Vesantolainen. Muista Kesäkohtaaminen s. 32. Jäitä hattuun s.4. Uusi Vesseli ja uusi päiväkoti s

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesantolainen. Muista Kesäkohtaaminen s. 32. Jäitä hattuun s.4. Uusi Vesseli ja uusi päiväkoti s. 15-16"

Transkriptio

1 Ventolainen Uusi Vesseli ja uusi päiväkoti s Jäitä hattuun s.4 Muista Kesäkohtaaminen s. 32 Ventolainen kevät 2014

2 Kunnanjohtajan terveiset Kevät tulee kohinalla lauhan, mutta vähälumisen talven jälkeen. Mennyt talvi oli monella tapaa poikkeuksellinen ja tulevaisuudes näemme oliko se vain tunnaisvaihtelua vai ollaanko pysyvästi menos uuteen ilmastoon. Kunnan talouden kannalta ehkä vähän säästettiin sekä lämmityksessä että teiden ja alueiden kunnospidos. Nopeasti vaihtuva säätila aiheuttaa kuitenkin monenlaisia haasteita koko yhteiskunnan toiminnalle ja vaatii aivan uutta sopeutumista alati muuttuviin tilanteisiin. Haasteita riittää myös kuntapuolella. Maan nykyisen hallituksen kuntapolitiikka on ollut aika tempoilevaa. Tavoitteet ovat olleet kunnianhimoiset ja ne on yritetty avuttaa yhden hallituskauden aikana. Kunnis tämä on näkynyt jatkuvina kyselyinä, jotka eivät ole kuitenkaan erityisesti vaikuttaneet uuteen lainsäädäntöön. Tärkein uusi vaatimus on Kuntarakennelain mukaisen kuntaliitosselvityksen tekeminen. Vennon kunnan olta tämä tarkoittaa selvityksen tekemistä yhdessä Keiteleen, Pielaveden ja Tervon kuntien kans. Olemme aneet lain mukaisen poikkeusluvan Valtiovarainministeriöstä selvityksen tekemiseen edellä mainitulla selvitylueella. Parhaillaan kuntien välillä käydään neuvotteluja selvityksen aloittamisesta ja toteuttamisesta. Vuoden loppuun mennessä sen tulisi olla valmis, jolloin näemme todelliset edellytykset uuden kunnan perustamiselle. Tärkeää yhteistyön syventämisen kannalta Nilakan-alueella on ollut ennakkoluulottomuus sekä oma-aloitteisuus ja tahto vaikuttaa omiin asioihin. Edessä on melkoinen urakka, kun sovitetaan yhteen neljän eri kunnan toimintoja. Toivottavasti pitkämielisyyttä ja ymmärrystä erilaisuudelle löytyy riittävästi, sillä vain omista eduista kiinnipitämisellä ei päästä pitkälle eikä ainakaan hyvään lopputulokseen. Samaan aikaan Nilakan kuntien välillä selvitetään tietotekniikan yhteensovittamista sekä kuntien hallinnos että kuntalaisten palvelujen järjestämisen uutena mahdollisuutena. Suomes Kela, verohallinto ja pankit ovat kehittäneet voimakkaasti sähköisiä palveluja jo vuosien ajan. Kunnat ovat sähköisten palvelujen tuottajina aivan alus, joten kehittämistä, mutta myös käyttämättömiä mahdollisuuksia, on paljon. Vennolle rakennettu kattava valokuituverkko antaa omat mahdollisuuten sähköisten palvelujen käytölle. Yhtenä visiona on verkostomaisesti toimiva Nilakan virtuaalikunta, joka tarjoaa kuntalaisten peruspalveluja myös sähköisesti. Tätä Vennon kunnan tiedotuslehteä on tarkoitus jakaa myös Pielaveden kevätmessuilla Toivottavasti mahdollisimman moni löytää Ventolaisen myös sieltä, sillä tämä lehti on parasta mainosta Vennon kunnan toiminnalle ja kunnan hyville palveluille. Keskinäisen vuorovaikutuksen lisääminen ja tutustuminen toisten kuntien asukkaisiin on välttämätöntä, kun luodaan pohjaa mahdolliselle uudelle kunnalle. Lehdessä luvattiin oikein lämmintä ja kaunista kesää. Sitä maa haluan toivottaa kaikille Vennon kunnan asukkaille ja Vennolla kesäänsä 2014 viettäville. Pasi Lievonen kunnanjohtaja Onks Onnia näkynyt? Yrittäjäyhdistyksen toimesta tehtiin neljä vuotta sitten julkaisu nimeltä Onni asuu maalla. Silloin päätettiin porukalla, että Vento ei ole mikään vetelä tai vetämätön, vaan vetovoimainen paikka. Aika usein ventolaisten kans puhe kääntyy siihen, että Vento on nyt seihtunut paikoilleen. Paljolti attaa niinkin olla. Piristystä kaivataan. Ehkä vähän räväkämpiäkin, positiivisia jytkyjä. Muutama Onni lisää. Todellisuudes mikään ei ole dramaattisesti Vennolla muuttunut verrattuna pariin edelliseen vuoteen. Puhdasta juomavettä juodaan ja lorotetaan suihkus niskaan. Luonto suo antimiaan. Asuminen on edullista ja harrastusmahdollisuuksia on, jos jaka vain ponnistaa itsensä penkistä mukaan toimintaan. Työt eivät ole koskaan helposti eteen tipahtaneet, mutta edelleen on mahdollisuuksia, joita ei toreilla kuuluteta, mutta aktiivinen ja oava ihminen ne löytää. han perinteistä maaseudun elämää eletään. Voi olla haihattelua odottaa yhtä isoa jytkyä. Maailma muuttuu, ja kaikki entiset toimialat eivät enää jyllää. Joskus Jytky attaa lähteä syntymään myös jostain pienestä asiasta lumiefektin lailla. Koulutusjohtaja Veikko Karttunen maalaili Onni asuu maalla julkaisus, että vuonna 2020 ei enää puhuta etätyöstä, koska silloin ns. monipaikkaisuus on aivan tavanomainen tapa elää ja tehdä työtä. Lehden julkaisemisesta on vasta neljä vuotta, ja nyt mennään jo kovaa kyytiä kohti tuota uutta olotilaa. Mekin imme jo kuituverkon kiinni tuvan nurkkaan. Olen tuolta mystiseltä johdonpäältä kysynyt, että mitenkähän meinaat meidän elämäämme vielä muuttaakaan? Ei se kerro, vaikka kuinka kysyvästi tuijotan. Kenties tuon hiljaisen kaapelin kautta jysähtää meille vielä se positiivinen jytkykin. Vento on ihan yhtä keskellä maaa kuin joku miljoonakaupunki. Kenties sen kautta vielä kauppaamme puhtaita luonnonantimia maailman metropoleihin. Mene ja tiedä, kukaan ei ole kieltänyt pienenä suuria kuvittelemasta. Toivottavasti jokainen rohkenee esittää ideoitaan meille elinkeinoihmisillekin ja esittää itselleen kysymyksen; Mitä minä voin tehdä oman paikkakuntani puolesta? Lämmintä detta, paistetta ja hyvää tuulta toivottaen, Sari Tulila elinkeinoasiamies Vento ja Tervo Sisä-Savon seutuyhtymä p PS. Muistakaa Kesäkohtaaminen la torilla! Toivomme järjestöiltä ja yrityksiltä aktiivista ollistumista, toripaikat ovat ilmaisia. lmoittautuminen elinkeinoasiamiehelle. Vennon kunnan tiedotuslehti kevät 2014 Tätä tiedotetta jaetaan kaikkiin ventolaisiin kotitalouksiin, vapaa-ajan asukkaiden kotiosoitteisiin sekä irtojakeluna kirjastos ja kunnantalolla. Kansikuva: Hanna Karkkonen Kuvat: Sari Tulila, Hanna Karkkonen, Aki Siren, Pirjo Nikkinen, Minna Jaakkola Taitto: Hanna Karkkonen, UniikkiTarina Painopaikka: Kopijyvä Oy, Kuopio Osoitelähde: Savo-Pielisen jätelautakunnan jätehuollon asiakasrekisteri Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

3 LYHYEST NFOA UUSA YRTYKSÄ: MUSTAKAA! Vennon kehittämissäätiö myöntää rahoitusta Vennon yhteisöllisyyttä lisääviin ja kehittäviin tarkoituksiin. Meiltähän ei yhteisöllisyys lopu, eihän? Ei muuta kuin anomusta rustaamaan! Lisätietoja Vennon kunnan nettisivuilta kohdasta vaikuttaminen, alaotsikko Vennon kehittämissäätiö. Yhteystiedot: Säätiön asiamies Katri Ollila, p , Säätiön hallituksen pj. Markku Forss, p VÄLAKASTA MAJOTUSTA KYSYTÄÄN Vilkas tapahtumakesä on tulos, majoitustiloja kaivataan. Reiska MM kisojen ja Hirvenjuoksun SM-kisojen aikaan erityisesti otetaan mielellään vastaan tarjolla olevia majoituspaikkoja. Yhteyshenkilö molempien tapahtumien majoitusten olta: Mauno Huttunen p , UUS MAAKUNNALLNEN TAPAHTUMAKALENTER Maakunnas on otettu käyttöön sähköinen tapahtumakalenteri Sivuille on linkki mm. Savon Sanomien sivun kautta ja siitä pääsee selaamaan kaikkia tapahtumia maakunnan alueelta. Tänne kannattaa kaikkien järjestöjen ja tapahtumajärjestäjien muistaa laittaa tapahtuman. Jos ei itse oa tai pysty ilmoittamaan, kirjaston kautta se hoituu myös. JÄTÄ! Vennon kala osuuskunnalla on jäähileasema kalaasemalla. Kalastajat ja muuten jäitä tarvitsevat henkilöt voivat ostaa jäähileasemalta jäitä edullisesti. Jääapu voi olla tarpeen esimerkiksi hätätapauksis, kuten isojen myrskyjen katkaistes sähköt. Parhaiten asia hoituu, kun ottaa yhteyttä osuuskunnan yhteyshenkilöihin Unto Kauppiseen p tai Jaakko Hytöseen p ETÄTYÖ- JA TOMSTOTLAA SÄÄSTÖKULMASTA Tarvitsetko työtilaa tunnaisesti, väliaikaisesti tai vaikkapa muutaman päivän viikosta Vennolla? Muutama vuosi sitten yrittäjäyhdistyksen Vetovoimainen Vento hanke järjesti etätyötilan kesäajaksi. Tuolloin se oli kohtuullisen kysytty palvelu. Vennon kunnalla on nyt suunnitteilla työtila etätyö- ja väliaikaista toimistotilaa tarvitseville Säästökulman kiinteistöön. Tilasta voi vuokrata työpisteen lunastamalla avaimen ja käyttömaksun makmalla voi ada käyttöön sä tunnuksen, jolla voi käyttää kopiokonetta ja tulostinta. Tilois tulee olemaan myös nopeat tietoliikenneyhteydet. Tilat eivät ole sidottu aukioloaikoihin, vaan avaimen lunastanut voi työskennellä siellä itselleen sopivana aikana. Tilois tulee olemaan kameravalvonta. Mikäli olet kiinnostunut ao. työtilasta, ota yhteyttä elinkeinoasiamieheen p , Jos kysyntää ilmenee, etätyötila järjestetään mahdollisimman pian toimintakuntoon. MÖKKTALKKAR Uusventolainen Ahti Sirviö on aloittanut Vennolla mökkitalkkari-, rakennus- ja remonttipalveluiden tekemisen tänä keväänä. Toiminta-alueena on lähinnä Vento ja o Viitaaren ja Konneveden alueesta. Yhteystiedot: Kylä- ja mökkitalkkari A. Sirviö, p , Harinkaantie 911, HORONTAPALE RAKENNUSNSNÖÖR Vennolle on perustettu uusi rakennusinsinööritoimisto ConControl Oy, jonka palveluihin kuuluvat mm. rakennuslupapiirustukset, jätevesisuunnitelmat ja vastaavan työnjohtajan palvelut. Yrittäjä Asla Halosen tavoittaa numerosta TLASUUNNTTELJA Ventolaisen Terhi Liimataisen Tilasuunnittelu Siron Ky on perustettu Kuopioon, mutta yritys tuottaa palveluitaan myös Vennolla. Sisustus- ja pihasuunnittelupalveluita löytyy kaikenlaista laidasta laitaan stailauksesta vihersuunnitelmiin. Terhin tavoittaa p , sähköposti UUS KESÄKAHVLA Neiturin kanavalle avataan toukokuun loppupuolella kesäkahvila nimeltään Neiturin Kievari. Yrityksen taustalla on ventolaislähtöinen, ja edelleen oaikainen ventolainen, Jarmo Oittinen vaimon Jaana Finskan kans. He ovat kunnostaneet vanhaa kanavarakennusta ja etsineet miljööseen soveltuvaa sisustusta. Kievarin osoite on Vennontie 742, stunmäki, p ja nettisivut osoittees YRTYSUUTSA: POST ON MUUTTANUT Postipalvelut siirtyvät torstaista alkaen Vennon Kukka- ja hautauspalveluun Keskustie 15 (K-market Nuotin talos). Voit noutaa sieltä postiin apuneet paketit ja muut kuitattavat lähetykset, lähettää postia sekä ostaa postimerkkejä ja pakkaustarvikkeita. Nämä palvelut at myös muista posteista. Postin aukioloajat ovat ma pe klo 9 16, la klo SRKENEN OY LOPETTAA, PETE S T JATKAA Moni ventolainen on epäuskoisena jäänyt katsomaan, kun eräänlainen maamerkki Keskuskadulta on poistunut. Monta kymmentä vuotta ventolaisia palvellut Sähkö- ja kodinkoneliike Sirkeinen Oy pisti ovet kiinni vappuaattona. Pekka Vuorela kiittää lämpimästi kaikkia asiakkaitaan ja kertoo, että mat palvelut ja tuotteet ovat atavana tästä eteenpäin Keiteleen TV-Radio Sirkeinen Ky:ltä. Pekka on tehnyt hulppean, lähes kolmenkymmenen vuoden yrittäjäuran, ventolaisia kuunnellen ja palvellen, joten näin kiitämme myös me häntä ja toivomme erittäin innostavaa ja menestyksekästä uutta uraa hänelle! Samas toimipisteessä palvellut Pete s T ei suinkaan lopeta toimintaan vaan palvelee edelleen ventolaisia kotikäynnein ja kerran viikos maanantaisin mas toimipisteessä elokuun loppuun asti. Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa Petri on Kaistakaravaanin mukana pitkin poikin maakuntaa, joten silloin häntä voi tavoitella puhelimella. Tietokonepulmis hän voi auttaa myös ns. etähallinnan kautta. 4 Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

4 KAHVN TUSKAAN: LAAJAA KASTAA SUORAMYYNT VESTOR on auki ma-pe 9-16, la 9-14, heinäkuus perjantaisin klo 17 asti. Myynnissä perinteiseen tapaan lähituotteita. Niinivedenpään vanhalla koululla sijaitseva KESÄKAHVLA AJAN PATNA on auki ma-su klo Samalla reissulla voi ihastella vanhan koulun miljöötä ja esineistöä, tehdä kirpputoriostoksia ja käydä tervehtimässä eläinpihan kotieläimiä. NETURN KANAVALLA KEVARN aukioloajat ovat alustavasti: ma- to klo pe klo la klo su klo LOUNASKAHVLA VOLAN kesäaukioloajat ovat pidentyneet eli ma-pe VESANNON GRLL (K-marketin vieressä) toukokuun pe 17-22, la 12-22, su kesä-elokuu ke-to 14-21, pe 14-22, la 12-22, su KAHVLA VALOPLKKU (AULN KUKKA- JA HAUTAUSPALVELU) Normaalisti ma-pe 9-16, la Lauluiltoina kahvila auki pidempään. VAHDA NYT PAREMMALLE KASTALLE! Valokuituverkon rakentaminen jatkuu tänä kesänä Vennolla täydennysrakentamisena; kunnan runkoverkko on jo pääosin valmis. Laajakaista kaikille -hankkeen julkinen tuki päättyy tänä vuonna yhdeksässä pohjoisvolaises kunnas, myös Vennolla. Julkisen tuen osuus yksittäisen liittymän kokonaishinnasta on useita tuhansia euroja. Edullisen liittymähinnan varmistamiseksi tilaus kannattaa tehdä nyt, kun julkinen tuki on vielä käytössä. Runkoverkon valmistuttua katseet siirtyvät parempien tietoliikenneyhteyksien mahdollistamiin uusiin palveluihin; tänä syksynä Vennon kunta ottaa käyttöön sähköisen hyvinvointipalvelun kotihoidon käyttöön. Jatkos kotihoito voi olla yhteyksissä kotona asuviin vanhuksiin myös videopuhelujen avulla. Lisätietoa Laajakaista kaikille -rakentamisesta: tai viestintäpäällikkö Minna Jaakkola, p TOMNTAA KYLÄKOULULLE AHVENSEN KYLÄKOULU kaipaa toimintaa ja talkoovoimia. Kunta on antanut kyläkoulun toistaiseksi kyläläisten käyttöön, mutta mikäli toimintaa ja sitä kautta varoja myös rakennuksen ylläpitokustannuksiin ei löydy, joudutaan kyläkoulun myymistä harkitsemaan uudelleen. Oivallinen tilaisuus tutustua rakennukseen ja ideoida toimintaa on mm. Suvisuhinoiden aikaan, jonka aktiiviset kyläläiset järjestävät 7.6. klo VUOKRATAAN PARTOLASTEN ERÄMAJAA SUOLAMMEN RANNALLA. Hinnat: 1 5 henkilöä/vuorokausi 40 yli 5 henkilöä/vuorokausi 80 Polttopuut sisältyvät hintaan. Yhteystiedot: Sari Toikkanen, p En minä oikein tiedä, kuka voisi jättäytyä valokuituverkon ulkopuolelle. Jos ei itse kuitua tarvitse, niin älypuhelimien ja tablettien keskelle kasvaneet sukupolvet tarvitsevat varmasti. Jos mummo haluaa lapsenlapsiaan tavata, niin kyllä ne yhteydet pitäisi ada toimimaan mummolaskin, noovennolla karjatilaa pitävä Heikki Haatainen ja kertoo, että perheen dan megan valokuituliittymään on manaikaisesti yhdistetty neljä älypuhelinta, viisi tietokonetta ja televisio. - Varmaan seuraavaksi kahvinkeittimeenkin a piuhan, jolla voi naveltalta keittiöön ilmoittaa, että turautapa mulle cappuccino, Haatainen virnistää. Hierojana ja paikallisena luottamusmiehenä monelle tuttu Erkki Pääkkönen i valokuidun ensimmäisten tervolaisten joukos jo viime syksynä: nopea ja luotettava tietoliikenneyhteys on Pääkkösen mielestä sijoitus oman kotiseudun kehittämiseen. - Onhan se hauska kuulla, kun it-alalla työskentelevä poika tulee käymään kotona Jyväskylästä ja ihmettelee, miten meillä täällä syrjässä voi olla paremmat yhteydet kuin suomalaises suurkaupungis, Pääkkönen nauraa. 6 Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

5 VESANNOLLA TAPAHTUU KESÄLLÄ 2014 TOUKOKUU Pe Kyläkaraoke Niiniveden nuorisoseurantalolla klo 20. Järjestäjä: Niiniveden ns. Pe klo 9 Lastentapahtuma. Pönni peikko kömpii metsästä laulattamaan ja liikuttamaan lapsia ja aikuisia kahvila Valopilkun pihapiirissä. Mehutarjoilu. Järjestäjä: Aulin Kukka ja Hautauspalvelu. La Perinteiset kylämarkkinat Niiniveden nuorisoseurantalolla ja pihapiirissä klo Järjestäjä: Niiniveden ns. Ke Kevätlaulajaiset Ahvenisen kylätalolla klo 18. Syöpäviikon tapahtuma. Tapahtumas myös arpajaiset ja kahviravintola. Laulujen säestys: Pia Pakarinen. Järjestäjä: Syöpäyhdistys, Vento. KESÄKUU Ma 2.6. Matka Linnanmäelle. Lähtö 6.30 Vennolta. Hinta 30 euroa/henkilö. Järjestäjä: Jetista. La 7.6. Suvisuhinat entisellä Ahvenisen koululla klo Tule myymään, ostamaan tai vaihtamaan kasveja pihaasi. Osta/myy käsitöitä tai kirpparitavaraa ym. Varma myyntipaikka varaamalla etukäteen (Sirje Huuskonen p ). Vapaat paikat myydään markkina-aamuna. Myyntipaikkoja sisällä ja ulkona, alk. 5. Markkinoilla kahvio ja muita herkkuja. Ohjelmas mm. kahvakuulatreenit, vesivärikerho esittäytyy ja nukkenäyttely. Ohjelmaa myös lapsille. Ohjelma tarkentuu lähempänä tapahtumaa. Markkinoiden jälkeen klo 18 asti mahdollisuus tutustua Ritva Nurmisen tuhannen lajin puutarhaan. Ma 9.6. Hengellisten toivelaulujen ilta Kahvila Valopilkus klo 18, Paavonpolku 3. Mukana Tuula ja Raimo Palola ja oma musisoiva väki. Järjestäjä: Vennon helluntaiseurakunta ja Kahvila Valopilkku Perhematka Astrid Lindgrenin Maailmaan Ruotsin Vimmerbyhyn. 1.pvä Vento -Helsinki, yö laivalla 2.pvä Saapuminen Tukholmaan, päivä Kolmårdenis,majoittuminen Vimmerby 3.pvä Päivä Astrid Lindgrenin Maailmas 4.pvä Vimmerby-Tukholma, yö laivalla 5.pvä Saapuminen Helsinkiin, ajellaan takaisin Vennolle Lisätietoja: Niina Salonen, p , smo Jetsonen, p , Järjestäjä: MLL Vento ja Jetista Oy. Ke Kalevan Kaiku laulaa ja laulattaa Kahvila Valopilkus klo 18. (Aulin Kukka ja Hautauspalvelu, Paavonpolku 3). To Poistokirjojen myyntipäivä kirjastos klo La Kesätori klo Pe Juhannuaton kokkojuhla kirkonkylän venetamas klo 18. Järjestäjä: Vennon ev.lut. seurakunta. La Kesäkohtaaminen. Ventolaisten ja kesäasukkaiden iloisia kohtaamisia, elävää musiikkia, nukketeatteriesitys nha-rampe ja rinses, torimyyjiä ja kirpputori. La Kesätanssit Asin lavalla klo 20. Su Teatterimatka Viulunsoittaja katolla. Varattu 30 lippua. Lisätietoja: Riitta Kukko, p tai com. Järjestäjä: Vennon Tules ry JEES-leiri kouluikäisille Sonkarin Kärrimäessä. Mukana Heikki Nevalainen Kuopiosta ja Hannu ja Päivi Keiteleeltä sekä Marita ja Vennon srk:n toiset vastuulliset. Järjestäjä: Vennon Helluntaiseurakunta. HENÄKUU La 5.7. Kesätori klo La 5.7. Soitinmenot. Rento musiikkipiknik Vennon urheilukentällä klo soitinmenot. blogspot.fi. Järjestäjä: gmail.com. La-su Rajapuron kesä puimalatanssit klo 20. Tähtisolistina: Jari Partanen Kesäkonsertti klo 12. Sahansoiton SM-kit klo 14. Järjestäjä: Vennon Musiikinystävät. Su 6.7. Päiväkokous. Mukana Kiinan ja koko maailman lasten Pirkko. Järjestäjä: Vennon Helluntaiseurakunta. Su 6.7. Hirvenjuoksun SM-esikit Koulukeskuksella ja ampumaradalla. Ke 9.7. Kannlaulukirkko Vennon kirkos klo 18. Järjestäjänä: Ev.lut seurakunta. La Kesätori klo La-su Rompetori Asin lavalla. Avoinna la klo 9-18 sekä su klo Lisätietoja: Su Muisteluilta Torpparimuseolla klo 16 alkaen. Ohjelmas: Muistelu - runoesitys, vanhoja lauluja yhteislauluna, musiikkiesityksiä. Sana vapaa muistoille ja hauskoille tarinoille. Järjestäjä: Vennon kotiseutuyhdistys. Ke Harjoitusravit Niiniveden harjoitusraviradalla klo Järjestäjä: Vennon Hevosystäväinseura ry. Ke Teatterimatka kesäteatteriin Syvänniemelle. Näytös: Rullatehtaan onni, alkaa klo 19. Hinta: 30 euroa/henkilö, sis. väliaikakahvin. Järjestäjä: Jetista. To Match-show urheilukentällä klo 18. Järjestäjä: Vennon koiraharrastajat h-show. La Kesätori klo Su Rippikoululaiset 50-vuotta sitten. 50 vuotta sitten rippikoulun käyneiden kokoontuminen. Alkaen ollistumisella messuun Vennon kirkos klo 10. Järjestäjä: Ev.lut. seurakunta. To-La Reiska- MM 2014 urheilukentällä. Järjestäjä: Vennon yrittäjät. La Vennon markkinat. Perinteiset Vennon markkinat klo 9-15 keskustan alueella. Järjestäjä: Lions Club Vento. Su Pängätaren kesäkirkko klo 13 täpellos Erkki Huttusella. Os. Pängätlontie 218. Lautta Hietarannasta lähtee klo 12. Perinteiset kesäkirkot ovat alkaneet täpellos 50-vuotta sitten. Järjestäjä: Ev.lut. seurakunta. 8 Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

6 ELOKUU Hirvenjuoksun SM-kit Koulukeskuksella ja ampumaradalla. Järjestäjä: Metsästysseurat. Su Lasten laulu- ja tanssiyhtye OBK- NOVENNOE TSTHUDO Kalugasta Venäjältä konsertoi Vento-hallis klo 14. Konsertti on koko perheen tapahtuma ja koostuu hyvin monipuolisista esityksistä. Yhtye muodostuu vuotiaista tytöistä ja pojista. Järjestäjä: Vennon kulttuuritoimi ja Vennon musiikinystävät. TORPPARMUSEO - Avoinna klo (Ei juhannuattona. Muina aikoina tilauksesta.) - Museo kertoo elämästä Vennolla 1800-luvulla. Maatalousmuseoon on kerätty luvun maaseudun esineistöä. - Opastukset suomeksi. - Pääsymaksu vapaaehtoinen. - Sisko Kuhmonen p LASTEN JA NUORTEN TAPAHTUMA PÄVÄKERHON JA PYHÄKOULUN KEVÄTRETK SEKKALUPUSTO PEUK- KULAAN Jyväskylään la Lähtö klo 8 seurikselta ja paluu n. klo Retken hinta 7 /lapset ja 12 /aikuiset (sis. matkat, sisäänpääsyn ja ohjelman sekä lounaan). Vapaita paikkoja voi kysellä asti lastenohjaajalta: Ninni p PERHEMESSU, KOULUUN LÄHTEVEN JA SOSTEN TEHTÄVÄÄN SUNAAM- NEN sunnuntaina Vennon kirkos klo 10. Messun jälkeen seurakuntakodilla päiväkerholaisten kevätjuhla sekä mehut ja kahvit. SYYS- JA LOKAKUU Pe Syyssävväys Vennon kirkonkylän alueella. Järjestäjä: Kulttuuritoimi ja järjestöt. To 25.9 klo 18. Kompostointi ; näin aloitat! -yleisöluento Vennon Yhtenäiskoulun ruokalas. Luennolle on vapaa pääsy eikä sinne tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Näin kompostoit keittiö- puutarha- ja käymäläjätteen omalla kiinteistöllä. Kun varaat toimivat välineet ja kokoat kompostin huolella kompostointi sujuu kuin itsestään. Valmis kompostimulta on arvokasta maanparannuinetta puutarhaan. Myös käytännön vinkkejä ja ratkaisuja kompostorin rakentamiseen sekä kompostoinnin haasteisiin. Luento järjestetään yhteistyössä Jätekukon kans. Luennoitsijana kotipuutarha- ja ympäristöneuvoja Tiina konen Pohjois-Savon Martoista. Paikka: Yhtenäiskoulun ruokali Järjestäjä: Kanlaisopisto. Su loveela 25-vuotta konsertti Ventohallilla. NÄYTTELYT KRJASTOSSA KESÄKUU: Tanja Närhi: Maailman eläimiä HENÄKUU: Tiia Matilaisen valokuvia kirjastos Eino Huuskosen maalauksia kokoustilas ELOKUU: Sisä-Savon kameraseuran valokuvanäyttely RYMYKERHON JA PERHEKERHON KEVÄTTEMPAUS pururadan maastos ke klo 18. Pururadan varrella on lapsiperheille suunnattu luontopolku rasteineen ja kierroksen jälkeen on tarjolla makkaraa ja mehua. Rymykerho ja Perhekerho ovat kaikille avoimia ja maksuttomia kerhoja. Järj. MLL Vento ja Vennon srk:n lapsi-ja perhetyö LASTEN LER Tervonlmes alakouluikäisille Hinta 50. lmoittautumiset asti Tiitulle p ja mennessä kirkkoherranvirastoon (avoinna ma ja ke klo 9-13) p RPPLER Sompalas. Konfirmaatiomessu Vennon kirkos la klo 12. LASTEN PÄVÄLER 4-8-vuotiaille seurakuntakodilla ke 4.6. klo Leiripäivä on maksuton ja sisältää ruuan ja välipalan. lmoittautumiset Tiitulle mennessä p KAKLLE AVON KESÄPERHEKAHVLA keskiviikkoisin klo Vennon kirkonkylän leikkikentällä. Aikuisille on tarjolla kahvia ja lapsille mehua, muuten mukaan kannattaa ottaa omat eväät. Järj. MLL Vento ja Vennon srk:n lapsi- ja perhetyö MLL:N KOKO PERHEEN MATKA ASTRD LNDGRENN MAALMAAN Ruotsin Vimmerbyhyn ja Kolmårdenin eläinpuistoon Lisätietoja: Niina Salonen p Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

7 LKUNTATOM TEDOTTAA VKKOKSALUA URHELUKENTÄN VUOROT Kenttävuoroja voi varata liikuntatoimelta p VESANTO-HALLN KÄYTTÖVUOROT Talven livuorot ovat anottavis juhannukseen mennessä vapaamuotoisella anomuksella. Hakemukset hakijan yhteystietoineen on osoitettava liikuntatoimelle. Tiedustelut p UMAKOULUT Vennon uimakoulut järjestetään kirkonkylällä ja Vesijärvellä alkeisuimakouluina. Koulut alkavat kirkonkylällä arkisin klo ja Vesijärvellä klo 13. Koulut on tarkoitettu yli 5-vuotiaille, uimataidottomille lapsille, jotka oavat toimia ryhmässä ohjaajan ohjeitten mukaan. Ryhmäkoko max. 10 henkeä. Jatkouimakoulut Vesijärvellä ja kirkonkylällä Yli 6-vuotiaille, jotka oavat uida vatllaan muutaman metrin. Kirkonkylän koulu klo ja Vesijärvellä klo 14. Vähintään 5 lasta/koulu. Toteutuakseen näihin kouluihin tulee ilmoittautua to mennessä p tai LASTEN KERHOT KRKONKYLÄLLÄ Urheilukentällä järjestetään lapsille ohjattua toimintaa ma - pe klo omin eväin. Kerho on jalkapainotteinen, mutta muitakin lajeja kokeillaan. käraja on 6 12 v klo järjestetään toinen kerho, johon voi tulla myös yli 12 v. Toinen kerho toteutuu, mikäli ilmoittautuneita on vähintään kuusi lasta. lmoittautumiset mennessä Mauri Kilpeläiselle p. 050 vento.fi. Vennon Urheilijoiden Viikkokit 2014 Vennon urheilukentällä. lmoittautumiset kello , kit kello alle 3 v (2011-) 4-5 v ( ) 6-7 v ( ) 8-9 v ( ) v ( ) v ( ) v ( ) HPPO keihäs keihäs keihäs 150 m korkeus 200 m korkeus 200 m korkeus 600 m kiekko 600 m kiekko 600 m kiekko kuula kuula kuula 150 m keihäs 200 m keihäs 200 m keihäs 400 m korkeus 400 m korkeus 400 m korkeus moukari moukari moukari 600 m 600 m 800 m 800 m 100m 800 m v ( ) keihäs 200 m korkeus 600 m kiekko kuula 200 m keihäs 400 m korkeus moukari 100m 800 m Lisätietoja Lauralta puh Viikkokisojen palkintojenjako vuonna Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

8 KUNTOSUUNNSTUKSET EL TORSUT Lohimaan Rasti järjestää kaudella 2014 viikoittain torstaisin kuntosuunnistukset, eli TOR- SUT Vennon ja Tervon kuntien alueella (Keiteleellä 2 kertaa). Ratavaihtoehdot ovat; A-rata 3-5 km (vaativa), B-rata 2,5-3 km (helpohko) sekä minirata 1-1,5 km. Miniradan tilalla järjestetään lasten rastireitti (RR) 3 kertaa. A - B ratojen tilalla voidaan järjestää muutaman kerran myös sprintti- ja korttelisuunnistusratoja. Suunnistusradoille pääsee klo välillä. Tarvittaes seuran aktiivijäsenet antavat suunnistusopastusta torsupaikoilla. Seuralla on emit-kortteja lainattavana suoritusten ajaksi. Torsuista ilmoitetaan kaudella viikoittain Sisä-Savo lehden urheilumuistios (torstain lehdessä). Lohimaan Rasti ry. yhteystiedot : Pj. Suvi Korhonen, p , Siht. Pentti Mali, p , PVM. PAKKA/huom OPASTUS KARTTA JÄRJ./RATAMEST Vento Vento-Suonenjoki mt. Murtomäki Mikko Korhonen Keitele Keitele kk. Kaunistola Mauri Kilpeläinen Vento Vento-Oinaskylä mt. Louhukangas Mauno Näkkilä Vento Vento-Suonenjoki mt. Luntiainen Matti Tikkanen Tervo/sprintti Tervo kk. Kymi Pentti Mali Vento Vento-Suonenjoki mt. Murtomäki Juha Soininen Tervo Tervo kk. Kirkonseutu Ville Leinonen Vento/RR Vento-Suonenjoki mt. Havukkamäki Anneli Jämsen Vento Vento kk. Rimpismäki Markku Huuskonen Vento Vento-Kuopio mt. Murtokylä Veikko Huttunen Vento Vento-Kuopio mt. Murtokylä Veikko Huttunen Tervo Tervo-Lohimaa mt. Lohimaa Pertti Lappalainen Tauko Tervo Tervo- Suonenjoki mt. Hyvölä Pentti Mali Vento/RR Vento-Suonenjoki mt. Murtomäki Anneli Jämsen Tervo Tervo-Suonenjoki mt. Haapamäki Hannu Ylönen Tervo / Hippos./ RR/sprintti Tervo-Lohimaa mt. Lohimaa Pekka Koponen Vento Vento-Kuopio mt. Murtomäki Reijo Konttinen Keitele Keitele kk. Kaunistola Mauri Kilpeläinen Lokakuu Vento/yösuunnistus 1 kerran PÄVÄHOTOKUULUMSA VESSEL MUUTT UUSN TLOHN Talvisena tammikuun päivänä aloimme pakata Vesselin tavaroita ja olihan sitä tavaraa kertynytkin. Tavaraa, joka jonkin mielestä voisi olla arvotontakin, vaan meille milteipä tuiki tärkeää. Heikki rahtasi auliisi pahvilaatikoita parin viikon ajan sitä mukaa kun imme kamojamme pakattua. Samanaikaisesti miehet rakensivat uusia tiloja tehden pitkää päivää. Pari päivää maaliskuun vaihtees kului kalusteita laittaes, purkaes laatikoita ja ihmetellessä: mihin ihmeeseen tämä kaikki tavara asettuu? historian lehdet havisivat: aloitimme toiminnan uuden uutukaises Vesselissä. Lapset tulivat reippain ja uteliain mielin. Kaappisängyt olivat varmasti yksi mielenkiintoisimmista asioista lasten mielestä. Kiersipä muualla huhuakin lasten keskuudes, että Vesselissä nukutaan kaapeis! Muutama kuukausi on nyt vietetty uusis tilois. Sohva ja kaapit ovat monen inspiraation ja muutoksen jälkeen löytäneet paikkan, -ainakin toistaiseksi. Lasten ajatuksia: Patrik, Enni ja Tiitus ruokailemas. Sisällä kivoja ovat palapelit ja ulkona liukumäki. Solja Majaleikit ovat sisällä kivoja sekä kiikkuminen ulkona. Sisu Keinut on kivat sekä seinäsängyt. Dante Kaappisängyt on kivat ja keinut ja kiipeilyteline ja liukumäkikin. Jesse Ulkona leikkinen on kivaa, täällä sisälläkin on kiva muiden kans leikkiä. Nonna Vesselissä on kiva piirtää ja muovailla. Ulkona on kiva ajaa rekalla ja laskea mäkeä. Juha Ulkona kiipeilyteline on kiva ja sisällä leikkikartta. Aapo 14 Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

9 UUS PÄVÄKOT Vennolla on suunnitteilla uusi päiväkoti koulukeskuksen ja liikuntahallin lähimaastoon. Asiaa valmistelemaan on perustettu työryhmä, jos on jäseninä Marko Kauppinen, Markku Forss, Juho Nuutinen, Jaana Ruuskanen, Riitta Pääkkönen / Ritva Lyytinen ja päivähoidon henkilökuntaa. Päiväkodin rakentaminen aloitettaneen vuoden 2015 alusta ja otettaneen käyttöön vuonna Päiväkodis tarjotaan hoitoa noin 40 lapselle sisältäen myös esikoululaiset. Ryhmäperhepäivähoitokoti Vesseli tulee jatkamaan toimintaan tarjoten myös vuorohoitoa sekä perhepäivähoitajia tulee olemaan jatkos tarpeen mukainen määrä. KOULULLA LMASTONTREMONTT JA UUS TEKONURMKENTTÄ Yhtenäiskoulun ilmanvaihto uusitaan remontin yhteydessä, jolloin koululle tulee uusi korvausilmakanavisto sekä suurelta osin uusitaan myös kiinteistön tekniikkaa ja automatiikkaa. Remontti on aloitettu vapun jälkeen ja valmista tulisi olla elokuun puoleen väliin mennessä. KOULU ALKAA: (to) Syysloma (vko 42): Syyslukukausi päättyy: (la) Joululoma: Kevätlukukausi alkaa: (ke) Talviloma (vko 10): Koulu päättyy: (la) Samas yhteydessä koulun alueelle rakennetaan tekonurmikenttä. Kenttä tulee jääkiekkokaukalon viereisen hiekkakentän tilalle ja kentän koko on n m2. Työt alkavat kesäkuun alus ja valmista tulisi olla heinäelokuun vaihtees. KOULUJEN JA ESKOULUN TYÖ- JA LOMA-AJAT LV ESKOULU ALKAA: (ke) Syysloma (vko 42): Syyslukukausi päättyy: (to) Joululoma: Kevätlukukausi alkaa: (ke) Talviloma (vko 10): Vapaa päivä: (pe) Esikoulu päättyy: (pe) KOTHODON KUULUMSA Tervehdys Tässä jutus esittäytyy kotihoidon uusi esimies Harri Vainio. Aloin kulkemaan Konnevedeltä Vennolle nykyiseen työhön 14.4 alkaen. Olen syntyisin Konnevedeltä, ja siellä olen asunut lähes koko ikäni. Poikkeuksena ainoastaan muutaman vuoden jakso, jonka asuin opiskeluaikoina ja niiden jälkeen Pieksämäellä. Valmistuin Pieksämäeltä diakoniaammattikorkeakoulusta sosionomiksi vuonna Perustutkinnon yhteydessä suoritun myös diakoniatyöntekijäksi pätevöittävät opinnot. Heti valmistuttuani aloitin työt Suonenjoella; siellä toimin reilut 7 vuotta seurakunnan diakonina ja vajaan vuoden lastensuojelun sosiaalityöntekijänä. Työn ulkopuolella isäksi minua kutsuu kolme alle 10-vuotiasta tytärtä. Siviilisääty tällä hetkellä on avoliitto. Lisäksi kotona on kis ja erityisesti harrastuskaverina jämtlannin pystykorva, jonka kans syksyt menevät hirviä jahdates. Metsästys muutoinkin sitoo paljon vapaa-aikaa, moin kuin kalastus. Työn ohella olen suorittanut sosiaali- ja terveylan kehittämisen ja johtamisen ylemmän korkeakoulututkinnon, joka antaa hyvän perustan kotihoidon esimiehen tehtäviin. Olen läpi työhistoriani pyrkinyt kehittämään oamistani jatkuvasti. Samanlaisin ajatuksin aloittelen nyt myös tätä tehtävää. Aluksi työn ja paikkakunnan opettelu vaatii aikaa, mutta kun rutiinit alkavat pyöriä, pystyn toivoakseni kehittämään itseäni tässä työssä ja malla myös työtä ja työyhteisöä niin, että ventolaiset avat verorahoilleen parhaan mahdollisen vastineen. Kotihoitoon liittyvissä asiois voi siis jatkos olla yhteydessä minuun. PESULA JA TYÖPAJA PESULA: Simolantie 4, Vento, p Aukioloajat: ma-pe 8-14 Tekstiilien ja mattojen pesu & jälkikäsittely niin yksityisille kuin yrittäjille TYÖPAJA: Strandmanintie 2, Vento, p Aukioloajat: ma-pe 8-15 Pienimuotoisia korjaus-, rakennus- ja neeraustöitä Huonekalujen kunnostus sekä erilaiset koriste- ja käyttöesineet Kiinteistönhoito ja pihanrakennustyöt Harri Vainio SOTA JA KYSY LSÄÄ! 16 Ventolainen kevät 2014 Ventolainen kevät

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella

Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 2013 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon ja yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 213 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Järjestettyyn jätehuoltoon liittyminen Jätehuollon asiakasrekisteriin kirjatut

Lisätiedot

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2015 alkaen Hinnat sis. alv. 24 % Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita. Jätekukko Siistiä! www.jatekukko.fi Jätekukko on 16 kunnan

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2016 Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä kerrotaan järjestettävien

Lisätiedot

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv.

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko. Hinnat sis. alv. Asioi kätevästi verkossa Omakukko www.jatekukko.fi/ omakukko Jätemaksut Kotitaloudet ja julkinen hallinto 1.1.2016 alkaen MITEN JÄTEMAKSU MUODOSTUU? Jätemaksu muodostuu kerran vuodessa laskutettavasta

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa Tiia Yrjölä 24.5.2015 Päijät-Hämeen jätelautakunta Jätehuoltoon liittyminen Jokaisella kiinteistöllä on velvollisuus liittyä jätehuoltojärjestelmään, ei poikkeuksia.

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen

Jätekeskuksella vastaanotetun yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Yhdyskuntajätteisiin liittyvät tilastot vuodelta 214 Savo-Pielisen jätelautakunnan toimialueella Kerätyn yhdyskuntajätteen määrä ja yhdyskuntajätteen hyödyntäminen Kuopion jätekeskus on kunnallisen jäteyhtiön

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/2010 4.11.2010 SISÄLLYSLUETTELO: 1. JÄTEASEMIEN VASTAANOTTOHINNAT 3 2. KIINTEISTÖN JÄTEMAKSUT 4-6 Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy Ankkurikatu 8, 06100 Porvoo Asiakaspalvelu, puh.

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen Jätteenkuljetukset Virpi Leppälä & Iida Miettinen Alueet ja urakat Kouvola-Iitti (86 900 asukasta), Kymenlaakson Jäte Oy:n jätteenkuljetukset 7 eri urakkaa: loppujäte 3 urakkaa, biojäte, erillisurakkana

Lisätiedot

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ 1.1.2012 ALKAEN Jätehuollon järjestäminen 1.1.2012 alkaen Jätehuolto siirtyy 1.1.2012 alkaen kokonaisuudessaan Joensuun Seudun jätehuolto Oy:n vastattavaksi. Jäteyhtiö on kilpailuttanut jätteenkuljetuksen kaikkien osakaskuntien

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätehuolto Etelä-Karjalassa Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy on yhdeksän eteläkarjalaisen kunnan Imatran, Lappeenrannan, Lemin, Luumäen, Parikkalan, Rautjärven, Ruokolahden, Savitaipaleen ja Taipalsaaren omistama jäteyhtiö. Tehtävänämme

Lisätiedot

Hämeenlinnan vanhusneuvosto

Hämeenlinnan vanhusneuvosto Hämeenlinnan vanhusneuvosto 1 n toiminta lakisääteistä Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaalija terveyspalveluista, 28.12.2012/980 http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120980

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon

Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon TIEDOTE 30.12.2015 Vapaa julkaistavaksi Vuodenvaihde tuo muutoksia asukkaiden jätehuoltoon Kaatopaikkakielto ei vaikuta asukkaan lajitteluun Biohajoavan eli orgaanisen jätteen kaatopaikkakielto astuu voimaan

Lisätiedot

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014

ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 ALAJÄRVEN KAUPUNKI SISÄLIIKUNTATILOJEN KÄYTTÖVUOROT KAUDELLE 2013-2014 URHEILUHALLIN KÄYTTÖVUOROT 2013-2014 14.15-15.15 15.15-16.45 Järvi-Pohjanmaan kansalaisopisto/kevennetty kuntopiiri 16.9.2013-2.12.2013

Lisätiedot

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema 24.3.2013 Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg 1. Marko Pollari YKK Miehet yleinen YKK yleinen 2. 10723 2. Esko Naukkarinen IPK Miehet yleinen IPK yleinen 1. 10089 3. Pekka Korhonen YKK Miehet yleinen YKK yleinen

Lisätiedot

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen

HINNASTO 1/2009. 1.1.2009 alkaen HINNASTO 1/2009 1.1.2009 alkaen YHTEYSTIEDOT: DOMARGÅRDIN JÄTEASEMA Ritamäentie 20, 06200 PORVOO AVOINNA: ma-pe 7.00-19.00 Puh 020 637 7080, fax 020 637 7050 la 9.00-14.00 PIENJÄTEASEMAT MÖMOSSENIN PIENJÄTEASEMA

Lisätiedot

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 Sivu 1 / 5 TIEDOTE KOUVOLAN JA IITIN ISÄNNÖITSIJÖILLE 20.11.2013 Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat 1.1.2014 myös entiset Kuusankoski ja Anjalankoski yhtenäisen jätteenkuljetuksen ja

Lisätiedot

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa Ehkäisevä perhetyö on kokonaisvaltaista kotiin annettavaa tukea vanhemmuuden ja arjen haasteisiin. Tukea voidaan tarjota mm. vanhemman jaksamiseen,

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00. Vesannon kunnanviraston yläsali RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2009 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 30.9.2009 klo 18.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Vesannon kunnanviraston yläsali Pöytäkirjan Sivu 57 58 59

Lisätiedot

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen PÄIVITETTY 2015 Hyvä Isokyröläinen! Vuoden 2009 alusta perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen perusteella Seinäjoen kaupunki. Tässä esitteessä

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38 KOKOUSAIKA 14.08.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Aino Savolainen, pj Teemu Pakarinen,

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/

KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula. http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ KIRKONKYLÄN KOULU Tuusulantie 131 04310 Tuusula http://sivustot.tuusula.fi/koulut/kirkonkylankoulu/ 1. LUKUVUODEN 2012-2013 TYÖ JA LOMA-AJAT LUKUVUOSI 2012-2013 Syyslukukausi 14.8.2012 (ti) - 21.12.2012

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja

Varhaiskasvatus. Päivähoidonohjaaja Toimintaa ja tukea arkeen lapsille, nuorille ja perheille 2015-2016 Varhaiskasvatus Päivähoidonohjaaja Katri Kopponen (opintovapaalla, sijainen Kirsi Valkama-Viitanen) Päivähoitopaikkojen myöntäminen,

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä!

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Uutiskirje toukokuu 2015 Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Savon Kuitu on aloittanut tämän kesän rakentamisprojektin Suonenjoen Iisvedeltä, jossa teollisuusalueen

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Liittyminen jätehuoltoon - jätekimppa

Liittyminen jätehuoltoon - jätekimppa Kunta (Asiakasnumero) Jätehuoltoon liittyminen Muutos asiakastiedoissa Kimppa-astian tyhjennysosoite: 1. Kimppa-astiaa koskevat tiedot: Kimppa-astia on kahden tai useamman lähikiinteistön yhteinen jäteastia.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Sosiaalityö puhelinaika 8.30-9.00 ja 13-13.30 Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille 06 2525 1201 toimistosihteeri

Sosiaalityö puhelinaika 8.30-9.00 ja 13-13.30 Ajanvaraus kaikille sosiaalityön työntekijöille 06 2525 1201 toimistosihteeri PERUSTURVAPALVELUT Faksi 06-2525 1211 Hallinto Nurmi Maria-Liisa perusturvajohtaja 040 554 9528 Ajanvaraus ja neuvonta 06 2525 1201 Humalamäki Päivi toimistosihteeri ajanvaraus, ohjaus, neuvonta, välitystilit

Lisätiedot

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ

Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Hyvä tietää JÄTEHUOLLON JÄRJESTÄMINEN ASUINKIINTEISTÖLLÄ Jätekeskus ja jäteasemat Polvijärven jäteasema Avoinna arkisin ti klo 9-13 ja to klo 14-18 Ahertajantie 2 83700 Polvijärvi Kontiosuon jätekeskus

Lisätiedot

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A

J U V A N K U N T A T I E D O T T A A K U U L U T U S J U V A N K U N T A T I E D O T T A A Kunnanvirasto on avoinna ma - pe klo 9.00-16.00 Lähiosoite: Juvantie 13, 51900 Juva Puh. 040 755 1100, telefax 015 651 601 Sähköpostiosoite: juva.kunta@juva.fi

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma

Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma 22.6.2015 Varhaiskasvatus Nurmijärven kunnan Avoimen varhaiskasvatuksen varhaiskasvatussuunnitelma www.nurmijarvi.fi Avoimen varhaiskasvatuksen esimies Kirsi Viitanen 040 317 4066 kirsi.viitanen@nurmijarvi.fi

Lisätiedot

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat NAVIGOINTIA PARISUHTEESSA 28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? 26.10. Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat ulkoiset tekijät 23.11. Love Boat Seksuaalisuus parisuhteessa

Lisätiedot

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to 22.3.2012 Seniorit tutustuivat 22.3.2012 Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n toimintaan. Toimitusjohtaja Pentti Rantala ja neuvoja Erkki Piippo ottivat meidät

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat:

Vanhuspalvelulaki 10 Kunnan voimavarat: Kunnanhallitus 19 12.01.2015 Kunnanhallitus 62 16.02.2015 Vanhusneuvoston asettaminen vuosille 2015-2016 Khall 12.01.2015 19 Lain ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali-

Lisätiedot

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4 Vanhusneuvosto 2/2015 56100 Ruokolahti Vanhusneuvoston kokous 2/2015 Aika Tiistai 21.4.2015 kello 9.00 11.30 Paikka Läsnä Poissa Puheenjohtaja Sihteeri Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Toivo Ruohonen, Eläkeliiton Ruokolahden yhdistys

Lisätiedot

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille.

K A R V I A I S E N PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA. Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. PERUSTURVAKUNTAYHTYMÄ K A R V I A I S E N TÄRKEIMPIÄ PUHELINNUMEROITA JA YHTEYSTIETOJA Tiedot on tarkoitettu lähinnä vihtiläisille ikäihmisille. Tiedot on koottu Karviaisen 27.4.2010 päivittämästä palveluoppaasta.

Lisätiedot

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00

LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 LOUNASRAVIT KILLERILLÄ KESKIVIIKKONA 24.6.201 5 KLO 1 2.00 Vapaa sisäänpääsy! Ravintola Pegasus (Pegasus rakennus, 2.kerros) Ravibuffet: - Lihapullakastike L,G - Perunamuusi L,G - Uunikalaa - Alkupalapöytä

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma

Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelma Ruhtinansalmen kyläsuunnitelman tavoite on elämän laadun parantaminen kylällä palveluja kehittämällä sekä kylän ympäristöä hoitamalla. Kylällä säilytetään nykyinen asukasluku

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä!

Jalasjärvelle. komiasti. Koti. www.jalasjarvi.fi. Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.jalasjarvi.fi Vuoden 2010 tilanne! Koti komiasti Jalasjärvelle Lue tästä esitteestä lisää Jalasjärven kunnan monista tonttivaihtoehdoista sekä Mökkipörssistä! www.karttatiimi.fi/jalasjarvi Jalasjärvi

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU

SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU SYDÄN-SAVON LOMITUSPALVELU 1 (5) Lomituspalveluiden tarkoitus on turvata maatalousyrityksen keskeytymätön toiminta yrittäjän lomaajaksi. MYEL-vakuutetuilla kotieläinyrittäjillä on oikeus 26 maksuttomaan

Lisätiedot

UUDET NUMEROT 19.1.2009

UUDET NUMEROT 19.1.2009 Kaupunginvirastot Avoinna ma-pe klo 9-15 Valtatie 26 B, 3. krs PL 50, 03601 Karkkila www.karkkila.fi kirjaamo@karkkila.fi etunimi.sukunimi@karkkila.fi Puhelinvaihde palvelee ma-pe klo 8-16 *(09) 4258 3600

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Juankosken kaupunki (päiv. 26.4.2012)

Juankosken kaupunki (päiv. 26.4.2012) Juankosken kaupunki (päiv. 26.4.2012) Hallinto-osasto Kaupunginjohtaja Petri Kangasperko 0400-678080 Hallintojohtaja Kaisu Matinniemi 040-5409813 Hallituksen puheenjohtaja Jouko Lösönen 050-5414928 Markkinointisihteeri

Lisätiedot

3/2013 VEHMAA. KUNTATlEDOTE. Kunnanvirasto avoinna: Postiosoite:

3/2013 VEHMAA. KUNTATlEDOTE. Kunnanvirasto avoinna: Postiosoite: VEHMAA KUNTATlEDOTE 3/2013 Kunnanvirasto avoinna: Postiosoite: Saarikontie 8, 23200 Vinkkilä Ma, ti, ke klo 9.00-15.00 Kotisivujen osoite: To klo 9.00-17.00 www.vehmaa.fi Pe klo 9.00-14.00 Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen.

21.1.2016. perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Puheenjohtaja avaa kokouksen. Esityslista 15/2016 1 (5) Pohjois-Savon SOTE-yhteistyöryhmä Aika Paikka perjantai 29.1.2016 klo 12.00-16.00 (kahvit tarjolla klo 11.30 alkaen) Maakuntasali, Sepänkatu 1 KUOPIO 1 Kokouksen avaus Puheenjohtaja

Lisätiedot

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016 HSY:n kompostointikurssi Aiheuttaako kompostointi päänvaivaa? Oletko suunnitellut kompostin perustamista? Tule käytännölliselle ja maksuttomalle kompostointikurssille ma 2.5.2016

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus

Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus Vapaa-ajan asuntojen jätehuolto Ekopassin kriteerit Anne Korhonen, TTS tutkimus TTS:N ORGANISAATIO TIIMIT KOULUTUSPÄÄLLIKÖT ESKO NOUSIAINEN rehtori/koulutusjohtaja TUKIPALVELUT HALLINTOPALVELUT (Talous

Lisätiedot

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE

SYKSY 2011 RYHMÄTOIMINTAA JAALAN ALUEEN IKÄIHMISILLE Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Sovellettu kuntosali klo. 9-10 sekä klo.10-11. Ohjattua kuntosaliliikuntaa pienryhmässä. Eläkeliiton Jaalan yhdistyksen kerho klo. 12, parittoman viikon

Lisätiedot

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat

TYKY OHJELMA 2016. Pääkohdat TYKY OHJELMA 2016 Pääkohdat 1. Tyky-Online liikuntaan ja kulttuuriin. 2. Liikuntatoimen Tyky-avustukset 3. Yhteiset tapahtumat Käyttösäännöt. Olet Tammelan kunnan palveluksessa palvelun käyttöhetkellä.

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI UUDENVUODEN YMPÄRISTÖLUPAUS-KILPAILU KEVÄT 2010 PYYKÖSJÄRVEN PÄIVÄKOTI YMPÄRISTÖKERHO NEULASET PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI Pyykösjärven päiväkoti on mukana kansainvälisessä

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa 1.1.2015 alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella Taksan perusteet ja soveltamisala Kuntien jätehuoltoviranomainen, Savo-Pielisen

Lisätiedot

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015

VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015 VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015

LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 LUUMÄEN PERUSKOULUJEN JA LUKION HENKILÖSTÖ 2014 2015 KANGASVARREN KOULU Rehtori Timo Piesanen Opettajat Luokat Maija Parkkari-Räty Maaret Liikkanen Kaisa Jääskeläinen Tarja Käyhty Simo Jääskeläinen Timo

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot