KUNINGASKUNTA HARTOLASTA

Transkriptio

1 NURMISEN SUKU KUNINGASKUNTA HARTOLASTA 1

2 Lukijalle Tämä Nurmisen sukua kuvaava sukukirja on omistettu kirjoittajan tyttären pojalle Oulalle, joka kirjaa julkaistaessa v keväällä oli n. 1 ½ v. ikäinen. Tässä sukukirjassa esitetään kirjoittajan äidin vanhempien, Hartolan Pohjolan kylän Niittylän tilaa viljelleiden Anna ja Vilho Nurmisen tunnetut sukujuuret. Kirja kuvaa siis pienen Oula pojan äidin isän äidin vanhempien, eli Oulan isoisän isovanhempien sukujuuria. Tämä kirja on samalla kunnianosoitus Anna ja Vilho Nurmiselle, jotka kasvattivat vaikeissa oloissa, 1930-luvun laman ja sota-ajan läpi 10-henkisen lapsikatraan maailmalle. Sukukirjalla halutaan osoittaa kiitollisuutta myös kaikille muille aiemmin eläneille esivanhemmille, heidän tekemästään työstä. Tähän sukukirjaan ei kerätty suvun vanhempien jäsenten muisteloita omista vanhemmistaan eikä omasta elämästään. Allekirjoittanut on tutkinut ja selvitellyt tätä äitinsä Nurmisen sukua n. v alkaen, siis n. 12 v. ajan vaihtelevalla menestyksellä, sillä esim. kirjoittajan äidin äidin äiti-sukulinja ja sen esipolvet Hartolan Vastamäessä olivat pitkään vajavaisesti selvitettynä, mikä umpisolmu aukeni ikään kuin vahingossa, kun kirjoittaja selvitti toista sukujuurihaaraa, joka liittyi kirjoittajan äidin isän äidin sukulinjan samassa Vastamäen kylässä vaikuttaneeseen sukuhaaraan. Tämä sukututkimus paljasti sen, että Vilho ja Anna tulevat keskenään kaukaisiksi sukulaisiksi Hartolan Sauvuorelta ja sen Vastamäen sukuhaarassa. Vilhon äiti Freedrika (tai Eerika) ja ilmeinen isä Aukusti tulevat myös keskenään sukulaisiksi Pertunmaan Vedenpään sekä Joutsan Pärnämäen Ruhasen tiloilta. Samoin tämä sukututkimus paljasti myös sen, että kirjoittajan vanhemmat näyttäisivät olevan keskenään kaukaisia sukulaisia. Ensiksikin Joutsan Mieskonmäestä, jossa yhteinen esi-isä löytyy 1600-luvulta ja toisaalta Joutsan Pärnämäestä, jossa yhteinen esi-isä löytyy 1500-luvulta. Näin siis kirjoittajan isä Pauli tulee kaukaiseksi sukulaiseksi niin Vilholle kuin myös Annalle. Suvun kaukaisimpia sukujuuria löytyy 1500-luvulta, useitakin sukuhaaroja. Kaikkein kaukaisimmat tunnetut esi-isät ovat syntyneet 1400/1500-lukujen vaihteen tienoilla. Enimmillään sukujuuripolku ulottuu 15 sukupolven päähän. Tosin kaikkein vanhimpiin tietoihin täytyy suhtautua kriittisesti ja varauksellisesti, sillä monet sukujuurihaarat on päätelty varsin vajavaisten tietojen pohjalta. Ylipäätään, mitä kaukaisempia tietoja ja esivanhempia etsitään, niin sitä epävarmemmalla pohjalla ollaan. Sukututkimuksessa voi paljastua suvun historiasta sellaisiakin asioita, jotka eivät ole välttämättä kaikki niin mukavia asioita, mutta nämä kannattaa ehdottomasti ottaa huumorilla, sillä emmehän me ole vastuussa niistä asioista, mitä esivanhempamme ovat tehneet ja kokeneet vaikkapa v sitten. Hämeenlinna , eli äitini isän äidin isän Pekka Pekanpojan syntymän 198 v. päivänä, mikä on myös tyttäreni Jaanan 36 v. syntymäpäivä. Tämä kirjan e-versio on riisuttu versio painetusta kirjasta, josta on poistettu kaikki kaaviot, valokuvat ja jälkipolvitaulut sekä liitteet. Vilho Nurmisen puolison Anna Vesasen esipolvet on esitetty kirjan II osassa VESANEN-POHJOLA sukuhaara. Näihin kahteen versioon on tehty täydennyksiä ja korjauksia lähinnä sukututkija Petri Kallion kommenttien pohjalta. 2

3 SISÄLLYSLUETTELO I Johdanto 4 I.1 Sukututkimuksen lähteet 4 I.2 Yleistä, käsitteitä ja terminologiaa 6 I.3 Paikallishistoriaa 10 II Esipolvitaulut 17 II.1 Vilho Nurmisen äidin esipolvet 17 Taulu 1 Pertunmaan Joutsjärven Puhari-Lemetti sukuhaara 17 Taulu 2 Pertunmaan Joutsjärven Koljosen sukuhaara 29 Taulu 2A Lasse Lassenpoika Koljosen sukuhaara 29 Taulu 2B Inkeri Laurintyttären sukuhaara 32 Taulu 3 Pertunmaan Ruorasmäen sukuhaara 33 Taulu 4 Pertunmaan Hintikkalan sukuhaara 35 Taulu 5 Pertunmaan Vedenpään sukuhaara 40 Taulu 6 Hartolan Sauvuori sukuhaara 46 Taulu 6A Sauvuori A-sukuhaara 47 Taulu 6B Vastamäen Niilo Niilonpojan sukuhaara 52 Taulu 6C Sauvuoren Hietajärven Hollo sukuhaara 56 Taulu 6D Riihiniemen Salomon Olavinpojan sukuhaara 56 Taulu 6E Riihiniemen Markus Juhonpojan sukuhaara 60 Taulu 7 Ulmalan Tahvo Tahvonpojan sukuhaara 60 Taulu 8 Koskipään Willman sukuhaara 61 Taulu 9 Kalhon Laattala-Junkkari sukuhaara 63 Taulu 10 Sysmän Nuoramoisten Hirvikumun sukuhaara 67 II.2 Vilho Nurmisen ilmeisen isän esipolvitaulut 68 Taulu 11 Kalhon Hirvi & Peltola sukuhaara 68 Taulu 12 Pohjolan Pörilän sukuhaara 73 Taulu 13 Joutsan Hankaan Tunberg sukuhaara 78 Taulu 14 Pertunmaan Fuurtin & Knaappilan sukuhaara 80 Taulu 15 A Pertunmaan Kuortin Vähäkuortin sukuhaara 85 Taulu 15 B Mäntyharjun Kärpälän sukuhaara 90 Taulu 15 C Pertunmaan Tapiola/Översti sukuhaara 92 Taulu 16 Pertunmaan Vedenpään B sukuhaara 94 Taulu 17 Hartolan Kuivajärven Multamäen sukuhaara 96 Taulu 18 Hartolan Koskipään käsityöläis sukuhaarat 97 Taulu 18.A Hartolan kylän säämiskäntekijän sukuhaara 97 Taulu 18.B Hartolan kylän satulasepän sukuhaara 99 Taulu 19 Joutsan Ruhasen sukuhaara 99 Taulu 20 Ruokojärven Kustaa Samuelinpojan sukuhaara 107 Taulu 21 Hartolan Vehkasalon torpparisukuhaara 108 3

4 NURMISEN SUKU HARTOLASTA I JOHDANTO Tässä suppeassa sukuselvityksessä esitetään hartolalaisen Nurmisen suvun kantavanhempien Vilho Nurmisen (s , k ) ja vaimonsa Annan, os. Vesanen (s , k ) tunnetut sukujuuret. Suvun sukujuuret ovat varsin syvällä Hartolan pitäjässä ja varhaisimmat tunnetut juuret (1500- luvun alusta alkaen) löytyvät ennen kaikkea Hartolan itäosista sekä nykyisen Pertunmaan alueelta, kuin myös Sysmästä, Joutsasta ja Mäntyharjulta. Tiettävästi myös Heinolasta ja Laukaalta. Suvun kantakylinä ja taloina voitaneen perustellusti pitää ensiksikin Hartolan Sauvuorea (Nokan ja Riihiniemi/ Koitti kylien välissä) ja Vastamäki/ Riihiniemi kylien seutua sekä nykyisen Pertunmaan Joutsjärveä/Kolilaa ja sen taloja Puhari ja Koljonen, kuin myös Vedenpään kylää ja sen samannimistä kantatilaa. I.1 SUKUTUTKIMUKSEN LÄHTEET Tärkeimmät lähteet Nurmisen suvun sukujuurien selvityksessä olivat kirkonkirjat, joita tässä selvityksessä tutkittiin Helsingin Kansallisarkistossa, Hämeenlinnan ja Mikkelin maakuntaarkistoissa, Lahden maakuntakirjastossa sekä Hartolan seurakunnassa, samoin myös Internetin kautta. Netin kautta Suomen Sukututkimusseuran (SSS:n) HISKI tietokannasta ( löytyy Hartolan seurakuntaa koskevia tietoja (tilanne v keväällä): - Syntyneet ja kastetut v ja Kuulutetut ja vihityt v Kuolleet ja haudatut v Suomen Sukuhistoriallisen yhdistyksen, eli SSHY:n sivuilta ( löytyy digitoituna seuraavat Hartolan srk:n kirkonkirjat (tilanne v keväällä): - Rippikirjat v ja (osin vajavaisina) - Lastenkirjat v Kuulutetut ja vihityt v Muuttaneet v Syntyneet ja kastetut v Kuolleet ja haudatut v E.m. tuoreempia v Hartolaa koskevia rippikirjoja tutkittiin Hämeenlinnan maakuntaarkistossa sekä Lahden maakuntakirjastossa. Vuoden 1900 jälkeen laadittuja kirkonkirjoja tutkittiin Hartolan srk:n mikrofilmeiltä Hartolassa. Ajalta ennen rippikirjoja, siis aikaa ennen v. 1727, tutkittiin maa-, henki- ja verokirjoista, joista maakirjoja on käytettävissä Hämeessä v alkaen sekä henkikirjoja v alkaen, lähinnä SAY:a, eli Suomen Asutuksen Yleisluetteloa hyödyntäen ( Hartolaa koskevat maakirjat (jordebok) ja henkikirjat löytyvät Uudenmaan ja Hämeen läänin Ylisen Hollolan kihlakunnan Sysmän voudin- ja läänintileistä, joista SAY:ssa löytyy yhteenveto, Hartolan (ja Pertunmaan) osalta Sysmän (Suur-Sysmän) luettelosta. Osa näistä voudin- ja läänintileistä (maa- ja henkikirjoista) sekä sotilasasiakirjoja löytyy digitoituna/ skannattuna SSHY:n jäsentietokannasta. Näissä vanhemmissa asiakirjoissa henkilöiltä ei löydy syntymä- ja kuolinaikatietoja, vaan esim. maakirjoissa on luetteloitu vain ne henkilöt jotka tilalta maksoivat verot, eli tilan omistajat, ei muuta. Henkikirjoissa mainittiin yleisesti vain henkirahaa maksaneet, eli n. 16 v. iästä n. 60 v. ikään asti (tai n v.) olevat henkilöt maatiloittain. Talon väkeen kuuluvat mainittiin miespuolisten osalta yleisesti etunimi + patronyyminimi, vaimot ilmoitettiin varhaisemmin vain pelkkä hu, eli vaimo, ilman nimeä, sitten myöhemmin lähinnä vain etunimellään, kuten myös lapset n. 16 v. ikäisestä alkaen. Siten esim. tilojen palkollisista löytyy hyvin vähän tietoja ennen Pohjan sodan & Isonvihan aikaa v Tilalla saatettiin mainita joku renki (drg) ja piika (p tai pig) etunimeltä, mutta ei muuta. 4

5 Sukututkimuksellisesti on haastavinta selvittää 1690-luvun loppupuolen tietoja suurten kato-nälkäja kulkutautivuosien ajalta, sekä 1700-luvun alkupuolen jaksoa, etenkin Isonvihan aikaa, josta v henkikirjat puuttuvat kokonaan. Vuosien jaksolla henkikirjoja laadittiin Sysmässä vain v ja v Samoin kirkonkirjat puuttuvat täysin k.o. jaksolta, koska valtaosa kirjanpitäjistä, virkamiehet ja papisto poistuivat pitäjistä evakkoon lähinnä Ruotsiin. Toisaalta kirkonkirjoja tuhoutui runsaasti Isonvihan aikaan (v ), näin myös Hartolassa, jossa kaikkein vanhimmat Hartolan kirkonkirjat tuhoutuivat tulipalossa. Henkilöiden nimet olivat vielä 1880-luvulle asti ruotsinkieliset, mutta tässä sukuselvityksessä nimet on suomennettu, eli on käytetty suomenkielistä vastinetta, päättelyn tai arvauksen avulla. Suluissa on esitetty alkuperäinen, asiakirjoissa yleisimmin esiintynyt ruotsinkielinen nimi. Nimissä saattoi monesti olla hyvinkin kirjavaa käytäntöä; kukin kirjaaja kirjoitti nimet kirkonkirjoissa ja muissa asiakirjoissa (mm. vero- ja henkikirjoissa) oman mieltymyksensä mukaan. Toisaalta eri aikakausina oli hyvinkin suuria eroja nimissä ja niiden kirjoitusmuodoissa. Sukunimien käyttö Suomessa vakiintui vasta v kun sukunimilaki astui voimaan. Toki jo keskiajalla mm. aatelisilla esiintyi sukunimet. Myös käsityöläisillä sekä sotilailla oli lisänimet ja sotilasnimet sukunimien tapaisesti. Karjalassa sekä myös Savossa sukunimet esiintyivät talollisväestöllä jo varhain, mikä eroaa käytännöstä mikä vallitsi mm. Hämeessä, jossa noudatettiin yleistä ruotsinvallan ajan menettelyä; eli käytettiin lähinnä matro- ja patronyyminimiä, esim. Johan Mattsson, eli Juho Matinpoika. Huomioitava on myös seikka, että Savossa naisella avioiduttuaan yleisesti ottaen säilyi oma sukunimensä, jopa 1800-luvun loppupuolella asti. Hartola ja Pertunmaa olivat pitkään Hämeen ja Savon raja-aluetta ja siten Hartolan kirkonkirjoissa nimien kirjoitus oli osin varsin villiä, osin esiintyi korkonimet/ sukunimet ja osin vain patronyyminimet. Sukuselvityksessä on viitattu joihinkin lähteinä käytettyihin, lähinnä paikallishistoria -kirjoihin: - AH = Asikkalan historia (Yrjö Blomstedt) - HK = Hartolan kirja (Erkki Markkanen) - HePH-I = Heinolan pitäjän historia I-osa - HoPH I-II = Hollolan pitäjän historia (Sakari Kuusi) - JK = Joutsan kirja (Matti Musikka) - KaoTse = Kartanoarkkitehtuuri osana Tandefelt suvun elämäntapaa (Birgitta Stjernvall- Järvi) - KeI-H = Kartanoelämää Itä-Hämeessä (Birgitta Stjernvall-Järvi) - MH-I = Mäntyharjun historia I-osa (Martti Favorin) - NN = Nuijamiehestä Nuijasotaan (Toivo Jalli) - SPH I-II = Sysmän pitäjän historia I-II osa (Einar W. Juvelius) - SV = Sauvuori (Tauno Lehtonen) - U-L-V = Uimaniemi-Laitjärvi-Vehmaa, joutsalaista kylähistoriaa (Mervi Ruokola-Parkkonen) Lähteinä käytettiin myös muiden sukututkijoiden sukututkimustuloksia, joista jäljempänä löytyy viittaukset k.o. kohdissa. Muita asiakirjoja sekä lähteitä: Sukututkimuksellisesti perunkirjat ovat hyvin tärkeitä lähteitä nimenomaan ajalta, jolloin kirkonkirjoja ei vielä laadittu. Valitettavasti Talvisodan aikana Heinolan pommituksissa tuhoutui Hartolaa ja laajemminkin Itä-Hämettä koskevia asiakirjoja, mm. käräjäoikeuksien pöytäkirjoja sekä perunkirjoja. Perunkirjat ovat kirkonkirjoihin verrattavissa olevia asiakirjoja, selvitettäessä perhe- ja sukulaisuussuhteita. Tässä mielessä mm. henkikirjat eivät ole niin luotettavia lähteitä. Toki on ymmärrettävä myös se, että kirkonkirjoistakaan ei täysin luotettavasti löydy sukuketjuja, koska vain dna tutkimuksella voidaan varmuudella määrittää kuka oli lapsen isä. On esitetty arvioita, että kirkonkirjoissa saattaa olla valtakunnallisesti katsoen lähes 10 % verran väärää tietoa, eli kirkonkirjat eivät siten aina paljasta lapsen todellista isää! Tuskin näin v on mahdollista enää tutkia jonkun 1700-luvulla eläneen esivanhemman dna-ketjua, ellei löydy varhain eläneen esivanhemman hattua, t.m.s. josta esim. hiusnäytteen avulla tutkittaisiin dna. Sinänsä dna/geenitutkimuksen avulla on mahdollista selvittää kunkin taustoja ja dna ketju saattaa paljastaa yllättäviäkin asioita henkilöiden sukujuurista. Tulevaisuudessa dna tutkimuksen hinnan pudotessa siitä tullaan saamaan oiva apuväline sukututkimukseen. 5

6 Tätä sukututkimusta Nurmisen suvusta tehtäessä on lähtökohtana ollut se, että pyritään löytämään parhaan mahdollisen tiedon pohjalta sukujuuripolut. Mitä kauemmas menneisyyteen mennään, niin sitä suppeamman tiedon pohjalta joudutaan tekemään päätelmiä. Jos löydetään varmempaa ja validimpaa tietoa, niin sitten korjataan ja toimitettaan uusi versio. Kovin yksityiskohtaisia tietoja esi-isistämme ja -äideistämme ei löydy, siis henkilöiden luonteista ja tekemisistä, sillä rahvaasta, maaseudun väestöstä; maanviljelijöistä ja torppareista sekä palvelusväestä dokumentoitua tietoa on harvoin löydettävissä. Mahdollisesti käräjäoikeuspöytäkirjoista voi maariita-asioiden, väkivaltatapausten tai noituusasioiden kautta joitain tiedonmurusia löytyä. Sen sijaan säätyläisistä ja aatelisista tietoja on helpoimmin löydettävissä, mutta näitä ei tämän sukuselvityksen perusteella Nurmisen suvun sukujuurista ja esipolvista löydy. Esipolvitaulujen (kohta II) merkinnät: Esipolvitauluissa (kohdassa II) henkilöiden nimien edessä oleva roomalainen numero sulkeissa, esim.: (VIII) tarkoittaa kahdeksatta sukupolvea Nurmisen suvun sukujuurissa, jossa suvun kantavanhemmat Anna ja Vilho Nurminen edustavat ensimmäistä sukupolvea (I). I.2 YLEISTÄ, KÄSITTEITÄ & TERMINOLOGIAA I.2.1 Suomen asutus & keskiaika ja uusi aika Uudemman historiatutkimuksen pohjalta on Suomessa päädytty käsitykseen että suomalaiset, tai suomalaisheimon esivanhemmat ovat asuttaneet Suomea jo viimeisestä jääkaudesta lähtien, eli n v. ajan, eli suomalaiset ovat Suomesta!!. Tämä esihistoriallinen aika jääkaudesta alkaen on jaettu karkeasti kolmeen osaan; kivi-, pronssi- ja rautakauteen. Suomessa kivikausi käsittää ajanjakson n. v ekr asti, pronssikausi n ekr, sekä rautakausi n. 500 ekr jkr. Tästä eteenpäin puhutaan keskiajasta, jolla Suomessa ymmärretään aikaa n. v , joka jaetaan karkeasti kolmeen jaksoon: varhaisempi keskiaika v , keskiaika v , sekä myöhäisempi keskiaika v Tämän jälkeistä aikaa kutsutaan sitten uudeksi ajaksi. Noin v vaiheilla Suomen koko väestön määräksi oli arvioitu n asukasta, mikä määrä nousi 1500-luvun alkuun mennessä n asukkaaseen. Sitten 1500/ 1600-vaihteen tienoilla asukasmäärä nousi lähelle ½ miljoonaa, mutta väestömäärä romahti 1600-luvulla monien sotien ja nälkäkatastrofi- ja kuolonvuosien myötä luvun tasolle. Vasta Pohjan sodan ja Isonvihan (v ) jälkeen väestömäärässä tapahtui voimakasta kasvua, etenkin luvusta lähtien. Kirjallista tietoa keskiajalta on varsin vähän käytettävissä. Jonkun verran on säilynyt tuomiokirjoja, mm. käräjäoikeuksien pöytäkirjoja sekä yksittäisiä, lähinnä kirkollisia dokumentteja luvuilta. Eli varhaisempia tietoja ihmisistä löytyy lähinnä vanhoista e.m. tuomiokirjoista. Tätä edeltävää aikaa keskiajalta, siis ajalta, jolta on säilynyt hyvin vähän dokumentoitua tietoa, sanotaan joskus myös pimeäksi keskiajaksi, vaikkakin pimeällä keskiajalla tarkoitetaan lähinnä tiettyä kulttuurista rappeutumista ja yhteiskunnallista hiipumista, sekä mm. noitavainojen aikaa, jolla ymmärretään Euroopassa aikaa n jkr. I.2.2 Väestökirjanpito & verotus Varhaisimmat tiedot esivanhemmistamme löytyvät ensimmäisistä verokirjoista; koukku- ja manttaaliluetteloista/maakirjoista, joita on ylläpidetty Hämeessä v alkaen ja muualla muutama vuosi myöhemmin. Mahdollisesti ensimmäiset maakirjat laadittiin n. v mutta näitä ei ole säilynyt. Maakirjoissa esiintyy muutama käsite ja termi, joista oheisena yksinkertaistettu selitys. Maakirjoihin merkittiin kultakin kylältä ja tilalta lähinnä vain tilan omistajan nimi, siis tilasta kruunulle veron maksavan talollisen ja isännän nimi. Tämä talollisen nimi saattoi esiintyä senkin jälkeen kun tilan pito oli jo siirtynyt perillisille, mm. v merkitty isännän nimi oli tilan nimenä pitkälle 1700-luvulle asti. Asiakirjoissa ilmenevä savu, rök, tarkoitti yksittäistä taloa ja savuluku kylässä olevien talojen määrää. 6

7 Maakirjoihin merkittiin talon veroluku, joka Hämeessä alkuaikoina ilmeni muodossa koukku ja jousi. Vanha maanomistusyksikkö koukku tarkoitti alun perin alkeellista kaskivainion muokkauksen työvälinettä, koukkumaista kyntöauraa ja antoi siten nimen muokatulle maalle, jota alettiin pitämään maayksikkönä. Koukku vastasi siten ilmeisesti alun perin täyttä maatilaa, eli kukin asuttu tila, siis alkutila oli 1 koukun suuruinen. Kunkin tilan verotusperusteeksi tuli siis koukkuluku, joka kantatilalla oli 1. Kun tilaa jaettiin, niin koukkuluku oli sitten murtolukuina ½, 1/3, ¼, 1/6 osa, j.n.e. Tosin koukun merkitys ajan mittaan muuttui ja kylvömäärien vertailu koukkulukujen perusteella eri kylien välillä ei antanut oikeata kuvaa viljelysaloista. Jossain lähteissä on arvioitu että Hämeessä 1 koukku tarkoitti karkeasti 12 tynnyrinalaa (viljaa), eli karkeasti 6 ha viljelysalaa. Toinen maakirjoista ilmenevä asia ja verotusperuste 1500-luvulla oli jousiluku, joka taas merkitsi lähinnä tilalla olevien aseikäisten miesten määrää, siis miehiä, jotka kykenivät kantamaan ja käyttämään jousta, ja tarkoitettiin yleisimmin n v. ikäistä miestä. Näiden koukku- ja jousilukujen perusteella tiloja sitten verotettiin. Hankala koukkuluku korvattiin 1500/ 1600-vaihteen tienoilla uudella verotusyksiköllä; manttaalilla. Kun kaikki talot eivät olleet samansuuruisia, niin yhdistettiin useampia taloja kokonaiseksi manttaaliksi, jolloin kukin talo sai suuruutensa ja veronmaksukykynsä perusteella määrätyn manttaaliosan. Manttaaliluku oli koukkuluvun tavoin murtoluku, kuten esim. ½, 1/3, 1/4, 1/8 ja 1/12, j.n.e. Varhaisemmassa vaiheessa kaikkia tiloja ei suinkaan kirjattu maakirjoihin, nimittäin ne tilat, jotka eivät maksaneet kruunulle veroa, kuten aatelisten verotuksesta vapautetut tilat, puuttuivat kokonaan veroluetteloista. Veroja oli sitten aikojen saatossa hyvinkin moninaisia ja talonpoikia ylipäätään verotettiin todella raskaasti. Yhtenä merkittävänä verona oli kirkon perimät kymmenykset, sillä kirkko vaati niitä Jumalalle kuuluvana uhrina. Vero kannettiin aluksi turkiksina, myöhemmin rahana. Kymmenysverosta piispa sai 1/3 ja pitäjän kirkkoherra 1/3 sekä pitäjän kirkko viimeisen 1/3. Aikojen kuluessa oli käytössä erilaisia rahayksikköjä; verokirjoissa ilmeni alkuaikoina (v ) rahayksikköinä taalari, joka oli 4 hopeamarkkaa, ja 1 hopeamarkka 8 äyriä sekä 1 äyri 24 penninkiä. Käytössä oli hopea- ja kuparitaalarit, joiden suhde hieman vaihteli, v hopeataalari vastasi 3 kuparitaalaria. Vuodesta 1777 oli käytössä riikintaalari, joka oli 48 killinkiä, ja 1 killinki taas 12 rynstykkiä (käytännössä rynstykin asemasta puhuttiin ½ tai ¼ killingistä). Venäjän vallan aikana v jälkeen oli taas käytössä rupla, joka oli 100 kopeekkaa ja 1 rupla oli 4 markkaa, sekä 1 markka 100 penniä (v. 1860). Vuonna 1571 kannettiin erityistä hopeaveroa, jolla verolla lunastettiin, siis Ruotsi lunasti takaisin Tanskalta tämän valtaaman, Ruotsille hyvin tärkeän Älvsborgin linnan (nyk. Göteborg). Tämä hopeavero kannettiin toistamiseen v ja vieläpä saman syyn vuoksi. Tämä kahteen kertaan kerätty hopeavero oli historiamme kaikkein raskaimpia veroja. Verokirjoissa ilmenee hyvin kirjavasti eri aikakausina erilaisia pinta-ala-, pituus- ja painomittoja, ennen v. 1887, jolloin Suomessa otettiin käyttöön metrijärjestelmä ja nykyinen kymmenjärjestelmä. Näiden selvitys vaatisi aivan oman lukunsa, mutta jokunen asia voitaneen tässä suppeasti esittää. Keskiajalta alkaen pituusmittoina tunnettiin ihmisen kehosta määritellyt mitat; jalka (1 jalka 29,7 cm), kyynärä (vanha kyynärä 55,26 cm), vaaksa ja tuuma. Samoin peninkulma (vanha suomalainen peninkulma n. 5 km, ruotsalainen 10,689 km), virsta (1066,8 m), tanko (n. 3,3 m) ja syli (1 syli = 3 kyynärää = 1,7814 m). Painomittoina oli mm. naula (n. 425 g), kippunta (n. 170 g), leiviskä (8,5 kg), luoti (13,28 g) ja tynnyri. Tilavuusmitoissa ja pinta-alan määrityksessä oli suurta kirjavuutta. Mm. yksi tynnyri viljaa oli n. 20 l suurempi kuin 1 tynnyri tervaa. Tilavuusmitat karkeasti: punta (1 punta = 8 pannia), panni (1 panni n. 80 litraa), kappa (1 kappa = 4,58 litraa) ja tynnyri (1 tynnyri = 32 kappaa = 146,5 litraa). Verotuksessa 1 tynnyrin kylvö vastasi varhaisimpina aikoina ehkä n. 0,5 hehtaarin viljelyalaa. Henkikirjojen laatiminen alkoi v Henkikirjat pohjautuivat v säädettyyn myllytulliin, veroon, jota piti kantaa myllyissä jauhetusta viljasta. Kun moni talollinen alkoi veron välttääkseen jauhaa viljansa käsikivillä kotona, myllytulli muutettiin henkilöveroksi, jota kutsuttiin myöhemmin henkirahaksi. Vuonna 1652 päätettiin, että henkirahaa maksavat v. ikäiset henkilöt. Henkirahaa eivät maksaneet suinkaan kaikki, jopa ½ työikäisestä väestöstä oli vapautettu tästä, mm. aateliset palvelijoineen, sotilaat, sairaat ja vaivaiset. Vuonna 1693 määrättiin että myös verosta vapautetut piti merkitä henkikirjoihin, mutta tämä ei kuitenkaan aina toteutunut ja siten 7

8 henkikirjoissakin oli puutteita. Henkiraha piti aluksi olla tilapäinen vero, mutta sitä kannettiin v asti. Vuonna henkikirjoja pidettiin väestökirjanpitoa varten. Maakirjoista ja henkikirjoista sekä muistakin verokirjoista kerätyt tiedot olivat pohjana kun, kirjailija Jalmari Finnen (s. 1874, k. 1938) aloittamana käynnistettiin 1900-luvun alussa Suomen asutuksen yleisluettelon (SAY) laatiminen, ensin Hämeessä, mutta tämä työ jäi sitten kesken. SAY - luettelo on joka tapauksessa kaikkine virheineenkin varsin käyttökelpoinen apuväline vanhempien tietojen, siis kirkonkirjoja edeltäneen ajan sukujuuria selvitettäessä, nimenomaan Hämeessä. SAY:n käytön yhteydessä joudutaan toki tarkistamaan tiedot alkuperäisistä lähteistä. Kirkonkirjojen laatiminen lähti alun perin myös verotussyistä. Vuoden 1686 kirkkolaki määräsi että papin piti ylläpitää syntyneiden ja kastettujen, kuulutettujen ja vihittyjen, sekä kuolleitten ja haudattujen luetteloita, eli historiakirjoja. Tämän lisäksi papin oli luetteloitava seurakunnasta ulos- ja sisään muuttaneet; muuttaneiden luetteloon. Muuttavan henkilön piti hakea papilta lupa, ns. muuttokirja, johon pappi kirjasi vaihtelevasti tietoja; henkilötietojen lisäksi kirjattiin mm. siveellisyys- ja esteettömyystiedot. Vuoden 1686 kirkkolaissa säädettiin mm. syntyneiden ja kastettujen kirjan ylläpitämisestä: Caickein nijn Awio- cuin Åpärä Lasten/ ynnä heidän Wanhimmittens ja Cummain Nimet/ Syndymä ja Casten Päiwä/ nijn myös paicka/ josa he syndynet owat. Tämän lisäksi papin piti ylläpitää rippikirjaa, johon merkittiin yleisimmin n. 10 v. jaksoittain kylittäin ja taloittain kussakin talossa asuvien henkilöiden nimet, arvokkain henkilö, isäntä ylinnä. Rippikirjaan pappi merkitsi kinkereillä suoritetun kuulustelun perusteella kunkin henkilön lukutaidon sekä kristinopin tuntemuksen ja ymmärryksen. Samoin rippikirjoihin merkittiin Herran Pyhällä ehtoollisella käynnit, niiden osalta, joilla rippikoulu oli käyty, vaihtelevasti merkittiin myös muuttotiedot. Myöhemmin, kun rokotukset alkoivat 1800-luvun loppupuolella, merkittiin myös rokotustiedot. Verotukseen liittyvänä asiana oli myös ns. maanluonto. Jokaisella talolla oli tietynlainen maanluonto, jonka käyttö vakiintui 1500-luvulla. Valtaosa taloista oli verotaloja, skatte, eli perintötaloja, skattehemman, eli taloja, joiden talonpoika omisti talonsa aivan vakituisesti. Hänellä oli siihen sukuoikeus, bördsrätt. Aatelilla ja kirkolla oli jo keskiajalta lähtien eri talo- ja tilatyyppejä omistuksessaan. Se kartano, jossa aatelismies itse asui, oli säteri, asuinkartano, joka oli kokonaan verovapaa. Aatelismiehellä saattoi olla lukuisia erillistiloja tai kartanoita siellä täällä, ns. rälssejä, frälsehemman. Rälssitiloista piti (lyhyttä jaksoa 1500-luvulla lukuun ottamatta) maksaa veroa, joskin vähemmän mitä perintötilalliset maksoivat. Aatelismies asetti rälssitilalleen lampuodin, landbonde, eli vuokraviljelijän viljelemään puolestaan tilaa. Itse asiassa valtaosa rälssitilaa viljelleistä talonpojista olivat alkujaan tilan omistajia, talonpoikia, jotka maksoivat veronsa kruunun sijasta säteritilan aatelisille. Mutta 1600-luvun loppupuolella nämä kaikki rälssitilat siirtyivät pikkuhiljaa aatelisten omistukseen ja näin kaikista rälssitilan talonpojista tuli lampuoteja. Jos talonpoika, bonde, joutui taloudelliseen ahdinkoon, eikä pystynyt maksamaan verojaan, niin tilaa kutsuttiin autioksi, autiotilaksi, öde. Jos verot jäivät 3 peräkkäisenä vuonna maksamatta, niin tila joutui kruunulle, tilasta tuli kruununtila, kronohemman. Kruununtila oli sen jälkeen ikään kuin maaherran armoilla. Lähinnä maaherra ratkaisi sen, saiko poika jatkaa isänsä jälkeen viljelyä, vai annettiinko tila kokonaan toiselle henkilölle. Monesti kävi niin, että autiotiloja annettiin sotilaille palkkioksi sota-ansioistaan, varsinkin 1600-luvulla. Tällaisia kruunulle joutuneita tiloja oli tosin myöhemmin mahdollisuus ostaa perinnöksi, köpa till skatte, siis perintötilaksi. Kun asukasmäärä kylissä ja taloissa kasvoi, niin syntyi sitten oma torppariyhteisö, koska jokaiselle talon lapselle ei ollut mahdollisuutta lohkoa päätilasta omaa tilaa, niin annettiin takamailta alue viljellä pienimuotoisesti torpparina. Ylimääräinen liikaväki muodosti sitten palvelusväen, eli taloihin alkoi varsinkin 1700-luvun puolella ilmaantua renkejä ja piikoja, joita esiintyi monesti torppareillakin. Eräs ihmisryhmä oli itselliset, omillaan toimeentulevat henkilöt, jotka asuivat omissa mökeissään, tekivät mahdollisesti eri taloissa maatöitä ja samalla tekivät jotakin muuta, toimivat käsityöläisinä, j.n.e. Monet talojen nuorimmista pojista alkoivat päätoimisina käsityöläisinä elättää itseään, suutarina, räätälinä tai seppänä, osa ryhtyi sotilaaksi, ruotusotamieheksi jalkaväkeen tai ratsumieheksi, sillä näille maksettiin yleisesti varsin hyvää palkkaa ja saivat torpankin viljeltäväksi. 8

9 Maatiloilla esiintyi myös loiseksi ja kestiksi kutsuttuja maata omistamattomia ihmisiä, joilla ei ollut vakituista asuntoa, vaan asustelivat yleensä toisten nurkissa. Tiloilla esiintyi myös syytinkiläisiä, jotka olivat tilalla talon pihapiirissä omassa torpassaan asuvia vanhuksia. Näille taattiin perustoimeentulo talon puolesta, eli tämä oli sen ajan eräänlainen vanhustenhoito -eläkejärjestelmä. Asiakirjoissa vanhuksia kutsuttiin aiemmin yleisesti termeillä kirkonvaivainen ja ruotuvaivainen, joista kirkonvaivainen tarkoitti lähinnä seurakunnan toimesta järjestettyä alkeellista apua ja huolenpitoa. Ruotuvaivainen oli vastaavasti ruotujärjestelmän aikana 2-3 talon muodostaman sotilasruodun ylläpitämä yksinkertainen avustusjärjestelmä, jolla pyrittiin vanhuksille turvaamaan ja kustantamaan aivan välttämättömin perustoimeentulo. I.2.3 Hallinto, virkamiehet ja luottamustehtävissä toimivat henkilöt Suomen tunnetun historian aikana hallinto, valta ja sen käyttö on ollut hyvinkin monitahoista ja aikojen kuluessa hallinto- ja valtarakenteet sekä virkanimitykset ovat muuttuneet ja eläneet. Vallan käytössä voidaan karkeasti tehdä jako kahteen; maalliseen valtaan ja kirkolliseen valtaan, jolla viimeksi mainitulla oli historiamme aikana erittäin suuri merkitys ihmisten jokapäiväiseen elämään. Ruotsin vallan aikana maallisista ylintä valtaa piti kruunu, eli Ruotsin kuningas. Suomessa valtaa piti käskynhaltija, joka oli hallitsijan ylin virkamies. Venäjän vallan aikana Suomen käskynhaltijana toimi keisarin asettama kenraalikuvernööri. Keskiajalla Suomeen perustettiin linnaläänejä (voutikuntia), joista käsin hallittiin kuninkaan uskottujen miesten; linnanpäällikön, laamannin ja voudin toimesta varsin laajoja alueita. Suomen keskiaikaiset linnat rakennettiin alun perin kruunun hallinto- ja puolustustukikohdiksi. Maakuntiin rakennettiin myös kuninkaankartanoita kruunun hallinto- ja talouskeskuksiksi sekä sotilaallisiksi huoltokeskuksiksi. Linnaläänit jaettiin useampaan kihlakuntaan, jotka olivat hallinnollisia, oikeudellisia sekä veropiirejä. Kihlakunnat puolestaan jakautuivat hallinnollisessa suhteessa nimismiesten johtamiin hallintopitäjiin. Nimismiesten tehtävänä oli ylläpitää järjestystä ja hallitusvaltaa pitäjässään sekä kestitä voutia, tuomaria ja laamannia sekä muita kruunun virkamiehiä näiden virkamatkoilla. Nimismiehet valittiin maakunnissa useasti paikallisten talonpoikien keskuudesta. Hämeessä pitäjät oli jaettu neljänneskuntiin, joita oli kussakin pitäjässä yleensä 4. Ne olivat ennen kaikkea veronkantopiirejä. Kunkin neljänneskunnan esimiehenä oli neljännesmies, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli voudin avustaminen veronkannossa. Suur-Sysmän historian aikana eräs tunnettu vouti oli Pietari Sigfridinpoika Rapala (s. n Sysmä, Rapala, k Sysmä, Rapala), joka oli Sysmän Rapalan ratsutilallinen sekä Hauhon ja Ylisen Hollolan kihlakunnan kirjuri ja vouti. Samoin Pietari toimi Sysmän tuomarina ja vaikutti vahvasti myös Hartolan asioissa. Toisaalta Pietari joutui itsekin käräjille useasti monien kolttosten vuoksi, häntä pidetään aikansa todellisena rötösherrana, häikäilemättömänä oman etunsa ajajana, viite; s. 181 SPH I-II sekä s. 24 Virmailan suku I-osa. Pietari oli aviossa Kaarin Severintytär Juusteen n kanssa. Pietarista periytyy Sysmässä ja Hartolassa vahvasti vaikuttanut Tandefelt aatelissuku. Vuoden 1634 hallinnon uudistuksessa linnaläänit lakkautettiin ja maa jaettiin lääneihin ja kruunun hallinto keskitettiin läänin hallituksiin. Vielä ennen 1860-luvulla toteutettua kunnallishallinnon uudistusta suurin osa maaseutupitäjien toimihenkilöistä kuului kirkon piiriin. Talonpojat valitsivat keskuudestaan joukon henkilöitä, jotka huolehtivat paitsi kirkon toiminnoista, myös yhteisistä asioista. Kirkkoväärti, kuudennusmies, unilukkari, kirkonvartija, kellonsoittaja, urkujenpolkija, haudankaivaja ja kirkkotekstiilien pesijätär huolehtivat kukin omista tärkeistä tehtävistään. Arvokkain talonpoikien suorittamista kirkon tehtävistä oli kirkonisännän eli kirkkoväärtin toimi. Siihen valittiin vakavarainen ja kunniallinen isäntä, joka kykeni hoitamaan kirkon tilejä ja keräämään maksut ja tulot. Ongelmana oli monesti se, että talonpojat harvoin olivat edes kirjoitustaitoisia ja kykeneviä laatimaan ruotsinkielisiä tilikirjoja. Näin tilikirjan pito jäi monesti papiston vastuulle tai valittiin säätyläinen hoitamaan kirkon tilejä. Yhtenä kirkkoväärtin tehtävänä oli seurakunnan rakennusten rakennuttamistehtävät ja -vastuu, sekä kunnostustöiden organisointi ja valvonta. Pitäjänkokouksessa, joita pidettiin yleensä kirkkohuoneessa jumalanpalveluksen jälkeen, kirkkoherra ja pitäjäläiset valitsivat yhdessä kuudennusmiehet (sexman), jotka valittiin alueittain 9

10 tasaisesti pitäjän eri kulmilta. Heidän ensisijaisena tehtävänään oli valvoa, että kylissä noudatettiin kristillistä elämäntapaa ja siveellistä käyttäytymistä. He toimivat siten kylänvanhimpina, joiden johdolla järjestettiin esim. hartaustilaisuuksia. Vaikka kuudennusmiehet oli valittu kirkolliseen luottamustoimeen, kuului heidän olla myös maallisissa asioissa esimerkkinä yhteisölleen ja oman kylän väelle. Heidän tuli huolehtia siitä, että heidän oman alueensa asukkaat suorittivat yhteiset velvollisuutensa, elivät herran nuhteessa ja tottelivat annettuja käskyjä. Kuudennusmies oli yleinen hyvien tapojen ja moraalin vartija; hän siis valvoi yleisesti kyläläisten elämää. Kuudennusmiehen tehtävänä oli myös valvoa kyläläisten kirkossakäyntiä, varsinkin suurina juhlapyhinä. He myös järjestivät kyläläisten kellonsoittovuorot ja valvoivat tehtävän suorittamista. Kuudennusmiehet suorittivat myös erilaisten maksujen kantoja pitäjällä, mm. huolehtivat papiston kymmenysten ja verojen keräämisestä. Kuudennusmiesten tehtävät muuttuivat kuitenkin ajan myötä enemmän maallista hallintoa, lähinnä kunnanhallintoa vastaavaksi. Yhdessä kirkkoväärtin kanssa kuudennusmiehet muodostivat eräänlaisen kunnanvaltuuston ennen 1860-lukua. Lähteet: Esko Aaltonen; Paikallinen itsehallinto ennen kunnallislaitoksen syntyä ja Veli Pekka Toropainen; Kirkkoväärti ja kuudennusmies, talonpojat kirkon toiminnassa. I.3 PAIKALLISHISTORIAA Suvun pääsukuhaarojen asuinpaikkojen varhaishistoriaa tiivistetysti: I.3.1 Suur-Sysmän (Hartola-Pertunmaan) historiaa Nykyisen Sysmän alue kuului jo varhain keskiajalla todella laajaan muinaishistorialliseen Hämeeseen, jonka linnaläänin keskuspaikkana oli 1200-luvulla, siis Ruotsin vallan saatua otetta Suomesta, Janakkalassa sijainnut Hakoisten linna, sittemmin Vanajaveden rantaan rakennettu Hämeenlinna. Sysmä oli sitten todennäköisesti aluksi osana Suur-Hollolan pitäjää, josta Sysmä ilmeisimmin irtaantui omaksi pitäjäkseen ehkä 1300-luvun alkupuolella. Sysmän seutu mainittiin ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä v kun silloinen paavi Bonifacius IX antoi annekirjeen Hartolan kirkossa käyviä varten. Tuossa annekirjeessä paavi toivoi, että ahkerammin ruvettaisiin käymään tässä uskottomien venäläisten alueitten rajalla sijaitsevassa, Pyhälle ristille ja Pyhälle Annalle omistetussa kirkossa, viite: s. 52 SPH I-II. Eli silloisen Suur-Sysmän ensimmäinen kirkko sijaitsi siis Hartolassa, ollen tiettävästi nykyisen kk:n pohjoispuolella olevassa Kirkkolan kylässä Jääsjärven ja Rautaveden välisellä kannaksella. Hartolan Kirkkolan kylä taas mainittiin ensimmäisen kerran historiallisissa lähteissä v kun Sysmän käräjillä istui lautamies Hintzika Kirkola, Hartolan Kirkkolan kylästä, viite: s. 65 ja 129 SPH I-II. Hartolassa sijainnut Kirkkolan kylä oli siis keskiajalla koko Suur-Sysmän keskuspaikkana. Sysmän nykyisessä kk:ssä ensimmäinen kirkko (Sysmes kyrkio) mainittiin v. 1442, jolloin keskuspaikka mitä ilmeisimmin siirtyi nykyiselle Sysmän kirkolle Majutveden rannalle, jossa asutusta tiettävästi oli ollut jo satoja vuosia, viite: s SPH I-II. Hartolaan muodostui sitten Koskipään kappeliseurakunta, jossa kappelikirkko mainittiin ensimmäisen kerran v. 1541, eli Hartola oli siten Sysmän alaisena kappeliseurakuntana, tai oikeammin oli tuolloin Koskipään kappeliseurakuntana osana Sysmää, mutta v alkaen sitä kutsuttiin Hartolaksi, viite: s. 323 SPH I-II ja s. 403 HK. Sysmän nykyinen kirkko, Pyhän Olavin kirkko lienee rakennettu 1600-luvun alkupuolella nykyiselle paikalleen, viite: s SPH I-II. Koskipään kappelikirkko rakennettiin uudestaan (tulipalon jälkeen) Koskipään kartanon herran Sipi Henrikinpojan toimesta 1590-luvulla. Seuraavan kerran samalle paikalle rakennettiin tai korjattiin vanha kappelikirkko v , viite: s. 404 HK. Tämä kirkko peruskorjattiin v ja purettiin v sekä kuljetettiin talvella Pertunmaalle 2. erässä; hevosen vetämässä kuormastossa. Pertunmaalaisia nimitetään Hartolassa joskus kirkonvarkaiksi, koska kirkon siirrosta tuli hieman kädenvääntöä lähinnä Koskipään kartanon kirjailija Maila Talvion kanssa, toisaalta pertunmaalaiset veivät innostuksissaan kirkon porraskivetkin. Nimi Sysmä juontuu tiettävästi Sysmäki (Sysimäki) -nimestä ja on tarkoittanut alun perin synkeää metsä- ja korpiseutua. Nimellä oli aikoinaan monta muotoa; ensimmäinen maininta v

11 Syssme, ja mm. v alkaen Syssmäki, viite: s. 6 SPH I-II. Kylän nimi Hartola juontuu mahdollisesti henkilönimestä Hartonen, joka ilmeisesti on muotoutunut keskiaikaisesta varsin yleisestä vierasperäisestä Hart-johdannaisesta henkilönimestä, viite; s HK. Pertunmaa nimi taas juontuu Pertunmaalla yleisesti kerrotun tarinan mukaan Perttu nimisestä miehestä, joka aikoinaan olisi yksin hallinnut koko Pertunmaata. Uusimpien historian tutkimusten ja tulkintojen mukaan suomalaisten esi-isät ovat liikkuneet ja asuneet Suomen maaperällä ilmeisesti jo viimeisen jääkauden jälkeen, siis jo n v. ajan!. Suur-Sysmässäkin tiedetään muinaislöytöjen perusteella olleen jonkinmoista asutusta jo kivikauden ajoista n. v e.kr. alkaen. Eli alueella liikkui ainakin metsästäjiä jo paljon ennen ajanlaskun alkua. Kiinteää suomalaisasutusta lienee syntynyt enemmin rautakaudella v jkr. Keskiajalla Suur-Sysmän seutua asutettiin pysyvämmin lännestä käsin Kanta-Hämeen alueelta ja Hollola- Asikkala seudulta sekä osin myös idästä Suur-Savon puolelta, ilmeisesti luvuilta alkaen. Sysmässä oli siten mitä ilmeisimmin jonkin verran pysyvää asutusta jo Ruotsinvallan saatua otetta Suomesta 1250-luvulla. Toisaalta Sysmän seutu oli samalla vielä pitkään eräaluetta aina luvun eräkaudelle asti. Eräkaudella tiedetään etenkin Sääksmäen kylien omistaneen eräsijoja laajalti Suur-Sysmässä, mm. nykyisessä Rapalan niemessä, Voipalan ja Huittulan (Otamon) sekä Saaren kylissä, samoin mm. Rutajärvellä ja Havumäessä Leivonmäen pitäjän alueella. Samoin Pälkäneen, Hattulan ja Vanajan sekä Hauhon ja Tuuloksen pitäjien kylillä ja taloilla oli laajat eräomistukset Suur-Sysmän alueella, myös Hartolassa. Esim. tiedetään että Hattulan Nihattulan kylällä oli hallussaan Ruorasmäki Joutsasta (kuuluu nykyisin Pertunmaahan), jonka hattulalaiset sitten myivät savolaisille, mutta joka lunastettiin takaisin Sysmään, viite: s. 56 HK. Näitä eräsijoja mitä ilmeisimmin alun perin asutettiin e.m. eräsijoja omistaneista pitäjistä ja kylistä käsin. Sysmän varhaisimmin asuttuja alueita lienee Rapalan kylä (Rapalanniemi), Soiniemi, kirkonkylä (Suurkylä/ Veijolan mäki), Karilanmaa sekä Joutsjärvi, viite: s. 33 SPH I-II. Kiinteä asutus levisi aluksi nykyisen kirkonkylän seudulta Tainionvirtaa ylös Nuoramoisiin ja Koskipäähän/ Hartolaan ja sitten edelleen vähitellen laajentuen Jääsjärven ja Suonteen seudulle. Hartolan vanhimpina asuttuina seutuina pidetään Hartolan kylää (kirkonkylää), Kirkkolaa, Ruskealaa ja Putkijärveä. Hartolan nykyisen pitäjän alueella on päätelty olleen keskiajalla (1400-luvulla) 10 alkutilaa, jotka sijaitsivat; 4 Hartola-Ruskeala alueella, 2 Kirkkolassa, 3 Kalho-Pohjola alueella ja 1 Putkijärvellä. Uuden ajan alkupuolella v maakirjan mukaan Hartolassa oli 59 taloa ja tilaa (viite; s. 61 HK): - Hartolan kylässä 14 taloa - Kalholla 11 taloa - Putkijärvellä 10 taloa - Kirkkolassa 8 taloa - Pohjolassa 7 taloa - Ruskealassa 6 taloa - Ylemmäisessä 3 taloa Pertunmaalla (Hämeen puoleisessa osassa) oli vastaavasti v yhteensä 7 taloa ja tilaa (viite; s. 71 SPH I-II): - Sysmän Suurenkylän neljänneskunnassa 2 taloa - Sysmän Nuoramoisten neljänneskunnassa 4 taloa - Sysmän Koskipään neljänneskunnassa 1 talo Suur-Sysmä käsitti keskiajalla nykyisen Sysmän lisäksi Hartolan, Joutsan, Luhangan, Leivonmäen ja länsiosan Pertunmaata sekä osia myös nykyisestä Mäntyharjusta ja Hirvensalmesta. Suur-Sysmän hajoaminen alkoi kun Hartola erosi omaksi kirkkoherrakunnaksi ja pitäjäksi. Pitäjän nimeksi tuli tuolloin pitäjän perustaneen kuningas Kustaa III:n pojan nimen mukaan nimetty Gustav Adolf (kansankielellä Kustawus), jolla nimellä kuningaskunta Hartola oli pitkään kaikissa ruotsinkielisissä asiakirjoissa. Hartolan mukana Sysmästä lähti v myös Joutsa ja Leivonmäki sekä osa nykyistä Pertunmaata. Luhanka oli muodostanut oman kappeliseurakunnan v ja irtautui Sysmästä itsenäiseksi v Kun Hartola irtaantui Sysmästä v. 1784, niin Joutsasta ja Leivonmäestä tuli Hartolan kappeliseurakuntia. Joutsa irtaantui vuorostaan Hartolasta v Leivonmäki oli sitten Joutsan kappeliseurakuntana, kunnes irtaantui v Joutsasta ja itsenäistyi. Pertunmaan kunta perustettiin v ja siihen liitettiin osia Hartolasta, Joutsasta (mm. 11

12 Ruorasmäen kylä) sekä osia myös Mäntyharjusta. Leivonmäki liittyi uudestaan Joutsaan kuntaliitoksessa Luhangan seurakunta liitettiin jo v alusta Joutsan seurakuntaan, vaikka Luhanka on edelleen (v. 2012) itsenäinen runsaan 800 asukkaan minikunta. Suur-Sysmälläkin oli keskiajalla eräkauden aikana eräomistuksia; jopa Keski-Suomessa asti, mm. Korpilahdella ja Jämsän tienoilla sekä ennen kaikkea Rautalammilla sysmäläisillä oli laajat erämaa-alueet. Vielä niinkin myöhään kuin v sysmäläiset valittivat kuninkaalle siitä, että he joutuivat maksamaan erikoista kalaveroa niistä takamaista ja kalavesistä, mitä heillä ennen oli ollut niillä seuduilla, mihin sitten syntyi Rautalammin pitäjä, viite: s. 50 ja 88 SPH I-II. Sysmäläiset myös asuttivat osin näitä erämaitaan Rautalammilla. Tämä näkyi mm luvun loppupuolella, kun talonpojat nousivat kapinaan kohtuuttomia veroja sekä aatelisherrojen mielivaltaa ja sotajoukkojen väkivaltaa vastaan, joka johti Nuijasotaan. Rautalampilaiset kapinoivat ensimmäisen kerran jo v kun joukko ruotsalaisia sotilaita piti linnaleiriään Rautalammilla ja ryöstelivät taloista ruokaa. Kapinoivat sysmäläiset (myös hartolalaiset) ja rautalampilaiset talonpojat muodostivat sen runsaan 400 henkisen miesjoukon, joka v lopulla poltti Suur-Sysmän Sipi Henrikinpojan Koskipään kartanon Hartolassa, kuin myös Rapalan kartanon Sysmässä. Sysmässäkin oli aluksi ilmeinen taistelu Linnan ratsutilan läheisyydessä mäellä, joka sitten kantoi nimeä Nuijamäki. Tämä rautalampilaisten ja sysmäläisten talonpoikien joukko eteni sitten v lopulla Pulkkilanharjun kautta Asikkalan kirkolle ja edelleen Kurhila-Vähimaalle, jossa myös käytiin kahakka nuijamiesten ja aatelisten ratsumiesten kesken , tässäkin tapauksessa mäki kantaa edelleen nimeä Nuijamäki, viite: s. 274 NN. Täältä kapinalliset talonpojat etenivät Padasjoen Nyystölään, jossa he linnoittautuivat Verhon kartanoon ja sen maille. Näitä kapinallisia talonpoikia vastaan hyökkäsi sitten Verhon kartanon herran Maunu Särkilahden sekä Iivari Arvidinpoika Tavastin ja Koskipään kartanon herran Sipi Henrikinpojan johtamat huovijoukot. On arveltu että Iivarin isä Arvid Henrikinpoika Tavast ja Sipi Henrikinpoika voisivat olla velipuolia?, viite: s. 219 NN. Taistelut olivat kiivaat ja näissä sai surmansa kaksi Sipi Henrikinpojan poikaa, jotka joukkojen etunenässä ratsastivat nuijamiesten asettamaan ansaan, ns. murrokseen. Tämä taltutti vähäksi aikaa aatelisten ratsujoukkojen hyökkäykset. Jatkossa sotilaiden ylivoima toi sitten kapinallisille tappioita ja kun Sipi Henrikinpoika sai alkeellisen pikku tykin ja jysäytteli sillä, niin tämä johti lopulta Iivari Tavastin vetämien neuvotteluiden jälkeen kapinallisten antautumiseen. Mutta tämä oli Iivarin ja Sipin juoni. Kun kapinalliset saatiin aseettomiksi, niin Iivari ja Sipi huovijoukkoineen kylmäverisesti teurasti lähes koko 400 henkisen kapinallisjoukon Nyystölän pellolla, jolla paikalla on nykyään Nuijasodan muistomerkki. Tämä teurastus oli Sipiltä varmaan kostoa kartanonsa polttamisesta sekä poikiensa kuolemasta, viite: s NN. Suomessa paikallista valtaa pitävä marski Klaus Fleming määräsi vielä Nuijasodan jälkeen koko Sysmän hävitettäväksi kostoksi talonpoikaiskapinalle, mikä johti todella kapinaan osallistuneiden talonpoikien tilojen polttamiseen ja tilojen konkreettiseen autioitumiseen. Sysmän ja Hartolan tilojen hävittämisen johdossa oli Iivari Arvidinpoika Tavast, viite, s. 309 SPH I-II. Nuijasodan jälkinäytös koettiin v kun Puolassa asuneen Ruotsin kuninkaan Sigismundin ja Ruotsissa paikallista valtaa pitävän Kaarle Herttuan välisessä valtataistelussa Kaarle Herttua hyökkäsi Suomeen kukistaakseen suomalaiset aateliset, jotka olivat Sigismundin puolella ja Kaarle Herttua joukkoineen pääsikin voitolle ja julistautui sitten uudeksi kuninkaaksi Kaarle IX:ksi. Kun Kaarle Herttua (Kaarle IX) oli vallannut ensin Turun ja sitten Viipurin, niin hän vangitsi Nuijasodan aateliset johtomiehet sekä varoitukseksi muille teloitti mm. Arvid Henrikinpoika Tavastin ja tämän pojan Iivarin, jotka menettivät päänsä ja heidän päänsä roikkui jonkun aikaa Viipurin linnan tornissa näkyvillä, viite: Hyvien miesten valtakunta, Arvid Henrikinpoika Tawast ja aatelin toimintakulttuuri 1500-luvun lopun Suomessa (Ulla Koskinen, 2011) sekä s Frälset och dess rusttjänst i Finland på 1500-talet (Henrik Impola, 2011). Sen sijaan Koskipään herra ratsumestari Sipi Henrikinpoika selvisi vankeustuomiolla ja kuningas Kaarle IX armahti hänet, kun tarvitsi kokeneita ja kyvykkäitä upseereita armeijaansa. Koskipään kartanon herra Sipi Henrikinpoika (s. n. 1553, k. 1628) omisti aikoinaan Koskipään kartanon ohella myös Kalhon ja Pohjolan kartanot Hartolassa sekä Sysmän Nuoramoisten Nordenlundin kartanon, sekä muutenkin valtavat maaomaisuudet Suur-Sysmässä. Samoin Sipi omisti Asikkalan Hillilässä 3 tilaa, mm. Tommolan ratsutilan, samoin Vähä-Äiniöllä mm. Mattilan, eli 12

13 nykyisen Vanhakartanon, jotka tilat ja kartanot Asikkalassa siirtyivät sitten Sipin vävyille; Hjortfeltja Korpenfelt -aatelissukujen haltuun, viite mm.: s AH. Sipi omisti myös vaimonsa Kaarina Grabbe n kautta Kirkkonummen Kosken (Navala/ Ericsgårdin) kartanon ja maat. Sipi Henrikinpoika omisti myös tilan Tennilän Nyby ssä, joka aiemmin kuului Arvid Henrikinpoika Tavastin läänityksiin. Tennilä oli vanha hallintopitäjä, joka käsitti suunnilleen nykyiset Kärkölän ja Hämeenkosken pitäjät. Tennilän pieni kylä kuuluu nykyään Hollolaan. Kuninkaan kartaston (v. 1790) mukaan Tennilän Nyby (Uusikylä) sijaitsi nykyisen Kärkölän keskuspaikan Järvelän kylän kaakkoispuolella, teiden 295 ja risteyksen tienoilla. Tennilän Nyby n talot sijaitsivat k.o. risteyksen pohj.puolella Äväntjoen varrella, joen länsipuolella. Sipin poika v aateloitu Henrik Sipinpoika Silfverbögel sai sitten suurimman osan isänsä omaisuudesta ja läänityksistä, viite myös; s. 348 Frälset och dess rusttjänst i Finland på talet (Henrik Impola, 2011). Koskipään kartanon herra ratsumestari Sipi Henrikinpoika on kirjoittajan lähisukupiiriin kuuluneen Martta Tammisen, os. Eronen (s. 1908, k. 1986) esi-isiä. Sipin yksi vävyistä oli Henrik Henrikinpoika Tandefelt, ent. Rapala, jonka veli Arvid Henrikinpoika Rapala aateloitiin v Tandefelt -nimiseksi. Nämä veljekset olivat Rapalan kartanon Henrik Pietarinpoika Rapalan (s. 1555, k. 1612) poikia ja siis aateloitumisen jälkeen kaikki veljekset ja jälkipolvet esiintyivät nimellä Tandefelt ja tämä Tandefelt-suku oli sitten aina 1800-luvun lopulle asti Sysmän ja Hartolan varmaan merkittävin aatelissuku. Henrik Sipinpoika Silfverbögel n ja vaimonsa Ingeborg Grönfeldt n tytär Margaretha Silfverbögel avioitui Juhana Arvidinpoika Tandefeltin (s. 1640, k. 1712) kanssa. Silfverbögel-suku, kts. mm. s SPH I-II sekä s HK. Tandefelt sukuhaaran henkilöt hallitsivat sitten lähes kaikkia Sysmän ja Hartolan kartanoita ja muutenkin vaikuttivat vahvasti Sysmän ja Hartolan asioissa, viite: s ja s SPH I- II, sekä s HK. Hartolassa asui muitakin merkittäviä aatelissukuja, mm. Koskipään kartanosta erotettu Eekun kartano siirtyi Tandefelt-suvulta von Gerdten-suvulle v kun majuri Georg Gustaf von Gerdten (s. 1775, k. 1856) ja puolisonsa Wendla Fredrika Tandefelt ostivat kartanon. Koskipää siirtyi v myös von Gerdten-suvun haltuun. Tämä von Gerdten suku vaikutti monin tavoin Hartolan kehitykseen ja asioihin. Koskipään kartanon viimeinen aatelinen kartanon omistaja oli Carl von Gerdten, joka avioitui v Hartolan kirkkoherran Adolf Magnus Winterin tyttären Anni Helenan kanssa. Tämän nuorempi sisar Maila Winter, myöhemmin Mikkola ja paremminkin Maila Talviona tunnettu kirjailija (s , k ) kohosi erääksi merkittävimmistä hartolalaisista ja oli vahvasti vaikuttamassa Itä-Hämeen museon sijoittamiseen Koskipään kartanoon. Maila Talvio oli merkittävällä panoksella edesauttamassa myös Itä-Hämeen opiston sijoittamista Eekun kartanoon, viite; s ja HK. Koettelemusten aika: Esi-isillämme ja äideillämme oli ns. uudella ajalla, eli 1500-luvun puolivälin jälkeen käytyjen Pitkän vihan nimellä kulkevan sodan ( ) ja Nuijasodan ( ) jälkeen edelleen suuria koettelemuksia edessä, kun ensin v koettiin todella kylmä kesä, halla tuhosi viljasadon ja tätä seurasi vielä useita katovuosia, jolloin todella nähtiin nälkää ja esivanhempiemme perheissä kuoli nälkään lukuisia perheen jäseniä. Sama toistui 1630-luvulla ja tämän ohella 1600-luvulla Ruotsin kuninkaiden uskonsodat & valloitussodat Balttiassa ja Liivinmaalla sekä Puolassa ja Saksassa rasittivat tiloja sotaväkiottojen ja raskaiden verorasitusten myötä, etenkin 30-vuotinen sota, joka päättyi Westfalenin rauhaan, oli äärimmäisen koetteleva monellakin tavalla. Ilmaston 1300-luvulta alkanut hidas jäähtyminen toi sitten 1690-luvulla pienen jääkauden Suomeen, jolloin jo 1690-luvun alussa koettiin pahoja hallakesiä, mikä sitten huipentui v tunnetun historiamme pahimpaan nälänhätään, suuriin kuolonvuosiin, jolloin halla tuhosi peräkkäisinä kesinä lähes kaiken viljan, mm. v kesällä keskellä heinäkuuta Sysmässäkin satoi lunta ja maa oli jäässä. Näinä suurina kuolonvuosina kuoli Sysmässä n. 1/3 osa väestöstä nälkään ja erilaisiin kulkutauteihin ja väkeä kuljeksi kerjäläisinä kylistä toiseen etsien ravintoa. Vain vahvimmat selvisivät ja ehkä näissä koettelemuksissa on perusta suomalaisten sisukkuuteen. Osin selviämisessä auttoi, jos asui vesistön lähellä ja onnistui samaan kalaa. Näin siis kalastuksen avulla selvittiin jotenkin hengissä. 13

14 Läänityskaudella 1600-luvulla talonpoikien asema oli heikko ja tuota aikaa kuvataan monesti maaorjuuden ajaksi, koska läänitettyjen tilojen viljelijät elivät alistetussa asemassa ja joutuivat monesti aatelisten ja säätyläisten pahan mielivallan uhreiksi. Suurten kuolonvuosien jälkeen ilmastokin alkoi tasaisesti lämmetä. Suurista kuolonvuosista selvinneillä oli edessään uudet koettelemukset kun alkoi Pohjan sota ja Isonvihan aika (v ), jolloin venäläiset joukot hyökkäsivät ja ryöstelivät Suomessa vallaten koko maan. Suur-Sysmässä tämä hyökkäys tuli v ja seuraavina muutamina vuosina koettiin raskaita aikoja venäläisten mellastaessa pitäjän alueella ja vieden väkeä myös Venäjälle. Tuota jaksoa 1500-luvun loppupuolelta Isonvihan aikaan asti voisi luonnehtia kurjuuden 150 vuodeksi ja hirvittäviä nälkävuosia sen huipentumaksi. Pikkuvihan aikana v selvittiin jo helpommalla. Väestön määrä lähti sitten Sysmässä ja Hartolassa voimakkaaseen ja tasaiseen kasvuun 1750-luvusta lähtien, eikä Kustaa III:n sota Venäjää vastaan v tuonut isoa takapakkia väestön kasvussa, kuten ei myöskään Suomen sota v , jolloin siirryimme Ruotsin vallan alta Venäjän vallan alle. Vaikkakin koettiin raskaita menetyksiä, toi kuitenkin v saatu autonomia monia hyviäkin asioita ja edisti kehitystä 1800-luvulla. Raskaita kato-, nälkä- ja kulkutautivuosia koettiin uudelleen vielä 1800-luvulla. Vuosi 1816 oli paha katovuosi, jota seurasi v nälänhätä ja ruttoepidemiat, erityisesti Hartolassa. Tilanne huipentui v ja erityisesti v. 1868, jolloin nälänhätä oli suurimmillaan ja ihmisiä kuoli joukoittain nälkään ja erilaisiin kulkutauteihin. Tiedetään että mm. lavantauti tappoi v Sysmässä 456 ihmistä, viite: s. 34 SPH III. Kuolleisuus tuolloin v jäi n. 11 % tasolle Sysmässä, kun se edellisessä suuressa katastrofissa v oli lähes 35 %. Hartolan osalta tiedetään että v kato- ja nälkävuosina menehtyi 850 henkilöä, mikä oli tuolloin n asukkaan pitäjässä paha katastrofi, viite; s HK. Aikalaiskuvauksia Hartolasta ja sen ympäristöstä: Suometar ja Uusi Suometar lehdistä löytyy joitain kuvauksia elämästä Hartolassa ja Joutsassa 1800-luvulla; Suometar n:o 54 kertoi (kirjoitusvirheineen) ilmestyneessä lehdessä kuulumisia Joutsasta ja Hartolasta: Joutsan kappelista 10 p. toukok. Luoja sulatti lumen, ett ei walkoista enää paljon missään näy, mutta jäät owat wielä paikoillansa. Köyhyys on täällä ollut eläwän ruuwasta kowa; samate taitaa tulla köyhälle kansalle. Rukiit maksawat jo 6 r. ja kohta ei taida silläkään saada; jo ennenkuin olisi elon puutos tullut, mutta wiinan polton kielto syksyllä säästi jywähinkaloita. Kewät wiinan keiton lupa muutti kohdastansa, sillä täälläkin löytyy wiinan orjia jokseenkin; parhaimmat talonisännätkin antawat renkilöille tätä simaa ja sillä tawalla pannaan wuosipalkka kuitatuksi. Wiinan kauppioita on löytynyt melkein joka talossa. Ei tätä juomaa kuitenkaan omassa kappelissamme niin paljon piisaisi; sitä wedetään tänne muualta, erinomaittainkin Hartolasta, jossa niitä oikeita wiinan keittäjöitä ja myöjiä löytyykin. Raittiuden rakastajoita tiettävästi täälläkin wihataan, mutta elköön kukaan tämmöisestä wihasta huoliko: totuus maan perii! I-s. P.n. p-a. Torppareiden asema oli luvuilla yleisesti hyvin kehno ja torpparit joutuivat tekemään raskaat päivätyöt isäntätilalleen ja monen torpparin asema oli verrattavissa läänityskaudella talonpoikien kokemaan maaorjuuteen, josta osoituksena seuraava lehtikirjoitus: Suometar n:o 46 kirjoitti hartolalaisten torppareiden asemasta seuraavasti: Hartolan eli Kustaawuksen pitäjästä on meille lähetetty surkea kuwaus torpparien tilasta siellä. Useimmilla torppareilla, sanoo lähettäjä, ei ole kontrahteja isäntiensä eli, oikeammin sanoen, emäntiensä kanssa; sillä isäntiä harwassa hovissa on jälellä. Ei katsota, jos torppari jääpi rästiin: wuosien kuluttua saapi se sen korola maksaa, kuin emäntä uhkaa ajaa hänet pois, jos ei maksa 4, milloin on 2 maksettawaa. Muuta semmoista kurjuutta saapi kartanoin aluskunta kärsiä. Jos esim. torpan lapset aikowat naimisiin, on emännän lupa pyydettäwä; mutta sitä ei kukaan saa, jos ei tuo tuomisia, lupaa pyytämään tullessa. Ei ollenkaan huolita lasten opettamisesta, eikä kirkkoherran parhaatkaan harrastukset sensuhteen waikuta mitään näiden pajaarien wastapontta pitäessä. On toki siinä edistytty, ett ei enää pidetä, miten 10:kunta wuotta sitten, puolisia parilla kymmenillä eri ruokalajilla (!). S-tar, itse nainen ja paljon räiwätty, ei tahtoisi mielellään uskoa sisaristaan, Hartolan rouwasemännistä edellistä kuwausta, ja ainaki kummastelee Hartolan torpparien tolwanuutta, kuin eiwät waadi laillisia kontrahtia waan antawat itsensä niin rääkätä. Ei isäntäväen kowuus ole heille kunniaksi; mutta se todistaa toiselta puolelta aluskunnan raakuutta ja iljettäwää kelwottomuutta, kuin 14

15 antawat itsiänsä kohdella pahemmasti kuin orjia, eiwätkä woi jättää semmosta isäntäwäkeänsä, waikka owat wapaita ihmisiä! Lähettäjä luulee parannusta lähtewän, jos S:ttaressa mainitaan wirkamiestenki käytöksestä. Lähettäjän luulo olkoon arwossaan; waan parhaan waikutuksen S:tar uskoo saatawan, jos asianomaiset walittawat yliwirkakuntiin, jos wirkamiehet laittomuutta harjoittawat! Uusi Suometar n:o 89 kirjoitti ilmestyneessä lehdessä Hartolan ensimmäisen kansakoulun käynnistymisestä ja muistakin ajankohtaisista asioista: Hartolasta heinäk: 22 p:nä. Menneellä wuodella pitäjämme joutui ehkä pahaan huutoon siwistyksemme edistymisen suhteen, jota sanomalehdet, etenkin Kansanlehti lewitteli. Mutta nyt ollaankin jo edistymässä nykyajan riennoissa eteenpäin. Kunnassamme alkaa tulewan syyskuun alussa kansakoulu, hyyrihuoneistossa Fredrikort in* kartanossa, poika ja tyttöosastoilla. Opettaja ja opettajatar tulewat Jywäskylän seminaarista. Kouluun tulee ensimmäiseksi pitäjämme köyhempiä orpolapsia, parin asiata harrastawan kunniallisen herrasmiehen lahjoittamilla ja wiime kewäällä ajasaika takaperin pitäjämme nuorten herrain toimittamaan näyttelyn kautta tulleilla waroilla; joista pitäjämme tulee olemaan mitä suurimmassa kiitollisuuden welassa näille arwollisille herroille, että nämäkin orwot näin tällä tawalla tulewat waiwaisholhouksen alta pois korjattawaksi sekä alhainen kansamme näin siwistytetyksi. Olenpa wielä yksityisen puheen kautta kuullut, että tulewana syksynä tulee kirkkomme saamaan jumalanpalweluksessa juhlallisuutta ja tunnettu korottawan kalliin lahjoituksen, jota kumminkaan vielä en saata mainita mikä se on. Pitäjämme nuoret opistolaiset ovat tänä kesänä pitäneet luentoja sunnuntai iltoina Koskipään suuressa salissa, johon aina kirkkotieltä wäkeä on jäänyt kosolta kuulemaan. Tämän kuun 1 p:nä aamulla ennen ylös nousua tapahtui täällä surkea onnettomuus: Ukkonen löi Kalhon kestikiewarin pojan ja sen waimon kuoliaaksi. Waimo oli warmaankin tulta wirittelemässä uuniin, koska se oli lattialla ja wielä wähän puhui: waan sen mies tawattiin sängyssä makuusijallaan aiwan hengetönnä. Näin tämä nuori parikunta meni yhtaikaa manalaan. *) Fredrikort = Kirkkolan kylän Fredricsgård n kartano eli Tollinmäki. Ryssäntappu Hartolan kevätkäräjillä 1873 käsitelty murhatapaus: Hartolan ja Pertunmaan rajalla olevan Kelkyttee järven lounaispuolella on iso kivi Ryssäntappu, jossa on hakattuna vuosiluku 1873, joka kertoo kauheaa tarinaa siitä, mitä tapahtui kiven luona Tuo kivi sijaitsee n m Hartolan rajasta Pertunmaan puolella. Laukkuryssät eli konttiryssät kuten heitä joskus myös kutsuttiin, kiertelivät 1800-luvulla maaseudulla kaupitellen pieniä tavaroita mitä pystyivät mukanaan kuljettamaan. He olivat yleensä vienankarjalaisia ja puhuivat kohtalaisen hyvin suomea. Käräjäpöytäkirjojen mukaan tällainen laukkuryssä oli saapunut Kuivajärven Laattalaan ja pyytänyt yösijaa, minkä saikin. Seuraavana aamuna hän kysyi tietä Rajamäelle ja Liitekankaalle, kertoi vaimo Maria Kristerintytär. Vuokralainen Maria Adamintytär puolestaan kertoi, että konttiryssä tuli heille Rajamäelle 6.3 aamulla n. klo 8 ja kaupitteli tavaroitaan sekä kysyi tietä Kilkkiin. Noin 10 min hänen lähtönsä jälkeen heille tuli mäkitupalainen Anders Johansson Lindgren ja kysyi konttiryssää. Henrika Henrikintytär kertoi Kilkissä konttiryssän käyneen heillä ja hänen jälkeensä tullut Lindgren oli täälläkin kysellyt konttiryssää. Näin Lindgren seurasi kaupustelijaa Junkkariin, Rantalaan ja Porvariin, missä hän vihdoin saavutti tämän. Porvarissa kysyttiin mihin miehet olivat menossa. Konttiryssä sanoi menevänsä Haapaniemeen ja Lindgren kertoi olevansa menossa Anders Knaappilan torpalle Petäjäniemeen. Miesten lähtiessä Porvarista todettiin, että hehän voivat kulkea aluksi yhtä matkaa. Niin he olivatkin poikenneet yhdessä Hössölässä, Lähteellä ja Pöllinmäellä. Liitekankaalle konttiryssä ei koskaan saapunut. Lindgren sen sijaan jatkoi matkaansa Petäjäniemeen, josta hän tuli Liitekankaalle kertoen olevansa rukin rullia ostamassa. Sitten hän oikaisi suoraan metsän poikki kotiinsa Hujalaan. Konttiryssä löydettiin n. 1 vko:n kuluttua Pirttijärvestä Harjumäen talon vesiavannosta. Löytäjät kertoivat että ruumiissa näkyi veitsen iskun jälkiä. Tapahtumaa tutkittiin sitten murhana. Ensin selvitettiin että kuka tämä konttiryssä oikeastaan oli. Paljastui että hänen nimensä oli Karp Dieff Wolkoff ollen kotoisin Vienan Kemistä. Kuulusteluissa epäily kohdistui heti alkuunsa muonamies Anders Lindgren iin, joka aluksi jyrkästi kielsi asian ja osallisuutensa. Kotietsinnässä häneltä löytyi tavaroita, joiden perusteella epäilyt vahvistuivat ja kun Lindgrenin vaimo toisessa kuulustelussa murtui ja kertoi Lindgrenin saavuttua kotiinsa 6.3 illalla tappaneensa konttiryssän ja ryöstäneen tältä kukkaron sekä laukun. Lopulta Lindgren tunnusti tekonsa ja kertoi surman tapahtuneen suuren kiven luona n. 500 m ennen Liitekankaan torppaa. Surman jälkeen Lindgren oli peitellyt 15

16 uhrin sekä verijäljet lumella kiven juurelle, jotta uhria ei havaittaisi. Kaksi päivää myöhemmin Lindgren oli lainannut naapuriltaan hevosen ja reen sekä kuljettanut ruumiin Rekijärven ohi Pirttijärvelle upottaen ruumiin löytämäänsä avantoon. Murhaa käsiteltiin Hartolassa huhtikuun välikäräjillä useana päivänä. Tuomio julistettiin Muonamies Anders Lindgren (synt. v. 1848) tuomittiin maksamaan ryöstetty omaisuus, yhteensä 180 mk ja 5 penniä murhatun oikeuden omistajille sekä mestattavaksi ja teilattavaksi (halshuggas och steglas). Tuomio oli kovin mahdollinen. Mestauksen lisänä käytetty sana teilata tarkoitti sitä, että ruumis tulee vielä ruhjoa. Nämä olivat vanhaan lakiin sisältyviä sanontoja. Vanki määrättiin säilytettäväksi Mikkelin läänin vankilassa. Hovioikeuden päätös annettiin Se on 10 sivua pitkä ja käsittelee murhatapahtumaa hyvin seikkaperäisesti ja tarkasti sekä kuvaa teon julmaa toteutustapaa. Hovioikeus katsoi, että ryöstö ja murha olivat suunniteltuja tekoja ja piti käräjäoikeuden tuomion voimassa. Lisäksi määrättiin, että uhrin, eli Wolkoffin ruumis tulee haudata ortodoksisen kirkon tapaan. Lopuksi hovioikeus alisti päätöksen Keisarillisen Majesteetin tarkastettavaksi. Murhaa käsitteli Senaatin Oikeusosasto, jonka pöytäkirja päivättiin ja päätöksessä Lindgren todettiin syylliseksi ja mainittiin vielä että Keisarilla ei ole aihetta käyttää armahdusoikeuttaan. Lopuksi mainittiin, että päätös lähetetään Keisari Aleksanteri II:lle tiedoksi. Asian käsittely päättyi tähän. Venäjällä oli tuolloin voimassa laki, jonka mukaan kuolemantuomiota ei panna täytäntöön, vaan vanki siirretään Siperiaan pakkotyöleirille. Tapahtuman jälkeen paikan nimistöön tulivat ryssäntapunaho, ryssäntapunniittu ja ryssäntapunkivi. Nykyisissä kartoissa paikka ja kivi on yksinkertaisesti ryssäntappu. Tämä teksti on lyhennelmä Jorma Syvälahden kirjasta; Heijastuksia, jossa hän sivuilla kuvaa tarkasti tapahtumien kulun. Koska tämä tapahtuma liittyy vahvasti sukumme usean haaran asuinpaikkoihin ja niiden historiaan, niin tämä tarina sisällytettiin tähän kirjaan. Hartolan murre: Hartolassa puhutussa murteessa on omaperäistä sekoitusta sekä hämäläisistä että savolaisista murteista. Hartolalaiseen murteeseen on tullut vaikutteita myös ruotsinkielisiltä kartanon omistajilta sekä myöhemmin myös karjalaisevakoilta. Oheisena muutama sananparsi jotka ilmentävät aitoa hartolalaista puhuttua murretta 1900-luvun alusta ja jota murretta kuuli yleisesti vielä viime sotien jälkeenkin: Tarinoeta Hartolam murteesta: No, yks sellane Hartolan sanonta on, ku viiko alusta sanotaa että: Muanantakuamuna muantietä myöte, suappaat jalassa, vuatteet peällä. Se on kai sellasta tyypillistä Hartolam murretta. Ja Hartolj ja Joutsan kohalla, murre on kaekkein eniten samantyyppistä, sysmäläeset jo sanoo erilaella. Kun hartolalaeset sanoo, että: mänkiä, olkua hyvät ja ottakua, niin sysmäläeset sanoo, että: mänkeä, olkaa hyvät ja ottakoa, viite; s. 14 Kustavus tienhuarassa, hartolalaene murrekirja (Leena Keinänen) ja viite; s HK (Anneli Peura). 16

17 II ESIPOLVITAULUT II.1 VILHO NURMISEN ÄIDIN ESIPOLVET Taulu 1 Pertunmaan Joutsjärven Puhari-Lemetti sukuhaara Yleistä: Sysmän maakirjoissa mainittiin v alkaen 3 Joutsjärven kylää: Suurenkylän neljänneskunnan Joutsjärvi (Sysmässä, lähellä Hartolan rajaa), jossa oli maakirjan alussa v kaikkiaan 10 taloa. Nuoramoisten neljänneskunnassa mainittiin v alkaen Hartolan Joutsjärvellä 1/8 koukun Joutsjärven yksittäistila. Vuoden 1597 Sysmän taloluettelon mukaan Nuoramoisten neljänneskunnan Hartolan Joutsjärvellä (Pertunmaalla) oli 1 tila, veroltaan 1/6 koukkua ja 1 manttaalia, viite; s. 97 SPH I-II. Koskipään neljänneskunnassa mainittiin v alkaen Joutsjärvellä 1/12 koukun Joutsjärven yksittäistila, viite: s ja SPH I-II. Sysmän 1600-luvun talotilaston mukaan v Koskipään neljänneskunnassa, kuin myös Nuoramoisten neljänneskunnassa mainittiin molemmissa Joutsjärvellä (Pertunmaalla) 1 tila, veroltaan 1/3 manttaalia. Jatkossa Nuoramoisten neljänneskunnan tila hävisi ja Koskipään neljänneskunnassa mainittiin 2 tilaa. Vuoden 1625 jälkeen Nuoramoisten neljänneskuntaan ei sisältynyt ainuttakaan tilaa Joutsjärveltä, eli aiemmin Nuoramoisten neljänneskuntaan laskettu Joutsjärven kantatila oli ilmeisesti siirretty kuuluvaksi Koskipään neljänneskuntaan. Mainittakoon että Hartolasta löytyy myös pieni Joutjärvi, aivan pitäjän eteläosassa Lepsalan kylän eteläpuolella, kolmen kunnan (Sysmä, Hartola, Heinola) risteyskohdassa. Pertunmaan puolelta löytyy myös pieni Joutjärvi Nipulin kylän lounaispuolella ja samalla Aitjärven itäpuolella. Pertunmaan Joutsjärven 2 kantatilaa olivat; n:o 1 Puhari ja n:o 2 Koljonen, joiden päärakennukset rakennettiin aikoinaan vieri viereen, nykyään ne sijaitsevat n. 100 m päässä toisistaan. Joutsjärven ja Ruorasmäen alueella on oma kyläyhdistyksensä; Joutsjärvi-Ruorasmäki kyläyhdistys ry, viite; Tämän sukuhaaran tiedot perustuvat osin myös muiden sukututkijoiden sukututkimustuloksiin. Puharin tilaa pitää nykyään Kangasniemeltä tullut Suurosen suku, joka on kirjoittajalle kaukaista sukua kirjoittajan isän äidin kautta. Taulu 1.1 (XI) Lauri Laurinpoika Joutsjärvi (Lars Larsson) Syntyi n. v Suur-Sysmän Hartolassa (?). Lauri tai Lasse Laurinpoika mainittiin talollisena ja isäntänä Hartolan (Pertunmaan) Joutsjärvellä v Laurin tila mainittiin tuolloin kuuluvan Sysmän Nuoramoisten neljänneskuntaan. Tilaa verotettiin v /8 koukun ja 2 jousen mukaan, kuten myös v. 1579, vrt. s. 77 SPH I-II. Vuosien maakirjassa Laurin tila mainittiin kestikievariksi. Laurin tilaa verotettiin v edelleen 1/8 koukun ja 2 jousen tilana, mutta v tilalla oli 3 jousta (eli 3 aseikäistä miestä; v), v tilan verotusperusteet olivat 1/8 koukkua ja 1 manttaali sekä 2 jousta. Vuoden 1571 hopeaveroluettelon mukaan Nuoramoisten neljänneskunnan Joutsjärven Lauri Laurinpojan yksittäistilan karjavarallisuus oli 4 lehmää, 4 hiehoa, 9 lammasta, 4 vuohta (tai pukkia), 4 sikaa ja 2 hevosta, viite; s. 700 SPH I-II. Lauri tai Lasse Laurinpoika hoiti kestikievarissaan Hämeen ja Savon välisellä tieosuudella matkustajien kyyditykset ja toimi samalla myös nimismiehenä. Koska Lauri (tai Lasse) hoiti kestikievaria, niin hän oli vapautettu veroista kokonaan. Suur-Sysmässä oli 1500-luvulla vain 3 kestikievaria, viite; s SPH I-II. Laurin isä voisi olla Pertunmaalla v sekä vielä v kymmenysluettelossa mainittu Lauri Laurinpoika, joka isännöi tuolloin koukutonta 1 jousen taloa, eli sai elantonsa ilmeisesti lähinnä metsästyksestä. Toisaalta Hartolan kylässä mainittiin v Lasse Laurinpoika niminen 1 koukun ja 3 jousen (v. 1539) tilalla oleva talollinen, kuin myös Hartolan Kirkkolassa Lasse Laurinpoika isännöimässä v ja veroltaan 1/4 koukun ja 1 jousen (v. 1579) tilaa. Samoin Sysmän Joutsjärvellä mainittiin Olavi Laurinpojan isännyyden (v ) jälkeen isäntänä Lasse Olavinpoika, joka myös sopisi Pertunmaan Joutsjärven Lasse Laurinpojan isäksi! On myös mahdollista että Sauvuoren Niilo Laurinpoika olisi Lauri Laurinpojan sukulaisia, ehkä jopa veli?. Myös Kälkytässä mainittiin Lauri Laurinpoika niminen maanomistaja 17

18 v , tiettävästi Knaappilan nimellä tunnetulla tilalla, jossa isäntänä jatkoi Matti Antinpoika v alkaen. Laurin isännyyden aikana koettiin Rappasota, eli Ruotsin ja Moskovan välinen sota v , eli 25-vuotinen sota, tunnettiin myös nimellä viisikolmattavuotinen sota sekä myös nimellä Juhana III:n Venäjän sota, joka päättyi Täyssinän rauhaan Täyssinän rauha solmittiin Ruotsin ja Venäjän välille Täyssinän kylässä Inkerinmaalla 18. toukokuuta Se päätti 25 vuotta kestäneen myös Pitkän vihan nimellä tunnetun raskaan sodan. Täyssinän rauhassa Ruotsi sai Narvan ja Itä-Viron, jolloin sen hallussa oli koko Viro. Venäjä sai suurimman osan Inkerinmaasta ja Käkisalmen läänin. Rauhansopimuksella vahvistettiin myös Suomen itäraja, joka päättyi pohjoisessa Jäämeren rannalle Varanginvuonoon. Tuo Pitkän vihan aika ja sitä edeltävä ajanjakso oli Suomessa erittäin raskasta aikaa, sillä sotaväenotot ja sotarasitukset monin tavoin, raskaine verotuksineen ja linnaleireineen rasittivat tiloja suunnattomasti. Kun linnaleiriään pitävät ratsujoukot yöpyivät jossain kylässä, niin sotajoukkojen leiriytymisestä koitui tiloille raskaat rasitukset muonituksineen ja väkivaltaiset sotilaat vielä ryöstelivät taloja, viite; s. 305 SPH I-II. Lauri (tai Lasse) Laurinpoika kuoli v jälkeen Joutsjärvellä. Taulu 1.2 (XI) N.N. Laurin puolison nimeä ei tiedetä. - Lasse Lassenpoika, s. n Joutsjärvi. Tauluun 2.A.1. - Sipi Lassenpoika, s. n Joutsjärvi. Tauluun 1.3. Taulu 1.3 (X) Sipi Lassenpoika Puhari (Sigfrid Larsson) Syntyi n. v Hartolan (Pertunmaan) Joutsjärvellä. Sipi Lassenpoika mainittiin koukkuluettelossa (maakirjassa) talollisena ja isäntänä Hartolan (Pertunmaan) Joutsjärvellä v sekä kymmenysveroluettelossa v ja 1623 kymmenysverot maksavana talollisena ja isäntänä kantatilan jaossa syntyneellä Joutsjärven/ Koljolan (Kolilan) Puharin uudistilalla. Sipin elinaikana koettiin ensin raskas sisällissota, Nuijasota v , jolloin talonpojat nousivat kapinaan aatelisten mielivaltaa vastaan, jota seurasi monet katovuodet, erityisesti v paha hallakesä tuhosi lähes kaiken viljan ja näin Sipi oli suurissa vaikeuksissa erityisesti v aikana. Sipi Lassenpoika kuoli v jälkeen Joutsjärvellä. Taulu 1.4 (X) N.N. Sipin puolison nimeä ei tiedetä. - Yrjö Sipinpoika, s. n. v Joutsjärvi. Tauluun 1.5. Taulu 1.5 (IX) Yrjö Sipinpoika Puhari (Jören Sigfredsson) Syntyi n. v talollisen poikana Hartolan Joutsjärvellä. Yrjö Sipinpoika oli talollisena ja isäntänä Hartolan Joutsjärvellä (nykyisin Pertunmaan puolella) Koljolan/ Kolilan Puharin tilalla, jossa hänet mainittiin ensimmäisen kerran v kymmenysveroluettelossa tilan kymmenysverot, eli papinverot maksavana asukkaana. Yrjö viljeli Puharin tilaa maakirjan mukaan v alkaen sekä henkikirjojen laatimisen alkuajoista alkaen, eli v lähtien v asti. Puharin tila oli v veroltaan samansuuruinen kuin naapurinsa Koljonen, eli 1 äyrin ja 1/3 manttaalin tila. Karja- ja kylvöluettelon mukaan Koskipään neljänneskunnan Joutsjärven 2 tilalla oli v yhteensä 2 tammaa, 2 lehmää, 2 vasikkaa, 2 vuohta (tai pukkia) ja 2 lammasta sekä kylvö 4 tynnyriä, tilojen ollessa tiettävästi yhteisviljelyksessä, viite; s. 706 SPH I-II. Yrjö piti tilallaan myös kestikievaria, jossa hän majoitti ja ruokki matkustajia sekä hoiti Turku- Savonlinna välisellä tieosuudella matkustajien kyydityksiä, jota varten hän joutui pitämään tilallaan useita hevosia. Kyydityksistä Yrjö sai muutaman äyrin korvauksen kultakin penikulmalta. Kestikievarin pidon vuoksi Yrjö oli vapautettu kruunun veroista ja sotaväenotosta, viite; s. 302 SPH 18

19 I-II. Yrjö joutui suuriin vaikeuksiin v pahan hallakesän ja sadon menetyksen myötä, joka aiheutti laajalti nälkäkuolemia, mutta Yrjö ja hänen perheensä selvisivät ilmeisen vähällä. Toki Yrjön lapsia varmaan kuoli k.o. aikana, mikä asia ei näy henkikirjoissa. Yrjö mainittiin vielä v Sysmän henkikirjassa ilman vaimoa Puharin tilalla, ollen poikansa Tuomaksen isännöimässä talossa vanhana isäntänä, henkikirjassa mainittiin Tuomaksen isäksi. Puharin tila (kuten myös naapuri Koljosen) tila läänitettiin Narvan linnan päällikön Johan Månsson Ållongren'in rälssitilaksi, viite; s. 189 SPH I-II. Ållongren-suvun tärkeimpänä asuinpaikkana oli Heinolan Tuusjärven ratsutila/ Paason kartano. Yrjö Sipinpoika kuoli v jälkeen Joutsjärvellä. Taulu 1.6 (IX) Kaarina, tai Kaisa Eerikintytär (Karin, el. Caisa Ericsdotter) Syntyi n. v mahdollisesti Hartolan Joutsan Ruorasmäessä. Ilmeinen isä taulussa 3.5. Kaarina oli ilmeisesti Ruorasmäen Eerik Olavinpojan (Erich Olsson) tytär, joka oli isäntänä Ruorasmäessä v Kaarina avioitui tai hänet naitettiin n. 19 v. ikäisenä n. v naapurikylään Joutsjärven Koljola/Kolilaan, jossa hän oli ensin miniänä ja myöhemmin emäntänä Puharin tilalla, jossa hänet mainittiin Sysmän v henkikirjoissa. Toki Kaarinan isää etsittiin laajemminkin lähikylistä ja taloista, mutta todennäköisemmin hän oli juuri Ruorasmäestä, josta tiedetään Joutsjärven ja Ruorasmäen nuorten avioituneen keskenään ja ristiin vuosikymmenien ja satojen vuosien ajan, eli kylien väki sukulaistui vahvasti aikojen saatossa. Henkikirjoissa v oli poikkeuksellinen, eli myös talollisten vaimon nimi kerrottiin kokonaisuudessaan, kun yleensä ilmoitettiin isännällä vain vaimo (hustru) tai toisinaan pelkkä etunimi, kuten Kaarinankin osalta löytyy etunimi (Kaisa) v henkikirjassa, muuten vain vmo (hu). Kaarinan nimeä ei mainittu henkikirjoissa enää v jälkeen, sillä v ja 1656 henkikirjoissa Yrjö oli merkitty yksin Puhariin ilman puolisoa. Toisaalta henkikirjoihin ei merkitty useinkaan sairaana olevia, eli ei tarvinnut maksaa henkirahaa, jos oli riittävän sairas. Joka tapauksessa Kaarina kuoli v jälkeen Joutsjärvellä. - Sipi Yrjönpoika Puhari, s. n. v Joutsjärvi. Mainittiin v henkikirjoissa Puharissa vaimonaan Valpuri Paavalintytär. - Helka Yrjöntytär, s. n. v Joutsjärvi. Mainittiin v henkikirjassa Puharissa. - Valpuri Yrjöntytär, s. n. v Joutsjärvi. Mainittiin v henkikirjassa Puharissa. - Markareetta Yrjöntytär, s. n. v Joutsjärvi. Mainittiin v henkikirjassa Puharissa. - Tuomas Yrjönpoika Puhari, s. n. v Joutsjärvi. Tauluun 1.7. Taulu 1.7 (VIII) Tuomas Yrjönpoika Puhari (Thomas Jöransson) Syntyi n. v talollisen poikana Hartolan (Pertunmaan) Joutsjärven/ Koljolassa (Kolilassa). Tuomas Yrjönpoika mainittiin Puharin tilalla Yrjö Sipinpojan poikana ensimmäisen kerran v henkikirjassa. Tuomas viljeli Joutsjärven Puharin tilaa, ollen talollisena ja isäntä v Tuomaksen syntymän aikaan 1630-luvulla elettiin 30-vuotisen ( ) sodan aikaa, joka sota koetteli maatiloja erittäin raskaasti, mm. sotaväenottojen ja sotaväkirasitusten, sotaväen ylläpidon, sekä todella raskaan verotuksen vuoksi. Samoin Venäjän sota v rasitti tiloja raskaasti. Puharin tila (kuten myös naapuri Koljonen) määrättiin Kustaa Ållongren'in rälssiksi, mutta läänitys peruttiin v Kustaan isä Juhana Ållongren oli saanut tilan läänityksenä jo v Joutsjärven Puharin ja Koljosen tilat mainittiin Sysmän taloluettelossa yhdessä Sysmän Joutsjärven kylän talojen yhteydessä ja kerrottiin (Pertunmaan) Joutsjärven talojen Puharin ja Koljosen (molemmat 1/3 manttaalin tiloja) kuuluneen Ylisen Hollolan komppanian ratsutilan n:o 92 (Heinolan Tuusjärven/ Asikkalan) augmentiksi, eli aputiloiksi ja ruodun n:o 93 osakkaiksi, eli tilat ylläpitivät k.o. ratsutilan ratsumiestä kuin myös e.m. ruodun sotamiestä, viite; s. 708 SPH I-II. Asikkalan hallintopitäjään tuolloin kuuluneen Heinolan Tuusjärven ratsutilalla n:o 92 (Ållongren'in suvun kartano) olivat augmenttina eli aputaloina Koljosen ja Puharin tilojen ohella myös 3 tilaa Sysmästä sekä Heinolan Hirvisalon Alastalo ja Korpela (viite; s. 367 HePH-I), joissa kahdessa viimeksi mainituissa löytyy kirjoittajan sukujuuret isänsä kautta. Tuomas Yrjönpoika kuoli v jälkeen Joutsjärvellä. 19

20 Taulu 1.8 (VIII) Valpuri Hintikainen (Walborg Hindikain) Syntyi n. v todennäköisesti Mäntyharjun Hintikkalassa. Ilmeinen isä taulussa Valpuri avioitui tai hänet naitettiin n. v miniäksi Joutsjärven Puhariin, jossa hänet mainittiin ensimmäisen kerran v henkikirjassa Tuomaan puolisona ja miniänä. Poikkeuksellisesti Valpurilla esiintyi sukunimi Handikainen tai Hindikain, eli hän oli lähtöisin tiettävästi Pertunmaa n:o 3 Hintikkalasta. Hintikkala sijaitsee Peruveden pohjoisosassa Hintikkalanniemessä lähellä Pertunmaan nykyistä kirkonkylää ja kuului aiemmin Mäntyharjuun. Valpurin isä voisi olla Hintikkalan isäntä Risto Klemetinpoika Hintikainen, päättelyä vaikeuttaa se että Valpurilla ei esiintynyt ollenkaan patronyymiä. Valpuri oli sitten emäntänä Puharissa v alkaen, mainittiin viimeisen kerran v henkikirjassa Puharin emäntänä, eli Valpuri kuoli v jälkeen Joutsjärvellä. - Yrjö Tuomaanpoika Puhari, s. n. v Joutsjärvi, k Joutsjärvi, Puhari. Mainittiin Puharissa Tuomas Yrjönpojan poikana v henkikirjoissa. Talollisena ja isäntänä Puharissa v , mainittiin maakirjassa vielä v tilan verot maksavana isäntänä. Puoliso; Riitta, mainittiin Yrjön vaimona v henkikirjoissa. Vuoden 1719 kylvö- ja karajaluettelon mukaan Yrjö Puhari kylvi 16 kappaa ruista, 7½ kappaa ohraa ja 7½ kappaa kauraa, hänellä oli 2 hevosta, 4 lehmää, 3 vasikkaa, 5 lammasta, 1 vuohi ja 2 sikaa. Hartolan ensimmäisessä rippikirjassa (s. 160 RK ) Yrjö Tuomaanpojan kerrottiin kuolleen v joulukuussa ja vaimona hänellä mainittiin Valpuri Yrjöntytär (II vaimo?). Yrjön ja Riitan ilmeinen poika Reko Yrjönpoika mainittiin maakirjoissa v sekä v tilan verot maksavana isäntänä kuin myös v kymmenysluettelossa. Yrjön ja Riitan ilmeisesti toiseksi vanhin poika Yrjö Yrjönpoika (s. 1671, k ) ja tämän puoliso Maria Yrjöntytär (s. 1675, k ) mainittiin v henkikirjoissa Puharin tilan isäntänä, rippikirjan mukaan oli isäntänä vielä v Yrjön poika Mikko Yrjönpoika toimi ilmeisesti jaetun tilan isäntänä (+ puoliso Maria Yrjöntytär) henkikirjan mukaan v Tila oli tiettävästi jaettuna e.m. veljesten kesken. Seuraavassa sukupolvessa Yrjö Yrjönpojan poika Tuomas Yrjönpoika (s. 1713, k ) puolisonsa Kristiina Antintytär (s. 1709, k ) isännöivät Puharin päätilaa v Tuomaan ja Kristiinan 4 poikaa; Heikki, Markus, Eerik ja Juho mainittiin kukin talollisina ja isäntinä Puharissa. Eerik Tuomaanpoika Puharilla, s Puhari, k.1809 Puhari ja puolisollaan Valpuri Juhontyttärellä, s. 1761, k Puhari oli 2 poikaa; Pekka Eerikinpoika, s , k ja vaimonsa Maria Matintytär, s Vedenpää, k viljelivät Puharia ja Puharista erotettua Merenselkää, toinen pojista Antti Eerikinpoika, s , k ja vaimonsa Anna Matintytär, s Vedenpää, k Puhari, viljelivät Puharin puoliskoa. Veljekset Pekka ja Antti Eerikinpoika naivat Vedenpäästä sisarukset Maria ja Anna Matintyttäret, joiden vanhemmat olivat talolliset Vedenpäästä Matti Matinpoika, s ja Maria Eerikintytär, s Nämä olivat taas muuttaneet Vähä-Kuortin Tuokkolasta Vedenpään Mattilaan. Pekka Eerikinpojan ja Maria Matintyttären jälkeläisiä on mm. Helsingissä asuva sukututkija Petri Kallio. Eerik Tuomaanpoika Puharin (s ) jälkeläisistä löytyy mm. Jouko Toivonen (s. 1949), joka pitää Toivosen lihansavustamoa ja RuokaRenki myymälää Pertunmaan Kuortissa. Tämän sukuhaaran tiedot pohjautuvat Petri Kallion ohella osin myös Aino Heikkilän Puhari-Merenselkä sukututkimustuloksiin. - Markus Tuomaanpoika Puhari, mainittiin v henkikirjassa Tuomas Yrjönpojan poikana Puharissa sekä v tilan isännän Yrjö Tuomaanpojan veljenä. Puoliso; Liisa, mainittiin v henkikirjoissa. - Eerik Tuomaanpoika Puhari, mainittiin v henkikirjassa Tuomas Yrjönpojan poikana Puharissa sekä v Yrjö Tuomaanpojan veljenä. - Klemetti Tuomaanpoika Lemetti, s. n. v Joutsjärvi. Tauluun