Aamos oikeudenmukaisuuden julistaja

Transkriptio

1 Aamos oikeudenmukaisuuden julistaja

2

3 VALTTER LUOTO AAMOS OIKEUDENMUKAISUUDEN JULISTAJA AAMOKSEN KIRJAN KOMMENTAARI

4 2010 Valtter Luoto ja Aikamedia Oy Kaikki oikeudet pidätetään. ISBN (PDF), ISBN (sid.) Raamatunlainauksissa on käytetty Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaa suomennosta, ellei toisin mainita. Sivunvalmistus Aikamedia Oy Tämä sähkökirja on tuotettu Aikamedia Oy:n vuonna 2010 julkaisemasta painetusta teoksesta. Sähkökirjan tuotanto: Aikamedia Oy Teoksen sähköinen jakelu ja osittainenkin kopiointi muuhun kuin lain sallimaan yksityiseen käyttöön ilman tekijänoikeudenhaltijan lupaa on korvausja rangaistusvastuun uhalla kielletty.

5 Sisällys Lukijalle... 7 Kartta luku: Johdanto Vanhan testamentin profeettakirjoihin...11 Vanhan testamentin kanoniset kirjat Profeettakirjojen muoto ja merkitys Profeetan tehtävä Profeetta-nimityksen taustaa Varoitus vääristä profeetoista Profeettakirjojen ryhmittely luku: Johdanto Aamoksen kirjaan...25 Aamoksen ajan historiallinen tausta Aamos ihmisenä ja profeettana Aamoksen kirjan rakenne ja sanoma luku: Aamoksen kirja jae jakeelta...33 Osa 1: Tuomion kirja (1:1 4:13)...33 Kirjan otsikko (1:1) Ennustuksien johdanto (1:2) Ennustukset kansoja vastaan (1:3 2:8) Syyria/Aram (1:3 5)...42 Filistea (1:6 8)...50

6 Tyros (1:9 10)...53 Edom (1:11 12)...54 Ammon (1:13 15)...56 Moab (2:1 3)...59 Juuda (2:4 5)...61 Israel (2:6 8)...65 Ennustukset koko Israelia vastaan (2:9 3:8) Sanoma Israelille/Samarialle (3:9 4:3) Sanoma koko Israelille (4:4 13) Osa 2: Voi-huutojen kirja (5:1 6:14) Kehotuksia Israelille ja Juudalle (5:1 27) Voi-huutoja ja varoituksia (6:1 14) Osa 3: Näkyjen kirja (7:1 9:6) Ensimmäiset neljä näkyä (7:1 8:3) Viides näky (8:4 9:6) Osa 4: Epilogi (9:7 15) Kansakunnan tuho (9:7 10) Jälleenrakentaminen (9:11 15) Messiaanisia tulkintoja Kirjassa esiintyvät raamatunkohdat Lähdekirjallisuutta

7 Lukijalle Vanha testamentti on jäänyt meille paljon Uutta testamenttia vieraammaksi. Sitä ei ole koettu kristillisen sanoman kannalta yhtä keskeiseksi kuin Uusi testamentti, ja se on sisällöltään paljon raskaampi ja vaikeammin ymmärrettävä. Ehkä juuri tämän vuoksi pienellä suomen kielialueella ei ole julkaistu Vanhan testamentin kirjoja selittäviä kommentaareja. Tämä on kuitenkin ollut suuri puutos niin Raamatun opetuksessa, sananjulistuksessa kuin yksityisessä Raamatun tekstien tutkimisessakin. Rohkenin omalta osaltani tehdä jotakin tämän puutteen korjaamiseksi. Ensimmäisenä julkaistiin Ruutin kirjaa käsittelevä selitysteos (Ruut Moabilainen, Aikamedia 2009), ja nyt on vuorossa profeetta Aamoksen kirjan kommentaari. Teokseni eivät edusta varsinaisesti mitään Vanhan testamentin kirjojen uutta tutkimusta. Ne on tarkoitettu eräänlaisiksi peruspaketeiksi Raamatun lukijoille Vanhan testamentin kirjojen asiasisällön avaamiseksi. Raamatun ja sen sanoman ymmärtämisen avaimena on tekstin sisällön selvittäminen eli eksegeesi. Vasta sen jälkeen tekstin sanoma voi avautua sellaisena kuin se alun perin on tarkoitettu. Koska etenkin Vanhan testamentin tekstien sisällön selvittäminen saattaa tuntua raskaalta, se on usein jätetty liian vähälle huomiolle ja sen sijaan pyritty löytämään tekstistä suoraan hengellistä sanomaa. Etenkin Vanhan testamentin profeettatekstien

8 osalta on syntynyt monenlaisia profeetallisen sanan tulkintoja, jotka saattavat harhailla hyvinkin kaukana tekstin varsinaisesta merkityksestä. Kommentaarini on selitysopillinen eli eksegeettinen, mutta koska olen ajatellut enemmän tavallisia lukijoita kuin oppineita teologeja, olen pyrkinyt välttämään liian vaikeita ja raskaita selityksiä. En ole tässä yhteydessä halunnut liiemmin puuttua tekstikriittisiin kysymyksiin ja erilaisten vaihtoehtojen esittelyihin. Olen myös välttänyt yksityiskohtaisia heprean kielen kielellisiä tarkasteluja samoin kuin erilaisia tyyli- ja rakenneanalyyseja. Olen kuitenkin katsonut tarpeelliseksi viitata siellä täällä joihinkin alkutekstin ongelmiin, jotta lukijat saisivat kuvan siitä, millaisten kysymysten eteen selittäjät ja kääntäjät joutuvat. Tavoitteeni tätä selitysteosta laatiessani on ollut se, että kommentaari olisi sopivan helppolukuinen mutta samalla monipuolisesti avaisi Aamoksen kirjan tekstin sisältöä. Tarkoitukseni on, että lukija pääsee ymmärtämään profeetta Aamoksen sanomaa, joka on hyvin ajankohtainen meidänkin ajallemme. Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kun vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro. Aam. 5:23 Helsingissä Oulunkylän Veräjälaaksossa armon vuoden 2010 alkaessa Valtter Luoto 8

9 Hamat Damaskos Tyros Dan SYYRIA Kalne BASAN Karmel AMORILAISTEN MAA ISRAEL Ekron Asdod Betel Jerusalem Gilgal Askelon Gat Tekoa Gaza Hebron GILEAD AMMON Rabba MOAB Beerseba JUUDA Bosra Israel profeetta Aamoksen aikana. 9

10

11 1. luku Johdanto Vanhan testamentin profeettakirjoihin Vanhan testamentin kanoniset kirjat Vanhan testamentin kanoniset kirjat 1 voidaan kirjallisen tyylinsä perusteella jakaa kolmeen ryhmään: 1) historialliset kirjat, 2) runokirjat ja 3) profeettakirjat. Vanhan testamentin tekstien perustana ovat alun perin hepreaksi syntyneet kirjoitukset (pieniä katkelmia arameaksi kirjoitettuna), jotka juutalainen yhteiskunta hyväksyi itselleen ohjeellisiksi. Heprealainen kaanon eroaa hieman rakenteeltaan meidän Vanhasta testamentistamme. Heprealaisen kaanonin synnyssä voidaan erottaa kolme astetta: 1) laki, 5. vuosisadan ekr. loppuun mennessä, 2) profeetat, 3. vuosisadan ekr. loppuun mennessä ja 3) kirjoitukset, 1. vuosisadan ekr. loppuun mennessä. Heprealaisessa kaanonissa profeetat jaettiin varhaisempiin profeettoihin (nebiim rishonim) ja myöhäisempiin profeettoihin (nebiim aharonim). Heprealaisen kaanonin varhaisempiin profeettakirjoihin kuuluvat Joosua, Tuomarien kirja, Samuelin kirjat ja Kuninkaiden kirjat. Myöhäisemmät profeetat taas ovat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel sekä Kaksitoista eli Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia. 1 Raamatun kaanonilla (kr. kanon, mittapuu, ohjesääntö) tarkoitetaan ohjeelliseksi hyväksyttyä Raamatun kirjojen kokoelmaa.

12 Kristillisen kaanonin mukaan profeettakirjoiksi luetaan vain nämä myöhemmät kuusitoista profeettaa, joiden nimissä on seitsemäntoista profeettakirjaa, jos nimetön Valitusvirret ajatellaan profeetta Jeremian tekstiksi, kuten perinteisesti on tehty. Valitusvirsissä itsessään ei tekijää mainita, mutta aramealaisessa Targumissa 2 ja Septuagintan 3 tekstissä se on esitetty Jeremian saamaksi sanomaksi. Kaksitoista jälkimmäisenä mainittua profeettakirjaa olivat yhtenä kirjakäärönä ja niitä kutsuttiin myös nimellä pienet profeetat. Nimitys on peräisin Augustinukselta (4. vuosisadalta). Jo Hieronymus ja Augustinus ovat huomauttaneet nimityksen johtuneen siitä, että näiltä profeetoilta on säilynyt vähemmän puheita kuin niin kutsutuilta suurilta. Laatusana koskee näin ollen vain kirjojen kokoa, ei niiden sisäistä, uskonnollista arvoa. Viimeksi mainittua kriteeriä käytettäessä esimerkiksi Aamos, Hoosea ja Miika ovat kyllä suurten veroisia. 4 Ei voida sanoa varmuudella, kuinka paljon Malakian ajan ( ekr.) jälkeen nämä kirjat olisi koottu yhdeksi kääröksi. Heprealaisen kaanonin varhaisemmat profeetat kattavat ajanjakson Kanaanin maan valloituksesta Babylonian vankeuteen ( ekr.). Ehkä lopullisia muotoiluja on tehty vielä pakkosiirtolaisuuden aikana. Varhaisemmat profeetat jatkavat Pentateukin 5 kertomusta: Joosua 1:1 jatkaa suoraan Viidennen Mooseksen kirjan viimeisestä jakeesta. Varhaisempien profeettojen viimeinen tapahtuma ajoittuu vuodelle 562 ekr., eikä myöhäi- 2 Targumi (aram. targum), Vanhan testamentin hepreankielisten kirjoitusten arameankelinen käännös ja selitys, jolla on suuri merkitys juutalaisten opetuksessa. 3 Septuaginta (lat. septuaginta, seitsemänkymmentä) on vanhin tunnettu Vanhan testamentin kreikannos. 4 Puukko 1945, Pentateukki (kr. pentateuchos) tarkoittaa viittä Mooseksen kirjaa. 12

13 semmät profeetat ole voinut olla valmis kokoelmana ennen neljättä vuosisataa ekr. Joillakin pakkosiirtolaisuuden jälkeisen ajan profeetoilla (Sak. 1:14; 7:7) on saattanut olla käytössään sitä edeltävän ajan profeettojen ennustusten kokoelma. Joka tapauksessa profeettojen sanoilla oli jumalallinen arvovalta heti lausumishetkestä alkaen, ja kirjoitettuina ne olivat alusta saakka käytännössä kanonisia. Profeettakirjojen muoto ja merkitys Profeettojen merkitys Raamatussa on hyvin suuri. Sana profeetta esiintyy eri muodoissaan Raamatussa yli 660 kertaa, joista kaksi kolmasosaa Vanhassa testamentissa. Vanhan testamentin aikana Israelissa oli satoja profeettoja. Kuusitoista profeettaa, joiden nimissä on kristillisen kaanonin mukaisen Vanhan testamentin seitsemäntoista profeetallista kirjaa, elivät noin 420 vuoden aikajaksolla. Vanhan testamentin historiallisissa kirjoissa kerrotaan profeettojen elämästä ja teoista, mutta heidän sanomansa on esillä suppeammin. Vaikka kertovassa kirjallisuudessa on paljon mainintoja profeetoista, he puhuvat meille vähän. Muutamien profeettojen kohdalla löytyy yhdistelmä sanomasta ja elämäkerrasta. Heitä ovat esimerkiksi Gad (1. Sam. 22; 2. Sam 24), Natan (2. Sam. 7, 12; 1. Kun. 1) ja Hulda (2. Kun. 22). Varsinaisissa profeetallisissa kirjoissa profeetat puolestaan puhuvat meille, mutta profeetoista itsestään me saamme todella niukasti elämäkerrallisia tietoja. Vanhan testamentin profeetalliset kirjat ovat yksi Raamatun vaikeimmin selitettäviä kokonaisuuksia. Myös niiden lukeminen ja ymmärtäminen voi tuntua joskus raskaalta. Tässä auttaa, jos ymmärtää jonkin verran Vanhan testamentin profetian luonteesta ja tehtävästä sekä kirjojen muodosta. 13

14 Moni on saattanut myös huomata, kuinka vaikeaa on lukea profeetallista kirjaa yhtenä kokonaisuutena. Ehkä niitä ei ole tarkoitettukaan siten luettaviksi. Useimmiten etenkin pitemmät kirjat ovat kokoelma profeetan eri yhteyksissä suullisesti esille tuomia sanomia. Näitä ei ole kirjassa kerrottu edes kronologisessa järjestyksessä. Proosan lisäksi profeettateksteissä on usein runomuotoista esitystä. Vanhan testamentin runoudessa on omat muotonsa, joista tekstin ymmärtämisen kannalta on hyvä tuntea niin sanottu parallelismi eli rinnakkaissäkeiden käyttö. Tämä tarkoittaa, että runomuotoisessa esityksessä säkeet esiintyvät usein pareittain ja ne on myös luettava yhdessä. Tavallisimmat parallelismin muodot ovat 6 : 1. Synonyyminen parallelismi Toinen säe kertaa ensimmäisen säkeen ajatuksen eri sanoin. Minä pyyhin pois sinun rikkomuksesi kuin pilven, sinun syntisi kuin pilviverhon. Jes. 44:22 2. Antiteettinen parallelismi Toinen säe esittää vastakohdan ensimmäiselle säkeelle. He eivät huuda sydämestään minua avuksi vaan voihkivat vuoteillaan. Hoos. 7:14 3. Synteettinen parallelismi Toinen säe (tai toiset säkeet) lisää informaatiota ensimmäisen säkeen sisältöön. 6 Esimerkit Fee Stuart,

15 Kaikki pelastuneet nousevat Siionin vuorelle ja hallitsevat myös Edomin vuoristoa. Kuninkuus on oleva Herran. Ob. 21 Profeetan tehtävä Profeetta oli Jumalan kutsuma sanansaattaja, jonka piti tuoda ihmisille Jumalan antama sanoma. Hän oli saarnaaja, sanansaattaja, opettaja, puhemies, välittäjä, uudistaja ja paimen. Jesaja sanoo (40:1 2): Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani, sanoo teidän Jumalanne. Puhukaa lempeästi Jerusalemille ja kertokaa sille, että sen pakkotyö on päättynyt, että sen syyllisyys on sovitettu, sillä kaksin verroin on Herran käsi sitä kurittanut kaikista sen synneistä. Profeetta oli myös kansan moraalinen omatunto, joka julisti kansalle sen synneistä ja rikkomuksista sekä niitä seuraavista rangaistuksista, esimerkiksi näin: Huuda kurkun täydeltä, älä arkaile, anna äänesi kaikua kuin pasuuna! Kerro kansalleni sen rikokset, Jaakobin suvulle sen synnit (Jes. 58:1). 7 Profeetan sanoma Jumalalta koski menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Me tavallisesti yhdistämme profeetan sanoman tulevaisuuteen. On huomattava, että profeettojen sanomasta suurin osa koski menneisyyttä ja nykyisyyttä. Koko Vanhan 7 Vanhan testamentin selitysopin professori Timo Veijola toteaa VT:n profeetoista mm.: Kansanomainen käsitys näkee profeetoissa usein parannussaarnaajia. Tämä vastaa kyllä deuteronomistista näkemystä profeetoista ja sillä on puolestapuhujia myös tutkijoiden joukossa. Kuitenkin johtavat profeettatutkijat (Wolff, Zimmerli, Schmidt) kallistuvat sille kannalle, että kehotukset kääntymiseen ja parannuksentekoon ovat poikkeuksia varhaisempien profeettojen julistuksessa, jonka varsinainen intentio oli radikaalimpi. Tarkoituksena oli ennen kaikkea kuuluttaa, että loppu on tullut kansalleni Israelille. Veijola,

16 testamentin profeetalliseksi katsottavasta sanomasta alle 2 % voidaan tulkita messiaanisesti. Alle 5 % kuvaa erityisesti Uuden liiton aikaa ja alle 1 % puhuu vielä nyt edessäpäin olevista asioista. 8 Profeetat puhuivat toki paljon myös tulevaisuudesta, mutta useimmiten kyseessä oli Israelin ja Juudan tai naapurivaltioiden lähitulevaisuus eikä niinkään meidän tulevaisuutemme. Jos ajattelemme profeettoja liiaksi tulevaisuuden ennustajina, ohitamme niiden ensisijaisen tehtävän, Jumalan sanoman tuomisen heidän omalle ajalleen. Vanhan testamentin profeettojen ymmärtämiseksi meidän on lisäksi tiedostettava, että Vanhan testamentin profeetat kuuluivat lakiliittoon ja olivat sen liiton välimiehiä. Profeettojen tehtävänä oli välittää jatkuva Jumalan muistutus liiton pitämisestä. Liiton sanan pitämisestä seurasi Jumalan siunaus, ja liiton sanan rikkomisesta seurasi Jumalan kirous. Jumala muistutti kansaansa profeettojen julistuksen kautta jatkuvasti, niin että kansa oli tietoinen sekä siunauksesta että kirouksesta. On myös huomattava, että profeetat eivät itse keksineet siunauksia ja kirouksia, joista he kuuluttivat. Jumala oli itse ilmoittanut ne sanassaan (3. Moos. 26:1 13 ja 26:14 39; 5. Moos. 4:32 40 ja 4:15 28; 28:1 14 ja 28:15 32:42). Profeetat julistivat lähinnä Jumalan sanaa, joka vain tuli heidän sanomassaan ajankohtaiseksi. Profeettojen sanoma oli suunnattu lähinnä koko yhteisölle tai hallitsijalle, ei niinkään yksityisille ihmisille. Suurin osa profeettojen sanomasta 8. ja 7. vuosisadalla ekr., ja vielä 6. vuosisadan alkupuolella, oli kirouksen ja tuomion julistamista. Tämä johtuu historiallisesta tilanteesta: pohjoisen valtakunnan tuho tapahtui vuonna 722 ekr. ja eteläisen valtakunnan vastaavasti 587 ekr. 8 Fee Stuart,

17 Vuoden 587 jälkeen profeettojen sanoma muuttui kirouksesta siunaukseksi, koska Jumala oli vienyt tuomionsa lopulliseen päätökseen ja alkoi uusi ajanjakso. Vanhan testamentin historiallisessa tilanteessa profeetoilla oli eräänlainen yhteiskunnallinen virka. He olivat kuin taivaallisen hallituksen suurlähettiläitä maan päällä. He eivät tuoneet jotakin aivan uutta sanomaa, vaan he muistuttivat Jumalan sanan ilmoituksesta. Profeetat olivat saaneet Jumalalta erityiskutsun tehtävään. Profeetaksi ei kukaan voinut tulla syntymänsä perusteella. Vanhan testamentin aikana papiksi tultiin syntymän perusteella, koska pappistehtävä oli uskottu tietylle suvulle. Tässä profeetan tehtävä erosi merkittävästi papin tehtävästä. Pappien tehtävänä oli opettaa kansalle, mitä laki sanoo. Profeettojen tehtävänä oli muistuttaa kansaa laista ja kehottaa jokaista elämään sen mukaan. Profeetta-nimityksen taustaa Tavallisin profeettaan viittaava sana on heprean nabii. Septuaginta kääntää sanan kreikan sanalla profetes. Tätä sanaa käyttää myös Uusi testamentti. 9 Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Hepr. 1:1 2 9 Heprealaisessa tekstissä esiintyvät profeettaa tarkoittavat sanat ro eh (12 kertaa), hozeh (18 kertaa) ja nabii (lähes 300 kertaa). Nabii on käännetty kreikaksi sanalla profetes. Se tulee verbistä profēmi, sanoa ennalta. 17

18 Vanha testamentti käyttää profeetoista puhuessaan myös termejä näkijä ja Jumalan mies. Näkijä oli Jumalan palvelija, jolle Jumala näytti näkyjä. Niiden avulla profeetta paljasti kansan syntejä tai kertoi tulevaisuutta koskevista Jumalan suunnitelmista. Kun he nousivat rinnettä ylös kaupunkiin, heitä vastaan tuli tyttöjä, jotka olivat menossa hakemaan vettä, ja he kysyivät näiltä: Onkohan näkijä kotona? Muinoin israelilaisilla oli näet tapana sanoa: Mennään näkijän luo, kun he lähtivät kysymään neuvoa Jumalalta. Siihen aikaan profeettaa sanottiin näkijäksi. 1. Sam. 9:11, 9 Ylipappikin oli näkijä käyttäessään välineitä, joilla hän sai vastauksen Jumalalta ja ilmoituksen Jumalan tahdosta. Pane oikeutta jakavan rintakilven sisään urim ja tummim, 10 ja ne olkoot Aaronin sydämen päällä, kun hän astuu Herran eteen. Näin Aaron kantakoon aina Herran edessä sydäntään vasten kilpeä, jolla hän jakaa israelilaisille oikeutta. 2. Moos. 28:30 Profeettoja kutsuttiin myös nimellä Jumalan mies. Nimityksellä korostetaan vain sitä, että tällainen mies tunsi Jumalan ja että Jumala oli hänet lähettänyt tiettyä tehtävää varten. Kun Jerobeam seisoi alttarilla uhraamassa, Beteliin tuli 10 Urim ja tummim olivat ehkä tietynlaiset kivet, jotka toimivat arvontavälineinä. Niiden avulla saatiin tietää, oliko Jumalan vastaus myöntävä vai kieltävä. 18

19 Juudasta Jumalan mies, jonka Herra oli lähettänyt. 1. Kun. 13:1 Siinä missä ylipappi Jumalan vastauksen saadakseen käytti tehtävää varten hänelle annettuja välineitä, profeetta ei yleensä käyttänyt mitään ulkoisia välineitä, vaan Jumala puhui hänelle suoraan. Varoitus vääristä profeetoista Vanhan testamentin aikana oli myös vääriä profeettoja, niin kuin heitä on ollut kaikkina aikoina myös sen jälkeen. Vääriksi profeetoiksi nimitetään julistajia, joita Jumala ei ole kutsunut, mutta jotka kuitenkin sanovat toimivansa Jumalan profeettoina. Silkkaa valhetta julistavat profeetat minun nimissäni! Minä en ole heitä lähettänyt, en ole antanut heille tehtävää enkä puhunut heille. Valhenäkyjä, tyhjiä ennustuksia ja petollisia kuvitelmiaan he teille julistavat. Jer. 14:14 On syytä muistaa, että Uudessa testamentissa Jeesus varoitti vääristä profeetoista lopun aikoina. Jos joku silloin sanoo teille: Täällä on Messias, tai: Messias on tuolla, älkää uskoko. Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. Matt. 24:

20 Aina kun profeettoja on esiintynyt, niin Vanhan kuin Uudenkin testamentin aikana, on jouduttu kyselemään, kuka on oikea profeetta ja kuka väärä. Ei riittänyt, että asianomainen esiintyi Jumalan nimissä. Profeetan tuli olla Jumalan tehtävään kutsuma. Vanhan testamentin teksteissä korostetaan sitä, että oikea profeetta on sellainen, joka ei kehota kääntymään pois Jumalasta (5. Moos. 13:1 5) ja jonka profetiat toteutuvat (5. Moos. 18:20 22). Uuden testamentin aikana korostettiin, että profeetan tulee itse elää saarnaamansa sanoman mukaisesti. Ensimmäisellä vuosisadalla syntyneessä tekstissä Didakhe (Opetus) annetaan opastusta oikeiden profeettojen tunnistamiseen. Ei kuitenkaan jokainen, joka puhuu hengessä, ole profeetta, vaan se, jolla on Herran tavat. Tavoistansa siis voidaan tuntea väärä profeetta ja profeetta. Ei kukaan profeetta, joka hengessä määrää valmistamaan pöydän, itse siitä syö, jollei hän ole väärä profeetta. Jokainen profeetta, joka opettaa totuutta, on väärä profeetta, jos hän ei tee niin kuin hän opettaa. Älköön teidän keskuudessanne tuomittako ketään koeteltua ja totuudellista profeettaa, joka menettelee kirkon maallisen salaisuuden mukaisesti, mutta ei opeta toisia tekemään, mitä hän itse tekee; Jumala on hänen tuomitsijansa. Samalla tavallahan menettelivät myös vanhat profeetat. Mutta jos joku sanoo hengessä: Anna minulle rahaa tai jotain muuta, häntä älkää kuulko. Älköön kuitenkaan kukaan häntä tuomitko, jos hän käskee antamaan toisten, puutteessa olevien tähden. 11 Myös Paavali antaa asiasta hyvän ohjeen, joka on edelleen käyttökelpoinen. Hän muistuttaa, että profetoimisemme on par- 11 Didakhe, 11:8 12. Apostoliset isät,