Rasvamaksa on yleisin maksasairautemme.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rasvamaksa on yleisin maksasairautemme."

Transkriptio

1 Hepatologia NASH hyväksytty diagnoosiksi Pekka Pikkarainen Muu kuin alkoholista johtuva rasvamaksa on yleinen syy maksaentsyymien lisääntymiseen. Tavallisesti kyseessä on metabolisen oireyhtymän maksailmentymä, jonka ennuste on hyvä. Osalle rasvamaksapotilaista kehittyy NASH (nonalcoholic steatohepatitis), jossa on mukana tulehdusmuutoksia, maksasolunekroosia ja fibroosia. NASH voi johtaa kirroosiin. NASH:n kehittymisen vaaratekijöitä ovat yli 50 vuoden ikä, lihavuus, tyypin 2 diabetes ja korkea verenpaine. Diagnoosi edellyttää muiden maksasairauksien pois sulkemista ja sitä, että alkoholinkäyttö on enintään g viikossa. Rasvamaksa voidaan todeta kaikututkimuksella, mutta steatohepatiitti on osoitettavissa vain maksabiopsiasta. NASH:n patogeneesi on vielä epäselvä, mutta insuliiniresistenssi ja maksan lisääntynyt happiradikaalituotanto ovat keskeisiä tekijöitä. Laihduttaminen on hoidossa tärkeää. Lääkehoitoa ei toistaiseksi ole. Rasvamaksa on yleisin maksasairautemme. Sen tunnetuin aiheuttaja on alkoholinkäyttö. Useimmiten rasvamaksasairauden aiheuttaja ei kuitenkaan ole alkoholi, vaan syitä on etsittävä muualta. Rasvamaksa tarkoittaa tilannetta, jossa maksasoluissa on triglyseridipitoisia rasvapisaroita. Jos histologisessa kuvassa on mukana rasvan lisäksi parenkyymin tulehdusta, maksasolujen nekroosia tai fibroosia, kyseessä on steatohepatiitti. Tällainen alkoholihepatiittia muistuttava maksasairaus potilailla, jotka eivät käyttäneet alkoholia, sai Mayo-klinikassa parikymmentä vuotta sitten nimen nonalcoholic steatohepatitis (NASH) (Ludwig ym. 1980). Sitä ennen tilan kuvasivat lihavilla potilailla Adler ja Schaffner Vähitellen epidemiologiset havainnot ja eläinkokeet ovat selventäneet NASH:n etiopatogeneesia, ja nykyisin NASH:ta voidaan pitää hyväksyttynä diagnoosina. Se on metabolinen rasvamaksasairaus, jonka ennuste on huonompi kuin pelkän rasvamaksan. Osalla potilaista NASH voi johtaa maksakirroosiin. Tässä katsauksessa selvitetään muun kuin alkoholista johtuvan rasvamaksasairauden (nonalcoholic fatty liver disease, NAFLD) epidemiologiaa, NASH:hon johtavia vaaratekijöitä, patogeneesiä, diagnostiikkaa, hoitoa ja ennustetta. Aiheesta on viime vuosina julkaistu monia yleiskatsauksia (James ja Day 1999, Agrawal ja Bonkowsky 2002, Harrison ym. 2002, Sanyal 2002). Määritelmä NASH on krooninen hepatiitti, joka on histologialtaan identtinen alkoholihepatiitin kanssa. Sen histologisista kriteereistä ei ole konsensusta, mutta rasvamaksan lisäksi edellytetään parenkyymin nekroosi- tai tulehdusalueen esiintymistä, maksasolujen turpoamista ja Malloryn kappaleita tai perisellulaarista fibroosia (Sanyal 2002). Säännöllisen alkoholinkäytön rajana, jonka ylittäminen siirtää potilaan ASH:n (alcoholic steatohepatitis) puolelle, on yleensä pidetty naisilla yhtä tai kahta ravintola-annosta (10 12 g) ja miehillä kahta tai kolmea ravintolaannosta päivää kohti. Rasvamaksa voidaan todeta melko luotettavasti kaikukuvauksella, mut- 486 Duodecim 2003;119: P. Pikkarainen

2 ta steatohepatiitin diagnoosi vaatii maksabiopsian. Rasvamaksa Epidemiologia Rasvamaksasairauden ilmaantuvuutta ja esiintyvyyttä on tutkittu vain vähän. Väestötasolla tehdyt kaikututkimukset ovat osoittaneet, että rasvamaksaa esiintyy noin 25 %:lla aikuisista (El-Hassan ym. 1992). Suurentuneisiin maksaentsyymiarvoihin perustuvassa yhdysvaltalaisilla aikuisilla tehdyssä väestötutkimuksessa NAFLD:n esiintyvyydeksi saatiin 23 % (Clark ym. 2002). Rasvamaksan esiintyvyys lisääntyy painon noustessa. Normaalipainoisilla se on % ja lihavilla %. Muusta kuin alkoholinkäytöstä johtuva rasvamaksa on yleisin syy kroonisesti suurentuneisiin aminotransferaasiarvoihin (Daniel ym. 1999). Wanless ym. (1990) totesivat obduktioaineistossaan NASH:n noin 3 %:lla normaalipainoisista. Lihavilla osuus oli 18 %. Laparoskooppisen pantaleikkauksen yhteydessä otettu maksabiopsianäyte osoitti NASH:n 25 %:lla sairaalloisen lihavista (painoindeksi yli 35 kg/m 2 ) (Dixon ym. 2001). Se on myös yleinen syy poikkeaviin maksaentsyymiarvoihin. NASH on yhtä yleinen naisilla ja miehillä. On arvioitu, että maailmassa tehdään 3 % maksansiirroista NASH:n aiheuttaman maksakirroosin takia. Rasvamaksasairaus näyttää olevan maksan osuus metabolisessa oireyhtymässä, jota kuvastaa insuliiniresistenssi. Tuoreissa selvityksissä NASH-potilaista %:lla todettiin insuliiniresistenssi (Willner ym. 2001, Chitturi ym. 2002, Pagano ym. 2002). Muita tunnettuja metabolisen oireyhtymän ilmentymiä ovat keskivartalolihavuus, tyypin 2 diabetes, verenpainetauti ja hyperlipidemia. Rasvamaksasairauden luonnollinen kulku on esitetty kuvassa 1. Pelkkä rasvamaksa on ennusteeltaan hyvä. Osalla potilaista tauti kuitenkin etenee steatohepatiitiksi, fibroosiksi ja lopulta maksakirroosiksi ja mahdollisesti maksasolusyöväksi. Etenemiseen johtavia vaaratekijöitä on selvitetty muutamassa poikkileikkaustutkimuksessa. Mayo-klinikan aineistossa (Angulo ym. 1999) diagnosoitiin NASH 144 potilaalla. Steatohepatiitti Steatohepatiitti ja fibroosi Maksakirroosi (usein rasvaton) Maksasolusyöpä Kuva 1. Rasvamaksasairauden kulku. Osalla ei esiintynyt ollenkaan fibroosia, 37 %:lla oli lievä fibroosi ja 37 %:lla vaikeampi fibroosi tai kirroosi. Monimuuttuja-analyysin perusteella iäkkyys, lihavuus, tyypin 2 diabetes ja arvon 1 ylittävä seerumin aminotransferaasien suhde (ASAT/ALAT) ennustivat vaikeaa fibroosia tai kirroosia. Dixonin ym. (2001) aineistossa hyvin lihavilla pantaleikkauspotilailla suuri insuliiniresistenssi-indeksi, verenpainetauti ja suurentunut ALAT-arvo ennustivat NASH:n löytymistä maksabiopsiassa. Jos potilaalla oli kaksi tai kaikki kolme riskitekijää, NASH-diagnoosin herkkyys oli 0,8 ja tarkkuus 0,89. Tässä aineistossa kohtuullinen alkoholinkäyttö suojasi NASH:lta ja tyypin 2 diabetekselta ilmeisesti vähentämällä insuliiniresistenssiä. Maksan lisääntyneen rautapitoisuuden ja hemokromatoosin HFE-geenin heterotsygotian on joissain tutkimuksissa osoitettu liittyvän steatohepatiittiin mutta toisissa tutkimuksissa yhteyttä ei ole havaittu (Clouston ja Powell 2002). Toisaalta on myös todettu, että potilailla, joilla on tuntemattomasta syystä maksassa tavallista enemmän rautaa, on myös lähes aina insuliiniresistenssi (Mendler ym. 1999). On myös osoitettu, että insuliiniresistenssiä lisäävä seerumin suuri leptiinipitoisuus on NAFLD-potilailla itse- NASH hyväksytty diagnoosiksi 487

3 näinen fibroosiin johtava vaaratekijä (Alba ym. 2002). Kirroosin ja maksasyövän kehittyminen NASH:n etenemistä kirroosiksi on selvitetty vain retrospektiivisissa maksabiopsiaan perustuvissa tutkimuksissa. Matteonin ym. (1999) aineistossa 25 % NASH-potilaista oli saanut maksakirroosin keskimäärin kahdeksan vuoden seuranta-aikana. Pelkkä rasvamaksa johti kirroosiin vain 3 %:lla. NASH-potilaista 11 % kuoli maksasairauteensa. Tanskalaisessa seurantatutkimuksessa pelkkä rasvamaksa johti keskimäärin 15 vuoden seuranta-aikana fibroosiin tai kirroosiin 3 %:lla. Alkoholirasvamaksaa potevilla osuus oli 23 % (Damm-Larsen ym. 2002). Kryptogeeninen kirroosi tarkoittaa maksakirroosia, jonka syy jää tarkoissa tutkimuksissa epäselväksi. Caldwellin ym. (1999) 70:n kryptogeenista kirroosia sairastavan potilaan aineistossa 73 %:lla oli tyypin 2 diabetes tai liikapainoa. Potilaiden keski-ikä oli 63 vuotta ja 70 % heistä oli naisia. Löydös sopisi ajatukseen, että suurin osa kryptogeenisesta kirroosista syntyy NASH:n seurauksena. Kirroosivaiheessa rasva on yleensä hävinnyt maksasta. Kryptogeenisessa kirroosissa samoin kuin alkoholikirroosissa lihavuus todettiin hepatosellulaarisen syövän itsenäiseksi vaaratekijäksi isossa maksansiirtoaineistossa, jossa syöpää etsittiin poistetusta maksasta (Nair ym. 2002). Bugianesin ym. (2002) aineistossa kryptogeenista kirroosia sairastavilla maksasolusyöpäpotilailla todettiin enemmän diabetesta ja lihavuutta kuin kroonista C-hepatiittia sairastavilla maksasyöpäpotilailla. Molemmat edellä mainitut tutkimukset viittaavat siihen, että NASH:n pohjalta voi kehittyä maksasyöpä. Patogeneesi NASH:n patogeneesi on monen tekijän yhteisvaikutusta (kuva 2). Insuliiniresistenssi johtaa rasvamaksaan, koska lisääntyneen viskeraalisen lipolyysin takia vapaiden rasvahappojen määrä porttiverenkierrossa kasvaa ja näitä aineita kertyy maksaan triglyserideiksi. Maksan rasvoittumisen vaikeusaste sinänsä lisää steatohepatiitin kehittymisen riskiä. NASH:n syntyyn vaikuttaa HFE-mutaatio Lihavuus Geneettiset tekijät Lisääntynyt raudan imeytyminen Insuliiniresistenssi Alkoholi ja muut toksiinit Oksidatiivinen stressi Pro-inflammatoriset sytokiinit Hyperinsulinemia Maksasolujen kuolema Rasvamaksa Mitokondrioiden toimintahäiriö Oksidatiivinen stressi Fibroosi Steatohepatiitti Tulehdus Kuva 2. NASH:n patogeneesi. 488 P. Pikkarainen

4 myös potilaan geneettinen tausta. Esimerkiksi yhden nukleotidin polymorfismi triglyseridejä maksasta siirtävän mikrosomaalisen proteiinin geenin promootioalueella määrää, paljonko rasvaa kertyy maksaan ja syntyykö fibroosia (Day ym. 2002). NASH:n esiintymistä perheittäin useassa sukupolvessa on kuvattu (Struben ym. 2000, Willner ym. 2001). Yleensä pelkkä insuliiniresistenssi ei riitä, vaan NASH:n syntyyn tarvitaan jokin lisätekijä»toinen isku». Kahden iskun teoriassa toinen niitti liittyy todennäköisesti reaktiivisten happiradikaalien syntyyn, lipidiperoksidien muodostumiseen ja proinflammatoristen sytokiinien lisääntymiseen samoin kuin alkoholihepatiitissa. Tätä voi tapahtua monen tekijän vaikutuksesta (taulukko 1). Oksidatiivinen stressi aiheuttaa maksasolujen kuolemaa, tulehdusta ja fibroosia. Suoliston bakteerien liiallinen lisääntyminen on olennainen tekijä lihavuuden hoitoon käytetyn jejunoileaalisen ohitusleikkauksen aiheuttamassa NASH:ssa. Se on estettävissä metronidatsolilla (Drenick ym. 1982). Sitä on todettu esiintyvän NASH-potilailla enemmän kuin verrokeilla (Wigg ym. 2001). Kyseisessä tutkimuksessa näillä potilailla havaittiin myös suuremmat seerumin TNF-α-pitoisuudet, mikä voisi selittyä porttiverenkierron endotoksiinin stimuloivalla vaikutuksella Kupfferin soluihin. Maksan TNFα:n mrna:ta ilmentyy lihavilla potilailla sitä enemmän, mitä vaikeampi on maksavaurio (Crespo ym. 2001). Myös jotkut lääkeaineet, kuten amiodaroni, diltiatseemi ja tamoksifeeni, voivat aiheuttaa steatohepatiitin. Kliininen kuva ja diagnostiikka Suurin osa NASH-potilaista on oireettomia. Tauti paljastuu usein suurentuneen ALAT-arvon tai kaikututkimuksessa todetun runsaskaikuisen maksan perusteella. Väsymys lienee yleisin oire. Suurentunut maksa voi myös aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta tai jomotusta oikealla ylävatsassa. NASH-potilaista % on lihavia, ja puolella potilaista on suurentunut maksa. Vasta kirroosiasteelle edennyt sairaus aiheuttaa muita kroonisen maksasairauden oireita ja löydöksiä Taulukko 1. Oksidatiivista stressiä ja lipidien peroksidaatiota aiheuttavia tekijöitä. Maksan tulehdus, esim. C-hepatiitti Suoliston endotoksiinit Alkoholinkäyttö CYP2E1:n indusoituminen Lääkeaineet Raudan kertyminen maksaan kuten ikterusta, enkefalopatiaa, verioksentelua, hämähäkkiluomia, palmaarieryteemaa ja askitesta. Suurimmalla osalla NASH-potilaista seerumin ALAT-arvo on suurentunut 1,5 4 kertaa yli viitealueen ylärajan. ALAT-arvo on yleensä suurempi kuin ASAT-arvo, mutta etenkin kirroosissa ASAT/ALAT-suhde voi olla yli yksi. Yli kahden suuruinen suhde viittaa alkoholietiologiaan. Seerumin glutamyylitransferaasi- ja AFOS-arvo voivat olla lievästi suurentuneet. Seerumin albumiini- ja hyytymistekijäpitoisuudet ovat normaalit, ellei potilaalla ole kirroosia %:lla on diabetes tai glukoosi-intoleranssi. Seerumin triglyseridit ovat lisääntyneet %:lla potilaista. Diagnoosi perustuu maksabiopsiassa todettuun steatohepatiittiin, todennettuun vähäiseen alkoholinkäyttöön ja muiden maksasairauksien pois sulkemiseen. Selvää alkoholinkäytön rajaa ei ole pystytty määrittämään, mutta yleisesti katsotaan, että naisilla määrä 20 g/vrk ja miehillä 30 g/vrk ei vielä johda rasvamaksaan. Kaikukuvauksella, tietokonetomografialla tai magneettikuvauksella voidaan melko luotettavasti todeta rasvamaksa mutta ei erottaa steatohepatiittia pelkästä rasvamaksasta. Erotusdiagnostiikassa varmistetaan, että potilas ei käytä steatohepatiittia aiheuttavia lääkeaineita, tutkitaan mahdollinen virusetiologia määrittämällä hepatiitti B:n pinta-antigeeni ja hepatiitti C:n vasta-aineet. Immunologisin tutkimuksin määritetään seerumin immunoglobuliinit sekä sileälihas- ja mitokondriovasta-aineet. Seerumin rauta-, transferriini- ja ferritiinipitoisuudet paljastavat mahdollisen hemokromatoosin. Suurentunut ferritiinipitoisuus voi olla NASH hyväksytty diagnoosiksi 489

5 merkki maksavauriosta tai maksan suurista rautavarastoista. Maksabiopsialla on mahdollista määrittää, onko potilaalla pelkkä hyväennusteinen rasvamaksa vai onko kysymyksessä steatohepatiitti. Histologisesti voidaan määrittää steatohepatiitin vaikeusaste (gradus) ja kehitysaste (stage) (Brunt ym. 1999). Vaikeusasteeseen vaikuttaa maksasolunekroosin ja tulehdusreaktion määrä. Kehitysastetta mittaa fibroosin määrä ja paikka maksassa. Milloin maksabiopsia on aiheellinen? Koska steatohepatiittiin ei ole spesifistä hoitoa, pitää maksabiopsian edut ja haitat punnita tapauskohtaisesti potilaan kanssa keskustellen. Maksabiopsia antaa tietoa ennusteesta ja on perusteltu ainakin silloin, kun potilaalla on useita fibroosia ja kirroosia ennustavia vaaratekijöitä (yli 50 vuoden ikä, lihavuus, tyypin 2 diabetes, hypertensio, merkkejä raudan kertymisestä). Tieto rasvamaksaa vakavammasta maksasairaudesta voi myös motivoida potilasta laihduttamaan. Useimpia rasvamaksapotilaita voidaan hyvin seurata ilman biopsiaa, koska parantavaa hoitoa ei ole. Toisaalta biopsialla varmistettu pelkkä rasvamaksa on hyvän ennusteen merkki, eikä tällöin tarvita maksa-arvojen säännöllistä seurantaa. Koska NASH on yleinen sairaus, se voi esiintyä yhdessä muiden kroonisten maksasairauksien kanssa. Kroonisessa C-hepatiitissa rasvamaksa nopeuttaa fibroosin kehittymistä. Laihduttaminen vähentää myös C-hepatiitissa maksan rasvaa ja fibroosin vaikeusastetta (Clouston ja Powell 2002). Alkoholihepatiitti kehittyy herkemmin ylipainoisille kuin normaalipainoisille (Naveau ym. 1997). NASH voi myös uusiutua siirretyssä maksassa. Hoito Taulukko 2. NASH:n mahdollinen lääkehoito. Insuliiniresistenssiä parantavat lääkkeet metformiini, glitatsonit Lipidilääkkeet gemfibrotsiili Maksaa suojaavat lääkkeet tokoferoli, ursodioli, betaiini, N-asetyylikysteiini Ylipainoisen potilaan (painoindeksi yli 25 kg/ m 2 ) on hyödyllistä laihduttaa (Sanyal 2002). Jos potilas onnistuu vähentämään painoaan yli 10 %, seerumin ALAT-aktiivisuus normaalistuu ja maksan koko pienenee (Palmer ja Schaffner 1990). Hyvin nopean laihduttamisen on todettu pahentavan steatohepatiittia esimerkiksi pantaleikkauksen jälkeen ja lisäävän sappikivien synnyn vaaraa. Viimeksi mainittua voidaan vähentää ursodeoksikoolihapolla. Koska NASH liittyy insuliiniresistenssiin ja metaboliseen oireyhtymään, on laihduttamisessa tärkeää lisätä liikuntaa ruokavaliomuutosten ohella. Laihdutuslääkkeiden käytöstä NASH-potilailla ei ole tutkittua tietoa. Potilaita on neuvottava välttämään alkoholia. Diabeteksen ja lipidihäiriöiden hyvä hoito on tärkeää. NASH:n lääkehoidosta on tehty vain vähän tutkimuksia. Ne ovat yleensä olleet kontrolloimattomia ja perustuneet maksaentsyymien seurantaan eivätkä histologiaan (taulukko 2) (Sanyal 2002). Toistaiseksi NASH-potilaille ei ole vaikuttavaa lääkehoitoa. Käynnissä on satunnaistettuja, kontrolloituja tutkimuksia, jotka toivottavasti auttavat lähitulevaisuudessa löytämään ne tapaukset, joissa maksasairauden etenemistä voidaan estää lääkehoidolla. Lopuksi NASH on useimmiten oireeton metabolinen rasvamaksasairaus, jonka ennuste on huonompi kuin pelkän rasvamaksan. Se johtaa kymmenessä vuodessa maksakirroosiin noin 25 %:lla potilaista. NASH:n syntyyn vaikuttavat monet osin vielä tuntemattomat tekijät, jotka saavat rasvamaksassa aikaan happiradikaalien muodostumista ja tulehdusreaktiota. Jos keskivartalosta lihavalla potilaalla todetaan selvästi ja pitkäaikaisesti suurentunut seerumin ALAT-arvo tai kaikututkimuksessa runsaskaikuinen,»kirkas» maksa ja jos potilaalla on lisäksi tyypin 2 diabetes tai hyperlipidemia, kannattaa harkita maksabiopsiaa. Mikäli biopsiassa todetaan steatohepatiitti tai fibroosi, laih- 490 P. Pikkarainen

6 duttaminen on ensisijainen tavoite. NASH:n hoitoon ei ole vielä lääkettä. Insuliiniresistenssiä vähentävillä ja maksaa suojaavilla lääkkeillä on saatu lupaavia tuloksia, joiden pohjalta on meneillään kontrolloituja tutkimuksia. Näyttöön perustuvaa hoitoa lienee tulossa muutaman vuoden kuluessa. Kirjallisuutta Adler M, Schaffner F. Fatty liver hepatitis and cirrhosis in obese patients. Am J Med 1979;67: Agrawal S, Bonkovsky HL. Management of nonalcoholic steatohepatitis. An analytical review. J Clin Gastroenterol 2002;35: Alba LM, Petrovic L, Lindor KD, ym. Leptin is an independent marker of liver fibrosis in humans with nonalcoholic fatty liver disease. Hepatology 2002;36:296A. Angulo P, Keach JC, Batts KP, Lindor KD. Independent predictors of liver fibrosis in patients with nonalcoholic steatohepatitis. Hepatology 1999;30: Brunt EM, Janney CG, Di Bisceglie AM, ym. Nonalcoholic steatohepatitis: A proposal for grading and staging the histological lesion. Am J Gastroenterol 1999;94: Bugianesi E, Leone N, Vanni E, ym. Expanding the natural history of nonalcoholic steatohepatitis: from cryptogenic cirrhosis to hepatocellular carcinoma. Gastroenterology 2002;123: Caldwell SH, Oelsner DH, Iezzoni JC, ym. Cryptogenic cirrhosis: clinical characterization and risk factors for underlying disease. Hepatology 1999;29: Chitturi S, Abeygunasekera S, Farrell GC, ym. NASH and insulin resistance: Insulin hypersecretion and specific association with the insulin resistance syndrome. Hepatology 2002;35: Clark JM, Brancati FL, Diehl AM. Nonalcoholic fatty liver disease. Gastroenterology 2002;122: Clouston AD, Powell EE. Interaction of non-alcoholic fatty liver disease with other liver diseases. Best Pract Res Clin Gastroenterol 2002; 16: Crespo J, Cayon A, Fernandez-Gil P, ym. Gene expression of tumor necrosis factor alfa and TNF-receptors, p55 and p75, in nonalcoholic steatohepatitis patients. Hepatology 2001;34: Damm-Larsen S, Franzmann M, Andersen IB, ym. Steatosis hepatis: long term prognosis for development of chronic liver diseases. Hepatology 2002;36:410A. Daniel S, Ben-Menachem T, Vasudevan G, ym. Prospective evaluation of unexplained chronic liver transaminase abnormalities in asymptomatic and symptomatic patients. Am J Gastroenterol 1999; 94: Day CP, Saksena S, Leathart J, ym. Genetic evidence supporting the twohit model of NASH pathogenesis. Hepatology 2002;36:382A. Dixon JB, Bhathal PS, O'Brien PE. Nonalcoholic fatty liver disease: predictors of non-alcoholic steatohepatitis and liver fibrosis in the severe obese. Gastroenterology 2001;121: Drenick EJ, Fistel J, Johnson D. Hepatic steatosis after intestinal bypass prevention and reversal by metronidazole, irrespective of protein-calorie malnutrition. Gastroenterology 1982;82: El-Hassan AY, Ibrahim EM, Al-Mulhim FA, Nabhan AA, Chammas MY. Fatty infiltration of the liver: analysis of prevalence, radiological and clinical features and influence on patient management. Br J Radiol 1992;65: Harrison SA, Kadakia S, Lang KA, Schenker S. Nonalcoholic steatohepatitis: what we know in the new millenium. Am J Gastroenterol 2002;97: James OFW, Day CP. Non-alcoholic steatohepatitis: another disease of affluence. Lancet 1999;353: Ludwig J, Viggiano TR, McGill DB, Ott BJ. Nonalcoholic steatohepatitis. Mayo Clinic experiences with a hitherto unnamed disease. Mayo Clin Proc 1980;55: Matteoni CA, Younossi ZM, Gramlich T, ym. Non-alcoholic fatty liver disease: a spectrum of clinical and pathological severity. Gastroenterology 1999;116: Mendler M-H, Turlin B, Moirand R. ym. Insulin resistance-associated hepatic iron overload. Gastroenterology 1999;117: Nair S, Mason A, Eason J, ym. Is obesity an independent risk factor for hepatocellular carcinoma in cirrhosis? Hepatology 2002;36: Naveau S, Giraud V, Borotto E, ym. Excess weight risk factor for alcoholic liver disease. Hepatology 1997;25: Pagano G, Pacini G, Musso G, ym Nonalcoholic steatohepatitis, insulin resistance, and metabolic syndrome: Further evidence for an etiologic association. Hepatology 2002;35: Palmer M, Schaffner F. Effect of weight reduction on hepatic abnormalities in overweight patients. Gastroenterology 1990;99: Sanyal AJ. AGA technical review on non-alcoholic fatty liver disease. Gastroenterology 2002;123: Struben VMD, Hespenheide EE, Caldwell SH. Nonalcoholic steatohepatitis and cryptogenic cirrhosis within kindreds. Am J Med 2000; 108:9 13. Wanless IR, Lentz JS. Fatty liver hepatitis (steatohepatitis) and obesity: an autopsy study with analysis of risk factors. Hepatology 1990;11: Wigg AJ, Roberts-Thomson IC, Dymock RB, ym. The role of small intestinal bacterial overgrowth, intestinal permeability, endotoxaemia, and tumour necrosis factor alfa in the pathogenesis of non-alcohol steatohepatitis. Gut 2001;48: Willner IR, Waters B, Patil SR, ym. Ninety patients with nonalcoholic steatohepatitis: insulin resistance, family tendency, and severity of disease. Am J Gastroenterol 2001;96: PEKKA PIKKARAINEN, dosentti, osastonylilääkäri pekka.pikkarainen@tays.fi TAYS:n sisätautien klinikka PL 2000, Tampere 491

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.

ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET. Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2. ALKOHOLINKÄYTTÖ JA MAKSASAIRAUDET Kalle Jokelainen Gastroenterologi, Peijaksen sairaala Alkoholi- ja huumetutkijain seuran seminaari 11.2.2010 ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA Lähde: THL ALKOHOLINKULUTUS SUOMESSA

Lisätiedot

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009

Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi. Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Maksa, ruuansulatuskanava ja alkoholi Helena Tunturi-Hihnala 7.9.2009 Alkoholi ja maksa Alkoholin vaikutukset elimistössä näkyvät herkästi maksan transaminaasiarvojen lievänä kohoamisena (n.10%:lla väestöstä)

Lisätiedot

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu

Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Suomalainen maksa - ja miten se on marinoitu Helena Isoniemi ylilääkäri, professori Elinsiirto- ja maksakirurgian klinikka Martti Färkkilä ylilääkäri, professori Gastroenterologia HYKS 13.3.2014 Alkoholi

Lisätiedot

Alkoholiin liittymättömän rasvamaksataudin (NAFLD) diagnoosi

Alkoholiin liittymättömän rasvamaksataudin (NAFLD) diagnoosi Hannele Yki-Järvinen Alkoholiin liittymättömän rasvamaksataudin (NAFLD) diagnoosi Alkoholiin liittymätön rasvamaksatauti (NAFLD) lisää maksa- ja sydäntautikuolleisuutta ja on tärkein nopeasti yleistyvän

Lisätiedot

Rasvamaksa entä sitten?

Rasvamaksa entä sitten? KATSAUS TEEMA Ville Männistö ja Jussi Pihlajamäki Lihavuuteen liittyvää alkoholiin liittymätöntä rasvamaksatautia (NAFLD) sairastaa noin kolmannes suomalaisesta aikuisväestöstä. NAFLD voi ilmetä pelkkänä

Lisätiedot

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa

Akuutti maksan vajaatoiminta. Määritelmä Aiemmin terveen henkilön maksan pettäminen johtaa enkefalopatiaan kahdeksassa viikossa Vatsa 4: maksa 1. Akuutti maksan vajaatoiminta 2. Hepatiitti B ja C: tartunta, taudinkulku ja näiden vertailu 3. Kroonisen hepatiitin syyt 4. Maksakirroosin syyt, oireet ja hoito 5. Maksabiopsian aiheet

Lisätiedot

Maksakokeiden viiterajat

Maksakokeiden viiterajat Maksakokeiden viiterajat - ovatko ne kohdallaan? Päivikki Kangastupa erikoistuva kemisti, tutkija Mistä tulen? Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Kliinisen kemian laboratorio Tampereen yliopisto Lääketieteen

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste?

Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Metabolinen oireyhtymä yhteiskunnallinen haaste? Carol Forsblom, D.M.Sc. FinnDiane, kliininen koordinaattori HYKS Sisätaudit, Nefrologian klinikka Folkhälsanin tutkimuskeskus LabQuality 2008-02-07 Diabetes

Lisätiedot

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja

etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja Kyösti Nuorva 2011 etiologialtaan tuntematon autoimmuunisairaus, joka vaurioittaa pieniä ja keskisuuria intrahepaattisia sappiteitä ja vaihtelevasti hepatosyytteja infektiot voivat laukaista (keuhkoklamydia)

Lisätiedot

M aksasyövistä % on maksasolusyöpiä

M aksasyövistä % on maksasolusyöpiä Markku Voutilainen Pitäisikö maksasolusyöpää seuloa Suomessa? Suomessa kuolee vuosittain lähes 2 000 henkilöä alkoholinkäyttöön liittyviin haittoihin. Maksakirroosi on kuoleman syynä yli puolessa tapauksista.

Lisätiedot

POIKKEAVIEN MAKSA-ARVOJEN SELVITTELY JUHA-MATTI LAAKSONEN, GASTROENTEROLOGI, OYL, KANTA-HÄMEEN KESKUSSAIRAALA

POIKKEAVIEN MAKSA-ARVOJEN SELVITTELY JUHA-MATTI LAAKSONEN, GASTROENTEROLOGI, OYL, KANTA-HÄMEEN KESKUSSAIRAALA POIKKEAVIEN MAKSA-ARVOJEN SELVITTELY JUHA-MATTI LAAKSONEN, GASTROENTEROLOGI, OYL, KANTA-HÄMEEN KESKUSSAIRAALA SIDONNAISUUDET Ei tämän luennon kannalta merkittäviä sidonnaisuuksia Poikkeavat maksa-arvot

Lisätiedot

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT

1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1.9.2006/SRI,AR TYYPIN 2 DIABETES VAARATEKIJÄT 1. HOMA indeksit...2 2. Metabolisen oireyhtymän liittyviä vaaratekijöitä...3 3. Metabolisen oireyhtymän esiintyvyyttä kuvaavat muuttujat...7 1 1. HOMA indeksit

Lisätiedot

Rasvamaksa viaton sivulöydös vai sydän- ja verisuonisairauksien itsenäinen riskitekijä

Rasvamaksa viaton sivulöydös vai sydän- ja verisuonisairauksien itsenäinen riskitekijä tieteessä Pauliina Pisto LT, terveyskeskuslääkäri Mäntsälän terveyskeskus tutkija Oulun yliopisto, kliinisen lääketieteen laitos, sisätaudit pauliina.pisto@oulu.fi Olavi Ukkola sisätautiopin dosentti,

Lisätiedot

Maksasairaudet ja niiden hoito. 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala

Maksasairaudet ja niiden hoito. 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala Maksasairaudet ja niiden hoito 28.4.2009 Erikoislääkäri Pia Manninen Tampereen yliopistollinen sairaala Luennon sisältö Maksa ja sen tehtävät Maksasairaudet ja niiden hoito Alkoholimaksasairaudet Ei-alkoholiperäinen

Lisätiedot

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP

IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP IAP:n lasiseminaari 14.11.2008 Tapaus 9. Paula Kujala, PSHP Esitiedot Yli 70 v. mies. PSA normaali 1.4. Nopeasti alkaneet virtsavaivat ja kystoskopiassa koko prostaattinen uretra ahtautunut tuumorinomaisesti.

Lisätiedot

Hepatiitti B hiljaa etenevä sairaus

Hepatiitti B hiljaa etenevä sairaus Hepatiitti B hiljaa etenevä sairaus Hepatiitti B on HB-viruksen (HBV) aiheuttama tulehdus maksassa. Virus tarttuu ihmisestä toiseen syljen, muiden kehon eritteiden tai infektoituneen veren kautta. Hepatiitti

Lisätiedot

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit

Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Ravinto & Terveys Immuunijärjestelmän toimintamekanismit Immuunipuolustus rakentuu kahden toisiaan täydentävän immuunijärjestelmän varaan. Nämä ovat adaptiivinen eli hankittu immuunijärjestelmä ja luontainen

Lisätiedot

Maksafibroosidiagnoosi kajoamattomasti

Maksafibroosidiagnoosi kajoamattomasti TEEMA HEPATOLOGIA KATSAUS Pekka Collin ja Tuula Mäkelä Maksafibroosidiagnoosi kajoamattomasti Maksakirroosin seulonnassa ja kroonisiin maksasairauksiin liittyvän maksan sidekudoslisän arvioimi - sessa

Lisätiedot

Alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen laboratoriodiagnostiikalla. Onni Niemelä

Alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen laboratoriodiagnostiikalla. Onni Niemelä Alkoholin suurkulutuksen tunnistaminen laboratoriodiagnostiikalla Onni Niemelä EPSHP Seinäjoki 7.9.2009 Tausta Jo 12 % aikuisväestöstä kuluttaa alkoholia niin paljon, että terveyshaittoja aiheuttavat rajat

Lisätiedot

Rasvamaksa. www.muma.fi www.munuainen.fi www.maksa.fi 4/2016

Rasvamaksa. www.muma.fi www.munuainen.fi www.maksa.fi 4/2016 Rasvamaksa Rasvamaksa tarkoittaa rasvan kertymistä maksasoluihin. Ylipaino, varsinkin vyötärölihavuus, on merkittävin rasvamaksan aiheuttaja. Rasvamaksan hoidossa ensisijainen keino on painonpudotus. 4/2016

Lisätiedot

Diabetes (sokeritauti)

Diabetes (sokeritauti) Diabetes (sokeritauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Diabeteksessa eli sokeritaudissa veren sokerimäärä on liian korkea. Lääkäri tai hoitaja mittaa verensokerin verinäytteestä

Lisätiedot

Alkoholin kulutuksen kasvu lisää maksasairauksien riskiä

Alkoholin kulutuksen kasvu lisää maksasairauksien riskiä Katsaus Kalle Jokelainen dosentti HUS, Meilahden sairaala, gastroenterologian klinikka kalle.jokelainen@hus.fi Alkoholin kulutuksen kasvu lisää maksasairauksien riskiä Alkoholin kulutus Suomessa on noin

Lisätiedot

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan

FINRISKI terveystutkimuksen mukaan Lihavuus ja raskaus Tammikuun kihlaus 27.01.2017 el Jenni Metsälä Taulukko 1. Lihavuuden luokitus painoindeksin (BMI, kg/m 2) perusteella. Normaalipaino Liikapaino (ylipaino) Lihavuus Vaikea lihavuus Sairaalloinen

Lisätiedot

Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lihavuus ja liitännäissairaudet Rasvahapot valtimotaudin vaaran arvioinnissa Lihavuus ja liitännäissairaudet Antti Jula, ylilääkäri, sisätautiopin dosentti, THL VIII Valtakunnallinen Kansanterveyspäivä 12.12.2011 Lihavuus ja liitännäissairaudet

Lisätiedot

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa

Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa Anna Kotronen ja Hannele Yki-Järvinen KATSAUS Rasvamaksa metabolisessa oireyhtymässä ja tyypin 2 diabeteksessa Ylipainoepidemia on johtanut metabolisen oireyhtymän ja tyypin 2 diabeteksen lisääntymiseen.

Lisätiedot

AIH PSC. Autoimmuunimaksasairaudet. 9.2.2012 LT Henna Rautiainen Jorvin sairaala, HYKS 1.3.2012

AIH PSC. Autoimmuunimaksasairaudet. 9.2.2012 LT Henna Rautiainen Jorvin sairaala, HYKS 1.3.2012 Autoimmuunimaksasairaudet 9.2.2012 LT Henna Rautiainen Jorvin sairaala, HYKS AIH= Autoimmuunihepatiitti PBC= Primaari biliaari kirroosi PSC= Primaari sklerosoiva kolangiitti Tyyppi 1 AIH Tyyppi 2 5 19%

Lisätiedot

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes?

TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? TYYPIN 2 DIABETES Mikä on tyypin 2 diabetes? Sisällys Mitä tarkoittaa tyypin 2 diabetes (T2D)? Mihin T2D vaikuttaa? Miten T2D hoidetaan? T2D hoidon seuranta Mitä nämä kokeet ja tutkimukset kertovat? Muistiinpanot

Lisätiedot

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille

Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa. Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Valdoxan (agomelatiini) aikuispotilaiden vakavien masennustilojen hoidossa Tietoa terveydenhuollon ammattilaisille Suositukset seuraavissa tilanteissa: - maksan toiminnan seuraaminen - yhteisvaikutukset

Lisätiedot

The evolution of mankind... 80

The evolution of mankind... 80 L1: RESISTENSSI JA INTEGROIVA AINEENVAIHDUNTA PAINOINDEKSI = paino / pituus 2 112.213 Biomedicum Helsinki Anna Kotronen, dosentti Helsingin yliopisto ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Normaali painoindeksi

Lisätiedot

VALMISTUVIEN SAIRAANHOITAJIEN JA TERVEYDEN- HOITAJIEN TIEDOT RASVAMAKSAN HOIDOSTA

VALMISTUVIEN SAIRAANHOITAJIEN JA TERVEYDEN- HOITAJIEN TIEDOT RASVAMAKSAN HOIDOSTA VALMISTUVIEN SAIRAANHOITAJIEN JA TERVEYDEN- HOITAJIEN TIEDOT RASVAMAKSAN HOIDOSTA Maaria Linna Anni Santala VALMISTUVIEN SAIRAANHOITAJIEN JA TERVEYDEN- HOITAJIEN TIEDOT RASVAMAKSAN HOIDOSTA Maaria Linna

Lisätiedot

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009

Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa. Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Ylipainoinen lapsi terveydenhuollossa Päivi Tapanainen Lasten ja nuorten klinikka, OYS 15.01.2009 Määritelmiä Lihavuus =kehon rasvakudoksen liian suuri määrä Pituuspaino (suhteellinen paino) = pituuteen

Lisätiedot

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma

Diabetes. Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Iida, Sofia ja Vilma Diabetes Monia aineenvaihduntasairauksia, joissa veren sokeripitoisuus kohoaa liian korkeaksi Useimmiten syynä on haiman erittämän insuliinihormonin vähäisyys tai sen puuttuminen

Lisätiedot

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa

Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus palliatiivisessa ja saattohoitovaiheessa Hengenahdistus on yleistä monien sairauksien loppuvaiheessa (kuva 1 ja 2). Hengenahdistuksen syyt ovat moninaisia (taulukko 1) ja ne on tärkeä selvittää,

Lisätiedot

VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP

VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP VII Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Oulu 8.4.2015 EL, LT Outi Väyrynen PPSHP WHO:n lihavuuden luoki1elu BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus² (m²) Alipaino < 18.50 Normaali 18.50-24.99

Lisätiedot

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus

Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus Yleisimmät idiopaattiset interstitiaalipneumoniat ja tavalliset keuhkovauriot - avainasemassa moniammatillisuus 12.11.2015 IAP Tampere Airi Jartti Elisa Lappi-Blanco Sidonnaisuudet Luentopalkkioita Oy

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

HEMOKROMATOOSI JA MUUT KERTYMÄSAIRAUDET

HEMOKROMATOOSI JA MUUT KERTYMÄSAIRAUDET HEMOKROMATOOSI JA MUUT KERTYMÄSAIRAUDET Maksan ja sappiteiden patologia Murikka-opisto, 19-20.05.2011 Martine Vornanen PSHP Tamperen Yliopistollinen sairaala AINEENVAIHDUNTASAIRAUDET Valtaosa maksan periytyvistä

Lisätiedot

Lääkeaineet ja toksiinit DILD. Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB

Lääkeaineet ja toksiinit DILD. Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB Lääkeaineet ja toksiinit DILD Johanna Arola Haartman-instituutti HY ja HUSLAB DILD - Sisältö Taustaa Mekanismia Morfologiaa Paljon esimerkkejä Miten selvitellä? Take home DILD Drug induced liver disease

Lisätiedot

Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehduksen osuus syövän synnyssä. Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehdus ja karsinogeneesi

Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehduksen osuus syövän synnyssä. Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehdus ja karsinogeneesi. Tulehdus ja karsinogeneesi Tulehduksen osuus syövän synnyssä Ari Ristimäki, professori Patologia Helsingin yliopisto esiasteissa ja useissa eri syöpäkasvaintyypeissä. 1 A Mantovani, et al. NATURE Vol 454 24 July 2008 Figure 15.22d

Lisätiedot

, versio V1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO

, versio V1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO Entecavir STADA 0,5 mg ja 1 mg kalvopäällysteiset tabletit 14.6.2016, versio V1.0 RISKIENHALLINTASUUNNITELMAN JULKINEN YHTEENVETO VI.2 Julkisen yhteenvedon osiot Entecavir Stada 0,5 mg kalvopäällysteiset

Lisätiedot

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen

Propyyliheksedriini. Eventin. Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany. Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen Liite I 3 Aine: Propyyliheksedriini Tämä päätös Huomioitava ennen lääkkeen Lääkevalmisteen ottamista kauppanimi Saksa Knoll AG Postfach 210805 Ludwigshafen DE 67008 Germany Eventin 4 Aine Fenbutratsaatti

Lisätiedot

Maksasiirteiden patologiaa Suomen IAP:n kevätkokous, Tampere

Maksasiirteiden patologiaa Suomen IAP:n kevätkokous, Tampere Maksasiirteiden patologiaa Suomen IAP:n kevätkokous, Tampere Anne Räisänen-Sokolowski dosentti, oyl HUSLAB, Transplantaatiopatologian laboratorio Esityksen sisält ltö Maksan siirrot Suomessa ja maailmalla

Lisätiedot

HEPATOGESTOOSI Terhi Saisto Osastonylilääkäri HYKS NaiS, Jorvin sairaala

HEPATOGESTOOSI Terhi Saisto Osastonylilääkäri HYKS NaiS, Jorvin sairaala HEPATOGESTOOSI ÄITIYSHUOLLON ALUEELLINEN KOULUTUS 13.3.2018 Terhi Saisto Osastonylilääkäri HYKS NaiS, Jorvin sairaala MÄÄRITELMIÄ hepatogestoosi = hepatoosi = raskauskolestaasi = intrahepaattinen kolestaasi

Lisätiedot

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL

Luonnonmarjat ja kansanterveys. Raija Tahvonen MTT/BEL Luonnonmarjat ja kansanterveys Raija Tahvonen MTT/BEL 15.8.2013 Jos poimit marjat itse, saat Liikuntaa Luonnossa liikkumisen hyvät vaikutukset aivoille Marjasi tuoreena Varman tiedot, mistä marjat ovat

Lisätiedot

MORBIDIOBEESIN POTILAAN ANESTESIA. Seppo Alahuhta Anestesiologian klinikka Oulun yliopisto

MORBIDIOBEESIN POTILAAN ANESTESIA. Seppo Alahuhta Anestesiologian klinikka Oulun yliopisto MORBIDIOBEESIN POTILAAN ANESTESIA Seppo Alahuhta Anestesiologian klinikka Oulun yliopisto Tavoitteena on, että kuulijalla on esityksen jälkeen tiedossa Lihavuuden esiintyvyys Lihavuuden aiheuttamat patofysiologiset

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. VEDOS TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes

Iäkkään diabetes. TPA Tampere: Iäkkään diabetes Iäkkään diabetes 1 Perustieto Syventävä tieto Diabetes ja vanhenemismuutokset Yleistietoa Sokeriarvot Hoidon tavoitteet Mittaaminen Kirjaaminen Hoidon tavoitteet Lääkehoito Insuliinihoidon aloitus HBa1c

Lisätiedot

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena

Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012. Lihavuus kansanterveyden haasteena Terveyden edistämisen professori Tiina Laatikainen Karjalan lääketiedepäivät 14.6.2012 Lihavuus kansanterveyden haasteena Lihavuus kuoleman vaaratekijänä Yli 6000 lihavan keskimäärin 15 vuoden seuranta

Lisätiedot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot

Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Keuhkoahtaumataudin monet kasvot Alueellinen koulutus 21.4.2016 eval Henrik Söderström / TYKS Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Lähde: Google Keuhkoahtaumatauti, mikä se on? Määritelmä (Käypä

Lisätiedot

Pidä huolta. maksasta

Pidä huolta. maksasta Pidä huolta maksasta Perinnöllisistä tekijöistä huolimatta, rasvamaksaa voi ehkäistä painon hallinnalla, alkoholin kohtuukäytöllä ja keventämällä ruokavaliota. Älä kasvata vatsaa, se rasvoittaa maksaa

Lisätiedot

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti)

Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Kohonnut verenpaine (verenpainetauti) Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Verenpaine on koholla, kun yläarvo on 140 tai ala-arvo yli 90 tai kumpikin luku on korkeampi. Kohonnut

Lisätiedot

MAKSA SANOI JO POKS ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN LÄÄKEHOITOVAIHTOEHDOT

MAKSA SANOI JO POKS ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN LÄÄKEHOITOVAIHTOEHDOT MAKSA SANOI JO POKS ALKOHOLIRIIPPUVUUDEN LÄÄKEHOITOVAIHTOEHDOT PÄIHDELÄÄKETIETEEN PÄIVÄT HELSINKI 08.03.2019 KALLE JOKELAINEN HYKS, VATSAKESKUS, GASTROENTEROLOGIAN KLINIKKA Sidonnaisuudet 2016-19 dos,

Lisätiedot

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto

Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) riskienhallintasuunnitelman yhteenveto EMA/775985/2014 Viekirax-valmisteen (ombitasviiri/paritapreviiri/ritonaviiri) enhallintasuunnitelman yhteenveto Tämä on Viekirax-valmisteen enhallintasuunnitelman yhteenveto, jossa esitetään toimenpiteet,

Lisätiedot

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala

Aikuisiällä alkavan astman ennuste. Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Aikuisiällä alkavan astman ennuste Astma- ja allergiapäivät 22.1.2015 LT Leena Tuomisto Seinäjoen Keskussairaala Astman ennusteen mittareita Paraneeko astma kehittyykö remissio? Tarvitaanko jatkuvaa lääkehoitoa?

Lisätiedot

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse?

Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Mistä tyypin 2 diabeteksessa on kyse? Kenelle kehittyy tyypin 2 diabetes? Perimällä on iso osuus: jos lähisukulaisella on tyypin 2 diabetes, sairastumisriski on 50-70% Perinnöllinen taipumus vaikuttaa

Lisätiedot

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet.

Tupakointi, liiallinen alkoholinkäyttö, huumeet. Yleinen luulo on, että syy erektiohäiriöön löytyisi korvien välistä. Tosiasiassa suurin osa erektiohäiriöistä liittyy sairauksiin tai lääkitykseen. Jatkuessaan erektiohäiriö voi toki vaikuttaa mielialaankin.

Lisätiedot

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto

Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Mitä ylipaino ja metabolinen oireyhtymä tekevät verenkiertoelimistön säätelylle? SVPY:n syyskokous 5.9.2015 Pauliina Kangas, EL Tampereen yliopisto Taustaa q Metabolinen oireyhtymä (MBO, MetS) on etenkin

Lisätiedot

Maksaentsyymit eripainoisilla alkoholin käyttäjillä

Maksaentsyymit eripainoisilla alkoholin käyttäjillä Maksaentsyymit eripainoisilla alkoholin käyttäjillä Päivikki Kangastupa (o.s. Alatalo) 6.9.12 Väitöstutkimus Tiivistelmä PÄLY:n sivuilta: Esityksessä käsitellään alkoholinkulutuksen (painottaen kohtuukulutusta)

Lisätiedot

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa

Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Metabolinen oireyhtymä tyypin 1 diabeteksessa Lena Thorn HYKS, sisätaudit, nefrologian klinikka, Biomedicum Helsinki Sipoon terveyskeskus VIII Valtakunnallinen diabetespäivä 12.11.2009, Dipoli, Espoo Väitöskirjan

Lisätiedot

Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? Isoniemi, Helena.

Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? Isoniemi, Helena. https://helda.helsinki.fi Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? Isoniemi, Helena 2017 Isoniemi, H, Mäkisalo, H & Nordin, A 2017, ' Maksansiirto - voiko siirtoaiheita laajentaa? ' Duodecim, Vuosikerta.

Lisätiedot

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka

Osteoporoosin diagnostiikka. Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Ari Rosenvall Yleislääketieteen erikoislääkäri Mehiläinen Ympyrätalo, osteoporoosiklinikka Tavoitteet Oireet ja löydökset Periaatteet ja menetelmät Diagnostiset kriteerit Erotusdiagnostiikka Seulonta Lähde:

Lisätiedot

Terveelliset elämäntavat

Terveelliset elämäntavat Terveelliset elämäntavat (lyhyt ohje/ Duodecim Terveyskirjasto) Ravinto Kasviksien, hedelmien ja marjojen runsas käyttö Viljatuotteet kuitupitoisia täysjyvävalmisteita Maito- ja lihatuotteet rasvattomina

Lisätiedot

Primaari biliaari kolangiitti PBC

Primaari biliaari kolangiitti PBC Primaari biliaari kolangiitti PBC PBC on tulehduksellinen autoimmuunimaksasairaus. Se etenee yleensä hitaasti. Sairauden yleisin oire on väsymys. 3/2017 Munuais- ja maksaliitto tukee sairastuneita ja elinsiirron

Lisätiedot

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS

Valio Oy TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS TYÖIKÄISEN RAVITSEMUS JA TERVEYS MONIPUOLISEN RUOKAVALION PERUSTA Vähärasvaisia ja rasvattomia maitotuotteita 5-6 dl päivässä sekä muutama viipale vähärasvaista ( 17 %) ja vähemmän suolaa sisältävää juustoa.

Lisätiedot

Autoimmuunitaudit: osa 1

Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaudit: osa 1 Autoimmuunitaute tunnetaan yli 80. Ne ovat kroonisia sairauksia, joiden syntymekanismia eli patogeneesiä ei useimmissa tapauksissa ymmärretä. Tautien esiintyvyys vaihtelee maanosien,

Lisätiedot

Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä?

Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä? Miten tyypin 2 diabetes liittyy lihomiseen ja katoaa laihtumisen myötä? 14.11.2013 Professori Pirjo Nuutila Turun yliopisto pirjo.nuutila@utu.fi Sisält ltö Tyypin 2 diabeteksen syistä Lihavuusleikkauksen

Lisätiedot

Hemokromatoosi ja poikkeava raudan kertymä. Sisätautiyhdistys 23.11.2012 Tom Widenius

Hemokromatoosi ja poikkeava raudan kertymä. Sisätautiyhdistys 23.11.2012 Tom Widenius Hemokromatoosi ja poikkeava raudan kertymä Sisätautiyhdistys 23.11.2012 Tom Widenius Sisältö n Raudan normaali aineenvaihdunta n Raudan liikavarastoitumiseen johtavat tilat n Raudan patofysiologiaa n Liikavarastoituneen

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes - mitä se on?

Tyypin 2 diabetes - mitä se on? - mitä se on? sokeriaineenvaihdunnan häiriö usein osa metabolista oireyhtymää vahvasti perinnöllinen kehittyy hitaasti ja vähin oirein keski-ikäisten ja sitä vanhempien sairaus? elintavoilla hoidettava

Lisätiedot

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008

Immuunipuutokset. Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunipuutokset Olli Vainio OY Diagnostiikan laitos OYS Kliinisen mikrobiologian laboratorio 17.10.2008 Immuunijärjestelm rjestelmän n toiminta Synnynnäinen immuniteetti (innate) Välitön n vaste (tunneissa)

Lisätiedot

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen?

Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Mitä raskausdiabeteksen jälkeen? Diabeteshoitajien valtakunnalliset koulutuspäivät 11.4.2019 Seinäjoki Tiina Vilmi-Kerälä, vs ylilääkäri Naistentaudit ja synnytykset, Kanta-Hämeen keskussairaala Sidonnaisuudet

Lisätiedot

BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku EL, LT Outi Väyrynen OYS

BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN. IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku EL, LT Outi Väyrynen OYS BMI:N VAIKUTUS TEKONIVELLEIKKAUKSEEN IX Valtakunnallinen tekonivelkirurgian kurssi Turku 24.4.2019 EL, LT Outi Väyrynen OYS Painoindeksi eli BMI (WHO:n luokittelu) BMI (body mass index) = paino (kg)/ pituus²

Lisätiedot

Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli

Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli Esimerkki uusista hoidoista lihavuuskirurgian tulokset ja tuleva rooli Markku Luostarinen LT, Dosentti Kirurgian ylilääkäri Päijät-Hämeen keskussairaala Lihavuus Painoindeksi BMI (body mass index, kg/m

Lisätiedot

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki

Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset. Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki Fabryn taudin neurologiset oireet ja löydökset Aki Hietaharju Neurologipäivät Helsinki 31.10.2018 Fabryn tauti Lysosomaalinen kertymäsairaus Glykosfingolipidisubstraattien kertyminen plasmaan, virtsaan

Lisätiedot

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset

Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen tehtävät muutokset Liite III Valmisteyhteenvetoon ja pakkausselosteeseen Huomautus: Nämä valmisteyhteenvedon ja pakkausselosteen muutokset ovat voimassa komission päätöksen ajankohtana. Komission päätöksen jälkeen jäsenvaltioiden

Lisätiedot

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus

Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Liikunnan vaikuttavuus ja kuntoutus Urho Kujala Liikuntalääketieteen erikoislääkäri Liikuntalääketieteen professori Terveystieteiden yksikkö, Liikuntatieteellinen tiedekunta Jyväskylän yliopisto urho.m.kujala@jyu.fi

Lisätiedot

Tiesitkö tämän. Tietoa C-hepatiitista

Tiesitkö tämän. Tietoa C-hepatiitista Tiesitkö tämän C:stä? Tietoa C-hepatiitista Suomessa ARVIOIDAAN OLEVAN NOIN 26 000 HENKILÖÄ, jotka sairastavat kroonista c-hepatiittia 22 Et ole yksin. C-hepatiitti on ikävä sairaus, mutta on monia ihmisiä

Lisätiedot

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN

PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN PRE-EKLAMPSIAN YLLÄTTÄESSÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN Marianne Isopahkala Pre-eklampsiaan sairastuneelle MITÄ PRE-EKLAMPSIA ON? Pre-eklampsiasta on käytetty vanhastaan nimityksiä raskausmyrkytys ja toksemia.

Lisätiedot

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa?

Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Miten tehostan sepelvaltimotaudin lääkehoitoa? Dosentti, kardiologi Erkki Ilveskoski Yleislääkäripäivät 27.11.2015 1 Sidonnaisuudet Luennoitsija ja/tai muut asiantuntijatehtävät St. Jude Medical, Novartis,

Lisätiedot

Maksa /2018

Maksa /2018 Maksa Maksasairaudet koskettavat tuhansia suomalaisia. Niiden taustalla voi olla autoimmuunisairaus tai virus. Joskus syy jää tuntemattomaksi. Elintavoista johtuvat maksasairaudet lisääntyvät jatkuvasti.

Lisätiedot

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa

Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa Vaikuttava ja yksilöllinen liikuntahoito työterveydenhuollossa LL Sergei Iljukov Liikuntalääketieteeseen erikoistuva lääkäri Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitos Terveys on täydellinen fyysisen,

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

BIOLÄÄKETIETEEN LÄPIMURROT

BIOLÄÄKETIETEEN LÄPIMURROT BIOLÄÄKETIETEEN LÄPIMURROT Jussi Huttunen Tampere 20.4.2016 LÄÄKETIETEEN MEGATRENDIT Väestö vanhenee ja sairauskirjo muuttuu Teknologia kehittyy - HOITOTEKNOLOGIA - tietoteknologia Hoito yksilöllistyy

Lisätiedot

ELL, tutkija Ninja Karikoski Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Helsingin yliopisto 23.11.2011

ELL, tutkija Ninja Karikoski Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Helsingin yliopisto 23.11.2011 ELL, tutkija Ninja Karikoski Kliinisen hevos- ja pieneläinlääketieteen osasto Helsingin yliopisto 23.11.2011 Skotlantilainen tutkimus (Wyseet al 2008): 45% ratsuhevosista lihavia tai todella lihavia (kuntoluokka

Lisätiedot

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1

5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Apolipoproteiinit p p metabolisen häiriön ennustajina Jaana Leiviskä, THL Labquality-päivät 5.2.2010 5.2.2010 Labquality-päivät / Jaana Leiviskä 1 Energiatasapaino i Energian saanti = energian kulutus

Lisätiedot

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki).

Aikuisten (yli 18-vuotiaiden) paino selviää painoindeksistä, joka saadaan painosta ja pituudesta. Laske painoindeksisi laskurilla (linkki). Lihavuus Lääkärikirja Duodecim Pertti Mustajoki, sisätautien erikoislääkäri Lihavuus tarkoittaa normaalia suurempaa kehon rasvakudoksen määrää. Suurin osa liikarasvasta kertyy ihon alle, mutta myös muualle,

Lisätiedot

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta

Sydämen vajaatoiminta. TPA Tampere: sydämen vajaatoiminta Sydämen vajaatoiminta Perustieto Määritelmä Ennuste Iäkkäiden vajaatoiminta Seuranta Palliatiivisen hoidon kriteerit vajaatoiminnassa Syventävä tieto Diagnostiikka Akuuttien oireiden hoito Lääkehoidon

Lisätiedot

Appendisiitin diagnostiikka

Appendisiitin diagnostiikka Appendisiitti score Panu Mentula LT, gastrokirurgi HYKS Appendisiitin diagnostiikka Anamneesi Kliiniset löydökset Laboratoriokokeet Ł Epätarkka diagnoosi, paljon turhia leikkauksia 1 Insidenssi ja diagnostinen

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Alkoholiongelman / -riippuvuuden tunnistaminen. Hannu Alho, RUORA2017

Alkoholiongelman / -riippuvuuden tunnistaminen. Hannu Alho, RUORA2017 Alkoholiongelman / -riippuvuuden tunnistaminen Hannu Alho, RUORA2017 Alkoholin ongelmakäytön toteaminen Tavoitteena on havaita alkoholin ongelmakäyttö varhain, ennen kuin siitä aiheutuu fyysisiä, psyykkisiä

Lisätiedot

Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin

Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin Liite III Muutoksia valmisteyhteenvedon merkittäviin kohtiin ja pakkausselosteisiin Huom.: Nämä muutokset valmisteyhteenvetoon, pakkausmerkintöihin ja pakkausselosteeseen saatetaan päivittää myöhemmin

Lisätiedot

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi?

Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Timo Saaristo VALTIMOTERVEYDEKSI! Valtimoterveyttä kaikille -miksi? Sepelvaltimotauti Ei ole vielä voitettu Olisi 80%:sti ehkäistävissä, jos syötäisiin terveellisimmin, liikuttaisiin enemmän ja vältettäisiin

Lisätiedot

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator

Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle. Anne Levaste, Clinical Nurse Educator Huomioitavia asioita annettaessa lääkeohjausta sepelvaltimotautikohtaus potilaalle Anne Levaste, Clinical Nurse Educator 860703.0118/15FI 1 I24.0 Sydäninfarktiin johtamaton äkillinen sepelvaltimotukos

Lisätiedot

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen

Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Alkuperäistutkimus Uhkaako tyypin 2 diabetes myös suomalaisia lapsia? Marja-Terttu Saha, Päivi Keskinen, Riitta Veijola ja Päivi Tapanainen Tyypin 2 diabeteksen toteaminen lapsella tai nuorella on ollut

Lisätiedot

Firmagon eturauhassyövän hoidossa

Firmagon eturauhassyövän hoidossa Firmagon eturauhassyövän hoidossa Käytännön tietoa ja ohjeita potilaalle Eturauhassyöpään sairastuminen ja sen hoito aiheuttavat uuden elämäntilanteen. Mielessä voi pyöriä monia kysymyksiä. Ajatusten kanssa

Lisätiedot

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä

Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä SALVE Päätösseminaari 21.11.2012 Nuorten ylipainon syitä jäljittämässä Väestötutkimuksia lihavuuden vaara- ja suojatekijöistä Pohjois-Suomen syntymäkohortissa 1986 Anne Jääskeläinen, TtM Nuorten ylipainon

Lisätiedot

Alkoholihepatiitti on vaikea ja yleinen maksasairaus

Alkoholihepatiitti on vaikea ja yleinen maksasairaus Katsaus tieteessä Martti Färkkilä professori, ylilääkäri HY, kliininen laitos HYKS, medisiininen tulosyksikkö, gastroenterologian klinikka martti.farkkila@hus.fi Alkoholihepatiitti on vaikea ja yleinen

Lisätiedot

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ

IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Päihdelääketieteen päivät 2019 IÄKÄS ALKOHOLIN KÄYTTÄJÄ PÄIVYSTYKSESSÄ Juha Valli ylilääkäri, anestesiologian ja akuuttilääketieteen erikoislääkäri Hyvinkää Akuutti, HUS IKÄÄNTYNEIDEN PÄIVYSTYSKÄYNNIT

Lisätiedot

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin

Alkoholi. lisää syövän vaaraa. Niillä, jotka kuluttavat säännöllisesi neljä alkoholiannosta päivässä, on. Alkoholi voi aiheuttaa ainakin Alkoholi lisää syövän vaaraa Alkoholi on yksi merkittävimmistä elintapoihin liittyvistä syöpäriskeistä. Mitä enemmän alkoholia käyttää, sitä suurempi on riski sairastua syöpään. Myös kohtuullinen alkoholinkäyttö

Lisätiedot

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu

Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento , Oulu Pohjois-Suomen syntymäkohorttitutkimus Yleisöluento 12.11.2016, Oulu TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖN SAIRAUDET (TULES) Professori Jaro Karppinen TUKI- JA LIIKUNTAELIMISTÖ Tuki- ja liikuntaelimistöön kuuluvat

Lisätiedot

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet

203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat krooniset obstruktiiviset keuhkosairaudet 1 / 5 27.11.2015 13:07 Yhteistyökumppanit / Lääkärit ja terveydenhuolto / Lääkkeet ja lääkekorvaukset / Lääkkeiden korvausoikeudet / Erityiskorvaus / 203 Krooninen keuhkoastma ja sitä läheisesti muistuttavat

Lisätiedot