Kuopio. Audi A4 1.8T Quattro Avant GTi 1 06

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopio. Audi A4 1.8T Quattro Avant 97. 12 GTi 1 06"

Transkriptio

1 Kuopio Audi A4 1.8T Quattro Avant GTi 1 06

2 LOWR1D3R Teksti Tomi Eronen Kuvat Teijo Toivonen Amerikkalaisilla on Kalifornia, joka on jo vuosikymmeniä ollut maailman autorakentelun ydin. Suomalaisilla ei ole Kaliforniaa, mutta onneksi on Kalisfornia, jonka konseptit vaikuttavat varsin onnistuneilta, minkä osoittaa myös Japen Aanelkku. GTi

3 Audin vuonna 1995 markkinoille tullut B5-mallisukupolven A4 jäi historiaan ensimmäisenä automallina, jossa käytettiin VAG-konsernin sittemmin jo legendaariseksi muodostunutta 1,8-litraista ja 20-venttiilistä turbomyllyä. Aluksi A4 oli tarjolla vain porrasperäisenä, mutta vuonna 1997 tuli myyntiin myös farmariversio. A4 sai kiitoksia eri puolilta sekä ajo-ominaisuuksistaan että yleisestä työnlaadustaan, ja tuli pian suosituksi myös autorakentajien keskuudessa. Jape hankki oman Aanelkkunsa Lahdesta parisataa tuhatta ajettuna huhtikuussa Hain farmaria lumilautojen ja muiden työkamojen kuljetusta varten, Primeran takakontti kun oli täynnä hifilaitteita, lasia ja peiliä, Jape muistelee naureksien. Kun sitten haaveiden mukainen musta, nelivetoinen turbo-audi tuli tarjolle, ja kun vielä vanhasta Primerasta sai kunnollisen hyvityksen, A4 sai uuden kodin Kuopion kalakukkomailta. Melkein Kali concept Audia oli madallettu Avantgarden alustasarjalla nelisen senttiä, ja alla olivat saman firman 17-tuumaiset vanteet. Myös tehtaan optiolistalla rastit olivat osuneet aikanaan Japelle mieleisiin kohtiin, varusteluun kuului nimittäin automaatti-ilmastoinnin ynnä muun peruskilkkeen ohella myös sporttisisustus kolmipuolaratteineen päivineen. Pian maatalousmallin traktorimainen stance alkoi kypsyttää, ja Aanelkku piti saada lähemmäs maan pintaa. -Harkitsin aluksi säädettävän alustan hankkimista, mutta lopulta päädyin vaihtamaan alle pelkät reilummin pudottavat Weitecin jouset, kun iskarien sokkasäädön avulla perän korkeutta pystyi säätämään jonkin verran, Jape selvittää. Vanteet Jape vaihtoi myös päivää auton oston jälkeen 18-tuumaisiin Mille Miglian Sferoihin, joissa oli sopivasti kiiltoa ja huulta. Talvipyöriksi jää- Kuka kuskaa Jape Ammatti: Prosäätäjä "Maatalousmallin traktorimainen stance alkoi kypsyttää, ja Aanelkku piti saada lähemmäs maan pintaa" 14 GTi 1 06

4 neet 17-tuumaiset Avantgardet Jape hiekkapuhallutti ja maalautti mustiksi. -Tarkoituksena oli pitää auto täysin erinäköisenä talvella kuin kesällä, Jape kertoo päämääristään. Ajatus onkin ihan hauska, Audi nimittäin muuttuu yllättävän paljon, kun kromiosia vähennetään ja bling-bling -henkinen ilme vaihtuu pelkistetyn kokomustaan. Kaikki sivu- ja takalasit tummennettiin ja amerikanhenkeä tavoitellessa peilitkin vaihtuivat FK:n kromipintaisiin. Maskiksi Jape sen sijaan diilasikin Oettingerin mustakehäisen alkuperäisen kiiltävämmän tilalle. -Sain maskin kaverilta muutamalla kympillä, miehellä kun oli itsellään useampi maski omaan Audiinsa. Mustanpuhuvaa ilmettä haettaessa takavalot saivat vaihtua MHW:n mustiin versioihin, ja kliiniyden nimissä Jape irrotteli autosta kaikki merkit Audin rinkuloita myöten. Sitten peräpää näytti jotenkin hassulta, joten kromirenkaat kiinnitettiin loppujen lopuksi takaisin. Hifiä ja kromia Stereoita rakenneltiin käyttöystävällisyys mielessä, sillä Primeran lasipalatsi oli vielä tuoreessa muistissa. Uuden kodin Aanelosesta löysivät Rainbow n erillissarja ja Infinityn 12-tuumainen Reference-subi, joita ruokitaan Alpinen nelikanavapäätteellä. Etukaiuttimet ovat vakiopaikoilla, subbarille taas tehtiin normaalisti piiloon jäävä lasikuitukotelo tavaratilan pohjalle. Takakaiuttimet ovat edelleen alkuperäiset aktiiviset. Sisälle lisättiin myös sopivasti punaista neonia ja hiilikuituteippiä joihinkin kriittisiin paikkoihin. Alkuperäiselle sporttisisustalle ei sen kummempia tarvinnut tehdäkään, penkithän siinä ovat todella asialliset samoin kuin kolmipuolainen Audi Sport -ruorikin. Audin runsaampi muodonmuutos sai alkusysäyksensä oikeastaan juuri uusista kromivanteista. Syksyllä 2004 Jape alkoi nimittäin katsella uusia kiiltävämpiä kiekkoja vanhojen Sferojen tilalle, ja sovitteli ahkerasti Photoshopilla erilaisia vanteita Audin alle. Vanteiden piti olla kromatut, 19-tuumaiset ja niissä piti olla edelleen riittävästi huulta. Kesän bling-ilmeeseen kuuluvat kromipeilit Jape poistaa talveksi samalla kun vanteetkin vaihtuvat mustiin. Mustakehyksinen maski on Oettingerin valmistama. GTi

5 "Auto tykkää, kun sillä ajetaan" -En halunnut 20-tuumaisia siksi, että niille oli oikeastaan saatavilla sopivia renkaita vain BF Goodrichiltä ja rengaskoko olisi ollut todella kallis, Jape selvittää arkista ja meille jokaiselle niin tuttua ongelmaa. Loppujen lopuksi mieleisimmältä näytti Kaizerin Spade -vannemalli, jollaiset Jape tilasikin kuopiolaisen Harlinen kautta jo vuoden vaihteessa hyvissä ajoin ennen kevään näyttelyitä. 16 GTi 1 06 Vaikeuksien kautta voimakkaammaksi Kevättalvella 2005 Audi sitten otti ja kuoli moottoritielle paikkakunnalla* (tähdellä merkityissä kohdissa on kyseessä Siilinjärvi-niminen pitäjä) surullisenkuuluisan kultaisen poron kohdalle eräänä kylmänä talvipäivänä. Syy löytyi flektistä, jonka viskokytkin hajosi sillä seurauksella, että flektin siivet puhkaisivat syylärin. Audi oli nolon näköinen hyytyneenä tielle, kun Audin punainen veri verhosi jäisen moottoritien. Kun sitten kaikkea pientä piti uusia konehuoneeseen, asennettiin keulalle samalla välijäähdytin. Muuten Jape tyytyi tekniikan piristelyssä vaihtamaan putkiston vapaammin virtaavaan 2,5-tuumaiseen ja downpipen isompaan Jammusteel-tuotteeseen. Moottorinohjausta päivitettiin Digital Sport -lastulla Artec Powerin Sakun ammattitaidolla. Turbo säilytettiin alkuperäisenä KKK:n K03:na. 1,8-litraisen turbomyllyn viritystä suunnitteleville kerrottakoon, että pienellä K03-ahtimella pulttaa kiinni - menetelmällä saavutettava teoreettinen maksimiteho on 215 hepan nurkissa, ja se edellyttää jo downpipen vaihtamista sekä katalysaattorin poistamista tai vaihtoa vapaammin virtaavaan. Enemmän tehoa mielivän kannattaa sitten harkita joko TT:ssä käytettyä K04:ää, jolla päästään 250 hepan tietämiin tai jotain aftermarket-turboa, joilla pulttaa kiinni virityksillä on saavutettu jopa yli 500 hepan lukemia. 20-venttilinen kansi nimittäin virtaa todella hienosti ihan tehdaskuntoisena Jape päätti myös asennuttaa Audiin korisarjan, päämääränä auton vieminen näytteille kevään Tuning Car Show hun. Etupuskuriksi tuli Riegerin RS4- tyyppinen, sivuhelmoiksi saman valmistajan legendaariset Infinityt ja takahelmaksi alkuperäisen puskurin päälle kiinnitetty MS-Designin tuote. Kummemmin korinosia ei lähdetty muokkailemaan, mitä nyt etupuskuriin piti kovertaa hiukan lisätilaa coolerille ja takahelmaan ulostuloa Marteliuksen hiilikuitukuoriselle takapöntölle. Kun tarvittavat sovitukset oli tehty, oiottiin joitakin kylkien pikkukolhuja ja poistettiin helmojen tiivistelistat ovien alareunasta. Sen jälkeen JP-autotuningin Putkosen Jukka maalasi auton alaosan uudelleen alkuperäisellä metallinhohtomustalla sävyllä. -Konepelti teipattiin hiilikuituteipillä, ja moni ihmettelikin pääsiäisen näyttelyssä sitä, onko luukku kokonaan kuitua vai ei, Jape muistelee. Enkelinsilmiä ja elämää Viime kesänä hiukan ennen kuvauksia Audin keulalle löytyivät myös mieleiset enkelinsilmäumpiot, joskin kirkaspohjaisina kaivattujen mustapohjaisten sijaan. Jo viikon kuluttua tilalle saatiinkin lopulta tavoitellut mustapohjaiset, jotka kieltämättä istuvat mustaan Lowrider-farkkuun täydellisesti. Jape on ajellut Audillaan tähän mennessä yhteensä kolmisenkymmentä tuhatta kilometriä, ja siinä missä kesät on kierretty autonäyttelyitä ja -tapahtumia, on talvella ajettu lumessa ja sohjossa päivittäin. Jape sanookin, että auto tykkää, kun sillä ajetaan. Audi toimi myös kuvauskalustona Kalisconcept 3 Remixed Rides -DVD:n materiaalia kerättäessä. Tulevana kesänä Audin saattaakin bongata liikenteestä metsästämässä kuvattavia autoja seuraavaan videoon Joten se musta farmari, josta kaveri osoittelee autoasi jollakin, ei ole välttämättä poliisien siviilituningauto eikä sen paremmin räppäreiden bling-blingruumiskärry, vaan kyseessä saattaa olla ihan hyvissä aikein liikkeellä oleva Jape kameroineen. Farmarimallien ongelmana on usein se, ettei niihin saa samalla tavalla peräpään osia kuin sedaneihin ja hatchbackeihin. Audin Avant-malliin niitä saa poikkeuksellisen hyvin, ainoastaan mustia lexus-valoja on hankalaa löytää. Japen farmarin peräpäätä on koristeltu mustilla takavaloilla ja MS-Designin takahelmalla.

6 19-tuumaiset Kaizerin kromivanteet ovat mallinimeltään Spadet, joka tarkoittaa pelikorttien pataa. Pata-kuviot onkin tyylitelty puolien keskelle. "Audin runsaampi muodonmuutos sai alkusysäyksensä oikeastaan juuri uusista kromivanteista" speksit Peugeot Audi A4 1.8T 206 Quattro Avant 97 Moottori V turbo intercooler blow off valve Digital Sport -lastu Jammusteel -putkisto ja 3 downpipe Catcon kisakissa Marteliuksen 3 hiilikuitukuorinen rosteripönttö Voimansiirto 5-vaihteinen manuaali Alusta Weitec 65 mm Avantgarde-iskarit Jarrut Vakiolevyt joka nurkassa ABS Vanteet ja renkaat Kaizer Spade II 19 Dunlop 225/35 -renkaat Korimuutokset Riegerin RS-etupuskuri ja Infinity-helmat, MS-Design takahelma kattospoileri FK:n kromipeilit FK:n mustaoptiikka angel eye -valot Oettingerin maski Hellan sumuvalot mustat takavalot tummat lasit konepelti päällystetty hiilikuituteipillä Sisustus Alkuperäiset Audi Sport -penkit kolmipuolainen Audi Sport -ratti Auto Gaugen ahtopainemittari A-pilarissa punaiset neonvalot ICE JVC KD-LH 401 -MP3-soitin Alpinen 4x75W vahvistin Rainbow 5,25 erillissarja Infinity Reference 12 subi varapyöräkotelossa Varusteet Automaatti-ilmastointi sähkölasit joka kulmassa koiraverkko Numeroiden mukaan 14,8 s/143 1/4 mile Kiitokset Suvi, kotiväki ja anoppilan poppoo Kalis- Concept family JPautotuning.fi Audiosavo.fi Harline.com Artec-Power.fi Mainoshakki.fi Switchstance.net Kalisconcept.com jammusteel Kabiinista löytyi jo tehtaan jäljiltä kolmipuolainen Audi Sport -ratti sekä jakkarat. Niinpä Jape onkin tyytynyt lähinnä parantelemaan valo- ja ääniosastoa. GTi

Mercedes-Benz C 36 AMG. wide. Kolmekutonen. Kuopiolaisen Hakkaraisen Rikun levitettyä AMG-Mersua kuvaa hyvin termi Kalis look.

Mercedes-Benz C 36 AMG. wide. Kolmekutonen. Kuopiolaisen Hakkaraisen Rikun levitettyä AMG-Mersua kuvaa hyvin termi Kalis look. 54 GTi 5-6 07 Mercedes-Benz C 36 AMG Kolmekutonen wide Kuopiolaisen Hakkaraisen Rikun levitettyä AMG-Mersua kuvaa hyvin termi Kalis look. GTi GTi 5-6 07 5 06 55 Arvokkaan musta väri kätkee muutoksia tehokkaasti

Lisätiedot

Audi TT Quattro 00. Teksti ja kuvat Tomi Eronen

Audi TT Quattro 00. Teksti ja kuvat Tomi Eronen GTi 7 06 Joensuu TnT Audi TT Quattro 00 TnT TnT TnT TnT Teksti ja kuvat Tomi Eronen Sonnen Orange kuvaa tätä TT:tä harvinaisen hyvin. Se ei nimittäin liity pelkästään väriin, vaan myös kertoo rakentajastaan,

Lisätiedot

92 GTi 4/2008. Jyväskylä

92 GTi 4/2008. Jyväskylä S4+ enemm Välitalon Mikko lienee maamme Audi-piirien maineikkain tee-se-itse -mies. Kaveri tunnetaan Suomen kamaralla ja kauempanakin V6 biturbomoottoreiden erikoismiehenä. Niinpä hänen oma S4 on taatusti

Lisätiedot

Teksti Jape Tiitinen ja Tomi Eronen Kuvat Jape Tiitinen. Kuopio

Teksti Jape Tiitinen ja Tomi Eronen Kuvat Jape Tiitinen. Kuopio 590 hep 90 Teksti Jape Tiitinen ja Tomi Eronen Kuvat Jape Tiitinen Todettava se on, kuopiolaisella Tiitisen Japella taitaa olla fetissi mustiin Audeihin. Toissa vuonna esiteltiin miehen nätti musta A4

Lisätiedot

Teksti Tomi Eronen Kuvat Hannu Iso-Oja. Joensuu. Renault Megane 2.0 16V Cabrio 97. GTi 2 06

Teksti Tomi Eronen Kuvat Hannu Iso-Oja. Joensuu. Renault Megane 2.0 16V Cabrio 97. GTi 2 06 woi W Teksti Tomi Eronen Kuvat Hannu Iso-Oja Joensuu Renault Megane 2.0 16V Cabrio 97 GTi 2 06 IDE Rellun Megane ei ole avomallisena yleinen auto vakiokunnossakaan. Joensuulainen Joni Hirvonen päätti kuitenkin

Lisätiedot

Rahtar rifteri. 90 GTi 5-6 07

Rahtar rifteri. 90 GTi 5-6 07 Rahtar rifteri 90 GTi 5-6 07 in Teksti ja kuvat Jape Tiitinen Nissan 200SX S14A Rekkakuskina leipänsä hankkiva Turbolover on viimeisen päälle automies, jonka harrasteluisutin poikkeaa miehen työkaluista

Lisätiedot

rainbow candyland in the Matti hankki Golfin työkalujen kuljettimeksi, mutta pintaansa se sai jotain muuta kuin vasaralakkaa. VW Golf mk IV GTI 03

rainbow candyland in the Matti hankki Golfin työkalujen kuljettimeksi, mutta pintaansa se sai jotain muuta kuin vasaralakkaa. VW Golf mk IV GTI 03 VW Golf mk IV GTI 03 rainbow Teksti ja kuvat Janne Tiitinen in the candyland Kuopio Matti hankki Golfin työkalujen kuljettimeksi, mutta pintaansa se sai jotain muuta kuin vasaralakkaa. GTi 11 06 61 "Harvan

Lisätiedot

Renault SCENIC & GRAND SCENIC

Renault SCENIC & GRAND SCENIC Uusi Renault SCENIC & GRAND SCENIC Tekniset tiedot ja värit Tekniset tiedot SCENIC / GRAND SCENIC (7 istuinta) Energy TCe 115 Energy TCe 130 Energy dci 110 Energy dci 110 EDC Energy dci 160 EDC Polttoaine

Lisätiedot

UUDISTUNUT PEUGEOT 308 -MALLISTO Uutta tekniikkaa, vähäpäästöisyyttä ja linjakkaan tyylikästä muotoilua viiden vuoden takuulla

UUDISTUNUT PEUGEOT 308 -MALLISTO Uutta tekniikkaa, vähäpäästöisyyttä ja linjakkaan tyylikästä muotoilua viiden vuoden takuulla LEHDISTÖTIEDOTE elokuu 2011 UUDISTUNUT PEUGEOT 308 -MALLISTO Uutta tekniikkaa, vähäpäästöisyyttä ja linjakkaan tyylikästä muotoilua viiden vuoden takuulla Uuden e-hdi mikrohybriditeknologian ja Stop &

Lisätiedot

Liikkuva viihdekeskus

Liikkuva viihdekeskus Liikkuva viihdekeskus Opinnäyte Jere Kurvinen 21.5.2015 Etelä-Savon ammattiopisto Tieto- ja viestintätekniikka Käytöntuki SISÄLLYSLUETTELO 1 LIIKKUVA VIIHDEKESKUS... 1 2 ÄÄNENTOISTOLAITTEET... 1 2.1 Soittimen

Lisätiedot

3s-ge venttiilien koneistus

3s-ge venttiilien koneistus 3s-ge venttiilien koneistus Tässä olisi tarkoitus selventää hieman perusteita niille, ketkä eivät ole ikinä tehneet kannen venttiilien koneistusta. Venttiilien pintojen hiontaanhan on myös paljon helpompi

Lisätiedot

RemmiB. Teksti ja kuvat Jape Tiitinen. Joensuu

RemmiB. Teksti ja kuvat Jape Tiitinen. Joensuu RemmiB Teksti ja kuvat Jape Tiitinen BMW vei Jouni Hirvosen sielun jo 15- vuotiaana. Omistushistoriasta löytyy useita kolmekaksvitosia, 535, 635 sekä paljon, paljon muita Baijerilaisia. Tässä pitkän tien

Lisätiedot

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja

Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Tiedotusvälineille 6.9.205 Julkaistavissa heti Mercedes-Benzin A-sarjan toinen sukupolvi: Nuorekkaasti uudistuva A-sarja saa lisää moottori-, vaihteisto- ja varusteluvaihtoehtoja Uutta pirteää ilmettä

Lisätiedot

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ

UUDISTUNUT HYUNDAI I20 SUOMEN ENSI-ESITTELYSSÄ Hyundai Motor Finland Oy Laivalahdenkatu 8, 00880 Helsinki Lisätietoja: Tiedotuspäällikkö Jonna Nevalainen Puhelin: 050-568 7706 jonna.nevalainen@hyundai.fi 17.9.2012 Lehdistötiedote 1.10.2012 UUDISTUNUT

Lisätiedot

Kupla. Takasivulaseissa on käytetty karbonaatista valmistettuja Naca-scoopeja, jotka ohjaavat imuilman moottorille. Kuvat ja teksti Jape Tiitinen

Kupla. Takasivulaseissa on käytetty karbonaatista valmistettuja Naca-scoopeja, jotka ohjaavat imuilman moottorille. Kuvat ja teksti Jape Tiitinen Paineis Kupla Kuvat ja teksti Jape Tiitinen Kajaani Takasivulaseissa on käytetty karbonaatista valmistettuja Naca-scoopeja, jotka ohjaavat imuilman moottorille. 80 GTi 3/2008 VW turbo-kupla 70 tettu Väisäsen

Lisätiedot

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet

Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Honda Accord Sedan ja Tourer Alkuperäiset lisävarusteet Toteuta yksilölliset unelmasi Honda Accordin myötä olemme tuoneet innokkaan ja urheilullisen kulkijan tien päälle. Toiveesi ja unelmasi ovat kuitenkin

Lisätiedot

Vähän Lamborghinia, paljon Porschea. Niistä sai sopivasti tuntumaa ahdetuista 5- mukisista koneista.

Vähän Lamborghinia, paljon Porschea. Niistä sai sopivasti tuntumaa ahdetuista 5- mukisista koneista. Vähän Lamborghinia, paljon Porschea =RipeeRi Teksti ja kuvat Jape Tiitinen Sotkamo Kaikki alkoi Jonin ensimmäisestä oikeasta autosta, Honda Preludesta. Uusi maali ja uudet kujeet. Saman kuvio toistui myös

Lisätiedot

Sanat Samppa & Samppa Salamat Teijo Toivonen

Sanat Samppa & Samppa Salamat Teijo Toivonen Sanat Samppa & Samppa Salamat Teijo Toivonen Jyväskyläläisen Sampan riittävän matala 16V-Rellu ei todellakaan ole mikä tahansa ranskanpulla. Sopivalla maustamisella patonkimaan paholaisesta on saatu oikeesti

Lisätiedot

DaBling BlingThing. Ville hankki Avalanchensa lähes uutena, mutta enemmän. Kasinoteemalla rakennetussa Villen Avalanchessa on Blingiä isolla B:llä.

DaBling BlingThing. Ville hankki Avalanchensa lähes uutena, mutta enemmän. Kasinoteemalla rakennetussa Villen Avalanchessa on Blingiä isolla B:llä. DaBling BlingThing Chevrolet Avalanche 05 Kasinoteemalla rakennetussa Villen Avalanchessa on Blingiä isolla B:llä. Teksti Tomi Eronen Kuvat Jaakko Lukumaa Ville hankki Avalanchensa lähes uutena, mutta

Lisätiedot

Saab varastontyhjennyskampanja 2011

Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab varastontyhjennyskampanja 2011 Saab VM94-98 Osanumero Tuote Automalli Vuosimalli Moottorit ja niiden osat Vaihteistot 4611984

Lisätiedot

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1

Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Dirica.fi Autonostajan tietopalvelu AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Vetotapa: Etuveto

Lisätiedot

kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet

kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet kevään ja kesän ohittamattomat lisävarusteet Škoda-ensiapupakkaus. (000 093 108F) 24 225 Tavaraverkko Octavia Combiin (5E9 071 195) 139 15 litran sähkötoiminen kylmälaukku. Tarvittaessa voit kytkeä kylmälaukun

Lisätiedot

COROLLA LISÄVARUSTEET

COROLLA LISÄVARUSTEET COROLLA LISÄVARUSTEET 02 Nautittavaa laatua Corollan korkea laatu, huippuun viety mukavuus, suorituskyky ja edistykselliset ajo-ominaisuudet antavat sinulle todellisen ajonautinnon. Alkuperäisillä Toyota-varusteilla

Lisätiedot

Jostain syystä olen päätynyt aina

Jostain syystä olen päätynyt aina Teksti Samuli Salokangas Kuvat Teijo Toivonen Kovin montaa tuunattua A6:tta ei Suomesta löydy, se kun on nelkkua isompi, painavampi ja tuningosiakin siihen saa huonosti. Tekniikka on sentään tuttua ja

Lisätiedot

VOLKSWAGEN TRANSPORTER T6 BUSSIPAKETIT (av. 3400 mm)

VOLKSWAGEN TRANSPORTER T6 BUSSIPAKETIT (av. 3400 mm) VOLKSWAGEN TRANSPORTER T6 BUSSIPAKETIT (av. 3400 mm) Autoissa on täysin kotimainen, muunneltava ja pikakiinnitteinen istuinjärjestelmä. Istuimissa on myös portaaton sivuttaissäätö. HINNASTO 1.9.2015. Hinnat

Lisätiedot

Uusi Triumph Tiger 1200

Uusi Triumph Tiger 1200 Uusi Triumph Tiger 1200 Merkki: Triumph Tyyppi: Katupyörä Kunto: Uusi Kuutiotilavuus: 1215 ccm 21200 Kaikki Mallit: -Tiger 1200 XR 21 200 -Tiger 1200 XRX 23 150 -Tiger 1200 XCX 24 150 -Tiger 1200 XRT 25

Lisätiedot

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan

VOLVO S60 & V60 DRIV. Lisäys käyttöohjekirjaan VOLVO S60 & V60 DRIV Lisäys käyttöohjekirjaan Tästä lisäyksestä Tämä painotuote Tämä käyttöohje on auton käyttöohjekirjaa täydentävä lisäys. Volvo Personvagnar AB Lisäys käsittelee tämän automallin varsinaisen

Lisätiedot

Nro. Tuote Osanro. OVH / kpl ALE Hinta TELASTO: KEULA JA OHJAUS:

Nro. Tuote Osanro. OVH / kpl ALE Hinta TELASTO: KEULA JA OHJAUS: Nro. Tuote Osanro. OVH / kpl ALE Hinta TELASTO: 1 Ski-Doo RS 2010: Täydellinen telasto ilman iskareita, AJETTU 4h 0 690 2 Telamatto: Camoplast XC Pro 38x305-44mm, jako 2,86", UUSI! 504152981 730 450 3

Lisätiedot

co hc nox hiuk melu ohiajo- paasto-direktiivi korimalli jarruton jarrullinen hinta malli- nettoteho

co hc nox hiuk melu ohiajo- paasto-direktiivi korimalli jarruton jarrullinen hinta malli- nettoteho merkki markkinointinimi polttoaine co2 keskikulutukulutukulutuvuus maantie- kaupunki- iskutila- suurin vaihteisto istui- ovet pienin suurin vetotapa lukkiutu- co hc nox hiuk melu ohiajo- paasto-direktiivi

Lisätiedot

RENAULT CLIO CLIO ST LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE

RENAULT CLIO CLIO ST LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE www.renault.fi RENAULT CLIO CLIO ST 2014-03 LISÄVARUSTEHINNASTO DRIVE THE CHANGE RENAULT LISÄVARUSTEPAKETIT KAMPANJAHINNASTO CLIO Hinnat voimassa toistaiseksi. HATCHBACK & SPORT TOURER CONFORT PACK 179

Lisätiedot

Ryhmä 1 yleisesti. HRT sarjassa eri ikäkaudet on yhdistetty Kuutiotilavuusjako >1300, >1600 ja yli 1600

Ryhmä 1 yleisesti. HRT sarjassa eri ikäkaudet on yhdistetty Kuutiotilavuusjako >1300, >1600 ja yli 1600 Ryhmä 1 Ryhmä 1 yleisesti Aikoinaan ykkösryhmä oli määrällisesti suurin Käytännössä Historicissa ryhmä 1 (T) auto voi olla ikäkausiin (G1) G2, H1, (H2), ja I. Ryhmä 3 on kaksipaikkaisten ( harvinaisten

Lisätiedot

06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla

06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla AIHE: IMC, Hawk, Lindberg 1:32 rata-autoista 06.maalis.2013 08:17 / Pertti Jarla 1960-luvun rata-autobuumista pyrki sen huippuvuosina osalliseksi useampikin pienoismallivalmistaja, osalla yritys katkesi

Lisätiedot

VOLKSWAGEN TRANSPORTER T6 BUSSIPAKETIT (av. 3400 mm)

VOLKSWAGEN TRANSPORTER T6 BUSSIPAKETIT (av. 3400 mm) VOLKSWAGEN TRANSPORTER T6 BUSSIPAKETIT (av. 3400 mm) Autoissa on täysin kotimainen, muunneltava ja pikakiinnitteinen istuinjärjestelmä. Istuimissa on myös portaaton sivuttaissäätö. HINNASTO 1.6.2015. Hinnat

Lisätiedot

7" YLEISMALLISET UMPIOT

7 YLEISMALLISET UMPIOT ROSSI AJOVALOJA Rossi-kehyksissä on parkkivalo kehyksen alareunassa, mutta sitä voidaan myös muuttaa vilkkuvaloksi. Jos aiot maalata kehykset auton väriseksi, niin suosittelemme muovisia, sillä kromi voidaan

Lisätiedot

NISSAN JUKE ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET

NISSAN JUKE ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET NISSAN JUKE ALKUPERÄISET LISÄVARUSTEET USKALLA EROTTUA VALITSE VÄRISI KIRKAS ORANSSI KIILTÄVÄN- MUSTA HOPEAN- HARMAA KIILTO- VALKOINEN VOIMAKAS PUNAINEN KIRKAS ORANSSI Viimeistele oma JUKEsi räätälöidyllä

Lisätiedot

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn

2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn 2015 Dodge RAM 1500 SLT Sport Laramie Longhorn Ram 1500 mallisto kasvoi mallivuodelle 2015! Suuren suosion saavuttanut Ram 1500 mallisto laajeni mallivuodelle 2015 Longhorn mallilla! Tarjolla neljä malliversiota

Lisätiedot

UUSI SANKARI HYBRIDIEN

UUSI SANKARI HYBRIDIEN CR-Z VISION IMPOSSIBLE Soichiro Honda uskoi unelmiinsa. Hän aloitti uransa autokorjaamon harjoittelijana ja rakensi ensimmäisen Hondan vuonna 1948. Se oli yksinkertainen kaksitahtimoottorilla varustettu

Lisätiedot

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT

Yleistietoja polttoaineenkulutuksesta. Yhteenveto PGRT Yhteenveto Yhteenveto Tässä asiakirjassa esitellään ja selitetään lyhyesti ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat tekijät. Ajoneuvon polttoaineenkulutukseen vaikuttavat useat eri tekijät: Renkaat

Lisätiedot

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN!

UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! Power Partner UUSIA MALLEJA N-SARJAAN! nn82 88 hv N92 101hv nu U S I K E T T E R Ä K A K S I K K O N82 N92 Valtra N-sarja täydentyy kahdella uudella traktorimallilla N82 ja N92, joihin on lisätty ketteryyttä

Lisätiedot

co hc nox hiuk melu ohiajo- paasto-direktiivi korimalli jarruton jarrullinen hinta malli- nettoteho

co hc nox hiuk melu ohiajo- paasto-direktiivi korimalli jarruton jarrullinen hinta malli- nettoteho merkki markkinointinimi polttoaine co2 keskikulutukulutukulutuvuus maantie- kaupunki- iskutila- suurin vaihteisto istui- ovet pienin suurin vetotapa lukkiutu- co hc nox hiuk melu ohiajo- paasto-direktiivi

Lisätiedot

KROMATTU KATTOTELINE Erittäin korkealaatuinen kromattu kattoteline T-1'seen, valmistettu Saksassa. Til.nro 2215-14

KROMATTU KATTOTELINE Erittäin korkealaatuinen kromattu kattoteline T-1'seen, valmistettu Saksassa. Til.nro 2215-14 VINTAGE KATTOTELINEET EMPI'n valmistamat klassiset kattotelineet. 2215-10 Vintage kattoteline T-1 2215-20 Vintage kattoteline T-2 KROMATTU KATTOTELINE Erittäin korkealaatuinen kromattu kattoteline T-1'seen,

Lisätiedot

KOKOMUSTAT RENKAAT Aidot alkuperäiset renkaat. 09-1220 Firestone 5.60x15 09-1230 Firestone 5.00/5.25x16

KOKOMUSTAT RENKAAT Aidot alkuperäiset renkaat. 09-1220 Firestone 5.60x15 09-1230 Firestone 5.00/5.25x16 VALKOSIVURENKAAT Aidot alkuperäiset valkosivurenkaat, valmistettuja USA'ssa. 09-1120 Firestone 5.60x15 valkosivun leveys 2 3/4" (70mm) 09-1130 Firestone 5.00/5.25x16 valkosivun leveys 2 1/4" (57mm) 09-2120

Lisätiedot

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA

Dodge Avenger TEKNISET TIEDOT. Yleistä. Sterling Heights Assembly, Michigan, USA TEKNISET TIEDOT Dodge Avenger Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail

Manuaalivaihteisto. With start stop Iskutilavuus (cm3) 2298 2298 2298 2298 2298 2298 2298 Ruiskutustapa. Direct Common Rail MOOTTORIT MOOTTORI Manuaalivaihteisto Manuaalivaihteisto Robottivaihteisto Moottorin mallimerkintä 110dCi 125dCi 150dCi 110dCi 135dCi 165dCi 150dCi Päästönormi Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5 Euro 5

Lisätiedot

Vaihtolavetti 3 aks Siimet T390-33 25.1.2016

Vaihtolavetti 3 aks Siimet T390-33 25.1.2016 Vaihtolavetti 3 aks Siimet T390-33 25.1.2016 Nimike: Kolmiakselinen ppv; rakennekantavuus 55 T Renkaat 285/70 R19.5 Valm.nro: YF9T390332H008683 Rek.nro: WHF-522 Vm 2002 Nimike Piirustus Huomaa Esitekuva

Lisätiedot

Pääedustaja Suomessa OY. LAATUVAUNU AB HELSINKI. P. Esplanaadikatu 23. Puh. 23 334 ja 23326

Pääedustaja Suomessa OY. LAATUVAUNU AB HELSINKI. P. Esplanaadikatu 23. Puh. 23 334 ja 23326 1937 Pääedustaja Suomessa OY. LAATUVAUNU AB HELSINKI P. Esplanaadikatu 23 Puh. 23 334 ja 23326 FEI FE2 FARGO, sarja AFEI la AFE2 moottori on Chryslerin rakentama korkeapurlstus Sivuventtiilimoottori. Se

Lisätiedot

JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME

JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME JOKAPÄIVÄINEN PAPERIMME Ohjeita näyttelyn ripustukseen Näyttely koostuu kuudesta puoliympyrän mallisesta seinäkkeestä, joissa on tekstejä ja vitriineitä molemmilla puolilla. Elementit (18 kpl) ovat kuljetuksen

Lisätiedot

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua

Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Tämä toimii Kuhan koulu 3.lk, Ranua Julia Petäjäjärvi, Niko Romppainen, Elias Ilvesluoto ja Taneli Luokkanen TÄMÄ TOIMII 14.3.2005 Meidän Tämä toimii - ryhmässämme on Taneli, Julia, Elias ja Niko. Aluksi

Lisätiedot

Autoveroprosenttitaulukko

Autoveroprosenttitaulukko Autoveroprosenttitaulukko Tulli Tull Customs Autoveroprosenttitaulukko Taulukossa olevia yksilöllisiä autoveroprosentteja sovelletaan vain muutoksenhaussa. Henkilöautot verotetaan vuoden 2008 alusta lähtien

Lisätiedot

Svh-hinta varustein 33.841,33 NYT ERIKOISHINTAAN 31.490 - HINTAETU 2.351

Svh-hinta varustein 33.841,33 NYT ERIKOISHINTAAN 31.490 - HINTAETU 2.351 KAMPANJA-AUTOT MINI (Hinnat sisältävät toimituskulut 590 ) MINI Clubman Cooper Ulkoväri: Hot Chocolate -metalliväri / musta katto Sisustus: Kangasverhoilu, Cosmos Carbon Black CO2-päästöt: 129 g/km Nahkainen

Lisätiedot

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited

Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited TEKNISET TIEDOT Jeep Wrangler ja Jeep Wrangler Unlimited Perustiedot Korimallit Kokoonpanotehdas 3-ovinen monikäyttöauto tai avoauto 5-ovinen monikäyttöauto Toledo South Assembly Plant, Ohio, USA Moottorit

Lisätiedot

Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton ikään nähden.

Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton ikään nähden. Dirica.fi Hae auton tiedot AUDI A6, 2008 DIR-1 Ajoneuvovero erääntynyt Seuraava katsastus 14 päivän kuluessa. Auto on yksittäin maahantuotu. Tuontimaa: Iso-Britannia. Matkamittarilukema on suuri auton

Lisätiedot

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN

2014-12. Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. 3TAI 100 000 KM VUODEN TAKUU. SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN 2014-12 Dacia Duster. Lisävarustehinnasto. www.dacia.fi Keskity oleelliseen. VUODEN TAKUU 3TAI 100 000 KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN DESIGN "AVENTURE" Lokasuojien levikkeet, eteen ja taakse 8201274674 622

Lisätiedot

PYYHKIJÄAKSELIN KUPIT B. 2196-60 T-1, 70-79 / T-2, 69-79 2kpl C. 2196-61 T-1, 73-79 / T-2, 73-79 2kpl

PYYHKIJÄAKSELIN KUPIT B. 2196-60 T-1, 70-79 / T-2, 69-79 2kpl C. 2196-61 T-1, 73-79 / T-2, 73-79 2kpl ETULUUKUN TIIVISTEET PUSKURIRAUTOJEN LÄPIVIENNIT / E. F. Alkuperäisiä Saksassa valmistettuja tiivisteitä. 3404-1 T-1, 46-60 3404-2 T-1, 61-77 (ei 1303) 3404-3 1303, 73-79 3404-34 Kiinnikkeet 6kpl, 1303

Lisätiedot

QASHQAI. 16" & 17" 5,7 / 18" & 19" 5,9 l/100 km

QASHQAI. 16 & 17 5,7 / 18 & 19 5,9 l/100 km QASHQAI Malli: Moottori: VARUSTETASO: 4x4 dci 130 BUSINESS 360 KORIMALLI Korimalli Viistoperä 5-ovinen MOOTTORI Sylinterien määrä, moottorityyppi 4 rivissä Venttiileitä sylinteriä kohden 4 Puristussuhde

Lisätiedot

SYKSYN JA TALVEN OHITTAMATTOMAT LISÄVARUSTEET. Tyylikkäät vanteet Rapidiin

SYKSYN JA TALVEN OHITTAMATTOMAT LISÄVARUSTEET. Tyylikkäät vanteet Rapidiin SYKSYN JA TALVEN OHITTAMATTOMAT LISÄVARUSTEET Tyylikkäät vanteet Rapidiin 199 Punaiset Savio-kevytmetallivanteet 7.0J x 17" renkaille 215/40 R17, (5JA 071 497E MN4) 15 ŠKODA-pipo, musta (81209) ŠKODA-pipo,

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

NF Fleet Palautustarkastusopas Hyötyajoneuvot

NF Fleet Palautustarkastusopas Hyötyajoneuvot NF Fleet Palautustarkastusopas Hyötyajoneuvot Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös yhteinen matka leasingauton kanssa. Kokosimme ohjeet auton palautukseen. Meillä NF Fleetillä kaikki palautuvat leasingautot

Lisätiedot

UUDEN SUORITUSKYKYISEN FORD FOCUS ST:N MAAILMAN ENSI-ILTA PARIISIN AUTONÄYTTELYSSÄ

UUDEN SUORITUSKYKYISEN FORD FOCUS ST:N MAAILMAN ENSI-ILTA PARIISIN AUTONÄYTTELYSSÄ TIEDOTE UUDEN SUORITUSKYKYISEN FORD FOCUS ST:N MAAILMAN ENSI-ILTA PARIISIN AUTONÄYTTELYSSÄ Fordin seuraavan sukupolven 250-hevosvoimainen Focus ST ennakkoesittelyssä Pariisin autonäyttelyssä Kyseessä on

Lisätiedot

USA-PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 53-67

USA-PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 53-67 PUSKURIT T-1 46-52 Aitoja urapuskureita pohjamaalattuna tai kromattuna. Valmistettuja Saksassa ruostumattomasta teräksestä! Pinta on elektrolyyttisesti kromattu joten se pysyy krominkiiltävänä kymmeniä

Lisätiedot

Tässä vaiheessa kaulaa olikin jo lyhennetty ja kaula kiinnitetty olkapäihin kiinni. Olkapäistä tuli aluksi todella massiiviset ja tukevat.

Tässä vaiheessa kaulaa olikin jo lyhennetty ja kaula kiinnitetty olkapäihin kiinni. Olkapäistä tuli aluksi todella massiiviset ja tukevat. KU7 Savipään teko Kurssi alkoi hyvin ja tuntui mahtavalta alkaa muovata savea omin käsin siinä sai käyttää yllättävän paljon voimaa! Otteet muuttuivat varmemmiksi vähitellen kun aloin saamaan oikeanlaisen

Lisätiedot

Varustelu. = Vakiovaruste, = Maksullinen lisävaruste, A = Maksullinen valinnainen lisävaruste.

Varustelu. = Vakiovaruste, = Maksullinen lisävaruste, A = Maksullinen valinnainen lisävaruste. Turvallisuusvarusteet Kuva, Classic Elegance Sport Onnettomuustilanteessa suojaava MAIDAS-törmäysvoimien vaimennusjärjestelmä, kolmois-h-palkisto SRS-turvajärjestelmä keskusohjausyksikkö ja törmäyssensorit,

Lisätiedot

Hinnasto 2.2.2006 SLK. Veho Goup Oy Ab Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki puh. 010 569 12

Hinnasto 2.2.2006 SLK. Veho Goup Oy Ab Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki puh. 010 569 12 Hinnasto 2.2.2006 SLK Veho Goup Oy Ab Salomonkatu 17 B 00100 Helsinki puh. 010 569 12 www.mercedes-benz.fi www.esikuva.fi Maailma tarvitsee esikuvia - Mercedes-Benz. Hinnasto 2.2.2006 SLK Malli Moottori/cm³

Lisätiedot

Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit,

Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit, Lada Priora Sedan 1,6 8-v (21701) standart (00) (010) turvalliset sisustusmateriaalit, 9 jarrutehostin, jäähdytetyt etujarrulevyt, sävypeilit, sähkösäätöiset ajovalot, kuljettajan turvatyyny, etuturvavöiden

Lisätiedot

Rutinoffin kuski körötteli: Mazda 2

Rutinoffin kuski körötteli: Mazda 2 26.9.2004 Rutinoffin kuski körötteli: Mazda 2 Aurinkoinen sunnuntaipäivä ja korvikeauto koeajossa, voisiko sitä enempää elämältään edes vaatia? Totta kai voisi, nimittäin aurinkoinen päivä ja Rutinoff.

Lisätiedot

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi

Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi

Lisätiedot

A The best or nothing.

A The best or nothing. A The best or nothing. Mieleisen uuden A-sarjalaisen valinta on tehty sinulle helpoksi. Voit varustella sporttista vakiomallia mieleiseksi kolmella erilaisella varustepaketilla: Style Urban AMG Sport Lisäksi

Lisätiedot

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8

KAKKOS SANOMAT. Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Rauman freinetkoulun 2lk:n luokkalehti 2# lokakuu 2010 KAKKOS SANOMAT SISÄLLYS: Tapahtumia: luistelu 2 liikunta 2 Metsäpaja 3 Laavuretki 3 syysloma 4 Mosaiikkia 7 Merimuseo 8 Koulumme 2 4lk:n oppilaista

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄT. www.aprilia.com. www.aprilia.fi

MOOTTORIPYÖRÄT. www.aprilia.com. www.aprilia.fi 2010 MOOTTORIPYÖRÄT www.aprilia.com www.aprilia.fi RSV4 FACTORY >> VÄRIT Moottori Iskutilavuus Vaihteisto Jarrut, etu Jarrut, taka Renkaat, etu Renkaat, taka Lisävarusteet Aprilia 4-sylinterinen 4-tahti

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Transporter Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Transporter Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus

LISÄVARUSTEHINNASTO. SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus LISÄVARUSTEHINNASTO SISÄLLYSLUETTELO ulkovarusteet kevytmetallivanteet sisusta ja mukavuus suojaus kuljetus 11-2013 STYLE PACK Sisältää: kromipaketin, taiteltavan laukun, kynnyslistat, tekstiilimattosarjan,

Lisätiedot

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit.

Lava3. Sprinter etualusta 315, 906, etukelkka sis. kall.vak. jousen moot. Kumityynyt, alatukivarret, hammastanko,etunavat, etuiskarit. Lava1 2 Vito lavaa, 1 Sprinterin, 1 Sprinterin ovipaketti, Palkki, umpiot, tehd.jäähd.putki, puhallin+visco, maski, ilmasuod., puskuri, etukehikko, oik. lokasuoja, vas. Lokasuoja, konepelti, tuuletinpaketti,

Lisätiedot

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok

Tekniset tiedot Mallivuosi 2014. Amarok Tekniset tiedot Mallivuosi 2014 Amarok Näissä teknisissä tiedoissa kerrotaan polttoaineenkulutuksesta ja CO 2 -päästöistä. Erilaiset moottori-, vaihteisto- ja korivaihtoehdot ovat mahdollisia. Lisätietoja

Lisätiedot

POLKUPYÖRÄ HINNASTON:O 51.

POLKUPYÖRÄ HINNASTON:O 51. POLKUPYÖRÄ HINNASTON:O 51. N:o 51 1938 Suomen Koneliike Oy. HELSINKI Vllhonk. 9, Puh. 31020, 37 370, 39 060 Polkupyörien myyntiehdot: Polkupyörät toimitetaan vapaasti lähtöasemalle tai satamaan. Ostajan

Lisätiedot

Avensis Varusteet. Lisävarusteluettelo. Lastenistuimet x x x 10, 11

Avensis Varusteet.  Lisävarusteluettelo. Lastenistuimet x x x 10, 11 www.toyota.fi Avensis Varusteet Lisävarusteluettelo Sedan Farmari Liftback Sivu Erikoisvanteet x x x, 3 HomeLink x x x 7 Kattoteline ja kiinnikkeet x x 8, 9 Koiraverkko x 9 Kumimatot x x x Kylkilistat

Lisätiedot

Volkswagen Polo Highline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) DSGautomaatti

Volkswagen Polo Highline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) DSGautomaatti www.volkswagen.fi-sivustolla 09.06.2010 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,2 TSI 77 kw (105 hv) DSGautomaatti 2-ovinen Rakennettu auto - kooste Selite Autoveroton hinta Arvioitu autovero Kokonaishinta

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka

Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T. Kurottajien uusi teholuokka Tehokas Sarja 460 T]470 T]6370 T 6390 T]9310 T]9330 T 9380 T Kurottajien uusi teholuokka Pien-, pyörä- ja teleskooppikuormaajat... 14 kilowatista (20 hv) 130 kilowattiin (177 hv). Olemme suunnitelleet

Lisätiedot

PEUGEOT 208 GTi, legendan paluu

PEUGEOT 208 GTi, legendan paluu LEHDISTÖTIEDOTE 15.04.2013 PEUGEOT 208 GTi, legendan paluu Peugeot on piirtänyt jo vuosikymmenten ajan nimensä vahvasti autourheilun historiaan. Nimeä ovat olleet mukana kaivertamassa myös monet suomalaiskuljettajat

Lisätiedot

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille.

Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt on Volvo -liikkeiden standardi Volvo -vaihtoautoille. Volvo Selekt -vaihtoautoiksi kelpuutetaan kaikkein parhaimmat, hinta-laatusuhteeltaan täydelliset ja luotettavat laatuyksilöt. Volvo Selekt

Lisätiedot

Honda Jazz Lisävarusteet

Honda Jazz Lisävarusteet Laatu Honda Jazz Lisävarusteet Honda Jazzia ajaessasi tiedät olevasi laatuautossa. Siksi myös jokaisen lisävarusteen suunnittelussa on painotettu tyylikästä muotoilua ja toimivaa tekniikkaa. Honda tietää

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio

5.3 Ensimmäisen asteen polynomifunktio Yllä olevat polynomit P ( x) = 2 x + 1 ja Q ( x) = 2x 1 ovat esimerkkejä 1. asteen polynomifunktioista: muuttujan korkein potenssi on yksi. Yleisessä 1. asteen polynomifunktioissa on lisäksi vakiotermi;

Lisätiedot

www.volkswagen.fi-sivustolla 24.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,0 TSI 81 kw (110 hv)

www.volkswagen.fi-sivustolla 24.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,0 TSI 81 kw (110 hv) www.volkswagen.fisivustolla 24.08.2015 rakennettu auto: Volkswagen Polo Highline 1,0 TSI 81 kw (110 hv) Rakennettu auto kooste Selite Autoveroton hinta Arvioitu autovero Kokonaishinta (sis. alv 24%) CO2

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015

MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015 MOOTTORIPYÖRÄT KESÄ 2015 Luetteloon on koottu hyväkuntoisia, kunnostettuja, entisöityjä, museorekisteröityjä sekä normaalissa rekisterissä olevia moottoripyöriä. Lisäkuvat ovat nähtävissä nettisivuillamme.

Lisätiedot

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille

TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille TM:n pikakokeessa Yamaha WXAD-10: uusi elämä vanhoille hifilaitteille APPLE TV JA CHROMECAST EIVÄT MUUTTANEET VANHAA HIFILAITTEISTOANI LANGATTOMAKSI TOIVOTULLA TAVALLA MUTTA YAMAHA WXAD-10 MUUTTI Omistan

Lisätiedot

Sijoittajavierailu Toimitusjohtaja, K Auto Oy, Johan Friman

Sijoittajavierailu Toimitusjohtaja, K Auto Oy, Johan Friman Sijoittajavierailu 22.3.2019 Toimitusjohtaja, K Auto Oy, Johan Friman Brändiportfolio Henkilöautot Hyötyautot syksyllä 2019 2 22.3.2019 Autokauppa lyhyesti Volkswagen-konsernin autoihin liittyvä liiketoiminta

Lisätiedot

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja

Musta kangas / hopeanharmaa verkkoselkänoja 1 POISTAMME NÄYTTELYSTÄ ULOSKANTO-HINTAAN! HAE HETI MUKAAN! 1 KPL HÅG Futu 570 alv0% HÅG H09 850 ALV0% (Ovh 827 alv0%+toimitusmaksu) (Ovh 1595 alv0%+toimitusmaksu) Håg Futu Sininen kangas Istuimen syvyydensäätö

Lisätiedot

Maanviljelyskauppa OY.

Maanviljelyskauppa OY. N:o 14 Maanviljelyskauppa OY VIIPURI POLKUPYÖRÄT Suomen teitä ja olosuhteita varten erikoisesti suunniteltu, täyttäen kukin omassa hintaluokassaan kaikissa suhteissa korkeimmatkin vaatimukset Kuva esittää

Lisätiedot

Testivoitot - Škoda Octavia

Testivoitot - Škoda Octavia Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän

Lisätiedot

Alustan peltiosat Kaikki hinnat netto & Alv(19%)

Alustan peltiosat Kaikki hinnat netto & Alv(19%) Muokkaus-Viritys etunimi: sukunimi: strassi: maa/kulmakunta: puhelin: faksi: e-mail: RITZ Handels GmbH Fuchsberg 3 D-24247 Hohenfelde Telefax: 04385-599810 Telefon: 04385-599800 e-mail: info@fiatclassic.com

Lisätiedot

Ei ylilyönneille FORD FIESTA SE 11

Ei ylilyönneille FORD FIESTA SE 11 Ei ylilyönneille FORD FIESTA SE 11 M2-Motoringin näkemys uudesta Fiestasta osoittaa, että pikkuautokin voi olla näyttävä olematta raaserimaisen riisuttu tai ylilyödyn tivolimainen. 59 60 Jo toistakymmenen

Lisätiedot

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä.

1. STEREOKUVAPARIN OTTAMINEN ANAGLYFIKUVIA VARTEN. Hyvien stereokuvien ottaminen edellyttää kahden perusasian ymmärtämistä. 3-D ANAGLYFIKUVIEN TUOTTAMINEN Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen laboratorio Teknillinen korkeakoulu Petri Rönnholm Perustyövaiheet: A. Ota stereokuvapari B. Poista vasemmasta kuvasta vihreä ja sininen

Lisätiedot

Ketjukäyttöinen DOHC, 16 venttiiliä, elektronisesti ohjattu muuttuva venttiilinajoitus, mekaaniset venttiilinnostimet

Ketjukäyttöinen DOHC, 16 venttiiliä, elektronisesti ohjattu muuttuva venttiilinajoitus, mekaaniset venttiilinnostimet TEKNISET TIEDOT Jeep Patriot Perustiedot Korimalli Kokoonpanotehdas 5-ovinen monikäyttöauto Belvidere, Illinois, USA Moottorit 2.4-Dual VVT (bensiini) Nelisylinterinen rivimootori, imusarja elektronisila

Lisätiedot

TURBOVAIMENTAJAT BUGPACK:in käärmeenpesiin. Tehokas ja melko hiljaääninen vaimentaja. Toimitetaan tiivisteineen. 5886 T-1, Ghia ja T-2 5887 T-3

TURBOVAIMENTAJAT BUGPACK:in käärmeenpesiin. Tehokas ja melko hiljaääninen vaimentaja. Toimitetaan tiivisteineen. 5886 T-1, Ghia ja T-2 5887 T-3 5880 / 5881 BUGPACK KÄÄRMEENPESÄT BUGPACK:in pakosarjat ovat suunniteltuja antamaan parhaan mahdollisen tehonlisäyksen sekä vakio- että viritettyihin moottoreihin. Käärmeenpesäputkistot ja vaimentajat

Lisätiedot

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen Henri Niskanen & Kalle Jokinen Ajoasento ja penkin paikka Peruslähtökohtana tehtaan antamat mitat, unohtamatta sitä että kuskilla on hyvä ja luonnollinen ajoasento,

Lisätiedot

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse?

Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Mitä keväällä kuuluu tehdä? Odotetaanko vain, että veneily alkaa? Vai pitikö jostain ottaa vastuuta ihan itse? Miksi minä? Aluksen omistajalla on laivaisännän vastuu. Aluksen päälliköllä on päällikön vastuu.

Lisätiedot

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA

Toledo North Assembly Plant, Ohio, USA TECHNICAL SPECIFICATIONS Dodge Nitro Alla esitetyt tiedot pohjautuvat julkaisuajankohdan (20.06.2007) tietoihin ja ne voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Tiedot ovat Euroopan markkina-alueelle tarkoitettuja

Lisätiedot

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä

Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä MEDIIATIIEDOTE Helsinki 17.5 Julkaisuvapaa Tilavat Canterit esittäytyvät kuljetusnäyttelyssä Seitsemännen sukupolven Mitsubishi Fuso Canter -kevytkuorma-autoille on ominaista käytännöllisyys, muunneltavuus

Lisätiedot