Euroopan komission jäsenen Michaele Schreyerin 9. lokakuuta 2003 päivätty kirje talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtajalle Diemut R.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Euroopan komission jäsenen Michaele Schreyerin 9. lokakuuta 2003 päivätty kirje talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtajalle Diemut R."

Transkriptio

1 Euroopan komission jäsenen Michaele Schreyerin 9. lokakuuta 2003 päivätty kirje talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtajalle Diemut R. Theatolle Käännös Arvoisa puheenjohtaja Theato Liitän oheen komission yksiköiden laatiman selvityksen komission tilinpitojärjestelmän uudelleenaikaistamista koskevan hankkeen täytäntöönpanosta vuoden 2003 kolmannella vuosineljänneksellä. Aikaisemmassa 9. heinäkuuta 2003 tehdyssä hankkeen edistymiskertomuksessa, jonka osoitin Teille 1. syyskuuta 2003, ilmoitettiin yksityiskohtaisesti, mihin toimiin hankkeen täytäntöönpanemiseksi on ryhdytty ja mihin seikkoihin puututaan. Sen vuoksi oheinen kertomus rajoittuu seuraavalla vuosineljänneksellä sovellettaviin pääasiallisiin toimiin. Joulukuun 31 päivään 2003 saakka ulottuva edistyskertomus, johon sisältyy usean merkittävän ohjelman täytäntöönpanoa koskevan toimen loppuunsaattaminen, annetaan komissiolle tammikuussa 2004, ja toimitetaan virallisesti talousarvion valvontavaliokunnalle vuoden 2004 helmikuun alussa. (lopputervehdys ja allekirjoitus) Liite LT\ doc PE

2 EUROOPAN KOMISSIO Budjetti Deputy Director-General Accounting Officer Bryssel 8. lokakuuta 2003 DG BUDG/BG D(2003) Uudistamishankkeen edistyminen 1 heinäkuuta ja 30. syyskuuta 2003 välisellä ajalla Yleiskuva Hanke edistyy suunnitelmien mukaisesti kesäkauden poissaoloista huolimatta. Tammikuun 1 päivän 2005 määräaika on edelleen realistinen, vaikkakin kunnianhimoinen. Kirjanpitojärjestelmä Kirjanpito- ja tilinpäätösstandardeja käsittelevä komitea kokoontui 17. ja 18. syyskuuta. Se hyväksyi standardeja koskevat mallit ja antoi ensimmäisen lausuntonsa viidestä standardiluonnoksesta, jotka ovat välttämättömiä atk-arkkitehtuurin kehittämisen ohjaamisessa. Niissä otetaan huomioon komitean antamat kommentit ja ne saadaan päätökseen 16. lokakuuta 2003 järjestettävään seuraavaan kokoukseen mennessä..komitealle on tiedotettu muista seitsemästä standardista, ja niitä käsitellään komitean 16. lokakuuta, 20. marraskuuta ja tarpeen vaatiessa vielä 18. joulukuuta järjestettävissä kokouksissa. Lisäksi luonnosvaiheessa on vielä kolme standardia, ja viimeisten kahden talouden ja rahoituksen pääosaston toimintoja koskevien standardien alkuvalmistelut on aloitettu. Jokaisen standardin edistyminen esitetään tiivistettynä liitteessä 1. Jokaisen yksikön kaikkien kirjanpitotoimien inventaari ja analyysi saatiin valmiiksi ja lähetettiin heinäkuussa hyväksyttäväksi. Monet yksiköt eivät vastanneet määräajassa, joten lopullinen kertomus, jonka kaikki yksiköt hyväksyvät virallisesti, saataneen vuoden 2003 lokakuun loppupuolella. Kertomuksessa esitetään, mitä puutteita on nykyisen ja suoriteperusteiseen kirjanpitoon tarvittavien toimintojen välillä. Tietotekniikan kehittäminen SAP Kirjanpidon vakio-ohjelmistopaketti SAP uudistettiin 1. syyskuuta 2003 SAP Enterprise -järjestelmäksi kaksi kuukautta vuoden alussa esitettyä toimintasuunnitelmaa nopeammin. PE /6 LT\ doc

3 Kysymykset, jotka on ratkaistava ennen kuin uudesta atk-arkkitehtuurista päätetään, esitetään 9. heinäkuuta 2003 annetun tiedotteen liitteessä 2. Heinäkuussa 2003 perustettiin jokaisen SAP-toiminnon kokeilua ja parhaimman vaihtoehdon valitsemista varten yksitoista 1 eri alojen edustajista muodostettua ryhmää määrittelemään kirjanpitoa koskevat vaatimukset ja ehdottamaan SAP:tä varten ratkaisua tietoteknisiin kysymyksiin. Tämä suunnittelutyö valmistuu aikataulun mukaan 15. lokakuuta 2003 mennessä. Jokaisen suunnitteluvaiheen päätelmät esitetään lokakuun ensimmäisen puoliskon aikana hanketta hallinnoivalle työryhmälle. Mitään etenemistä vaikeuttavia tekijöitä ei ole vielä vahvistettu. "Suunnittelua/tietoja koskevalla toimintamallilla" voidaan tähdentää kokeisiin liittyviä toiminnallisia vaatimuksia, ja sisällyttää ne yhtenäiseen kokonaisuuteen, joka luonnostellaan 15. lokakuuta mennessä, ja hyväksytään 15. marraskuuta 2003 mennessä. Jokaista koetulosta kokeillaan SAP-järjestelmässä "prototyyppien" avulla. Ne kehitetään 31. joulukuuta mennessä, jolloin olisi ehdotettava lopullista atk-arkkitehtuuria ja täytäntöönpanosuunnitelmaa. Laskujen keskitetty kirjausjärjestelmä (CIR) CIR-järjestelmää käytetään tällä hetkellä 15 yksikössä. Tarkoitus on, että kaikki yksiköt käyttävät sitä 1. tammikuuta 2004 lähtien. Vuoden 2004 aikana tarvitaan suunnittelutyötä, jotta CIR:ä voitaisiin käyttää uudistetun keskusjärjestelmän kaiken kirjanpitotiedon koodaamiseen ja että siinä olisi yhteys ICON-DB -järjestelmän toimittajia koskeviin tietokantoihin. CIR:iä käyttävät atk-järjestelmät voivat pitää järjestelmän, mutta linkki Si2-järjestelmään (tai SAP-järjestelmään) on tarpeellinen. ICON-DB -järjestelmä Uudessa kirjanpitojärjestelmässä on selkeytetty ICON-DB -järjestelmän tehtävää. Tällä järjestelmällä varmistetaan töiden hallinnointi sopimusten ja lainapäätösten laatimiseksi sekä siihen liittyvät sitoumukset. Sen toimittajia koskevaa tietokantaa käytetään siirtymävaiheessa rekisterin luomiseen aikaisemmista ja tulevista toimittajista sekä näiden tietojen hyväksymiseen ennen kuin ne siirretään keskuskirjanpidossa käytettävään SAP-järjestelmän toimittajia koskevaan tietokantaan. On vielä määriteltävä, miten muut toiminnot, erityisesti hylättyjen tarjoajien tunnistaminen (jota vaaditaan varainhoitoasetuksen 95 artiklan mukaisesti), rekisteröinti ja takeiden hyväksyminen, sekä sopimusten mukaisten toimintojen hallinnointi, voidaan sisällyttää keskusjärjestelmään kaikkein tehokkaimmalla tavalla. Henkilöstön ja hallinnon pääosaston lisäksi, joka jo soveltaa ICON-DB:tä kalustojen ja laitteiden toimittajien osalta, kolme yksikköä ovat hiljattain ilmoittaneet olevansa halukkaita käyttämään koemielessä ICON-DB -järjestelmää. Se pitäisi ottaa osittain käyttöön 1. tammikuuta 2004 mennessä. Kaikkien yksiköiden olisi käytettävä ICON-DB:tä vuoden 2004 kuluessa. Kaikkia toimittajia koskevan täydellisen tietokannan perustaminen on tärkeä painopistealue, joten budjettipääosasto tutkii keinoja tämän päämäärän saavuttamiseksi mahdollisimman pikaisesti. 1 Ennakkomaksut ja takeet, aineeton ja aineellinen käyttöomaisuus, toimittajien/saamisten ensisijainen järjestelmä, lainat ja investoinnit, epävarmat varat ja velat, kaksiosainen järjestelmä, tilinpäätöksen kulut, monivuotiset ohjelmat, paikalliset kohdat, kaksinkertainen kirjanpito, tulostilit. LT\ doc 3/6 PE

4 Paikalliset järjestelmät Kaikkien paikallisten järjestelmien inventaario saatiin päätökseen heinäkuussa Sitä käytetään pohjadokumenttina, kun arvioidaan tarvetta sisällyttää kirjanpitotoimet keskusjärjestelmään ja kehittää paikallisjärjestelmiä, joilla suoriteperusteiseen kirjanpitoon ja analyyttisiin selvityksiin saadaan tarvittavat kirjanpitotiedot. Jokaisen järjestelmän mukautumiskyvyn analysointi ja mahdollisten vanhentuneiden järjestelmien tunnistaminen saadaan päätöksen vuoden 2003 joulukuun puoleenväliin mennessä. Euroopan kehitysrahasto (EKR) Euroopan kehitysrahaston tilejä hallinnoidaan vanhentuneella atk-järjestelmällä. Kehitysyhteistyön pääosasto tekee budjettipääosaston suostumuksella tutkimuksen, onko EKR:n projektihallinnointi mahdollista sisällyttää CRIS IT -järjestelmään, ja sen tilit ja rahaston hallinnointi SAP-keskusjärjestelmään. Turvallisuus Uusien turvallisuutta koskevien toimintalinjojen luonnos saatiin päätökseen heinäkuussa Niitä sovelletaan tällä hetkellä. Keskustietojärjestelmän (SINCOM2) turvallisuuden hallintaa koskevista yksityiskohtaisista menettelyistä laaditaan tällä hetkellä asiakirjoja (pääasiallisia toimia koskevat kuusi menettelyä ovat jo käytössä, ja muista laaditaan asiakirjoja lokakuun loppuun mennessä) ja tekeillä on käsikirja, jolla opastetaan turvallisuudesta vastaavan henkilökunnan työtä. Käyttöehdot Kaikkien yksikköjen oli virallisesti vahvistettava käyttöehtoja koskevan kertomuksen määräajaksi 19. syyskuuta Kertomus saatiin päätökseen 30. syyskuuta 2003, jolloin siihen saatiin sisällytettyä yksiköiltä siihen mennessä saadut kommentit. Tiedottaminen Hankkeen edistymisestä tiedotetaan jokaisessa tilinpitoyksiköiden päälliköiden verkoston kokouksessa 4. heinäkuuta 2003 alkaen. Kokouksia tilinpitoyksiköiden verkoston kanssa suunnitellaan pidettäväksi marraskuun alussa, toimielinten tilinpitäjien kanssa lokakuun puolessa välissä ja virastojen kanssa marraskuun puolessa välissä. Hankkeen edistymistä on esitelty käyttäjille tietovarastojen hallinnoinnista vastaavien ja SINCOM2-koordinaatiokomitean kanssa käytyjen kokousten yhteydessä. Kaikkia pääosastoja kuultiin virallisesti käyttöehtojen luonnoksen laatimisessa ja tietyt pääosastot olivat mukana asianmukaisissa käsitteiden arviointia koskevissa ryhmissä. Tällä hetkellä valmistellaan tiedotetta, jolla hanke ja sen aikataulu esitellään käyttäjäpalveluiden näkökulmasta. Jokainen yksikkö tekee tiedotteen perusteella paikallisia atk-järjestelmiä koskevan kehityssuunnitelman vuodelle Siinä ilmoitetaan tarvittavat resurssit, siinä on tarvittavat tiedot taseeseen 1. tammikuuta Tarkastamattoman ennakkorahoituksen PE /6 LT\ doc

5 tunnistamiseen ja asianmukaisen toimittajia koskevan tietokannan perustamiseen tarvitaan huomattavia resursseja. Tärkeimpien yksikköjen kahdenväliset kokoukset järjestetään lokakuussa Koulutus Projektihenkilökunnan koulutus on aloitettu. Syyskuun 19 päivän seminaariin osallistui koko projektihenkilökunta ja kaikki asiaankuuluvat jaostojen päälliköt. Muiden yksikköjen henkilökunnan asianmukaista koulutusta ei voida järjestää ennen vuotta Koulutusvaatimusten laajuuden vuoksi on harkittu mahdollisuutta käyttää budjettipääosaston koko henkilöstön tietoja ja kokemusta silloin, kun resursseista on käytettävissä yksityiskohtaiset tiedot. LT\ doc 5/6 PE

6 Liite 1: Kirjanpitostandardien valmistelun edistyminen 30. syyskuuta 2003 Ensimmäinen luonnos esitettiin komitealle 17. heinäkuuta, toinen 18. syyskuuta Omaisuus, koneet ja laitteet Tilinpäätösasiakirjat Ennakkorahoitus Kokonaismenot ja kulut Varaukset, epävarmat varat ja velat Komitealle 18. syyskuuta esitetty ensimmäinen luonnos Konsolidointi Saamiset ja tulot Ulkomaan valuuttojen muuntaminen Aineeton käyttöomaisuus Vuokraus Inventaarit Käteinen Työntekijöiden edut Tekeillä 30. syyskuuta 2003 Nettotulos ajankohdalla, perusteellista laatua olevat virheet ja kirjanpito- ja tilinpäätösperiaatteiden muutokset Asiaan liittyvien osapuolten informointi Ennakkotutkimus, aloitettiin 30. syyskuuta 2003 Rahoitusvälineet Lainat PE /6 LT\ doc

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21

(1999/C 372/04) TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN TARKASTUSKERTOMUS... 1 4 21 C 372/20 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 22.12.1999 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1998 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 20.2.2008 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2008 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C 3

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2015 COM(2015) 296 final 2015/0132 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi vuonna 2015 suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 654 final 2016/0320 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä rahoitusosuuden

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2016 COM(2016) 28 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS AKT EU-suurlähettiläskomiteassa esitettävästä Euroopan unionin kannasta AKT EUkumppanuussopimuksen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0318 (NLE) 13117/16 ACP 132 FIN 637 PTOM 32 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. lokakuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. syyskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. syyskuuta 206 (OR. en) 2092/6 FIN 549 INST 359 PE-L 49 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Budjettikomitea Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Kom:n asiak.

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014.

2. Selvityksessä otetaan huomioon valtuuskuntien huomautukset ja se esitettiin pysyvien edustajien komitealle 3. joulukuuta 2014. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. joulukuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0045 (CNS) 16498/14 FISC 222 ECOFIN 1159 SELVITYS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed.

Lisätiedot

KERTOMUS Euroopan koulutussäätiön (Torino) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus (98/C 406/07)

KERTOMUS Euroopan koulutussäätiön (Torino) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus (98/C 406/07) C 406/38 FI Euroopan yhteisöjen virallinen lehti 28.12.98 KERTOMUS Euroopan koulutussäätiön (Torino) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä säätiön vastaus (98/C 406/07)

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 11. helmikuuta 2008 (15.02) (OR. en) 6299/08 DEVGEN 19 FIN 51 RELEX 89 ACP 20 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Kehitysyhteistyöryhmä Päivämäärä: 7.2.2008 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

nro 26/ : "Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?".

nro 26/ : Mikä on viivästyttänyt tullin tietoteknisten järjestelmien toteuttamista?. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2019 (OR. en) 6752/19 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto UD 69 FIN 164

Lisätiedot

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. joulukuuta 2016 (OR. en) 15505/16 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö FSTR 86 FC 84 REGIO 108 FIN 878 Pysyvien edustajien

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI BUDJETTIVALIOKUNTA Ilmoitus jäsenille Aihe: Euroopan parlamentin vuoden 2004 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C2/2004. SISÄASIOIDEN PÄÄOSASTO

Lisätiedot

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE (03/2017)

Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE (03/2017) SN 2867/17 Euroopan parlamentti 2014 2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 8.5.2017 ILMOITUS JÄSENILLE (03/2017) Asia: Lainsäädännön tarkastelu: toimenpiteistä yhteisen korkeatasoisen verkko-

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 13. marraskuuta 2017 (OR. en) 13992/17 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2015 COM(2015) 138 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011

MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011 EUROOPAN KOMISSIO BRYSSEL 31/10/2011 YLEINEN TALOUSARVIO VARAINHOITOVUOSI 2011 PÄÄLUOKKA III KOMISSIO OSASTOT 19 JA 21 MÄÄRÄRAHASIIRTO NRO DEC 48/2011 EUROA MÄÄRÄRAHOJEN ALKUPERÄ LUVUSTA 19 04 Demokratiaa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24)

KERTOMUS. Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/133 KERTOMUS Euroopan meriturvallisuusviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C 449/24) JOHDANTO 1. Euroopan

Lisätiedot

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto

Vastuuvapaus 2007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto P6_TA(009)00 Vastuuvapaus 007: Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto. Euroopan parlamentin päätös. huhtikuuta 009 vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston talousarvion

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D

8790/18 team/sj/hmu 1 DG D Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. toukokuuta 2018 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2018/0029 (NLE) 8790/18 SCH-EVAL 100 FRONT 128 COMIX 242 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen

KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ. I Yleisiä säännöksiä. 1 Taloussäännön soveltaminen KIRKON KESKUSHALLINNON SÄÄNTÖKOKOELMA KIRKON ELÄKERAHASTON TALOUSSÄÄNTÖ I Yleisiä säännöksiä 1 Taloussäännön soveltaminen Kirkon eläkerahaston talouden hoidosta säädetään tarkemmin kirkkojärjestyksessä,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 7. helmikuuta 2013 (07.02) (OR. en) 5915/1/13 REV 1 COMPET 65 POLGEN 13 MI 69 SOC 63 ENT 31 CONSOM 16 N 55 ENER 23 TRANS 34 TELECOM 16 IND 29 TARKISTETTU ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti C 406/33

Euroopan yhteisöjen virallinen lehti C 406/33 C 406/33 KERTOMUS Euroopan unionin elinten käännöskeskuksen (Luxemburg) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 1997 päättyneeltä varainhoitovuodelta sekä keskuksen vastaus (98/C 406/06) 1.1 Tämä kertomus annetaan

Lisätiedot

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus

KERTOMUS. kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/41 KERTOMUS kuluttaja-, terveys- ja elintarvikeasioiden toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä viraston vastaus (2016/C

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 6.12.2007 ILMOITUS JÄSENILLE Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2007 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C25

Lisätiedot

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg T (+352) E eca.europa.eu

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg T (+352) E eca.europa.eu Kertomus Sisnetin (kansallisten rajavalvonta-, tulli- ja poliisiviranomaisten tietojenvaihtoon tarkoitetun tiedotusverkoston) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2016 päättyneeltä varainhoitovuodelta 12, rue

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0029 (NLE) 6040/15 WTO 41 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön perustamisesta

Lisätiedot

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg Puh. (+352) Sähköposti eca.europa.eu

12, rue Alcide De Gasperi - L Luxembourg Puh. (+352) Sähköposti eca.europa.eu Kertomus Sisnetin (kansallisten rajavalvonta-, tulli- ja poliisiviranomaisten tietojenvaihtoon tarkoitetun tiedotusverkoston) tilinpäätöksestä 31. joulukuuta 2015 päättyneeltä varainhoitovuodelta 12, rue

Lisätiedot

L 172 virallinen lehti

L 172 virallinen lehti Euroopan unionin L 172 virallinen lehti Suomenkielinen laitos Lainsäädäntö 61. vuosikerta 9. heinäkuuta 2018 Sisältö II Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset ASETUKSET Komission

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. neuvoston päätös

LIITE. asiakirjaan. neuvoston päätös EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2015 COM(2015) 389 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan neuvoston päätös OTIFin yleiskokouksen 12. kokouksessa esitettävästä unionin kannasta tiettyihin kansainvälisiä rautatiekuljetuksia

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10955/16 EF 223 ECON 690 DELACT 144 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. maaliskuuta 2018 (OR. en) 7461/18 EF 92 ECON 285 N 254 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.10.2017 COM(2017) 599 final 2017/0261 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. marraskuuta 2016 (OR. en) 13883/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Asia: Eurooppalainen ohjausjakso

Lisätiedot

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B

10111/16 eho/sj/mh 1 DG G 3 B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10111/16 UD 129 AELE 45 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 27.1.2015 2014/2083(DEC) MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../..

LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, XXX [...](2012) XXX luonnos LIITE EASAn LAUSUNTOON 06/2012 KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../.. annettu XXX Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI BUDJETTIVALIOKUNTA 17/2003 Ilmoitus jäsenille Asia: Euroopan parlamentin vuoden 2003 talousarvion toteuttaminen Jäsenille lähetetään oheisena määrärahasiirtoesitys C16/2003. VALIOKUNTIEN

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX,

LIITE. asiakirjaan. KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2014 C(2014) 5136 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu XXX, asetuksen (EU) N:o 514/2014 täydentämisestä vastuuviranomaisten nimeämisen

Lisätiedot

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40)

KERTOMUS. innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) 6.12.2017 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 417/247 KERTOMUS innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus (2017/C 417/40) JOHDANTO 1.

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0253 (NLE) 12934/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 65 EEE 36 N 34 MAP 21 MI 677 COMPET 644 IND 236

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2016 COM(2016) 147 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisellä puitesopimuksella

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.6.2017 COM(2017) 296 final 2017/0126 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan kehitysrahaston rahoittamiseksi suoritettavista jäsenvaltioiden rahoitusosuuksista sekä vuoden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 19. marraskuuta 2002 PE 319.720/34-42 TARKISTUKSET 34-42 Mietintöluonnos (PE 319.720) Marianne L.P. Thyssen Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

KERTOMUS. Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26)

KERTOMUS. Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26) 1.12.2016 FI Euroopan unionin virallinen lehti C 449/143 KERTOMUS Europolin eläkerahaston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2015 sekä rahaston vastaus (2016/C 449/26) JOHDANTO 1. Europolin eläkerahasto

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 26. lokakuuta 2017 (OR. en) 2017/0190 (COD) PE-CONS 48/17 PECHE 340 CODEC 1416 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 17.7.2003 KOM(2003) 426 lopullinen 2003/0158 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS väärennettyjen eurometallirahojen analysoinnista ja niihin liittyvästä yhteistyöstä (komission

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. tammikuuta 2018 (OR. en) 5350/18 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto LIMITE PUBLIC

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. lokakuuta 2017 (OR. en) 12710/17 PECHE 365 AGRI 510 AGRIFIN 101 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja D045714/03. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. lokakuuta 2016 (OR. en) 13167/16 AGRILEG 146 DENLEG 76 VETER 96 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 11. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: D045714/03

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus innovoinnin ja verkkojen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

sekä viraston vastaus

sekä viraston vastaus Kertomus tutkimuksen toimeenpanoviraston tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä viraston vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

Lausunto nro 4/2003. Euroopan unionin elinten käännöskeskukseen sovellettavaa varainhoitoasetusta koskevasta ehdotuksesta

Lausunto nro 4/2003. Euroopan unionin elinten käännöskeskukseen sovellettavaa varainhoitoasetusta koskevasta ehdotuksesta Comunidades Europeas TRIBUNAL DE CUENTAS De Europæiske Fællesskaber REVISIONSRETTEN Europäische Gemeinschaften RECHNUNGSHOF Ευρωπαϊκές Κοινότητες ΕΛΕΓΚΤΙΚΟ ΣΥΝΕ ΡΙΟ European Communities COURT OF AUDITORS

Lisätiedot

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016

Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 Kertomus Euratomin hankintakeskuksen tilinpäätöksestä varainhoitovuodelta 2016 sekä keskuksen vastaus 12, rue Alcide De Gasperi - L 1615 Luxembourg T (+352) 4398 1 E eca-info@eca.europa.eu eca.europa.eu

Lisätiedot

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC)

MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2236(DEC) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2011/2236(DEC) 6.2.2012 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euratomin hankintakeskuksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 1. helmikuuta 2010 (OR. en) 5306/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0189 (NLE) JAI 35 COPEN 7 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS keskinäisestä oikeusavusta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0353 (NLE) 6501/17 SCH-EVAL 70 COMIX 142 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 21. helmikuuta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14635/16 FIN 804 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Neuvosto Asia: Euroopan unionin yleinen talousarvio

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

11609/12 HKE/phk DG C2

11609/12 HKE/phk DG C2 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 17. heinäkuuta 2012 (OR. en) 11609/12 Toimielinten välinen asia: 2012/0157 (NLE) EEE 82 AGRILEG 94 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.4.2013 COM(2013) 193 final 2013/0104 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön tullikoodeksista (uudistettu tullikoodeksi) annetun asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2031 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot