Muuttuva saunakulttuuri. 4-5 Rakentaminen odottaa valtion päätöksiä Asuntosäätiön asiakas- ja tiedotuslehti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Muuttuva saunakulttuuri. 4-5 Rakentaminen odottaa valtion päätöksiä 12-13 6-11. Asuntosäätiön asiakas- ja tiedotuslehti 1 2013"

Transkriptio

1 Kotimaisema Asuntosäätiön asiakas- ja tiedotuslehti Muuttuva saunakulttuuri Rakentaminen odottaa valtion päätöksiä Tontti meren ja golfin ääreltä 15 Pidä oma sauna siistinä Kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista on kohta huutava pula. s. 4-5

2 Pääkirjoitus Toivon valtiolta pikaisia toimia edullisten vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotannon vauhdittamiseksi. Toimitusjohtaja Esa Kankainen s. 4-5 Hitaammin inhimillisemmin Kotoilu on päivän sana. Trendikotoilijat tekevät sitä, mitä on periaatteessa aina tehty: säilötty, valmistettu kotiruokaa, kudottu sukkaa, värkätty himmeleitä ja mitä kaikkea. Kodista pyritään luomaan viihtyisä pesä, jossa on mukava puuhastella. Ja vaikka ei itse jaksaisikaan aina, voi asettua mukavasti television ääreen katsomaan, kun muut tekee. Mutta miksi kotoilu on Suomessa näin in juuri nyt? Syytä voi hakea nopeasta kansainvälistymisestä tai vaikka talouslaman varjosta. Kun maailmanmeno tuntuu hallitsemattomalta ja ennakoimattomalta, koti on se turvallisin paikka. Kotoilu eli homing on maailmanlaajuinen trendi. Kotoiluun tarvitaan koti. Kohtuuhintaisista mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan kodeista on puute. Näkemyksiä tästä asiasta löydät tuonnempana Kotimaisemasta. Kotoilu on arjen luksusta. Siihen luksukseen on suomalaisessa kulttuuriperinnössä kuulunut lähtemättömästi sauna. Sillä on tärkeä paikka niin suomalaisten arjessa kuin tärkeimmissä juhlissakin. Saunan ja saunomisen ympärille on ajan saatossa kehittynyt rikas kansanperinne, joka on muotoutunut vuorovaikutuksessa käytännön tarpeiden, maailmankuvan ja ekologisen ympäristön kanssa. Kulttuuriperintö uusiutuu jatkuvasti, mutta samalla se muodostaa elävän yhteyden kaukaiseen menneisyyteemme ja on jo pitkään ollut keskeinen osa suomalaista kulttuuri-identiteettiä. Kannattaa pysähtyä tarkemminkin asiaa mietiskelemään. Kaiken tämän takaa löytyy siis hidastamisen, ekologisuuden ja kestävän kehityksen kaltaisia megatrendejä. Jostain sattui silmiini ajatus, jossa kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin haaste tiivistettiin sanoihin: hitaammin, lähemmäs, vähemmän, paremmin, kauniimmin. Elämäntavan kohtuullisuuden pohtiminen palautuu lopulta kysymykseen millaista on hyvä elämä. Asuntosäätiön tavoitteena on tarjota hyviä puitteita hyvälle elämälle. Suomi on saunojen maa. Mutta onko saunakulttuuri muuttumassa? Raimo Pasanen on aloittelemassa omakotitalon rakentamista upeisiin maisemiin. Tässä lehdessä Asuntotuotanto on romahtanut Pääkaupunkiseudulla kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotanto on jäi kauaksi tavoitteista viime vuonna eikä helpotusta näy tänäkään vuonna. Sauna ei enää ole pakollinen Pienissä kerrostalo-asunnoissa monet asukkaat vaihtaisivat saunan mielellään vaatehuoneeksi ja ottaisivat tasokkaan talo- tai kerrossaunan. Kiinnostaako golf ja upea luonto? Raimo Pasanen hankki Asuntosäätiöltä tontin Pickalasta, golfin, meren, monien harrastusten ja upean luonnon ääreltä. Päätoimittaja Ritva Bergström Ajankohtaista Oma sauna on mukava, mutta sen kunnossapitoon kannattaa kiinnittää huomiota. KUSTANTAJA Asuntosäätiö, Tuulikuja 2, ESPOO, p. (09) , Päätoimittaja Ritva Bergström Toimituskunta Helena Hiila, Henri Holmberg, Esa Kankainen, Eija Lopmeri, Raija Mäkinen, Päivi Tulokas, Timo Kivioja ja Kari Toiviainen TUOTANTO TK mediatalo Oy, p , Toimitus Tom Kalima, Timo Kivioja Valokuvat Saara Vuorjoki ja Mikko Käkelä Kannen kuva Rodeo/Petri Jauhiainen Piirrokset Juha Hellström Painopaikka Edita Prima, Helsinki Painosmäärä kpl Stand up koomikko Risto K. Järvinen viihdytti Valimomestarin harjakaisissa. Harjakaiset. Helsingin Valimomestari on noussut harjakorkeuteen Pitäjänmäellä. Uusia koteja. Asuntosäätiöltä valmistuu koko ajan uusi koteja. Katso, löydätkö omasi. Kotimaisema

3 Kuva Mikko Käkelä Kohtuuhintaista asuntotuotantoa kaivataan lisää Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen toivoo asuntorakentamisen alalle saatavan uusia ratkaisuja hallituksen tulevassa puolenvälin tarkastelussa. Rakentamista pitää kuitenkin tarkastella myös laajemmalla perspektiivillä. Asuntoministeri on pitkään valitellut sitä, että rakennuttajilta puuttuu tahtotila, eikä kohtuuhintaisten asuntojen rakentaminen kiinnosta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Etenkin pienemmillä rakennuttajilla olisi halu, mutta tällä hetkellä noudatettava tukipolitiikka ei sitä mahdollista. Asuntorakentamisen tilanne oli viime vuonna vaikea. Tavoitteena oli käynnistää vuokra-asunnon ja erityisryhmien asunnon tuotanto. Tavoitteesta jäätiin rajusti. Vain erityisryhmien asunnoissa tavoite ylittyi. Vuokra-asuntoja käynnistyi 1 240, joista vain reilu 300 oli pääkaupunkiseudulla, missä tilanne on kuitenkin kaikkein pahin. Tilanne ei näytä yhtään paremmalta käynnistyneen vuoden osalta. Tavoite on sama uutta vuokra-asuntoa, mutta hankkeita on vain reilut 1 300, joista pääkaupunkiseudulle on tulossa vajaat 600. Viime vuonna sentään asumisoikeusasuntoja käynnistyi Uusien varausten määrä on vähäinen, vaikka se on asumisvaihtoehtona osoittautunut erittäin toimivaksi ja ihmisiä kiinnostavaksi vaihtoehdoksi omistusasumisen ja vuokra-asumisen välimuotona. Asumisoikeusasunnot pitäisikin ehdottomasti säilyttää vuokra-asumisen rinnalla. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, ettei asumista kaupungeissa pitäisi kehittää niin, että syntyy alueita joilla on pelkästään kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Pienillä toimijoilla olisi tahtoa rakentamiseen. Julkisuudessa on valiteltu, että rakennuttajilta puuttuu tahtotila, eikä kohtuuhintaisten asuntojen rakentaminen kiinnosta. Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Etenkin Asuntosäätiön kaltaisilla pienemmillä toimijoilla olisi kyllä halu rakentamiseen, mutta tällä hetkellä noudatettava tukipolitiikka ei sitä mahdollista. Taloudelliset resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Suuret taas eivät siihen ryhdy, koska rajoitukset sitovat liikaa. Meille pienemmille kynnyskysymyksenä on omarahoitusosuuden vaatimus. Nykyisen menettelyn mukaan omaa rahaa pitää olla 10 prosenttia ja valtion tukemaa lainaa on 90 prosenttia. Se tarkoittaa, että esimerkiksi viiden miljoonan hankkeessa omaa rahaa pitää olla euroa. Näin suurten summien hankkiminen rajoittaa hankkeiden lukumäärää. Suuremmille ongelmana ovat ennen muuta pitkät rajoitusajat. Nyt rajoitusaika on 40 vuotta, jolloin pankitkaan eivät noteeraa asuntoa vakuusarvoina. Rajoitusaikojen puolittaminen olisi varmasti kaikille toimijoille tervetullut ratkaisu. Kruunuasunnot eivät tuo nopeaa ratkaisua. Rajoitusaikojen lyhentäminen ei kuitenkaan ratkaise pienempien yhtiöiden rahoitusongelmaa. Siihen auttaisivat paremmin ministeriön esille tuomat valtion täytetakaus omarahoitusosuuden 10 prosentille ja käynnistysavustusten ottaminen uudelleen käyttöön. On myös puhuttu valtion omasta Kruunuasunnot-yhtiöstä. Se ei kuiten- Meillä olisi lähiaikoina mahdollisuuksia käynnistää muutaman sadan asumisoikeusasunnon tuotanto. Tätä tukee myös se, että kaikille nyt käynnissä oleville kohteille on jo ottajat. Lisää siis tarvitaan etenkin, kun pankit ovat kiristäneet omistusasuntojen lainaehtoja. kaan toisi nopeaa apua tilanteeseen, koska Kruunuasunnoilla ei esimerkiksi ole omaa tonttivarantoa eikä henkilöresursseja. Jos tontit järjestettäisiin kaavoituksen kautta, siihen menisi ainakin kaksi vuotta. Lisäksi valtion mahdolliset subventiot vääristäisivät rajusti koko rakentamisen alaa ja kilpailua. Nopeaa ratkaisua etsittäessä kannattaa kuitenkin muistaa, että tarjolla on Asuntosäätiön ohella useita sellaisia toimijoita, jotka ovat valmiita käynnistämään tuotantoa, jos se vain olisi mahdollista. Lisäksi välimallin käyttöönottoa kannattaisi harkita uudelleen. Sen avulla saatiin vuosina hankkeita nopeasti käyntiin ja malli toi asuntomarkkinoille myös lisää sekä vuokra-asuntototeuttajia että pääomia. Näitä kaikkia vaihtoehtoja pohditaan hallituksen maaliskuun kehysriihessä. Toivottavasti uusia ratkaisuja löydetään, koska uusia vuokra- ja asumisoikeusasuntoja tarvitaan nopeasti lisää. Asuntosäätiö vuonna Toiveenamme on myös asumisoikeusasuntojen pitäminen jatkuvasti mukana hallituksen ohjelmassa siinä muodossa, missä ne alkuperäiseen hallitusohjelmaan alun perin kirjattiin. Meillä olisi esimerkiksi lähiaikoina mahdollisuuksia käynnistää muutaman sadan asumisoikeusasunnon tuotanto. Tiedän muillakin yhtiöillä olevan vastaavanlaisia valmiuksia. Tätä tukee myös se, että kaikille nyt käynnissä oleville kohteille on jo ottajat. Lisää siis tarvitaan etenkin, kun pankit ovat kiristäneet omistusasuntojen lainaehtoja. Odotamme, että valtion tukemaan asuntorakentamiseen tulisi vihdoin selkeitä päätöksiä. Niitä odotellessa näyttää siltä, että Asuntosäätiön tavoite on rakennuttaa noin 400 uutta asuntoa vuoden 2013 aikana. Puolet tästä olisi asumisoikeusasuntoja, sata vuokra-asuntoa ja sata vapaan rahan omistusasuntoa. Isossa roolissa meillä on myös kaksi alueellista kehityshanketta. Tapiolan Tuuliniityn puurakennuskohde, jossa ideakilpailun ehdotukset on juuri saatu sekä Jätkäsaaressa sijaitseva palvelurakentamisen hanke, jossa on mukana meidän lisäksemme HOAS ja S-asunnot. Toimitusjohtaja Esa Kankainen Asuntosäätiö 4 Kotimaisema Kotimaisema

4 Teksti Tom Kalima Kuvat Saara Vuorjoki ja Rodeo/Petri Jauhiainen Saunojen Suomi Saunojen alkuperästä on kiistelty eikä sen suomalasista juurista enää ole varmuutta. Tosiasia kuitenkin lienee, että missään muualla siihen ei suhtauduta yhtä suurella tunteella kuin Suomessa. Ennen se oli osa välttämätöntä puhtautta, mutta modernissa kaupunkiasumisessa sillä on ollut myös statussymbolin asema. Mökkisaunojen jäljittelemätöntä suomalaista tunnelmaa ei pysty saavuttamaan pienissä asuntosaunoissa. 6 Kotimaisema Kotimaisema

5 Vaikka tutkimukset kuinka osoittaisivat, että saunan alkuperämaa ei välttämättä ole Suomi ja että se on mahdollisesti peräisin jostain Bysantista, suomalaiset ovat sen omineet ja saunomiseen suhtaudutaan suurella tunteella. Se ei ole peseytymistä, vaan pikemminkin jonkinlainen rituaali. Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla romaanitrilogia alkaa sanoilla Alussa olivat suo, kuokka ja Jussi. Paljon ei siis miehellä ollut, mutta mitä hän tekikään, kun oli peltonsa raivannut? Hän rakensi ensimmäiseksi saunan ja vasta sitten talon. Vastaavanlaisia esimerkkejä on suomalaisessa kirjallisuudessa runsaasti, joten sauna kuuluu kiistatta suomalaiseen kulttuuriin. Edelleenkin tämä saunojen rooli on Suomessa niin vahva, että kunnat, esimerkiksi Helsinki ja Espoo noudattavat rakennuslupien määräyksissä sellaista menettelyä, että jokaista 20 saunatonta asuntoa kohden on oltava yksi talosauna. Eli, jos talossa on 35 asuntoa, joissa ei omaa saunaa ole, talosaunoja on oltava kaksi. Samaa ohjeistoa noudattaa ARA valtion lainoittamissa kohteissa, joten käytännössä Suomessa ei voida rakentaa asuintaloja joissa ei saunomista ole otettu huomioon, sanoo Asuntosäätiön rakennuttajapäällikkö Eija Lopmeri. Vastaavaa menettelyä ei varmasti ole missään muualla maailmassa. Olkoon siis saunan alkuperä missä tahansa, mutta Suomi on sen kehto ollut pitkään ja on sitä edelleenkin. Ei omaa saunaa joka huoneistoon. Eija Lopmeren mukaan tällä hetkellä vaikuttaa kuitenkin siltä, että kerrostalohuoneistossa olevien omien saunojen asema horjuu. Monet asukkaat vaihtavat saunan mieluusti vaikkapa vaatehuoneeseen. Osaltaan tämä johtuu myös siitä, että nykyiset kustannuspaineet ja rakennusmääräykset ovat johtaneet asuintilojen pienenemiseen ja säilytystilojen vähenemiseen. Tällainen valinnaisuus olisi melko helppo toteuttaa ja olemme sitä kokeilleetkin, mutta ongelmana ovat aikataulut. Valinta on tehtävä melko aikaisessa vaiheessa, mutta melko usein lopulliset ostopäätökset tehdään vasta asunnon valmistuttua tai rakentamisen ollessa siinä vaiheessa, että muutokset eivät enää ole mahdollisia, Eija Lopmeri sanoo. Ikävän usein isännöitsijämme kuitenkin näkevät, että saunoja on jälkeenpäin otettu varastokäyttöön. Sitä ei kuitenkaan saa tehdä, sillä paloturvallisuusvaatimukset kieltävät saunan käyttämisen varastona. Säilytystilan tarpeen lisäksi voi myös olla että pienet asuntosaunat eivät samalla tavalla enää tyydytä ihmisiä, vaan enemmän halutaan aitoa kylpemisen tunnelmaa, eli palataan saunomisen alkulähteille eli saunarituaalien pariin. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että oma sauna piti olla ihan pienimmässäkin yksiössä. Nyt tilalle on tullut aivan uudenlaisia ratkaisuja uusiin asuintaloihin. Kyse ei ole vain peseytymisestä. On sanottu, että sauna liittyy oleellisesti peseytymisen tarpeeseen. Se ei kuitenkaan selitä sitä, että saunat tulivat teollistumisen ja kaupungistumisen myötä myös kaupunkeihin ja levisivät senkin jälkeen, kun puhdistautuminen tuli vaivattomaksi suihkussa, lämpöisen, juoksevan veden alla. Agraariyhteisössä saunominen oli välttämätöntä raskaiden pelto- ja metsätöiden jälkeen. Peseytyminen ei kuitenkaan ole tämänhetkisen käsityksen mukaan tärkeintä saunomisessa, vaan tarve hikoilla. Saunomista harrastivat esi-isistämme maanviljelijät, eivät metsästäjät, joten raskaisiin töihin kuului raskas puhdistautuminen hikoillen, pesten, uiden ja rentoutuen. Tämän mukaan kyse todellakin on suomalaiseen kulttuuriin kuuluvasta rituaalista. Saunat siis muuttivat kaupunkeihin siinä missä ihmisetkin. Ensin oli runsaasti yleisiä saunoja pesijöineen kuppareineen, mutta sen jälkeen alkoivat yleistyä talosaunat, joihin asukkaat varasivat innolla saunavuoroja tai käyttivät hyväkseen yhteisiä lenkkisaunoja, joulusaunoja jne. Se lisäsi asumisen yhteisöllisyyttä, joka nyt on suuressa määrin kadonnut. Uudet saunaratkaisut tulevat. Eija Lopmeri uskoo, että tulevaisuus tuo entistä enemmän uudenlaisia ratkaisuja kerrostalojen saunoihin. Jossain vaiheessa tuntui siltä, että oma sauna piti olla ihan pienimmässäkin yksiössä, mutta enää ei näin välttämättä ole, Eija Lopmeri toteaa. Yhtenä uutena muotona ovat nk. kerrossaunat. Se tarkoittaa sitä, että saunoja on useampia ja yksi sauna palvelee vain rajattua määrää asuntoja, esimerkiksi kahta kerrosta. Silloin käyttäjiä on vähemmän, vuorot voivat olla väljempiä ja omasta asunnosta vapautuu tärkeätä asuintilaa muuhun käyttöön. Toisena trendinä näkyy Lopmeren mukaan se, että tehdään tosi viihtyisiä yhteissaunoja, jotka voivat sijaita jopa kattoterassilla ja tarjoavat näin erinomaiset puitteet ja Tiesitkö? Sauna ei ole suomalainen keksintö. Sauna on vuotta vanha. Suomalaiset saunoivat jo kivikaudella. Löylyä on pidetty pyhänä asiana. Saunoessa kiireettömyys on oleellista. Hikoilu kuuluu saunaan. Jos hiki ei tahdo irrota, juo pari lasillista vettä. suuren viihtyvyyden. Tällaisissa saunoissa ja yhteisissä tiloissa asukkaat voivat jopa järjestää omia juhliaan. Nämä ratkaisut tarjoavat aivan jotain muuta kuin tavalliset pienet asuntosaunat. Ne tuovat kylpemiseen jotain samankaltaista rituaalia kuin kylpylätkin. Olemme myös pohtineet, olisiko mahdollista yhdistää asemakaavassa olevat kerhotilojen ja saunojen vaatimukset. Kaavassa on nimittäin yleensä vaatimus asukkaiden yhteisestä kerhotilasta. Niiden käyttö on kuitenkin yleensä todella vähäistä. Koska ne sellaisena eivät tunnu kiinnostavan asukkaita, voisi olla järkevämpää rakentaa viihtyisämpiä tiloja, joissa olisi esimerkiksi takkahuone, oleskelutilat ja hieno sauna. Eija Lopmeri pohtii. Sauna oli ylpeyden aihe. Oma saunan vaatimus jokaiseen asuntoon ei ole kovin uusi ilmiö. Omakotitaloissa se tietenkin oli, mutta kaupunkeihin ilmaantuneet rivitalot toivat sen hiljalleen tullessaan. Alussa rivitaloissakin tapasi olla yhteinen sauna talon toisessa päädyssä. Mutta vähitellen saunat alettiin sijoittaa jokaiseen adsuntoon erikseen. Rivitalot edustivat tavallaan vauraampaa asumisen muotoa ja alussa ne olivatkin yleensä myös tiloiltaan suurempia asuntoja, kuin kerrostalot. Ehkä tämä johti siihen, p Hämyinen tunnelma kuuluu saunaan. tp Kerrostalojen saunojen yhtenä uutena muotona ovat kerrossaunat. Tällöin saunoja on useampia ja yksi sauna palvelee esimerkiksi kahta kerrosta. pp Tulevaisuudessa on ehkä mahdollista yhdistää kerhotilojen ja saunojen vaatimukset. 8 Kotimaisema Kotimaisema

6 Hienot talosaunat ja uudet kerrossaunat tekevät tuloaan ja korvaavat asuntosaunoja. rempia tilakokonaisuuksia jos ne voidaan suunnitella ilman asuntosaunaa. lut lähes vakio. Kuitenkin sama tila voisi palvella asumista paremminkin, koska saunojen käyttö on joillakin asukkailla todella vähäistä. Sitkeästi ne kuitenkin ovat ohjelmassa. Itse kuntoilen paljon ja olen huomannut, että on mukava sen jälkeen mennä omaan saunaan tarvitsematta ajatella mitään aikatauluja. Kaikki eivät kuitenkaan näin ajattele, joten vaihtoehtoja todella tarvitaan. Hänen mukaansa asuntojen suunnittelu on nykyisin tosi haastavaa, kun verraten pieniä neliömääriä yritetään vanuttaa toimivaksi kokonaisuudeksi. Esteettömyysvaatimukset on huomioitava ja varsinkin pienissä asunnoissa, yksiöissä ja kaksioissa saunan ja märkätilojen osuus kokonaisneliöistä on usein kohtuuttoman suuri. Jos ei ole kiinnostunut saunomisesta, samaan tilaan mahtuisi esimerkiksi viihtyisä amme, jotka ovat palaamassa taas muotiin tai kokonaan toinen tila; esimerkiksi vaatehuone. Tämä vaihtoehto pitää ottaa suunnittelussa huomioon, jotta se voidaan järkevästi toteuttaa. Jos löylyhuone on sijoitettu siten, että se on joko makuuhuoneen tai eteisen kanssa samalla seinällä, muutos on melko yksinkertainen. Myöhäisessä rakentamisen vaiheessa kaikki muutostyöt ovat tietenkin kalliita ja hankalia, joskus jopa mahdottomia. Hyvällä perussuunnittelulla siihen voi kuitenkin olla mahdollisuuksia. Löylyhuone on osa asunnon märkätilaa yhdessä kylpyhuoneen kanssa, joten se tehdään yhtenä kokonaisuutena. Muutos on kuitenkin mahdollista, jos löylyhuone on sijoitettu asuntoon järkevästi. Pienemmistä asuntotyypeistä saadaan kuitenkin toimivampia ja pap Kerrostalonkin saunoissa maisema on osa tunnelmaa. pu Asuntosaunassa vilvoittelu tapahtuu usein olohuoneessa. että isännille ei enää riittänyt pelkkä suomalaiskansallinen tapa oman asunnon perinpohjainen esitteleminen vieraille, vaan heille tarjottiin mahdollisuus saunomiseen. Tämä huvittava ja monelle hyvin kiusallinen muoti on nyt tyystin kadonnut, mutta se oli vallalla jonkin aikaa1960-luvun loppupuolelta alkaen. Käytäntö ei rajoittunut pelkästään rivitaloasuntoihin, vaan yleistyi myös kerrostaloissa sitä mukaa, kun niihin asuntosaunoja tuli. Toki hyviä ystäviä voidaan kutsua varta vasten sanomaan tai tarjota se mahdollisuus yövieraille jossain illan vaiheessa. Hölmöltä se kuitenkin tuntui, että siisteihin kylävaatteisiin laittautuneilta ihmisiltä kysyttiin jo ovella ensimmäiseksi: Mennäänkö saunaan? Asiaa ei voi oikein selittää muulla kuin sillä, että saunat ottivat itselleen statuksen roolin asumisessa. Omaan saunaan kulminoitui asumisen taso. Se ilmensi vaurautta ja menestystä. Onneksi tämä muotivillitys lopulta katosi melko nopeasti. Osaksi varmaan siksi, että asuntosaunat alkoivat yleistyä ja monet rakensivat myös vanhoihin asuntoihinsa lähes suihkukaappien kokoisia saunoja. Muoti-ilmiön hiipumiseen vaikutti varmasti sekin, että pienet asuntosaunat eivät sittenkään tarjoa sitä samaa idyllistä kuvaa, mikä meillä saunomisesta on: tyyntyvä kesäilta, järvellä soutava sorsapoikue ja kutsuvana lämpenevä rantasauna. Hyvä suunnittelu mahdollistaa muutokset. Arkkitehti Kristiina Hannunkari on työssään todennut saunojen vahvan roolin asuntorakentamisessa. Usein olen ihmetellyt miksi asuntosaunoista on tul- Nyt etsitään aitoa tunnelmaa. Kristiina Hannunkarin mukaan sukupolvet ovat muuttuneet. Perussauna ei enää samalla tavalla riitä, vaan saunaan etsitään tunnelmaa. Tarjolla onkin erilaisia väri- ja valomaailmoja sekä kiuastyyppejä, joilla tunnelmia voidaan rakentaa. Parhaiten tämä tietenkin onnistuu, jos tehdään taloyhtiöön yhteiset saunatilat. Silloin eivät neliötkään ole niin rajoittavia ja viihtyvyyteen voidaan panostaa enemmän. Voisi hyvin ajatella, että talosauna olisi samalla tietynlainen olohuone, jossa jokainen voisi halutessaan pitää illanistujaisia saunomisen merkeissä. Saunan voisi yhdistää myös viihtyisään kuntosaliin. Sellaisen tilan käyttö voisi olla runsasta. Onnistuessaan tällaiset tilaratkaisut lisäisivät varmasti myös asumisen yhteisöllisyyttä, jota nykyisin peräänkuulutetaan. Rakentamisen kokonaiskustannuksiin nähden ei ole lopulta valtavaa eroa, jos yhteinen saunaosasto toteutetaan vähän paremmilla materiaaleilla ja tasokkaammin, kuin yleensä. Viihtyisiä SPA-tunnelmia. Kaupunkikodin sauna on hengeltään erityyppinen kuin järven rannalla oleva perinteinen mökkisauna. Kristiina Hannunkari tekisi kaupunkisaunaksi mielellään sellaisen saunan, johon loisi hämyisen SPA-tunnelman. Leveä laude, jossa mahtuu urheilun jälkeen venyttelemään tai vaikka joogaamaan, jalkalauteeseen upotettu kivikorityyppinen kiuas. Materiaaleina puu, kivi ja lasi toimivat edelleen. Hämysen ja rentouttavan tunnelman rakentaisin oikealla valaistuksella, jonka moderni valaistustekniikka mahdollistaa. Saunatoimittajia on nykyisin paljon, joten mahdollisuuksiakin on runsaasti, Kristiina Hannunkari sanoo. Asemakaavamääräykset mitoittavat usein kerhohuoneiden pinta-alan ja talosaunojen lukumäärän, mutta paljon kuulee sanottavan, että esimerkiksi kerhohuoneita ei käytetä tai, että ne jopa vuokrataan ulkopuolisille. Vähän viihtyisämmät saunatilat, takkahuoneineen, kuntosalit verstastilat tai vierasasunnot voivat olla sellaisia, jotka oikeasti tyydyttävät asukkaiden todellisia tarpeita ja lisäisivät viihtyvyyttä. Asunnot ovat nykyisin niin pieniä, että ylimääräisiä vierashuoneita ei ole, jolloin yövieraita on lähes mahdotonta sijoittaa. Silloin taloyhtiön oma pieni vierashuone voisi olla todella tervetullut lisä, Kristiina Hannunkari sanoo. pp Vaihtaisitko oman asuntosaunan vaatehuoneeseen? p Uudet materiaalit ja valotekniikat rakentavat tunnelmaa. 10 Kotimaisema Kotimaisema

7 Teksti Tom Kalima Kuva Saara Vuorjoki Asuntosäätiöllä on vielä tonttimaata upeasta Pickalasta. Tontti merellisistä maisemista Siuntiossa, Pickalan merellisessä ympäristössä on tarjolla omakotitalotontteja kansainvälisen tason asuin- ja vapaa-ajan alueelta. Rakentamaan pääsee nopeasti sillä kunnallistekniikka on valmiina tontin rajalle. Yksi rakentajista on Raimo Pasanen. Raimo Pasasen perheelle Pickalan alue on ollut jo pitkään tuttu, sillä hän on vuosien varrella tehnyt tiiviisti yhteistyötä koko alueen kehittämiseksi myös Asuntosäätiön kanssa. Nyt siitä on kulunut jonkin verran aikaa, mutta päätimme yhdessä Antti-poikani kanssa hankkia tontit Pickalasta ja muuttaa kaikille läheisen harrastuksen, golfin äärelle. Uskon, että Pickalan alueella on hyvä tulevaisuus. Moottoritien valmistuminen on tuonut sen saavutettavuuden aivan uudelle tasolle. Autolla parikymmentä minuuttia Tapiolaan ei ole todellakaan paljon. Tällaista hienoa luonnonympäristöä harrastemahdollisuuksineen ei Euroopasta montakaan löydy, Raimo Pasanen sanoo. Rakentaminen on tarkoitus käynnistää keväällä, heti lumien sulettua. Kallioinen tontti antaa töiden varhaiselle aloittamiselle hyvät mahdollisuudet. Talot on suunnitellut arkkitehti Pet Michael, jonka käsialaa on Pickalan alueella muutama muukin talo. Upea ympäristö. Pickala tarjoa poikkeuksellisen upean asuinympäristön, luonnonkauniit metsät sekä meren läheisyyden. Tämän ohella alueella on loistavat harrastusmahdollisuudet: golfkeskus, tenniskentät, kanoottikeskus, venesatama ja talvisin vaikka murtomaahiihto. Näistä Golf on ollut ylitse muiden Pasasen perheessä. Tutustuimme golfiin 80-luvun lopulla ja tiiviimmin sen jälkeen, kun Pickalan kenttä valmistuivat. Upea ympäristö veti ja oma asuminenkin alueella alkoi kiehtoa aikaa myöden yhä enemmän. Alkuaikoina vapaa-ajan asumisemme järjestyi Pickalanranta -nimisessä yhtiössä, mikä on ensimmäinen Asuntosäätiön alueelle rakentama pienimuotoinen vapaa-ajan kylä. Myöhemmin olemme asuneet myös Golfkartanossa ja Kotilahden omakotialueella, Raimo Pasanen kertoo. Pasasten perheen suhde Pickalan golfmaailmaan muodostuikin todella tiiviiksi. Itse olin kenttätoimikunnan puheenjohtaja melkein 10 vuotta ja vaimoni Margit on toiminut mm. naiskapteenina. Sen lisäksi molemmat pojat ovat Pickalan kasvatteja ja jopa entisiä edustuspelaajia. Vanhimmalle golfista tuli jopa ammatti ensin pelaajana ja sittemmin golfkauppiaana ja opettajana. Luulen vahvasti, että hänen 2-vuotiaat kaksospoikansakin aloittavat pian golfuransa Pickalassa. Raimo Pasanen odottaa lumien sulamista ja rakentamisen aloittamista. Veri veti takaisin. Rakentaminen Pickalaan merkitsee Pasasille tavallaan paluuta entiseen, sillä he ovat olleet pois Pickalan kuvioista liki kymmenen vuotta. Vanhojen yhteyksien kautta osasin kysellä vapaista tonteista. Tiesin, että Asuntosäätiö oli kaavoittanut omakotialuetta golfkartanon ja tenniskenttien läheisyyteen. Sijainti harrastuksia ajatellen tuntui erinomaiselta. Kävelymatkan päässä kaikki, Raimo Pasanen kertoo. Minulla oli hyvät kokemukset yhteistyöstä Asuntosäätiön kanssa. Asuntosäätiö rakensi 80-luvun lopulla Golfkentän rakentamisen rinnalla Pickalan ensimmäiset asumiseen tarkoitetut yhtiöt; Pickalanrannan, Pickalanharjun ja Golfkartanon. Tämän 1-vaiheen rakentamisen jälkeen olin mukana yhteistyökumppanina liki 15 vuoden ajan myymällä mm. vapaa-ajanasuntoja ja omakotitontteja alueella. Upea merellinen ympäristö laajoine harrastemahdollisuuksineen veti kuitenkin takaisin, joten päätimme yhdessä nuorimman poikani Antin kanssa hankia tontit Pickalan alueelta. Siuntion kuntakeskus kehittyy Siuntion kunta on yhdessä Asuntosäätiön kanssa teettänyt kuntakeskusta koskevan mittavan kehityssuunnitelman. Siuntion aseman ympäristöstä on tarkoitus tehdä monipuolisen asumisen ja palveluiden viihtyisä kokonaisuus. Hyvällä suunnittelulla ja hyvin suunnitellulla asuntojen täydennysrakentamisella aseman seudusta tulee lähivuosina vetovoimainen ja korkeatasoinen elinympäristö, jossa uusi rakentaminen liittyy luontevasti olemassa olevaan, pienen mittakaavan miljööseen. Siuntion aseman lähiympäristö on käytännössä vielä rakentamatonta, mikä antaa erinomaiset mahdollisuudet yhdyskuntarakenteen tiivistämiselle täydennysrakentamisen keinoin. Kunta on vahvistanut alueelle asumisen ja palveluiden sijoittumista ja rakentamista mahdollistavan asemakaavan. Koko alueen asuntorakennusoikeus on kerrosneliömetriä, mikä palvelee kehittämisprojektia, jonka mukaan keskustan väestö kasvaa noin asukkaalla. Hanke liittyy yhteistyösopimukseen, jonka kunta on jo joitakin vuosia sitten solminut Asuntosäätiön kanssa. Sopimus koskee keskustan kehittämistä ja sen mukaan Asuntosäätiö on huolehtinut alueen ideoinnista sekä asemakaavoituksesta yhdessä Siuntion kunnan kanssa. Asuntosäätiön suunnitelmissa on rakennuttaa alueelle asuinrakennuksia siten, että ensimmäisen kohteen rakennustyöt alkaisivat jo tämän vuoden aikana. Suunnitelmien mukaan asunnot ovat asumisoikeuskohteita. 12 Kotimaisema Kotimaisema

8 Ajankohtaista Kysy asumisesta Uutta asumista Asumisen vinkit Teksti Henri Holmberg Kuva Juha Hellström Mitä olet aina halunnut kysyä asumisesta? Tällä palstalla käsitellään lukijoiden lähettämiä kysymyksiä. Lähetä omasi oheisella lomakkeella tai sähköpostitse. Pitäjänmäellä sijaitseva kohde on muuttovalmis kesällä. Valimomestari nousi harjaan PICKALA GOLFIN KOLME KENTTÄÄ PELIOIKEUKSIA VUOKRALLE KAUDELLE 2013 Hinta: 990 / pelioikeus. Voit myös kerätä kolmen kimpan, silloin hinta on enää 900 / pelioikeus. Ota yhteys, kysy lisää Päivi Tulokas puh paivi.tulokas@asuntosaatio.fi myynti@asuntosaatio.fi Asuntosäätiöön voi maksaa myös Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä. Joulukuussa vietettiin Helsingin Pitäjänmäelle valmistuvan Valimomestarin harjannostajaisia. Valimomestari on hoikka 7-kerroksinen kerrostalo, johon tulee 25 asumisoikeuskotia. Hankeen on suunnitellut Arkkitehtitoimisto Forma-Futura Oy ja pääurakoitsija on Rakennus Omera Oy. Työn juhlaa vietettiin maittavan lounaan merkeissä ja hankkeesta vastaaville henkilöille tarjoutui tilaisuus vaihtaa kuulumisia niin keskenään kuin myös tulevien asukkaiden kanssa. Tunnelmaa piti yllä stand up koomikko Risto K. Järvinen. Työt ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja muuttopuuhiin päästään kesän korvalla. Kiitos kaikille hankkeeseen osallistuneille. Pitäjänmäen vanhasta teollisuusalueesta on kehittymässä upea asuinalue. 1Mistä saan tietoa kiinteistöäni koskevista asioista? Parhaiten ajantasaista tietoa löytyy netistä isannointi. Sivustolla on sekä yleistä asumista koskevaa tietoa, että yksittäisen kiinteistön asioita, kokouspöytäkirjoja yms. Kiinteistökohtaiset tiedot ovat salasanojen takana. 2Miten pääsen kiinteistökohtaisille sivuille? Siihen tarvitset salasanan, jonka saat ottamalla yhteyttä isännöintiin, Sanna Tuunaiseen. Salasana toimitetaan postitse kiinteistössä asuvaksi merkitylle henkilölle. 3Vuokriin ja vastikkeisiin sisältyy laajakaista. Miten saan sen toimimaan? Sinun tulee rekisteröityä asianomaiselle operaattorille, jolta saat käyttäjätunnukset. Tiedon operaattorista ja sen ohjeistukset jaetaan aina sopimuksen teon yhteydessä ja löydät niitä myös huoneistossasi olevasta kodin kansioista. 4 Joku pysäköi parkkiruudussani. Mitä tehdä? Aluksi voit vaikka laittaa ystävällisen, kohteliaan lapun tuulilasiin, jossa kerrot olevasi paikan oikea vuokraaja. Mikäli tällä ei ole vaikutusta, ota yhteyttä isännöintiin Petra Kokkoseen ja kerro asian tila sekä kyseisen auton malli, väri ja rekisterinumero. Suurpellon Alsikeapila Espoon modernissa puistokaupunginosassa käynnistyi 33 uuden asumisoikeusasunnon rakennustyö: yksiöistä aina sataneliöisiin perheasuntoihin. Kohteen suunnittelijana on toiminut Arkkitehtitoimisto Juha Mutanen Oy ja pääurakoitsija on Peab Oy. Kohde valmistuu arviolta joulukuussa Leinelän Moreeni Vantaan taidekaupunginosaan tulevan Kehäradan tuntumaan 38 korkotuettua vuokra-asuntoa. Nelikerroksisessa yhtiön huoneistot vaihtelevat 36-neliöisistä yksiöistä 90-neliöisiin neljä huonetta käsittäviin koteihin. Moreenin suunnittelu on Arkkitehtitoimisto Jukka Turtiainen Oy:n käsialaa ja urakoitsijana toimii Lemminkäinen Talo Oy. Kohde valmistuu kesäkuussa Nimityksiä Sonja Lindqvist on nimitetty Asuntosäätiön pääkirjanpitäjäksi. Työssään hän vastaa Asuntosäätiön Kiinteistöt Oy:n ja Asuntosäätiön Rakennuttaja Oy:n kirjanpidon kokonaisuudesta sekä projektilaskennasta. Aiemmin hän toimi kirjanpitäjänä. Pidä sauna miellyttävänä Luulisi, että Suomessa osataan saunoa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Asuntoja kiertäessä törmää kaikenlaisiin saunavirityksiin jopa kylpyhuoneeseen luvatta rakennettuun saunaan. Seuraavassa on ohjeita saunan käyttöön. Käytä aina saunoessasi laudeliinaa Heitä vettä vain kiukaalle, älä paneeliseinille Vältä kantamasta likaa tavaroiden tai jalkojen mukana. Käy aina pesulla ennen löylyyn menoa. Nosta laudetasot pystyasentoon kuivumaan saunomisen jälkeen mikäli mahdollista. Jätä kiuas hetkeksi päälle saunottuasi, jotta sauna kuivuu nopeammin. Huolehdi saunan ilmanvaihdosta pitämällä venttiilit auki. Pyykin kuivaaminen löylyhuoneessa on ehdottomasti kielletty. Hyvin yleinen asuntopalon aiheuttaja on kiukaan päälle tipahtaneet vaatteet. Mikäli et käytä saunaa ollenkaan tai erittäin harvoin, laita sulakkeet (3 kpl) pois päältä vahinkojen välttämiseksi. Pese lauteet tarpeen mukaan niille soveltuvilla pesuaineilla, esimerkiksi Mäntysuovalla noin 4 kertaa vuodessa, käytön määrästä riippuen. Saunan huuhteleminen suihkulla jokaisen käyttökerran jälkeen on turhaa ja rasittaa puurakenteita. Kiuaskivet kuuluvat asukkaan vastuulle. Kivet tulee asentaa mahdollisimman ilmavasti ja siten etteivät rasita vastuksia. Vastukset eivät saa osua toisiinsa eivätkä kiukaan seinämiin. Lattiakaivot tulee puhdistaa kerran kuukaudessa epämiellyttävien hajujen välttämiseksi. 14 Kotimaisema

9 fiksu ASUMISOIKEUS Espoon uniikissa Suurpellossa Suurpellon Apilapelto. Rakenteilla 55 huoneistoa nykyaikaiseen kaupunkielämään lasitettuine parvekkeineen, astianpesukoneineen, kalusteuuneineen, yms. Käyttövastikkeessa laajakaistayhteys. Huoneistoesimerkkejä: Asumisoikeusmaksu Käyttö- vastike 2 h + kk 48,0 m² ,53 687,50 2 h + k + vih. (6 m²) 51,0 m² ,83 724,63 2 h + k + s + vih. (6 m²) 59,5 m² ,27 845,63 3 h + k 65,5 m² ,42 877,25 3 h + k + s + vih. (6 m²) 87,0 m² , ,13 Arvioitu valmistuminen 10/2013. Helsingin värikkäässä Alppikylässä Helsingin Kyläpäällikkö. Monimuotoiseen Alppikylään rakenteilla 38 uutta kotia. Useissa huoneistoissa hyvät säilytystilat ja paritaloissa ullakkokerros monenlaiseen käyttöön. Asukkaiden käytössä myös talopesula, kuivaushuone ja kerhotilat. Käyttövastike sisältää 2 Mbit/s laajakaistayhteyden. Huoneistoesimerkkejä: Asumis- Käyttö- Kerrostalossa oikeusmaksu vastike 2 k + kt + s + var 53,5 m² ,28 799,08 3 h + kt + s + var 73,0 m² , ,96 3 h + kt + s + var 75,0 m² , ,07 3 h + kt + s + var 88,0 m² , ,15 Paritaloissa 4 h+k+s+var+ullakko 141,0 m² , ,94 4 h+k+s+var+ullakko 146,5 m² , ,39 Arvioitu valmistuminen 10/2013. Vantaan taiteellisessa Leinelässä Leinelän Graniitti. Uuden ajan tasokkaita asumisoikeusasuntoja. Leinelän Graniitissa on 33 asuntoa, joissa lasitetut parvekkeet, keraamiset keittotasot ja astianpesukoneet. Käyttövastikkeessa laajakaistayhteys. Huoneistoesimerkkejä: Asumisoikeusmaksu Käyttö- vastike 2 h + kk 50,0 m² ,67 723,78 2 h + kt 59,0 m² ,36 820,10 3 h + k + s 78,0 m² , ,25 4 h + k + s 103,0 m² , ,97 Arvioitu valmistuminen 08/2013. ASUMISOIKEUS SOPIVA KOTI SINULLEKIN Asumisoikeus on oivallinen vaihtoehto vuokraasunnon ja omistusasumisen välimaastossa. Sijoitus vain 15% asunnon hinnasta, ei tulorajoja eikä 55 vuotta täyttäneillä omaisuusrajoja. Asumisoikeussopimus käy mahdollisen lainan vakuudeksi. Asumisoikeusnumeron saat osoitteesta Tuulikuja ESPOO Puh

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6

Uusi, helpompi koti? 55 + Herttoniemi. Vuokrakoti. Abraham Wetterin tie 6 Uusi, helpompi koti? Vuokrakoti 55 + Herttoniemi Abraham Wetterin tie 6 Kodista on tullut entistä tärkeämpi paikka, jossa voi levätä ja ladata akkuja ilman taakkaa tekemättömistä remonteista ja pihatöistä.

Lisätiedot

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä.

Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA. Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä. Oman kodin löydät meiltä. Lepola III asuntokortteli OMASSA KODISSA Yhteisöllisyyttä ja lämpöä keskellä kulttuurimiljöötä Oman kodin löydät meiltä. www.masterkodit.fi LEPOLA III Kristillinen asuinyhteisö Järvenpään Lepolassa Järvenpäähän

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA JYVÄSKYLÄN IKÄÄNTYVILLE ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikäihmisten tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Jyväskylässä

Lisätiedot

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa.

Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. ASUNTO JA ASUMINEN ASUMINEN 1. Missä sinä asut? Minä asun kaupungissa. Asuuko Leena kaupungissa vai maalla? Leena asuu maalla, mutta hän on työssä kaupungissa. 2. Missä kaupungissa sinä asut? Asun Lahdessa.

Lisätiedot

104,0 m², 3h, k,

104,0 m², 3h, k, Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää

Lisätiedot

Asumisoikeusyhdistys CAPELLA. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics

Asumisoikeusyhdistys CAPELLA. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Esitteen kuvat: Helsingin kaupunki / Voima Graphics CAPELLA Esite 04 2016 Capella nousee Kalasatamaan Helsingin uusi solmukohta Kivenheiton päässä Kalasataman metroasemasta

Lisätiedot

Senioritalon. juniori. Mervi 57 vuotta

Senioritalon. juniori. Mervi 57 vuotta Senioritalon juniori Mervi 57 vuotta Muutto pienempään kerrostalo - asuntoon vuokralle tuli ajan- kohtaiseksi lasten poismuuton jälkeen. Samalla toteutin haaveeni siirtolapuutarhamökin hankinnasta. Vuokrakoti

Lisätiedot

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Iisalmi, keskusta Kohdenumero h,k,s, 60,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Iisalmi, keskusta Kohdenumero 641473 2h,k,s, 60,0 m² Kov. 2020 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 100 500,00 Vh. 201 000,00 Virrankatu 8b. ASUNTO OY IISALMEN VIRRANLOISTE! Virranpuiston alueen seuraavan

Lisätiedot

150,0 m², 4h, avok, kp...,

150,0 m², 4h, avok, kp..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Timo Lindström Puh: 040 170 2011 Solid House Oy LKV Helsinki Erottajankatu 1-3 00130 Helsinki Puh: 044 282 0038 Vuonna 2013 vanha, 40-luvulla rakennettu talo Aulangolla, Vanajaveden

Lisätiedot

Apua, tukea ja toimintaa

Apua, tukea ja toimintaa Soita meille numeroon 050 4440 199 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu@mereo.fi. Tavataan ja keskustellaan yhdessä tilanteestasi. Teemme sinulle henkilökohtaisen, hyvin vointiasi tukevan

Lisätiedot

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT

KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT KYSELY ASUMISTARPEISTA IKÄÄNTYVILLE, JÄRVENPÄÄ ASUMINEN NYT Tämän kyselyn tavoitteena on kartoittaa ikääntyvien tulevaisuuden asumistarpeita ja odotuksia. Kysely on tarkoitettu yli 55-vuotiaille Järvenpäässä

Lisätiedot

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00

Nokia, Keskusta Kohdenumero h,k,s, 65,0 m² Kov Energialuokka C Mh ,65 Vh ,00 Tontin lunastushinta ,00 Kerrostalo Nokia, Keskusta Kohdenumero 607569 3h,k,s, 65,0 m² Kov. 2019 Energialuokka C Mh. 66 408,65 Vh. 221 500,00 Tontin lunastushinta 21 255,00 Kauppakatu 8. Uusi, upea kerrostalo Nokian keskustaan!

Lisätiedot

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella

As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella As Oy Liedon Härkätien Klubinranta Valkeaa unelmaa joen varrella Miksei elämästä voisi nauttia joka päivä? Ihanteellinen sijainti, ekologiset ratkaisut ja luksuksen tuntu. Kaikki nämä toteutuvat As. Oy

Lisätiedot

84,5 m², 3h+kt+s+lasit...,

84,5 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Veli-Matti Kopio Puh: 050-315 3084 ihomes LKV Portti 2 02270 Espoo Puh: 050 315 3080 HUIPPUPAIKALLA MEREN RANNALLA, SAUNALLA, SUURELLA LASITETULLA PARVEKKEELLA, TERASSILLA JA UPEALLA

Lisätiedot

Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta

Asumisen toiveet -tutkimus. Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta Asumisen toiveet -tutkimus Tiivistelmäyhteenveto tutkimuksesta 1 KodinOnni palvelukokemukset 2013 Yhteenveto Tutkimus toteutettiin Kotipaneelissa yhteistyössä Aller Media Oy:n kanssa. Kysely lähettiin

Lisätiedot

nuottaniemen portti, ESPOO

nuottaniemen portti, ESPOO AUNTO OY nuottaniemen portti, EOO Etuniementie 3, 02230 EOO 10.9.2013 ENNAKKOMARKKINOINTI KUVAA IARYTIÖ NUOTTANIEMEN UITO. TAITEILIJAN NÄKEMY. arasta mahdollista arkea loistavien yhteyksien, palveluiden

Lisätiedot

Mitä tämä vihko sisältää?

Mitä tämä vihko sisältää? Asuntotoiveeni Mitä tämä vihko sisältää? 1. Kuka minä olen? 4 2. Milloin haluan muuttaa omaan asuntoon? 5 3. Mihin haluan muuttaa? 5 4. Millaisessa asunnossa haluan asua? 6 5. Millaisella asuinalueella

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

Projektin perustelu ja tavoitteet

Projektin perustelu ja tavoitteet P A L V E L U T Projektin perustelu ja tavoitteet Hankkeen tavoite on lisätä sukupolvien välistä yhteenkuuluvuutta ja lisätä toisista huolehtimista tarjoamalla uudenlainen asumismuoto usean sukupolven

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Irja Henriksson 2.6.2016 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2015 Lahdessa oli vuoden 2015 lopussa 61 930 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 457 asuntokunnalla. Asuntokuntien keskikoko pienenee jatkuvasti.

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008

Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 1 Miten asutaan? ASUMISNEUVONTAHANKE 2006-2008 2 Erilaisia asumismuotoja Vuokra-asumisessa vuokralainen maksaa joka kuukausi vuokraa vuokranantajalle. Asunnon voi vuokrata yksityisiltä omistajilta ja yleishyödyllisiltä

Lisätiedot

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero h, kt, 32,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Kuopio, Saaristokaupunki Kohdenumero 595791 2h, kt, 32,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 38 370,00 Vh. 127 900,00 Keilanrinteenkatu 5. Asunto Oy Kuopion Keilantori. Rakentaja Pohjola

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Merkki

Asunto Oy Vantaan Merkki Asunto Oy Vantaan Merkki Tulevaisuus rakennetaan tänään Unelmakoti Vantaan Hakunilasta RK_Asuntoesite_Vantaan_Merkki_06013.indd 1 14.6.2013 12.42 Asunto Oy Vantaan Merkki Vantaan Merkin tarina Ihminen

Lisätiedot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot

LappliSENIORI. Lappli-senioritalot Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa

Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa Future Home Institute Tutkimusaamiainen Toimitusjohtaja Pasi Heiskanen Suomen Asuntomessut Kommenttipuheenvuoro Janne Ahosen selvitykseen Asuntomessut Espoossa koti ja asuminen on kulttuuri-sidonnaista:

Lisätiedot

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia? EKOLOGISUUS Ovatko lukiolaiset ekologisia? Mitä on ekologisuus? Ekologisuus on yleisesti melko hankala määritellä, sillä se on niin laaja käsite Yksinkertaisimmillaan ekologisuudella kuitenkin tarkoitetaan

Lisätiedot

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s...,

76,5 m², 3h+k+kph+wc+s..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Kaija Oksala Puh: 041 528 0334 Myyntiturva LKV [A] (vuokrakohteiden osalta katso Vuokraturva) Ilmalankuja 2 00240 Helsinki Puh: 010 2327 400 Haaveiletko paritalosta viihtyisältä

Lisätiedot

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi

Uusi suunta. Juurien tunteminen tekee vahvaksi Uusi suunta Juurien tunteminen tekee vahvaksi Arja Saijonmaa Arja Saijonmaa on suomalaisen saunan lähettiläs ja suuren suosion saavuttaneen Sauna kirjan kirjoittaja. Voimansa hän ammentaa kuulaasta järvimaisemasta

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26.

Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero Merituuli 26. Paritalo Oulu, Haukipudas, Keskusta Kohdenumero 586547 4h,tupak,khh,kph,s,wcx2,vh,ak,var,ter,katos, 100,0 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 97 245,00 Vh. 194 490,00 Merituuli 26. VIIMEISIÄ VIEDÄÄN!

Lisätiedot

40,5 m², 2h+k+kph+las...,

40,5 m², 2h+k+kph+las..., Kohteen ilmoittaja Nimi: Blok Puh: 044 2416380 Blok Iso Roobertinkatu 21-25 00120 Helsinki Puh: 044 241 6380 Tyylikäs 2010-luvun kaksio lasitetulla parvekkeella Järvenpään Keskuksessa Tässä kaksiossa asut

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK

Lisätiedot

Mikkola. Kaakkoisväylä 7 b, 01480 Vantaa. Asumisoikeusasuntoja. 37 kpl

Mikkola. Kaakkoisväylä 7 b, 01480 Vantaa. Asumisoikeusasuntoja. 37 kpl Mikkola Kaakkoisväylä 7 b, 01480 Vantaa Asumisoikeusasuntoja 37 kpl Sisällys Mikkolan alue 2 3 Asokodit 4 5 Asemapiirros 6 7 Huoneistoluettelo 8 9 Kerrospohjat 10 11 Asuntojen pohjapiirrokset 12 26 Rakennustapaseloste

Lisätiedot

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava

ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO Keskipellonkatu 10, 04230 Kerava ASUNTO OY KERAVAN KESKIPELTO KESKIPELLONKATU 10, 04230 KERAVA Arvioitu valmistuminen lokakuu 2016 Laadukas ja hyvin suunniteltu asumisoikeuskohde

Lisätiedot

LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin

LUUTNANTINPOLKU. Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku HELSINKI. turvallisesti omaan kotiin Helsingin Asumisoikeus Oy LUUTNANTINPOLKU Luutnantinpolku 2 00410 HELSINKI Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan näkemyksiä ja saattavat poiketa toteutuneesta. Kuvitus- ja havainnekuvat ovat taiteilijan

Lisätiedot

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28

Oulu, Etelätulli. SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa. Rautionkatu 28 Oulu, Etelätulli Rautionkatu 28 SATO LaatuKoti Tasokkaita vuokra-asuntoja keskustan tuntumassa Taiteilijan näkemys saattaa yksityiskohdiltaan poiketa toteutuksesta. Viihtyisiä vuokrakoteja korkeatasoisessa

Lisätiedot

Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy

Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Yrityksen nimi Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy Yhtiömuoto Osakeyhtiö Y-tunnus 10199017 Osoite Tuulikuja 2, Espoo E-mail myynti@asuntosaatio.fi Puhelinnumero 09-8093210 Perustamisvuosi -0001 Yhtiön kotipaikka

Lisätiedot

Koti Koskelassa kaikki on lähellä

Koti Koskelassa kaikki on lähellä Koti Koskelassa kaikki on lähellä Rakennamme uusia koteja valmiille asuinalueelle Emäpuuntielle Koskelaan, jossa kadut, puistot ja palvelut ovat jo rakennettu ja asuinympäristö on viihtyisä. Yliopistoon,

Lisätiedot

Uudenlaisen asumisen alue!

Uudenlaisen asumisen alue! Uudenlaisen asumisen alue! Sydän täynnä elämää Jyväskylän Kangas mullistaa käsityksesi siitä, mitä kaikkea tulevaisuuden kaupunginosa voi olla. Ja Kankaan tulevaisuus on ihan nurkan takana, raikkaana ja

Lisätiedot

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2

MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 MATINKYLÄ Leenankuja 3 3h, k, kph ja wc, las. parv. 76m2 Asunnossa tehdään kokonaisvaltainen remontti huhti-toukokuussa 2015. Remontissa uusitaan kaikki asunnon pinnat sekä keittiö ja kylpyhuone. Asunnon

Lisätiedot

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi

Moduuli 1. Opiskelijan kielipassi Moduuli 1 Opiskelijan kielipassi Arviointi A1.3 - kaikki hyvin, hyvää työtä A1.2. - treenaa vielä A1.1 - tämä on alku, lisää treeniä! 0 - ei voi arvioida Ihminen ja lähipiiri Minä ja perhe, suulliset taidot

Lisätiedot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot

Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot ISSN 1237 1288 Lisätiedot/More information: Kimmo Huovinen Puh./tel +358 40 537 3493 Selvityksiä 5/2008 Rajoitusten alaiset ARA vuokraasunnot Rajoitusten alaiset ARA vuokra asunnot: määrä, omistajat ja

Lisätiedot

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009

Tekes Tila-ohjelma 2008-2012. Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 Tekes Tila-ohjelma 2008-2012 Asumisen tulevaisuus käyttäjät keskiössä? 1.12.2009 TILABRUNSSIT, syksy 2009 DM 31655 ja 43677 11-2006 Copyright Tekes Asumisen tulevaisuus-tila-brunssin ohjelma 1.12.2009

Lisätiedot

Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta

Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus. Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta Asuntorakentamisen korkotukijärjestelmän toimivuus Tomi Henriksson, asumisasioiden päällikkö Ympäristövaliokunta 7.2.2019 Asuntotuotannon rakenne 2018 Yhteensä Kerrostalot Rivitalot Erillispientalot Valmistuneet

Lisätiedot

Miten suomalaiset haluavat asua - onko pilvenpiirtäjille kysyntää?

Miten suomalaiset haluavat asua - onko pilvenpiirtäjille kysyntää? Asuntomarkkinat 2013 24.1.2013 Miten suomalaiset haluavat asua - onko pilvenpiirtäjille kysyntää? Timo Nieminen DI, varatoimitusjohtaja SRV Eija Hasu KTM, maisema-arkkitehti Asiakastutkimuspäällikkö SRV

Lisätiedot

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen

Haluatko ilmoituksen myös sähköpostina Kyllä En. Toimipaikka tai työnantaja Alkaen Puhelin toimeen. Toimipaikka Alkaen Puhelin toimeen VUOKRA-ASUNTOHAKEMUS Tulosta, täytä ja allekirjoita hakemus ja toimita se liitteineen kunnan asuntotoimistoon tai muulle vuokra-asunnon omistajalle. 1 Henkilötiedot 1.1 Hakijan henkilötiedot Sukunimi Entiset

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 9:2015

TILASTOKATSAUS 9:2015 TILASTOKATSAUS 9:2015 13.11.2015 VANTAAN ASUNTOKANTA JA SEN MUUTOKSIA 2004 2014 Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan Vantaalla oli vuoden 2014 lopussa kaikkiaan 102 455 asuntoa. Niistä runsas 62

Lisätiedot

89,5 m², 1h+terassi,

89,5 m², 1h+terassi, Kohteen ilmoittaja Nimi: EKE-Rakennus Asuntomyynti Puh: (09) 613 03450 EKE-Rakennus Oy Piispanportti 7 02240 Espoo Puh: (09) 613 03450 Loft-asuntoja Helsingin merelliseen Kruunuvuorenrantaan Kokonaisen

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 25.9.2015 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2014 Lahdessa oli vuoden 2014 lopussa 54 666 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 513 asuntokunnalla.

Lisätiedot

Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki

Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista. Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsingin kaupungin näkemyksiä asuntopolitiikan kehittämiskohteista Anni Sinnemäki Kaupunkiympäristön apulaispormestari, Helsinki Helsinki kasvaa voimakkaasti Helsingissä on käynnissä Euroopan suurimpia

Lisätiedot

Joensuun asuntokupla?

Joensuun asuntokupla? Joensuun asuntokupla? Author : paul Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Ari Pauna sanoi Yle Uutisissa 16.1.: "Asuntokupla voi olla totta Helsingin sinkuilla ja dinkuilla*." Lyhyesti hänen mielestään

Lisätiedot

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely

Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely Hyvinkääläisten asumistoiveiden kartoitus 2018 Yleinen kysely 1. Ikä Vastaajien määrä: 481 15-19 2% 20-24 5% 25-34 22% 35-44 24% 45-54 20% 55-64 15% 65-74 10% 75+ 2% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 1. Ikä Vastaajien

Lisätiedot

65,0 m², 3h+kt+s+lasit...,

65,0 m², 3h+kt+s+lasit..., Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Tapiola, Amuletti Asunnot Oy Lkv Tapiontori 1 02100 Espoo Puh: (09) 525 9600 Olarinhuipun Galileo rakentuu arvostetun rakentajan toimesta kauniille, luonnonmukaiselle

Lisätiedot

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ.

18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. 18 JAN SEDERHOLMIN SIJOITTAMAA REIKÄÄ, JA SE ON VASTA ALKUA. KÄÄNNÄ SIVUA JA NÄE LISÄÄ. PARAS PALVELU 2007 GOLF DIGEST -LEHTI PAY & PLAY PREMIUM Minämäki Aura Masku Naantali Kultaranta Golf Turku Sauvo

Lisätiedot

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara

Asumisen näkymiä Helsingin seudulla. ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Asumisen näkymiä Helsingin seudulla ARY-seminaari 9.12.2008 Osmo Soininvaara Oikeisiin paikkoihin vai haluttuihin Missä ihmiset halauvat asua? Missä heidän pitäisi haluta? Onko ristiriitaa suunnittelijoiden

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

Millaisia asuntoja. metropoliin? PEKKA HELIN, YIT OYJ

Millaisia asuntoja. metropoliin? PEKKA HELIN, YIT OYJ Millaisia asuntoja metropoliin? PEKKA HELIN, YIT OYJ 6.2. 2018 Asumisen trendejä juuri nyt + - Asumisen ja liikkumisen helppous ja vaivattomuus Kiinnostus palveluiden käyttöön Ylimääräisen tavaran poistaminen

Lisätiedot

28,0 m², 1h+avok+kph+p,

28,0 m², 1h+avok+kph+p, Kohteen ilmoittaja Nimi: Rene Messia de Prado Puh: 0405186949 RE/MAX Casa Alto Laivurinrinne 1 00120 Helsinki Puh: 0500 322 232 Ihastuttava yksiö nyt myynnissä edulliseen hintaan, suositussa Alppikylän

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Jokivillat. Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä As Oy Jyväskylän Jokivillat Arvinkuja 14, 40520 Jyväskylä Ver 8.5.2014 Nykyaikainen unelmakoti Jokivarren viihtyisälle alueelle valmistuu tasokkaita ja nykyaikaisia kaupunkivilloja. Kohteen viisi lämminhenkistä

Lisätiedot

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012

Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 asuntokuntia Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 30.9.2013 Asuntokunnat ja asuminen vuonna 2012 Lahdessa oli vuoden 2012 lopussa 53 880 asuntokuntaa, joiden määrä kasvoi vuodessa 558 asuntokunnalla.

Lisätiedot

ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö

ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö ASUINALUEIDEN SOSIAALINEN KESTÄVYYS JA ASUNTOPOLITIIKKA 2018 Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 22.5.2018 Yhdyskuntasuunnittelussa tavoitellaan asuinalueiden sosiaalista hyvinvointia

Lisätiedot

Tuhat suomalaista. Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 2014

Tuhat suomalaista. Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 2014 Tuhat suomalaista Sinebrychoff - Sauna ja olut Helmikuu 0 Tutkimuksen toteutus IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnallisessa Kuluttajapaneelissa,

Lisätiedot

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla

Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Kaunis koti Lauttasaaren parhaimmalla paikalla Lauttasaaren paras sijainti loistavien kulkuyhteyksien ja kauniin merenrannan läheisyydessä Tehokas pohjaratkaisu käyttää 45 m 2 tilan tehokkaasti monikäyttöinen

Lisätiedot

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta

Vuokra-asuntoja. Palvelut parhaalta paikalta Koti kaiken keskellä alvelut parhaalta paikalta Vuokra-asuntoja Sellonhuipun vuokrauksesta vastaa Ovenia sännöinti p. 0201 774 500 asuntovuokraus@ovenia.fi www.oveniaisannointi.fi ASUNTO OY SOON SONHUU

Lisätiedot

50,5 m², 2h, k, s, psh...,

50,5 m², 2h, k, s, psh..., Kohteen ilmoittaja Nimi: NINA KANTELE Puh: 0408383002 Ninan Neliöt Oy LKV 02100 Espoo Puh: 040 838 3002 Hyvien palveluiden läheisyydessä läpitalon kaksio luhtitalon toisessa kerroksessa! Koko huoneiston

Lisätiedot

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista

Näytesivut. 100 ja 1 kysymystä putkiremontista 18 Asuminen on Suomessa kallista. Asunto-osakkeen ostaminen on monelle elämän suurin yksittäinen hankinta, ja oma koti on jokaiselle hyvin tärkeä. Lisäksi taloyhtiön korjaushankkeet ovat kalliita, erityisesti

Lisätiedot

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena

Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kehas ohjelma toiminnan ja tekojen tukena Kuopio 30.8.2013 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Kehitysvammaisten asumisen ohjelma (Kehas ohjelma) 1. Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Kruunuvuorenranta. Mellinintie 3, 00870 Helsinki. Asumisoikeusasunto

Kruunuvuorenranta. Mellinintie 3, 00870 Helsinki. Asumisoikeusasunto Kruunuvuorenranta Mellinintie 3, 00870 Helsinki Asumisoikeusasunto Sisällys Asokodit 4 5 Pihapiirros ja julkisivut 6 10 Kerrospohjat 11 20 Huoneistoluettelo 21 22 Asuntojen pohjapiirrokset 23 55 Rakennustapaseloste

Lisätiedot

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo

ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, Espoo Taiteilijan näkemys ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo ASUNTO OY ESPOON SAUNAMAJURI Reelinkikatu 4, 02330 Espoo Saunalahden merelliselle asuinalueelle valmistuvaan Espoon Saunamajuriin

Lisätiedot

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka

Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Malagankatu 3, Helsinki. KOy Helsingin Jallukka Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy Malagankatu 3, Helsinki KOy Helsingin Jallukka Urbaania asumista meren äärellä Jätkäsaaren tunnelma muodostuu kivijalkaliikkeistä, pyöräily- ja kävelyreiteistä

Lisätiedot

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa

hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa hyvin suunniteltuja, rauhallisia ja turvallisia koteja ensisijaisesti yksin asuville ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista vuokra-asuntoa S-Asunnot Oy Toimintaidea: Hyvin suunniteltuja, tehokkaita,

Lisätiedot

ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016

ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016 ORIMATTILA BRÄNDIKOODI 2016 Ylivoimatekijät Konkreettisesti ajateltuna Orimattilan ylivoimatekijöihin kuuluvat luonnollisesti sekä asumisen että liiketoiminnan näkökulmasta edulliset neliöt. Konkretiaa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat

SATO VuokraKoti. Espoo, Soukka Soukankaari 5, Espoo. koti kuten haluat SATO VuokraKoti Espoo, Soukka 5, 02360 Espoo koti kuten haluat Kauniiksi kunnostetut kodit erinomaisella paikalla Haluatko asua merellisessä ympäristössä ulkoilu- ja virkistysalueiden tuntumassa? Remontoidut

Lisätiedot

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? Kari Puustinen 26.11.2014 Keravan Omakotiyhdistys Maailma muuttuu Talouksien koko pienentynyt ja yksin asuvia on entistä enemmän. 1-hengen

Lisätiedot

Huittinen Kohdenumero h,tupakeittiö,s+autokatos ja varasto, 45,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh.

Huittinen Kohdenumero h,tupakeittiö,s+autokatos ja varasto, 45,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh. Rivitalo Huittinen Kohdenumero 585794 1h,tupakeittiö,s+autokatos ja varasto, 45,5 m² Kov. 2018 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 69 900,00 Vh. 139 800,00 Emauksenkuja 5 as. NYT ENNAKKOMARKKINOINNISSA ASUNTO

Lisätiedot

Tilastokatsaus 11:2012

Tilastokatsaus 11:2012 Osuus asuntokannasta, % Tilastokatsaus 11:2012 14.12.2012 Tietopalvelu B14:2012 n asuntokanta 31.12.2011 ja sen muutokset 2000-luvulla Tilastokeskuksen asuntokantatilaston mukaan lla oli vuoden 2011 lopussa

Lisätiedot

3/2014. Tietoa lukijoista

3/2014. Tietoa lukijoista 3/2014 Tietoa lukijoista Kantri on Maaseudun Tulevaisuuden, Suomen 2. luetuimman päivälehden, kuukausiliite. Se on maaseudulla asuvalle ihmiselle tehty aikakauslehti. Lehti on onnistunut tehtävässään ja

Lisätiedot

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa

Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa RANTA-TAMPELLA Tampereen Näsinkeula Uniikkihuoneistojen tarjouskauppa Uusi koti rannalla. Lepoa silmille ja sielulle. Koti, jossa taivas, vesi ja maa kohtaavat Ranta-Tampellan uuden asuinalueen rakentaminen

Lisätiedot

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Imatra, Ukonniemi Kohdenumero h,kt,s, 90,0 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Luhtitalo Imatra, Ukonniemi Kohdenumero 639587 3h,kt,s, 90,0 m² Kov. 2007 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 207 000,00 Vh. 207 000,00 Saalinkikuja 5. Tyylikäs ja tasokas lomahuoneisto Saimaa-näkymin Imatran

Lisätiedot

Saarijärvi Kohdenumero h,k,s, 52,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00

Saarijärvi Kohdenumero h,k,s, 52,5 m² Kov Energialuokka Ei e-tod. Mh ,00 Vh ,00 Kerrostalo Saarijärvi Kohdenumero 640636 2h,k,s, 52,5 m² Kov. 2000 Energialuokka Ei e-tod. Mh. 98 000,00 Vh. 98 000,00 Lukiontie 1. Aivan Saarijärven keskustassa, Lukiontiellä, siistikuntoinen kaksio toisessa

Lisätiedot

21,0 m², 1h+kt,

21,0 m², 1h+kt, Kohteen ilmoittaja Kiinteistömaailma, Asunnot ja Kiinteistöt Uusimaa Oy, Tikkurila Peltolantie 2 01300 Vantaa Puh: 09-8387210 Esittely naapuriyhtiössä. Valoisa uusi koti Vantaan Rekolanmäessä on valmistumassa

Lisätiedot

Tsinnia ja Viikinportti tulokset Itsenäinen kerrostaloasunto

Tsinnia ja Viikinportti tulokset Itsenäinen kerrostaloasunto Tsinnia ja Viikinportti tulokset Itsenäinen kerrostaloasunto Kehittyvä kerrostalo seminaari 19.11.2015 viitteellinen havainnekuva Tuomo Siitonen Architects TSINNIA (NCC) VIIKINPORTTI (Fennia) valokuvat:

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

153,0 m², 6H+K+S,

153,0 m², 6H+K+S, Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo

Lisätiedot

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.

Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle

Lisätiedot

Koti kattojen yllä...

Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Koti kattojen yllä... Upeat ullakkoasunnot parhaimmalla paikalla Helsingin Kruununhaassa Kirkkokatu 5 A 51, Helsinki Ylellinen ullakoasunto Helsingin parhaalla paikalla Kruununhaassa.

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

Asumisoikeusyhdistys ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy

Asumisoikeusyhdistys ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6. Suomen Omakoti. Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Esitteen kuvat: POOK Arkkitehtitoimisto oy ALPPIKYLÄ REPPUKATU 4-6 Esite 03 2016 Arkkitehdin näkemys: mittasuhteet, materiaalit, kodinkoneet eivät välttämättä vastaa

Lisätiedot

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis.

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis. Sähkökiukaat Älykäs. Ja kaunis. Tulikivi Sauna. Uuden ajan saunanautinto. Tulikivi SAUNA tarjoaa uuden ajan saunanautintoja. Ennennäkemättömän moderni muotoilu ja innovatiiviset elektroniikkaratkaisut

Lisätiedot

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma

Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma Sulkavan vuokra-asumisen kehittämissuunnitelma 1. Toimintaympäristö Kunnan väestökehitys vuoteen 2040 asti on selvästi laskeva. Kunnan asukasmäärä 30.6.2015 oli 2 775. Asukasluku on vuoden alusta lukien

Lisätiedot

76.5 m², 3h,k,pkh,vh,p,

76.5 m², 3h,k,pkh,vh,p, Kohteen ilmoittaja Lockmer LKV Köydenpunojankatu 14 20100 Turku Puh: 040 300 2302 Nimi: Harry Lockmer Puh: 0403002302 Tässä siistikuntoinen ja muuttovalmis kolmio rauhallisella Härkämäen alueella. Hissitalon

Lisätiedot

Alppikylä Laukkukuja 6

Alppikylä Laukkukuja 6 Alppikylä Laukkukuja 6 Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Mikä on asumisoikeusjärjestelmä? Tarvitset järjestysnumeron paikkakunnan asuntotoimistosta Elinikäinen ja pysyvä oikeus asua Riskitön ja turvallinen

Lisätiedot