1143/2013. Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2013. Valtion talousarvio vuodelle 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1143/2013. Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2013 1143/2013. Valtion talousarvio vuodelle 2014"

Transkriptio

1 SUOMEN Eduskunnan kirjelmä HE 112/2013 vp, HE 193/2013 vphallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2014 talousarvioesityksen (HE 112/2013 vp) täydentämisestä HE 112/2013 vphe 193/2013 vpvavm 34/2013 vpek 33/2013 vp 1143/ SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta /2013 Valtion talousarvio vuodelle 2014 Eduskunta on hyväksynyt seuraavan valtion talousarvion vuodelle 2014: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot Ansio- ja pääomatuloverot Yhteisövero Korkotulojen lähdevero Perintö- ja lahjavero Pankkivero Voimalaitosvero Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut Arvonlisävero Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero Apteekkimaksut Valmisteverot Tupakkavero Alkoholijuomavero Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero Energiaverot Eräiden juomapakkausten valmistevero HE 112/2013 HE 193/2013 VaVM 34/2013 EK 33/2013

2 2 1143/ Muut verot Autovero Varainsiirtovero Arpajaisvero Ajoneuvovero Jätevero Muut veronluonteiset tulot Lästimaksut Ratavero Eräät viestinnän maksut Lentoliikenteen valvontamaksu Väylämaksut Katsastustoiminnan valvontamaksu Öljyjätemaksu Muut verotulot Energiaviraston valvontamaksu Osasto SEKALAISET TULOT Ulkoasiainministeriön hallinnonala Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tulot Oikeusministeriön hallinnonala Tuomioistuintulot Ulosottomaksut Oikeusministeriön hallinnonalan muut tulot Sisäasiainministeriön hallinnonala EU:lta saatavat tulot yhteisvastuun ja maahanmuuttovirtojen hallintaan Sisäasiainministeriön hallinnonalan muut tulot Puolustusministeriön hallinnonala Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot Valtiovarainministeriön hallinnonala Tullin tulot Kuntien osuudet verotuskustannuksista Kansaneläkelaitoksen osuus verotuskustannuksista Evankelisluterilaisten seurakuntien osuudet verotuskustannuksista

3 1143/ Valtion yhteisten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalvelujen palvelukeskuksen eräät tulot Metallirahatulot Siirto valtion eläkerahastosta Muiden eläkelaitosten puolesta maksettujen eläkemenojen hyvitykset Vakuutusmaksut Työturvallisuusmaksu Euroopan unionin perinteisten omien varojen kantopalkkiot Euroopan unionilta saatavat tulot matkamenojen korvaamiseen Valtiovarainministeriön hallinnonalan muut tulot Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala Opintotukitoiminnan tulot Valtion osuus veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan muut tulot Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU:lta Elinkeinokalatalouden kehittämiseen saatavat tulot EU:lta EU:lta saatavat muut tulot Valtion osuus totopeleistä saadusta tulosta Kasvinjalostusmaksut Vesioikeudelliset kalatalousmaksut Tenojoen kalastuslupamaksut Hirvieläinten metsästysmaksut Viehekalastusmaksut Kalastuksenhoitomaksut Riistanhoitomaksut Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut tulot Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala Liikenneviraston tulot Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut tulot Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Turvallisuus- ja kemikaaliviraston tulot Palkkaturvamaksujen palautukset Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta saatavat tulot Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan muut tulot Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston tulot Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tulot Raha-automaattiyhdistyksen tuotto

4 4 1143/ Valtionapujen palautukset Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan muut tulot Ympäristöministeriön hallinnonala Korvaukset ympäristövahinkojen torjuntatoimista Siirto valtion asuntorahastosta Ympäristöministeriön hallinnonalan muut tulot Muut sekalaiset tulot Sakkotulot ja tulot hallinnollisista maksuseuraamuksista Verotukseen liittyvät korkotulot Siirrettyjen määrärahojen peruutukset Muut sekalaiset tulot Osasto KORKOTULOT, OSAKKEIDEN MYYNTITULOT JA VOITON TULOUTUKSET Korkotulot Korot valtion lainoista liikelaitoksille Korot muista lainoista Korot talletuksista Muiden eläkelaitosten puolesta maksettujen eläkemenojen ja valtion muille eläkelaitoksille maksamien ennakoiden korkotulot Osinkotulot ja osakkeiden myyntitulot Osinkotulot, pääomanpalautukset ja osakkeiden nettomyyntitulot Osuus valtion rahalaitosten voitosta Osuus Suomen Pankin voitosta Valtion liikelaitosten voiton tuloutukset Valtion liikelaitosten voiton tuloutukset Osasto LAINAT Valtiolle takaisin maksettavat lainat Takaisinmaksut valtion lainoista liikelaitoksille Muiden lainojen lyhennykset Valtion nettolainanotto ja velanhallinta Nettolainanotto ja velanhallinta

5 1143/ Tuloarvioiden kokonaismäärä:

6 6 1143/2013 MÄÄRÄRAHAT Pääluokka 21 euroa 21. EDUSKUNTA Kansanedustajat Kansanedustajien toimintamenot (arviomääräraha) Eduskunnan kanslia Eduskunnan kanslian toimintamenot (arviomääräraha) Peruskorjaukseen liittyvät toimintamenot (arviomääräraha) Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Tietohallinnon laitehankinnat ja kehittämishankkeet (siirtomääräraha 3 v) Eduskunnan rakennusten peruskorjaukset (siirtomääräraha 3 v) Eduskunnan oikeusasiamies Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian toimintamenot (arviomääräraha) Ulkopoliittinen instituutti Ulkopoliittisen instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden tarkastusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Eduskunnan muut menot Eduskuntaryhmien ryhmäkanslioiden tukeminen (kiinteä määräraha) Pääluokka TASAVALLAN PRESIDENTTI Tasavallan presidentti Tasavallan presidentin palkkio (kiinteä määräraha) Tasavallan presidentin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Vierailuista ja kokousmatkoista aiheutuvat menot (arviomääräraha)

