TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011"

Transkriptio

1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli seuran 64. toimintavuosi ja Kehittyvä Elintarvike -lehden 22. ilmestymisvuosi. Seura ja lehti olivat esillä useammassa tapahtumassa vuoden aikana: Kemian Päivillä ja ChemBio-messuilla Helsingissä, Elintarvikepäivässä 3.5. Helsingissä, Elintarviketeollisuus-messuilla Tampereella, Eläinlääkäripäivillä Helsingin Messukeskuksessa ja Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä Helsingissä. Elintarvikeanalytiikan jaosto järjesti Kemian Päivien elintarvikesymposiumin, jonka teema oli Superfood. Hallinto Vuosikokouksessa seuran puheenjohtajaksi valittiin MMM Heikki Manner (Jovant Oy) ja varapuheenjohtajaksi FT Eila Järvenpää (MTT). Edellä mainittujen lisäksi hallitukseen kuuluivat ETM Tarja Vanninen (Ruokakesko Oyj), ELT Mari Nevas (Helsingin yliopisto), ETM Paula Koivisto (Valio Oyj) ja TtM Anne- Mari Ottelin (Stockmann Oyj), ETM Erkki Vasara (Agropolis Oy) ja KTM Suvi Luoma (Foodwest Oy). Suvi Luoma jäi vuoden 2011 aikana äitiyslomalle ja hänen sijaisenaan toimi Juuli Seppälä (Foodwest Oy). Seuran sihteeritaloudenhoitajana toimi Anna Kojo. Hallitus kokoontui toimintavuonna kuusi kertaa. Aistinvaraisen tutkimuksen jaoston (ATJ) johtoryhmään kuuluivat ETT Kaisu Vuokko (puheenjohtaja), ETM Paula Koivisto, ins. Seija Sulanto, KTM Suvi Luoma, ETM Kaisu Honkapää, ETM Hanna Krogars, FM Tuuli Järvinen, ETM Riikka Mononen (sihteeri) ja DI, ETM Laila Seppä. Elintarvikealan talous- ja markkinajaoston (ETMJ) johtoryhmään kuuluivat FT, ETL Jarmo Heinonen (puheenjohtaja ja sihteeri), MMM Seppo Heiskanen, KTT Saara Hyvönen, KTT Markku Koskela ja ETM Markus Luhtala. Elintarvikeanalytiikan jaoston (EAJ) johtoryhmään kuuluivat FT Mika Tuomola (puheenjohtaja), FT Susanna Eerola, FT Eila Järvenpää (sihteeri), FM Teija Nurmela, FT Anu Johansson ja FT Päivi Laakso. Elintarvikehygienian jaoston (EHJ) johtoryhmään kuuluivat ETM Tiina Partanen (puheenjohtaja), Juha-Pekka Vieno (sihteeri), TkT Gun Wirtanen, ETM Asko Mäyry, ELT Elina Säde (ent. Vihavainen), MMT Timo Nieminen ja ELL Annukka Markkula. Itä- ja Pohjois-Suomen jaoston (IPSJ) johtoryhmään kuuluivat FM Jani Koponen (puheenjohtaja), FM Kaisa Raninen (sihteeri), MMM, emba Simo Moisio, FM Merja Nykter, Restonomi (ylempi AMK) Katri Lunnas ja fil. yo. Kati Väkeväinen. Prosessiteknisen jaoston (PTJ) johtoryhmään kuuluivat ETM Hanna Ikonen (puheenjohtaja), ETT Kirsi Jouppila, DI Juhani Sibakov (sihteeri), Matti Hämäläinen, TkT Markku Hurme ja ETM Olli Silvola. Turun Elintarviketutkijain Seura ry:n (TETS) hallitukseen kuuluivat FM Oskar Laaksonen (puheenjohtaja), FM Heidi Leskinen (varapuheenjohtaja), FM Saara Lundén (sihteeri), MMM Leena Aalto, ETM Tessa Johansson ja Ins. AMK Taru Tolonen. Seuran tilintarkastajaksi vuodelle 2011 valittiin vuosikokouksessa KHT Siv Englund (Tilintarkastajien Oy Ernst&Young). Hänen varahenkilöikseen valittiin KHT Folke Tegengren (Tilintarkastajien Oy Ernst&Young). Seuran kirjanpitäjä oli Jaana Erkkilä (Ele-Laskenta Oy). Jäsenistö Seuraan liittyi vuoden 2011 aikana 57 jäsentä. Seurasta erosi omasta pyynnöstä 66 jäsentä. Vuoden 2011 jäsenmaksu-uudistus aiheutti suuremman määrän eroja kuin normaalisti vuoden aikana. Vuoden 2011 päättyessä Elintarviketieteiden Seura ry Anna Kojo 1/6

2 seuralla oli 32 kannattajajäsentä ja 1100 henkilöjäsentä. Uusia kannattajajäseniä olivat Labnet Oy, Logica Oy ja Pieni Kirahvi / Kanniston Leipomot Oy. Seuralla oli vuoden lopussa yhteensä 9 kunniajäsentä: FM Carl-Gustaf Spåre, TkT, prof. Yrjö Mälkki, MML Jarmo Laaksonheimo, FT, prof. Reino Linko (TETSin kunniajäsen), ETT, prof. Hely Tuorila, MMM Seppo Heiskanen, ELT, prof. Hannu Korkeala, TkT Raija Ahvenainen-Rantala ja prof. Pekka Koivistoinen. TETSin kunniajäseniä ovat prof. emeritus Reino Linko ja MML Jarmo Laaksonheimo. Seuran kunniapuheenjohtaja on prof. Kari Salminen. Talous Seuran ja Kehittyvä Elintarvike -lehden tilikauden 2011 tulos oli ,2 euroa. Seuran sijoitusomaisuuden käypäarvo oli ,5 euroa. Seuran jäsenmaksu oli 60 euroa varsinaisilta ja 25 euroa nuorilta jäseniltä. Kannattajajäsenmaksu oli 500 euroa yrityksiltä, joiden henkilöstön määrä on yli 20 henkilöä ja 200 euroa yrityksiltä, joiden henkilöstön määrä on korkeintaan 20 henkilöä. Elintarviketieteiden Seuran 25-vuotisjuhlarahaston pääoma oli vuoden 2011 lopussa ,23 euroa. Vuonna 2011 myönnettiin yksi 25-vuotisjuhlarahaston tunnustuspalkinto (á 800 euroa) ansiokkaasta väitöskirjatyöstä. Tunnustuspalkinnon sai ELL (väit) Riikka Laukkanen (Helsingin yliopisto) hänen väitöskirjatyöstään " Enteropathogenic Yersinia in pork production. Seura myönsi vuonna 2011 kaksi 400 euron suuruista opiskelija-apurahan hyvistä opinnäytetöistä. Apurahan saivat: ETM Sanna Luoto, Helsingin yliopisto. Työn aihe: Aspergillus niger -proliiniendopeptidaasi prolamiinien eliminoinnissa. FM Ilkka Ojansivu, Turun yliopisto. Työn aihe: Novel foods: The concept of History of safe use with case examples. Kokoukset Seuran vuosikokous pidettiin Espoossa Leipurin Oy:n tiloissa. Lisäksi samalla pidettiin kahden jaoston (ATJ, PTJ) vuosikokoukset. Seuran syyskokous pidettiin Helsingissä Tieteiden talolla. Tapahtumat ATJ ATJ:lla oli 27. toimintavuosi. Jaoston vuosikokous pidettiin Leipurin Oy:n tiloissa seuran vuosikokouksen yhteydessä. Vuosikokouksessa päätettiin johtokunnan kokoonpano ja puheenjohtaja. Vuonna 2011 johtoryhmä puheenjohtajana toimi Kaisu Vuokko ja jäseninä olivat Riikka Mononen (siht.), Seija Sulanto, Kaisu Honkapää, Paula Koivisto, Tuuli Puolimatka, Hanna Krogars, Laila Seppä ja Suvi Luoma. Paula Koivisto ja Suvi Luoma edustivat ATJ:a seuran hallituksessa. Jaosto järjesti kokopäiväseminaarin Tieteiden talolla Seminaarin aiheena oli Aistinvarainen arviointi laadunvarmistuksessa ja tuotekehityksessä. Seminaariin osallistui yli 60 kuulijaa. Marraskuun 8. päivänä ATJ kävi tutustumassa Hartwallille Lahteen. Vierailulle osallistui n. 15 ETS:n jäsentä. Hartwallin toimintaa esitteli innovaatiopäällikkö Riitta Saleva-Sjöblom. Jaoston johtoryhmä kokoontui vuoden 2011 aikana kaksi kertaa suunnittelemaan vuoden 2011 toimintaa sekä ideoimaan alkuvuonna 2012 yhdessä ETMJ:n kanssa pidettävää seminaaria. Lisäksi jaosto piti puhelinkokouksia sekä viestitteli vilkkaasti sähköpostin välityksellä. Jaostolla oli vuoden päättyessä 488 jäsentä. Elintarviketieteiden Seura ry Anna Kojo 2/6

3 ETMJ ETMJ:lla oli 3. toimintavuosi. Elintarviketieteiden talous- ja markkinajaosto ETMJ aloitti toimintansa vuonna Jaoston hallituksessa on istunut Saara Hyvönen, Markku Koskela, Heli Tammivuori, Markus Luhtala ja Jarmo Heinonen. Jaoston hallitukselta oli Kehittyvä Elintarvike -lehdessä artikkeleita. Vuoden 2011 aikana ETMJ:n johtoryhmä oli yhteydessä alan opiskelijajärjestöihin ja johtoryhmä kokoontui 2 kertaa. Jaosto vieraili Pauligilla ja sen uusissa tiloissa ja piti samalla vuosikokouksensa. Vuonna 2011 jäseniä oli 100. EAJ EAJ piti vuosikokouksen Helsingin Messukeskuksessa Chembio 2011/Kemian Päivillä Elintarvikekemian seminaarin yhteydessä. Kokouksessa keskusteltiin jaoston toiminnasta vuonna 2011 johtoryhmän ehdotuksen pohjalta, sekä keskusteltiin jaoston roolista muuttuvassa elintarvikeanalytiikan kentässä. Kokouksessa päätettiin jaoston johtoryhmästä vuonna 2011: FT Susanna Eerola (Roal), FT Eila Järvenpää (MTT), FT Anu Johansson (NetfoodLab), FT Mika Tuomola (konsultti), FM Teija Nurmela (Ordior Oy) sekä FT Päivi Laakso (Euronfins). Puheenjohtajana toimi Mika Tuomola ja sihteerinä Eila Järvenpää. Vuonna 2011 jaostoon kuului 251 jäsentä. Johtoryhmä kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Kokouksissa ja etenkin niiden ulkopuolella suunniteltiin ja organisoitiin vuoden 2011 toimintaa, joka keskittyi ChemBio messujen Elintarvikekemian seminaarin sekä syksyllä pidetyn EAJ:n teemaseminaarin suunnitteluun ja organisointiin. EAJ organisoi Kemian päivien elintarvikekemian session Helsingin Messukeskuksessa aiheella Superfood, ja sen puheenjohtajana toimi jaostopäällikkö Tiina Putkonen (Evira). Seminaarissa aiheeseen pureuduttiin väitettyjen terveysvaikutusten, niiden osoittamisen haasteiden sekä kuluttajien turvallisuuden näkövinkkeleistä. Jaosto järjesti asiantuntijaseminaarin Onko lautasellasi allergeeneja Tieteiden talolla Helsingissä. Kokopäiväisessä seminaarissa kuultiin kiinnostavia ja ajankohtaisia puheenvuoroja tutkimuksen, viranomais- ja omavalvonnan sekä teollisuuden edustajilta. Seminaarin puheenjohtajana toimi dos. Mika Tuomola ja key note lecturen piti Dr Bert Pöpping (Eurofins CTC, Saksa). Seminaariin osallistui 55 kuulijaa. EHJ EHJ:lla oli 26. toimintavuosi. Vuoden päättyessä jaostossa oli 471 jäsentä. EHJ järjesti vierailun Paulig Oy:n tiloihin ja samalla pidettiin jaoston vuosikokous. IPSJ IPSJ:lla oli 7. toimintavuosi. IPSJ piti vuosikokouksena Kylpylä-hotelli Rauhalahdessa Kuopiossa. IPSJ järjesti jäsenillan Pohjois-Savon Luonnontieteiden Akateemisten Liiton ja Pohjois-Savon Agronomien kanssa. Jäsenillassa pidettiin luento aiheella Molekyyligastronomia. Itä- ja Pohjois-Suomen jaostoon kuului vuoden 2011 loppuun mennessä 87 jäsentä.. PTJ Vuosi 2011 oli jaoston 11. toimintavuosi. PTJ:n vuosikokous järjestettiin seuran vuosikokouksen yhteydessä. PTJ järjesti kevätekskursion tiistaina Turun suunnalle. Vierailukohteita olivat Raision mallastamo, Nestlén lastenruokatehdas sekä Lundenin (Jalostaja) tehdas. Vuoden 2011 lopussa jaostossa oli 315 jäsentä. TETS Kulunut vuosi oli seuran 52. toimintavuosi. Seuran vuosikokous pidettiin Bioferme OY:n tiloissa. Vuosikokoukseen osallistui 17 seuran jäsentä sekä opiskelijastipendin saaja. Kokous valitsi seuran hallitukseen uusia jäseniä. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteeri/taloudenhoitajan ensimmäisessä kokouksessaan. Oskar Laaksonen puheenjohtaja Elintarviketieteiden Seura ry Anna Kojo 3/6

4 Taru Tolonen Saara Lundén Leena Aalto Heidi Leskinen Tessa Johansson varapuheenjohtaja sihteeri/taloudenhoitaja jäsen jäsen jäsen Tilintarkastajiksi valittiin Anna Hillgrén ja Riina Karlsson sekä heidän varamiehikseen Raija Tahvonen ja Maarit Horne. Vuoden aikana valmistuneesta Turun yliopiston Elintarvikekemian ja Elintarvikekehityksen opinnäytetöistä myönnettiin opiskelijastipendit (á 250 euroa) Leenamaija Mäkilälle ja Noora Ottmanille. Ensin mainittu palkinnon saaja piti esitelmän työnsä tuloksista vuosikokouksessa. Toinen ei päässyt vuosikokoukseen. Vuosikokouksessa tehtiin uudistus Seuran sääntöihin. Uudistus liittyi emoseura ETS:n sääntömuutoksiin ja TETS:n säännöt yhdenmukaistettiin ETS:n sääntöjen kanssa. Seura tuki Turun yliopiston Elintarvikekemian opiskelijoiden matkaa Elintarvikepäiville kustantaen bussikyydin (500 ). Opiskelijoiden lisäksi bussikyydillä oli mukana Turun yliopiston henkilökuntaan kuuluvia TETSin jäseniä. Seura järjesti syysretken Euraconin tiloihin Raumalle ja Apetit OY:n tiloihin Säkylään. Retkelle ilmoittautui 11 jäsentä. Retken aikana vahvistettiin Seuran sääntöuudistus erillisessä kokouksessa bussimatkalla. Seura suunnitteli syksylle seminaaria liittyen ruokakulttuuriin ja Turun kulttuuripääkaupunki vuoteen 2011, mutta seminaaria ei pystytty lopulta toteuttamaan. Myös syysretken vierailut oli tarkoitus tehdä jo keväällä, mutta retki saatiin toteutettua vasta syksyllä. Seuran puheenjohtaja ja sihteeri osallistuivat Turun kulttuurivuoden tapahtumaan Neitsytperunafestivaaleihin Muun toiminnan ohella he mainostivat Seuraa tapahtumassa. Seura osallistui Turun yliopiston Funktionaalisten Elintarvikkeiden Kehittämiskeskuksen järjestämän konferenssin varainhankintaan hakemalla Tieteellisten seurojen valtuuskunnalta rahaa yhteistyössä järjestäjien kanssa. Seura sai uuden sähköpostiosoitteen, jonka kautta tehtiin jäsenille ilmoituksia syksystä alkaen. Hallitus kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Puheenjohtaja hoiti lokakuun alusta vuosikokoukseen asti sihteerin/taloudenhoitajan tehtäviä sihteerin ollessa estyneenä. Vuonna 2011 seuraan kuului 219 jäsentä, joista 37 oli nuoria jäseniä ja 2 kunniajäseniä. Seuralla oli yksi kannattajajäsen, Condite Oy. Seuran tilikauden 2011 tulos oli 1234,00 euroa ylijäämäinen. Kotimaiset yhteydet Seura on Suomen Kemian Seuran koordinatiivinen jäsen ja kuuluu Tieteellisten seurain valtuuskuntaan. Elintarvikkeiden Tutkimussäätiön hallituksessa seuraa edustivat FT, ETL Jarmo Heinonen ja varajäsenenä DI Matti Kalervo. Elintarvikepäivä 2011:n ohjelmatoimikunnassa seuraa edusti DI Matti Kalervo. ETL Mari Nevas toimi alkuvuoden seuran edustajana PD-lautakunnassa. Lautakunta valvoo ja kehittää elintarviketalouden/elintarvikealan PD-koulutusta (PD = professional development, ammatillinen pätevöityminen), jota järjestää Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti Seinäjoelta yhteistyössä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan kanssa). Ulkomaiset yhteydet Elintarviketieteiden Seura ry Anna Kojo 4/6

5 DI Virpi Varjonen edusti seuraa Ruotsin sisarseura LivmedelsFöreningenin järjestämillä Elintarvikepäivillä Ruotsin Tylösandissa. Kehittyvä Elintarvike Kehittyvä Elintarvike -lehti ilmestyi 22. toimintavuotenaan kuusi kertaa: helmi-, huhti-, touko-, syys-, loka- ja joulukuussa. Pääteeman lisäksi kolmessa numerossa ilmestyi teollisuusalakohtainen erikoisteema. Numeron 1/11 teemana oli Analytiikka, laboratoriot & valvonta sekä erikoisteemana Meijeriteollisuus. Tämä numero oli jaossa myös ChemBio-messuilla Helsingissä. Numeron 2/11 teemana oli Prosessit, laatu & ravitsemus. Tästä numerosta oli lisäjakelu sekä Elintarvikepäivässä 3.5. että Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä Molemmat tapahtumat pidettiin Helsingissä. Numeron 3/11 teemana oli Hygienia, turvallisuus & vastuullisuus, ja se oli jaossa Eläinlääkäripäivillä Helsingissä. Tässä numerossa ilmestyivät myös Lihateollisuuden erikoissivut. Numeron 4/11 teema oli Pakkaukset & logistiikka. Numeron 5/11 teemana oli Vesi & valmistus- ja lisäaineet sekä erikoisteemana leivontatekniikka. Tämä numero oli jaossa myös Elintarviketeollisuus-messuilla Tampereella. Numeron 6/11 teemana oli Markkinointi & kansainvälinen kauppa. Lehden painosmäärä vaihteli vuonna 2011 välillä ja numeroiden sivumäärät välillä keskisivumäärän ollessa 68. Lehden kotisivut (www.kehittyvaelintarvike.fi) olivat ahkerassa käytössä, varsinkin haku-, palaute- ja tilaustoiminnot. Kotisivuilla on mm. lehtiarkisto, josta voi hakusanalla etsiä lehdessä 2000-luvulla julkaistuja juttuja sekä ladata näköislehtiä vuoden viiveellä ilmestymisestä. Uusimmista numeroista löytyvät kansikuva, sisältösivut, pääkirjoitus sekä Maailma mausteilla -palsta ja -blogi. Lehdellä oli yksi kokopäiväinen työntekijä, toimituspäällikkö Pirjo Huhtakangas. Lehden osapäiväisenä päätoimittajana työskenteli TkT Raija Ahvenainen-Rantala ja assistenttina Anna Kojo, joka vastasi pääosin ETSsivujen, nimityksiä-palstan ja tapahtumakalenterin kokoamisesta lehteen sekä juttujen lataamisesta lehden kotisivujen hakupalveluun. Toimituksen ohella lehdenteossa oli mukana laaja joukko asiantuntijoita. Lehden kehittämistä pitkällä tähtäimellä pohti neuvottelukunta. Neuvottelukunnassa työskentelivät vuonna 2011 professori Juha Ahvenainen (VTT), tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Sampsa Haarasilta (Oy Fazer Ab), tuotetutkimuspäällikkö Matti Kalervo (Ruokakesko Oy), kehityspäällikkö Eeva-Liisa Lehto (Foodwest Oy), johtaja Merja Leino (Atria Suomi Oy), tutkimusteknologi Jussi Loponen (Oy Karl Fazer Ab), toimitusjohtaja Heikki Manner (Jovant Oy/ETS), johtaja Maija Peltola (Elintarviketeollisuusliitto) saakka, tiimipäällikkö Janne Sallinen (VTT/Kuopio), tuotekehitysasiantuntija Tarja Suomalainen (Arla Ingman), teknologia-asiantuntija Liisa Rosi (Tekes) saakka ja teknologiapäällikkö Jari Toivo (Tekes) alkaen sekä koordinaattori Päivi Tähtinen (maa- ja metsätalousministeriö). Neuvottelukunta kokoontui Toimituskunta pohti lehden sisältöä numerokohtaisesti. Toimituskunnan kokoonpano vaihteli teeman mukaan, kuitenkin niin, että vakituisia jäseniä olivat päätoimittaja Raija Ahvenainen-Rantala, ETS:n puheenjohtaja, MMM Heikki Manner sekä toimituspäällikkö Pirjo Huhtakangas. Lisäksi osaamiskeskusohjelman johtaja Erkki Vasara (Agropolis Oy) oli vakituisesti lehden toimituskunnassa. Pääteeman lisäksi jokaista teollisuusalakohtaista teemaa ideoitiin erikseen. Lehdenteossa avustivat myös ETS:n ja TETSin hallitukset sekä seuran ja lehden assistentti sekä jaostojen johtoryhmät. Lehden tärkeitä yhteistyökumppaneita olivat ilmoitusmyynnistä vastaava Infoteam Oy sekä taitosta ja painatuksesta vastaava Vammalan Kirjapaino Oy. Kehittyvä Elintarvike -lehti koostui pääasiassa asiantuntija-artikkeleista. Lehden vakituisia avustajia olivat VT Anne Haikonen (MMM), FM Anna Hillgrén (Turun yliopisto), MMM Heikki Manner (Jovant Oy), ETM Kaisu Meronen, FT Mari Sandell (Turun yliopisto), ETM Jari Toivo (Tekes), DI Virpi Varjonen (Tanska) ja ETM Ari Virtanen (Etelä- Korea). Kaisu Meronen kokosi Ravitsemus & terveys -sivut, Ari Virtanen Maailma mausteilla -palstan. Avustajatapaaminen pidettiin Lehdelle oli vuokrattu työhuone Elintarviketeollisuusliiton ns. Leipurisiiven tiloista Helsingin Länsi-Pasilassa. Elintarviketieteiden Seura ry Anna Kojo 5/6

6 Muu julkaisutoiminta Vuoden aikana ilmestyi yksi paperinen jäsenkirje. Jäsenkirje oli päivätty Lisäksi jäsenistölle lähetettiin useita sähköisiä jäsenkirjeitä, joissa tiedotettiin seuraa koskevista ajankohtaisista asioista ja seuran tapahtumista. Seuran kotisivuilla () esiteltiin seuraa ja sen toimintaa. Elintarviketieteiden Seura ry Anna Kojo 6/6

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND. Foodle.fi. ovi elintarviketutkimukseen

VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND. Foodle.fi. ovi elintarviketutkimukseen VTT TECHNICAL RESEARCH CENTRE OF FINLAND Foodle.fi ovi elintarviketutkimukseen 1 Mikä on Foodle.fi? Uusi, helppokäyttöinen palvelu suomalaisen elintarviketutkimustiedon hakuun ja välitykseen Suunnattu

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

JAOSTON 26. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA OULU 2009

JAOSTON 26. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA OULU 2009 JAOSTON 26. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA OULU 2009 Aika: Maanantaina 1. kesäkuuta 2009 klo 18. Paikka: Läsnä: Valliranta, Metsäkouluntie 8, Oulu. 32 jäsentä 1. Kokouksen avaus Elintarvikealan opettajien jaoston

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.

Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo. JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO R.Y. Vuosikertomus 2004

TURUN KEMISTIKERHO R.Y. Vuosikertomus 2004 TURUN KEMISTIKERHO R.Y. Vuosikertomus 2004 Yleistä Turun Kemistikerho on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT

Puheenjohtaja Esko Lehtimäki. Varapuheenjohtaja Anne Luhtala KUNNANVALTUUSTON PUHEENJOHTAJA JA VARAPUHEENJOHTAJAT 1 (10) TEUVAN KUNTA LUOTTAMUSTOIMIEN TÄYTTÄMINEN - Teuvan kunnanvaltuusto 19.1.2009 KUNNANVALTUUSTON VAALILAUTAKUNTA varsinaiset et Lehtimäki Esko Luhtala Anne Lilja Jukka Mäntylä Anu henkilökohtaiset

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY

SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY SUOMEN PYSTYKORVAJÄRJESTÖ FINSKA SPETSKLUBBEN RY VUOSIKOKOUS 16.3. 2013 klo 14.00 Tampereella, Hotelli Rosendahlissa, Pyynikintie 13 PÖYTÄKIRJA 1 24 1. KOKOUKSEN AVAUS Suomen Pystykorvajärjestön puheenjohtaja

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat

Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Itäisen vaalipiirin ehdokkaat Pentti Aaltovirta linjanhoitaja, pääluottamusmies, Fazer Makeiset Jouni Ahjolinna leipuri, Fazer Leipomot, Vantaa Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies,

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö

Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA. Puheenjohtaja Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Hallintoelimet 2015 VALTUUSKUNTA Maanviljelijä Tiina Linnainmaa (2008 ), Hämeenkyrö Johtaja Riitta Korpiluoma (2002 ), Helsinki VARSINAISET JÄSENET Maa- ja metsätalousministeriön edustajat Maatalousneuvos

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013

HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 Aika: Torstai 27.2.2013 n. klo 17.00 Paikka: Gentti, Vaisalantie 8, Espoo Asialistan 5, kohta i käsiteltiin sähköpostikokouksessa 1.3-4.3.2013. Läsnä: Kauko Viitanen Puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi

Haapakoski Marjaana Pääsihteeri Oulun seudun ammattikorkeakoulun osako.ps@students.oamk.fi OPINNÄYTETÖIDEN NYKYTILA JA KEHITTÄMISHAASTEET Työseminaari 11.2.2005 klo 9.00 15.30, auditorio 221, II kerros Ilmoittautuneet yhteensä 63 henkilöä [päivitetty 9.2.2005] Nimi Työtehtävä Organisaatio Sähköposti

Lisätiedot

Kokouksen esityslista

Kokouksen esityslista Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.

Lisätiedot

KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016:

KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016: 1 Kunnanhallitus 2.2.2015 33 Liite nro 2 KUNNAN EDUSTAJAT TAI JÄSENET ERI YHTEISÖJEN JA KUNNALLISTEN TOIMIELINTEN KOKOUKSISSA TOIMIKAUTENA 2015-2016: 1. Agropolis Oy:n yhtiökokoukset, edustaja yhtiökokouksissa

Lisätiedot

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin.

Paloturvallisuuden kehittämisohjelma päivitettiin. 1 PALOTUTKIMUSRAATI - 22.3.2012 BRANDFORSKNINGSRÅDET RY TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1. YLEISTÄ Vuosi 2011 oli Palotutkimusraati ry:n kahdeskymmenes toimintavuosi rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistys

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Listeria monocytogenes -bakteerin riskitekijöiden kartoitus ja torjunta kalateollisuudessa

Listeria monocytogenes -bakteerin riskitekijöiden kartoitus ja torjunta kalateollisuudessa Listeria monocytogenes -bakteerin riskitekijöiden kartoitus ja torjunta kalateollisuudessa Mariella Aalto-Araneda, Anna Pöntinen, Janne Lundén, Annukka Markkula & Hannu Korkeala Eläinlääketieteellinen

Lisätiedot

Toimintakertomus vuodelta 2010

Toimintakertomus vuodelta 2010 MANKKAAN ERÄSUDET RY Sivu 1 / 5 Partiolippukunta Mankkaan Eräsudet ry Mankkaan Eräsusille toimintavuosi 2010 oli jälleen aktiivinen toiminnan kannalta. Lippukunnan jäsenmäärä on melko paljon noussut viime

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015

Jämsänkosken Ilves ry Päivitetty 12.10.2015 1930-2015 N yl. 100 m 12,43 Kristiina Peltola -98 N yl. 200 m 25,66 Kristiina Peltola -98 N yl. 400 m 59,49 Teija Ikonen -87 N yl. 800 m 2.19,21 Merja Järvinen -89 N yl. 100 m aj. 14,7 Eeva Vierikko -74 N yl. 400

Lisätiedot

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Teht. Pist. Ikä Hyv. Kilpailu: Puumieskesätaitokilpailu 2013 Järjestäjä: Mikkelin Seudun Puumiehet ry Päivämäärä: 21.9.2013, Anttolanhovi, Mikkeli Miesten kilpasarja Ikä Hyv. Pisteet 1 Pekka Repo P-Savo 88 17 72 177 29:10

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa.

Sosiaali ja terveysministeriö, Finanssivalvonta ja tilintarkastajat valvovat säätiön toimintaa. 1 YLEISRADION ELÄKESÄÄTIÖN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Taustaa eläkesäätiöstä Sääntömuutokset Yleisradion eläkesäätiö on yhteiseläkesäätiö, joka vastaa Yleisradio Oy:n ja Yleisradion eläkesäätiön lakisääteisestä

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Kaskisavu 16.9.2008. Miehet H21 (5.6 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2008 Miehet H21 (5.6 km) 1 Larmala Pekka Ericsson 42,18 2 Torvela Niko Espoon Kunto 44,08 3 Numminen Hannu Espoon Kunto 44,44 4 Saarinen Jore HP Roadrunners

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Hakala Kalle, Sijaisuuksia Hartikainen Kaisa Karoliina, Siilinjärven kunta, valvontaeläinlääkäri Haukipuro Martta Elisabeth,

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan.

