Syömisen hormonaalinen säätely. Olavi Ukkola

Transkriptio

1 Katsaus Olavi Ukkola Monet maha-suolikanavan mekaaniset, kemialliset ja hormonaaliset signaalit vaikuttavat kylläisyyden tunteeseen heti syömisen jälkeen. Kolekystokiniini on syömisen tärkein lyhyellä aikavälillä vaikuttava hormonaalinen säätelijä. Pitkän aikavälin säätelyyn osallistuvista peptidihormoneista tärkeimpiä ovat leptiini, insuliini ja greliini. Nämä hormonit sitoutuvat reseptoreihinsa keskushermostossa ja vaikuttavat spesifisten välittäjäaineiden kautta. Plasman insuliini- ja leptiinipitoisuuksien vaihtelut viestittävät kehon energiatasapainon muutoksista, ja elimistö reagoi niihin säätelemällä syömistä palauttaakseen tasapainon. Mahalaukusta erittyvä peptidihormoni greliini on voimakkain perifeerisesti erittyvä ruokahalua lisäävä aine. Sitä pidetään syömiskäyttäytymistä laukaisevana tekijänä ja nälkähormonina, mutta sen merkitys syömisen pitkäaikaisessa säätelyssä on vielä epäselvä. Peptidihormonien yhteisvaikutus lyhyen aikavälin syömissignaalien ja muiden tekijöiden kanssa muodostavat syömisen monimutkaisen säätelyn, jonka parempi tuntemus saattaa johtaa uusien lihavuuden hoitoon käytettävien lääkkeiden löytymiseen. Ihmiskehossa vallitsee jatkuva nälän tila, jota helpotetaan väliaikaisesti syömällä. Syöminen on monimutkainen prosessi, johon kuuluvat aistinelinten välittämä informaatio ruoan ulkonäöstä, hajusta ja mausta yhdistyneenä aikaisempiin ruokakokemuksiin ja syömisen välittämiin hormonaalisiin signaaleihin energiatasapainosta. Informaatiota kehon energia- ja ravitsemustilasta (suolesta, maksasta ja rasvakudoksesta) välittyy jatkuvasti aivoihin suoliston täyteläisyyttä aistivien hermoratojen kautta, veressä kiertävien hormonien ja ravintoaineiden muutosten kautta sekä maha-suolikanavan ja keskushermoston välittäjäaineiden kautta (Meguid ym. 2000). Aivot muokkaavat tätä tietoa. Huolimatta syödyn ruoan suurista päivittäisistä vaihteluista kehon paino pysyy useimmiten melko vakaana. Lihavuus johtuu energian saannin ja energiankulutuksen epätasapainosta. Siten syömiskäyttäytymisen säätely on tärkeää lihavuuden synnyn kannalta. Nautimme helposti enemmän energiaa kuin tarvitaan aineenvaihdunnan välittömiin tarpeisiin, ja lisäenergia varastoituu pääosin rasvana. Tämän tarkoituksena on suojata meitä energiavarastojen ehtymiseltä paaston aikana, mutta se on johtanut osaltaan lihavuusepidemiaan, kun ruokaa on yllin kyllin tarjolla. Suolikanavasta peräisin olevat ravinto-, hermoja peptidisignaalit säätelevät mm. makuaistimusta, syötävän ruoan määrää ja kylläisyyttä (Ahima ja Osei 2001). Peptidihormonit säätelevät syömiskäyttäytymistä ja kehon painoa pitkällä aikavälillä. Keskushermosto ja syömisen säätely Keskushermostolla on energiatasapainon säätelyssä oleellinen merkitys (Pesonen ja Koulu 1994). Syömiskäyttäytymistä säätelee keskushermostossa nucleus arcuatus yhdessä muiden keskusten kanssa. Keskushermoston välittäjäaineet, kuten noradrenaliini ja serotoniini, sekä eräät peptidit ovat tärkeitä syömisen säätelyn kannal- Duodecim 2003;119:

2 ta. Neuropeptidi Y:tä, joka on voimakas ruokahalua lisäävä peptidi, erittyy useilta aivoalueilta, ja se välittää monien perifeeristen signaalien keskushermostovaikutusta (Woods ym. 2000). Neuropeptidi Y:n suhteen poistogeenisillä hiirillä ruokahalu säilyy, mikä osoittaa vaihtoehtoisten säätelyteiden olemassaolon. Ehkä tärkein näistä on»agouti-related»-proteiini, joka on äskettäin löydetty hypotalamuksen melanokortiinireseptoreiden antagonisti, jolla on syömistä lisäävä vaikutus (Williams ym. 2001). Melanokortiinit ovat peptidiperhe, joihin kuuluvat proopiomelanokortiini (POMC), adrenokortikotrooppinen hormoni ja alfamelanosyyttejä stimuloiva hormoni. Hypotalamuksessa melanokortiinit, kuten alfamelanosyyttejä stimuloiva hormoni, vaikuttavat ruokahalua vähentäen. Taulukossa 1 on lueteltu syömistä lisäävät ja vähentävät sentraaliset (aivojen) signaalit. Syömistä säätelevät maha-suolikanavan signaalit Taulukko 1. Syömiseen vaikuttavat sentraaliset (aivojen) signaalit (Smith 2000). Syömistä lisäävät Greliini Dopamiini Neuropeptidi Y»Agouti-related»-peptidi Noradrenaliini (α2-reseptori) Galaniini Kasvuhormonin vapauttajahormoni Oreksiinit Melaniinia konsentroiva hormoni Syömistä vähentävät Serotoniini Noradrenaliini (α1-reseptori) Estrogeeni Leptiini Insuliini Kortikotropiinin vapauttajahormoni Kolekystokiniini Glukagonin kaltainen peptidi α2-melanosyyttejä stimuloiva hormoni Syömistä säätelevät lyhyen ja pitkän aikavälin tekijät ovat erillisiä, vaikka niiden välillä esiintyy runsaasti yhteisvaikutusta. Tietyt signaalit esimerkiksi glukoosi, aminohapot ja rasvat sekä maha-suolikanavan hormonit toimivat pääasiassa kylläisyyden tunnetta määräävinä tekijöinä rajoittaen syötävän ruoan määrää (Havel 2001). Venytys- ja mekanoreseptorit aktivoituvat ruoan saavuttua mahalaukkuun ja mahasuolikanavan alkuosaan. Näiden reseptorien signaalit välittyvät vagaalisten hermopäätteiden kautta keskushermostoon. Tämä tarjoaa reitin, jonka välityksellä ruoan ominaisuudet vaikuttavat syömisen lyhyen aikavälin säätelyyn. Kyseiset lyhyen aikavälin signaalit vaikuttavat yhdessä pitkän aikavälin säätelijöiden kanssa. Jälkimmäiset viestivät rasvavarastojen koosta ja energiankulutuksesta pitkällä aikavälillä ja huolehtivat siitä, että energiatasapaino säilyy (Havel 2001). Hormonit syömisen säätelijöinä lyhyellä aikavälillä Useilla hormoneilla on todettu olevan lyhyen aikavälin vaikutusta syömiseen (kuva). On tärkeää havaita, että useimmat näistä mahasuolikanavan peptideistä ja niiden reseptoreista vaikuttavat myös keskushermostossa, jossa niiden vaikutus on usein samankaltainen kuin periferiassa. Kolekystokiniini on parhaiten tunnettu ruokaan liittyvistä ja syömisen määrää säätelevistä signaaleista. Se vähentää syötävän ruoan määrää ja syömisen kestoa (Moran 2000). Kolekystokiniini välittää myös rasvakudoksen signaalien kuten leptiinin ja insuliinin kylläisyysvaikutukset. Kolekystokiniiniä erittyy suolistosta syönnin yhteydessä. Vagushermon sensorisissa säikeissä maha-suolikanavassa ja maksassa on kolekystokiniinin reseptoreita, joiden signaalit välittävät tietoa keskushermostoon. Kolekystokiniiniä syntyy myös keskushermostossa. Ravinnon rasvat ja aminohapot sekä valkuaisaineiden hajoamisessa syntyvät pienet peptidit stimuloivat sen erittymistä. Kolekystokiniinin anto koeeläimille ja ihmisille vähentää syötävän ruoan määrää lyhyellä aikavälillä (Moran 2000). Kolekystokiniini on myös mahan tyhjenemisen estäjä, ja osa sen vaikutuksista saattaa välittyä mahalaukkuun jäävän ruoan kautta. Sen pitkäaikainen anto ei kuitenkaan vähennä energiankulutusta tai laske painoa, mikä johtuu muista kompensoivista mekanismeista. Glukagonin kaltaista peptidi 1:tä syntyy suoliston endokriinisista soluista hiilihydraatti- ja rasvapitoisten aterioiden jälkeen (Meier ym. 2002). Se lisää ruoan aikaansaamaa insuliinin- 382 O. Ukkola

3 Hypotalamus Välittäjäaineet Peptidit Leptiini Insuliini Rasva Porttilaskimo Beetasolu + Greliini Kolekystokiniini Glukagonin kaltainen peptidi 1 Peptidi YY(3-36) Kuva.. Kolekystokiniini vähentää syömistä ravinnon tultua maha-suolikanavan alkuosaan. Sen vaikutus välittyy maksaan porttiverenkierron kautta stimuloiden maksan vagaalisia afferentteja signaaleja, jotka välittävät tietoa aivoihin. Kolekystokiniini vaikuttaa myös suoraan keskushermostoon systeemisen verenkierron kautta. Ileumista erittyvä glukagonin kaltainen peptidi 1 estää syömistä hidastamalla mahalaukun tyhjenemistä. Se myös lisää haiman insuliinintuotantoa (Havel 2001) ja vaikuttaa maksan reseptorien ja hermopäätteiden välityksellä epäsuorasti aivoihin. Insuliini ja leptiini vaikuttavat keskushermostoon sekä suoraan että sympaattisen hermoston stimulaation kautta. Insuliini vaikuttaa epäsuorastikin lisäämällä leptiinin eritystä rasvakudoksesta. Leptiini voi myös estää haiman insuliinintuotantoa. Mahalaukun hormoni greliini lisää ruokahalua ja rasvan kertymistä. = syömisen esto, + = syömisen stimulaatio. eritystä, ja tämän vuoksi sitä pidetään ns. inkretiininä. Suoneen annettuna se aiheuttaa kylläisyyttä ilmeisesti estämällä mahalaukun tyhjenemistä. Sillä on lisäksi tunnetusti antidiabetogeeninen vaikutus. Glukagonin kaltaista peptidi 1:tä syntyy myös keskushermostossa. Gastriinia vapauttavaa polypeptidiä syntetisoituu mahalaukun limakalvosta, jossa se säätelee gastriinin eritystä, mutta sen on todettu myös vähentävän ruokahalua (Havel 2001). Taulukkoon 2 on koottu syömiseen vaikuttavat perifeeriset signaalit. Leptiini ja insuliini syömisen ja energiatasapainon säätelijöinä pidemmällä aikavälillä Insuliinilla on kauan tiedetty olevan keskeinen merkitys syömisen, energiatasapainon ja kehon rasvapitoisuuden pitkäaikaisessa säätelyssä 383

4 Taulukko 2. Syömiseen vaikuttavat perifeeriset (hormonaaliset) signaalit (Havel 2000). Syömistä lisäävät Greliini Glukokortikoidit Kilpirauhashormonit Kasvuhormoni Androgeenit Syömistä vähentävät Leptiini Insuliini Kolekystokiniini Mahan inhibitorinen peptidi (GIP) Estrogeeni Glukagonin kaltainen peptidi (Woods ja Seeley 2000). Insuliini estää syömistä keskushermostovaikutusten kautta (Ahima ja Osei 2001) mutta lisää sitä veren glukoosipitoisuuden pienenemisen kautta. Insuliinipitoisuuden paastoarvot korreloivat kehon rasvapitoisuuteen. Syönti stimuloi haiman insuliinineritystä, mikä johtuu usean eri mekanismin koordinoituneesta vaikutuksesta. Siihen vaikuttavat haiman parasympaattisten hermosäikeiden aktivaatio, ravinnon (etenkin glukoosin ja aminohappojen) suora vaikutus ja inkretiinihormoneiden (mm. glukagonin kaltaisen peptidi 1:n) stimuloiva vaikutus. Insuliinireseptoreita on löydetty useilta eri aivoalueilta, joiden tiedetään olevan keskeisiä syömisen säätelyssä, mm. hypotalamuksen nucleus arcuatuksessa. Insuliinin syömistä estävä vaikutus keskushermostossa välittyy samojen keskusten kautta kuin leptiinin vaikutus neuropeptidi Y:n, melanokortiinisysteemin ja niiden reseptorien kautta. Vaikka keskushermoston tumakkeet eivät sinänsä tuota insuliinia, sitä kuljettaa aivoihin reseptorivälitteinen mekanismi (Woods ja Seeley 2000). Syömistä estävän vaikutuksen lisäksi insuliini vaikuttaa energiatasapainoon myös lisäämällä sympaattisen hermoston aktiivisuutta, energiankulutusta ja lämmöntuottoa. Insuliinilla on myös yhteisvaikutusta muiden tekijöiden kanssa, jotka säätelevät syömistä lyhyellä aikavälillä. Insuliini lisää mm. kolekystokiniinin kylläisyyttä lisäävää vaikutusta (Havel 2001). Leptiini on rasvakudoksen tuottama hormoni, jonka anto jyrsijöille vähentää välitöntä syömisen määrää ja indusoi painon laskua. Sen oletetaan vaikuttavan myös sympaattisen hermoston aktivaatioon ja energiankulutukseen. Leptiinipitoisuuksissa esiintyy vuorokausivaihtelua. Sitä ei kuitenkaan ole havaittavissa paaston aikana. Leptiini vaikuttaa syömiseen monitahoisesti. Pitkittyneessä paastossa leptiinipitoisuudet pienenevät, mikä johtaa hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin aktivaatioon ja kilpirauhasen välittämän lämmöntuoton ja reproduktion estymiseen (Ahima ja Osei 2001). Leptiinin vaikutus ruokahaluun on selvempi tiloissa, joissa sen tuotanto on vähentynyt. Leptiinin geenin mutaatio, joka saa aikaan leptiinin puutteen, tai puutos leptiinireseptorissa saa aikaan koe-eläinten ruokahalun lisääntymisen ja lihomisen. Leptiinihoito korjaa nämä poikkeavuudet. Sen sijaan lihavilla ihmisillä leptiinin annon vaikutus on vähäinen, sillä heillä ei ole leptiininpuutetta vaan leptiiniresistenssi. Leptiini hillitsee ruokahalua lisäämällä ruokahalua vähentäviä neuropeptidejä hypotalamuksessa (alfamelanosyyttejä stimuloiva hormoni) ja pienentämällä ruokahalua lisäävien tekijöiden (neuropeptidi Y,»agouti-related»-peptidi) pitoisuuksia. Leptiinillä on samoin kuin insuliinilla myös yhteisvaikutusta syömistä lyhyellä aikavälillä säätelevien tekijöiden kuten kolekystokiniinin kanssa. Tällä suoliston tasolla ilmenevän vaikutuksen on ajateltu olevan keskeinen leptiinin välittämässä ruokahalun säätelyssä (Attele ym. 2002). Leptiinipitoisuudet korreloivat selkeästi kehon rasvapitoisuuksiin. Paasto vähentää leptiinipitoisuuksia itsenäisesti kehon rasvamuutoksista riippumatta, ja leptiinipitoisuudet suurenevat liiallisen energiansaannin seurauksena. Insuliini ja glukoosi ja mahdollisesti greliini säätelevät leptiinin eritystä. Insuliini lisää leptiinin geenin ilmentymistä ja leptiinin eritystä. Useiden tutkimusten mukaan pienentyneet leptiinipitoisuudet energiavajeen aikana korreloivat hyvin veren glukoosipitoisuuden pienenemiseen. On myös todettu, että insuliinin vaikutukset glukoosimetaboliaan, kuten vaikutus glukoosin hyväksikäyttöön, muuntelevat leptiinin tuotantoa. Greliini voimakkain perifeerinen syömistä lisäävä signaali Greliini on hiljattain löydetty mahalaukusta erittyvä hormoni (Kojima ym. 1999), jonka anto 384 O. Ukkola

5 koe-eläimille aiheuttaa niiden lihomisen vähentämällä rasvojen polttamista. Se stimuloi myös voimakkaasti kasvuhormonin eritystä. Greliinin on katsottu olevan linkki energiametabolian ja kasvun säätelyn välillä (Ukkola ja Pöykkö 2002). Greliini stimuloi myös ruokahalua sekä eläimillä että ihmisillä (Muccioli ym. 2002). Sitä on pidetty voimakkaimpana lyhyellä aikavälillä syömistä stimuloivana tekijänä yhdessä neuropeptidi Y:n kanssa. Tukea oletukselle greliinin merkityksestä on saatu eläintutkimuksissa, joissa hypotalamuksen Greliiniä on pidetty voimakkaimpana lyhyellä aikavälillä syömistä stimuloivana tekijänä yhdessä neuropeptidi Y:n kanssa. nucleus arcuatuksen greliinireseptori on salvattu. Tämä on johtanut eläinten ruokahalun vähenemiseen ja laihtumiseen (Shuto ym. 2002). Greliinin on havaittu kumoavan leptiinin indusoiman ruoanoton eston. Se myös lisää hypotalaamisen neuropeptidi Y:n ilmentymistä, jonka on todettu välittävän leptiinin kylläisyyttä aiheuttavan vaikutuksen. Näin ollen greliini on leptiinin endogeeninen toiminnallinen vastavaikuttaja (Ukkola ja Pöykkö 2002). Toinen hypotalaaminen peptidi, jonka on esitetty välittävän greliinin vaikutuksia ruokahalun säätelyyn, on»agouti-related»-peptidi (Kamegai ym. 2000), jonka puolestaan on arveltu välittävän greliinin vaikutukset sekä lyhyellä että pitemmällä aikavälillä. Greliini myös nopeuttaa mahalaukun tyhjenemistä. Plasman greliinipitoisuuksiin vaikuttavat ravitsemustilan akuutit ja pitkäaikaiset muutokset (Muccioli ym. 2002). Greliinin ja insuliinin pitoisuudet muuttuvat resiprokaalisesti ennen ja jälkeen ruokailun. Veren greliinipitoisuudet lisääntyvät paastossa ja pienenevät syönnin jälkeen tai oraalisen glukoosinannon jälkeen mutta eivät suurene, jos juodaan esimerkiksi vettä. Greliiniä onkin pidetty syömiskäyttäytymisen laukaisevana tekijänä (Cummings ym. 2001). Miksi sitten plasman greliinipitoisuudet ovat lihavilla henkilöillä pienemmät kuin ikävakioiduilla laihoilla verrokeilla? Tätä on selitetty lihavien kroonisella positiivisella energiatasapainolla. Muita selittäjiä voivat olla leptiini ja insuliini, joiden pitoisuudet ovat lihavilla suurentuneet. Laihtuminen suurentaa greliinipitoisuuksia, mikä tukee käsitystä, että greliinin pienet pitoisuudet lihavilla ovat korjaantuvia. Greliinin ruokahalua lisäävät vaikutukset ovat riippumattomia sen kasvuhormonineritystä stimuloivasta vaikutuksesta, ja niitä välittävät keskushermoston välittäjäaineet. On spekuloitu, että greliini varmistaa riittävän energiansaannin ja aikaansaa anabolisen tilan, joka on tarpeen riittävän kasvuhormonivaikutuksen kannalta (Tschöp ym. 2000). Cummings ym. (2002) tutkivat mahalaukun ohitusleikkauksen vaikutusta vertaamalla leikattujen potilaiden greliinipitoisuuksia ruokavaliolla laihduttaneiden lihavien ja normaalipainoisten verrokkien arvoihin. He osoittivat, että greliinipitoisuudet ovat mahalaukun ohitusleikkauksen jälkeen erittäin pienet, lähellä havaitsemiskynnystä. Pienet arvot mahan ohitusleikkauksen jälkeen voisivat selittää toimenpiteen tehokkuuden pitkällä aikavälillä, koska ruokahalua stimuloivan greliinin pitoisuus pysyy pienenä. Miksi sitten greliinipitoisuudet ovat pieniä mahan ohitusleikkauksen jälkeen? Tutkijoiden mielestä yksi selitys voisi olla se, että kun ruoka ei leikkauksen jälkeen saavuta mahalaukkua, tämä johtaa jatkuvan erityksen stimulaation, joka lopulta johtaisi greliinierityksen»väsymiseen»»override»-eston kautta (Cummings ym. 2002). Muita syömistä sääteleviä hormoneja Muillakin tunnetuilla hormoneilla on vaikutusta ruokahaluun (taulukko 2). Glukokortikoideilla on periferiassa ensisijaisesti katabolinen vaikutus, mutta keskushermostossa niiden vaikutukset ovat anabolisia, ja siten ne mm. lisäävät ruokahalua. 385

6 Kortikotropiinin vapauttajahormonia on pidetty myös syömistä ja ympäristötekijöitä, kuten stressiä, yhdistävänä tekijänä (Owens ja Nemeroff 1991). Glukokortikoidien puutteeseen (Addisonin tauti) liittyy anoreksia. Kokeellisen lihavuuden kehittyminen voidaan estää poistamalla lisämunuaiset. Kilpirauhashormonien suurempi vaikutus lisää syömistä, mutta tämä välittynee energiankulutukseen liittyvän vaikutuksen kautta (Havel 2001). Kasvuhormoni-IGF-I-akselilla on tärkeä merkitys energiatasapainon säätelyssä. Eksogeenisen kasvuhormonin anto lisää syömistä, kun taas IGF-I:n sentraalinen anto estää ruokahalua (Foster ym. 1991). Sukupuolihormonitkin vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen, kehon painoon ja koostumukseen. Niiden tuotanto on suhteessa kehon rasvan määrään. Androgeeneilla on anabolisia vaikutuksia, ja ne lisäävät ruokahalua ja lihasmassaa. Estrogeenit sen sijaan vähentävät syömistä (Ahima ja Osei 2001). Hiljattain löydettyjä syömistä sääteleviä hormoneja PYY (3-36). Neuropeptidi Y:llä on tärkeä fysiologinen rooli ruokahalun säätelyssä. Neuropeptidi-Y2-reseptoreja on runsaasti neuropeptidi Y:n neuroneissa, ja kyseessä on estävä presynaptinen reseptori (Broberger ym. 1997). Reseptorin agonistia peptidiä YY(3-36) (PYY(3-36)), vapautuu runsaasti ruokailun jälkeen maha-suolikanavasta suhteessa ruoan energiamäärään. Jyrsijöillä perifeerisesti annetun PYY(3-36):n on osoitettu vähentävän ruokahalua ja painoa (Batterham ym. 2002). Vaikutuksia on tutkittu myös ihmisillä. Kun PYY(3-36):tä annetaan infuusiona, se vähentää ruokahalua ja syömistä yli 24 tunnin ajan. PYY(3-36) on siis»uusi» yhteys keskushermoston ja mahasuolikanavan välillä syömisen säätelyssä (Batterham ym. 2002). Endokannabinoidit. Mielenkiintoisia yhteyksiä on havaittu myös riippuvuutta aiheuttavien aineiden käytön ja syömisen välillä. Aivoista on löydetty molekyylejä, jotka muistuttavat kannabiksessa esiintyviä. Niitä kutsutaan endokannabinoideiksi (Di Marzo ym. 2001). Geneettisesti lihavilla hiirillä on todettu hypotalamuksessa suurentuneita endokannabinoidipitoisuuksia, mikä viittaa siihen, että näillä aineilla olisi osuutta lihavuuteen johtavassa liikasyömisessä. Kannabiksen käyttäjillähän ruokahalu kasvaa tunnetusti. Kannabinoidit lisäävät syömistä myös hiirillä, ja niiden vaikutus on päinvastainen kuin leptiinin. Lopuksi Syömistä lyhyellä aikavälillä säätelevät signaalit ovat peräisin pääasiassa maha-suolikanavasta (kolekystokiniini ja venytysreseptorit), ja ne säätelevät kylläisyyden tunnetta. Niiden merkitys energiatasapainon ja kehon rasvan määrän säätelyssä pitkällä aikavälillä on vähäinen. Insuliinia ja leptiiniä syntyy ja esiintyy verenkierrossa suhteessa lähiajan energiankulutukseen ja kehon rasvamäärään. Lyhyen ja pitkän ajan signaalit vaikuttavat yhdessä energiatasapainoon siten, että leptiini ja insuliini määräävät aivojen herkkyyden kylläisyyttä sääteleville maha-suolikanavan signaaleille. Greliini on voimakkain perifeerinen ruokahalua lisäävä peptidi, jonka vaikutus on päinvastainen kuin leptiinin ja insuliinin. Sen pitoisuus kasvaa ennen ruokailua, ja sitä on kutsuttu nälkähormoniksi. Greliini, leptiini ja insuliini vaikuttavat hypotalamuksen neuropeptidi Y:n ja»agouti-related»-peptidin välityksellä syömiseen. Muitakin syömistä sääteleviä hormoneja on löydetty, kuten mielenkiintoiset PYY(3-36) ja endokannabinoidit. Toistaiseksi ainoa myynnissä oleva ruokahalua vähentävä lääkeaine on sibutramiini, joka vaikuttaa sentraalisesti serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjänä. Aika näyttää, tarjoavatko greliinin vastavaikuttajat tai PYY(3-36):n kaltaisesti vaikuttavat tai hiljattain löydetyt peptidit jotakin uutta lihavuuden hoitoon. 386 O. Ukkola

7 Kirjallisuutta Ahima RS, Osei SY. Molecular regulation of eating behavior: new insights and prospects for therapeutic strategies. Trends Endocrinol Metab 2001;7: Attele AS, Shi ZQ, Yan C-S. Leptin, gut, and food intake. Biochem Pharmacol 2002;63: Batterham RL, Cowley MA, Small CJ, ym. Gut hormone PYY(3-36) physiologically inhibits food intake. Nature 2002; 418: Broberger C, Landry M, Wong H, ym. Subtypes Y1 and Y2 of the neuropeptide Y receptor are respectively expressed in pro-opiomelanocortin- and neuropeptide-y-containing neurons of the rat hypothalamic arcuate nucleus. Neuroendocrinology 1997; 66: Cummings DE, Purnell JQ, Frayo RS, ym. A preprandial rise in plasma ghrelin levels suggests a role in meal initiation in humans. Diabetes 2001;50: Cummings DE, Weigle DS, Frayo RS, ym. Plasma ghrelin levels after dietinduced weight loss or gastric bypass surgery. N Engl J Med 2002; 346: Di Marzo V, Goparaju SK, Wang L, ym. Leptin-regulated endocannabinoids are involved in maintaining food intake. Nature 2001; 410: Foster LA, Ames NK, Emery RS. Food intake and serum insulin responses to intraventricular infusions of insulin and IGF-I. Physiol Behav 1991;50: Havel. Peripheral signals conveying metabolic information to the brain: short-term and long-term regulation of food intake and energy homeostasis. Exp Biol Med (Maywood) 2001;226: Kamegai J, Tamura H, Shimizu T, ym. Central effect of ghrelin, an endogenous growth hormone secretagogue, on hypothalamic peptide gene expression. Endocrinology 2000;141: Kojima M, Hosoda H, Date Y, ym. Ghrelin is a growth-hormone-releasing acylated peptide from stomach. Nature 1999;402: Meguid MM, Fetissov SO, Varma M, ym. Hypothalamic dopamine and serotonin in the regulation of food intake. Nutrition 2000;16: Meier JJ, Gallwitz B, Schmidt WE, ym. Glucagon-like peptide 1 as a regulator of food intake and body weight: therapeutic perpsectives. Eur J Pharmacol : Moran TH. Cholecystokinin and satiety: current perspectives. Nutrition 2000;16: Muccioli G, Tschöp M, Papotti M, ym. Neuroendocrine and peripheral activities of ghrelin: implications in metabolism and obesity. Eur J Pharmacol 2002;440: Owens MJ, Nemeroff CB. Physiology and pharmacology of corticotropinreleasing factor. Pharmacol Rev 1991;43: Pesonen U, Koulu M. Keskushermoston välittäjäaineet ruokahalun säätelijöinä. Duodecim 1994;110: Shuto Y, Shibasaki T, Otagiri A, ym. Hypothalamic growth hormone secretagogue receptor regulates growth hormone secretion, feeding, and adiposity. J Clin Invest 2002;109: Smith GP. The controls of eating: A shift from nutritional homeostasis to behavioral neuroscience. Nutrition 2000;16: Tschöp M, Smiley DL, Heiman ML. Ghrelin induces adiposity in rodents. Nature 2000;407: Ukkola O, Pöykkö S. Greliini, kasvu ja lihavuus. Duodecim 2002;118: Williams G, Bing C, Cai XJ, Harrold JA, King PJ, Liu XH. The hypothalamus and the control of energy homeostasis. Different circuits, different purposes. Physiol Behav 2001;74: Woods SC, Schwartz MW, Baskin DG, ym. Food intake and the regulation of body weight. Annu Rev Psychol 2000;51: Woods SC, Seeley RJ. Adiposity signals and the control of energy homeostasis. Nutrition 2000;16: OLAVI UKKOLA, dosentti, erikoislääkäri, apulaisopettaja olavi.ukkola@oulu.fi Oulun yliopiston sisätautien klinikka ja Biocenter Oulu PL 5000, Oulu Mitä opin 1. Mikä seuraavista lisää ruokahalua? a) Kolekystokiniini b) Leptiini c) Greliini 2. Mikä seuraavista väittämistä pitää paikkansa? a) Leptiinin vaikutukset ovat samankaltaisia kuin greliinin b) Leptiini saa aikaan kylläisyyttä c) Leptiinin puutos on yleinen lihavuuden syy ihmisillä 3. Mikä seuraavista väittämistä on oikea? a) Greliinin anto koe-eläimille lihottaa niitä? b) Greliinin pitoisuudet ovat suuremmat lihavilla kuin laihoilla c) Greliinin pitoisuudet pienenevät paastossa Oikeat vastaukset sivulla