TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 4/2005 Kunnanvaltuusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 4/2005 Kunnanvaltuusto"

Transkriptio

1 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 39 KUNNAN VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS ARVIOINTIKERTOMUS V TÖYSÄN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA TÖYSÄN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MAANHANKINTAVALTUUKSIEN MYÖNTÄMINEN KUNNANHALLITUKSELLE LAINAN MYÖNTÄMINEN KIINTEISTÖ OY TÖYSÄN TAPIOLALLE TAITEILIJANTIE 6:N RAKENTAMISEEN KUNNANVALTUUSTON MAHDOLLISESTI KIIREELLISENÄ KÄSITELTÄVÄKSEEN OTTAMAT ASIAT ILMOITUSASIAT 65

2 Kunnanvaltuusto KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Kunnanvirasto Kari Keisala, puheenjohtaja Liitteessä nro 9 mainitut valtuutetut. Arto Lamminmäki, kunnanjohtaja Terttu Liesmäki hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä Seppo Harju sosiaalijohtaja Juhani Ketola elinkeinojohtaja Jaana Koota tekninen johtaja Kokous todettiin yksimielisesti laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) PÖYTÄKIRJAN ALLEKIR- JOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKAS- TUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjoituksillamme. PÖYTÄKIRJA PIDETÄÄN YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Kunnanvirastossa klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin yksimielisesti Terttu Kaivosoja ja Tapio Kallioniemi. Puheenjohtaja Kari Keisala Tarkastusaika klo Allekirjoitukset Pöytäkirjanpitäjä 44 Arto Lamminmäki Terttu Liesmäki Terttu Kaivosoja Tapio Kallioniemi Paikka ja pvm Kunnanvirastossa klo Virka-asema Allekirjoitus Hallintojohtaja Terttu Liesmäki

3 Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto , Nimenhuutoluettelo Liite nro 9 kvalt Nimenhuuto Äänestys Äänestys Äänestys Läsnä Poissa Jaa Ei Jaa Ei Ahola Martti x Ahtola Olli x Akonniemi Rauni x Ala-Mutka Tapani x Hakola Ari x Jauhiainen Kyösti x Julku Tiina x saapui :n 40 aikana Kaivosoja Terttu x Kallioniemi Tapio x Keisala Kari x Kukkola Irmeli x Lamminaho Heimo x Mäkelä Jaana x Mäki-Lahna Jari x Pennala Sami x Punkari Petri x Saarimäki Mika x Uusimäki Arvo x Vainionpää Mauno x Viitamäki Irma-Liisa x Ylimäki Tarja x VARAJÄSENET: Levelä-Pohjala Liisa x Järvinen Tellervo x Hakala Annikki x Yhteensä : 18 varsinaista 3 3 varav.

4 Kunnanvaltuusto KUNNAN VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS Hallintojohtaja Kunnan julkistettavan tilinpäätöksen tulee kuntalain 68 :n mukaan sisältää tuloslaskelman, taseen ja konsernitaseen sekä niiden liitetiedot, talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Valtuuston käsiteltäväksi tilinpäätös on saatettava kesäkuun loppuun mennessä. Tilikauden tulos Kunnan vuosikate on eli -70,6 /asukas ja poistojen jälkeen tilikauden tulos on Alkuperäiseen budjettiin nähden tilikauden kokonaistulos toteutui n. 1 milj..a heikompanana. - toimintakate oli :a alun perin budjetoitua heikompi ja lähes 1,6 milj. suurempi kuin v Toimintakate kasvoi vuoteen 2003 nähden 16,6 % - verotuloja kertyi n budjetoitua enemmän - valtionosuuksia kertyi n budjetoitua vähemmän. - rahoitustulot olivat edelleen rahoitusmenoja suuremmat: rahoitustuloja kertyi :a ja rahoitusmenoja :a - poistojen määrä on n :a Lainat Lainakanta oli n. 6,8 milj. eli /as. 4,7 milj. :n pitkäaikainen sijoitustalletus purkamalla lainakanta olisi 2,1 milj. :a eli 654 /as, mutta korkohyödyn vuoksi näin ei ole kannattanut menetellä Tase Taseen loppusumma on 23,3 milj. ja omavaraisuusaste 64 %. Konsernitase Konsernitaseen loppusumma 32,6 milj. ja konsernin omavaraisuusaste 42 %. Investointien toteutuminen Nettoinvestoinnit olivat 1,1 milj. :a ja n :a alle budjetoidun. Henkilöstö Kunnan palveluksessa oli henkilöä ja työllistetyt mukaan lukien 143 henkilöä. Vakinaisen henkilöstön määrässä on laskua edelliseen vuotee 13 henkilöä lomatoimen ja palotoimen siirryttyä pois Töysän kunnan vahvuudesta. Tilikauden tuloksen käsittely Kunnanhallituksen on kuntalain 70 :n mukaan tehtävä toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä sekä talouden tasapainottamista koskevista toimenpiteistä. Hallituksen esitys talouden tasapainottamistoimenpiteistä tulee kysymykseen, jos tilikauden tulos poikkeaa olennaisesti siitä mitä kuluva n vuoden talousarviota laadittaessa on otettu huomioon.

