Tekninen ja ympäristötoimiala Tekninen johtaja Jäähallikonseptin kehityshanke

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen ja ympäristötoimiala Tekninen johtaja Jäähallikonseptin kehityshanke"

Transkriptio

1 ASIA Jäähallikonseptin kehityshanke ASIANOSAISET Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy SELOSTUS ASIASTA Äänekoskelle ollaan suunnittelemassa uutta harjoitusjäähallia. Tavoitteena on rakentaa Suomen ensimmäinen ympäristöystävällinen, energiatehokas ja hiilidioksidia kylmäaineena käyttävä jäähalli. Hankkeen tavoitteena on kehittää energiajäähallikonseptia. Konseptissa määritellään tekniset ratkaisut, joilla jäähallin peruskonseptia voidaan parantaa siten, että jäähalli muuttuu energiankuluttajasta energiantuottajan suuntaan. Tarkastelun piiriin kuuluvat hallin kylmäkoneisto, vaippa, olosuhteet, uusiutuvan energian lähteet sekä lauhteen optimaalinen hyödyntäminen lähiympäristössä (uimahalli, koulu, urheilukenttä, ym.). Kokonaisuutena jäähalli tulee olemaan teknisiltään ratkaisuiltaan kansainvälisesti merkittävä. Uuden jäähallihankkeen toteuttamisen mahdollistaminen ajatellulla tekniikalla edellyttää laajamittaisen tutkimustyön tekemistä. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on yksi Euroopan johtavista tutkimus- ja teknologiaorganisaatioista, joka tuottaa tutkimus- ja innovaatiopalveluita julkiselle sektorille. Äänekosken kaupungin hankintayksikkö on päätynyt suorahankintamenettelyyn, koska muita vaihtoehtoisia ratkaisua ei ole. Tutkimustyötä ei kilpailuteta, koska tavanmukainen kilpailuttaminen ei ole hankkeen erityinen laatu huomioon ottaen perusteltua. Perusteet hankinnan kilpailuttamatta jättämiselle on edellä mainitusta syystä oikeutettu. Hankinta voidaan toteuttaa suorahankintana soveltaen hankintayksikön määrittelemiä pienhankintojen suorahankintaperusteita hankintayksikön hankintaohjeiden mukaisesti. Äänekosken kaupungin tilapalvelut voi valita suorahankinnan myös siksi, koska teknisestä ja yksinoikeuden suojaamiseen liittyvästä syystä vain tietty toimittaja voi toteuttaa hankinnan ja koska järkeviä tai vaihtoehtoisia ja korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta. Lisäksi kyseisessä hankinnassa on huomioitava, että hankinta tehdään vain tutkimusta, kokeilua, tuotekehitystä tai tieteellistä tarkoitusta varten eikä kyseessä ole massatuotanto tavaran valmistamisen taloudellisen kannattavuuden varmistamiseksi tai tutkimus- ja kehityskustannusten kattamiseksi.

2 Äänekosken kaupunki on luopumassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä. Lisäksi Äänekosken kaupungilla on tavoitteena allekirjoittaa energiansäästösopimus. Näistä syistä johtuen Äänekosken kaupungin tilapalvelut miettivät uusia ratkaisuja, jotka mm. lisäävät kaupungin houkuttelevuutta. VTT:n kautta Äänekosken kaupunki saa hyödynnettyä sen laaja-alaista tutkimusja kehitystoimintaa, mitä muualta Suomesta ei löydy. Yhteistyössä VTT:n kanssa on mahdollista vaikuttaa ympäristövaikutuksien ja hiilijalanjäljen pienentämiseen, mitä energiatehokkuussopimukset vaativat. Lisäksi energiasäästösopimuksella on olennainen rooli kansallisessa ilmasto- ja energiastrategiassa, joka vastaa Suomelle asetettuihin kansainvälisiin sitoumuksiin ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. Nyt suunniteltavat ratkaisut pienentävät oleellisesti rakennuksen energian aiheuttamia käyttökustannuksia. Jäähalli tulee käyttämään ympäristöystävällisiä menetelmiä sekä uusiutuvia energiamuotoja, kuten maa- ja aurinkolämpöä. Hankkeessa suoritetaan seuraavat tutkimuskohteet: 1. Määritetään vertailujäähallin energiankulutukset 2. Määritetään harjoitusjäähallin vaipan vaikutus jäähallin energiataseeseen 3. Selvitetään hiilidioksidikylmäkoneiston (CO 2 ) lauhdutusenergian tuotto ja energiatehokkuus 4. Tarkastellaan mahdollisuuksia hyödyntää jäähallin ylijäämälämpöä viereisissä kiinteistöissä 5. Tarkastellaan mahdollisuuksia hyödyntää jäähallin ylijäämälämpöä sähköenergian tuottamiseen ORC-laitteiston avulla Tämän hankinnan arvo on kansallisen kynnysarvon alittava. Uuden lainsäädännön myötä palveluiden hankintojen kansallinen kynnysarvo on euroa alkaen. Lainsäädäntö perustuu EU:n julkisia hankintoja koskeviin direktiiveihin. Toimittajaa pyydetään vahvistamaan tilaus kirjallisesti, jossa tilauksen ehdot esitetään tilausvahvistuksessa tai muussa siihen rinnastettavassa asiakirjassa. Taloushallinnon ohjeet edellyttävät, että tilaukset dokumentoidaan. Tutkimustyön tulokset ovat salattavia Suolahden jäähallin valmistumiseen asti ja kunnes niiden julkisuudesta toisin päätetään. Projektin osapuolet sopivat keskenään projektinaikaisesta luottamuksellisuudesta ja salassapidosta. Tulosten salassapitoa voidaan jatkaa projektin päättymisen jälkeen kohtuullisen ajan hyödyntämistoimien valmistelua ja mahdollisia suojaamistoimia varten. Vedottaessa erityisiin perusteisiin on hankinnasta aina tehtävä kirjallinen hankintapäätös.

3 PERUSTELU PÄÄTÖS Hallintosääntö 68 Päätän tilata Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:ltä suorahankintana jäähallikonseptin kehityshankkeen, jonka tavoitteena on rakentaa Suomen ensimmäinen ympäristöystävällinen, energiatehokas ja hiilidioksidia kylmäaineena käyttävä jäähalli. Hankinnan kokonaisarvo on päivätyn tarjouksen mukaisesti , alv 0 %, joka laskutetaan kahdessa osassa, vuonna 2017 työn alkaessa , sekä vuonna 2018 kirjallisen raportin valmistuessa ALLEKIRJOITUS Tekninen johtaja Tommi Rautjärvi Tämä asiakirja on sähköisesti allekirjoitettu. PÄÄTÖS NÄHTÄVÄNÄ Päätös on nähtävänä Äänekosken kaupungin verkkosivuilla alkaen. LISÄTIETOJA Jakelu Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy/ Knuuti Antti Virmanen Antti Tuononen Matti Hämäläinen Tapani Heikkilä Aleksi Saarela Hannu Karppinen Jukka

4 Tiedoksianto asianosaiselle () Lähetetty tiedoksi kirjeellä (kuntalaki 95 ) Annettu postin kuljetettavaksi, pvm/tiedoksiantaja () Luovutettu asianosaiselle Paikka, pvm ja tiedoksiantajan allekirjoitus (x) Muulla tavoin, miten sähköpostilla / RT Asianosainen Teknologian tutkimuslaitos VTT Oy Asianosainen Vastaanottajan allekirjoitus

5 OIKAISUVAATIMUSOHJE HANKINTALAIN 25 :N MUKAISISSA, KANSALLISET KYNNYSARVOT ALITTAVISSA HANKINNOISSA (kunnat) 1 Kansallisen kynnysarvon alittavissa hankinnoissa tehtyyn kunnan viranomaisen (hankintayksikkö) päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä annettuun ratkaisuun tyytymätön voi tehdä hankintayksikölle hankintalain 132 :ssä tarkoitetun vaatimuksen hankintaoikaisusta tai kuntalain 134 :ssä tarkoitetun oikaisuvaatimuksen. Oikaisua koskevan vaatimuksen voi tehdä tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas eli se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi lisäksi tehdä kunnan jäsen. Määräaika oikaisua koskevien vaatimusten tekemiselle: Oikaisua on vaadittava 14 päivän kuluessa siitä, kun oikaisuvaatimuksen tekijä on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Sähköistä tiedoksiantoa käytettäessä hankintapäätös katsotaan saaduksi tiedoksi kolmantena päivänä sen lähettämisestä. Jos tiedoksianto toimitetaan postitse kirjeellä vastaanottajalle, vastaanottajan katsotaan saaneen asiasta tiedon seitsemäntenä päivänä sen lähettämisestä, jollei tiedoksiannon näytetä tapahtuneen myöhemmin. Käytettäessä todisteellista tiedoksiantotapaa, tiedoksianto katsotaan tapahtuneeksi saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa (Kuntalain :t (410/2015)) Hankintaoikaisun ja oikaisuvaatimuksen sisältö: Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Valitukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi. Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Toimitusosoite: Hankintaoikaisuvaatimus toimitetaan hankintayksikölle kirjeitse tai sähköpostitse seuraavilla osoitteilla: Hankintayksikön yhteystiedot: Äänekosken kaupungin tekninen lautakunta Postiosoite: Hallintokatu 4, Äänekoski Sähköposti: tekninen.hallinto@aanekoski.fi 1 Kansallisen kynnysarvon suuruus on: (alv 0 %) tavarat ja palvelut terveydenhoito ja sosiaalipalvelut rakennus ja käyttöoikeusurakat

JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Siun soten vammaispalveluiden tilaamien kehitysvammaisten lasten ja nuorten kesäkerhokuljetusten hankinta

JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1. Siun soten vammaispalveluiden tilaamien kehitysvammaisten lasten ja nuorten kesäkerhokuljetusten hankinta JOENSUUN KAUPUNKI Viranhaltijapäätös 1 Teknisen keskuksen johtaja 6.6.2019 7 Hakija/asianosainen Logistiikkapalvelut Muuntamontie 6 80100 Joensuu 3767/02.08.00/2019 Asia Päätöksen perustelut Siun soten

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-902 Kaskitie välillä Pajalantie-Seutulantie ja Seutulantie väillä Kaskitie-Arolantie kunnallistekniikan rakentaminen, työnaikainen suunnittelu Lähtökohdat

Lisätiedot

Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Talousjohtaja hankintapäätös

Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Talousjohtaja hankintapäätös Tuusulan kunta Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) TUUDno-2017-1315 Kehittämisverkostojen viherhankinnat Esittely ja hankinnan kohde Tuusulan alueellisissa kehittämisverkostoissa on noussut esille asukkaiden

Lisätiedot

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1356/2018. Geodeetti HANKINTAPÄÄTÖS, VYÖHYKEHINTASELVITYKSEN PÄIVITTÄMINEN

KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1356/2018. Geodeetti HANKINTAPÄÄTÖS, VYÖHYKEHINTASELVITYKSEN PÄIVITTÄMINEN KANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1356/2018 Geodeetti 22.10.2018 1 8 HANKINTAPÄÄTÖS, VYÖHYKEHINTASELVITYKSEN PÄIVITTÄMINEN Tekninen keskus, geodeetti Juha Iivonen 18.10.2018 Kangasalan kaupunki

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1347 3D mittauslaitteen hankinta Asianosainen: Garum Oy, Vuorimiehenpuistikko 6, 00140 Helsinki (1844484-9). YTJ (Yritys- ja yhteistietojärjestelmä),

Lisätiedot

Konsernipalvelut. Tilapalvelupäällikkö

Konsernipalvelut. Tilapalvelupäällikkö NOKIAN TERVEYSKESKUKSEN ALA- JA YLÄSAIRAALARAKENNUSTEN RAKENNUS- JA LVIS-TEKNINEN KUNTOTUTKIMUS, SISÄILMATUTKIMUS, AHA- KARTOITUS SEKÄ ELINKAARILASKELMA Asia Tilapalvelu on pyytänyt tarjouksia Nokian terveyskeskuksen

Lisätiedot

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1344/2017. Kaavoitusarkkitehti

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1344/2017. Kaavoitusarkkitehti Kaavoitusarkkitehti 7.12.2017 1 121 KESKUSTAN 3D-MALLI Kangasalan keskustassa on vireillä useita merkittäviä rakennushankkeita, jotka tulevat muuttamaan keskustan kaupunkikuvaa. Tulevaisuuden suunnitelmien

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-1579 Pohjoisväylä (Mt 1456) plv 10-620 Helsingintie plv 10-180 rakennusurakan kilpailuttamisen, turvallisuuskoordinaattorin tehtävien sekä työn rakennuttamisen

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019)

Toimitilajohtaja Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Asia Myllylän koulun peruskorjaus / arkkitehti - ja pääsuunnittelijan (181 / 2019) Vireillepanija Päätös ja perustelut Myllylän koulun peruskorjauksen toteuttaminen edellyttää arkkitehtija pääsuunnittelupalvelujen

Lisätiedot

Veriviljelyautomaatti

Veriviljelyautomaatti ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-

Lisätiedot

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Perusterveydenhuollon ja vanhusten laitoshoidon Päätös 1 (7) Hammaslääkärityövoiman vuokraaminen Keiteleen hammashoitolaan Hankintapäätökset 6 / 2019 Valmistelija(t) hallintosihteeri Merja Harju, puh. 044 7171213 sähköpostiosoite: Merja.Harju@kuh.fi

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi, p , sirpa.marjoniemi(at)ylasavonsote.fi

Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa Marjoniemi, p , sirpa.marjoniemi(at)ylasavonsote.fi Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 50/02.08.03.01/2019 Lääkäripalvelujen hankinta Iisalmen terveyskeskukseen Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: avovastaanottojen päällikkö Sirpa

Lisätiedot

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting

Tiera Pöytäkirja 6/ (10) vp testauslautakunta Aika , klo 13:45-13:59. Käsitellyt asiat. 27 Legal validity of the meeting Tiera Pöytäkirja 6/2016 1 (10) Aika 20.01.2016, klo 13:45-13:59 Paikka Burj Dubai Käsitellyt asiat 27 Legal validity of the meeting 28 Inspection of meeting minutes 29 Ei julkinen 30 Test team dp 2 31

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1193 Teräsmateriaalien säilytyshyllyt YTJ (yritys- ja yhteisötietojärjestelmä), LIITE 1 Asianosainen: Lipu Oy (0680756-9), Majakkaniemi 30, 57200

Lisätiedot

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Toimitilapäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1046 Kansalaisopiston vesikattourakka Hankinta sisältää Kaukametsän kansalaisopiston vanhan huopakaton purkamisen ja uuden huopakaton rakentamisen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Pelastusjohtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Pelastusjohtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1534 Moottorikelkan hankinta Kajaanin kaupunki/ Kainuun pelastuslaitos pyysi 23.10.2017 päivätyllä tarjouspyynnöllä tarjouksia pelastustoimen käyttöön

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1105 Peuraniemen jätevedenpuhdistamo KL-liitos 2017 Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi tarjouksia Peuraniemen jätevedenpuhdistamon kaukolämpösiirtimen

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Perusturvalautakunta 25.02.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-994 Silta- ja pylväskääntönostimet Asianosainen: Oy Machine Tool Co, Teerikukonkuja 4, 00700 Helsinki (ALV nro FI24245774 ja Y-tunnus: 2424577-4).

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1242 Toimistokalusteiden hankinta Asianosainen: Konttorikolmio Oy, Kuurnantie 7, 87200 Kajaani (0876646-5). Konttorikolmio Oy on valittu Kainuun

Lisätiedot

Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta

Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (7) Kapillaarielektroforeesilaitteen hankinta Hankinnan kuvaus ISLABin genetiikan laboratoriotutkimukset on keskitetty Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioon,

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-58 Jokirinteen oppimiskeskus, rakennuttaminen, Juristin palvelut Hankinnan kohde Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennuttajakonsultiksi valittiin kunnanhallituksen

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1025 Työkalujen esiasettelulaite Asianosainen: Kainuun Pultti Oy, Timperintie 14, 87400 Kajaani (0434233-1) Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1019 Yhdistelmäkone, suojasermit ja työkalujen paikat Asianosainen: Tools Finland Oy / Tools Kajaani, Timperintie 13, 87400 Kajaani (Y-tunnus: 2446396-6).

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1115 UV-LAITTEEN HANKINTA KAJAANIN VEDEN LEHTIKANKAAN VESITORNILLE Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 27.6.2017 tarjousta Lehtikankaan vesitornin

Lisätiedot

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kajaanin Veden verkostopäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-572 Otanmäen venttiilikaivon hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi tarjouksia Otanmäen venttiilikaivosta kolmelta venttiilikaivovalmistajalta

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1290 Raepuhalluskaapin hankinta YTJ (Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä) Finnblast Oy, LIITE 1 Asianosainen: Finnblast Oy, Keskuskatu 22, 92350 Revonlahti

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1326/2016. Ympäristöpäällikkö

KANGASALAN KUNTA PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro TE 1326/2016. Ympäristöpäällikkö Ympäristöpäällikkö 22.9.2017 1 11 KANGASALAN KIRKKOJÄRVEN HOITOKALASTUS NUOTTAAMALLA 2017 Kirkkojärvi -työryhmän kokouksessa 10.11.2016 päätettiin rahoituksen hakemisesta hoitokalastushankkeen toteuttamiseksi.

Lisätiedot

KUNTATOIMISTO -ASIANHALLINTAJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN. Konsernipalvelut, hallintojohtaja Hanna Vuojela:

KUNTATOIMISTO -ASIANHALLINTAJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN. Konsernipalvelut, hallintojohtaja Hanna Vuojela: KUNTATOIMISTO -ASIANHALLINTAJÄRJESTELMÄN PÄIVITTÄMINEN Asia, hallintojohtaja Hanna Vuojela: Nokian kaupungissa on ollut käytössä pitkään KuntaToimisto - asianhallintajärjestelmä diaarin, asianhallinnan,

Lisätiedot

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

OIKAISUVAATIMUSOHJEET Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa.

Lisätiedot

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös

Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kaupunkitekniikan johtaja Hankintapäätös Järvenpää Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) JARDno-2017-400 Kartanonpuiston toimintapaikka, vaihe 1 / hankinta Järvenpään kaupunki on kilpailuttanut Kartanonpuisotn toimipaikan rakentamisurakan. Hankinta

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-938 Oppi rakennusten rikosilmoitinjärjestelmä muutokset Asianosainen: Stanley Security Oy, PL 47, 00521 Helsinki (1936772-6). Kajaanin kaupungin

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1122 Vesisäiliöiden automaatiopäivitys koskien desinfiointilaitteistoa Kajaanin Vesi -liikelaitos hankkii vesisäiliöiden yhteyteen tehtävien

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

Keskushallinto Kaupunginjohtaja Niskasen talon purku-urakka

Keskushallinto Kaupunginjohtaja Niskasen talon purku-urakka ASIA Niskasen talon purku-urakka ASIANOSAISET SELOSTUS ASIASTA Ahosen Eristys- ja rakennuspalvelu Oy, Delete Finland Oy, Democon Service Oy, Maamerkki Infra Oy, Maanrakennus T. Mäkelä Oy, Porin PSV Oy,

Lisätiedot

Kuvantamispalveluiden esimies, p s-posti:

Kuvantamispalveluiden esimies, p s-posti: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 50/02.08.03.01/2019 Päätös mammografiakoulutuksen hankkimisesta Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: Riitta Asikainen, Kuvantamispalveluiden esimies,

Lisätiedot

DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin

DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin 1 (6) DELFIA Xpress laitteisto sikiön kehityshäiriöiden seulontoihin Hankinnan kuvaus Itä-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän sikiöseulonnat on keskitetty Kuopion Savotalon laboratorioon.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Kajaanin Veden käyttöpäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) KA JDno-2017-1363 Linnanharjun vedenottamon kiinteän varavoiman hankinta Kajaanin Vesi -liikelaitos pyysi 24.8.2017 Kajaanin kaupungin sähköisen tarjouspalvelun

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Suunnittelupäällikkö Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1314 Matkakeskuksen liikennejärjestelyjen katu- ja rakennussuunnitelmien laatiminen Kajaanin kaupungin ympäristötekninen toimiala / aluesuunnittelu

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2018-713 Veikkolan talvihoitourakka lisätyö 3 (3/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 14.6.2018 92 päättänyt valita Veikkolan

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1541 Kassapäätejärjestelmän hankinta YTJ - Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä, LIITE 1 YTJ VERO Verovelkarekisteri, LIITE 2 Asianosainen: Kassatiimi,

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Hallintojohtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Hallintojohtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2019-48 TIJO - tietojohtamisen verkostohanke kunnissa FCG, Kuntaliitto ja Kunnan Taitoa tarjoavat kunnille mahdollisuuden osallistua tietojohtamisen verkostohankkeeseen.

Lisätiedot

Porin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 5) Kaupunkisuunnittelupäällikkö Hankintapäätös

Porin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 5) Kaupunkisuunnittelupäällikkö Hankintapäätös Porin kaupunki Ote viranhaltijapäätöksestä 1 ( 5) PRIDno-2019-141 Mikkolan kaavahankkeiden kaupalliset selvitykset Porin Mikkola on alueellisesti merkittävä kaupallisten palveluiden keskittymä, Porin ja

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta kunnallisvalituksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Tekninen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1509 Suurkuvatulostimen hankinta Kajaanin kaupungilla on käytössä Oce ColorWave 600 -suurkuvatulostin, joka on hankittu vuonna 2009. Koneen tulostinajurin

Lisätiedot

TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA

TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA TULOSPALKKIOJÄRJESTELMÄN VALMISTELUN KONSULTOINTIPALVELUIDEN HANKINTA Asia Vs. henkilöstöpäällikkö Tuomas Erkkilä ja erityisasiantuntija Terttu Haataja: Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava hankinta.

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1371 Henkilöauton hankinta opetuskäyttöön. YTJ (Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä), Helkama-Auto Oy, LIITE 1 Asianosainen: Helkama-Auto Oy, Lautamiehentie

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalipalvelupäällikkö, psykososiaalisen tuen palvelulinjan päällikkö

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Sosiaalipalvelupäällikkö, psykososiaalisen tuen palvelulinjan päällikkö Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Päivätoiminnan hankinta pienhankintana: Symbolon Oy TRE:403/02.07.01/2018 Lisätietoja päätöksestä Palvelulinjan päällikkö, sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Leppävirta PK / Julkinen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Leppävirta PK / Julkinen Päätös 1 (7) Hankintapäätökset 2 / 2018 Suorahankintapäätös: Geriatripalveluiden hankinta,, Rautavaara K7295 Valmistelija toimitusjohtaja Jari Lukkarinen, puh. 71301 jari.lukkarinen@kuh.fi Hankintaesitys

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kiinteistöinsinööri Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kiinteistöinsinööri Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-708 Trimble Locus - tietojärjestelmän VETUMA tunnistautumispalvelun päivitys Suomi.fipalveluun Trimble Locus -tietojärjestelmällä ylläpidetään Kajaanin

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Strategiajohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Strategiajohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (5) Tampereen strategian sisällön visualisoinnin infografiikkapalvelun hankinta TRE:6094/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Strategiajohtaja Reija Linnamaa, puh.

Lisätiedot

Porin kaupunki. Päiväys

Porin kaupunki. Päiväys Päiväys 22.05.2018 1/2 Hankintayksikkö Päätös Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö Purku-urakka Puunaulakatu 6 B nimisen kiinteistön purkutyöt Hankinnan kohde: Hankinta koskee Karjaranta kaupunginosan alueella

Lisätiedot

Terveyspalveluiden johtaja Hankinta oli jaettu kahteen osaan:

Terveyspalveluiden johtaja Hankinta oli jaettu kahteen osaan: Salon kaupunki Viranhaltijapäätös Terveyspalveluiden johtaja 9.7.2019 1 Hankinta Koululaisten optikko- ja silmälääkäripalveluiden hankinta 1447/02.08.00.02.00/2019 Valmistelija: terveyden edistämisen koordinaattori

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Päivystys OK / Julkinen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Päivystys OK / Julkinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Hankintapäätökset 3 / 2018 Hankintapäätös: Videolaryngoskopian hankinta, Päivystys OK151, 3901 päivystyspoliklinikka Valmistelija(t) osastonhoitaja Anja Mönkkönen,

Lisätiedot

Muutoksenhakuosoitukset

Muutoksenhakuosoitukset Muutoksenhakuosoitukset Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen yksikkö VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 75/2017

Tehostetun palveluasumisen yksikkö VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 75/2017 Tehostetun palveluasumisen yksikkö VIRANHALTIJAPÄÄTÖS 75/2017 Palvelukoti Vuokko Osastonhoitaja Pirjo Hänninen Tervontie 10 72210 Tervo Puhelin 044 7499260 YLÄ- JA ALARAAJOJEN KUNTOUTUSLAITTEEN HANKINTA

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2017

Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspvm 22.8.2017 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1868/02.08.00/2017 Infrayksikön infran rakentaminen - toimintayksikön esimies Otsikko Länsiväylän - Tuorsniementien

Lisätiedot

Tilapalvelukoordinaattorin palveluiden osto Iisalmen kaupungilta v. 2019

Tilapalvelukoordinaattorin palveluiden osto Iisalmen kaupungilta v. 2019 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 151/01.01.01/2016 Tilapalvelukoordinaattorin palveluiden osto Iisalmen kaupungilta v. 2019 Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: tukipalvelupäällikkö

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 ( 6) KIRDno-2017-244 : Kt 51 eteläinen aluehoitourakka lisätyö 7 (4/2018) Hankinnan kohde Kuntatekniikan lautakunta on kokouksessaan 31.8.2017 15 valinnut kantatien

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2018

Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspvm 9.5.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro TELA/831/10.03.01/2015 Infrayksikön infran rakentamisen toimintayksikön esimies Otsikko Liukuvalettavien reunakivien

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA KULTTUURISETELEIDEN/-ETUJEN HANKINTA HENKILÖSTÖLLE

LIIKUNTA- JA KULTTUURISETELEIDEN/-ETUJEN HANKINTA HENKILÖSTÖLLE LIIKUNTA- JA KULTTUURISETELEIDEN/-ETUJEN HANKINTA HENKILÖSTÖLLE Asia Työhyvinvointikoordinaattori Eeva Nieminen 7.1.2019: "Nokian kaupunginvaltuusto on päättänyt 10.12.2018 105 vuoden 2019 talousarviokäsittelyn

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Kunnossapitopäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-380, teräskaiteen valmistus ja asennus kuntoportaisiin. Hankinnan kohde Teräskaiteen valmistus ja asennus Jerikonmäen kuntoportaisiin. Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) Vapaan sivistystyön ja taiteen perusopetuksen rehtori Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (7) KIRDno-2017-480 Musiikkiopiston pianohankinta/ tarjouskilpailun ratkaiseminen Hankinnan kohde Musiikkiopiston pianot Tarjouspyyntö ja hankintamenettely Kirkkonummen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (6) Neurokeskus OK / Julkinen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (6) Neurokeskus OK / Julkinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (6) Omnitract-osien hankinta, Neuro- ja sydänkeskuksen leikkausyksikkö B4331 Hankintapäätökset 9 / 2018 Valmistelija(t) osastonhoitaja Seija Ronkainen, seija.ronkainen@kuh.fi,

Lisätiedot

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Muutoksenhakukielto :t 35-38, 42-43 Muutoksenhakukielto Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksistä jotka koskevat - yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 91 ) - virka- tai työehtosopimuksen

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Kiinteistöhallinto OK062 81/ Julkinen

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Kiinteistöhallinto OK062 81/ Julkinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Päätös 1 (7) Hankintapäätös: KYS uudistuu -projekti, opastussuunnittelu suorahankintana Hankintaesitys Hankinnan kohteen kuvaus Perustelut suorahankinnalle Hankintamenettelyn

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Koulutusliikelaitoksen johtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-1026 Käsivarsirobotti (robotiikka-automaatiota Kainuuseen hanke A71616) Asianosainen: Posicraft Oy, Viljanmaantie 4C, 16300 Orimattila (0955680-6).

Lisätiedot

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,

Lisätiedot

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon

Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (6) Hankinta- ym. sopimukset 1 / 2018 Sähköisten rakennuslupadokumenttien siirto Lupapiste-arkistoon Selostus ja perustelu Kuopion kaupungilla on skannattuja rakennuslupadokumentteja

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-1008 Gesterbyn Suomenkielisen koulun rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus sekä sisäilmatutkimus Hankinnan kohde Gesterbyn Suomenkielisen koulun

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kiinteistöinsinööri Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) Kiinteistöinsinööri Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 (5) KA JDno-2017-601 GNSS-satelliittivastaanottimen ja mittauskaluston ohjelmistopäivitysten hankinta Kajaanin kaupunki käyttää maastomittauksessa Trimblen valmistamia

Lisätiedot

Hankintapäätös 1 (5) Aluesuunnittelun vastuualue, johtaja 4 / / /2019

Hankintapäätös 1 (5) Aluesuunnittelun vastuualue, johtaja 4 / / /2019 Hankintapäätös 1 (5) Aluesuunnittelun vastuualue, johtaja 4 / 2019 8.4.2019 250/02.08.01.00/2019 Maankäytön ja liikenteen toteuttamisohjelman vaikutusten arviointi ratahankkeiden näkökulmasta sekä Uusimaa-kaava

Lisätiedot

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , )

Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla ( Muutoksenhakukielto ( , ) MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja on julkaistu HSL:n verkkosivuilla (www.hsl.fi) 11.9.2018. Muutoksenhakukielto ( 102-103, 105-111) Päätöksiin, jotka koskevat vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kainuun ammattiopiston rehtori Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kainuun ammattiopiston rehtori Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2018-1195 Keskusimurijärjestelmän hankinta Asianosainen: Tammiholma Oy, Haaransuontie 3, 90240 Oulu (Y- tunnus: 0114720-7). YTJ (Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä),

Lisätiedot

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja

KOTKAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Sivu Hyvinvointipalveluiden palvelualue Sosiaalihuollon vastuualue Maahanmuuttajatyön johtaja 13.09.2017 14 1 Dnro D/3189/02.08.00.01/2017 Hankintapäätös huonekaluista perheryhmäkoti

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Hallintojohtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Hallintojohtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2018-1299 Laadunhallinta- ja prosessinkuvausohjelmiston IMS (Integrated Management System) hankinta Kajaanin kaupungin keskushallinto on käynnistänyt

Lisätiedot

Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A)

Valitusosoitus. OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Valitusosoitus OIKAISUVAATIMUSOHJE (numero 1 A) Päätökseen tyytymätön, mikäli päätös ei ole luonteeltaan yksinomaan valmistelua tai täytäntöönpanoa, voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen Riihimäen kaupungin

Lisätiedot

Kotihoidon asiakkaiden palvelujen turvaaminen voimassa olevien palvelusuunnitelmien mukaisesti sekä henkilöstön työssäjaksamisen tukeminen.

Kotihoidon asiakkaiden palvelujen turvaaminen voimassa olevien palvelusuunnitelmien mukaisesti sekä henkilöstön työssäjaksamisen tukeminen. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 442/02.08.03.01/2019 Suorahankinta Kiuruveden kotihoito / OK Savon Ossoojat Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: Kirsi Lappalainen puh. 040 712

Lisätiedot

Valmistelijan päätösehdotus: Ehdotamme hankittavaksi Pedihealth Oy:n tarjoaman Eymasa-äänieriö CRS-70 kokonaishintaan 9790, alv 0%.

Valmistelijan päätösehdotus: Ehdotamme hankittavaksi Pedihealth Oy:n tarjoaman Eymasa-äänieriö CRS-70 kokonaishintaan 9790, alv 0%. Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 49/02.08.02/2019 Äänieriön hankinta Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: hankintasihteeri Harri Kolehmainen p. 040 6280381, harri.kolehmainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

Röntgenputken ja suurjännite muuntajan hankinta Samsung XGEO GC80W natiivikuvauslaitteeseen

Röntgenputken ja suurjännite muuntajan hankinta Samsung XGEO GC80W natiivikuvauslaitteeseen Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 49/02.08.02/2019 Röntgenputken ja suurjännite muuntajan hankinta Samsung XGEO GC80W natiivikuvauslaitteeseen Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot:

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Asiantuntijatyön ostaminen Modelspace-tilahallintaohjelmaan - ARK Consulting

Asiantuntijatyön ostaminen Modelspace-tilahallintaohjelmaan - ARK Consulting Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Viranhaltijapäätös 1 85/02.08.01/2016 Asiantuntijatyön ostaminen Modelspace-tilahallintaohjelmaan - ARK Consulting Selostus asiasta Valmistelija ja yhteystiedot: Tukipalvelusihteeri

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot