Kuopion ilmanlaatu vuonna 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion ilmanlaatu vuonna 2012"

Transkriptio

1 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2012 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky

2 TIIVISTELMÄ Vuonna 2012 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin t, typen oksidien päästöt noin t, hiilimonoksidipäästöt noin t, hiilivetypäästöt noin t ja hiukkaspäästöt noin 800 t. Tärkeimmät päästölähteet ovat Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitokset, tieliikenne, Savon Sellu Oy:n tehtaat sekä erilaiset hajapäästölähteet, kuten kiinteistökohtainen lämmitys ja työkoneet. Vuosi 2012 oli maan etelä- ja keskiosissa tavanomaista sateisempi. Sen sijaan lämpöolosuhteiltaan vuosi oli varsin tavanomainen. Hatsalan sääasemalla lämpötilan vuosikeskiarvo oli +3,5 C. Vuosi alkoi tavanomaista lauhempana, mutta varsin pian tammikuun puolessa välissä sää muuttui talviseksi ja hyvin kylmäksi ja jatkui sellaisena myös helmikuun. Keväällä maalis-huhtikuussa vuorottelivat pakkasjaksot ja runsaat lumisateet. Säätyyppi muuttui selvästi lämpimämmäksi vasta toukokuun puolessa välissä, jolloin rikottiin jo helleraja. Koko kesän vallitsi sateinen säätyyppi. Sateiset säät jatkuivat aina lokakuun puoleen väliin. Tällöin sää kylmeni huomattavasti ja esiintyi ensimmäisiä syyspakkasia. Ensilumi satoi lokakuun lopussa. Marras- ja joulukuussa pakkaset ja lumisateet taas vuorottelivat. Rikkidioksidin ohjearvoihin verrattavat tuntiarvot Sorsasalossa olivat μg/m 3, vuorokausiarvot 3-24 μg/m 3 ja vuosikeskiarvo 3,1 μg/m 3. Rikkidioksidipitoisuudet vuonna 2012 olivat hieman korkeampia kuin vuonna Typpidioksidin ohjearvoihin verrattavat tuntiarvot Kasarmipuistossa olivat μg/m 3 ja vuorokausiarvot μg/m 3. Typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 13 μg/m 3. Typpimonoksidin ja typpidioksidin yhteenlaskettu vuosikeskiarvo oli 20 μg/m 3. Maaherrankadulla vastaavat tuntiarvot olivat μg/m 3 ja vuorokausiarvot μg/m 3. Typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 16 μg/m 3. Typpimonoksidin ja typpidioksidin yhteenlaskettu vuosikeskiarvo oli 30 μg/m 3. Tasavallankadulla typpidioksidin tuntiarvot olivat μg/m 3 ja vuorokausiarvot μg/m 3. Typpidioksidin vuosikeskiarvo oli 19 μg/m 3. Typpimonoksidin ja typpidioksidin yhteenlaskettu vuosikeskiarvo oli 53 μg/m 3. Vuonna 2012 typpidioksidin pitoisuudet olivat jonkin verran alhaisempia kuin vuonna Hiilimonoksidin kuukausittaiset suurimmat tuntikeskiarvot Maaherrankadulla olivat 0,4-2,2 mg/m 3 ja suurimmat kahdeksan tunnin keskiarvot 0,1-1,4 mg/m 3. Hiilimonoksidipitoisuuksissa ei ole tapahtunut merkittävää muutosta 2000-luvun lopulla.

3 Otsonin tuntiarvot Kasarmipuistossa olivat μg/m 3 ja 8 tunnin liukuvat keskiarvot μg/m 3. AOT40-arvo alitti kasvillisuuden suojelemiseksi annetun pitkänajan tavoitearvon ollen noin 1/3 pitkän ajan tavoitearvosta. Otsonipitoisuudet Kasarmipuistossa vuonna 2012 olivat hieman alhaisempia kuin vuonna Hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) vuorokausiarvot olivat Kasarmipuistossa μg/m 3, Maaherrankadulla μg/m 3, Tasavallankadulla μg/m 3 ja Sorsasalossa μg/m 3. Hengitettävien hiukkasten raja-arvotaso 50 μg/m 3 ylittyi Kasarmipuistossa 5 vuorokautena, Maaherrankadulla 13 vuorokautena, Tasavallankadulla 31 vuorokautena ja Sorsasalossa 45 vuorokautena. Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvo oli Kasarmipuistossa 12 μg/m 3, Maaherrankadulla 15 μg/m 3, Tasavallankadulla 23 μg/m 3 ja Sorsasalossa 25 μg/m 3. Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat Kasarmipuistossa ja Maaherrankadulla hieman korkeampia kuin vuonna 2011 ja Tasavallankadulla samaa tasoa kuin vuonna Sorsasalossa sen sijaan pitoisuudet olivat selvästi alhaisempia kuin vuonna Sorsasalon korkeisiin hengitettävien hiukkasten pitoisuuksiin vaikuttivat valtatie 5:n laajat maanrakennustyöt. Pitoisuudet Sorsasalossa kuvastavat tilannetta osin työmaa-alueella. Hengitettävien hiukkasten vuorokausiohjearvo ylittyi kaikilla mittausasemilla katupölyjakson aikaan maalis- ja huhtikuussa. Sorsasalossa ohjearvo ylittyi yhtäjaksoisesti huhtikuulta elokuulle saakka. Sorsasalossa ylittyi myös hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvo. Vuonna 2012 hengitettävien hiukkasten vuorokausiohjearvo ylittyi Tasavallankadulla myös helmikuussa. Tällöin ylityksen syynä olivat kovat pakkaset, jolloin esiintyi inversiotilanteita, jossa liikenteen ja lämmityksen päästöt laimenivat hyvin huonosti alailmakehässä. Pienhiukkasten (PM 2,5 ) vuorokausiarvot vaihtelivat Kasarmipuistossa välillä 7,5-29,4 μg/m 3. Vuosikeskiarvo oli 6,6 μg/m 3. Pienhiukkasten pitoisuuksissa keskustassa ei ole tapahtunut muutoksia vuodesta 2005, kun mittaukset aloitettiin. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvot Sorsasalossa olivat 0,5-4,4 μg/m 3. Haminalahdessa pelkistyneiden rikkiyhdisteiden mittaus aloitettiin joulukuun alussa. Joulukuussa pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvo Haminalahdessa oli 10,3 μg/m 3 Pitoisuudet Sorsasalossa olivat vuonna 2012 hieman korkeampia kuin muutamana edellisenä vuotena. Ilmanlaatuindeksin avulla kuvattuna Kuopion kaupunkialueen ilmanlaatu oli pääosan vuotta hyvä tai tyydyttävä. Eniten ilmanlaatua heikensi maalis-huhtikuun katupölyjakso sekä tammihelmikuun pakkasjaksot. Sorsasalossa valtatie 5:n rakennustöistä

4 johtuvat erittäin korkeat hengitettävien hiukkasten pitoisuudet heikensivät ilmanlaatua ajoittain paljonkin keväällä ja kesällä.

5 SISÄLLYSLUETTELO ESIPUHE ILMANLAADUN ARVIOINTI MITTAUSPISTEET PÄÄSTÖLÄHTEET SÄÄOLOSUHTEET RIKKIDIOKSIDI (SO 2 ) Päästöt Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Mitatut pitoisuudet Kuopiossa TYPEN OKSIDIT (NO X ) Päästöt Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Mitatut pitoisuudet Kuopiossa HIILIMONOKSIDI (CO) Päästöt Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Mitatut pitoisuudet Kuopiossa OTSONI (O 3 ) Muodostuminen Vaikutukset ja tavoitearvot Mitatut pitoisuudet Kuopiossa HIUKKASET Päästöt Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) mitatut pitoisuudet Kuopiossa Pienhiukkasten (PM 2,5 ) mitatut... pitoisuudet Kuopiossa PELKISTYNEET RIKKIYHDISTEET(TRS) Päästöt Vaikutukset ja ohjearvot Mitatut pitoisuudet Kuopiossa ILMANLAATUINDEKSI Yleistä Indeksiarvot Kuopiossa... 34

6 12. MUITA PÄÄSTÖJÄ KUOPIOSSA Haihtuvat orgaaniset hiilivedyt (VOC) Kasvihuonekaasut Metallit YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET LIITTEET LIITE 1 LIITE 2 LIITE 3 LIITE 4 LIITE 5 LIITE 6 LIITE 7 LIITE 8 LIITE 9 LIITE 10 Mittausasemien kuvaukset.44 Mittaus- ja analyysimenetelmät sekä tulosten laadunvarmennus 51 Tärkeimmät päästölähteet Kuopiossa..54 Rikkiyhdisteiden päästöt Kuopiossa vuosina Typen oksidien päästöt Kuopiossa vuosina Hiilimonoksidipäästöt Kuopiossa vuosina Hiukkaspäästöt Kuopiossa vuosina Hiilivetypäästöt Kuopiossa vuosina Kasvihuonekaasupäästöt Kuopiossa vuosina Raskasmetallipäästöt Kuopiossa vuosina LIITE 11 Tunnusluvut vuosien mittauksista 66

7 1 ESIPUHE Tähän julkaisuun on koottu tulokset Kuopiossa vuonna 2012 tehdyistä ilmanlaadun mittauksista. Mittauksista on vastannut Kuopion kaupungin alueelliset ympäristönsuojelupalvelut. Mittaukset on toteutettu osana Kuopion ja Varkauden ilmanlaadun yhteisseurantaa, jonka kustannuksiin ovat osallistuneet Kuopion kaupungin ja Keski-Savon ympäristötoimen (Leppävirran kunta) lisäksi tärkeimmät energiantuotanto- ja teollisuuslaitokset Kuopiosta ja Varkaudesta erillisen tarkkailusopimuksen mukaisesti. Mittauksiin on hankittu alihankintana palveluja JPP Kalibrointi Ky:ltä. Mittaustulosten raportoinnista, tulkinnasta ja esitetyistä johtopäätöksistä vastaa FM Erkki Pärjälä. Tulosten laskentaan on osallistunut Ins. (YAMK) Juha Pulkkinen JPP Kalibrointi Ky:stä.

8 2 1. ILMANLAADUN ARVIOINTI Ilmanlaadulle on annettu erilaisia ohje-, raja-, tavoite- ja kynnysarvoja, joihin ilmanlaadun arviointi perustuu. Ohjearvot on annettu valtioneuvoston päätöksessä ilmanlaadun ohjearvoista ja rikkilaskeuman tavoitearvosta (480/1996). Uusimmat raja-arvot on puolestaan annettu valtioneuvoston asetuksessa ilmanlaadusta (38/2011). Tähän asetukseen sisältyvät myös tavoitearvot alailmakehän otsonille sekä pienhiukkasia koskevat kansalliset altistumisen vähentämistavoitteet. Lisäksi arseenille, kadmiumille, elohopealle, nikkelille ja polysyklisille aromaattisille hiilivedyille on annettu omat tavoitearvot valtioneuvoston asetuksella (164/2007). Ohjearvot ovat ilman epäpuhtauksien pitoisuuksia, joiden alittaminen on tavoitteena. Valtioneuvoston päätöksessä (480/1996) on annettu kansalliset ohjearvot terveydellisten haittojen ehkäisemiseksi. Ohjearvojen ylittyminen on pyrittävä estämään ennakolta ja pitkällä aikavälillä sellaisilla alueilla, joilla ilmanlaatu voi olla ohjearvoa huonompi. Ohjearvoilla on tilastollinen määritelmä ja jotkut niistä sallivat tietyn määrän ylityksiä ilman, että ohjearvon tulkitaan ylittyvän. Raja-arvot ovat valtioneuvoston asetuksessa (38/2011) annettuja ilman epäpuhtauden pitoisuuksia, jotka on alitettava määräajassa. Raja-arvot ovat voimassa koko EU:n alueella. Kun raja-arvo on alitettu, sitä ei enää saa ylittää. Jos raja-arvo ylittyy, on kunnan välittömästi toimeenpantava suunnitelmia ja ohjelmia, joilla pitoisuuksia pienennetään ja raja-arvojen ylittyminen estetään. Suunnitelmista ja ohjelmista on myös tiedotettava alueen asukkaille. Raja-arvot on annettu terveyshaittojen ehkäisemistä varten. Osalla raja-arvoista on tilastollinen määritelmä, joka sallii tietyn määrän ylityksiä vuosittain. Kasvillisuuden ja ekosysteemin suojelemiseksi ilmanlaatuasetuksessa (38/2011) on annettu erikseen kriittiset tasot rikkidioksidille ja typen oksideille. Tavoitearvo on annettu otsonille, arseenille, kadmiumille, nikkelille ja bentso(a)pyreenille (PAH-yhdiste). Tavoitearvot ovat tasoja, jotka tiettyyn aikamäärään mennessä on pyrittävä alittamaan. Tavoitearvot on pääosin annettu terveyshaittojen ehkäisemiseksi, tosin otsonille myös kasvillisuuden suojelemiseksi. Tavoitearvot ovat voimassa koko EU:n alueella. Varoituskynnys on pitoisuus, jonka ylittyessä väestöä on varoitettava. Varoituskynnykset on annettu otsoni-, rikkidioksidi- ja typpidioksidipitoisuuksille. Otsonipitoisuudelle on annettu myös tiedotuskynnys, jonka ylittyessä väestöä on tiedotettava korkeasta otsonipitoisuudesta. Pienhiukkasille on lisäksi asetettu ilmanlaatuasetuksessa (38/2011) altistumisen pitoisuuskatto ja altistumisen vähennystavoite. Näiden

9 3 tavoitteena on vähentää väestön keskimääräinen altistuminen pienhiukkasille hyväksyttävään tasoon vaiheittain. 2. MITTAUSPISTEET Vuonna 2012 ilmanlaadun mittauksia tehtiin Kuopiossa Haminalahdessa (joulukuusta alkaen), Kasarmipuistossa, Maaherrankadulla, Tasavallankadulla ja Sorsasalossa. Lisäksi käytettävissä on ollut säätiedot Savonia-ammattikorkeakoulun Hatsalan sääasemalta.

10 4 Mittausasemien kuvaukset ovat liitteessä 1 ja mittausmenetelmien kuvaukset liitteessä 2. Mittausasemien ja menetelmien tarkempi kuvaus löytyy valtakunnallisesta ilmanlaatuportaalista 3. PÄÄSTÖLÄHTEET Suuressa osassa Kuopion kaupunkialuetta tärkein ilmanlaatuun vaikuttava tekijä on tieliikenne. Ilmanlaadun kannalta tärkeimmät energiantuotanto- ja teollisuuslaitokset ovat Sorsasalossa, Päivärannassa ja Kelloniemessä (liite 3a) - Savon Sellu Oy:n aallotuskartonkitehdas - Karelia-Upofloor Oy:n parkettitehdas - Oy Scantarp Ab:n muovituotetehdas - Liikenneviraston kivenlouhimo (urakoitsija TYL- Kalsium) - Kuopion Energian Päivärannan lämpökeskus - Kuopion Energian Kelloniemen lämpökeskus Kelloniemi-Itkonniemi alueella (liite 3b) - Atria Oyj:n lihanjalostuslaitokset - Kuopion Energian Saarijärven lämpökeskus - JELD-WEN Suomi Oy:n ovitehdas

11 5 Niirala-Haapaniemi-Siikaniemi-Savilahti alueella (liite 3c) - Kuopion Energian Niiralan lämpökeskus - Kuopion Energian Iloharjun lämpökeskus - Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitos - Bella-Veneet Oy:n Siikaniemen venetehdas - Bella-Veneet Oy:n Väliköntien venetehdas Jynkkä-Saaristokaupunki-Pitkälahti alueella (liite 3d) - Kuopion Energian Jynkän lämpökeskus - Kuopion Energian Pitkälahden lämpökeskus - Kuopion Energian Rautaniemen lämpökeskus Hepomäen ja Heinälammnrinteen alueella (liite 3e) - Rudus Oy:n kivenlouhimo ja murskaamo - Skanska Asfaltti Oy:n asfalttiasema - Lemminkäinen Infra Oy:n kivenlouhimo ja murskaamo - Morenia Oy:n kivenlouhimo ja murskaamo - Jätekukko Oy:n jätekeskus - Pelastusopiston harjoitusalue Päästötiedot on esitelty tarkemmin kappaleissa 5-12 ja liitteissä Vuosina erityisesti erilaisten hajapäästöjen laskentaperusteet ovat vaihdelleet huomattavastikin, mistä johtuen eri vuosille raportoitujen hajapäästöjen määrät poikkeavat toisistaan paljonkin. Tässä yhteenvedossa päästötiedot perustuvat - teollisuus- ja energiantuotantolaitosten osalta ympäristöhallinnon VAHTI-tietokantaan - tieliikenteen osalta VTT:n LIISA-tietokantaan - raide- ja vesiliikenteen, työ- ja maatalouskoneiden sekä hajapäästöjen osalta ympäristöhallinnon HERTTA-tietokantaan (viimeisin päivitys vuodelta 2011). Päästöissä ovat mukana myös haja-asutusalueiden päästöt, joiden osuus on huomattava erityisesti liikenteen päästöissä ja hajapäästöissä. 4. SÄÄOLOSUHTEET Vuosi 2012 oli maan etelä- ja keskiosissa tavanomaista sateisempi. Sen sijaan lämpöolosuhteiltaan vuosi oli varsin tavanomainen. Kuopiossa lämpötilan vuosikeskiarvo Hatsalan sääasemalla oli +3,5 C. Vuosi alkoi tavanomaista lauhempana, mutta varsin pian tammikuun puolessa välissä sää muuttui talviseksi ja hyvin kylmäksi. Kylmä sää jatkui helmikuussa, joskin välissä oli lumisateita ja myös lyhyt

12 suojasään jakso. Maaliskuussa sää vaihteli nopeasti pakkasten ja runsaiden lumisateiden välillä. Aivan maaliskuun lopulla mitattiin sekä selvästi plusasteita että myös kuukauden kovimmat pakkaset. Pakkasia ja sateita jatkui huhtikuussakin. Säätyyppi muuttui selvästi lämpimämmäksi vasta toukokuun puolessa välissä. Kesä alkoi epävakaisena, sateisena ja tavanomaista viileämpänä. Sateinen sää jatkui koko heinäkuun. Kesä päättyi elokuussa edelleen varsin vaihtelevaan ja ajoittain sateiseen säähän. Sää pysyi sateisena myös syksyn alussa syyskuussa, joskin lämpötila oli tällöin tavanomaista korkeampi. Tavanomaista lämpimämpi sää jatkui aina lokakuun puoleen väliin. Tällöin sää kylmeni huomattavasti ja esiintyi ensimmäisiä syyspakkasia. Ensilumi satoi lokakuun lopussa. Marraskuun alussa sää jälleen lämpeni huomattavasti, mutta marraskuun viimeisellä viikolla sää kylmeni huomattavasti uudelleen tuoden mukanaan pakkasia ja lumisateita. Joulukuussa hyvin kylmät pakkasjaksot ja runsaat lumisateet vuorottelivat. 30 Ilman lämpötila Kuopion Hatsalassa vuonna 2012 oc Lämpötila / C Lämpötilan vuosikeskiarvo

13 Sadekertymä (mm) 7 25 Vuorokauden sadekertymä Kuopion Hatsalassa vuonna Vuorokauden sadekertymä 0 Vallitsevat tuulet Hatsalan sääasemalla olivat kaakon ja luoteen välillä. Maaston huomattavan korkeusvaihtelun vuoksi Hatsalan sääaseman tuulitiedot eivät kuvasta tuulten vallitsevia suuntia koko Kuopion kaupunkialueella. Tuulensuuntajakauma (%) Kuopion Hatsalassa vuonna N NW NE 5 W 0 E SW SE S

14 8 5. RIKKIDIOKSIDI (SO 2 ) 5.1 Päästöt Rikkidioksidipäästöt Kuopiossa vuonna 2012 olivat pienemmät kuin kertaakaan vuoden 1986 jälkeen, jolloin päästöjen seuranta on aloitettu. Päästöt olivat noin 900 tonnia. Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitosten päästöt olivat noin 200 t pienemmät kuin vuonna Rikkipäästöt ovat peräisin rikkiä sisältävien polttoaineiden, lähinnä turpeen, raskaan polttoöljyn ja selluteollisuudessa jäteliemen, poltosta. t/a Rikkidioksidipäästöt Kuopiossa v SAVON SELLU OY KUOPION ENERGIA OY MUUT LAITOKSET TIE-, RAIDE- JA VESILIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET HAJAPÄÄSTÖT

15 9 Ylivoimaisesti tärkein rikkidioksidin päästölähde Kuopiossa on Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitos. Rikkidioksidipäästöt Kuopiossa v % 0 % 6 % 3 % 1 % KUOPION ENERGIA OY SAVON SELLU OY MUUT LAITOKSET LIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET HAJAPÄÄSTÖT 90 % 5.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Rikkidioksidi aiheuttaa mm. seuraavia ympäristö- ja terveysvaikutuksia: happamoittaa maaperää ja vesistöjä aiheuttaa kasvillisuusvaurioita etenkin havupuille ärsyttää suurina pitoisuuksina ylähengitysteitä ja suuria keuhkoputkia lisää hengitystieinfektioita lisää astmaatikkojen kohtauksia korkeiden rikkidioksidipitoisuuksien seurauksena aikuisten sairauspoissaolojen on todettu lisääntyvän Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetut ohjearvot ilman rikkidioksidipitoisuudelle ovat: tuntiarvo 250 μg/m 3 vuorokausiarvo 80 μg/m 3 Tuntiarvo saa ylittyä 1 % ajasta kuukaudessa ja vuorokausiarvo yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuksien tulkitaan ylittävän ohjearvon.

16 10 Lisäksi rikkidioksidille on annettu raja-arvot, joiden ylittyminen edellyttää välittömiä toimenpiteitä pitoisuuksien pienentämiseksi. Raja-arvot ovat tuntikeskiarvolle 350 μg/m 3 vuorokauden keskiarvolle 125 μg/m 3. Raja-arvot saavat tuntiarvon osalta ylittyä 24 kertaa vuodessa ja vuorokausiarvon osalta 3 kertaa vuodessa ilman, että raja-arvo virallisesti tulkitaan ylitetyksi. Välittömien kasvillisuusvaikutusten ehkäisemiseksi laajoilla maaja metsätalousalueilla ja luonnonsuojelun kannalta merkityksellisillä alueilla on vuosikeskiarvolle ja talvikauden keskiarvolle annettu kriittinen taso 20 μg/m 3. Talvikaudeksi määritellään välinen aika. Väestön varoittamista edellytetään, jos rikkidioksidin tuntiarvo ylittää 500 μg/m 3 kolmen perättäisen tunnin aikana. Maailman terveysjärjestön WHO:n ohjearvot rikkidioksidille ovat seuraavat 10 minuutin keskiarvo 500 μg/m 3 vuorokausikeskiarvo 20 μg/m Mitatut pitoisuudet Kuopiossa Sorsasalossa mitatut rikkidioksidipitoisuudet suhteessa ohjearvoihin olivat SO 2 Mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Ohjearvo (μg/m 3 ) Tuntiarvot Vuorokausiarvot Sorsasalossa mitatut rikkidioksidipitoisuudet suhteessa raja-arvoihin olivat SO 2 Korkein mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Raja-arvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä tuntikeskiarvo vuorokausikeskiarvo

17 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 11 ja pitoisuudet suhteessa kasvillisuuden ja ekosysteemin suojelemiseksi annettuun kriittiseen tasoon SO 2 Mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Kriittinen taso (μg/m 3 ) Vuosikeskiarvo 3,1 20 Talvikauden keskiarvo ( ) 2,8 20 Korkeimmillaan pitoisuudet olivat keväällä ja alkukesästä, kuten aiempinakin vuosina. Tämä johtuu Savon Sellu Oy:n tehtaiden suhteellisen viileiden savukaasujen leviämisolosuhteista vesistön äärellä kesäolosuhteissa. Huhtikuussa WHO:n vuorokausiohjearvo ylittyi hieman. Rikkidioksidipitoisuudet Sorsasalossa vuonna Pitoisuus (ug/m3) Tuntiarvo (mg/m3) Vuorokausiarvo (mg/m3) Tuntiohjearvo 0 Vuorokausiohjearvo Rikkidioksidipitoisuuksia Sorsasalossa on aikaisemmin mitattu muutamina vuosina 1990-luvulla ja yhtäjaksoisesti vuodesta 2000 alkaen. Pitoisuuksien vuosikeskiarvot olivat 1990-luvulla selvästi korkeampia kuin, mitä on mitattu 2000-luvulla luvulla vuosikeskiarvot ovat olleet tasoa 1-3 ug/m 3.

18 12 Rikkidioksidin vuosikeskiarvot Sorsasalossa v Pitoisuus (ug/m3) Sorsasalo Raja-arvo 0 6. TYPEN OKSIDIT (NO X ) 6.1 Päästöt Typen oksidien päästöt vuonna 2012 olivat Kuopiossa noin tonnia. Päästöt olivat noin 200 t pienemmät kuin vuonna Typpipäästöt ovat valtaosin peräisin tieliikenteestä ja energiantuotannosta. Typpi esiintyy päästöissä pääosin typpimonoksidina (NO). Ilmakehässä typpimonoksidi kuitenkin hapettuu edelleen typpidioksidiksi (NO 2 ). t/a Typen oksidien päästöt Kuopiossa v KUOPION ENERGIA OY SAVON SELLU OY MUUT LAITOKSET TIELIIKENNE VESI-JA RAIDELIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET HAJAPÄÄSTÖT

19 13 Tärkeimmät typenoksidien päästölähteet Kuopiossa vuonna 2012 olivat Kuopion Energia Oy:n voimalaitokset ja tieliikenne. Typenoksidipäästöt Kuopiossa v % 12 % 22 % 2 % 4 % 17 % 38 % KUOPION ENERGIA OY SAVON SELLU OY MUUT LAITOKSET TIELIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET RAIDE- JA VESILIIKENNE HAJAPÄÄSTÖT 6.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Typen oksidit aiheuttavat mm. seuraavia ympäristö- ja terveysvaikutuksia: happamoittavat maaperää ja vesistöjä maaperään kertynyt nitraattilaskeuma voi huuhtoutua myös pohjavesiin aiheuttavat kasvillisuusvaurioita suurina pitoisuuksina typpidioksidi ärsyttää hengitysteitä typpidioksidi lisää hengitystieinfektioita typpidioksidi lisää ja voimistaa astmaatikkojen kohtauksia ja oireita typpidioksidi lisää iskeemisten sydänsairauksien ja aivoverenkiertohäiriöiden oireita Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetut ohjearvot ilman typpidioksidipitoisuudelle ovat: tuntiarvo 150 μg/m 3 vuorokausiarvo 70 μg/m 3 Tuntiarvo saa ylittyä 1 % ajasta kuukaudessa ja vuorokausiarvo yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuden tulkitaan ylittävän ohjearvon.

20 14 Lisäksi typpidioksidille on annettu raja-arvot. Viimeistään alitettava raja-arvo on tuntiarvolle 200 μg/m 3 vuosikeskiarvolle 40 μg/m 3. Tuntiarvon raja-arvo sallii 18 ylitystä vuodessa ilman, että raja-arvo tulkitaan ylitetyksi. Välittömien kasvillisuusvaikutusten ehkäisemiseksi laajoilla maa- ja metsätalousalueilla ja luonnonsuojelun kannalta merkityksellisillä alueilla kriittiseksi tasoksi typen oksidien kokonaispitoisuudelle (NO +NO 2 ) on annettu 30 μg/m 3 vuosikeskiarvona. Väestön varoittamista edellytetään jos typpidioksidin tuntiarvo ylittää 400 μg/m 3 kolmen perättäisen tunnin aikana. 6.3 Mitatut pitoisuudet Kuopiossa Kuopiossa Kasarmipuistossa, Maaherrankadulla ja Tasavallankadulla mitatut typpidioksidin pitoisuudet suhteessa ohjearvoihin olivat NO2 Mitattu pitoisuus Kasarmipuistossa (μg/m3) Mitattu pitoisuus Maaherrankadulla (μg/m3) Tuntiarvot Vuorokausiarvot Mitattu pitoisuus Tasavallankadulla (μg/m3) Ohjearvo (μg/m3) ja pitoisuudet suhteessa raja-arvoihin olivat NO 2 tuntikeskiarvo vuosikeskiarvo Korkein mitattu pitoisuus Kasarmipuistossa (μg/m 3 ) Korkein mitattu pitoisuus Maaherrankadulla (μg/m 3 ) Korkein mitattu pitoisuus Tasavallankadulla (μg/m 3 ) Rajaarvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä ja typen oksidien (NO + NO 2 ) pitoisuus suhteessa kasvillisuuden ja ekosysteemin suojelemiseksi annettuun kriittiseen tasoon olivat

21 15 NO X Vuosikeskiarvo (NO+NO 2 ) Mitattu pitoisuus Kasarmipuistossa (μg/m 3 ) Mitattu pitoisuus Maaherrankadulla (μg/m 3 ) Mitattu pitoisuus Tasavallankadulla (μg/m 3 ) 53 Kriittinen taso (μg/m 3 ) 30 Typpidioksidin pitoisuudet olivat selvästi korkeimmillaan tammi-huhtikuussa ja joulukuussa eli silloin, kun esiintyi kylmiä pakkasjaksoja. Kaiken kaikkiaan korkeimmat pitoisuudet mitattiin Tasavallankadulla. Maaherrankadulla pitoisuudet olivat jonkin verran alhaisempia ja Kasarmipuistossa selvästi alhaisempia kuin Tasavallankadulla. Tasavallankadun ja Maaherrankadun tulokset kuvaavat pitoisuuksia liikenneympäristössä kadun välittömässä vaikutuspiirissä, kun taas Kasarmipuiston tulokset kuvaavat pitoisuuksia laajemmin keskustaalueella. Typenoksidien (NO + NO 2 ) kriittinen taso ylittyi Tasavallankadun mittausasemalla. Typenoksidien kriittinen taso on kuitenkin annettu kasvillisuuden suojelemiseksi ja sitä ei sellaisenaan sovelleta taajamissa. Pitoisuus (ug/m3) Typpidioksidipitoisuudet Kasarmipuistossa vuonna Tuntiarvo (mg/m3) Vuorokausiarvo (mg/m3) Tuntiohjearvo Vuorokausiaohjearvo

22 16 Pitoisuus (ug/m3) Typpidioksidipitoisuudet Maaherrankadulla vuonna Tuntiarvo (mg/m3) Vuorokausiarvo (mg/m3) Tuntiohjearvo Vuorokausiaohjearvo Pitoisuus (ug/m3) Typpidioksidipitoisuudet Tasavallankadulla vuonna Tuntiarvo (mg/m3) Vuorokausiarvo (mg/m3) Tuntiohjearvo Vuorokausiaohjearvo Typen oksideja on mitattu Kasarmipuistossa keskustassa neljää välivuotta lukuun ottamatta vuodesta 1989 lähtien. Vuonna 1994 mittausasema siirrettiin Puistokadun ja Tulliportinkadun risteyksestä noin 50 m etäisyydelle korttelin keskustaan, millä on ollut jossain määrin vaikutusta mitattuihin pitoisuuksiin. Maaherrankadulla typen oksidien mittauksia on tehty aiemmin vuosina ja yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 lähtien. Tasavallankadulla mittaukset aloitettiin vuonna Typpidioksidipitoisuudet laskivat keskustassa 1980-luvun lopusta selvästi aina 2000-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen pitoisuudet ovat pysyneet varsin tasaisina tai ne ovat jopa hieman nousseet. Vuonna 2012 typpidioksidin vuosikeskiarvot olivat kaikilla mittausasemilla hieman

23 17 alhaisemmat kuin vuonna 2011, jolloin oli varsin kylmä talvi. Erityisen selvä ero vuosikeskiarvoissa oli Tasavallankadulla. Mitattavat typen oksidien pitoisuudet ovat Kuopion kaupunkialueella lähes yksinomaan peräisin tieliikenteestä. Pitoisuus (ug/m3) Typpidioksidin vuosikeskiarvot Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Raja-arvo 7. HIILIMONOKSIDI (CO) 7.1 Päästöt Hiilimonoksidin päästöt Kuopiossa vuonna 2012 olivat noin tonnia. Erityisesti tieliikenteen hiilimonoksidipäästöt ovat pienentyneet aina luvulta saakka. Vaihtelua kokonaispäästöihin on eri vuosina aiheuttanut se, että arviot erityisesti työ- ja maatalouskoneiden päästöistä ja hajapäästöistä ovat muuttuneet. t/a Hiilimonoksidipäästöt Kuopiossa v TEOLLISUUS JA ENERGIANTUOTANTO TIELIIKENNE VESI- JA RAIDELIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET HAJAPÄÄSTÖT

24 18 Hiilimonoksidipäästöt ovat pääosin peräisin henkilöautoliikenteestä, erilaisista työkoneista sekä epätäydellisestä palamisesta, lähinnä puun pienpoltosta. Hiilimonoksidipäästöt Kuopiossa v % 4 % 0 % 28 % 25 % 6 % 37 % KUOPION ENERGIA OY MUUT LAITOKSET TIELIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET RAIDELIIKENNE VESILIIKENNE HAJAPÄÄSTÖT 7.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Hiilimonoksidi sitoutuu elimistössä veren hemoglobiiniin yli 200 kertaa tehokkaammin kuin happi ja se aiheuttaa kudoksissa hapenpuutetta. Hiilimonoksidin vaikutuksille herkkiä väestöryhmiä ovat sydän- ja verisuonitauteja, keuhkosairauksia sekä esim. anemiaa sairastavat sekä vanhukset, raskaana olevat naiset ja vastasyntyneet. Ilmakehässä hiilimonoksidi hapettuu varsin nopeasti hiilidioksidiksi. Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annetut ohjearvot ilman hiilimonoksidipitoisuudelle ovat: tuntikeskiarvo 20 mg/m 3 8 tunnin keskiarvo 8 mg/m 3 Nämä ohjearvot on annettu enimmäispitoisuuksina eli ohjearvon ylityksiä ei sallita. Lisäksi hiilimonoksidille on annettu raja-arvo, jonka ylittyminen edellyttää välittömiä toimenpiteitä pitoisuuksien pienentämiseksi. Raja-arvo 8 tunnin keskiarvolle on 10 mg/m 3. Myöskään raja-arvon ylityksiä ei hiilimonoksidille sallita.

25 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 19 Maailman terveysjärjestön WHO:n ohjearvo hiilimonoksidin tuntikeskiarvolle on 30 mg/m Mitatut pitoisuudet Kuopiossa Maaherrankadulla mitatut hiilimonoksidipitoisuudet suhteessa ohje- ja rajaarvoihin olivat: CO Mitattu pitoisuus Maaherrankadulla (mg/m 3 ) Ohjearvo (mg/m 3 ) Tuntikeskiarvot 0,4-2,2 20 Raja-arvo (mg/m 3 ) 8 tunnin keskiarvot 0,1-1, Korkeimmat hiilimonoksidipitoisuudet mitattiin tammi-helmikuussa ja joulukuussa eli ajanjaksoina, jolloin esiintyi pakkasjaksoja. Hiilimonoksidipitoisuudet Maaherrankadulla vuonna ,0 Pitoisuus (mg/m3) 20,0 15,0 10,0 5,0 0,0 Tuntikeskiarvo (mg/m3) 8 h keskiarvo (mg/m3) Ohjearvo tuntikeskiarvolle Ohjearvo 8 h keskiarvolle Hiilimonoksidipitoisuutta on mitattu Maaherrankadulla vuodesta 2004 lähtien. Tätä ennen mittauksia tehtiin Kasarmipuistossa. Hiilimonoksidipitoisuudet ovat laskeneet keskustassa 1990-luvun alusta. Pitoisuuksissa ei ole kuitenkaan tapahtunut enää oleellisia muutoksia 2000-luvulla. Vuonna 2012 vuosikeskiarvo oli sama kuin vuosina

26 20 Pitoisuus (mg/m3) Hiilimonoksidin vuosikeskiarvot keskustassa ,9 0,8 0,7 0,6 0,5 0,4 0,3 0,2 0, Keskusta 8. OTSONI (O 3 ) 8.1 Muodostuminen Alailmakehän otsoni muodostuu typen oksidien ja hiilivetyyhdisteiden reagoidessa keskenään auringonvalon vaikutuksesta. Lisäksi sitä kulkeutuu maanpinnan läheisyyteen yläilmakehästä. Otsonin valokemiallinen muodostuminen on voimakkainta keväällä ja kesällä. Suurin osa mitattavasta otsonista on kaukokulkeumaa aina Keski-Euroopasta saakka. Otsoni on hyvin reaktiivinen kaasu. Se reagoi ilmakehässä muiden epäpuhtauksien kanssa. Tämän vuoksi päästölähteiden läheisyydessä, esim. vilkkaasti liikennöidyillä alueilla kaupunkikeskustoissa, otsonipitoisuudet usein ovat alhaisempia kuin kauempana päästölähteistä, kuten maaseudulla. 8.2 Vaikutukset ja tavoitearvot Otsoni aiheuttaa mm. seuraavia vaikutuksia: silmien, nenän ja nielun limakalvojen oireet lisää hengityselinsairaiden oireita, kuten yskää ja hengenahdistusta pahentaa siitepölyjen aiheuttamia oireita aiheuttaa kasvivaurioita metsissä ja viljelykasveille. Otsonin arvioidaan olevan hiukkasten jälkeen tärkein terveyshaittoja aiheuttava ilman epäpuhtaus Suomessa.

27 21 Terveydellisten haittojen ehkäisemiseksi otsonille on annettu tavoitearvo 120 μg/m 3. Tavoitearvo on saavutettava vuoteen 2010 mennessä. Tavoitearvo saa ylittyä enintään 25:nä päivänä vuodessa kolmen vuoden keskiarvona. Mittaustulosten vertaaminen tavoitearvoon tehdään 8 tunnin liukuvana keskiarvona. Kasvillisuuden suojelemiseksi otsonille on annettu tavoitearvo AOT40 (μg/m 3 h), joka ilmaistaan 80 μg/m 3 ylittävien otsonin tuntipitoisuuksien ja 80 μg/m 3 erotuksen kumulatiivisena summana ajanjaksolla Tavoitearvo vuodelle 2010 on μg/m 3 h ja pitkän ajan tavoitearvo on μg/m 3 h. Vuodelle 2010 asetettua tavoitearvoa tulee tarkastella viiden vuoden keskiarvona. Väestölle tiedottamista edellytetään, jos otsonin tuntiarvo ylittää 180 μg/m 3 ja väestön varoittamista tuntiarvon 240 μg/m 3 ylittyessä. Maailman terveysjärjestön WHO:n ohjearvo otsonin 8 tunnin liukuvalle keskiarvolle on 100 μg/m Mitatut pitoisuudet Kuopiossa Kasarmipuistossa mitatut otsonipitoisuudet suhteessa tavoitearvoihin ja väestölle tiedottamiskynnykseen olivat seuraavat O 3 Mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Tavoitearvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä kolmen vuoden keskiarvona 8 tunnin keskiarvot O 3 Mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Väestön tiedottamiskynnys (μg/m 3 ) Tuntiarvot O 3 Mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Tavoitearvo (μg/m 3 h ) viiden vuoden keskiarvona AOT / Otsonipitoisuudet olivat korkeimmillaan touko- ja heinäkuussa. Yleensä olosuhteet otsonin muodostumiselle ilmakehässä ovat otollisimmat keväällä. Tällöin myös kaukokulkeuma on suurinta.

28 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 22 Pitoisuus (ug/m3) Otsonipitoisuudet Kasarmipuistossa vuonna Tuntiarvo (mg/m3) 8 h keskiarvo (mg/m3) liukuva Väestön tiedottamiskynnys Tavoitearvo 8 h keskiarvolle Säännölliset otsonimittaukset aloitettiin Kasarmipuistossa vuonna Koko 2000-luvun otsonipitoisuuksissa ei ole tapahtunut kovin suurta muutosta. Pitoisuudet ovat ehkä hieman olleet kasvussa. Vuonna 2012 otsonin vuosikeskiarvo oli samaa tasoa kuin vuosina 2010 ja Otsonin vuosikeskiarvot Kasarmipuistossa Pitoisuus (ug/m3) Kasarmipuisto 10 0

29 23 9. HIUKKASET 9.1 Päästöt Hiukkaspäästöt Kuopiossa vuonna 2012 olivat noin 800 tonnia. Vuosien aiempaa suuremmat hiukkaspäästöjen arvot johtuvat siitä, että hajapäästöjen arviointi on muuttunut aiemmasta. Tieliikenteen ja Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitosten hiukkaspäästöt ovat pienentyneet 1990-luvun alun tasosta Hiukkaspäästöt Kuopiossa v t/a KUOPION ENERGIA OY SAVON SELLU OY MUUT LAITOKSET TIELIIKENNE VESI- JA RAIDELIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET HAJAPÄÄSTÖT Uusimpien arvioiden mukaan Kuopiossa hiukkaspäästöt ovat pääosin peräisin erilaisista hajapäästölähteistä, kuten kiinteistökohtaisesta lämmityksestä. Energiantuotanto- ja teollisuuslaitoksista suurin päästölähde on Savon Sellu Oy:n voimalaitos. Pölypitoisuuksiin vaikuttaa lisäksi erityisesti keväisin ja vähemmässä määrin myös syksyllä ns. katupöly, joka on peräisin hiekoitushiekasta ja katupäällysteiden kulumisesta. Pienhiukkaspitoisuuksiin vaikuttaa lisäksi ajoittain myös kaukokulkeuma, aina Suomen rajojen ulkopuolelta saakka.

30 24 Hiukkaspäästöt Kuopiossa v % 76 % 11 % 4 % 4 % 2 % 0 % KUOPION ENERGIA OY SAVON SELLU OY MUUT LAITOKSET TIELIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET RAIDE- JA VESILIIKENNE HAJAPÄÄSTÖT 9.2 Vaikutukset sekä ohje- ja raja-arvot Terveyden kannalta haitallisimpia hiukkasia ovat ne, jotka pääsevät kulkeutumaan syvälle hengitysteihin. Hengitettävät hiukkaset (PM 10 ), joiden halkaisija on alle 10 μm, pääsevät ylähengitysteihin. Hengitettävissä hiukkasissa on mukana paljon liukenemattomia mineraaleja. Hengitettävät hiukkaset ovat peräisin mm. jarru-, rengas-, nasta- ja asfalttipölystä, hiekoitushiekasta ja maa-aineksista. Pienhiukkaset (PM 2,5 ) pääsevät aina keuhkorakkuloihin saakka. Pienhiukkasissa suuri osa on hyvin vesiliukoisia epäorgaanisia suoloja. Mukana on myös orgaanisia yhdisteitä ja nokea. Pienhiukkaset ovat peräisin mm. pienpolton ja autojen pakokaasujen nokipäästöistä sekä energiantuotannon ja teollisuuden päästöistä. Nykytiedon mukaan ulkoilman hiukkaset ovat tärkein terveyshaittoja aiheuttava ilman epäpuhtaus. Hengitettävät hiukkaset ja pienhiukkaset mm. pahentavat astmaa ja keuhkoahtaumatautia ja lisäävät hengitystieinfektioita. Pienhiukkaset lisäksi pahentavat sepelvaltimotautia ja aivoverenkiertosairauksia. Kohonneiden hiukkaspitoisuuksien on todettu tilastollisesti lisäävän myös sairaalakäyntejä ja ennenaikaista kuolleisuutta. Pieniin pölyhiukkasiin on usein sitoutuneena myös terveydelle haitallisia raskasmetalleja ja orgaanisia yhdisteitä. Suurina määrinä pöly likaa ympäristöä. Likaantumista aiheuttaa erityisesti karkeajakoinen katupöly.

31 25 Suuret pölymäärät vähentävät myös kasvien yhteyttämistä ja tukkivat kasvien ilmaraot. Pöly voi myös altistaa kasveja tuholaisten ja kaasumaisten ilman epäpuhtauksien vaikutuksille. Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettu ohjearvo hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) vuorokausiarvolle on 70 μg/m 3. Arvo saa ylittyä yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuden tulkitaan ylittävän ohjearvon. Lisäksi hengitettäville hiukkasille on annettu raja-arvot. Raja-arvo on vuorokausiarvolle 50 μg/m 3 vuosikeskiarvolle 40 μg/m 3. Vuorokausiarvon ylityksiä sallitaan 35 vuodessa, ennen kuin rajaarvo katsotaan ylitetyksi. Maailman terveysjärjestön (WHO) suositus hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvolle on 20 μg/m 3. Pienhiukkasten (PM 2,5 ) vuosikeskiarvolle on annettu raja-arvo 25 μg/m 3. Maailman terveysjärjestön (WHO) suositus pienhiukkasten vuosikeskiarvolle on 10 μg/m 3. Lisäksi pienhiukkasille on annettu altistumisen pitoisuuskatto ja altistumisen vähennystavoite. Altistuskatolla ja altistumisen vähennystavoitteella pyritään vähentämään ihmisten altistumista korkeille pienhiukkaspitoisuuksille. Pienhiukkasten altistumisen vähennystavoite on vuosille laskennallisesti määriteltävä prosentuaalinen (%) tavoite vähentää pienhiukkasten vuosikeskiarvoa. Altistumisen vähentämistavoite lasketaan keskimääräisen altistumisindikaattorin (x ug/m 3 ) avulla kaupunkitausta-alueella vuosina mitatuista pitoisuuksista. Jos pienhiukkasten vuosikeskiarvo on enintään 8,5 ug/m 3, vähennystavoite on 0 %.

32 Hengitettävien hiukkasten (PM 10 ) mitatut pitoisuudet Kuopiossa Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet suhteessa ohjearvoon olivat PM 10 Vuorokausiarvo Ohjearvo (μg/m 3 ) Mitattu pitoisuus Kasarmipuistossa (μg/m 3 ) Mitattu pitoisuus j a Maaherrankadulla (μg/m 3 ) Mitattu pitoisuus Tasavallankadulla (μg/m 3 ) Mitattu pitoisuus p i t Sorsasalossa (μg/m 3 ) ja pitoisuudet suhteessa raja-arvoihin Kasarmipuistossa olivat PM 10 Kasarmipuisto Suurin mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Raja-arvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä Vuorokausiarvo Vuosikeskiarvo ja pitoisuudet suhteessa raja-arvoihin Maaherrankadulla PM 10 Maaherrankatu Suurin mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Raja-arvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä Vuorokausiarvo Vuosikeskiarvo ja pitoisuudet suhteessa raja-arvoihin Tasavallankadulla PM 10 Tasavallankatu Suurin mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Raja-arvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä Vuorokausiarvo Vuosikeskiarvo

33 27 ja pitoisuudet suhteessa raja-arvoihin Sorsasalossa PM 10 Sorsasalo Suurin mitattu pitoisuus Raja-arvo (μg/m 3 ) Ylitysten määrä Sallittujen ylitysten määrä (μg/m 3 ) Vuorokausiarvo Vuosikeskiarvo Kaikilla mittausasemilla hengitettävien hiukkasten pitoisuudet olivat korkeimmillaan maalis-huhtikuussa katupölyjakson aikaan. Tällöin hengitettävien hiukkasten ohjearvo 70 ug/m 3 ylitettiin kaikilla mittausasemilla. Suurin ylitys oli Tasavallankadula. Kevään lisäksi toinen lievempi katupölyjakso ajoittui marraskuulle ennen lumien tuloa. Tällöin hengitettävien hiukkasten pitoisuudet kaupunkialueella kohosivat selvästi alkusyksyn tasosta. Maaherrankadun ja Tasavallankadun mittausasemien raja-arvotason osa johtui tästä syksyisestä katupölystä. Vuonna 2012 korkeita hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia mitattiin myös muutamana päivänä talvella tammi- ja helmikuussa pahimpien pakkastan aikaan. Tästä syystä hengitettävien hiukkasten ohjearvo ylittyi Tasavallankadulla myös helmikuussa ja tammikuussakin oltiin hyvin lähellä ohjearvoa. Keskustassa raja-arvotason 50 ug/m 3 ylittäviä vuorokausikeskiarvoja mitattiin 14 vuorokautena. Näistä 9 johtui keväisestä katupölystä, 2 marraskuun katupölystä ja 2 talviajan pakkasinversioista. Tasavallankadun mittausasemalla raja-arvotason ylityksiä mitattiin keskustaan verrattuna lähes kolminkertainen määrä (31 kpl). Valtaosa näistä ylityksistä johtui katupölystä joko keväällä maalishuhtikuussa tai syksyllä marraskuussa. Pakkasinversioista johtuvia ylityksiä oli kahdeksana päivänä tammi- ja helmikuussa. Virallisesti hengitettävien hiukkasten raja-arvo ei kuitenkaan ylittynyt Tasavallankadulla. Vuosien 2010 ja 2011 tapaan Sorsasalossa mitattiin huhtikuulta aina elokuulle saakka hyvin usein korkeita hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia. Ohjearvotaso 70 ug/m 3 ylittyi Sorsasalossa huhtikuulta aina elokuulle saakka. Pitoisuudet Sorsasalossa olivat ajoittain

34 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 28 poikkeuksellisen korkeita. Enimmillään ohjearvotaso 70 ug/m 3 ylitettiin lähes kolminkertaisesti. Sorsasalossa ylittyi myös raja-arvo 50 ug/m 3, koska näitä raja-arvotason ylittäviä vuorokausikeskiarvoja mitattiin koko vuonna yhteensä 45 kpl, kun ylityksiä sallitaan 35 kpl vuodessa. Nämä Sorsasalon suuret pölypitoisuudet johtuivat valtatie 5:n rakennustyöhön liittyvästä raskaasta työmaaliikenteestä ja laajoista maanrakennustöistä Sorsasalossa ja sen ympäristössä. Sorsasalon mittausasema sijaitsee siten, että se kuvaa pölypitoisuuksien osalta pahinta mahdollista tilannetta ja aluetta. Mittausasemalta on matkaa raskaan dumpperikaluston käytössä olevalle työmaatielle vain noin 50 m. Sorsasalon hiukkaspitoisuudet kuvastavat osittain tilannetta itse päästökohteessa eli maanrakennustyömaalla. Työmaan arvioidussa vaikutuspiirissä ei ole asutusta. Hengitettävien hiukkasten vuorokausiarvot Kuopiossa vuonna Pitoisuus (ug/m3) Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Sorsasalo Ohjearvo Hengitettävien hiukkasten pitoisuuksia on mitattu keskustassa säännöllisesti vuodesta 1990 alkaen. Kasarmipuiston mittausaseman siirto Puistokadun ja Tulliportinkadun kulmasta korttelin keskiosiin 50 m päähän kaduista vuonna 1994 on vaikuttanut mittaustuloksiin selvästi. Maaherrankadulla mittaukset aloitettiin vuonna Tasavallankadulla ja Sorsasalossa mittaukset aloitettiin puolestaan vuonna Kasarmipuistossa 1990-luvun puolivälin jälkeen pitoisuuksissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Pitoisuudet Kasarmipuistossa kuvastavat keskimääräistä tasoa Kuopion keskustassa. Maaherrankadun pitoisuudet kuvaavat puolestaan tasoa keskustan vilkkaiden katujen

35 lähialueella. Tästä syystä pitoisuudet Maaherrankadulla ovatkin olleet korkeampia kuin Kasarmipuistossa. Tasavallankadun hiukkaspitoisuudet kuvaavat tilannetta liikenteen eniten kuormittamalla alueella Kuopiossa. Tasavallankadulla hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvot ovat olleet lähes kaksinkertaiset keskustan pitoisuuksin nähden. Vuosikeskiarvot ovat Tasavallankadulla laskeent vuodesta 2009 vuoteen Sorsasalossa hengitettävien hiukkasten keskimääräiset pitoisuudet vuosina olivat erittäin korkeita. Vuonna 2012 pitoisuudet kuitenkin selvästi laskivat niin, että vuosikeskiarvo putosi tasolta 35 ug/m 3 tasolle 25 ug/m 3. Sorsasalossa pölypitoisuudet kuvaavat osittain tilannetta valtatie 5:n työmaa-alueella. Sorsasalossa korkeiden hiukkaspitoisuuksien alueella ei ole asutusta, joten ihmisten altistuminen näille korkeille hengitettävien hiukkasten pitoisuuksille jää vähäiseksi. Hengitettävien hiukkasten vuosikeskiarvot Pitoisuus (ug/m3) Itkonniemi Kasarmipuisto Maaherrankatu Tasavallankatu Sorsasalo Raja-arvo 9.4 Pienhiukkasten (PM 2,5 ) mitatut pitoisuudet Kuopiossa Kasarmipuistossa pienhiukkasten korkeimmat pitoisuudet mitattiin talvella tammi-, helmi- ja joulukuussa sekä toisaalta heinäkuussa. Tammi-, helmi- ja joulukuussa oli kovia pakkasia, jolloin lämmityksen ja tieliikenteen päästöt olivat suuria ja laimenivat ajoittain huonosti. Heinäkuun kohonneet

36 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 30 pienhiukkaspitoisuudet puolestaan ajoittuvat ajankohtaan, jolloin Kuopion seudulla oli pitkät ajat kuivaa ja helteistä ilmaa. Pienhiukkasten vuorokausiarvot Kasarmipuistossa vuonna 2012 Pitoisuus (ug/m3) Vuorokausiarvo (mg/m3) Pienhiukkasten vuosikeskiarvo Kasarmipuistossa on pysynyt lähes samana noin 7 μg/m 3 siitä lähtien, kuin mittauksia Kasarmipuistossa on tehty vuodesta Vuonna 2012 vuosikeskiarvo oli 6,6 μg/m 3. Vuosikeskiarvo alittaa ilmanlaatuasetuksen mukaisen altistumisen pitoisuuskaton 8,5 μg/m 3. Pitoisuus (ug/m3) Pienhiukkasten vuosikeskiarvot Kasarmipuistossa ,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 3,0 2,0 1,0 0, Kasarmipuisto Altistumisen pitoisuuskatto

37 PELKISTYNEET RIKKIYHDISTEET (TRS) 10.1 Päästöt Merkittävin rikkivedyn (H 2 S) päästölähde Kuopiossa on Savon Sellu Oy:n tehtaat. Tehtaiden rikkivetypäästöt vuonna 2012 olivat 3 tonnia laskettuna rikkinä. Rikkivetypäästöjä tulee myös Jätekukko Oy:n Heinälamminrinteen jätekeskuksen kaatopaikalta. Kaatopaikan rikkivetypäästön tarkkaa määrää ei kuitenkaan tiedetä Vaikutukset ja ohjearvot Hajurikkiyhdisteet aiheuttavat mm. seuraavia ympäristö- ja terveysvaikutuksia: aiheuttaa päänsärkyä ja pahoinvointia sekä silmien, nenän ja kurkun ärsytystä aiheuttaa jo pienissä pitoisuuksissa viihtyisyyshaittaa pahan hajunsa takia Terveyshaittojen ehkäisemiseksi annettu ohjearvo ilman TRS-pitoisuuden vuorokausiarvolle on 10 μg/m 3. Vuorokausiarvo saa ylittyä yhden kerran kuukaudessa ilman, että pitoisuuksien tulkitaan ylittävän ohjearvon Mitatut pitoisuudet Kuopiossa Sorsasalossa mitatut hajurikkipitoisuudet suhteessa ohjearvoon olivat TRS Mitattu pitoisuus (μg/m 3 ) Ohjearvo (μg/m 3 ) Vuorokausiarvot 0,5 4,4 10 Sorsasalossa pitoisuudet jäivät selvästi alle ohjearvotason. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden mittaus aloitettiin joulukuun alussa myös Haminalahdessa Jätekukko Oy:n jätekeskuksen vaikutuspiirissä. Vuodelta 2012 on käytettävissä siis vain tulokset joulukuulta. Ohjearvoon 10 μg/m 3. verrattava pitoisuus joulukuussa Haminalahdessa oli 10,3 μg/m 3 eli pitoisuus sivusi ohjearvoa. Sorsasalossa pitoisuudet olivat selvästi korkeimmat joulukuussa, jolloin pakkasinversioiden aikaan pitoisuudet

38 Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu 32 kohosivat poikkeukselliset korkeiksi. Muutoin pitoisuudet olivat hieman korkeampia keväällä ja alkukesällä samalla tapaa kuin myös rikkidioksidin pitoisuudet alueella. Pitoisuus ug/m3 Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuorokausiarvot vuonna ,0 10,0 8,0 6,0 4,0 2,0 0,0 Sorsasalo Haminalahti Ohjearvo Sorsasalossa pitoisuustasoissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia sen jälkeen, kun mittaukset aloitettiin vuonna Vuonna 2012 pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuosikeskiarvo oli hieman korkeampi kuin useina viime vuosina. 0,7 0,6 0,5 Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden vuosikeskiarvo Sorsasalossa Pitoisuus (ug/m3) 0,4 0,3 0,2 0,1 vuosikeskiarvo

39 ILMANLAATUINDEKSI 11.1 Yleistä Ilmanlaatuindeksin avulla kuvataan ilmanlaatua yksinkertaistetussa ja helposti omaksuttavassa muodossa. Indeksi on tarkoitettu erityisesti ilmanlaadusta tiedottamiseen. Indeksin avulla ilmanlaatu jaetaan viiteen laatuluokkaan: hyvä, tyydyttävä, välttävä, huono ja erittäin huono. Indeksi lasketaan rikkidioksidin, typpidioksidin, hiilimonoksidin, otsonin ja hengitettävien hiukkasten ja pienhiukkasten tuntikeskiarvosta. Kaikille mainituille epäpuhtauksille lasketaan oma ali-indeksi, joista korkeimman arvo määrää lopullisen ilmanlaatuindeksin arvon ja ilmanlaatuluokan. Indeksin määritys perustuu pääosin ennakoitaviin terveysvaikutuksiin, mutta sen luonnehdinnassa on otettu huomioon myös materiaali- ja luontovaikutuksia. Ilmanlaatuluokkien luonnehdinnat ja määräytyminen Seuraavassa taulukossa on kuvattu mahdollisia terveys- ja muita vaikutuksia sen mukaan, mikä on vallitseva ilmanlaatuluokka. Väri Ilmanlaatu Terveysvaikutukset Muut vaikutukset hyvä ei todettuja lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä tyydyttävä hyvin epätodennäköisiä lieviä luontovaikutuksia pitkällä aikavälillä välttävä epätodennäköisiä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä huono mahdollisia herkillä ihmisillä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä erittäin huono mahdollisia herkillä väestöryhmillä selviä kasvillisuus- ja materiaalivaikutuksia pitkällä aikavälillä

40 34 Alapuolisessa taulukossa on puolestaan esitetty se, mikä on kunkin ilmansaasteyhdisteen tuntipitoisuutta vastaava indeksiarvo. Kunkin yhdisteen tuntipitoisuutta vastaava indeksiarvo (ns. ali-indeksi) Pitoisuus, mikrogrammaa kuutiometrissä ilmaa, µg/m3 Indeksiluokitus SO2 NO2 PM10 PM2.5 O3 CO TRS hyvä alle 20 alle 40 alle 20 alle 10 alle 60 alle 4000 alle 5 tyydyttävä välttävä huono erittäin huono yli 350 yli 200 yli 200 yli 75 yli 180 yli Indeksiarvot Kuopiossa Koska eri mittausasemat on sijoitettu erilaisiin ympäristöihin ja niillä mitataan erilaisia epäpuhtauksia, ilmanlaatuindeksin avulla ilmanlaatua eri mittausasemilla ei voi verrata keskenään. Kasarmipuistossa, joka kuvaa keskustan taustailmanlaatua kortteleiden sisäosissa, ilmanlaadun vaihtelu vuoden mittaan oli suhteellisen vähäistä. Kasarmipuistossa ilmanlaatu oli heikoimmillaan keväällä ja toisaalta marraskuun lopulla. Keväällä Kasarmipuistossa ilmanlaatua heikensivät otsoni sekä hengitettävät ja pienhiukkaset. Marraskuussa puolestaan koholla olivat hiukkaspitoisuudet. Kuopion Kasarmipuiston ilmanlaatuindeksi v ERITTÄIN HUONO HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ HYVÄ

41 35 Liikenneympäristössä Maaherrankadulla ja Tasavallankadulla ilmanlaatu oli heikoimmillaan maalis-toukokuussa katupölyjakson aikana. Molemmilla mittausasemilla oli havaittavissa toinen heikomman ilmanlaadun jakso marraskuun lopulla. Tällöinkin ilmanlaatua heikensivät hengitettävät hiukkaset eli katupöly. Tasavallankadulla oli heikentyneen ilmanlaadun jaksoja myös kovimmilla pakkasilla tammi- ja helmikuussa. Kuopion Maaherrankadun ilmanlaatuindeksi v ERITTÄIN HUONO HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ HYVÄ Kuopion Tasavallankadun ilmanlaatuindeksi v ERITTÄIN HUONO HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ HYVÄ

42 36 Sorsasalossa ilmanlaatua heikensivät ajoittain valtatie 5:n maanrakennustöistä johtuvat erittäin korkeat hengitettävien hiukkasten pitoisuudet huhti-elokuussa. Sorsasalossa ilmanlaatu kuitenkin vaihteli erittäin paljon päivästä toiseen. Toisaalta talvikuukausina ilmanlaatu alueella oli usein hyvä. Kuopion Sorsasalon ilmanlaatuindeksi v ERITTÄIN HUONO HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ HYVÄ Haminalahdessa esiintyi joulukuussa lukuisia lyhytaikaisia, lähinnä yöaikaisia inversiotilanteita, jolloin hajurikkiyhdisteet heikensivät ilmanlaatua huomattavasti. Kuopion Haminalahden ilmanlaatuindeksi v ERITTÄIN HUONO HUONO VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ HYVÄ

43 MUITA PÄÄSTÖJÄ KUOPION KAUPUNGIN ALUEELLA 12.1 Haihtuvat orgaaniset hiilivedyt (VOC) Haihtuvilla orgaanisilla yhdisteillä (VOC = Volatile Organic Compounds) tarkoitetaan orgaanisia yhdisteitä, jotka voivat tuottaa ilmassa valokemiallisissa hapettimia reagoidessaan auringon valon vaikutuksesta typen oksidien kanssa. Niihin sisältyvät kloori- ja fluorihiilivetyjä lukuun ottamatta käytännössä kaikki orgaaniset yhdisteet, joiden höyrynpaine on niin korkea, että ne esiintyvät kaasuina ulkoilman lämpötiloissa. Osa niistä on kuitenkin puolihaihtuvia ja esiintyvät olosuhteista riippuen myös hiukkasmuodossa. VOC-yhdisteitä ovat mm. monet hiilivedyt, alkoholit, ketonit, aldehydit, esterit ja eetterit Usein metaani (CH4) rajataan pois VOC -yhdisteistä. VOC -yhdisteet ovat haitallisia otsonin muodostuspotentiaalinsa johdosta. VOC-yhdisteet ovat peräisin mm. erilaisista palamisreaktioista, liikenteen pakokaasuista, teollisuudessa erityisesti liuotinten käytöstä ja pientalojen lämmityksestä. VOC-yhdisteille on myös luontoperäisiä päästölähteitä, etenkin kasvillisuudesta. Vuonna 2012 Kuopion hiilivetypäästöt olivat noin 1500 t. Lähinnä tieliikenteen ja osin myös teollisuuden päästöt ovat viime vuosina pienentyneet. Vuosien edellisiä vuosia suurempia päästöarvio johtuu siitä, että hajapäästöjen määrät on arvioitu aiempaa suuremmaksi. t/a Hiilivetypäästöt Kuopiossa v BELLA VENEET OY OY SCANTARP AB JELD-WEN SUOMI OY FENESTRA OY ST1 SUOMEN PETROOLI OY UPM-KYMMENE WOOD OY TIELIIKENNE RAIDE- JA VESILIIKENNE TYÖ- JA MAATALOUSKONEET HAJAPÄÄSTÖT

44 38 Kuopiossa VOC-päästöistä noin 65 % arvioidaan tulevan erilaisista hajapäästöistä. Muita merkittäviä päästölähteitä ovat tieliikenne sekä työ- ja maatalouskoneet. Hiilivetypäästöt Kuopiossa v % 0 % 3 % 5 % BELLA VENEET OY FENESTRA OY 13 % JELD-WEN SUOMI OY OY SCANTARP AB 11 % TIELIIKENNE 64 % TYÖ- JA MAATALOUSKONEET RAIDE- JA VESILIIKENNE 3 % HAJAPÄÄSTÖT 12.1 Kasvihuonekaasut Kasvihuonekaasuja, joiden päästöihin ihmisen toiminta vaikuttaa, ovat mm. hiilidioksidi, metaani ja dityppioksidi. Hiilidioksidia vapautuu poltettaessa fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, kivihiiltä, turvetta ja maakaasua. Sitä vapautuu myös ja puuta poltettaessa, mutta tätä ei oteta taseita laskettaessa huomioon, sillä metsät ja suot sitovat hiilidioksidia. Kuopiossa merkittävimmät hiilidioksidipäästöjen aiheuttajat ovat energiantuotanto, teollisuus ja liikenne. Kuopion kasvihuonekaasupäästöjä on laskettu sekä KASVENERlaskentamallilla että ns. hyödynjakomenetelmällä. Nämä eri laskentamallit antavat jonkin verran toisistaan poikkeavia tuloksia niin, että KASVENER-laskelmamallin antamat tulokset ovat suurempia kuin hyödynjakomenetelmällä saatavat tulokset. Viimeisimmät kasvihuonekaasupäästölaskelmat ovat vuodelta Vuosina Kuopion kasvihuonekaasupäästöissä ei kokonaisuutena ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Teollisuuden päästöt ovat kyseisenä ajanjaksona pienentyneet,

45 39 mutta vastaavasti kaukolämmön ja sähkön kulutuksen päästöt ovat kasvaneet. Vuodelta 2011 lopullisia lukuja teollisuuden päästöistä ei ollut tätä raporttia laadittaessa vielä käytettävissä. Siksi oheisessa kuvassa ei ole esitetty vuoden 2011 kokonaispäästöä, vain sektorikohtaiset päästöt teollisuutta lukuun ottamatta.

46 40

47 Metallit Metalleja ovat mm. arseeni, kadmium, kromi, kupari, elohopea, vanadiini, nikkeli, lyijy ja sinkki. Metalleja pääsee ilmaan energiantuotannosta ja metalliteollisuuden prosesseista. Ilmassa ne ovat joko kaasumaisessa olomuodossa tai hiukkasina ja hiukkasiin sitoutuneena. Tärkeimpien metallien päästöt ilmaan vuonna 2012 olivat seuraavat: Metalli (kg/a) Kuopion Energia Oy/Haapaniemi As Cd Cr Ni Pb V Zn Hg 3,4 1, ,4 Savon Sellu Oy 0,4 4,0 5 1, <0,1 Muut päästölähteet 3,1 4,2 32, ,7 As = arseeni Cd = kadmium Cr = kromi Ni = nikkeli Pb = lyijy V = vanadiini Zn = sinkki Hg = elohopea

48 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET Kuopion ilmanlaatu ja päästötilanne vakiintui 1990-luvun loppupuolella. Päästöjen kokonaistasoissa ei ole viime vuosina tapahtunut oleellisia muutoksia, joskin kaikkien tärkeimpien epäpuhtauksien päästöt ovat jonkin verran vähentyneet luvulla. Vuonna 2012 erityisesti rikkidioksidin, typen oksidien, hiilimonoksidin ja hiukkasten päästöt olivat alhaisemmat kuin vuonna Tiedot hajapäästöistä ovat tarkentuneet, mikä on vaikuttanut raportoituihin kokonaispäästöihin. Vuonna 2012 Kuopion ilmanlaatu oli valtaosaltaan hyvä tai tyydyttävä. Ilmanlaatu oli heikoin katupölyaikaan maalishuhtikuussa. Katupölyä esiintyi myös marraskuussa, kun lunta ei vielä ollut pysyvästi maassa. Ilmanlaatu oli ajoittain heikko myös alkuvuodesta tammi-helmikuussa kovimpien pakkasjaksojen aikana. Ilmanlaatua Sorsasalossa heikensi huhtikuusta aina elokuulle saakka valtatie 5:n maanrakennustöiden ja raskaan maansiirtokaluston aiheuttamat pölypäästöt. Kevään ja kesän aikana alueen ilmanlaatu oli ajoittain poikkeuksellisen huono. Vuonna 2012 oli kylmiä pakkasjaksoja tammi- ja helmikuussa sekä toisaalta myös vuoden lopussa joulukuussa. Pakkasilla ilmanlaatu heikkenikin ajoittain suurten päästöjen ja huonojen laimenemisolosuhteiden vuoksi. Muutoin vuoden sääolosuhteille ominaista olivat runsaat sateet, etenkin kesällä ja syksyllä. Keskeisimmin Kuopion kaupunkialueen ilmanlaatuun vaikuttaa tieliikenne. Energiantuotanto- ja teollisuuslaitosten vaikutukset ovat pääosin paikallisia. Selvimmin ne ilmenevät Sorsasalossa ja Heinälamminrinteellä, missä erityisesti pelkistyneet rikkiyhdisteet aiheuttavat hajuhaittaa. Kuopion kaupunkialueen ilmanlaatu on parantunut 1980-luvun puolivälistä, jolloin säännöllinen ilmanlaadun seuranta kaupungissa aloitettiin. Selkeimmin ilmanlaadun paraneminen näkyy rikkidioksidipitoisuuksissa, jotka ovat pienentyneet noin 1/10:aan luvulla rikkidioksidipitoisuudessa ei ole enää tapahtunut merkittävää muutosta. Sorsasalon rikkidioksidipitoisuuksiin vaikuttavat Savon Sellu Oy:n päästöt. Myös tieliikenteen aiheuttamat typpidioksidi- ja hiilimonoksidipitoisuudet ovat 1990-luvulla kääntyneet laskuun, joskin luvun lopulla pitoisuuksien lasku hidastui. Vuonna 2012 selvästi korkeimmat typpidioksidipitoisuudet mitattiin Tasavallankadulla. Typpidioksidipitoisuudet Maaherrankadun mittausasemalla ovat olleet hieman Kasarmipuiston asemalla mitattuja suurempia. Otsonipitoisuudet kasvoivat 2000-luvun alussa aina vuoteen 2005 saakka. Tämän jälkeen pitoisuudet olivat muutaman vuoden hieman alhaisempia. Vuonna 2012 pitoisuudet olivat hieman vuoden 2011 tasoa alhaisempia. Otsonipitoisuudet ovat olleet selvästi alle kasvillisuuden suojelemiseksi annetun pitkänajan tavoitearvon.

49 43 Hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ovat 1990-luvun alun huippupitoisuuksista laskeneet. Pitoisuuksissa ei tapahtunut merkittävää muutosta 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa. Keväinen katupölyjakso ajoittui vuonna 2012 maalishuhtikuulle. Vuonna 2012 hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittivät ohjearvotason katupölyjakson aikana keväällä kaikilla mittausasemilla. Erityisen korkeita pölypitoisuuksia mitattiin Tasavallankadulla ja Sorsasalossa. Sorsasalossa ylittyi jopa hengitettävien hiukkasten raja-arvo. Sorsasalossa pölypitoisuudet olivat poikkeuksellisen korkeita koko kesän huhtikuusta elokuulle saakka. Sorsasalon suuret pölypitoisuudet johtuivat valtatie 5:n rakennustyöhön liittyvästä raskaasta työmaaliikenteestä ja laajoista maanrakennustöistä Sorsasalossa ja sen ympäristössä. Sorsasalon mittausasema sijaitsee siten, että se kuvaa pölypitoisuuksien osalta pahinta mahdollista tilannetta ja aluetta. Mittausasemalta on matkaa raskaan dumpperikaluston käytössä olevalle työmaatielle vain noin 50 m. Sorsasalon hiukkaspitoisuudet kuvastavat osittain tilannetta itse päästökohteessa eli maanrakennustyömaalla. Työmaan arvioidussa vaikutuspiirissä ei ole asutusta. Pienhiukkasten pitoisuudet keskustassa ovat pysyneet varsin vakiona aina vuodesta 2007, jolloin mittaukset aloitettiin. Pienhiukkasten pitoisuustaso alittaa ilmanlaatuasetuksen mukaisen altistumisen pitoisuuskaton. Pelkistyneiden rikkiyhdisteiden pitoisuudet Savon Sellu Oy:n vaikutusalueella Sorsasalossa olivat vuonna 2012 hieman korkeampia kuin muutamana edellisenä vuotena. Joulukuussa pelkistyneiden rikkiyhdisteiden mittaus aloitettiin myös Jätekukko Oy:n Heinälamminrinteen jätekeskuksen vaikutuspiirissä Haminalahdessa.

50 44 Liite 1 MITTAUSASEMIEN KUVAUKSET

51 45 HAMINALAHTI Osoite: Karttulantie 483, KUOPIO Koordinaatit: : Mittausparametrit: TRS Näytteenottokorkeus: 3 m maanpinnasta, 108 m merenpinnasta Ympäristö: Mittausasema sijaitsee Kuopion keskeisen kaupunkialueen reunamilla hajaasutusalueella maaseutumaisessa ympäristössä. Asemalla mitataan Jätekukko Oy:n Heinälamminrinteen jätekeskuksen kaatopaikan hajupäästöjen vaikutuksia ilmanlaatuun lähimpien asuinkiinteistöjen luona, noin 2 km:n päässä jätekeskuksesta. Havaintojen mukaan mittauspiste edustaa aluetta, joilla hajuja esiintyy useimmin ja vakavimpina. Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: TRS: Thermo Electron 42A + TRS-konvertteri / UV-fluoresenssi Aseman toiminta aloitettiin

52 46 HATSALA Osoite: Opistotie 2, KUOPIO Koordinaatit: : Mittausparametrit: lämpötila, tuulensuunta, tuulennopeus, suhteellinen kosteus, ilmanpaine ja auringon säteilyenergia Näytteenottokorkeus: 5-20 metriä maanpinnasta riippuen mitattavasta parametrista, 103 m merenpinnasta Ympäristö: Asema sijaitsee Savonia- ammattikorkeakoulun tekniikan alan koulutuskeskuksen katolla. Ympäröivä maasto on avoin eikä aseman lähellä ole esteitä. Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: Tuulensuunta: Vaisala WAV15/optinen kiekko Tuulennopeus: Vaisala WAA15/optinen mittaus Lämpötila: Vaisala HMP35D/PT100 säteilysuojalla Suhteellinen kosteus: Vaisala Humicap H Ilmanpaine: Vaisala PTB100A Auringon säteilyenergia: Kipp & Zonen CM3/pyroanemometri Aseman toiminta aloitettu Valokuvia ja reaaliaikaista säätietoa Hatsalan mittausasemalta saa seuraavasta linkistä:

53 47 KASARMIPUISTO Osoite: Tulliportinkatu 37, KUOPIO Koordinaatit: : Mittausparametrit: O3, NO, NO2, PM 10, PM 2,5 Näytteenottokorkeus: 3-4 m maanpinnasta, 112 m merenpinnasta Ympäristö: Kaupungin keskustassa korttelin sisäosassa puistossa, jossa on hallintorakennuksia. Korttelin ohi kulkevat vilkasliikenteiset Tulliportinkatu ja Puistokatu. Tulliportinkadun ja Puistokadun yhteenlaskettu liikennemäärä on noin ajoneuvoa/vrk, joista raskaan liikenteen osuus on noin 5 %. Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: O3: Thermo 49i / UV-absorptio NO/NO2: Monitor Labs, malli 9841B / kemiluminesenssi PM10: TEOM 1400 / värähtelevä mikrovaaka PM2,5: TEOM 1400a / värähtelevä mikrovaaka Aseman toiminta aloitettiin Tällöin asema siirrettiin kadun varresta nykyiseen sijaintiinsa korttelin sisäosaan ja siten sen luonne muuttui aikaisemmasta.

54 48 MAAHERRANKATU Osoite: Maaherrankatu 12, KUOPIO Koordinaatit: : Mittausparametrit: NO, NO 2, CO, PM 10 Näytteenottokorkeus: 4 m maanpinnasta, 87 m merenpinnasta Ympäristö: pysäköintialueella. Asema sijaitsee Kuopion keskustassa, pääkirjaston Mittausasemasta 15 metrin päässä kulkevan Maaherrankadun liikennemäärä on 7000 ajoneuvoa/vrk ja 50 metrin päässä olevan Tulliportinkadun liikennemäärä on 5500 ajoneuvoa/vrk. Molemmilla kaduilla raskaan liikenteen osuus on 2-3% ja keskimääräinen ajonopeus 30 km/h. Aseman vieressä sijaitsee pääkirjasto. Mittausasema sijaitsee liikenneympäristössä. Mittausaseman lähistöllä ei ole pistemäisiä päästölähteitä, vaan asema mittaa tieliikenteen vaikutuksia. Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: CO: Monitor Labs, malli 9831B / ei-dispersiivinen infrapunamenetelmä PM 10 : TEOM 1400a / värähtelevä mikrovaaka NO/NO 2 : Monitor Labs, malli 9841B / kemiluminesenssi Aseman toiminta on aloitettu

55 49 SORSASALO Osoite: Selluntie, KUOPIO Koordinaatit: : Mittausparametrit: SO2, haisevat rikkiyhdisteet (TRS) ja hengitettävät hiukkaset (PM 10 ) sekä sääparametrit (lämpötila, tuulensuunta ja nopeus, suhteellinen kosteus, paine ja sademäärä) Näytteenottokorkeus: 4 m maanpinnasta, 90 m merenpinnasta Ympäristö: Asema sijaitsee Savon Sellu Oy:nn tehtaille johtavan tien varressa ja sillä mitataan sellutehtaan päästöjen vaikutuksia. Alle 300 m etäisyydellä on myös Valtatie 5, jossa liikennemäärä on ajoneuvoa/vrk. Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: SO 2 : Monitor Labs, malli 9850B / UV-fluoresenssi TRS: Thermo Environmental, malli 43A + TRS-konvertteri PPM-Systems, malli 891 PM 10 : TEOM 1405 / värähtelevä mikrovaaka Sääasema: Vaisala WXT520 Asema on ollut toiminnassa ja sen toiminta on aloitettu uudelleen

56 50 TASAVALLANKATU Osoite: Kontutie 24, KUOPIO Koordinaatit: : Mittausparametrit: PM 10, NO, NO 2, sääparametrit (lämpötila, tuulensuunta ja nopeus, suhteellinen kosteus, paine ja sademäärä) Näytteenottokorkeus: 4 metriä maanpinnasta, 107 m merenpinnasta Ympäristö: Mittausasema edustaa vilkkaimmin liikennöityä aluetta Haapaniemellä ja Niiralassa. Haapaniemelle suuntautuu runsaasti asiointiliikennettä ja läpiajoliikennettä sekä myös raskasta liikennettä. Mittausasema sijaitsee Kuopion Energia Oy:n Haapaniemen voimalaitosten lähivaikutusalueella. Niiralan puolella on kiinteistökohtaista lämmitystä. Leviämismallilaskelmien perusteella alue on Kuopion kuormitetuinta aluetta. Mittauslaitteet / mittausmenetelmä: PM 10 : TEOM 1400a / värähtelevä mikrovaaka NO/NO 2 : AC32M / kemiluminesenssi Sääasema: Vaisala WXT520 Aseman toiminta aloitettu

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2011

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2011 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2011 KUOPION KAUPUNKI Ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 1 300 t, typen oksidien päästöt noin 2 500

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti syyskuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Syyskuussa syksy ei vielä edennyt kovin pitkälle, vaan säätyyppi pysyi varsin lämpimänä. Syyskuussa

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti maalis- ja huhtikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Kevään alku maaliskuussa oli sääolosuhteiltaan melko tavanomainen, mutta huhtikuussa

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti heinäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Heinäkuu oli yleisilmeeltään kolea. Sademäärä Pohjois-Savossa oli ajankohtaan nähden varsin

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti touko- ja kesäkuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Touko- ja kesäkuu olivat molemmat ajankohtaan nähden selvästi koleampia. Touko-

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 2017 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti tammi- ja helmikuulta 217 YHTEENVETO TULOKSISTA Alkutalven lauha säätyyppi jatkui tammi- ja helmikuussakin. Tammikuun keskilämpötila

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti elokuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Elokuu oli Pohjois-Savossa sääolosuhteiltaan varsin tavanomainen. Kuopion ja Varkauden ilmanlaatu oli

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016

KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 2016 KUOPION, SIILINJÄRVEN, SUONENJOEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 216 YHTEENVETO TULOKSISTA Joulukuu oli varsin lauha talvikuukausi. Koska pakkasia oli varsin vähän, myös Ilmanlaatu

Lisätiedot

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018

KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta helmikuulta 2018 KUOPION, SIILINJÄRVEN JA VARKAUDEN ILMANLAATU: Kuukausiraportti joulukuulta 17 - helmikuulta 18 YHTEENVETO TULOKSISTA Kuopion, Varkauden ja Siilinjärven ilmanlaatu heikkeni selvästi lauhan loppusyksyn

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2010

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2010 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2010 KUOPION KAUPUNKI Ympäristöpalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2010 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 1 900 t, typen oksidien päästöt noin 2 800 t, hiilimonoksidipäästöt

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2011 PÄÄTE RVEYS JPP Kalibrointi Ky 2012 TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1000 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010

VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUOSINA 2009-2010 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2011 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 1035

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2015 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Yleistä Tähän raporttiin on koottu yhteenveto Jyväskylän keskustan ja Palokan mittausasemien

Lisätiedot

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Maaliskuussa hengitysilmaa heikensi katupöly. Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa välttävä, Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli ssa, ssa, Turun Orikedolla ja Paraisilla hyvä. ssa tavallisin laatuluokitus

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014 Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 2014 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 700 t, typen oksidien päästöt

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ lokakuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus lokakuussa oli Turun Kauppatorilla tyydyttävä ja kaikilla muilla mittausasemilla hyvä. Orikedon

Lisätiedot

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus maaliskuussa oli ssa tyydyttävä tai välttävä ja muilla asemilla tyydyttävä lukuun ottamatta

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus joulukuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli ssa ja Paraisilla hyvä, ssa hyvä tai tyydyttävä ja muilla mittausasemilla

Lisätiedot

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus tammikuussa oli kaikilla asemilla hyvä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan ksi ssa ja välttäväksi

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä Turun

Lisätiedot

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus syyskuussa oli kaikilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan erittäin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä ssa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2014 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus heinäkuussa oli ssa hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin heikoimmillaan

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus marraskuussa oli kaikilla muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi ssa ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa muilla mittausasemilla tyydyttävä, paitsi Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014

Kuopion ilmanlaatu vuonna 2014 Kuopion ilmanlaatu vuonna 4 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPPKalibrointi Ky TIIVISTELMÄ Vuonna 4 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 7 t, typen oksidien päästöt noin t,

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa Turun Kauppatorilla, Raisiossa sekä Paraisilla tyydyttävä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2015 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus elokuussa oli ssa ja Turun Orikedolla hyvä ja muilla mittausasemilla tyydyttävä. Ilmanlaatu luokiteltiin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa hyvä Raisiossa, Naantalissa ja Kaarinassa. Paraisilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvä vähintään 74 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella ilmanlaatu

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli elokuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa tyydyttävä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa hyvä Raisiossa, Kaarinassa sekä Paraisilla ja

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ tammikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli tammikuussa hyvä kaikilla muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ elokuussa 2019 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Tunti-indeksillä määriteltynä ilmanlaatu oli jokaisella asemalla hyvää vähintään 91 % ajasta. Vuorokausi-indeksin perusteella yleisin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ syyskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli syyskuussa kaikilla asemilla hyvä. Tuntiindeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ maaliskuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli maaliskuussa tyydyttävä muilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ marraskuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli marraskuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ huhtikuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli huhtikuussa kaikilla muilla asemilla tyydyttävä, paitsi Kaarinassa

Lisätiedot

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004

KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 2004 KAJAANIN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET VUODELTA 04 Kajaanin kaupunki Ympäristötekninen toimiala Ympäristö ja maankäyttö 04 ILMANLAADUN SEURANTA KAJAANISSA Kajaanin ilmanlaadun seurannan toteuttavat Kajaanin

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ joulukuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli joulukuussa hyvä kaikilla asemilla, paitsi Turun Kauppatorilla,

Lisätiedot

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ heinäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli heinäkuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2018 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa hyvä kaikilla muilla asemilla paitsi Paraisilla välttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ kesäkuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli kesäkuussa kaikilla muilla asemilla hyvä, paitsi Paraisilla tyydyttävä.

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ toukokuussa 2017 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli toukokuussa kaikilla asemilla hyvä. Tunti-indeksillä määriteltynä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ILMANLAATU

JYVÄSKYLÄN ILMANLAATU JYVÄSKYLÄN ILMANLAATU YHTEENVETORAPORTTI 0-04 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI JULKAISU /05 RAKENTAMINEN JA YMPÄRISTÖ TIIVISTELMÄ Tässä yhteenvedossa on esitetty Jyväskylän ilmanlaadun mittausten yhteenveto vuosilta

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2013 1. Yleistä Etelä-Karjalan yhdyskuntailmanlaaduntarkkailun mittausverkko muodostuu Imatran, Lappeenrannan ja Svetogorskin mittauspisteistä. Vuonna 2013 mittausverkossa oli

Lisätiedot

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ

TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ helmikuussa 2016 TURUN SEUDUN ILMANSUOJELUN YHTEISTYÖRYHMÄ Tiivistelmä Hengitysilman tavallisin laatuluokitus vuorokausi-indeksin mukaan oli helmikuussa muilla mittausasemilla hyvä, paitsi Turun Kauppatorilla

Lisätiedot

KATSAUS KUOPION ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE

KATSAUS KUOPION ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE KATSAUS KUOPION ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 216-22 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Kuopio 215 TIIVISTELMÄ Tähän katsaukseen on koottu yhteenveto ilmaan

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2016

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2016 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2016 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 ng/m 3 AOT40 BaP BC C5H6 CO NMVOC NH3

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004

ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU 2004 ETELÄ-KARJALAN ILMANLAATU Ilmanlaatuindeksi vuonna Mansikkalassa Mansikkala ERITTÄIN HUONO ÄITSAARI RAUTIONKYLÄ 15 HUONO 1 VÄLTTÄVÄ TYYDYTTÄVÄ 5 HYVÄ tammikuu helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu kesäkuu

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2015... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2018

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2018 Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 218 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 ng/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä nanogrammaa

Lisätiedot

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2017

Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2017 Kuopion seudun ilmanlaatu vuonna 2017 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP-Kalibrointi Ky Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 ng/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä nanogrammaa

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2004

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2004 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2004 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskuksen julkaisu 1/2005 JPP-Kalibrointi Ky 1 TIIVISTELMÄ Vuonna 2004 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat 3 790 t, typen oksidien

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 1990- ja 2000-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2010-2015

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 1990- ja 2000-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2010-2015 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaadun kehitys 199- ja 2-luvuilla sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 21-215 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskus 29 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 1 Ilman epäpuhtauksien terveys-

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2011-2015 JPP-Kalibrointi Ky 2016 ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu) kansikuva: www.momjunction.com Määritelmiä, yksiköitä

Lisätiedot

JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2014 PÄÄTE

JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2014 PÄÄTE JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2014 PÄÄTE JPP Kalibrointi Ky 2015 TIIVISTELMÄ Vuonna 2014 typen oksidien päästöt Jämsässä olivat hieman vajaa 1 100 t ja hiukkaspäästöt noin 335 t. Merkittävimmät typenoksidien

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2009

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2009 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2009 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskus JPP-Kalibrointi Ky 1 TIIVISTELMÄ Vuonna 2009 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat noin 1 750 t, typen oksidien päästöt noin

Lisätiedot

JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2016

JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2016 JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2016 PÄÄTE JPP Kalibrointi Ky 2017 Määritelmiä, yksiköitä ja 1 symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut altistus pitoisuustasolle, joka ylittää 40 ppb (80

Lisätiedot

Jyväskylän ilmanlaatu vuosina

Jyväskylän ilmanlaatu vuosina Jyväskylän ilmanlaatu vuosina 2015-2017 JPP-Kalibrointi Ky 2018 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut altistus pitoisuustasolle, joka ylittää 40 ppb

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaatu vuonna 2011

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaatu vuonna 2011 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaatu vuonna 2011 JPP-Kalibrointi Ky 2012 ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu) TIIVISTELMÄ Vuonna 2011 typen oksidien päästöt Pohjois-Kymenlaakson

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO

ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO ILMANLAADUN MITTAUKSIA SIIRRETTÄVÄLLÄ MITTAUSASEMALLA TURUSSA 3/05 2/06 KASVITIETEELLINEN PUUTARHA, RUISSALO Turun kaupunki ympäristönsuojelutoimisto 2006 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2015 PÄÄTE RVEYS ASEMA JPP Kalibrointi Ky 2016 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut

Lisätiedot

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä

Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla. Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Ilmanlaadun kehittyminen ja seuranta pääkaupunkiseudulla Päivi Aarnio, Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä 7.11.2011 Ilmanlaadun seurantaa vuoden jokaisena tuntina HSY huolehtii jäsenkuntiensa

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2018

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2018 VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2018 PÄÄTE Kuopion kaupunki Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut JPP Kalibrointi Ky 2019 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 AOT40 BaP C5H6 CO NMVOC NH3 NO NO2 NOx

Lisätiedot

KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 2016-2020

KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 2016-2020 KATSAUS SIILINJÄRVEN ILMANLAATUUN JA ESITYS ILMANLAADUN SEURANNAKSI VUOSILLE 216-22 KUOPION KAUPUNKI Alueelliset ympäristönsuojelupalvelut Kuopio 215 TIIVISTELMÄ Tähän katsaukseen on koottu yhteenveto

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2014 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristönsuojelu 29.5.2015 Heini Tanskanen 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2014 ympäristönsuojelulain mukaisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 67. Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 3053/11.01.01/2015 67 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2003

Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2003 Kuopion ja Siilinjärven ilmanlaatu vuonna 2003 KUOPION KAUPUNKI Ympäristökeskuksen julkaisu 1/2004 JPP-Kalibrointi Ky 1 TIIVISTELMÄ Vuonna 2003 rikkidioksidipäästöt Kuopiossa olivat 2 260 t, typen oksidien

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2016

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2016 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2016 JPP-Kalibrointi Ky 2017 ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu) kansikuva: http://www.toisinsanoen.fi/artikkelit/ihmisteneurooppa/2014/05/onko-kaupungin-politiikkaa-silleen-jaettaeminen

Lisätiedot

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2013

VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2013 KESKI-SAVON YMPÄRISTÖTOIMI YMPÄRISTÖNSUOJELU VARKAUDEN ILMANLAATU VUONNA 2013 PÄÄTE JPP Kalibrointi Ky 2014 TIIVISTELMÄ Vuonna 2013 typen oksidien päästöt Varkaudessa olivat noin 900 t, hiukkaspäästöt

Lisätiedot

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014

Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Porin ympäristövirasto Harjavallan ja Porin ilmanlaatu 2014 Tiivistelmä Mittausaineisto ja tulokset: Heidi Leppänen, Boliden Harjavalta Oy Juha Pulkkinen, JPP Kalibrointi Ky Jari Lampinen, Porin kaupungin

Lisätiedot

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016

Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Etelä-Karjalan ilmanlaatu 2016 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 2 2. Mitattavia komponentteja... 3 3. Ilmanlaadun ohje- ja raja-arvot... 4 4. Imatran ilmanlaatutulokset 2016... 5 4.1 Imatran hajurikkiyhdisteet

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2017

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2017 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2017 JPP-Kalibrointi Ky 2018 ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu) kansikuva: https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/fb3e146d-eabb-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 77. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 29.08.2013 Sivu 1 / 1 3165/11.01.01/2013 77 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. (09) 816 24849 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.08.2016 Sivu 1 / 1 2682/2016 11.01.01 72 Ilmanlaatu pääkaupunkiseudulla vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015

TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET. Tammi-maalikuu. Neljännesvuosiraportti 1/2015 TAMPEREEN ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET Tammi-maalikuu Neljännesvuosiraportti 1/215 TAMPEREEN KAUPUNKI VIRANOMAISPALVELUT YMPÄRISTÖNSUOJELU FRENCKELLINAUKIO 2B PL 487, 3311 TAMPERE PUH. 3 5656 67 FAKSI 3

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2017 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA

Lisätiedot

JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2015

JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2015 JÄMSÄN ILMANLAATU VUONNA 2015 PÄÄTE JPP Kalibrointi Ky 2016 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut altistus pitoisuustasolle, joka ylittää 40 ppb (80

Lisätiedot

Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli

Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli 1(24) Laatijat Tarkastanut / pvm Arto Heikkinen Annika Tella / 17.4.2019 Jakelu Hyväksynyt / pvm Vantaan Energia Oy Timo Laakso / 17.4.2019 Vantaan Energia Oy Vantaan jätevoimalan savukaasupäästöjen leviämismalli

Lisätiedot

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016

Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 2016 Asiantuntijapalvelut, Ilmanlaatu ja energia 216 ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa 216 METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN

Lisätiedot

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET

ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET ILMANLAADUN MITTAUSTULOKSET 2013 VALKEAKOSKEN KAUPUNKI Ympäristöpalvelut Katja Sippola 2 YHTEENVETO Valkeakosken yhdyskuntailman tarkkailua suoritettiin vuonna 2013 ympäristönsuojelulain mukaisten ilmoitusvelvollisten

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun vuosiraportti 2013 JPP-Kalibrointi Ky 2014 ISSN-L 1798-2820 ISSN 1798-2820 (painettu) ISSN 1798-2839 (verkkojulkaisu) TIIVISTELMÄ Vuonna 2013 typen oksidien päästöt Pohjois-Kymenlaakson

Lisätiedot

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA

ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA METSÄ FIBRE OY RAUMAN TEHTAAT RAUMAN BIOVOIMA OY JA FORCHEM OY ILMANLAADUN SEURANTA RAUMAN SINISAARESSA Kuva: U P M Rikkidioksidin ja haisevien rikkiyhdisteiden pitoisuudet tammi-kesäkuussa ASIANTUNTIJAPALVELUT

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS

TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS TURUN SEUDUN PÄÄSTÖJEN LEVIÄMISMALLISELVITYS Valoku vaus: H eikki L askar i Energiantuotannon, teollisuuden, laivaliikenteen ja autoliikenteen typenoksidi-, rikkidioksidi- ja hiukkaspäästöjen leviämislaskelmat

Lisätiedot

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016

Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä esitys ilmanlaadun seurannaksi vuosille 2012-2016 JPP Kalibrointi Ky 2011 Pohjois-Kymenlaakson ilmanlaadun kehitys vuosina 2006-2010 sekä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN ILMANLAATU VUONNA 2016

ÄÄNEKOSKEN ILMANLAATU VUONNA 2016 ÄÄNEKOSKEN ILMANLAATU VUONNA 2016 PÄÄTE JPP Kalibrointi Ky 2017 Määritelmiä, yksiköitä ja symboleita µg/m 3 mikrogrammaa kuutiometrissä AOT40 kumuloitunut altistus pitoisuustasolle, joka ylittää 40 ppb

Lisätiedot

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016

ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI ILMANTARKKAILUN VUOSIRAPORTTI 2016 Kaupunkirakenteen toimiala Rakentaminen ja Ympäristö Jyväskylän ilmantarkkailun vuosiraportti 2016 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 1 2 JYVÄSKYLÄN ILMANLAADUN

Lisätiedot

1 (15) Arto Heikkinen

1 (15) Arto Heikkinen 1 (15) TIIVISTELMÄ Riikinnevan Ekovoimalaitoksen savukaasupäästöjen leviämistä on mallinnettu yleisesti käytössä olevalla AERMOD-mallilla. Tarkastelussa ovat olleet SO 2 -, NO x -, NO 2 - ja hiukkaspäästöt.

Lisätiedot