Kammiosta käytäntöön tutkimustulosten jalkauttamisen ilot ja surut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kammiosta käytäntöön tutkimustulosten jalkauttamisen ilot ja surut"

Transkriptio

1 Esitys Väylät- ja liikennepäiville 2006 Kammiosta käytäntöön tutkimustulosten jalkauttamisen ilot ja surut Ari Kähkönen, Pöyry Infra Oy Tuomas Toivonen, Tiehallinto Tutkimuksen tai kehitystyön elinkaari ei pääty tutkimuksen julkaisuun vaan siitä alkaa valitettavan kivikkoinen tie tulosten saamiseksi käyttäjien tietoon ja tulosten hyödyntämiseen. Käyttöönottoon ei ole olemassa valmista menetelmää vaan se edellyttää, että tuloksille on todella kysyntää ja käyttöä ja että asiaa viedään aktiivisesti eteenpäin. 1. Käyttöönottoon panostetaan, ainakin paperilla Tutkimustulosten käyttöönotto ja käytäntöön vieminen on perinteisesti ollut hankalaa. Sen tärkeys kyllä ymmärretään ja asia onkin tuotu esiin eri tutkimusohjelmissa ja t&klinjauksissa. Niissä on yleensä maininta tulosten käyttöönottoon panostamisesta ja sen tärkeydestä. Asian toteutus jää syystä tai toisesta liian usein puolitiehen. Tutkimustulosten ja selvitystöiden käyttöönotto toimii parhaiten ohjeiden ja normien laadintaan liittyvien töiden osalta, sillä tuloksille on selvä käyttökohde ja kysyntä ja niihin liittyy usein myös erilliset käyttöönottoprojektit. Myös yksittäiset täsmäselvitykset löytävät käyttäjänsä kun kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Käyttöönotto valitettavasti mielletään usein tutkimuksen jälkeen tapahtuvaksi omaksi työvaiheekseen. Tällöin unohdetaan, että käyttöönoton tulisi alkaa jo tutkimuksen suunnittelun yhteydessä. Varsinkin soveltavassa tutkimuksessa pitäisi ennen tutkimuksen käynnistämistä varmistaa, että tuloksilla on kysyntää ja määrittää, ketkä tuloksia tulevat käyttämään (kohderyhmä). Käyttöönoton suurimmat esteet ovat: - tuloksille ei ole niiden valmistuttua enää riittävää kysyntää - muualla ei tiedetä mitä on tutkittu ja mitä tuloksia on olemassa - ennen hankkeen käynnistämistä tulosten käyttöä ja käyttäjiä ei ole määritelty - hankkeen vetäjällä ei ole riittävästi resursseja panostaa käyttöönottoon työn päätyttyä - käyttöönottoon ei ole varattu aikaa tai rahaa - tulokset eivät vastaa odotuksia, tulokset unohdetaan - tuloksista ei viestitä riittävän laajasti, tiedottaminen jää käytäväkeskusteluiksi - ei ole mittaristoa, jolla tulosten hyödyntämistä seurattaisiin - ei ole tehty selkeää päätöstä tulosten käyttöönotosta Seuraavassa on kerrottu miten käyttöönottoon on panostettu Tiehallinnon Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelmassa sekä miten Yhdysvalloissa Texasin DOT ssa (paikallinen tiehallinto) on varmistettu tulosten implementointi.

2 2. Käyttöönotto Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelmassa Väyläomaisuuden hallinnan tutkimusohjelma on Tiehallinnon nelivuotinen ( ) tutkimusohjelma, jonka tavoitteena on luoda tarvittava tietopohja ja tiedonhallintamenetelmät sekä kehittää systemaattinen toimintatapa tieverkon ylläpidon tehokkaaseen hallintaan. Kyse on soveltavasta tutkimusta ja tulokset halutaan saada osaksi jokapäiväistä toimintaa. Tutkimusohjelmassa on tulosten käyttöönotto pyritty varmistamaan seuraavilla toimenpiteillä: Käyttöönottosuunnitelman laatiminen: Tutkimusohjelmassa laadittiin runko käyttöönottosuunnitelmalle ja tavoitteena oli, että suunnitelma laadittaisiin kaikista käynnistyvistä hankkeista. Käyttöönottosuunnitelmassa kerrotaan, mm. mikä on syy/tarve työn käynnistämiseen, tutkimuksen oletettu tulos ja sen mahdollinen vaikutus Tiehallinnon toimintaan, kehitystyön aikana tuotettava materiaali, tulosten esittely sekä koulutustarpeen arviointi. Suunnitelmaa tarkennetaan koko projektin ajan ja se toimii muistilistana, jonka avulla käyttöönotossa tarvittavat asiat ja tahot tulevat huomioiduksi. Kuvassa 1 on kuvattu käyttöönottosuunnitelman merkitys tulosten hyödyntämisen suhteen. Työkalu hankkeiden käyttöönoton seurantaan: Käyttöönoton seurantaa varten laadittiin seurantataulukko, johon kirjattiin kunkin hankkeen osalta vastuuhenkilöt (=projektipäällikkö), odotetut tai saadut tulokset, mitä käyttöönoton suhteen on tehty sekä käyttöönottoaste neliportaisella luokituksella. Seurantataulukko toimii tutkimusohjelman projektipäällikön, projektiryhmän ja ohjausryhmän työkaluna kokonaisuuden hallinnassa ja käyttöönoton kannalta ongelmaprojektien havaitsemisessa. Seminaarit, tietoiskut, Road Show: Tutkimusohjelmasta ja sen tuloksista on kerrottu sidosryhmille suunnatussa seminaarissa (kevät 2004) ja erilaisissa Tiehallinnon sisäisissä tilaisuuksissa. Tutkimusohjelman tuloksia on esitelty myös kansainvälissä konferensseissa. Lisäksi tehtiin syksyllä 2005 esittelytilaisuus tiepiireihin. Tämän Road Show n aikana käytiin Tampereella, Oulussa ja Mikkelissä kertomassa erityisesti tiepiirejä koskettavista tuloksista sekä haettiin evästyksiä tutkimusohjelman suuntaamiseen ja tulevien hankkeiden suunnitteluun. Kotisivut, lehtiartikkelit: Tutkimusohjelmalla on omat internetsivut ( joissa on kerrottu hankkeista ja niiden tuloksista (raportit), ajankohtaisista asioista (tarjouskilpailut, ohjausryhmän kokoukset yms.) sekä toimintasuunnitelmista. Saaduista tuloksista on myös kirjoitettu Tiehallinnon Tiennäyttäjäja Etappi lehtiin. Tutkimusohjelmassa on yli kuusikymmentä hanketta ja käyttöönoton kannalta ne ovat hyvin erilaisia. Joidenkin hankkeiden tulokset tulevat automaattisesti hyödynnettyä, mutta osa vaatii aktiivista panostusta, jotta tulokset eivät jää vain raportin kansien väliin. Käyttöönottoon panostaminen sekä erilaisten työkalujen ja toimintamallin kehittäminen ovat selvästi lisänneet aktiivisuutta tutkimusohjelman hankkeiden tulosten hyödyntämisessä.

3 TARVE Seminaarit, neuvottelupäivät Käyttöönottosuunnitelma TUTKIMUSPROJEKTI Tiedottaminen (mm. Sinetti) TULOKSET Raportti, julkaisut, yms. Tilaaja/projektipäällikkö Tiedottaminen Tahtotila Arvokeskustelu TIEH:n JOHTO PÄÄTÖS Loppukäyttäjä TULOSTEN HYVÄKSYNTÄ JA OMAKSUMINEN KÄYTTÖÖN- OTTO Kuva 1. Käyttöönottosuunnitelma laaditaan jo hanketta käynnistettäessä. Työn valmistuttua se tukee käytävää arvokeskustelua sekä osaltaan edesauttaa tulosten hyväksyntää ja omaksumista. 3. Texasissakin panostetaan käyttöönottoon Teksasin Department of Transportation (TxDOT) eli paikallinen tiehallinto rahoittaa vuosittain lähes kahtasataa tutkimus- ja kehityshanketta. Tutkimuksia koordinoi ja ohjaa TxDOT in erillinen käyttöönottotoimisto (RTI, Redearch and Implementation Office), tutkimukset tilataan pääosin osavaltion yliopistoilta. Tutkimusten käyttöönoton keskeinen asia on DOT in oman henkilöstön (niin asiantuntijat kuin myös johtajat) sitouttaminen näihin hankkeisiin. Osallistuminen koskee niin kaikkia 25 piiriä kuin organisaation eri tasoja ja se tapahtuu neljän eri ryhmän kautta. Ryhmät ovat pysyviä (eivät projektikohtaisia) ja käsittelevät koko DOT n tutkimustoimintaa. Ryhmät ovat: - ohjausryhmä vastaa tutkimustoiminnan yleislinjoista ja sen puheenjohtajan toimii DOT in apulaisjohtaja. Ohjausryhmä hyväksyy käynnistettävät hankkeet ja niiden rahoituksen. Ryhmän jäseninä ovat teknisten yksiköiden johtajat, tutkimusjohtaja, tietojärjestelmäjohtaja sekä henkilöstö- ja koulutusasioista vastaava johtaja. - projektiryhmiä on kuusi: päällysteet, liikennesuunnittelu, tiensuunnittelu, liikenteen hallinta, rakenteet sekä tienpitopolitiikka. Ryhmien jäseninä on piiri-insinöörejä sekä eri teknisten alojen osasto- ja toimialapäälliköitä. Projektiryhmät vastaavat tutkimuksen pitkän tähtäimen suunnittelusta ja tavoitteiden asettamisesta sekä valitsevat vuosittain käynnistettävät hankkeet. Oleellista on, että kuhunkin käynnistettävään projektiin tulee yksi projektiryhmän jäsen koordinaattoriksi.

4 Koordinaattori vastaa tulosten käyttöönotosta ja raportoi käyttöönoton tilanteesta ohjausryhmälle. - asiantuntijaryhmän jäsenet ovat eri alojen teknisiä asiantuntijoita DOT stä, yliopistoista sekä FHWA sta (Federal Highway Administration). Nämä asiantuntijat tukevat projektiryhmiä tutkimusten suunnittelussa ja tarpeiden kartoituksessa. - valvontaryhmät valvovat nimensä mukaisesti kutakin yksittäistä hanketta. Niiden jäseninä ovat DOT n teknisiä asiantuntijoita pääkonttorista ja piireistä. Valvontaryhmän puheenjohtaja eli kyseisen hankkeen projektipäällikkö vastaa hankkeen toteutumisesta niin aikataulun, kustannusten kuin sisällön suhteen. Asiantuntijoiden ja johtajien sitouttamisen lisäksi käyttöönottoon panostetaan seuraavasti: - hanketta suunniteltaessa mietitään myös tulosten käyttöönotto o määritellään mikä yksikkö tulee hyödyntämään tuloksia o määritellään mitä tuotoksia tutkimuksesta odotetaan (manuaali, ohjekirja, laite, ohjelmisto, normit, toimintasuosituksia yms.) o määritetään miten tuloksia tullaan jakamaan - hankkeita ja niiden tuloksia tuodaan aktiivisesti esille o tiedotteiden, esitteiden, lehtikirjoitusten, Power Point esittelymateriaalin tuottaminen o nelisivuisen tutkimusyhteenvedon laatiminen. Kerrotaan mitä tehtiin, mitä saatiin aikaan ja mitä suositellaan. Lisäksi siinä on oma käyttöönotto osio, jossa kerrotaan mitä materiaalia hanke on tuottanut, mikä on käyttöönoton tilanne ja mitkä ovat jatkosuunnitelmat käyttöönoton osalta. o parhaiden tutkimushankkeiden palkitseminen. Kriteerinä on erityisesti se, miten hyvin hankkeet ovat hyödyttäneet DOT n toimintaa. Vuosittain palkitaan kymmenisen hanketta. Ideana on nostaa joiden hankkeiden profiilia, korostaa käyttöönoton merkitystä sekä samalla yrittää lisätä yleistä mielenkiintoa DOT n tutkimusohjelmaan - käynnistetään tarvittaessa erillisiä käyttöönottoprojekteja. Niitä tarvitaan lähinnä uuden laitteen kenttätestauksiin ja uuden menetelmän käyttöönottoon liittyvään kouluttamiseen. Tutkimustoiminnan seurannassa yhtenä mittarina on käyttöönotettujen hankkeiden prosentuaalinen määrä. Tätä seurantaa tehdään erillisen ohjelmiston avulla, johon päivitetään kunkin hankkeen käyttöönoton tilanne. Hyvästä suunnittelusta ja tulosten aktiivisesta markkinoinnista huolimatta käyttöönotto vie aikaa. Vuoteen 1998 mennessä päättyneistä projekteista viiden vuoden kuluttua vasta 70 % oli saatu käyttöön. Vuoden kuluttua valmistumisestaan tämä on tapahtunut vain 20 %:lla hankkeista. 4. Mitä käyttöönoton suhteen pitäisi tehdä Tutkimuksia ja selvityksiä tehdään aina johonkin tarpeeseen ja tulosten käyttöönoton pitäisi olla luonnollinen jatkumo tutkimuksen valmistumiselle. Valitettavasti käytännössä asia ei ole näin yksinkertainen vaan käyttöönotto vaatii ennakkosuunnittelua ja aktiivisuutta työn aikana ja sen valmistuttua.

5 Käyttöönoton kymmenen keskeistä asiaa ovat: 1 Käynnistä vain ne hankkeet, joilla on todella kysyntää 2 Määrittele jo ennen työn käynnistymistä, mitkä ovat odotettavissa olevat tulokset. 3 Sitouta tilaajaorganisaatiossa myös johtajataso 4 Ota käyttöönotto osaksi projektin elinkaarta 5 Kerro johdolle ja tuleville käyttäjille välituloksia 6 Seuraa hankkeiden käyttöönottoa kokonaisuudessaan (käyttöönottotilastot) 7 Nimeä yksi käyttöönoton vastuuhenkilö 8 Ole aktiivinen tulosten markkinoinnissa eri tilaisuuksissa 9 Tee esittelymateriaalia. Keep it simple, muutaman sivun yhteenveto saatetaan vielä lukeakin. 10 Toimi kaikkien hankkeiden osalta samalla tavalla Teoriassa tulosten vieminen käytäntöön ei ole monimutkainen juttu. Käytännössä tilanne on vaikeampi, sillä alkuperäinen tarve tuloksille on voinut muuttua projektin tekeminen aikana, henkilöstöä eli tiedon tarvitsijoita vaihtuu tai heidän paikkansa organisaatiossa muuttuu, tutkimushankkeet kilpailevat samojen käyttäjien huomiosta jne. Yhtenäinen menettelytapa ja kaikkien hankkeiden osalta luo kuitenkin pohjan käyttöönottokulttuurille, joka varmistaa että tietoja tiedontarvitsijat kohtaavat toisena. Toimintamalli ei kuitenkaan saa olla liian raskas, jotta se tukehduttaisi itsensä.

PM Club Turku,

PM Club Turku, PM Club Turku, 26.8.2015 Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia Anne Isotalo, Projektitoimiston johtaja IPMA Level A Certified Projects Director IPMA Level B Certified Senior Project Manager IPMA Level C Certified

Lisätiedot

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma

Tarja Nordman 2013. HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma HUS Savuton sairaala -viestintäsuunnitelma. Viestintä Ohjausryhmän tiedottaja Tarja Nordman toimii viestinnän suunnittelun koordinaattorina toimii Savuton sairaala viestintätiimin puheenjohtajana tuottaa

Lisätiedot

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU

KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU KESTÄVÄ SEINÄJOEN SEUTU - SEINÄJOEN SEUDUN ILMASTOSTRATEGIA - hankkeen toimenpiteiden toteuttaminen (kunnat, yritykset, kuluttajat) Mika Yli-Petäys projektipäällikkö, Lapuan kaupunki Toimitusjohtaja, Thermopolis

Lisätiedot

ENERGIATEHOKKUUS JA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN (ETPÄ)

ENERGIATEHOKKUUS JA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN (ETPÄ) ENERGIATEHOKKUUS JA PÄÄSTÖJEN VÄHENTÄMINEN (ETPÄ) Anne-Mari Haakana 4.7.2014 TAUSTAT JA TAVOITTEET Hankkeen tavoitteena on selvittää uusien kulkuneuvoteknologien ja polttoaineiden liikenneverkolle asettamia

Lisätiedot

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015

PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015 PRO YSITIE r.y. TOIMINTA- JA HANKESUUNNITELMA 1.9.2009-31.12.2010 SEKÄ TAVOITESUUNNITELMA 2011-2015 TARKOITUS Yhdistyksen tarkoituksena on vaikuttaa Ysitien, valtatie 9:n ja rautatieyhteyden, kehittämiseen

Lisätiedot

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo

Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Balanced Scorecard (BSC) = Tasapainoitettu mittaristo Jaana Bom Merja Prepula Balanced Scorecard Yritysstrategian ja rakenteen yhdensuuntaistamisjärjestelmä Strateginen johtamisjärjestelmä Strategiset

Lisätiedot

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA

SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA SATAKUNNALLE OMA SATAKUNNAN LUONTOMATKAILUOHJELMA LUONTOMATKAILUOHJELMA Luontomatkailun mahdollisuudet Satakunnassa -tilaisuus Sanna-Mari Renfors, 31.3.2016 Hanna-Maria Marttila Ohjelman laadinnasta Laadinta

Lisätiedot

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi

Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi Valtakunnallinen AlueAvain Hanketoiminnan ihanuus ja kurjuus 27.10.2015 Marja Tuomi Päivän ohjelmasta Projektin elinkaari Ideasta suunnitteluun Käynnistämisen haasteet Suunnitelmasta toteutukseen Palautteen

Lisätiedot

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma)

Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon kehittäminen (Kuntatieto ohjelma) Kuntien talous- ja toimintatietojen, tilastoinnin ja tietohuollon (Kuntatieto ohjelma) hallintamalli (luonnos) 26.6.2013 Tommi Oikarinen Ohjauksen ja hallinnan tehtävät Johtoryhmä Ohjaus Tavoitteiden asettaminen

Lisätiedot

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus

Hankkeen toiminta. ESR-koordinaattori Sanna Laiho. Uudenmaan ELY-keskus Hankkeen toiminta ESR-koordinaattori Sanna Laiho Uudenmaan ELY-keskus 28.5.2013 Ohjausryhmä tai erillinen asiantuntijaryhmä (1) Lump Sum hankkeen neuvotteluvaiheessa harkitaan tapauskohtaisesti, tullaanko

Lisätiedot

Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman

Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman Väyläomaisuuden hallinnan tutkimus- ja kehitystarpeet VOHtutkimusohjelman jälkeen 2 Projektin tausta, tavoitteet ja rajaukset VOH on paikannut monia tiedon ja menetelmien puutteita, mutta uusiakin tarpeita

Lisätiedot

TIIMISOPIMUS. Tiimimme (osastomme) nimi on. Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät

TIIMISOPIMUS. Tiimimme (osastomme) nimi on. Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät 1 TIIMISOPIMUS Tiimimme (osastomme) nimi on Tiimimme perustehtävä (so. miksi tiimi on olemassa?) Tiimimme erityistehtävät Tiimin jäsenet ja heidän vastuualueensa Nimi Vastuualue Tiimimme vetäjä Tiimimme

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan

Lisätiedot

HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA!

HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Engaging people for success HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Webinaari, 30.11.2016, Juha Ala-Lipasti, Katja Louhema-Santasärkkä CORPORATE SPIRIT MUUTOKSEN TUKENA Tiimien ja organisaation kehittäminen

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015

VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 1 (5) VIESTINTÄSUUNNITELMA 2015 Viestintästrategian tarkoitus on tukea Konsulttinuorten toimintastrategiaa. Viestintästrategia laaditaan kolmeksi (3) vuodeksi kerrallaan. Viestintästrategiassa määritellään

Lisätiedot

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella.

Toiminta rahoitetaan osallistujien jäsenmaksuilla, hankerahoituksella ja erikseen kerättävällä rahoituksella. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE. Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM

Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE. Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM Hyvinvointia työstä UUTTA TYÖTERVEYSHUOLTOPALVELUA YRITTÄJILLE JA PIENILLE YRITYKSILLE Helena Palmgren, kehittämispäällikkö, TkT, KM 21.3.2014 Helena Palmgren 2 Pienten yritysten ja yrittäjien uusi työterveyshuoltopalvelu

Lisätiedot

Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut

Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut Projektitoiminnan muutosjohtaminen, case Suomen messut Tapahtumajärjestäjien ykkönen Toimialansa ykkönen paras yleisarvosana Taloustutkimus Oy Digitaalisuus ja tapahtumat uniikki yhdistelmä Miksi aihe

Lisätiedot

HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN JUURTUMINEN. Paremmat arjentaidot hankkeiden tapaaminen

HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN JUURTUMINEN. Paremmat arjentaidot hankkeiden tapaaminen HYVIEN KÄYTÄNTÖJEN JUURTUMINEN Paremmat arjentaidot hankkeiden tapaaminen 15.1.2013 MISSÄ MENNÄÄN? PAT-hankkeet on helmikuuhun mennessä kierretty Hankelomakkeet ovat hyvällä mallilla Lomakkeiden täydentäminen

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010

CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 CAD-tasojärjestelmän päivitys ja laajentaminen Alustava työohjelma ja kustannusarvio 4.2.2010 Sisältö 1 Johdanto 3 2 Alustava työohjelma 4 2.1 Yleistä 4 2.2 Osa 1; Ohjeen päivittäminen 4 2.3 Osa 2; Suunnittelujärjestelmät

Lisätiedot

Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena -seminaari

Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena -seminaari Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena -seminaari Valtiontalouden tarkastusvirasto 3.6.2010 Harri Martikainen, sisäasiainministeriö 4.6.2010 Tutkimus ja arviointi päätöksenteon tukena - seminaari -

Lisätiedot

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi

Alustava yleissuunnittelu valtatie 3:n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten arviointi TIEDOTE 1 () Valtatie :n parantaminen Ylöjärven ja Hämeenkyrön välillä Alustava yleissuunnittelu valtatie :n parantamiseksi välillä Ylöjärvi Hämeenkyrö alkaa; samalla käynnistyy hankkeen ympäristövaikutusten

Lisätiedot

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE

BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE BIOKAASU: KYMENLAAKSON PAIKALLINEN AJONEUVOPOLTTOINE 1. Taustaa... 3 2. Tavoite... 3 3. Tulokset... 4 4. Jatkotoimenpiteet... 4 5. Projektin tulosten yleistettävyys... 4 6. Toteutus... 4 a. Tehtävät ja

Lisätiedot

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.

1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa. Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Minna Savinainen Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa

Minna Savinainen Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa Ergonomialla tuki-ja liikuntaelimistön sairaudet hallintaan elintarviketeollisuudessa Työpajat 2014 Minna Savinainen, TtT, tft, erikoistutkija minna.savinainen@ttl.fi, Työterveyslaitos, Tampere Työterveyshuolto

Lisätiedot

Yhteisön kehitystyöhön osallistumisen mahdollisuudet ja mallit

Yhteisön kehitystyöhön osallistumisen mahdollisuudet ja mallit Yhteisön kehitystyöhön osallistumisen mahdollisuudet ja mallit Tavoiteltava ketterä projektin kehitysprosessi? ( projektin arki ) Muutamia päiviä Viikko(ja) Kuukausi(a) 0. Projekti-ideavaihe Kehitysaloitteita

Lisätiedot

HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä

HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä Hanke-esittely Anu Tuovinen, hankekoordinaattori SATAEDU Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät 23.-24.11.2011 Tampere Yhteistyöverkosto

Lisätiedot

Lopullinen versio, syyskuu 2010 Paikallisen ja alueellisen tason kestävää kehitystä koskeva integroitu johtamisjärjestelmä

Lopullinen versio, syyskuu 2010 Paikallisen ja alueellisen tason kestävää kehitystä koskeva integroitu johtamisjärjestelmä Lopullinen versio, syyskuu 2010 Paikallisen ja alueellisen tason kestävää kehitystä koskeva integroitu johtamisjärjestelmä Laajuus Jatkuva laajeneminen sekä maantieteellisesti että sisällön kannalta: Yhdestä

Lisätiedot

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje

Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Kajaanin ammattikorkeakoulu Opinnäytetyösuunnitelman ohje Tutkintonimike Koulutus Syksy / Kevät 201X Opinnäytetyön aiheen valinnan ja aiheanalyysin hyväksynnän jälkeen tehdään opinnäytetyösuunnitelma.

Lisätiedot

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki

Projektijohtaminen. Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki KEHITTÄMISKESKUS OY 28. 29.2.2012 Ohjelma Paikka: HAUS kehittämiskeskus, Munkkiniemen koulutustalo, Hollantilaisentie 11. 00330 Helsinki Pertti Melonen, toimitusjohtaja, Pro HR Consulting Oy Erkki Rajala,

Lisätiedot

AJONEUVOJEN ENERGIANKÄYTÖN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN WWW-POHJAINEN

AJONEUVOJEN ENERGIANKÄYTÖN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN WWW-POHJAINEN M2T9917 AJONEUVOJEN ENERGIANKÄYTÖN JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN VÄHENTÄMISEEN LIITTYVÄÄ PÄÄTÖKSENTEKOA TUKEVA WWW-POHJAINEN TIETOJÄRJESTELMÄ Mikael Rehula MOTIVA 153 MOBILE2-raporttikaavake 2000 Raportointiaika

Lisätiedot

Paikkatietoverkosto. Strategia-kärkihanke

Paikkatietoverkosto. Strategia-kärkihanke Paikkatietoverkosto Strategia-kärkihanke Kansallinen paikkatietostrategia "Sijainti yhdistää" päivitettiin vuonna 2013. Tarkistettu strategia julkaistaan keväällä 2014. Tarkistetun strategian luonnos Taustamuistio

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa. XIV Terveydenhuollon laatupäivä Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja

Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa. XIV Terveydenhuollon laatupäivä Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Tupakasta vieroitus hoitoprosesseissa XIV Terveydenhuollon laatupäivä 4.4.2017 Tiina Kortteisto, TtT, ylihoitaja Esityksen viitekehys (Donabedian JAMA 1988;260:1743-1748) Prosessin johtaminen ja kehittäminen

Lisätiedot

MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali

MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE Ajankohtaistilaisuus klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali MERIALUESUUNNITTELUN YHTENÄINEN LÄHESTYMISTAPA HANKE 2017 Ajankohtaistilaisuus 18.4.2018 klo 12:30-15:30 Ympäristöministeriö, Pankkisali Merialuesuunnittelun yhtenäinen lähestymistapa -hanke Työtapa Kysely

Lisätiedot

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus

Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus AMMATILLISEN PERUS- JA LISÄKOULUTUKSEN VALTIONAVUSTUSHANKKEIDEN 2014 ALOITUSTILAISUUS 11.9.2014 Hanketoiminnan ohjaus ja vaikuttavuus Opetusneuvos Vaikuttavuus Ei ole vain yhtä määritelmää siitä, mitä

Lisätiedot

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön

Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön Hanke-esittely 1/5 Työohjelman hanke-esittely Kestävän liikkumisen koulutus-, valistus- ja tiedotustyön kehittäminen Lapissa Hanke-esittely 2/5 Sisältö 1 HANKKEEN SISÄLTÖ... 3 2 HANKKEEN TOTEUTTAMINEN...

Lisätiedot

PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY

PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY PIRKANMAAN YHTEISEN VIESTINTÄSTRATEGIAN JA BRÄNDIN RAKENTAMINEN PROJEKTIN TYÖPAKETIT VIESTINTÄTOIMISTO TAMMISTO KNUUTILA TAMMISTO OY D I F F E R O O Y 28.6.2010 Työpaketti 1 SUUNNITTELU, ORGANISOINTI JA

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi 27.1.2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen Tuetaan vaikuttamistaitojen

Lisätiedot

Kuusio konseptikuvaukset askelia tehokkaampaan oppimiseen. oulun seudun ammattikorkeakoulu :: oamk.fi

Kuusio konseptikuvaukset askelia tehokkaampaan oppimiseen. oulun seudun ammattikorkeakoulu :: oamk.fi Kuusio konseptikuvaukset askelia tehokkaampaan oppimiseen oulun seudun ammattikorkeakoulu :: oamk.fi Konsepti 1: Oman osaamisen arviointi Tommi Inkilä, Lucia Jakobsson, Minna Karukka, pekka silven, Heidi

Lisätiedot

Monitoimittajaympäristö ja SIAM, haasteet eri toimijoiden näkökulmasta

Monitoimittajaympäristö ja SIAM, haasteet eri toimijoiden näkökulmasta Monitoimittajaympäristö ja SIAM, haasteet eri toimijoiden näkökulmasta itsmf Finalnd 21.09.2017 Jaana Nurmi Delivery Executive, SIAM & ITSM Tieto jaana.nurmi@tieto.com Jaanan historia Ovi Store Nokia Maps

Lisätiedot

Järjestelmien elinkaarenhallinta, järjestelmäsalkunhallinta ja Thinking Portfolio

Järjestelmien elinkaarenhallinta, järjestelmäsalkunhallinta ja Thinking Portfolio 1 Järjestelmien elinkaarenhallinta, järjestelmäsalkunhallinta ja Thinking Portfolio Teppo Jalkanen Asiantuntijapäällikkö: Arkkitehtuuriohjaus OP Arkkitehtuuri 23.9.2016 Järjestelmäsalkunhallinnan käyttöönotto

Lisätiedot

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen

Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät. Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Maakunnalliset Muistiaktiiviryhmät Opas käynnistämiseen ja kehittämiseen Muistiaktiivit ovat muistisairauksiin sairastuneiden ihmisten ja omaisten asiantuntijaryhmiä. Maakunnallisten ryhmien tehtävänä

Lisätiedot

VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY

VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY VINKIT VAIKUTTAVAAN VIESTINTÄÄN DIGISOTEKOKEILUT 2018 SIRPA MUSTONEN, MOTIVA OY MITEN KERROT KOKEILUN PAIKASTA? Kokeilun paikka rohkaisee löytämään uusia ratkaisuja kestävän muutoksen edistämiseksi kokeilujen

Lisätiedot

OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet. Ohjelmistoprojektin hallinta

OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet. Ohjelmistoprojektin hallinta OHJ-3010 Ohjelmistotuotannon perusteet Ohjelmistoprojektin hallinta 1 Sisältö Projektiorganisaatio ja sidosryhmät Ohjelmistoprojektin kulku Projektin suunnittelu Ositus Osallistujat Työmäärän arviointi

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään 13.11.2017 Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat Suomessa Vesiosuuskuntia perustettu Suomessa 110 vuoden ajan Nyt Suomen n 4800 osuuskunnasta n 1300 on vesihuoltoosuuskuntaa

Lisätiedot

YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA

YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA Liite 1 YRITYSVUOROVAIKUTUKSEN KONSEPTIT JA TOTEUTUS MAL-SUUNNITTELUSSA Tehtävän määrittelyä ja sparrauskohteiden kuvausta Kati-Jasmin Kosonen, Kimmo Kurunmäki www.mal-verkosto.fi Hankkeen taustaa Selvitys:

Lisätiedot

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10

MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 MIKSI VAIKUTTAVUUTTA? Vaikuttavuusvalmentamo 29.10 AVUSTUSOSASTO RAY 25.10.2016 2 LAKISÄÄTEINEN TEHTÄVÄ Laki raha-automaattiavustuksista 21. Rahaautomaattiyhdistyksen on sopivalla tavalla seurattava myönnettyjen

Lisätiedot

Käytännön kokemuksia energiastrategian jalkauttamisesta. Tavoitteellinen energiankäytön johtaminen

Käytännön kokemuksia energiastrategian jalkauttamisesta. Tavoitteellinen energiankäytön johtaminen Käytännön kokemuksia energiastrategian jalkauttamisesta Tavoitteellinen energiankäytön johtaminen https://www.turku.fi/uutinen/2016-08-31_kiinteistoliikelaitos-vastaa-ilmastohaasteeseen-panostamalla-rakennusten

Lisätiedot

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä

Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä Miten tehdä onnistunut projektisuunnitelma 10 vinkkiä Consultor Finland Oy Aluksi Suunnitelmien tekeminen on meille jokaiselle arkipäivää. Suunnitelmiin voi kuulua ostoksille menoa, illallista ja television

Lisätiedot

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry

Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011. Susanna Kulmala Lomalaidun ry Teemapohjainen kylämatkailun kehittäminen - Valtakunnallinen koordinaatiohanke 2009-2011 Susanna Kulmala Lomalaidun ry Taustaa Hanketta on ollut suunnittelemassa maaseutumatkailun ja kylätoiminnan kehittäjiä

Lisätiedot

JHS 136 Menettelytavat JHS-työssä -päivitys

JHS 136 Menettelytavat JHS-työssä -päivitys JHS 136 Menettelytavat JHS-työssä -päivitys Hankesuunnitelma v.0.1 06.08.2012 1(9) Sisällysluettelo 1. Hankkeen lähtökohdat... 3 1.1 Hankkeen perustamisen tausta... 3 1.2 Hankkeen tavoitteet... 3 1.3 Hankkeen

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA OECD:n maaraportti 2017: Suomen suurimpia haasteita on tutkimustulosten ja uusien ideoiden muuntaminen innovaatioiksi

Lisätiedot

ZZZWLHKDOOLQWRILYDKD. Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma

ZZZWLHKDOOLQWRILYDKD. Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma ZZZWLHKDOOLQWRILYDKD Tienpidon vaikutusten hallinnan tutkimusohjelma Tiehallinnon strategisen projektin S13 (VAHA) toimintasuunnitelma vuodelle 2003 SISÄLLYS 1 TOIMINNAN YLEISKUVAUS...3 1.1 Toiminnan painopistealueet

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus

Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Yliopistokeskukset ja alueellinen vaikuttavuus Professori Ilkka Virtanen Yliopistokeskusten arviointiryhmän jäsen Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen lukuvuoden 2009-2010 avajaiset 17.9.2009 Yliopistokeskusten

Lisätiedot

Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta

Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta Osallistuminen YVA-menettelyssä koulutus palvelumuotoiluhankkeen tulosten pohjalta 24.01.2019 Hankkeen esittely Taustaa Projektin tavoitteina: Osallistumisen kehittäminen. YVA-menettelyn osallistumisen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia. Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja

Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia. Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja Kalliorakentamisen kilpailukyky ohjelman esittely ja saavutettuja tuloksia Prof. Pekka Särkkä johtoryhmän puheenjohtaja 1 STRATEGIA JA VISIO Laadulliset ja toiminnalliset tavoitteet KALLIORAKENTAMISEN

Lisätiedot

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017

Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 Turun seudun jatkuva liikennejärjestelmätyö Toiminta 2016 ja toimintasuunnitelma 2017 19.1.2017 Liikennejärjestelmätyön organisointi Viisaan liikkumisen alatyöryhmä Työ- ja ohjausryhmät 2016 Ohjausryhmä

Lisätiedot

Avoimen ja yhteisen rajapinnan hallintasuunnitelma v.1.4

Avoimen ja yhteisen rajapinnan hallintasuunnitelma v.1.4 Avoimen ja yhteisen rajapinnan hallintasuunnitelma v.1.4 Tämän esityksen sisältö tausta avoimet toimittajakohtaiset rajapinnat (toimittajan hallitsemat rajapinnat) avoimet yhteiset rajapinnat (tilaajan

Lisätiedot

KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari

KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä. Hankintaseminaari KOUVOLAN HANKINTAOHJELMA tuloksia ja tulevia kehittämistoimenpiteitä Hankintaseminaari 11.4.2019 Kouvolan kaupunkistrategia 2019-2030 ELINVOIMAN KASVU HYVINVOINNIN KASVU SISÄISTEN TOIMINTOJEN KEHITTÄMINEN

Lisätiedot

MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013

MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 MAL-verkoston toimintasuunnitelma 2013 Seminaarit ja työpajat Seminaarit ja työpajat toteutetaan niin, että ne tukevat kansallisia ja seudullisia politiikka- ja suunnitteluprosesseja. Ohjausryhmän kokouksessa

Lisätiedot

Tiehankkeiden arvioinnin ohjeistus

Tiehankkeiden arvioinnin ohjeistus 1 Vaikutusten hallinnan seminaari 26.11.2003 Anton Goebel, Tiehallinto 2 Ohjeistuksen nykytila Jo vuoden 1994 YHTALI:ssa edellytettiin liikennemuotokohtaisten hankearviointiohjeiden laatimista. Myös liikenne-

Lisätiedot

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004

Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Raahen kaupunki Projektiohjeet luonnos 30.11.2004 Vastine Kari Pietilän SDP:n valtuustoryhmän aloitteeseen Raahen kaupungin projektiohjeista (KV 25.2.2004) Pertti Malkki (FT, YTM) Kehittämiskonsultti pertti.malkki@yritystaito.fi

Lisätiedot

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää

Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto Ville Kujanpää Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkosto 9.11.2016 Ville Kujanpää Tavoite Sosiaalisen arvioinnin kehittämisverkoston tavoitteena on tukea sosiaalisen arvioinnin menetelmän käyttöönottoa setlementtien

Lisätiedot

INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen

INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen 1 INPRO Infrahankkeen kokonaisprosessin ja tietotarpeiden mallintaminen INFRA 2010 ohjelman hankekatsaus Tuotemalliprosessi Jouko Kankainen / Ari-Pekka Manninen Helsinki University of Technology CEM Construction

Lisätiedot

Tielaitoksen viestintä

Tielaitoksen viestintä Tielaitos Tielaitoksen viestintä Helsinki 1992 Tlelaftos elaitos iehalljtuksen kirjasta Doknro: Ndenro: T '2- Tielaitos Helsinki 1992 TIEL 2300005 1992 Tielaitos Valtion painatuskeskus Pasilan VALTIMO

Lisätiedot

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä

Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Kansallinen ASPAtietojärjestelmä Taustoitus Järjestäjien tarve yhteiselle asiakaspalautteen keräämisen järjestelmälle nousi esiin kevään selvityksessä Asiakaspalautetieto on myös osa kansallista sote-tietopohjaa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Maakunnallinen kyläyhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Lappilaiset Kylät ry toimii Lapin kylien kattojärjestönä. Yhdistys toimii kylien asukkaiden, kylätoimikuntien, kylä- ja asukasyhdistysten sekä Lapin

Lisätiedot

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen

Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Innovatiiviset viestintäratkaisut avain metropolibrändin kehittämiseen Teemat vuonna 2010 Millaisena metropolialue näyttäytyy kansainvälisten opiskelijoiden ja huippujen silmin? Vastaako metropolialueen

Lisätiedot

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla?

Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? 1 Miten Helsingin seudun liikennettä voidaan hallita telematiikan avulla? Rita Piirainen Tiejohtaja Uudenmaan tiepiiri 2 Helsingin seudun liikenteen hallinnan kehittäminen PKS:n liikenneneuvottelukunta

Lisätiedot

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus

LUMIJOKI-PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus -PROJEKTI Lumijoen ja Sannanlahden pienvenesataman kunnostus Sisältö 1. HANKKEEN YHTEYSTIEDOT...3 2. HALLINNOIJA, TOTEUTUSORGANISAATIO JA RAHOITTAJAT...3 3. HANKKEEN AIKATAULU...5 4. TAUSTA JA KEHITTÄMISTARPEEN

Lisätiedot

Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN. Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä

Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN. Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä ENGAGING PEOPLE FOR SUCCESS Tervetuloa! TULOKSISTA TOIMINTAAN Kohti yhteistä ja innostavaa arkipäivän kehittämistä yhdessä tekemällä 24.10.2018 Mika Tenhunen Vaikuttavuutta kehittämiseen TIETO ORGANISAATION

Lisätiedot

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus

Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Lastensuojelututkimuksen tulevaisuus Tutkimuspäällikkö Elina Pekkarinen Nuorisotutkimusverkosto Tutkittua tietoa lastensuojelusta -seminaari THL 20.11.2018 Lastensuojelututkimuksen vahvistamisen pitkä

Lisätiedot

PALOTUTKIMUSRAATI RY SÄÄNNÖT (hyväksytty ) Raadin säännöt Säännöt rekisteröity näin muutettuna yhdistysrekisteriin 13.6.

PALOTUTKIMUSRAATI RY SÄÄNNÖT (hyväksytty ) Raadin säännöt Säännöt rekisteröity näin muutettuna yhdistysrekisteriin 13.6. 1 PALOTUTKIMUSRAATI RY SÄÄNNÖT (hyväksytty 25.5.2007) Raadin säännöt 2007 Säännöt rekisteröity näin muutettuna yhdistysrekisteriin 13.6.2007 Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Palotutkimusraati

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015

KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,

Lisätiedot

Työelämäteemaryhmä SATAKUNNAN OPINOVI

Työelämäteemaryhmä SATAKUNNAN OPINOVI 1. Kuka /ketkä toimii yhteyshenkilönä? 1. Työelämäkoordinaattori, A Aikuiskoulutusvastaava, A Koulutuspäälliköt, A Osastonjohtaja, A Projektipäälliköt, B Koulutus, B Vastuuhenkilön vaihtuminen, B Toimintamalli

Lisätiedot

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI

Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI Monitavoitearvioinnin käytännöt ja työkalut ympäristövaikutusten arvioinnin laadun ja vaikuttavuuden parantamisessa VUOSIRAPORTTI 1.8.2013-31.7.2014 IMPERIA PYRKII PARANTAMAAN YVA-HANKKEIDEN LAATUA JA

Lisätiedot

Mittariston laatiminen laatutyöhön

Mittariston laatiminen laatutyöhön Mittariston laatiminen laatutyöhön Perusopetuksen laatukriteerityö Vaasa 18.9.2012 Tommi Karjalainen Opetus- ja kulttuuriministeriö Millainen on hyvä mittaristo? Kyselylomaketutkimuksen vaiheet: Aiheen

Lisätiedot

Projektinhallinnan periaatteita ja hyviä käytänteitä - case Leonardo da Vinci

Projektinhallinnan periaatteita ja hyviä käytänteitä - case Leonardo da Vinci Projektinhallinnan periaatteita ja hyviä käytänteitä - case Leonardo da Vinci Esityksen sisältö: Hankkeen johtaminen ja partneriyhteistyö Seuranta ja raportointi Levitys ja hankkeen vaikuttavuus Hankkeen

Lisätiedot

<<PALVELUN NIMI>> Palvelukuvaus versio x.x

<<PALVELUN NIMI>> Palvelukuvaus versio x.x JHS XXX ICT-palvelujen kehittäminen: Kehittämiskohteiden tunnistaminen Liite 5 Palvelukuvaus pohja Palvelukuvaus versio x.x 1/5 Sisällysluettelo 1 Johdanto...3 2 Termit ja lyhenteet...3

Lisätiedot

Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari

Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari Tieto käyttöön -vihko Tietojen hyödyntäminen johtamisessa ja suunnittelussa -verkkokoulutus esimerkkinä TEAviisari 1 Tervetuloa! Ohjeita verkkokoulutuksen käyttöön. Aloitus Pääset oppimisalustalle osoitteessa:

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa

PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus

Lisätiedot

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa

Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Joanna Briggs Instituutin yhteistyökeskuksen toiminta Suomessa Yhteistyökeskuksen julkistamistilaisuus Hoitotyön Tutkimussäätiö Marjaana Pelkonen, hallituksen pj Sisällys Tausta Organisoituminen Miten

Lisätiedot

PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI , Oulu

PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI , Oulu PERUSTUTKINNOT AMMATILLISEN KOULUTUKSEN MENESTYSTEKIJÄKSI 22.9.2009, Oulu Työelämälähtöisten perustutkintojen toteuttaminen - Opetussuunnitelmat ja näyttötutkintojen järjestämissuunnitelmat johtamisen

Lisätiedot

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2

1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 Työsuojelurahasto Ohje 1 Työsuojelurahaston rahoittamien hankkeiden PAINETUT JA VERKOSSA JULKAISTAVAT LOPPURAPORTIT Sisältö sivu 1. Yleiset periaatteet ja julkaisutiedot 2 1.1. Yleiset periaatteet. 2 1.2.

Lisätiedot

KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN POTILAS- JA ASIAKAS- TURVALLISUUDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN POTILAS- JA ASIAKAS- TURVALLISUUDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 KOKKOLAN JA KRUUNUPYYN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN POTILAS- JA ASIAKAS- TURVALLISUUDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2015 1 Kokkolan ja Kruunupyyn sosiaali- ja terveystoimen potilas- ja asiakasturvallisuuden parantamisen

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla

Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla Yrittäjyyskasvatusta Kirkonkylän yhtenäiskoululla Yrittäjyysluokka oppilaan näkökulmasta MISSÄ OLEMME ONNISTUNEET? itse ja yhdessä tekeminen vastuu soittamaan oppiminen käytännönläheisyys yhdessä onnistuminen

Lisätiedot

Osaaminen ja innovaatiot

Osaaminen ja innovaatiot Osaaminen ja innovaatiot "Yhtenä ohjelman tärkeimmistä tavoitteista on tukea ja edistää uuden teknologian käyttöönottoa. Kullekin kehityshankkeelle pyritään löytämään kumppaniksi hanke, jossa uutta tietämystä

Lisätiedot

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan

Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan Oikeat tavoitteet avain onnistuneeseen tapahtumaan Onnistunut tapahtuma 12.11.2008 Mika Lehtinen toimitusjohtaja Expology Oy Associated Partner of the Esityksen tavoitteet Miksi mitattavien tavoitteiden

Lisätiedot

IPT 2 Syventävä työpaja : TVD-prosessi Ryhmätöiden tuotokset

IPT 2 Syventävä työpaja : TVD-prosessi Ryhmätöiden tuotokset IPT 2 Syventävä työpaja 13.6.2018: TVD-prosessi Ryhmätöiden tuotokset Nykytilan kartoitus Miten TVD näkyy ja vaikuttaa nykyisessä toiminnassamme? A) Tavoite: TVD:n avulla tuoteteen tilaajan tavoitteet

Lisätiedot

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU

PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU KILPAILUOHJE 10.1.2006 PÄÄMINISTERIN PARHAAT KÄYTÄNNÖT KILPAILU Koko kansan tietoyhteiskunta ja pääministerin parhaat käytännöt - palkinto Hallituksen tietoyhteiskuntaohjelman tavoitteena on koko kansan

Lisätiedot