KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 1"

Transkriptio

1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Aika klo 18:00-19:00 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat :t Otsikko Sivu 54 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 55 Pöytäkirjantarkastajat 4 56 Vapaa-aikalautakunnan talousarvion käyttötaloussuunnitelma vuodelle Vapaa-aikalautakunnan lausunto asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta Kärjen alueelle, luonnosvaihe Talvikaudella kunnossa pidettävät liikuntapaikat 8 59 Vuoden 2017 maakuntaviestiin osallistuminen ja edustajat maakuntaviestin kuntien edustajien kokoukseen 60 Sopimus nuorten työpajan valmennuspalvelujen järjestämisestä v Edustajat Joensuun Nuorisoverstas ry.:n hallituksen ja seudullisen nuorten työpajatoiminnan ohjausryhmään vuodelle Urheiluseurojen koulutusavustusten jakaminen vuonna Vuoden 2016 kulttuuripalkinto Vuoden 2016 nuorisopalkinto Vuoden 2016 liikuttaja Kontiolahdessa Vuonna 2016 menestyneiden urheilijoiden ja urheiluseurojen muistaminen Viranhaltijapäätökset 17

2 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Saapuvilla olleet jäse net Romppanen Kimmo Tukiainen Markku Arveli Eila Hyttinen Pasi Pykäläinen Sari Tiittanen Tero Turunen Pirjo Vallius Lea Varis Matti puheenjohtaja varapuheenjohtaja jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen jäsen Muut saapuvilla olleet Vänskä Heli pöytäkirjanpitäjä Huovinen Pekka esittelijä Pottonen Anette nuorisovalt.edustaja Möntti Pirkko kunnanhall.varaedustaja Poissa Sivonen Miitri kunnanhall.edustaja Allekirjoitukset Kimmo Romppanen puheenjohtaja Heli Vänskä pöytäkirjanpitäjä Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Kontiolahti Eila Arveli Tero Tiittanen Pöytäkirja yleisesti nähtävänä Vapaa-aikatoimisto alkaen pöytäkirjanpitäjä Heli Vänskä

3 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Vapaa-aikalautakunta Puheenjohtajan ehdotus: Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Ehdotus hyväksyttiin.

4 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Pöytäkirjantarkastajat Vapaa-aikalautakunta Puheenjohtajan ehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. Ehdotus hyväksyttiin. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Eila Arveli ja Tero Tiittanen.

5 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunnan talousarvion käyttötaloussuunnitelma vuodelle / /2015 Vapaa-aikalautakunta Kunnanvaltuusto on hyväksynyt taloussuunnitelman vuosille ja määrärahat vapaa-aikalautakunnalle (tehtävä 390). Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeet vuodelle Toimielimet hyväksyvät talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I:lle. Tulosyksikkö II-III:n ja tarvittaessa kohteiden käyttösuunnitelmat hyväksyy tehtävänjohtaja (hallintosääntö 15 ). Käyttötaloussuunnitelmapäätös muodostuu ao. yksikön toimintojen, osamäärärahojen ja -tuloarvioiden toteutumista koskevista tavoitteista siten, että ne eivät ole ristiriidassa valtuuston asettamien tavoitteiden kanssa. Käyttösuunnitelmassa on otettava huomioon valtuuston määrärahoihin hyväksymät erilliskohdennukset ja toimintatavoitteiden muutokset. Käyttösuunnitelmia vahvistettaessa on huomioitava myös valtuuston hyväksymät ponnet. Lisätietoja: vapaa-aikapäällikkö Veijo Sallinen, p Vapaa-aikalautakunta hyväksyy Vapaa-aikapalvelut (Tehtävä 390) käyttötaloussuunnitelman vuodelle 2016 tulosyksikkö I:lle seuraavasti: Tulosyksikkö I Toimintatu lot Toimintame not Toimintaka te 3390 Hallinto Kulttuuripalvelut Kirjastopalvelut Liikuntapalve lut Nuorisopalvelut Vapaa-aikalautakunta Markku Tukiainen saapui kokoukseen pykälän käsittelyn aikana. Ehdotus hyväksyttiin. Vapaa-aikalautakunta Osavuosiraportti I muutokset: Tulosyksikkö I Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate 3390 Hallinto Kulttuuripalvelut Kirjastopalvelut

6 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Vapaa-aikalautakunta Osavuosiraportti II muutokset: Tulosyksikkö I Toimintatulot Toimintamenot Toimintakate 3390 Hallinto Kulttuuripalvelut Kirjastopalvelut Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta hyväksyy vapaa-aikapalvelut (Tehtävä 390) käyttötaloussuunnitelman vuodelle 2016 tulosyksikkö I:lle. Ehdotus hyväksyttiin.

7 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunnan lausunto asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta Kärjen alueelle, luonnosvaihe 283/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Kontiolahden ympäristölautakunta pyytää lausuntoa asemakaavan muutoksesta ja laajennuksesta ns. Kärjen alueelle kaavatyön ollessa luonnosvaiheessa. Lausunto tulee toimittaa ympäristölautakunnalle mennessä. Kaava-asiakirjat ovat nähtävillä mittaustoimistossa ajalla Asemakaavan muutoksen ja laajennuksen tarkoitus on lisätä kirkonkylän alueen asuntotuotantoa ja samalla edelleen tiivistää kirkonkylän asemakaava-aluetta. Kaava-alue kytketään liikenteellisesti olemassa olevaan Puutarhatiehen, jonka kautta saadaan turvalliset yhteydet kirkonkylän keskustan palveluihin. Kaava-alue on noin 10 hehtaaria. Alueelle tulee yhteensä 27 tonttia. Alueelle tulee noin 150 henkeä. Alueen rakentaminen lisää koulu- ja päivähoitopaikkojen kysyntää jonkin verran. Vapaa-aikalautakunta lausuntonaan toteaa, että sillä ei ole huomautettavaa kaavan luonnosvaiheesta. Ehdotus hyväksyttiin.

8 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Talvikaudella kunnossa pidettävät liikuntapaikat 320/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunnan tehtävänä on määritellä vuosittain kunnossa pidettävät liikuntapaikat ja kunnossapidon taso. Kunnan vuoden 2017 taloussuunnitelma on valmisteilla. Tässä vaiheessa käsitellään vain talviliikuntapaikkoja (hiihtoladut, jääkiekkokaukalot, luistelualueet). Kesäliikuntapaikkojen kunnossapidosta päätetään huhtikuussa. Liikuntapaikkojen kunnossapidosta tehdään sopimus kunnan Tekniset palvelut/ Kuntatekniikan yksikön kanssa. Kunnossapitoa koskevat sopimukset kylien latujen ja jääkenttien kunnossapidosta tekee ko.yksikkö vuosittain em. sopimukseen perustuen. Kunnan alueella on talvella kunnossapidettäviä liikuntapaikkoja seuraavasti: - valaistuja latuja 10 kpl -24 km - kansanhiihtolatuja 19 kpl -134 km - jääkiekkokaukaloita 7 kpl - luistelualueita 5 kpl Kunnan toimesta hoidetaan hiihtoladuista AH-keskuksen, kirkonkylän ja Lehmon alueiden ladut, yhteensä n. 85 km. Sopimuksilla hoidetaan muiden kylien ladut, yhteensä n. 80 km. Jääkiekkokaukaloista hoidetaan kunnan toimesta kirkonkylä, Kylmäoja, Lehmola sekä Kontioniemen luistelualue myös kunnan toimesta. Muut kaukalot ja luistelualueet hoidetaan sopimuksilla koulujen, seurojen ja kyläyhdistysten toimesta. Vapaa-aikalautakunta päättää talvikaudella kunnossapidettävät liikuntapaikat, kunnossapitoajat ja hoidon järjestämisen liitteen mukaan. Ehdotus hyväksyttiin. Liitteet Kunnossapidettävät liikuntapaikat talvikaudella

9 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vuoden 2017 maakuntaviestiin osallistuminen ja edustajat maakuntaviestin kuntien edustajien kokoukseen 328/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Pohjois-Karjalan 71.maakuntaviesti hiihdetään Tohmajärvellä. Kilpailupaikkana toimii Tohmajärven liikuntahallin ympäristö. Maakuntaviestin sääntöjen mukaan viesti hiihdetään kuntien välisenä kahdessa sarjassa 7-osuuksisena sekaviestinä. Osanottomaksu on 150 /joukkue. Maakuntaviestin kuntien edustajien sääntömääräinen kokous pidetään klo Tohmajärven liikuntahallilla. Kokouksessa on kullakin kunnalla yksi (1) ääni. Läsnäolo- ja puheoikeus on kaikilla Pohjois-Karjalan kuntien sekä Pohjois-Karjalan hiihto ry:n edustajilla. Vapaa-aikalautakunta päättää, että Kontiolahti osallistuu vuoden 2017 maakuntaviestiin ja nimeää joukkueenjohtajan ja kuntien edustajien kokoukseen edustajat sekä kunnan äänioikeuden käyttäjän. Joukkueiden kokoaminen annetaan Kontiolahden urheilijat ry.n tehtäväksi. Joukkueille maksetaan päivän ruokailut sekä matkat kotoa kilpailupaikalle. Ehdotus hyväksyttiin. Joukkueenjohtajan nimeäminen annetaan Kontiolahden Urheilijat ry:lle. Kuntien kokouksen edustajiksi nimettiin Markku Tukiainen ja Eila Arveli sekä kunnan äänioikeuden käyttäjäksi Markku Tukiainen.

10 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Sopimus nuorten työpajan valmennuspalvelujen järjestämisestä v / /2016 Vapaa-aikalautakunta Kontiolahden kunnalla on ollut Joensuun Nuorisoverstas ry:n kanssa vuodesta 2009 alkaen vuosittainen sopimus työpajatoiminnasta, jolla kehitetään ja tuotetaan palveluja parantamaan valmennukseen tulevien nuorten elämänhallinnan valmiuksia ja arjentoimintoja sekä tukea siirtymissä koulutukseen ja työelämään. Vuoden 2016 sopimus käsitti 10 valmennuspaikkaa. Valmennuksen kesto on 3 kk. Kunnan maksuosuus sopimuksessa on 1092 /aloituspaikka. Joensuun Nuorisoverstas ry:n toiminta on riippuvainen Itä-Suomen aluehallintoviraston myöntämästä avustuksesta sekä kuntien omarahoitusosuuksista. Vuoden 2017 sopimuksessa valmennuspaikkojen määrä on 10. Kunnan maksuosuus on 1092 /valmennuspaikka (3 kk). Vuoden 2017 sopimuksesta on käyty neuvottelu Joensuun Nuorisoverstas ry:n kanssa. Sopimus liitteenä. Vapaa-aikalautakunta hyväksyy sopimuksen työpajan valmennuspalvelujen järjestämisestä Joensuun Nuorisoverstas ry:n kanssa vuodelle Ehdotus hyväksyttiin. Liitteet Sopimus työpajan valmennuspalveluista v. 2017

11 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Edustajat Joensuun Nuorisoverstas ry.:n hallituksen ja seudullisen nuorten työpajatoiminnan ohjausryhmään vuodelle / /2016 Vapaa-aikalautakunta Joensuun Nuorisoverstas ry:n kanssa tehtyyn sopimukseen työpajan valmennuspalvelujen järjestämisestä Kontiolahden kunnan kanssa sisältyy mahdollisuus tehdä esitys edustajastaan yhdistyksen hallituksen jäseneksi. Lisäksi kunta nimeää edustajansa seudullisen nuorten työpajatoiminnan ohjausryhmään. Vapaa-aikalautakunta tekee esityksen edustajastaan Joensuun nuorisoverstas ry:n hallituksen jäseneksi sekä nimeää edustajan seudullisen nuorten työpajatoiminnan ohjausryhmään vuodelle Ehdotus hyväksyttiin. Lautakunta esittää hallituksen jäseneksi Sari Pykäläistä sekä nimeää edustajajaksi työpajatoiminnan ohjausryhmään vapaa-aikapäällikkö Pekka Huovisen.

12 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Urheiluseurojen koulutusavustusten jakaminen vuonna / /2016 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta on kokouksessaan päättänyt jakaa kuluvana vuonna koulutusavustuksia urheiluseurojen ohjaajien ja valmentajien sekä seurajohdon jatko- ja täydennyskoulutuksiin. Avustusten jakoperusteet vuodelle 2016 on hyväksytty vapaa-aikalautakunnan kokouksessa avustusta myönnetään edellä mainituista koulutuksista vuonna 2016 aiheutuneisiin kurssi- ja matkakuluihin. Avustus on ollut urheiluseurojen haettavana mennessä. Määräaikana saapui kolme avustushakemusta yhteensä 5661,72. Vapaa-aikalautakunta jakaa koulutusavustusta urheiluseuroille 5000 euroa liitteen mukaan. Ehdotus hyväksyttiin. Liitteet Urheiluseurojen koulutusavustusten jakaminen vuonna 2016

13 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vuoden 2016 kulttuuripalkinto 324/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt kulttuuripalkinnon säännöt: "Kontiolahden kunnan vapaa-aikalautakunta voi vuosittain myöntää kulttuuripalkinnon yhdelle tai useammalle kontiolahtelaiselle tai Kontiolahdessa merkittävästi vaikuttaneelle ammattitaiteilijalle, taiteen harrastajalle, kulttuurijärjestölle tai -ryhmälle. Palkinnon myöntämisen perusteena on aktiivinen toiminta jollakin taiteen alalla, saavutettu erinomainen taso tai toiminnalla kunnalle tuotettu julkisuus. Kulttuuripalkinnon saajan valitsee vapaa-aikalautakunta". Vapaa-aikalautakunta on päättänyt jakaa kuluvana vuonna kulttuuripalkintona Kulttuuripalkinnon saaja julkistetaan palkitsemistilaisuudessa. Palkinto on aiempina vuosina myönnetty seuraavasti: 2015 Konservaattori Teemu Kuivalainen ja Kontiolahti Seura ry 2014 Vesa Kuronen 2013 Mika Vanhanen 2012 Kontiolahden maisemakylät (Mönnin ja Selkien kyläyhdistykset) 2011 Rospuutto-ryhmä Sarasvatin hiekkaa -esitys 2010 Leena Nylander 2009 Jorma Kankainen ja Tenho Kuronen 2008 Markku Pölönen 2007 Riitta Piironen 2006 Tarja Tella 2005 Ritva Ahvenainen 2004 Hannu Airaksinen 2003 Sirkka-Liisa Kortelainen 2002 Karjalan Sotilassoittokunta 2001 Matti Pihlatie 2000 Kontiolahden Kuvaajat ry Vapaa-aikalautakunta päättää vuoden 2016 kulttuuripalkinnon saajan. Ehdotus hyväksyttiin. Vuoden 2016 kulttuuripalkinnon saajaksi päätettiin Soila Salo.

14 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vuoden 2016 nuorisopalkinto 325/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt nuorisopalkinnon säännöt: "Kontiolahden kunnan vapaa-aikalautakunta vuosittain myöntää nuorisopalkinnon yhdelle tai useammalle kontiolahtelaiselle nuorelle, ryhmälle tai nuorisoyhdistykselle vuoden aikana suoritetusta merkittävästä teosta. Palkinnon myöntämisen perusteena on aktiivinen toiminta jollakin nuorisotoiminnan alalla, saavutettu erinomainen taso tai toiminnalla kunnalle tuotettu julkisuus. Nuorisopalkinnon saajan valitsee vapaa-aikalautakunta". Vapaa-aikalautakunta on päättänyt jakaa kuluvana vuonna nuorisopalkintona Nuorisopalkinnon saaja julkistetaan palkitsemistilaisuudessa. Nuorisopalkinnon ovat aikaisempina vuosina saaneet: 2015 Kontiolahden nuorisovaltuusto 2014 Simo Lappalainen 2013 Linda ja Eemil Ullgrén 2012 Arttu Kettunen 2011 Kontiolahden teknologiakerho 2010 Kulhon koulun vanhempainyhdistys ry Dragon Steel Band -yhtye 2008 Kontiolahden lukion Lapualaisooppera -projekti 2007 Kontiolahden seurakunnan nuorisotyö 2006 Kontiolahden koulun tukioppilastoiminta 2005 Sari Pykäläinen 2004 Lehmon VPK:n nuoriso-osasto 2003 Simo Turpeinen 2002 Kontiolahden lukion iltamat 2001 Kaiskun Kävijät ry SERA-yhtye Vapaa-aikalautakunta päättää vuoden 2016 nuorisopalkinnon saajan. Ehdotus hyväksyttiin. Vuoden 2016 nuorisopalkinnon saajaksi päätettiin nuorten lauluyhtye Grace ja bändi.

15 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vuoden 2016 liikuttaja Kontiolahdessa 326/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Kontiolahden vapaa-aikalautakunta valitsee muistamisohjeiston mukaisesti vuosittain kontiolahtelaisen vuoden liikuttajan loppuvuodesta. Pohjois-Karjalan liikunta ry (Pokali) ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto järjestävät liikunta- ja urheiluväen yhteisen maakunnallisen palkitsemisjuhlan Sporttigaalan 15. kerran Juhlassa palkitaan edellisten vuosien tapaan huippu-urheilijoita, harrasteliikkujia, seuratyötä tekeviä henkilöitä ja kunnan edustajia sekä kuntien valitsemat kuntien vuoden 2016 liikuttajat. Kriteerinä "Vuoden 2016 liikuttaja Kontiolahdessa" valinnalle ovat: 1) Vuoden liikuttaja voi olla liikunnassa ansioitunut yhteisö tai yksityishenkilö 2) Yhteisö tai yksityishenkilö on saanut omalla toiminnallaan tai esimerkillään muut tahot liikkumaan 3) Valinta tapahtuu aina edellisen vuoden eli tässä tapauksessa vuoden 2016 ansioiden perusteella Palkintojen osalta Pokali ehdottaa, että kunta kustantaa Ilo -palkinnon ja kunniakirjan, jonka Pokali ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto hankkivat. Palkinnon jakamisesta itse juhlassa vastaa Pokali ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto. Tiedottamisen osalta jokainen kunta vastaa omalta osaltaan valittavan vuoden liikuttajan julkistamisesta. Kontiolahden osalta vuoden liikuttaja julkistetaan pidettävässä palkitsemistilaisuudessa. Ehdotuksia vuoden liikuttajaksi on ollut mahdollisuus tehdä mennessä. Vapaa-aikalautakunta päättää, että Kontiolahden kunta on mukana Sporttigaalassa, kustantaa palkinnon ja kunniakirjan sekä valitsee vuoden 2016 liikuttajan Kontiolahdessa. Ehdotus hyväksyttiin. Vuoden 2016 liikuttajaksi päätettiin Lehmon Pallon ry:n KKI-45 toiminta.

16 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Vuonna 2016 menestyneiden urheilijoiden ja urheiluseurojen muistaminen 327/ /2016 Vapaa-aikalautakunta Urheilijoiden stipendit jaetaan vapaa-aikalautakunnan hyväksymän menestyneiden urheilijoiden, valmentajien, urheilujohtajien ja urheiluseurojen muistamisohjeiston mukaisesti. Vuonna 2016 menestyneistä urheilijoista on pyydetty tiedot urheiluseuroilta (Suomen mestaruus tai paremmin menestyneet yli 15 vuotiaat urheilijat ja joukkueet). Lisäksi muistamisohjeiston mukaan vapaa-aikalautakunta valitsee loppuvuodesta parhaan urheilijan vuoden urheilijaksi. vuoden valmentajaksi tai ohjaajaksi valitaan valmennuksessa tai nuorten ohjauksessa ansioitunut valmentaja/ohjaaja. Lisäksi vuoden lopussa voidaan valita joko vuoden urheiluseura tai vuoden urheilujohtaja. valitun tulee selvästi erottua vuoden aikana muista seuroista tai urheilujohtajista ansioillaan, saavutuksillaan tai toiminnallaan. Stipendit ja palkittavat julkistetaan yhdessä kulttuuripalkinnon ja nuorisopalkinnon saajien kanssa järjestettävässä tilaisuudessa Vapaa-aikalautakunta jakaa stipendit urheilijoille ja urheiluseuroille vuoden 2016 saavutuksista liitteen mukaan sekä valitsee vuoden urheilijan, vuoden valmentajan/ohjaajan ja vuoden urheiluseuran tai urheilujohtajan. Ehdotus hyväksyttiin. Vuoden urheilijaksi päätettiin Tiia Heikkinen, vuoden valmentaja/ohjaaja Mika Mustonen ja vuoden urheiluseuraksi Lehmon Pallo -77 ry:n. Liitteet Vuonna 2016 menestyneiden urheilijoiden ja urheiluseurojen muistaminen

17 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ Vapaa-aikalautakunta Viranhaltijapäätökset Vapaa-aikalautakunta Oheisena liitteenä vapaa-aikapäällikön päätösluettelo ajalta Vapaa-aikalautakunta merkitsee tiedokseen em. viranhaltijoiden tekemät pää tök set ja päättää, ettei se käytä kuntalain 51 :n mukaista otto-oikeut ta pää tök siin. Ehdotus hyväksyttiin. Liitteet Vapaa-aikapäällikön päätösluettelo

18 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS Muutoksenhakukiellot ja niiden perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 365/1995, 91 :n (muuttuu kuntalain 410/2015, 136 :n) mu kaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua ja täytäntöönpanoa: Pykälät: 54, 55, 57, 67 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 365/1995, 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraa viin pää töksiin ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen: Pykälät: 56, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 65, 66 Hallintolainkäyttölain 586/1996, 5 :n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valitta malla: Pykälät ja valituskieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun pää tös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusaika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Kontiolahden kunta, vapaa-aikalautakunta Käynti- ja postiosoite: Keskuskatu 8, Kontiolahti Sähköposti: kirjaamo@kontiolahti.fi Puhelin: (vaihde) Pykälät: 56, 58, 59, 60, 61, 62, 63, 64, 65, 66 Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle viimeistään määräajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähet tä mi ses tä. Mikäli tiedoksianto on toimitettu saantitodistusta vastaan tai luovuttamalla asiakirjat asianosaiselle, asian osai sen katsotaan saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tie dok si saan ti to distuk seen merkittynä aikana. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätök ses tä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jou lu- tai juhannusaatto tai ar ki lau an tai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon haetaan oikaisua se, millaista oikaisua vaaditaan

19 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ millä perusteella oikaisua vaaditaan. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Jos oi kai suvaa ti mus pää tös voidaan antaa tiedoksi sähköisenä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös säh köpos ti osoi te. Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kontiolahden kunnan kirjaamosta. Sähköpostiosoite: Käynti- ja postiosoite: Keskuskatu 8, Kontiolahti Puhelinnumero: (vaihde) Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje liitetään pöytäkirjanotteeseen. Valitusosoitus Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annet tuun pää tök seen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asian osainen) sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, asiointiosoite Itä-Suomen hallinto-oikeus Postiosoite: PL 1744, Kuopio Käyntiosoite: Minna Canthin katu 64, Kuopio Sähköposti: Puhelin: Faksi: Kunnallisvalitus, pykälät Hallintovalitus, pykälät Valitusaika 30 päivää Valitusaika Muu valitusviranomainen, asiointiosoite Pykälät Valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Asianosai sen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lä het tämi ses tä. Mikäli tiedoksianto on toimitettu saantitodistusta vastaan tai luovuttamalla asiakirjat asianosaiselle, asian osai sen katsotaan saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tie dok si saan ti to distuk seen merkittynä aikana. Käytettäessä sähköistä tiedoksiantoa katsotaan asianosaisen saaneen tiedon päätök ses tä kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. Maankäyttö- ja rakennuslain 132/1999, 188 :n mukaan kaa van tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen kaikkien valitukseen oikeu tet tu jen tietoon silloin, kun päätöksen sisältävä pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Valituksen muoto ja sisältö Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa on ilmoitettava päätös, johon haetaan muutosta miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi

20 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ muutosvaatimuksen perusteet Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edus tajan sa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitetta va myös tämän ni mi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite, puhelinnumero ja muut tarvittavat yhteystiedot, joihin asiaa kos ke vat il moi tukset valittajalle voidaan toimittaa. Jos valitusviranomaisen päätös voidaan antaa tiedoksi säh köise nä viestinä, yhteystietona pyydetään ilmoittamaan myös sähköpostiosoite. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täy den tää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syy tä epäillä. Valitukseen on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päi vänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valitukseen on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikai sem min toimi tet tu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin lain hallintolainkäyttölain muut ta mises ta 799/2015, 21 :ssä säädetään. Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viras ton au ki olo ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, jou lu- tai ju han nus aat to tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä ar ki päi vä nä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Oikeudenkäyntimaksu Hallinto-oikeus voi periä muutoksenhakuasian käsittelystä oikeudenkäyntimaksun. Maksuista säädetään tuo miois tuin mak su lais sa 1455/2015. Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kontiolahden kunnan kirjaamosta. Sähköpostiosoite: Käynti- ja postiosoite: Keskuskatu 8, Kontiolahti Puhelinnumero: (vaihde) Yksityiskohtainen valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen.

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Vapaa-aikalautakunta Aika 28.02.2017 klo 18:00-18:50 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat :t 16-19 Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO :t 39, 40, 41, 43, 44, 45, 47, 48, 49 Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

:t 1-5, 8, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 3.2.2016 Pykälä 1-13 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 5.2.2016 Muutoksenhakukiellot :t 1-5, 8, 10-13 Valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 1 Vapaa-aikalautakunta Aika 01.12.2015 klo 18:10-20:25 Paikka Kontiolahden kotiseutukeskus Käsitellyt asiat :t 58-70 Otsikko Sivu 58 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 51-53, 58, :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 51-53, 58, 60-64 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 6, 9 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 12.04.2017 klo 18:00-19:25 Paikka Henkilöstöjohtajan työhuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 17 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Aika: 30.03.2017 klo 18:00-21:17 Paikka: Kaupungintalo, kokoushuone 3 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 21 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 25, 26, 28, 33 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). VALITUSOSOITUS,

Lisätiedot

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91.

Muutoksenhakukiellot :t 35-36, Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91. , Faksi 013 411 342 Muutoksenhakuohje Viranhaltija/lautakunta Ympäristölautakunta Päivämäärä 12.4.2017 Pykälä 35-46 Pöytäkirjan nähtävänä pitäminen 13.4.2017 Muutoksenhakukiellot :t 35-36, 40-46 Valmistelua

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 216, 217, 220, 224, 225, 227, 228 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus Kunta Porvoon kaupunki Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus 12.8.2019 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 32, 33, 36, 40 ja 43 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/ Sivu. 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 9 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 2/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 07.02.2017 klo 18:00-18:07 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 9

Lisätiedot

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 34, 35, 39, 40, 41, 42 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätöksen ei saa hakea muutos ta. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PÖYTÄKIRJA 4/2019 1 Aika: 03.09.2019 klo 08:30-09:45 Paikka: Kokoushuone 2 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 11 Kokouksen järjestäytyminen 3 12 Työterveyshuollon järjestäminen 4 PÖYTÄKIRJA 4/2019

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 09.10.2012 AIKA 09.10.2012 klo 14:00-14:40 PAIKKA Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO MUUTOKSENHAKUOHJE Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, 61-63 Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain

Lisätiedot

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta.

Vaalilain ( /714) :ien päätöksestä ei voi tehdä oikaisuvaatimusta. MUUTOKSENHAKUOHJE 67,68, 69, 70, 71 MUUTOKSENHAKUKIELTO Tästä päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee kuntalain 136 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa;

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Vapaa-aikalautakunta Aika 28.04.2015 klo 18:05-18:45 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat :t 24-30 Otsikko Sivu 24 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30 Julkinen Aika 15.1.2019 klo 17:00-17:30 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (h. 138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat 4 3 Tiedoksiannot

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54

Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54 Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUKIELTO Tekninen lautakunta :t 28, 29, 37, 38 Valmistelua tai täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos ta Sovellettava lainkohta: Kunta laki 91 (365/1995). OIKAISUVAATIMUSOHJE

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Kulttuuri- ja liikuntalautakunta 24.4.2013 23 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto 34 37, 39-41 Kiellon peruste Kiellon peruste Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg

Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg 9/2018 1 Suomenkielinen koulutusjaosto Aika/Tid 04.12.2018, Klo/Kl. 17:30-19:50 Paikka/Plats Osallistujat/Deltagare Villa Sibbe, Joensuun raitti 58, 01150 Söderkulla Nimi/Namn Klo/Kl. Tehtä vä/uppg Läsnä/Närv.

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely Puumala Ote pöytäkirjasta 2/2016 1 (5) Kunnanhallitus, 24, 15.02.2016 Valtuusto, 12, 29.02.2016 12 Kotiniemen omarantaisten omakotitonttien myyntihinnan tarkistaminen sekä tontista jätetyn tarjouksen käsittely

Lisätiedot

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu

JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ Otsikko Sivu JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2014 44 Energialaitoksen johtokunta 10.03.2014 AIKA 10.03.2014 16:30-17:00 PAIKKA Energialaitos KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Joensuun Teatteriravintolan Torni-kabinetti, Rantakatu 20, 4. kerros, Joensuu

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Joensuun Teatteriravintolan Torni-kabinetti, Rantakatu 20, 4. kerros, Joensuu JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 18.01.2017 klo 17:00-20:00 Paikka Joensuun Teatteriravintolan Torni-kabinetti, Rantakatu 20, 4. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 ( 7) Aika 09.11.2018, klo 08:30-08:35 Paikka Seutulantalo, kokoushuone Aino Käsitellyt asiat 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 8 Oikeuden

Lisätiedot

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella.

Pykälät: 357-362, 366-367, 369-372, 374. Seuraaviin päätöksiin haetaan muutosta oikaisuvaatimuksella. Muutoksenhakuohje Muutoksenhakukiellot Päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, jos päätös koskee kuntalain 91 :n mukaan valmistelua tai täytäntöönpanoa työ- tai virkaehtosopimuksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 27.05.2019 Kokousaika 27.5.2019 klo 18.00 19.00 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05 AIKA 13.12.2018 15:02-17:28 PAIKKA Toimistotalo Ruori, neuvotteluhuone Norppa C6 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 76 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 77 Hoivajohtaja

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 16 Kiinteistöyhtiöiden tavoitteiden toteutuminen ja

Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan valinta 3 16 Kiinteistöyhtiöiden tavoitteiden toteutuminen ja KITTILÄN KUNTA Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta Aika Torstai 22.02.2018 klo 09:00-11:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 15 Kokouksen puheenjohtajan

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/ Sivu. 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/ Sivu. 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2016 1 Tekninen lautakunta Aika 23.02.2016 klo18:00-18:47 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 12 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 13

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2014 1 Joensuun Tilakeskus-liikelaitoksen johtokunta Aika 17.03.2014 klo 13:10-13:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto klo

Pyhtään kunnanvirasto klo PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 1, 2, 3, 6, 8, 10, 13, 14 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muutos Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1. Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 23 Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 30.03.2016 klo17:00-19:34 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 23

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 22 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 06.09.2016 klo 17:15-17:30 Paikka Kaupungintalo Imatrankoski (h.308) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Pykälät: 96, 97, 98, 99, 100, 109, 110, 112, 113, 114, 115, 117, 118

Pykälät: 96, 97, 98, 99, 100, 109, 110, 112, 113, 114, 115, 117, 118 Hyvinvointilautakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 21.8.2018 MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä oi kai su vaa timus ta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone HELSINGIN KAUPUNKI pöytäkirja OULUNKYLÄN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 04.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18:00 19:15 Kokouspaikka Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone Jäsenet Heikkinen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä, HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/2009 26 KOKOUSAIKA 13.5.2009 klo 19.00-20.42 KOKOUSPAIKKA hallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jari Koukka, puheenjohtaja,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75 Asiat Kiellon peruste 19, 24, 33, 34, 35, 36, 37 Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain

Lisätiedot

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1

Paikka: Munkkiniemen ala-asteen koulun opettajainhuone, Tietokuja 1 Johtokunnan kokous Aika: Maanantaina 26.3.2018 klo 18.03 Paikka: n opettajainhuone, Tietokuja 1 Paikalla: Pesonen, Kajosaari, Raitala, Paavola, Martelius, Joki, Salminen, Hirsto, Nieminen, Oppilasedustaja

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 83, 85-92 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjes

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 34 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 65, 66, 67, 72, 74, 75 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84 LUUMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2015 82 Koululautakunta Aika 05.08.2015 klo 17:55-18:24 Paikka Taavetin koulukeskus, hallintorakennus Käsitellyt asiat Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta

AIKA klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 AIKA 14.4.2019 klo 20:00-23:00 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Mahonki, Villimiehenkatu 1, Lappeenranta Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Huhtiranta

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1

KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KONTIOLAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 Vapaa-aikalautakunta Aika 25.10.2016 klo 18:00-19:10 Paikka Kunnantalo, valtuustosali Käsitellyt asiat :t 46-53 Otsikko Sivu 46 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Keskusvaalilautakunta 03.01.2018 AIKA 03.01.2018 klo 18:00-18:08 PAIKKA Kaupungintalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja 3/2018 MALMINKARTANON ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA 4.10.2018 Kokousaika 4.10.2018 klo 18.05 18.46 Kokouspaikka Malminkartanon ala-asteen koulu, Puustellintie 6, opettajienhuone

Lisätiedot

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi VALITUSOSOITUS Kunnanvaltuuston pöytäkirjan pykälien 99, 100, 102, 103, 105, 106, 107 kohdalla tehdyistä päätöksistä saa tehdä kirjallisen kunnallisvalituksen sillä perusteella, että päätös on syntynyt

Lisätiedot

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla).

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). MUUTOKSENHAKUOHJEET Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Kauniaisten kaupungin kirjaamosta (katso yhteystiedot oikaisuvaatimusohjeen alla). Muutoksenhakukiellot ja kieltojen

Lisätiedot