Sosiaali- ja terveystoimi VASTINE MARKKINAOIKEUDELLE HANKINTA-ASIAA KOSKEVASSA VALITUKSESSA (Vastinepyyntö , Dnro 2013/494)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveystoimi 30.10.2013. VASTINE MARKKINAOIKEUDELLE HANKINTA-ASIAA KOSKEVASSA VALITUKSESSA (Vastinepyyntö 15.10.2013, Dnro 2013/494)"

Transkriptio

1 1 Kokkolan kaupunki Sosiaali- ja terveystoimi VASTINE MARKKINAOIKEUDELLE HANKINTA-ASIAA KOSKEVASSA VALITUKSESSA (Vastinepyyntö , Dnro 2013/494) Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy ja Gamlakarleby Åldringsvänner r.f. ovat jättäneet markkinaoikeudelle valituksen Kokkolan sosiaali- ja terveyslautakunnan hankintapäätöksestä koskien ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen hankintaa puitejärjestelynä. Valituksessa on esitetty 8 kohtaa. Valittajat vaativat lautakunnan päätöksen kumoamista, korjaamaan virheellisen menettelyn ja tekemään oikeudenmukaisen tarjousvertailun sekä päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä tai keskeyttämistä markkinaoikeuden käsittelyn ajaksi. Valittajat vaativat oikeudenkäyntikulujensa korvaamista sekä mahdollisesti hyvitysmaksua. Hankintayksikön on annettava markkinaoikeudelle vastine valituksessa esitettyihin väitteisiin viimeistään Kokkolan kaupungin mukaan tehdylle valitukselle ei ole juridisia perusteita ja siksi se tulee hylätä. Kokkolan kaupunki esittää edellä mainitulle vaatimukselleen seuraavat perustelut ja vastaa samalla valittajan esittämiin väitteisiin. Hankintayksikön vastine: 1. Syrjivä tarjouspyyntö Asukkaan maksamalle vuokralle hankinnassa määritelty enimmäistaso perustuu KELA:n määrittelemään eläkkeensaajan asumistuen enimmäismäärään. Perusteluna on se, että palvelupaikalla olevan asukkaan maksamat kokonaiskustannukset voidaan yhtenäisellä tavalla ja läpinäkyvästi selvittää. Samasta syystä myös asiakkaan palvelun tuottajalle ateriapalveluista ja tukipalveluista maksamille korvauksille on määritelty enimmäismäärät. Mikäli näin ei tehtäisi, voisi syntyä tilanne, jossa palvelun tuottaja tarjoaisi hankinnan kohteena olevan varsinaisen hoivan ja huolenpidon edullisesti, mutta kompensoisi alhaisen palvelumaksun asiakkaalta perittävillä korkeilla tukipalvelu- ja vuokrakuluilla. Hankintayksikkö ei voi tarjouspyynnössään rajata tarjoajien tilaratkaisuja tai asettaa niitä eriarvoiseen asemaan. Tiloille/huoneille on tarjouspyynnössä määritelty vähimmäisvaatimukset, mutta tarjoajan kiinteistöjen laatua, ikää tai kustannusrakennetta ei voida tarjouspyynnössä rajata. Mikäli olemassa olevat kiinteistöt asetettaisiin lähtökohtaisesti parempaan asemaan kuin esim. rakennettavat kiinteistöt, olisi se selvästi syrjivä ja hankintalain vastainen käytäntö. Kiinteistöjen välillä on väistämättä kustannusrakenteellisia eroja. Vanhojen kiinteistöjen etuna voi esim. olla pienemmät pääomakulut kuin uusissa rakennettavissa kohteissa. Aluehallintovirasto antaa luvat kiinteistöjen käyttöön ko. palvelun osalta. Mikäli vuokran ja tukipalveluiden maksuille ylärajaa ei olisi, joutuisi kaupunki mahdollisesti alentamaan omaa asiakkaalta perittävää asiakasmaksuaan kun korkeat vuokrat ja tukipalvelumaksut rasittaisivat asiakkaan maksukykyä hallitsemattomasti. Tätä kautta näillä

2 2 maksuilla on merkittävä osuus paitsi asiakkaalle myös hankintayksikölle palvelupaikasta aiheutuvien kokonaiskustannusten osalta. Oikeuskäytännössä on yleisesti hyväksytty vanhusten asumispalveluiden asukastiloja koskevien kriteereiden käyttö tarjousvertailussa. Asumista ja tiloja koskevien vaatimusten (tarjouspyynnön liite 1) lisäksi enimmäisvuokran määritteleminen on yksi tapa asettaa tilakustannuksille kriteereitä. Edellä esitetyistä syistä hankintayksiköllä on ollut perusteltu syy asettaa asukasvuokrille yhtenäinen enimmäismäärä. 2. Epäselvä tarjouspyyntö Käsitteet tehostettu palveluasuminen sekä vaativa tehostettu muistisairaiden palveluasuminen ovat vanhustyössä erittäin vakiintuneita ja yleisessä käytössä olevia määritelmiä kaikissa Suomen kunnissa ja alan toimijoiden piirissä. Yleisesti ottaen tehostetulla palveluasumisella tarkoitetaan ikääntyneiden ihmisten ympärivuorokautista palveluasumista. Tyhjentäviä määritelmiä ei ole mahdollista tehdä, koska mainittujen palveluiden piirissä olevien asiakkaiden hoitoisuus vaihtelee suuresti. Jokainen palvelun piirissä oleva asiakas on yksilö eikä yksiselitteinen palvelun kategorisointi ole mahdollista. Käsitteet tehostettu palveluasuminen ja vaativa tehostettu palveluasuminen antavat riittävän kuvan asiakkaiden keskimääräisestä hoidon ja huolenpidon tarpeesta. Tarjouspyynnön liitteessä 1 (Palvelun kuvaus ja vaadittavan tason määrittely, 11 sivua) on erittäin laaja ja yksityiskohtainen erittely siitä, mitä vähimmäisvaatimuksia palvelulle asetetaan. Siinä on kuvattu vaatimukset palvelun organisoinnille, henkilöstölle, palvelukokonaisuuden sisällölle, asiakasmaksuille, asumiselle ja tiloille, laadulle sekä valvonnalle, seurannalle ja yhteistyölle tilaajan kanssa. Nämä vaatimukset varmistavat sen, että tarjoajille syntyy yhtenäinen käsitys hankinnan kohteesta ja sille esitetyistä vähimmäiskriteereistä. Hankintayksikön lähtökohta tarjouspyyntöä tehtäessä on se, että tarjouksen tehnyt yrittäjä on tietoinen tarjoamansa palvelun sisältövaatimuksista. Hankintayksiköllä ei ole mitään mahdollisuuksia tyhjentävästi varmistaa, että kaikki mahdolliset tarjoajat käsittävät kaikki palvelun sisältövaatimukset aukottoman yksiselitteisesti samalla tavalla. Tarjoajilla on lisäksi ollut mahdollisuus tehdä lisäkysymyksiä ennen tarjouspyynnön tekemistä, mikäli heillä on ollut epäselvyyttä esim. vaadittavan palvelun sisällöstä. 3. Kielletty vaihtoehtoinen tarjous Hankintayksikön mielestä Attendo Oy:n kaksi erillistä tarjousta eivät ole vaihtoehtoisia tarjouksia. Molemmat tarjoukset täyttävät samat palvelun kuvauksen ja tason määrittelyn kriteerit eli kumpikin tarjous vastaa tarjouspyynnössä asetettuja vaatimuksia koskien tarjoajan kelpoisuutta ja tarjouspyynnön mukaisuutta. Niissä ei ole tarjottu vaihtoehtoisia erilaisia ratkaisuja palvelujen järjestämiseksi.

3 3 Jokaisella tarjoajalla on ollut mahdollisuus tarjota usean olemassa olevan tai perustettavan yhtiön nimissä tarjouspyynnössä vaadittua palvelua. Se, että eri yhtiöillä voi olla kokonaan tai osittain sama omistuspohja, ei tee tarjouksista vaihtoehtoisia tarjouksia, joita ei tarjouspyynnön mukaan ole ollut mahdollista tehdä. Lisäksi markkinaoikeus on mm. tuomiossaan MAO:368/08 katsonut, että tarjoajien tekemiä rinnakkaisia ja erillisiä tarjouksia ei ollut pidettävä vaihtoehtoisina tarjouksina. Perustettavan yhtiön nimissä tehty tarjous voi olla hinnaltaan erilainen (alempi tai korkeampi) kuin saman omistuspohjan omaavan olemassa olevan yrityksen tarjous. Hintaerot voivat perustua esim. erilaiseen toimintasuunnitelmaan, uusiin innovatiisiin tilaratkaisuihin, yksikkökokoon tai muihin uusiin liikeideoihin, joita ei ole ollut olemassa aikaisempaa yritystä perustettaessa tai joita ei voida soveltaa nykyisen toimipisteen toiminnassa. Eri yksiköiden tuottavuudessa ja kustannustehokkuudessa on luonnollisesti eroja. Jokainen tarjoaja vastaa oman tarjouksensa ehtojen täyttämisestä. Hankintayksiköllä ei ole ollut mitään perusteita tulkita Attendo Oy:n tarjouksia vaihtoehtoisiksi tarjouksiksi, joten molemmat on perustellusti otettu mukaan vertailuun. 4. Tarjoajan saama taloudellinen tuki Valituksessa viitataan Kokkolassa vuonna 2009 tehtyyn vanhusten asumispalveluiden hankintaan. Tuolloin tehostetun palveluasumisen tuottajaksi valittiin mm. Attendo MedOne Hoiva Oy. Palvelun tuottajan valitsemisen jälkeen on tehty päätöksiä kiinteistön rakentamisesta (Villa Lehto), jossa Attendon tarjoama palvelu tuotettaisiin. Kaupunki ei ole määritellyt missä kiinteistössä palvelu tarjotaan tai miten mahdollinen uudisrakennushanke toteutetaan. Rakentamisvaihtoja kartoitettaessa kaupungille tarjottiin mahdollisuutta vuokrata kiinteistö kokonaisuudessaan itselleen ja vuokrata huoneet edelleen asukkaille omakustannushintaan. Tämä mahdollisti ARA:n tuen saannin rakentamiseen, jolloin asukasvuokrien taso jäi alhaisemmaksi. Menettelyn oikeellisuudesta oli etukäteen käytössä verottajan ennakkopäätös muualta Suomesta (Kaakkois-Suomen yritysverotoimisto / Ennakkoratkaisupäätös N:O 09E102 / ). Alhaiset asukasvuokrat hyödyttävät paitsi kokkolalaisia vanhuksia niin myös Kokkolan kaupunkia, koska asiakasmaksujen alentamispaineet vähentyvät (ks. kohta 1). Kokkolan kaupungin ja Attendo Oy:n välinen aiempi hankintasopimus, johon valittajat viittaavat, koskee vain tehostetun palveluasumisen hoivaa ja huolenpitoa, joten kiinteistöyhtiön perimällä asukasvuokralla ei ole merkitystä itse palvelun hintaan tai palvelun tuottajan ja palvelun ostajan välisiin rahavirtoihin. Kiinteistö Oy:n perimät vuokrat (vastikkeet) perustuvat täysin omakustannusperusteisiin laskelmiin, joilla katetaan kiinteistön pääomakulut sekä kiinteistön hoitokulut ja kunnossapito. Omakustannusvuokran taso tarkistetaan vuosittain. Alemmalla vuokratasolla ei siis ole vaikutusta omistajien saamaan tuottoon tai palvelun tuottajan katteeseen. Tällä aikaisemmalla menettelyllä ei ole merkitystä nyt tehtyä palveluhankintaa arvioitaessa. Hankintayksikkö ei voi asettaa palvelun tarjoajia eriarvoiseen asemaan sen mukaan onko

4 4 heillä vanhoja vai uudempia kiinteistöjä tarjoushetkellä käytössään tai ei lainkaan kiinteistöjä. Aikaisempina vuosina ja tulevaisuudessa tehtävät kiinteistöratkaisut ovat palveluntuottajien ja yrittäjien omissa käsissä. Kaupunki ottaa niihin tapauskohtaisesti kantaa, mikäli meille tarjotaan edellä kuvatun kaltaisia tai muita ratkaisuja, jotka hyödyttävät kuntalaisia ja kaupunkia, mutta eivät vaaranna palveluntuottajien tasavertaista kohtelua. Villa Lehdon kiinteistöä lukuun ottamatta ei vastaavia esityksiä ole tullut. Korkein hallinto-oikeus ei tuomiossaan KHO T 2649 (3916/2/11) katsonut arvonlisäverotusta koskevien järjestelyjen asettaneen palveluntuottajia eriarvoiseen asemaan ikäihmisten tehostettua asumispalvelua kilpailutettaessa. 5. MediVida Care Oy:n ja Attendo Oy:n perustettavan yksikön kelpoisuudet Valittajien mukaan otsikon tarjoajat eivät ole esittäneet luotettavia selvityksiä siitä, miten ne pystyvät tarjoamaan palvelupaikkoja esittämässään aikataulussa kun niillä ei ole toimitiloja. Tarjouspyynnössä on edellytetty, että palvelu tarjotaan Kokkolan kaupungin alueella ja tarjoajilla on aikataulu milloin ja kuinka paljon he palvelupaikkoja tarjoavat hankintayksikön käyttöön. Hankintayksikkö ei voi sitoa tarjoajien käsiä tilaratkaisuissa. Ne ovat yrittäjien omassa päätösvallassa olevia kysymyksiä. Yrittäjillä on aina mahdollisuus valita tältä osin oma toimintastrategiansa. Hankintayksikkö ja lupaviranomaiset luonnollisesti valvovat tiloja koskevien kriteerien täyttymistä. Palvelun tarjoaja voi ratkaista tilakysymyksensä monella eri tavalla. Uudisrakennuksen ohella vaihtoehtoina ovat esim. tilojen vuokraaminen tai olemassa olevien tilojen omaan omistukseen hankkiminen. Hankintayksikkö on tarjousten avaamiseen jälkeen ennen päätöksentekoa käynyt tutustumassa MediVida Care Oy:n muualla Suomessa toteuttamaan vastaavaan palvelutuotantoon ja saanut selvityksen siitä, että tarjoaja pystyy toteuttamaan tarjoamansa palvelun ja tilaratkaisut myös Kokkolassa. Näistä syistä MediVida Care Oy:n ja Attendo Oy:n perustettavan yhtiön tarjouksia ei voida pitää epärealistisina. Hankintayksikkö on voinut lähtökohtaisesti luottaa tarjoajien tarjouksissaan toimintansa aloittamisesta ja toimitiloista antamiin tietoihin. Tarjouksissa esitetyt aikataulut perustuvat luonnollisesti siihen, että hankintapäätös saavuttaa lainvoiman syksyllä Tarjouspyynnössä (liite 1) on edellytetty, että ruotsinkielisiä asiakkaita hoitavalla henkilöstöllä on hyvä ruotsinkielen taito. Kaikki tarjoajat ovat ilmoittaneet täyttävänsä tämän kriteerin. Hankintayksiköllä ei ole perusteita kyseenalaistaa sitovan tarjouksen tehneiden palveluntuottajien ilmoituksia. Kokkolassa ja lähialueilla on paljon äidinkieleltään ruotsinkielistä väestöä, joten esim. ruotsinkielisen hoitohenkilöstön rekrytointi on alueellisesti suhteellisen hyvin toteutettavissa. Uudelta palveluntuottajalta ei voida vaatia tarjousta tehtäessä erityisiä kielitaitoselvityksiä kun henkilöstöä ei vielä ole palkattu. 6. Puitejärjestelyyn hyväksyttyjen tarjoajien määrä

5 5 Valittujen tarjoajien määrä perustuu Hankintalain 31 :n säännöksiin sekä kaupungin arvioon sopimusaikana tarvittavien palvelupaikkojen määrästä. Tarjouspyynnössä on ilmoitettu, että puitejärjestelyyn valitaan useita tuottajia. Tarjouspyynnössä on myös esitetty suuntaa antava arvio palvelun tarpeesta. Arvio oli paikkaa. Arvio koskee molempia hankinnan kohteita yhteensä. Tarjouspyynnössä todetaan, että palvelun tuottajiksi valitaan enemmän palvelun tarjoajia kuin laskennallinen ennuste paikkojen käytöstä edellyttäisi. Puitejärjestelyä koskevan lainsäädännön perusteella, mikäli palvelun tuottajia valitaan useita, on valittava vähintään kolme tuottajaa, ellei kelpoisuusehdot täyttäviä tarjoajia tai hyväksyttäviä tarjouksia ole sitä vähemmän. Tämä on todettu lautakunnan päätöksessä. Kaikkien vertailussa olleiden tarjousten yhteenlaskettu paikkamäärä oli 824 paikkaa. Paikkatarpeen arvio ja sen perusteet on esitetty sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksessä Laskelmassa on huomioitu Kokkolan ikärakenne ja sen kehitys sekä eri palvelumuodoille esitetyt tavoitteet (kotona asuminen, tehostettu palveluasuminen, laitoshoito). Lautakunta valitsi hankinnan kohteeseen A kuusi palvelun tuottajaa ja hankinnan kohteeseen B kolme palvelun tuottajaa. Yhteen laskettu puitesopimuksiin valittujen tuottajien paikkamäärä on siis 338 paikkaa. Valittu paikkamäärä ylittää tarjouspyynnössä esitetyn arvion ylärajan 30 prosentilla. Lautakunnan päätöksen perusteluissa on kerrottu, että arviota suurempi valittu paikkamäärä perustuu oletukseen, että hankinta-aikana voi palveluntarjoajien osalta tapahtua toiminnallisia muutoksia tai muita olosuhdemuutoksia, jotka edellyttävät joustoa ja varautumista. Näitä voivat erityisen pitkällä sopimuskaudella olla esimerkiksi yritysjärjestelyt ja konkurssiriskit. Jos hankintayksikkö olisi valinnut kaikki kriteerit täyttävät tarjoajat puitejärjestelyyn, olisi arvioitu paikkatarve ylittynyt lähes 500 paikalla eli lähes 2,5 kertaisesti. Se ei olisi ollut perusteltua eikä tarkoituksenmukaista, koska suurin osa tarjoajista olisi jäänyt kokonaan ilman asiakassijoituksia sopimusaikana. Ei voida edellyttää, että palveluntarjoajat sitoutuvat investointeihin tai muuhun varautumiseen palvelun tuottamiseksi, jos heillä ei ole realistista mahdollisuutta saada sopimusaikana yhtään asiakasta. Hankintayksikkö on valittavien palvelupaikkojen ja palvelun tuottajien määrää koskevissa päätöksissään käyttänyt sille kuuluvaa harkinta- ja päätösvaltaa, joka ei ole ristiriidassa lainsäädännön tai tarjouspyynnön kanssa. Harkinta- ja päätösvalta eivät myöskään ole olleet rajoittamattomia, koska tarjouspyynnössä on annettu suuntaa-antava arvio palvelutarpeesta. Näin tarjoajien syrjimätön ja tasapuolinen kohtelu eivät ole vaarantuneet. 7. Hankintakausi Valittajat esittävät, että tämän tyyppisen puitejärjestelyn voimassaoloaika ei saa olla yli 4 vuotta. Markkinaoikeus on päätöksessään ( MAO: /11), jonka Korkein hallintooikeus on omalla päätöksellään vahvistanut (taltionumero 2649) todennut, että vanhusten tehostetun palveluasumisen puitejärjestelyn pituus voi olla yli 4 vuotta. Päätöksissä on todettu, että vanhusten palveluasuminen on luonteeltaan sellaista toimintaa, että puitejärjestely voi olla poikkeuksellisesti neljää vuotta pidempi. Kyseisessä oikeustapauksessa sallittiin yhteensä 9 vuoden puitejärjestely.

6 6 Nyt kyseessä oleva hankinta on täysin vastaavanlainen puitejärjestely. Kokkolan hankinnassa sopimuksen kesto on optiovuodet mukaan lukien enintään 7 vuotta. Asetettu sopimuskausi on näin ollen hankintajuridisesti sallittu. 8. Invalidiliiton asumispalveluiden saama julkinen tuki Hankintayksikkö viittaa tältä osin Invalidiliitolta / Validia Asumispalvelut Oy:ltä saatuun selvitykseen ja yhtyy selvityksessä esitettyihin näkemyksiin. Lisäksi todetaan, että valittajien väite on heidän hakemuksessaankin täysin spekulatiivinen ilman konkreettista näyttöä. Ohessa lainaus Invalidiliiton selvityksestä: 1. Tausta Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:ltä (myöhemmin Asumispalvelut tai yhtiö) on pyydetty selvitys liittyen otsikossa mainittuun hankintapäätökseen. Asiassa on haettu markkinaoikeudelta käsittelylupaa sekä siihen liittyvässä valituksessa vaadittu mm. hankintapäätöksen kumoamista. Hakijoina/valittajina ovat Keski-Pohjanmaan Hoitopalvelu Oy sekä Gamlakarleby Åldringsvänner r.f. (myöhemmin yhdessä valittajat). Valituksessaan valittajat ovat väittäneet, että Invalidiliiton Asumispalvelut Oy:n taseesta ilmenisi 2,5 miljoonan euron suuruinen sijoitetun vapaan pääoman rahasto. Valituksen mukaan kyseessä on ilmeisesti tuki, jota Asumispalvelut on saanut Invalidiliitto ry:ltä (myöhemmin Invalidiliitto). Invalidiliitto on valittajien mukaan julkista tukea saava yhdistys ja kun se on valittajien käsityksen mukaan antanut avustusta Asumispalveluille, on menettely vääristänyt kilpailua. Valittajien käsitykset ovat virheelliset. 2. Asumispalveluiden vapaan sijoitetun pääoman rahastosta Sijoitetun vapaan pääoman rahasto syntyy osakeyhtiöön tehdystä pääomasijoituksesta. Useimmiten kyse on siitä, että osakeyhtiölain 9 luvun 6 :n mukaisesti osakeannissa maksettava osakkeiden merkintähinta joko osittain tai kokonaan määrätään osakeantipäätöksessä merkittäväksi sijoitetun vapaan pääoman rahastoon. Osakeyhtiö voi varoja jaettaessa käyttää vapaan pääoman rahastoa vapaammin kuin esimerkiksi osakepääomaan merkittyjä eriä tai muuta sidottua pääomaa (OYL 13 luku). Asumispalveluiden sijoitetun vapaan pääoman rahasto on syntynyt Terveysrahasto Oy:n yhtiöön vuonna 2008 tekemästä sijoituksesta. Asumispalveluiden vapaan sijoitetun pääoman rahastossa ei siis ole kysymys yhtiön Invalidiliitolta saamasta tuesta tai avustuksesta, vaan tavanomaisesta oman pääomanehtoisesta sijoituksesta. Sijoitusta ei ole tehnyt Invalidiliitto tai samaan konserniin kuulunut muu yhteisö, vaan ulkopuolinen sijoittajataho, eli saman toimialan yhtiöihin sijoituksia tekevä pääomarahasto, joka on hankkinut vähemmistöosuuden Asumispalveluiden liikkeelle laskemista osakkeista. Vaikka sijoituksen olisi tehnyt Invalidiliitto, ei kyse tällöinkään olisi avustuksesta.

7 7 Asumispalvelut on perustettu vuonna 2005, kun Invalidiliitto konsernissa yhtiöitettiin asumispalveluun liittyvä liiketoiminta. Yhtiö toimii normaalien liiketaloudellisten periaatteiden mukaan ja eräänä tarkoituksena on, että yhtiön toiminnasta kertyisi tuottoja käytettäväksi Invalidiliiton vammaisten asemaa edistävässä toiminnassa. Asumispalvelut ei edellä mainittuun viitaten saa tai ole saanut minkäänlaista tukea tai avustuksia Invalidiliitolta. Tästä selkeänä osoituksena on mm. se, että yhtiö on toimintaansa kehittäessään hankkinut vähemmistöosakkaaksi ulkopuolisen sijoittajan. Kun Asumispalvelut ei ole saanut valittajien väittämää tukea Invalidiliitolta, ei erikseen ole tarpeen arvioida sitä, voisiko mahdollinen avustus ylipäätään toimia kilpailua vääristävällä tavalla. 3. Lopuksi Valituksessa esitetyt väitteet Invalidiliiton antamasta kilpailua vääristävästä tuesta tai avustuksesta eivät pidä paikkaansa ja valitus on perusteeton. Valitus perustuu valittajien virheelliseen käsitykseen siitä, mitä sijoitetun vapaan pääoman rahasto yhtiön taseessa tarkoittaa, sekä virheelliseen käsitykseen tapahtumien kulusta. Annamme mielellämme hankintayksikön tarpeelliseksi katsomaa lisäselvitystä asiassa. Laati Tero Pöytäniemi, asianajaja, Helsinki Helsingissä Päivi Harmaakorpi toimitusjohtaja Invalidiliiton Asumispalvelut Oy

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1495 Diaarinumero 64/3/11 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Tarjouspyyntö ja hankintapäätös

Lisätiedot

Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu

Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu Sosiaalilautakunta 85 16.09.2016 Sosiaalilautakunta 96 29.09.2016 Vammaisten asumispalvelujen hankkiminen/oma-aloitteinen hankintaoikaisu 2337/02.08.00/2016 SOSLA 16.09.2016 85 Hankinnan toteutus: Uudenkaupungin

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 844 Diaarinumero 4055/3/10 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus

Perusturvalautakunta 111 09.12.2014. Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Perusturvalautakunta 111 09.12.2014 Kehitysvammaisten asumispalvelun kilpailutus Ptltk 111 Lumijoen kunta on hankkinut kehitysvammaisten palveluasumista yksityisiltä palveluntuottajilta. Hankintalaki (

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 4.11.2014

Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/5 4.11.2014 Helsingin kaupunki Esityslista 21/2014 1 (5) 5 Oikaisuvaatimus rintamaveteraanien fysioterapiapalveluiden hankintapäätöksestä HEL 2014-005187 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 72 26.08.2014. Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014. Yhtymähallitus 72. 1.Taustaa

Yhtymähallitus 72 26.08.2014. Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014. Yhtymähallitus 72. 1.Taustaa Yhtymähallitus 72 26.08.2014 Hankintaoikaisu päihdepalvelujen hankintapäätökseen 45/02.08.00/2014 Yhtymähallitus 72 1.Taustaa A-Klinikkasäätiö on tehnyt markkinaoikeuteen valituksen, joka koskee Espoon

Lisätiedot

Julkista hankintaa koskeva hankintaoikaisuvaatimus

Julkista hankintaa koskeva hankintaoikaisuvaatimus HEINOLAN KAU Kr;,-sano 2 6-11- 2013 Asianume u 110.03. HEINOLAN KAUPUNKI / TEKNINEN LAUTAKUNTA ASIA Julkista hankintaa koskeva hankintaoikaisuvaatimus HAKIJA Heinolan Keskuslukko Oy ("Hakija") Rajakatu

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin

Lisätiedot

Hankinnan sisällön määrittely

Hankinnan sisällön määrittely Hankinnan sisällön määrittely lakimies Rasmus Ingman Markkinakartoitus sekä ehdokkaan tai tarjoajan osallistuminen hankinnan valmisteluun Ennen hankintamenettelyn aloittamista voi tehdä markkinakartoituksen

Lisätiedot

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017

Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/ /2017 Tampere Viranhaltijapäätös 1 (5) Hankintaoikaisu rakennusautomaatiotöiden valvonnan hankinnasta TRE:1043/02.07.01/2017 Lisätietoja päätöksestä Toimitusjohtaja Petri Mölsä, puh. 040 543 4181, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus koskien Naantalin kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden palveluntuottajien valintaa ajalle

Oikaisuvaatimus koskien Naantalin kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden palveluntuottajien valintaa ajalle Sosiaali- ja terveyslautakunta 43 24.06.2015 Oikaisuvaatimus koskien Naantalin kaupungin kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden palveluntuottajien valintaa ajalle 1.8.2016 31.7.2019 Sosiaali-

Lisätiedot

Suomen Terveystalo Oy (Y-tunnus 1093863-3) Hanna Seppänen, johtava lakimies, Suomen Terveystalo Oy. hanna.seppanen(5)tervevstalo.

Suomen Terveystalo Oy (Y-tunnus 1093863-3) Hanna Seppänen, johtava lakimies, Suomen Terveystalo Oy. hanna.seppanen(5)tervevstalo. HELSINGIN KAUPUNGIN SOSIAALI-JA TERVEYSLAUTAKUNNALLE Asia Julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) tarkoitettu hankintaoikaisuvaatimus Valittaja Suomen Terveystalo Oy (Y-tunnus 1093863-3) Kotipaikka:

Lisätiedot

Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely

Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely Perusturvalautakunta 60 17.06.2014 Loviisan kaupungin päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden puitejärjestely 558/02.08.00/2013 PL 60 Hankintapäätös päihde- ja/tai mielenterveyskuntoutujien

Lisätiedot

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein?

Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hissi jälkiasennuksena - Miten kilpailutan oikein? Hallitusforum 6.10.2012 Helsingin Messukeskus Elina Skarra Lakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto ry Taloyhtiön velvollisuus kilpailuttaa

Lisätiedot

KEMINMAAN KUNTA Kunnanhallitus

KEMINMAAN KUNTA Kunnanhallitus KEMINMAAN KUNTA Kunnanhallitus Markkinaoikeus PL 118 00131 Helsinki Viite: 483/09/JH KEMINMAAN KUNNAN VASTINE OULUN SÄHKÖNMYYNTI OY:N HAKEMUKSEEN Keminmaan kunta (hankintayksikkö) kiistää Oulun Sähkönmyynti

Lisätiedot

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä 1/10 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Siun sote - Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 127844 Ikääntyneiden asumispalvelut, Siun sote

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 TERVEYSLAUTAKUNTA 18.1.2011. Terveyslautakunta päättänee esityslistalla esitetyin perustein hylätä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2011 1 14 KUNTOKASINO KY:N OIKAISUVAATIMUS RINTAMAVETERAANIEN FYSIOTERAPIAPALVELUJEN HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-181 Esityslistan asia TJA/14 TJA Terveyslautakunta päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 6 Vanhusten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailutus HEL 2016-001793 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Kilpailutuksen taustaa päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 21 Työkykyselvityksen asiantuntijapalvelujen hankinta sopimuskaudelle 1.5.2015 30.4.2017. HEL 2014-011486 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää tarjouskilpailun

Lisätiedot

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus

Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Oikeustapauksia - Teemana tarjoajan soveltuvuus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Tarjoajan soveltuvuus Hankintayksikkö voi asettaa vaatimuksia tarjoajan soveltuvuudelle Vaatimuksilla

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (6) 31 Oikaisuvaatimus kauppapalvelujen hankinnasta HEL 2016-004509 T 02 08 02 00 Päätös päätti hylätä Mainio Vire Oy:n oikaisuvaatimuksen, joka koskee talous- ja

Lisätiedot

TÄYDELLINEN PROSESSI

TÄYDELLINEN PROSESSI 14.11.2017 2 1 14.11.2017 3 TÄYDELLINEN PROSESSI Tarjouspyynnön läpikäynti Aiempiin tarjouksiin tutustuminen Analysointi Resurssien kartoitus Tarjouksen teko Tarjouksen lähettäminen Päätöspalaveri ja analysointi

Lisätiedot

4. PUDASJÄRVEN KAUPUNGIN VASTINE SOITTIMET JA NIIDEN OSAT HANKINTA PÄÄTÖKSEEN (TARJOUSPYYNTÖ 970/04.05/2016)

4. PUDASJÄRVEN KAUPUNGIN VASTINE SOITTIMET JA NIIDEN OSAT HANKINTA PÄÄTÖKSEEN (TARJOUSPYYNTÖ 970/04.05/2016) VASTINE MARKKINAOIKEUS RADANRAKENTAJANTIE 5 00520 HELSINKI Viite: Dnro 2016/350 VASTINE MUSAMAAILMA OY:N VALITUKSEEN 1. VASTINEEN ANTAJA Pudasjärven kaupunki PL 10 93101 Pudasjärvi 2. VASTINEEN ANTAJAN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 266 Hankintaoikaisuvaatimus koskien tietokeskuksen johtajan päätöstä kaupunginarkiston arkistotietokannan hankinnasta HEL 2013-009044 T 02 08 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Hankintaoikaisuvaatimuksen hyväksyminen, nimipalvelu- ja DHCPjärjestelmän hankinta (H071-16) HEL 2016-008712 T 02 08 02 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Puitejärjestely. Kari Tolonen Hankintapäällikkö Palveluntuottajien koulutus 2014

