ledit ja valaistuksen tulevaisuus Fagerhult tarjoilee täydelliset led-ratkaisut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ledit ja valaistuksen tulevaisuus Fagerhult tarjoilee täydelliset led-ratkaisut"

Transkriptio

1 ledit ja valaistuksen tulevaisuus Fagerhult tarjoilee täydelliset led-ratkaisut

2 2

3 Ledien tarjoamat valtavat mahdollisuudet ovat myös valtava haaste. Kyse on tehokkuuden ja ergonomian tasapainosta kuinka saadaan mahdollisimman miellyttävää valoa mahdollisimman energiataloudellisesti. Olemme ratkaisseet sen. Leif Norrby, tuotekehitysjohtaja, Fagerhult Ledeissä on valaistuksen tulevaisuus. Suuren valovirran ansiosta ne ovat tehokkaita ja energiataloudellisia valonlähteitä, joiden käyttöikä on kymmeniä tuhansia tunteja. Kun siirrytään led-tekniikkaan, suurin hyöty saavutetaan vaihtamalla valonlähteen sijasta koko valaisin. Siksi Fagerhult kehittää led-valaisimia erilaisten valaistusprojektien tarpeisiin. Led-tekniikkaa on käytetty aikaisemmin pääasiassa korostus- ja kohdevalaistukseen. Nyt tuomme ledit myös yleisvalaistukseen. Kokemuksen ja uuden ajattelutavan avulla olemme luoneet tasapainon valotehokkuuden ja valaistusergonomian välille. Uusia innovatiivisia ratkaisuja Ymmärsimme T5-loistelamppujen myötä, että kirkkaat valonlähteet vaativat uusia heijastinratkaisuja, jotka pystyvät hyödyntämään valonlähteen tehon, mutta samalla estämään sen häikäisyn. Jo tuolloin luminanssitasot nousivat kandelasta kandelaan/m². Led-tekniikka nostaa valotiheyden jo kandelaan/m². Ledit tuottavat intensiivistä valoa, joka häikäisee voimakkaasti, ellei sitä suojata oikein. Innovatiivinen häikäisysuojatekniikka ratkaisee tämän ongelman, jolloin investointi tehokkaaseen ja energiaa säästävään valaistukseen kannattaa. Uutta vapautta valaisimien muotoiluun Led-tekniikka antaa suunnittelijoille uusia mahdollisuuksia luoda entistä pienempiä, sirompia ja jopa yllättäviä valaisimia. Freedom on hyvä esimerkki uudesta innovatiivisesta ajattelutavasta, jossa valaisin palvelee arkkitehtuuria, valoa ja suunnittelijaa aivan uudella tavalla. Oikeat valonlähteet oikeaan valaisimeen Jotta ledien kaikki hyvät ominaisuudet pääsisivät oikeuksiinsa, myös valaisimet on suunniteltava tätä tekniikkaa varten. Kun valaisimen rakenne, liitäntälaite ja jäähdytysjärjestelmä tukevat valonlähdettä, valaisimen teho ja käyttöikä lisääntyvät, ja investoinnista tulee houkutteleva. Uutta tekniikkaa tarvitaan kaikkialla Ledien ylivoimainen energiataloudellisuus ja ympäristöystävällisyys korostuvat erityisesti silloin, kun koko rakennuksen valaistus toteutetaan tällä tekniikalla. Fagerhult tarjoilee käyttöönne koko paletin. Mallistosta löytyvät tuotteet downlight-valaistukseen, yleisvalaistukseen sekä sisustus- ja kohdevalaistukseen. 3

4 Ledit lyhyt esittely Led valaisee, mutta ei ole valonlähde sanan perinteisessä merkityksessä. Led voi toistaa kaikki spektrin värit ja toimii parhaiten useamman ledin ryhmässä. Se on mullistanut valaistusalan vain muutamassa vuodessa. Led on lyhenne englanninkielisistä sanoista Light Emitting Diode, mikä tarkoittaa suomeksi valoa säteilevää diodia eli loistediodia. Se on puolijohdekomponentti, joka muuntaa sähköenergian valoksi. Tätä kutsutaan elektroluminesenssiksi. Loistediodi toimii tasavirralla (DC) ja vaatii yleensä erillisen liitäntälaitteen eli teholähteen. Teholähde muuttaa verkkojännitteen loistediodin kannalta optimaaliseksi. Itse valo syntyy elektronien pyrkimyksestä siirtyä tasapainotilaan. Loistediodissa on kaksi erilaista aluetta: n-johdealue, jossa on ylimääräisiä elektroneja, ja p-johdealue, josta elektroneja puuttuu. Raja-alueella jota kutsutaan pn-liitokseksi tai rajapinnaksi syntyy valoa, kun puolijohteeseen kytketään tasavirta ja elektronien epätasapaino alkaa tasoittua niiden törmätessä toisiinsa. 4

5 Valo syntyy elektronien pyrkimyksestä siirtyä tasapainotilaan. Kun loistediodiin johdetaan virtaa, elektronien yli- ja alijäämä alkaa tasaantua ja tuloksena syntyy valoa. Valon väri, spektri, riippuu loistediodin valmistusmateriaalista. Perusvärit ovat punainen, meripihkan-oranssi, vihreä ja sininen. Valkoinen valo muodostetaan yleensä lisäämällä siniseen diodiin kerros fosforipohjaista loisteainetta. Fosforikerros muuntaa sinisen värin valkoiseksi eri värilämpötilojen mukaan. Valkoisen valon laatuun vaikuttavat sekä valittu loistediodi että fosforin ominaisuudet. Loistediodi on erittäin pieni. Aktiivisesti loistava pinta on kooltaan vain 1 2 mm². Yhdellä loistediodilla saadaan hyvin harvoin riittävästi valoa, joten ne yhdistetään yleensä ryhmäksi, joka asennetaan led-moduuliin. Led-moduuli voidaan toteuttaa monella eri tavalla niin, että valovirta ja moduulin muoto sopivat aina kyseessä olevan valaisimen rakenteeseen. Led-moduulin asentamiseen ja vaihtamiseen tarvitaan yleensä ammattiosaamista, mutta joissakin malleissa sen voi tehdä myös loppukäyttäjä. 5

6 Led eri sovellusalueet Ledit ovat tulevaisuuden valaisintekniikka ja niitä kehitetään perinteisten valonlähteiden rinnalla. Led-tekniikka myös paras vaihtoehto esimerkiksi taideteosten, erilaisten upotettavat Multilume Flat valaisimet. Ledit ovat usein kehittyy koko ajan, joten näemme varmasti tulevaisuudessa paljon uusia sovelluksia, joissa ledit ovat itsestään selvä tuottama valo ei sisällä UV- tai IR-säteilyä. Ledit sopivat esineiden tai elintarvikkeiden korostamiseen, koska ledien valinta. lisäksi erilaisten viihdekäyttöön tarkoitettujen tilojen valaisemiseen. Led-tekniikka vaikuttaa positiivisesti myös Indoor Julkisissa tiloissa, kuten toimistoissa ja kouluissa led-tekniikkaa on tähän mennessä käytetty lähinnä korostus- ja kohdevalaistukseen tai eriväristen tehosteiden luomiseen. Tässä käytössä ledit ovat korvanneet pienjännitteellä toimivat halogeenilamput. Nyt ledejä voidaan käyttää myös yleisvalaistukseen. Ledit ovat ohittaneet perinteiset valaistusratkaisut niin valon laadun, energiatehokkuuden kuin kestävyydenkin suh- valaisimien muotoiluun. Pieni koko tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia uusien mielenkiintoisten ratkaisujen luomiseen. Retail Led-tekniikka tarjoaa jo nyt paljon ominaisuuksia, joiden avulla myymäläkonsepteista on helppo luoda entistä dynaamisempia. Suunnittelijoille tarjoutuu myös tulevaisuudessa mielenkiintoisia mahdol- teen. Nyt led-valaisimilla Led-valaisimilla voi hyvin korvata lisuuksia uuden käyttökelpoisen voidaan korvata downlightvalaistus sekä upotettavat myötä. RGB-tekniikka ja säädet- tekniikan ja uusien suuntausten sekä downlight- että useat T5-valaisimet. T5-ratkaisut toimisto- ja tävä valkoinen led-valo kuuluvat neuvottelutiloissa, auloissa ja käytävillä. Uusi heijastin- ja häikäisysuojatekniikka pystyy hyödyntämään ledien suuret valovirrat tavalla, joka säilyttää oleskelun ja työskentelyn näissä tiloissa edelleen miellyttävänä. Esimerkkeinä mainittakoon uuden sukupolven Pleiad G3 downlight-valaisimet sekä uudet, jo niihin erittäin käteviin ratkaisuihin, joita sovelletaan laajasti jo nyt. Säädettävän valkoisen ledin avulla valon värilämpötilaa voidaan vaihdella kylmän ja lämpimän valkoisen välillä (2700K 6500 K). Tämä ominaisuus toimii hyvin esimerkiksi sovitustiloissa, kun vaatetta halutaan katsoa erilaisissa valaistustilan- 6

7 teissa. Aikaisemmin käytettiin kahta eriväristä loistelamppua. Nyt pienikokoinen led-yksikkö voidaan asentaa peilin taakse. Pienikokoinen led-valonlähde sopii hyvin myös integroitavaksi erilaisiin esittelyhyllyihin ja telineisiin. Sama pätee myös tuotteiden korostusvalaistukseen. Säädettävä valkoinen led-valo on käyttökelpoinen ratkaisu Kun valaistuskonseptiin kaivataan jotain erityistä, RGB-tekniikan avulla tilaan voidaan tuoda erilaisia värejä. Se tekee mahdolliseksi dynaamisten, tehokkaiden ja emotionaalisesti vaikuttavien valaistusratkaisujen luomisen. Eri värit herättävät erilaisia tunteita. Vihreä viestii hyvinvoinnista ja rauhoittaa. Keltainen antaa energiaa, sininen viilentää ja punainen kertoo kiihkeydestä. Ohjausjärjestelmän avulla valaistusta voidaan säätää ja sen kirkkautta ja värisävyä muuttaa. Ledien suunnattavuus ja optinen tehokkuus yhdessä erilaisten linssien ja heijastimien kanssa tekevät niistä erittäin hyvän vaihtoehdon kohdevalaistukseen. Usein ne toimivat paremmin kuin perinteiset ratkaisut, koska toivottu valaistustilanne saadaan aikaan huomattavasti alhaisemmalla energiamäärällä. Kylmää valkoista valoa luovat ledit ovat vieläkin tehokkaampia. Niitä voidaan käyttää silloin, kun värisävy sopii käyttökohteeseen. Hyvä esimerkki tästä ovat elintarvikeliikkeiden kylmätiskit. Led-ratkaisut ovat täysin ylivoimaisia silloin, kun tilaan halutaan simuloida päivänvaloa keinotekoisten ikkunoiden läpi. myös muualla myymälätiloissa. Sillä voidaan muuttaa valon värilämpötilaa eri vuodenaikojen mukaan ja luoda lämmintä tunnelmaa talviaikaan ja viileää tunnelmaa kuumiin kesäpäiviin. Led-ratkaisut ovat täysin ylivoimaisia silloin, kun myymälään halutaan simuloida luonnonvaloa keinotekoisten ikkunoiden läpi. Outdoor Yleisesti voidaan todeta, että led-tekniikka on optimiratkaisu ulkovalaistukseen. Valaisimet ovat sään ja lämpötilojen armoilla, niihin kohdistuu tärinää ja ne ovat alttiina ihmisten toiminnalle. Ulkovalaisimien huoltamiseen tarvitaan hyvin usein erikoisjärjestelyjä. Ledit hyötyvät viileistä lämpötiloista. Niiden valovirta nousee ja elinikä pitenee. Ledien käyttö näissä valaistusratkaisuissa on sekä käytännöllinen että taloudellinen vaihtoehto. Valonlähteen pitkä käyttöikä vähentää huollon tarvetta. Myös viileät lämpötilat vaikuttavat ledien elinikään positiivisesti. Ne lisäävät ledien valovirtaa ja pidentävät niiden käyttöikää. Kun valaisimien rungot lisäksi valmistetaan alumiinista, tuloksena syntyy erittäin kestäviä ja toimintavarmoja valaisimia, joita ei juuri tarvitse huoltaa käyttöaikanaan. Lisäksi ne ovat energiatehokkaita. 7

8 Led-tekniikan edut ja erot perinteisiin valonlähteisiin Loistediodi tuottaa valoa sähkön avulla eri tavalla kuin perinteiset valonlähteet. Hehkulampussa valo syntyy sivutuotteena hehkulangan kuumentuessa ja loistelampussa kaasupurkauksen yhteydessä. Perinteisistä valonlähteistä poiketen loistediodi ei sisällä elohopeaa. Se on tärkeää sekä ympäristön että kierrätyksen kannalta. Led-tekniikka tarjoaa paljon etuja valaisimien käyttömahdollisuuksiin sekä niiden muotoiluun. Koska loistediodi ei tuota ultraviolettisäteilyä (UV) tai infrapunasäteilyä (IR), tekniikka soveltuu erityisen hyvin herkkien kohteiden valaisemiseen. Näitä ovat esimerkiksi museot ja näyttelytilat sekä päivittäistavaraliikkeiden elintarvikeosastot. Toisin kuin perinteiset valonlähteet, loistediodi syttyy täydelle valaistusteholle heti. Lisäksi usein tapahtuva sytytys ja sammutus lisäävät sen käyttöikää. Koska viileä ympäristö lisää loistediodin valovirtaa, led-tekniikka soveltuu erittäin hyvin ulkovalaistukseen sekä kylmäsäilytystiloihin ja pakastushuoneisiin. Loistediodissa ei ole liikkuvia tai erityisen herkkiä osia. Siksi oikein suunniteltu led-valaisin kestää hyvin erilaista tärinää ja ihmisen aiheuttamaa rasitusta. 8

9 Tuotevastuu valaisimesta siirtyy sille, joka asentaa led-loistelampun vanhaan järjestelmään. Retrofit riittääkö pelkkä valonlähteen vaihtaminen? Energiatehokas, toimintavarma ja pitkäikäinen led-tekniikka on monessa suhteessa ylivoimainen verrattuna perinteisiin valonlähteisiin. Jotta ledien tarjoamista eduista saataisiin paras mahdollinen hyöty, tarvitaan valaisimia, jotka on suunniteltu juuri tätä tekniikkaa varten. Jos led-investoinnin taloudellisuutta tarkastellaan lyhyellä aikavälillä, vanhojen valaisimien säilyttäminen ja vain valonlähteen vaihtaminen ledeiksi voi tuntua järkevältä vaihtoehdolta. Markkinoilta löytyy useita ns. retrofitvalonlähteita, jotka on tarkoitettu tällaiseen käyttöön. Ne on kehitetty korvaamaan mm. maks 50 W kylmäsädehalogeenilamput (HRGI) sekä muuntyyppisiä halogeenilamppuja. Osa niistä tarjoaa mahdollisuuden myös valonsäätöön. Nämä valonlähteet voivat toimia hyvin silloin, kun valon voimakkuudelta, laadulta ja teholta ei odoteta huippulaatua, kuten esimerkiksi kotikäytössä. Ei tuotestandardia Julkisissa tiloissa on paljon valaisimia, jotka on suunniteltu perinteisille loistelampuille. Markkinoilta löytyy led-loistelamppuja, joiden on ajateltu voivan korvata perinteiset, liitäntälaitteella toimivat T8-loistelamput (26 mm). Valonlähteiden vaihtaminen led-loistelamppuihin näissä valaisimissa voi tuottaa ikäviä yllätyksiä. Alun perin loistelampuille suunnitellut valaisimet eivät välttämättä toimi hyvin led-loistelampuilla. Joidenkin tällaisten valonlähteiden rakenne on osoittautunut jopa niin vaaralliseksi, että niitä on jouduttu vetämään pois markkinoilta. Tämän tyyppisille led-loistelampuille ei ole tällä hetkellä omaa tuotestandardia, eivätkä ne kuulu myöskään loistelamppustandardin piiriin. Tämä aiheuttaa teknisiä ongelmia ja vaikuttaa alkuperäisiin valaistussuunnitelmiin. Tuotevastuu valaisimesta siirtyy sille, joka asentaa led-loistelampun vanhaan järjestelmään. 9

10 Led-valaisimen käyttöikä voi olla hyvin pitkä jos sen rakenne on hyvin toteutettu ja koostuu korkealaatuisista komponenteista. Ledit ovat taloudellinen vaihtoehto Tuotteen alhainen energiankulutus on tärkeää, koska energian hinta kallistuu jatkuvasti. Ledit ovat energiatehokkuudeltaan ja käyttöiältään ylivoimaisia verrattuna kaikkiin muihin markkinoilta löytyviin vaihtoehtoihin. Mutta kuinka paljon on riittävästi? Ledien vertaaminen perinteisiin ratkaisuihin ei ole aina yksiselitteistä. Led-valmistajien tekemiä laboratoriokokeita ei voi suoraan soveltaa valaisimeen asennetun led-moduulin suorituskykyyn. Ledien tehokkuudesta saa oikean käsityksen vasta sitten, kun niitä tarkastellaan omassa valaistusteknisessä ympäristössään. Valovirta-arvo hyötysuhteen sijaan Perinteisillä valonlähteillä toimivan valaisimen energiatehokkuus voidaan ilmoittaa hyötysuhdeprosenttina (LOR). Hyötysuhde mitataan vertaamalla vapaasti palavaa vertailuvalonlähdettä valaisimesta lähtevään valovirtaan. Led-valaisimen energiatehokkuutta ei ilmoiteta hyötysuhteen avulla, sillä led-moduuleiden nimellisvalovirtaa ei ole standardisoitu samalla tavalla kuin loistelampuissa. Tämä johtaa siihen, että led-tekniikassa vertailuyksiköksi katsotaan koko valaisin, loistediodit ja teholähde mukaan lukien, jolloin hyötysuhde on aina 100 prosenttia. Valaisinvalmistajat ilmoittavat led-valaisimen tehokkuuden kokonaisvalovirran (lm) suhteena mitattuun tehoon (W) valaisimessa syntyvät häviöt mukaan lukien (lm/w). Eri värejä ilman lisäkustannuksia Yksi ledien hyvistä puolista on kyky tuottaa värillistä valoa ilman suotimia. Tämä säästää energiaa huomattavasti. Kun esimerkiksi perinteisen kohdevalaisimen valon väriä halutaan muuttaa, joudutaan käyttämään värisuodinta. Se saattaa heikentää valovirtaa jopa 90 %. Ledien valon väri taas riippuu loistediodin valmistusmateriaalista. 10

11 Ratkaisu moniin eri valaisimiin Valkoisen loistediodin valotehokkuus on verrattavissa T5- loistelampun valotehokkuuteen. Ledit kehittyvät kuitenkin erittäin nopeasti, ja valotehokkuuden parantuessa tekniikkaa voidaan käyttää yhä useammassa eri valaisintyypissä ja sovelluksessa. Edelleen on kuitenkin tärkeää pitää yksittäisille loistediodeille ja kokonaisille valaisinratkaisuille ilmoitetut tiedot erillään. Loistediodien ja led-moduulien valmistajien antamat arvot tarkoittavat lähes poikkeuksetta kylmän loistediodin maksimivalotehokkuutta. Niissä ei ole huomioitu lämpötilojen kohoamisen, teholähteen oman kulutuksen tai heijastimien ja linssien aiheuttamaa tehohäviötä. Huonosti suunnitellun tai heikkolaatuisella teholähteellä varustetun led-valaisimen valotehokkuus voi jäädä alle puoleen loistediodin nimellisarvosta. Valotehokkuudella on merkitystä vain silloin, kun se koskee koko järjestelmää. muissakin elektronisissa komponenteissa. Loistediodien ongelmana on valovirran heikkeneminen. Niiden odotettavissa oleva elinikä määritellään valovirran perusteella, ja rajana pidetään 70 % uuden valaisimen valovirrasta. Elinikä merkitään tunnuksella L 70 ja sitä seuraa tuntimäärä. Yleisesti käytetty led-valaisimien elinikä on L tuntia, mutta tästä on poikkeuksia sekä ylös- että alaspäin. Odotettuun käyttöikään vaikuttavat useat eri tekijät: Loistediodin valinta (valmiste ja tyyppi) Loistediodin kuormitus (kuinka suurella virralla sitä käytetään) Valaisimen rakenne (loistediodin tai LED-moduulin lämpötila) Teholähteen valinta Tuotteen asennusympäristö Rakenteen muut materiaalit Uusin tekniikka ja oikeaan tarkoitukseen suunnitellut led-valaisimet pystyvät jo korvaamaan useita perinteisillä valonlähteillä toimivia valaisimia. Näitä ovat esimerkiksi pienloiste- ja halogeenilamppuja käyttävät downlight-valaisimet sekä tietyt yleisvalaistukseen tarkoitetut T5-loistelamppuvalaisimet. Lisäksi led-valaisimet pitävät energiatehokkuuden vähintään samalla tai jopa paremmalla tasolla. Tavoitteena on myös, että valaistusergonomia ja säädettävyys säilyvät. Hyvä häikäisysuojaus on tärkeää monissa eri tiloissa, joissa tehdään töitä. lm/w Vähintään tuntia Led-valaisimen käyttöikä voi olla hyvin pitkä, jos sen rakenne on hyvin toteutettu ja se koostuu korkealaatuisista komponenteista. Loistediodi menee rikki erittäin harvoin. Niissä esiintyy toki normaalia vikaantumista kuten kaikissa /1000 lm 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % Kaaviokuva tehohäviöistä. Kuvassa näkyy yksittäisestä diodista lähtevän valon voimakkuus sen kulkiessa kuumien led-moduulien (diodit lämmittävät toisiaan), valaisimen ja valoa heikentävien linssien, heijastimien ja teholähteiden kautta aina valaisimesta lopulta lähtevään valovirtaan asti. Rakenneratkaisusta riippuen hävikki voi olla suurempi tai pienempi Uusi tekniikka ja tehokkaampi tuotanto laskevat led-komponenttien hintaa edelleen, mutta tämän kehityksen odotetaan tasaantuvan. Kaavio kuvaa led-moduulien tähänastista kustannuskehitystä. 11

12 Kun käyttöikä L70 on saavutettu, loistediodi tuottaa valoa vielä pitkään, mutta sen valovirta heikentyy jatkuvasti. Siksi led-moduuli tai koko valaisin on vaihdettava vuoden kuluttua käytettävissämme on tekniikan kehityksen myötä energiatehokkaampia vaihtoehtoja, jolloin koko järjestelmän päivittäminen saattaa osoittautua kannattavaksi ratkaisuksi. Ei huollon tarvetta Led-valaisimet eivät tarvitse käyttöaikanaan huoltoa juuri lainkaan, eikä led-yksikköä voi aina edes vaihtaa. Ledtekniikka säästää monissa organisaatioissa sekä aikaa että rahaa, koska valonlähteiden vaihtamiseen ei tarvita henkilökuntaa, eikä mahdollisia nostolaitteita. Likaantuminen on silti otettava huomioon myös led-valaisimissa, niin sisällä kuin ulkona. Yksi ledien hyvistä puolista on kyky tuottaa värillistä valoa ilman suodattimia. Se säästää energiaa merkittävästi Odotetun käyttöiän laskeminen: tunnin jälkeen valovirrasta on jäljellä noin 70 % (L h). 12

13 Pienemmän energiankulutuksen myötä positiiviset ympäristövaikutukset ovat suuria eikä vähiten silloin, kun energia tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla. Ledit ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto Myös ympäristöä ajatellen led-tekniikka on erinomainen vaihtoehto. Parhaimmat ominaisuudet ovat ledien energiatehokkuus ja pitkä käyttöikä. Led-moduuli on elektroninen komponentti, joka koostuu piirikortista sekä puolijohteesta. Kierrätysperiaatteet ja menetelmät ovat samoja kuin muussakin elektroniikassa. Esimerkiksi loistelamppuihin verrattuna ledit eivät sisällä lainkaan elohopeaa. Siksi niiden käsittely ja kierrättäminen on yksinkertaisempaa ja päästöriskit ovat vähäisiä. Ylivoimaista tehokkuutta Valaistuksen suurin ympäristövaikutus liittyy aina energiatehokkuuteen. Led-tekniikan energiatehokkuus on erittäin hyvä ja ledit pystyvät tuottamaan kuluttamallaan sähkömäärällä paljon valoa. Ledien alhaisempi energiankulutus säästää luontoa. Tämä on tärkeää varsinkin silloin, jos sähkön tuotannossa käytetään esimerkiksi hiilivoimaa, joka kuormittaa ympäristöä enemmän. Ledien valotehokkuus kehittyy huimaa vauhtia. Jo nyt on olemassa tuotteita, jotka tuottavat laboratorio-olosuhteissa yli 200 lm/w. Nämä tuotteet eivät kuitenkaan vielä ole valmiita kaupalliseen levitykseen. Vähemmän kertakäyttömateriaalia Led-moduulin käyttöikä on huomattavasti pitempi kuin perinteisillä valonlähteillä. Se pienentää materiaalikuluja ja kuormittaa vähemmän kierrätysjärjestelmiä. Led-valaisimen energiatehokkuus ja pitkä käyttöikä keventävät myös tuotteiden ympäristövaikutuksia. Ne ovat kuitenkin aina riippuvaisia valaisimen rakenteesta ja käyttöympäristöstä. Siksi on tärkeää, että nämä tekijät arvioidaan jokaisessa projektissa erikseen, eikä päätöksiä tehdä pelkkien laboratoriotestien perusteella lm/w Kaavio esittää ledien valotehokkuuden arvioitua kehitystä vuoteen 2015 mennessä. Valotehokkuuden keskimääräinen kasvu on noin 10 % vuodessa. 13

14 Valon laatu Ledien tuottaman valon laatuun vaikuttavat monet tekijät. Värilämpötila, värintoisto ja värin laatu vaikuttavat valon käytettävyyteen ja siihen miten se koetaan. Yhdessä hyvin suunnitellun valaisimen kanssa saavutetaan hyviä tuloksia. Koska ledit eroavat teknisesti perinteisistä valonlähteistä, ominaisuuksia ei voi vertailla suoraan. Valon käyttäytymiselle asetetut vaatimukset ovat kuitenkin samoja. Värilämpötila Valonlähteen värilämpötilan mittayksikkö on kelvin (K). Kelvin-asteikko on alun perin suunniteltu kuumennetun (hehkuvan) mustan kappaleen värin mittaamiseen. Hehkulampuissa arvo on helppo tulkita, koska värilämpötilan (CCT) Kelvin-arvo on sama kuin hehkulangan todellinen lämpötila. Ilman hehkulankaa toimivissa valonlähteissä, kuten loiste- ja purkauslampuissa sekä ledeissä, käytetään korreloitua värilämpötilaa. Käytettävät mittaustavat ja välineet on kehitetty perinteisille valonlähteille, ei niinkään ledeille. Siksi International Commission on Illumination (CIE) on alkanut kehittää uusia mittaustapoja. Ledien värilämpötila voi vaihdella valonlähteen valmistajan mukaan, vaikka ilmoitettu lukema olisi sama. Ledien värilämpötila voi myös muuttua ajan kuluessa. Muutaman tuhannen Y Kun ajatellaan värilämpötilaa ja värin laatua, ei pitäisi katsoa pelkästään annettuja uusarvoja. On tärkeää ottaa huomioon myös näiden ominaisuuksien muuttuminen odotetun käyttöiän aikana. käyttötunnin jälkeen arvo ei välttämättä enää ole sama kuin uudessa tuotteessa. Loistediodien valmistuksessa syntyy paljon sekä värilämpötilaltaan että valovirraltaan erilaisia diodeja. Siksi niistä on valittava käyttöön rajallinen valikoima. Tätä vaihetta kutsutaan ammattikielessä binningiksi eli jaotteluksi. Valmistajat jakavat tuotantonsa useisiin eri ryhmiin loistediodien värilämpötilan, valovirran ja kynnysjännitteen mukaan. Mitä tarkemmin jako tehdään, sitä tasalaatuisempia tuotteet ovat. Haittapuolena on hinnan nouseminen ja saatavuuden heikentyminen. Tästä syystä ledit pyritään yleensä valitsemaan muutamasta toisiaan lähellä olevasta jakoryhmästä. Valkoisen valon laatu Valkoista valoa saadaan lisäämällä siniseen lediin fosforipinnoite, joka muuttaa osan säteilystä keltaiseksi valoksi ja tuloksena syntyy valkoinen väri. Tämä muistuttaa prosessia tavallisessa loistelampussa. Fosforipinnoite voidaan tehdä joko suoraan diodiin tai ulkopuoliseen levyyn. Valon laatu riippuu siitä, kuinka tarkoin sininen valodiodi on määritetty ja kuinka huolellisesti fosfori on valittu kyseisen diodin mukaan. Valkoisten ledien värilämpötila-asteikko on laaja lämpimästä valkoisesta erittäin kylmään valkoiseen ( K). Koska valkoinen valo tuotetaan sinisellä ledillä, kylmemmissä värilämpötiloissa valotehokkuus on suurempi X Kuva esittää korreloidun värilämpötilan laskentaa. Kolmion sisään piirretty käyrä kertoo värilämpötilan todellisina Kelvin-asteina. Korreloitua värilämpötilaa varten on mitattava valonlähteen värikylläisyys. Tämä arvo on jollakin isotermisistä linjoista, ja korreloitu värilämpötila määräytyy kohdassa, jossa linja leikkaa käyrän. Valkoisen valon tuottaminen sinisen ledin, tai kuten oikealla, lediryhmän avulla. Yksittäinen ledi on peitetty suoraan fosforilla, ryhmässä fosfori on lisätty levyyn, joka peittää moduulin kaikki ledit. 14

15 kuin lämpimissä. Tämä johtuu siitä, että lämpimämpää värilämpötilaa varten fosforin on muutettava suurempi osa alkuperäisestä sinisestä valosta. LED 4000 K (Fortimo) Värintoisto Ledien värintoistokyky ei ole aivan samanlainen kuin perinteisillä valonlähteillä. Se ilmoitetaan kuitenkin samalla tavalla, eli Ra/CRI-arvona. Ra-asteikon arvot ovat ja se kertoo valonlähteen kyvystä toistaa värejä. Värintoistoindeksi (Ra) vaihtelee loistediodista riippuen yleensä välillä Korkeissa Ra-arvoissa valotehokkuus on usein jonkin verran alhaisempi. Värintoistokykyä arvioidaan CIE-menetelmällä. Se mitataan tavallisesti vertailemalla mitattavan valonlähteen kyvyllä toistaa kahdeksaa testiväriä suhteessa vertailuvalonlähteeseen. Värintoistoindeksi (CRI Color Rendering Index) ilmoitetaan keskiarvona (Ra), eli mitattavan valonlähteen värintoistokyky voi olla hyvä seitsemän värin kohdalla, mutta heikompi kahdeksannen värin kohdalla. Täydentävänä mittarina käytetään CRI 1 14 asteikkoa, jossa on kuusi lisäväriä. Oheisessa kuvassa mitattava ledi ei toista kirkkaanpunaista väriä numero 9 optimaalisesti. Siksi keskiarvo asteikolla CRI 1 14 on alhaisempi kuin asteikolla CRI 1 8. Keskiarvosta riippumatta mittarista näkyy, että punaisen värin toisto ei ole paras mahdollinen, mikä on melko yleistä juuri led-valonlähteiden yhteydessä. Värintoistokyky voi siis vaihdella eri valmistajien diodien välillä. Värintoistokyky on kuitenkin aina sidoksissa loistediodien spektrijakaumaan. Spektrijakaumaa tarkas Wavelength (nm) T K Wavelength (nm) Tungsten Wavelength (nm) CDM Wavelength (nm) CRI(1 8) CRI(1 14) 15

16 telemalla saadaan lisää tietoja valodiodin kyvystä toistaa eri värejä. On myös muistettava, että uuden ja jo joitakin tuhansia tunteja palaneen ledin värintoistokyky voi olla erilainen. Värilaatu Led-tuotteen värilaatu eli värilämpötilan tarkkuus ilmoitetaan parhaiten MacAdamin ellipseillä standardin CIE 1964 mukaan. MacAdam-järjestelmä on alun perin Yhdysvalloista, ja siinä värilaatua arvioidaan asteikolla CIE 1964 soveltuu ledeille paremmin kuin CIE 1931, jota käytetään standardina perinteisille valonlähteille. Ilmoitettu arvo, esimerkiksi MacAdam 3 SDCM, kertoo ellipsin suuruuden, eli kuinka suurta poikkeamaa nimellisestä värilämpötilasta, vaikkapa 3000 K:sta, voidaan odottaa. Mitä alhaisempi luku on, sitä vähemmän hajontaa esiintyy. Kun arvot ovat 0 4, värissä ei näy juuri eroja, mutta kun arvot nousevat tästä ylöspäin sävyerot ovat selviä ja joissakin sovelluksissa suorastaan häiritseviä. Ongelma on suurin silloin, kun valaistava pinta on valkoinen tai kun ledejä sijoitetaan nauhana lähelle valkoista seinää. Muissa sovelluksissa ongelma on pienempi. Sisävalaistuksessa voidaan pitää hyväksyttävinä arvoja MacAdam 3 5 SDCM, kun taas ulkotiloissa värilaaduksi riittää yleensä MacAdam 7 SDCM. Vertailun vuoksi voidaan sanoa, että T5-loistelampun arvo on MacAdam 4. Pelkkä värilaadun uusarvo ei riitä, vaan tärkeää on myös tietää, muuttuuko laatu tuotteen odotetun käyttöiän aikana. Joillakin ledeillä värilaatu on aluksi erittäin hyvä muutaman tuhannen tunnin ajan, mutta heikentyy sen jälkeen nopeasti. Tähän voi vaikuttaa valaisimen rakenne: esimerkiksi ledin jäähdytys voi olla huonosti hoidettu tai sen kuormitus voi olla liian suuri. 16

17 Dokumentointimenetelmät Vaikka kattavaa standardia ei vielä ole, eurooppalaisten valaisinvalmistajien toimialajärjestö CELMA toivoo, että valaisinvalmistajat käyttäisivät yhtenäistä dokumentointia myös led-valaisimissa. Siksi CELMA osallistuu aktiivisesti standardisointityöhön ja on tehnyt ehdotuksia useista ledvalaisimia koskevista parametreista ja mittaustavoista. Ne ovat erittäin todennäköisesti mukana tulevissa IEC- ja CEN standardeissa. Yhtenäisen merkintätavan etuna on mahdollisuus vertailla eri valmistajien led-valaisimia oikealla ja luotettavalla tavalla. Siten myös alan yritykset tietävät, mitä tietoja he tarvitsevat CELMAan kuulumattomilta tavarantoimittajilta ja miten voivat vertailla tuotteita tasapuolisesti. Mittauksissa käytetään koko valaisinta sekä sille tarkoitettua teholähdettä. Mittausten aikana ympäristön lämpötilan (Ta) on oltava 25 C ja arvojen on oltava vakiintuneita Suurissa värilaadun vaihteluissa ellipsi on suurempi ja MacAdam-arvo korkeampi. 700 Huonolaatuisten ledien erot voivat olla selvästi häiritseviä. Ongelma on suurin silloin, kun valaistava pinta on valkoinen. 17

18 Miellyttävää ja taloudellista. Nämä ominaisuudet on mietittävä tarkkaan työtiloissa käytettävien led-valaisimien rakenteessa. Visuaalinen kokemus Led-valaistuksen suurin haaste on pitää valaistuksen häikäisy kohtuullisella tasolla. Loistediodien ja led-moduulien luminanssi (valotiheys) voi olla yli cd/m², kun perinteisemmän T5-loistelampun luminanssitaso on cd/m². Työtiloihin tarkoitetun led-valaisimen rakenteessa on mietittävä tarkkaan miellyttävän valaistuksen ja taloudellisuuden välinen suhde. Taloudellisuuden kannalta pelkkä led-moduuli, jossa on jäähdytysyksikkö ja ulkopuolinen teholähde olisi paras ratkaisu, kun kriteerinä pidetään pelkästään valovirran määrää suhteessa käytettyyn wattimäärään. Teoriassa siis riittäisi, että ledit sijoitettaisiin riviin alumiinipinnan päälle. Sillä saataisiin aikaan n. 120 lumenin wattiteho, ja monet standardit täyttyisivät. Ratkaisu tekisi kuitenkin huoneessa oleskelun lähes mahdottomaksi. Mitä suurempi on valaisimen valontuotto, sitä enemmän se häikäisee. Tämä seikka on syytä pitää mielessä, kun valaisimia valitaan. Tavallisissa työtiloissa käytettävien, paljon valoa tuottavien led-valaisimien rakenteessa on ajateltava myös sen tuottamia lumianssitasoja. Loistediodien tai led-moduulin tuottamaa valoa on lähes poikkeuksetta voitava suunnata ja säätää heijastimien, linssien ja muiden valoa hajauttavien materiaalien avulla. Käytettävillä heijastimilla ja linsseillä on ratkaiseva merkitys valaisimen tehokkuuteen. Linssit ovat usein suoraan sidoksissa sekä tuotteeseen että siinä käytettyyn diodityyppiin. 18

19 19

20 Teholähde ja käyttölämpötila Teholähde on ledin sydän. Koska se voi toimia monella eri tavalla, oikean teholähteen valinta kyseessä olevaan valaisintyyppiin on tärkeää. Väärin valittu tai kytketty teholähde voi vioittaa siihen kytketyn led-valaisimen tai pahimmassa tapauksessa jopa tuhota sen. Loistediodien ja led-moduulien käyttöön tarvitaan erikoisvalmisteisia teholähteitä eli ohjaimia/muuntajia. Teholähde muuttaa 230 V:n verkkojännitteen komponenteille sopivaksi. On tärkeää, että teholähde on hyväksytty led-käyttöön. Useimmissa näistä teholähteistä on lisäksi SELV-suojajännitepiiri (Safety Extra Low Voltage), jolloin diodia tai valaisinta ei tarvitse suojata kosketukselta. SELVjärjestelmän haittapuolena on jonkin verran alhaisemmaksi jäävä tehokkuus, koska eristyspiirissä syntyy häviöitä. Ilman SELV-järjestelmää valaisimien led-moduuleihin tai niihin kuuluviin johtoihin on vaikea päästä käsiksi, ja komponenttien esille saamiseksi tarvitaan työkaluja. Virta vai jännite Ledit toimivat pääasiassa kahdella tavalla vakiovirralla tai vakiojännitteellä. Vakiovirtakäytössä loistediodeille syötetään vakiovirtaa, jonka suuruus on tavallisesti 350, 500, 700 tai 1050 ma. Ledit kytketään teholähteeseen sarjana, ja piirin jännite riippuu sarjaan kytkettyjen ledien määrästä. Kussakin ledissä on kynnysjännite, ja sarjakytkennässä ledien kynnysjännitteet lasketaan yhteen. Vakiovirralla toimiva kolmen loistediodin downlight-valaisin tarvitsee noin 9 V:n DC-toisiojännitteen (3 3 V). Jos useampia valaisimia kytketään sarjaan samalla teholähteellä, jännite kerrotaan valaisinten lukumäärällä. SELV-rajoitusten mukaan loistediodeja ei voi kytkeä sarjaan määrättömästi, koska silloin toisiojännite nousee liian suureksi. Lisäksi teholäh- Vakiovirtakäytössä ledit on liitetty teholähteeseen sarjakytkennällä. Vakiojännitekäytössä ledit on kytketty teholähteeseen rinnakkaiskytkennällä. 20

21 de ei mahdollisesti tai todennäköisesti pysty syöttämään suuren diodimäärän tarvitsemaa korkeaa jännitettä tai tehoa. SELV-rajoitukset valaisinstandardissa EN : IP20-valaisimen maksimi on 60 V DC, ja tätä korkeammissa kotelointiluokissa maksimi on 30 V DC. Tämä koskee valaisimia, joissa diodit on asennettu niin, että niihin voidaan koskea. Jos diodit on suojattu, suurin sallittu jännite on 120 V DC. Huomioon on kuitenkin aina otettava valaisimen hyväksyntäluokitus ja suositellut teholähteet. Vakiojännitettä käytetään yleensä paljon ledejä sisältävissä led-valaisimissa, kuten led-nauhoissa tai valolinjan tuottavissa led-tuotteissa. Silloin ledit kytketään teholähteeseen rinnakkain. Vakiojännitteen suuruus on yleensä 8, 10, 12, 24 tai 48 V DC. Useita led-tuotteita voidaan kytkeä rinnan samaan teholähteeseen, mikäli se kestää liitetyn kuormituksen. Kyseisessä menetelmässä on huomioitava johdinten aiheuttama jännitehäviö, joka on samaa suuruusluokkaa kuin perinteisissä pienjännitejärjestelmissä. Käytä oikeaa teholähdettä Käyttötavasta riippumatta on tärkeää, että teholähde valitaan led-valaisimen tyypin mukaan. Myös napaisuudesta huolehtiminen on tärkeää, sillä loistediodit toimivat tasajännitteellä (DC). Väärin valittu tai kytketty teholähde voi vioittaa siihen kytkettyjä led-valaisimia tai jopa tuhota ne. On tärkeää, että teholähde on tarkoitettu ja hyväksytty loistediodikäyttöön. 21

22 Vaikka perinteiset muuntajat saattavat sopia joidenkin loistediodien käyttöön, niistä saattaa puuttua tarvittavia suojalaitteita, kuten esimerkiksi oikosulkusuoja. Silloin muuntajat ovat turvallisuudelle vaarallisia. Käyttölämpötila Perinteiset valonlähteet säteilevät aina lämpöä. Vaikka ledi ei synnytä lämpösäteilyä, on lämpö silti ongelma. Perinteiset valonlähteet jäähtyvät ympäröivän ilman vaikutuksesta. Loistediodit on jäähdytettävä johtamalla lämpö jäähdytyselementtiin. Lämpö on suurin yksittäinen tekijä, joka heikentää diodin käyttöikää, valovirtaa ja siten myös valaistustehoa. Fagerhultin led-valaisimien kehitystyössä huolehditaan aina, että käytettävien komponenttien lämpötilat pysyvät tuotteelle ilmoitettujen rajojen puitteissa. Fagerhultin led-periaatteet Fagerhult käyttää vain tunnettujen valmistajien ledejä tai led-moduuleja, ja varmistamme, että niitä käytetään sekä käyttöiän ja tehokkuuden kannalta optimikuormituksella. Liian korkea lämpötila on suurin lediä heikentävä tekijä. Fagerhultin led-valaisimien kehitystyössä varmistetaan, että käytettävien komponenttien lämpötila pysyy sekä tuotteelle ilmoitettujen rajojen sisällä että omien periaatteidemme vaatimalla tasolla. Nämä periaatteet koskevat kaikkia niitä elektronisia komponentteja joita käytämme, kuten EL-liitäntälaitteita ja turvavalojen virtalähteitä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lisäämme led-moduulin tc-lämpötilan ja valodiodin tj-lämpötilan mittaukseen turvamarginaalin, joka varmistaa ilmoittamamme käyttöikäodotuksen hyvällä marginaalilla. Tämä marginaali voidaan luoda yleensä ilman, että tuotteen hinta nousee, koska se huomioidaan jo kehitystyön alkuvaiheessa. Rakenteen optimointiin käytetään lämpötiloja simuloivaa ohjelmaa, ja laskelmat tarkastetaan valaisimien prototyyppien ja lämpökameran avulla. Testaustilanteessa valaisin asennetaan aina niin kuin se on suunniteltu käytettäväksi. 22

23 Ohjaus Korkealaatuista LED-valaistusta voi hyvin säädellä erilaisten valonohjausjärjestelmien avulla. Kirkkauden, aikaohjauksen, päivänvalon ja läsnäolon ohjaamisen lisäksi tekniikka tarjoaa aivan uusia valon väriin vaikuttavia säätömahdollisuuksia. Ledejä säädetään ammattisovelluksissa nk. pulssinleveysmodulaation (PWM) avulla. Kyseisessä tekniikassa kuormaa syötetään vaihtuvataajuisella kanttiaallon muotoisella jännitteellä. Kuorma sytytetään ja sammutetaan suurella taajuudella, joka koetaan valotason muutoksena. PWM-ohjaimissa voi olla useita erilaisia käyttöliittymiä, kuten DALI, DSI, DMX ja SwitchDIM. PWM-yksiköitä on saatavana myös erillisinä yksiköinä, jotka voidaan kytkeä vakiojännitelähteen ja kuorman väliin. Käsitteet DMX, RGB ja led yhdistetään usein toisiinsa. Yksinkertaisesti kuvattuna DMX on ohjausyksikkö, joka ohjaa valaistusta. DMX512 on standardiprotokolla, joka on kehitetty alun perin valaistuksen ohjaamiseen teatterisaleissa. Sen siirtonopeus on suuri ja siksi valaistusjärjestelmältä sekä kaapeli- ja liitinvaihtoehdoilta vaaditaan paljon. Valonlähteiden kehittyminen ja värillisen valon tarve erilaisissa ympäristöissä on tuonut DMX-ohjauksen myös muihin sovelluksiin. DMX kehittyy DMX:stä on saatavana myös äskettäin päivitetty versio, RDM, jossa valaisimille voidaan kohdistaa osoitteet DMX-kaapelin kautta. Edellytyksenä on, että valaisimet ja ohjelmisto ovat RDM-yhteensopivia. Yleisimmin DMX:n osoitejako tehdään jokaisen yksikön DIP-kytkimellä. (RDM löytyy tällä hetkellä muun muassa Fagerhultin Pleiad LED Wallwasherin Lexel-versiosta.) DMX vs. DALI Kun DMX:ää verrataan DALIin, eroja on enemmän kuin yhtäläisyyksiä. DALIssa painopiste on ollut energiatehokkaan loistelamppuvalaistuksen luomisessa julkisiin tiloihin. Järjestelmän rajoitukset huomioon ottaen DALI on lyönyt itsensä vahvasti läpi. Järjestelmän kohdalla ratkaiseva tekijä on ollut sen yksinkertaisuus. Kaikkia valaisimia, tai vain osaa niistä, voidaan säätää useasta ohjauspisteestä. Nykyiseen DALI-standardiin on pian tulossa DALI Color Control Command toiminto. Värien vaihto RGB/DMX Punaisiin, vihreisiin ja sinisiin ledeihin perustuvaa ohjausta kutsutaan yleisesti RGB-ohjaukseksi. Näiden kolmen värin eri sävyjä sekoittamalla ja yhdistämällä saadaan aikaan noin eri väriä. Eri värien luomiseen tarvitaan aina ohjausyksikkö sekä käyttöliittymä, joka kommunikoi DALItai DMX512-standardin välityksellä. Ohjausyksikkö voi olla valopöytä (pääasiassa käytössä teatteri ja show-sovelluksissa), reititin tai ohjauspaneeli. Vertailu DALI/DMX Ohjausprotokolla DALI DMX Nopeus Hidas Nopea Osoitteiden lkm Useita yksiköitä samassa osoitteessa Ei ¹) Kyllä Automaattinen osoitejako Kyllä Ei ²) Keskitetty ohjaus Ei Kyllä Erillinen ohjaus Kyllä Ei Johdon pituus 300 m 300 m Kaapelivaatimus Ei Kyllä, Cat5 Päätevastus Ei Kyllä 1) Voidaan toteuttaa käyttämällä 1 10 V konvertteria. 2) RDM-valaisimissa osoitejako voidaan tehdä ohjelmiston avulla. 23

24 Ledien kysyntä tulee kasvamaan tehokkaampien, edullisempien ja parempien teknisten sovellusten myötä. 24

25 Led Katsaus tulevaisuuteen Led-tekniikan kehitys on todella nopeaa. Tehokkuus on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa samaan aikaan, kun kustannukset ovat alentuneet merkittävästi. Mitä on odotettavissa seuraavaksi? Kehitys tulee todennäköisesti jatkumaan, mutta hidastunee jonkin verran. On todennäköistä, että tällä hetkellä järjestelmien, joiden teho on 100 lm/w tulevat nousemaan parin vuoden sisällä tehoon 150 lm/w. Volyymien kasvaessa kustannukset tulevat laskemaan, mutta tässä vaiheessa on vaikea sanoa kuinka paljon. Se on kuitenkin selvää, että led-ratkaisujen kysyntä julkisiin tiloihin tulee kasvamaan jatkuvasti tehokkaampien, edullisempien ja parempien teknisten sovellusten myötä. On todennäköistä, että ledit tulevat valtaamaan valaisinmarkkinat noin kymmenen vuoden kuluessa. Fagerhult on käynnistänyt tutkimushankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää miten ihmiset kokevat ledvalaistuksen. Viitteet siitä, että led-valo koetaan voimakkaammaksi verrattuna perinteisiin, saman tehoisiin valonlähteisiin, herättää mahdollisuuksia entistä suurempiin säästöihin energiankulutuksessa. Lisäksi pyrimme kehittämään valaistusratkaisuja, joilla voitaisiin korvata nykyisiä T5-loistelamppuihin perustuvia yleis- ja työpistevalaisimia. Valaistusalalla on käynnissä myös yhteinen Zhaganiminen standardisointityö. Sen tarkoituksena on kehittää yhteisiä standardeja tuotteiden fyysistä mitoitusta ja sähköisiä liitäntöjä varten sekä standardeja sähköisten, fotometristen ja termisten tuoteominaisuuksien osalta. Silloin keskenään fyysisesti ja teknisesti vaihtokelpoisia led-moduuleja olisi saatavilla usealta valmistajalta. Tämä yksinkertaistaisi led-valaisimien komponenttien vaihtotyötä niiden tullessa elinkaarensa päähän tai kun vaihtaminen on kehityksen johdosta perusteltua taloudellisessa mielessä. Valaisimessa voidaan esimerkiksi vaihtaa valmistajan A led-moduuli valmistajan B led-moduuliin ilman, että heikennetään valaisimen ominaisuuksia alkuperäisestä. Näin käyttäjä voi aina halutessaan vaihtaa uusimpaan led-tekniikkaan. Ensimmäiset standardoidut moduulit ovat lähiaikoina kaupallisesti saatavilla. 25

26 Multilume Flat Upotettava Multilume Flat on uusi tehokas led-valaisin, jonka valotehokkuus on jo yli 80 lm/w. Multilume Flat -valaisimen myötä led-valaistus siirtyy nyt myös toimistojen yleisvalaistukseen. Valaisimen teho riittää jo korvaamaan perinteiset T5-valaisimet ja lähekkäin sijoitetut valodiodit luovat tasaisen valaisualueen. Valaisimeen on saatavana kaksi eri häikäisysuojavaihtoehtoa, Delta ja Opal. Valaisimiin on saatavana myös vakiovalo-ohjaus sekä läsnäolotunnistus. Valaisimet, Delta LED-yksikkö, lm, W Pituus Leveys Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w kg Näkyvään kannatinprofiiliin (VTB) 1000, , , Piilokannatinkattoon (HB)/D-reuna, symmetrisesti asennetut kattolevyt 4000, Valaisimet, Opal LED-yksikkö, lm, W Pituus Leveys Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w kg Näkyvään kannatinprofiiliin (VTB) 1000, , , Piilokannatinkattoon (HB)/D-reuna, symmetrisesti asennetut kattolevyt 4000, A 2 HB B 2 C 2 A 1 C B 1 97 A 1 A 2 B 1 B 2 C 1 C HB Ballast box Lisänumerot -03 Liitosjohto ja maadoitettu pistotulppa RKK 3 0,75 mm, P=2,5 m V Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. 26

27 Pleiad G3 Pleiad G3 on Fagerhultin menestyksekkään downlightvalaisinsarjan kolmas sukupolvi - nyt led-tekniikalla toteutettuna. Pleiadien tärkeimpiä ominaisuuksia ovat energiatehokkuus, erittäin hyvä valon hallinta sekä nopea asennustapa. Ledit ovat tuoneet mukanaan uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka vahvistavat edelleen Pleiadien asemaa huippuluokan downlight-valaisimina. Ledien valotehokkuus asettaa omat vaatimuksensa valaistustekniikalle. Siksi Pleiad G3:ssa käytetään heijastintekniikkaa, joka pystyy hyödyntämään ledien täyden valotehon heikentämättä valaistusergonomiaa. Sarjaan kuuluu valikoima käteviä ja koristeellisia lisävarusteita. Pleiad Comfort G3 LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Ra (CRI) Elinikä Valon laatu Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Heijastin 1100, L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta Pleiad Compact G3 LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Ra (CRI) Elinikä Valon laatu Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Heijastin 1100, L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta , L h MacAdam 3 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 3 SDCM Matta Pleiad Compact Basic G3 LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Ra (CRI) Elinikä Valon laatu Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Heijastin 1100, L h MacAdam 5 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 5 SDCM Matta , L h MacAdam 5 SDCM Kiiltävä , L h MacAdam 5 SDCM Matta A B 165 A B t Max 5 50 Lisänumerot -03 Liitosjohto ja maadoitettu pistotulppa RKK 3 0,75 mm², P=2,5 m kpl Wieland-pistoliitin GST18i3 (3-napainen) -365 TouchDIM/DALI Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on mahdollinen. 27

28 Pleiad Power LED Pleiad Power LED on pieni ja tehokas downlight-valaisin, jossa hyötysuhde ja energiatehokkuus kulkevat käsi kädessä. Valaisin on kehitetty tiloihin, joissa tarvitaan runsasta ja vaihtelevaa yleisvalaistusta. Sisäänkäynnit, kokoontumistilat ja näyttelyhuoneistot ovat tiloja, joissa Pleiad Power LED pääsee oikeuksiinsa erityisen hyvin. Valaisimen innovatiivinen heijastintekniikka mahdollistaa korkeamman valovirran ilman, että häikäisysuojaus ja näkömukavuus heikkenevät. Saatavana on kaksi eri malla, kiinteä Fast ja aseteltava Flex. Pleiad Power LED Fast LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Ra(CRI) Elinikä Valon laatu Sirontakulma , L h MacAdam 2 SDCM , L h MacAdam 2 SDCM Sirontakulma , L h MacAdam 2 SDCM , L h MacAdam 2 SDCM Pleiad Power LED Flex LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Kääntyy/kallistuu Ra(CRI) Elinikä Valon laatu Sirontakulma , / L h MacAdam 2 SDCM , / L h MacAdam 2 SDCM Sirontakulma , / L h MacAdam 2 SDCM , / L h MacAdam 2 SDCM Lisävarusteet LED-muuntaja 33 W, 350/700 ma LED-ohjain 30 W/700 ma, DSI/DALI/switchDIM t Max t Max

29 Pleiad LED Wallwasher Pleiad LED Wallwasher -valaisimessa käytetään hyväksi led-tekniikkaa optimaalisella tavalla. Uuden heijastinrakenteen avulla valaisualueelta on onnistuttu poistamaan seinän ja katon kohtaamispisteeseen syntyvä tumma alue. Tasainen ja pehmiä valaistus täyttää koko seinäpinnan ja tarjoaa siten uusia mahdollisuuksia vaihtelevan ja tehokkaan valaistuksen suunnitteluun. Sarjaa täydentää myös neliönmuotoinen downlight-valaisin. Pleiad LED Wallwasher LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Ra(CRI) Elinikä Valon laatu Musta Valkoinen Fortimo 1100, L h MacAdam 5 SDCM , L h MacAdam 5 SDCM , L h MacAdam 5 SDCM , L h MacAdam 5 SDCM Lexel 1100, 40 RGB 80 L h MacAdam 5 SDCM Pleiad LED Downlight LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Ra(CRI) Elinikä Valon laatu Musta Valkoinen 1100, L h MacAdam 5 SDCM , L h MacAdam 5 SDCM , L h MacAdam 5 SDCM , L h MacAdam 5 SDCM t= Lisänumero -365 TouchDIM/DALI Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Lisävarusteet Tukilevy Alakattovarusteet 600 mm Alakattovarusteet 625 mm

30 Pleion Pleion on erityisesti led-valaisimiin kehitetyllä linssitekniikalla toteutettu downlight-valaisinsarja. Linssit tarjoavat erilaisia sirontakulmia ja hyvin häikäisysuojattua valaistusta. Pleionia valmistetaan kolmea eri kokoa: kolmella, viidellä tai seitsemällä linssillä varustettuna. Pleion on käännettävissä ja kallistettavissa seinien ja esineiden korostusvalaistukseen. Sarja tarjoaa mahdollisuuden vaihtelevien valaistustilanteiden luomiseen. Valaisimet LED-yksikkö, W Ledien määrä Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w Ra(CRI) Elinikä Valon laatu Sirontakulma L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM Sirontakulma L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM Sirontakulma L h MacAdam 3 SDCM L h MacAdam 3 SDCM Lisävarusteet Ohjain 18 W/700 ma, 1 10 V Ohjain 30 W/700 ma, DSI/DALI/switchDIM A B C 3 LED LED LED D E t Max 30 B C A E D 30

31 Easy LED Easy LED on energiatehokas ja monipuolinen vaihtoehto klassisille downlight-halogeenivalaisimille. Sen koko, muotoilu ja toimivuus soveltuvat hyvin edustaviin ympäristöihin, kuten hotelleihin ja toimistoihin, joissa käyttöajat ovat pitkiä. Easy LEDiä on saatavana sekä kiinteänä mallina että aseteltavana versiona, joka kallistuu 30 ja kääntyy akselinsa ympäri 355 Valaisimiin on saatavana kolme erilaista sirontakulmaa. Easy LEDin värivaihtoehdot ovat valkoinen ja alumiininharmaa. Valaisimet LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/w kg Käänn./Kall. Ra(CRI) Elinikä Valon laatu Valkoinen Harmaa Sirontakulma , /0 80 L h MacAdam 4 SDCM , /0 80 L h MacAdam 4 SDCM , /30 80 L h MacAdam 4 SDCM , /30 80 L h MacAdam 4 SDCM Sirontakulma , /0 80 L h MacAdam 4 SDCM , /0 80 L h MacAdam 4 SDCM , /30 80 L h MacAdam 4 SDCM , /30 80 L h MacAdam 4 SDCM Sirontakulma , /0 80 L h MacAdam 4 SDCM , /0 80 L h MacAdam 4 SDCM , /30 80 L h MacAdam 4 SDCM , /30 80 L h MacAdam 4 SDCM Lisävarusteet Tukilevy LED-ohjain 9 W, 350 ma, 1 10 V LED-ohjain 15 W/350 ma, DSI/DALI/switchDIM = 70 =

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen

Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen induled Valokone Investoi tuottavuuteen ja tehokkuuteen Vaihtaminen led-valaistukseen on investointi tuottavuuteen. Uusi InduLED on todellinen valokone, jonka tehokkuus ja käyttöikä ovat ylivoimaiset.

Lisätiedot

LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan

LED. Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan LED Tulevaisuuden valonlähde! Lyhyt katsaus LED-teknologiaan Ledit mahdollistavat tunnelman muuttamisen tässä modernissa kouluympäristössä. Lämpimämpi keltainen kylmiin, talvisiin päiviin Kylmempi värisävy

Lisätiedot

124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V)

124 VALONLÄHTEET IP20. » Valaisimen teho: 7W ± 5% (230V) VALON LÄHTEET Nykyään -valojen valontuotto ja värintoisto vastaa sekä halogeenivaloja että energiansäästölamppuja. Diodeja löytyy eri valovirroilla pienitehoisista muutaman lumenin diodeista usean sadan

Lisätiedot

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus

Ledifaktoja Valomessut Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Ledifaktoja Valomessut 2009 Daniel Jenkins OEM / Philips Valaistus Kolme trendiä, kolme mahdollisuutta Perinteisistä valonlähteistä Led-valaistusratkaisuihin Komponenteista ja tuotteista sovelluksiin ja

Lisätiedot

pleiad g3 Tähtitaivas katossa

pleiad g3 Tähtitaivas katossa pleiad g3 Tähtitaivas katossa Tähteä etsimässä Tähdet ovat kiehtoneet ihmisiä kautta aikojen, ja niiden synty on ollut tiedemiesten tutkimusten kohteena vuosisatoja. Tähdet olivat inspiraation lähteenä

Lisätiedot

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m

Ledif difakt ktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Ledi diryh ä m Ledifaktoja Jaakko Ketomäki Obelux Oy Lediryhmä Lediryhmä Suomen Valoteknillisen Seuran yhteydessä toimiva leditoimijoiden työryhmä Tavoitteena jakaa oikeaa ja puolueetonta tietoa ledeistä sekä niiden

Lisätiedot

ledit ulkovalaistuksessa Näytämme tien parempiin valaistusratkaisuihin

ledit ulkovalaistuksessa Näytämme tien parempiin valaistusratkaisuihin ledit ulkovalaistuksessa Näytämme tien parempiin valaistusratkaisuihin Ulkotiloissa led-valaisimet ovat erinomainen valinta. Ledit hyötyvät viileistä lämpötiloista. Niiden valovirta nousee ja elinikä pitenee.

Lisätiedot

L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät

L E D I F A K T A. Ledit lämpenevät Ledit lämpenevät Ledin tehosta 75...80% muuttuu lämmöksi. oisin kuin perinteiset valonlähteet, ledi ei säteile tuottamaansa lämpöä pois, vaan lämpö on johdettava esimerkiksi valaisimen runkoon ja siitä

Lisätiedot

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.

SL713 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN. spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting. SL7 LED HYVÄ DESIGN KOHTAA TEKNISEN TÄYDELLISYYDEN spittler on yritys Performance in Lighting S.p.A. konsernissa www.performanceinlighting.com 2 www.performanceinlighting.com www.spittler.de SL7 LED SISÄLLYS

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Hehkulamppu (himmennettävä) 11 W (75 W) E27 Lämpimän valkoinen Himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät LED-valot tuovat LEDvalaistuksen uudelle tasolle.

Lisätiedot

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä

Sisältö ratkaisee. PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 4 W (35 W) GU10 Lämpimän valkoisesta erittäin lämpimään valkoiseen WarmGlow, himmennettävä Sisältö ratkaisee Philipsin LED-lasispottilamppu on täydellinen korvike

Lisätiedot

Piirrä oma valolinjasi

Piirrä oma valolinjasi Freedom Valo on yksi arkkitehtuurin peruselementtejä. Ilman valoa tilan linjat ja yhteydet katoavat. Päivänvalo on suunnittelun itsestään selvä lähtökohta, ja keinovalo jatkaa siitä mihin luonnonvalo

Lisätiedot

LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT

LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT LED -VALOT JA KORVAUSPOLTTIMOT SYYSKUU 2007 Emme varastoi läheskään kaikia tuotteita. Osa tuotteistamme on ns. tehdastoimituksena. Toimitusaika tyypillisesti noin 1 viikko (varastotavara). Ei varastoitavissa

Lisätiedot

Oikea valo jokaiseen hetkeen

Oikea valo jokaiseen hetkeen PHILIPS LED Spottilamppu (himmennettävä) 5 W (50 W) GU10 Lämpimän valkoinen WarmGlow, himmennettävä Oikea valo jokaiseen hetkeen Philipsin lämminsävyiset himmennettävät spottilamput tuovat LEDvalaistuksen

Lisätiedot

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta

Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta OSTOAPU Led-lamput Vallankumouksellista valaistusta Led-lamppujen ansiosta on helpompaa, kauniimpaa ja edullisempaa elää kestävämmin. Led-lamput käyttävät merkittävästi vähemmän energiaa, ja niillä on

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Teollisuus- ja myymälävalaistus TrueForce LED HPI UUSI! Kätevin tapa korvata HPI-, SON- tai HPLlamput LED-lampuilla Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto syväsäteilijöihin teollisuus- ja myymälävalaistuksessa

Lisätiedot

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla

Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla Lighting Uppoasennettava SmartBalance tehokas valaisin viehättävällä muotoilulla SmartBalance, recessed SmartBalance on uppoasennettava ledivalaisin, jonka viehättävä ulkonäkö sulautuu huomaamattomasti

Lisätiedot

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED

LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS. www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED LAMPPUOPAS Kuinka säästät energiaa LED-lampuilla LAMPPUOPAS www.startrading.com DECORATION LED ILLUMINATION LED SPOTLIGHT LED - tämän päivän valaistusta LED - tämän päivän valaistusta LED Säästää energiaa

Lisätiedot

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 4,3 40 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 4,3 40 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä PHILIPS LED Kynttilälamppu 4,3 40 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Tyylikäs ulkonäkö Tuttu muoto miellyttää silmää. Uusimman LED-tekniikan ansiosta lamput käyttävät 80 % vähemmän energiaa tavallisiin

Lisätiedot

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehokkuuden ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden lisäksi

Lisätiedot

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla

LED Systems. Yleisvalaistusta LEDtuotteilla LED Systems Yleisvalaistusta LEDtuotteilla Valo: sähkömagenettisen spektrin ihmissilmällä nähtävä osa (aallonpituus n 350 700 nanometriä) Näkyvää valoa Spektrijakauma Halogeenilamppu Pienoisloistelamppu

Lisätiedot

henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia

henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia henkilökohtaista valoa Dynaaminen valaistus lisää aktiivisuutta ja hyvinvointia Valitse itsellesi sopiva valo! Pystymme säätämään työpisteessä monia eri asioita, kuten esimerkiksi istuinkorkeutta ja pöydän

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin

StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin Lighting StyliD PremiumWhite ihanteellinen yhdistelmä erittäin laadukasta valoa ja energiansäästöä muoti- ja huonekalumyymälöihin StyliD PremiumWhite StyliD PremiumWhite -valaisimilla saa luotua myymälään

Lisätiedot

Yksi lamppu, kolme valoasetusta

Yksi lamppu, kolme valoasetusta PHILIPS LED Lamppu 14 7 3,5 W (100 W) E27 Lämmin / erittäin lämmin / todella lämmin Ei himmennettävä Yksi lamppu, kolme valoasetusta Joskus täydellisen tunnelmavalaistuksen luominen on tärkeää. Philipsin

Lisätiedot

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 2,2 25 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä

Tyylikäs ulkonäkö. PHILIPS LED Kynttilälamppu 2,2 25 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä PHILIPS LED Kynttilälamppu 2,2 25 W E14 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Tyylikäs ulkonäkö Tuttu muoto miellyttää silmää. Uusimman LED-tekniikan ansiosta lamput käyttävät 80 % vähemmän energiaa tavallisiin

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt

ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore Hyödyt Lighting ew Profile Powercore Erittäin matalaprofiilinen valkoisen valon LEDvalaisin kaapin alapuoliseen valaistukseen ew Profile Powercore ew Profile Powercore on suoraa verkkojännitettä käyttävä LED-valaisin

Lisätiedot

Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Pinta-asennettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace, surface mounted Tyylikäs LuxSpace on tehokas valaisin, joka tuottaa miellyttävää valoa hyvällä värintoistolla

Lisätiedot

NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM

NANO Tuotteella on tehtaan myöntämä 5-vuoden takuu. Valonlähde vaihtoehdot CRI K, 4000 Valon värin yhtenäisyys MacAdams 3 SDCM Teho 54W - 158W Valovirta 6 643lm-21 456lm Tuote saatavilla myös mustana ja hopeana NANO X B C 800 mm 812 mm 82 mm 52 mm 1200 mm 1212 mm 82 mm 52 mm 2400 mm 2412 mm 82 mm 52 mm 1200 mm telescope 1750 mm

Lisätiedot

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen Lighting erinomainen lediratkaisu urheiluja aluevalaistukseen on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty erittäin tehokas optiikka ja viimeisimpään

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin

ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin Lighting ClearAccent Edullinen upotettava LEDspottivalaisin ClearAccent ClearAccent on edullinen upotettava spottivalovalikoima, joka on suunniteltu korvaamaan halogeenivalaisimet. Hinnan edullisuus ja

Lisätiedot

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä

SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä Lighting SmartBalance tehon ja älykkään muotoilun yhdistelmä SmartBalance, suspended SmartBalance-valaisin vastaa sekä toiminnallisuutta että muotoilua koskeviin vaatimuksiin. Entistä paremman energiatehokkuuden

Lisätiedot

LumiStreet perusvalikoima tievalaistukseen

LumiStreet perusvalikoima tievalaistukseen Lighting LumiStreet perusvalikoima tievalaistukseen LumiStreet Pienikokoinen LumiStreet on monipuolinen, energiaa säästävä ja kustannustehokas ledivalaisin. Se vastaa tievalaistuksen perusvaatimuksiin

Lisätiedot

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace square, recessed Yrityksille resurssien hallinta on tärkeää, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia

Lisätiedot

CoreLine Downlight ketjutettava ledialasvalo

CoreLine Downlight ketjutettava ledialasvalo Lighting CoreLine Downlight ketjutettava ledialasvalo CoreLine Downlight CoreLine Downlight -valaisinvalikoima korvaa perinteiset pistokanta-alasvalot yleisvalaistuksessa monissa käyttökohteissa. Uudet

Lisätiedot

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain

Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo Pidä kiinni illuusioistasi. Jos ne katoavat, saatat olla edelleen olemassa, mutta olet lakannut elämästä. Mark Twain Appareo on ripustettava led-valaisin, jossa yhdistyvät esteettisyys ja korkeatasoinen

Lisätiedot

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Uppoasennettava LuxSpace Square tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace square, recessed Yrityksille resurssien hallinta on tärkeää, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia

Lisätiedot

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta

Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Lighting Maxos LED Performer tehokasta ja tarkkaa valaistusta Maxos LED Performer Maxos LED Performer on erittäin joustava ratkaisu, jolla on erinomainen valonjako ja alhainen energiankulutus.maxos LED

Lisätiedot

Pieni ja tehokas sekä energiaa säästävä valonlähde, joka tarjoaa korkealaatuista valoa ja kompaktia muotoilua

Pieni ja tehokas sekä energiaa säästävä valonlähde, joka tarjoaa korkealaatuista valoa ja kompaktia muotoilua Lighting Pieni ja tehokas sekä energiaa säästävä valonlähde, joka tarjoaa korkealaatuista valoa ja kompaktia muotoilua Käytännöllinen kuvuton energiansäästölamppu, joka tarjoaa korkealaatuista ja kustannuksia

Lisätiedot

Maxos LED Recessed valoa sinne, missä sitä tarvitaan

Maxos LED Recessed valoa sinne, missä sitä tarvitaan Lighting Maxos LED Recessed valoa sinne, missä sitä tarvitaan Maxos LED, recessed Maxos LED Recessed on puolimodulaarinen upotettava ledivalaisin hyllyjen ja hyllynpäätyjen valaisemiseen. Säädettävän optiikan

Lisätiedot

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset Lighting CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset CoreLine Highbay Vuonna 2013 menestyksekkäästi lanseeratun CoreLine High-bay -valaisimen seuraava sukupolvi

Lisätiedot

discovery evo Monipuolinen ja tehokas

discovery evo Monipuolinen ja tehokas discovery evo Monipuolinen ja tehokas Discovery Evo sopii kaikkiin tiloihin. Miten sinä käytät sitä? Discovery kehitettiin aikanaan aivan uudenlaisen ajattelun pohjalta. Siitä haluttiin tehdä mutkaton

Lisätiedot

Making LED lighting solutions simple TM. Tuomas.Lamminmaki@FutureElectronics.com

Making LED lighting solutions simple TM. Tuomas.Lamminmaki@FutureElectronics.com Making LED lighting solutions simple TM Tuomas.Lamminmaki@FutureElectronics.com LED valaisinsuunnittelun erityisvaatimukset Lämmön hallinta Liitäntälaite Optiikka ja värit LEDin valinta! Energia LEDissä

Lisätiedot

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas

Cleanroom LED hygieeninen ja tehokas Lighting hygieeninen ja tehokas Erittäin hygienisissä tiloissa, kuten sairaaloissa, laboratorioissa ja esim. elintarviketeollisuudessa tarvitaan erityisiä IP65-luokiteltuja, helposti puhdistettavia, pölytiiviitä

Lisätiedot

MINI LEAN DL. SKILUX VALAISTUS

MINI LEAN DL. SKILUX VALAISTUS SKILUX VALAISTUS www.skilux.fi Heijastinkulmat COB 1206: 15, 20, 30, 50 Teho 10W-36W Valovirta 3525lm-4250lm Pieni ja elegantti Mini Lean DL LED alasvalo, passiivijäähdytyksellä. Tämä tuote on helposti

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO 6721LED & 6741LED

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO 6721LED & 6741LED LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO 6721LED & 6741LED UUDEN SUKUPOLVEN 6721LED-valaisin LAAJEMPI KÄYTTÖYMPÄRISTÖN LÄMPÖTILA-ALUE (TA-LUOKKA) ENTISTÄ PAREMPI VALOTEHO; LUOTETTAVIEN HUIPPULAATUISTEN LED-SIRUJEN JA

Lisätiedot

SmartBalance, suspended

SmartBalance, suspended SP482P LED40S/830 PSD ACC-MLO SM2 LED Moduuli, järjestelmän valovirta 4000 lm - 830 lämmin valkoinen - Tehonsyöttöyksikkö, DALI-liitäntä - Mikrolinssioptiikka, akrylaattia, kirkas - Ripustussarja, 2- vaijeria

Lisätiedot

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä

Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä Lighting Pinta-asennettava PowerBalance kestävää suorituskykyä PowerBalance on Philipsin energiatehokkain, sisätyötiloille asetettujen valaistusvaatimusten mukainen ledivalaisin. Pidemmän käyttöiän lisäksi

Lisätiedot

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen Lighting ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen ClearFlood ClearFlood on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty

Lisätiedot

Mitä ledi on ja mitkä ovat sen edut ja haitat?

Mitä ledi on ja mitkä ovat sen edut ja haitat? Mitä ledi on ja mitkä ovat sen edut ja haitat? Eino Tetri, TkT Valaistusyksikkö Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Elektroniikan laitos Valaistusyksikön tutkimusalueet: Sisävalaistus

Lisätiedot

Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta

Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta Lighting Ammattimaista ja energiaa säästävää valaistusta MASTER PL-Electronic Pinnoittamattomat energiaa säästävät MASTER-energiansäästölamput on erinomainen ratkaisu, kun tarvitset parasta suorituskykyä

Lisätiedot

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset

CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset Lighting CoreLine High-bay ensiluokkainen valon laatu sekä alhaiset energia- ja huoltokustannukset CoreLine Highbay Vuonna 2013 menestyksekkäästi lanseeratun CoreLine High-bay -valaisimen seuraava sukupolvi

Lisätiedot

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008

ENERGY SAVING LAMPS. Energiansäästölamput 2008 Energiansäästölamput 2008 GP Saving Lamps Edut Säästää ympäristöä, vähentää hiilidioksidipäästöjä CO². Kestää 8-12 kertaa kauemmin* Vähentää kotitalouksien sähkönkulutusta jopa 80%* ja näin ollen myös

Lisätiedot

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu LuxSpace Mini, recessed Asiakkaat haluavat optimoida resurssinsa, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia jne.) hallintaa,

Lisätiedot

7 VUODEN. valtavalo VALTAVALO G4 LED-VALOPUTKET TAKUU G4 LED-VALOPUTKEN TEKNISET LISÄTIEDOT

7 VUODEN. valtavalo VALTAVALO G4 LED-VALOPUTKET TAKUU G4 LED-VALOPUTKEN TEKNISET LISÄTIEDOT VALTAVALO G4 LED-VALOPUTKET G4 LED-VALOPUTKEN TEKNISET LISÄTIEDOT 7 VUODEN TAKUU Nopea, helppo ja turvallinen tapa päivittää olemassa oleva valaistus LED-tekniikkaan 125 000 tunnin käyttöikä 7 vuoden takuu

Lisätiedot

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia.

Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V- 0-paloluokiteltua PC-muovia. 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka I IP44 / IP65 IK08 Käyttöympäristönlämpötila -20 +40 C -40 +50 C (Teollisuusversio) -40 +40 C (150W) Runkorakenne / muut tekniset tiedot Runko alumiiniprofiilia,

Lisätiedot

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL

SQUARE MIKROPRISMA/OPAL SQUARE led paneelivalaisin tarjoaa erinomaisen energiatehokkuuden, viimeistellyn ulkonäön ja matalan häikäisyn. Tyylikäs saumaton kehys valkoisena tai alumiinin värisenä. Valaisin joko matala pintaluminanssisena

Lisätiedot

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet

valinta CoreLine Wall-mounted Hyödyt Ominaisuudet Lighting CoreLine Wallmounted kirkas valinta Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja huomattavia säästöjä energiaja

Lisätiedot

Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V-0-paloluokiteltua PC-muovia tai alumiinia.

Runko alumiiniprofiilia, päädyt kestävää ja paloa edistämätöntä V-0-paloluokiteltua PC-muovia tai alumiinia. Tuotetiedot Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka Käyttöympäristön lämpötila [ C] Runkorakenne / muut tekniset tiedot Yleiskuvaus / tuotekuvaus Häikäisysuoja / optiikka Asennustapa I IP44/IP65

Lisätiedot

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi Lighting CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi CoreLine SlimDownlight CoreLine SlimDownlight valaisimet ovat erittäin ohuita ja upotettavia, ja ne on suunniteltu korvaamaan pistokantaloistelamppuja

Lisätiedot

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla

Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla LED-lamput TrueForce LED HPL Kätevin tapa korvata purkauslamput LED-lampuilla UUSI! Kustannustehokas LED-lamppuvaihtoehto kaupunki- ja puistovalaistukseen Tärkeimmät ominaisuudet Pieni koko Kevyt vain

Lisätiedot

CoreLine Recessed Spot alasvalo

CoreLine Recessed Spot alasvalo Lighting CoreLine Recessed Spot alasvalo CoreLine Recessed Spot CoreLine Recessed Spot on edullinen upotettava alasvalo halogeenivalaisinten tilalle. Valaisimella on hyvä valotehokkuus ja edullinen hinta.

Lisätiedot

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1

Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa. Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 Led-valaistuksen kokonaistaloudellisuus ja energiatehokkuus sairaalavalaistuksessa Simo Kari Glamox Luxo Lighting Oy 1 2 LED on pieni ja tehokas valonlähde, joka muuttaa valaistuksen maailman Valkoinen

Lisätiedot

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen

Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen Lighting Näyttävä valaistusratkaisu tyylikäs, energiatehokas ja toimistovalaistusstandar dien mukainen TrueLine, pinta-asennettava Arkkitehdit tarvitsevat valaistusratkaisun, joka sopii työstettävän tilan

Lisätiedot

Valoa, joka ei rasita silmiä

Valoa, joka ei rasita silmiä PHILIPS LED Spotti 4,6 W (50 W) GU10 Lämmin valkoinen Ei himmennettävä Valoa, joka ei rasita silmiä Heikkolaatuinen valo rasittaa silmiä. On tärkeää, että kotisi on oikein valaistu. Philipsin LED-valot

Lisätiedot

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen

Valaistushankinnat. 6.10.2010 Antti Kokkonen Valaistushankinnat 6.10.2010 Antti Kokkonen Kuinka paljon valaistus kuluttaa? Kaikesta Suomessa käytetystä sähköstä n. reilu 10 % kuluu valaistukseen, josta karkeasti 1/3 palvelu- ja julkisella sektorilla.

Lisätiedot

MASTERColour CDM- R Elite täydellistä säkenöintiä

MASTERColour CDM- R Elite täydellistä säkenöintiä Lighting MASTERColour CDM- R Elite täydellistä säkenöintiä on pienikokoinen, erittäin tehokas ja pitkäikäinen keraaminen, heijastimella varustettu monimetallilamppu, joka tuottaa säkenöivän valkoista valoa

Lisätiedot

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu

Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Lighting Upotettava LuxSpace tehokas, miellyttävä valo ja tyylikäs muotoilu Asiakkaat haluavat optimoida resurssinsa, mikä tarkoittaa juoksevien kulujen (energia jne.) hallintaa, mutta myös henkilöresursseihin

Lisätiedot

CoreView Panel tasainen valopinta

CoreView Panel tasainen valopinta Lighting CoreView Panel tasainen valopinta CoreView Panel Uppo- ja ripustusasennettava CoreView Panel on ledipohjainen valaisin, jonka innovatiivinen ohut muoto tuottaa tasaisen valopinnan. Valaisin tarjoaa

Lisätiedot

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen

ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu- ja aluevalaistukseen Lighting ClearFlood erinomainen lediratkaisu urheilu ja aluevalaistukseen ClearFlood ClearFlood on ledivalonheitin, jossa on useita valovirtavaihtoehtoja eri käyttökohteisiin. Valonheittimessä käytetty

Lisätiedot

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla

Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Lighting Mini 300 LED gen2 hallitse valaistusta sovelluksen avulla Mini 300 LED gen2 Huoltoasemien katoksiin ja syväsäteilijöihin suunnitellut, tehokkaat jälkiasennettavat Mini 300 LED gen2 -valaisimet

Lisätiedot

PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä

PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä Lighting PowerBalance 2 kestävää suorituskykyä PowerBalance gen2 PowerBalance 2 on Philipsin energiatehokkain toimistostandardien mukainen ledivalaisin. Valaisin puolittaa energiakustannukset T5-ratkaisuun

Lisätiedot

Toimistovalaisimet FI

Toimistovalaisimet FI Toimistovalaisimet FI PRANA+sarja LED LATTIA JA RIPUSTUSVALAISIMET PRANA+sarjan ylävalo liikuteltava VALAISINPÄÄ SUORA VALO HIGHTECHTUNNISTIN KIRKKAUS TILANNEOHJAUS TUNABLE WHITE TOIMINTO VALON VÄRIN mukautukseen

Lisätiedot

Maxos LED Industry innovatiivinen, monipuolinen ratkaisu, joka tuottaa ihanteellisen valovirran

Maxos LED Industry innovatiivinen, monipuolinen ratkaisu, joka tuottaa ihanteellisen valovirran Lighting Industry innovatiivinen, monipuolinen ratkaisu, joka tuottaa ihanteellisen valovirran Teollisuus- ja myymäläsektorillla tarvitaan yleisvalaistusratkaisuja, joilla on kohtuullinen takaisinmaksuaika,

Lisätiedot

CoreLine Wall-mounted kirkas valinta

CoreLine Wall-mounted kirkas valinta Lighting CoreLine Wall-mounted kirkas valinta CoreLine Wall-mounted Olipa kyseessä uusi rakennus tai vanhan tilan kunnostus, haluavat asiakkaat valaistusratkaisuja, jotka tarjoavat laadukasta valoa ja

Lisätiedot

PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika

PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika Lighting PowerBalance RC360 ympäristöystävällinen valaisin, jolla on lyhyt takaisinmaksuaika PowerBalance RC360B Kun toimistotila valaistaan ledivalaisimilla, kestävään kehitykseen ollaan yleensä halukkaita

Lisätiedot

Sisältö. Valaistustekniikan perusteita

Sisältö. Valaistustekniikan perusteita Valaistustekniikan perusteita Toivo Riikola toivo.riikola@fagerhult.fi www.fagerhult.fi Sisältö Valon suureita ja yksiköitä Valonlähteet Valonjakokäyrät Valaistustaso vaatimukset Valaistuslaskenta Valaistuksen

Lisätiedot

LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104

LED-SISÄVALAISIMET. Universal Design Spot S100 / S102 / S104 LED-SISÄVALAISIMET Universal Design Spot S100 / S102 / S104 2 Hyvinvointia valolla Harmaa alasvalo nelikulmaisella kehyksellä, S104 Valkoinen alasvalo, S100 / S102 Ulkoinen Ambient-rengas, S104 Yleis-/kohdevalaisimet

Lisätiedot

CoreLine Recessed Spot alasvalo

CoreLine Recessed Spot alasvalo Lighting CoreLine Recessed Spot alasvalo CoreLine Recessed Spot CoreLine Recessed Spot on edullinen upotettava alasvalo halogeenivalaisinten tilalle. Valaisimella on hyvä valo ja edullinen hinta. Valaisin

Lisätiedot

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet

polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet polelite ja keen Monien mahdollisuuksin valonheittimet Monien mahdollisuuksien valonheittimet PoleLITE ja Keen ovat led-valonheittimiä, jotka voidaan asentaa yhtä hyvin uusiin, kuin vanhoihinkin, jo käytössä

Lisätiedot

LED-modulit ja niiden käyttö

LED-modulit ja niiden käyttö www.osram.com www.osram.de LED-modulit ja niiden käyttö Light is OSRAM Eri valaistustekniikoiden hyötysuhde 2 Valonlähteiden tuotekehityssykli lyhenee ledin myötä 1910 72 vuotta Perinteinen 1910: 1936:

Lisätiedot

Tehokkuus yhdistettynä säkenöivään valoon

Tehokkuus yhdistettynä säkenöivään valoon Lighting Tehokkuus yhdistettynä säkenöivään valoon Yksikantainen, erittäin tehokas ja pitkäikäinen monimetallilamppu, joka tuottaa säkenöivän valkoista valoa erinomaisella värintoistolla. Hyödyt Suuritehoinen

Lisätiedot

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA

LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-LAAJASÄTEILIJÄ I-VALO DORA LED-YLEISVALAISIN TEOLLISUUDEN KOHTEISIIN DORA & DORA+ PARHAIMMILLAAN 145 lm/w Valonlähde MID-Power LED I-VALO TAKAA Vaihdettava LED-moduuli Kyllä (I-Valon valtuuttaman tahon

Lisätiedot

Tuotekuvaus. MASTERColour CDM-T. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet

Tuotekuvaus. MASTERColour CDM-T. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet Lighting Tuotekuvaus on pienikokoinen keraraminen monimetallilamppu. Lamppu tuottaa säkenöivää valoa, ja valon väri pysyy muuttumattomana koko eliniän. Hyödyt Väri säilyy muuttumattomana koko käyttöiän

Lisätiedot

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi

CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi Lighting CoreLine SlimDownlight - Ehdoton valinta ledivalaisimeksi CoreLine SlimDownlight CoreLine SlimDownlight valaisimet ovat erittäin ohuita ja upotettavia, ja ne on suunniteltu korvaamaan pistokantaloistelamppuja

Lisätiedot

3-kerros- lasikupuvalaisin

3-kerros- lasikupuvalaisin Delia 1 LED Rakenne Runko: pulverimaalattu metallirunko Häikäisysuoja: satiinihimmennetty 3-kerroslasikupu - erittäin tasainen valonjakauma ja korkea hyötysuhde Asennus Katto- tai seinäpintaan Kytkentä

Lisätiedot

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led

Modulivalaisimet. Modulivalaisimet Alasvalot, Led Modulivalaisimet Alasvalot Led Modulivalaisimet Alasvalot, Led Galileo Inlight Miranda Corona Capella UltraLed Galileo Alasvalo 19 20 TC-TEL HE TC-TEL Galileo Alasvalo Galileo on uppoasennukseen tarkoitettu

Lisätiedot

LOISTAVA VALO SUURI SÄÄSTÖ

LOISTAVA VALO SUURI SÄÄSTÖ KORKEALAATUISET LED 180 SULJETUT CORN LAMPUT LOISTAVA VALO SUURI SÄÄSTÖ Sanpek-LED korkealaatuiset 180 CORN LED- lamput on kehitetty korvaamaan elohopea- ja natriumlamput myös ahtaissa lusikka valaisimissa.

Lisätiedot

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun

Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun itza Kestää aikaa Uusi, kestävä tapa valaistuksen tarkasteluun Itza kestää aikaa. Led-tekniikalle suunnitellun ja uusimmalla häikäisysuojatekniikalla ja optimoidulla rakenteella varustetun Itzan käyttöikä

Lisätiedot

Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi

Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi Lighting Ledinaire Waterproof yksinkertaisesti mainio ledi Vedenkestävä Ledinaire WT060C Ledinaire-valikoiman ledivalaisimet ovat taattua Philips-laatua kilpailukykyisellä hinnalla. Luotettavia, energiatehokkaita

Lisätiedot

StyliD CrispWhite vaateliikkeisiin suunniteltu valaistuskonsepti

StyliD CrispWhite vaateliikkeisiin suunniteltu valaistuskonsepti Lighting StyliD CrispWhite vaateliikkeisiin suunniteltu valaistuskonsepti StyliD CrispWhite Vaatteiden ja kankaiden valaistuksessa suositaan usein lämmintä värilämpötilaa, joka saa värit näyttämään täyteläisiltä

Lisätiedot

CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen

CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen Lighting CoreLine Tempo Small - kustannustehokas heitinratkaisu aluevalaistukseen Coreline tempo small CoreLine tempo small -valikoiman tehokkaat valaisimet on suunniteltu korvaamaan suoraan perinteinen

Lisätiedot

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus

ProAir erinomainen valon laatu ja energiatehokkuus Lighting ProAir erinomainen valon laatu ja energia ProAir ProAir on tyylikäs, pienikokoinen ledikohdevalaisin, jota voidaan räätälöidä käyttökohteen tarpeiden mukaan. Valaisin toistaa värit erinomaisesti

Lisätiedot

SNEP Linear SR. Tuotetiedot. Optinen muoviheijastin, korkean hyötysuhteen optinen PC suoja mikroprisma, kirkas tai satiini.

SNEP Linear SR. Tuotetiedot. Optinen muoviheijastin, korkean hyötysuhteen optinen PC suoja mikroprisma, kirkas tai satiini. 1 Mekaaniset Suojausluokka Kotelointiluokka IK-luokka I IP44/IP65 IK08 Käyttöympäristön lämpötila [ C] -20 +40 C -40 +50 C (Teollisuusversio) Runkorakenne / muut tekniset tiedot Yleiskuvaus / tuotekuvaus

Lisätiedot

Tuotekuvaus. MASTERColour CDM-TD. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet

Tuotekuvaus. MASTERColour CDM-TD. Hyödyt. Ominaisuudet. Käyttökohteet Lighting Tuotekuvaus Keraaminen, kaksikantainen, pienikokoinen monimetallilamppu, jonka valon väri pysyy muuttumattomana koko eliniän Hyödyt Väri säilyy muuttumattomana koko käyttöiän ajan Suuri valotehokkuus,

Lisätiedot

KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT

KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT KORKEALAATUISET LED 360 SULJETUT CORN LAMPUT www.sanpek.fi Sanpek-LED korkealaatuiset 360 CORN LED- lamput edustavat LEDvalaistustekniikan viimeisintä kehitysaskelta. Nämä CORN LED-lamput on kehitetty

Lisätiedot