5 Kunnanvaltuusto Vuoden 2005 talousarviota laadittaessa oli pääosin jo tiedossa millaiseksi vuoden 2004 tilinpäätös muodostuu, joskin lopullinen toteutuma on vielä heikompi kuin silloin ennakoitu. Huhtikuun lopun valtuustoseminaarissa käsitellään kunnan taloustilannetta ja keinoja talouden tasapainottamiseksi Hallintojohtajan esitys Kunnanhallitus allekirjoittaa tilinpäätöksen sekä esittää sen valtuustolle hyväksyttäväksi sekä esittää valtuustolle tilikauden tappion kirjaamista ylijäämätilille. Talouden tasapainottamistoimenpiteistä ja mahdollisista muutoksista kuluvan vuoden talousarvioon annetaan hallituksen erillinen esitys valtuustoseminaarin jälkeen. Kunnanjohtajan päätösehdotus Hyväksytään. Lisäksi kunnanhallitus edellyttää hallintokuntien seuraavan entistä tarkemmin v talousarvionsa toteutumista ja ryhtyvän tarvittaessa kiireellisiin toimiin taloutensa tasapainottamiseksi sisäisin järjestelyin. Lisämäärärahoja ei talouden kokonaistilanne huomioon ottaen voida myöntää kuin erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa. Khall Hyväksyttiin Kuntalain 75 :n mukaan on tilintatrkastajan annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Kuntalain 71 :n mukaan on tarkastuslautakunnan valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat ja 75 :n mukaan valtuusto hyväksyessään tilinpäätöksen päättää myös vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Tilintarkastaja on jättänyt vuoden 2004 tarkastuksen perusteella tilintarkastuskertomuksen, jossa esitetään tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta ehdotus Tark.ltk Tarkastuslautakunta esittää valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymistä ja liitteen mukaisen tilintarkastuskertomuksen merkitsemistä tiedoksi sekä vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta Hyväksyttiin.

6 Kunnanvaltuusto Kunnanjohtajan päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle tilinpäätöksen hyväksymistä ja tilikauden alijäämän :a kirjaamista edellisten tilikausien ylijäämätilille, jonka saldo kirjauksen jälkeen on n. 6,3 m. Khall Samalla kunnanhallitus saattaa tarkastuslautakunnan esityksen tilinpäätöksen hyväksymisestä, tilintarkastuskertomuksen merkitsemisestä tiedoksi sekä vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille vuodelta 2004 valtuuston käsiteltäväksi. Hyväksyttiin Litteenä tasekirja v ja tilintarkastuskertomus vuodelta Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti esitetyn tilinpäätöksen vuodelta 2004 ja alijäämän kirjaamisen edellisten tilikausien ylijäämätilille. Tilintarkastuskertomus merkittiin tiedoksi. Valtuusto myönsi yksimielisesti vastuuvapauden tilivelvollisille vuodelta Tasekirja v on kunnan keskusarkistossa: khall/kvalt. arkisto/dd ja tilintarkastuskertomus khall/kvalt arkisto/ea13a.

7 Kunnanvaltuusto ARVIOINTIKERTOMUS V Esityslistan liitteenä on edellisessä pidetyssä kokouksessa koostettu v arviointikertomus. ehdotus Lautakunta käy vielä läpi ja allekirjoittaa liitteen nro 1 mukaisen arviointikertomuksen vuodelta 2004 sekä esittää sen kunnanvaltuustolle. Tark. ltk Hyväksyttiin yksimielisesti liitteen mukaisena. Kunnanjohtajan päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan antaman arviointikertomuksen ja saattaa sen valtuuston käsiteltäväksi. Khall Hyväksyttiin. Arviointikertomus liitteenä. Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi arviointikertomuksen. Valtuutettu Tiina Julku saapui tämän pykälän käsittelyn aikana paikalle. Arviointikertomus v on kunnan keskusarkistossa: Khall/kvalt. arkisto/ Ea13a.

8 Kunnanvaltuusto TÖYSÄN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Tekn.ltk 32 Vesihuoltolain mukaan jokaisella kunnalla tulee olla vesihuollon kehittämissuunnitelma laadittuna mennessä. Kehittämissuunnitelma ei ole oikeudellisesti sitova asiakirja, vaan se toimii viranhaltijoiden ja päättäjien työkaluna kunnan eri toimintoja kehittäessä ja talousarviovalmistelussa. Kuusiokuntien alueellinen vesihuollon yleissuunnitelma valmistui vuodenvaihteessa ja sen jälkeen on laadittu luonnos kuntakohtaiseksi kehittämissuunnitelmaksi. Tekninen lautakunta on antanut laatimisvaiheessa Kehittämissuunnitelmasta lausuntonsa. Kehittämissuunnitelman on tehnyt konsulttityönä SCC Viatek Oy Vesihydro ja Töysän kunnan puolelta on mukana ollut teknisen toimiston henkilökuntaa ja ympäristösihteeri, Töysän kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmaluonnos on ollut yleisesti nähtävillä välisen ajan eikä nähtävänäoloaikana ole jätetty yhtään muistutusta. Yhteenvetona voidaan todeta, että vesihuoltotilanne on Töysässä hyvä. Tulevien vuosien painopisteitä ovat laadukkaan vedenjakelun turvaaminen. Suurimmat haasteet ovat jätevedenkäsittelyn puolella. Haja-asutuksen jätevesien käsittely uuden asetuksen myötä tiukentuu ja siitä johtuen jätevesiviemäröintiä jouduttaneen laajentamaan asemakaava-alueen ulkopuolelle. Kehittämissuunnitelmassa on mainittu alueet joille viemäriverkon laajennus on katsottu tarkoituksenmukaiseksi. Tämä edellyttää kuitenkin huomattavaa lisäpanostusta nykyiseen verrattuna. ehdotus Teknisellä lautakunnalla ei ole huomautettavaa laaditusta Töysän kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmasta. Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle vesihuollon kehittämissuunnitelman hyväksymistä. Kunnanjohtajan päätösehdotus Hyväksytään. Tätä suunnitelmaa toteutetaan kunnan taloudelliset resurssit ja vesihuoltolaitoksen kannattavuus huomioiden. Khall Hyväksyttiin Tekninen johtaja Jaana Koota oli kokouksessa paikalla selostamassa asiaa. Liitteenä Töysän kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma. Tekninen johtaja Jaana Koota selosti valtuustolle vesihuollon kehittämissuunnitelmaa.

9 Kunnanvaltuusto Kunnanvaltuusto hyväksyi yksimielisesti vesihuollon kehittämissuunnitelman. Hyväksytty vesihuollon kehittämissuunnitelma on kunnan keskusarkistossa: Khall/kvalt. arkisto/ma2b.

10 Kunnanvaltuusto TÖYSÄN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Tekninen johtaja Töysän kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alue asiakirjoja on valmisteltu samassa yhteydessä kuin vesihuollon kehittämissuunnitelmaa tehtiin yhteistyössä seutukunnan muiden kuntien kanssa. Vesihuoltolain mukaan kunnan tulee päättää toiminta-alueesta vesihuoltolaitoksia kuultuaan. Asiakirjoista on pyydettävä lausunto valvontaviranomaisilta sekä varattava kiinteistön omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluksi. Asiakirjat ovat olleet nähtävillä välisenä aikana. Ilmoitus nähtävänä olosta on ollut Viiskunta- ja Ykköset-lehdissä. Lausunnot toiminta-alueista on pyydetty ympäristökeskukselta, ympäristönsuojeluja terveydensuojeluviranomaiselta. Nähtävillä olo aikana kiinteistöjen omistajilta ei ole tullut huomautuksia. Terveydensuojeluviranomainen sekä ympäristönsuojeluviranomainen ilmoittavat lausunnoissaan, että heillä ei ole huomautettavaa vesihuoltolaitoksen toimintaalueista. Ympäristökeskuksen lausunto on liitteenä. Lausunnossa mainitaan, että vesihuoltolain 8 edellyttää toiminta-alueen laajennuksien tavoitteellisen aikataulun hyväksymistä. Kyseisen lain kohta ei kuitenkaan mainitse mitään toiminta-alue laajennuksista vaan toiminta-alueen sisällä tapahtuvasta kehittämisestä. Laajennusalueiden esittäminen kuuluu vesihuollon kehittämissuunnitelmaan. Toiminta-aluekartat ovat nähtävänä kokouksessa. Teknisen johtajan päätösehdotus Tekninen lautakunta hyväksyy osaltaan liiteasiakirjojen mukaiset vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet ja esittää sitä edelleen kunnanhallitukselle ja kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi. Tek.ltk. Hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanjohtajan päätösehdotus Hyväksytään Khall Hyväksyttiin Tekninen johtaja Jaana Koota oli paikalla pykälän käsittelyn ajan. Liitteenä Töysän kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-aluekartat.

11 Kunnanvaltuusto Tekninen johtaja Jaana Koota selosti valtuustolle asiaa. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti Töysän vesihuollon toiminta-alueet. Hyväksytyt Töysän kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-aluekartat ovat kunnan keskus keskusarkistossa: Khall/kvalt. arkisto /Ma2b.

12 Kunnanvaltuusto MAANHANKINTAVALTUUKSIEN MYÖNTÄMINEN KUNNANHALLITUKSELLE Kunnanjohtaja Kunnanhallituksen johtosäännön 4 :n 2. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää maanhankinnasta noudattaen niitä ohjeita ja määräyksiä, joita valtuusto mahdollisesti on määrärahoja myöntäessä antanut. Kunnan ja yritysten välisissä neuvotteluissa on tullut kuitenkin esiin tarpeita, jotka saattavat vaatia kunnalta hyvinkin nopeita päätöksiä maanhankinnan suhteen. Tästä syystä olisi tarpeen, että kunnanhallituksella olisi maanhankintaasioissa laajemmat valtuudet tietyissä elinkeinoelämää palvelevissa tilanteissa määrärahasta riippumatta, kun merkittävälle osalle alueesta on ostaja tiedossa. Kunnanjohtajan päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntäisi kunnanhallitukselle valtuudet päättää maanhankinnasta ja edelleen myynnistä tilanteissa, joissa huomattava osa hankittavasta alueesta voidaan lyhyessä ajassa myydä edelleen elinkeinoelämän tarpeisiin hankintahintaa vastaavalla hinnalla. Khall. 62 Hyväksyttiin Kvalt Kunnanvaltuuston kokous keskeytettiin neuvottelutauon ajaksi Keskustelun aikana puheenjohtaja esitti kaikkien muiden valtuutettujen kannattamana, että päätös olisi voimassa kuluvan valtuustokauden loppuun saakka. Päätettyään keskustelun puheenjohtaja totesi, että kunnanvaltuuston on hyväksynyt yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen kuitenkin niin, että päätös on voimassa kuluvan valtuustokauden loppuun saakka. Kunnanjohtajan päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se jatkaisi valtuuston kunnanhallitukselle myöntämiä maanhankintavaltuuksia toistaiseksi voimassa olevana samoin perustein kuin aikaisemminkin. Khall Hyväksyttiin Valtuusto hyväksyi yksimielisesti maanhankintavaltuuksien myöntämisen. Lisäksi Tapani Ala-Mutka esitti, että maanhankintavaltuutus lisättäisiin kunnanhallituksen johtosääntöön ja Mika Saarimäki kannatti esitystä.

13 Kunnanvaltuusto Kunnanjohtaja muotoili maanhankintavaltuuksia koskevan lisäyksen kunnanhallituksen johtosäännön 4 2 kohdan 2 momentiksi seuraavasti: Määrärahasta riippumatta päättää maanhankinnasta ja edelleen myynnistä tilanteissa, joissa huomattava osa hankittavasta alueesta voidaan lyhyessä ajassa myydä edelleen elinkeinoelämän tarpeisiin hankintahintaa vastaavalla määrällä. Puheenjohtaja tiedusteli valtuustolta, vastustaako kukaan Tapani Ala- Mutkan esitystä maanhankintavaltuuksien lisäämisestä johtosääntöön kunnanjohtajan muotoilemalla tavalla. Koska kukaan valtuutetuista ei vastustanut, valtuuston yksimieliseksi päätökseksi tuli maanhankintavaltuuksien lisääminen kunnanhallituksen johtosääntöön.

14 Kunnanvaltuusto LAINAN MYÖNTÄMINEN KIINTEISTÖ OY TÖYSÄN TAPIOLALLE TAITEILIJANTIE 6:N RAKENTAMISEEN Kunnanjohtaja Kiinteistö Oy Töysän Tapiolan hallitus esittää kunnalle, että kunta myöntäisi Taiteilijantie 6:n rakentamiseen omarahoitusosuudeksi III-sija lainan, Lainan määrä ,00. Lisäksi kiinteistöyhtiö esittää, että raknnusajalta ei perittäisi korkoa. V talousarviossa on varauduttu lainoittamaan kyseinen kohde. Liitteenä on aravalainapäätös ja aravahankkeen rahoitusuunnitelma. Kunnanjohtajan päätösehdotus Khall Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että: Kunta myöntää Kiinteistö Oy Töysän Tapiolalle Taiteilijantie 6.n rakentamiseen III-sijalainaa omarahoitusosuudeksi enintään Lainan korko on 6 kk.n euribor + 0,4 % ja vastavakuudeksi kiinnitykset Valtion asuntorahaston kiinnityksen jälkeen. Lainan takaisinmaksusta sovitaan aravalainan tultua maksetuksi. Lainan vakuutena kiinnitys ARA:n jälkeen. Hyväksyttiin Kiinteistö Oy Töysän Tapiolan hallituksen jäsenet Olli Ahtola ja Terttu Liesmäki poistuivat esteellisinä tämän pykälän käsittelyn ajaksi. Pykälän käsittelyn ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi Arto Lamminmäki. Kunnanvaltuusto hyväksyi lainan myöntämisen Kiinteistö Oy Töysän Tapiolalle kunnanhallituksen esittämin ehdoin. Pöytäkirjanpitäjä Terttu Liesmäki oli esteellisenä poissa tämän pykälän käsittelyn ajan. Arto Lamminmäki toimi pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän ajan.

15 Kunnanvaltuusto KUNNANVALTUUSTON MAHDOLLISESTI KIIREELLISENÄ KÄSITELTÄVÄKSEEN OT- TAMAT ASIAT Ei ollut. 46 ILMOITUSASIAT Valtuuston puheenjohtaja luki Töysä 140 v. juhlatoimikunnan kutsun osallistua Tohnisen Äijien tapaamiseen Palvelukeskus Elviirassa. Kutsu myös kopioitiin valtuutetuille..

16 Kunnanvaltuusto VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät HvalL 3 :n 1 mom/muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet VALITUSOSOITUS Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Kunnallisvalitus, pykälät valitusaika pv Hallintovalitus, pykälät valitusaika Pv Valitusviranomainen ja aika Vaasan hallinto-oikeus PL 204, Vaasa Valitus on toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Muu valitusviranomainen Valitusviranomainen pykälä Postiosoite

17 Kunnanvaltuusto Valitusajan alkaminen Valituskirjelmä Valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista Valitus tehdään kirjalllisesti. Valituskirjelmässä, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan sekä - perusteet, joilla muutosta vaaditaan. Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan tai kirjelmän muun laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä - päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä - todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Valitusasiakirjojen toimittaminen Asiamiehen on tarvittaessa liitettävä valtakirja (HLL 21 ) Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle valitusajan kuluessa ennen sen viimeisen päivän virka-ajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa ensimmäisenä sen jälkeisenä päivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähetää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan kuluessa. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi osoite ja puhelinnumero Pykälät Liitetään pöytäkirjaan

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali

Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 8/2011 Tekninen lautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 8/2011 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 15.12.2011 KOKOUSAIKA 15.12.2011 klo 17.00-18.42 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 34 ILMOITUSASIAT 51 35 MAA-AINESLUPA, LEMMINKÄINEN INFRA OY 52 36 AMMATTIMIEHEN

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015 TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 7/2011 Tekninen lautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 7/2011 Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 09.11.2011 KOKOUSAIKA 09.11.2011 klo 17.00-17.17 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 32 ILMOITUSASIAT 48 33 SIIVOUSURAKOITSIJAN VALINTA 49 Tekninen lautakunta 09.11.2011

Lisätiedot

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2

Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21, Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone

Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014

PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen

Lisätiedot

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Viranomainen PÖYTÄKIRJA 3/2019 6 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 14.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Vanha Pappila, os. Toukkalantie 5 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkitä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-18:03. Käsitellyt asiat

Toivakan kunta Pöytäkirja 9/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-18:03. Käsitellyt asiat Toivakan kunta Pöytäkirja 9/2017 1 / 12 Tarkastuslautakunta 24.05.2017 Aika 24.05.2017 klo 15:00-18:03 Paikka Toivakkatalo Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 60

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/ PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)

Lisätiedot

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A

SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2006 Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta 08.02.2006 KOKOUSAIKA 08.02.2006 klo 18.00-20.30 KOKOUSPAIKKA Suutalan koulu KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 KOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AIKAKALENTERI 2006 2007 2 2 PELASTUSSUUNNITELMAT 3 3

Lisätiedot

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (9)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ (9) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2012 1 (9) Tarkastuslautakunta 03.05.2012 AIKA 03.05.2012 klo 14:00-16:00 PAIKKA Valtuustosali, Alavieskan kunnantalo KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kokouspöytäkirja Sivu Nro

Kokouspöytäkirja Sivu Nro Kokouspöytäkirja Sivu Nro Tarkastuslautakunta 42 5 Kokousaika Keskiviikko 8.5.2019 klo 16.30 20.45 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Jussi Tiensuu, puheenjohtaja olleet

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018

1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mika Munkki

Puheenjohtaja Mika Munkki Kunnanhallitus Kokous 211 Nro 7 Kokoustiedot Aika: Maanantai 25.4.2016, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 105 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 213 106 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 1 Nro 1. TORSTAINA klo Vinkkilän koululla

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 1 Nro 1. TORSTAINA klo Vinkkilän koululla Koululautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Paikka: TORSTAINA 4.1.2018 klo 17.30 Vinkkilän koululla Vinkkilän koulu Asialista: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 4/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi

Kaupunginvaltuusto 4/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginvaltuusto 4/2009 88 KOKOUSAIKA 15.6.2009 klo 19.00-20.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kaupungintalo

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015

Lisätiedot

Pyhtään kunnanvirasto klo

Pyhtään kunnanvirasto klo PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1

KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,

Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä, HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/2009 26 KOKOUSAIKA 13.5.2009 klo 19.00-20.42 KOKOUSPAIKKA hallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jari Koukka, puheenjohtaja,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.5.2015 klo 14:35 16:02 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoushuone K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 18 19 20 21 Tilintarkastusyhteisön

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2012 Tekninen lautakunta 07.06.2012

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 3/2012 Tekninen lautakunta 07.06.2012 Tekninen lautakunta 07.06.2012 KOKOUSAIKA 07.06.2012 klo 17.00-17.40 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 9 ILMOITUSASIAT 2 10 YKSITYISTIEAVUSTUKSET 2012 / KORJAUKSIA 3 11 VIEMÄRIVERKON

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

VEHMAAN KUNTA VALTUUSTO ASIALISTA Kokous nro 4 s. 50

VEHMAAN KUNTA VALTUUSTO ASIALISTA Kokous nro 4 s. 50 VALTUUSTO ASIALISTA Kokous nro 4 s. 50 Kokoustiedot Aika: Maanantai 01.09.2014 klo 18.00 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 23 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 52 24 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari

Lisätiedot

Tekninen lautakunta KIHNIÖN KUNTA (7) Tekninen lautakunta. Pöytäkirja 10/2018. Kokousaika ke kello 16:00-17:00

Tekninen lautakunta KIHNIÖN KUNTA (7) Tekninen lautakunta. Pöytäkirja 10/2018. Kokousaika ke kello 16:00-17:00 28.11.2018 1 (7) Kokousaika ke 28.11.2018 kello 16:00-17:00 Kokouspaikka Lottalan kahvihuone Osallistujat Ala-Katara Severi Puheenjohtaja Jokioja Tiina Keskinen Irja Koivisto Markus Varapuheenjohtaja Koivisto

Lisätiedot

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 14:00-16:22

PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 14:00-16:22 PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 25 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 30.03.2016 klo 14:00-16:22 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA /

TEKNINEN LAUTAKUNTA / SIIKAISTEN KUNTA ASIALISTA/KOKOUSKUTSU 27.05.2009/04.06.2009 TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS Aika: Torstai 04.06.2009 klo 18.00 Paikka: Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat: 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

Torstai klo

Torstai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018 1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Puheenjohtaja Mika Munkki

Puheenjohtaja Mika Munkki Kunnanhallitus Kokous 549 Nro 17 Kokoustiedot Aika: Maanantai 10.11.2014, valtuuston kokouksen jälkeen, klo 18.45 19.15. Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Sivu 286 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 9. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:10-19:25. Kunnanvirasto, valtuustosali

Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 9. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:10-19:25. Kunnanvirasto, valtuustosali Toivakan kunta Pöytäkirja 2/2012 1 / 9 Maaseutuelinkeinolautakunta 24.09.2012 Aika 24.09.2012 klo 18:10-19:25 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 43 Nro 8

Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 43 Nro 8 Koululautakunta Kokous 43 Nro 8 Kokoustiedot Aika: TIISTAINA 31.10.2017 klo 18.00 Paikka: Vinkkilän koulu Asialista: 44 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 45 45 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 6/2019 Lähettämispäivä Kunnanhallitus 21.3.2019 KOKOUSAIKA Torstai 28.3.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 147

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3 YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3 KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta

Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta 6.11.2017 Sisällys 41 Tilintarkastusyhteisön valinta 42 Teknisen johtajan kuuleminen 43 Muut asiat Tarkastuslautakunta 6.11.2017 40 Aika 6.11.2017 klo 15.00 16.30 Paikka Kunnanviraston

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 2/2017 8 Tarkastuslautakunta Kokousaika 02.05.2017 klo 14:00-17:15 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Harjukuja 6, 59100 Parikkala Käsitellyt

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari

Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat

Lisätiedot

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone 17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 09.05.2017 klo 17:00-17:50 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 19 Arviointikertomuksen käsittely

Lisätiedot

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3 TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5 KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kokousaika 14.7.2014 klo 09.00 10.19 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sähköpostikokous KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 40 PALVELUVERKKOSUUNNITELMA (LIITE) 3 41 OSAVUOSIKATSAUS (LIITE) 4

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 40 PALVELUVERKKOSUUNNITELMA (LIITE) 3 41 OSAVUOSIKATSAUS (LIITE) 4 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kokousaika 24.9.2014 klo 17.00 19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu

Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (7) Kunnanhallitus, 141, 21.09.2015 Kunnanvaltuusto, 33, 28.09.2015 Kunnanhallitus, 219, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 53, 14.12.2015 53 Käyttötalouden vuoden 2015

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 15/2014 Kokousaika 22.9.2014 klo 18.01-19.04 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto 2/2014. KOKOUSAIKA 12.6.2014 klo 18.30. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT

Kunnanvaltuusto 2/2014. KOKOUSAIKA 12.6.2014 klo 18.30. KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT YPÄJÄN KUNTA Kunnanvaltuusto ASIALUETTELO 2/2014 KOKOUSAIKA 12.6.2014 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto, Perttulantie 20 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Nro Liite 7 6 Toimintavuoden 2013 tilinpäätös 8 8 Vuoden 2013

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto 5/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi

Kaupunginvaltuusto 5/ KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kaupunginvaltuusto 5/2009 98 KOKOUSAIKA 21.9.2009 klo 19.00-19.55 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kaupungintalo

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5 PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014)

Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (6) Tekninen lautakunta, 105, 18.11.2015 Kunnanhallitus, 210, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 50, 14.12.2015 50 Taseyksikön perustaminen / vesi- ja viemärilaitos KNGDno-2015-939

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot