HYKS Psykiatrian integraatio-avaukset. HUS Valtuuston seminaari Matti Holi

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYKS Psykiatrian integraatio-avaukset. HUS Valtuuston seminaari Matti Holi"

Transkriptio

1 HYKS Psykiatrian integraatio-avaukset HUS Valtuuston seminaari Matti Holi

2 Psykiatriset häiriöt: Ovat oireyhtymiä osa oireista näkyy heti, osan potilas tuo esiin, ja yhdessä arvioidaan kuinka haittaavia ne ovat. Selkää biologista markkeria tai fyysistä tutkimuslöydöstä ei useimmiten ole. Psykiatrinen diagnostiikka on läpinäkyvää ja helposti toistettavissa, ja on tuonut hyvän pohjan erilaisten hoitojen tutkimukselle viimeisen 30 vuoden aikana. Diagnostiikka lähtee potilaan esille tuomista vaivoista ja hänen kokemastaan haitasta. Medikalisaatio johtuu useimmiten osaamattomasta diagnostiikasta psykiatrian osaaminen vähentää sitä.

3 Miksi häiriöitä on? Osa vahvasti perinnöllisiä vaikeita sairauksia Skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö Evoluution painolasti aivomme ja mielemme hienosäädettiin aivan erilaisiin oloihin kuin missä elämme..eli pitämään meidät hengissä savannilla, eikä elämään rikasta elämää hälisevässä ja globaalissa maailmassamme -> siksi esim. ahdistuneisuushäiriöt ovat tavattoman yleisiä. Ennaltaehkäisy auttaa, ja on tärkeää, mutta ei koskaan poista kaikkia häiriöitä.

4 Hoidot: Hoitojen tehokkuus todistetaan useimmiten häiriökohtaisesti. Tutkimuksin - Evidence based hoidot näyttöön perustuvat hoidot. Mielenterveyden häiriöistä kärsivän potilaan hoidon runko on aina näyttöön perustuva hoito, sitä täydennetään tukevilla elementeillä. Näyttöön perustuvia hoitoja ovat mm. lääkehoidot, erilaiset psykoterapiat, tai muut strukturoidut psykososiaaliset hoito-ohjelmat, sähkö- ja muut neuromodulaatiohoidot, sekä valoon tai liikkumiseen liittyvät interventiot. Näistä muodostuu hoitovalikko, jonka tulee nykykäsityksen mukaan olla riittävän laaja, jotta erilaisille potilaille olisi erilaisia hoitoja. Hoito tulisi antaa nopeasti, ja suuri osa soveltuisi TK:ssa annettavaksi, jolloin dilemma: Etulinjaan tarvitaan hoitovalikko jota etulinja ei pysty tuottamaan -> INTEGRAATIO.

5 HYKS Psykiatria rakenne, volyymit ja henkilöstö: Linjat Eläköijä, Laitostaja, Nuoret, Aivo-orgaaniset, Rajapinnat, Västra linjen sekä IT Psykiatria. Koko henkilöstö koottu potilasryhmien ympärille. Linjojen johtoryhmissä omat vastuuprofessorit ja kokemusasiantuntijat. Volyymi: n eri potilasta /v, joista n nettiterapiassa, ja n käyttää osastopalveluita -> Psykiatria on lähinnä avohoitoa. Hlöstö: n (lääkäreitä n 240), budjetti n 140 milj e.

6 Nykytila HYKS psykiatria massiivisessa rakennemuutoksessa: Osastohoito vähenee keskittyy HUS + Helsinki: 6/2017 Hoitopäivät 100% ss laskettuina = n. 640 = 0,4 prom Avohoito lisääntyy 90% potilaista 55% hlökunnasta monipuolistuu HUS Psykiatria: Käyntien ja hoitopäivien lukumäärän kehitys vuosina HUS Psykiatria, Käynnit HUS Psykiatria, Hoitopäivät

7 Tuhansia euroja Potilas lkm Nykytila HYKS psykiatria massiivisessa rakennemuutoksessa: Potilasmäärä kasvaa miksi? 1. Useammat potilaat hakevat apua? 2. TK:t lähettävät enemmän kynnystä tarkoituksella madallettu HUS Psykiatrian deflatoitu kustannuskehitys sekä hoidettujen eri potilaiden lukumäärä, vuosina Kulut laskevat miksi? 1. osastokäyttö alas, vähemmän osastoja 2. napakammat potilasryhmäkohtaiset hoidot IT-psykiatria Akselin otsikko Kustannuskehitys, deflatoitu Potilasmäärä

8 Mielenterveyspalvelut - käsitteet menevät usein sekaisin: 1) Mielenterveys- ja päihdetyö : Psykososiaalista tukea ja päihteettömyyteen tukemista medikalisoimatonta, diagnoosiin perustumatonta, luonteeltaan epäspesifiä. 2) Mielenterveyden häiriöiden hoito: Näyttöön perustuvia hoitoja diagnosoituihin mielenterveyden häiriöihin Tämä siis edellyttää laajaa valikkoa erilaisia psykososiaalisia hoitoja / psykoterapioita 3) Tukipalvelut: Mielenterveyden häiriöistä kärsivien potilaiden sosiaaliset ym. tukipalvelut (asumisen tuki, tarveharkintaiset etuisuudet, ym).

9 Koordinoimme ja osallistumme mielenterveystyöhön joka 5 s suomalainen ->

10 Mutta - häiriöiden hoito on organisoitumisen kannalta kriittinen: Riittävään hoitovalikkoon tarvitaan leveät hartiat - häiriöspesifisiä hoitoja tuottavan yksikön tulee olla suuri (koko uusimaa) Tämän yksikön on kyettävä viemään hoitoja terveyskeskuksiin, jossa yleislääkäri voi kantaa hoitovastuun, jos hänellä on siihen riittävä tuki, esimerkiksi psykiatrisia hoitajia. Tämän ajattelun mukaisia integraatio-avauksia on kokeiltu hyvällä menestyksellä HYKS Psykiatrian ja omistajakuntien terveyskeskusten toimesta. Myös mielenterveyspotilaiden sosiaaliset tukipalvelut hyötyisivät leveistä hartioista esim asumispalvelut.

11 1. HUS sisäinen tiivistyminen kohti leveitä hartioita : HUS sisäisen integraation tiivistäminen ja haavoittuvimpien yksiköiden yhdistäminen LUSA , Nuorisopsykiatrian palvelut HYKS LUSA + os 8 -> Västra Linjen. Nuorisopsykiatrialla Uudenmaan avohoitopalvelut-klinikka (Lohjan, Hyvinkään ja Porvoon nuorisopsykiatria) Psykiatrian ympärivuorokautinen päivystys loppuu Raaseporissa , Lohjalla mennessä, Hyvinkäällä vaihteessa, Porvoo(?). Paljon opittavaa ja hiottavaa.

12 2. Integraatioavauksia PTH:oon. Henkilöstöä TK ja PTH-MT-yksiköihin Hanko, Inkoo, Raasepori, Kerava, Vantaa, Lohja(?). Henkilöstöä PTH-osastoille Gero - Vantaa, Espoo, Hyvinkää (2019 alusta), Raasepori ja Porvoo työn alla?) Päihde - Lohja / Karviainen tarjous tehty NP-Hoitoja PTH:oon Ryhmähoitoja: Unihäiriöt, ADHD, Masennus. Ostopalveluterapiat Nettiterapiat (n 2000 potilasta HUS-alueella)

13 HYKS terveyskeskuksissa:

14 Henkilöstöä perustason osastoilla:

15 HYKS Ryhmähoitoja terveyskeskuksissa:

16 2. Ostopalvelu-psykoterapiat tolkun piiriin Keskittämisasetus psykoterapioiden laatu YO-sairaaloiden vastuulle, ja tarjoamme laadunvalvonta-instrumentteina: Laaturekisteri: kaikille julkisesti kustannetuille psykoterapioille. KELA mukaan -> Psykoterapiat nimenomaan näyttöön perustuvana häiriökohtaisena hoitona. Terapiat ostetaan yksittäisiltä ammattilaisilta ei yhteisöiltä. Nettiterapiat: kaikki YO-sairaalat halutessaan mukaan nettiterapiatuotantoon nettiterapioiden laadunvalvonta näin. Aiempi kokemus terapiakenttään ei ole saatu tolkkua yhteisöjen omavalvonnan kautta, mutta ei myöskään valtakunnallisen asiantuntijayksikön kautta -> siksi vastuu YO-sairaanhoitopiireille?

17 Laaturekisteri ja terapeuttiportaali: Terapiaan hakeutumisessa potilaan valinnanvapaus terapeuttiportaalin avulla:

18 Nettiterapiat - 9% HYKS Psykiatrian potilasta - n. sama määrä kuin osastohoidossa / vuosi

19 Jatkossa - Osastojen uusi rooli: Etäyhteys palvelukoteihin Virtuaalipaikkapilotti osaston arki ja intensiteetti vietynä palvelukotiin tai kotiin laajan laitosverkoston kannattelu (oikeuspsykiatria, lastensuojelu yms) Etäyhteys muille osastoille Geropsykiatrian osastolta hoitovastuullinen lääkäri terveyskeskuksen vuodeosastolle muistihäiriöiselle vanhukselle. Hoitoneuvottelut avohoidon kanssa osastohoito vain lyhytaikainen tuki, ja yhteys jatkuu avohoitoon.

20 Jatkossa tukipalvelut? Integraatioavauksia kohti sotea Mielenterveyspotilaiden sosiaaliset tukipalvelut Harkinnanvaraiset tuet HYKS sosiaalityöntekijöille (Helsingissä sostt muutetaan viroiksi, päällekkäisyys pois) Palvelukotiasuminen (Uudenmaan laajuinen kilpailutus, laaturekisteri ja Minduu-tyyppinen valkintamahdollisuus potilaille?) Avoin kutsu omistajakunnille integraatioavauksiin mahdollisuus testata jo ennen sotea!

21 Kiitos!

PSYKIATRIA / MIELENTERVEYSPALVELUT KOHTI SOTEA / PSYK LAUTAKUNNAN SEMINAARI TOIMIALAJOHTAJA MATTI HOLI, HYKS PSYKIATRIA

PSYKIATRIA / MIELENTERVEYSPALVELUT KOHTI SOTEA / PSYK LAUTAKUNNAN SEMINAARI TOIMIALAJOHTAJA MATTI HOLI, HYKS PSYKIATRIA PSYKIATRIA / MIELENTERVEYSPALVELUT KOHTI SOTEA / PSYK LAUTAKUNNAN SEMINAARI 8.9.2016 TOIMIALAJOHTAJA MATTI HOLI, HYKS PSYKIATRIA PÄHKINÄNKUORESSA: HYKS Psykiatrian visio mielenterveyspalveluista SOTE ssa:

Lisätiedot

PSYKIATRIA / MIELENTERVEYSPALVELUT KOHTI SOTEA / PSYK LAUTAKUNTA TOIMIALAJOHTAJA MATTI HOLI, HYKS PSYKIATRIA

PSYKIATRIA / MIELENTERVEYSPALVELUT KOHTI SOTEA / PSYK LAUTAKUNTA TOIMIALAJOHTAJA MATTI HOLI, HYKS PSYKIATRIA PSYKIATRIA / MIELENTERVEYSPALVELUT KOHTI SOTEA / PSYK LAUTAKUNTA 16.6.2016 TOIMIALAJOHTAJA MATTI HOLI, HYKS PSYKIATRIA TAUSTA I: HYKS PSYKIATRIAN YLEISKUULUMISET: Talous ja tehot tuotanto n. 2015, toimintakulut

Lisätiedot

Ajankohtaista HUS psykiatriassa

Ajankohtaista HUS psykiatriassa Ajankohtaista HUS psykiatriassa Omaistoiminnan neuvottelukuntien kehittämispäivät, 30.10.2014 Matti Holi Toimialajohtaja, HYKS Psykiatria Rakenneuudistus: Viimeisten vuosien muutosprosessi, joka on kulminoitumassa

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA CAMILLA EKEGREN 30.4.2015 1 GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJA VASTAA Tertiäärisestä päihdepsykiatriasta mm kaksoisdiagnoosipotilaiden ja opioidikorvaushoitojen

Lisätiedot

Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi

Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne. Repokari, Ranta, Holi Mielenterveyspalveluiden toimivuus, palveluiden riittävyys, hoitoon pääsy, lasten ja nuorten psykiatristen palveluiden tilanne Repokari, Ranta, Holi Tausta: 2017 poikkeuksellinen lähetteiden määrän kasvu

Lisätiedot

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1

GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 GEROPSYKIATRIAN SUUNNITELMAT RISTO VATAJA GERO-NEURO-PÄIHDEPSYKIATRIAN LINJAJOHTAJA 30.10.2015 1 NEUROPSYKIATRIAN OSASTO 21 MUUTTO PSYKIATRIAKESKUKSEEN MARRASKUUSSA 2016 Neuropsykiatrisia potilasryhmiä:

Lisätiedot

PSYKIATRIA 2015-2019 -> 2025

PSYKIATRIA 2015-2019 -> 2025 PSYKIATRIA 2015-2019 -> 2025 Matti Holi, Toimialajohtaja, HYKS Psykiatria Psykiatrian lautakunta 4/2015 28.4.2015 1 -TAUSTA -TIEKARTTA -VISIOINTIA 4/28/2015 2 TAUSTA PSYKIATRIAN RAKENNEMUUTOS Avohoitoistuminen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 (13) 1 25.02.2016 AIKA 25.02.2016 klo 17:00-18:20 PAIKKA HYKS Psykiatriakeskus 1. krs. Tammisali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin

Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin Kokemusasiantuntijaryhmän alustavia kokemuksia osallistumisesta mielenterveyspalvelujen suunnitteluun ja arviointiin 20.5.2011 Vva ry Osallisuusryhmän verkostotapaaminen Pop Valo hankkeen kokemusasiantuntija

Lisätiedot

Hyks nuorisopsykiatria. Klaus Ranta linjajohtaja HYKS nuorisopsykiatria 21.4.2015

Hyks nuorisopsykiatria. Klaus Ranta linjajohtaja HYKS nuorisopsykiatria 21.4.2015 Hyks nuorisopsykiatria Klaus Ranta linjajohtaja HYKS nuorisopsykiatria 21.4.2015 HYKS nuorisopsykiatrian organisoituminen 2015 Perustehtävä = Hyks Psykiatrian nuorisopsykiatrian linja vastaa pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

KELLOKOSKEN SAIRAALAN TULEVAISUUTTA SUUNNITTELEVAT TYÖRYHMÄT - NYKYTILANNE MATTI HOLI, TOIMIALAJOHTAJA, HYKS PSYKIATRIA

KELLOKOSKEN SAIRAALAN TULEVAISUUTTA SUUNNITTELEVAT TYÖRYHMÄT - NYKYTILANNE MATTI HOLI, TOIMIALAJOHTAJA, HYKS PSYKIATRIA KELLOKOSKEN SAIRAALAN TULEVAISUUTTA SUUNNITTELEVAT TYÖRYHMÄT - NYKYTILANNE MATTI HOLI, TOIMIALAJOHTAJA, HYKS PSYKIATRIA KOHTA 4- TYÖRYHMIEN SUUNNITELMAT / TYÖSKENTELYTILANNE: Väliraportti tekeillä, alustava

Lisätiedot

Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015. Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria

Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015. Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria Psykiatrisen sairaanhoidon lautakunnan kokous 16.6.2015 Leena Repokari Linjajohtaja Hyks lastenpsykiatria Lastenpsykiatristen palvelujen kysyntä Hyks 2500 lähetteet hyks koko vuosi lähetteet hyks lps

Lisätiedot

HUS Saattohoitostrategia. Tiina Saarto, yl Palliatiivisen lääketieteen professori HYKS Syöpäkeskus

HUS Saattohoitostrategia. Tiina Saarto, yl Palliatiivisen lääketieteen professori HYKS Syöpäkeskus HUS Saattohoitostrategia Tiina Saarto, yl Palliatiivisen lääketieteen professori HYKS Syöpäkeskus Hanko Lohjan sha Lohja Hospital Paloniemi Hospital Raasepori Karjalohja Nummi- Pusula Tammiharju Hospital

Lisätiedot

YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA

YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA YHTEISTYÖLLÄ JA ASIAKASLÄHTÖISYYDELLÄ PAREMPIA PALVELUJA LAURI KUOSMANEN, DOSENTTI, YHTEISTYÖKOORDINAATTORI HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI, HYKS PSYKIATRIA JA VANTAAN KAUPUNKI KIITOS! TILANNE

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Keski-Suomessa

Mielenterveys- ja päihdepalvelut Keski-Suomessa Mielenterveys- ja päihdepalvelut Keski-Suomessa POPUP valmistelutiimi: Tarja Seuri (Ksshp) Jouko Nykänen (Uurainen) Jussi Suojasalmi (Sovatek) Juha Katajamäki (Ksshp) Tarja Saharinen (Ksshp) Marja Heikkilä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta. Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten terveys ja hyvinvointi palvelujärjestelmän näkökulmasta Risto Heikkinen HYKS Nuorisopsykiatria 27.2.2015 2500 2000 1500 1000 500 0 Nuorisopsykiatrian lähetteet 2009-2014 2009 2010 2011

Lisätiedot

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta

Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Kaikki alkaa oikeastaan ovesta Psykiatrian palvelutoiminnan muutos laitospaikoista avohoitoon 7.4.2016 Mielen terveyttä asiakas vai potilas terveydenhuollossa Hyvinkään sairaanhoitoalueen alueellinen koulutus

Lisätiedot

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI

KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI KOKEMUKSIA NETTITERAPIOISTA ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA MIELENTERVEYSTALO.FI NUORTEN MIELENTERVEYSTALO.FI NETTITERAPIAT.FI MIELENTERVEYSTALO.FI Aikuisten mielenterveystalossa voit mm. AIKUISET lukea ajantasaista

Lisätiedot

POTILASHOIDON VUOSIKERTOMUS HYKS Psykiatria

POTILASHOIDON VUOSIKERTOMUS HYKS Psykiatria POTILASHOIDON VUOSIKERTOMUS 2016 HYKS Psykiatria SISÄLTÖ 2 SISÄLTÖ 3 JOHDANTO 4 VUODEN 2016 AVAINTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN 4 POTILASHOIDON TUNNUSLUVUT 6 ASIAKASTULOKSET 6 LAADUNHALLINTA JA POTILASTURVALLISUUS

Lisätiedot

KOHTI LOPPURAPORTTIA

KOHTI LOPPURAPORTTIA KOHTI LOPPURAPORTTIA 16.3.2017 24.3.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Loppuvaiheen yksinkertaistettu tavoite voisi olla mitä tehdään toisin kuin aiemmin Painetta tulee ennen kaikkea palveluiden integraatioon,

Lisätiedot

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla

Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Tarkkailuaika nuorisopsykiatrian osastolla Arvio tarkkailun aloittamisesta Nuori ja vanhemmat Huolen herääminen ja yhteydenotto Ei Kyllä Lähettävä lääkäri Välitön hoidon tarpeen arviointi Haluaako nuori

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) SAIRAANHOITOPIIRI. Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 9/2014 1 (10) TARKASTUSLAUTAKUNTA AIKA 08.09.2014 klo 09:00-11:45 PAIKKA Palvelukeskus, Stenbäckinkatu 9, kokoushuone Arvo KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 61 EDELLISEN

Lisätiedot

Lastenpsykiatrian palvelujärjestelmän kehityksestä

Lastenpsykiatrian palvelujärjestelmän kehityksestä Lastenpsykiatrian palvelujärjestelmän kehityksestä Jorma Piha Keski Pohjanmaan KS Kokkola 17.11.2006 Onko lastenpsykiatria nuori lääketieteen erikoisala? Lääketieteen erikoisalojen perustaminen 1932 Hermo

Lisätiedot

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi

Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Muutostiimin ehdotus Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen uudeksi organisaatioksi Lautakuntien seminaari 20.3.2012 Muutostiimi 21.3.2012 Muutostiimi 1 Sosiaali- ja terveyslautakunta Ensimmäinen

Lisätiedot

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä

Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä Erityisryhmien tarpeet asunnottomuuden torjunnassa; mielenterveyskuntoutujien asuminen esimerkkinä 17.10.2012 Tuula Tiainen Rakennetun ympäristön osasto tuula.tiainen@ymparisto.fi Erityisryhmät ja asuminen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (15) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/ (15) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 1/2015 1 (15) 1 10.02.2015 AIKA 10.02.2015 klo 17:00-18:51 PAIKKA HYKS Psykiatriakeskus, Tammisali 1.krs, Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveyspalvelut ryhmän Loppuraportti FINAL

Päihde- ja mielenterveyspalvelut ryhmän Loppuraportti FINAL Päihde- ja mielenterveyspalvelut ryhmän Loppuraportti FINAL 28.12.2017 Palvelujen saavutettavuus ja saatavuus Päihde- ja mielenterveyspalvelujen kokonaisuus on moninainen ja pirstaleinen: Palveluverkko

Lisätiedot

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020

Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Uudenmaan sote- ja maakuntauudistus #Uusimaa2019 #Uusimaa2020 Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus Luomme itsehallinnollisen Uudenmaan Vi skapar ett självstyrt yland Timo ronkytö, sote-muutosjohtaja

Lisätiedot

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento

Psykiatrian toiminnan muutoksia. Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento Psykiatrian toiminnan muutoksia Psykiatrian tulosalueen johtaja Outi Saarento 14.11.2013 Tausta -asiakirjoja Kansallinen Mieli 2009-suunnitelma PPSHP:n strategia ja omistajastrategia 2009 PPSHP:n pohjoisen

Lisätiedot

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma

Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma Etelä Suomen LAPSEN ÄÄNI kehittämisohjelma LAPSEN ÄÄNI - KEHITTÄMISOHJELMA 27.2.2009 STM:n rahoituspäätös: 11.3. milj. euroa 1.1.2009 31.10.2011 väliselle ajalle Ehdot mm.: Yhteistyö muiden valtakunnallisten

Lisätiedot

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen

Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Nuorten mielenterveyden häiriöt ja työllistyminen Annamari Tuulio-Henriksson Dosentti, johtava tutkija, Kelan tutkimusosasto Suomen epidemiologian seuran ja Kelan seminaari 27.10.2011 Nuoret ja työllistymisen

Lisätiedot

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I

H E L S I N G I N J A U U D E N M A A N S A I R AA N H O I T O P I I R I HYKS Nuorisopsykiatria Helsinkiläisiä nuoria on vuoden 2014 aikana tutkittu ja hoidettu HYKS Nuorisopsykiatrian Avohoidon, Osastohoidon ja Erityispalvelujen klinikassa. Organisaatio on sama, mutta yksikkömuutosten

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info

tilanne. Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 14.3.2017 tilanne Pirjo Kejonen Hallintoylihoitaja PPSHP Valtuuston info 20.3.2017 Mielenterveyspalvelujen järjestelyt/ PPSHP eteläinen alue Avo-osasto Oulaskankaan sairaalaan Nuorten tukitalo (Ylivieska)

Lisätiedot

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa

Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Valtakunnalliset valvontaohjelmat - Kohti yhdenmukaisempaa, vaikuttavampaa ja läpinäkyvämpää valvontaa Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari

Lisätiedot

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke

Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Etelä-Suomen mielenterveysja päihdepalvelujen kehittämishanke Hanke-esittely Kuosmanen Lauri, hankejohtaja Kurki Marjo, hankekoordinaattori Lepistö Päivi, hankesuunnittelija Positiivisuus Luottamus Yhtenäisyys

Lisätiedot

TAY Tehostetun avohoidon yksikön henkilöstö

TAY Tehostetun avohoidon yksikön henkilöstö TAY Tehostetun avohoidon yksikön henkilöstö Oh S.Puro, aoh Milla Pyötsiä, os.siht. Vuojärvi 14 hoitajaa; J.Virta, H.Malkavaara,O.Luhti, A.Tiala, A.Ruth, L.Turunen, E.korhonen, J.Leikas, K-M.Solismaa, M.Sainio,

Lisätiedot

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa

Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hyvinvointiseminaari 20.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä 1.1.2014 Raahe-Siikajoki-Pyhäjoki Väestö 34.570 Henkilöstö

Lisätiedot

SUOMEN AVOHOITOISIN MIELENTERVEYSPALVELUJEN TUOTTAJA

SUOMEN AVOHOITOISIN MIELENTERVEYSPALVELUJEN TUOTTAJA SUOMEN AVOHOITOISIN MIELENTERVEYSPALVELUJEN TUOTTAJA PALVELUJA HAJAUTETUSTI LÄHELLÄ PALVELUJEN KÄYTTÄJIEN KOTIPAIKKAA Juha Koivu toimialajohtaja, VSSHP Psykiatria EGENTLIGA FINLANDS SJUKVÅRDSDISTRIKT PSYKIATRIAN

Lisätiedot

PÄIHDEPOTILAS PÄIVYSTYKSESSÄ JA OSASTOLLA

PÄIHDEPOTILAS PÄIVYSTYKSESSÄ JA OSASTOLLA PÄIHDEPOTILAS PÄIVYSTYKSESSÄ JA OSASTOLLA Psykososiaalisten interventiomallien ja hoitoonohjauskäytäntöjen kehittäminen. Pilottina Hyvinkään sairaala SOCCA, Helsinki 10.02.2015 Sisko Vierimaa Linjaesimies/vastaava

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014

Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015. Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittämishanke 2012 2015 Tuula Tiainen Ympäristöministeriö 2014 Mielenterveyskuntoutujat tarvitsevat arkeensa tukea Mielenterveyskuntoutujien asumisen kehittäminen,

Lisätiedot

menetelmin työskentelevää perhetyö

menetelmin työskentelevää perhetyö Miten lasten, nuorten ja perheiden palvelut jäsentyvät LAPE-hankkeen mukaiseen kolmiportaiseen palvelurakenteeseen Pirkanmaalla kenen pitää tehdä mitä? Tässä versiossa päähuomio on mielenterveystyössä

Lisätiedot

Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla

Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla Mielenterveys-, päihde- ja aikuisten sosiaalipalvelujen yhteiset asiakkaat - Palvelujen porrastus kärkihankkeena Keski-Uudellamaalla SOTE ja HUS Psykiatria 8.9.2016 Tiina Salminen palvelualuejohtaja Järvenpään

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/ (13) SAIRAANHOITOPIIRI HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 6/2015 1 (13) 1 29.10.2015 12 AIKA 29.10.2015 klo 17:00-18:50 PAIKKA HYKS Psykiatriakeskus, Tammisali 1. krs. Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi

ESITTELYVIDEO. Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi ESITTELYVIDEO Mielenterveystalo.fi Nuorten mielenterveystalo.fi Nettiterapiat.fi 10.11.2014 Mielenterveystalon esittely 2 MIELENTERVEYSTALO PÄHKINÄNKUORESSA LUOTETTAVAA JA AJANTASAISTA TIETOA OIRENAVIGAATTORI

Lisätiedot

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa

Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Kyläyhdistysseminaari 12.2.2014 Raahessa Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Tätä haluamme olla Edistämme kokonaisvaltaisesti ja ennakoivasti ihmisten terveyttä, toimintakykyä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Terveyslautakunta Tja/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Terveyslautakunta Tja/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2012 1 (12) 71 Lausunto Eduskunnan oikeusasiamiehen selvitys- ja lausuntopyyntöön ruotsinkielisistä avohoidon mielenterveyspalveluista HEL 2012-001050 T 06 00 00 Päätös

Lisätiedot

Mitä päihdetapauslaskenta kertoo muutoksesta?

Mitä päihdetapauslaskenta kertoo muutoksesta? Mitä päihdetapauslaskenta kertoo muutoksesta? Päihde- ja mielenterveystyön kehittäjien verkoston tapaaminen 8.11.2013 14.11.2013 1 Päihdetapauslaskenta Päihdetapauslaskennalla kerätään tietoja kaikissa

Lisätiedot

Psykiatrian sähköiset potilaspalvelut. Matti Holi, Dos. Klinikkaryhmän johtaja / HYKS Psykiatria

Psykiatrian sähköiset potilaspalvelut. Matti Holi, Dos. Klinikkaryhmän johtaja / HYKS Psykiatria Psykiatrian sähköiset potilaspalvelut Matti Holi, Dos. Klinikkaryhmän johtaja / HYKS Psykiatria Kelnet - hankkeet Hyvinkään sairaanhoitoalueelta vuonna 2006 käynnistyneet projektit. Pääosin virkatyönä

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen

Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen Mielenterveys- ja päihdesuunnitelma Mieli 2009 ehdotukset Palvelujohtaja Arja Heikkinen I Asiakkaan asemaa vahvistetaan terveysasemilla psykiatrisia hoitajia päihdeongelmaisten hoidon työnjakoa sovittu

Lisätiedot

Psykiatristen sairaalapalvelujen käyttö Suomessa. vuosina

Psykiatristen sairaalapalvelujen käyttö Suomessa. vuosina Psykiatristen sairaalapalvelujen käyttö Suomessa vuosina 2002-2007 Hoitoilmoitusrekisterin pohjalta Osa 2: Psykiatristen sairaalapalvelujen käyttö alueittain Timo Tuori 2. Psykiatristen sairaalapalvelujen

Lisätiedot

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön

Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Yhtenevät kansalliset tunnusluvut hoitotyöhön Sirpa Salin, projektipäällikkö, PSHPn Tarja Tervo-Heikkinen, projektipäällikkö, HH-osahanke Esityksen sisältö - -hanke, HH-osahanke - Osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Stj/1 07.01.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (5) 36 Valtuutettu Tuomo Valokaisen toivomusponsi lasten ja nuorten psykoterapioiden saatavuudesta HEL 2014-007789 T 00 00 03 Päätös päätti merkitä tiedoksi selvityksen

Lisätiedot

Miten ja kuinka paljon voimme vähentää vuodeosastopaikkoja? Ryhmä

Miten ja kuinka paljon voimme vähentää vuodeosastopaikkoja? Ryhmä Miten ja kuinka paljon voimme vähentää vuodeosastopaikkoja? Ryhmä 5 24.11.2017 Työryhmän jäsenet: Kaisa Kumpulainen (os Halikon sairaala) Taina Virtanen (kokemusasiantuntija/salon Klubitalo) Pirita Känkänen

Lisätiedot

Oulun yliopistollinen sairaala PSYKIATRIAN TULOSYKSIKKÖ 2009

Oulun yliopistollinen sairaala PSYKIATRIAN TULOSYKSIKKÖ 2009 Oulun yliopistollinen sairaala PSYKIATRIAN TULOSYKSIKKÖ 2009 5.8.2008 toiminut jo vuodesta 1925 KEHITYSVAIHEITA 1925 1.8. sairaalan juhlalliset avajaiset, S1 jossa 140 ss Ensimmäinen potilas 11.10. 1933

Lisätiedot

Psykiatriset kriisipotilaat terveyskeskussairaalan suojassa

Psykiatriset kriisipotilaat terveyskeskussairaalan suojassa Työssä raportti JAANA RAJAKANGAS psykiatrian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Lempäälän terveyskeskus, psykiatrian yksikkö TAINA HELLSTEN LT, geriatrian erikoislääkäri, apulaisylilääkäri Lempäälän terveyskeskus

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos

Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos Yhteistoiminta-alue asiat Sosiaalipalvelut työryhmä Loppuraportti luonnos 5.5.2017 Anni Vanhala 1 www.pirkanmaa2019.fi Tiedot koottu alla olevilta tahoilta/ henkilöiltä Kanta-Häme: Riikka Haahtela, johtava

Lisätiedot

Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden osaamisen kehittämisen asiantuntijatuki

Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden osaamisen kehittämisen asiantuntijatuki Mielenterveys- ja riippuvuuspalveluiden osaamisen kehittämisen asiantuntijatuki 30.3.2016 Sisältö 1 Johdanto ja tiivistelmä 2 Taustaa 3 Suoritteet ja asiakkaat 4 Kustannukset 5 Eksoten aikuisten mielenterveys-

Lisätiedot

Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali

Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali Varsinais-Suomen mielenterveys- ja päihdepalvelujen kartoitus / Mielenterveystalo.fi portaali MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN SEMINAARI Olli Oranta 24.3. 2015 Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Lisätiedot

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari

Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari 1. Hyvinvointikertomus Kunta Pietarsaaren seutu: Pedersöre Uusikaarlepyy Luoto Pietarsaari Valtuuston päätös laadinnasta ja tarkasteltavasta

Lisätiedot

Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista

Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Traumaperäisten stressihäiriöiden Käypä hoito suositus - sen hyödyistä ja rajoituksista Markus Henriksson Ryhmäpäällikkö, lääkintöneuvos Psykiatrian dosentti, psykoterapeutti Valvira, terveydenhuollon

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla

Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Perusterveydenhuollon kehitys ja nykytila Etelä-Pohjanmaalla Juhlaseminaari 30.3.2015 Matti Rekiaro Ylilääkäri Aksila Väestö 1.1.2013 Ihmisen terveyden tähden Yhteensä 198 747 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen

Lisätiedot

Palokan mielenterveystoimisto tuottaa psykiatrisia avohoitopalveluita Uuraisten kunnalle.

Palokan mielenterveystoimisto tuottaa psykiatrisia avohoitopalveluita Uuraisten kunnalle. 2 Muuramen terveyskeskuksen mielenterveystoimisto hoitaa Muuramen kunnan ja entisen Korpilahden kunnan alueen potilaat. Keskeisesti hoidetaan seuraavat sairausryhmät: Masennus- ja ahdistuneisuussairaudet

Lisätiedot

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA

2/10/2015 YLEISKATSAUS MIKSI NETTIPALVELUT OVAT OK? HISTORIAA SUOSITUKSIA JA PALKINTOJA YLEISKATSAUS eterveys on täällä nyt Terveys/hyvinvointiteknologian hurja kasvu (Suomi on kärkimaita) Netin käyttö on arkipäivää, myös ikäihmisillä : Yli neljännes 75-89-vuotiaista suomalaisista käyttää

Lisätiedot

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna Kelan kuntoutuspsykoterapiat EFPP, Helsinki 26.9.2008 Asiantuntijalääkäri Kirsi Vainiemi Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (18) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (18) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2012 1 (18) 467 Selvitys ja lausunto Eduskunnan oikeusasiamiehelle ruotsinkielisten mielenterveystyön avopalvelujen järjestämistavasta HEL 2012-001050 T 06 00 00 Päätös

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät. Kokkola Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät. Kokkola Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Kokkola 15.11.2010 Projektikoordinaattori Esa Aromaa THL 1 Vaikuttavan päihdehoidon perusperiaatteet Hoidon täytyy olla tarvittaessa nopeasti saatavilla Hoidon täytyy keskittyä

Lisätiedot

HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA. Janne Aaltonen

HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA. Janne Aaltonen HUS SOTE-TYÖSUUNNITELMA Janne Aaltonen SOTE-ORGANISOITUMINEN HUS:SSA Kokoontuu tarvittaessa, lähtökohtaisesti viikoittain Koordinaatioryhmä Janne Aaltonen Grigori Joffe Niina Kauppinen Sune Lang Lauri

Lisätiedot

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN PALVELUNKÄYTTÄJIEN NÄKÖKULMASTA

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN PALVELUNKÄYTTÄJIEN NÄKÖKULMASTA PÄIHDE- JA MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHTEENSOVITTAMINEN PALVELUNKÄYTTÄJIEN NÄKÖKULMASTA Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.2013, kokemusasiantuntija Hoitotahot 1991-2012 Terveydenhuolto Mehiläinen Vitaterveyspalvelut

Lisätiedot

Päihde ja mielenterveystyö Kaarinan peruspalveluissa ja miksi sitä kannattaa tehdä

Päihde ja mielenterveystyö Kaarinan peruspalveluissa ja miksi sitä kannattaa tehdä Päihde ja mielenterveystyö Kaarinan peruspalveluissa ja miksi sitä kannattaa tehdä Yhteistyö sosiaali ja terveystoimen eri toimijoiden välillä, tiimityö, verkostoitumisen tuottama hyöty ja jaksaminen työssä

Lisätiedot

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto

VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto VUOSI 2012 Tilinpäätöksen yhteenveto Hoitopalvelut Tilinpäätös 2012 11.2.2013 Tuotettujen palvelujen määrä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna, lukuun ottamatta hoitopäiviä, joiden määrä väheni suunniteltua

Lisätiedot

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto

Budjetti + Budjetti Käyttö Käyttö Erotus muutos % eur Perusturvan hallinto Mäntyharjun kunta Sivu 1 004110 Perusturvan hallinto TOIMINTAKULUT -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -321 910-107 303-89 494 83,4-17 810 004111 Seutu-sote TOIMINTAKULUT -32 000-10

Lisätiedot

Hyksin erva-alueen aikuisväestön mielenterveys- ja päihdepalveluiden tila: REFINEMENT-hankkeen tuloksia

Hyksin erva-alueen aikuisväestön mielenterveys- ja päihdepalveluiden tila: REFINEMENT-hankkeen tuloksia Hyksin erva-alueen aikuisväestön mielenterveys- ja päihdepalveluiden tila: REFINEMENT-hankkeen tuloksia Suomen REFINEMENT-tutkijaryhmä 1 Eurooppalainen vertaileva REFINEMENT (Research on Financing Systems

Lisätiedot

Lastenpsykiatria Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirissä

Lastenpsykiatria Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirissä Lastenpsykiatria Varsinais- Suomen sairaanhoitopiirissä Jorma Piha Lastenpsykiatrian ylilääkäreiden ja ylihoitajien kokous Turku 19-20.9.2005 7.5.2004 TYKSin lastenpsykiatria Keskussairaalaliiton aika

Lisätiedot

Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen v 2012

Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen v 2012 Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen v 212 Helsinkiläisten avohoitopotilaiden määrä säilyi ennallaan verrattuna edelliseen vuoteen. Käyntien määrä hieman väheni. helsinkiläisten

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 16.06.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 16.06.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 (12) 1 16.06.2015 11 AIKA 16.06.2015 klo 17:00-19:10 PAIKKA Hyks psykiatriakeskus 1. krs., Tammisali, Välskärinkatu 12, 00260 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015

IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 2015 IKÄIHMISTEN PALVELUJEN TILA 215 Väestömäärät kunnittain / sote-alueittain 6 5 46 463 47 353 4 4 9 37 888 35 293 41 897 3 25 81 2 19683 1 8 864 5 541 Hanko Hyvinkää Inkoo Järvenpää Karviainen Kerava Lohja

Lisätiedot

3.6.2011. Lääkityksen ja huumeseulojen seuranta, ajokorttiarviot. Opiaattikorvaushoitopotilaiden valvottu lääkitys (huhtikuu -11: 31 potilasta)

3.6.2011. Lääkityksen ja huumeseulojen seuranta, ajokorttiarviot. Opiaattikorvaushoitopotilaiden valvottu lääkitys (huhtikuu -11: 31 potilasta) Perustason palvelut vastaavat ensisijaisesti päihderiippuvuuksien varhaisesta toteamisesta, hoidosta ja kuntoutuksesta Sosiaali- ja terveyskeskuksen lääkärien ja hoitajien vastaanotoilla hoidetaan välittömiä

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 18.11.2014

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 (12) SAIRAANHOITOPIIRI 1 18.11.2014 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 (12) 1 18.11.2014 11 AIKA 18.11.2014 klo 17:00-19:36 PAIKKA Ulfåsa, Takkahuone 2.krs (Syömishäiriöklinikka) Lastenlinnantie 2a, 00250 Helsinki KÄSITELLYT ASIAT

Lisätiedot

THL:n pakkotyökirja. Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue

THL:n pakkotyökirja. Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue THL:n pakkotyökirja Erikoissuunnittelija Pekka Makkonen VSSHP, psykiatrian tulosalue THL:n TYÖRYHMÄ THL kutsui psykiatristen sairaaloiden edustajat Pakon käytön vähentämisen ja turvallisuuden lisäämisen

Lisätiedot

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö

Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Psykiatrinen hoito Muurolan sairaalakiinteistö Solja Niemelä Psykiatrian professori (ma.), ylilääkäri Sanna Blanco-Sequeiros, tulosaluejohtaja Esityksen sisältö Solja: Psykiatristen häiriöiden aiheuttama

Lisätiedot

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa

Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa Kokemusasiantuntija mielenterveys- ja päihdepalveluja uudistamassa 13.02.2013 Helsinki Kristian Wahlbeck Kehitysjohtaja kristian.wahlbeck@mielenterveysseura.fi 13.2.2013 Kokemusasiantuntija palvelujen

Lisätiedot

Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen v 2013

Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen v 2013 Helsinkiläisten lasten psykiatristen palvelujen toteutuminen v 213 Helsinkiläisten potilaiden määrä kasvoi 6,5 % verrattuna edelliseen vuoteen. Käyntien määrä lisääntyi 9,3%. helsinkiläisten potilaiden

Lisätiedot

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014

Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Helsinkiläisten toimeentulotuen asiakkaiden terveyspalvelujen käyttö v. 2014 Keskeiset tulokset: Terveyspalveluja käyttäneillä toimeentulotuen asiakkailla on ikävakioituna muita terveyspalveluja käyttäneitä

Lisätiedot

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN HOITO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA

MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN HOITO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖIDEN HOITO PERUSTERVEYDENHUOLLOSSA Kooste Porin, Rauman ja Keski-Satakunnan perusterveydenhuollon henkilökuntakyselystä vuosilta 2011 ja 2013 Minna Nevalainen projektipäällikkö Satakunnan

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun. Verotulot, euroa / asukas Koko maa Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Punkalaidun Verotulot, euroa / asukas Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Erikoissairaanhoidon nettokustannukset, euroa / asukas Perusterveydenhuollon

Lisätiedot

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI

[julkaisu ja jakelu ] KUUKAUSIRAPORTTI [julkaisu ja jakelu 18.3.214] KUUKAUSIRAPORTTI TAMMIKUU 214 KUUKAUSIRAPORTTI sivu 2/23 Tammikuu 214 TAMMIKUU PÄHKINÄNKUORESSA Tammikuun toiminnan ja talouden toteutumassa vaikuttavat vielä vuoden 213 loppuvuoden

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 21.04.2015

HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 21.04.2015 HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) 1 21.04.2015 14 AIKA 21.04.2015 klo 16:00-17:20 PAIKKA Hyks Psykiatriakeskus, Punatiili talo Ahlfors-sali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Pohtimolampi

Pohtimolampi Pohtimolampi 27.5.2016 Mielenterveys- ja riippuvuuksien hoitopalvelut Varpu Wiens, suunnittelija Paljon tukea tarvitsevat Paljon palveluita käyttävät -kehittämishanke (KASTE) Leena Karjalainen Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Psykiatrian Lean hankkeet

Psykiatrian Lean hankkeet Psykiatrian Lean hankkeet PSYKIATRISEN SAIRAANHOIDON LAUTAKUNTA, yh, laatupäällikkö Hyks Psykiatria, vs. potilasturvallisuuspäällikkö HUS Yhtymähallinto 2 Esityksen sisältö Mitä on Lean? Päivittäinen johtaminen

Lisätiedot

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala

Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala. Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Koko maa Sastamala Indikaattorien osoittama hyvinvointi Sastamala Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusopetuksessa, pistemäärä Kunnan nettokustannukset yhteensä, euroa / asukas Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) perusterveydenhuollossa,

Lisätiedot

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi

Hyke valtuustokausi Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Hyke valtuustokausi 2013-2016 Sastamala ja Punkalaidun Indikaattorien osoittama hyvinvointi Suhteellinen velkaantuneisuus, % 52.0 Koko maa : 52.0 24.1 Verotulot, euroa / asukas Koko maa : 3967.0 3266.0

Lisätiedot

Veijo Nevalainen Mielenterveystyön ylilääkäri Imatra. Väkivallaton mielenterveystyö

Veijo Nevalainen Mielenterveystyön ylilääkäri Imatra. Väkivallaton mielenterveystyö Veijo Nevalainen Mielenterveystyön ylilääkäri Imatra Väkivallaton mielenterveystyö Väkivallaton mielenterveystyö Potilaiden turvallisuus Väkivallaton mielenterveystyö Hoidon pakkokeinot Henkilökunnan turvallisuus

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström

ETELÄ-SAVON SOTE. Pertunmaa Hans Gärdström ETELÄ-SAVON SOTE Pertunmaa 19.2.2016 Hans Gärdström 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 2 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 3 22.2.2016 Jouko Luukkonen www.etelasavonsote.fi 4

Lisätiedot

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström

ONKO PAKKO, JOS EI TAHO. Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström ONKO PAKKO, JOS EI TAHO Ylitarkastaja Sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Aija Ström 1 Terveydenhuoltolaki kansalaisen valinnanvapaus laajenee 1.1.2014 Terveydenhuoltolaki laajentaa asteittain kansalaisen

Lisätiedot

Päihde ja mielenterveys YTHS- hankkeesta toimintamalliksi. 2012 HKa OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ

Päihde ja mielenterveys YTHS- hankkeesta toimintamalliksi. 2012 HKa OPISKELIJAN PAREMPAA TERVEYTTÄ Päihde ja mielenterveys YTHS- hankkeesta toimintamalliksi 2012 HKa Taustaa: STM:n työryhmän ehdotukset mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi vuoteen 2015: Asiakkaan aseman vahvistaminen Ehkäisyn

Lisätiedot

Maakunnallisen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ohjausryhmän Ryhmä 1:n tuotos tiivistettynä

Maakunnallisen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ohjausryhmän Ryhmä 1:n tuotos tiivistettynä Maakunnallisen päihde- ja mielenterveyspalveluiden ohjausryhmän Ryhmä 1:n tuotos tiivistettynä 17.8.2016 Jäsenet: Pirjo Ala-Viinikka, Tarja Lappi, Laura Vänttinen, Jani Korpela, Anneli Kuusinen-Laukkala

Lisätiedot

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO

MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO MIELENTERVEYSTALON OMAISOSIO Tietopaketti sairaalahoidossa olevien potilaiden omaisille Potilaan oikeudet Omaisen oikeudet Potilaan hoitoon liittyvä yhteistyö Valmistuu kevään 2015 aikana 13.11.2014 1

Lisätiedot

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15

Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Anna-Maija Koivusalo 26.5.15 Kivuton sairaala projekti vuonna 214 Kivun arviointi projekti Kivuton sairaala toteutettiin yhdeksännen kerran syksyllä 214 pääosin Euroopan kipuviikolla (viikko 42). Mukana

Lisätiedot