VESIHUOLTOALAN KORKEA- KOULUOPETUKSEN TARVE JA TULEVAISUUS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VESIHUOLTOALAN KORKEA- KOULUOPETUKSEN TARVE JA TULEVAISUUS"

Transkriptio

1 VESIHUOLTOALAN KORKEA- KOULUOPETUKSEN TARVE JA TULEVAISUUS RIITTA KETTUNEN Vesihuolto Turun messu- ja kongressikeskus 1 SELVITYKSEN TAUSTA Toimiva vesihuolto on ollut ja on edelleen yksi keskeinen edellytys yhteiskunnan kehittymiselle. Kaupungistuminen ja teollisuuden kasvu eivät ole mahdollisia ilman toimivaa vesihuoltoa. Vesihuoltoon liittyvä infrastruktuuri muodostaa keskeisen osan Suomen rakennettua ympäristöä. Vesihuollon järjestämisessä tarvitaan niin teknistä kuin hallinnollista erityisosaamista, koska vesi on meille kaikille välttämättömyys. Vesihuoltoalalta eläköityy runsaasti henkilöitä lähivuosina. Muodostuva vaje on korvattava. Suomen Vesilaitosyhdistys ry käynnisti syksyllä 2014 Maa- ja vesitekniikan tuki ry:n rahoituksella Vesihuoltoalan korkeakouluopetuksen tarveselvityksen. Suomen vesijohtojen ja viemäreiden yhteispituus on noin km, millä voisi kiertää maapallon ympäri melkein neljä kertaa. Suuria vesilaitoksia on Suomessa suunnilleen saman verran kuin terveyskeskuksia (noin 170 kpl vuonna 2012) ja jätevedenpuhdistamoita yli kolme kertaa enemmän. Vesihuoltolaitosten vuotuinen liikevaihto on noin 1,2 1,5 miljardia euroa (ALV 0 %) ja käyttöomaisuus arviolta 20 miljardia euroa. 2 1

2 TYÖN TAVOITE JA RAJAUS Selvityksen tavoitteena oli muodostaa kuva vesihuoltoalan korkeakouluopetuksen määrällisestä ja laadullisesta tarpeesta tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Selvityksen kolme pääkysymystä olivat: 1. Millainen on korkeakoulutetun henkilöstön työvoiman tarve vesihuoltoalalla tulevaisuudessa? 2. Miten korkeakouluopetuksen määrä ja sisältö vastaavat vesihuoltoalan ennakoitua tarvetta? 3. Mitkä kansalliset ja kansainväliset trendit voivat vaikuttaa osaamistarpeiden muutoksiin tulevaisuudessa? Selvitys keskittyi teknillisten ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen järjestämään koulutukseen, jonka käytyään henkilöt voivat työskennellä vesi(huolto)insinöörin tehtävissä vesihuoltolaitoksissa tai yksityisellä sektorilla. Vesihuollon tehtäväkenttä: 3 SELVITYKSEN ASETELMA JA MENETELMÄT Tarjonta (määrällinen + laadullinen) Kysyntä (määrällinen + laadullinen) Korkeakoulujen haastattelut (N=13) Dokumenttianalyysi Vesihuoltoalan korkeakouluopetus Työnantajien osaamis- ja rekrytointitarpeet Sähköinen kysely työnantajille (N=56) Työnantajien haastattelut (N=13) Kansalliset ja kansainväliset muutostrendit Sähköinen kysely VVY:n pohjoismaisille sisarorganisaatioille (N=3) Dokumentti-analyysi 4 2

3 VESIHUOLTOLAITOKSET JA MUUT ALAN TOIMIJAT TYÖLLISTÄJINÄ Henkilöstömäärä yhteensä (arvio) Vesihuoltolaitokset (9 %) Joista korkeasti koulutettuja ja vesihuollon parissa työskenteleviä (arvio) Yritykset (40 %) Julkishallinto, tutkimusorganisaatiot (vesihuolto) (100 %) Yhteensä Noin (noin 20 %) Korkeakoulutettujen määrä on laskenut lähes 200:lla vesihuoltolaitoksissa runsaan kymmenen vuoden aikana (kokonaishenkilömäärä 1000:lla). Korkeakoulutettujen määrä on pienempi kuin muissa Pohjoismaissa. Työnantajien rekrytointitarpeet: noin uutta henkilöä 5 vuoden aikana (noin vuodessa) korvaamaan pelkästään alalta eläköityvät henkilöt. Alan kehittyminen ja kasvu edellyttäisi kuitenkin korkeakoulutettujen määrän lisäämistä. Esim. 5%:n kasvu alan yritysten henkilöstömäärässä nostaisi työvoimatarvetta arviolta noin henkilöllä per vuosi. 5 TYÖNANTAJIEN TARPEET VS. KORKEAKOULUTUS Työnantajat ovat kokeneet rekrytoinnin vaikeaksi korkeakoulutusta edellyttäviin vesihuoltotekniikan tehtäviin (yli 60% vastanneista). Rekrytoinnin suurimpana haasteena pidetään hakijoiden puutteellista vesihuoltotekniikan osaamista (74% vastaajista). Laitosten näkökulmasta koulutuksessa korostuu nykyisin liiaksi yleinen ympäristö- ja energiaosaaminen. Laaja-alaista, erityisesti vesihuoltolaitosten tehtäväkenttään kohdistuvaa teknistä osaamista pidettiin tärkeänä. Monet mainitsivat puutteita hakijoiden perustietämyksessä. Erityisesti haastateltavat korostivat rakentamiseen liittyvän osaamisen merkitystä. Vesihuoltotekniikkaan liittyvän osaamisen merkitys organisaatiossani: 6 3

4 TYÖNANTAJIEN OSAAMISTARPEET TULEVAISUUDESSA Osaamistarpeisiin vaikuttaviksi tärkeimmiksi trendeiksi työnantajat nimesivät infrastruktuurin vanhenemisen, energia- ja materiaalitehokkuuden vaatimukset sekä ICT:n kehityksen ja automatisoinnin. Myös ilmastonmuutos, lainsäädännön kehitys, uudet tekniset ratkaisut ja laitosten yhdistyminen jne. Muusta kuin vesihuoltoon liittyvästä osaamisesta asiakaslähtöisyyteen, viestintään ja johtamiseen sekä suunnitteluttamiseen ja rakennuttamiseen liittyvän osaamistarpeen uskottiin kasvavan. Vesihuollon teknisen koulutuksen kehittäminen riittävän laajasti omana koulutusalanaan nähtiin tarpeelliseksi. Täydennyskoulutukset nähtiin erittäin hyvänä ja tarpeellisena lisänä osaamisen kehittämisessä. Oppilaitosten ja vesihuoltolaitosten yhteistyön korostettiin olevan erittäin tärkeää sekä osaavan työvoiman rekrytoinnin (ja koulutuksen) että alan TKI-toiminnan kehittämisen kannalta. 7 VETEEN JA VESIHUOLTOON LIITTYVÄT TEKNILLINEN OPETUS Vesihuoltoon liittyvää insinööriopetusta järjestetään Suomessa yhteensä 9:ssä teknillisessä ammattikorkeakoulussa (AMK) ja 4:ssä yliopistossa (yht. 13 oppilait.). Vesihuoltoon liittyvä AMK insinöörien, tekniikan kandien ja diplomi-insinöörien koulutus tapahtuu pääosin energia- ja/tai ympäristötekniikan koulutusohjelmissa (10 oppilaitosta/13), toisin kuin takavuosina. Valmistuvat ymmärtävät todennäköisesti hyvin energian ja veden yhteyden. Infrastruktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvä vesihuoltolaitosten ydinosaaminen jäänee pieneksi. Teknillinen ammattikorkeakoulu Teknillinen yliopisto / tiedekunta Muu yliopisto, jossa vesihuollon opetusta 4

5 KORKEAKOULUJEN JA YLIOPISTOJEN OPETUKSEN LAAJUUS Vesihuolto-opetuksen laajuus vaihtelee huomattavasti. Jos 180 op:n opinnoista vesihuoltoa on vain esim. 15 op (<10%), niin vesihuollon osaaminen jää hyvin ohueksi. Opintojen laajuus po. vähintään 60 op. Vain 5:ssä oppilaitoksessa (13:sta) kurssit kattavat lähes kaikki (5/6) vesihuoltolaitosten toimintaan liittyvät osaalueet. Vesihuoltoon liittyviä opinnäytetöitä tehdään noin 65 vuodessa. Tutkinto-ohjelmat (lkm) Ammattikorkeakoulut Energia- ja/tai ympäristötekniikka - ins. AMK 7 kpl Rakennustekniikka (yhdyskuntatekn.) - ins. AMK 2 kpl Yliopistot Energia- ja/tai ympäristötekniikka - kanditutk. 2 kpl (FK 1 kpl*) - DI-tutk. 3 kpl (FM 1 kpl*) Rakennustekniikka (yhdyskuntatekn./ kunnallistekn.) - kanditutk. 1 kpl - DI-tutk. 1 kpl Ympäristötekn. ja veteen liittyvän opetuksen laajuus* (op) Vesihuoltoon liittyvän opetuksen laajuus* (op) op op op op Kanditutk op DI-tutk op Kanditutk. 20 op DI-tutk. 29 op Kanditutk op DI-tutk op Kanditutk. 10 op DI-tutk. 26 op Prosessitekniikka tai kemiantekniikka - DI-tutk. 2 kpl DI-tutk op DI-tutk op *Huom. Osa kursseista on useissa koulutusohjelmissa valinnaisia. Opintopistemäärät kuvaavat maksimia, jos opiskelija valitsee kaikki vesihuollon kurssit. VESIHUOLTOALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISEN SKENAARIOT Vesihuollon osaaminen, yhteiskunnallinen arvo Aika Skenaariot: 3. Vesihuollosta kasvua ja vientiä 2. Infra kuntoon 1. Ala taantuu, infra heikkenee Skenaario 1 toteutuu, jos jatketaan nykyisellä tavalla. Skenaariot 2 ja 3 yhteisiä suosituksia: Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välistä yhteistyötä on kehitettävä ja profiloitumista lisättävä. Mm. keskusteltava vesihuoltoalan koulutuksen sisällöstä ja laajuudesta sekä keskinäisestä työnjaosta. Vastuu tästä on oppilaitoksilla yhdessä OKM:n kanssa. Yhteistyötä korkeakoulujen ja työnantajien välillä tulee edelleen kehittää ja systematisoida. Rakentamiseen liittyvää osaamista korkeakouluopetuksessa tulee vahvistaa. Lisää resursseja tulee kohdistaa alan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Julkinen sektori voi tukea kehitystä, mutta sen on lähdettävä liikkeelle alan sisäisen (vesihuoltolaitosten) järjestäytymisen ja toiminnan kautta. 10 5

6 VESIHUOLTOALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN TOIMENPIDE-EHDOTUKSIA Skenaario 2: Infra kuntoon Varmistetaan alan houkuttelevuus vesihuoltobrändiä kehittämällä Vesihuoltolaitosten osaamistavoitteiden määrittely Vesihuoltoalan korkeakoulujen yhteisen koulutusstrategian laatiminen Joidenkin oppilaitosten / opetusohjelmien profiloiminen vesihuoltokoulutuksiksi Täydennyskoulutuksen hyödyntäminen ja kehittäminen eri oppilaitosten yhteistyönä Vesihuoltolaitosten, oppilaitosten ja yritysten yhteistyön kehittäminen opetuksessa ja tutkimuksessa Vesihuoltolaitosten yhteistyön tiivistäminen resurssien vahvistamiseksi Korkeakoulutetun henkilöstön osuuden kasvattaminen vesihuoltolaitoksissa Skenaario 3: Vesihuollosta kasvua ja vientiä Vesihuoltolaitosten tehokkaampi hyödyntäminen pilottialustoina uusien kaupallisten innovaatioiden syntymisen tukena. Poikkitieteellisyyden lisääminen, yhteistyö elinkeinoelämän ja muiden alojen kanssa Kannusteiden ja ohjauskeinojen kehittäminen korkeakouluissa tukemaan elinkeinoelämän kanssa tehtävää yhteistyötä Osaamiskeskittymien (SHOKien) tehokkaampi hyödyntäminen, esim. oppilaitosten ja yritysten aktivointi hankkeisiin, vesihuoltoalan tutkimusohjelmien käynnistäminen Rakennerahastoprojektien tehokkaampi hyödyntäminen Tunnistetaan ja hyödynnetään kehittyvien maiden liiketoimintamahdollisuuksia 11 KIITOS Salminen V., Eronen A. ja Kettunen R Vesihuoltoalan korkeakouluopetuksen tarveselvitys. Loppuraportti. Saatavissa Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n verkkosivuilta: _1303.pdf Lisätietoja: TkT Riitta Kettunen Yksikönpäällikkö, Vesihuolto Länsi M riitta.kettunen@ramboll.fi Ramboll Vesi Pakkahuoneenaukio 2 PL TAMPERE

VESIHUOLTOALAN KORKEAKOULUOPETUKSEN TARVESELVITYS

VESIHUOLTOALAN KORKEAKOULUOPETUKSEN TARVESELVITYS VESIHUOLTOALAN KORKEAKOULUOPETUKSEN TARVESELVITYS RYHMÄPÄÄLLIKKÖ RIITTA KETTUNEN World Water Day 2015 Maailman vesipäivän seminaari Vesi ja kestävä kehitys 1 19.3.2015 Säätytalo, Helsinki SELVITYKSEN TAUSTA

Lisätiedot

Vesialan korkeakoulutus. Harri Mattila,

Vesialan korkeakoulutus. Harri Mattila, Vesialan korkeakoulutus Harri Mattila, 26.5.2015 VESIHUOLTOALAN KORKEA- KOULUOPETUKSEN TARVE JA TULEVAISUUS loppuraportti RIITTA KETTUNEN Vesihuolto 2105 20-21.5.2015 Turun messu- ja kongressikeskus 2

Lisätiedot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot Alueellinen vesihuoltopäivä, Kouvola, 19.3.2015 Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas 18.3.2015 1 Esiintyjän nimi Näyttötutkinnot: Ammatti- ja erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu. Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit. Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu. Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit. Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät, 19.-20.11.2014, Oulu Vesihuoltoalan koulutus ja osaamiskriteerit Anna-Maija Hallikas koulutuspäällikkö 14.11.2014 1 Anna-Maija Hallikas Näyttötutkinnot 1/2 Ammattitutkinnot

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI VESIHUOLTOALAN KORKEAKOULUOPETUKSEN TARVESELVITYS

LOPPURAPORTTI VESIHUOLTOALAN KORKEAKOULUOPETUKSEN TARVESELVITYS Vastaanottaja Vesilaitosyhdistys (VVY) / Maa- ja vesitekniikan tuki ry (MVTT) Asiakirjatyyppi Loppuraportti Päivämäärä Maaliskuu, 2015 LOPPURAPORTTI VESIHUOLTOALAN KORKEAKOULUOPETUKSEN TARVESELVITYS Vesa

Lisätiedot

Vetovoimaa rakennusalalle

Vetovoimaa rakennusalalle Vetovoimaa rakennusalalle Rakennusalan valtteja Koulutus Tulevaisuuden keskeisiä osaamistarpeita Satu Elho Asiamies Rakennus- ja kiinteistöpalvelualan vetovoima ry www.themesta.net Mitä ammattilaiset itse

Lisätiedot

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto

Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta. Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto Positiivisen rakennemuutoksen tilannekuva ja seuranta Antti Vasanen, Varsinais-Suomen liitto 11.12.2018 30 000 uutta työpaikkaa Mistä osaajat? Työllisten määrä Varsinais-Suomessa lähenee kaikkien aikojen

Lisätiedot

KORKEAKOULUYHTEISTYÖ JA KORKEAKOULUJEN VAIKUTTAVUUS. pk-yritysten näkökulmasta. Eerikki Vainio Asiantuntija, Arene ry Vaasa 4.4.

KORKEAKOULUYHTEISTYÖ JA KORKEAKOULUJEN VAIKUTTAVUUS. pk-yritysten näkökulmasta. Eerikki Vainio Asiantuntija, Arene ry Vaasa 4.4. KORKEAKOULUYHTEISTYÖ JA KORKEAKOULUJEN VAIKUTTAVUUS pk-yritysten näkökulmasta Eerikki Vainio Asiantuntija, Arene ry Vaasa 4.4.2018 Hankkeen tausta Hankkeen toteuttajatahot: Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto

Lisätiedot

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Arkkitehtuuri ja rakentaminen

Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta Arkkitehtuuri ja rakentaminen Selvitys suunnittelu- ja konsultointialan työvoimasta 2017-2025 Arkkitehtuuri ja rakentaminen 2 Tausta ja rajaus Kooltaan keskimääräistä suuremmat ikäluokat tulevat eläköitymään vuoteen 2025 mennessä Työvoiman

Lisätiedot

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka

MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka MAISTERIKOULUTUS 2015 VALINTAPERUSTEET Konetekniikka Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( 15.12.2014 klo 08:00 30.1.2015 klo 15:00 ) Hakija voi hakea vain yhteen teknillisen tiedekunnan maisteriohjelmaan

Lisätiedot

Peer Haataja. Työelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyö

Peer Haataja. Työelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyö 16.3.2016 Peer Haataja Työelämän ja ammatillisen aikuiskoulutuksen yhteistyö Osaamistarveselvitys 2015 - tavoitteet Työelämän osaamistarveselvitys sai alkunsa tunnistetusta tarpeesta selvittää, kuinka

Lisätiedot

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja

Lisätiedot

TKI ja YAMK. tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi

TKI ja YAMK. tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi TKI ja YAMK tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiovaikuttajaksi 10.3.2016 YAMK koulutusvastaava Katja Heikkinen, TtT, sh Sisällys Johdatus MyAMK TKI kolmikanta Mentorointi OKM hankkeesta Yhteenveto TKI YAMK

Lisätiedot

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Yrittäjyysohjelma 2014-15 Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma Ohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja

Lisätiedot

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen

Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara. LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen Osaamisella soteen! ylitarkastaja Sanna Hirsivaara LAPE-muutosohjelman III konferenssi Osaamisen uudistaminen 12.3.2018 Osaamisella soteen, hankkeen tausta Sote-uudistuksen onnistuminen edellyttää myös

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kehittämistarveselvitys: mitä kehitettävää seuraavaksi?

Vesihuoltolaitosten kehittämistarveselvitys: mitä kehitettävää seuraavaksi? Tiistai 27.11.2012 Vesi-loppuseminaari, Water - Innovation and Business Vesihuoltolaitosten kehittämistarveselvitys: mitä kehitettävää seuraavaksi? Riina Liikanen Vesihuoltoinsinööri, TkT 26.11.2012 1

Lisätiedot

Mahdollisuuksien meri

Mahdollisuuksien meri Mahdollisuuksien meri 23 suositusta meriklusterin koulutuksen kehittämiseksi Tomi Oravasaari, projektipäällikkö Älykäs satama seminaari 8.3.2016 Mahdollisuuksien meri selvityksen tausta Kymenlaakson ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE

JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

SOTE-ENNAKOINTI projekti

SOTE-ENNAKOINTI projekti ESR-projektien verkottumisseminaari Vantaa 24.-25.9.2008 SOTE-ENNAKOINTI projekti Marja-Liisa Vesterinen Tutkimusjohtaja, FT, KTL Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä SOTE-ENNAKOINTI -projekti Etelä-Karjalan

Lisätiedot

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä

Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus. Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Kauppatieteet 25 op perusopintokokonaisuus Kauppatieteellisen alan verkkoopetusyhteistyönä Yhteistyön osapuolet Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Svenska Handelshögskolan Hanken Itä-Suomen yliopiston

Lisätiedot

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.

Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen. Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12. Metsäalan korkea-asteen opetushenkilöstön näkökulma koulutuksen kehittämiseen Tutkija Riitta Kilpeläinen TTS Ihminen ja metsä seminaari 7.12.2016 Tausta Kansallinen metsästrategia 2025: uudet koulutuksen

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille

Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille Jatko-opintoja fysiikasta kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5-4v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

Etelä-Savon matkailubarometri 2010. Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke

Etelä-Savon matkailubarometri 2010. Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke Etelä-Savon matkailubarometri 2010 Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke Etelä-Savon matkailubarometri 2010 Kyselyssä kartoitettiin yrittäjien näkemyksiä kevään ja lähitulevaisuuden suhdannetilanteesta.

Lisätiedot

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa

-Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla. -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Työllisten insinöörien ja arkkitehtien lukumäärät alueilla -Teknologiateollisuus maakunnissa ja T&K- volyymit seutukunnissa -Turun kaupungin toimenpiteet valmistavan teknologiateollisuuden sekä teknillisen

Lisätiedot

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut

Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Uuden varhaiskasvatuslain vaikutukset ja lastenhoitajien opintopolut Varhaiskasvatuksen ilta: JHL, Super, TEHY, JYTY Tampere, 24.10.2018 janne.hernesniemi@jhl.fi Koulutuspoliittinen asiantuntija ry Uuden

Lisätiedot

Rakennus- ja kiinteistöala

Rakennus- ja kiinteistöala Rakennus- ja kiinteistöala Olli Jalonen 1 Rakennus- ja kiinteistöala osana Mertopoliaa KULTTUURI JA LUOVA ALA 14 % LIIKETOIMINTA OSAAMINEN 9 % TIETO- JA VIESTINTÄTEKNOLOGI A 19 % TERVEYS- JA HOITOALA 16

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA

SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA SUUNNITTELUN TEHTÄVÄMÄÄRITTELYT LAITOSHANKKEISSA VESIHUOLTOPÄIVÄT 3.- Finlandia talo, Helsinki Antti Harinen LAITOSHANKKEET VESIHUOLTOALALLA Vesilaitos Projektin johto Suunnittelu Kilpailutukset Urakointi

Lisätiedot

Anna Kuusala

Anna Kuusala Anna Kuusala Tarkoituksena oli selvittää ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välisen yhteistyön nykyistä laajuutta tekniikan alan koulutuksessa sekä tulevia yhteistyösuunnitelmia korkeakouluissa. Korkeakoulujen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Valimoalan koulutuksen nykytila ja

Valimoalan koulutuksen nykytila ja Valimoalan koulutuksen nykytila ja tulevaisuus 26.3.2019 1 Valimoalan koulutuksen nykytila ja tulevaisuus Sisältö: 1. Kone- ja metallialan vetovoima 2. Valimoalan koulutuksen tulevaisuus 3. Valimoalan

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN

PARASTA SUOMELLE. TEKin koulutuspoliittinen ohjelma YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN YKSILÖN VASTUU OMASTA KEHITTYMISESTÄÄN TYÖELÄMÄN JA YLIOPISTON YHTEISTYÖN TIIVISTÄMINEN HUIPPULAADUKAS OPISKELU JA TUTKIMUS OPPIMISEN ILO JA HALU YLIOPISTOJEN RESURSSIEN PARANTAMINEN PARASTA SUOMELLE TEKin

Lisätiedot

Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus

Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus Turun Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) / Rakennusmestari (AMK), älykäs rakentaminen -muuntokoulutus Koulutusohjelma Älykkään rakentamisen muuntokoulutus Koulutustyyppi Päivätoteutus Hakijat/aloituspaikat

Lisätiedot

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa

Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Opetuksen ja TKI:n johtaminen ammattikorkeakouluissa Ammattikorkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen tutkimuspäivät 9.10.11.2011 Laurea Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto/ Higher Education Group Lähtökohtia

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus)

KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) Tekijä: Pakkoruotsi.net. Mahdolliset oikaisut: info@pakkoruotsi.net KIEPO-projektin kieliohjelmavaihtoehdot (suomenkieliset koulut, yksikielinen opetus) KIEPO-projektin keskeiset suositukset, sivut 50

Lisätiedot

Pidä kiinni tulevaisuudesta

Pidä kiinni tulevaisuudesta Pidä kiinni tulevaisuudesta Metropolia Ammattikorkeakoulun tavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Pidä kiinni tulevaisuudesta panosta vahvoihin ammattikorkeakouluihin Työelämäläheisyys takaa Suomelle osaajat,

Lisätiedot

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén

Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen. Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén Yliopistokoulutuksen kokonaisuuden johtaminen Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Hannu Sirén 29.9.2010 Yliopistouudistus Hallinto Johtaminen Rahoitusmalli Muu ohjaus Yliopistolaki - Aiempaa vahvemmin

Lisätiedot

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat

Henkilöstöselvitys 2016 Raportin kuvat Henkilöstöselvitys 216 Raportin kuvat 1.3.214 Tekstiosaan tulevat kuvat 2 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa ja ulkomailla 25-212 sekä arvio Suomen henkilöstön määrästä vuodelle 216 34 32 3 28

Lisätiedot

Työelämäyhteydet ammattikorkeakoulujen strategioissa ja johdon näkemykset. Pro Gradu tutkielma Kirsi Hyttinen Projektityöntekijä

Työelämäyhteydet ammattikorkeakoulujen strategioissa ja johdon näkemykset. Pro Gradu tutkielma Kirsi Hyttinen Projektityöntekijä Työelämäyhteydet ammattikorkeakoulujen strategioissa ja johdon näkemykset Pro Gradu tutkielma Kirsi Hyttinen Projektityöntekijä Stepit - projektissa STEPIT: n ASIAKAS osaprojekti: Johdolle yhteinen ymmärrys:

Lisätiedot

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017,

Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuolto 2017, 11.5.2017 Kuva: Toivo Lapinlampi Tarve 107 000 km vesijohtoa, 50 000 km jätevesi- ja hulevesiviemäriverkostoa, arvo 6,5 mrd Rakennettu pääosin 1960-80

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto

Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Vetovoimaa ja osaamista Live Delphin yhteenveto Kuopio 1.11.2017 TODENNÄKÖISYYS 1. Vetovoimaisuus -teesi: Vuonna 2025 useampi kuopiolainen käy töissä seutukunnissa, kuin sieltä käydään töissä Kuopiossa.

Lisätiedot

Työharjoittelun opinnollistaminen & työelämäkurssit

Työharjoittelun opinnollistaminen & työelämäkurssit Työharjoittelun opinnollistaminen & työelämäkurssit Anne Mäkelä, Biokemian ja molekyylilääketieteen tdk, Oulun yliopisto Päivi Palosaari-Aubry, Kemian tekniikan korkeakoulu, Aalto-yliopisto Oulun yliopisto

Lisätiedot

Opiskelijan kommenttipuheenvuoro. Marika Vainio Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulu

Opiskelijan kommenttipuheenvuoro. Marika Vainio Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulu Opiskelijan kommenttipuheenvuoro Marika Vainio Energia- ja ympäristötekniikan opiskelija Lahden ammattikorkeakoulu 1 Mikä toi minut energia- ja ympäristötekniikan opiskelijaksi? Lähipiirissäni ympäristöasiat

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN Presentation Name / Firstname Lastname 24/05/2019 1 MAAHANMUUTTAJIEN OHJAAMINEN KORKEAKOULUIHIN, KORKEAKOULUISSA JA TYÖELÄMÄÄN

Lisätiedot

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät Ruka. Ajankohtaiskatsaus VVY:stä. Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas Vesilaitosyhdistys

Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät Ruka. Ajankohtaiskatsaus VVY:stä. Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas Vesilaitosyhdistys Pohjois-Suomen Vesihuoltopäivät 14.-15.11.2018 Ruka Ajankohtaiskatsaus VVY:stä Koulutuspäällikkö Anna-Maija Hallikas Vesilaitosyhdistys 1 Anna-Maija Hallikas Esityksen sisältö Osaaminen vesihuoltolaitoksilla

Lisätiedot

Rakennusalan DI-koulutuksen tarve - Asiantuntijapalveluiden näkökulma

Rakennusalan DI-koulutuksen tarve - Asiantuntijapalveluiden näkökulma Rakennusalan DI-koulutuksen tarve - Asiantuntijapalveluiden näkökulma Yhdessä rakentaen Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutuksen tulevaisuus 15.9.2017, Oulu Helena Soimakallio, toimitusjohtaja, SKOL

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta Ilkka Virtanen Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta 25.11.2014 Tekniikan ala mukana suunnitelmissa Kauppakorkeakoulun alusta alkaen Muistio 7.2.1967, VKKK:n

Lisätiedot

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta

Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta Tilastotietoa teknologiateollisuuden rekrytointitarpeista, henkilöstön koulutustaustasta ja teknologia-alojen koulutuksesta 21.1.216 Teknologiateollisuus 2 Teknologiateollisuus on merkittävä työllistäjä

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä.

Karelia on Osaava maailma. Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Karelia on Osaava maailma Osaavia ammattilaisia työelämään! Kareliassa on osaamista ja asiantuntijoita, joiden kädenjälki näkyy työelämässä. Opiskelu Kareliassa - Teoria Käytäntö - Kansainvälisty huoletta!

Lisätiedot

FUAS-opinnot Irina Salminen

FUAS-opinnot Irina Salminen FUAS-opinnot 2012 Irina Salminen 2 FUAS-liikkuvuus FUAS-liittouman kesäopinnot 2010 alkaen Tavoitteena on, että jokainen koulutusohjelma järjestää yksin tai kumppaniamkien kanssa vähintään 15 op kesäopintoja

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen

Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat harrastajasarjasta ammattilaiskehään 13.11.2017 Vesa Arvonen Vesiosuuskunnat Suomessa Vesiosuuskuntia perustettu Suomessa 110 vuoden ajan Nyt Suomen n 4800 osuuskunnasta n 1300 on vesihuoltoosuuskuntaa

Lisätiedot

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT

DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT DIGIPEDAVALMENNUS JA OSAAMISMERKIT Haaga-Helia 8.2.2019 Hannu Ikonen 12.2.2019 A M M A T T I K O R K E A K O U L U 2 0 3 0? Visio2030 DIGI AMK UUSI OSAAMISEN JÄRJESTELMÄ JO PROFILOI- TUNUT, HYBRIDINEN

Lisätiedot

Kaivannais- ja kiviainesosaamisen ammattikorkeakouluverkosto kaivosteollisuushenkilöstön kouluttajana. Jari Kähkönen, Kajaanin amk

Kaivannais- ja kiviainesosaamisen ammattikorkeakouluverkosto kaivosteollisuushenkilöstön kouluttajana. Jari Kähkönen, Kajaanin amk Kaivannais- ja kiviainesosaamisen ammattikorkeakouluverkosto kaivosteollisuushenkilöstön kouluttajana Jari Kähkönen, Kajaanin amk Koulutusjärjestelmä Suomen ammattikorkeakoulut >20 ammattikorkeakoulua

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014

TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 27.11.2014 TYÖELÄMÄN OSAAMISTARVESELVITYS LIITEAINEISTO 7..4 Sisällys Toimialojen vertailu keskiarvoittain Asiantuntijapalvelut Kauppa ja matkailu Kiinteistö- ja jätehuolto Prosessiteollisuus ja automaatio Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi

Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampereen teknillinen yliopisto (TTY) Tekniikkaa ihmisen ja ympäristön hyväksi Tampere Metropolialueen ulkopuolella Suomen suurin kaupunki, 220 000 asukasta, yksi Suomen nopeimmin kasvavista keskuksista

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto

Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto Vesi ja yhdyskuntien kehitys-seminaari, 17.2.2012, Tampere Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto TkT Riina Liikanen 17.2.2012 1 Esiintyjän nimi Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto Perustettu v. 2003

Lisätiedot

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke

VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke VELI - verkottuva liiketoiminta -hanke 1.9.2006-31.10.2007 Savonia yrityspalvelut Kasvua ja tehokkuutta verkostoitumalla - ratkaisuja pk-yritysten haasteisiin -seminaari 30.5.2007 Liiketalous, Iisalmi

Lisätiedot

Teollisuus tutuksi koulutuspäivä pe 28.8.2009. Energiateollisuus - töitä myös tulevaisuudessa!

Teollisuus tutuksi koulutuspäivä pe 28.8.2009. Energiateollisuus - töitä myös tulevaisuudessa! Teollisuus tutuksi koulutuspäivä pe 28.8.2009 Energiateollisuus - töitä myös tulevaisuudessa! Energiateollisuudessa tarvitaan työntekijöitä! Talouden suhdanteista huolimatta tarvitsemme lämpöä ja sähköä!

Lisätiedot

Opetuksen johdon foorumi

Opetuksen johdon foorumi Opetuksen johdon foorumi 6.6.2017 helenatompuri Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto www. t y y l i h a n

Lisätiedot

Pohjois-Suomen logistiikkakoulutus

Pohjois-Suomen logistiikkakoulutus Pohjois-Suomen logistiikkakoulutus Marika Tuomela-Pyykkönen Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys Pohjoinen piiri Logistiikkafoorumi 29.1.2014 Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY on Suomen suurin hankinnan

Lisätiedot

Suvi-verkoston kuulumisia

Suvi-verkoston kuulumisia Suvi-verkoston kuulumisia Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän vastuuopettajapäivät Kajaanissa 10. 11.2.2015 Tarja Ahopelto, JAMK Kypsyysnäyte (ja opinnäytetyö) Uhkana kielentarkastuksen loppuminen

Lisätiedot

ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää

ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää Näe e metsä puilta Metsäteollisuus teollisuus liittyy kaikkeen arkielämäss ssä Vuosittain jaetaan noin 30 000 ylioppilastodistusta Helsingin koulut tarvitsevat vuosittain 243 000 lyijykynää Tavallisena

Lisätiedot

Luma-aineiden rooli insinöörikoulutuksessa

Luma-aineiden rooli insinöörikoulutuksessa Marko Kortetmäki 18.11.2011 Luma-aineiden rooli insinöörikoulutuksessa Tosiasioita Maailmassa valmistuu noin miljoona insinööriä vuosittain Mikä erottaa suomen noin 8000 valmistuvaa insinööriä Kiinan ja

Lisätiedot

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tornionjokilaakson kuntaseminaari Tornionjokilaakson kuntaseminaari 28.-29. syyskuuta 2016 Muonion Oloksella Kai Kaatra Maa- ja metsätalousministeriö Rajajokisopimuksen tarkoitus 1. Sopimuksen tarkoituksena on a) turvata vesienhoitoalueella

Lisätiedot

TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI. Timo Metsä-Tokila

TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI. Timo Metsä-Tokila TEKNISEN KONSULTOINNIN TOIMIALARAPORTTI Timo Metsä-Tokila Tekninen konsultointi TOL 2008 M Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen toiminta 71 Arkkitehti- ja insinööripalvelut; tekninen testaus ja analysointi

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Bioenergia ja puukuljetusten tulevaisuus -seminaari Kemi 27.10.2010 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Loimu-projekti,

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén

Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen

Lisätiedot

Maahanmuuttajat korkeakouluissa

Maahanmuuttajat korkeakouluissa Maahanmuuttajat korkeakouluissa Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen 21.5.2019 INTEGRA-hankkeen seminaari 22.5.2019 1 Korkeakouluvision tiekartta: osaavimman työvoiman kotimaaksi Korkeakoulututkinto puolelle

Lisätiedot

Curriculum mapping - mikä, miten ja mihin?

Curriculum mapping - mikä, miten ja mihin? Maria Kääriäinen, Eila Pajarre, Päivi Palosaari-Aubry Peda-forum, 17.8.2017 Curriculum mapping - mikä, miten ja mihin? Oulun yliopisto Turun yliopisto Lapin yliopisto Aalto-yliopisto Tampereen teknillinen

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ

TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ TULEVAISUUDEN OSAAMISTARPEET JA KIINTEISTÖ- JA RAKENTAMISALAN TUTKINTOJEN SISÄLLÖT TIIVISTELMÄ SELVITYKSEN SISÄLLÖSTÄ Talonrakentajan tutkinto * Kiinteistönhoitajan tutkinto * Rakennusalan työnjohdon koulutusohjelma/rakennusmestari

Lisätiedot

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa

Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa Kiinteistöpalveluala kiinteistön elinkaaressa KIRA-Akatemia 6.10.2017 elinkeinopoliittinen asiantuntija Tiia Brax, Kiinteistötyönantajat ry Kiinteistön elinkaaren loppupään toimijoita ja tehtäviä Ympäristöanalyysi

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Toimitomme on kesällä kiinni viikot 28, 29 ja 30. Toivotamme hyvää kesää!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Toimitomme on kesällä kiinni viikot 28, 29 ja 30. Toivotamme hyvää kesää! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesilaitosyhdistyksen toimiston kesäkausi Toimitomme on kesällä kiinni viikot 28, 29 ja 30. Toivotamme hyvää kesää! Anneli Kurppa toimii

Lisätiedot

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa

Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Kokemuksia ja havaintoja työelämäläheisyydestä korkeakouluissa Peda Forum-päivät Turussa 15.-16.8.2018 Jenni Koponen Metropolia AMK & Eetu Heikkinen Oulun yliopisto Esityksen runko Ketä me ollaan? Mitä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Lue lisää. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaikutusten kuulemineni

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Lue lisää. Yhdyskuntajätevesien käsittelystä annetun direktiivin vaikutusten kuulemineni Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Koulutuspäällikön tervehdys Katri Henttonen aloitti Vesilaitosyhdistyksen uutena koulutuspäällikkönä 13.8.2018. Katri työskenteli aiemmin

Lisätiedot

KAIVOSALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. ProMainari

KAIVOSALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. ProMainari KAIVOSALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN ProMainari MIKÄ? Selvitys kaivosalan ammattityöntekijöiden koulutuksen: nykytilasta tason kehittämisestä ja yhtenäistämisestä koordinointitarpeesta laadusta

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012

Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 Korkeakoulutettujen oppisopimustyyppisen täydennyskoulutuksen suunnittelu ja toteutus (2 pv), 9.-10.10.2012 FUTUREX Sopimukset korkea-asteen oppisopimustyyppisessä koulutuksessa 9.-10.10.2012 Tarita Tuomola,

Lisätiedot

Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi. 25/3/2015 Petri Sahlström

Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi. 25/3/2015 Petri Sahlström Kauppatieteellinen ala Koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 25/3/2015 Petri Sahlström Työryhmä Oulun yliopisto: Petri Sahlström (puheenjohtaja) Aalto yliopisto: Ingmar

Lisätiedot

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS Arto Pekkala 3.10.2017 Tutkintojen määritelmät lainsäädännössä Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset

Lisätiedot

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa

Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Insinöörikoulutuksen muutostarpeet toimintaympäristön ja työmarkkinoiden nopeassa muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu 250-vuotisjuhlaseminaari 16.10.2008

Lisätiedot

Osaajaprofiilit koulutuksen kehittämisen välineenä

Osaajaprofiilit koulutuksen kehittämisen välineenä Osaajaprofiilit koulutuksen kehittämisen välineenä 20.9.2018 Tampereen Teknillinen Yliopisto Ympäristö- ja Energiatekniikan koulutusohjelma Hannele Auvinen Henrik Tolvanen Opinnoissa valinnan vaikeus Matemaattis-luonnontieteelliset

Lisätiedot

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet

Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Metsätalouden koulutuksen muutostarpeet Ihminen ja metsä seminaari Säätytalo 1.10.2012 Osaaminen Laaja-alainen osaaminen Monialainen osaaminen Huippuosaaminen Erikoisosaaminen Onko realistista saavuttaa

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

URBAANIEN ALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITYS JA TULEVAISUUDEN HAASTEET Vesihuollon haasteet Afrikassa. Maailman vesipäivän seminaari, 23.3.

URBAANIEN ALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITYS JA TULEVAISUUDEN HAASTEET Vesihuollon haasteet Afrikassa. Maailman vesipäivän seminaari, 23.3. URBAANIEN ALUEIDEN VESIHUOLLON KEHITYS JA TULEVAISUUDEN HAASTEET Vesihuollon haasteet Afrikassa Maailman vesipäivän seminaari, 23.3.2011, Helsinki Jarmo J. HUKKA Senior Consultant Water and Environment

Lisätiedot

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutus muutoksessa Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutustarjonta ammattikorkeakouluissa Täydennyskoulutustarjonta Ammattikorkeakoulujen bioanalyytikoille suunnattu täydennyskoulutustarjonta vähäistä

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Kumppanuutta yli rajojen - Yhteistyömalli kaupungin ja korkeakoulun kumppanuudelle. Toini Harra Yliopettaja, Metropolia

Kumppanuutta yli rajojen - Yhteistyömalli kaupungin ja korkeakoulun kumppanuudelle. Toini Harra Yliopettaja, Metropolia Kumppanuutta yli rajojen - Yhteistyömalli kaupungin ja korkeakoulun kumppanuudelle Toini Harra Yliopettaja, Metropolia Suomen suurin ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky ja Terveys ja hoitoala

Lisätiedot

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee?

pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Juha Kettunen Minne menet korkeakoulutus III 6.10.2010 Mission (im)possible sisäänotot pienenevät, sama tulos ulos ja laatu paranee? Toteutuiko ammattikorkeakoulujen visio 2010? Vahvaa osaamista työelämän

Lisätiedot