iittalan yhtenäiskoululla on käytössään e koulutuksellista tasa-arvorahaa. Tasa-arvorahalla on palkattu ohjaaja 6kk:ksi yläkouluikäisten poikien koulunkäynnin tueksi. Hankkeet: KANSAINVÄLISYYS: Koulumme on mukana viiden maan koulujen välisessä Comenius hankkeessa, Northern European stories retold. Hankkeessa mukana olevat maat ovat Saksa, Norja, Englanti, Islanti ja Suomi. Lukuvuonna isännöimme tapaamista lokakuussa ja vierailemme Norjaan sekä Saksaan. KULTTUURI: SIBoppi -hankkeessa valmistaudumme 2015 Sibeliuksen juhlavuoteen Lukuvuoden tavoitteet: SIB- oppihanke huipentuu Sibeliuksen juhlavuoteen. Aiheeseen liittyvää kulttuuri- ja taidekasvatusta. Comenius - hankkeen Seitsemän veljestä musikaali valmistuu. Comenius -vierailun isännöinti lokakuussa 2014 ja matkat Norjaan ja Saksaan. Kasvatuskumppanuuskoulutuksilla ja restoratiivinen koulu- koulutuksilla henkilökuntamme osaaminen vahvistuu edelleen. Alueellinen toiminta: Yhteistyö varhaiskasvatuksen ja kasvua tukevien palvelujen kanssa tiivistyy entisestään. Toiminnalliset vanhempainillat (keitaat). Opettajien TVT -taidot päivitetään vuosittain. Panostamme henkilöstömme työviihtyvyyteen ja hyvinvointiin. Aloitamme opetussuunnitelmatyöhön orientoitumisen (veso ). Lukuvuoden tavoitteet: Juhlimme Sibeliusta. Opettajien valmiudet hyödyntää moderneja oppimisympäristöjä hyvällä tasolla. Luokat varusteltu nykyaikaisin opetusvälinein. Kasvatuskumppanuuden henki näkyy toimivana vuorovaikutuksena kodin ja koulun välillä. Aktiivinen kumppanuus Iittalan kouluvanhempien kanssa. Aloitamme koulussamme verso-toiminnan ja matematiikan moottoritie hankkeen. Kiinnitämme edelleen huomiota hyvään työhyvinvointiin Suunnitelma tavoitteiden saavuttamisen etenemisestä, mittaamisesta ja arvioinnista STRATEGIA: Koulumme johtajien tukena on tiimijärjestelmä. Jokaisella tiimillä on oma vastuualueensa (turvallisuus, hyvinvointi/ympäristö, osallisuus, tvt, oppilaan tuki). Tiimien toiminta tukee vision toteutumista. Pyrimme lisäämään henkilöstön osaamista uusien opetusteknologisten välineiden käytössä ja oppilaan kohtaamisessa sekä tukemisessa. Oman työn kehittämisessä on tärkeää saada palautetta, jota hyödynnämme työn laadun kehittämistyössä. Näin lisäämme tuottavuutta ja työhyvinvointia. HENKILÖSTÖN KOULUTUTTAUTUMISSUUNNITELMA: Henkilökunta päivittää omaa osaamistaan täydennyskoulutuksien avulla: seuraavien kolmen vuoden aikana huomio on TVT osaamista, turvallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevissa koulutuksissa (TVT - koulutukset, Kasku-koulutukset, Restoratiivinen koulu -koulutukset sekä kansainvälinen opettajavaihto, SYVE).

5 MITTARIT: Yhteisvalintatulokset Työhyvinvointipalautteen hyödyntäminen (joka kolmas vuosi seuraava kysely 2016) Asiakaspalautteen hyödyntäminen (vuosittain) Valtakunnalliset kokeet 6.-9.luokille (vuosittain) Kouluterveyskysely ARVIOINTI: 1. Oppilaskunnan rehtorin kyselytunti (lukukausittain) 2. Asiakaspalauteilta syyskuussa (vuosittain). Pyrimme yhteistyöhön hankkimalla palautetta työstämme ja käsittelemällä palautteet sekä teemme toimenpidesuunnitelman palautteiden perusteella. 3. Arviointiveso toukokuussa (henkilöstö) (vuosittain) 1.3. Arviointi koulun toiminnasta ja tavoitteiden saavuttamisesta lukuvuotena Iittalan yhtenäiskoulun arviointikohteet lukuvuonna Syrjäytymisen ehkäisy: Päätavoitteena koulupolulla "eskarista ysiin" on, että koulumme kaikki 9.-luokkalaiset saavat päättötodistuksen ja pääsevät jatko-opintoihin haluamalleen alalle. Mittarina ovat päättötodistuksen saaneiden määrä ja yhteisvalintatulokset. Tähän tavoitteeseen päästään laadukkaalla oppilaan ohjauksella sekä tarjoamalla oppilaillemme viihtyisän ja kannustavan kasvu- ja opiskeluympäristön. He saavat tuntea itsensä hyväksytyiksi ja itsetunnoltaan vahvoiksi. Heillä on myös hyvät valmiudet ja taidot jatko-opintoihin. Arviointi: Iittalan kaikki yhdeksäsluokkalaiset saivat päättötodistuksen ja sijoittuivat jatkoopintoihin toiselle asteelle. 2. Tuottavuus: Kolmen palvelualueen yhdistyminen yhdeksi palvelualueeksi. Miten palvelualueiden yhdistyminen on muuttanut alueen perheiden palvelutasoa? Miten varhaiskasvatuksen, koulun ja lasten ja nuorten palvelujen henkilökunta kokee palvelualueyhdistymisen muuttaneen heidän työtään? Mittari: Asiakaspalautekysely sekä kysely henkilöstölle. Arviointi: Kalvolan alueella pilotoitiin palvelualueiden yhteistyötä keväästä 2013 lähtien. Pilotointi synnytti alueelle uuden perheitä huomioivan työmuodon Perhekeitaat. Lukuvuonna Iittalan yhtenäiskoulussa järjestettiin toiminnallisten vanhempainiltojen tiimoilta Perhekeitaat 2.luokkien, 4.luokkien, 6.luokkien, 8.luokkien ja tulevien 1.luokkien oppilaille ja heidän perheilleen. Yhteistyö eri palvelualueiden työntekijöiden kanssa on lähtenyt hienosti käyntiin. Palvelualueiden yhteistyö näkyy alueella parhaiten juuri Perhekeidas -yhteistyössä. Perhekeitaista on saatu hyötyä myös koulun henkilöstön omaan työhön. Perhekeidastyö huomioitiin kaupungin kehittäjäpalkinnolla.

6 Lukuvuonna koulussamme toimi viisi tiimiä: Oppilaan hyvinvoinnin tiimi, oppilaan tuen tiimi, oppilaiden osallisuustiimi, ICT- ja kansainvälisyyskasvatuksen tiimi sekä työturvallisuus- ja henkilöstön hyvinvoinnin tiimi. Tiimien vetäjinä toimivat: Siukku Erola, Mikko Jalava, Merja Rantala, Aulikki Aalto ja Timo Mäki-Marttunen. Tiimien vetäjät kuuluivat myös koulun kehittämisryhmään. Oppilashuoltoryhmän työtä johti rehtori Anne Laatikainen. Oppilashuoltotoryhmä kokoontui säännöllisesti torstaisin klo Oppilaiden osallisuus näkyi koulutyössä aktiivisena oppilaskuntatoimintana sekä V päivä (Vaikuta älä valita) aloitteiden käsittelyssä. Koulussamme toimi lukuvuonna seuraavat kerhot: Koulun kuorokerho sekä bändikerho. Lisäksi koulumme kouluohjaajat järjestivät loman aikana ns. lomakerhoja. Tämä kerho ei ollut varsinaisesti koulun toimintaa. Lukuvuonna koulussamme toimi yksi pienopetusryhmä. Ryhmää opetti Lise Lindberg. Iittalan yhtenäiskoulun yhteistyö koulumme vanhempainyhdistyksen kanssa on tuottanut alueen lapsille ja nuorille paljon mukavia tapahtumia. Vanhempainyhdistys on yksi koulumme tärkeimmistä yhteistyökumppaneista voimaan astunut perusopetuslaki toteutuu Iittalan yhtenäiskoulussa hyvin. Koulumme erityistä tukea saavat oppilaat integroituvat aina yleisopetukseen ryhmiin kun se vain on oppilaan itsensä kannalta tarkoituksenmukaista Arviointisuunnitelma lukuvuodelle Arvioinnin tulee perustua palvelusopimuksen painopisteisiin ja opetuspalveluiden tavoitteisiin. Lasten ja nuorten palvelusopimuksen lähtökohtana on LAPSEN HYVÄ PÄIVÄ. Opetuspalvelujen tavoitteena ovat: 1. Tulevaisuuden kehitysyhteisöt 2. Syrjäytymisen ehkäisy (Kaikki saavat päättötodistuksen ja koulutuspaikan 2.asteen koulutuksesta) 3. Tuottavuus (Asiakastyytyväisyyskyselyn keskiarvo taso 4, hyvinvoivat oppilaat, työntekijöiden hyvinvointi parhaassa neljänneksessä, oppimistulokset valtakunnallisissa kokeissa valtakunnallista keskiarvoa paremmat). Iittalan yhtenäiskoulun arviointikohteet lukuvuonna Syrjäytymisen ehkäisy: Päätavoitteena on, että koulumme kaikki 9.-luokkalaiset saavat päättötodistuksen ja pääsevät jatkoopintoihin haluamalleen alalle. Mittarina ovat päättötodistuksen saaneiden määrä ja yhteisvalintatulokset. Tähän tavoitteeseen päästään laadukkaalla oppilaan ohjauksella sekä tarjoamalla oppilaillemme viihtyisän ja kannustavan kasvu- ja opiskeluympäristön; He saavat tuntea itsensä hyväksytyiksi ja itsetunnoltaan vahvoiksi. Heillä on myös hyvät valmiudet ja taidot jatko-opintoihin.

7 2. Tuottavuus: Iittalan yhtenäiskoulun henkilöstön työhyvinvointi säilyy edelleen parhaassa neljänneksessä. Mittari: Kysely henkilöstölle. 2. KOULUN TOIMINTAKULTTUURI 2.1. Hallintorakenteet Koulun johtamis- ja kehittämisorganisaatio Koulun rehtori Anne Laatikainen Vastuualueet: koulun yleisjohtaminen, talousjohtaminen, pedagoginen johtaminen (lukujärjestykset ryhmittely ja yläkoulun lukujärjestykset), henkilöstöhallinto (rekrytointi, VIPS, Populus), oppilashuollon johtaminen, kouluohjaajien koordinointi, kiinteistöasiat. Koulun apulaisrehtori Pasi Aalto Vastuualueet: rehtorin sijaisena toimiminen, koulukuljetusasiat, lukujärjestykset (alakoulu), valvontalistat, oppilasturvallisuus- ja kurinpitoasiat, sijaisjärjestelyt, oppilaan poissa-oloanomusten käsittely Kehittämisryhmä Kokoonpano: rehtori Anne Laatikainen, apulaisrehtori Pasi Aalto, luokanopettaja Aulikki Aalto, lehtori Timo Mäki-Marttunen, luokanopettaja/opo Siukku Erola, lehtori Mikko Jalava, erityisopettaja Merja Rantala. Tehtävät: kehittämisryhmä valmistelee koulun toimintaan liittyviä keskeisiä kehittämiskohteita kehittämisryhmän jäsenet toimivat tiimien puheenjohtajina tuo keskusteluun opettajatiimeiltä tulleita aloitteita ja ehdotuksia linjaa koulun yleisiä kehittämissuuntia, mm. pedagogista kehittämistä valmistelee yhdessä edustamansa opettajatiimin kanssa tehtyjä, koulua koskevia aloitteita osallistuu Hämeenlinnan yhtenäiskoulujen yhteistyöhön Kehittämisryhmä kokoontuu vähintään kerran kuukaudessa

8 Tiimit: Oppilaiden hyvinvointitiimi Aulikki Aalto TVT- ja kansainvälisyyskasvatustiimi Timo Mäki-Marttunen Oppilaiden tuen tiimi Merja Rantala Työturvallisuus- ja työhyvinvointitiimi Mikko Jalava Oppilaiden osallisuus -tiimi: Siukku Erola Tiimit kokoontuvat vähintään kerran kuukaudessa. Oppilaiden osallisuus -tiimi: Tiimiä johtaa Siukku Erola. Tiimin vastuualueet: oppilaskuntatoiminta, oppilaslähtöiset teemapäivät, ikäihmisyhteistyö ja SIB oppihankkeen ja kulttuuriyhteistyön koordinointi. Oppilaan tuen tiimi: Tiimiä johtaa Merja Rantala. Tiimin vastuualueet: oppilaiden tukeminen, kolmiportainen tuki, samanaikais- ja yhteisopettajuus sekä viihtyisä ja kannustava kasvu- ja opiskeluympäristö. Lukuvuonna tiimi keskittyy erityisesti kehittämään oppilaan yhtenäistä koulupolkua "ykkösestä ysiin" sekä koulun kasvatuskeskustelukäytänteitä." Oppilaan hyvinvoinnin tiimi: Tiimiä johtaa Aulikki Aalto. Tiimin vastuualueet: kummioppilastoiminta, seurakuntayhteistyö, välituntitoiminta, liikuntapäivät, päivänavaukset. TVT- ja kansainvälisyyskasvatustiimi: Tiimiä johtaa Timo Mäki-Marttunen. Tiimin vastuualueet: Comenius - yhteistyö, hankkeeseen liittyvät projektit, kasvatuskumppanuus koko koulun toimintamalliksi, opettajien ja oppilaiden TVT -taitojen harjoittelu Turvallisuus- ja työhyvinvointitiimi: Tiimiä johtaa Mikko Jalava. Tiimin vastuualueet: koulun kriisi- ja turvallisuussuunnitelman päivitys, riskien kartoitus yhdessä esimiesten kanssa sekä henkilökunnan työhyvinvointi ja virkistystoiminta. Aikataulu: Turvallisuussuunnitelman tarkistus: Opettajain kokous to Riskienkartoitus: Opettajain kokous to Pelastautumisharjoitus syyslukukausi ti ja kevätlukukausi ke

9 2.2. Henkilöstö OSAAMISEN KEHITTÄMINEN: Koulutusten painopisteet: 1. TVT -taitojen kehittäminen (Hämeenlinnan kaupungin omat koulutukset) 2. Kasvatuskumppanuuskoulutukset (2 opettajaa vuosittain) 3. Restoratiivinen koulu koulutukset (2-4 opettajaa vuosittain) 4. Pedagogiset kahvilat 5. Opelix -hankkeen koulutukset Koulutusten jälkeen koulutukseen osallistunut jakaa kokemuksensa muille opettajain kokouksessa ja pedagogisissa iltapäivissä. VESO-koulutukset : veso , kaupungin veso , 1/2 veso , ½ veso TYÖHYVINVOINTI JA TYÖSSÄ JAKSAMINEN: Turvallisuus- ja työhyvinvointitiimi kiinnittää huomiota työturvallisuuteen sekä työssä jaksamiseen mm. suunnittelemalla aikataulun turvallisuusasioiden tarkistamiselle sekä virkistystoiminnalle. Työhyvinvointikyselyt toteutetaan kolmen vuoden välein. Seuraavakysely VUODEN 2013 TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOSTEN KÄSITTELY: yhteisessä arviointivesotilaisuudessa käsittelimme työhyvinvointikyselyn tulokset sekä valitsimme työyksikömme kehittettävät ja säilytettävät kohteet. Kehitettävät kohteemme ovat: 1. Perehdyttäminen, 2. Työhyvinvointikyselyyn vastaamistavoite 100% (nyt 68%), 3. Työnorganisointi ja yhteistyön lisääminen (opettajien yhteistyö nivelvaiheissa), 4. Kannustusjärjestelmä aktiivisemmin käyttöön Säilytettävät kohteet: 1. Esimiehien tuki (keke, tiedotus), 2. Yhteisöllisyys (avoin vuorovaikutus, kollegiaalinen tuki), 3. Työolosuhteet - ja välineet (ylläpito, kehittäminen ja arvostaminen) Arvioimme ja seuraamme toimia työhyvinvointisuunnitelmassa olevan aikataulun mukaisesti. HENKILÖSTÖN OSUUS TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN LAADINNASSA JA ARVIOINNISSA: Toiminta- ja kehittämissuunnitelma on laadittu yhdessä kehittämisryhmässä, tiimeissä sekä lopuksi täydennetty ja hyväksytty yhteisessä kokouksessa klo Toiminta- ja kehittämissuunnitelman toteutuminen arvioidaan klo arviointivesossa Oppilaat, osallisuus ja vaikuttaminen OPPILAIDEN OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN:

10 Iittalan yhtenäiskoulun oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Oppilaskuntatoiminnan tehtävänä on ohjata oppilaat keskinäiseen yhteistyöhön ja parantaa heidän vaikutusmahdollisuuksiaan koulussamme. Tavoitteena on, että oppilaat ottavat vastuuta yhteisten asioiden hoidosta ja siten omalla toiminnallaan lisäävät viihtyvyyttä. Viihtyvyys ja turvallisuus edistävät koulun perustehtävän, oppimisen, edistymistä. Oppilaskuntatoiminnan tavoitteena on kehittää sekä oman luokan että eri luokka-asteiden välistä yhteisöllistä toimintakulttuuria ja tukea kaikkien oppilaiden mahdollisuutta osallistua yhteisiä asioita koskevaan keskusteluun. Oppilaskuntatoiminnan avulla on tarkoitus lisätä yhteisöllisyyttä konkreettisina tekoina koulun arjessa esim. teemapäivät, kanttiinitoiminta, Plan-kummilapsen tukeminen Malawissa sekä päivätyökeräykseen ja Unicef-kävelyyn osallistuminen Oppilaat ovat tehneet ideaboksin, johon voi käydä laittamassa aloitteita oppilaskunnan tiedoksi. Osallisuutta koulussamme tukee myös luokkien välinen kummitoiminta. "Vaikuta - älä valita" - teemapäivä pidetään koulussamme kahdeksannen luokan oppilaille Päivän tarkoituksena on kertoa nuorille erilaisista vaikuttamiskanavista ja innostaa heitä tekemään aloitteita. Päivän toteutuksesta vastaa osallisuuskoordinaattori Mervi Hiltunen. Oppilaskunnan toimintasuunnitelma lukuvuodeksi Elokuu Oppilaskuntavaalit klo Syyskuu Oppilaskunnan hallitus kokoontuu ensimmäisen kerran keskiviikkona 3.9. klo Kokouksessa käsitellään koulun toimintasuunnitelmaa Lapsen ja nuoren Hyvän päivän ilta koululla klo Oppilaskunnan hallituksen edustajia osallistuu tilaisuuteen. Lokakuu Oppilaskunnan hallitus kokoontuu Hukarilla klo Teemana on hyvät tavat. Tilaisuuden tavoitteena on keksiä koulullemme keinoja, joilla ehkäistä koulukiusaamista Unicef-kävely luokkalaisilla ja taksvärkkipäivä luokkalaisilla Oppilaskuntatapaaminen klo ARX-talolla. Kokoontumisen aiheena Lapsiystävällinen kunta. Oppilaskunnan hallituksen jäseniä osallistuu tilaisuuteen. Marraskuu nenäpäivä: oppilaskunta järjestää ohjelmaa koulukummipäivä: kummitoimintaa ja rehtorien kyselytunti, jolloin oppilaat esittävät kysymyksiä ja toivomuksia koulun toiminnan kehittämiseksi. Joulukuu Pikkujoulu: oppilaskunta järjestää ohjelmaa. Tammikuu Sibelius-teemapäivä: oppilaskunta järjestää ohjelmaa. Helmikuu Mervi Hiltunen pitää 8.-luokkalaisille V-päivän valmistelutunnit ystävänpäivään liittyvää ohjelmaa.

11 Maaliskuu Huhtikuu Vaikuta älä valita päivä: kaupungin päättäjiä ja 8.-luokkalaisia yhteisessä tilaisuudessa. Hyvät tavat teemakuukausi: oppilaskunnan järjestämää ohjelmaa Kummiteemapäivä Nuorten huippukokous. Toukokuu Rehtorien kyselytunti: oppilaat esittävät kysymyksiä ja toivomuksia koulun toiminnan kehittämiseksi. Vappujuhlintaa ja Talent-ohjelmanumero Oppilaskunnan kokous, jossa arvioidaan ja juhlitaan kulunutta kouluvuotta.

12 Oppilaskunnan hallitus luokka / lo, lv. Luottamusoppilas Varaluottamusoppilas 1A Siukku Erola Ukko Uimi Jasmin Maunula 1B Heini Nummela Joona Maijala Evert Rännäli 2A Minna Mäkinen Katriina Hakamäki Sisu Lehtonen 2B Marjukka Lamminpää Kalle Kulju Oskari Harviainen 3A Aulikki Aalto Saana Mäenpää Unna Uimi 3B Marko Allén Samuel Kuosmanen Netta Laine, Oliver Lindholm 4A Satu Rintala Nico Ekholm Niklas Kuosmanen 4B Pirjo Sillanpää Ella Harviainen Saku Huttunen 5A Sanna Manderbacka Heta Karrimaa Atte Ahlsten 5B Markus Aakkula Matias Jokinen Aleksi Rantanen 6A Anu Valkama Sonja Leinamo Eetu Hyvärinen 6B Kalle Manninen - - 7A Kari Sairanen Tomi Palo Venni Pesonen 7B Marja Lehmusvaara Severi Pasma Krista Metsälä 8A Hanna Kökkö Arttu Niemi Eetu Kuokka 8B Ursula Finni, Mikko Annastiina Lindroos Ada Pietiläinen Jalava 9A Tiina Mäenluoma Emma Metsälä Leevi Palo 9B Vesa Lehtomäki Aki Pasanen Aleksi Laine 6-9E Lise Lindberg Henri Ekholm Janina Talus OPPILASARVIOINTI: Oppilasarviointi toteutetaan kahdesti lukuvuoden aikana. Syyslukukauden päättyessä annetaan syyslukukausiarviointi ja keväällä lukuvuoden päättöarviointi. Lisäksi opettajat järjestävät oppilailleen ja heidän huoltajilleen mahdollisuuden arviointikeskusteluun kerran lukuvuoden aikana. Lukukauden puolivälissä opettajat informoivat oppilaita ja heidän kotejaan siihen astisesta opiskelumenestyksestä. Arviointi kohdistetaan oppilaan oppimiseen ja edistymiseen oppimisen eri osa-alueilla. Opettajat pyrkivät antamaan jatkuvaa palautetta oppilaalle. Oppilaan edistymistä, työskentelyä ja käyttäytymistä arvioidaan ja peilataan suhteessa opetussuunnitelman tavoitteisiin. Oppiaineet, aineryhmät ja käyttäytyminen arvioidaan joko sanallisesti, numeroarvosteluna tai näiden yhdistelmänä. Numeroarvosana kuvaa osaamisen tasoa. Sanallisella arvioinnilla voidaan kuvata myös oppilaan edistymistä ja oppimisprosessia. Alkuopetuksessa (1-2 lk) ja luokilla 3-4 käytetään sanallista arviointia. Arvioitavia oppiaineita ovat: äidinkieli ja kirjallisuus, ympäristö- ja luonnontieto, uskonto, matematiikka, musiikki, kuvataide, käsityö ja liikunta. 1-2 luokkien oppilaiden todistuksiin liitetään myös arviointi oppilaan käyttäytymisestä ja työskentelytaidoista.

13 5-6-luokilla arvioidaan numeerisesti: käyttäytyminen, äidinkieli ja kirjallisuus, A1-kieli, biologia- ja maantieto, fysiikka ja kemia, terveystieto, uskonto, matematiikka, musiikki, kuvataide, käsityö ja liikunta. 5-6-luokilla lisäksi historia sekä fysiikka ja kemia. 7-9-luokilla arvioidaan numeerisesti: käyttäytyminen, äidinkieli ja kirjallisuus, A1-kieli, B1-kieli, biologia- ja maantieto, uskonto, matematiikka, fysiikka ja kemia, terveystieto, historia ja yhteiskuntaoppi, musiikki, kuvataide, käsityö ja liikunta sekä kotitalous. TYÖSKENTELYN ARVIOINTI Työskentelyn arviointi on osa oppilaan oppimistaitojen arviointia ja sitä peilataan oppiainekohtaisiin tavoitteisiin. Arvioitavia työskentelyosioita ovat oppilaan taito suunnitella, säädellä ja toteuttaa työtään sekä vastuun kantokykyä ja yhteistyötaitoja. KÄYTTÄYTYMISEN ARVIOINTI Käyttäytymisessä arvioidaan sitä, kuinka oppilas ottaa huomioon muut ihmiset ja ympäristön sekä noudattaa sääntöjä. Oppilaan käyttäytymisen arviointiin osallistuvat kaikki oppilasta opettavat opettajat. Opetussuunnitelmassa on kriteerit oppilaan käyttäytymisen arviointiin. OPPILAAN ITSEARVIOINTI Iittalan yhtenäiskoulussa oppilaita totutetaan myös itsearviointiin. Itsearvioinnin tarkoituksena on tukea oppilaan itsetuntemuksen kasvua ja opiskelutaitojen kehittymistä. Itsearvioinnin avulla oppilas oppii myös tiedostamaan omaa edistymistään suhteessa oppimistavoitteisiin. HOJKS OPPILAAN ARVIOINTI Erityisopetukseen otetun tai siirretyn oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa. Jos henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa on päätetty, että oppilas opiskelee perusopetuksen yleisen opetussuunnitelman mukaisesti, oppilaan suorituksia arvioidaan suhteessa yleisen oppimäärän tavoitteisiin ja kuvauksiin oppilaan hyvästä osaamisesta. Jos HOJKS:ssa on päätetty, että oppilas opiskelee yksilöllisen oppimäärän mukaan yh-dessä tai useammassa oppiaineessa, arvioidaan oppilaan suorituksia HOJKS:ssa määriteltyihin yksilöllisesti asetettuihin tavoitteisiin perustuen. Arvosana on merkitty pienellä tähdellä päättötodistukseen. Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevan oppilaan arviointi perustuu yleiseen perusopetuksen opetussuunnitelmaan tai yksilöllisiin oppimääriin, sen mukaan mitä oppilaan henkilökohtaisessa opintojen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa on päätetty. OPPILAAN ITSEARVIOINTI Iittalan yhtenäiskoulussa toteutetaan myös itsearviointia. Itsearvioinnin tarkoituksena on tukea oppilaan itsetuntemuksen kasvua ja opiskelutaitojen kehittymistä. Itsearvioinnin avulla oppilas oppii myös tiedostamaan omaa edistymistään suhteessa oppimistavoitteisiin Oppilaan koulunkäynnistä ja väliarvioinnista saa tietoa Wilmasta. Wilma tunnukset saat koulumme koulusihteeriltä Riitta Huovilaiselta.

14 2.4. Kasvatuskumppanuus Kasvatuskumppanuudella tarkoitetaan vanhempien ja koulun henkilöstön tietoista sitoutumista toimimaan yhdessä lasten kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemisessa. Lapselle läheisten aikuisten toimiva yhteistyösuhde, kasvatuskumppanuus, kannattelee lapsen siirtymistä ja elämistä kodin ja koulun kasvuympäristöissä. Kasvatuskumppanuuden tavoitteena on, että henkilöstön ja vanhempien samanarvoiset, mutta sisällöltään osin erilaiset tiedot ja taidot toimia lapsen kanssa yhdistyvät lapsen hyvinvointia kannattelevalla tavalla. Yhteistyön avulla on tarkoitus yhdistää kodin ja koulun kasvuympäristöt kasvatustavoitteiltaan yhdenmukaisiksi laadukkaan ja suunnitelmallisen vastavuoroisen vuorovaikutuksen tuloksena. Yhteisestä kasvatustehtävästä huolimatta ensisijainen kasvatusvastuu ja -oikeus on lapsen vanhemmilla. Kasvatuskumppanuuden tarkoituksena on myös edistää vanhempien keskinäistä yhteistyötä ja tukea sitä kautta vanhemmuutta, sekä kehittää lasten osallisuutta. Koulussa se voi näkyä myös hyvänä henkenä ja yhteisöllisyytenä. Kumppanuus alkaa tutustumisesta ja syvenee vanhempien ja henkilöstön kohtaamisissa, lapsikohtaisissa keskusteluissa sekä vanhempainilloissa. Iittalan Yhtenäiskoulussa kasvatuskumppanuus-mallin on tarkoitus laajeta koulutusten tuloksena esiopetusyhteistyöstä muillekin luokka-asteille. Kasvatuskumppanuuden peruskiviä ovat kuuleminen, kunnioitus, luottamus ja dialogi. Iittalan yhtenäiskoulussa kasvatuskumppanuus näkyy seuraavissa asioissa: 1. Yhteistyö Iittalan kouluvanhempien kanssa 2. Toiminnalliset vanhempainillat, keitaat, 2.,4., 6., 8., eskareiden ja neljävuotiaiden perheille. Toteutetaan yhteistyössä varhaiskasvatuksen ja lasten ja nuorten tuen palvelujen kanssa. 3. Arviointikeskustelut lukuvuosittain huoltajienja lapsen kanssa. 4. Asiakaspalauteilta eli koko koulun vanheimpainilta syksyisin. 5. Luokkakohtaiset vanhempainillat lukuvuosittain. 6. Kouluohjaajat työskentelevät myös IP-ohjaajina. 7. Kalvolan alueen kouluterveydenhoitaja työskentelee myös lastenneuvolassa. 8. Yhteistyö varhaiskasvatuksen kanssa päivittäistä. Vanhempainillat Iittalan koulussa lukuvuonna luokkien vanhempainilta luokkien vanhempainilta Lepaanrannassa klo 18 7.luokkien vanhempainilta klo 18 6.luokkien vanhempainilta klo luokkien vanhempainilta klo E luokan vanhempainilta klo luokkien vanhempainilta

15 klo 18 5.luokkien vanhempainilta klo Alueellinen yhteistoimintailta klo 18 3.A luokan vanhempainilta klo 18 2.luokkien toiminnallinen vanhempainilta KEIDAS 9.10 klo luokkien vanhempainilta klo 18 8.luokkien toiminnallinen vanhempainilta KEIDAS klo 18 9.luokkien yhteisvalintavanhempainilta klo 18 VALINNAISAINEILTA 7.lk vanhemmille klo 18 6.luokkien toiminnallinen vanhempainilta KEIDAS klo 18 3.luokkien vanhempainilta KIELIVALINNAT klo 18 4.luokkien toiminnallinen vanhempainilta KEIDAS klo 18 tulevien ekojen toiminnallinen vanhempainilta KEIDAS 2.5. Koulun toiminnan omaleimaisuus YLEISTÄ Iittalan yhtenäiskoulu on aito yhtenäiskoulu, koko kylän koulu. Lasin ympärille rakentunut omaperäinen taajama mahdollistaa tietynlaisen yhteisöllisyyden. Omaleimaista on myös elämänkaarikahvila ja koulumme henkilökunnan tvt -taidot. Luonnon välitön läheisyys mahdollistaa terveen ulkoiluharrastuksen. Iittala on Hämeenlinnan kaupungin Kalvolan alueen keskustaajama. Iittalan yhtenäiskoulu sijaitsee keskellä hämäläistä maalaismaisemaa. Ympärillä on peltoja, järviä ja suuria metsäalueita. Alue on myös historiallisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävä. Kansainvälisesti tunnettu Iittalan lasitehdas sijaitsee aivan koulun vieressä. Koulun alueella vanhassa puukoulussa on 25 vuoden ajan toiminut naivistisen taiteen suuri kesänäyttely Naivistit Iittalassa. Samalla Lasimäellä toimii myös kirjasto. Merkittävää yhteistyötä koulu tekee esimerkiksi Iittalan kouluvanhemmat ry:n, aktiivisten ikäihmisten, Elämänkaarikahvilan ja Kalvolan seurakunnan kanssa. Iittalan yhtenäiskoulun vihkiäiset olivat Silloin juhlittiin vanhan kivikoulun perusteellista korjausta ja uudisrakennuksen valmistumista, josta lähtien rakennuksessa on ollut erinomaiset ja tarkoituksenmukaiset tilat opiskeluun ja työhön; on ilmaa, tilaa ja valoa. Koulun yhteydessä on kansainväliset mitat täyttävä Iittala-halli, joka tarjoaa mahtavat tilat liikunnan opetukseen. Oppilailla on jopa välituntisin mahdollisuus liikkumiseen hallissa. Muita tavallista harvinaisempia välituntimuotoja ovat pelivälitunti oppimistorilla, välituntikahvila yhteisaulassa eli kouluruokalassa ja 9.-luokkalaisten ysipesä. Koska Iittalan yhtenäiskoulun oppilaat asuvat laajan Kalvolan alueella, on koulukuljetuksilla merkittävä osa koulun arjessa. Lukuvuoden alussa kuljetusoppilaita oli 92. Toisaalta kuljetushaasteita tulee myös pyrkimyksestä hyödyntää Kanta-Hämeenlinnan tarjoamia mahdollisuuksia.

16 OPPILAAN KOULUPOLKU IITTALAN YHTENÄISKOULUSSA Iittalan yhtenäiskoulun oppilaat saavat kulkea koko peruskoulupolkunsa "eskarista ysiin" samassa pihapiirissä ja samassa kouluyhteisössä. Eskari ja alkuopetusluokat tekevät monenlaista yhteistyötä. Esikoululaiset tutustuvat kouluun mm. yhteisissä ruokailuissa. Me koulumme aikuiset haluamme, että oppilaidemme koulupolku on hyvä ja turvallinen sekä oppimistulokset tavoitteiden mukaiset. Meille on myös tärkeää, että oppilaat voivat fyysisesti ja henkisesti hyvin. Näin varmennamme onnistuneen oppimisen. Jotta tämä toteutuu, olemme koulussamme aloittaneet tietoisen, rakentavan ja kriittisen keskustelun koulupolun hyvään toteutumiseen vaikuttavista tekijöistä. Keskustelun lisäksi kirjaamme vapaasti ko. asioita yhteiseen "koulupolkuplakaattiin" ajatuksella "mikä toimii ja mikä ei". Keskustelun ja kirjaamisen avulla selvitämme opiskelun, realistisen tuloksekkaan koulumenestyksen sekä hyvän fyysisen ja psyykkisen jaksamisen kannalta tuloksellisiksi todetut toimintatavat. Keskitymme myös havaittuihin ja/tai mahdollisiin pulmakohtiin ja toimimme olemassa olevien resurssien puitteissa toisin, jos se oppilaan oppimistulosten kannalta on tärkeää. Koulupolun toteutumiseen vaikuttavien asioiden ja käytänteiden tarkastelussa huomioimme juuri Iittalan yhtenäiskoulun suomat mahdollisuudet. Tässä vaiheessa me Iittalan yhtenäiskoulun aikuiset pidämme yllä myönteistä keskustelua ja havaintojemme kirjaamista. Emme halua unohtaa oppilaiden ja huoltajien kuulemista, mutta toimimme hallitusti askel kerrallaan. YHTEISTYÖ VARHAISKASVATUKSEN JA MUIDEN LASTA TUKEVIEN PALVELUJEN KANSSA Iittalan yhtenäiskoulu on saanut rinnalleen samalle mäelle Iittalan päiväkodin, jossa toimii myös kaksi esiopetusryhmää. Esikoululaiset tutustuvat koulun toimintaan eri yhteyksissä esiopetusvuoden aikana ja ekaluokkalaisilla on mahdollisuus vierailla esiopetusryhmissä. Suuri muutos verrattuna aikaisempaan esikoululaisilla on se, että he tulevat päivittäin syömään koululle ja ruokailu tapahtuu yhdessä isompien oppilaiden kanssa. Tavoitteenamme on kehittää yhteistyötä tiiviimmäksi ja toivottavasti tulevaisuudessa esi- ja alkuopetus kulkisivat käsi kädessä lasta yksilönä tukien. Eikä pidä unohtaa myöskään niitä mahdollisuuksia, joita muut luokka-asteet voivat toteuttaa yhteistyössä päiväkotiryhmien kanssa. On valtava rikkaus saada eri-ikäiset nuoret ja lapset lähelle toisiaan. KUMMITOIMINTA: Koulunsa aloittavat ekaluokkalaiset saavat alkusyksystä oman isomman oppilaan turvakseen ja avukseen: viidesluokkalaisista tulee pienten koulukummeja. Yhdessä voidaan kouluvuoden aikana leikkiä välitunneilla, lukea lukuläksyjä, pelailla ym. ohjatusti sekä vapaamuotoisesti. Koulukummit auttavat eka- ja tokaluokkalaisia kummioppilaitaan käytännön asioissa kuten luistinten nauhojen kiinnittämisessä. Yhtenäiskoulumme mahdollistaa koulukummiuden jatkumon neljännelle/kahdeksannelle luokalle asti. Oppilas on ensin neljä vuotta kummioppilaana ja sen jälkeen neljä vuotta koulukummina. Lukuvuoden aikana kummiluokat tekevät yhteistyötä monin eri tavoin. Teemapäivinä toimitaan usein koulukummin kanssa ja koululaisjumalanpalveluksiin osallistutaan kummiluokittain. Koulukummitoiminta tuo turvallisuutta pikkuoppilaalle ja vastuuntuntoa isommalle sekä laajentaa oppilaan toimintaa yli luokkarajojen.

17 VÄLITUNTITOIMINTA Koulussamme on oppilaille tarjolla monipuolista ja virkistävää tekemistä välituntien ajaksi. Virikkeelliset pihat mahdollistavat erilaisten pelien, leikkien toteutuksen ja vaikkapa mäenlaskun. Upeassa liikuntahallissamme lapset voivat vuorollaan liikkua ja pelata käyttäen liikuntavälineistöä. Yhdeksäsluokkalaiset menevät mielellään Ysipesään, jossa he voivat sohvillaan jutustella ja keittää itselleen kahvit. Oppimistorilla on tarjolla erilaisia pelejä. Vuorollaan oppilaat pelaavat lautapelejä tai pelikonsolilla esim. bändipeliä tai jalkapalloa. Lisäksi oppilaskuntamme pyörittää säännöllisesti kahviota, jossa voi käydä kavereiden kanssa jutustelemassa nauttien kioskin antimista. Bändikerholaiset kokoontuvat välituntisin musiikin luokassa harjoittelemassa ohjelmistoaan KANSAINVÄLISYYS Koulussamme vierailee lukuvuosittain kansainvälisiä ryhmiä. Otamme vieraat aina vastaan ja kerromme koulustamme ja suomalaisesta koulujärjestelmästä. Lukuvuonna olemme myös mukana Comenius -hankkeessa "Northean European Stories -retold". Hankkeessa mukana olevat maat ovat Norja, Iso-Britannia, Saksa, Islanti ja Suomi. IP-TOIMINTA Iltapäivätoiminnan koordinaattorina toimii kouluohjaaja Merita Virtanen. Iltapäivätoimintaa on joka arkipäivä klo Iltapäiväkerho kokoontuu Hukarilla. Muina ohjaajina kerhossa toimivat koulumme kouluohjaajat. KERHOTOIMINTA 1. Bändikerho 2. IYK -kuoro HANKKEET 1.Comenius -hanke Northean European Stories -retold Opintoretket ja leirikoulut Opintoretket ja leirikoulut ovat osa Iittalan yhtenäiskoulun toimintaa. Niiden täytyy perustua koulun opetussuunnitelmaan ja ne merkitään toimintasuunnitelmaan. Opintoretkistä laaditaan aina kirjallinen suunnitelma, jossa otetaan huomioon myös riski- ja onnettomuusvaarat. Suunnitelman hyväksyy rehtori. Vaikka opintoretkeen osallistuisi myös vanhempia, on retken kokonaisvastuu valvovilla opettajilla. Opintoretkelle osallistuvien oppilaiden huoltajia informoidaan retken ohjelmasta ja muista yksityiskohdista, kuten varainhankinnasta, kustannuksista, varusteista, matka- ja ruokailujärjestelyistä, aikatauluista, vakuutuksista, vastuunjaosta ja järjestyssäännöistä. Heille annetaan myös valvovien opettajien yhteystiedot. Kouluajan ulkopuolella tapahtuvasta opetuksesta ja yli vuorokauden kestävistä retkistä on vanhemmilta saatava kirjallinen suostumus siitä, että heidän lapsensa voi osallistua retkelle.

18 5-9-luokilla valvojina retkellä tulee olla molempien sukupuolten edustajia. Valvojia tulisi olla ainakin yksi aikuinen 10 oppilasta kohden. Koulun järjestyssäännöt ovat voimassa myös opintoretkillä ja oppilaiden tulee sitoutua kirjallisesti noudattamaan koulun sääntöjä ja annettuja ohjeita. Mikäli oppilas ei noudata sitoumusta, hänet voidaan valvojan päätöksellä lähettää kotiin huoltajien kustannuksella. Hämeenlinnan kaupungin oppilasvakuutus on voimassa opetussuunnitelman mukaisten opintoretkien ja leirikoulujen aikana. Opintoretkeltä pois jääneille oppilaille järjestetään opetusta normaalin työjärjestyksen mukaisesti koulussa. LUKUVUODEN OPINTORETKET JA LEIRIKOULUT: luokkien luokkaretki Ahvenanmaalle Comenius -matka Norjaan Comenius -matka Saksaan Linnan juhlat 6a, 6b, Hämeenlinna luokkien retki luokkien retki luokkien retki luokkien Ritareita ja lohikäärmeitä - kevätretki Hämeenlinnaan luokkien Sibelius -kevätretki 2.7. Koulun teemapäivät ja tapahtumakalenteri klo 9-12 Ensimmäinen koulupäivä klo 9-13 LIIKUNTAPÄIVÄ (yleisurheilukilpailu) klo 9-13 TAKSVÄRKKIPÄIVÄ (5.-9.luokat) ja UNICEF -kävely (1.-4.luokat) klo 9-13 SIBELIUSTEEMAPÄIVÄ klo 9-13 LIIKUNTAPÄIVÄ (talviliikunta-aktiviteetteja) klo 9-13 KUMMITEEMAPÄIVÄ klo 9-13 TALENT -teemapäivä KOULUN VUOSIKELLO ON LUETTAVISSA KOULUN KOTISIVULTA.

19

Iittalan yhtenäiskoulu: TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITTELY Opettajien kokouksessa: 5.9.2013 Oppilaskunnan kokouksessa: 5.9.

Iittalan yhtenäiskoulu: TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITTELY Opettajien kokouksessa: 5.9.2013 Oppilaskunnan kokouksessa: 5.9. Iittalan yhtenäiskoulu: TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITTELY Opettajien kokouksessa: 5.9.2013 Oppilaskunnan kokouksessa: 5.9.2013 Vanhempainyhdistyksen kokouksessa: 10.9.2013 Koulun työaika lukuvuonna

Lisätiedot

Koulu: Iittalan yhtenäiskoulu TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITELY. Opettajien kokouksessa: 16.9.2015. Oppilaskunnan kokouksessa: 17.9.

Koulu: Iittalan yhtenäiskoulu TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITELY. Opettajien kokouksessa: 16.9.2015. Oppilaskunnan kokouksessa: 17.9. Koulu: Iittalan yhtenäiskoulu TOIMINTA- JA KEHITTÄMISSUUNNITELMAN KÄSITELY Opettajien kokouksessa: 16.9.2015 Oppilaskunnan kokouksessa: 17.9.2015 Vanhempainyhdistyksen kokouksessa: 15.9.2015 Koulun työaika

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen

OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 14.1.2013 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Lielahden koulu Oppilaita on yhteensä 607 - yläkoulussa 324 - alakoulussa 283 Luokkia - 7. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta - 8. luokkia 5 kpl, 106 oppilasta

Lisätiedot

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014

TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 TERVETULOA! 6. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 13.1.2014 Lielahden koulu tänään Oppilaita on yhteensä 577-264 oppilasta vuosiluokilla 1-6 - 313 oppilasta vuosiluokilla 7-10 Luokkia - 7. luokkia

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 2017 1 OPPIMISEN ARVIOINNIN KOKONAISUUS PL 22 Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan opiskelua sekä kehittämään oppilaan

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle 2015-2016. Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2015-2016 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot

Lukuvuoden painopistealueet: Itsestä huolehtiminen ja arjen taidot, kulttuurinen osaaminen ja vuorovaikutustaidot Kallislahden koulu 1. Koulun tiedot Koulu: Kallislahden koulu Koulumuoto: Alakoulu Opetuskieli: Suomi Opiskelijamäärä: 26 0lk 2 oppilasta 1lk 4 oppilasta 2lk 3 oppilasta 3lk 3 oppilasta 4lk 5 oppilasta

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI HILLATIEN PERUSKOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2015-2016 Ilpo Tervonen, 18.8.2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Hillatien koulussa on turvallinen ja kaikkia kannustava työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

OPPIMISEN ARVIOINTI. Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys OPPIMISEN ARVIOINTI Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys 1 SEMINAARIPÄIVÄ 13.9.2017 8.30-15.30 REHTORIT KEMPELEEN KOULU TYÖRYHMÄ, ARVIOINNIN TYÖRYHMÄ TUTOR-OPETTAJAT TIETOHALLINNON EDUSTAJAT VIHIKARI

Lisätiedot

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta

Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta Tiivistelmä Munkkivuoren ala-asteen koulun koulukohtaisesta opetussuunnitelmasta MUNKKIVUOREN ALA-ASTEEN KOULUSSA LUODAAN MEIDÄN KOULU -HENKEÄ Koulussa arvostetaan kaikkia niin lapsia kuin aikuisia. Koulussa

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla VESO yläkoulun opettajat OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla 29.3.2017 Oppimisen arviointi Erja Vitikka 6.3.2015 Laaja-alainen osaaminen Laaja-alaisella osaamisella tarkoitetaan tietojen, taitojen,

Lisätiedot

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen 11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu

TYÖSUUNNITELMA. Isokylän. Lukuvuodelle Koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA Lukuvuodelle 2014-2015 Isokylän Koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Isokylän koulu tarjoaa muuttuvassa yhteiskunnassa tarvittavia tietoja, taitoja ja valmiuksia sekä tukee

Lisätiedot

PARKANON YHTENÄISKOULU

PARKANON YHTENÄISKOULU PARKANON YHTENÄISKOULU Koulu- ja kulttuurikampus Kaarna, Satakunnankatu 36, 39700 Parkano TIEDOTUSLEHTI PERUSOPETUKSEN 7. LUOKKIEN OPPILAILLE JA NÄIDEN HUOLTAJILLE KESÄKUU 2019 REHTORIN TERVEHDYS Yläluokille

Lisätiedot

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille

Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tutustumisilta 6.luokkalaisten huoltajille ja nuorille Tervetuloa Hatanpään kouluun (rehtori) miksi lähikoulu? koulun käytänteet koulun tuki oppilaalle Liikuntapainotus sisältö ja hakumenettely (Mikko

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016

TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu 12.1.2016 TERVETULOA! Tulevien 7. luokkien vanhempainilta Lielahden koulu Mitä odotamme ja mihin pyrimme? Tavoitteenamme on kasvattaa oppilaistamme omatoimisia, vastuuntuntoisia ja hyvin käyttäytyviä nuoria, joilla

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille Hyväksytty sivistyslautakunnassa Koulutuksen järjestäjän paikallinen kehittämissuunnitelma vuosille 2015-2020 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 23.9.2015 Kaarinan strategia Visio Maailma muuttuu Kaarina toimii! Toiminta-ajatus Järjestämme

Lisätiedot

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN 1.8.2016 alkaen Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2016 ja se otetaan käyttöön portaittain. Lukuvuonna 2016 2017 uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelevat

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS).

Erityistä tukea saavan oppilaan arvioinnin periaatteet määritellään henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS). 8. OPPILAAN ARVIOINTI 8.1. Arviointi opintojen aikana 8.1.1. Tukea tarvitsevan oppilaan arviointi Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa. Tämä koskee myös oppilaita, joiden vaikeudet

Lisätiedot

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää

Lisätiedot

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori

Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia

Lisätiedot

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa

Lisätiedot

Munkkiniemen ala-aste

Munkkiniemen ala-aste Munkkiniemen ala-aste Mikä on ops? Opetuksen järjestämistä ohjaava suunnitelma Määrittelee: Mitä opiskellaan Miten paljon oppitunteja käytetään Miten opiskellaan Miten arvioidaan Uusitaan n. 10v. välein

Lisätiedot

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47

INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen

Lisätiedot

Toivalan koulun opetussuunnitelma

Toivalan koulun opetussuunnitelma Toivalan koulun opetussuunnitelma 1. ARVOT JA TOIMINTAKULTTUURI Toivalan koulun arvoja ovat yhteisöllisyys, yhteistyö ja turvallisuus. Koulun toiminnan tavoitteena on luoda turvallinen ja virikkeellinen

Lisätiedot

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista?

Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Formatiivinen arviointi Miten arvioinnilla edistetään oppimista? Katja Elo katja.elo@tuusula.fi luokanopettaja Tuusulan kunta Tuusulan OPS2016 arviointityöryhmän jäsen OPS2016: Arvioinnin merkitys oppilaalle

Lisätiedot

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi

OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...

Lisätiedot

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT

KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT KAUHAJOEN KAUPUNKI SIVISTYSOSASTO KOTIOPETUKSESSA OLEVAT OPPILAAT TOIMINTAOHJE Sivistyslautakunta 9.6.2010, 92 Päivitys: Sivistyslautakunta 25.5.2011 70 1 Lähtökohta Suomessa vakinaisesti asuvat lapset

Lisätiedot

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012

Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Yhteenveto koulujen työsuunnitelmista lv. 2011-2012 Koulujen yhteinen teema lukuvuoden 2011-2012 aikana: Kunnassa yhteisesti toteutettava teema on tämän lukuvuoden aikana hyvinvointi. Aihekokonaisuuteen

Lisätiedot

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus

Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus Koulutulokkaiden huoltajien tiedotustilaisuus 25.4.2018 Kaukajärven koulu 2018-2019 32 perusopetusryhmää (13 ak, 19 yk) 4 alueellisen erityisopetuksen pienryhmää 2 laaja-alaisten oppimisvaikeuksien erityisopetuksen

Lisätiedot

Maaniitun koulun vanhempainilta klo

Maaniitun koulun vanhempainilta klo Maaniitun koulun vanhempainilta 24.1.2019 klo 18.00 19.00 1 Illan aiheita Ensimmäisen ja kolmannen luokan oppilaiden kielivalinnat Kirkonkylän alueen alkuluokkasuunnitelmat Oppimisen etenemisen arvioinnista

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys.

Vuosisuunnitelma. Opettajat. Toiminta-ajatus / keskeiset tavoitteet. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Tuntikehys. Harhalan koulu Sivu 1/6 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Harhalan koulu Ylläpitäjä:Kaupungm ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain Suunnitelma l. luokka 5 2. luokka

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2016 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2016 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhtikuun 2016 aikana Vastauksia yht. 1118 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk) oppilaat 610 kpl Lukion

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto

Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto 25.08.2016 Leppäkaarteen päiväkodin yhteisöllinen oppilashuolto Päiväkodissamme noudatetaan Siilinjärven kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelmaa. Yhteisöllisen oppilashuollon tarkoituksena on luoda

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://web.tuusula.fi/kirkonkylankoulu 1. LUKUVUODEN 2013-2014 TYÖ JA LOMA-AJAT Syyslukukausi 12.8.2013 (ma) - 21.12.2013 (lauantai) Syysloma 14.10.-20.10.2013

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI SÄRKELÄN KOULU TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Särkelässä tehdään työtä iloisessa kouluhengessä lähtökohtana kotiympäristö ja jokaisen yksilölliset kyvyt.

Lisätiedot

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k

Huoltajapalautekysely_suruen (2012) Iivisniemen koulu k Huoltajapalautekysely_suruen (0) Iivisniemen koulu k 0 0..0 Osa-alueiden keskiarvot,,,,,8,7,8,,,,,,,,, Kaikki Osa-alueiden keskiarvot,,,,,,,,,,8,8,7,,,, Kaikki Johtaminen. Koulun rehtori johtaa kasvatus-

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6.

ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204. Syyslukukausi tp Tuntien alkamisajat: Syysloma lk 3. 6. Siv.ltk 13.8.2018, liite n:o 13 TYÖSUUNNITELMA, lukuvuosi 2018-2019 ITÄ-SUOMEN LÄÄNI 08 KAAVIN KUNTA 204 Oppilaitostyyppi 123 Koulumuoto 11 Koulu Kaavin koulu Koulun nro 04713 Opettajien virkojen lkm 17

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä

Lisätiedot

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu

Tervetuloa kouluun Munkkiniemen ala-asteen koulu Tervetuloa kouluun 2019 2020 Munkkiniemen ala-asteen koulu Maailman paras peruskoulu https://www.youtube.com/watch?v=nt3_bbkxom0 Tervetuloa Munkkiniemen ala-asteen kouluun Klo 9.00 9.30 Yhteinen osuus

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Opetushenkilöstö Punkaharju

Opetushenkilöstö Punkaharju Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)

Lisätiedot

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin.

Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. 1 1. - 2. LUOKKIEN OPPILAAN ARVIOINNIN PERUSTEET 1. Oppilaan arvioinnin yleiset periaatteet Oppilaan arvioinnilla ohjataan ja kannustetaan opiskelua sekä kehitetään oppilaan kykyä itsearviointiin. Oppilaan

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna

Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamisen vastainen toiminta Kasavuoren koulussa lukuvuonna 2017-18 Kiusaamista ennalta ehkäisevä työ Opetussuunnitelma Kasavuoren

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa:

Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona Aineisto osoitteessa: Tiedotustilaisuus koulutulokkaiden vanhemmille keskiviikkona 22.5.2019 Aineisto osoitteessa: www.lauta.edu.hel.fi Satu Hakulinen, rehtori Saara Kourouma, apulaisrehtori Solveig Korhonen, terveydenhoitaja

Lisätiedot

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely Kirkkonummen kunta Sivistyspalvelut LUKUVUOSISUUNNITELMA 20-20 Koulun nimi Yhteystiedot Koulun osoite ja rehtorin yhteystiedot Lukuvuosisuunnitelmaa ohjaava säädöspohja ja lukuvuosisuunnitelman käsittely

Lisätiedot

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö

Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa. Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö Vertaisauditointi Vantaan perusopetuksessa Merja Kuokka, perusopetuksen aluepäällikkö 9.11.2017 Mikä vertaisauditointi ja miksi? Auditointiprosessi Mitä opimme, mitä voisitte oppia meiltä? MK 9.11.2017

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KÄSIKIRJA Oulunsalo Opetussuunnitelman perusteet muuttuivat vuoden 2011 alusta, mikä velvoitti kuntia tekemään muutoksia myös kuntakohtaisiin opetussuunnitelmiin. Oulunsalon

Lisätiedot

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2

LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 Normaalikoulun paikallinen sisältö 1 SISÄLLYSLUETTELO: LUKU 13 VUOSILUOKAT 1-2 13.3 Vuosiluokkien 1-2 opetus Rauman normaalikoulussa... 3 13.3.1 Siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa

Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Vantaan alakoulujen Oppimisen arvioinnin toteuttaminen Wilmassa Tässä ohjeistuksessa kuvataan opettajille alakoulun arvioinnin teknistä toteuttamista Wilmassa. Opetussuunnitelman perusteissa ja Vantaan

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Kempeleen kunta Liite 1

Kempeleen kunta Liite 1 Kempeleen kunta Liite 1 Wilmassa KODIN KAAVAKE (1.-9. LK) LAPSEN NIMI 1. Miten lapsenne suhtautuu koulunkäyntiin? 2. Onko lapsellanne kavereita koulussa ja miten hän tulee toimeen kavereiden kanssa? 3.

Lisätiedot

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu.

Koulu. Hyrylän yläaste. Hyökkälän koulu. Jokelan yläaste. Kellokosken koulu. Kirkonkylän koulu. Klemetskogin koulu. Kolsan koulu. Koulu Hyrylän yläaste Hyökkälän koulu Jokelan yläaste Kellokosken koulu Kirkonkylän koulu Klemetskogin koulu Kolsan koulu Lepolan koulu Mikkolan koulu Nahkelan koulu Paijalan koulu Pertun koulu Riihikallion

Lisätiedot

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7

VUOSITTAINEN SUUNNITELMA UTAJÄRVEN KUNTA UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015. Lukuvuosi _2015-2016 R1 21 R2 9 R3 18 R4 4. Yhteensä 52 1/7 1/7 UTAJÄRVEN KUNTA Liite UTAJÄRVEN LUKIO 2/11.11.2015 Lukuvuosi _2015-2016 OPETUSSUUNNITELMAN TOTEUTTAMINEN opetustunnit yleisopetus vkt sltk myöntänyt 136 käytössä 136 opiskelijamäärä vuosiluokittain

Lisätiedot

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut

Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Perusopetuksen laadun huoltajakysely Kasvatus- ja sivistystoimi Opetuspalvelut Taustatietoja Vastaajina yli tuusulalaista ala- ja yläkoulun oppilaan huoltajaa. Kysely avoinna huoltajille.-... Strukturoitujen

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu

TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015. Sepänmäen koulu KEMIJÄRVEN KAUPUNKI TYÖSUUNNITELMA LUKUVUODELLE 2014-2015 Sepänmäen koulu 1. KOULUN TOIMINTA-AJATUS Sepänmäen erityisopetusyksikkö toteuttaa oppilaan yksilöllisistä tarpeista lähtevää kasvatusta tavoitteena

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11

Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota

Lisätiedot

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys

Vuosisuunnitelma. Koulun perustiedot. Oppilasmäärä luokittain. Opettajat. Tuntikehys Aitoon koulu Sivu 1/5 Vuosisuunnitelma Koulun perustiedot Koulu:Aitoon koulu Ylläpitäjä:Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto:Ala-asteen koulu Oppilasmäärä luokittain : 5 opp. : 7 opp. 3. 1k:4opp. 4. lk:

Lisätiedot

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44

Vastausten määrä: 87 Tulostettu :39:44 Vastausten määrä: 87 Tulostettu 30.4.2015 8:39:44 Poiminta Koulu = 12 (Riihikallion koulu) Taustatiedot Koulu Riihikallion koulu 87 100% Vastausten määrä: 87 Yleistä 1. Koulun jokapäiväinen toiminta on

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Lasten ja nuorten kanssa työskentelevien mahdollisuudet lihavuuden ehkäisyssä. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen esija perusopetuksessa ja toisen asteen koulutuksessa. Opetusneuvos Marjaana Manninen,

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen

Arviointikulttuuri. Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Katriina Sulonen Arviointikulttuuri Oppimisen ja osaamisen arviointi perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Katriina Sulonen Hyvä arviointikulttuuri keskeisiä piirteitä ovat yhteisesti laaditut selkeät tehtävät ja periaatteet

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen

Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Vinkkejä vanhempainiltoihin ja vanhempien osallisuuteen Suomen Vanhempainliitto 111 vuotta kasvatuskumppanuutta Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö 1305 vanhempainyhdistystä Ydintehtävät Tukee vanhempien

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018

HYVÄN KASVUN OHJELMA ARVIOINTI 2018 HYVÄN KASVUN OHJELMA 2015-2020 ARVIOINTI 2018 Palveluvaliokunta 29.5.2018 Toteutus Toteutettiin Wilman kyselytoiminnolla huhti-toukokuun 2018 aikana Vastauksia yht. 1055 kpl Perusopetuksen oppilaat (4.,6.,8.lk)

Lisätiedot

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma Myllyojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Myllyojan päiväkodissa toimintakulttuurimme lähtee yhteisistä tavoitteista ja säännöistä, joita arvioimme ja kehitämme säännöllisesti.

Lisätiedot

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS ALA- JA YLÄKOULUN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi ELOKUU 7. luokkalaisten ryhmäyttämiset syyskuun SYYSKUU Vanhempainilta 7. luokkalaisten huoltajille lokakuun loppuun Alueen vastaava nuoriso-ohjaaja

Lisätiedot