Tampereen aikuislukio

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tampereen aikuislukio"

Transkriptio

1 Tampereen aikuislukio ABIN KEVÄT 2018 ilmoittautuminen tutkintomaksu abi-info II ylioppilaskirjoitukset kevään yhteishaku korotustentit ylioppilasjuhla marraskuu tammikuu helmikuu ma alkaen maaliskuu kirjoitusten jälkeen/huhtikuu kesäkuu

2 KUKA SAA ILMOITTAUTUA YLIOPPILASKOKEESEEN? Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus. Lukion päättötodistus Lukion koko oppimäärän suorittaneet tai sitä parhaillaan suorittavat voivat osallistua jonkin oppiaineen ylioppilaskokeeseen, kun ennen kirjalliseen kokeeseen osallistumista vähintään aineen pakolliset kurssit ovat opiskeltuna. Sellaisen reaaliaineen kokeeseen, jossa ei ole yhtään pakollista kurssia, voi osallistua kahden lukiokurssin opiskelun jälkeen. Vieraan kielen lyhyen oppimäärän kokeeseen osallistumiseen vaaditaan kolme lukiokurssia ko. kieltä. Hyvään tulokseen pääseminen vaatii yleensä laajempia opintoja. Tutkinnon uudestaan aloittavat Tutkinnon voi aloittaa uudestaan, jos se on keskeytynyt tai tutkintoa ei ole suoritettu määräajassa. Ammatillinen tutkinto Jos olet suorittanut vähintään kaksi- ja puolivuotisen ammatillisen tutkinnon, voit osallistua ylioppilastutkintoon ilman lisäsuorituksia. Tutkinnon ollessa kesken edellytetään kuitenkin vähintään puolentoista vuoden laajuisia ammatillisia opintoja ennen tutkintoon osallistumista. Jos olet suorittanut kaksivuotisen ammatillisen tutkinnon, vaaditaan lisäksi, että olet suorittanut vähintään kaksi pakollista kurssia niissä oppiaineissa, joiden kokeisiin aiot osallistua. Jos oppiaineessa ei ole kahta pakollista lukiokurssia, edellytetään vähintään kahden lukiokurssin opiskelua kyseessä olevassa oppiaineessa. Lautakunta määrää vaadittavat lisäopinnot hakemuksen perusteella. Ota ajoissa yhteys opinto-ohjaajaan! Mikäli kaksivuotinen ammatillinen tutkinto on kuitenkin vanha opistotasoinen tutkinto, ei osallistumisoikeutta tarvitse hakea eikä myöskään lisäopintoja suorittaa. Osallistu koululla järjestettäviin, pakollisiin abi-infoihin, seuraa aikuislukion kotisivuja

3 MILLOIN ILMOITTAUDUN YLIOPPILASKOKEISIIN? Ylioppilastutkinnon kokeet voi suorittaa oman valinnan mukaan joko yhdellä kirjoituskerralla tai hajauttaa ne enintään kolmeksi perättäiseksi kerraksi. Ennen ilmoittautumista laske, että saat kaikki tutkinnon pakolliset aineet valmiiksi tutkintoon sallitun ajan kuluessa. Jollei tutkintoa ole kolmena perättäisenä kirjoituskertana suoritettu, tutkinto on kokonaisuudessaan uusittava. Poikkeuksena hylätyn pakollisen kokeen uusinta, joka on mahdollista kaksi kertaa hylkäystä seuraavien kolmen tutkintokerran aikana. Valmistuva abi: jos haluat ylioppilastodistuksesi syksyn juhlassa, lukion päättötodistukseen vaadittavat vähintään 44/48 kurssia tulee olla hyväksyttävästi suoritettu 1. jaksossa, keväällä valmistuvan opintojen on oltava valmiina 5. jaksossa. Ammattitutkinnon pohjalta kirjoituksiin osallistuvilla on ammattitutkinnon oltava valmis ylioppilasjuhlaan mennessä. Ilmoittaudu jokaiseen tutkintokertaan erikseen annettuja määräaikoja noudattaen. Harkitse tarkoin, milloin ilmoittaudut ilmoittautuminen on sitova! MITÄ KOKEITA TUTKINTOON KUULUU? Pakolliset ja ylimääräiset kokeet Ylioppilastutkintoon on sisällytettävä vähintään neljä koetta. Kaikille pakollinen koe on äidinkielen koe tai suomi toisena kielenä -koe. Kolme muuta pakollista koetta valitaan seuraavista: ruotsi, vieras kieli, matematiikka ja yksi reaaliaine. Matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraissa kielissä on vaativuudeltaan kahden eri tason kokeet. Vähintään yhdessä aineessa on suoritettava pitkä oppimäärä. Pakollisten kokeiden lisäksi voit osallistua yhteen tai useampaan ylimääräiseen kokeeseen. Tutkintoon saa kuitenkin kuulua vain yksi saman oppiaineen koe. Harkitse tarkoin, minkä kokeen otat ylimääräisenä ja minkä pakollisena. Ylimääräisenä suoritettua koetta ei voi myöhemmin muuttaa pakolliseksi. Hylättyä ylimääräistä koetta ei merkitä ylioppilastodistukseen. Vain erittäin painavasta syystä YTL voi kokelaan hakemuksesta mitätöidä ilmoittautumisen.

4 TUTKINTOMAKSUT Jokaiselta tutkintokerralta maksetaan YTL:n määräämä perusmaksu ja koekohtainen maksu. Tämän oppaan painatushetkellä perusmaksu on 14 ja koekohtainen maksu 28. Eräpäivä on tammikuussa. Maksut on maksettava vaikka et osallistuisi kokeeseen. Maksut ovat ulosottokelpoisia. MITEN ILMOITTAUDUN YO-KOKEISIIN? Ilmoittaudu kirjoituksiin opinto-ohjaajille vastaanottoaikoina. Ennen ilmoittautumista täytä etukäteen ilmoittautumislomake Wilmassa. wilma lomakkeet Lukio: ilmoittautuminen ylioppilaskirjoituksiin - aikuislukio AIKUISLUKIO, Uimalankatu 5, opinto-ohjaajien huone D121, 1. krs klo klo klo klo klo 14-18

5 ENNEN KUIN ILMOITTAUDUT OPOLLE...suunnittele koko tutkintosi Wilmassa olevaan ylioppilastutkinnon suunnitelmalomakkeeseen. Kirjaa siihen jo aiemmin kirjoittamasi kokeet mahdollisine uusintoineen, tämän tutkintokerran kokeet ja tulevien kirjoituskertojen suunnitelmat. Älä aloita tutkintoa ennen kuin olet valmis siihen! Ennen ilmoittautumista esitäytä myös varsinainen ilmoittautumislomake Wilmassa. Tarkista myös, että osoitteesi on Wilmassa oikein. Jos äidinkielesi ei ole suomi, asia voidaan ottaa huomioon ylioppilastutkinnossa. Ota yhteys erityisopettajaan. Ilmoittautumislomakkeessa kokelaslajit ovat 01 varsinainen kokelas (lukion tutkinto-opiskelija) 03 ammatillisen tutkinnon suorittanut kokelas 10 lukion oppimäärää ja ammatillista tutkintoa suorittava kokelas 02 tutkinnon suorittamisen alusta aloittava (lukion tai ammatillinen tutkinto-opiskelija) 04 hylätyn pakollisen kokeen uusija 05 hyväksytyn kokeen uusija 06 tutkinnon täydentäjä 07 hylätyn pakollisen kokeen uusija, kun koe on kompensoitu 08 hylätyn ylimääräisen kokeen uusija 09 erillisen kokeen suorittaja MITÄ MUUTA PITÄÄ HUOMATA? Abikurssit valmentavat kokelaita yokirjoituksia varten. Korotustentit antavat kokelaalle mahdollisuuden korottaa päättötodistukseen tulevaa arvosanaa. Ne ovat kirjoitusten jälkeen. Tätä mahdollisuutta voit käyttää silloin, kun katsot tietojesi kohentuneen ko. aineessa. Korotustentissä suoritat lukiossa opiskelemasi aineen oppimäärän kokonaan, et siis korota yksittäisen kurssin arvosanaa. Tenttiin ilmoittaudutaan suoraan kyseisen aineen opettajalle. Abi-info II Abi-info II on kokelaiden tiedotustilaisuuden toinen osa, joka käsittelee koejärjestelyjä ja -tiloja, pidetään koulun auditoriossa: ti 6.2. klo ke 7.2. klo Keskiviikkona 7.2. klo opiskelijoiden omien koneiden käynnistysmahdollisuus Abitti-koejärjestelmään luokassa B208. Abi-infoon osallistuminen on kaikille kirjoituksiin osallistuville pakollista.

6 HAE VÄLITODISTUS Jos olet valmistumassa lukiosta, hae välitodistus opinto-ohjaajalta. Se on päättötodistuksen raakaversio eli viimeinen tilaisuus selvittää päättötodistukseen tulevat arvosanat. Samalla voit anoa päättötodistukseen suoritusmerkinnän niistä aineista, joissa oppimäärä on vain yksi suoritettu kurssi. Mikäli kursseja puuttuu, ota yhteyttä opoon, jonka kanssa laadit suunnitelman puuttuvien kurssien tekemisestä. Opo jakaa välitodistukset äidinkielen esseekokeen päivänä MITÄ PITÄÄ HUOMIOIDA KOEPÄIVÄNÄ Lue lautakunnan ohjeista yo-kokeisiin tarvittavasta päätelaitteesta. Sinulla on oltava oma laite (kannettava tietokone). Huomaa myös, että laitteen tulee käynnistyä lautakunnan toimittamalta muistitikulta. Katso lisätietoja koulun kotisivuilta yo-tutkinnon ohjeista. tai Ylioppilaskokeessa tarvitaan henkilötodistus. Puhelin, rahat yms. arvotavarat on jätettävä kotiin koepäivinä, koulu ei vastaa niistä. Kirjoitussaliin voi viedä kirjoitusvälineet, eväät sekä henkilökortin. Avaimet, bussikortti ja muutama euro bussirahaa voi myös olla salissa mukana. Taskujen pitää olla tyhjät kirjoitustilassa. Hajustetut tuotteet (hajuvedet, deodorantit, partavedet yms.) ovat kiellettyjä koepäivinä. Kokelaiden joukossa on usein allergisia henkilöitä, joille aiheutuu tuoksuista vaikeuksia. Jos suoritukseen on haitallisesti vaikuttanut suorituskykyä tilapäisesti alentava sairaus tms., lautakunta voi ottaa sen lieventävänä seikkana huomioon. Lautakunnalle on lähetettävä lääkärintodistus tai muusta seikasta asiaa selvittävä puoltolause. Lääkärintodistuksessa on mainittava kyseiset koepäivät ja se on toimitettava kansliaan heti kun mahdollista. Huom. Jos sairastut ennen kirjoituksia ota heti yhteys rehtoriin. AIKUISLUKIO EI VASTAA KOULULLE TUODUISTA TAVAROISTA Jos kuitenkin haluat jättää säilytykseen jotakin, pakkaa tarvike jo kotona pieneen suljettavaan pussiin ja laita oma nimi selvästi kirjoitettuna päälle. Koulu ei ota säilytykseen muita muovipusseja, käsilaukkuja tai muuta tavaraa eikä tarjoa pakkausmateriaaleja.

7 YLIOPPILASKIRJOITUKSET Kuullunymmärtämiskokeet Digitaalisessa kielikokeessa kuullunymmärtämisen osuus tehdään kirjallisen kokeen koepäivänä venäjä, pitkä oppimäärä klo 9.00, paikalla 8.30 venäjä, lyhyt oppimäärä klo 11.00, paikalla Digitaaliset ja paperiset. Ole paikalla klo ma äidinkieli, tekstitaidon koe (paperi) ma äidinkieli, esseekoe, suomi toisena kielenä -koe (paperi) ke uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia (paperi), maantiede, terveystieto pe vieras kieli, pitkä oppimäärä: englanti, ranska, saksa, espanja, venäjä (paperi) ma ruotsi, pitkä ja keskipitkä oppimäärä ke psykologia, filosofia, historia, fysiikka (paperi), biologia pe vieras kieli, lyhyt oppimäärä: englanti, ranska, espanja, saksa, italia, portugali, latina, venäjä (paperi) ma matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperi) Lakkiaisten harjoitukset klo Toimita lakki nimilapulla varustettuna harjoituksiin. Jos et pääse harjoituksiin, vie lakki kansliaan viimeistään harjoituspäivänä. Ylioppilasjuhla klo 18.00

8 ABI-INFO II ti klo ke klo Info on kaikille kirjoituksiin osallistuville pakollinen! Omien koneiden käynnistys mahdollisuus Abitti-koejärjestelmään ti 6.2. klo luokassa B208 Välitodistus valmistuville abeille opinto-ohjaajilta. Vs. rehtori Elina Karapalo Opinto-ohjaaja Ritva Lintonen Opinto-ohjaaja Minna Pohjola Erityisopettaja Irmeli Rantala Kanslia ja Uimalankatu 5, Tampere

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS SYKSY 2016 ilmoittautuminen toukokuu tutkintomaksu kesäkuu abi-info II ke 7.9. ylioppilaskirjoitukset ma 12.9. alkaen syksyn yhteishaku syyskuu korotustentit kirjoitusten

Lisätiedot

Tampereen aikuislukio

Tampereen aikuislukio Tampereen aikuislukio Abin opas kevät 2017 ilmoittautuminen marraskuu tutkintomaksu tammikuu abi-info II helmikuu ylioppilaskirjoitukset pe 10.2. alkaen kevään yhteishaku maaliskuu korotustentit huhtikuu

Lisätiedot

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS KEVÄT 2016 ilmoittautuminen marraskuu tutkintomaksu tammikuu abi-info II helmikuu ylioppilaskirjoitukset pe 12.2. alkaen kevään yhteishaku maaliskuu korotustentit

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2018 ILMOITTAUTUMINEN 12.11.2018 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASKOKEISIIN ILMOITTAUTUMINEN - kokelaan on ilmoittauduttava tutkintoon kirjallisesti - ilmoittautuminen on sitova * kevät 2019:

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin.

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin. YLIOPPILASTUTKINTO Mitä, Missä, Milloin. Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

Tutkinnon suorittamisesta

Tutkinnon suorittamisesta Kevät 2019 Tutkinnon suorittamisesta Voit hajauttaa tutkinnon pakolliset kokeet kolmeen peräkkäiseen kertaan: (esim. kevät 2019, syksy 2019, kevät 2020) Ilmoittautuminen on sitova, syksyn tutkintoon ilmoittaudutaan

Lisätiedot

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE 2 3 5 6 Dia 1 Dia 4 4 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Ylioppilastutkinto 4 pakollista koetta (äidinkieli/suomi toisena kielenä,

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

LAUTTAKYLÄN LUKIO

LAUTTAKYLÄN LUKIO LAUTTAKYLÄN LUKIO 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO ABITURIENTIN LUKUVUOSI 2019 2020 YLIOPPILASTUTKINTO PELKISTETYSTI KOKEET Äidinkielen koe on kaikille pakollinen. Kokelaan valinnan mukaan kolme pakollista

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 15.11.2017 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

YO-kokeet kevät 2019

YO-kokeet kevät 2019 YO-kokeet kevät 2019 15.11.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne (nyt) Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista:

Lisätiedot

YO-info Sotungin lukio ja etälukio

YO-info Sotungin lukio ja etälukio YO-info Sotungin lukio ja etälukio TI 22.1.2019 Opinto-ohjaaja Elina Korkea-aho Osallistumisoikeus yo-tutkintoon - Osallistumisoikeus kevään ylioppilaskokeisiin edellyttää, että tutkintoaineesta on saatu

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto.fi

Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistuksen saamiseksi vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu neljä

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus

Lukuvuoden aikataulu. Elokuu Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo ?? Mahdollinen Abitti -kertaus ABIT 2018-2019 Lukuvuoden aikataulu Elokuu 28.8. Turvallisuusinfo lukiolaisille juhlasalissa klo 12.25-12.45?? Mahdollinen Abitti -kertaus Syyskuu 4.9. Abien 100 päivää teema, päivänavaus, musiikkia välitunneilla

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

Vanhempainilta YO-tutkinnosta

Vanhempainilta YO-tutkinnosta Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014 Tervetuloa! Illan aikana seuraavista aiheista: Ylioppilastutkinnon yleisistä käytännöistä Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle!

Info abiturienteille Rehtori Toni Uusimäki. Lakeuksilta komiasti maailmalle! Info abiturienteille 30.1.2017 Rehtori Toni Uusimäki Ylioppilastutkinnon tehtävät kypsyyskoe antaa yleisen korkeakoulukelpoisuuden toimii valintaperusteena jatko-opintoihin avaa kansainvälisiä opiskelumahdollisuuksia

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 31.10.2017 ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen nyt vain kevään 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 17.11. Lomake jaetaan RO-tuokiossa 20.11. allekirjoitettavaksi ILMOITTADU WILMASSA Suunnitelma

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN Info abeille/9.5.2016 Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio 1 YLIOPPILASTUTKINTO 5 REAALIAINEEN KOKEESEEN ILMOITTAUTUMINEN Kokelas ilmoittautuu reaaliaineen

Lisätiedot

ABI-INFO I - kevät 2013: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855

ABI-INFO I - kevät 2013: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 ABI-INFO I - kevät 2013: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 HUOMAATHAN, että kokelas on itse vastuussa, että on selvillä ylioppilastutkintoon liittyvistä määräyksistä, ylioppilastutkintokokeiden määräyksistä,

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2019

YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2019 2 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY 2019 www.ylioppilastutkinto.fi Alatunniste 3 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Max 26 osp Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN!

TERVETULOA MÄRSKYYN! TERVETULOA MÄRSKYYN! Ajankohtaisia asioita Mäkelänrinteen lukio sai urheilun erityistehtävän Uusia urheilulukioita tuli kaksi (Brändö ja Joensuu) ja kokonaismäärä nousi 15 lukioon. Valtakunnan tasolla

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot