Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen Kunnanhallitus Vuoden 2013 tilinpäätöksessä tilikauden tulokseksi muodostui ali jäämää 1,8 miljoonaa euroa. Merkittävin osa alijäämän syntymisestä aiheu tui erikoissairaanhoidon menojen ylityksestä. Vuoden 2013 erikois sai raan hoi don menojen ylitys kumuloituu myös vuodelle 2014 ja tu le vil le vuosille. Kunnanhallitus on tehnyt esityksen valtuustolle vuo den 2014 talousarviomuutokseksi, joka sisältää 1,4 miljoonan eu ron määrärahavähennykset toimintamenoista. Taloudellinen taantuma on laskenut verotulojen kehitystä ja näköpiirissä ei lähivuosille ole muu tos ta tilanteeseen. Lisäksi valtio on edelleen supistamassa kuntien val tion osuuk sia. Kunnalla on meneillään ja tulossa suuri määrä investointeja, jotka jou du taan rahoittamaan pääasiassa velkarahalla. Lainamäärän kasvu joh taa rahoituskulujen nousuun, mikä pienentää toimintaan käytettäviä re surs se ja. Saadakseen talouden tasapainoon kunnan on ryhdyttävä mer kit tä viin toimintamenojen pysyviin leikkauksiin, mitkä koskevat myös henkilöstömenoja. Työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa anne tun lain 4 :n mukaan työnantajan ja henkilöstön välisessä yh teistoi min nas sa käsitellään ainakin sellaiset asiat, jotka koskevat: 1) henkilöstön asemaan merkittävästi vaikuttavia muutoksia työn or - ga ni soin nis sa, kunnan palvelurakenteessa, kuntajaossa tai kuntien vä li ses sä yhteistyössä; 2) palvelujen uudelleen järjestämisen periaatteita, jos asialla voi olla olen nai sia henkilöstövaikutuksia, kuten ulkopuolisen työvoiman käyttöä tai liik keen luovutusta; 3) henkilöstöön, henkilöstön kehittämiseen ja tasa-arvoiseen kohteluun se kä työyhteisön sisäiseen tietojenvaihtoon liittyviä periaatteita ja suun ni tel mia; sekä 4) taloudellisista ja tuotannollisista syistä toimeenpantavaa osa-ai - kais ta mis ta, lomauttamista tai irtisanomista. Jos työnantaja harkitsee 4 :n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettua toi men pi det tä (osa-aikaistaminen, lomautus, irtisanominen), työnantajan on annettava kirjallinen neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvottelujen käyn nis tä mi sek si viimeistään viisi päivää ennen neuvottelujen aloit ta mis ta. Harkitessaan vähintään kymmenen työntekijän irtisanomista, lo maut-

2 ta mis ta yli 90 päiväksi tai osa-aikaistamista, työnantajan on yh teis toimin nas ta kunnissa annetun lain 7 :n mukaan annettava näiden työn te ki jöi den edustajille kirjallisesti käytettävissä olevat tiedot: 1) aiottujen toimenpiteiden perusteista; 2) alustava arvio irtisanomisten, lomauttamisten ja osa-aikaistamisten mää räs tä; 3) selvitys periaatteista, joiden mukaan irtisanomisen, lomauttamisen tai osa-ai kais ta mi sen kohteeksi joutuvat työntekijät määräytyvät; sekä 4) arvio ajasta, jonka kuluessa irtisanomiset, lomauttamiset ja osaaikais ta mi set tehdään. Tehtyään neuvotteluesityksen tarkoituksestaan irtisanoa vähintään kym me nen työntekijää taloudellisin tai tuotannollisin perustein työnan ta jan on yhteistoimintaneuvottelujen alussa annettava henkilöstön edus ta jil le esitys työllistymistä edistäväksi toimintasuunnitelmaksi. Jos työn an ta jan harkitsemat irtisanomiset koskevat alle kymmentä työn te ki jää, työnantajan on yhteistoimintaneuvottelujen alkaessa esitettävä toi min ta pe ri aat teet, joiden mukaisesti irtisanomisajan kuluessa tuetaan työn te ki jän oma-aloitteista hakeutumista muuhun työhön tai kou lu tuk seen sekä heidän työllistymistään julkisesta työvoima- ja yri tys pal ve lus ta annetussa laissa tarkoitetuilla palveluilla. Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus päättää aloittaa koko henkilöstöä koskevat yh teis toimin ta neu vot te lut sekä päät tää hyväksyä liitteenä (liite nro 2/ ) neu vot te lu esi tyk sen. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että sen jälkeen kun neuvottelut on käy ty, neuvottelutulos saa te taan kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti ehdotuksen mukaisesti. Hallituksen jäsen Jorma Koskelainen ja valtuuston puheenjohtaja Reijo Ok sa nen olivat esteellisinä poissa kokouksesta tämän pykälän kä sit te lyn ja päätöksenteon ajan klo 19:57-20:07. Kunnanhallitus Nastolan kunnanhallitus päätti yksimielisesti kokouksessaan aloit taa henkilöstöön kohdistuvat yhteistoimintaneuvottelut. Tavoitteena oli saada vähennettyä henkilöstömenoja pysyvästi 1,0 miljoonalla eu rol la niin, että vähennykset toteutettaisiin välisenä ai ka na.

3 "Neuvotteluesitys yhteistoimintaneuvotteluihin Kunnan huonon taloustilanteen ja ettei näköpiirissä ole taloustilanteen pa ra ne mis ta yleisen taloudellisen tilanteen kehityksen myötä kunnan on vähennettävä toimintamenoja saadakseen taloutensa tasapainoon. Palvelualueilla on valmisteltu tähän mennessä 1,2 miljoonan euron edes tä menojen pienentämistoimenpiteitä. Näihin toimenpiteisiin ei si säl ly henkilöstön lomautuksia eikä irtisanomisia. Kunnalla on tavoitteena saada vähennettyä henkilöstömenoja py syväs ti 1,0 miljoonalla erolla niin, että nämä vähennykset toteutettaisiin välisenä aikana. Em. summa merkitsee noin 25 hen ki lö työ vuo den työpanoksen vähentämistä mennessä. Em. tavoitteen toteuttamisessa ensisijaisena toimenpiteenä on hyödyn tää henkilöstön luonnollista poistumaa niin paljon kuin kunnan työ teh tä vien hoito antaa siihen mahdollisuuden. Lisäksi toimenpiteenä voi ol la joidenkin virka-/työsuhteiden osa-aikaistaminen. Mikäli yhden mil joo nan euron henkilöstömenojen vähennystavoitetta ei saada em. ajan jak son aikana toteutettua em. toimenpiteillä joudutaan turvautumaan ir ti sa no mi siin ja irtisanottavien lukumäärä määräytyy sen mukaan." Yhteistoimintalain mukaisissa neuvotteluissa käsiteltiin valmisteilla ole van toimenpiteen (tässä tapauksessa henkilöstömenojen vä hentä mi nen pysyvästi 1 milj.euroa vuosina ) perusteita, vaikutuksia ja vaihtoehtoja ennen kuin työnantaja ratkaisee asian. Koska henkilöstömenojen pienentämistavoite vuosina kos kee koko organisaatiota, yhteistoimintamenettely hoidettiin keskitetysti työn an ta jan ja henkilöstön edustajien käymillä neuvotteluilla. Työnantaja antoi henkilöstön edustajille (JHL, JUKO, JYTY, KTN ja SUPER) ja TEHY:n edustajalle kirjallisen neu vot te lu esi tyk sen, jossa on todettiin käsiteltävät asiat. Neuvottelut aloitettiin ja Tehyn edustaja liittyi neuvotteluihin Neu vot te lu ja käytiin ajalla Neuvottelut käytiin pääsopijajärjestöjen (JHL, JUKO, JYTY, SUPER) pää luot ta mus mies ten ja (KTN ja TEHY) luottamusmiehen kanssa. Jy tyn pää luot ta mus mie hen ollessa estynyt (15. ja 26.5.) Jytyn luot tamus mies osal lis tui neuvotteluihin. Työnantajaa neuvotteluissa edustivat kun nan joh ta ja ja henkilöstöpäällikkö. Keinoja henkilöstömenojen vähentämiseen Ensimmäisessä neuvottelussa käytiin läpi keinoja (työnteon te hos tami nen, työtehtävien uudelleen järjestäminen ja toimenkuvien muut tami nen, toimien täyttämättä jättäminen pl. varhaiskasvatuksen ja perus ope tuk sen tai kunnan kannalta tärkeän tehtävän jatkaminen) hen-

4 ki lös tö me no jen vähentämiseksi ja niiden vaikutuksista. Neuvottelujen jatkuessa tarkasteltiin eläkkeelle siirtyvän ja mää rä ai kai sen henkilöstön määrää ja työtehtäviä, joiden tilalle ei tarvit se palkata uutta henkilöä. Keskusteltiin toimien täyttämättä jättämisen vai ku tuk sis ta palveluihin ja asiakkaisiin. Todettiin, että töitä uudelleen or ga ni soi taes sa työturvallisuuteen on kiinnitettävä huomiota. Vaihtoehdot työvoiman vähentämiselle Neuvotteluissa ja keskusteltiin vaihtoehdoista hen kilös tön irtisanomistoimenpiteille. Käytiin läpi esimiesten kartoittamat hen ki lös tö ään koskevat suunnitelmat siirtyä osa-aikaeläkkeelle tai osa-ai ka työ hön. Muita keinoja ovat mm. henkilöstön osa-aikaistaminen ja sisäisin järjestelyin vaihtaa tai siirtää työntekijöiden työntekopaikkaa. Perusteet ja vaikutukset Keskusteltiin mahdollisten irtisanottavien määrästä. Käytiin läpi pe riaat tei ta, joiden mukaan mahdollisten irtisanomisten kohteeksi joutuvat työn te ki jät määrätään. Työnantaja voi ryhtyä irtisanomistoimenpiteisiin mm. jos tarjolla oleva työ on vähentynyt, toiminnoissa on pääl lek käi syyk siä tai toimintatapoihin tehdään muutoksia Työnantajan edustajat totesivat, että mahdollisen irtisanomisuhan alla ole van työntekijän kohdalla selvitetään, onko hänet sijoitettavissa tai kou lu tet ta vis sa toiseen tehtävään. Muita säästötoimenpiteitä Palvelualueilla on valmisteltu tähän mennessä 1,2 miljoonan euron edes tä menojen pienentämistoimenpiteitä. Näihin toimenpiteisiin ei si säl ly henkilöstön lomautuksia eikä irtisanomisia. Henkilöstön edustajien mielipiteet Henkilöstön edustajat totesivat, että toimenpiteitä henkilöstömenojen pie nen tä mi sek si on etsitty yhteistoiminnan hengessä ja ollaan valmiita yh teis työs sä etsimään tulevien vuosien tarvittavia säästöjä ja ra ken ne muu tok sia. Henkilöstön edustajat totesivat, että eivät hyväksy lomarahojen vapaak si vaihtamista, talkoovapaiden pitämistä, palkkojen alentamista ja hen ki lös töön kohdistuvia irtisanomistoimenpiteitä. Yhteistoimintaneuvottelujen tulokset Todettiin, että kunnanhallituksen toimeksiannon mukaisesti yh teis toi min ta neu vot te lut, tavoitteena saada vähennettyä hen ki lös tö me no ja pysyvästi 1,0 miljoonalla eurolla

5 välisenä ai ka na, on käyty ajalla Todettiin, että yt-neuvottelujen aikana arvioitiin: - eläkkeelle siirtyvien henkilöiden määrä, joiden tilalle ei tarvitse uutta rek ry toin tia on henkilöä (henkilöstömenojen vähennys /v) - osa-aikaeläke- ja osa-aikatyöjärjestelyihin halukkaiden määrä (hen ki lös tö me no jen vähennys /v) - tällä hetkellä määräaikaisena hoidettavien virka- ja työsuhteiden jatka mat ta jättämistoimenpiteet (henkilöstömenojen vähennys on /v) - sivistyspalvelujen vuoden 2014 jälkeisistä lisäsäästöistä (hen ki löstö me no jen vähennyksistä on /v) Toimenpide-esitysten yhteisvaikutus on vuositasolla euroa ja vä hen nyk set alkavat kertyä alkaen ja vaikuttavat merkittävästi jo vuonna Asetetusta tavoitteesta on 2/3 tiedossa olevien toimenpiteiden pe rusteel la syntymässä, loppuosa tavoitteesta ( ) tulee saada aikaan toimenpiteillä (luonnollisen poistuman hyödyntäminen, mah dollis te taan henkilöstön osa-aikaeläke- ja osa-aikatyöjärjestelyt, mää räai kai sia virka- ja työsuhteita ei jatketa), joita ei pystytä tässä vaiheessa yk si löi mään. Tavoitteen ( ) toteutumisen ohjaamista ja seurantaa varten laa di taan oma seurantaohjelma, jolla seurataan mm.: - määräaikaisen henkilöstön määrää ja sen muutoksia - henkilöstömenojen vähennystoimenpiteiden täytäntöönpanoa - kartoitetaan tehtävät, joista henkilöstöä voidaan sisäisin järjestelyin siir tää toisiin tehtäviin - yhteistyöryhmä seuraa henkilöstömenojen vä hen tä mis toi men pi teiden toteuttamista ja niiden vaikutuksia - pääluottamusmiesten ja henkilöstöpäällikön yhteisissä kokouksissa seu ra taan ohjelman toteutumista - kunnanhallitus ohjaa ja valvoo tavoitteiden saavuttamista Näiden toimenpiteiden lisäksi kaikilla toimialoilla toteutetaan muita hen ki lös tö me no jen säästökeinoja, joita ei ole etukäteen mahdollista hin noit taa. Keinoja ovat mm. työaikasuunnittelu ja varhaisen puuttumisen vai ku tus sairauspoissaolojen vähentymiseen. Neuvotteluesityksessä todetaan, että kunta ei ryhdy taloudellisin ja tuo tan nol li sin perustein henkilöstön irtisanomisiin. Yhteistoimintaneuvottelujen tuloksena todettiin yhteisesti, että neuvot te luis sa esillä olleista toimenpiteistä saavutettiin yksimielisyys ja

6 mo lem mat osapuolet voivat niiden toteuttamiseen sitoutua vaihtoehtona hen ki lös tön irtisanomiset. Päätöksenteko asiasta Yhteistyöryhmä käsitteli asiaa Kunnanhallitus päättää asiasta Neuvottelujen päättäminen Toimenpiteet henkilöstömenojen pienentämiseksi todettiin käsitellyksi yh teis toi min ta lain mukaisesti ja yhteistoimintavelvoitteen tulleen täy te tyk si. Työnantajan katsotaan täyttäneen yhteistoimintalain mukaisen neu vot te lu vel voit teen sa ja asia on käsitelty yhteistoimintamenettelyn mu kai ses ti. Yhteistoimintaneuvottelut henkilöstömenojen pienentämiseksi todettiin päättyneeksi Ehdotus: (kunnanjohtaja) Kunnanhallitus merkitsee yhteistoimintalain perusteella käydyt kunnan ja henkilöstöjärjestöjen väliset neuvottelut ja niiden todetun tu lok sen tietoonsa saatetuksi. Kunnanhallitus päättää henkilöstömenojen vähentämiseen liittyen: Henkilöstömenoja vähennetään niin, että henkilöstömenojen pysyvä vä hen nys on vuositasolla lähtien 1 miljoonaa euroa. Hen kilös tö me no jen vähennykset toteutetaan portaittain ajanjaksolla seuraavilla toimenpiteillä: 1. Luonnollisen poistuman hyödyntäminen - luonnolliseen poistumaan luetaan työ- tai virkasuhteen päättyminen eläk keel le siirtymisen tai henkilön oman irtisanoutumisen johdosta - viran tai toimen täyttämiseen tarvitaan täyttölupa kunnanhallituksen hen ki lös tö ryh mäl tä - tapauksissa, missä tehtävien hoitaminen ei välttämättä edellytä uuden henkilön palkkaamista ei suoriteta uutta rekrytointia - mikäli tehtävien hoitaminen edellyttää jatkossakin henkilöresurssia pai kan täyttö tehdään ensisijaisesti sisäisin järjestelyin huomioiden teh tä vän edellyttämä osaaminen 2. Virka- ja työsuhteiden osa-aikaistaminen ja osa-aikaeläkkeet - mahdollistetaan henkilöstön osa-aikaeläke- ja osa-aikatyöjärjestelyt - muutoksissa työtehtävien järjestelyt hoidetaan sisäisin järjestelyin 3. Osaa määräaikaisista virka- ja työsuhteista ei jatketa - määräaikaisen virka- ja työsuhteen täyttämiseen tarvitaan täyt tö lupa kunnanhallituksen henkilöstöryhmältä - tapauksissa, missä tehtävien hoitaminen ei välttämättä edellytä hen ki lön palkkaamista määräajaksi ei suoriteta rekrytointia

7 - mikäli tehtävien määräaikainen hoitaminen edellyttää hen ki lö resurs sia paikan täyttö tehdään ensisijaisesti sisäisin järjestelyin huomioi den tehtävän edellyttämä osaaminen Todetaan, että yt-neuvottelun aikana tehtyjen selvitysten mukaan em. toi men pi teil lä voitiin osoittaa henkilöstömenojen vähennystä eu roa vuositasolla niin, että vähennykset alkavat kertyä vuoden 2014 ai ka na ja vaikuttavat merkittävästi jo vuonna Loppuosaa ta voit tees ta ( ) tulee saada aikaan mennessä em. koh tien 1-3 toimenpiteillä, joita ei pystytä tässä vaiheessa vielä yk si löi mään. Tavoitteen toteutumisen ohjaamista ja seurantaa varten: a) kunnan vakituisen ja määräaikaisen henkilöstön määrästä ja sen muu tok sis ta pidetään kuukausitasoista seurantaa ja seu ran ta rapor tit käsitellään kunnanhallituksen kokouksissa b) henkilöstömenojen vähennystoimenpiteiden täytäntöönpanosta pide tään tapauskohtaista seurantaa missä todetaan toimenpiteiden vai ku tuk set henkilöstömäärään, henkilöstökustannuksiin ja työ tehtä vien järjestelyihin. Kunnanhallituksen henkilöstöryhmä ja kunnan hal li tus seuraavat toimenpiteiden täytäntöönpanoa ja niiden vai ku tuk sia. c) palvelualueiden johtajat yhdessä henkilöstöpäällikön kanssa kartoit ta vat tehtävät, joista henkilöstöä voidaan sisäisin järjestelyin siir tää edellä kohdissa 1 ja 3 mainittuihin tehtäviin d) yhteistyöryhmä seuraa henkilöstömenojen vä hen tä mis toi men pi teiden toteuttamista ja niiden vaikutuksia e) henkilöstöjärjestöjen pääluottamusmiesten ja henkilöstöpäällikön yh tei sis sä kokouksissa seurataan vähentämistoimenpiteiden toteut ta mis ta ja niiden vaikutuksia Edellä olevan perusteella kunnanhallitus päättää, että kunta ei ryhdy ta lou del li sin ja tuotannollisin perustein henkilöstön lomautuksiin ja irti sa no mi siin. Päätös: Keskustelun kuluessa kunnanhallituksen jäsen Pasi Karjalainen esitti, et tä kunnanhallitus ottaa tavoitteeksi työllistää kesällä 2015 vähin tään 20 nuorta kesätöihin. Kunnanhallituksen jäsen Jetta Laakso kan nat ti Karjalaisen esitystä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti Kar ja lai sen esityksellä täydennettynä. Hallituksen jäsenet Jorma Koskelainen ja Riitta Siltanen sekä valtuus ton puheenjohtaja Reijo Oksanen olivat esteellisinä poissa kokouk ses ta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo

8 19:09-19:28.

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT

Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT

TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 15.12.2014 TALOUDEN TASAPAINOTTAMISOHJELMAAN LIITTYVÄT YT-NEUVOTTELUT Kaupunginhallitus 311 Kaupunginhallitus päätti 16.9.2014. että Oriveden kaupunki aloittaa ko ko hen ki lö kun

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Nastolan kunta Pöytäkirja 10/2014 231 Kunnanhallitus Aika 16.06.2014 klo 18:00-20:17 Paikka Nastolan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 113 Sosiaali- ja terveyspalvelut

Lisätiedot

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh

Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen )

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen ) Kunnanhallitus 93 02.05.2016 Kunnanhallitus 219 28.11.2016 JOROISTEN KUNNAN ORGANISAATION TARKASTELU JA YHTESTOIMINTAMENETTELYN KÄYNNISTÄMINEN 105/00.01/2016 KH 02.05.2016 93 (Valmistelija kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Työvoiman vähentämistilanteet. Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Työvoiman vähentämistilanteet Eija Mali Työmarkkinalakimies Opetusalan Ammattijärjestö OAJ Käydään läpi: Yhteistoimintamenettely Taloudelliset ja tuotannolliset irtisanomisperusteet Eija Mali, OAJ 2 Yhteistoimintamenettely

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017

Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen Konserni- ja henkilöstöjaosto 40 28.05.2018 Konserni- ja henkilöstöjaosto 49 19.12.2018 Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen 1.1.2019 alkaen

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus:

Kaupunginjohtaja Lepistön päätösehdotus: Kaupunginhallitus 9 24.02.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 5 30.09.2014 Puheenjohtajiston työryhmä 4 27.01.2015 Kaupunginhallitus 12 09.02.2015 Valtuustoaloite / kaupungin henkilöstön innostaminen miettimään

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari. Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Työvoiman vähentäminen Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Neuvotteluesitys (45 ) - Harkitaan irtisanomista, lomauttamista

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt.

KAJAANIN KAUPUNKI 1/5. Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. KAJAANIN KAUPUNKI 1/5 SOPIMUS YHTEISTOIMINTAORGANISAATIOSTA Sopijaosapuolet: Kajaanin kaupunki ja kaupungin työntekijöitä ja viranhaltijoita edustavat henkilöstöjärjestöt. Tällä sopimuksella sovitaan työnantajan

Lisätiedot

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset

Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

Pöytäkirja 12/ (7)

Pöytäkirja 12/ (7) Pöytäkirja 12/2016 1 (7) Am mat ti kor kea kou lu Oy, hallitus 10.10.2016 Aika 10.10.2016 klo 10:00 Paikka Sähköpostikokous Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen ja järjestäytyminen 3 2 Kokouksen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3. Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33

Sivistysvaliokunta Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/ /2019. SivVal 33 Sivistysvaliokunta 33 23.04.2019 Hankehakemuksia- ja päätöksiä 36/00.01.05/2019 SivVal 33 Valtion erityisavustus varhaiskasvatuksen positiivisen dis kri minaa tion edistämiseksi vuosille 2019 2020 Haettu/

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit

Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja

Lisätiedot

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen )

KH (Valmistelija kunnanjohtaja Joonas Hänninen ) Kunnanhallitus 93 02.05.2016 Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 46 13.03.2017 JOROISTEN KUNNAN ORGANISAATION TARKASTELU JA YHTESTOIMINTAMENETTELY 105/00.01/2016 KH 02.05.2016 93 (Valmistelija

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kouvolan seudun ammattiopiston henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn I vaiheen (luonnonvara-ala) neuvottelutulos

Kouvolan seudun ammattiopiston henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn I vaiheen (luonnonvara-ala) neuvottelutulos Lasten ja nuorten lautakunta 43 20.04.2016 Kouvolan seudun ammattiopiston henkilöstöä koskevan yhteistoimintamenettelyn I vaiheen (luonnonvara-ala) neuvottelutulos 11125/01.00.00/2016 Lanula 43 Lasten

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017. Yhteistyötoimikunta sihteeri. Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry.

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017. Yhteistyötoimikunta sihteeri. Rummukainen Henna jäsen, plm Tehy ry. Yhteistyötoimikunta 23.10.2017 1 Aika 23.10.2017 kello 12:30-13:12 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN ry Puputti Seija Jokinen

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhteistoimintaneuvottelut koulutuskuntayhtymässä

Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhtymähallitus Yhteistoimintaneuvottelut koulutuskuntayhtymässä Yhtymähallitus 180 03.12.2014 Yhtymähallitus 10 04.02.2015 Yhtymähallitus 31 04.03.2015 Yhteistoimintaneuvottelut koulutuskuntayhtymässä Yh 03.12.2014 180 Vuoden 2014 talousarviokäsittelyn yhteydessä yhtymähallitus

Lisätiedot

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi

Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi Perusturvalautakunta 30 08.05.2014 Laukaan kunnan perusturvalautakunnan selvitys lastensuojelun määräraikojen ylittymisen vuoksi 89/05.09.00/2013 Perusturvalautakunta 30 Valmistelija: perusturvajohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelutuotannon toteutus ja sitä koskevat periaatteet; tuotannonsiirron hyväksyminen. Sosiaali- ja terveyspalvelutuotanto

Sosiaali- ja terveyspalvelutuotannon toteutus ja sitä koskevat periaatteet; tuotannonsiirron hyväksyminen. Sosiaali- ja terveyspalvelutuotanto Kunnanhallitus 91 09.04.2018 Kunnanhallitus 133 21.05.2018 Sosiaali- ja terveyspalvelutuotannon toteutus ja sitä koskevat periaatteet; tuotannonsiirron hyväksyminen 225/00.04/2018 KH 91 Yhtymähallitus

Lisätiedot

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen

Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa alkaen Yhteistyötoimikunta 15 28.09.2016 Yhdistymishallitus 102 05.10.2016 Liukuvan työajan käyttö ja työajanseurantajärjestelmä Eurajoen ja Luvian kunnanvirastoissa 1.1.2017 alkaen 280/01.01.03/2016 Yhttmk 15

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015

Henkilöstösuunnitelma Liite 80 a / Tekla 21.5.2015 Tekninen lautakunta 80 21.05.2015 Kaupunginhallitus 11 15.06.2015 Kaupunginhallitus 3 25.06.2015 Kaupunginhallitus 3 07.09.2015 Kaupunginhallitus 11 23.11.2015 Kaupunginhallitus 5 24.11.2015 Virkojen ja

Lisätiedot

Yhtymähallitus

Yhtymähallitus Yhtymähallitus 237 20.12.2016 Lehtori Taina Kimpan oikaisuvaatimus koskien rehtori Joni Liukkosen 2.11.2016 tekemää viranhaltijapäätöstä lehtori Taina Kimpan lehtorin viran muuttamista päätoimiseksi tuntiopettajaksi

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015

Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Yhteistoimintaneuvottelujen päättyminen ja siitä seuraavat toimenpiteet

Yhteistoimintaneuvottelujen päättyminen ja siitä seuraavat toimenpiteet Yhtymähallitus 76 12.06.2014 Yhtymähallitus 99 09.10.2014 Yhteistoimintaneuvottelujen päättyminen ja siitä seuraavat toimenpiteet 130/01.00.00/2014 HALL 12.06.2014 76 Lain työnantajan ja henkilöstön välisestä

Lisätiedot

Verotulojen kehityksen en na koin ti

Verotulojen kehityksen en na koin ti Kaupunginhallitus 278 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 72 09.11.2015 Vuoden 2016 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit 491/02.03.01/2015 KH 02.11.2015 278 Yleistä Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015

Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanhallitus 96 16.03.2015 Kunnanhallitus 106 30.03.2015 Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Inkeri Yrityksen vaatimus oikeudellinen asiantuntija Pertti Eilavaaran laskussa mainittujen asiakirjojen luovuttamisesta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

TALOUDELLISEN TILANTEEN VAATIMAT TOIMENPITEET

TALOUDELLISEN TILANTEEN VAATIMAT TOIMENPITEET Kunnanhallitus 168 07.09.2015 Kunnanhallitus 175 14.09.2015 Kunnanhallitus, uusi 152 30.05.2016 TALOUDELLISEN TILANTEEN VAATIMAT TOIMENPITEET 295/04.041/2015 KHALL 07.09.2015 168 Suomen kuntien taloudellinen

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä.

- Kiireellisissä tapauksissa mahdollisuus keskusteluun on jär jes tet tä vä samana tai seuraavana työpäivänä. Sos. ja terv.ltk. 34 10.06.2015 Oppilas- ja opiskeluhuollon lain mukaiset oppilashuollon palvelut Juuassa 557/22.222/2014 Stltk 34 Laki oppilas ja opiskelijahuollosta on astunut voimaan elokuussa 2014.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Sairaanhoitaja Marja-Leena Kantolan hakemus palkattomasta työlomasta ajalle

Sairaanhoitaja Marja-Leena Kantolan hakemus palkattomasta työlomasta ajalle Kuntayhtymähallitus 11 17.01.2012 Kuntayhtymähallitus 162 04.12.2012 Kuntayhtymähallitus 152 29.10.2013 Kuntayhtymähallitus 160 02.12.2014 Kuntayhtymähallitus 159 17.11.2015 Sairaanhoitaja n hakemus palkattomasta

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015

HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 Sosiaali- ja terveysltk 146 16.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 154 30.09.2014 Sosiaali- ja terveysltk 166 14.10.2014 HYVINVOINTIPALVELUJEN TULOSKORTIT JA TALOUSARVIO VUODELLE 2015 713/02.02.00/2014 SOSTE

Lisätiedot

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.

- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj. Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016

Lisätiedot

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013

MAASEUTULAUTAKUNNAN (RANTASALMI, JUVA, SULKAVA, JOROINEN) PUHEENJOHTAJAN VALINTA VUODEKSI /00.00/2013 Kunnanhallitus 24 14.01.2013 Kunnanvaltuusto 11 28.01.2013 Kunnanhallitus 75 25.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 04.03.2013 Kunnanhallitus 102 07.04.2015 Kunnanvaltuusto 8 20.04.2015 Kunnanhallitus 64 08.03.2016

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla

Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla Yhtymähallitus 136 19.10.2016 Yhtymähallitus 153 16.11.2016 Yhtymähallitus 165 15.12.2016 Yhtymähallitus 23 28.02.2017 Yhteistoimintaneuvottelujen käynnistäminen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä taloudellisilla

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013

Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun

Lisätiedot