Järjestimme kierrätystorin keväällä ja syksyllä. Maailmanparantajan kahvilaa ei saatu järjestettyä kertaakaan. Järvenpään vihreät ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 Järvenpään Vihreät ry:n hallitukseen kuuluivat vuonna 2014 Tiia Lintula (puheenjohtaja), Salla Hänninen (varapuheenjohtaja), Katri Kakko, Seija Kareinen (taloudenhoitaja),

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012. Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot 1.2.2012 Etelä-Suomen vakuutusalue Kirsi Koljonen, kuntoutusylilääkäri, vastuuhenkilö, Espoo kirsi.koljonen@espoo.fi Terttu Linna-Kantor, kuntoutussuunnittelija,

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Sukuseuran toiminnan tarkoitus ja toiminta Saarelaisten Sukuseuran toiminnan tarkoituksena on selvittää suvun vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää

Lisätiedot

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009

Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 1(5) Oulun seudun kuuden (6) kunnan kuntajakoselvitys Henkilöstötyöryhmä Muistio 1 20.8.2009 Aika 20.8.2009 klo 9.30 11.00 Paikka Aleksinkulma, Oulu Osallistujat Kaisu Jokela, Jyty, Haukipudas Maritta

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat.

Maanantai 21.3.2016, klo 13.00. Kokouksessa olivat läsnä tai edustettuina kokouksessa vahvistetusta ääniluettelosta ilmenevät osakkeenomistajat. PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (7) KEMIRA OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016 Aika: Paikka: Läsnä: Maanantai 21.3.2016, klo 13.00 Scandic Marina Congress Center, osoitteessa Katajanokanlaituri 6, Helsinki Kokouksessa

Lisätiedot

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012

Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Pirkanmaan Tietojenkäsittely-yhdistys ry VUOSIKERTOMUS TILIKAUDELTA 1.1.2012-31.12.2012 Sisältö Sisältö... 1 1. Yleistä... 2 2. Virallinen toiminta... 2 2.1. Yhdistyksen kokoukset... 2 2.2. Tietotekniikan

Lisätiedot

RovaniemenYrittäjät r.y.

RovaniemenYrittäjät r.y. RovaniemenYrittäjät r.y. TOIMINTAKERTOMUS 2005 PUHEENJOHT AJAN KATSAUS Kulunut toimintavuosi oli yhdistyksemme 18. Yrittäjyyden merkitystä yhteiskunnan hyvinvoinnille korostettiin niin kuntalaisille kuin

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry

TILINPÄÄTÖS. Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry TILINPÄÄTÖS Hallinnon Tutkimuksen Seura Ry Tilikausi 1.1.-31.12.2009 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 Hallinnon Tutkimuksen Seura ry Seuran johtokunta vuonna 2009 Puheenjohtaja Turo Virtanen Varsinainen

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen 14.03.2016 Sivu 1 / 1 633/2016 00.04.02.00 24 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2016 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2005 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2005 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 121. HALLITUS Alho Maritta Lehtonen Erkki Malin Arvo Mäntylä Taimi

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

Valittu Vertausluku nro

Valittu Vertausluku nro Valitut ja varamiehet vertausluvuittain Sivu 1 Valittu Järj Ehdokas Ryhmä Äänet Vertausluku nimi 1. 117 Kääriäinen, Seppo KESK 608 3506,000 VTT, kansanedustaja 2. 31 Eestilä, Markku KOK 276 1770,000 kansanedustaja,

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011

Lisätiedot

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA

Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA Yleisurheiluveteraanien SM-viestit 2012, Turku PN Stadion 9.6.2012 KULTAA M30 4 x 100 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 47,81 SE Mikko Kiuru Henri Heikkinen Jukka Mertanen Krister Laine M30 4 x

Lisätiedot

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012

Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Toimintakertomus kaudelta 2011 2012 Kauden kansainvälinen teema Kauden kansainvälinen teema oli Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita RI presidenttinä toimi Kalyan Banerjee. Kokemäen rotaryklubilla oli

Lisätiedot

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17.

PL 207 www.helga.fi Y 2075366-7. 00520 Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(7) Edustajisto 6/12 16.4.2012 EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS. AIKA 16.4.2012 Klo 17. PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KEVÄTKOKOUS AIKA Klo 17.00 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1207 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Juho Karhumäki pj paikalla 2 Eetu Salminen vpj paikalla 3 Salla Korhonen paikalla

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2008

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2008 pöytäkirja 2/08 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2008 Aika: 18.5.2008 klo 9.10 12.00 Paikka: Sokos Hotel Lakeus, Torikatu 2, Seinäjoki Läsnä: Ruoho, Olli

Lisätiedot

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012

LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 LASTEN TAMPERE RY VUOSIKERTOMUS 2012 Lasten Tampere ry Vuosikertomus 2012 Sisältö 1. Yleistä 2. Toiminta 2.1. Hyvät tavat kampanja 2.2. Lasten konsertti 2.3. Vuoden veturi 2.4. LOP tapahtuma 2.5. Yhteistyö

Lisätiedot