Kokonaisenergiankulutus Suomessa vuonna 2011

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kokonaisenergiankulutus Suomessa vuonna 2011"

Transkriptio

1 Kokonaisenergiankulutus Suomessa vuonna 2011 Energian kokonaiskulutus oli Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 386 TWh vuonna 2011, mikä oli 5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2010 (402 TWh).

2 Uusiutuva energia vuonna 2011 Puubiomassan osuus 79,7 % uusiutuvista Uusiutuvan energian osuus oli energian kokonaiskulutuksesta (386 TWh) vajaa 28 prosenttia eli 108 TWh vuonna EU:n tavoitteet uusiutuvalle energialle määritellään suhteessa energian loppukulutukseen. Tällä tavoin laskettuna osuus Suomessa on ollut noin 4 5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin energian kokonaiskulutuksesta laskettu osuus, vuonna 2011 siis noin 33 %

3 UUSIUTUVAT ENERGIALÄHTEET, osuus (%) loppukulutuksesta Skenaariolaskenta RES-direktiivin mukainen tavoite Eurostat

4 Maailman primäärienergian kulutus energialähteittäin vuosina

5 Liikevaihdon kehitys uusiutuvan energian alalla vuosina ja lähiajan ennuste Lähde: Tilastokeskus

6 Liikevaihdon kehitys uusiutuvan energian eri yritysryhmissä vuosina ja lähiajan ennuste Lähde: Tilastokeskus

7 Energian kulutus Suomessa energialähteittäin 2011 Energian kokonaiskulutus Suomessa vuonna 2011 oli 386 TWh (ennakkotieto 2012). Lähteet: SVT Tilastokeskus; SVT: Metsäntutkimuslaitos

8 Metsähakkeen käyttö vuosina Muutos % Käyttö m³ 2011/2010 kohteita Kokonaiskäyttö Lämpö- ja sähkövoimalat Sähkön ja lämmön yhteistuotanto Lämmöntutanto Pientalot Lähde: Metla

9 Metsähakkeen kokonaiskäyttö vuosina , 1000 m³ Lähde: Metla

10 Lähde: Suomen ympäristökeskus. Kuva: Kirsi Merilehto

11 Lämpöyrittäjälaitosten lukumäärä ja laitosten kiinteän polttoaineen kattilateho yhtiömuodoittain vuoden 2011 lopussa Lähde: Työtehoseura.

12 Lähde: Työtehoseura

13 Lämpöyrittäjien hoitamien lämpölaitosten alueellinen jakautuminen vuoden 2011 lopulla Lähde: Työtehoseura

14 Etanoli * Suomen viljataseen mukaan 2-3 etanolitehtaan raakaaineen tarve pystyttäisiin vuosittain täyttämään Suomessa syntyvällä ylijäämäviljalla * Suomen viljan ylituotanto ja vientitarve on vuosittain milj. kg, josta suurin osa tuotetaan Lounais- Suomessa * Suomessa on selkeästi viljan ylituotantoa ja viljamarkkinat toimivat huonosti. * Etanolitehtaiden avulla voitaisiin vähentää merkittävästi valkuaisrehun tuontitarvetta. (Vehnä/Ohra) Maatalouden kannattavuusedellytyksiin tästä ei ratkaisua, kohoava viljan hinta tekee etanolin tuotannon kannattamattomaksi Viljaraaka-aineen hinnan suojaus mahdollista vain vehnällä Viimeinen tuotettu yksikkö markkinoilla määrittää hinnan Kestävyyskriteerit ja Komission uudet linjaukset!!!

15 Maailman etanolin tuotanto vuonna 2011, miljoonaa litraa Lähde: RFA, International Trade Commission.

16 EU:n etanolin tuotanto vuosina Lähde: Eur observer.

17 Suomen Tuulivoimalaitokset Joulukuu 2012 (2011): 288 MW (199 MW) 163 tuulivoimalaa (131 voimalaa) Vuonna 2012 rakennettu Simo (6 kpl, 18 MW, Tuuliwatti, Vestas) Vaasa (1 kpl, 3,6 MW, Mervento) Huittinen (2 kpl, 3,6 MW, Lännen Lintu) Hamina (4 kpl, 8 MW, Suomen Voima, Hyundai) Kemi (1 kpl, 2 MW, Sumituuli, Hyundai) Ii Olhava: 8 kpl, 24 MW, Tuuliwatti (Vestas) Tervola: 10 kpl, 30 MW, Tuuliwatti (Vestas)

18 Rakenteilla 2013 Hamina: 2 kpl, 6 MW, Haminan Energia (WinWinD?) Honkajoki: 9 kpl, 22 MW, Taaleritehdas (Nordex) Kemi, 3 kpl, 9 MW, Innopower Kristiinankaupunki, 6 kpl, 18 MW, Innopower Lappeenranta: 7 kpl, 21 MW, Tuulisaimaa (Alstom) Merijärvi: 6 kpl, 14 MW, Herrfors (Siemens?) Raahe 7 kpl, 14 MW, Puhuri (Siemens) Raahe: 2 kpl, 6 MW, Raahen energia, (Nordex) Pori: 12 kpl, 54 MW, Tuuliwatti Oy, (Gamesa)

19 Tuulivoiman kehittämisen tavoitteet ja haasteet lyhyesti Tavoite: 2500 MW:n nimellisteho vuonna TWh:n sähköntuotanto vuonna 2020 Haasteet: Lentoesteluvat (Trafi ja Finavia) Puolustusvoimien tutkat ja valvontasensorit Ääniongelmat (45 35 db) Kaavoitus ja maankäyttö (Tuulivoima-alueet ohjautuvat nyt neitseellisimpään luontoon) Sektorisuharit

20 Roottorikoon vaikutus tuulivoimatuotantoon Halkaisija (m) Napakorkeus (m) Investointikustannus* % + 23 % Tuotto* % + 48 % Tuotantokustannus* - - 7% - 20% *verrattuna vuoteen 2009 Parempi tuotto mahdollistaa rakentamisen sisämaahan Km rantaviivasta

21 Tuuliatlas Tuulivoimahankkeet Suomessa Onshore-hankkeet 5921 MW Offshore-hankkeet 2980 MW Yhteensä 8911 MW

22 Kokonaiskapasiteetti, MW Asennettu 2011, MW Tuotanto TWh Saksa Espanja Italia Ranska Iso-Britannia Portugal Tanska Ruotsi Hollanti Irlanti Kreikka Puola Itävalta Belgia Romania Bulgaria Unkari Tsekki Suomi Viro Liettua Kypros Luxemburg Latvia Slovakia Slovenia Malta Yhteensä ,6 45,5 42,06 9,56 12,2 14,1 9,264 9,752 6,1 4,82 3,67 2,58 2,58 2,3 2,09 0,006 Maa 0,365 0,35 0,216 0,058 0,062 1,444 0,968 0,64 0,397 0, Tuulivoima Euroopassa vuonna 2011

23 Näkymät vuosille * Markkinoilla ylikapasiteettia noin 50% - Tuotantokapasiteetti MW vuonna Kapasiteetin arvioidaan laskevan MW vuonna 2015 * Kysyntä MW vuonna Merkittäviä muutoksia kysynnässä ei tapahdu lähivuosina, vaihtelu arviolta MW

24 Viime vuoden uutisia: * Vestas (Tanska) irtisanoo 3000 työntekijää aiemmin elokuussa ilmoitetun 2700 lisäksi. * Työntekijöitä vuoden alussa tavoite vuoden 2013 lopussa - * Gamesa (Espanja) ilmoitti työntekijän vähennyksistä vuoden 2013 loppuun - mennessä * työntekijämäärä 8800 ennen vähennyksiä - Winwind peruu lomautuksiaan ja aloittaa tuotannon 2013??? Kymen Sanomat 3.11.

25 Uusiutuvan energian tavoitteet energialähteittäin ja loppukulutus tavoiteurassa, TWh Lähde: TEM; Pitkän aikavälin kansallinen ilmasto- ja energiastrategia Perusura Tavoiteura Teollisuuden tuotannosta riippuvat polttoaineet Jäteliemet 36,7 43, Teollisuuden tähdepuu 23,1 26, Yhteensä 59,8 70, Politiikkatoimien kohteena olevat A. Ei tukitarvetta Vesivoima 13,6 11, Kierrätyspolttoaineet ja halvimmat 1,7 1,9 2 3 biokaasut B. Pieni tukitarve Metsähake (1 5,8 7, Puun pienkäyttö 13,4 13, Puupelletit ja peltobiomassat 0,1 0,1 0,7 3 Lämpöpumput 1,8 2,4 3 5 C. Korkea tukitarve Muu biokaasu 0 0 0,1 0,5 Nestemäiset biopolttoaineet (2 0,0 0,0 6 6 Tuulivoima ja aurinkoenergia 0,2 0,1 1 6 Yhteensä 94,9 102, josta puupolttoaineet yhteensä (3 19,4 19, Uusiutuvan energian loppukulutus

26 Tulevaisuus on täynnä uusiutuvaa! Pitkän ajan ilmasto- ja energiastrategian toimenpidevalikko ja julkiset kannustimet luovat merkittäviä mahdollisuuksia uusiutuvan energian toimialan yrityksille pienistä puroista muodostuvat edelleen suuret virrat (kulutus<- >säästö) Uusiutuvan osuutta laskettaessa on matemaattisesti yhdentekevää mistä raaka-aineet ovat peräisin Työllisyyden ja kansantalouden kannalta kotimainen poltto- ja raaka-aine on ainoa kestävä ratkaisu

27 EU:n uusiutuvan energian käyttövelvoitteet Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä -20 % vähennys vuoden 1990 tasosta Energiatehokkuustavoite: 20 % vuonna 2020 Uusiutuvien tavoite: uusiutuvan energian osuus EU:ssa keskimäärin 20 % loppukulutuksesta vuonna 2020 Suomen osuus taakanjaosta 38 % Liikenteen biopolttoaineet: 10 % vuonna 2020, kaikille sama, Suomi 20 %

Uusiutuva energia 29.11.2013. Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuva energia 29.11.2013. Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuva energia 29.11.2013 Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuvan energian toimialaraportti Uusiutuvan energian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2008 toimialaluokituksessa

Lisätiedot

Uusiutuva energia 14.11.2012. Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuva energia 14.11.2012. Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuva energia 14.11.2012 Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuvan energian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2008 toimialaluokituksessa Tähän toimialaraporttiin koottu uusiutuvan

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tulevaisuuden näkymät Tampere 05.09.2012. Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuvan energian tulevaisuuden näkymät Tampere 05.09.2012. Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuvan energian tulevaisuuden näkymät Tampere 05.09.2012 Toimialapäällikkö Markku Alm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa vuonna 2011, % (suluissa prosenttiosuuden muutos vuodesta

Lisätiedot

Lähienergiaa Varsinais-Suomesta LIETO 26.11.2013. Toimialapäällikkö Markku Alm

Lähienergiaa Varsinais-Suomesta LIETO 26.11.2013. Toimialapäällikkö Markku Alm Lähienergiaa Varsinais-Suomesta LIETO 26.11.2013 Toimialapäällikkö Markku Alm Toimialan rakenne Yritykset ja toimipaikat 879 uusiutuvan energian toimialan yritystä vuonna 2012. laskua edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 25.9.2013 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 25.9.213 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitys 26.6.2009 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitys 26.6.29 Uusiutuvien osuus energian loppukulutuksesta (EU-27) 25 ja tavoite 22 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Viro Romania Tanska Slovenia Liettua EU

Lisätiedot

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009

Energiaosaston näkökulmia. Jatta Jussila 24.03.2009 Energiaosaston näkökulmia Jatta Jussila 24.03.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle Eurooppa-neuvoston päätös Kasvihuonekaasupäästötavoitteet: vuoteen 2020 mennessä 20 % yksipuolinen

Lisätiedot

Energiapoliittisia linjauksia

Energiapoliittisia linjauksia Energiapoliittisia linjauksia Metsäenergian kehitysnäkymät Suomessa -kutsuseminaari Arto Lepistö Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto 25.3.2010 Sisältö 1. Tavoitteet/velvoitteet 2. Ilmasto- ja energiastrategia

Lisätiedot

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013

Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Energia ja kasvihuonekaasupäästöt Suomessa Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 24.9.2013 Agenda 1. Johdanto 2. Energian kokonaiskulutus ja hankinta 3. Sähkön kulutus ja hankinta 4. Kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Energiaa ja ilmastostrategiaa

Energiaa ja ilmastostrategiaa Säteilevät naiset seminaari 17.3.2009 Energiaa ja ilmastostrategiaa Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Kasvihuonekaasupäästöt, EU-15 ja EU-25, 1990 2005, EU:n päästövähennystavoitteet

Lisätiedot

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Helsinki 16.9.2009 1 Miksi päästötön energiajärjestelmä? 2 Päästöttömän energiajärjestelmän rakennuspuita Mitä jos tulevaisuus näyttääkin hyvin erilaiselta? 3

Lisätiedot

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen

Turpeen energiakäytön näkymiä. Jyväskylä 14.11.2007 Satu Helynen Turpeen energiakäytön näkymiä Jyväskylä 14.11.27 Satu Helynen Sisältö Turpeen kilpailukykyyn vaikuttavia tekijöitä Turveteollisuusliitolle Energia- ja ympäristöturpeen kysyntä ja tarjonta vuoteen 22 mennessä

Lisätiedot

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net

EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? http://www.eubionet.net EUBIONET III -selvitys biopolttoainevaroista, käytöstä ja markkinoista Euroopassa? Eija Alakangas, VTT EUBIONET III, koordinaattori http://www.eubionet.net Esityksen sisältö Bioenergian tavoitteet vuonna

Lisätiedot

Uusiutuva energia Varsinais-Suomi Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuva energia Varsinais-Suomi Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuva energia Varsinais-Suomi 7.3.2014 Toimialapäällikkö Markku Alm Lähde: BP, Energy outlook 2030 Kokonaisenergiankulutus maailmassa vuonna 2012 Kokonaisenergiankulutus Suomessa vuonna 2012 Energian

Lisätiedot

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm

Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007. Stefan Storholm Vart är Finlands energipolitik på väg? Mihin on Suomen energiapolitiikka menossa? 11.10.2007 Stefan Storholm Energian kokonaiskulutus energialähteittäin Suomessa 2006, yhteensä 35,3 Mtoe Biopolttoaineet

Lisätiedot

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1

Energiavuosi 2009. Energiateollisuus ry 28.1.2010. Merja Tanner-Faarinen päivitetty: 28.1.2010 1 Energiavuosi 29 Energiateollisuus ry 28.1.21 1 Sähkön kokonaiskulutus, v. 29 8,8 TWh TWh 11 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 197 1975 198 1985 199 1995 2 25 21 2 Sähkön kulutuksen muutokset (muutos 28/29-6,5 TWh) TWh

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kansallinen toimintasuunnitelma (NREAP)

Uusiutuvan energian kansallinen toimintasuunnitelma (NREAP) Uusiutuvan energian kansallinen toimintasuunnitelma (NREAP) EUBIONET 3 Biopolttoainemarkkinat ja standardit -seminaari 23.3.2010 Jukka Saarinen TEM/Energiaosasto EU:n asettamat raamit ilmasto- ja energiastrategialle

Lisätiedot

"Uusiutuvan energian mahdollisuudet Lieto, 27.1.2016. Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuvan energian mahdollisuudet Lieto, 27.1.2016. Toimialapäällikkö Markku Alm "Uusiutuvan energian mahdollisuudet Lieto, 27.1.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuvan energian yritykset ja toimipaikat 777 uusiutuvan energian toimialan yritystä vuonna 2014. laskua edelliseen

Lisätiedot

Uusiutuva energia Astrum-keskus 2.12.2014. Toimialapäällikkö Markku Alm

Uusiutuva energia Astrum-keskus 2.12.2014. Toimialapäällikkö Markku Alm Uusiutuva energia Astrum-keskus 2.12.2014 Toimialapäällikkö Markku Alm Yritykset ja toimipaikat 871 uusiutuvan energian toimialan yritystä vuonna 2013. laskua edelliseen vuoteen verrattuna 3 prosenttia

Lisätiedot

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki

Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen. Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Pk -bioenergian toimialaraportin julkistaminen Toimialapäällikkö Markku Alm Bioenergiapäivät 23.11.2010 Helsinki Bioenergian toimialaa ei ole virallisesti luokiteltu tilastokeskuksen TOL 2002 tai TOL 2008

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian vaikutukset uusiutuvan energian. Believing the Future 2009 Kilpailukykyä ennakoinnista

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian vaikutukset uusiutuvan energian. Believing the Future 2009 Kilpailukykyä ennakoinnista Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian vaikutukset uusiutuvan energian investointeihin Suomessa Believing the Future 2009 Kilpailukykyä ennakoinnista Petteri Kuuva 24.3.2009 EU:n asettamat raamit ilmasto-

Lisätiedot

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto

Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan ajankohtaisasiat TEM Energiaosasto Bioenergia-alan toimialapäivät Noormarkku 31.3.2011 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat. Jyväskylä

Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat. Jyväskylä Ilmasto- ja energiapolitiikka ja maakunnat Jyväskylä 28.1.2010 1. Suomen ilmasto- ja energiapolitiikka vuoteen 2020 2. Tulevaisuusselonteko: kohti vähäpäästöistä Suomea 3. Esimerkkejä maakuntien ilmastopolitiikasta

Lisätiedot

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik

Johdatus työpajaan. Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik Johdatus työpajaan Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Päättäjien 41. metsäakatemia, Majvik 14.9.2016 Bioenergian osuus Suomen energiantuotannosta 2015 Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta

Lisätiedot

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne

Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Tuotantotukisäädösten valmistelutilanne Energiamarkkinaviraston infotilaisuus tuotantotuesta 9.11.2010 Hallitusneuvos Anja Liukko Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY)

Lisätiedot

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011

TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA. Urpo Hassinen 25.2.2011 TUULIVOIMA JA KANSALLINEN TUKIPOLITIIKKA Urpo Hassinen 25.2.2011 www.biomas.fi UUSIUTUVAN ENERGIAN KÄYTTÖ KOKO ENERGIANTUOTANNOSTA 2005 JA TAVOITTEET 2020 % 70 60 50 40 30 20 10 0 Eurooppa Suomi Pohjois-

Lisätiedot

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta

Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta Sähkön ja lämmön yhteistuotanto biomassasta VTT Seminaari: Puuhakkeesta sähköä ja lämpöä pienen kokoluokan kaasutustekniikan kehitys ja tulevaisuus 13.06.2013 Itämerenkatu 11-13, Auditorio Leonardo Da

Lisätiedot

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry

Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj. Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja, Suomen Tuulivoimayhdistys ry Ohjelma klo 12.30 Ilmoittautuminen ja kahvi klo 13.00 Asiakkaat ja Fingrid Jukka Ruusunen, toimitusjohtaja, Fingrid Oyj klo 13.30 klo 14.00 Saavuttaako Suomi tuulivoimatavoitteensa Jari Suominen, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia hiiltä) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia hiiltä) 1 8 6 4 2 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011

TUULIVOIMATUET. Urpo Hassinen 10.6.2011 TUULIVOIMATUET Urpo Hassinen 10.6.2011 UUSIUTUVAN ENERGIAN VELVOITEPAKETTI EU edellyttää Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden energian loppukäytöstä 38 %:iin vuoteen 2020 mennessä Energian loppukulutus

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100)

Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (1950=100) Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä EU-15 Uudet EU-maat 195 196 197 198 199 2 21 22 23 24 25 Eräiden maiden ympäristön kestävyysindeksi

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia)

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 1900 1998 ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista 19 1998 ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Lisätiedot

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä

TerveTalo energiapaja 25.11.2010. Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä TerveTalo energiapaja 25.11.2010 Energiatehokkuus ja energian säästäminen Harri Metsälä Miksi energiamääräyksiä muutetaan jatkuvasti? Ilmastonmuutos Kansainväliset ilmastosopimukset EU:n ilmasto ja päästöpolitiikka

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto

Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali Raimo Lovio Aalto-yliopisto Suomen uusiutuvan energian kasvupotentiaali 2020-2030 14.3.2019 Raimo Lovio Aalto-yliopisto Potentiaalista toteutukseen Potentiaalia on paljon ja pakko ottaa käyttöön, koska fossiilisesta energiasta luovuttava

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia

Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia Suomen energiapoliittiset sitoumukset: vaatimuksia ja mahdollisuuksia Enterprise Forum, 5.11.2009 Maria Kopsakangas-Savolainen 1 Euroopan unionin energiapolitiikka Euroopan yhteisöjen komission (2007)

Lisätiedot

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050

STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 STY:n tuulivoimavisio 2030 ja 2050 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Peter Lund 2011 Maatuulivoima kannattaa Euroopassa vuonna 2020 Valtiot maksoivat tukea uusiutuvalle energialle v. 2010 66 miljardia dollaria

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

Tuulivoima Suomessa. Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys. 27.11.2013 Tuulikiertue 2013 1

Tuulivoima Suomessa. Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys. 27.11.2013 Tuulikiertue 2013 1 Tuulivoima Suomessa Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys 27.11.2013 Tuulikiertue 2013 1 Tuulivoiman osuus EU:ssa ja sen jäsenmaissa 2012 Lähde: EWEA, 2013 Tanska 27% Saksa 11% Ruotsi 5% Suo mi 1%

Lisätiedot

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin?

Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013. Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Mauri Pekkarinen Energiateollisuuden kevätseminaari Oulu 23.5.2013 Energiahaasteet eivät pääty vuoteen 2020 miten siitä eteenpäin? Vanhasen hallituksen strategiassa vuonna 2020 Vuonna 2020: Kokonaiskulutus

Lisätiedot

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke

TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke TuuliWatti Oy Pohjois-Suomen tuulivoimahanke Oulu 7.6.2011 Tilaisuuden ohjelma 10.00 Esitykset ja haastattelut/paneeli 11.00 Lounas Jari Suominen Antti Heikkinen Antti Kettunen Veli-Matti Puutio Esko Tavia

Lisätiedot

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet

Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet Puuhiilen tuotanto Suomessa mahdollisuudet ja haasteet BalBic, Bioenergian ja teollisen puuhiilen tuotannon kehittäminen aloitusseminaari 9.2.2012 Malmitalo Matti Virkkunen, Martti Flyktman ja Jyrki Raitila,

Lisätiedot

Tuulivoima Suomessa. Heidi Paalatie Suomen Tuulivoimayhdistys ry. 20.8.2014 Helsinki - Lappeenranta

Tuulivoima Suomessa. Heidi Paalatie Suomen Tuulivoimayhdistys ry. 20.8.2014 Helsinki - Lappeenranta Tuulivoima Suomessa Heidi Paalatie Suomen Tuulivoimayhdistys ry 20.8.2014 Helsinki - Lappeenranta Suomen Tuulivoimayhdistys ry Tuulivoima-alan edunvalvontajärjestö Perustettu 1988 170 yritysjäsentä, 220

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, Toimialapäällikkö Markku Alm

Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, Toimialapäällikkö Markku Alm Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Säätytalo, 12.5.2016 Toimialapäällikkö Markku Alm Missä olemme? Minne menemme? Millä menemme? Uusiutuva energia Uusiutuvilla energialähteillä tarkoitetaan aurinko-, tuuli-,

Lisätiedot

Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström

Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström Uusiutuva energia teollisuudessa Asiantuntija Mikael Ohlström TEM:n asiantuntijaseminaari uusiutuvasta energiasta Diana-auditorio, Helsinki, 1.2.2008 Uusiutuva energia eri teollisuuden aloilla Metsäteollisuus

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

Tuulivoima Suomessa. Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys Tuulikiertue

Tuulivoima Suomessa. Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys Tuulikiertue Tuulivoima Suomessa Heidi Paalatie, Suomen Tuulivoimayhdistys 11.11.2013 Tuulikiertue 2013 1 Tuulivoiman osuus EU:ssa ja sen jäsenmaissa 2012 Lähde: EWEA, 2013 Tanska 27% Saksa 11% Ruotsi 5% Suo mi 1%

Lisätiedot

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut

Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 2020 (miljardia tonnia) Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut Maailman hiilidioksidipäästöt fossiilisista polttoaineista ja ennuste vuoteen 22 (miljardia tonnia) 4 3 2 1 19 191 192 193 194 195 196 197 198 199 2 21 22 Yhteensä Teollisuusmaat Kehitysmaat Muut 22.9.2

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Onko Suomi tuulivoiman kehitysmaa?

Onko Suomi tuulivoiman kehitysmaa? Click to edit Master title style Click to edit Master text styles Onko Suomi tuulivoiman kehitysmaa? Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Erkki Kunnari Tuulivoimapäällikkö 1 Taaleritehdas lyhyesti Taaleritehdas

Lisätiedot

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa

Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian käyttö ja tuet Suomessa Uusiutuvan energian ajankohtaispäivät Pekka Ripatti 3.12.2013 Energiamarkkinavirasto uusiutuvan energian edistäjänä Tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja metsähakevoimaloiden

Lisätiedot

Primäärienergian kulutus 2010

Primäärienergian kulutus 2010 Primäärienergian kulutus 2010 Valtakunnallinen kulutus yhteensä 405 TWh Uusiutuvilla tuotetaan 27 prosenttia Omavaraisuusaste 32 prosenttia Itä-Suomen* kulutus yhteensä 69,5 TWh Uusiutuvilla tuotetaan

Lisätiedot

Suomen uusiutuvan energian edistämistoimet ja Keski-Suomi. Kansanedustaja Anne Kalmari

Suomen uusiutuvan energian edistämistoimet ja Keski-Suomi. Kansanedustaja Anne Kalmari Suomen uusiutuvan energian edistämistoimet ja Keski-Suomi Kansanedustaja Anne Kalmari Energiapaketin tausta Tukee hallituksen 6.11.2008 hyväksymän kansallisen pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategian

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä

Metsäenergian uudet tuet. Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Metsäenergian uudet tuet Keski-Suomen Energiapäivä 2011 2.2.2011 Laajavuori, Jyväskylä Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan energian osuuden

Lisätiedot

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa

Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Click to edit Master title style Click to edit Master text styles Taaleritehtaan tuulivoimainvestoinnit Pohjois-Suomessa Taaleritehtaan Pääomarahastot Oy Erkki Kunnari Tuulivoimapäällikkö 1 Taaleritehdas

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

Tilastoliite OTA TALTEEN!

Tilastoliite OTA TALTEEN! Tilastoliite OTA TALTEEN! S u o m e n K a a s u y h d i s t y s Jyrki Pohjolainen Erityisasiantuntija Kaasuvuosi 211 Sähkön tuonti, lämmin sää ja korkea kaasun hinta leikkasivat kysyntää Kansantalous kasvoi

Lisätiedot

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori

Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Miten Suomen maatalous pärjää kilpailussa? VYR Viljelijäseminaari 2018 Kyösti Arovuori Tausta Integroituneet markkinat Markkinasignaalit maailmalta kansainvälisten markkinoiden tarjonta ja kysyntä tuonti

Lisätiedot

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008

ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO Infrastruktuuri 1 (6) Mikael Ohlström/Helena Vänskä 4.2.2008 1 (6) KOMISSION ILMASTO- JA ENERGIAPAKETTI MERKITTÄVIMMÄT PÄÄKOHDAT Ehdotus päästökaupan muutosdirektiiviksi vuosille 2013 2020 Päästöoikeuksien maakohtaisesta taakanjaosta ja kansallisista päästöoikeuksien

Lisätiedot

Bioenergia - yksi Itä-Suomen mahdollisuuksista

Bioenergia - yksi Itä-Suomen mahdollisuuksista Bioenergia - yksi Itä-Suomen mahdollisuuksista pe 30.10.2009 Technopolis Kuopio Euroopan unionin energiapoliittiset tavoitteet bioenergian tuotannolle Apulaispäällikkö Paavo Mäkinen, Euroopan komission

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

Hajautetun energiatuotannon taloudellinen ja sosio-ekonominen toteutettavuus

Hajautetun energiatuotannon taloudellinen ja sosio-ekonominen toteutettavuus Hajautetun energiatuotannon taloudellinen ja sosio-ekonominen toteutettavuus Lounais-Hämeen agronomien Miniseminaari Sarka-maatalousmuseossa 12.6.2014 Juha Pirkkamaa Toimialapäällikkö: ympäristö ja energia

Lisätiedot

Biokaasun käytön kannustimet ja lainsäädäntö

Biokaasun käytön kannustimet ja lainsäädäntö Biokaasun käytön kannustimet ja lainsäädäntö Biokaasusta liiketoimintaa mahdollisuudet ja reunaehdot Seminaari ja keskustelutilaisuus 3.12.2008, Helsinki Erkki Eskola Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto

Lisätiedot

Tuulivoiman nykytilanne Suomessa, vaikutus elinkeinoelämään

Tuulivoiman nykytilanne Suomessa, vaikutus elinkeinoelämään Tuulivoiman nykytilanne Suomessa, vaikutus elinkeinoelämään Photo: Tuuliwatti Photo: Tuuliwatti Anni Mikkonen, 5.10.2012 Suomen Tuulivoimayhdistys ry Perustettu 1988 Jäsenistö: Lähes 140 yritystä yli 200

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin

Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Energia- ja ilmastostrategia ja sen vaikutukset metsäsektoriin Elinkeinoministeri Olli Rehn Päättäjien 40. Metsäakatemia Majvikin Kongressikeskus 26.4.2016 Pariisin ilmastokokous oli menestys Pariisin

Lisätiedot

PVO-INNOPOWER OY. Tuulivoima Suomessa ja maailmalla 15.6.2011 Tuulta Jokaiselle, Lapua Suunnitteluinsinööri Ari Soininen

PVO-INNOPOWER OY. Tuulivoima Suomessa ja maailmalla 15.6.2011 Tuulta Jokaiselle, Lapua Suunnitteluinsinööri Ari Soininen PVO-INNOPOWER OY Tuulivoima Suomessa ja maailmalla 15.6.2011 Tuulta Jokaiselle, Lapua Suunnitteluinsinööri Ari Soininen Pohjolan Voima Laaja-alainen sähköntuottaja Tuotantokapasiteetti n. 3600 MW n. 25

Lisätiedot

Uusiutuvan energian vuosi 2015

Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian vuosi 2015 Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 26.1.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Pekka Ripatti Sisältö ja esityksen rakenne 1. Millainen on uusiutuvan energian toimiala? 2. Millaisia

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK

Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -

Lisätiedot

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo

Vapo tänään. Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo 15.6.2009 3.6.2009 Vapo tänään Vapo p on Itämeren alueen johtava bioenergiaosaaja. Toimintamaat: Suomi, Ruotsi, Tanska, Viro, Latvia, Liettua, Puola Suomen valtio omistaa emoyhtiö Vapo Oy:n osakkeista

Lisätiedot

Suomen Keskusta Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry

Suomen Keskusta Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry Suomen Keskusta 08.03.2017 Sahojen sivutuotteiden tasavertainen kohtelu Kai Merivuori, Sahateollisuus ry 9.3.2017 2 Uusiutuvan energian tukipolitiikka syrjii kuorta ja purua Valtioneuvoston selonteko kansallisesta

Lisätiedot

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008

RUOAN HINTA JA INFLAATIO. Ilkka Lehtinen 4.12.2008 RUOAN HINTA JA INFLAATIO Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen 4.12.2008 ESITYKSEN SISÄLTÖ! HINTOJEN KEHITYS PÄÄRYHMITTÄIN! INFLAATION SYYT PÄÄRYHMITTÄIN! RUAN PAINO KULUTTAJAHINTA- INDEKSISSÄ 1914-2005!

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011

TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 TuuliWatti rakentaa puhdasta tuulivoimaa 19.10.2011 Päivän ohjelma 19.10.2011 Jari Suominen,Toimitusjohtaja, TuuliWatti Oy Antti Heikkinen, Toimitusjohtaja, S-Voima Oy Antti Kettunen, Tuulivoimapäällikkö,

Lisätiedot

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta

Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta Talouden näkymät kiinteistö- ja rakentamisalan kannalta 29.1.2014 Leena Mörttinen/EK Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomella edessä oma rankka rakennemuutos samalla,

Lisätiedot

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat

Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Tulevaisuuden puupolttoainemarkkinat Martti Flyktman, VTT martti.flyktman@vtt.fi Puh. 040 546 0937 10.10.2013 Martti Flyktman 1 Sisältö Suomen energian kokonaiskulutus Suomen puupolttoaineiden käyttö ja

Lisätiedot

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Tekes Polttokennot vuosiseminaari 2011 13.9.2011 Hanasaari Petteri Kuuva Agenda Suomen ilmasto- ja energiastrategiat

Lisätiedot

17.2.2015 Matti Paavonen 1

17.2.2015 Matti Paavonen 1 1 Uusi vuosi vanhat kujeet 17.2.2015, Palvelujen suhdannekatsaus Matti Paavonen, ekonomisti 2 Pohjalla voi liikkua myös horisontaalisesti BKT:n volyymin kausitasoitettu kuukausi-indeksi 116 2005 = 100

Lisätiedot

Metsäbioenergia energiantuotannossa

Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsäbioenergia energiantuotannossa Metsätieteen päivä 17.11.2 Pekka Ripatti & Olli Mäki Sisältö Biomassa EU:n ja Suomen energiantuotannossa Metsähakkeen käytön edistäminen CHP-laitoksen polttoaineiden

Lisätiedot

ENERGIAKOLMIO OY. Tuulivoiman rooli Suomen energiatuotannossa. Jyväskylän Rotary klubi 13.1.2014. Energiakolmio Oy / 13.1.2014 / Marko Lirkki

ENERGIAKOLMIO OY. Tuulivoiman rooli Suomen energiatuotannossa. Jyväskylän Rotary klubi 13.1.2014. Energiakolmio Oy / 13.1.2014 / Marko Lirkki ENERGIAKOLMIO OY Tuulivoiman rooli Suomen energiatuotannossa Jyväskylän Rotary klubi 13.1.2014 Energiakolmio Oy / 13.1.2014 / Marko Lirkki ENERGIAKOLMIO OY Energiakolmio on Suomen johtava riippumaton energiamarkkinoiden

Lisätiedot

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014

Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla. Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Talouden kehitysnäkymiä meillä ja muualla Leena Mörttinen/EK 6.5.2014 Suomen rakennemuutoksessa kasvun eväät luotava yhdessä uudestaan 1. Suomen tehtävä oma rankka rakennemuutoksensa samalla kun globalisoitunutta

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoitepaketti ja metsäenergiatuet

Uusiutuvan energian velvoitepaketti ja metsäenergiatuet Uusiutuvan energian velvoitepaketti ja metsäenergiatuet Metsäneuvosto 8.12.2010 Ylitarkastaja Aimo Aalto Uusiutuvan energian velvoitepaketti EU edellyttää (direktiivi 2009/28/EY) Suomen nostavan uusiutuvan

Lisätiedot

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014

Suhdannekatsaus. Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Suhdannekatsaus Johtava ekonomisti Penna Urrila 8.8.2014 Maailmantalouden iso kuva ? 160 140 120 100 80 USA:n talouden kehitystä ennakoivia indikaattoreita Vasen ast. indeksi 1985=100 Kuluttajien luottamusindeksi,

Lisätiedot