1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB"

Transkriptio

1 Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Tapsan OH2HXP/9 ysi -HamShack Saariselällä! Ulkona 34 º C sisällä vähemmän!

2 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 5C Sivu 2 Puheenjohtajan jutut Näin talvesta tulee kevät! Aurinkoiset päivät ovat ilahduttaneet meitä; ulkolukin on ihanaa.. Kerhon HF-antenni odottaa nousua tuulenhalkojaksi ja toivottavasti jo ennen huhtikuun maanpuolustusharjoitusta jossa sitä voitaneen käyttää 50 MHz J-tikun ohella OH2ABB-yhteyksiin. Ilokseni totean (tämä on juhlapuheiden ja korkealentoisten fraasien sallittu esiintymisalue) Kerholaistemme olevan mukana myös maanpuolustusharjoituksissa jo useamman vuoden aikana. Osaamisemme on vahvuutemme. Toimimme maanpuolustusharjoituksen viestihenkilökuntana omalta osaltamme ja näin tuemme Suomen aluepuolustusta sekä hengessä että käytännön toimin. Maanpuolustus on ollut esillä Kenraali Ehrnroothin poismenon johdosta. Hänen jakamaton arvostuksensa niin sodan kuin rauhan aikana kantoi vakavan sanoman Suomalaisten mieliin: Suomi on hyvä maa. Se on puolustamisen arvoinen. Sen puolustaja on Suomen kansa. Ajat ovat hyvät ja rauhalliset. Näköpiirissämme ei ole uhkaa. Se, että olemme valmiit; harjoitamme taitojamme, ei ole kenellekään uhka! Kerhossamme elää. Olen ollut nyt 10 vuoden ajan toiminnan vetäjä ja näkyvä edusmies sekä kerholaisille, että kerhon yhdystoiminnan eri tahoille. Katsomme miten kerhon vetäjän, puheenjohtajan toimen henkilövalinta tulee antamaan kaikille kerholaisillemme entistä enemmän ja ehkä suunnanmuutosten kera. Onhan, että jokaiselle tulee aika jolloin ajatus urautuu, jähmettyykin ja toistoa alkaa olla liian kanssa. Tästä on syytä ravistautua irti; katsoa tulevaan ja ajatella kerhoa uudella tavalla. Maailma muuttuu; miksei kerhokin? Muutos ei ole itseisasia mutta me; jokainen meistä muuttuu; on selvää, että kerhokin muuttuu meidän myötä, ollakseen muutoksen ja meidän mukanamme! Kerholla on perusasiat kunnossa joista tärkein on Jäsenkunta, ihmisiä radioharrastajia joista on mukavaa kuulua omaan kerhoon ja toimia sen puitteissa saaden ja antaen sitä sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta myös käytännön tasolla jota hyvä yhteisö saman asian ympärillä voi antaa. Tältä pohjalta on hyvä ponnistaa, katsoa mitä sitten haluamme ja miten tarpeitamme voi tyydyttää. Kerhoasema OH2ABB oli erittäin tärkeä peruspalvelus ja eräällä tavalla "ominaisuus" radioharrasteen suhteen. Se on nyt saavutettu. Siitä olemme kaikki hyvin tyytyväisiä. Kerholla tulee olla suuntautuminen. Jopa sanoisin: päämäärä. Se antaa identiteettiä kerhojen keskuudessa ja luo yksilöllisen ominaisuuden kaikkien radioharrasteisten kerhojen joukossa. Mutta päämäärää ei voida "antaa", sanella joltain kapealta taholta tahi jonkin henkilön sanomana. Päämäärän takana on oltava kerhon tärkein voimavara: Jäsenistö. Mietitään siis mitä Me: Porvoon RadioHarrastajat olemme ja mitä haluamme olla. Tämä on pitkän välin henkinen tapahtuma eikä se ole yhden leiman lyömistä kerhotoiminnan pyhimmäksi. Ehkä havittelisin sen olevan vahvan identiteetin josta voimme antaa henkisiä voimavaroja sekä kerholaisille, että tahoille joiden kanssa olemme vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä. Tähän luottaen katson mielelläni miten Kerhomme vuosien tässä jatkuessa tulee asettumaan tulevaisuuteen. Näin tänä keväänä 2004 Toivoo: Eda SISÄLLYS: Puheenjohtajan jutut KEVÄTKAUDEN KERHOILTOJEN PÄIVÄMÄÄRÄT VUOTISJUHLA...3 OH2ABB ASEMAN VIHKIÄISET...3 NETTIOSOITTEIDEN MUUTOKSIA!...3 ONNITTELUT PEKALLE OH2HSZ...3 KUVALKAADI...4 JÄSENLUETTELO...7

3 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 5C Sivu KEVÄTKAUDEN KERHOILTOJEN PÄIVÄMÄÄRÄT 7.1, 21.1, 4.2, 18.2, 3.3,17.3, 31.3, 14.4, 28.4, 12.5, 27.5, Vuoden vaihteesta kerhoillat pidetään OH2ABB-kerhoasematilassa Linnankoskenkatu 36! Ajo-ohjeistus tarkemmin seuraavassa lehdessä sekä nettisivuillamme: Tarpeen mukaan ajo-ohjeita myös Porvoon ripiitterillä: OH2RUB 434,875 MHz! KOKOUSILMOITUS: SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Pidetään kerhoillan yhteydessä klo 19:00 alkaen. Esityslistalla: vuosikokousasiat, toimintakertomus, tilit ja vastuut toimintasuunnitelma ja talousarvioehdotus. Sekä henkilövalinnat. Kahvi & pullatarjoilu TERVETULOA! 10-VUOTISJUHLA Pidettiin Lämminhenkisessä tilaisuudessa lyhyen tervetuliais- ja juhlapuheen piti Kerhon puheenjohtaja Eda OH2LXB. Juhlavieraita oli lähempää, että kauempaa ja saimme tervehdykset Helsingistä Kakkosten Kerholta OH2AA Olavin OH2KFB tuomina, Liitolta (SRAL) sähköpostitse ja VHF- Communications'ilta Vesan OH1KRV tuomana oikein viirin kera! Iloisen sanallisen porinan kera nautimme juhlallista juhlakakkua a lá Sari OH2LOI/XYL ja vietimme mieltäylentävän illan kerhomme juhlan myötä! OH2ABB ASEMAN VIHKIÄISET Pidettiin Lämminhenkisessä tilaisuudessa lyhyen tervetuliais- ja vihkipuheen piti Kerhon puheenjohtaja Eda OH2LXB. Vieraita oli lähempää, että kauempaa ja saimme onnittelut Helsingistä Kakkosten Kerholta OH2AA Olavin OH2KFB tuomina, Liitolta (SRAL) sähköpostitse ja VHF- Communications'ilta Vesan OH1KRV tuomana oikein viirin kera! Iloisen sanallisen porinan kera nautimme juhlallista OH2ABB-kakkua a lá Sari OH2LOI/XYL ja vietimme mieltäylentävän illan kerhomme merkkitapauksen kunniaksi! NETTIOSOITTEIDEN MUUTOKSIA! Edellisen palveluntuottajamme Avenetin poistuttua takavasemmalle, olemme joutuneet siirtymään toisen palveluntuottajan tiloihin! Kerhon kotisivujen osoite, että Edan OH2LXB:n mailiosoite on vaihtunut. Kotisivut ovat olleet vuoden vaihteesta osoitteessa Ja Edan suora mailiosoite on ernst.ekstrom@pp.inet.fi SRAL:n kääntöpostiosoitteet oh2lxb@sral.fi, oh2eda@sral.fi kuin oh2abb@sral.fi toimivat kuten ennenkin; mailit tulevat tähän ernst.ekstrom@pp.inet.fi-osoitteeseen! Nämä tiedot on päivitetty SRAL:in tiedostoihin! ONNITTELUT PEKALLE OH2HSZ olleen 70-vuotispäivän johdosta!

4 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 5C Sivu 4 KUVALKAADI Reiskan OH2HK kunniajäsentaulun luovutus Ja Reiskan tuomat "huoneentaulut" Ilmari Jäämaasta 1NVC ja Lenna Suomisen OH1NL & W6DNG pitämästä 2 m EME-yhteydestä Kakkua kanssa! Kakkuilemassa Jari OH2JRJ, Rainer OH2KLN sekä Göran OH2HXS. Rupattelua päälle päätteeksi! Jorma OH2HED, Sakari OH2HSZ, Sari OH2LOI/XYL, Miika OH2LOI, Jari OH2JRJ, Asko OH2JMF ja Pekka OH2JJM

5 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 5C Sivu 5 TURVA2003-VIESTIHARJOITUS Toimipiste OI2ABB Pukkilan paloasemalla VIERAILULLA TYKKIVENE TURUNMAA JA TUIMA-LUOKAN OHJUSVENEILLÄ Mukana: Göran 2HXS, Erik 2BPA,,, Sakari 2HXZ, Veka 2HII, Pekka 2JJM, Kurre OH2JVS, Miika 2LOI + XYL - yhteensä 19 henkeä. JUHLA2003 BUK-"transmitter" Klippanilta etelään (WRTC2002 Gaala) OH2ABB antenneja HF + 50 MHz

6 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 5C Sivu 6 Meidän Pöytä WRTC2002-Gala Klippanilla Kulkuneuvoni Suzuki GT550J URA MHz J-antennin asennusta Allu OH2HTA, Antti, Pekka OH2JJM ja Tero OH2JJP EI OLE SISUN VOITTANUTTA, EI EDES MIIKA OH2LOI Antenniasentajat virittävät HF kuntoon! Kari OH2HXR Kurre OH2JVS selin Asko OH2JMF takana Uolevi OH2JJI ja Raimo OH2LGN OH3A-asemalla Esko OH2LB Ragni OH6LRL ja Miika OH2LOI Ommeltu vaihtoehto: lisävarusteena T-PAITA!

7 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 5C Sivu 7 KERHON YHTEYSTIEDOT oh2abb@sral.fi Linnankoskenkatu 36 sisäpiha KP20UJ + Longitudi + Latitudi GPS (?{comin'}) PJ Ernst Ekström, OH2LXB puh ja/tai MHz + OH2RUB oh2lxb@sral.fi ASKOLA OH-202 LOCaattori KP20VN Sihteeri Timo Keskinen, OH2HXP tai MHz + OH2RUB oh2hxp@sral.fi PORVOO OH-229 KYLÄ: ILOLA JÄSENLUETTELO NIMI RA-TUNNUS LA-(CB)-KUTSU KOTIPAIKKA Björklund Rainer OH2 KLN Cowboy PERNAJA Ekström Ernst OH2 LXB EDAX, 46, D46 ASKOLA Halttunen Sakari OH2 HXZ SYYLÄRI PORVOO Halttunen Tauno TANE PORVOO Hannila Ismo PUNAVILI KERKKOO Hautakangas Matti OH2 HXO PORVOO Heikkilä Markku OH2 HNV SAPELI 2 LAPINJÄRVI Henriksson Asko OH2 JMF PORVOO Huhtaniitty Pekka OH2 JJM MONNI 1 SAPELI65 ASKOLA Hytönen Kai Inkkari PORVOO Janhunen Reino OH2 HK HELSINKI Kast Veikko OH2 HII ASKOLA Keipi Miika OH2 LOI KARTANO KARHU7 SAPELI 77 ASKOLA Kekäläinen Matti OH2 NBC PORVOO Keskinen Timo OH2 HXP PORVOO Korjuslommi Troy PORVOO Koskela Jouko OH2 LYP PORVOO Kukkonen Tero OH2 JJP PORVOO Lindfors Arvo OH2 HSX SAPELI 26 PORVOO Lindqvist Teuvo OH2 AUW PORVOO Lustig Manne OH2 HXQ SAPELI 42 PORVOO Löf Pertti OH2 HZJ PORVOO Mettiäinen Kimmo OH2 JWV PORVOO Myllynen Kari OH2 HXR PORVOO Oksanen Anna-Kaisa OH2 HSY ASKOLA Oksanen Kari OH2 KU PORVOO Pehkonen Johanna OH2 GAV SIPOO Piela Toimi OH2 JRO VELAX PORVOO Ranta Uolevi OH2 JJI PERNAJA Ritari Jorma OH2 HED KAMMI PORVOO Roos Göran OH2 HXS PORVOO Rosengren Erik OH2 BPA PERNAJA Saarinen Urpo OH2 LSE 79 PORVOO Sihlman Kaarlo OH2 BIA PUKKILA Simolin Raimo OH2 LGN PORVOO Simovaara Pertti OH2 PM MÄNTSÄLÄ Soinsaari Tapio OH2 HXT PORVOO Sorvali Jari OH2 JRJ INDEX PORVOO Stenbäck Ken OH2 NMZ 118 ASKOLA Suominen Pekka OH2 HSZ PORVOO Syd Timo OH5 KIK PORVOO Söderström Kurt OH2 JVS PORVOO Tarasov Alexander OH5 GFZ KOTKA Tervakangas Mauno PORVOO Vuorenmaa Aulis OH2 HTA Allu PORVOO Vähämartti Pasi OH2 HUU 686 LAPINJÄRVI

1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 31 9. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 31 9. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 31 9. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB KERHOILTA 13.12.2001 Vasemmalta: Tane, Veka OH2HII_kädet, Asko OH2JMF, Tapsan

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 24 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 / 2000

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 24 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 / 2000 Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 24 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 / 2000 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 1-2000/ rev.1 Sivu 2 Puheenjohtajan

Lisätiedot

4 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

4 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 29 8. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 / JOHANNA OH2GAV/P workkii 74 m asl! Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 5 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 5 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 40 10. vsk. 19.11.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 5 / Puheenjohtajan jutut Oikein juhlallista teille kaikille hyvät kerholaiset!

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 28 8. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 3-2001 Sivu 2 Puheenjohtajan

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 4-2003 Sivu 2

Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 4-2003 Sivu 2 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 4-2003 Sivu 2 Puheenjohtajan jutut Niin, tässä on nyt päästy ihan mukavasti ensimmäiset kymmenen toimintavuotta. Saas kattoo, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tulevaisuuden

Lisätiedot

2 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 42 11. vsk. 6.8.2004 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

2 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 42 11. vsk. 6.8.2004 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 42 11. vsk. 6.8.2004 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 / Raimon OH2LGN liitindemo + Miikan OH2LOI perhe + Erikin OH2BPA OHA-1750

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 62 20. vsk. 7.3.2014 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / 2014 EDAN PALSTA Olen hoitanut kerhoasioita parisenkymmentä vuotta. Olen

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 46 13. vsk. 26.4.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 46 13. vsk. 26.4.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 46 13. vsk. 26.4.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry on lupautunut järjestämään Suomen Radioamatööriliiton

Lisätiedot

2 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 45 12. vsk. 17.3.2005 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB. Kerholla kokoonnutaan!

2 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 45 12. vsk. 17.3.2005 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB. Kerholla kokoonnutaan! Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 45 12. vsk. 17.3.2005 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 / Kerholla kokoonnutaan! Kerhoillassa 2.3.2005 "löytyivät" seuraavat henkilöt:

Lisätiedot

3 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

3 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro vsk Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 23 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / Radioamatööripariskunnan tyyppikuva? Alexandra 2000 Porvoon RadioHarrastajat

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 36 10. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 36 10. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 36 10. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 1-2003 Sivu 2 Puheenjohtajan

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 26 6. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / 2001

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 26 6. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / 2001 Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 26 6. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / 2001 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 1-2001 Sivu 2 Puheenjohtajan

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 38 10. vsk. 29.4.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / Herra maataso

Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 38 10. vsk. 29.4.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / Herra maataso Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 38 10. vsk. 29.4.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / Herra maataso Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 3-2003 Sivu 2

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 50 15. vsk. 29.2.2008 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 50 15. vsk. 29.2.2008 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 50 15. vsk. 29.2.2008 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / PENTAX TNX FER OM TIMI; TFRL SISÄLLYS: 2008 kevätkauden kerhoiltojen

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 34 9. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 34 9. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 34 9. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 4 / Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 4-2002 Sivu 2 Puheenjohtajan

Lisätiedot

1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 44 12. vsk. 11.1.2005 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB. Puheenjohtajan mietteitä

1 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 44 12. vsk. 11.1.2005 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB. Puheenjohtajan mietteitä Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 44 12. vsk. 11.1.2005 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 1 / Puheenjohtajan mietteitä Pitkästä aikaa taas saamme oman kerholehtemme

Lisätiedot

2 / 2000. Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 22 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

2 / 2000. Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 22 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry. kerholehti, Nro 22 5. vsk. 18.2.2003 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 / 2000 Ernst Ekström 1970 Porvoon RadioHarrastajat ry. Kerholehti 1-2000/

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 47 13. vsk. 26.4.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 /

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 47 13. vsk. 26.4.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 / Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 47 13. vsk. 26.4.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 / Porvoon RadioHarrastajat Ry on lupautunut järjestämään Suomen Radioamatööriliiton

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 60 19. vsk. 6.6.2013 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 60 19. vsk. 6.6.2013 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB Porvoon RadioHarrastajat Ry Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 60 19. vsk. 6.6.2013 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 2 / 2013 SISÄLLYS: 2013 syyskauden kerhoiltojen päivämäärät: 2 JÄSENMAKSU

Lisätiedot

1 / 2011. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 56 18. vsk. 31/5/2011 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB SISÄLLYS:

1 / 2011. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 56 18. vsk. 31/5/2011 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB SISÄLLYS: Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 56 8. vsk. 3/5/20 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB / 20 SISÄLLYS: 20 kevä tka ud en ker hoilt oje n p äivämäär ät...2 V UOS IKOKOUS...2

Lisätiedot

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti 3 / TERVETULOA PORVOOSEEN SRAL 2006 SYYS

Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti 3 / TERVETULOA PORVOOSEEN SRAL 2006 SYYS Porvoon RadioHarrastajat Ry. Porvoon RadioHarrastajat Ry.n kerholehti Nro 48 13. vsk. 2.12.2006 Toimittaja: Ernst Ekström OH2LXB 3 / TERVETULOA PORVOOSEEN SRAL 2006 SYYS tilaisuuteen Porvoon RadioHarrastajien

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 13.6.2015 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 170 NUORET ALLE 15 V. 1. SIMO TORNACK KLAUKKALAN KALASTUSKERHO 750 NUORET ALLE 19 V.

Lisätiedot

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA 1.9.2018 NUORET ALLE 12 V 1. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 710 2. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 335 NUORET ALLE 15 V. 1. OSKARI USMAS

Lisätiedot

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet

14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 14. - 15.3.1970 Lohja, Voimailijat / Seinäjoki, Paini-Miehet 1. Soini Kauppinen Suolahden Urho 2. Matti Laitinen Viipurin Voimailijat 3. Jaakko Piutunen Varkauden Urheilijat 1. Reino Salimäki Seinäjoen

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 29.6.2019 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 170 NUORET ALLE 15 V. 1. JERE KASTE NUMMI-PUSULAN KALASEURA 1 745 2. OSKARI URMAS

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os.

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 6.-7.11.1971, Kankaanpää ja Lappeenranta (KankU ja LrTU), 83 os. 1. Kari Toivonen Helsingin Tarmo 2. Kari Keskinen Tampereen Voimailijat 3. Pekka Laakso Rauman Voimailijat

Lisätiedot

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI

PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI PM-RANNALTAONKIMESTARUUSKILPAILUN TULOKSET KYLÄSAARI 18.6.2017 NUORET ALLE 12 V 1. LAURI ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 255 2. ANNA ÅMAN NUMMI-PUSULAN KALASEURA 80 NUORET ALLE 15 V. 1. MIRO VALTANEN NUMMI-PUSULAN

Lisätiedot

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu

19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 19. - 20.3.1960, VAASA, Voima-Veikot / KARHULA, Hallan Visa ja Sunilan Sisu 62 kg 67 kg 73 kg 79 kg + 1. Heikki Hakola Lapuan Virkiä 2. Lauri Prusti Veitsiluodon Vastus 3. Raimo Sjöblom Teuvan Rivakka

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Kuortane ja Valkeakoski Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 14.-15.10.1961, Sunila-Halla ja Teuva 1. Vesa Haarala Ylivieskan Kuula 2. Ensio Kuismanen Sunilan Sisu 3. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 1. Pekka Alanen Lappajärven

Lisätiedot

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat

14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 14. - 16.3.1980, HELSINKI, Viipurin Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Reijo Luokkanen Tampereen Painiseura 3. Jukka-Pekka Tanner Tampereen Painiseura 1. Taisto Halonen Lapin Veikot 2.

Lisätiedot

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk.

Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulokset Länsi-Suomen mestaruuskilpailu Kurikka La 22.7.2017 Metsästys trap Sukunimi Etunimi Piiri Sarja Alkuk Lopp uk. Tulos 1 Rauma Sami Po M 23 21 44 2 Hietamäki Eero Sa M 23 20 43 3 Virtanen Mikko

Lisätiedot

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet

6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 6. - 7.11.1965, KOTKA, Paini-Miehet 1. Reino Salimäki Kuortaneen Kunto 2. Veikko Järvelä TUL / Haukiputaan Heitto 3. Kaarlo Nykänen TUL / Koiton Riento 1. Raimo Taskinen TUL / Kemin Into 2. Jorma Virolainen

Lisätiedot

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet

12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 12.-13.11.1960 Kuortane, Kunto / Kotka, Paini-Miehet 1. Jussi Hakola Vaasan Voima-Veikot 2. Kalervo Jutila Lapuan Virkiä 3. Kaino Laitila Nokian Urheilijat 1. Pentti Koskela Helsingin Paini-Miehet 2. Väinö

Lisätiedot

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

SM Pystykorva H Sarja Tulokset Sarja H SM Pystykorva H Sarja Tulokset 5.9.2009 1 Alik. Nylund Jussi E-Häm Res.p. 261 2 Thm Hakomäki Jaakko E-Pohj Res.p. 250 3 Korp. Maijala Simo P-Pohj Res.p. 250 4 Jääk. Kääriäinen Pekka P-Pohj Res.p.

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975. oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun

10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975. oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun 10. VUOSIKOKOUS 6. 2. 1975 oil koonnut paikalle Nuorisctalolle 22 jasenta,kokonaisjasenmaarun ollessa 54.Kerhon uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tapani 2BMV,varapuheenjohtajana jatkaa Onni 2ET, sihteerina

Lisätiedot

Testi Testi Testi

Testi Testi Testi Testi 20 13.1.1990 Pentti Hiirijoki 48:48:00 11 Juha Haapamäki 41:19:00 11 Timo Santamäki 42:12:00 11 Pasi Ulven 48:55:00 11 Toivo Paunuvuori 35:57:00 7 Taisto Haapamäki 31:08:00 7 Juhani Ketamo 33:27:00

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Tampere, Voimailijat

Tampere, Voimailijat 18. - 19.1.1975 Tampere, Voimailijat 1. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu 2. Tapio Savola Lappajärven Veikot 3. Kalle Vuorenmaa Lapuan Virkiä 1. Harri Uusimäki Lappajärven Veikot 2. Raimo Hilden Heinolan

Lisätiedot

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki

Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 27.-28.1.1962, Myllykoski ja Ilmajoki Juniorien kr.room.painin SM-kilpailut, 21.-22.1.1961, Sodankylä ja Tainionkoski 1. Tom Rutqvist Kouvolan Painijat 2. Veli Haarala Ylivieskan Kuula 3. Taisto Aikio Lapin Veikot 1. Väinö Rantala Lapuan Virkiä

Lisätiedot

Mustaruuti SM-kilpailut 2015 Sipoo

Mustaruuti SM-kilpailut 2015 Sipoo Mustaruuti SM-kilpailut 2015 Sipoo Kilpailut ammutaan lauantaina ja sunnuntaina. (Perjantaita ei tarvinnut ottaa käyttöön). Seuraavia lajeja ei ammuta. (Ilmoittautuneita ei ollut tarpeeksi). - 92 Remington

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL

SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset Kajaani. RK sarja H YL 1 SRTL:n ampumamestaruuskilpailuiden lopputulokset 20.-21.08.2011 Kajaani. RK 10+10 sarja H YL Yhdistys Tulos 1 Tulos 2 Yht Huom 1. Jari Pihlainen Pohjois-Savon RT 94 97 191 12x10,7x9,1x8 2. Hannu Eskeli

Lisätiedot

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet!

Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! VIESTIKILTOJEN LIITTO R.Y. Hallitus KUTSU Riihimäki 21.10.2018 Arvoisat kiltasisaret ja- veljet! Viestikiltojen Liiton sääntömääräinen syyskokous järjestetään lauantaina 17.11.2018 klo 13.00 alkaen Kouvolan

Lisätiedot

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta

Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Tulokset SRTL 2013 VEKARANJÄRVI Lopputulokset Yleinensarja RK Ammunta 2 x 10 laukausta Nimi Yhdistys Tulos 10:t napa 9:t 1. Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT 191 12 2 7 2. Pöllänen Janne Sastamalan RT 188

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2013. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2013 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Sähkönkäyttö talviaikana Talvisäilytys ja pukkiaitaus Talvisäilytysmaksut

Lisätiedot

Teuva, Rivakka

Teuva, Rivakka 23. - 24.11.1985 Teuva, Rivakka 1. Marko Kiikeri Ilmajoen Kisailijat 2. Michael Lyyski Laihian Liitto-Urheilijat 3. Mika Heikkonen Riihimäen Voima-Veljet 2. Hannu Härkänen Ylä-Tikkurilan Kipinä 3. Seppo

Lisätiedot

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m

SVA:n MESTARUUSKILPAILUT, 300m HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 22. - 23.05.2015 10:51:05 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaisa Nieminen LeA 94 98 97 289 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M45 1. Tero Lahti HAS 99 97 97 293 300m Kivääri

Lisätiedot

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50

SVA-Ruuti Aitovuori, Tampere Vapaapistooli, sarja Y Pertti Sinkko KAS Vapaapistooli, sarja Y50 Aitovuori, Tampere 10. - 20:02:41 Vapaapistooli, sarja Y45 1. Pertti Sinkko KAS 74 70 86 75 305 Vapaapistooli, sarja Y50 1. Simo Saarenmaa RSA 90 93 86 87 356 2. Veikko Alanko HlAS 88 85 88 88 349 3. Reijo

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2

Sarja. Sija Arvo Nimi Piiri Yhteensä Sarja1 Sarja2 H H 1 Kapt Pajala Heikki Et-Poh 257 120 137 2 Alik Nylund Jussi Et-Häme 250 122 128 3 Korp Maijala Simo Po-Poh Res 250 127 123 4 Jääk Kääriäinen Pekka Po-Poh 249 125 124 5 Psjääk Korhonen Markku Et-Karjala

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016

RHY:n kilpailu - Tuloskooste 31.01.2016 RHY:n kilpailu JUUKA, 15.03.2014 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 50v Nimi Nro Seura Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Nousiainen Jarno 101 Petrovaaran Metsästysseura 288 (24:09) 244 (-5m/-23m)

Lisätiedot

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4

Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki. Otsikko Sivu. 20 Kokouksen avaaminen ja esityslistan hyväksyminen 4 UUDENMAAN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2012 1 Uudenmaan kuntajohtajakokous AIKA 25.09.2012 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liiton toimisto, Esterinportti 2 B Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 20 Kokouksen

Lisätiedot

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo

Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, , Sunila ja Nurmo Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 15.-16.10.1966, Sunila ja Nurmo 1. Ilmari Huhtala Lapuan Virkiä 2. Jorma Kujanne Tampereen Painimiehet 3. Matti Huhtala Lapuan Virkiä 1. Eino Juusela Nurmon Jymy 2.

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M 1 Sami Heikkilä M PH 96 98 194 10 2 Lauri Seppälä M Po 96 98 194 5 3 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 97 94 191 4 Vesa Saviahde M PH 96 94 190 5 Kari Äikäs M KS

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Veikon toimituskunnat 1935-1975

Veikon toimituskunnat 1935-1975 Veikon toimituskunnat 1935-1975 1935-1936 Esko R. Joki Opettajamatrikkeli Veikko Itkonen 3330 Harri Wendelin 3319 Erkki Kario 3530 Eino Salmi 3283 Ola Österholm 3557 Kauko Pennanen 3347 Ukko Saraste 3473

Lisätiedot

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj.

ERÄ I. 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo H60 Et-Pohj. ERÄ I 1 Korp. Haukkala Markku H Et-Poh. 2 Yliltn. Konttinen Heimo H50 Poh-Savo 3 Kapt. Pajala Heikki H50 Et-Pohj 4 Alik. Lindroos Reijo H60 Et-Pohj 5 Alik. Iso-Oja Antti H60 Et-Pohj. 6 Maj. Raitila Jarmo

Lisätiedot

SM 300, IKÄKAUSISARJAT

SM 300, IKÄKAUSISARJAT HOLLOLA, HÄLVÄLÄ 12. - 21:17:42 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja M50 1. Matti Viljakainen SäSA 98 99 99 296 2. Tapio Kajan KAMS 99 97 98 294 3. Jukka Nieminen LeA 93 100 98 291 12x 4. Jari Lehtinen KSA

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset

RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset RKL:n Hiihto-mestari 2013 haastehiihdon tulokset Etunimi Sukunimi Yhdistys kilometrit Hannu Lahti Tampere 3360 Sakari Ukonmaanaho Oulu 3120 Martti Pulkkinen Pohjois-Kymi 2755 Arto Virtanen Turku 2400 Ari

Lisätiedot

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa RHY:n hirvenhiihtokisa Juuka, 05.03.2016 Yksilökilpailut Kilpasarja Miehet alle 1. Nousiainen Jarno 102 Petrovaaran Metsästysseura 2. Hirvonen Jarkko 101 Vaikkojoen Erä 3. Räisänen Heikki (epäv.) 103 Piiri

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Etelä-Suomen Am -18 ruuti, Hyvinkään ampumarata,

Etelä-Suomen Am -18 ruuti, Hyvinkään ampumarata, Etelä-Suomen Am -18 ruuti, Hyvinkään ampumarata, 01. - 02.09.2018 50m Pistooli sarja M 1. Rauno Hartikainen HVA 90 79 88 87 84 92 520 2. Kristian Saarikorpi HVA 81 78 85 90 76 90 500 3. Aleksi Pirttimäki

Lisätiedot

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I

PYSTYKORVAN SM 2014 ERÄ I ERÄ I 1 Alik. Laitinen Kari H K-S Res.piirit 2 Ylik. Hänninen Vesa H50 K-S Res.piirit 3 Kers. Piippanen Hannu H50 K-S Res.piirit 4 Korp. Yli-Ketola Jukka H Et-Pohj 5 Ylik. Keskinen Veli-Matti H50 Et-Pohj

Lisätiedot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot

Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot Eläkeliiton SM Ikaalinen 2016 Eräluettelot METSÄSTYSHIRVI Erä 1 klo 1030 Sarja M60/50 1. Vahala Matti M50 Kymenlaakso 2. Väistö Martti Pohjois-Karjala 3. Havukainen Pekka Pohjois-Karjala 4. Hollmen Ilkka

Lisätiedot

400m Sarja Tulos Nimi Päivämäärä Paikka N ,02 Pinja Söyrilä Helsinki N ,64 Tuija Helander 2005 London, Kanada

400m Sarja Tulos Nimi Päivämäärä Paikka N ,02 Pinja Söyrilä Helsinki N ,64 Tuija Helander 2005 London, Kanada Elinsiirtourheilun SE:t / yleisurheilu / naiset Päivitetty: 11.5.2018 PS 60m Sarja Tulos Tuuli Nimi Päivämäärä Paikka N 30-39 9.34 (i) Pinja Söyrilä 20.1.2018 Pajulahti N 40-49 8.47 (i) Tuija Helander

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 1(20) TK1 Rantala 614-407-12-10 Rantala Kynsijärvi Jari Vesa Rainer Kynsijärvi Jaakko Matti Metsä MeL 21,6 4 86 86 TK2 Kunnari 614-407-12-17 Kunnari Kynsijärvi Ossi Henrik Metsä MeL 13,4 4 54 54 TK3 Keskitalo

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m Hollola, Hälvälä 21.05.2016 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja N45 1. Hanna-Kaija Nieminen LeA 92 98 94 97 381 SVAE 300M Kivääri, 40 ls, makuu, sarja M50 1. Hannu Yläoutinen KuusA 94 98 97 96 385 SVAE 2.

Lisätiedot

ikäkausisarjat ja Y20

ikäkausisarjat ja Y20 Hollola, Hälvälä 13. - 17:47:30 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja Y50 1. Matti Viljakainen SäSA 98 97 100 295 2. Jukka Salonen KSA 95 99 98 292 8x 3. Jarmo Järvelä KuusA 96 99 97 292 7x 4. Tapio Kajan KAMS

Lisätiedot

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S

SM-RAUTUPILKKI 2011 TUULISPÄÄJÄRVI 16.04.2011 Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S Järjestäjä Ivalon Erämiehet ja TEM S MIEHET SIJA NIMI TULOS(g) 1 Tuovinen Aki 3178 2 Karppinen Eino 2705 3 Känsälä Heikki 2303 4 Olkkola Elmo 2250 5 Heinonen Jaakko 1407 6 Heikkinen Jari 1317 7 Marjanen

Lisätiedot

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.)

Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.) Lohjan Keilailuliitto ry Tuloksia lisätty viimeksi 01.06.2017 Liiton mestaruus yleinen 2017, 6 sarjaa am (08.05.2017-01.06.2017) Valvoja:Riitta Salin LUOKKA M-D Nimi Seura Liitto Tulos (tas) (x) (viim.s.)

Lisätiedot

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m lajit

SVA:n Mestaruuskilpailut, 300m lajit Hollola, Hälvälä 23. - 24.07.2010 300m Kivääri 30 ls, makuu, sarja Y45 1. Juha Haavisto SySi 98 97 99 294 11 x 2. Veli-Matti Mukari HAS 98 96 93 287 5 x 3. Arto Tiihonen SySi 93 97 94 284 6 x 300m Kivääri

Lisätiedot

"N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC)

N O P E U S L U O K I T U S (HISTORIC) 170305 "N O P E U S L U O K I T U S" (HISTORIC) 1 Joonas Lindroos 68 Ismo Juottonen 2 Janne Kanerva 69 Vilppu Linjama 3 Juha Laaksonen 70 Petri Söyring 4 Janne Lindberg 71 Pekka Päivinen 5 Erkki Ala-Varvi

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit

SVA mestaruuskilpailut, pistoolilajit Tampere 15. - 17.06.2012 16:43:24 Vapaapistooli, sarja N45 1. Helena Peltoniemi IU 74 91 83 85 333 Vapaapistooli, sarja N60 1. Leila Semi HVA 76 78 77 74 305 Vapaapistooli, sarja N65 1. Sirkka Ylistö MuurY

Lisätiedot

, HELSINKI, Jyry

, HELSINKI, Jyry 14. - 16.2.1975, HELSINKI, Jyry 1. Raimo Hirvonen Helsingin Paini-Miehet 3. Raimo Rasinkangas Lapin Kaira 1. Kari Toivonen Viipurin Voimailijat 2. Martti Pykäläinen Outokummun Vesa 3. Kari Väliaho Muhoksen

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

SHAKIN RITARIT (kisa I/III)

SHAKIN RITARIT (kisa I/III) Pikashakin puolimaraton Tampere, TammerShakki 9.5.2013 SHAKIN RITARIT (kisa I/III) ALKUERÄRYHMÄ 1 keskivahvuus 1963 1 Pohjala Henri VammSK 2508 2 Valli Frans Velhot 2310 3 Tuominen Risto TuTS 2292 4 Salopää

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi

Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi Kansalliset 25 ja 125 tikkakilpailut Hämeenlinna, Lammi 17.2.2019 päivitetty 17.9.2019 klo 19.40 25 tikkaa MM 1. Järvinen Tarmo JST 39 46 40 39 44 208 2. Lehtonen Seppo JST 39 41 42 42 43 207 3. Tammi

Lisätiedot

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA

ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA ETELÄ POHJANMAAN LÄMPÖ-, VESI- JA ILMANVAIHTOTEKNISEN YHDISTYKSEN HISTORIIKKI 50-VUOTISEN TOIMINNAN AIKANA Suomessa LVI yhdistystoiminta alkoi Helsingissä jo 1930 luvulla, jolloin oli perustettu Lämpö-

Lisätiedot

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ

Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ Sportrap cup 2017 tulosyhteenveto Sija Nimi Seura Sarja SMY Nosa Pori YHTEENSÄ 1 Mäki-Hokkonen Jussi SA A 94 85 86 265 2 Rantonen Tero OMAS A 95 76 91 262 3 Heinonen Harri SSG A 90 79 84 253 4 Björkqvist

Lisätiedot