Puitejärjestely. Kari Tolonen Hankintapäällikkö Palveluntuottajien koulutus 2014 Puitejärjestely Kari Tolonen Hankintapäällikkö Palveluntuottajien koulutus 2014 Mikä on puitejärjestely? Hankintalain 31 :n säännös: Hankintayksikön on valittava toimittajat puitejärjestelyyn hankintalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 28/2013 1 (5) 822 Hankintaoikaisuvaatimus koskien kaupunginarkiston painettujen asiakirjojen digitoinnin ja digitoitujen tiedostojen käsittelyn hankintaa HEL 2013-007140 T

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2015 1 (6) 328 Painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelu ja hankinta HEL 2015-006533 T 02 08 01 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun ja esityslistalla

Lisätiedot

Kilpailuta Sote-hankinnat oikein

Kilpailuta Sote-hankinnat oikein Kilpailuta Sote-hankinnat oikein Torstai 11.9.2014 klo 11.30 11.50 Helsinki, Kuntamarkkinat Kouluttaja: Asianajaja, KTM Marita Tapola 1 Esittely Työntekijät: 15 Sijainti: Erottajankatu 19 a 11 00130 Helsinki

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Töölönlahdenkatu 3 A PL HELSINKI

Töölönlahdenkatu 3 A PL HELSINKI L111/- 1 PL 1037 00101 HELSINKI Puhelin 020 760 3000 www.kpmg.fi Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5 00520 Helsinki ~------~--- - --.!': -,,.. ~~:. _); 1, 00101 Helsinki MARKKINAOIKEUDELLE Asia Valitus

Lisätiedot

Hankintapäätös vanhusten palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta palveluntuottajan tiloissa vuosille 2015-2018

Hankintapäätös vanhusten palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta palveluntuottajan tiloissa vuosille 2015-2018 Hallitus 227 09.10.2014 Hankintapäätös vanhusten palveluasumisesta ja tehostetusta palveluasumisesta palveluntuottajan tiloissa vuosille 2015-2018 964/02.08.00.04.01.00.06/2014 EKSTPHAL 227 Eksoten hallitus

Lisätiedot

Hankinnan sopimuskausi on 1.7.2014 lukien toistaiseksi (sis 4 kk irtisanomisaika).

Hankinnan sopimuskausi on 1.7.2014 lukien toistaiseksi (sis 4 kk irtisanomisaika). Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä peruspalvelulautakunta Mariankatu 16-20 67200 Kokkola Markkinaoikeus Radanrakentajantie 5 00520 HELSINKI markkinaoikeus@oikeus.fi Markkinaoikeus

Lisätiedot

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen

Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Vanhusten asumisen maksut Kuusamossa 1.10.2015 alkaen Asumispalveluiden järjestäminen perustuu sosiaalihuoltolain (1982/710) 17 ja asetuksen (1983/607) 10 säädöksiin, joiden mukaan kunnan on huolehdittava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 32/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 32/2014 1 (5) 1 Evolvit Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus palveluosaston osastopäällikön päätöksestä, 9.9.2014 9, koskien QlikViewkonsulttipalvelun hankintaa HEL 2014-007815

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia

Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Palveluasumisen kilpailuttamisessa huomioitavia näkökohtia Kuntaliiton palveluasumisen opas Kuntatalo 5.11.2012 Katariina Huikko Lakimies Sisältö Toimintaympäristöstä Hankinnan kohteen määrittely Palveluasumisen

Lisätiedot

IS-Hankinta Oy. Päiväys

IS-Hankinta Oy. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Itä-Suomen huoltopalvelut liikelaitoskuntayhtymä Asia

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09. Markkinaoikeus nro 366/2009

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09. Markkinaoikeus nro 366/2009 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 843 Diaarinumero 2946/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Selostus asiasta Markkinaoikeus

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-3771 513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 41 23.04.2013 Kunnanhallitus 121 06.05.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 68 27.08.2013 Kunnanhallitus 217 16.09.2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 60 26.08.2014 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2013 1 (10) 385 Alle 65-vuotiaiden monisairaiden palveluasumisen hankinta HEL 2013-004418 T 02 08 02 00 Päätös päätti käydyn tarjouskilpailun tuloksena: Todeta, että tarjouskilpailussa

Lisätiedot

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö

Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Kouvolan palvelusetelijärjestelmän kehittäminen ja sisältö Maritta Koskinen 1 Tehostettu palveluasuminen ja palveluseteli Vanhusten asumispalvelut Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien asumispalvelut Valmistelutyö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Perhe- ja sosiaalipalvelut Osastopäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 63 Vammaisten ja kehitysvammaisten henkilöiden lyhytaikaishoidon hankintapäätös HEL 2016-011499 T 02 08 02 00 Päätös n perhe- ja sosiaalipalvelut -osaston osastopäällikkö

Lisätiedot

Kilpailutuksen piirissä on noin 50 asiakaspaikkaa.

Kilpailutuksen piirissä on noin 50 asiakaspaikkaa. Vaikeavammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailutus Sotela 118/16.8.2016 Sotela 56/26.4.2016 Sotela 112/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa vaikeavammaisten ympärivuorokautista palveluasumista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL) Tj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (5) 158 Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy:n hankintaoikaisuvaatimus HKL:n kiinteistöissä tehtävien arkkitehti- ja pääsuunnittelutöiden puitejärjestelystä HEL 2015-008728

Lisätiedot

Tullinkulman Työterveys Liikelaitoksen lääkäripalvelujen hankinta TRE:5220/02.07.01/2012

Tullinkulman Työterveys Liikelaitoksen lääkäripalvelujen hankinta TRE:5220/02.07.01/2012 Tullinkulman Työterveys Liikelaitoksen lääkäripalvelujen hankinta TRE:5220/02.07.01/2012 Vastaukset täydentävät vaatimusmäärittelyämme lisätietona ja ne tulee ottaa huomioon tarjousta tehdessä. Kysymykset

Lisätiedot

Hankintaoikaisu vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutukseen liittyen

Hankintaoikaisu vanhusten ympärivuorokautisten asumispalvelujen kilpailutukseen liittyen HANKINTAOIKAISU 165/02.08.00/2014 Kauniaisten Kaupunki Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen Vakkuri & Aalto Oy Werlanderintie 170 09220 Sammatti K a u n i a i n e n Kv & K h G r a n k u l l a S t f & S t

Lisätiedot

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329

Ilmoitusasiat. Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 Sosiaali- ja terveyslautakunta 329 28.09.2011 Ilmoitusasiat 629/41/411/2010 631/41/411/2010 985/21/211/2011 STLTK 329 1) Julkista hankintaa; asu mis- ja hoivapalveluita koskeva markki naoi keuden päätös

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015. Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05. Sosiaali- ja terveyspalvelujen tilaajajaosto 22 27.05.2015 Erityisryhmien asumispalvelujen kilpailuttaminen SOTETIJ 22 STLTK 19.05.2015 46 Joensuun sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistoiminta-alue järjestää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 20/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 20/2014 1 (5) 8 Seulontamammografiatutkimusten hankintaa koskeva hankintaoikaisu ja hankinnan väliaikainen järjestäminen hankintalain 93 :n nojalla HEL 2014-002513 T 02 08

Lisätiedot

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen

Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Lakimies Jonna Törnroos Hankintalain sopimustyypit Hankintasopimukset Käyttöoikeussopimukset Tavarahankintasopimukset Palveluhankintasopimukset

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus

Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus Kaupunginhallitus 535 21.12.2015 Tamora Oy:n hankintaoikaisu kaupunginhallituksen päätöksestä 16.11.2016 466 ja hankintamenettelyn keskeyttäminen; keskitetty henkilöstökoulutus 1264/02.08.00.07/2015 KH

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 77 Onninen Oy:n hankintaoikaisuvaatimus, muoviputkien ja -kaivojen hankinta, teknisen palvelun lautakunnan päätös 13 9.2.2012 HEL 2011-007391 T 02 08 01 00 Päätös

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja osahankinnat

Hankinnan kohde ja osahankinnat Yhtymähallitus 114 09.12.2014 Kehitysvammaisten henkilöiden asumispalveluiden hankinta 26/05.02.04/2014 Yhtymähallitus 114 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitus päätti 20.5.2014 jatkaa kehitysvammaisten

Lisätiedot

Vuoden kiinnostavimmat oikeustapaukset 13.11.2014

Vuoden kiinnostavimmat oikeustapaukset 13.11.2014 Vuoden kiinnostavimmat oikeustapaukset 13.11.2014 Eeva Kiviniemi Juha Kontkanen Tarja Krakau Pilvi Takala Markkinaoikeuden ratkaisutilastot 700 600 500 400 300 200 100 472 461 2010 2011 2012 2013 2014

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Esityslista 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) 5 Opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinta Pöydälle 29.09.2015 HEL 2015-005714 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää opioidiriippuvaisten korvaushoidon hankinnasta

Lisätiedot

IS-Hankinta Oy. Tarjouspyyntö Päiväys

IS-Hankinta Oy. Tarjouspyyntö Päiväys 1/6 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Ylä-Savon SOTE ky Etelä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Asia ja sen selvitys

Lisätiedot

ASIANAJOTOIMISTO. - JUKKA MÄKINEN OY - w w w j ~

ASIANAJOTOIMISTO. - JUKKA MÄKINEN OY - w w w j ~ ASIANAJOTOIMISTO - JUKKA MÄKINEN OY - w w w j ~ LAUKAAN KUNNANHALLITUS -10..2016 Käsitelty rkistointi Sivu 113 _? /addag...... LAUKAAN KUNNANHALLITUKSELLE ASIA Hankintaolkaisuvaatimus PÄÄTÖS, JOHON HAETAAN

Lisätiedot

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v.

Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle (tavoite) optio 3.v. Alustava Tarjouspyyntö 1 (6) Pähkinäisten ulkoilusaaren hoito sekä kahvila- ja kioskipalvelut ajalle 1.6.2017(tavoite) - 31.8.2022 + optio 3.v. Sisällys 1 Hankinnan taustaa... 2 2 Palvelun kuvaus... 2

Lisätiedot

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513

Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 Sosiaali- ja terveyslautakunta 83 28.10.2014 TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN KILPAILUTUS 377/232/2014 SOSTERV 83 Valmistelu: Sosiaali- ja terveysjohtaja Eliisa Tornberg, p. 050-377 1513 116/232/2014 SOSTERV

Lisätiedot

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset

Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset 17.1.2013 Esi ja perusopetuksen oppilaiden koulukuljetukset Kysymys 1: Oppilaiden koulunkäyntiajat tarvitaan tarjouslaskelman tekemiseen. Tarjouspyynnön liitteessä kohteet on mainittu ajoajat. Koulujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (6) Hankintakeskus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (6) 3 Liikkumisen apuvälineet H018-14 HEL 2014-011257 T 02 08 01 00 Päätös päätti hyväksyä seuraavat tarjoukset kolmeksi (3) vuodeksi hinnaltaan edullisimpina. Algol-Trehab

Lisätiedot

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS

Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki OSAKKEIDEN MERKINTÄSITOUMUS Allekirjoittanut merkitsijä merkitsee Kuntien Tiera Oy:n uusia osakkeita tämän merkintäsitoumuksen mukaisesti. Merkintä perustuu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) Hankintakeskus 19.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 64/2014 1 (5) 64 Suojaus ja peittely H074-14 HEL 2014-010142 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä Emicaid Oy, Mölnlycke Health Care Oy, OneMed Oy (1),

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys

Pohjois-Karjalan hankintatoimi. Päiväys 1/5 Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Polkka - Pohjois-Karjalan tukipalvelut Oy Asia ja sen selvitys Tarjouspyyntö 131589 Siivouspalvelujen puitejärjestely ylläpito-, perus-,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ho/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2014 1 (5) 1 Vison Alliance Partners Oy:n tekemä hankintaoikaisuvaatimus yleisten töiden lautakunnan päätöksestä, 10.12.2013 526, koskien infrahankkeiden projektinjohtopalveluiden

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 (5) 254 Oikaisuvaatimus kotihoidon saunapalvelujen hankinnasta HEL 2018-004548 T 02 08 02 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. päätti yksimielisesti

Lisätiedot

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan

Sote-hankintamenettely lastensuojelun sijaishuollon hankintaan 1 Sisällys 1 Sote-hankintamenettelyn lyhyt kuvaus... 1 2 Hankintamenettelyn perustaminen... 2 2.1.1 Tarjouspyynnön julkaisu... 2 2.1.2 Tarjousten jättäminen ja vastaanotto... 3 2.1.3 Hankintapäätös ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt TARJOUSPYYNTÖ Hammaslaboratoriotyöt 1(5) 23.3.2015 Seudullinen hankintapalvelukeskus Tuusulan kunta Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Sipoon kunta TARJOUSPYYNTÖ HAMMASLABORATORIOTÖIDEN

Lisätiedot

Klaukkalan Jäähallin liikelaitoksen johtokunta Klaukkalan Jäähallin liikelaitoksen johtokunta 20 19.09.2013 24 10.10.2013 KLAUKKALAN HARJOITUSJÄÄHALLIN KYLMÄ- JA IV-KONTTIEN URAKKA KLAJÄÄ 20 Harjoitusjäähallin

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Asia ja sen selvitys 44701 Työkonepalvelut: Traktori- ja keräävät suurtehoruohonleikkuripalvelut Hankinnan kohde:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (5) 1 Siltojen ja taitorakenteiden asiantuntijapalveluiden puitesopimus 2016 2017, konsulttien valinta HEL 2015-011101 T 02 08 02 00 Päätösehdotus päättää hylätä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (6) 348 Suun terveydenhuollon ostopalvelut HEL 2014-002411 T 02 08 02 00 Päätös päätti esityslistalla esitetyin perusteluin seuraavaa: 1. Valita suun terveydenhuollon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 14 Oikaisuvaatimus painehaavoja ehkäisevien ja hoitavien patjojen vuokrauspalvelua ja hankintaa koskevasta lautakunnan päätöksestä HEL 2015-006533 T 02 08 01

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta.

TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Kelpoisuusehdot LUONNOS XXXX/XXX/2013 2013. Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta. TARJOUSPYYNTÖ / LIITE Z 1 (6) Autismin kirjon asiakkaiden asumispalvelujen hankinta Tarjoaja Tarjoajan posti- ja sähköpostiosoite (päätöksen tiedoksiantoa varten) Tarjousten vertailuvaiheeseen pääsevät

Lisätiedot

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle

Mika Pohjonen. Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Mika Pohjonen Hankintalaki ja tilaajavastuulaki rakentamisessa opas tilaajalle ja tarjoajalle Suomen Rakennusmedia Oy Helsinki 2013 Suomen Rakennusmedia Oy Unioninkatu 14 00131 Helsinki www.rakennusmedia.fi

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI Tarjouspyyntö 1(6) ASUNNOTTOMIEN ASUMIS-JA TUKIPALVELUJEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT ON VAHVISTETTU 1. Hankinnan perustiedot 1.1 Hankinnan kohde / kohteet Hankinnan

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö SEU10546 Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun kaupunki Kontiolahden kunta Ilomantsin kunta Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

Asianajaja, VT Pekka Raatikainen HPP Asianajotoimisto Oy Bulevardi 1A, Helsinki Puhelin (09) Sähköposti

Asianajaja, VT Pekka Raatikainen HPP Asianajotoimisto Oy Bulevardi 1A, Helsinki Puhelin (09) Sähköposti 1 (8) Peimarin koulutuskuntayhtymälle Asia Hankintaoikaisuvaatimus Peimarin koulutuskuntayhtymälle talous- ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmän hankintamenettelyssä Oikaisuvaatimuksen tekijä CGI Suomi

Lisätiedot

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka

Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Osallistumispyyntö: Teuvan kunta - päiväkodin rakennusurakka Tämä osallistumispyyntö koskee Teuvan kunnan päiväkodin rakennusurakkaa. Ehdokas osallistuu hankintamenettelyyn täyttämällä osallistumispyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Hank/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Hank/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2015 1 (5) 2 Hankintaoikaisuvaatimuksen hylkääminen, ilmanpuhdistimien vuokraus H009-15 HEL 2015-000940 T 02 08 01 00 Päätösehdotus Esittelijän perustelut Taustasäännökset

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

ASIA Julkista hankintaa koskeva vastine Rakennusliike Porrokki Oy:n 4.6.2014 markkinaoikeudelle tekemän valituksen johdosta asiassa 2014/535.

ASIA Julkista hankintaa koskeva vastine Rakennusliike Porrokki Oy:n 4.6.2014 markkinaoikeudelle tekemän valituksen johdosta asiassa 2014/535. 1 (5) MARKKINAOIKEUDELLE ASIA Julkista hankintaa koskeva vastine Rakennusliike Porrokki Oy:n 4.6.2014 markkinaoikeudelle tekemän valituksen johdosta asiassa 2014/535. Vastine koskee valittajan tekemää,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (10) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (10) 335 Mielenterveysasiakkaiden asumispalvelujen hankinta HEL 2013-001542 T 02 08 02 00 Päätös päätti mielenterveysasiakkaiden asumispalvelujen hankinnasta esityslistalla

Lisätiedot

Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä

Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä Markkinoiden toimivuus ja piilevä arvonlisävero kilpailuneutraliteetti yksityisen ja kunnallisen tuotannon välillä Sosiaali ja terveyspalvelut Hoivapalvelut: 5 % laskennallinen alv. palautus takaa kilpailuneutraliteetin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Teknisen palvelun lautakunta Stara/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 97 Anpe Oy:n hankintaoikaisuvaatimus, suurtehoimurointi- ja puhallustöiden puitesopimus vuodelle 2013, toimitusjohtajan päätös 24 5.3.2013 HEL 2012-015760 T 02

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen

Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Kehitysvammaisten ympärivuorokautisen palveluasumisen kilpailuttaminen Sote 38/15.3.2016 Sote 222/15.12.2015 Sote 111/23.6.2015 Riihimäen kaupunki ostaa kehitysvammaisten autettua palveluasumista yksityisiltä

Lisätiedot

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen.

Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen markkinapaikan rakentamiseen, markkinointiin ja kehittämiseen. 1/6 Oulunkaaren kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ Piisilta 1 91100 Ii 16.8.2011 TARJOUSPYYNTÖ ASIANTUNTIJAPALVELUN HANKINNASTA 1. Hankinnan kohde Hankinnan kohteena on asiantuntijapalvelu uusiutuvan energian sähköisen

Lisätiedot

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet

Väestörakenteen muutoksen aiheuttamat tarpeet Väestön ikääntyminen, palvelut ja tarvittavat investoinnit Kansalainen, kuntalainen, asiakas Vanhusten määrä lisääntyy räjähdysmäisesti, eräissä kunnissa yli 64 vuotiaiden määrä kasvaa vuoden 2015 loppuun

Lisätiedot

20. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy (Kauklahden Validia-talo)

20. Invalidiliiton Asumispalvelut Oy (Kauklahden Validia-talo) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (9) 23 Vaikeavammaisten palveluasumisen hankinta HEL 2015-011023 T 02 08 02 00 Päätös Päätettävä tässä kokouksessa päätti tarjouskilpailun perusteella valita seuraavat

Lisätiedot