Koulunmäen koulun ja Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalueet alkaen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulunmäen koulun ja Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalueet alkaen"

Transkriptio

1 Opetuslautakunta Opetuslautakunta Koulunmäen koulun ja Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalueet alkaen OPETUS 69 Kaupunginvaltuusto päätti kahden yläkoulun malliin siirtymisestä vakauttamisohjelmaa hyväksyessään seuraavasti: " Todetaan, että yläkoulujen yhdistäminen kolmesta kahteen oppilasmäärien alentuessa on käsitelty aiemmin ja perusteet muutokselle ovat yhä olemassa. Yhdistäminen sisältyy vakauttamisohjelmaan. Muutoksella tavoitellaan vuoteen 2013 koulukuljetuksesta aiheutuvat lisäkulut huomioiden euron nettokulujen vähennystä. Asiakokonaisuus käsitellään tarkemmin omana asiana, kuitenkin pitäytyen vakauttamisohjelman muodostamissa talouden raameissa. Valtuusto edellyttää, että muutoksesta mahdollisesti syntyvät epäkohdat kuljetuksiin hoidetaan kuntoon maksuttomin koulusiirroin tai erilliskuljetuksin." Opetuspalveluiden työryhmä, johon ovat kuuluneet rehtori Jaana Varis, rehtori Heikki Moilanen, rehtori Jaana Tani, rehtori Sami Varstala kuljetussuunnittelija Tuula Flyktman-Vertainen sekä sivistysjohtaja Ville Härtsiä on lähtenyt suunnittelemaan yläkoulujen oppilaaksiottoalueita seuraavista peruslähtökohdista: 1. toteutetaan eheätä opinpolkua, jolloin alakoulun koko ikäluokka siirtyy samaan yläkouluun (toiminnallisuus) 2. saavutetaan riittävän suuret yläkoulut, joissa ei tarvita yhteisiä opettajia (toiminnallisuus) 3. oppilaan koulupäivä järjestetään siten, että oppilaan koulumatkaan käytetty aika on kohtuullinen. (oppilashuolto) 4. kuljetuskustannusten lisäys pysyy annetuissa raameissa, (talous) 5. toisen asteen oppilaskuljetukset Äänekoskelle ja työmatkalaisten liikenne säilyvät palvelutason mukaisesti. (joukkoliikenne) Edellä mainittujen periaatteiden kautta valittiin tarkasteltaviksi vaihtoehdoiksi seuraavat: 1. Koulunmäen koulun oppilaaksiottoalue: Keskuskoulun ja Mämmen alakoulujen oppilaaksiottoalueet (Kokon oppilasmääräksi ). Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalue: Asemakadun, Hietaman, Honkolan, Konginkankaan, Koiviston ja Sumiaisten koulujen oppilaaksiottoalueet (Telakan oppilasmääräksi ) 2. Koulunmäen koulun oppilaaksiottoalue: Keskuskoulun ja Kongikankaan oppilaaksiottoalueet (Kokon oppilasmääräksi ). Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalue: Asemakadun, Hietaman, Honkolan, Koiviston, Mämmen ja Sumiaisten koulujen oppilaaksiottoalueet (Telakan oppilasmääräksi ).

2 Oppilaan koulupäivä voidaan järjestää Telakkakadun koululla kahdella tavalla: klo 9-15 tai klo Kello 9.00 alkavassa koulupäivässä hyvänä puolena on myöhäisempi kouluunlähtö aamulla, mutta iltapäivä venyy kovin myöhäiseksi. Kello 8.00 alkavassa koulupäivässä hyvänä puolena ovat iltapäivällä aikaisempi kotiinpaluu. Koulumatkaan käytettävää aikaa voidaan jossain määrin lyhentää järjestämällä pitkistä etäisyyksistä kuljetuksia siten, että vain Telakkakadun yläkoulun oppilaat käyttävät ko. linja-autoa, linja-auto ei kierrä muita kouluja Äänekosken taajamassa ja älykortit poistetaan mahdollisuuksien mukaan. Tällä hetkellä Hiskinmäen ja Koulunmäen yläkoulun oppilaat matkustavat pääsääntöisesti vuoroliikenteellä ja liikenne palvelee samalla muiden oppilaitosten opiskelijoita. Yläkoulujen oppilaiden koulutyö alkaa tällä hetkellä klo 8.00/9.00/10.00 ja päättyy klo 12.00/13.00/14.00/ Oppilaalle muodostuu odotustunteja, koska kaikille kylille ei ole jokaisena kellonaikana liikennetarjontaa. Peruskoulun oppilaat muodostavat alueen joukkoliikenteen perustan. Kuljetussuunnittelija ja alueen liikennöitsijät ovat selvittäneet molempien koulutyöaikojen (9-15 ja 8-14) kuljetusjärjestelyjä ja mitä ne mahdollisesti vaikuttavat palvelutasoon ja sitä kautta lisäkustannuksiin. Liikennöitsijät ovat antaneet alustavia tietoja, jotka kaikki eivät ole sitovia lv Uuden joukkoliikennelain tuomia mahdollisia muutoksia ei ole mahdollista huomioida tässä vaiheessa. Hietaman suunnan liikenne voidaan hoitaa molempina kouluntyöaikoina samalla tavalla. Peruskoulun oppilaiden keskittyminen yhdelle iltapäivän kellonajalle saattaa aiheuttaa klo Äänekoskelta Saarijärvelle lähtevän vuoron lakkauttamisen tai tukemisen. (molemmissa vaihtoehdoissa). Konginkankaan suunnan liikenne voidaan samoin hoitaa molempina kellonaikoina olemassa olevilla vuoroilla. Jos Telakkakadun koulu aloitetaan klo 8.00, niin linja-auton pidempi ajomatka aiheuttaa sen, että Konginkankaan alakoulun työaika alkaisi klo 9.00 (tällä hetkellä koulu alkaa klo 8.30). Konginkankaan tilapäisesti kasvava oppilasmäärä lukuvuosille ja aiheuttaa lisäkaluston hankinnan. Honkolan suunnan liikenne voidaan hoitaa molempina kellonaikoina olemassa olevilla vuoroilla. Jos Telakkakadun koulun työaika on klo , niin Äänekoskelle vuorot 8.00 ja lakkautuvat tai tulevat tuettaviksi. Vuorot palvelevat Honkola/Kangashäkintien ja

3 Koiviston alueen toisen asteen opiskelijoita ja työmatkalaisia. Sumiaisten suunnan liikenne voidaan hoitaa molempina kellonaikoina. Jos koulun työaika on klo , niin voidaan käyttää olemassa olevaa vuoroa. Jos työaika on klo , niin kaupunki joutuu ostamaan oppilaskuljetuksen tilausliikenteenä tai muuna liikenteenä. Klo 8.00 ja vuoroista vähenee peruskuormitus ja vuorot lakkautetaan tai ne tulevat tuettaviksi. Vuorot palvelevat toisen asteen oppilaita ja työmatkalaisia Äänekoskelle. Mämmen suunnan liikenne voidaan hoitaa molempina koulun työaikoina tilausliikenteenä tai muuna liikenteenä. Jos Telakkakadun yläkoulun työaika määritetään klo väliselle ajalle, niin liikenteen palvelutason ylläpitämisestä aiheutuvat sivuvaikutukset ovat vähäisemmät (Sumiainen, Honkola, Koivisto). Lisäksi liikenteen järjestäminen on liikennöitsijöiltä saadun tiedon mukaan toiminnallisesti helpompaa. Jos toteutamme koulupäivän klo , on edelleen perusteltua pyrkiä toteuttamaan yläkoulujen oppilaaksiottoalueiden jako siten, että eheä opinpolku toteutuu. Mämmen koulun liittämien Telakkakadun koulun oppilaaksiottoalueen aiheuttaisi sen, että eheä opinpolku ei toteudu. Mämmen koulun toimiessa nykyisissä tiloissa koko kuudes luokka (myös keskustan alueella asuvat Mämmen oppilaat) siirtyisi Telakalle. Mikäli uusi Mämmen koulu rakennetaan 1-2 sarjaisena, koko ikäluokkaa ei voitaisi siirtää Telakalle. Saman kaltainen tilanne muodostuu, jos Mämme jätetään rakentamatta ja se liitetään Keskuskouluun. Koulun ikäluokan jakaantumien kahteen yläkouluun vaikeuttaa oppilasmäärien ennustettavuutta ja opetuksen suunnittelua, koska normitilanteeseen verrattuna vanhemmat tulevat hakemaan enemmän siirtoja toiseen yläkouluun. Lisäksi tilanne vaikeuttaa yhteisten käytänteiden ja toimintamallien rakentamista yläkoulun ja sitä ruokkivien alakoulujen välille sekä on esteenä oppilashuollon ja erityisopetuksen oppilastuntemuksen jouhevalle siirtymiselle alakoulusta yläkouluun. Kun huomioidaan edellä esitetty perustelu eheän opinpolun merkityksestä, Konginkankaan alueen oppilaiden koulumatkaan käytetyn ajan lyhentyminen säännöllisellä työajalla ja kuljetusten on perusteluta esittää oppilaaksottoalueiden jaoksi vaihtoehtoa 1. Jatkotyöskentelyssä tulisi tarkastella jo lukuvuodeksi Keskuskoulun ja Honkolan koulun oppilaaksiottoalueita Kierälahden ja Tärttämäen osalta. Raja tulisi asettaa siten, että Keskuskouluun liitettäisiin alueet jotka jäävät 3 km rajan sisälle. Muutoksella olisi vaikutusta Honkolan koulun kasvun hillitsemiseen sekä niin Honkolan kuin yläkoulun kuljetuskustannuksiin. ratkominen tulee tapahtumaan lukuvuoden aikana,

4 kuitenkin maaliskuuhun 2012 mennessä. (valmistelija sivistysjohtaja Ville Härtsiä, puh ) Sivistysjohtajan ehdotus: Yläkoulujen oppilaaksiottoalueet alkaen ovat seuraavat: Koulunmäen koulun oppilaaksiottoalue: Keskuskoulun ja Mämmen alakoulujen oppilaaksiottoalueet (Kokon oppilasmääräksi ). Honkolan, Konginkankaan, Koiviston ja Sumiaisten koulujen oppilaaksiottoalueet (Telakan oppilasmääräksi ). ratkominen tulee tapahtumaan lukuvuoden aikana, kuitenkin maaliskuuhun 2012 mennessä noudattaen kaupunginvaltuuston päätöstä Honkolan koulun oppilaaksiottoalueen rajat tarkistetaan lukuvuodeksi Käsittely: Päätös: Keskustelun kuluessa Ilkka Kovanen esitti Janne Hyytiäisen kannattamana asian jättämistä pöydälle. Opetuslautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. OPETUS 74 Sivistysjohtajan ehdotus: Yläkoulujen oppilaaksiottoalueet alkaen ovat seuraavat: Koulunmäen koulun oppilaaksiottoalue: Keskuskoulun ja Mämmen alakoulujen oppilaaksiottoalueet (Kokon oppilasmääräksi ). Honkolan, Konginkankaan, Koiviston ja Sumiaisten koulujen oppilaaksiottoalueet (Telakan oppilasmääräksi ). ratkominen tulee tapahtumaan lukuvuoden aikana, kuitenkin maaliskuuhun 2012 mennessä noudattaen kaupunginvaltuuston päätöstä Honkolan koulun oppilaksiottoalue tullaan tarkistamaan viimeistään lu ku vuo deksi

5 Käsittely: Keskustelun kuluessa jäsen Antero Lamminniemi-Puumalainen esitti, että yläkoulujen oppilaak siot to alu eet al kaen ovat seu raavat: Koulunmäen koulun oppilaaksiottoalue: Keskuskoulun ja Konginkankaan ala kou lu jen oppilaaksiottoalueet (Kokon oppilasmääräksi ). Honkolan, Koiviston, Sumiaisten ja Mämmen koulujen oppi laak siotto alu eet (Te lakan oppilasmääräksi ). Tätä ehdotusta kannatti Anna-Riitta Pentinpuro. Koska oli tehty sivistysjohtajan esityksestä poikkeava kannatettu ehdo tus, puheenjohtaja totesi, että asiasta suorite taan äänestys. Puheen johtaja teki seuraavan äänestysesityk sen: Äänestys suorite taan ni menhuutoäänestyksenä. Ne, jotka kannattavat sivistysjohtajan ehdo tusta, äänestävät "JAA" ja ne, jotka kan nattavat Antero Lamminnie mi-puumalaisen eh do tusta ää nes tävät "EI". Äänestysmenettely hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin kaksitoista (12) "JAA"-ääntä (Lii sa Flink, Mari Koistinen, Ilkka Kovanen, Madina Kulla, Alpo Leppä aho, Seppo Nieminen, Mervi Oksanen, Mari Paananen, Timo Pulli, Virva Tikkanen, Ritva Toivainen, Marko Tuhkanen) ja kolme (3) "EI" - ääntä (Janne Hyytiäinen, Antero Lamminniemi-Puumalainen, An na-riitta Pentinpuro). Päätös: Puheenjohtaja totesi, että äänin 12-3 opetuslautakunnan päätökseksi on tullut sivistysjohtajan ehdotus. Janne Hyytiäinen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2010 1. Opetuslautakunta. AIKA 25.11.2010 kello 17:30-20:10. PAIKKA Äänekosken lukio, Mannilantie 4

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2010 1. Opetuslautakunta. AIKA 25.11.2010 kello 17:30-20:10. PAIKKA Äänekosken lukio, Mannilantie 4 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2010 1 Opetuslautakunta AIKA 25.11.2010 kello 17:30-20:10 PAIKKA Äänekosken lukio, Mannilantie 4 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 67 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Asemakadun koulun auditorio, Asemakatu 16, Suolahti. Otsikko Sivu

Asemakadun koulun auditorio, Asemakatu 16, Suolahti. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2010 1 Opetuslautakunta AIKA 16.12.2010 kello 19:00-21:30 PAIKKA Asemakadun koulun auditorio, Asemakatu 16, 44200 Suolahti LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-19:10. PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kasvun ja oppimisen lautakunta. AIKA kello 17:00-19:10. PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta AIKA 16.03.2017 kello 17:00-19:10 PAIKKA Kaupungintalo kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Toissijainen oppilaaksiotto

Toissijainen oppilaaksiotto Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 22.11.2018 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2019-2020 971/12.00.05/2018 KASVOPPI 22.11.2018 63 Kasvun ja oppimisen lautakunnan tulee määrittää kouluihin otet ta vien oppilaiden

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2010 1 Opetuslautakunta AIKA 02.09.2010 kello 17:00-19:25 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 45 Kokouksen

Lisätiedot

Lähikoulun osoittamisen periaatteita:

Lähikoulun osoittamisen periaatteita: Kasvun ja oppimisen lautakunta 71 17.12.2015 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2016-2017 KASVOPPI 71 Perusopetuslain 28 :n 2 momentin mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin lähi kouluun.

Lisätiedot

TALOUDENVAKAUTTAMISEEN LIITTYVIEN PÄÄTÖSTEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI OPETUSLAUTAKUNTA 13.5.2009

TALOUDENVAKAUTTAMISEEN LIITTYVIEN PÄÄTÖSTEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI OPETUSLAUTAKUNTA 13.5.2009 TALOUDENVAKAUTTAMISEEN LIITTYVIEN PÄÄTÖSTEN LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI OPETUSLAUTAKUNTA 13.5.2009 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2 2. ARVIOINNIN PERUSTEET.. 5 3. PROSESSIKUVAUS 5 4. LAPSIIN KOHDISTUVIEN

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1 Opetuslautakunta AIKA 14.01.2010 kello 17:00-19:22 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1. Otsikko Sivu

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2010 1 Opetuslautakunta AIKA 22.04.2010 kello 17:00-19:22 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Talouden vakauttaminen

Talouden vakauttaminen Kaupunginhallitus, julkinen 102 29.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 159 17.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 170 24.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 195 15.06.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 203

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

Lukuvuoden työajat

Lukuvuoden työajat Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 127 Lukuvuoden 2017-2018 työajat Asianro 895/12.00.01/2016 Sivistysjohtaja Matti Sivonen 22.11.2016: Perusopetuslain 23 :n mukaan lukuvuosi alkaa 1. päivänä elokuuta ja

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Opetuspalveluiden talouden tasapainotus

Opetuspalveluiden talouden tasapainotus Opetuslautakunta 24 11.04.2012 Talouden vakauttamisohjelma 2012 OPETUS 24 Kaupunginvaltuuston 12.12.2011 hyväksymän taloussuunnitelman mukaan vuodet 2012-2015 tulevat olemaan kaupungin talouden osalta

Lisätiedot

UUSI ÄÄNEKOSKI PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu

UUSI ÄÄNEKOSKI PÖYTÄKIRJA 8/ Otsikko Sivu UUSI ÄÄNEKOSKI PÖYTÄKIRJA 8/2009 1 Opetuslautakunta AIKA 26.11.2009 kello 17:00-19:15 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone nro 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 72 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA

KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 KOULUKYYTITARJOUSTEN HYVÄKSYMINEN LUKUVUODEKSI 2011-2012 YHDEN VUODEN OPTIOLLA Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset seuraavilta reiteiltä: - Mieskonmäen

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2018 Aika 3.4.2018 klo 18.01-21.44 Paikka Karvian kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Isotalo Aila varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013

LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivistyslautakunta 30 22.06.2011 Sivistyslautakunta 52 22.05.2012 LUKUVUODEN 2011-2012 KOULUKYYTIEN OPTIOISTA PÄÄTTÄMINEN LUKUVUODEKSI 2012-2013 Sivltk 30 Koululaisten kuljetuksista on pyydetty tarjoukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen

Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 2 29.01.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 26.02.2015 Kasvatus- ja opetuslautakunta 39 06.04.2016 Euran yhteiskoulujen hallinnollinen yhdistäminen 23/01.01.00/2015 Kasvope

Lisätiedot

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) 4258 3627 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Kasvatus- ja opetuslautakunta 28 21.04.2015 Kaupunginhallitus 84 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto 16 25.05.2015 Ahmoon koulun yhdistäminen Nyhkälän kouluun ja lakkauttaminen 16/12.00.01/2015 Kasvatus- ja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN

TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 20 29.04.2014 Kunnanhallitus 105 12.05.2014 Kunnanhallitus 124 26.05.2014 TÄYTTÖLUPIEN HAKEMINEN KOULUTOIMEN VIRKOIHIN JA TYÖSOPIMUSSUHTEISIIN TEHTÄVIIN Koulutuslautakunta 29.04.2014

Lisätiedot

lv yht. 8 oppilasta lv yht. 7 oppilasta lv yht. 11 oppilasta lv yht. 13 oppilasta

lv yht. 8 oppilasta lv yht. 7 oppilasta lv yht. 11 oppilasta lv yht. 13 oppilasta Sivistyslautakunta 36 06.04.2017 Kaupunginhallitus 108 24.04.2017 Valtuusto 22 22.05.2017 Valkealahden ala-asteen jatko 1.8.2017 lukien 72/12.00.00/2017 SIV 06.04.2017 36 Valkealahden ala-asteen oppilasmäärä

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta

Koulukuljetusohjeet. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta / /2016. Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta 25 08.03.2016 Koulutuslautakunta 31 12.04.2016 Koulukuljetusohjeet 160/12.02.03/2016 Koulutuslautakunta 08.03.2016 25 Talouspäällikkö Timo Saario Perusopetuslaki määrittelee kriteerit,

Lisätiedot

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN

VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON SÄÄNTÖJEN UUDISTAMINEN Kunnanhallitus 274 11.10.2017 Kunnanhallitus 156 06.06.2018 Kunnanhallitus 191 27.06.2018 Kunnanhallitus 306 05.11.2018 Kunnanhallitus 319 21.11.2018 Kunnanvaltuusto 79 04.12.2018 VEIKKO POHJANPELLON RAHASTON

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULU- KULJETUSOPAS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULU- KULJETUSOPAS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULU- KULJETUSOPAS Opetuslautakunta 23.11.2011 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ...3 Perusopetuslaki 32...3 Oppilaan koulupaikan määräytyminen...3 2 ESIKOULU- JA KOULUKULJETUSTEN

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4.

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 13.4. KEURUUN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA Kaupunginhallitus 82 05.03.2012 Kaupunginhallitus 96 26.03.2012 Valtuusto 9 02.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakenne-työryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Talouden vakauttaminen

Talouden vakauttaminen Kaupunginhallitus, julkinen 102 29.03.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 159 17.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 170 24.05.2010 Kaupunginhallitus, julkinen 195 15.06.2010 Talouden vakauttaminen 2010-2013

Lisätiedot

Entisen Vuolijoen kunnan alue

Entisen Vuolijoen kunnan alue 1 Entisen Vuolijoen kunnan alue Entisen Vuolijoen kunnan alueella sijaitsee kaksi koulua: Otanmäen koulu ja Vuolijoen koulu. Otanmäen koulu, luokat 1 9 Tilanne syksyllä 2015: Otanmäen yläkoulun aineenopetus

Lisätiedot

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua

Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua Kasvatus- ja opetuslautakunta 75 14.11.2016 Länsialueen palveluverkon jatkotarkastelu - yksi vai kaksi yhtenäiskoulua 595/12.00.00.01.00/2013 KOLA 75 Valmistelija/lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kankaan koulun lakkauttaminen

Kankaan koulun lakkauttaminen Kaupunginhallitus 18 29.01.2018 Kankaan koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 25.4.2017 56 Kaupunginvaltuusto on voimassaolevassa päätöksessään 14.6.2010 ( 44) lin jan nut kou lu jen oppilasmäärään

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN KOULUKULJETUSOPAS Kasvun ja oppimisen lautakunta 29.4.2014 2 SISÄLTÖ 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ... 3 Perusopetuslaki 32... 3 Oppilaan koulupaikan määräytyminen... 3 2 ESIKOULU-

Lisätiedot

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille Sivistyslautakunta 52 01.10.2013 Sivistyslautakunta 66 03.12.2013 Kunnanhallitus 288 16.12.2013 Valtuusto 11 17.02.2014 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely 2004-2010 syntyneiden lasten vanhemmille

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 2037/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) 14 Asianro 2037/02.05.00.00/2016 Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäivätoiminnan jen tarkistaminen 1.8.2016 alkaen Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja

Lisätiedot

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen:

Anu Frosterus jätti yhdessä muiden Karkkilan vihreät valtuustoryhmän valtuutettujen kanssa seuraavan valtuustoaloitteen: Kaupunginvaltuusto 42 25.05.2015 Kaupunginhallitus 131 01.06.2015 Vapaa-aikalautakunta 72 10.11.2015 Vapaa-aikalautakunta 7 02.02.2016 Kaupunginhallitus 26 15.02.2016 Kaupunginvaltuusto 11 14.03.2016 Vastaus

Lisätiedot

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen

IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE alkaen IIN KUNNAN KOULUKULJETUSOHJE 1.2.2017 alkaen Perusopetuslaki 32 1 ja 2 mom: Jos perusopetusta tai lisäopetusta saavan oppilaan koulumatka on viittä kilometriä pitempi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan

Lisätiedot

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS

TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS TAIVALKUNNAN JA VAHALAHDEN KOULUJEN TULEVAISUUS K U N TA L A I S I LTA 3. 1 0. 2 0 1 9 K L O 1 8 N O K I A N K A U P U N G I N VA LT U U S TO S A L I 3.10.2019 1 LÄHTÖKOHDAT TARKASTELULLE Nokian kaupungin

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY Tammelan kunta, koulukuljetukset

Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY Tammelan kunta, koulukuljetukset Koulukuljetukset Tammelan kunta - 1(5) PROCOMP SOLUTIONS OY 13.11.2016 Tammelan kunta, koulukuljetukset Koulukuljetukset Tammelan kunta - 2(5) Koulukuljetukset Kouluverkkoselvityksessä on käsitelty vaihtoehtoisia

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten

Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten Lasten ja nuorten lautakunta 24 15.08.2017 Lasten ja nuorten lautakunta 36 25.09.2017 Lappeenrannan kristillinen kasvatus ry:n lausuntopyyntö kristillisen koulun perustamislupaa varten 772/00.04.02.00/2017

Lisätiedot

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi

Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi Varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet lukuvuodeksi 2017-2018 105/30.301/2017 Sivistyslautakunta 19.04.2017 57 Sivistyslautakunta antaa vuosittain varhaiskasvatus- ja koulukuljetusohjeet seu raa vak si

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta

Liite 3 H&M Henricsonin selvitys perusopetuksen kouluverkosta Kaupunginhallitus 36 09.02.2015 Kaupunginhallitus 120 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 39 05.05.2015 Selvitys Paraisten kaupungin perusopetuksen kouluverkosta 1501/12.00.00.01/2014 Kaupunginhallitus 09.02.2015

Lisätiedot

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat.

Karkkilan kaupunki Esityslista 9/ Kasvatus- ja opetuslautakunta klo17:00. Käsiteltävät asiat. Karkkilan kaupunki Esityslista 9/2016 1 04.10.2016 Aika Paikka 04.10.2016 klo17:00 Tuorilan koulu Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 78 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 79 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Aloite esityslistan liitteenä.

Aloite esityslistan liitteenä. Kaupunginhallitus 231 07.09.2015 Sivistys- ja 74 07.10.2015 vapaa-aikalautakunta Kaupunginhallitus 312 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 109 14.12.2015 Valtuustoaloite lasten iltapäivävälipalojen palauttamiseksi

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2018-19 Luokat ja henkilökunta 4A Jaana Hekkanen, 4B Antti Ranta, 4F Niina Siltari, 4H Petri Korpi 3B Saku-open sijainen, 3C Susanna Hasiwar, 3D Annukka Goman laaja-alainen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26

1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26 Koulukysely oppilaiden huoltajille 1. Missä koulussa lapsesi on tai mihin kouluun esikoululaisesi on menossa? Vastaajien määrä: 26 1/11 2/11 N Prosentti Hirvijärvi 0 0 Jurvan yhtenäiskoulu 0 0 Kangas 0

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa.

Kaupunginhallitus merkitsee hallinto-oikeuden päätökset tietoonsa. Kaupunginhallitus 6 16.01.2017 Kaupunginhallitus 15 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 1 29.01.2017 Kunnallisvalitus / Outi McDonald, Olli Mustonen 1635/33/2012, 553/10/2010 KH 16.01.2017 6 Helsingin hallinto-oikeus

Lisätiedot

Joukkoliikenteen kehittäminen

Joukkoliikenteen kehittäminen 1 Joukkoliikenteen kehittäminen Kaupungininsinööri Päivi Pekkanen 2 Yleistä paikallisliikenteestä Joukkoliikenteen kustannukset vuonna 2017 n. 1,05 M, 2018 0,87 M Kalusto: 5 isoa ja 3 pientä autoa Vuodessa

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta 26 11.04.2017 Kaupunginhallitus 95 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 37 09.05.2017 Varhaiskasvatuksen uudet asiakasmaksuperiaatteet 1.8.2017 alkaen 90/02.05.00.00/2017 Sivistyslautakunta

Lisätiedot

REHTOREIDEN LAUSUNNOT OPPITUNTIEN PITUUDEN JA JAKSOJÄRJESTELMÄN YHTENÄISTÄMISESTÄ

REHTOREIDEN LAUSUNNOT OPPITUNTIEN PITUUDEN JA JAKSOJÄRJESTELMÄN YHTENÄISTÄMISESTÄ LIITE REHTOREIDEN LAUSUNNOT OPPITUNTIEN PITUUDEN JA JAKSOJÄRJESTELMÄN YHTENÄISTÄMISESTÄ Yhteiskoulun rehtori Timo Hakulisen lausunto 30.1.2017: Oriveden yhteiskoulun rehtorin lausunto: Lausunto koskee

Lisätiedot

PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kaupungihallituksen kokoushuone 115. Otsikko Sivu

PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kaupungihallituksen kokoushuone 115. Otsikko Sivu ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Kasvun ja oppimisen lautakunta AIKA 27.03.2014 kello 17:00-19:30 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, kaupungihallituksen kokoushuone 115 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Lisätiedot

Konginkankaan koulu lukuvuonna

Konginkankaan koulu lukuvuonna Konginkankaan koulu lukuvuonna 2016-2017 Tiedote kotiin Kasvun ja oppimisen lautakunnan puh.joht. Seppo Ruotsalainen 040 510 6806 Koulun johtokunnan puheenjohtaja Jari Halttunen 040 779 1029 Kaupungin

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös

Oheismateriaali: sivistyslautakunnan päätös Kunnanhallitus 385 21.11.2016 Kunnanhallitus 404 05.12.2016 Sivistyslautakunnan päätös 26.10.2016 81 (Varhaiskasvatuksen, esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2017-2018),

Lisätiedot

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna

Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ- ja loma-ajat lukuvuonna Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatusvaliokunta 57 26.10.2017 70 14.12.2017 Kauniaisten suomenkielisen esiopetuksen, perusopetuksen ja lukion työ-

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ ORIVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 16 AIKA 29.10.2014 klo 18:00-19:43 PAIKKA Kultavuoren koulu, Koulutie 20 Tilaisuuden aluksi vs. kasvatus- ja opetusjohtaja Pirkko Hynninen esittäytyi johtokunnille.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Koulu- ja varhaiskasvatuspalveluverkkotyöryhmän perustaminen 489/40.400/2017 KH 498 Selostus: Sivistyslautakunta on 5.10.2017 154 päättänyt, että sivistyslautakunta esittää kaupunginhallitukselle koulu-

Lisätiedot

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi

METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2017-18 Luokat ja henkilökunta 3 A Jaana Hekkanen, 3B Leena Helanen, 3F Niina Siltari, 3H Petri Korpi 4B Timo Fordell, 4C:n opettajan nimi vahvistuu maanantaina

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin henkilöstörakenne toimialoittain Tähän tarvittaessa otsikko

Äänekosken kaupungin henkilöstörakenne toimialoittain Tähän tarvittaessa otsikko Äänekosken kaupungin henkilöstörakenne toimialoittain 1.12.2009 Tähän tarvittaessa otsikko 1 KESKUSHALLINTOPALVELUT (vakanssit yht. 107) Kaupunginjohtaja Hannu Javanainen Apulaiskaupunginjohtaja Heli Orenius

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen

Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1. Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen Ulvilan kaupunki Ote pöytäkirjasta 1 Tekninen lautakunta 89 09.12.2014 Vanhankylän alakoulun laajennus- ja peruskorjaustyön suunnitelmaluonnosten hyväksyminen 42/10.03.02.00/2014 Tekninen lautakunta 89

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 258 05.11.2012 Kaupunginvaltuusto 69 12.11.2012 Veroprosenttien määrääminen vuodelle 2013 141/02.02/2012 KHAL 258 Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Valmistelija / lisätietojen

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Oppilaskuljetusopasta sovelletaan lv. 2015-2016 alkaen.

Oppilaskuljetusopasta sovelletaan lv. 2015-2016 alkaen. Kasvun ja oppimisen ltk 29.4.2014 Liite nro 1 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGIN OPPILASKULJETUSOPAS Oppilaskuljetusopasta sovelletaan lv. 2015-2016 alkaen. 2 SISÄLTÖ 1 KOULUMATKOJA KOSKEVA LAINSÄÄDÄNTÖ... 3 Perusopetuslaki

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Särkilahden koulun lakkauttaminen lukien 39/40/400/2015 SL 12

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Särkilahden koulun lakkauttaminen lukien 39/40/400/2015 SL 12 Sivistyslautakunta 12 22.01.2015 Sivistyslautakunta 64 24.03.2015 Särkilahden koulun lakkauttaminen 1.8.2015 lukien 39/40/400/2015 SL 12 Selostus: Särkilahden koulussa on 18 oppilasta kevätlukukaudella

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70

Espoon kaupunki Pöytäkirja 70 09.04.2018 Sivu 1 / 1 827/2015 12.01.00 56 21.3.2018 70 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muuttaminen 1.8.2018 alkaen: varhennettu kielenopetus ja yläkoulun B1-kielen lisätunti (Pöydälle 21.3.2018)

Lisätiedot

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa

Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa Kasvatus- ja opetuslautakunta 14 27.01.2016 Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginvaltuusto 17 17.02.2016 Varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoidosta annetun asetuksen muutokset päivähoidossa 1242/05.10.00/2013

Lisätiedot

Äänekosken kaupungin johtamisjärjestelmä ja konsernirakenne

Äänekosken kaupungin johtamisjärjestelmä ja konsernirakenne Kaupunginhallitus 2.4.2012 liite nro 2 (1/15) Kaupunginvaltuusto 10.4.2012 liite nro 2 (1/15) Valm.Heli Möller Äänekosken kaupungin johtamisjärjestelmä ja konsernirakenne Miksi uudistusta tarvitaan Koko

Lisätiedot

KOULUPÄIVÄN ALKAMIS- JA PÄÄTTYMISAIKOJEN MUUTTAMINEN SYNKRONIIN JOUKKO- JA REITTILIIKENTEEN AIKATAULUJEN KANSSA

KOULUPÄIVÄN ALKAMIS- JA PÄÄTTYMISAIKOJEN MUUTTAMINEN SYNKRONIIN JOUKKO- JA REITTILIIKENTEEN AIKATAULUJEN KANSSA LIITE 119, Sivistyslautakunta 29.11.2017 280 LIITE 203 Kunnanhallitus 23/12.12.2017 569 Keminmaan kunta PÖYTÄKIRJA Sivistyspalvelut 27.11.2017 KOULUPÄIVÄN ALKAMIS- JA PÄÄTTYMISAIKOJEN MUUTTAMINEN SYNKRONIIN

Lisätiedot