7 1143/ Tasavallan presidentin kanslia Tasavallan presidentin kanslian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Eläkkeellä olevien presidenttien menot (siirtomääräraha 2 v) Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Perusparannukset (siirtomääräraha 3 v) Pääluokka VALTIONEUVOSTON KANSLIA Hallinto Valtioneuvoston kanslian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Ministereiden ja heidän erityisavustajiensa palkkaukset (arviomääräraha) Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkamenot (siirtomääräraha 2 v) Pääministerin ja hänen avustajiensa matkat (arviomääräraha) Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminta (siirtomääräraha 3 v) Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Omistajaohjaus Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v) Poliittisen toiminnan avustaminen Puoluetoiminnan tukeminen (kiinteä määräraha) Oikeuskanslerinvirasto Oikeuskanslerinviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Muut menot Kunniamerkit (arviomääräraha) Suomi 100 (siirtomääräraha 3 v) Pääluokka ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Ulkoasiainhallinto Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Ulkoasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)

8 8 1143/ Kriisinhallinta Suomalaisten kriisinhallintajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha) Siviilihenkilöstön osallistuminen kriisinhallintaan (arviomääräraha) Kansainvälinen kehitysyhteistyö Valtionapu Teollisen yhteistyön rahasto Oy:lle Varsinainen kehitysyhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Finnfundin (Teollisen yhteistyön rahasto Oy) pääoman korottaminen (siirtomääräraha 3 v) Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Eräät valtionavut (kiinteä määräraha) Hädänalaisten avustaminen (arviomääräraha) Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Kansainvälisen ilmastosopimuksen alaisen yhteistyön menot (siirtomääräraha 3 v) Itämeren, Barentsin ja arktisen alueen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Kurssivaihtelut (arviomääräraha) Pääluokka OIKEUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Ministeriö ja hallinto Oikeusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Eräiden virastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Erityismenot (arviomääräraha) Oikeusministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Oikeusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Avustukset (kiinteä määräraha) Eräät valtion maksamat korvaukset (arviomääräraha) Tuomioistuimet ja oikeusapu Korkeimman oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Korkeimman hallinto-oikeuden toimintamenot (siirtomäärä-- raha 2 v) Muiden tuomioistuinten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

9 1143/ Oikeusaputoimistojen ja kuluttajariitalautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Yleisen edunvalvonnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Yksityisille oikeusavustajille maksettavat korvaukset (arviomääräraha) Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvonta Ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Syyttäjät Syyttäjälaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Rangaistusten täytäntöönpano Rikosseuraamuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Avolaitostyöt (siirtomääräraha 3 v) Vaalimenot Vaalimenot (arviomääräraha) Pääluokka SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallinto Sisäasiainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Hallinnon tietotekniikkakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Vähemmistövaltuutetun ja syrjintälautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tietohallinnon yhteiset menot (siirtomääräraha 2 v) EU:n osuus yhteisvastuun ja maahanmuuttovirtojen hallintaan (siirtomääräraha 3 v) Siviilikriisinhallinnan kotimaan valmiudet (siirtomääräraha 2 v) EU:n osuus sisäisen turvallisuuden ja maahanmuuton hallintaan (siirtomääräraha 3 v) Sisäasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja maksuosuudet ulkomaille (arviomääräraha) Poliisitoimi Poliisitoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuvat menot (arviomääräraha) KEJO-hankkeen yhteiset toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

10 / Rajavartiolaitos Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Ilma- ja vartioalusten hankinta (siirtomääräraha 3 v) Pelastustoimi ja hätäkeskustoiminta Pelastustoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Erityismenot (arviomääräraha) Turvallisuusviranomaisten viestintäverkot (siirtomääräraha 3 v) Maahanmuutto Maahanmuuttoviraston ja valtion vastaanottokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Paluumuuttajien muuttovalmennus (arviomääräraha) Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha) Vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavat tuet (arviomääräraha) Pääluokka PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Puolustusministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Sotilaallinen maanpuolustus Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 3 v) Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen (kiinteä määräraha) Sotilaallinen kriisinhallinta Sotilaallisen kriisinhallinnan kalusto- ja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v) Kurssivaihtelut (arviomääräraha) Pääluokka VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallinto Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

11 1143/ Julkisen hallinnon yhteisten tietojärjestelmien ja -palvelujen käyttöönottojen tuki (siirtomääräraha 3 v) Valtion kiinteistöstrategian toteuttaminen ja hallinnonalan omistajaohjaus (siirtomääräraha 2 v) Valtiovarainministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Suomen Pankin eräiden sijoitustuottojen siirto Kreikan valtiolle (kiinteä määräraha) Suomen Erillisverkot Oy:n pääomittaminen (siirtomääräraha 3 v) Verotus ja tullitoimi Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tullin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Takaisin maksetut verot (arviomääräraha) Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) Autoveron vientipalautus (arviomääräraha) Palvelut valtioyhteisölle Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Keskitettyjen valuuttatilien kurssierot (arviomääräraha) Valtiovarain controller -toiminnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Sähköisen asioinnin ja hallinnon yhteiset palvelut (siirtomääräraha 2 v) Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksen kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Valtion yhteisten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalvelujen palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion yhteisten perustietotekniikka- ja tietojärjestelmäpalvelujen palvelukeskuksen investointimenot (siirtomääräraha 2 v) Senaatti-kiinteistöt Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Tilastokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Väestörekisterikeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Valtion alue- ja paikallishallinto Aluehallintoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maistraattien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Alue- ja paikallishallinnon tukitoimet (siirtomääräraha 3 v)

12 / Eläkkeet ja korvaukset Eläkkeet (arviomääräraha) Ylimääräiset eläkkeet (arviomääräraha) Muut eläkemenot (arviomääräraha) Vahingonkorvaukset (arviomääräraha) Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat eläkemenot (arviomääräraha) Muiden eläkelaitosten valtion puolesta maksamien eläkemenojen ja valtiolle maksamien ennakoiden korkomenot (arviomääräraha) Valtionhallinnon yhteiset henkilöstömenot Erikseen budjetoidut palkkamenot (arviomääräraha) Valtion henkilöstöjärjestelyistä aiheutuvat palkkamenot (arviomääräraha) Työturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Osaamisen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Siirto Koulutusrahastolle (arviomääräraha) Valtionhallinnon kehittäminen Valtion ICT:n ohjaus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Valtion talous-, henkilöstö- ja toimitilahallinnon tietojärjestelmät (siirtomääräraha 3 v) Kansallisen tietoalan ohjaus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tietojärjestelmien tietoturvallisuus ja varautuminen (siirtomääräraha 3 v) Tuottavuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Siirrot Ahvenanmaan maakunnalle Ahvenanmaan tasoitusmaksu (arviomääräraha) Verohyvitys Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) Kuntien tukeminen Valtion ja kuntien yhteiset tietojärjestelmähankkeet (siirtomääräraha 3 v) Kunta- ja palvelurakennemuutosten toteuttaminen (siirtomääräraha 3 v) Valtionosuus kunnille peruspalvelujen järjestämiseen (arviomääräraha) Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki (arviomääräraha) Paikallisten kuntakokeilujen rahoitus (siirtomääräraha 3 v) Työllisyyden ja elinkeinoelämän tukeminen Energiaverotuki (arviomääräraha)

13 1143/ EU ja kansainväliset järjestöt Euroopan unionin osallistuminen matkamenojen korvauksiin (siirtomääräraha 2 v) Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha) Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha) Suomen osuus Kansainvälisen jälleenrakennus- ja kehityspankin peruspääoman korottamisesta (arviomääräraha) Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha) Valtion takaussuoritukset (arviomääräraha) Erikseen budjetoidut valtionhallinnon menot Pankkiveron tuoton käyttö (siirtomääräraha 3 v) Satunnaiset säädösperusteiset menot (arviomääräraha) Ennakoimattomat menot (siirtomääräraha 3 v) Valtion saatavien turvaaminen (arviomääräraha) Pääluokka OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Koulutuksen ja korkeakoulujen arviointi (siirtomääräraha 2 v) Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Eräät käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 3 v) Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Eräät avustukset (kiinteä määräraha) Avustukset kirkolliseen ja uskonnolliseen toimintaan (kiinteä määräraha) Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) Yleissivistävä koulutus Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Ylioppilastutkintolautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Yleissivistävän koulutuksen ja lasten päivähoidon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

14 / Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Valtionosuus ja -avustus oppilaitosten perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) Ammatillinen koulutus Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Työpaikalla tapahtuva oppiminen (siirtomääräraha 2 v) Ammatillisen koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Aikuiskoulutus Opetustoimen henkilöstökoulutus ja eräät muut menot (siirtomääräraha 2 v) Aikuiskoulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) Valtionosuus vapaan sivistystyön oppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen lisäkoulutukseen (arviomääräraha) Valtionosuus ja -avustus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha) Nuorten aikuisten osaamisohjelma (arviomääräraha) Valtionosuus ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) Korkeakouluopetus ja tutkimus Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kotimaisten kielten keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Varastokirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v) Tutkimusinfrastruktuurihankkeiden rahoitus (siirtomääräraha 3 v) Valtionosuus ja -avustus kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Valtionrahoitus yliopistojen toimintaan (siirtomääräraha 2 v) Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (arviomääräraha) Erityinen valtionrahoitus Helsingin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston opetus- ja tutkimustoimintaan (kiinteä määräraha) Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha) Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)

15 1143/ Opintotuki Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Opintolainojen valtiontakaus (arviomääräraha) Opintoraha ja asumislisä (arviomääräraha) Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki (arviomääräraha) Avustus vuokrakustannusten korvaamiseen (siirtomääräraha 2 v) Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki (arviomääräraha) Taide ja kulttuuri Taiteen edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Museoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Näkövammaisten kirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kansallisen audiovisuaalisen instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Ylimääräiset taiteilija- ja sanomalehtimieseläkkeet (arviomääräraha) Museoviraston kulttuuri- ja nähtävyyskohteiden tilakustannukset (siirtomääräraha 2 v) Valtionavustukset yleisten kirjastojen toimintaan (kiinteä määräraha) Valtionosuus ja -avustus teattereiden ja orkestereiden käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Valtionosuudet museoille (arviomääräraha) Valtionavustukset kuntien ja alueiden kulttuuritoiminnan kehittämiseen (arviomääräraha) Valtionosuus ja -avustus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Valtionavustus Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden merkkihankkeen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) Korvaus Suomenlinnan huoltoliikenteen käyttötappioon (arviomääräraha) Eräät avustukset (siirtomääräraha 3 v) Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille (arviomääräraha) Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha) Valtionavustus tilakustannuksiin (kiinteä määräraha) Valtionavustus taide- ja kulttuurilaitosten toimitilainvestointeihin (kiinteä määräraha) Kulttuuriperinnön digitoinnin tukeminen (siirtomääräraha 3 v) Eräät avustukset Kansallisgallerialle (siirtomääräraha 2 v) Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) Kansallisgallerian kokoelman kartuttaminen (siirtomääräraha 3 v) Toimitilojen ja kiinteistövarallisuuden perusparannukset ja kunnossapito (siirtomääräraha 3 v)

16 / Kulttuuriympäristön suojelusta aiheutuvat menot (arviomääräraha) Liikuntatoimi Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha) Valtionosuus liikunnan koulutuskeskuksille ja rahoitus liikuntatieteellisten hankkeiden arviointikustannuksiin (kiinteä määräraha) Nuorisotyö Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha) Nuorten työpajatoiminta ja etsivä nuorisotyö (siirtomääräraha 2 v) Saamelaisten kulttuuri- ja kielipesätoiminta (siirtomääräraha 2 v) Pääluokka MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallinto Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maaseutuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Maaseudun kehittäminen Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (siirtomääräraha 2 v) Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) EU:n ja valtion rahoitusosuus alueelliseen ja paikalliseen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Maatalous Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v)

17 1143/ EU-tulotuki ja EU-markkinatuki (arviomääräraha) Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Maatalouden ympäristötuki, eläinten hyvinvointia edistävät tuet ja ei-tuotannolliset investoinnit (siirtomääräraha 2 v) Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) Luopumistuet ja -eläkkeet (siirtomääräraha 2 v) EU:n osarahoittama ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Kansallinen ruokaketjun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha) Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomäärä- raha 2 v) Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha) Eräät korvaukset (siirtomääräraha 2 v) Kala-, riista- ja porotalous Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 3 v) Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v) Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Riistatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) Kalastuslupamaksujen palautukset ja saimaannorpan suojeluun liittyvät sopimuspalkkiot (arviomääräraha) Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet (siirtomääräraha 3 v) Vesitalous Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 3 v) Vesihuollon ja tulvasuojelun tukeminen (siirtomääräraha 3 v) Eräät valtion maksettavaksi määrätyt korvaukset (arviomääräraha) Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) Metsätalous Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Metsäpuiden siemenhuolto (siirtomääräraha 2 v) Valtionapu Suomen metsäkeskukselle (siirtomääräraha 2 v) Eräät korvaukset (arviomääräraha)

18 / Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Pienpuun energiatuki (siirtomääräraha 2 v) Eräät metsätalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v) Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v) Metsähallitus Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) Kiinteistö- ja paikkatietoinfrastruktuuri Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) Pääluokka LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallinto ja toimialan yhteiset menot Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Eräät valtionavut (kiinteä määräraha) Liikenneverkko Liikenneviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Perusväylänpito (siirtomääräraha 2 v) Valtionavustus länsimetron rakentamiseen (siirtomääräraha 3 v) Valtionavustus eräiden lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon (siirtomääräraha 3 v) Valtionavustus yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen (siirtomääräraha 3 v) Jäänmurtajan hankinta (siirtomääräraha 3 v) Maa- ja vesialueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha) Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Eräät väylähankkeet (siirtomääräraha 3 v) Elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v)

19 1143/ Liikenteen viranomaispalvelut Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomäärä- raha 2 v) Liikenteen tukeminen ja ostopalvelut Valtionavustus koulutuksesta (siirtomääräraha 3 v) Meriliikenteessä käytettävien alusten kilpailukyvyn parantaminen (arviomääräraha) Alusinvestointien ympäristötuki (siirtomääräraha 3 v) Lästimaksuista suoritettavat avustukset (arviomääräraha) Luotsauksen hintatuki (siirtomääräraha 2 v) Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Yhteysalusliikennepalvelujen ostosopimukset (siirtomääräraha 3 v) Viestintäpalvelut ja -verkot sekä viestinnän tukeminen Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Sanomalehdistön tuki (kiinteä määräraha) Valtionavustus valtakunnallisen laajakaistahankkeen toteuttamiseen (siirtomääräraha 3 v) Siirto valtion televisio- ja radiorahastoon (siirtomääräraha 3 v) Tutkimus Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Pääluokka TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Hallinto Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Siviilipalvelus (arviomääräraha) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan tuottavuusmääräraha (siirtomääräraha 2 v) Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Siirrot hallinnonalan rahastoihin (arviomääräraha) Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (siirtomääräraha 2 v) Elinkeino- ja innovaatiopolitiikka Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

20 / Teknologian tutkimuskeskus VTT:n toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Innovaatiorahoituskeskus Tekesin toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen (arviomääräraha) Yleisavustus eräille yhteisöille ja järjestöille elinkeinopolitiikan edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v) Innovaatiokeskittymien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha) Valtionavustus yksittäisten yritysten hankevalmisteluun Venäjällä (siirtomääräraha 3 v) Yritysten tutkimus- ja kehittämishankkeiden valmistelu (siirtomääräraha 3 v) Laivanrakennuksen innovaatiotuki (siirtomääräraha 3 v) Finnvera Oyj:n korkotuet ja tappiokorvaukset (arviomääräraha) Korko- ja muu tuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha) Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen (siirtomääräraha 2 v) Lainat Suomen Vientiluotto Oy:n jälleenrahoitustoimintaan (arviomääräraha) Lainat Finnvera Oyj:n varainhankintaan (arviomääräraha) Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Pääomalaina Finnvera Oyj:lle (siirtomääräraha 3 v) Pääomasijoitus Suomen Teollisuussijoitus Oy:lle (siirtomääräraha 3 v) Pääomasijoitus alkavien yritysten pääomasijoitustoimintaan (kiinteä määräraha) Työllisyys- ja yrittäjyyspolitiikka Työ- ja elinkeinotoimistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Alueellinen kuljetustuki (siirtomääräraha 3 v) Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha) Palkkaturva (arviomääräraha) Julkiset työvoima- ja yrityspalvelut (siirtomääräraha 2 v) Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha) Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä Kilpailu- ja kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

III lisätalousarvioesitys 2012

III lisätalousarvioesitys 2012 III lisätalousarvioesitys 2012 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -660 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -220 000 000 02. Yhteisövero, vähennystä -220 000

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 Menomomentteja koskevat yleiset määräykset Menot on jaettu talousarviossa momenteiksi tehtävän tai menojen laadun mukaan. Tehtävän mukaan budjetoituja määrärahoja ovat jäljempänä käsiteltävät virastojen

Lisätiedot

3) viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot;

3) viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot; 26 1282/2014 YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT YLEISET MÄÄRÄYKSET Brutto- ja nettobudjetointi Valtion talousarviossa noudatetaan pääsääntönä bruttobudjetointia. Nettobudjetointi on talousarviosta annetussa

Lisätiedot

Vuoden 2009 lisätalousarvio

Vuoden 2009 lisätalousarvio Vuoden 2009 lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -2 620 000 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -1 620 000 000 01. Tulovero, vähennystä -1 620

Lisätiedot

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2009

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2009 Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta VALTIOKONTTORI Ulkoasu ja taitto: Anitta Railonkoski/VM-julkaisutiimi Helsinki 2010 Valtiovarainministeriölle Valtion talousarviosta

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 Valtion talousarvio vuodelle 2015 TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 39 920 910 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 12 566 000 01. Ansio- ja pääomatuloverot 9 169 000 02.

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta /2012. Vuoden 2012 lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 21 päivänä toukokuuta 2012 235/2012 Vuoden 2012 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2012 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2015

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2015 Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta VALTIOKONTTORI Taitto: Valtioneuvoston hallintoyksikkö/ Tietotuki- ja julkaisuyksikkö/anitta Türkkan Helsinki 2016 Valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2012

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2012 Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta VALTIOKONTTORI Ulkoasu ja taitto Anitta Heiskanen/VM-julkaisutiimi Valtiovarainministeriölle Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2013

Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta 2013 Valtiokonttorin ehdotus valtion tilinpäätökseksi varainhoitovuodelta VALTIOKONTTORI Ulkoasu ja taitto Anitta Heiskanen/VM-julkaisutiimi Valtiovarainministeriölle Valtion talousarviosta annetun asetuksen

Lisätiedot

Vuoden 2009 II lisätalousarvio

Vuoden 2009 II lisätalousarvio Vuoden 2009 II lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT -3 226 700 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot -2 256 000 000 01. Tulovero, vähennystä -2

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomuksen 2014 liite 2. Tilinpäätöslaskelmat

Hallituksen vuosikertomuksen 2014 liite 2. Tilinpäätöslaskelmat Hallituksen vuosikertomuksen liite 2 laskelmat Hallituksen julkaisusarja 3 /2015 Hallituksen vuosikertomuksen liite 2 laskelmat Hallituksen julkaisusarja 3/2015 ISBN PDF 978-952-287-161-9 ISBN Nid. 978-952-287-162-6

Lisätiedot

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2008

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2008 VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA VALTIOKONTTORI 2 VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Valtion talousarviosta annetun asetuksen 67 b :n mukaisesti Valtiokonttori antaa ehdotuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta /2013. Vuoden 2013 III lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta /2013. Vuoden 2013 III lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2013 709/2013 Vuoden 2013 III lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2013 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: Tilinpäätöslaskelmat

Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: Tilinpäätöslaskelmat Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: laskelmat Hallituksen julkaisusarja 3 /2014 Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: laskelmat Hallituksen julkaisusarja 3/2014 VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23 (Snellmaninkatu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015 Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 6 000 000 01. Tulon ja varallisuuden

Lisätiedot

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2007

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2007 VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA VALTIOKONTTORI 2 VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Valtion talousarviosta annetun asetuksen 67 b :n mukaisesti Valtiokonttori antaa ehdotuksen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Valtion talousarvio vuodelle 2007

Valtion talousarvio vuodelle 2007 Valtion talousarvio vuodelle 2007 TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 35 091 576 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 13 451 000 000 01. Tulovero 12 721 000

Lisätiedot

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2006

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2006 VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA VALTIOKONTTORI VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Valtion talousarviosta annetun asetuksen 67 b :n mukaisesti Valtiokonttori antaa ehdotuksen

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: Tilinpäätöslaskelmat

Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: Tilinpäätöslaskelmat Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: laskelmat Hallituksen julkaisusarja 3 / 2013 Hallituksen vuosikertomus Osa 3/4: laskelmat Hallituksen julkaisusarja 3/ 2013 VALTIONEUVOSTON KANSLIA PL 23 (Snellmaninkatu

Lisätiedot

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2004

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2004 VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA VALTIOKONTTORI VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Valtion talousarviosta annetun asetuksen 67 b :n mukaisesti Valtiokonttori antaa ehdotuksen

Lisätiedot

Valtion talousarvio vuodelle 2005

Valtion talousarvio vuodelle 2005 Valtion talousarvio vuodelle 2005 TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 31 572 708 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 12 996 800 000 01. Tulo- ja varallisuusvero

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 210 000 euroa. S e l v i t y

Lisätiedot

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2005

VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA 2005 VALTIOKONTTORIN EHDOTUS VALTION TILINPÄÄTÖKSEKSI VARAINHOITOVUODELTA VALTIOKONTTORI VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE Valtion talousarviosta annetun asetuksen 67b :n mukaisesti Valtiokonttori antaa ehdotuksen

Lisätiedot

Valtion talousarvio vuodelle 2006

Valtion talousarvio vuodelle 2006 Valtion talousarvio vuodelle 2006 TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 33 409 949 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 12 808 000 000 01. Tulo- ja varallisuusvero

Lisätiedot

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Valtiokonttori 1 (23) Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2014 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2013 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot

Verkkolaskutilastot 2016

Verkkolaskutilastot 2016 Verkkolaskutilastot 216 Kum. Q1-Q2, ostolaskut Verkkolaskun vastaanottoprosentin vertailu 216 kum. Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalan sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa on

Lisätiedot

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012

Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012 Valtiokonttori Talous ja henkilöstö Tietoja valtion maksullisesta toiminnasta 2012 Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 14, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. 0295 50 2000, Faksi 0295 50 3333, www.valtiokonttori.fi

Lisätiedot

N:o Valtion talousarvio vuodelle Eduskunta on hyväksynyt seuraavan valtion talousarvion vuodelle 2010: TULOARVIOT

N:o Valtion talousarvio vuodelle Eduskunta on hyväksynyt seuraavan valtion talousarvion vuodelle 2010: TULOARVIOT SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2009 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2009 N:o 1382 1383 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 1382 Valtion talousarvio vuodelle 2010...........................................................

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1028. Vuoden 2006 toinen lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2006 toisen lisätalousarvion: TULOARVIOT

SISÄLLYS. N:o 1028. Vuoden 2006 toinen lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2006 toisen lisätalousarvion: TULOARVIOT SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2006 N:o 1028 1030 SISÄLLYS N:o Sivu 1028 Vuoden 2006 toinen lisätalousarvio... 2813 1029 Valtioneuvoston asetus työtuomioistuimesta

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 Talousarvioesitys 2017 euroa TULOARVIOT 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 41 564 184 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 13 049 000 000 01. Ansio- ja pääomatuloverot 8 929 000

Lisätiedot

31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa

31.12.2012 26.3.2013. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa 31.12.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 Mrd 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15

Lisätiedot

Valtion talousarvio vuodelle 2009

Valtion talousarvio vuodelle 2009 Valtion talousarvio vuodelle 2009 TULOARVIOT Osasto 11 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 37 294 799 000 01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 14 297 000 000 01. Tulovero 13 332 000

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Valtiontalouden kuukausitiedote

Valtiontalouden kuukausitiedote Valtiokonttori Hallinnon ohjaus 02.04.2007 Valtiontalouden kuukausitiedote 31.12.2006 Valtion talousarvion toteutumalaskelma Verot ja veronluonteiset tulot talousarviokirjanpidosta (erittely) Valtion tuotto-

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.

Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1. Valtiovarainministeriö, henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT (27.1.2017) Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 745. Vuoden 2008 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2008 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 745. Vuoden 2008 kolmas lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2008 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä joulukuuta 2008 N:o 745 747 SISÄLLYS N:o Sivu 745 Vuoden 2008 kolmas lisätalousarvio... 2317 746 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eräiden

Lisätiedot

Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku!

Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku! Kieku-hanke päättyy kauan eläköön Kieku! Toimialajohtaja Lasse Skog, Valtiokonttori Kehitysjohtaja Helena Lappalainen, Palkeet Kommenttipuheenvuoro: johtaja, ICT, Juha Koljonen, Palkeet Kieku-hanke loppusuoralla

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Muu Mnro vvvv raha-automaattiavustuksista asia annetun lain kumoamisesta Julkaistu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2016 1314/2016 Valtion talousarvio vuodelle 2017 TULOARVIOT Osasto

Lisätiedot

EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 22/2003 vp Hallituksen esitys vuoden 2003 lisätalousarvioksi SISÄLLYS. N:o 574. Vuoden 2003 lisätalousarvio

EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 22/2003 vp Hallituksen esitys vuoden 2003 lisätalousarvioksi SISÄLLYS. N:o 574. Vuoden 2003 lisätalousarvio SUOMEN EK 22/2003 vp HE 7/2003 vp SÄÄDÖSKOKOELMA EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 22/2003 vp Hallituksen esitys vuoden 2003 lisätalousarvioksi 2003 Julkaistu Helsingissä 26 päivänä kesäkuuta 2003 N:o 574 SISÄLLYS N:o

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 549 288 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 172/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 TOISEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta

Lisätiedot

Valtion verkkolaskutilastot

Valtion verkkolaskutilastot Valtion verkkolaskutilastot Kum. Q1-Q2, myyntilaskut 3.8.216 Verkkolaskun lähetysprosentin vertailu 216 Q1-Q2 Hallinnonaloittan Hallinnonalojen sisällä kirjanpitoyksiköittäin (mukana hallinnonalat, joissa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Työ- ja elinkeinoministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 6 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

* Liikuntamäärärahat mk tp n mk tp (lapsiin ja nuoriin kohdistuu noin 50%) * Liikunnan koulutuskeskukset mk tp

* Liikuntamäärärahat mk tp n mk tp (lapsiin ja nuoriin kohdistuu noin 50%) * Liikunnan koulutuskeskukset mk tp Lapsiin ja nuoriin kohdistuvia menoja valtion talousarviossa 1998 (laatinut Kimmo Aaltonen, opetusministeriön nuorisoyksikkö) (tp = tilinpäätöstieto) (ta = talousarviotieto) (n. = arvio) OPETUSMINISTERIÖ

Lisätiedot

EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 36/2003 vp. Hallituksen esitys vuoden 2003 toisen lisätalousarvioesityksen KÄSITTELYTIEDOT

EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 36/2003 vp. Hallituksen esitys vuoden 2003 toisen lisätalousarvioesityksen KÄSITTELYTIEDOT EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 36/2003 vp Hallituksen esitys vuoden 2003 toiseksi lisätalousarvioksi Hallituksen esitys vuoden 2003 toisen lisätalousarvioesityksen (HE 89/2003 vp) täydentämisestä KÄSITTELYTIEDOT

Lisätiedot

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 106/2003 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 106/2003 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2003 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 89/2003 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Muistio MAAKUNTAUUDISTUKSESSA SIIRRETTÄVIIN TEHTÄVIIN KYTKEYTYVÄT TALOUSARVION MOMENTIT JA PERIAATTEET NIIDEN KÄSITTELEMISEKSI

Muistio MAAKUNTAUUDISTUKSESSA SIIRRETTÄVIIN TEHTÄVIIN KYTKEYTYVÄT TALOUSARVION MOMENTIT JA PERIAATTEET NIIDEN KÄSITTELEMISEKSI Muistio VM037:02/2016 1 (7) MAAKUNTAUUDISTUS 13.10.2016 Ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää valmisteleva ryhmä MAAKUNTAUUDISTUKSESSA SIIRRETTÄVIIN TEHTÄVIIN KYTKEYTYVÄT TALOUSARVION MOMENTIT JA PERIAATTEET

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta /2013 Vuoden 2013 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2013 lisätalousarvion:

Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta /2013 Vuoden 2013 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2013 lisätalousarvion: SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2013 473/2013 Vuoden 2013 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2013 lisätalousarvion: TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11.

Lisätiedot

Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi

Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi 30.6.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15 Talousarviotalouden

Lisätiedot

Toimintotilikartasta poistettavat toimintoseurantakohteet

Toimintotilikartasta poistettavat toimintoseurantakohteet Valtiokonttori Tiedote 1 (6) 23.10.2012 Toimintotilikartasta 1.1.2013 poistettavat toimintoseurantakohteet Sörnäisten rantatie 13, Helsinki PL 18, 00054 VALTIOKONTTORI Puh. (09) 77251, Faksi (09) 7725

Lisätiedot

Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa

Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. 12 kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa 30.11.2012 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 55 50 Mrd 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0 45-5 40-10 35-15

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot Momentille myönnetään lisäystä 413 000

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 535 888 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Valtion talousarvio vuodelle Eduskunta on hyväksynyt seuraavan valtion talousarvion vuodelle 2008: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o Valtion talousarvio vuodelle Eduskunta on hyväksynyt seuraavan valtion talousarvion vuodelle 2008: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1432 SISÄLLYS N:o Sivu 1432 Valtion talousarvio vuodelle 2008..... 5395 N:o 1432 Valtion talousarvio vuodelle 2008 Eduskunta

Lisätiedot

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 112/2011 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 112/2011 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2011 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 38/2011 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten

Lisätiedot

Hack the Budget. Nuorisotakuu

Hack the Budget. Nuorisotakuu Hack the Budget Nuorisotakuu Elina Palola (STM), Markku Rimpelä (Hämeenlinna), Hanna Sauli (Allianssi), Anna-Maria Tenojoki (Nuora), Georg Henrik Wrede (OKM) Haaste Idea Mitä - Miten Haaste: Mihin rahat

Lisätiedot

EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 31/2007 vp. Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle

EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 31/2007 vp. Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 31/2007 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2008 Hallituksen esitys vuoden 2008 talousarvioesityksen (HE 62/2007 vp) täydentämisestä KÄSITTELYTIEDOT Hallitus on antanut

Lisätiedot

Valtion talousarvion tilijaottelu 2013. Tammikuu - Lokakuu

Valtion talousarvion tilijaottelu 2013. Tammikuu - Lokakuu Valtion talousarvion tilijaottelu 2013 Tammikuu - Lokakuu 1 VALTION TALOUSARVIO VUODELLE 2013 TULOARVIOT Osasto Euroa Osasto 11 Verot ja veronluonteiset tulot 38 774 702 000 Osasto 12 Sekalaiset tulot

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta...1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...1 Aikataulu, Vastuuvalmistelijan

Lisätiedot

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. 90. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Kioton joustomekanismit Tavoitteena on vahvistaa Suomen toimintaa kansainvälisessä ympäristöpolitiikassa, mihin pyritään mm. toteuttamalla Kioton pöytäkirjan

Lisätiedot

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget

Valtion budjetti. Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi. Budjettiosasto Ennakkobriiffi, Hack the Budget Valtion budjetti Avoin valtion budjettidata Tutkibudjettia.fi 14.10.2016 Ennakkobriiffi, Hack the Budget Budjettiosasto Sisältö Valtion budjetti Mikä on valtion budjetti? Avoin data ja budjettikirja Budjetin

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 577. Vuoden 2004 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2004 lisätalousarvion: TULOARVIOT.

SISÄLLYS. N:o 577. Vuoden 2004 lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2004 lisätalousarvion: TULOARVIOT. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2004 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2004 N:o 577 SISÄLLYS N:o Sivu 577 Vuoden 2004 lisätalousarvio... 1589 N:o 577 Vuoden 2004 lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 000 000 euroa.

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Yleissivistävä koulutus 01. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 56 000 euroa. Valtuudet

Lisätiedot

Valtion talousarvion tilijaottelu 2013. Tammikuu

Valtion talousarvion tilijaottelu 2013. Tammikuu Valtion talousarvion tilijaottelu 2013 Tammikuu 1 OSASTO 11 11. Verot ja veronluonteiset tulot 39 922 702 000 11.01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 12 610 000 000 11.01.01. Ansio-

Lisätiedot

kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi.

kuukauden liukuva summa. Mrd 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi. Mrd Kuukausisaldo ja lineaarinen trendi. 31.12.2013 Talousarviotalouden tulot ja menot Talousarviotalouden yli-/alijäämä 60 55 50 45 12 kuukauden liukuva summa Tulot Menot 12 kuukauden liukuva summa ja lineaarinen trendi 5 0-5 -10 35-15 Talousarviotalouden

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja tutkimus 21. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 1 600 000 euroa. Momentin perusteluja

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Vuoden 2007 neljäs lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2007 neljännen lisätalousarvion: TULOARVIOT

SISÄLLYS. N:o Vuoden 2007 neljäs lisätalousarvio. Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2007 neljännen lisätalousarvion: TULOARVIOT SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1121 SISÄLLYS N:o Sivu 1121 Vuoden 2007 neljäs lisätalousarvio... 4463 N:o 1121 Vuoden 2007 neljäs lisätalousarvio Eduskunta

Lisätiedot

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 01. EU:n maataloustukirahastosta saatavat tulot Momentille arvioidaan kertyvän 534 003 000 euroa. Tulojen kohdentamisperusteena ovat EU:n toimielimen varainhoitovuonna

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot Momentilta vähennetään 963 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Määrärahan muutoksessa

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta /2011 Vuoden 2011 kolmas lisätalousarvio

Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta /2011 Vuoden 2011 kolmas lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 30 päivänä marraskuuta 2011 1183/2011 Vuoden 2011 kolmas lisätalousarvio Eduskunta on hyväksynyt seuraavan vuoden 2011 kolmannen lisätalousarvion: TULOARVIOT

Lisätiedot

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta

Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Valtiokonttori Tiedote 1 (6) Hallinnon ohjaus 4.10.2012 Ministeriöt Vuoden 2013 talousarvion tilijaottelun laadinta Tilijaottelun laadintaprosessi Talousarvion tilijaottelun tuottamisprosessia ja rakennetta

Lisätiedot

715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio N:o 715. Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio

715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio N:o 715. Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä kesäkuuta 2007 S I S Ä L L Y S N:o Sivu 715 Vuoden 2007 toinen lisätalousarvio.......................................................... 3427

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI HE 278/2006 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2007 LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että Eduskunta päättäisi

Lisätiedot

Valtion talousarvion tilijaottelu 2015

Valtion talousarvion tilijaottelu 2015 Valtion talousarvion tilijaottelu 2015 1 VALTION TALOUSARVIO VUODELLE 2015 TULOARVIOT Osasto Euroa Osasto 11 Verot ja veronluonteiset tulot 39 911 310 000 Osasto 12 Sekalaiset tulot 6 049 829 000 Osasto

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 10. Maaseudun kehittäminen 61. EU:n osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 7 000 000 euroa. S e

Lisätiedot

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017

1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017 VALTIOKONTTORI 3.1.2017 Talous ja henkilöstö 1A: VIRASTO- JA LAITOSKOODISTO 2017 1B: YRITYSTUNNUSKOODISTO 2017 Koodistossa 1A on lueteltu ne virastotunnukset (työnantajatunnukset), joita käytetään vuoden

Lisätiedot

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI

HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI HE 206/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 KOLMANNEKSI LISÄTALOUSARVIOKSI Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin ehdotetaan, että

Lisätiedot

JULKISTEN MENOJEN HINTAINDEKSI 2005=100, KUNTATALOUS, VALTIONTALOUS SEKÄ KUN- TIEN PERUSPALVELUJEN HINTAINDEKSI (KUPHI)

JULKISTEN MENOJEN HINTAINDEKSI 2005=100, KUNTATALOUS, VALTIONTALOUS SEKÄ KUN- TIEN PERUSPALVELUJEN HINTAINDEKSI (KUPHI) JULKISTEN MENOJEN HINTAINDEKSI 2005=100, KUNTATALOUS, VALTIONTALOUS SEKÄ KUN- TIEN PERUSPALVELUJEN HINTAINDEKSI (KUPHI) MENETELMÄSELOSTE LOKAKUU 2010 2 SISÄLLYSLUETTELO: JULKISTEN MENOJEN HINTAINDEKSI

Lisätiedot

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia

Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Valtiokonttori Ohje 1 (8) 8.6.2015 Tilitiedoille tehtäviä tarkistuksia Tähän ohjeeseen on koottu tarkistuksia, joilla voidaan varmistaa tilitietojen oikeellisuutta sekä tilikauden aikana että tilinpäätöksessä.

Lisätiedot

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi

Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Laatija: Valtiontalouden tarkastusvirasto Vastauksen määräpäivä: 30.11.2015 Nuorisolain uudistaminen työryhmän esitys uudeksi nuorisolaiksi Sisältö Johdanto, Tausta... 1 Jakelu, Vastausohjeet vastaanottajille...

Lisätiedot

Tule töihin valtiolle

Tule töihin valtiolle Tule töihin valtiolle Valtion rekrytointiväylä Valtiolle.fi Löydät Valtiolle.fi -sivustolta lähes kaikki valtiolla parhaillaan avoimena olevat työpaikat. Voit tutustua valtion eri työnantajiin ja kiinnostaviin

Lisätiedot

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset

Talousarvioesitys Metsähallitus. 1. Peruspääoman muutokset 1. Peruspääoman muutokset 63. Metsähallitus Metsähallituksen peruspääomaa voidaan korottaa 9,7 milj. eurolla, johon sisältyy liikelaitoksen sisäisinä siirtoina 15,1 milj. euron arvoisen omaisuuden siirto

Lisätiedot

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS

Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS Järjestöjen rahoituslähteitä Yleiskatsaus Tiina Sivonen, Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry PÄHKINÖITÄ PUSSIIN KOULUTUS 13.2.2014 Rahoituslähteitä kehittämishankkeisiin ja toiminnan toteuttamiseen Kansalliset

Lisätiedot

Osasto 12 SEKALAISET TULOT

Osasto 12 SEKALAISET TULOT Osasto 12 SEKALAISET TULOT S e l v i t y s o s a : Osaston tuloarviot vuosina 2010 2012 v. 2010 tilinpäätös 1000 v. 2011 varsinainen talousarvio 1000 v. 2012 esitys 1000 Muutos 2011 2012 1000 % 24. Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007

40. Eläkkeet. Vuosina 2005 2007 maksetut eläkkeet (milj. euroa) 2005 2006 2007 40. Eläkkeet S e l v i t y s o s a : Luvun menot aiheutuvat valtion osuuksista eläkejärjestelmien sekä osuudesta maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen rahoittamiseen sekä maahanmuuttajan erityistuesta.

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista

POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA. Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista. valtion liikelaitoksista POSTI- JA TELEHALLITUKSEN KIERTOKIRJEKOKOELMA 1987 Nro 52 Nro 52 Kiertokirje valtion liikelaitoksista Säädöskokoelmassa on julkaistu seuraava laki (627/87): A Laki valtion liikelaitoksista Annettu Naantalissa

Lisätiedot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 90. (24.90 ja 24.10, osa) Kriisinhallinta ja ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot Siviilikriisinhallinta Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan ulko- ja turvallisuuspoliittisin perustein

Lisätiedot