RIL Veden- ja kosteudeneristysohjeet KÄYTTÖ VAIN LAUSUNTOA VARTEN. Lausuntoversio Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

Transkriptio

1 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 1 (174) RIL Veden- ja kosteudeneristysohjeet KÄYTTÖ VAIN LAUSUNTOA VARTEN Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry

2 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 2 (174) Sisällys Sisällys Kosteusteknisen suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon yleisohjeet YLEISTÄ YLEISET VAATIMUKSET RAKENTEIDEN YLEISIÄ KOSTEUSTEKNISIÄ VAATIMUKSIA JA PERIAATERATKAISUJA ERITYISTILOJEN SUUNNITTELU RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNISEN TOIMINNAN LASKENNALLINEN MÄÄRITYS RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ Rakenteiden ilmatiiviys ja suojaus sisäilman kosteudelta SISÄILMAN KOSTEUSLISÄ JA VESIHÖYRYN DIFFUUSIO PAINE-EROT JA VESIHÖYRYN KONVEKTIO HÖYRYN- JA ILMANSULKU KALVOMAISET HÖYRYN- JA ILMANSULUT HÖYRYN- JA ILMANSULKUJEN ASENNUS JA TIIVISTYS Maanvastaiset rakenteet YLEISTÄ RAKENNUSPOHJAN KUIVATUS JA KUIVANA PITÄMINEN MAANVASTAINEN ALAPOHJA SOKKELIT, PERUSMUURIT JA KELLARIN SEINÄT TUULETTUVA ALUSTATILA ELI RYÖMINTÄTILA VEDENPAINEEN ALAISET RAKENTEET Ulkoseinät ULKOSEINÄN YLEISET SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSPERIAATTEET RAKENTEELLISIA OHJEITA ULKOSEINÄTYYPEITTÄIN ULKOSEINÄN LIITOSRAKENTEIDEN RAKENTEELLISIA OHJEITA Yläpohjat... 69

3 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 3 (174) 5.1 YLÄPOHJAN YLEISET SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSPERIAATTEET LOIVAT KATOT (1:80 1:10) ERIKOISTAPAUKSET Pihakannet, terassit ja parvekkeet YLEISTÄ LÄMMÖNERISTETYT LIIKENNÖIDYT TASOT JA PIHAKANNET LÄMMÖNERISTETYT TERASSIT JA PARVEKKEET KYLMÄT RAKENTEET TYÖOHJEET MUUT VEDENERISTEET VEDENERISTEETTÖMÄT RAKENTEET Rakennuksen sisäpuoliset vedeneristykset YLEISET SUUNNITTELU- JA TOTEUTUSPERIAATTEET RAKENTEET VEDENERISTYS JA PINTARAKENTEET MÄRKÄTILOJEN VEDENERISTYSTARVIKKEET LATTIALÄMMITYS ILMANVAIHTO SUUNNITTELU TYÖOHJEET TARKASTUS JA LAADUNVALVONTA KÄYTTÖIKÄ Veden- ja kosteudeneristettyjen rakenteiden ja tilojen korjaaminen YLEISTÄ HUOMIOITAVIA ASIOITA JYRKÄT KATOT (HARJAKATOT, PULPETTIKATOT) LOIVAT KATOT SISÄPUOLISELLA TAI ULKOPUOLISELLA VEDENPOISTOLLA (NS. TASAKATOT) TUULETUSVÄLILLÄ VARUSTETUT LOIVAT KATOT

4 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 4 (174) 8.6 TERASSIT JA PIHAKANNET, LÄMPIMÄT KATOT ULKOSEINÄT MAANVASTAISET RAKENTEET, RYÖMINTÄTILAT, MAANVASTAISET LATTIAT MÄRKÄTILAT (PESUHUONEET, HUONEISTOSAUNAT, TALOSAUNAT) KUNTO- JA VAURIOTUTKIMUKSET KORJAUKSEN VAIHEET/ ETENEMINEN

5 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 5 (174) 1. Kosteusteknisen suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon yleisohjeet 1.1 YLEISTÄ Tämän ohje esittää käytännön teknisiä ohjeita ja ratkaisuja rakennusten kosteustekniseen suunnitteluun, toteutukseen, ylläpitoon ja korjaukseen tavoitteena kosteusteknisesti varmatoimiset ja terveelliset rakennukset. Julkaisussa esitettyjen ohjeiden ja suositusten tavoitteena on parantaa veden- ja kosteudeneristyksiin liittyvän suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon laatutasoa. Ohje on tarkoitettu alan ammattilaisille (suunnittelijat, rakennuttajat, toteuttajat, materiaali- ja tuotevalmistajat, kiinteistöhoidon vastuuhenkilöt, viranomaistahot jne.). Ohje kytkeytyy RILin muihin julkaisuihin, joiden tarkoitus on yhdessä muodossa kattava tietopaketti kosteuden ja rakennusfysikaalisten ilmiöiden hallintaan: - RIL 255 Rakennusfysiikan käsikirja (lämmöneristys, kosteus): Käsittelee rakennusten ja rakenteiden rakennusfysikaalista toimintaa ja teoriaa. - RIL 250 Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen: Käsittelee erityisesti kosteudenhallintaprosessia eri osapuolten kannalta. - RIL 107 Veden- ja kosteudeneristysohjeet: Sisältää rakennuksen eri osien kosteusteknisiä ohjeita ja ratkaisuja. - RIL 126 Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus: Käsittelee tonttialueen sekä alapohjan ja perustusten kuivatusta. 1.2 YLEISET VAATIMUKSET Lait ja asetukset Rakennusten kosteudenhallintaan liittyvät vaatimukset ilmaistaan Maankäyttö- ja rakennuslaissa (MRL) sekä asetuksessa (MRA) lähinnä rakennuksen terveellisyyteen ja käyttöturvallisuuteen liittyvänä perusvaatimuksena seuraavasti: MRL: 117 Rakentamiselle asetettavat vaatimukset Rakennuksen tulee sen käyttötarkoituksen edellyttämällä tavalla täyttää rakenteiden lujuuden ja vakauden, paloturvallisuuden, hygienian, terveyden ja ympäristön, käyttöturvallisuuden, meluntorjunnan sekä energiatalouden ja lämmöneristyksen perusvaatimukset (olennaiset tekniset vaatimukset (ks.myös MRA 50)).. Korjaus- ja muutostyössä tulee ottaa huomioon rakennuksen ominaisuudet ja erityispiirteet sekä rakennuksen soveltuvuus aiottuun käyttöön. Muutosten johdosta rakennuksen käyttäjien turvallisuus ei saa vaarantua eivätkä heidän terveydelliset olonsa heikentyä. MRL: 166 Rakennuksen kunnossapito Rakennusympäristöineen on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.. Ennen korjauskehotuksen antamista rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi.

6 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 6 (174) Määräykset, ohjeet, tuotestandardit RakMK C2:n mukaisesti rakennus on suunniteltava ja rakennettava siten, ettei siitä aiheudu rakennuksen käyttäjille tai naapureille hygienia- tai terveysriskiä esim. kosteuden kertymisestä rakennuksen osiin tai sisäpinnoille Rakennuksen näiden ominaisuuksien tulee normaalilla kunnossapidolla säilyä koko taloudellisesti kohtuullisen käyttöiän ajan (RakMK:n C2 Kosteus, määräykset ja ohjeet, Rakennustuotedirektiivin 89/106/ETY). Olennaiset yleiset vaatimukset on esitetty RakMK:n osassa C2 kohdassa 1.4. Olennaisen vaatimuksen täyttämiseksi rakennukselle ja sen osille määritellään tarkoituksenmukaisessa laajuudessa tavanomaiset kunnostustoimenpiteet koko suunnitellun käyttöiän ajaksi. Normaalit huolto- ja kunnossapitotoimenpiteet voidaan määritellä rakennukselle laadittavassa käyttö- ja huolto-ohjeessa. RakMK A2 luokittelee rakennusfysiikan suunnittelun vaativuuden eri luokkiin (AA, A, B) ja määrittelee ko. luokkiin liittyvät rakennusfysikaalisen suunnittelijan pätevyysvaatimuksia. Tuotestandardien käyttö ja rakennustuotteiden CE-merkintä, ks. luku 1.6. Hankeprosessi, vastuut ja tehtävät Kosteudenhallinta on rakennus- ja ylläpitoprosessin tärkeimpiä tehtäviä, johon osallistuvat käytännössä kaikki osapuolet (rakennuttaja, suunnittelijat, toteuttajat, materiaali- ja tavaratoimittajat, viranomaiset, ylläpitäjät, jne.). Onnistunut kosteudenhallintaprosessi (kuva 1.1) perustuu selkeän systematiikan, johon kuuluu mm. kosteudenhallintaan liittyvien tavoitteiden määrittelyä, riskien analysointia ja hallintaa, riittävät ja laadukkaat suunnitelmat, toteutusvaiheen oikeat toimenpiteet sekä aktiivinen ja toimiva käyttö- ja ylläpitovaihe.

7 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 7 (174) HANKEVAIHEET Kaavoitus Tarveselitys ja hankesuunnittelu KOSTEUDENHALLINNAN PÄÄVAIHEET Kaavamääräykset, rakennuspaikka Kosteudenhallinnan tavoiteasettelu KOSTEUDENHALLINNAN TEHTÄVIÄ Kosteushallintaan liittyvien tavoitteiden asettelu Kosteusolosuhteiden ja rasitustason määrittely Luonnossuunnittelu Toteutussuunnittelu Suunnittelun kosteudenhallinta Kosteusriskien arviointi ja hallinta Kosteudenteknisten kriittisten tekijöiden määrittely Kosteusriskiluokan määrittely Kosteudenhallinnan menettelytason määrittely Alustavien kosteusteknisten ratkaisujen määrittely Alustavan kosteudenhallintasuunnitelman laadinta Kosteudenhallintasuunnitelman laadinta Toimivien kosteusteknisten ratkaisujen suunnittelu Toimivien taloteknisten ratkaisujen suunnittelu Rakentaminen Rakentamisvaiheen kosteudenhallinta Kosteudenhallintasuunnitelman päivitys, suunnitelmien mukainen toteutus, laadunvalvonta, huoltokirjan laadinta Ylläpito ja käyttö Ylläpidon kosteudenhallinta Käytön kosteudenhallinta Organisointi, seuranta, mittarit, hälytyskellot, Opastus, käyttötavat, ylläpito seuranta, hälytyskellot Kuva 1.1. Kosteudenhallintaan liittyvät päävaiheen ja tehtäviä hankkeen eri vaiheessa. /RIL 250/ Ratkaisevassa asemassa ovat myös toimijoiden osaaminen ja pätevyys sekä yhteistyön kulku. Julkaisussa RIL Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen kuvataan kosteudenhallintaprosessia tarkemmin. Kosteusteknisten riskien hallinta, suunnitelmat ja toteutus Hankkeessa tehdään alustava kosteustekninen riskiarvio ja syvällisempi riskianalyysi, jonka perusteella voidaan määritellä hankkeen kosteusriskiluokka ja valitaan vaadittavat kosteudenhallinnan menettelytavat (normaalit/tehostetut), ks. tarkemmin RIL 250. Käytännön työkalun muodostaa kosteudenhallintasuunnitelma, jota aloitetaan suunnitteluvaiheessa ja täydennetään yhteistyössä urakoitsijan ja toimittajien kanssa hankkeen edetessä. Oleelliset suunnitelma- ja toteutustiedot (mm. huolto- ja kunnossapitotiedot) siirretään rakennuksen huoltokirjaan. Kosteustekniset rakennesuunnitelmat sisältyvät normaaliin rakennesuunniteluun, elleivät erityisolosuhteet vaadi erillistä rakennusfysikaalista suunnittelijaa ja suunnitelmaa (selvitys, laskelma, ymv.). Rakennesuunnitelmien, pohjarakennesuunnitelmien ja arkkitehtisuunnitelmien ja taloteknisten suunnitelmien yhteensopivuus tulee tarkistaa myös kaikkien veden- ja kosteusteknisten ratkaisujen osalta. Kosteustekniset suunnitteluratkaisut tulee toteuttaa ao. pätevyyttä omaavien ammattilaisten voimin sovittua laadunvarmistus- ja valvontamenettelyä noudattaen. Tärkeän roolin muodostavat työnaikaiset kosteudenhallintatoimenpiteet, jotka ovat erityisesti - valmiiden rakenteiden ja rakennusmateriaalien/-tuotteiden kunnollinen sääsuojaus - rakenteiden riittävät kuivumisajat. Oikea ylläpito ja käyttö

8 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 8 (174) Rakennus tulee paitsi toteuttaa kosteusteknisesti oikein, myös käyttää ja ylläpitää oikein. Käyttö ja ylläpito edellyttävät mm., että oleelliset suunnittelu- ja toteutustiedot siirtyvät rakennuksen omistajalle ja ylläpitoorganisaatiolle. Omistajan ohjauksessa toimivalla järjestelmällisellä seuranta-, huolto- ja kunnossapitojärjestelmällä huolehditaan siitä, että rakenteet ja tekniset järjestelmät toimivat suunnitellusti. Huoltokirja on ylläpidon välttämätön työkalu. Rakennus on jatkuvasti erityyppisten kosteusrasitusten kohteena. Kosteudenhallinnan kannalta toimiva kiinteistöpito perustuu mm. siihen, että tiedostetaan rakennuksen kosteustekninen toiminta (rasitukset ja niiden hallintatapa, kuivumistarpeet ja tavat sekä rakenteiden ja ilmanvaihdon toimintaperiaatteet), ks. tarkemmin RIL RAKENTEIDEN YLEISIÄ KOSTEUSTEKNISIÄ VAATIMUKSIA JA PERIAATERATKAISUJA Yleistä Rakenteiden kosteusteknisessä suunnittelussa otetaan huomioon ainakin seuraavien tekijöiden vaikutus: - sateen vaikutus julkisivuihin, veden ja lumen tunkeutuminen tuulen paineen vaikutuksesta, veden kapillaarinen siirtyminen ja julkisivujen pakkasenkestävyys - rakenteen läpi ilmavuotojen mukana siirtyvän kosteuden tiivistyminen, hygroskooppinen sitoutuminen ja varastoituminen rakenteeseen - rakenteen läpi diffuusiona siirtyvän kosteuden tiivistyminen, hygroskooppinen sitoutuminen ja varastoituminen rakenteeseen - rakenteisiin maaperästä ja ympäröivistä aineista siirtyvä kosteus - sisä- ja ulkopuolinen pintakondenssi - veden käyttö ja vesihöyryn tuotto sisätiloissa - rakennuskosteus tai vesivahingon seurauksena rakenteisiin päässyt kosteus ja sen mahdollisuus poistua rakenteesta - sulava lumen vaikutus esim. autohalleissa. Kosteuden aiheuttamat haitat Rakenteisiin joutuva kosteus voi aiheuttaa erilaisia fysikaalisia, kemiallisia, biologisia ja esteettisiä haittoja. Haitat ovat mm. - pakkasvauriot rakenteiden pinnoissa ja sisällä (materiaalien pakkasenkestävyys, muodonmuutoksia, jne.) - vaikutukset aineiden fysikaalisiin ominaisuuksiin (muodonmuutoksia, lujuuden heikkeneminen, lämmönvastuksen pieneneminen) - biologinen turmeltuminen yhdessä ravinteen ja lämmön kanssa (lahoaminen, home) - kemialliset vaikutukset (lisää ja nopeutta kemiallisia reaktioita, aiheuttaa korroosiota, kiihdyttää vanhenemisreaktioita, lisää syöpymisreaktioita, huuhtoo aineita, lisää rakenteista tapahtuvaa emissiota) - esteettiset vaikutukset (likaantuminen, epätasainen lian huuhtoutuminen sekä värinmuutokset). Yleiset kosteustekniset periaatteet

9 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 9 (174) Rakenteisiin vetenä tai vesihöyrynä tunkeutunut kosteus ei saa ylittää rakentamisen eikä rakennuksen käytön aikana määrää, joka on haitallinen rakenteen jonkin tärkeän toiminnon kannalta. Jos rakenteeseen kuitenkin tilapäisesti tulee ylimääräistä kosteutta, sen on voitava poistua aiheuttamatta vaurioita rakenteelle. Rakennuksen kosteuslähteet sekä kosteuden siirtymismuodot, ks. esim. RIL 250 ja RIL 255. Kosteusteknisen suunnittelun, toteutuksen ja ylläpidon yleisiä vaatimuksia ja periaatteita ovat Rakennuksen ja siinä olevien järjestelmien on suojattava - sisätiloja - rakenteita - rakennusaineita kosteuden haitallisilta vaikutuksilta, jotka voivat olla peräisin ulko- ja sisäpuolisista lähteistä. Suojattaessa rakenteita kosteudelta samoin kuin arvioitaessa rakenteiden kosteusteknistä toimintaa otetaan huomioon vaikuttavat kosteuden lähteet, kosteuden siirtymismuodot sekä kosteuden eri haittavaikutukset. Rakenteiden on oltava sellaisia, ettei niihin kerry haitallisesti kosteutta ja että niiden kuivumiskyky on kastumisen tapahduttua (esim. rakennuskosteus, vesivahinko) mahdollisimman hyvä. Tarvittaessa rakenteiden kuivattamiseen esitetään suunnitelmissa menetelmä. Kuivumismahdollisuus on tärkeää ottaa huomioon erityisesti kun lämmöneristeiden paksuus on suuri. Rakenteet, rakennustarvikkeet, ja -aineet valitaan niin, että käyttötarkoituksen mukaisen käytön aikana niihin joutuva kosteus ei haitallisessa määrin heikennä rakenteiden ja materiaalien toimintakelpoisuutta (kosteuden sietokyky) eivätkä muutkaan rasitukset aiheuta kosteusteknistä toimintaa merkittävästi heikentäviä vaikutuksia. Ratkaisuille esitetään suunnitellut huolto- ja korjausvälit tai ratkaisujen oletetaan kestävän koko rakennuksen suunnitellun käyttöiän ajan. Rakennusaineet ja -tarvikkeet sekä valmiit rakennusosat suojataan varastoinnin, kuljetuksen ja rakennustyön aikana haitalliselta kastumiselta. Kosteiden rakenteiden ja rakennuskosteuden annetaan kuivua riittävästi tai liika kosteus kuivatetaan ennen rakenteiden päällystämistä kuivumista hidastavalla ainekerroksella tai pinnoitteella (olosuhdehallinta). Suunnitelmissa ja toteutuksessa varaudutaan kiinteistön vesi- ja viemärilaitteistojen sekä ilmanvaihto-, lämmitys- ja jäähdytyslaitteistojen sekä niihin liitettyjen laitteiden muodostamaan vesivahingon riskiin. Laitteistot, joihin liittyy vesivuodon mahdollisuus, sijoitetaan niin, että ne ovat helposti tarkastettavissa ja korjattavissa. Mahdollinen vesivuoto ohjataan näkyville tai viemäriin käyttämällä laitteiden alla, putkikoteloissa yms. riskikohdissa vedenpitäviä kallistettuja pintakerroksia tms. ratkaisuja, joilla estetään vuoto- tai kondenssiveden huomaamaton tunkeutuminen rakenteisiin. /D2 Vesi- ja viemärilaitteet/. Suunnittelussa tulee aina ottaa huomioon eri rakenneosien käyttöikä. Rakenteen sisään jäävien rakennekerrosten tulee käyttöikänsä puolesta täyttää vähintään pintarakenteen käyttöikätavoite. Esimerkiksi tiilikatossa tulee aluskatteen suunniteltu käyttöikä olla vähintään sama kuin tiilikatteen.

10 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 10 (174) Suunnitelmissa esitettävien rakenteiden ja ratkaisujen hyvästä kosteusteknisestä toimivuudesta varmistutaan luotettavalla selvityksellä. Jos toimivuus tiedetään hyväksi pitkäaikaiseen kokemukseen perustuen, ei erillistä selvitystä tarvita. (C ) Selvitys voi olla laskennallinen, kokeellinen tai näiden yhdistelmä. Selvityksen laatu ja laajuus harkitaan tapauksittain. Rakennustyön suorittaja perehdytetään kosteustekniikkaa koskeviin ohjeisiin ja suunnitelmiin sekä varmistutaan hänen ammattitaitonsa riittävyydestä. Tonttiin liittyviä vaatimuksia Rakennusta ympäröivä maanpinta muotoillaan siten, että pintavesien (=huleveden), kuten sateen ja lumen sulamisveden, pääsy rakenteisiin estyy. Ks. tarkemmin luku 3. Pintavedet johdetaan pois ojissa tai sadevesiviemäreissä aiheuttamatta haittaa naapuritonteille. Vaihtoehtoisesti pintavedet voidaan yleensä myös imeyttää maaperään tai sen poisjohtaminen hidastaa. Tiivisti rakennetulla alueella tämä edellyttää mm. seikkaperäisempää geoteknistä ja rakenneteknistä suunnittelua. Kun tonttikoko on pieni, voidaan pintavedet imeyttää vain, mikäli pohjatutkimuksella osoitetaan, ettei tästä muodostu haittaa rakennukselle tai naapuritonteille (C2). Pintavesiä ei saa johtaa salaojajärjestelmään ja pintavesien pääsy salaojaputkea ympäröivään salaojituskerrokseen estetään tämän yläpuolisella tiiviillä rakennuksesta poispäin viettävällä kerroksella (C2). Alapohjiin ja perustuksiin liittyviä vaatimuksia Alapohja ja perustukset tulee suunnitella siten, ettei niihin vaikuta kohtuuttomia kosteusrasituksia, pysyvät kuivina tai kostuessaan niillä on riittävä kuivumiskyky ja ne eivät johda kosteutta rakennuksen sisätiloihin tai sisätilojen rakenteisiin. Tämä hoidetaan rakenteiden oikealla sijainnilla, toimivalla vedenpoistolla (esim. salaojituksella) maalajien ominaisuuksilla ja muodoilla, veden- ja kosteudeneristyksillä, höyryn- ja ilmansuluilla sekä tuuletuksella (ryömintätilaiset alapohjat), ks. luku 3. Ulkoisen vedenpaineen alaisten rakenteiden tulee kestää vedenpaineen rasitus ja estettävä veden tunkeutuminen rakenteen läpi. Rakenteisiin tehdään tarvittaessa erityinen vedenpaineen eristys tai varaudutaan hallittuun vuotoon esim. kaksoisrakenteella (C2). Rakenteissa, joihin kohdistuu virtaavan veden vaikutus, otetaan huomioon virtauksesta aiheutuva kuluminen. Detaljeihin liittyviä vaatimuksia Rakennusten ulkopintoja, liitoksia ja saumoja suunniteltaessa kiinnitetään huomio mm. seuraaviin veden kulkeutumismekanismeihin: - tuulenpaineen vaikutus, tuulen vaikutuksesta tapahtuva rakenteisiin (jopa ylöspäin) suuntautuva veden tai lumen siirtyminen - kapillaarinen virtaus - painovoiman aiheuttama valuminen. Ulkopinnat ja rakenneyksityiskohdat suunnitellaan ja tehdään niin, ettei vesi pääse tunkeutumaan ja valumaan haittaa aiheuttaen rakenteiden sisään. Veden valuminen rakenteiden pinnoilta takaisin ulkopuolelle varmistetaan pintojen kallistuksin. Rakenteisiin ei saa muodostua niitä vaurioittavaa jäätä.

11 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 11 (174) Vaipan tiiviyteen liittyviä vaatimuksia Vaipparakenteiden luotettavan kosteusteknisen toiminnan varmistamiseksi tulee vesihöyryn haitallinen siirtyminen sisältä rakenteisiin estää riittävän suuren vesihöyrynvastuksen omaavalla höyrynsululla ja ilmatiiviillä ilmansululla sekä tiiviillä läpivienti- ja muilla detaljiratkaisuilla (ks. luku 2). Rakennuskosteuden poistoon liittyviä vaatimuksia Rakennuskosteuden kuivatuksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla uusissa rakenteissa olevalle ylimääräiselle kosteudelle järjestetään kuivumismahdollisuus niin, että rakenteelle ei aiheudu vaurioita. Kosteuden kuivumissuunta on otettava huomioon sijoitettaessa rakenteisiin kosteutta huonosti läpäiseviä ainekerroksia kuten höyrynsulku. Kuivumisvaatimukset voidaan täyttää periaatteessa kahdella eri tavalla: - kostean rakenteen osan annetaan kuivua ennen seuraavaa rakennusvaihetta. Tarvittaessa kuivumista nopeutetaan väliaikaisilla kuivatusjärjestelyillä. - valmiissa rakenteessa järjestetään ylimääräiselle kosteudelle poistumismahdollisuus siten, ettei se vahingoita kosteudelle herkkiä rakenteita. Kuivatuksen tarvetta arvioitaessa kiinnitetään huomiota kosteuden haitallisiin vaikutuksiin. Rakennusvaiheen, kuljetuksen ja varastoinnin aikana rakennustarvikkeet suojataan vedeltä ja kosteudelta ja huolehditaan siitä, ettei rakenteisiin jää haitallista kosteutta. Myös huolehditaan siitä, ettei rakennusaineiden ja tuotteiden pakkauksiin jää tuotteita vahingoittavaa kosteutta. Suojaamisessa otetaan huomioon sadevesi, lumen tunkeutuminen ja sulaminen, veden valuminen maan tai muuta pintaa pitkin sekä alustan kautta nouseva kosteus. Kerroksellisessa rakenteessa alustana toimivan kerroksen tulee olla riittävän kuiva ennen seuraavaa työvaihetta (vaikuttaa esimerkiksi liimauksen tartuntaan, mikrobikasvuun, rakennusmateriaalien emissioihin). Rakennusaikainen kosteussuojaus Rakenteet ja materiaalit tulee suojata sateelta mahdollisuuksien mukaan, sillä kastuminen lisää merkittävästi sekä kuivatustarvetta että materiaalihukkaa. Kastuneen materiaalin tai rakenneosan käyttö voi myös myöhemmin aiheuttaa terveyshaitan rakennuksen käyttäjälle. Suojaustoimenpiteissä tulee ottaa huomioon mitkä materiaalit voivat itse vaurioitua kosteuden vaikutuksesta ja mitkä voivat kastuessaan välillisesti aiheuttaa kosteusvaurion. Ks. tarkemmat ohjeet RIL 250, luku 5. Kastumisen estämisen osa-alueita ovat mm: - rungon suojaaminen kastumiselta - materiaalien kastumisen estäminen - keskeneräisten rakenteiden suojaus - vesivahinkoihin varautuminen sekä niiden ehkäiseminen. Pienet rakennukset tai rakennusosat pystytään suojaamaan rakennustöiden aikana lähes kokonaan. Myös suuria rakennuksia kannattaa harkita suojattavaksi kauttaaltaan tai kriittisimmiltä kohdiltaan

12 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 12 (174) rakennustöiden tai osan sen aikaa. Suojauksessa tulee keskittyä kosteudelle kaikkein arimpien (puupohjaiset rakennustarvikkeet, lämmöneristeet) materiaalien suojaamiseen sateilta. Rakennusaikainen kosteussuojaus on suositeltavaa toteuttaa esim. seuraavasti: - kuorielementeillä toteutettavissa ulkoseinissä suojataan mineraalivillalämmöneristeet asennuksen jälkeen viistosateelta esim. huputtamalla siihen asti kunnes kuorielementit on asennettu. Erityisen tärkeää on suojata mineraalivillaeristeiden yläreunat, joista viistosade pääsee tunkeutumaan tehokkaasti eristeen sisään. - rankarakenteet suojataan rakennusaikana viistosateelta esim. huputtamalla siihen asti kunnes ulkoverhous on saatu asennettua. - puurunkorakenne suojataan rakennusaikana viistosateelta esim. huputtamalla siihen asti kunnes ulkoverhous on muurattu. - kumibitumikermi asennetaan höyrynsuluksi kantavan laatan päälle, joka toimii työnaikana ensin vedeneristeenä ja myöhemmin ilman- ja höyrynsulkuna. Vesijohtoihin, putkistoihin ymv. liittyviä vaatimuksia Vesijohtojen ja lämmitysjärjestelmän vesiputkistojen sijoittamista lattia- tai seinärakenteisiin vältetään mahdollisuuksien mukaan. Putket voidaan sijoittaa näkyville (esim. märkätiloissa tuodaan putket näkyvissä ylhäältä alas vesipisteeseen) tai koteloon, josta vesi vuodon sattuessa ohjataan näkyville. Suojaputkien tulee olla vesitiiviit ja pääsääntöisesti ilman liitoksia. Jos liitoksia käytetään, tulee niiden olla myös vesitiiviit. Putkien tarkastettavuus ja korjattavuus tulee tehdä helpoksi. Rakennukseen kohdistuvat muut vaatimukset Rakennuksessa on kyettävä ylläpitämään käyttötarkoituksen edellyttämä sisäilmasto. Tällöin edellä mainittujen kosteusteknisten vaatimusten ohella otetaan huomioon myös muut esitetyt olennaiset vaatimukset tai käyttötarkoituksesta johdettavissa olevat vaatimukset, jotka koskevat mm. viihtyvyyttä, terveellisyyttä, turvallisuutta, rakenteiden kestävyyttä ja energiataloudellisuutta. Rakennusten ja rakenteiden suunnittelussa otetaan kosteusrasitusten lisäksi huomioon myös muut rakenteiden toimintaan vaikuttavat rasitukset. Ne vaikuttavat myös rakenteen kosteustekniseen toimivuuteen. Muita rakenteiden toimintaan vaikuttavia rasituksia ovat mm. mekaaniset kuormat ja kuormitukset, lämpö, palo, ilman epäpuhtaudet, säteily, kemialliset ja biologiset prosessit. Nämä fysikaaliset, kemialliset ja biologiset rasitukset aiheuttavat materiaalien vanhenemisen tai pahimmassa tapauksessa nopean turmeltumisen. Vanhenemismuutokset otetaan huomioon arvioitaessa rakenneratkaisujen käyttöikää 1.4 ERITYISTILOJEN SUUNNITTELU Yleistä Rakennukset tai tilat, joissa vallitsevat kosteus- lämpötila- ja paineolosuhteet poikkeavat tavallisista (AAvaativuusluokan kohteita, kosteusriskiluokka 3), tulee aina suunnitella, toteuttaa ja valvoa normaalia seikkaperäisemmin

13 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 13 (174) Urheiluhallit Urheiluhalleja ovat tyypillisesti erilaiset sisäpalloiluhallit ja jäähallit. Sisäpalloiluhalleissa on eroja mm. ilman kosteuden suhteen. Mikäli hallissa on puulattia (esim. joustoparkettilattia), on hallissa usein ilman kostutus, jotta lattia ei kuivu liikaa. Tällöin kosteus kuitenkin kerääntyy hallin yläosiin, jolloin yläpohjarakenteen höyrynsululle on asetettava normaalia suurempia vaatimuksia tiiveyden suhteen. Jäähalleissa mahdollisesti myös kesäaikaan pidettävä jää alentaa lämpötiloja, jolloin rakenne saattaa kosteusteknisesti toimia kuten kylmä- ja pakkasvarastot. Usein kuitenkin osa kesäajasta on ns. jäätöntä aikaa, jolloin rakenteen tulee toimia kuten normaalit lämpimät rakenteet. Uimahallit Uimahallien suuri sisäilman kosteus aiheuttaa rakenteiden suunnittelulle erityisiä vaatimuksia. Jatkuva erittäin suuri kosteus edellyttää yläpohjien höyrynsululle tulee asettaa selvästi normaalia suurempia vaatimuksia tiiveyden suhteen. Ks. RIL Uimahallin rakenteiden suunnittelu ja kunnonhallinta Ylipaineiset sisätilat Normaalien rakennuksen sisätiloja ei saa rakentaa ylipaineisiksi. Mikäli rakenne tai rakennus tehdään ylipaineisena, tulee se suunnitella materiaaleiltaan ja toiminnaltaan sellaiseksi. Normaaleissa rakennuksissa ja rakenteissa ylipaine aiheuttaa seinä ja yläpohjarakenteiden kastumista ja siten kosteus vaurioita yleensä hyvin nopeasti. Kylmä- ja pakkashuoneet Tavallisesti tilat on sijoitettu lämpimien tilojen keskelle, jolloin seinien ja yläpohjan kosteustekninen toiminta ei aiheuta vaikeuksia. Kylmä- ja pakkashuoneet rakennetaan yleensä elementtirakenteisina. Koot vaihtelevat muutaman neliön kokoisista kymmeniin neliöihin ravintoloissa ja kauppaliikkeissä. Sisälämpötilat kylmähuoneissa on tavallisesti o C. Pakkahuoneissa lämpötilat ovat tavallisesti -18 o C tai alempia. Seinät ja katto rakennetaan yleensä pelti polyuretaani pelti-rakenteisina.. Jos tila sijoittuu ulkoseinää vasten, tulee jättää tuulettuva tai tuuletettava väli ulkoseinän ja pakkashuoneen seinän väliin, jossa on normaali sisälämpötila. Lattiat tulee myös lämpöeristää kylmä- että pakkashuoneissa sekä energian säästön takia että varsinkin lämmöneristyksen takia. Ilman lattian lämmöneristämistä kylmä- ja pakkashuone jäähdyttää lattian viereisen ja alapuolisen tilan laatat niin alhaiseen lämpötilaan että niihin kondensoituu kosteutta. Pakkashuoneiden lattioihin on myös asennettava yleensä lattialämmitysjärjestelmä estämään varsinaisen lattian jäätymisen sekä routavauriot.

14 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 14 (174) Kylmä- ja pakkasvarastorakennukset Erillisten kylmä- ja pakkasvarastorakennusten vaipparakenteet vedeneristyksineen on suunniteltava aina erikseen rakenteen erityisvaatimukset huomioiden. Erityisesti vaipan pintojen tiiveyteen tulee kiinnittää huomiota, jotta haitallinen kosteuden tiivistyminen rakenteen sisälle vältetään. Pakkasvarastoissa (ja vastaavissa rakennuksissa) tulee vaipparakenteen ulkopinnan diffuusiovastus olla suurempi kuin sisäpinnan, koska rakennuksen sisäilma on yleensä aina ulkoilmaa kylmempää (kylmimpiä pakkaskausia lukuun ottamatta, jolloin sekä ulko- että sisäilman vesimäärä on kuitenkin hyvin alhainen). Kylmävarastot (ja vastaavat rakennukset) ovat ongelmallisempia kuin pakkasvarastot, koska kesällä sisäilma on kylmempää kuin ulkoilma ja talvella taas päinvastoin. Rakenteen tulee olla molemmilta pinnoiltaan hyvin tiivis. Maatilarakennukset Maatilojen tuotantorakennusten rakenteet joutuvat alttiiksi ankarille ympäristöolosuhteille. Suhteellinen kosteus on korkea, ympäristö on kemiallisesti kuluttava ja eläimet ja koneet aiheuttavat mekaanista rasitusta. Pintarakenteilta ja pinnoitteilta edellytetään hygieenisyyttä ja puhdistettavuutta. Maa- ja metsätalousministeriö on laatinut asetuksia koskien mm. eri eläinrakennusten rakennusteknisistä ja toiminnallisista vaatimuksista. Asetusten liitteenä ovat maa- ja metsätalousministeriön rakentamismääräykset ja ohjeet (MM-RMO), jotka sisältävät sekä yleisiä että rakennustyyppisiä määräyksiä ja ohjeita. Kosteudenhallintaa ja sisäilmastoa käsittelee erityisesti osa MMM-RMO C2.2, Maatalouden tuotantorakennusten lämpöhuolto ja huoneilmasto. 1.5 RAKENTEIDEN KOSTEUSTEKNISEN TOIMINNAN LASKENNALLINEN MÄÄRITYS Rakenteen kosteusolosuhteiden ja kosteuden siirtymisen laskennallinen määritys on tarpeellista esim. seuraavissa tapauksissa: - suunnitellaan uudentyyppistä vaipparakennetta, jonka lämpö- ja kosteusteknistä toimintaa halutaan selvittää - suunnitellaan vanhan rakenteen korjaamista ja/ tai lisälämmöneristämistä virheellisesti toimivaan tai riskialttiiseen rakenteeseen - rakenne on erityisten ja vaativien kosteus- ja lämpörasitusten kohteena, esim. kostutetut tilat kylmä- ja pakkasvarastot uimahallit ja kylpylät jäähdytetyt erikoistilat, esim. jäähallit teollisuuskohteet, joissa on runsaasti kosteutta Laskelmat voidaan yksinkertaisissa tapauksissa laskea käsin (vakio-olosuhdetarkastelut) ja vaativammissa tapauksissa tietokoneohjelmaa käyttäen (vakio-olosuhteissa tai muuttuvissa olosuhteissa tehtävät tarkastelut). Jos tarkasteltavassa rakenteessa on mukana kosteutta sitovia materiaaleja, joudutaan yleensä käyttämään dynaamisen laskentatarkastelun mahdollistavaa laskentaohjelmaa, koska kosteuden

15 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 15 (174) siirtyminen ja tasoittuminen on rakenteissa hidasta eikä vakio-olosuhteissa tarkasteltavaa tilannetta todellisuudessa saavuteta rakenteessa. Tyypillisiä vaipparakenteiden kosteusteknisiä laskentatarkasteluja ovat mm. - kondensoitumis- ja homehtumisriskitarkastelut - rakenteiden kuivumistarkastelut - kosteusvuodon vaikutuksen arviointi - sisä- ja ulkoilman olosuhteiden vaihtelun vaikutus - rakennekerrosten tai materiaaliominaisuuksien vaihtelun vaikutus - kosteuden kulkusuunnan muuttumisen vaikutus eri vuodenaikoina - sisäilman kosteusolosuhteiden tarkastelut Edellytykset laskennallisten tarkastelujen tekoon ovat parantuneet, koska - ohjelmien kehittymisen myötä on tullut mahdolliseksi tarkastella monimutkaisempien rakenteiden toimintaa usean eri olosuhdetekijän yhteisvaikutuksen alaisena - ohjelmiin on lisätty mukaan useita eri lämmön ja kosteuden siirtymismuotoja, jolloin laskennassa kyetään jäljittelemään paremmin rakenteen todellista käyttäytymistä - tietokoneiden laskentateho on kasvanut, jolloin se mahdollistaa aiempaa yksityiskohtaisempien ja suurempien rakennemallien tarkastelun - ilmastodatasta on määritetty ns. referenssivuodet, joilla voidaan tarkastella rakenteiden kosteusteknistä toimintaa kriittisissä ulkoilman olosuhteissa - rakennusmateriaaleista määritetään aikaisempaa enemmän rakennusfysikaalisia ominaisuuksia, joita tarvitaan laskennan tekemiseen Eri kosteuden siirtymismuotoihin liittyviä laskennallisia tarkasteluja ja laskentaesimerkkejä sekä tietokoneohjelmalla tehtävän laskennallisen tarkastelun toteutusta on käsitelty tarkemmin RIL 255:ssä. 1.6 RAKENNUSTUOTTEIDEN CE-MERKINTÄ Rakennustuotedirektiiviin perusteella kiinnitetty CE-merkintä on Suomessa tuotehyväksyntälain perusteella ensisijainen kansallisiin tuotehyväksyntämenettelyihin verrattuna. Rakennustuoteasetuksen lopullisen voimaanastumisen myötä tulee CE-merkinnästä pakollinen suurimmalle osalle rakennustuotteista, kun asetuksen mukaan kaikki markkinoille saatetut rakennustuotteet, joille harmonisoidun tuotestandardin CE-merkinnän siirtymäaika on päättynyt, on CE-merkittävä. Rakennustuotteiden CE-merkintä poikkeaa täysin muiden tuotteiden CE-merkinnästä: - Ei automaattisesti osoita, että jäsenmaiden vaatimukset on täytetty kun näitä vaatimustasoja ei harmonisoida - yhdessä jäsenmaassa vaatimukset täyttävä CE-merkitty rakennustuote ei välttämättä täytä vaatimuksia toisessa jäsenmaassa - Osoittaa, että CE-merkinnän tuotteeseen kiinnittänyt valmistaja on selvittänyt tuotteen keskeiset ominaisuudet harmonisoidun tuotestandardin tai eurooppalaisen teknisen hyväksynnän menetelmillä ja muutenkin noudattanut näitä asiakirjoja - Harmonisoidut tuotestandardit (hen) ovat käytännössä ainoa keino CE-merkinnän kiinnittämiseen niiden soveltamisalan piiriin kuuluville rakennustuotteille.

16 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 16 (174) - hen:ien soveltamisalan ulkopuolella oleville rakennustuotteille valmistajalla on mahdollisuus hankkia CE-merkintä Eurooppalaiseen tekniseen hyväksyntään (jatkossa Eurooppalaiseen tekniseen arviointiin) ETA perustuen. Rakennustuoteasetuksen myötä harmonisoituihin tuotestandardeihin tulee jonkin verran muutoksia. Näitä päivitetään standardeihin vuosien aikana. Jatkossa CE-merkintä tulee olemaan kaksiosainen, kun tuotteen mukana on toimitettava CE-merkintätiedot yksinkertaistetussa muodossa ja kattavasti tuotteen ilmoitetut ominaisuudet löytyvät suoritustasoilmoituksesta DoP. EU-vaatimustenmukaisuustodistus hankitaan jatkossakin CE-merkintää varmentavalta ilmoitetulta laitokselta. Yhteiset säännöt asettavat kaikki valmistajat samalla viivalle, kun CE-merkinnässä ilmoitettuja ominaisuuksia voi luotettavasti verrata toisiinsa. Lisäksi, edellyttäen että viranomaissäännöt on kirjoitettu oikein, tiedetään keskeisten ominaisuuksien vaatimustasot eri käyttökohteissa. Rakennustuotteen käyttäjän asiana on selvittää CE-merkintätietojen perusteella, täyttääkö rakennustuote kansallisten viranomaisten käyttökohteelle asettamat vähimmäisvaatimustasot. Toisin kuin viranomainen, tilaaja voi halutessaan vaatia vielä enemmän eli parempia ominaisuuksia ja myös selvityksiä CE-merkinnän ulkopuolelta. Vaatimustasojen selvittäminen viranomaissäädöksiä varten vaatii edelleen jäsenmaissa kansallisia toimenpiteitä. Suomessa suositukset kansallisiksi vaatimustasoiksi on kirjattu CE-merkintätietojen kanssa yhteensopivasti kansallisiin soveltamisstandardeihin, joita julkaistaan SFS 7000-sarjassa. Valmiina on tällä hetkellä noin 25 soveltamisstandardia. KIRJALLISUUS Aho, H. Korpi, M. (toim.) Ilmanpitävien rakenteiden ja liitosten toteutus asuinrakennuksissa. Tutkimusraportti 141, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere s. ASHRAE Handbook, 2009 Fundamentals. SI Edition, Atlanta ASTM Manual 18, Moisture Control in Buildings, Edited by H. R. Trechsel s. Asumisterveysohje. Sosiaali- ja terveysministeriö, Helsinki s. Asumisterveysopas. 3. korjattu painos. Ympäristö ja Terveys-lehti, Pori s. Burström, P. G., Byggnadsmaterial Uppbyggnad, tillverking och egenskaper. Studentlitteratur, Sweden s. Hagentoft, C-E., Introduction to Building Physics. Studentlitteratur, Sweden s. Hens, H., Building Physics Heat, Air and Moisture. Ernst & Sohn, Germany s. Hens, H., Applied Building Physics Boundary Conditions, Building Performance and Material Properties. Ernst & Sohn, Germany s. Jäähallien lämpö- ja kosteustekniikka, suunnittelu- ja rakennuttamisopas, Opetusministeriö Liikuntapaikkajulkaisu 92, Rakennustieto Oy, Tampere s. Kosteus rakentamisessa, RakMK C2 opas, Ympäristöopas 51, Ympäristöministeriö, Tampere s. Kosteus- ja homevaurioituneen rakennuksen kuntotutkimus, Ympäristöopas 28, Ympäristöministeriö Helsinki s.

17 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 17 (174) Kumaran, K., IEA Annex 24, Task 3 Final report. Material Properties. K.U.-Leuven, Belgium s. Lehtinen, T., Viljanen, M. Rakenteiden lämpö- ja kosteustekninen suunnittelu. Julkaisu 119, Teknillinen korkeakoulu, talonrakennustekniikan laboratorio, Espoo s liites. Nevander, L.E., Elmarsson B. Fukthandbok. Praktik och teori. 2nd edition, AB Svensk Byggtjänst. Stockholm s. Niiranen, T. Rakentamisen virheet. Julkaisu 4, Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto, Helsinki s. Pirinen, J. Pientalojen kosteusvauriot, Lähtökohtana asukkaiden kokemat terveyshaitat. Väitöskirja, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan osasto. Hengitysliiton julkaisuja 19/2006, Hengitysliitto Heli ry, Helsinki s. RakMK C2, Kosteus, Määräykset ja ohjeet. Ympäristöministeriö, Helsinki s. RIL 235, Uimahallin rakenteiden suunnittelu ja kunnonhallinta, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto ry, Helsinki s. RIL 250, Kosteudenhallinta ja homevaurion estäminen, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto ry, Helsinki RIL 255, Rakennusfysiikan käsikirja, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto ry, Helsinki. RT , Teollisesti valmistettujen asuinrakennusten ilmanpitävyyden laadunvarmistusohje. Rakennustieto Oy, s. SFS-EN ISO 9346, Hygrothermal performance of buildings and building materials. Physical quantities for mass transfer. Vocabulary s. SFS-EN ISO 10456, Building materials and products. Hygrothermal properties - Tabulated design values and procedures for determining declared and design thermal values s. Toimivat katot. Kattoliitto ry, Helsinki s. Uusi v Vesivahinkojen ehkäiseminen rakentamisessa, Ympäristöopas 111, Ympäristöministeriö, Helsinki s. Vinha, J., Valovirta, I., Korpi, M., Mikkilä, A., Käkelä, P. Rakennusmateriaalien rakennusfysikaaliset ominaisuudet lämpötilan ja suhteellisen kosteuden funktiona. Tutkimusraportti 129, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere s liites. Vinha, J., Viitanen, H. Lähdesmäki, K., Peuhkuri, R., Ojanen, T., Salminen, K., Paajanen, L., Strander, T., Iitti, H. Rakennusmateriaalien ja rakenteiden homehtumisriskin laskennallinen arviointi. Tutkimusraportti 143, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere OPM:n urheilukirjasarja

18 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 18 (174) 2. Rakenteiden ilmatiiviys ja suojaus sisäilman kosteudelta 2.1 SISÄILMAN KOSTEUSLISÄ JA VESIHÖYRYN DIFFUUSIO Asumisen eri toiminnot tuottavat sisäilmaan lähes aina lisäkosteutta, joka synnyttää vesihöyrypitoisuuseron sisä- ja ulkoilman välille. Sisäilman kosteuslisä kertoo, kuinka paljon rakennuksen sisäilman vesihöyrypitoisuus on suurempi kuin ulkoilmassa. Vesihöyrypitoisuusero (g/m 3 ) voidaan esittää vaihtoehtoisesti myös vesihöyryn osapaine-erona (Pa). Sisäilman kosteuslisä pyrkii tasoittumaan ulkovaipan läpi ulkoilmaan diffuusiolla, joka on sitä suurempi mitä suurempi vesihöyrypitoisuusero on. Sisäilmassa oleva kosteuslisä on tyypillisesti suurin talvella, koska kosteuden tuotto on silloin suurin ja kylmään ulkoilmaan mahtuu kosteutta vähemmän kuin sisäilmaan. Jos sisäilmasta pääsee liikaa kosteutta vaipparakenteisiin, se voi kondensoitua rakenteiden ulko-osiin. Lämpötilan ollessa 0 C yläpuolella rakenteiden ulko-osissa voi lisäksi esiintyä homeen ja mikrobien kasvulle otollisia olosuhteita. Kosteuden kondensoitumisen ja homeen kasvun kannalta kriittisin kohta on yleensä lämmöneristeen ulkopuolella oleva tuulensuojan tai ulkoverhouksen / vesikatteen sisäpinta. Liian suuri suhteellinen kosteus rakenteen ulko-osissa aiheuttaa myös monia muita haittavaikutuksia, kuten raudoitteiden ja teräsosien ruostumista, materiaalien väri- ja muodonmuutoksia, maalien ja pinnoitteiden irtoamista, lämmöneristeiden eristyskyvyn heikkenemistä ja puurakenteissa pahimmillaan myös lahovaurioita. Kesällä sisäilman kosteuslisä on pienempi, koska kesäaikana ollaan enemmän poissa sisätiloista ja ovia ja ikkunoita pidetään enemmän auki. Kosteuden tiivistymisriski rakenteisiin on myös oleellisesti pienempi, koska ulkolämpötila on korkea. Kesällä vaipparakenteiden ulko-osat yleensä kuivuvat, mikäli ne on suunniteltu oikein. Sisäilman kosteuslisälle on olemassa kansainvälisen SFS-EN ISO standardin /1/ mukainen luokitus. Tehtyjen tutkimusten /2/ mukaan Suomessa on kuitenkin suositeltavaa käyttää kuvan 2.1 ja taulukon 2.1 mukaisia arvoja kosteuslisän osalta erityyppisissä rakennuksissa. Ne poikkeavat SFS-EN ISO standardin arvoista mm. kesäolosuhteissa esiintyvän kosteuslisän osalta. Lisäksi kuvan 2.1 mukaisessa luokituksessa kosteusluokan 1 rakennuksissa kosteuslisä on arvioitava aina tapauskohtaisesti erikseen. Tällöin on erikseen tarkasteltava sekä kesä- että talviolosuhteita. Tarkempia ohjeita kosteusluokkaan 1 kuuluvien rakennustyyppien sisäilman kosteusolosuhteista ja niissä käytettyjen rakenteiden suunnittelusta on annettu mm. lähteissä /3 5/.

19 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 19 (174) 10 9 Sisäilman kosteuslisä, ν (g/m 3 ) Ulkoilman lämpötila, T ( C) Kuva 2.1. Sisäilman kosteuslisän mitoitusarvot eri kosteusluokissa ulkolämpötilan funktiona. Taulukko 2.1. Sisäilman kosteuslisän perusteella määritettyihin kosteusluokkiin kuuluvat rakennustyypit. Kosteusluokka Kosteuslisän mitoitusarvo talvella (T 5 C) (3, (4 Rakennustyyppi 1 > 5 g/m 3 (1 Kylpylät, uimahallit, laitoskeittiöt, pesulat, panimot, kirjapainot, kasvihuoneet, kostutetut tilat, ratsastusmaneesit, maatalouden tuotantorakennukset, eläinsuojat 2 5 g/m 3 Asuinrakennukset, toimisto- ja liikerakennukset, majoitusliikerakennukset, ravintolat, opetusrakennukset ja päiväkodit, sairaalat, liikuntahallit, jäähallit (5, (6, jäähdytetyt liikuntatilat (5, (6, talviasuttavat vapaa-ajan asunnot 3 3 g/m 3 (2 Vapaa-ajan asunnot, puolilämpimät tai kylmillään olevat rakennukset, pakkasvarastot (6, varastot ja säilytystilat, ajoneuvosuojat, tekniset tilat 1) Kosteusluokan 1 rakennuskohteissa on kosteuslisän suuruus aina arvioitava kohdekohtaisesti erikseen mitoituksen yhteydessä. 2) Kosteusluokan 3 rakennuskohteissa kosteustekninen mitoitus tehdään käyttäen talvella kosteuslisän arvoa 3 g/m³, ellei voida luotettavasti osoittaa, että pienempikin kosteuslisä riittää tarkasteltavassa kohteessa. 3) Eri rakennustyyppeihin kuuluvia rakennuksia on lueteltu tarkemmin RakMK D3:ssa /6/. 4) Rakennusta suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon, että rakennuksen käyttötarkoitusta saatetaan joskus myöhemmin muuttaa, jolloin myös sen kosteusluokka voi muuttua. 5) Jäähallit ja muut jäähdytetyt liikuntatilat, joiden lämpötila nostetaan ajoittain korkeaksi ja joita käytetään ajoittain kosteusluokan 1 mukaisissa tarkoituksissa, kuuluvat kosteusluokkaan 1. Kosteusluokkaa valittaessa on lisäksi otettava huomioon, että kosteuslisä voi nousta suureksi lämpötilamuutosten yhteydessä. 6) Jäähdytettyjen tilojen vaipparakenteiden mitoituksessa on otettava huomioon myös ulkoa sisälle päin siirtyvä vesihöyry, joka voi aiheuttaa kosteuden kondensoitumista ja homeen kasvulle otollisia olosuhteita lähellä rakenteen sisäpintaa.

20 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 20 (174) Tiloissa, jotka ovat kokonaan tai pitkiä aikoja jäähdytettyinä, kuten jäähalleissa, hiihtoputkissa, pakkasvarastoissa tms., kosteus voi tiivistyä varsinkin kesällä lähelle vaipparakenteen sisäpintaa, koska tällöin ulkoilmassa on usein enemmän vesihöyryä kuin mikä on rakenteen sisäpinnan lähellä olevan ilman kyllästyskosteuspitoisuus. Tällaisten rakenteiden kosteustekninen toiminta edellyttää yleensä, että rakenteessa on riittävän suuren vesihöyrynvastuksen omaava höyrynsulku rakenteen kummassakin pinnassa tai että rakenteen lämmöneriste muodostaa jo itsessään riittävän vesihöyrynvastuksen. Kosteuden tiivistymistä ja homeen kasvulle otollisia olosuhteita voi esiintyä lähellä vaipparakenteen sisäpintaa (höyrynsulun ulkopinnassa) myös tavanomaisissa rakenteissa, jos rakenteessa käytetään sadevettä keräävää ulkoverhousta (esim. tiiliverhous). Tällöin ulkoverhouksesta siirtyy vesihöyryä diffuusiolla rakenteen sisäosiin. Ulkoverhoukseen kohdistuva auringon säteily lämmittää julkisivua lisäten samalla sisälle päin tapahtuvaa diffuusiota. Myös sisätilan jäähdyttäminen kesällä lisää kondenssi- ja homehtumisriskiä höyrynsulun ulkopinnassa. Tästä johtuen edellä kuvatusta ilmiöstä käytetään myös nimitystä kesäkondenssi. Ennustetun ilmastonmuutoksen seurauksena tapahtuva ulkolämpötilan nousu ja sademäärien kasvu lisäävät myös tätä ilmiötä. Jos rakenteessa on riski edellä kuvatulle ilmiölle, vesihöyryn haitallinen siirtyminen rakenteen sisäpintaan on estettävä esim. muuttamalla ulkoverhous vähemmän sadevettä kerääväksi, lisäämällä lämmöneristeen vesihöyrynvastusta tai parantamalla rakenteen kuivumiskykyä vesihöyryä läpäisevämmän höyrynsulun avulla. Nämä toimenpiteet eivät saa kuitenkaan heikentää rakenteen kosteusteknistä toimintaa niinä aikoina, kun vesihöyry pyrkii siirtymään rakenteessa sisältä ulospäin. 2.2 PAINE-EROT JA VESIHÖYRYN KONVEKTIO Vesihöyry voi siirtyä rakenteeseen tai sen läpi myös konvektiolla virtaavan ilman mukana. Kosteutta voi siirtyä rakenteeseen konvektiolla huomattavan suuria määriä jo lyhyessä ajassa. Ilman siirtymisen rakenteen läpi aiheuttaa rakenteen yli vallitseva ilman paine-ero. Paine-eroa voi syntyä lämpötilaerojen, ilmanvaihdon ja tuulen vaikutuksesta. Talvella ulkoilma jäähtyy aiheuttaen alipainetta rakennuksen sisälle siten, että paine-ero kasvaa rakennuksen korkeussuunnassa alaspäin mentäessä. Suurin alipaine sisällä on maan pinnan tasalla. Koska rakennuksen vaippa ei ole täysin ilmatiivis, paine-erojakauma asettuu rakennuksen korkeussuunnassa siten, että rakennuksen yläosaan muodostuu ylipainetta ja alaosassa on alipainetta. Neutraaliakseli sijaitsee yhtenäisen sisäkorkeuden puolivälissä (kuva 2.2). Yläpohjarakenteen yli vallitseva paine-ero on yleensä sama kuin seinän yläosassa. Jos sisäkatto on vesikatteen suuntainen, on paine-ero harjan kohdalla suurimmillaan.

21 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 21 (174) Kuva 2.2. Rakenteiden yli vallitsevia paine-eroja talvella. Myös ilmanvaihto voi aiheuttaa rakennuksen sisälle yli- tai alipainetta. Aiemmin käytössä olleet painovoimainen ilmanvaihto ja koneellinen poistoilmanvaihto synnyttivät sisälle alipainetta. Tämä alipaine oli yleensä riittävä saamaan koko sisätilan alipaineiseksi ulkoilmaan nähden, jolloin ilmavirtaukset vaipan läpi tapahtuivat ulkoa sisälle päin eikä sisällä oleva lisäkosteus siirtynyt ilmavirtausten mukana rakenteisiin. Nykyinen koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto pyritään myös yleensä mitoittamaan niin, että sisätiloihin syntyy pieni alipaine. Puutteellisesti säädetyssä ilmanvaihdossa tuloilmanvaihto voi olla kuitenkin merkittävästi suurempi kuin poistoilmanvaihto, jolloin ylipainetta syntyy varsinkin yläpohjarakenteisiin ja seinän yläosaan. Toisaalta ilmanvaihdon säätäminen alipaineiseksi lisää radonin, mikrobien ja muiden haitallisten yhdisteiden siirtymistä ilman mukana sisätiloihin rakennuksen alaosasta, joten alipaineen määrää ei tule tarpeettomasti lisätä. Tuulen vaikutus rakennuksen vaipan paine-eroihin on vaihteleva. Seinärakenteissa tuulenpuoleisella sivulla tuuli aiheuttaa sisälle alipainetta ja vastaavasti suojan puoleisella sivulla tuulen imuvaikutuksen vuoksi ylipainetta. Yläpohjien osalta tuulen vaikutus rakenteen yli vallitseviin paine-eroihin on yleensä melko pieni. 2.3 HÖYRYN- JA ILMANSULKU 2.31 Höyryn- ja ilmansulun tehtävät Vaipparakenteiden luotettavan kosteusteknisen toiminnan varmistamiseksi rakenteissa tulee olla aina höyryn- ja ilmansulku. Höyrynsulun pääasiallinen tehtävä on estää vaipparakenteiden läpi sisältä ulospäin tapahtuva haitallinen vesihöyryn diffuusio. Höyrynsulkuna rakenteessa voi olla mikä tahansa tiivis ja yhtenäinen ainekerros, joka sijaitsee rakenteen lämpimällä puolella ja jolla on riittävä vesihöyrynvastus. Se voi olla esim. kalvo-, levy- tai kivirakenne.

22 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 22 (174) Ilmansulun pääasiallinen tehtävä on estää haitalliset ilmavirtaukset vaipparakenteen läpi puolelta toiselle. Myös ilmansulkuna voi olla esim. kalvo-, levy- tai kivirakenne. Ilmansululla on useita tärkeitä tehtäviä vaipparakenteiden toiminnan kannalta. Ilmansulun tehtävänä on - estää haitallinen vesihöyryn siirtyminen ilmavirtauksen mukana rakennuksen sisältä vaipparakenteisiin - estää erilaisten terveyshaittoja aiheuttavien partikkelien ja kaasujen (esim. mikrobit, homeet ja radon) haitallinen siirtyminen rakenteista ja niiden ulkopuolelta sisäilmaan - estää ulkoa sisäänpäin tapahtuvan ilmavirtauksen jäähdyttävä vaikutus vaipparakenteen sisäpinnan lähellä, jolloin rakenteen sisäpintaan ei synny homeen kasvulle otollisia olosuhteita - vähentää rakennuksen energiankulutusta rajoittamalla lämmön siirtymistä ilmavirtausten mukana vaipparakenteen läpi - estää ulkoa sisään virtaavan kylmän ilman aiheuttama vedon tunne - rajoittaa tulipalon leviämistä vaipparakenteiden läpi - mahdollistaa rakennuksen ilmanvaihdon säätäminen siten, että rakennus kyetään pitämään pääsääntöisesti lievästi alipaineisena Yleensä höyryn- ja ilmansulkuna käytetään samaa ainekerrosta (esim. muovikalvoa, solumuovieristelevyä tai betonirakennetta). Rakenne voidaan kuitenkin toteuttaa myös niin, että kerrokset ovat erikseen (esim. ilmansulkuna käytetään vesihöyryä hyvin läpäisevää kalvoa ja höyrynsulkuna toimii levyrakenne). Yleensä sisäilman kosteuden aiheuttamat kosteusvauriot rakenteissa ovat konvektion aiheuttamia, koska kosteutta voi siirtyä rakenteeseen ilmavirtausten mukana huomattavasti enemmän kuin diffuusiolla. Tästä syystä ilmansulun jatkoskohtien, liitosten ja läpivientien saaminen ilmatiiviiksi on ensiarvoisen tärkeätä rakenteen luotettavan kosteusteknisen toiminnan kannalta. Kun rakennuksen ulkovaippa tehdään hyvin ilmatiiviiksi, on huolehdittava siitä, että rakennuksessa on riittävä koneellinen ilmanvaihto. Ilmanvaihdon tulo- ja poistoilmavirtojen säätäminen on tärkeätä, koska muuten ilmanvaihto voi synnyttää rakennukseen suuria yli- ja alipaineita (ks. luku 2.2). Tällöin ilmavirtaukset voimistuvat niissä vuotokohdissa, joita vaippaan on jäänyt jäljelle. Ennustettu ilmastonmuutos ja vaipparakenteiden lämmöneristyksen lisääminen heikentävät monien rakenteiden kosteusteknistä toimintaa siten, että olosuhteet muuttuvat rakenteiden ulko-osissa otollisemmiksi homeen kasvulle ja kosteuden tiivistymiselle. Tästä johtuen ilmansulun jatkos-, liitos- ja läpivientikohtien huolellinen tiivistäminen korostuu jatkossa entisestään, jotta rakenteen ulko-osiin ei pääse virtaamaan haitallisessa määrin ylimääräistä kosteutta sisäilmasta ja toisaalta sisäilmaan ei pääse virtaamaan homeita, mikrobeja tai muita haitallisia aineita Höyrynsululle ja tuulensuojalle asetetut vaatimukset ja suositukset Nykyiset eurooppalaiset tuotestandardit edellyttävät, että höyrynsulkujen vesihöyrynläpäisyominaisuus ilmoitetaan vesihöyryn osapaine-eroon perustuvana vesihöyrynvastuksena Z p (m²spa/kg) /7, 8/. Tämä poikkeaa aiemmasta tavasta ilmoittaa esim. yläpohjassa käytettävien bitumikermien vesihöyrynläpäisyominaisuus diffuusiovastuskertoimella μ (-) tai suhteellisella diffuusiovastuksella s d (m) /9/. Lisäksi höyrynsulkujen vesihöyrynvastus ilmoitetaan usein myös vesihöyrypitoisuuseroon perustuvana suureena Z ν (s/m). Tätä vesihöyrynvastuksen yksikköä on helppo käyttää kosteusteknisissä laskelmissa, kun sisäilman kosteuslisä annetaan vesihöyrypitoisuutena (ks. kuva 2.1 ja taulukko 2.1). Vertailtavuuden vuoksi on suositeltavaa, että höyrynsulkujen, tuulensuojamateriaalien ja myös muiden rakennusmateriaalien

23 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 23 (174) vesihöyrynvastukset ilmoitetaan kaikilla neljällä tavalla. Diffuusiovastuskerroin μ kuvaa materiaalikerroksen vesihöyrynvastustuksen suhdetta vastaavan paksuisen ilmakerroksen vesihöyrynvastukseen ja on siten kerroksen paksuudesta riippumaton arvo. Muut edellä mainitut vesihöyrynvastukset riippuvat tarkasteltavan materiaalikerroksen paksuudesta. Näiden lisäksi vesihöyrynläpäisyominaisuus on toisinaan ilmoitettu myös muilla arvoilla, kuten esim. PAM -arvona (m 2 h mmhg/g), vesihöyrynläpäisevyytenä δ p (kg/(mspa)) tai δ ν (m 2 /s) ja vesihöyrynläpäisykertoimena W p (kg/(m²spa)) tai W ν (m/s). Materiaalien vesihöyrynläpäisyä kuvaavien suureiden tarkempia määritelmiä on esitetty lähteessä /10/. Umpisoluisen lämmöneristeen lämpimälle puolelle tarvitaan höyrynsulku siinä tapauksessa, että sen ulkopuolella on lämmöneristettä vesihöyrytiiviimpi ainekerros (tuulensuoja, ulkoverhous tai vesikate) ja lämmöneristeen oma vesihöyrynvastus sekä tiiviimmän ainekerroksen sisäpuolella mahdollisesti oleva tuuletusjärjestely (tuuletusurat, -väli tai -tila) eivät ole riittäviä ehkäisemään kosteuden haitallista kondensoitumista tai homehtumisriskiä vesihöyrytiiviimmän ainekerroksen sisäpinnassa tai sen lähellä. Avohuokoisen lämmöneristyksen lämpimällä puolella olevan höyrynsulun vesihöyrynvastuksen tulee olla aina vähintään viisinkertainen lämmöneristeen ulkopuolella olevan tuulensuojakerroksen vesihöyrynvastukseen verrattuna /11/. Kosteusluokan 1 rakennuksessa vaipparakenteiden höyrynsulun vesihöyrynvastuksen Z p tulee olla vähintään m 2 spa/kg (Z ν = s/m, s d = 40 m) ja kosteusluokan 2 rakennuksessa vähintään m 2 spa/kg (Z ν = s/m, s d = 3,0 m) (ks. kuva 2.1 ja taulukko 2.1). Arvojen tulee täyttyä 23 C lämpötilassa ja 50 % RH suhteellisessa kosteudessa. Höyrynsulun vesihöyrynvastuksen tulee täyttää myös vähintään taulukossa 2.2 ja kuvassa 2.3 annetut höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteiden mukaan lasketut höyrynsulun vesihöyrynvastuksen arvot. Märkätiloissa on lisäksi noudatettava luvussa 6 esitettyjä vaatimuksia. Pientalojen ulkoseinärakenteissa sekä kosteusluokan 3 rakennuksissa voidaan käyttää myös höyrynsulkua, jonka vesihöyrynvastus on pienempi kuin m 2 spa/kg (Z ν = s/m, s d = 3,0 m). Tässäkin tapauksessa sen tulee kuitenkin täyttää jäljempänä esitetyt höyrynsululle annetut lisävaatimukset sekä vähintään taulukossa 2.2 ja kuvassa 2.3 annetut vesihöyrynvastussuhteiden mukaan lasketut höyrynsulun vesihöyrynvastuksen arvot. Myös kosteusluokan 3 rakennuksissa on suositeltavinta käyttää vähintään kosteusluokan 2 tasoista höyrynsulkua, jolloin rakenteen toimintaan saadaan lisävarmuutta. Seuraavat höyrynsululle ja tuulensuojalle annetut lisävaatimukset ja suositukset koskevat kaikkien kosteusluokkien rakennuksia (ks. kuva 2.1 ja taulukko 2.1) ja kaikkia vaipparakenteita. Avohuokoisilla lämmöneristeillä eristetyissä rakenteissa höyrynsululta vaadittava vesihöyrynvastus riippuu mm. tuulensuojan lämmön- ja vesihöyrynvastuksesta sekä homehtumisherkkyydestä. Mitä vesihöyryä läpäisevämpi, lämpöä eristävämpi ja vähemmän homehtumisherkkä tuulensuoja on sitä pienempi sisäpinnan vesihöyrynvastus voi olla. Myös tuulensuojan suurempi kosteudensitomiskapasiteetti alentaa höyrynsululta vaadittavaa vesihöyrynvastusta. Sen sijaan nykyisin käytössä olevien lämmöneristeiden kosteudensitomiskapasiteetilla ei ole merkittävää vaikutusta höyrynsululta vaadittavaan vesihöyrynvastukseen. /12/ Ryömintätilaisissa puurunkoisissa alapohjarakenteissa tuulensuojan tulee olla aina hyvin kosteutta kestävä. Tuulensuojana ei saa käyttää homehtumiselle herkkiä materiaaleja.

24 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 24 (174) Tuulensuojan tulee olla hyvin vesihöyryä läpäisevä, jotta vaipparakenteeseen päässyt ylimääräinen kosteus voi poistua rakenteesta haittaa aiheuttamatta. Tuulensuojan vesihöyrynvastuksen suositeltava maksimiarvo on 1, m 2 spa/kg (Z ν = 8, s/m, s d = 0,2 m) 23 C lämpötilassa ja 80 % RH suhteellisessa kosteudessa. Tuulensuojan vesihöyrynvastus voi olla edellä mainittua suositusarvoa suurempi, jos tuulensuoja on hyvin lämpöä eristävä tai tuulensuojan kosteudensitomiskapasiteetti ja kapillaarisuusominaisuudet mahdollistavat tuulensuojan riittävän hyvän kosteusteknisen toiminnan ja kuivumiskyvyn (esim. havuvaneri) /12/. Kovalevyä, lastulevyä tai OSB-levyä ei saa kuitenkaan käyttää rakenteen tuulensuojana suurten kosteusmuodonmuutosten vuoksi. Tiiliverhotussa ulkoseinässä suuremman vesihöyrynvastuksen omaava tuulensuoja parantaa rakenteen toimintaa normaaliolosuhteissa, koska se vähentää kosteuden siirtymistä diffuusiolla tiiliverhouksesta rakenteen sisään. Tästä syystä tässä rakenteessa tuulensuojan vesihöyrynvastus voi olla edellä mainittua arvoa suurempi (ks. taulukko 2.3). Rakenteen kuivumiskyvyn kannalta tuulensuojan vesihöyrynvastuksen suositeltava maksimiarvo on kuitenkin 5, m 2 spa/kg (Z ν = s/m, s d = 1,0 m) 23 C lämpötilassa ja 80 % RH suhteellisessa kosteudessa. /13/ Puurankarakenteissa käytettävän tai eloperäisiä materiaaleja sisältävän tuulensuojan lämmönvastuksen tulee olla vähintään 0,2 m 2 K/W /13/. Lämpöä eristävän tuulensuojan käyttö nostaa lämpötilaa ja laskee suhteellista kosteutta sen sisäpuolella ehkäisten samalla homeen kasvulle suotuisten olosuhteiden syntymistä tuulensuojan sisäpinnassa /12/. Jos tuulensuojan lämmönvastus on pienempi kuin 0,2 m 2 K/W, sitä voidaan käyttää asentamalla lisälämmönvastus (esim. tuulensuojalämmöneriste) tuulensuojan ulkopuolelle. Matalassa enintään 10 m korkeassa tiiliverhotussa puurunkoisessa ulkoseinässä käytettävän tuulensuojan lämmönvastuksen vähimmäisarvo riippuu myös runkorakenteen toteutuksesta taulukon 2.3 mukaisesti /13/. Tässä tapauksessa puurungon sisäpuolella olevan höyrynsulun vesihöyrynvastuksen tulee olla aina vähintään m 2 spa/kg (Z ν = s/m, s d = 3,0 m). Jos tiiliverhotun puurankarakenteisen ulkoseinän korkeus on suurempi kuin 10 m, tulee vesihöyryn siirtyminen tiiliverhouksesta rakenteen sisään estää rakenteellisella ratkaisulla esimerkiksi siten, että tiiliverhouksen taakse laitetaan molemmin puolin tuuletettu yhtenäinen teräsohutlevyistä tehty kerros, joka toimii rakennusaikana samalla rakenteen sääsuojana (ks. myös luku 4.25). Tällöin tuulensuojalle ja höyrynsululle asetettavat vaatimukset ovat samat kuin muissa puurankarakenteissa. Tuulensuojakalvoja käytettäessä lisälämmöneristys voidaan toteuttaa esim. siten, että tuulensuojakalvo on jo valmiiksi integroitu lämmöneristelevyn ulko- tai sisäpintaan tai siten, että puurungon ulkopuolelle asennetaan erillinen lämmöneristekerros, jonka ulkopintaan kalvo asennetaan. Tuettaessa ulkoverhous tai vesikate puurungon ulkopinnasta on kiinnitys suunniteltava siten, että kalvon ja puurungon ulkopinnan välillä säilyy riittävä lämmönvastus. Taulukossa 2.2 on annettu tyypillisimpien Suomessa avohuokoisten lämmöneristeiden kanssa käytettyjen tuulensuojamateriaalien vesihöyrynvastuksia sekä höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvoja siten, että tuulensuojan sisäpinnassa ei esiinny merkittävää homehtumisriskiä eikä kosteuden kondensoitumista /13/. Kuvassa 2.3 on lisäksi annettu höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvoja joillekin ulkopuolelta lisäeristetyille tuulensuojalevyille /13/. Taulukon 2.2 ja kuvan 2.3 vesihöyrynvastussuhteen minimiarvot soveltuvat kaikille avohuokoisilla

25 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 25 (174) lämmöneristeillä toteutetuille vaipparakenteille lukuun ottamatta sellaisia tiiliverhottuja puurunkoisia ulkoseiniä, joissa vesihöyryn siirtymistä tiiliverhouksesta rakenteen sisään ei ole estetty rakenteellisella suojauksella (enintään 10 m korkeat seinät). Vesihöyrynvastussuhteen minimiarvoja määritettäessä on otettu huomioon myös se, ettei sisäilma kuivu liikaa talvella rakenteen läpi poistuvan vesihöyryn vaikutuksesta. Tuulensuojan ilmanpitävyydelle on annettu myös vaatimus, jonka mukaan tuulensuojan ilmanläpäisykerroin saa olla enintään m 3 /(m 2 spa) /14/. Taulukko 2.2. Tuulensuojamateriaalien vesihöyrynvastuksia 23 C lämpötilassa ja 80 % RH suhteellisessa kosteudessa sekä höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvot ilman tuulensuojan lisälämmöneristettä. Vesihöyrynvastussuhteen minimiarvot soveltuvat kaikille avohuokoisilla lämmöneristeillä eristetyille vaipparakenteille lukuun ottamatta sellaisia tiiliverhottuja puurunkoisia ulkoseiniä, joissa vesihöyryn siirtymistä tiiliverhouksesta rakenteen sisään ei ole estetty rakenteellisella suojauksella (enintään 10 m korkeat seinät). Materiaali Vesihöyrynvastus Vesihöyrynvastussuhteen p Z ν µ s d Z minimiarvo m Z i /Z e m 2 spa/kg s/m Muovikuitukalvo 0,2 mm 0,01 0, , (1 (diffuusioavoin kalvo) Bitumipaperi 0,2 mm 0,25 0,50 1,9 3, ,05 0,1 tiivis höyrynsulku (2 Muovipohjainen tuulensuojakalvo 0,40 0,75 3,1 5, ,08 0,15 15 (1 tai -laminaatti 0,2 mm Muovikuitukalvo 0,2 mm + 0,22 0,28 1,7 2,2 1,5 1,8 0,045 0, mineraalivillalevy 30 mm Mineraalivillalevy 30 mm 0,21 0,27 1,6 2,1 1,4 1,8 0,042 0, Huokoinen kuitulevy 12 mm 0,33 2,6 5,5 0, Huokoinen kuitulevy 25 mm 0,58 4,5 4,6 0,12 10 Kipsilevy 9 mm 0,36 0,60 2,7 4,6 7,9 13 0,071 0,12 tiivis höyrynsulku (2 Magnesiittilevy 8 mm 0,21 0,40 1,6 3,1 5,2 10 0,042 0, (3 Kuitusementtilevy 4,5 mm 2, ,47 5 (3 Havuvaneri 9 mm 2, ,54 tiivis höyrynsulku (2 1) Jos tuulensuojakalvoa käytetään puurankarakenteissa, on tuulensuojan ja puurungon ulkopinnan väliin tai tuulensuojan ulkopuolelle laitettava lämmöneriste, jonka lämmönvastus on vähintään 0,2 m 2 K/W. 2) Tuulensuojan ulkopuolelle on laitettava erillinen tuulensuojalämmöneriste, jonka lämmönvastus on vähintään 0,2 m 2 K/W. Tällöin höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvo riippuu lämmöneristeen lämmönvastuksesta (ks. kuva 2.3). 3) Jos tuulensuojaa käytetään puurankarakenteissa, on tuulensuojan ulkopuolelle laitettava erillinen tuulensuojalämmöneriste, jonka lämmönvastus on vähintään 0,2 m 2 K/W. Tällöin höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvo riippuu lämmöneristeen lämmönvastuksesta (ks. kuva 2.3).

26 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 26 (174) 60 Höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvo, Z i /Z e ,2 0,4 0,6 0,8 1 Kipsilevy 9 mm Magnesiittilevy 8 mm Havuvaneri 9 mm Kuitusementtilevy 4,5 mm Lisälämmönvastus tuulensuojan ulkopuolella, R (m 2 K/W) Kuva 2.3. Höyrynsulun ja tuulensuojan vesihöyrynvastussuhteen minimiarvoja joillekin ulkopuolelta lisälämmöneristetyille tuulensuojalevyille. Arvot soveltuvat kaikille avohuokoisilla lämmöneristeillä eristetyille vaipparakenteille lukuun ottamatta sellaisia tiiliverhottuja puurunkoisia ulkoseiniä, joissa vesihöyryn siirtymistä tiiliverhouksesta rakenteen sisään ei ole estetty rakenteellisella suojauksella (enintään 10 m korkeat seinät). Tuulensuojan vesihöyrynvastus tarkoittaa tässä tapauksessa tuulensuojan ja ulkopuolisen lisälämmöneristeen yhteenlaskettua vesihöyrynvastusta 23 C lämpötilassa ja 80 % suhteellisessa kosteudessa. Taulukko 2.3. Tuulensuojan lämmönvastuksen minimiarvoja erilaisilla tuulensuojan vesihöyrynvastuksilla tiiliverhotussa puurunkoisessa ulkoseinässä (avohuokoinen lämmöneriste), jossa vesihöyryn siirtymistä tiiliverhouksesta rakenteen sisään ei ole estetty rakenteellisella suojauksella (enintään 10 m korkeat seinät). Tuulensuojalevyjä käytettäessä tuulensuojan vesihöyrynvastus tarkoittaa tuulensuojan ja sen ulkopuolella olevan lisälämmöneristeen yhteenlaskettua vesihöyrynvastusta 23 C lämpötilassa ja 80 % suhteellisessa kosteudessa. Tiiliverhottu puurunkoinen ulkoseinärakenne, enintään 10 m korkea seinä Puurunko on toteutettu tavanomaisesta puutavarasta (sahapintainen tai mitallistettu puutavara tai höylätty mänty) Puurunko on toteutettu höylätystä kuusesta tai vastaavan homehtumiskeston omaavasta puutavarasta Puurunko on toteutettu tavanomaisesta puutavarasta ja rungon ulkopinnassa on vähintään 50 mm leveä ohutlevyprofiileilla toteutettu ristikoolaus. Tuulensuojan lämmönvastuksen minimiarvo R, m 2 K/W Vesihöyrynvastus Z p 1, m 2 spa/kg Vesihöyrynvastus 1,0 < Z p 2, m 2 spa/kg vesihöyrynvastus 2,0 < Z p 5, m 2 spa/kg 2,4 2,0 1,0 1,5 1,2 0,5 0,8 0,5 0,2

27 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 27 (174) Jos avohuokoisen lämmöneristeen ulkopinnassa käytetään suuren vesihöyrynvastuksen omaavaa materiaalikerrosta, on lämmöneristekerroksen ulkopinta tuuletettava tuuletusvälin tai tuuletusurien avulla (esim. betonielementtirakenteet ja yläpohjarakenteet). Poikkeuksen tästä tekevät rakenteet, joiden sisä- ja ulkopinnan vesihöyrynvastukset ja ulkopinnan sadeveden tiiviys ovat niin suuret, että sadevettä ja vesihöyryä ei pääse tunkeutumaan rakenteeseen haitallisessa määrin (esim. sisäpuolelta lämmöneristetyt rakenteet ja teräsohutlevypintaiset elementit). Lämpöeristettäessä massiivirakenteita tai olemassa olevia rakenteita sisäpuolelta lämmöneriste alentaa lämpötilaa ja nostaa suhteellista kosteutta lämmöneristeen ja rakenteen välisessä rajapinnassa. Rajapintaan voi tällöin tiivistyä kosteutta tai muodostua homeen kasvulle otolliset olosuhteet, jos kosteutta pääsee sinne sisäilmasta ilmavirtausten tai vesihöyryn diffuusion seurauksena. Tästä syystä rakenteen tulee olla ilmatiivis ja lämmöneristeen sisäpinnassa tulee olla riittävän vesihöyrynvastuksen omaava höyrynsulku tai lämmöneristeen itsessään tulee toimia riittävänä höyrynsulkuna. Massiivirakenteet ja olemassa olevat rakenteet on suositeltavaa lämpöeristää ulkopuolelta hyvin vesihöyryä läpäisevällä lämmöneristeellä, jolloin eristeen sisäpuolinen rakenne toimii samalla höyrynsulkuna. Kuvassa 2.4 on annettu höyrynsulun vesihöyrynvastuksen minimiarvoja sisäpuolisen lämmöneristeen lämmönvastuksen funktiona joillekin ulkoseinärakenteille /13/. Höyrynsulun vesihöyrynvastuksen minimiarvo, 10 9 m 2 spa/kg ,0 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 3,0 3,5 4,0 4,5 5,0 5,5 6,0 6,5 7,0 Rakenteen sisäpuolella olevan lämmöneristeen lämmönvastus, R (m 2 K/W) Poly. (Hirsi 92 mm) Poly. (Hirsi 180 mm) Poly. (Kevytbetoniharkko 100 mm) Poly. (Kevytbetoniharkko 200 mm) Kuva 2.4. Höyrynsulun vesihöyrynvastuksen minimiarvoja ulkoseinärakenteen sisäpuolisen lämmöneristeen lämmönvastuksen funktiona. Höyrynsulun vesihöyrynvastus tarkoittaa tässä tapauksessa lämmöneristeen sisäpuolella olevan erillisen höyrynsulun sekä lämmöneristeen yhteenlaskettua vesihöyrynvastusta 23 C lämpötilassa ja 50 % suhteellisessa kosteudessa. Jos ulkoverhous-, vesikate-, tuulensuoja- tai lämmöneristemateriaalin homehtumiskestävyyttä on parannettu homesuoja-aineen avulla, tämä homehtumiskestävyyden paraneminen voidaan ottaa rakenteen kosteusteknisessä suunnittelussa huomioon siinä tapauksessa, että homesuoja-aine suojaa materiaalia koko sen käyttöiän ajan. Muussa tapauksessa homesuojaus antaa rakenteiden kosteustekniseen toimintaan ainoastaan lisävarmuutta. Lisäksi on varmistettava, että homesuoja-aineiden käyttö ei aiheuta terveyshaittoja rakennuksen käyttäjille.

28 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 28 (174) Homesuojattu materiaali voi vähentää homeen kasvua myös niiden materiaalien pinnoilla, jotka ovat kontaktissa tähän materiaaliin. Kontaktin vaikutusta ei voida kuitenkaan ottaa huomioon näiden materiaalien homehtumisriskiä arvioitaessa, koska pintojen välisen kontaktin yhtenäisyydestä ja säilymisestä ajan kuluessa ei voida olla varmoja. Erilaiset raot ja reiät, liikkeet ja muodonmuutokset, kosteuden kondensoituminen ja jäätyminen sekä pintojen halkeilu synnyttävät materiaalikerrosten väliseen rajakohtaan herkästi epäjatkuvuuskohtia, jotka mahdollistavat homeenkasvun suojaamattomassa materiaalissa. Homesuojattu materiaali antaa siis ainoastaan lisävarmuutta siihen kontaktissa olevien materiaalien kosteustekniseen toimintaan. Sisäverhouksessa käytettävät pintakäsittelyt (esim. tasoitteet, pinnoitteet, maalit ja tapetit) lisäävät rakenteen sisäpinnan vesihöyrynvastusta. Pintakäsittelyjen ja sisäverhouksen vesihöyrynvastus voidaan lisätä höyrynsulun vesihöyrynvastukseen siinä tapauksessa, että niiden vesihöyrynvastus tunnetaan riittävän tarkasti ja että se ei heikkene ajan kuluessa. Lisäksi tulee varmistua siitä, että pintakäsittelyt pysyvät rakenteessa koko sen käyttöiän ajan. Muussa tapauksessa pintakäsittelyt ja -materiaalit antavat rakenteiden kosteustekniseen toimintaan ainoastaan lisävarmuutta. Esimerkiksi tapetteja tai muita irrotettavia sisäverhoilumateriaaleja ei hyväksytä höyrynsuluksi tai sen osaksi. Nykyisin on saatavana myös höyrynsulkukalvoja, joiden vesihöyrynvastus pienenee suhteellisen kosteuden kasvaessa (ns. hygrokalvot). Nämä kalvot voivat edesauttaa joissakin tapauksissa rakenteen kuivumista sisäänpäin, jos rakenteeseen on päässyt ylimääräistä kosteutta. Hyviä käyttökohteita näille kalvoille ovat mm. vähän tuulettuvat kattorakenteet. Taulukossa 2.4 on annettu tyypillisimpien Suomessa käytettävien höyrynsulkujen tai niiden osana käytettävien materiaalien vesihöyrynvastuksia. Rakennusmateriaalien vesihöyrynläpäisyominaisuuksia on annettu lisäksi mm. lähteissä /15 19/. Valmistajan tulee ilmoittaa höyrynsulkuna ja tuulensuojana käytettävien materiaalien vesihöyrynvastukset sekä tuulensuojan lämmönjohtavuus tai lämmönvastus, jotta suunnittelija voi arvioida tuotteiden sopivuuden toteutettavaan kohteeseen ja tarkastella rakenteen kosteusteknistä käyttäytymistä tarvittaessa laskennallisesti. Jos vaipparakenteessa käytetään höyrynsulkua, jonka vesihöyrynvastus on pienempi kuin edellä annetut vaatimukset tai tuulensuojaa, joka ei täytä edellä annettuja vaatimuksia, on rakenteen luotettava kosteustekninen toiminta varmistettava erillisen selvityksen avulla. Selvityksessä on tarkasteltava rakennetta kosteusteknisen toiminnan kannalta kriittisissä sisä- ja ulkoilman olosuhteissa. Tarkasteluissa on otettava huomioon kaikki keskeiset ulkoilman olosuhdetekijät: lämpötila, suhteellinen kosteus, sade, tuuli, auringon säteily ja rakennuksen pinnasta lähtevä lämpösäteily taivaalle. Lisäksi tarkastelussa on pyrittävä ottamaan huomioon ennustetun ilmastonmuutoksen vaikutus rakenteen kosteustekniseen toimintaan.

29 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 29 (174) Taulukko 2.4. vesihöyrynvastuksia 23 C lämpötilassa ja 50 % RH suhteellisessa kosteudessa. Materiaali Z p 10 9 m 2 spa/kg Vesihöyrynvastus Z ν 10 3 s/m Kalvomaiset höyrynsulut Muovitiivistyspaperi 0,2 mm ,0 10 Hygrokalvot 0,05 0,4 mm (1 RH < 90 % RH 90 % , , , ,10 50 Höyrynsulkumuovi (LDPE) 0,2 mm Höyrynsulkumuovi (LDPE) 0,4 mm, verkkovahvistettu Alumiinipaperi 0,4 mm Alumiinimuovilaminaatti 0,4 mm Vedeneristemassa 0,3 1 mm 3, ,6 6,0 Kosteussulkusively, kaksinkertainen n. 0,1 mm ,0 Kumibitumikermi 3 mm Kumibitumikermi 3 mm, alumiinilaminoitu Muovimatto (PVC) 3 mm Muita höyrynsulkuna tai sen osana käytettyjä materiaaleja EPS-eriste 30 mm 3,0 9, ,60 1,8 XPS-eriste 30 mm ,5 Polyuretaanieriste (PUR tai PIR) 30 mm, 6, ,2 5,6 paperipintainen Polyuretaanieriste (PUR tai PIR) 30 mm, alumiinilaminaattipintainen Keraaminen laatta, saumattu 8 mm ,0 Kipsilevy 13 mm 0,45 3,3 6,9 0,090 Kuitusementtilevy 12 mm 3, ,65 Havuvaneri 12 mm ,8 Filmivaneri 12 mm Lastulevy 12 mm 2, ,50 Kosteutta kestävä lastulevy 12 mm 9, ,8 OSB-levy 12 mm ,9 Puu (mänty, kuusi) 12 mm 5, ,0 Poltettu tiili, muurattu 130 mm ,1 Kalkkihiekkatiili, muurattu 130 mm ,6 Kevytbetoniharkko, muurattu 200 mm ,0 Kevytsorabetoniharkko, muurattu 200 mm 8,0 59 8,0 1,6 Betoni 200 mm Ontelolaatta 265 mm ,6 Tasoite 3 mm 0,15 1,1 10 0,030 Teräsohutlevy 1 mm ) RH:n mukaan muuttuva vesihöyrynvastus. µ - s d m

30 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 30 (174) 2.33 Ilmansululle asetetut vaatimukset ja suositukset Rakennuksen ulkovaipassa tulee olla aina tiivis ilmansulku, jonka pääasiallisena tehtävänä on estää vaipan läpi tapahtuvat haitalliset ilmavirtaukset. Ilmansulku sijoitetaan kerroksellisessa rakenteessa yleensä lämpimälle puolelle sisäpinnan lähelle. Ilmansulkuna voi olla esim. kalvo-, levy- tai kivirakenne. Massiivirakenteisessa vaipassa (esimerkiksi hirsi-, tiili- tai kevytbetonielementtirakenne), jossa ei ole erillistä lämmöneristekerrosta, koko rakenne toimii ilmansulkuna, kunhan kaikki sauma- ja liitoskohdat tiivistetään huolellisesti. Ilmansulun tärkein ominaisuus on jatkos- ja liitoskohtien tiivistettävyys ja saumattavuus. Ilmansulkumateriaalin ja -tuotteen on oltava sellainen, että siihen on helppo tehdä jatkoskohdat ja että se on helppo liittää ja saumata tiivisti eri alustoihin ja liitoskohtiin. Tuotteeseen tulee olla saatavilla helposti asennettavia liitos- ja tiivistysosia kaikkiin normaaleihin rakenteisiin. Ilmansulkumateriaalin ja ilmansulun jatkos- ja liitoskohtien ilmanpitävyyden on säilyttävä riittävällä tasolla koko rakennuksen käyttöiän ajan. Rakennuksen vaipan ilmanpitävyyttä kuvaava ilmavuotoluku q 50 saa olla enintään 4,0 m 3 /(m 2 h) /6/. Suositeltava arvo koko vaipan ilmanpitävyydelle on 1,0 m 3 /(m 2 h) /6/. Lisäksi ilmansulun ilmanläpäisykerroin tulisi olla enintään n. kymmenesosa tuulensuojan ilmanläpäisykertoimesta eli 1, m 3 /(m 2 spa) /14/. 2.4 KALVOMAISET HÖYRYN- JA ILMANSULUT Markkinoilla löytyy eri materiaaleista valmistettuja kalvomaisia höyrynsulkutuotteita. Yleisimmin käytettyjä materiaaleja/ tuotteita ovat muovit, bitumi, muovitiivistys- ja alumiinipaperit sekä alumiinilaminaatit. Koska kalvomaiset höyrynsulut toimivat rakenteessa käytännössä aina myös ilmansulkuna, käytetään tässä luvussa näistä yhdistetyistä höyryn- ja ilmansuluista nimitystä höyrynsulku. Muovisina höyrynsulkuina käytetään muovikalvoja (polyeteeniä), verkkovahvisteisia muovikalvoja, alumiinilaminoituja muovikalvoja sekä erikoisvalmisteisia muovikalvoja, joiden vesihöyrynvastus muuttuu kosteuspitoisuuden muuttuessa (ns. hygrokalvot). Kattorakenteissa höyrynsulkuina käytetään usein bitumikermejä, joita käytetään myös vedeneristysten aluskermeinä. Lisäksi on myös bitumisia höyrynsulkuja, jotka on valmistettu höyrynsulkutarkoitukseen. Kaikkein tiiveimmät bitumiset höyrynsulut ovat alumiinilaminoituja. Bitumiset höyrynsulut ovat yleensä selvästi paksumpia kuin muoviset höyrynsulut. Muovitiivistyspaperit ovat paperipohjaisia höyrynsulkuja, joiden pintaan on lisätty muovipinnoite. Alumiinipaperia käytetään höyrynsulkuna erityisesti saunoissa. Höyrynsulkukalvo voi olla myös integroituna lämmöneristeeseen kuten esim. polyuretaanieristeessä, jossa käytetään tyypillisesti alumiinilaminaattipinnoitteita. Taulukossa 2.5 on verrattu bitumisia ja muovisia höyrynsulkukalvoja toisiinsa. Taulukko pohjautuu suurelta osin lähteessä /20/ esitettyyn taulukkoon. Taulukko 2.5 on hyvin yleinen ja vain suuntaa antava, koska eri höyrynsulkumateriaaliryhmissä tuotekohtaiset eroavuudet voivat olla suuret. Paksumpina tuotteina bitumiset höyrynsulut ovat usein varmempia saumata ja liittää yksityiskohtiin kuin muoviset höyrynsulut, varsinkin kylmissä olosuhteissa.

31 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 31 (174) Taulukko 2.5. Bitumisten ja muovisten höyrynsulkukalvojen ominaisuuksien karkea vertailu. Ominaisuus Bitumiset höyrynsulut Muoviset höyrynsulut Pääasiallinen liitäntä-/ saumaustapa hitsaus / liimaus teippaus/ puristusliitos Höyrynsulun tiivistettävyys saumaus ja liittäminen yksityiskohtiin melko helppoa vaatii huolellisuutta vaatii huolellisuutta vaatii eritystä huolellisuutta Asentaminen kylmässä vaatii huolellisuutta vaatii erityistä huolellisuutta saumojen tiivistäminen ei yleensä onnistu Paksuus paksu (1 4 mm) ohut ( 0,2 mm) Höyrynsulun tiiviys vesihöyrynvastus ilmanläpäisykerroin vesitiiviys materiaali OK saumat pitää saada tiiviiksi saumat pitää saada tiiviiksi materiaali OK saumat pitää saada tiiviiksi saumat pitää saada tiiviiksi Lujuus vetolujuus mekaaninen kestävyys kestävyys vaurioitumista vastaan hyvä hyvä, sitkeä hyvä helpommin vaurioituva (ohut materiaali) Käyttökohteet Yläpohja: Yläpohja, ulkoseinä ja ryömintätilainen alapohja: vähän tuulettuvat rakenteet, erikoisrakenteet, käännetyt rakenteet, hyvin tuulettuvat betoniyläpohjat hyvin tuulettuvat rakenteet, vähän tuulettuvat profiilipeltiyläpohjat Kalvomainen höyrynsulku joutuu rakennusvaiheessa ja myöhemmin valmiissa rakenteessa erilaisille rasituksille alttiiksi. Alla on esitetty esimerkkejä niistä rasituksista, jotka saattavat kohdistua höyrynsulkuun joko asennus- ja rakennusvaiheen aikana tai myöhemmin käytön ja huollon yhteydessä. Höyrynsulkumateriaali ja asennustapa on valittava siten, etteivät seuraavat rasitustekijät vaurioita höyrysulkua /20/. - Rankarakenteisiin asennettavat höyrynsulut: o repeytyminen asennettaessa (repäisylujuus, vetolujuus) o kiinnikkeen läpi repeytyminen esim. omasta painosta yläpohjarakenteissa (repäisylujuus) o muiden materiaalien asentamisessa aiheutuvat kolhut (puhkaisulujuus) o reikien teko läpivienneille (läpivientien tiivistettävyys) o muiden materiaalien kiinnikkeet (jäävät usein piiloon, eikä niistä tiedetä mitään) (puhkaisulujuus, paksuus, tiivistyvyys/elastisuus) o mahdolliset rakenteiden liikkeet (vetolujuus, venymä, repäisylujuus) - Kantavalle alustalle asennettavat höyrynsulut (betoniyläpohjat): o repeytyminen asennettaessa (levitettäessä) (vetolujuus, repäisylujuus) o kävelykuormitus kalvon päällä (puhkaisulujuus, paksuus) o alustan epätasaisuudesta tai epäpuhtaudesta johtuvat pistekuormat (puhkaisulujuus, paksuus) o lämmöneristeiden ja vedeneristeiden kiinnikkeet (puhkaisulujuus, paksuus, tiivistyvyys/elastisuus) o mahdolliset rakenteiden liikkeet (esim. seinien vierustoilla) (vetolujuus, venymä, repäisylujuus) elementtien hammastukset jännevälin keskellä taipuma seinän pysyessä paikoillaan seinien pullistuma (lämpölaajeneminen) laatan reunan pysyessä paikoillaan.

32 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 32 (174) Rakenteen kokonaistoimivuuden kannalta kalvomaisen höyrynsulun ehjänä pysyminen ja läpivientien sekä liittymien ilmatiiviys ovat keskeisiä tekijöitä. Siksi materiaalin tekniset ominaisuudet, kuten asennettavuus, saumauksen luotettavuus erilaisissa olosuhteissa, läpivientien tiivistettävyys ja erilaiset liitosdetaljit, määrittävät materiaalin todellisen toimivuuden rakenteessa Höyrynsulkukalvojen tuotevaatimukset ja -luokat Kalvomaisten höyrynsulkutuotteiden on täytettävä Eurooppalaisten tuotestandardien vaatimukset. Bitumisten höyrynsulkutuotteiden vaatimukset on annettu standardissa SFS-EN /7/ ja muovisten höyrynsulkutuotteiden standardissa SFS-EN /8/. Nämä tuotestandardit asettavat hyvin rajoitetusti vaatimuksia höyrynsulkutuotteille, mutta ne antavat suuntaviivat mahdollisille kansallisille ohjeille. Muille höyrynsulkukalvoille ei ole asetettu vaatimuksia. Bitumisille(BH) ja muovisille (MH) höyrynsulkukalvoille on määritetty kansalliset tuotevaatimukset taulukossa 2.6 /20/. Tuoteluokituksella halutaan varmistaa, että höyrynsulkuina käytetään hyviksi ja varmoiksi havaittuja tuotteita. Höyrynsulkukalvoille ei ole asetettu Suomessa palovaatimuksia. Joissakin kohteissa palo-ominaisuudet saattavat olla tärkeät, jolloin höyrynsuluille voidaan asettaa vaatimuksia rakennustarvikkeiden paloteknistä käyttäytymistä koskevan luokituksen mukaisesti. Tällöin tulevat kyseeseen luokat E tai F (ei vaatimuksia). Kalvomaisen höyrynsulkumateriaalin tulee olla joustava (elastinen) ja taivutettava kaikissa suositeltavissa asennus- ja käyttölämpötiloissa. Höyrynsulkumateriaalin tulee kestää rakennuksen omat liikkeet. Kylmänkestävyys ja elastisuus kuvataan tuotteen taivutettavuuden avulla. Höyrynsulkumateriaalin tulee olla lisäksi UV-säteilyn kestävää. Tuotteen ominaisuuksien tulee säilyä rakennuksen (höyrynsulun) koko käyttöiän ajan. Höyrynsulkumateriaalin tulee kestää asennustyön sekä käytön aikaiset rasitukset. Mitä suurempi naulanvarren repäisylujuus materiaalilla on sitä paremmin se kestää pistekohtaista kuormitusta, kuten kiinnikkeisiin liittyviä rasituksia. Tuotteiden sauman tiiveys ja lujuus, tuotteiden liitokset toisiin materiaaleihin ja tiiveys kiinnikkeiden kohdalta varmistavat hyvän lopputuloksen.

33 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 33 (174) Taulukko 2.6. Bitumisten ja muovisten höyrynsulkukalvojen tuoteluokitus /20/. Tuoteluokat Testausmenetelmä Vaatimus Yksikkö Bitumiset höyrynsulut (1 Muoviset höyrynsulut (2 BH 1 BHA 2 BH 3 MHA 2 MH 3 MH 4 KB-kermi alumiinilaminoitu KB-kermi KB-kermi alumiinimuovilaminaatti verkkovahvistettu LDPE-kalvo tavallinen höyrynsulkukalvo LDPE, hygrokalvot Vetolujuus, 23 C; pituuss./poikkis. EN min N/50 mm 600/ / /300 EN min 450/ / /110 Venymä, 23 C; pituuss./poikkis. EN min % EN min Naulanvarren repäisylujuus; EN min N pituuss./poikkis. Puhkaisulujuus (3 kova alusta, EN 12691A min mm dynaaminen (isku), +23 C pehmeä alusta, EN 12691B dynaaminen (isku), +23 C Sauman vetolujuus (4 EN min N/50 mm EN min Vesitiiviys (5 EN 1928 B min kpa EN 1928 A min kpa Vesihöyrynvastus (6 EN 1931 min m 2 spa/kg 1x x ,8x x ,2x (7 0,1x10 Taivutettavuus EN 1109 max/max yleisarvo, pinta ja pohja C/Ø mm -25/30-20/30-20/30-25/30-25/30-25/30 hitsattava bituminen C/Ø mm -20/30-20/30-20/30 höyrynsulku, pinta hitsattava bituminen C/Ø mm -10/30-10/30-10/30 höyrynsulku, pohja Nimellispaino (8 EN ilm. (MDV) yleisarvo min kg/m² 3,000 2,200 2,200 0,160?? hitsattava bituminen min kg/m² 4,000 3,200 3,200 höyrynsulku Paksuus (8 EN min (MDV) mm 0,2 0,2 0,2 Mitat EN pituus ja leveys (8 ilm. (MLV) mm ilm. ilm. ilm. ilm. ilm. ilm. suoruus max mm/10m ) Bitumisten höyrynsulkujen testimenetelmät ja vaatimukset ovat standardin SFS-EN mukaiset. 2) Muovisten höyrynsulkujen testimenetelmät ja vaatimukset ovat standardin SFS-EN mukaiset. 3) Koska bitumiset höyrynsulut asennetaan pääasiassa kovan alustan, kuten betonin, päälle ne testataan myös kovan alustan (alumiinin) päällä. Muoviset höyrynsulut asennetaan vaakarakenteissa pääsääntöisesti pehmeän alusta päälle tai roikkumaan vapaasti, joten ne testataan pehmeän alustan (polystyreenialustan) päällä. 4) Tavoite on, että höyrysulun saumakohta on yhtä luja kuin itse materiaali. Bitumisten höyrynsulkujen saumat tehdään ja testataan tuotteen mukaisesti joko liimatulla tai hitsatulla saumalla. Muovisen höyrynsulun sauman lujuus testataan käytettävän saumausmateriaalin, esimerkiksi teipin, kanssa. 5) Bitumiselle höyrynsululle suositellaan korkeampaa vesitiiviysvaatimusta kuin mitä tuotestandardi SFS-EN edellyttää. Määritys tehdään yhden tunnin kokeena menetelmästä SFS-EN 1928 B poiketen. Tuotestandardin SFS- EN mukaan tuotehyväksynnässä bitumisten höyrynsulkujen vesitiiviysvaatimus on > 2 kpa menetelmän SFS- EN 1928 A mukaan. 6) Tuotestandardeissa SFS-EN (bitumiset höyrynsulut) ja SFS-EN (muoviset höyrynsulut), höyrynsulkutuotteiden vesihöyrynläpäisyominaisuus ilmoitetaan vesihöyrynvastuksena Z p (m²spa/kg), poiketen bitumikatteiden tuotestandardin (SFS-EN 13707) tavasta ilmoittaa tämä ominaisuus vesihöyryn vastuslukuna µ (-).

34 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 34 (174) 7) Vesihöyrynvastuksen vaatimus ei koske hygrokalvoja, joiden vesihöyrynvastus muuttuu suhteellisen kosteuden muuttuessa. 8) Valmistaja ilmoittaa tuotteen mitat ja niihin liittyvät toleranssit. Tuotestandardit antavat lisäinformaatiota mittojen ja toleranssien ilmoitustavoista. Muut Vaatimukset A) Suomessa ei ole esitetty höyrynsulkutuotteille palovaatimusta. Paloherkissä kohteissa on suositeltavaa vaatia ja käyttää höyrynsulkutuotteita, jotka täyttävät paloluokan E, standardin EN ISO mukaan testattuina Bitumisten ja muovisten höyrynsulkukalvojen käyttöluokitus vaipparakenteille Vaipparakenteille on laadittu erillinen bitumisten ja muovisten höyrynsulkukalvojen käyttöluokitus (taulukko 2.7), joka pohjautuu suurelta osin lähteessä /20/ esitettyyn käyttöluokitukseen. Käyttöluokituksessa annetaan eri rakenteille suositeltavat höyrynsulkutyypit. Käyttöluokituksen perusteena käytetään sisäilman kosteuslisää (ks. taulukko 2.1). Höyrynsulkumateriaalit valitaan rakennuksen kosteusrasituksen ja vaipparakenteen tyypin ja tuuletuksen mukaisesti. Mitä suurempi kosteusrasitus ja mitä vähäisempi tuuletus rakenteessa on sitä tiiviimpi ja kestävämpi höyrynsulun tulee olla. Taulukko 2.7. Bitumisten ja muovisten höyrynsulkukalvojen käyttöluokitus vaipparakenteissa. Rakenne Sisäilman kosteuslisä suuri (> 5 g/m 3 ) normaali (5 g/m 3 ) pieni (3 g/m 3 ) kosteusluokka 1 kosteusluokka 2 kosteusluokka 3 Hyvin tuulettuvat vaipparakenteet Rankarakenteet ristikko- ja muut yläpohjat, ulkoseinät ja ryömintätilaiset alapohjat MHA2, MH3 MHA2, MH3, MH4 MHA2, MH3, MH4 Betoniyläpohjat puurakenteinen katto yläpuolella BH1, BHA2,BH3, BH1, BHA2, BH3, BH1, BHA2, BH3, MHA2 MHA2, MH3 MHA2, MH3 Vähän tuulettuvat vaipparakenteet Betoniyläpohjat massiivilaatta BH1, BHA2 BH1, BHA2, BH3 BH1, BHA2, BH3 ontelolaatta BH1, BHA2 BH1, BHA2 BH1, BHA2, BH3 TT-laatta BH1, BHA2 BH1, BHA2 BH1, BHA2, (BH3) Profiilipeltiyläpohjat villa-alusta BH1, BHA2 BH1, BHA2 BH1, BHA2, BH3 levyalusta BH1, BHA2 BH1, BHA2, BH3, BH1, BHA2, BH3, MHA2 MHA2, MH3 Vaipparakenteen tuuletus ja sen toimivuus vaikuttavat oleellisesti rakenteen vikasietoisuuteen. Hyvin tuulettuvissa rakenteissa vähäiset ilmavuotojen mukanaan kuljettamat kosteusmäärät poistuvat rakenteesta aiheuttamatta yleensä kosteusvaurioita. On kuitenkin otettava huomioon, että kosteusvuotojen yhteydessä rakenteessa tapahtuu aina myös lämpövuotoja. Vähän tuulettuvissa

35 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 35 (174) rakenteissa pienetkin kosteusmäärät saattavat aiheuttaa kosteusvaurioita rakenteisiin, jolloin höyrynsulun ilmatiiviyden ja pitkäaikaiskestävyyden merkitys korostuu entisestään. Vähän tuulettuvissa yläpohjarakenteissa rakenteen kosteusteknistä toimintaa voidaan parantaa käyttämällä höyrynsulkuna ns. hygrokalvoa, jonka vesihöyrynvastus pienenee suhteellisen kosteuden kasvaessa. Tällöin rakenteeseen päässyt ylimääräinen kosteus voi kuivua rakenteesta nopeammin. Höyrynsulun vesihöyrynvastuksen tulee kuitenkin olla riittävän suuri estämään kosteuden haitallinen siirtyminen diffuusiolla sisäilmasta yläpohjarakenteeseen (ks. luku 2.32). 2.5 HÖYRYN- JA ILMANSULKUJEN ASENNUS JA TIIVISTYS 2.51 Höyryn- ja ilmansulkujen käyttö- ja asennusohjeita Ilmansulku ja ilmansulkuna toimiva höyrynsulku sekä tuulensuoja on liitettävä tiiviisti ikkunoihin ja oviin sekä ala-, väli- ja yläpohjiin /11/. Ilman- ja höyrynsulun sekä tuulensuojan jatkuvuus on varmistettava myös esim. välipohjien ja huoneistojen välisten väliseinien kohdalla. Ilmansulun ja ilmansulkuna toimivan höyrynsulun liitokset, saumat, reunat ja läpivientien kohdat on tiivistettävä huolellisesti esim. vaahdottamalla, kittaamalla tai teippaamalla /11/. Ilmansulkukalvon jatkokset tulee tiivistää puristusliitoksella kahden tiiviin pinnan väliin /21, 22/. Höyryn- ja ilmansulkujen tulee kestää rakentamisaikaiset ilmastorasitukset sekä normaalit työskentelytavat. Rakennusvaiheen aikana höyryn-/ ilmansulkuun saattaa kohdistua erilaisia mekaanisia rasituksia. Höyryn-/ ilmansulku tulee valita siten, etteivät rakennusvaiheen rasitukset riko sitä. Ensisijaisesti höyryn-/ ilmansulku on suojattava mekaanisilta rasituksilta asennusvaiheen ja käytön aikana. /20/ Rakennuksen käytön aikana höyryn-/ ilmansulku on usein kohtalaisen tasalämpöisissä olosuhteissa. Mikäli höyryn-/ ilmansulku asennetaan poikkeuksellisissa lämpötiloissa tai mikäli höyrynsulku jää väliaikaiseksi vedeneristeeksi, on höyryn-/ ilmansulun säänkestävyyteen (haurastuminen), kylmänkestävyyteen (taivutettavuus) ja lämmönkestävyyteen kiinnitettävä erityistä huomiota. /20/ Yhdistetyksi höyryn- ja ilmansuluksi tulisi valita sellainen tuote, jolle valmistaja antaa riittävät tiivistysohjeet rakennuksessa käytettäviin rakenteisiin ja materiaaleihin. /20/ Tyypillisesti yhdistettynä höyryn- ja ilmansulkuna käytetään erilaisia kalvoja tai levyrakenteita. Kalvon jatkoskohtien ilmanpitävyys tulee varmistaa esim. puristusliitoksella limittämällä ilmansulun päät vähintään 150 mm ja tiivistämällä jatkoskohta kahden jäykän pinnan väliin ruuvaamalla. Lisäksi jatkos- ja liitoskohdat on aina teipattava riittävän tartunta- ja muodonmuutoskyvyn sekä pitkäaikaiskestävyyden omaavalla teipillä. Läpivientien yhteydessä tulee käyttää läpivientikauluksia tai vastaavia ilmatiiviyttä parantavia ratkaisuja aina kun se on mahdollista. /21, 22/ Levyillä toteutetun höyryn-/ ilmansulun saumakohdat on tiivistettävä riittävän muodonmuutoskyvyn ja pitkäaikaiskestävyyden omaavalla vaahdolla tai muulla pintoihin liimautuvalla tiivistysmassalla. Levyjen välisen sauman leveyden tulee olla mm ja paksuuden vähintään 20 mm, jotta sauma voidaan tiivistää luotettavasti vaahdolla (ohuemmissa saumoissa muodonmuutoskyky ei ole välttämättä riittävä ja paksumpiin saumoihin syntyy herkästi onkaloita vaahdotuksen yhteydessä). Näissäkin tapauksissa jatkoskohtien ilmanpitävyys on suositeltavaa varmistaa teippaamalla saumat riittävän tartunta- ja muodonmuutoskyvyn sekä pitkäaikaiskestävyyden omaavalla teipillä. /21, 22/ Myös mm. hirsiseinä, puhtaaksi muurattu tai tasoitettu tiiliseinä, tasoitettu harkkoseinä, kevytbetoniseinä, paikalla valettu betonirakenne ja betonielementit toimivat riittävänä ilmansulkuna kunhan erilaiset

36 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 36 (174) saumakohdat tiivistetään huolellisesti. Yleensä kivi- ja hirsirakenteilla on myös riittävän suuri vesihöyrynvastus, jotta ne voivat toimia rakenteessa höyrynsulkuna. Tarvittaessa sisäpinnan vesihöyrynvastusta voidaan lisätä erillisen pinnoitteen avulla. /21, 22/ Kivi- ja hirsirungon sekä levymäisen ilmansulun läpiviennit tiivistetään polyuretaanivaahdolla tai tiivistysmassalla. Kalvomaisen ilmansulun läpiviennit tiivistetään joko läpivientilaipoilla tai levyistä (esimerkiksi ilmanpitävä solumuovieristelevy) tehtyjen läpivientikaulusten avulla. Ilmansulkukalvo liitetään läpivientikaulukseen joko puristusliitoksella tai teipillä. Läpivientikaulus tiivistetään läpiviennin ympärille polyuretaanivaahdon avulla. /21, 22/ Ilmansulkuun syntyvät reiät paikataan joko vaahdottamalla tai kittaamalla (kivi- ja hirsirungot ja levyt) tai teipillä (kalvot). /21, 22/ Liikuntasaumat ja muut vastaavat rakenneosien väliset yksityiskohdat toteutetaan niin, että rakenteiden liikkeet eivät heikennä oleellisesti saumojen ilmanpitävyyttä (esimerkiksi liitoksissa käytetään riittävän muodonmuutoskyvyn omaavaa saumausmassaa tai tiivistenauhaa tai irrotetaan liimattavat tai hitsattavat bitumikermit alustastaan riittävän pitkällä matkalla liikkeiden sallimiseksi). /21, 22/ Suuret ja tyhjää tilaa sisältävät vaipan läpäisevät kaapelikanavat yms. on suositeltavaa tiivistää kanavien sisältä esimerkiksi villasullonnalla tai pursottamalla polyuretaanivaahtoa putkeen asennetun muovipussin sisään. Tiivistykset tulee toteuttaa niin, että kaapeleita ja johtoja voidaan tarvittaessa lisätä ja poistaa kanavasta. /21, 22/ Ikkunoiden ja ovien sekä muiden vastaavien rakennusosien liittymät ilmansulkuun toteutetaan polyuretaanivaahdolla, saumausmassalla tai teipillä. Tiivistykseen käytettävän polyuretaanivaahdon tulisi olla mahdollisimman joustavaa, jotta sauman ympärillä olevien puurakenteiden kuivuessa saumaan ei syntyisi halkeamia. Myös ikkuna- ja ovikarmien tiivisteiden kunto ja toiminta tulee tarkistaa niiden asentamisen yhteydessä. /21, 22/ Olosuhteet vaikuttavat saumaustyöhön. Saumaustyön onnistuminen kosteissa ja kylmissä olosuhteissa voi olla hankalaa. Saumausmateriaalien valmistajien on annettava ohjeita saumausolosuhteista. /20/ Eri rakennetyyppeihin liittyviä yksityiskohtaisempia ilman- ja höyrynsulun asennusohjeita on esitetty ko. rakennetyyppien kohdalla luvuissa 3, 4 ja 5. Rakenteiden ilmanpitävyyteen liittyviä ohjeita on annettu lisäksi mm. lähteissä /20 23/ Oheistarvikkeet Tiiviin lopputuloksen aikaansaamiseksi tarvitaan hyvän höyryn-/ ilmansulkumateriaalin lisäksi siihen sopivia oheistarvikkeita, kuten esim. saumausmateriaalit, kiinnikkeet ja läpivientien tiivistysosat. Saumaus ja teipit Höyryn-/ ilmansulkujen saumat mitoitetaan siten, että saumojen lujuudet vastaavat tuotteen lujuutta. Teippisaumauksessa teipin laatu ja leveys mitoitetaan siten, että saadaan tarvittava täysin tiivis sauma ja riittävä lujuus. Saumanauhoiksi tulee valita tuotteita, jotka täyttävät mahdollisimman hyvin tiivistettävän raon ja puristuvat pintoja vasten tiiviisti. Saumavaahtojen ja tiivistysmassojen tuulee liimautua tiivistettävän raon pintoihin.

37 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 37 (174) Kaikkien saumamateriaalien ja teippien tulee olla pitkäaikaiskestäviä sekä riittävän joustavia, jotta ne kestävät saumalle kohdistuvat muodonmuutokset. Saumauksessa ja teippauksessa tulee käyttää höyryn-/ ilmansulun valmistajan esittämiä testattuja tuotteita, jos sellaisia on annettu. Läpivientitiivisteet Höyryn-/ ilmansulkukalvon läpivientien tiivistämisessä suositellaan käytettäväksi tehdasvalmisteisia valmistajan suosittelemia tiivistysosia. Suurempien putkiryhmien luotettava tiivistäminen edellyttää levystä tehdyn kauluksen käyttö, johon putkiryhmä tiivistetään vaahdolla. Kiinnikkeet Kiinnityksiin tulee käyttää höyryn-/ ilmansulkuun sopivia kiinnikkeitä. Kalvomaisia höyrynsulkumateriaaleja käytettäessä kiinnikkeiden valinnassa tulee ottaa huomioon höyrynsulkumateriaalin repäisylujuus ja kiinnitystapa (esim. katon alapintaan roikkumaan kiinnitettävät höyrynsulut eivät saa repeytyä kiinnikkeiden kohdista normaaleilla työmenetelmillä). Höyryn-/ilmansulkumateriaalin valmistajan tulee antaa suositukset kiinnitystavasta ja kiinnikkeistä. KIRJALLISUUS /1/ SFS-EN ISO 13788, Hygrothermal performance of building components and building elements Internal surface temperature to avoid critical surface humidity and interstitial condensation Calculation methods s. /2/ Vinha, J., Korpi, M., Kalamees, T., Jokisalo, J., Eskola, L., Palonen, J., Kurnitski, J., Aho, H., Salminen, M., Salminen, K., Keto, M. Asuinrakennusten ilmanpitävyys, sisäilmasto ja energiatalous. Tutkimusraportti 141, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere /3/ Jäähallien lämpö- ja kosteustekniikka, suunnittelu- ja rakennuttamisopas. Opetusministeriö Liikuntapaikkajulkaisu 92, Rakennustieto Oy, s. /4/ Lehtinen, T., Ruuska, E., Viljanen, M. Uimahallien ulkovaippa ja sisäilmasto, suunnittelu ja rakentamisopas. Opetusministeriö Liikuntapaikkajulkaisu 84, 2 p., Rakennustieto Oy, s. /5/ RIL 235, Uimahallin rakenteiden suunnittelu ja kunnonhallinta, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto ry, Helsinki s. /6/ RakMK D3, Rakennusten energiatehokkuus, Määräykset. Ympäristöministeriö, Helsinki s. /7/ SFS-EN 13970, Flexible sheets for waterproofing. Bitumen water vapour control layers. Definitions and characteristics s. + A /8/ SFS-EN 13984, Flexible sheets for waterproofing. Plastic and rubber vapour control layers. Definitions and characteristics s. + A /9/ SFS-EN 13707, Flexible sheets for waterproofing. Reinforced bitumen sheets for roof waterproofing. Definitions and characteristics s. /10/ SFS-EN ISO 9346, Hygrothermal performance of buildings and building materials. Physical quantities for mass transfer. Vocabulary s. /11/ RakMK C2, Kosteus, Määräykset ja ohjeet. Ympäristöministeriö, Helsinki s. /12/ Vinha, J. Hygrothermal Performance of Timber-Framed External Walls in Finnish Climatic Conditions: A Method for Determining the Sufficient Water Vapour Resistance of the Interior Lining of a Wall Assembly. Doctoral Thesis, Publication 658, Tampere University of Technology, Department of Civil Engineering, Tampere s liites.

38 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 38 (174) /13/ Vinha, J., Huttunen, P., Jokisalo, J., Kero, P., Kuhno, V., Lahdensivu, J., Laukkarinen, A., Manelius, E., Mäkitalo, M., Nurmi, S., Pakkanen, T., Pirinen, M., Suonketo, J. Ilmastonmuutoksen ja lämmöneristyksen lisäyksen vaikutukset vaipparakenteiden lämpö- ja kosteustekniseen toimintaan. Tutkimusraportti, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere /14/ RakMK C4, Lämmöneristys, Ohjeet. Ympäristöministeriö, Helsinki s. /15/ Burström, P. G., Byggnadsmaterial Uppbyggnad, tillverking och egenskaper. Studentlitteratur, Sweden s. /16/ Kumaran, K., IEA Annex 24, Task 3 Final report. Material Properties. K.U.-Leuven, Belgium s. /17/ RIL 255, Rakennusfysiikan käsikirja, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto ry, Helsinki. /18/ SFS-EN ISO 10456, Building materials and products. Hygrothermal properties - Tabulated design values and procedures for determining declared and design thermal values s. /19/ Vinha, J., Valovirta, I., Korpi, M., Mikkilä, A., Käkelä, P. Rakennusmateriaalien rakennusfysikaaliset ominaisuudet lämpötilan ja suhteellisen kosteuden funktiona. Tutkimusraportti 129, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere s liites. /20/ Kattorakenteiden höyrynsulkuohje- ja luokitus. Kattoliitto ry, Helsinki /21/ Aho, H., Korpi, M. (toim.) Ilmanpitävien rakenteiden ja liitosten toteutus asuinrakennuksissa. Tutkimusraportti 141, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere s. /22/ RT , Teollisesti valmistettujen asuinrakennusten ilmanpitävyyden laadunvarmistusohje. Rakennustieto Oy, s. /23/ Lahdensivu, J., Suonketo, J., Vinha, J., Lindberg, R., Manelius, E., Kuhno, V., Saastamoinen, K, Salminen, K. Matalaenergia- ja passiivirakenteiden ja -liitosten suunnittelu ja toteutus. Tutkimusraportti, Tampereen teknillinen yliopisto, Rakennustekniikan laitos, Tampere 2012.

39 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 39 (174) 3. Maanvastaiset rakenteet 3.1. YLEISTÄ Maanvastaisten rakenteiden kosteustekninen toimivuus varmistetaan rakennuspohjan kuivatuksella, sadeja sulamisvesien hallinnalla, maaperän vedennousun ja kulkeutumisen hallinnalla (maaperän kallistukset ja muoto sekä salaojitus), estämällä kosteuden nousu ja tunkeutuminen rakenteisiin, lämmöneristämällä oikein sekä huolehtimalla riittävästä tuuletuksesta (tuulettuva alustatilan tapauksessa). 3.2 RAKENNUSPOHJAN KUIVATUS JA KUIVANA PITÄMINEN Sade- ja sulamisvesien hallinta Sade- ja sulamisvesistä käytetään myös käsitettä hulevesi. Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta poisjohdettavaa sade- ja sulamisvettä. Sade- ja sulamisvedet on johdettava pois rakennuksen vierestä. Rakennusta välittömästi ympäröivä maanpinta tontilla tai rakennuspaikalla muotoillaan rakennuksesta poispäin viettäväksi. Sopiva maanpinnan vähimmäiskaltevuus kolmen metrin etäisyyteen sokkelista on 1:20 (korkeusero vähintään 0,15 m). Rakennuksen läheisyydestä vesi poistetaan sadevesiviemäreillä, ojittamalla tai muulla sopivalla tavalla. Rinteeseen rakennettaessa huolehditaan siitä, että yläpuolelta valuvat sade- ja sulamisvedet ohjautuvat rakennuksen sivuitse aiheuttamatta haittaa naapuritonteille. Tarvittaessa tehdään niskaojat ja vastakallistukset. Reittien suunnittelun yhteydessä tulee huolehtia, että reitin tukkeutuessa vedelle on vapaa ns. tulvareitti, jolloin vesi ei pääse välittömästi tunkeutumaan rakennukseen ja rakenteisiin. Vesireittien toimivuus kaikkina vuodenaikoina on varmistettava. Reittien suunnittelussa maaston muotoilu on ensisijainen ratkaisu, kadut ja tiet toimivat toissijaisena vaihtoehtona, mikäli muita ratkaisuja ei ole. Reittien sijoittelusta ei saa aiheutua kohtuutonta haittaa asumiselle ja liikkumiselle. Sade- ja sulamisvedet voidaan imeyttää maaperään, jos maaperäselvityksellä osoitetaan, että maaperä on riittävän hyvin vettä läpäisevää ja ettei rakennukselle, naapuritonteille tai muulle ympäristölle aiheudu siitä haittaa. Ensisijaisesti sade- ja sulamisvedet pyritään imeyttämään tai hyödyntämään tontin alueella. Mikäli sade- ja sulamisvesiä ei imeytetä maaperään tontin alueella, vaan ne johdetaan pois, on niiden jatkokäsittelytapa esitettävä suunnitelmassa. Kerätyt hulevedet johdetaan pois tavallisesti sadevesiviemäreitä tai avo-ojia pitkin. Jos alueella on kunnallinen sadevesiviemäriverkosto, salaojaverkosto liitetään tavallisesti siihen. Jos hulevesiä ei voida imeyttää eikä hulevesien erillisviemäröinti ole mahdollista, hulevedet johdetaan sekaviemäröintijärjestelmään. Sadevesiviemärit mitoitetaan esimerkiksi julkaisun RIL Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus mukaan. Avo-ojien suunnitteluun on annettu ohjeita mm. RT-kortissa RT Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus.

40 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 40 (174) Rakennuspohjan salaojitus Rakennuspohja on salaojitettava veden kapillaarivirtauksen katkaisemiseksi ja pohjavedenpinnan pitämiseksi riittävällä etäisyydellä lattiasta tai ryömintätilan maanpinnasta sekä maahan imeytyvien pintavesien johtamiseksi pois perustusten vierestä ja rakennuksen alta. Rakennuksen salaojajärjestelmään ei saa johtaa pintavesiä tai katoilta valuvia vesiä. Salaojajärjestelmä on suunniteltava siten, ettei se häiritse muita ympäristön kiinteistöjä (veden kulkeutuminen tai haitallinen maaperän tai perustusten kuivuminen/puupaaluperustusten kuivuminen). Rakennuspohja voidaan jättää salaojittamatta, mikäli erikseen selvitettynä perusmaan vedenläpäisykyky todetaan riittävän hyväksi eikä korkein pohjaveden korkeus ole haitallinen. Salaojana voi toimia salaojaputket ja joissakin tapauksissa louheesta muodostuva ns. alueellinen salaojitus, josta on järjestetty toimiva vesien poisjohtaminen siten, että vedenpinta pysyy jatkuvasti riittävän alhaalla. Salaojituskerrokset salaojaputkineen sijoitetaan rakennuksen ympärille ja tarvittaessa myös alle. Salaojaputkien korkeimman kohdan tulee olla vähintään 0,4 m viereisen tai yläpuolisen maanvastaisen lattian alapinnan alapuolella. Maanvastaisen lattiarakenteen alapinnalla tarkoitetaan salaojituskerroksen ja itse rakenteen rajakerrosta. Jos kuitenkin salaojituskerroksena on siihen tarkoitukseen soveltuva lämmöneristyskerros (esim. kevytsora), tarkoitetaan lattian alapinnalla lämmöneristyksen yläpintaa. Alapohjan alla salaojaputken tulee olla kapillaarisen nousun katkaisevan salaojituskerroksen alapuolella. Viereisen seinäanturan tai matalaan perustetun perusmuurin anturaan nähden salaojaputken yläpinnan on oltava joka kohdassa sen alapintaa alempana. Mikäli salaojaa ei voida asentaa seinäanturan tai perusmuurianturan alapuolelle, tehdään perustusrakenteisiin tarvittaessa vaakasuuntainen kapillaarikatko salaojaputken yläpuolelle. Käytettäessä syvälle meneviä pilari- tai perusmuuriperustuksia tulee rakennuksen ulkopuolisen salaojaputken olla pilarien välisen sokkelipalkin alapuolella tai riittävän syvällä perusmuurin yläosan suojaamiseksi alempana olevalta kosteudelta. Rakennuksen ulkopuolella tulee salaojaputkien olla niin syvällä ja sillä tavoin eristettynä etteivät ne jäädy. Kokoojakaivojen jäätyminen on estettävä tarvittaessa lämmöneristämällä. Jos salaojavedet puretaan maastoon, on varmistettava, että poisto toimii ympärivuotisesti (myös keväällä ja talvelle) Pienempää peitesyvyyttä kuin 0,5 m maanpinnasta ei tulisi käyttää silloinkaan, kun salaojaputken yläpuolella on leveydeltään ja paksuudeltaan riittävä routaeristys salaojien ollessa rakennuksen vieressä. RT-kortti RT suosittelee käytettäväksi vähimmäispeitesyvyyttä 0,6-1,0 m. Myös kaivot on suojattava jäätymiseltä. Routasuojausrakenteiden mitoitus on esitetty mm. RT-kortissa RT Routasuojausrakenteet. Salaojituskerros voidaan tehdä hyvin vettä läpäisevästä tasarakeisesta seulotusta luonnonkiviaineksesta, sepelistä, singelistä, kevytsorasta tai muusta materiaalista, jolla on vastaavat vedenläpäisyominaisuudet ja joka kestää asennus- ja käyttöolojen rasitukset Salaojituskerros on erotettava suodatinkankaalla alla ja ympärillä olevista hienorakeisista maalajeista. Salaojaputkiin päin kallistetulle kaivupohjalle rakennettavan salaojituskerroksen paksuuden tulee olla alapohjan alla vähintään 0,2 m. Tämän salaojituskerroksen tulee olla suorassa yhteydessä alapohjan alla tai perustuksen ulkopuolella olevia salaojaputkia ympäröiviin salaojituskerroksiin. Rakennuksen alta salaojituskerrosta jatketaan rakennuksen ulkopuolista salaojaputkea ympäröivään salaojituskerrokseen sokkelipalkkien tai perusanturoiden ali. Toissijaisena vaihtoehtona voidaan anturoihin tehdä salaojituskerroksen kohdalle riittävä määrä veden virtauksen mahdollistavia reikiä. Salaojaputkea

41 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 41 (174) ympäröivän salaojituskerroksen paksuuden tulee olla putken sivuilla ja päällä vähintään 0,2 m. Putken alla voi olla ohut salaojituskerros, mutta suositeltava tapa on asentaa salaojaputki suoraan tasatun pohjamaan varaan levitetyn suodatinkankaan päälle. Perusmuuria, sokkelipalkkia tai kellarin seinää vasten olevan pystysuuntaisen salaojituskerroksen paksuuden tulee olla vähintään 0,2 m. Salaojituskerros tulee erottaa perusmaasta asianmukaisella kuitukankaalla tai vastaavat ominaisuudet omaavalla tuotteella. Pystysuuntainen salaojituskerros ei yleensä poista perusmuurin, sokkelipalkin ja kellarin seinän vedeneristystarvetta. Salaojituskerroksen tulee olla yhteydessä alapohjan alla olevaan kapillaarikatkokerrokseen. Tällainen voidaan järjestää esimerkiksi sokkelipalkkien tai anturan ali viedyllä kapillaarikatkokerroksella tai anturoihin tai perusmuureihin tehtyjen virtausaukkojen kautta. Esimerkkiratkaisut eri perustustapojen salaojille on esitetty mm. RT-kortissa RT Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus. Pystysuuntaisena salaojituksena voidaan käyttää myös synteettistä salaojaa. Synteettistä salaojaa valittaessa on tarkastettava, että tuotteen lujuus ja vedenjohtokapasiteetti vastaavat käyttötilan kuormitusolosuhteita. Sade- ja pintavesien pääsy salaojajärjestelmään estetään ulkoseinistä poispäin viettävällä tiiviillä pihaalueen päällysteellä tai pintamaan alla huonosti vettä läpäisevällä ainekerroksella. Salaojajärjestelmään kuuluu vähintään yksi lietepesällinen kokoojakaivo sekä riittävä määrä tarkastuskaivoja ja -putkia, joista salaojaputket voidaan tarkastaa ja puhdistaa. Salaojajärjestelmän kaivojen ja putkien kannet jätetään näkyviin (mikäli mahdollista) salaojien huollon ja tarkastuksen helpottamiseksi. Salaojaputkien tulee viettää riittävästi kaivoon päin. Salaojaputkien kaltevuuden tulee olla vähintään 1:200, tavallinen kaltevuus on 1:100. Rakennusten alla kaltevuuden on oltava vähintään 1:100. Salaojaputket mitoitetaan esimerkiksi julkaisun RIL Rakennuspohjan ja tonttialueen kuivatus esittämän mitoitusnomogrammin mukaan. 3.3 MAANVASTAINEN ALAPOHJA Kellarin lattiaa lukuun ottamatta on maanvastaisen lattian yläpinnan oltava vähintään 0,3 m vieressä rakennuksen ulkopuolella olevan maanpinnan yläpuolella ja maanvaraisen lattian lämmöneristeen on sijaittava rakennuksen ulkopuolella olevan maanpinnan yläpuolella. Tästä voidaan poiketa erityisestä syystä vähäisessä määrin, kun varmistetaan kosteustekninen toimivuus. Tällöin on perustusten kuivatuksen ohella huolehdittava perusmuurin suojaamisesta ulkopuoliselta kosteudelta. Erityisiä syitä ovat mm. rakentaminen rinteeseen, liikuntaesteisyyden huomioon ottaminen tai tarkoituksenmukaisuus esim. teollisuus- ja uimahalleissa. Asuinhuoneen lattian asemasta maanpintaan nähden on määräyksiä Suomen rakentamismääräyskokoelman osissa C2 ja G1. Alapohjan lämmöneristys sijoitetaan kokonaan tai pääosin pohjalaatan alle. Lattian puurakenteet erotetaan bitumikermikaistalla tai vastaavalla materiaalilla alapuolisen laatan ja sokkelin rakenteista. Maanvastaisen lattian betonilaatan ja sen päällä olevan puu-, betoni-, harkko- tai tiiliseinän väliin asennetaan kosteuden katkaiseva kerros kuten esim. bitumikermi. Väliseinien puurakenteiden tulee olla maanvaraisen betonilaatan yläpinnan yläpuolella.

42 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 42 (174) Höyrynsulun tarve ja sijoitus suunnitellaan tapauskohtaisesti ottaen huomioon betonilaatan kuivumismahdollisuus. Lahoavia materiaaleja ei saa jättää höyrynsulun alapuolelle. Kosteuden kapillaarinen nousu lattiarakenteeseen katkaistaan vähintään 0,2 m kapillaarikatkokerroksella, joka on yhteydessä salaojituskerrokseen. Kerroksen alle levitetään tarvittaessa suodatinkangas, mikäli perusmaa on savea tai silttiä. Perustelluista syistä, kun huolehditaan, että rakennuksen toiminnalliset ominaisuudet täyttyvät, voidaan poiketa esitetystä kapillaarikerroksen minimivaatimuksesta. Vesihöyryn kulkeutumisen mahdollisuus maapohjasta ylöspäin on huomioitava lattian pintarakenteiden valinnassa pinta-alaltaan suurissa alapohjissa, joissa maapohjan lämpötila on lähellä maanvaraisen betonilaatan lämpötilaa ja rakennuksissa, joissa maanvaraisen laatan alla kulkee lämpöputkia. Maanvaraisissa lattioissa suositellaan käytettäväksi salaojakerroksen ja betonilaatan välissä lämmöneristettä kauttaaltaan koko alapohjan alueella. Hyvin ilmaa läpäisevien materiaalien (kevytsora, sepeli yms) käyttö vaatii huolellista rakenteiden tiivistämistä. Milloin lattian yläpinta on erityisestä syystä viereiseen maanpintaan verrattuna alempana kuin 0,3 m maanpinnan yläpuolella, varmistetaan sokkelin vedeneristyksellä sekä tehokkaalla pintavesien poisjohtamisella ja salaojituksella, ettei sade- ja sulamisvesiä tunkeudu ja siirry lattia- ja seinärakenteisiin. Perustettaessa rakennus kallion varaan tai rinteeseen, on huolehdittava siitä, että kalliopintaa pitkin ei virtaa haitallisessa määrin vettä rakennuksen alle ja rakennuksen alle ei lammikoidu vettä kallion muodostamiin syvänteisiin. Kalliopintaa pitkin rakennusta kohti valuva vesi ohjataan rakennuksen sivuitse louhimalla kallioon niskaoja, valamalla betonista tarvittavat vedenohjaimet tai muulla tarkoitukseen soveltuvalla menetelmällä. Luonnollisessa kalliopinnassa olevat syvänteet ja louhintaryöstöt täytetään tarvittaessa betonoimalla veden haitallisen lammikoitumisen estämiseksi. 3.4 SOKKELIT, PERUSMUURIT JA KELLARIN SEINÄT Sokkelin ja perusmuurin kosteusteknisen toiminnan varmistamiseksi huolehditaan riittävästä salaojituksesta ja kallistuksista sekä rakennetaan lattian yläpinta vähintään 0,3 m viereisen maanpinnan yläpuolelle. Kevytsoraharkoista muurattu sokkeli lisäksi slammataan tai pinnoitetaan käyttötarkoitukseen soveltuvilla laasteilla sekä näkyvältä että maan alla olevalta osaltaan. Kevytsoraharkoista tai betonista tehdyt matalaperustukset voidaan tehdä ilman ulkopuolista vedeneristystä kun huolehditaan rakenteellisesti hallitusta vedenpoistosta perustusten vierestä. Maanvastaisen lattian yläpinnan ja viereisen maanpinnan välisen etäisyyden ollessa vähemmän kuin 0,3 m vedeneristetään sokkeli ulkopuolelta. Kellarin maanvastaisen ulkoseinän ulkopinnassa, maata vasten olevan lämmöneristyksen sisäpuolella käytetään vedeneristystä tai vedenpaine-eristystä, joka estää ympäröivän maan kosteuden ja pinta- sekä sulamisveden haitallisen tunkeutumisen rakenteeseen. Harkoista muurattu kellarin seinä lisäksi slammataan tai pinnoitetaan tarkoitukseen sopivalla laastilla. Vaativissa pohjavesi- ja maaperäoloissa, joissa rakenteet ovat vedenpaineelle alttiit, käytetään jatkuvia vedeneristeitä, jotka estävät ulkopuolisen veden haitallisen tunkeutumisen seinärakenteeseen. Normaaleissa olosuhteissa (kun vierustäytön ja rakennuspohjan kuivatus toimii salaojituksella) voidaan käyttää epäjatkuvia vedeneristeitä (esimerkiksi

43 RIL VAIN LAUSUNTOA VARTEN 43 (174) perusmuurilevyä) tai muuten rakenteellisesti hallittua vedenpoistoa, jotka mahdollistavat kellarin seinän kuivumisen ulospäin. Veden- ja vedenpaineeneristyksen tyyppiratkaisujen valinta on esitetty taulukossa 3.1. Taulukko 3.1. Maanvastaisten seinien veden- ja vedenpaineeneristeiden tyyppiratkaisujen valinta pohjavedenpinnan ja maaperän mukaan. Käytettäessä jatkuvia vedeneristystarvikkeita huolehditaan siitä, että vedeneriste saadaan luotettavasti kiinni alustaan. Tartuntaa heikentävät pintakerrokset poistetaan, alustan on oltava riittävän kuiva sekä tehdään vedeneristeen vaatimat tartunta-ainekäsittelyt. Kellarin seinän maanvastainen osa suositellaan lämmöneristettäväksi ulkopuolisella maanvastaisella lämmöneristyksellä rakenteiden lämpötilan nostamiseksi ja kosteuspitoisuuden alentamiseksi, ellei rakenne itsessään ole riittävän eristävä. Kellarin seinän näkyvästä osasta tehdään riittävän tiivis estämään ulkopuolisen kosteuden haitallinen tunkeutuminen rakenteeseen. Kevytsoraharkoista rakennetussa kellarin seinässä tämä tarkoittaa slammausta ja pinnoitusta kyseiseen käyttöön tarkoitetuilla laasteilla. Kellarin seinässä vedeneriste suositellaan nostettavaksi vähintään 300 mm maanpinnan yläpuolelle. Maanpinnan yläpuolisessa osassa voidaan käyttää vedeneristyslaasteja. Vedenpaineelle alttiit rakenteet suositellaan varustettavaksi hallittuun vuotoon ja vuotoveden poistamiseen perustuvalla järjestelmällä. Maakosketuksessa olevissa kivirakenteisissa ulkoseinissä ja väliseinissä on huolehdittava siitä, että veden haitallista kapillaarista nousua ei pääse tapahtumaan.