TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2014-2016"

Transkriptio

1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Versio: Kn

2

3 SISÄLLYSLUETTELO Sisällys TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE SISÄLLYSLUETTELO YLEISTÄ HALLINTO HALLINTOELIMET KIRKKOHERRANVIRASTO TALOUSTOIMISTO 6 3. YLEINEN SAKUNTATYÖ HENGELLINEN TYÖ KIRKONPALVELU 9 4. MUSIIKKITOIMINTA KASVATUSTOIMINTA... Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty PÄIVÄKERHOTYÖ Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty PARTIOTYÖ VARHAISNUORISOTYÖ NUORISOTYÖ RIPPIKOULUTYÖ LÄHETYSTYÖ DIAKONIATYÖ TIEDOTUSTOIMINTA YMPÄRISTÖTOIMINTA MAANKÄYTTÖ JA METSÄTALOUS HAUTAUSMAAT KIINTEISTÖT Tuloslaskelmat ilman erillistä suunnitelmatekstiä Kiinteistöjen investointisuunnitelma vuosille euro Työntekijöiden määrä laskettuna henkilötyövuosina

4

5 1. YLEISTÄ Tavoite Vuoden 1999 alusta tuli voimaan uusi järjestelmä, jonka mukaisesti seurakunnan on tehtävä toiminnan ja talouden osalta suunnitelma kolmeksi vuodeksi, joista ensimmäinen on sitova toiminta- ja taloussuunnitelma. Näin ollen tämä suunnitelma on laadittu vuosiksi , ja on samalla vuoden 2014 sitova toiminta- ja taloussuunnitelma. Suunnitelmassa on asetettava tavoitteet, joiden toteutumista tulee tarkastella toimintakertomuksessa. Seurakunnan toiminnan tavoite on 1) että Jumalan sanaa saarnataan ja sakramentit oikein jaetaan 2) seurakunta julistaa, opettaa ja palvelee 3) seurakunnan toiminnan painopistealueita ovat lapsi- ja nuorisotyö sekä diakonia ja perhetyö 4) seurakunnan talous on vakaa Toiminnan nykytila - Kirkkoherran katsaus Inarin kunnan ja seurakunnan väestökehitys on viimeisen kymmenen vuoden aikana ollut laskeva. Väki seurakunnassa on vähentynyt noin 1000 henkeä vuoteen 2004 verrattuna. Henkilöverotulot ovat kehittyneet siten, että verotulot olivat vuonna ( ); ( ); ( ); ( ); ( ); ( ); ( ); ( ); ( ) Eli henkilöverotulot vuodelle 2012 ovat suurin piirtein samansuuruiset, kuin vuodelle 2011 ottaen huomioon veroprosentin nousun 0,1 %. Vuoden 2014 henkilöverotulojen arvioiminen on vaikeaa. Vuoden 2013 aikana saadut verotulot osoittavat, että kirkosta eroamisen vaikutukset ovat vain noin euroa. Huolimatta kahden viran lakkautuksesta vuoden 2014 talousarvio on alijäämäinen noin Syynä tähän ovat toisen seurakuntapastorin irtisanomisajan palkkausmenot ja kirkosta eroamisen vaikutus kirkollisverotuloihin. Esitetty väittämä virkojen lakkauttamisella saatujen säästöjen hupenemisesta verotulojen vähenemiseen ei toteutunut. Kirkollisverotulojen kertymä vuodelle 2013 osoittaa, että vuoden 2013 verotulot asettuvat vuoden 2012 tasolle vähennettynä kirkosta eroamisen vaikutuksella noin :lla. Näin kirkollisverotulojen määräksi arvioidaan vuodelle Yhteisöverotulojen arvio on vielä vaikeampaa, koska hallituksen päättämän yhteisöveroprosentin laskun vaikutuksia ei pystytä ennakoimaan. Kuitenkin hallitus on luvannut kompensoida kirkolle veroprosentin alennuksen nostamalla kirkolle tulevan jako-osuuden prosenttia. Saariselän matkailijatyöhön saadaan edelleen kirkkohallituksen avustus, jonka suuruus vaihtelee euroon. Kokonaisuudessaan voidaan arvioida, että vuoden 2013 aikana toteutuneiden toimenpiteiden ansiosta seurakunnan talous saadaan tasapainoon. Tuleville vuosille ennustettu pieni alijäämä voitaneen hoitaa säästötoimenpiteillä. Talousarvion sitovuus on pääluokkataso. 1

6 Verovuosi Verotulot toteutuneina Ansioverotulo toteutunut Yhteisöverotulot toteutunut Muutokset toiminnassa Vuoden 2014 työntekijämäärä on kahta henkilöä vähemmän, kuin vuodelle INARIN SAKUNTA INARIN SAKUNTA TOIMINTATUOTOT Korvaukset Myyntituotot Maksutuotot Virastotuotot Seurakuntatyön maksut Hautaustoimen maksut Muut maksut ja korvaukset Maksutuotot Vuokratuotot Metsätalouden tuotot Kolehdit ja lahjoitustuotot Tuet ja avustukset TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Muut palkat Henkilösivukulut Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat Annetut avustukset Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VEROTULOT VEROTUSKULUT KESKUSRAHASTOMAKSUT TOIMINTA-AVUSTUKSET INARIN SAKUNTA 2

7 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut -300 RAHOITUSTUOTOT JA -KULUT VUOSIKATE POISTOT JA ARVONALENTUMISET Suunnitelman mukaiset poistot POISTOT JA ARVONALENTUMISET SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut SATUNNAISET TUOTOT JA KULUT TILIKAUDEN TULOS Rahoituslaskelma INARIN SAKUNTA Kassavirta/varsinainen toiminta ja Tulorahoitus Vuosikate Satunnaiset erät Tulorahoituksen korjauserät Tulorahoitus Investoinnit Käyttöomaisuusinvestoinnit Käyttöomaisuuden myyntitulot Käyttöomaisuuden myyntivoitot/ Käyttöomaisuuden myyntitulot Investoinnit Kassavirta/varsinainen toiminta ja Rahoitustoiminnan kassavirta Muut maksuvalmiuden muutokset Toimeksiantojen varojen ja pääom Lyhytaikaisten saamisten muutos Korottomien pitkä/lyhytaik. velk -658 Muut maksuvalmiuden muutokset Rahoitustoiminnan kassavirta Kassavarojen muutos Kassavarat Kassavarat Kassavarojen muutos

8 2. HALLINTO 2.1. HALLINTOELIMET Tavoite Hallinnon tavoitteena on, että 1) hallinto mahdollistaa joustavasti ja järkevästi seurakunnan tehtävien hoidon julistuksessa, opetuksessa ja palvelussa sekä turvaa taloudelliset edellytykset toiminnalle 2) seurakuntalaisten tarpeet ja toiveet otetaan huomioon luottamushenkilöiden päättämien suuntaviivojen mukaan 3) uudet luottamushenkilöt perehdytetään tehtäväänsä Toiminnan nykytila Valtuuston jäsenten lukumäärä on 19 kirkkolain mukaisesti. Kirkkoneuvoston jäsenmäärä on 9. Seurakunnassa ei ole käytössä johtokuntajärjestelmää, vaan työaloilla toimivat vapaaehtoiset maallikot muodostavat työntekijää auttavan työryhmän. Uusi valtuusto aloitti vuoden 2011 alusta, samoin kirkkoneuvosto valittiin vuoden alussa. Vuoden 2013 alussa valittiin kirkkovaltuuston uusi puheenjohtajisto ja kirkkoneuvosto valtuustokauden jäljellä oleviksi kahdeksi vuodeksi. Muutokset toiminnassa Kirkkovaltuuston ja neuvoston jäsenistöä on vaihtunut, koska jotkut ovat menettäneet vaalikelpoisuutensa. INARIN SAKUNTA KIRKOLLISET VAALIT Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS KIRKKOVALTUUSTO Kirkkovaltuuston on arvioitu kokoontuvan kolme kertaa vuoden aikana. Kokouspalkkioksi on arvioitu entinen 23,55 ja 35,32 euroa. Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Annetut avustukset TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS TILINTARKASTUS 4

9 Henkilöstökulut -103 Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS INARIN SAKUNTA KIRKKONEUVOSTO Kirkkoneuvoston on arvioitu kokoontuvan kahdeksan kertaa vuoden aikana. Kokouspalkkioksi on arvioitu 23,55 ja 35,32 euroa. Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Annetut avustukset TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS KIRKKOHERRANVIRASTO Tavoite Kirkkoherranviraston tavoitteena on, että 1) kirkkoherranvirasto tuottaa väestörekisteripalveluja lakien ja asetusten mukaisesti 2) kirkkoherranvirasto hoitaa konekieliset ja manuaaliset muutokset Väestötietojärjestelmään kirkon jäsenrekisteriin ohjeiden mukaisesti ja ylläpitää omaa rekisteriä 3) kirkkoherranvirasto hoitaa keskitetysti varauskalenterin ja seurakunnan toiminnan kannalta tarpeelliset ilmoittautumisten ja maksujen keräykset 4) palvelee seurakuntalaisia neuvonnan ja kirkollisten ilmoitusten välityksellä 5) hoitaa Utsjoen seurakunnan kirkkoherranviraston tehtävät yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Toiminnan nykytila Kirkkoherranviraston johtajana toimii kirkkoherra Jouko Lepistö ja kanslistina Laura Riestola. Päiväkerhonohjaaja Sirpa Tanhua toimii tarvittaessa kanslistin sijaisena. Kirkkoherranvirasto on auki arkisin klo Kirkkoherranvirasto hoitaa väestörekisteriasiat ja keskitetysti seurakunnan varauspalvelun ja myös Saariselän kappelin ja lomaosakkeen varaukset. Jos virastossa ei ole työtekijää, puhelut ohjautuvat Lapin seurakuntien yhteiseen palvelunumeroon Rovaniemelle. Sukuselvitysten antaminen työllistää edelleen eniten. Inarin ja Utsjoen virastojen toiminnan yhdistäminen siten, että sama henkilö tekee työt, jatkuu edelleen. Viraston toiminnassa otetaan huomioon saamenkielen kielilain mukaiset toimet, joiden kustannukset maksaa edelleen valtio. Vuonna 2012 siirtyi Suomen evankelisluterilainen kirkko yhteiseen rekisteriin ja 5

10 käyttämään yhteistä ohjelmaa, ns. Kirjuri-ohjelmaa, jolloin sähköisessä muodossa olevista tiedoista todistuksen voi antaa mikä rekisteri tahansa. Vuoden 2013 toiminta on osoittanut, että Kirjuri-ohjelmistossa on vielä puutteita ja tiedot joudutaan tarkistamaan vanhemmasta rekisteristä. Muutokset toiminnassa Ei muutoksia toiminnassa INARIN SAKUNTA Kirkkoherranviraston tehtävät hoidetaan yhteistyössä Utsjoen seurakunnan kanssa (18%) samoin kuin taloustoimistonkin KIRKKOHERRANVIRASTO TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 26 Maksutuotot Virastotuotot Muut maksut ja korvaukset 34 Maksutuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE POISTOT JA ARVONALENTUMISET TILIKAUDEN TULOS Kirkonkirjojen pito Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS TALOUSTOIMISTO Tavoite Taloustoimiston tavoitteena on 1) että taloustoimisto hoitaa kirjanpidon, palkanlaskennan ja maksun, maksujen perimiset ja laskujen maksun sekä tilitykset lakien ja asetusten mukaisesti 2) seuraa talousarvion toteutumista ja antaa työmuodoille siitä tietoja 3) antaa tietoja seurakuntasuunnittelua varten talouden kehityksestä 4) hoitaa Utsjoen taloudenhoidon yhteistoimintasopimuksen mukaisesti Toiminnan nykytila Talouspäällikkönä on Eila Seipäjärvi. Taloustoimiston toimistosihteerinä on Katja Kiviniemi. Taloustoimisto käyttää Status-talousohjelmaa. Ohjelmat ovat yhteisellä 6

11 palvelimella Rovaniemellä. Muutokset toiminnassa Palkanlaskenta ja kirjanpidon rutiini on kirkossa keskitetty muutamaan palvelukeskukseen, joista Pohjois-Suomessa on Oulun keskus, joka toimii koko Kipan keskuksena. Seurakunnista osa liittyi siihen Seurakunnissa kuitenkin tulee säilyttää taloudellinen asiantuntemus, koska ohjeet palkkoihin tulevat seurakunnalta ja talousarvio ja tilinpäätös laaditaan edelleen seurakunnassa. Inarin seurakunta on aiemmin ilmoittanut siirtyvänsä järjestelmään vuonna Kuitenkin vuoden 2013 aikana kirkkoneuvosto on päättänyt liittyä Kipaan vuoden 2015 aikana. Vuoden 2014 aikana suoritetaan siirtymiseen tarvittavat toimenpiteet, joihin tarvitaan määräaikaista aputyövoimaa. INARIN SAKUNTA TALOUSHALLINTO Taloustoimiston tehtävät hoidetaan edelleen yhteistyössä Utsjoen seurakunnan kanssa. Kustannukset on jaettu väkiluvun perusteella. Utsjoen osuus on 18 % ja Inarin 82 % yhteistyön kustannuksista Taloustoimistossa työskentelevät talouspäällikkö Eila Seipäjärvi ja toimistosihteeri Katja Kiviniemi. TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Muut maksut ja korvaukset Maksutuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS TYÖPAIKKARUOKAILU Henkilökunnan on arvioitu käyttävän 500 ruokalippua vuoden aikana.aterian hinnaksi on arvioitu 9,00, työntekijöiltä perittävä on 5,90 /ateria. TOIMINTATUOTOT TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS Henkilöstöhallinto Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS

12 INARIN SAKUNTA MUU YLEISHALLINTO Jäsenmaksu Suomen Kirkon Seurakuntatoiminnan Keskusliitolle. Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS YLEINEN SAKUNTATYÖ 3.1. HENGELLINEN TYÖ 8 Tavoite Tavoitteena on, 1) että seurakunta ylläpitää jumalanpalveluselämää Ivalon ja Inarin kirkoissa ja Saariselän kappelissa viikoittain ja Nellimissä kuukausittain. 2) Kirkolliset toimitukset palvelevat pyyntöjen mukaisesti seurakuntalaisia. Toimitukseen saadaan se pappi, jota pyydetään. 3) Laitoksissa järjestään säännöllisesti hartaustilaisuuksia. 4) Yksityistä sielunhoitoa varten on jokaisena viikonpäivänä ainakin yksi pappi tavoitettavissa. Toiminnan nykytila Virassa ovat vuoden 2013 aikana olleet kirkkoherra, kappalainen, saamelaispappi ja seurakuntapastori, jonka työstä puolet suuntautui Saariselälle. Jumalanpalvelukset pidetään pääkirkossa Ivalossa jokaisena sunnuntaina ja juhlapäivänä alkaen klo 11. Inarissa pidetään pääsääntöisesti jumalanpalvelus jokaisena sunnuntaina ja juhlapäivänä alkaen klo 14, Saariselällä pidetään jumalanpalvelus klo 19. Erityisen syyn takia jumalanpalvelus voidaan peruuttaa. Yhteistyö ortodoksisen seurakunnan kanssa jatkuu edelleen. Nellimin kirkossa on meillä mahdollisuus pitää luterilaisia jumalanpalveluksia. Kaksikielisiä suomen ja saamenkielisiä jumalanpalveluksia pidetään edelleen. Kirkolliset toimitukset hoidetaan pyyntöjen mukaan. Seurakuntalaiset saavat toimituksiinsa mahdollisuuksien mukaan sen Inarin seurakunnan papin, jonka haluavat. Toimitusten yhteydessä kastekoteihin lahjoitetaan suojelusenkelitaulua, jolla halutaan muistuttaa sekä Jumalan varjeluksesta että seurakunnan lapsityöstä. Vainajan omaisille annetaan ohjevihkonen hautausta varten ja surukoteihin annetaan sopivaa kirjallisuutta. Saamenkielisiin koteihin ja päiväkerholaisille jaetaan edelleen sekä pohjoissaamenkielistä että inarinsaamenkielistä materiaalia. Viisikymmentä vuotta täyttäville seurakuntalaisille lähetetään henkilökohtainen onnittelukirje ja kirjalahja. Papiston työnjaon mukaan kirkkoherra Jouko Lepistö vastaa yleisestä johtamisesta ja

13 tiedotuksesta sekä yleisestä seurakuntatyöstä ja lähetyksestä ja rippikoulutyöstä, kappalainen Mauno Hepola tekee kasvatustyötä erityisesti päiväkerhoikäisten lasten parissa sekä hoitaa sairaalasielunhoitoa ja diakoniaa ja toimii diakoniatiimin johtajana, seurakuntapastori Anitta Kuusinen hoiti turistityötä Saariselällä, jumalanpalveluksia ja toimituksia koko seurakunnan alueella. Rippikouluja pitävät tarvittaessa Jouko Lepistö, Mauno Hepola ja Tuomo Huusko. Saamelaispappi Tuomo Huusko hoitaa saamelaistyötä koko saamelaisalueella. Muutokset toiminnassa Toisen seurakuntapastorin virka lakkautettiin vuoden 2013 lopussa. Seurakunnan kirkkoherra ja muut papit hoitavat Saariselän kirkollisen työn KIRKONPALVELU Tavoitteena on, 1) suntion tehtävien hoitaminen kiinteistöjen ylläpito 2) hautojen näyttö ja hautakirjanpidon hoito 3) kiinteistöjen yleisestä siisteydestä huolehtiminen Ivalon hautausmaasta ja kiinteistöjen hoidosta Ivalon seudulla vastaa Ylä-Lapin Lvi Oy. Inarin hautausmaan ja Inarin alueen kiinteistöjen hoidon sekä suntion työt hoitaa oppisopimuskoulutuksessa oleva Touko Haarala. Tuula Turunen toimii Ivalon kirkon suntiona. INARIN SAKUNTA YLEINEN SAKUNTATYÖ Kirkkokyydit, kirkkokahvitukset, Saariselän kappelin vuokrat Lapin Erityishuoltopiirin kuntainliiton alueen kehitysvamma on myös huomioitu yleisen seurakuntatyön kustannuksissa. Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS TIEKIRKKO Inari 4 opasta (hautausmaan kesätyöntekijät työalalla 410) TOIMINTATUOTOT Tuet ja avustukset TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS Jumalanpalveluselämä 9

14 TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS INARIN SAKUNTA Hautaan siunaaminen TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Muut maksut ja korvaukset Maksutuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS Muut kirkolliset toimitukset TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS INARIN SAKUNTA SAAMELAISPAPPI Saamelaispapin kustannuksista vastaa kirkkohallitus. TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS Aikuistyö Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat

15 TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS Muut seurakuntatilaisuudet Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS INARIN SAKUNTA Tiedotus ja viestintä Paikallisradioyhdistys TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS Sielunhoito Henkilöstökulut Palvelujen ostot TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS MUU SAKUNTATYÖ Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS

16 4. MUSIIKKITOIMINTA Tavoite Tavoitteena on, että 1) jumalanpalvelusten musiikki on korkeatasoista ja monipuolista, ja jokaisessa jumalanpalveluksessa on kanttori 2) muuta musiikkitoimintaa kehitetään palvelemaan seurakunnan tarpeita, järjestetään virsi- ja muita laulutilaisuuksia tarpeiden mukaan. Erityisesti kauneimmat joululaulut tapahtumia. Myös saamenkielisiä laulutilaisuuksia järjestetään. 3) osallistutaan paikkakunnan musiikkielämän kehittämiseen tarjoamalla mahdollisuuksia nuorille musiikin harrastajille osallistua kirkollisen nuorisomusiikin parissa tehtävään työhön 4) osallistutaan konserttien järjestämiseen antamalla tilat ja järjestämällä konsertteja yhdessä kunnan kanssa Toiminnan nykytila Musiikkitoiminnasta vastaa seurakunnan uusi kanttori Jari Linjama. Diakonissa Paula Kontsaksen virkaan kuului myös musiikkityötä. Apukanttoreina toimivat soittotaitoiset paikkakunnalla olevat nuoret mm. Aino Riihimäki, Laura Piilonen, Laura Kyllönen ja Saariselällä Inka Tuppurainen. Muutokset toiminnassa Kolmannen diakonian viran lakkautuksen myötä diakonissa Paula Kontsas ei ole enää seurakunnan palveluksessa INARIN SAKUNTA MUSIIKKITOIMINTA Musiikkitoimintaan ei ole arvioitu muutoksia. Uusi kanttori aloitti Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS

17 5. KASVATUSTOIMINTA 5.1.PÄIVÄKERHOTYÖ Tavoite Päiväkerhotyön tavoitteena on, että 1) 4-5 vuotiaille tarjotaan päiväkerhopalveluja kerran viikossa, kaksi tuntia kerrallaan Ivalossa 2) Avoin päiväkerho ilman ikärajaa Ivalossa, Inarissa kerran viikossa 3) Iltapäiväkerhossa Ivalossa 1-2 luokkalaisille tarjotaan iltapäivähoitoa arkipäivisin klo ) Iltapäivä- ja päiväkerhoissa annetaan kasteopetusta ja toiminnallisia virikkeitä. 5) Tuemme lapsiperheitä kristillisessä kasvatustyössä Toiminnan nykytila Lastenohjaajina toimivat Sirpa Tanhua ja Kirsi Valle. Avoimessa päiväkerhossa lapset ja aikuiset ovat yhdessä koko kerhon ajan. Seurakunta tarjoaa kahvit ja mehut. Avoin päiväkerho kokoontuu Ivalossa keskiviikkona ja torstaina Sairaalatien tiloissa. Inarin Avoin päiväkerho kokoontuu torstaisin Inarin seurakuntakodilla. Seurakunta tarjoaa kahvit ja mehut Iltapäiväkerhossa ohjaajina ovat Sirpa Tanhua, Olga Karjalainen ja Kirsi Valle. Lapsia kerhossa syksyllä 2014 on 21. Lapsille on tarjolla telinevoimistelua kerran viikossa ja koulun liikuntakerhoihin voivat kaikki lapset mennä. Iltapäiväkerho on aloittanut toimintansa syksyllä Nyt on alkanut 15. lukuvuosi. Tilaisuudet ja retket Syysretki Pajakoskelle Perhemessu 4-5 -vuotiaille I Adventtina perhemessu Jouluaskartelut Ivalossa ja Inarissa Kerhokohtaiset pikkujoulut Laskiaistiistain iltakirkko ja mäenlaskua Pääsiäisaskartelut Inarissa ja Ivalossa Perhemessu 3-4 -vuotiaille Hiihtokilpailut Inarissa ja Ivalossa Koulutielle siunaaminen Mauno Hepola käy kaikissa kerhoissa pitämässä hartauden, myös iltapäiväkerhossa. Muutokset toiminnassa Inarin päiväkerho aloittaa toimintansa mahdollisesti syyskuussa. 13

18 Rajavartioston kerho ei ala tänä syksynä kerholaisten vähyyden vuoksi. INARIN SAKUNTA PÄIVÄKERHOTYÖ TOIMINTATUOTOT 146 Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS ILTAPÄIVÄKERHOT 8/1999 alk TOIMINTATUOTOT Maksutuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS PARTIOTYÖ Tavoite Toiminnan nykytila Inarin seurakunnan partiotyön tavoitteena on 1) Tarjota lapsille ja nuorille turvallinen kasvupaikka seurakunnassa partiotoiminnan muodossa. 2) opettaa partiolaisille kristillisiä elämänarvoja ja tapoja. 3) toteuttaa laumoissa ja vartioissa mahdollisuuksien mukaan Suomen partiolaisten ikäkausiohjelmia. 4) aktivoida vanhempia osallistumaan partiotyössä tarvittavien tukirakenteiden ylläpitämiseen sekä samalla kutsua heitä mukaan yhteiseen jumalanpalvelukseen. Viikkotoiminta Sudenpennut kokoontuvat laumailtoihinsa viikoittain Ivalon kirkon pihapiirissä kololla. Inarin kirkonkylällä laumat kokoontuvat seurakuntakodilla. Laumoja on yhteensä kolme sudenpentulaumaa ja neljä seikkailijavartiota. Johtajina toimivat partiolippukunta Inarin tunturisudet ry:n lauman- ja vartionjohtajat sekä seurakunnan partiotyöntekijä. Tarpoja- ja vaeltajavartiot kokoontuvat partiokololla Kirkkorannassa. Vartioita on tällä hetkellä toiminnassa yksi vartio Ivalossa. Jokaisella vartiolla on omat johtajansa. Tavallisen viikkotoiminnan lisäksi pyritään järjestämään kaikille vartiolaisille ja kaikille

19 sudenpennuille yhteisiä tilaisuuksia yhdessä lippukunnan kanssa noin 3 kpl vuoden aikana. Leiri- ja retkitoiminta Lippukunnan oma leiritoiminta Seurakunta osallistuu lippukunnan leireille ja seurakunnan työntekijä on mukana leireillä, jolloin seurakunta osallistuu leirien kustannuksiin. Piirin toiminta Lippukunta pyrkii osallistumaan keväällä ja syksyllä pidettäviin partiotaitokilpailuihin sekä partiotahtiin. Partiotaitokilpailut on tarkoitettu vain vartiossa toimiville. Koulutustoiminta Partiolaisten ensiaputaitoja pyritään kohentamaan järjestämällä EA1-kurssi sen tarvitseville sekä EA2-kurssi täydennyksen tarvitseville. Vartionjohtajat ja laumanjohtajat osallistuvat piirin järjestämiin koulutuksiin tarpeen mukaan. Hukkarukat Hukkarukat on aikuisten partioryhmä, joka omalla toiminnallaan luo mahdollisuuksia partiotoiminnalle mm. olemalla apuna erilaisissa tapahtumissa, pitämällä Uuttajokea kunnossa ja hankkimalla rahaa lippukunnalle. Hukkarukkien toiminnasta vastaa Kati Vaara. Uudenjoen leirikeskus Uudenjoen leirikeskus on edelleen vuokrattuna Inarin Tunturisudet Ry:lle Muu toiminta Keväällä Yrjönpäivän aikaan järjestetään partiomessu. Lippukunnan lupauksenantojuhla ja partiomessu pidetään loka-marraskuussa. Vartiot ja laumat järjestävät mahdollisuuksien mukaan omia retkiä ja nyyttikestejä. Muuta toimintaa järjestetään sen mukaan kuin aikaa ja intoa sekä osallistujilla että järjestäjillä riittää. Lippukunta on mukana esim. ravintolapäivän tempauksessa ja myy adventtikalentereita. INARIN SAKUNTA PARTIOTOIMINTA Partiotyötä partiolippukunta Inarin Tunturisusien kanssa PARTIOTOIMINTA TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Seurakuntatyön maksut Maksutuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut

20 TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS VARHAISNUORISOTYÖ Tavoite Varhaisnuorisotyön tavoite on, 1) että ala-aste-ikäisille tarjotaan partiotoiminnan ohella myös seurakunnallisia kerhoja ja leirejä. 2) Kolmivuotiskaudella tavoitteena on tukea varhaisnuoria löytämään seurakunnan toiminnasta oma paikkansa ja kehittymään vastuullisiksi ja aktiivisiksi seurakunnan ja yhteiskunnan jäseniksi. 3) Kasvatetaan ymmärtämään vieraisiin kulttuureihin kuuluvia ihmisiä ja ilmiöitä 4) Tuetaan koulujen kerhotyötä Toiminnan nykytila Varhaisnuorisotyöstä vastaavat nuorisotyönohjaajat Mari Soikkonen ja Tauno Ljetoff. Pajakoskella järjestetään tulevan vuoden aikana leirejä seuraavasti: Kaksi (2) leiriä keväällä 2014 ja kaksi (2) leiriä syksyllä Leirit ovat 1-3 luokkalaisille ja 4-6 luokkalaisille tarkoitettuja sekaleirejä. Vuoden 2014 teemana toiminnassamme on edelleen YHTEISTYÖ ja VERKOSTOITUMINEN. Koulujen kanssa työtä kehitetään edelleen. INARIN SAKUNTA VARHAISNUORISOTYÖ TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Seurakuntatyön maksut Maksutuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS NUORISOTYÖ 16 Tavoite 1) Kolmivuotiskaudella tavoitteena on tukea nuoria ja auttaa heitä kehittymään vastuullisiksi ja aktiivisiksi seurakunnan ja yhteiskunnan jäseniksi.

21 2) Kansainvälisyyskasvatus ja yhteydet vieraisiin kulttuureihin otetaan mahdollisuuksien mukaan toiminnassa huomioon eri vuosien painopistealueiden mukaisesti. 3) Yhteistyötä kehitetään kunnan nuorisotyön, koulujen ja eri järjestöjen kanssa. Toiminnan nykytila Inarin nuorisotilalla tulevat työskentelemään myös jatkossa seurakunnan nuorisotyöntekijät osana Selvä Peli työryhmää. Syksyn uusien 7-luokkalaisten ryhmäytyksiä jatketaan yhdessä kunnan nuorisotoimen kanssa. Yhteistä koulutusta kehitetään kunnan eri tahojen kanssa, koska nuoret ovat osaksi samoja. Isoskoulutuksia jatketaan ja niiden osalta pidetään myös koulutusviikonloppuja, joko omalla ryhmällä tai yhteistyössä Sodankylän ja Utsjoen seurakuntien kanssa. Inarissa jatkuu Inarin autokerho Öljymäki. Öljymäellä toimii palkattuna kerhonohjaajana Petri Hiltunen. Kerholaiset käyvät harjoitusajoissa kerran vuonna Mahdollisesti myös kerholaiset järjestävät omat ajot syksyllä Pyritään järjestämään nuorisovaihto Tsekkiin heinä-elokuussa Muutokset toiminnassa aloitettu Selvä Peli hanke jatkuu edelleen. Tavoitteena on tarjota päihteetöntä vaihtoehtoa nuorten vapaa-ajanviettoon ja mahdollisuuksien mukaan tukea perheiden kasvatustyötä. Projektin puheenjohtajana toimii Inger- Anne Äärelä ja sihteerinä Seppo Körkkö. Toiminta-ajatuksena on jäntevöittää ja tukea jo olemassa olevaa toimintaa. INARIN SAKUNTA NUORISOTYÖ TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Seurakuntatyön maksut Maksutuotot Kolehdit ja lahjoitustuotot 421 TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS INARIN AUTOKERHO Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat

22 TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS SELVÄ PELI TOIMINTATUOTOT Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat Annetut avustukset TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS INARIN SAKUNTA Sora-rata Inariin Vuokrat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS välinen nrsovaihto/tsekki/puola TOIMINTATUOTOT Tuet ja avustukset TOIMINTATUOTOT Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS RIPPIKOULUTYÖ Tavoite Rippikoulutyön tavoite on, 1) järjestää vuorossa olevalle ikäluokalle tilaisuus saada rippikouluopetusta 2) saada mahdollisimman suuri osa ikäluokasta rippikouluun 3) antaa nuorille valmius kasvaa täysivaltaisiksi seurakunnan jäseniksi opettamalla heille kristinuskon ja seurakuntaelämän perusteet 4) antaa nuorille myönteisiä elämyksiä ja kokemuksia seurakunnasta ja seurakunnan elämästä ja ohjata jatkuvaan elämään seurakuntayhteydessä 5) ottaa huomioon Usko Elämä Rukous rippikoulusuunnitelman mukanaan tuomat haasteet Toiminnan nykytila Rippikoulutyön vastuu käytännön toteutuksessa jakaantuu kappalainen Mauno Hepolan ja saamelaispappi Tuomo Huuskon välille siten, että Tuomo Huusko vastaa kesärippikoulusta ja Mauno Hepola vastaa talvirippikoulusta ja toisesta kesärippikoulusta. 18

23 Vastuuhenkilöiden lisäksi rippikoulun pitoon osallistuvat nuorisotyönohjaajat Mari Soikkonen ja Tauno Ljetoff sekä mahdollisuuksien mukaan kanttori Jari Linjama. Vuonna rippikouluja on kolme; yksi talvi- ja kaksi kesärippikoulua. Rippikoulun Isot kokoontuvat omaan kolmen tai neljän viikonlopun mittaiseen koulutukseensa. Koulutus pyritään järjestämään leirien osalta yhdessä Utsjoen ja Sodankylän isosporukan kanssa. Viikonloppukoulutusten lisäksi nuoret kokoontuvat n. 2-3 kertaa kuukaudessa iltaisin. Rippikouluun on ilmoittautunut lähes koko ikäluokka, noin 65 nuorta. Muutos toiminnassa Perinteinen ja suosittu vaellusrippikoulu jäi myös kautena pois vähäisen osallistujamäärän takia. Kesällä 2014 harkitaan onko tarvetta jatkaa vaellusrippikoulun tarjoamista sellaisenaan, vai siirrytäänkö esim. iltarippikouluun tai seikkailurippikouluun. Selvitetään tulevan ikäluokan kiinnostus kesä- talvi- ja vaellusrippikoulujen välillä, ja tarvittaessa tarjotaan kaksi kesä- tai talvirippikoulua. INARIN SAKUNTA RIPPIKOULUTYÖ TOIMINTATUOTOT Maksutuotot Seurakuntatyön maksut Maksutuotot Vuokratuotot TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat -920 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Muut toimintakulut TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS LÄHETYSTYÖ Tavoite Lähetystyön tavoitteena on, että 1) Inarin seurakunta antaa oman panoksensa kristikunnan yhteiseen julistukseen, opetukseen ja palveluun lähetyskentillä 2) innostetaan seurakuntalaisia kannattamaan lähetystyötä rukouksin ja taloudellisin uhrauksin 3) autetaan seurakuntalaisia ymmärtämään lähetystyön muualla olevan osa paikallisseurakunnan työtä 4) erityisesti lapsia ja nuoria kasvatetaan ymmärtämään muita kansoja ja suhtautumaan 19

24 Toiminnan nykytila Avustukset myönteisesti toisiin ja toisenlaisiin ihmisiin. Seurakunnan lähetyssihteerinä toimii oman toimensa ohella nuorisotyöntekijä. Mari Soikkonen Seurakunnalla on nimikkokohteina ollut Eeva ja Kari Pöykön työ Senegalissa ja OLL:n kanssa 2004 aloitettu kansainvälisyys-kasvatusprojekti Romanian meripartiolaisten kanssa. Romanian työ on hiipunut vuoden 2013 aikana diakonia ja terveystyötä tekevän kansalaisjärjestön Center for Social Projects (CSP) kanssa. Lapin seurakuntien yhteistyönä tuetaan kirkon saamista Muurmanskiin. Vuosittain osallistutaan rovastikunnalliseen lähetyspäivään mahdollisuuksien mukaan. Koulujen tekemää lähetyskasvatustyötä tuetaan. Lähettivierailujen yhteyteen järjestetään aina mahdollisuuksien mukaan varhaisnuorten leiri. Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia järjestetään noin 20 kappaletta. SPS:lle 168 e Inkerin kirkon Murmanskin alueen luterilaisen seurakuntatyön rahastolle e. Muutokset toiminnassa Suomen Lähetysseuran nimikkosopimus Eeva ja Kari Pöykön työhön Senegaliin päättyy Kari Pöykön eläkkeelle jäämisen myötä. Uutta sopimusta SLS:n kanssa ei tehdä tässä vaiheessa, vaan tuki siirretään Muurmanskin kirkon rakentamiseen. Lisäksi Muurmanskin kirkon rakentamisrahastoon maksetaan kertakaikkisena maksuna euro/läsnä oleva jäsen. Kirkon rakentaminen on alkanut vuoden 2013 keväällä ja pyritään saamaan loppuun vuoden 2014 aikana. Opettajien lähetysliitolle annettu avustus siirretään Muurmanskin rahastolle, koska Romanialainen yhteistyökumppani ei ole ollut vuoden 2011 jälkeen ollut yhteydessä Inarin seurakuntaan. INARIN SAKUNTA LÄHETYSTYÖ TOIMINTATUOTOT Kolehdit ja lahjoitustuotot 12 TOIMINTATUOTOT 12 Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Annetut avustukset TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS

25 7. DIAKONIATYÖ Tavoite Diakoniatyön tavoitteena on, 1) että diakonisen palvelun kautta välitetään kristillistä lähimmäisenrakkautta ja vahvistetaan seurakuntayhteyttä 2) pitää esillä tunnustuksellisuutta ja hengellistä näkökulmaa auttamistyössä 3) tehdä erityisesti työtä vertaisryhmätoiminnan tukemiseksi ja vapaaehtoistyön kehittämiseksi 4) toimia henkilökohtaisten kontaktien avulla mm. kotona asuvien mielenterveyskuntoutujien ja vanhusten tukemiseksi sekä perheiden auttamiseksi ja kriisitilanteissa 5) antaa harkinnan mukaan taloudellista tukea tarvitseville 6) tukea jo olemassa olevia toiminnallisia piirejä taajamissa ja sivukylissä 7) tehdä yhteistyötä kunnan sosiaalityön ja terveydenhuollon kanssa 8) toimia yhteistyökumppanina yhdistyksille: päihdehuollon päiväkeskushanke, omaishoitajien toiminta, Sámi Soster, työttömien yhdistys. 9) toteuttaa diakoniakasvatusta rippikoulu- ja nuorisotyön yhteydessä Toiminnan nykytila Diakonian viranhaltijoina ovat olleet saamelaisdiakonissa Anja Karhula ja diakonissa Anu Huhtamella sekä diakonissa Paula Kontsas, joka on ollut suurimman osan vuodesta virkavapaalla toisen tehtävän hoitamista varten. Hänen virkansa on lakkautettu lukien ja hänen virkasuhteensa päättyy Diakoniapappina toimii kappalainen Mauno Hepola, joka on myös rovastikunnan diakoniapappi. Päivystykset: - Anu Huhtamella puh , - Anja Karhula puh Sairaus, kuolema, työttömyys, taloudelliset huolet, perheongelmat ja muut kysymykset ovat varsinaista diakoniatyön arkea, joka vie suurimman osan ajasta. Asiakkaan ongelmiin paneudutaan henkilökohtaisissa keskusteluissa joko tapaamisten yhteydessä tai puhelimitse. Säännöllistä ryhmätoimintaa: - Ivalon kirkolla tiistaipiiri joka viikko klo 12-14, kerran kuukaudessa Koivikossa, kaksi kertaa vuodessa Männikössä; - Inarin seurakuntatalolla kultaisen iän kerho joka maanantai klo 13-15; - Saariselän kappelikerho kerran kuukaudessa tiistaisin klo Veskoniemen ystäväkerho kerran kuukaudessa, jos veskoniemeläiset jaksavat - omaishoitajatapaamiset kerran kuussa Ivalossa, harvemmin Inarissa; - diakoniapiirit ainakin Riutulassa, Partakkoa vielä yritetään; - lähimmäispalvelu Inarissa noin neljä kertaa vuodessa (diakoniakylätoimikunta) ja Ivalossa noin kerran kuukaudessa ja muu 21

26 vapaaehtoistyö kaksi kertaa vuodessa; - toiminnallinen naistenpiiri (yhteistyössä kotikuntoutusohjaajan kanssa) kaksi kertaa kuukaudessa; - näkövammaisten kerho n. kerran kuussa omatoimisesti, diakoniatyöntekijä vierailee; - kaiken kansan tapaamispaikka Raatihuone srk-kodilla joka toinen viikko; - miesten saunailta Pajakoskella kerran kuukaudessa; - naisten saunailta Pajakoskella kerran kuukaudessa; - sururyhmiä Ivalossa ja Inarissa, mikäli tarvetta on; - Tahdolla ja taidolla parisuhdekurssi tarvittaessa; - depressioryhmä tarvittaessa; Muutoin sureville yhteisiä tapaamisia tarpeen mukaan, esim. pyhäinpäivän kynttiläkirkko Leiri- ja retkitoiminta: - näkövammaisten leiri joko oman seurakunnan leirinä tai rovastikunnallisena syksyllä; - kehitysvammaisten leiri toukokuussa Tievatuvalla, johon vaikeavammaiset osallistuvat yhtenä päivänä, leiriläisten omavastuu 30 euroa; - vanhusten kerhojen retki mahdollisesti keväällä tai syksyllä; - mahdollisesti retket mielenterveyskuntoutujille ja päihdekuntoutujille Uudellejoelle tai Pajakoskelle kesällä (toteutuminen riippuu yhteistyötahoista); - omaishoitajien retki Levin kylpylään marraskuussa, pieniä retkiä yhdistyksen kanssa pitkin vuotta; - naistenpiiri tekee pikkuretkiä lähialueelle pitkin vuotta; - perheleiri syys-lokakuun vaihteessa, jos lapsityö ja nuorisotyö lähtevät mukaan ; Rovastikunnallinen toiminta: - mielenterveysleiri toukokuussa; - vapaaehtoisten virkistyspäivät jossakin rovastikunnan alueella ; - päihdeleiri syyskuussa Pajakoskella; Lapin alueen kehitysvammaistyö: - kehitysvammaisten tunturileiri elokuussa Muu kokoava toiminta: - rovastikunnallinen huonokuuloisten kirkkopyhä Kolarissa helmikuussa; - rovastikunnallinen näkövammaisten kirkkopyhä Kittilässä maaliskuussa; - työttömien ruokailutoiminta, jossa diakonia työntekijä vierailee; vuotiaiden muistamiseksi Pyöreiden vuosien kirkkopyhä helatorstaina Tämän lisäksi heille ja 75- ja 85-vuotiaille lähetetään postissa pieni kirjanen ja kirje, jossa neuvotaan ottamaan yhteyttä pappeihin tai diakoniatyöntekijöihin, jos syntymäpäivävierailua toivotaan. Yli 90-vuotiaille lähetetään kortti, jossa on sama neuvo; - kehitysvammaisten kirkkopyhä Sodankylässä yhdessä sodankyläläisten kanssa; - rippikoululaisten ja kehitysvammaisten yhteisiä teeiltoja osana talvirippikoulun diakoniakasvatusta Ivalossa; - kesärippikoulujen diakoniakasvatuksen osana kehitysvammaisten vierailu leirillä; 22

27 Koulutus: - saamelaisalueen ikäihmisten joulujuhla Sámi Sosterin kanssa yhteistyössä; - omaishoitajien kirkkopyhä syksyllä - rovastikunnallinen YV-kokous marraskuussa; - rovastikunnalliset työnohjausseminaarit Sattasvaarassa ja lokamarraskuussa Levillä; - mahdolliset tuomiokapitulin järjestämät koulutuspäivät; - saamelaistyön neuvottelupäivät Nuorgamissa; - valtakunnalliset kehitysvammaistyön neuvottelupäivät Rovaniemellä; - hiippakunnallinen sielunhoitokoulutus (Anu). Muu toiminta: - yhteistyöprojekteja kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, nuorisotoimen, sivistystyön, työttömien yhdistyksen ja muiden mahdollisten tahojen kanssa tarpeen mukaan; - yhteisvastuukeräys listakeräyksenä ( ), laskiaishernekeitto laskiaistiistaina 4.3., mahdollisesti muita tempauksia, kuten perinneruokapäivä syksyllä, keräyspäällikkönä toimii Mauno Hepola; - kirpputori diakoniatyön hyväksi loka-marraskuulla, mikäli saadaan sopiva tila käyttöön; - vierailu Sodankylässä, jossa guatemalalaiset esittäytyvät; - keräyksen oma osuus kohdennetaan joulumuistamisiin - joulujuhlat mielenterveys- ja päihdekuntoutujille Ivalossa ja Inarissa, omaishoitajille, vapaaehtoisille; - diakoniatyöntekijät osallistuvat tarpeen mukaan kauneimpiin joululauluihin. Muutokset toiminnassa Kolmannen diakonin virka on lakkautettu vuoden 2013 lopussa. INARIN SAKUNTA DIAKONIATYÖ TOIMINTATUOTOT Myyntituotot Maksutuotot Seurakuntatyön maksut Maksutuotot Kolehdit ja lahjoitustuotot Tuet ja avustukset TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet ja tavarat Annetut avustukset TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS

28 SAAMELAISDIAKONISSA TOIMINTATUOTOT Henkilöstökulut Palvelujen ostot Vuokrat Aineet, tarvikkeet ja tavarat TOIMINTAKATE VUOSIKATE TILIKAUDEN TULOS TIEDOTUSTOIMINTA Tavoite Tiedotustoiminnan tavoitteena on: 1) antaa oikeaa ja kattavaa tietoa seurakunnan toiminnasta ja tapahtumista 2) antaa seurakuntalaisille mahdollisuus osallistua jumalanpalveluselämään paikallisradion kautta 3) tarjota seurakuntalaisille mahdollisuus tavoittaa sähköpostitse seurakunta ja sen työntekijät Toiminnan nykytila Tiedotuksesta vastaa kirkkoherra Jouko Lepistö ja verkkosivujen päivityksestä kappalainen Mauno Hepola. Toimialojen tietojen päivityksestä vastaavat alojen työntekijät. Seurakunta julkaisee kirkolliset ilmoitukset paikallislehti Inarilaisessa joka keskiviikko sekä toimittaa Lapin Kansaan ja Pohjolan Sanomiin kirkolliset uutiset kuolleista, haudatuista, vihityistä ja kastetuista. Seurakunta ylläpitää verkkosivuja osoitteessa Verkkosivuilla on tietoa seurakunnasta, yhteystiedoista ja seurakunnan toimialoista sekä siellä julkaistaan viikoittain kirkolliset ilmoitukset. Kirkkoneuvoston ja valtuuston esityslistat ja pöytäkirjat julkaistaan verkkosivuilla. Verkkosivuilla julkaistaan myös toimintasuunnitelma ja toimintakertomus. Erityisesti nuorisotyön sivut ovat yhteydessä Lapin nuorisotiedotusportaaliin osoitteessa Ivalon kirkon jumalanpalvelukset lähetetään maanantaisin nauhoitettuina ja kirkolliset ilmoitukset ja uutiset perjantaisin. Tarvittaessa laaditaan tiedotteita, jotka toimitetaan paikallismedioille, Kotimaahan ja Kirkon tiedotuskeskukseen. Muutokset toiminnassa Lapin Kansaan ja Inarilaiseen pyritään saamaan enemmän seurakuntaa koskevia uutisia. 24

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 Kirkkoneuvosto 18.11.2015 7 Kirkkovaltuusto 15.12.2015 yyy SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 1 2. HALLINTO... 3 2.1. HALLINTOELIMET 3 2.2.

Lisätiedot

1. YLEISTÄ... 1 2. HALLINTO... 2 2.1. HALLINTOELIMET 2 2.2. KIRKKOHERRANVIRASTO 2 2.3. TALOUSTOIMISTO 3

1. YLEISTÄ... 1 2. HALLINTO... 2 2.1. HALLINTOELIMET 2 2.2. KIRKKOHERRANVIRASTO 2 2.3. TALOUSTOIMISTO 3 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2015-2017 SISÄLLYSLUETTELO Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ... 1 2. HALLINTO... 2 2.1. HALLINTOELIMET 2 2.2. KIRKKOHERRANVIRASTO 2 2.3. TALOUSTOIMISTO 3 3. YLEINEN SEURAKUNTATYÖ...

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2019-2021 2 Pääluokka Seurakunnallinen toiminta Seurakuntaneuvosto 24.10.2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 3 2. YLEINEN SEURAKUNTATYÖ... 4 2.1. HENGELLINEN TYÖ

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013

INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 INARIN SAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 Kirkkoneuvosto 25.2.2014 8 Kirkkovaltuusto 10.4.2014 5 1 Sisällysluettelo Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1. TALOUDEN KEHITYS... 4 1.2. TULOSLASKELMAN

Lisätiedot

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot 5 781 780 Mihin verorahat käytetään? Vuosi 2011 Seurakunnan hallinto Jumalanpalvelukset ja kirkkomusiikki 190 298 Muut seurakuntatilaisuudet 63 615 Investoinnit (kurssikeskus yms.) 293 395 Hautaan siunaaminen 117

Lisätiedot

INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012

INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 INARIN SAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2012 Kirkkoneuvosto 27.2.2013 7 Kirkkovaltuusto 14.3.2013 4 1 Sisällysluettelo Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1. TALOUDEN KEHITYS... 4 1.2. TULOSLASKELMAN

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2017 Tunnuslukuja: Toimintakate - 944 712 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (219

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Talousarvio ja toimintasuunnitelma 2018 Soile Luukkainen 7.11.2017 1 Talousarvion laadinta Vertailtavuuden puute aiempiin vuosiin verrattuna Kipaan liittyminen Vyörytystiedot puuttuvat

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja.

Tilikauden ylijäämä osoittaa, mitä jää jäljelle tilikauden tuloksesta tuloksenjärjestelyerien jälkeen, eli tuloja on ollut enemmän kuin menoja. Tilinpäätös 2016 Tunnuslukuja: Toimintakate - 770 297 = Toimintakate ilmoittaa, paljonko käyttötalouden nettokuluista jää katettavaksi verotuloilla ja mahdollisilla rahoitustuotoilla. Tuomintatuotot (322

Lisätiedot

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi

202 HAUTAAN SIUNAAMINEN 1 Iisalmi Iisalmen seurakunta Ta 2017 ehdotus: työalat 201 JUMALANPALVELUSELÄMÄ TOIMINTATULOT (ulkoiset) -29 PALKAT JA PALKKIOT 88635 90370 44619 91000-630 91430 91860 HENKILÖSIVUKULUT 28537 25711 12856 26254-543

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2015 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2015 Soile Luukkainen 3.6.2016 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilikauden tuloksen muodostuminen 2015 3.6.2016 Soile Luukkainen 2 Tilinpäätös 2015 Toimintatuotot 201.160,30

Lisätiedot

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄ DAVVI-LAPPI SEARVEGODDEOVTTASTUPMI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA DOAIBMAPLÁNA JA BUŠEAHTTAÁRVALUS

POHJOIS-LAPIN SEURAKUNTAYHTYMÄ DAVVI-LAPPI SEARVEGODDEOVTTASTUPMI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA DOAIBMAPLÁNA JA BUŠEAHTTAÁRVALUS DAVVI-LAPPI SEARVEGODDEOVTTASTUPMI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA DOAIBMAPLÁNA JA BUŠEAHTTAÁRVALUS 2018-2020 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISPERUSTELUT JA LÄHTÖKOHDAT..2 Tuloslaskelma 4 2. HALLINTO...6 2.1.

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely

Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kuusamon evankelis-luterilaisen seurakunnan seurakuntalaisuuskysely Kysely on tarkoitettu kaikille seurakuntalaisille. Tavoitteena on kartoittaa vastaajien tietämystä ja ajatuksia Kuusamon ev.lut. seurakunnan

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Väestömuutokset 2017, kuukausittain

Väestömuutokset 2017, kuukausittain Iitin kunta 21/02.01.02/2017 Talouskatsaus 4.8.2017 Tammi-Kesäkuu, puolivuosiraportti Väestön kehitys ja väestömuutokset 2017 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS 2013 TULOSLASKELMA 2013 2012 Liikevaihto 3 960 771 3 660 966 Valmistus omaan käyttöön 1 111 378 147 160 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -104 230-104 683 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 17-19 Kirkkoneuvosto 11 11 Kirkkovaltuusto 112 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ... 1 2. HALLINTO... 2.1. HALLINTOELIMET 2.2. KIRKKOHERRANVIRASTO 2.3. TALOUSTOIMISTO 5

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016

KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA. Tilinpäätös 2016 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Tilinpäätös 2016 Soile Luukkainen 26.6.2017 1 KONTIOLAHDEN SEURAKUNTA Jäsenistö 2016 26.6.2017 Soile Luukkainen 2 Jäsenet 2016 Jäsenten ikäjakauma 1790 1804 1470 1429 1430 1427

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Liite 3 UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS. Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma UUDENKAUPUNGIN AMMATTIOPISTO NOVIDA LIIKELAITOS Talousarvio 21 ja taloussuunnitelma 21-212 Uudenkaupungin ammattiopisto Novidan johtokunta 3.9.29 TULOSLASKELMA 21-212 1 euroa 22.9.29 14:9 TP 28 Liikevaihto

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014

INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 INARIN SEURAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2014 Kirkkoneuvosto 26.2.2015 1 Sisällysluettelo Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 1.1. TALOUDEN KEHITYS... 4 1.2. TULOSLASKELMAN TUNNUSLUVUT... 5 1.3.

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Akaan seurakunnan strategia

Akaan seurakunnan strategia Akaan seurakunnan strategia 2017-2021 ARVOT Pyhä: Kunnioitamme kolmiyhteistä Jumalaa, näemme Jumalan kuvan ihmisessä Vastuullisuus: Huolehdimme lähimmäisistämme ja varjelemme luomakuntaa Oikeudenmukaisuus:

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KIRKKOVALTUUSTO Konttinen Sirkka puheenjohtaja ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1/5 KOKOUSAIKA 14.3.2018 klo 18-19.30 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Konttinen Sirkka puheenjohtaja LÄSNÄ Sorjonen Liisa Haapsaari Tuula Hyttinen Mauri

Lisätiedot

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000

Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / 2018 Valitut tositesarjat: 10000,11000 Tuloslaskelma (valitut yksiköt peräkkäin) 1-4 / Valitut tositesarjat: 10000,11000 162 16250 nimi 16250 HYVINVOINTILAUTAKUNTA 1 30 TOIMINTATUOTOT 80 050 20 878,45 80 050 26,08% 300 Myyntituotot 2 000 258,17

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA DOAIBMAPLÁNA JA BUŠEAHTTAÁRVALUS

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA DOAIBMAPLÁNA JA BUŠEAHTTAÁRVALUS DAVVI-LAPPI SEARVEGODDEOVTTASTUPMI TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA DOAIBMAPLÁNA JA BUŠEAHTTAÁRVALUS 2019-2021 Käsittelyt: Yhteinen kirkkoneuvosto 8 21.11.2018 Seurakuntaneuvosto 5 29.11.2018 Yhteinen kirkkovaltuusto

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu. Väkiluku maahan- Syntyn eet. muutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 1.7.2013 Tammi-toukokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen Kuntien välinen Netto- Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys muuttoliike maahan-

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto

PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ Kirkkovaltuusto PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Torstai klo 18.00 19.40 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Karjalainen Esa Kautonen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA Yhteenveto käyttötalouden toteumista tulosalueittain Kuntayhtymän tuloslaskelma sisäinen/ulkoinen Kuntayhtymän tuloslaskelma (ulkoinen) ja vertailu edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht:

Alueneuvoston kokous Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma 2018 Yht: Alueneuvoston kokous 1.6. Liitteet 30 liite a Toiminnalliset tavoitteet, liite b Budjetti TTS Toiminta- ja taloussuunnitelma Yht: Säynätsalon alueseurakunnan Toimintasuunnitelma yhteenveto Yhteinen seurakuntatyö

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KIRKKOVALTUUSTO KOKOUSAIKA klo ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1/5 KOKOUSAIKA 29.11.2016 klo 18-19.06 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula Kontturi Eeva-Liisa Hassinen

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA SYYSKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 75,0 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.10.20169:55:18 Tili(T) +muutos

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos %

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö muutos % Saarijärven kaupunki Sivu 1 YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO JA VIRANOMAISP YMPÄRISTÖOSASTON HALLINTO Henkilöstökulut -78.307-78.307-41.830,41-36.476,59 53,4 Palvelujen ostot -43.842-43.842-22.764,46-21.077,54

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA MARRASKUU 2016 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 91,7 % Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia 13.12.2016 10:01:09 Tili(T)

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA

MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA MAANINGAN SEURAKUNTA ESITYSLISTA 13 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika Ke klo 19.00 20.20 Paikka Seurakuntakoti Läsnä Eevaliisa Tikkanen puheenjohtaja Kari Rytkönen varapuheenjohtaja Ulla Jokinen Hannu Luostarinen

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo

SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014. Kokousaika klo seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, Sipoo SIPOON SUOMALAINEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA SEURAKUNTANEUVOSTO 8/2014 Kokousaika klo 18.00 20.12 Kokouspaikka seurakuntatalo, Iso Kylätie 1, 04130 Sipoo Läsnä: Tuomas Alaterä Georg Bergström Raila Degerholm

Lisätiedot

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS

VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS NAKKILAN KUNTA VUODEN 2017 TALOUSARVION MUUTOKSET TA MUUTOS Hallintokunta/toiminta TA 2017 kpito 30.4.17 Toteutuma menot tulot määräraha toteutuma % KÄYTTÖTALOUS TOIMINTAMENOT/-TULOT KESKUSVAALILAUTAKUNTA

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA

RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA TOUKOKUU 2017 Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 41,7 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä : SARLEP TOTEUTUMAVERTAILU KAUPUNKI ilman liikelaitoksia

Lisätiedot

Tilinp. Ed.Bud. Budj

Tilinp. Ed.Bud. Budj SAUVO-KARUNAN SAKUNTA Sivu 1 SAUVO-KARUNAN SAKUNTA 3001 Korvaukset 3020 Korvaus hhr 36.850 3001 Korvaukset 36.850 3150 Maksutuotot 3151 Virastotuotot 3150 Virastotuotot 1.000 1.000 3160 Sukuselvitystuotot

Lisätiedot

Hallitus LIITE 2 TILINPÄÄTÖKSEEN 2017 LIITTYVIÄ LASKELMIA

Hallitus LIITE 2 TILINPÄÄTÖKSEEN 2017 LIITTYVIÄ LASKELMIA Hallitus 22.2.2018 LIITE 2 TILINPÄÄTÖKSEEN 2017 LIITTYVIÄ LASKELMIA Yhteenveto käyttötalouden toteumista tulosalueittain Kuntayhtymän tuloslaskelma sisäinen/ulkoinen Tilinpäätös 2017 tuloksen käsittely

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan.

SISÄLLYS& Vuosikertomuksen)toimitus:)Karoliina)Vidgrén) ) ) Kiitos, että johdatat minua, viet eteenpäin, näytät suunnan. Vuosikertomus 2014 SISÄLLYS& KIRKKOHERRANTERVEHDYS 3 JUMALANPALVELUSELÄMÄ 4 KIRKKOHERRANVIRASTO 4 VIESTINTÄ 5 KIRKONPALVELUSKUNTA 5 KIRKKOMUSIIKKI 6 KASVATUS Lapset 6>7 Varhaisnuoretjanuoret 8 JULISTUSJAPALVELU

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ (5) KIRKKONEUVOSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2016 1 (5) KOKOUSAIKA 23.11.2016 klo 17 19.05 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalon alasali JÄSENET Kuosmanen Seppo kirkkoherra, puheenjohtaja Hassinen Arja Hämäläinen

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot