ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ"

Transkriptio

1 1989 vp. - HE n:o 197 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Sotatarvikkeiden maastavientiä koskeva voimassa oleva säännöstö on vuodelta Laintasoinen säännöstö on verrattain niukka. Asetuksella on säädetty sellaisistakin asioista, joista nykyisen käsityksen mukaan tulisi säätää lailla. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta. Lakiin sisällytettäisiin nykyistä yksityiskohtaisemmat säännökset niistä periaatteista ja siitä menettelystä, jota olisi sovellettava puolustustarvikkeeksi katsottavan materiaalin maastavientiin sekä sen valmistusoikeuden luovuttamiseen tai siirtämiseen ulkomaille. Lisäksi laki sisältäisi säännökset puolustusmateriaalin kuljettamisesta Suomen alueen kautta kolmanteen maahan. Vastaavia säännöksiä ei ole nykyisessä laissa. Puolustustarvikkeiden maastavienti ja kauttakuljetus samoin kuin puolustustarvikkeiden valmistusoikeuden luovutus tai siirto ulkomaille olisi luvanvaraista. Laki sisältäisi säännökset lupaviranomaisesta, lupamenettelystä ja luvan myöntämisen edellytyksistä. Samoin siihen sisältyisivät säännökset lain säännösten rikkomisen seuraamuksista. Puolustusmateriaalin maastaviennin laajuudesta riippumatta yksityiskohtainen sääntely on tarpeen puolustustarvikkeen käsitesisällön määrittelemiseksi. Puolustustarvikkeiden luettelo sisällytettäisiin lakia täydentävään asetukseen. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan heti sen tultua hyväksytyksi ja vahvistetuksi. YLEISPERUSTELUT 1. Esityksen yhteiskunnallinen merkitys Esityksellä pyritään saattamaan puolustustarvikkeiden maastavientisäännöstö vastaamaan nykyisen säännöstön viisikymmenvuotisen voimassaolon aikana tapahtuneen teknisen ja sotateknisen samoin kuin yhteiskunnallisen kehityksen edellyttämää vaatimustasoa. Suomen puolustustarviketeollisuus on aikanaan syntynyt yksinomaan puolustusvoimien tarpeisiin. Suomessa ei ole yhtään teollisuuslaitosta, jonka pääasiallisena tarkoituksena olisi Y puolustusmateriaalin tuottaminen vientiä varten. Puolustustarvikkeiden tuotannossa tarvitaan usein sellaisia erikoiskoneita ja -laitteita, joita ei voida hyödyntää siviilituotteiden valmistamisessa. Tehtaan tai erillisen tuotantolinjan toiminta voisi olla kannattavaa, mikäli valmistetuilla tuotteilla olisi jatkuvasti tilauksia. Puolustusvoimien hankinnat eivät kuitenkaan ole mahdollistaneet jatkuvan tuotannon ylläpitoa. Pienistä tuotantoeristä johtuen yksikkökustannukset muodostuvat puolustusvoimille kalliiksi ja tuotantoyritykselle kannattamattomiksi. Puolustusmäärärahojen tarkoituksenmukai-

2 vp. - HE n:o 197 nen käyttö edellyttää, että yhdellä kertaa pyritään tilaamaan mahdollisimman suuri erä samaa tuotetta, jolloin se tulee halvemmaksi tuotettavaa yksikköä kohti. Puolustustarvikkeita valmistaville yrityksille jää joskus pitkäksikin ajaksi sellaista vapaata kapasiteettia, joka voitaisiin ylläpitää viennin avulla. Tuotantokustannuksia alentava vienti koituu puolustusvoimien ja koko kansantaloutemme hyväksi muutettaessa määrärahoja mahdollisimman suureksi puolustuspotentiaaliksi. Teollisuuden kannalta vientitarve perustuu edellä mainittuihin syihin. Tällöin korostuu tuotantoon sidotun työvoiman jatkuva työllistäminen ja konekannan taloudellinen käyttö sekä työntekijöiden ammattitaidon säilyminen. Tuotantovalmiutta ei kyetä luomaan kriisin sattuessa nopeasti, ellei sitä puolustusvoimien hankinnoin ja valvotun viennin avulla pidetä jo normaalioloissa yllä. Teollisuutemme valmius tuottaa puolustustarvikkeita ja kyky korjata niitä on hyvin tärkeä osa puolustuskykymme uskottavuutta. Puolustustarviketeollisuutemme tuotantokapasiteetti raaka- ja lähtöaineineen sekä komponentteineen on oleellinen osa materiaalista puolustusvalmiutta. Puolustustarviketuotannon työllistävä merkitys eräillä paikkakunnilla on huomattava. Välittömiä työpaikkoja sen on arvioitu tarjoavan noin henkilölle. Kun eräiden puolustustarviketuotantoa harjoittavien yritysten sijaintipaikka on kehitysalueilla, on tuotannolla lisäksi aluepoliittista merkitystä. 2. Nykyinen tilanne ja asian valmistelu 2.1. Nykyinen tilanne Lainsäädäntö ja kansainväliset sopimukset Lainsäädännöllisen perustan puolustustarvikkeiden maastaviennille muodostaa sotatarvikkeiden maasta viennistä 14 päivänä lokakuuta 1938 annettu. laki (318/38). Sotatarvikkeiden maastavienti on lain 1 :n mukaan sallittu vain valtioneuvoston luvalla. Annettu lupa voidaan peruuttaa, milloin siihen harkitaan olevan syytä. Lakia täydentää sotatarvikkeiden maasta viennistä samana päivänä annettu asetus (319/38). Asetuksessa on lähemmin määritelty ne tarvikkeet, joiden maasta vientiin lupa on tarpeen. Alkujaan käsitteli sisäasiainministeriö sotatarvikkeiden maastavientiä koskevat asiat, mutta sittemmin on säännöksiä muutettu siten, että 24 päivänä toukokuuta 1940 annetulla asetuksella (242/ 40) puolustusministeriö määrättiin käsittelemään asiat. Puolustusministeriölle myönnettiin 30 päivänä syyskuuta 1955 annetulla asetuksella (408/55) oikeus myöntää lupa maastavientiin, milloin kysymyksessä on näyte-erä tai muutoin vähäinen vienti. Viimeinen muutos sotatarvikkeiden maasta viennistä annettuun asetukseen tehtiin 26 päivänä heinäkuuta 1985 annetulla asetuksella (657/85) lisäämällä lupamenettelyn piiriin sotilaallisiin tarkoituksiin käytettävät elektroniset kojeet ja poistamalla siitä valonheittäjät niihin kuuluvine tarvikkeineen. Puolustustarvikkeiden maastavientiin vaikuttaviin säädöksiin on lisäksi luettava eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä annettu laki (659/67). Lain nojalla Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston sitoviin päätöksiin perustuvat velvoitukset voidaan määrätä Suomen osalta voimaan asetuksella. Tämän lain perusteella onkin Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston Etelä-Afrikkaa koskevaan päätökseen perustuvien velvoitusten täyttämisestä annetulla asetuksella (1000/77) kielletty aseiden ja kaikenlaisen niihin liittyvän materiaalin saattaminen Etelä-Afrikan tasavallan käyttöön. Etelä-Rhodesian osalta oli vastaavanlaisella asetuksella (484/68) annettu kielto voimassa vuosina Maastavientiin vaikuttavia kansainvälisiä sopimuksia ovat esimerkiksi 10 päivänä huhtikuuta 1972 hyväksytty yleissopimus bakteriologisten (biologisten) ja toksiiniaseiden kehittämisen, tuottamisen ja varastoimisen kieltämiseksi ja niiden hävittämiseksi sekä muut monenväliset aserajoitussopimukset, joiden osapuoli Suomi on. Kansainvälisiä velvoitteita Suomelle asettavat lisäksi ne kansainväliset toimenpiteet, joihin eri tahoilla viime vuosina on ryhdytty kemiallisten aseiden käytön ja leviämisen estämiseksi. Nämä toimenpiteet kohdistuvat ennen kaikkea kemiallisten aseiden erityisraaka-aineiksi ja raaka-aineiksi soveltuvien kemikaalien sekä kemiallisten aseiden valmistukseen soveltuvien tuotantolaitosten laitteistojen ja osien vientivalvonnan tiukentami-

3 1989 vp. - HE n:o seen. Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevien säädösten ulottaminen koskemaan myös näitä aineita ja materiaaleja merkitsee vientivalvonnan muodollista järjestämistä Suomessakin. Suomi ei harjoita kemiallisten taisteluaineiden eikä niiden erityisraaka-aineiden vientiä Käytäntö Lupamenettely Voimassa olevaan lakiin ja asetukseen ei sisälly säännöksiä itse lupamenettelystä. Käytännössä on edellytetty kirjallista lupahakemusta, jossa on ollut selvitettävä vietävä materiaali ja sen määrä, materiaalin markkamääräinen arvo, hakijan tiedossa olevat viennin määrämaat ja aika, jonka luvan tulisi olla voimassa, sekä ostaja. Lisäksi on pyritty selvittämään viennin työllistävä vaikutus. Ennen luvan myöntämistä on hakemuksesta aina pyydetty ulkoasiainministeriön lausunto. Puolustustarvikkeiden vientilupakäytäntöä on ohjannut se, että YK:n turvallisuusneuvoston sitoviin päätöksiin perustuvat Suomen sisäiset määräykset estävät eräissä tapauksissa vientiluvan myöntämisen. Muilta osin suhtautuminen vientilupahakemuksiin ei perustu sitoviin normeihin. Ulkoasiainministeriön lausuntokäytännössä on noudatettu seuraavia periaatteita: Puoltavaa lausuntoa ei ole voitu antaa, jos vienti suuntautuisi kriisialueelle. Tällaisena on käytännössä pidetty aluetta, jolla olevat valtiot ovat sotatilassa tai joiden välillä on ollut käynnissä aseellinen selkkaus. Jos sodan tai aseellisen selkkauksen uhka niiden välillä on ollut vakava ja ilmeinen, ei puoltavaa lausuntoa myöskään ole voitu antaa. Kriisialueena on pidetty myös valtiota, jonka sisällä on käynnissä aseellinen selkkaus tai jossa selkkauksen uhka on vakava ja ilmeinen. Olosuhteet tällaisissa maissa saattavat olla sisäisesti varsin vaihtelevia. Niihin liittyy usein ihmisoikeuksien loukkauksia. Eräissä tapauksissa asianomaisten maiden olot ovat antaneet aiheen laajan kannatuksen saaneisiin tuomitseviin päätöslauselmiin YK:n piirfssä. Milloin vienti suuntautuisi maahan, josta suomalaisten aseiden voidaan epäillä kulkeutuvan kriisialueille, on harkintaan lausuntoja annettaessa vaikuttanut se, onko ostaja esittänyt todistuksen, että aseet ovat ainoastaan omaan käyttöön tulevia. Jollei tällaista todistusta ole esitetty, ulkoasiainministeriö on sen yleensä vaatinut, mikäli muut syyt eivät ole olleet esteenä puoltavalle lausunnolle. Ministeriö on kiinnittänyt huomiota myös siihen, että ostajana on esiintynyt kyseisen maan hallitus tai sen alainen viranomainen. Edellä esitettyjä periaatteita ei ole voitu soveltaa kaavamaisesti. Tulkintatapauksissa pääsääntönä on ollut pidättyvyys. Lausuntoja antaessaan ulkoasiainministeriö on samalla seurannut Suomen aseviennin kokonaiskehitystä ja jakaantumista. Mikäli ulkoasiainministeriö on lausunnossaan ilmoittanut, ettei se ole katsonut voivansa puoltaa vientiä lupahakemuksessa mainittuun maahan, on puolustusministeriö ilmoittanut luvan hakijalle, ettei vienti hakemuksessa mainittuun maahan ole mahdollista. Itse vientilupa käsitellään pääsääntöisesti valtioneuvoston yleisistunnossa, jossa asia esitellään puolustusministeriöstä. Milloin kysymyksessä on näyte-erä tai muutoin vähäinen vienti, luvan voi myöntää puolustusministeriö. Tämä on yleensä ratkaistu kussakin tapauksessa erikseen riippuen viennin määrästä ja laadusta sekä vientikohteesta. Lupamenettelyä on nyttemmin kehitetty siten, että lupahakemus edellytetään tehtäväksi puolustusministeriön vahvistamalla lomakkeella. Lisäksi vaaditaan, että luvansaaja kuukauden kuluessa maastaviennistä esittää puolustusministeriölle viennin määrämaan tulliviranomaisen antaman todistuksen tavaran maahantuonnista Viennin määrä Tullitilastojen perusteella valtaosan Suomen puolustusmateriaalin viennistä muodostavat ruudit ja räjähdysaineet. Näistä kuitenkin vain osalla voidaan katsoa olevan suoranaista sotilaallista käyttöä. Varsinaisiksi sota-aseiksi katsottava materiaali (tullitilaston kohta 93.03; vuoden 1988 alusta ) on muodostanut koko puolustusmateriaaliviennistä enintään noin 15 OJo. Ampumatarvikevienti (tullitilaston kohta ; vuoden 1988 alusta ) on puolestaan edustanut noin kolmannesta puolustusmateriaaliviennistä. Viennin arvo on vuosina pysynyt reaalisesti lähes samana yltämätiä kertaakaan edes 0, 1 OJo :iin maamme kokonaisviennistä.

4 vp. - HE n:o 197 Vuonna 1988 puolustustarvikeviennin osuus kokonaisviennistä oli ainoastaan 0,04 OJo. Euroopan puolueettomiin maihin (Sveitsi, Ruotsi, Itävalta) suuntautunut vienti on vaihdellut määrältään vajaasta 20 OJo:sta 30 OJo:iin puolustustarvikkeiden kokonaisviennistä. Kehitysmaihin suuntautuneen viennin osuus on viime aikoina ollut suunnilleen samansuuruinen oltuaan aikaisemmin suurempikin. Puolustustarvikkeiden maastavienti tullitilaston mukaan (1 000 mk). Nimike Tykistöaseet, koneki- Sota-aseet väärit, pikakiväärit sekä muut sotatuliaseet ja -heittimet Em. nimikkeeseen kuu- Em. nimikkeeseen kuuluvien sotatuliaseiden luvien sota-aseiden osat osat Pommit, kranaatit, Pommit, kranaatit, torpedot ja niiden osat torpedot ja niiden osat Ruudit Ruudit Räjähdysaineet (muut Räjähdysaineet (muut kuin ruuti) kuin ruuti) Yhteensä Osuus kokonaisviennistä 0,09 OJo 0,07 OJo 0,07 OJo 0,08 OJo 0,04 OJo 2.2. Valmisteluvaiheet ja -aineisto Puolustustarvikkeiden maastavientiin liittyviä kysymyksiä on selvitelty kahdessa puolustusministeriön asettamassa työryhmässä. Vuonna 1981 työskennellyt työryhmä selvitti Suomen sotatarvikkeiden viennin laajuutta ja siinä noudatettuja periaatteita. Vuosina työskennelleen työryhmän toimeksiantona oli puolestaan "selvittää, missä määrin sotatarvikkeiden maastaviennistä sekä ampuma-aseiden ja ampumatarvikkeiden maastaviennistä nykyisin voimassa olevat säännökset ja määräykset samoin kuin maastaviennissä noudatettava menettely edellyttää tarkistamista". Tämän jälkeen työtä on jatkettu puolustusministeriössä työryhmien selvitysten pohjalta virkatyönä. Hallituksen esitys perustuu mainittujen työryhmien selvityksiin sekä virkatyönä tehtyyn valmisteluun. 3. Esityksen organisatoriset ja henkilöstövaikutukset Esityksellä ei ole organisatorisia eikä henkilöstön lisäystä merkitseviä vaikutuksia. 4. Esityksen taloudelliset vaikutukset Esityksestä ei aiheudu valtion menojen lisäystä.

5 1989 vp. - HE n:o YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT 1. Lakiehdotuksen perustelut 1. Lakiehdotuksen mukaan Suomen harjoittama puolustustarvikkeiden maastavienti ja niiden kuljetus Suomen alueen kautta kolmanteen maahan, jäljempänä kauttakuljetus, määräytyvät yhtäältä Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten ja toisaalta ehdotetun lainsäädännön perusteella. Suomea velvoittavat muun muassa ne monenväliset aserajoitussopimukset, joiden osapuoli Suomi on. Pykälässä tarkoitettuja, kansainvälisiin sopimuksiin perustuvia, puolustustarvikkeiden maastavientiin heijastuvia vaikutuksia aiheutuu myös Suomen YK-jäsenyydestä. Suomi on velvollinen noudattamaan YK:n turvallisuusneuvoston sitoviin päätöksiin sisältvviä velvoituksia ja siten esimerkiksi kieltoa V'iedä puolustusmateriaalia tietylle alueelle. Käytännössä asia on järjestetty eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten täyttämisestä annetulla lailla. Tämä perustuslain säätämisjärjestyksessä annettu laki valtuuttaa asetuksella säätämään turvallisuusneuvoston sitoviin päätöksiin perustuvien velvoitusten täyttämiseksi Suomen osalta tarvittavista taloudellisluontoisista sekä tieto- ja muuta liikennettä koskevista toimenpiteistä. Laissa tarkoitetun kaltaisella asetuksella on muun muassa puolustustarvikkeita koskeva vientikielto saatettu kahdesti voimaan (aikaisemmin mainitut Etelä-Afrikan tasavaltaa ja Etelä-Rhodesiaa koskevat vientikiellot). Myös puolustustarvikkeen valmistusoikeuden ja sellaisen koneen tai laitteen, joka on tarkoitettu yksinomaan puolustustarvikkeen valmistukseen, luovuttaminen ja siirtäminen ulkomaille olisi luvanvaraista. Voimassa oleva lainsäädäntö on tältä osin toisella kannalla. Tietotaidon vienti on kokonaan sääntelemättä. Tätä on pidetty epäkohtana, joka mahdollistaa lupamenettelyn sivuuttamisen ja siten puolustustarvikkeiden vientisäännösten kiertämisen. Pykälän 3 momentin mukaan lakia ei sovellettaisi puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle kuuluvien puolustustarvikkeiden tilapäiseen maasta pois viemiseen. Puolustustarvikkeiden maastavientisäännöstön tarkoituksena on muodostaa valtiovallalle väline lähinnä ulkopoliittisessa intressissä tapahtuvalle aseviennin kontrollille. Lähtökohtaisesti valvonta kohdistuu siten puolustustarvikealan kansainväliseen kauppaan, jota harjoitetaan taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi kuten muutakin ulkomaankauppaa. Olennaisena osana maastavientiin sisältyy tavaran ja siihen kohdistuvan määräämisvallan siirtyminen ulkomaille. Säännöksen tarkoituksena on erottaa varsinaisesta maastaviennistä puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle kuuluvien puolustustarvikkeiden tilapäinen maasta pois vieminen silloin, kun vientiin ei liity taloudellista intressiä ja kun omistusoikeus säilyy Suomessa ja tavarat palaavat takaisin Suomeen. Kysymykseen tulisi puolustustarvikkeiden tilapäinen maasta pois vieminen esimerkiksi laivastovierailujen yhteydessä samoin kuin osallistuttaessa YK:n rauhanturvaamistoimintaan. Samoin tulisi kysymykseen puolustustarvikkeiden tilapäinen maasta pois vieminen korjauksia ja modifiointeja varten. Muunlainen puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle kuuluvien puolustustarvikkeiden maastavienti olisi luvanvaraista ehdotetussa laissa tarkoitetulla tavalla. 2. Pykälän 1 momentti sisältää puolustustarvikkeiden maastaviennin ja kauttakuljetuksen luvanvaraisuutta koskevan pääsäännön. Maastavienti ja kauttakuljetus olisi sallittua vain valtioneuvoston tai puolustusministeriön erikseen myöntämällä luvalla, jäljempänä maastavientilupa. Maastavientiluvan myöntäisi pääsääntöisesti valtioneuvosto. Puolustusministeriö voisi

6 vp. - HE n:o 197 myöntää luvan vain, milloin kysymyksessä on arvoltaan vähäinen vienti tai kauttakuljetus. Lisäksi puolustusministeriö voisi myöntää luvan puolustustarvikkeiden tilapäiseen maasta pois viemiseen. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan sotatarvikkeiden maastavientiin vaaditaan valtioneuvoston lupa. Lupa-asiat käsittelee ja esittelee puolustusministeriö. Vuonna 1955 sotatarvikkeiden maasta viennistä annettuun asetukseen lisätyn uuden 2 :n nojalla puolustusministeriöllä on valta antaa lupa, milloin kysymyksessä on näyte-erä tai muutoin vähäinen vienti. Nykyisen lainsäädäntökäsityksen mukaan puolustusministeriön toimivallan maastavientiä ja kauttakuljetusta koskevan luvan myöntämiseen tulee perustua lakiin. Puolustustarvikkeiden tilapäisellä maasta pois viemisellä tarkoitetaan vientiä, johon ei liity omistusoikeuden tai tarvikkeeseen kohdistuvan määräämisvallan siirtyminen ulkomaille. Kysymykseen tulisi esimerkiksi muulle kuin puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle kuuluvan puolustustarvikkeen tilapäinen esittely ulkomailla. 3. Pykälässä määritellään maastaviennille ja kauttakuljetukselle myönnettävän luvan yleiset edellytykset. Tarkoituksena olisi, että maastavientiluvan myöntämistä harkittaessa aina arvioitaisiin vientiin välttämättömästi liittyviä kansallisen turvallisuuden kysymyksiä sekä kansainvälispoliittisia näkökohtia. Vienti ei saa vaarantaa Suomen puolustuksen perusteita. Puolustusvoimien hankinnat eivät saa vaarantua tai kohtuuttomasti vaikeutua maastaviennin johdosta. Toisaalta maastavienti on suunnattava niin, ettei sillä myöskään ole kielteisiä vaikutuksia Suomen suhteisiin ulkovaltoihin. Vienti ei olisi sallittua kriisialueille eikä maihin, joissa esiintyy vakavia ihmisoikeuksien loukkauksia. Kriisialueena pidettäisiin aluetta, jolla olevat valtiot ovat avoimessa sodassa tai aseellisessa selkkauksessa keskenään taikka jolla sodan tai aseellisen selkkauksen uhka on vakava ja ilmeinen. Sama koskisi myös valtiota, jossa on käynnissä sisäinen aseellinen selkkaus tai sellaisen uhka on vakava ja ilmeinen. Vientiä ei sallittaisi myöskään maihin, joihin se Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston suositusten perusteella on kielletty. 4. Pykälän mukaan maastavientilupaa koskeva hakemus olisi tehtävä kirjallisesti puolustusministeriön vahvistaman kaavan mukaisella lomakkeella. Säännöksellä on tarkoitus myös säädöstasolla vakiinnuttaa vallitseva käytäntö, jonka mukaan hakemus on tehtävä puolustusministeriön vahvistaman kaavan mukaisella lomakkeella. Menettelyllä on pyritty varmistamaan riittävien tietojen saaminen hakemuksen käsittelyn kannalta oleellisista seikoista. Voimassa oleva käytäntö ei mahdollista hakemuksen käsittelemättä jättämistä, mikäli hakemus on tehty muulla tavalla kuin noudatettu käytäntö edellyttää. Hakemusten täydentämiseksi tarvittavilla tiedoilla ei myöskään ole ollut käytettävissä minkäänlaisia pakotteita. Säännöksen mukaan puolustusministeriö voisi pyytää hakijaa täydentämään hakemustaan asian käsittelyn kannalta tarpeellisella lisäselvityksellä. Maastavientiluvan myöntämistä harkittaessa on välttämätöntä tietää, missä maassa vietävä tavara on tarkoitettu lopullisesti käytettäväksi. Tämän selvittämiseksi viejä voitaisiin 2 momentin mukaan tarvittaessa velvoittaa antamaan vakuutus tavaran lopullisesta käyttäjästä toimittamalla puolustusministeriölle niin sanottu loppukäyttäjätodistus eli viennin lopullisen määrämaan asianomaisen viranomaisen asiasta antama todistus. Vilpittömässä mielessä loppukäyttäjätodistuksen ja viennin tapahduttua asianomaisen maan tulliviranomaisen antaman tuontitullaustodistuksen toimittaneen viejän olisi katsottava täyttäneen viejäitä edellytettävän huolellisuusvaatimuksen. Pykälän 3 momenttiin sisällytetyn valtuutussäännöksen mukaan lupahakemuksen tekemisestä ja käsittelystä sekä niihin ja loppukäyttäjätodistukseen sisällytettävistä tiedoista säädetään lähemmin asetuksella ja määrätään puolustusministeriön päätöksellä. 5. Pykälässä valtuutetaan asetuksella säätämään, mitä tarvikkeita pidetään laissa tarkoitettuina puolustustarvikkeina. Järjestely vastaa voimassa olevaa menettelyä. On katsottava, ettei yksityiskohtiin menevän materiaaliluettelon sisällyttäminen lakiin olisi säädösteknisesti perusteltua eikä tarkoituksenmukaista. Voimassa olevaan asetukseen sisältyvä luettelo sotatarvikkeista on monin paikoin vanhentunut. Luetteloon sisältyy teknisiä materiaalinimikkeitä, joilla ei ole nykyaikaisen sodankäynnin kannalta mitään merkitystä, mutta toisaalta siitä puuttuu varsinkin viime vuosikymmeninä tapahtuneen nopean sotateknisen kehityk-

7 1989 vp. - HE n:o sen myötä syntyneitä uusia puolustustarvikkeita. Asetus tullaan lain nojalla uudistamaan kokonaisuudessaan. Kemiallisten aseiden leviämisen estämiseksi toimeenpantavien kansainvälisten toimenpiteiden johdosta on uudistettavassa asetuksessa tarkoitus ottaa huomioon kemialliset taisteluaineet, niiden raaka-aineet sekä yksinomaan kemiallisten taisteluaineiden valmistamiseen tarkoitetut laitteet. Pykälän 2 momentin mukaan puolustusministeriö ratkaisisi yksittäistapauksissa, onko tiettyä tarviketta pidettävä sellaisena, että sen maastavienti tai kauttakuljetus edellyttää tässä laissa säädetyn luvan saamista. Puolustustarvikkeen käsite muuttuu ajan kuluessa esimerkiksi teknisestä kehityksestä johtuen. Muun ohessa sen vuoksi asetuksella ei voida antaa tyhjentäviä säännöksiä siitä, mitä tarvikkeita on pidettävä tässä laissa tarkoitettuina puolustustarvikkeina. Koska puolustusministeriö käsittelee kaikki puolustustarvikkeiden vientilupa-asiat ja myös ratkaisee tietyt asiat, on puolustusministeriöllä katsottava olevan tarvittava asiantuntemus ratkaista yksittäistapauksissa, onko tiettyä tarviketta pidettävä tässä laissa tarkoitettuna puolustustarvikkeena. Mikäli puolustusministeriö katsoisi, että kysymys on puolustustarvikkeesta, ratkaistaisiin tarvikkeen vientilupa-asia tässä laissa säädetyssä järjestyksessä. 6. Pykälän mukaan myönnetty maastavientilupa voidaan peruuttaa, milloin siihen harkitaan olevan syytä. Lakiin ei ole sisällytetty säännöksiä syistä, joilla lupa voitaisiin peruuttaa, vaan asia on jätetty luvan myöntäjän harkintaan. Peruuttamiseen tulee luonnollisesti olla objektiivisesti hyväksyttävä syy. Esimerkiksi lupamääräysten ja -ehtojen olennainen rikkominen saattaisi johtaa luvan peruuttamiseen. Lupa saatettaisiin peruuttaa myös silloin, jos Iuvansaajan todettaisiin syyllistyneen luvattomaan maastavientiin. Luvan voisi peruuttaa joko valtioneuvosto tai puolustusministeriö. Puolustusministeriö voisi kuitenkin peruuttaa vain myöntämänsä luvan. 7. Pykälä sisältää rangaistussäännöksen. Nykyiseen lakiin ei sisälly rangaistussäännöstä. Säännöksen mukaan olisi rangaistavaa paitsi luvaton maastavienti myös luvaton kauttakuljetus sekä tietotaidon luvaton luovuttaminen tai siirtäminen ulkomaille. Myös yritys olisi rangaistavaa. Maastavientirikoksena rangaistaisiin myös laissa tarkoitetun luvan saamiseksi vastoin parempaa tietoa tapahtunut totuuden vastaisten tietojen antaminen taikka tietojen saiaarnineo edellyttäen, että puheena olevilla tiedoilla olisi ollut olennaista vaikutusta luvan myöntämistä harkittaessa. Tekijä tuomittaisiin edellä mainituista teoista maastavientirikoksesta ja seuraamus olisi sama kuin rikoslain 38 luvun 12 :n (115/26) mukaisesta salakuljetuksesta eli sakko tai enintään neljä vuotta vankeutta. Pykälän 3 momentti sisältää uuden itsenäisen kriminalisoinnin. Sen nojalla tuomittaisiin maastavientirikkomuksesta se, joka muutoin kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetulla tavalla menettelee tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti. Yksinomaisena seuraamuksena tällaisessa tapauksessa olisi sakko. Rikoslain salakuljetusta ja säännöstelyrikoksia koskevien säännösten tultua uudistetuiksi, on ehdotettuun lakiin sisältyvä rangaistussääntely mahdollista korvata viittauksena rikoslain asianomaisiin säännöksiin. 8. Pykälä sisältää säännökset tässä laissa tarkoitetun rikoksen kohteena olleen puolustustarvikkeen ja rikoksen tekemiseen käytetyn kuljetusvälineen ja muun esineen tai omaisuuden menetyksi tuomitsemisesta. 9. Pykälässä säädettäisiin puolustustarvikkeiden maastaviennin ja kauttakuljetuksen valvonta tullilaitoksen tehtäväksi. Käytännössä tullilaitos huolehtii valvontatehtävästä nykyisinkin, vaikka voimassa olevassa laissa ei asiasta olekaan nimenomaista säännöstä. 10. Pykälä sisältää viittaussäännöksen niin sanottujen siviiliampuma-aseiden ja -tarvikkeiden maastavientiä koskevaan erilliseen lainsäädäntöön. 11. Pykälä sisältää tavanmukaisen asetuksenantovaltuuden. 12. Pykälä sisältää voimaantulosäännöksen. Ehdotetuna lailla kumottaisiin sotatarvikkeiden maasta viennistä annettu laki ja sotatarvikkeiden maasta viennistä annettu asetus. 2. Tarkemmat säännökset ja määräykset Ehdotetun lain nojalla annettavana asetuksella säädettäisiin siitä, mitä tarvikkeita pide-

8 vp. - HE n:o 197 tään puolustustarvikkeina. Niin ikään asetuksella annettaisiin tarkemmat säännökset ja puolustusministeriön päätöksellä tarkemmat määräykset maastavientilupahakemuksen tekemisestä ja käsittelystä. 3. Voimaantulo Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan heti sen tultua hyväksytyksi ja vahvistetuksi. Edellä esitetyn perusteella annetaan Eduskunnan hyväksyttäväksi seuraava lakiehdotus: Laki puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja niiden kuljetuksesta Suomen alueen kautta kolmanteen maahan (kauttakuljetus) on sen lisäksi, mitä Suomea velvoittavista kansainvälisistä sopimuksista johtuu, voimassa mitä tässä laissa säädetään. Mitä tässä laissa on säädetty puolustustarvikkeen maastaviennistä, koskee myös puolustustarvikkeen valmistusoikeuden ja yksinomaan puolustustarvikkeen valmistamiseen tarkoitetun koneen ja laitteen luovuttamista ja siirtämistä ulkomaille. Tätä lakia ei sovelleta puolustusvoimille tai rajavartiolaitokselle kuuluvien puolustustarvikkeiden tilapäiseen maasta pois viemiseen. 2 Puolustustarvikkeiden maastavienti ja niiden kauttakuljetus on sallittu ainoastaan valtioneuvoston tai puolustusministeriön myöntämällä luvalla (maastavientilupa). Puolustusministeriö voi myöntää maastavientiluvan, milloin kysymyksessä on arvoltaan vähäinen maastavienti tai kauttakuljetus taikka sellainen puolustustarvikkeiden tilapäinen maasta pois vieminen, johon ei liity puolustustarvikkeen omistusoikeuden tai siihen kohdistuvan määrääruisvallan siirtyminen ulkomaille. 3 Maastavientilupaa ei myönnetä, jos lupa vaarantaisi Suomen turvallisuutta tai olisi Suomen omaksuman ulkopoliittisen linjan vastainen. 4 Maastavientilupaa haetaan kirjallisesti puolustusministeriön vahvistaman kaavan mukaisella lomakkeella. Puolustusministeriö voi pyytää hakijalta lupahakemuksen käsittelyä varten tarpeellisiä lisäselvityksiä. Maastavientiluvan myöntäjä voi tarvittaessa velvoittaa luvan saajan ennen maastavientiä antamaan vakuutuksen tavaran lopullisesta käyttäjästä toimittamalla puolustusministeriölle viennin lopullisen määrämaan asianomaisen viranomaisen asiasta antaman todistuksen (loppukäyttäjätodistus). Tarkemmat säännökset ja määräykset lupahakemuksen tekemisestä ja käsittelystä sekä lupahakemukseen ja loppukäyttäjätodistukseen sisällytettävistä tiedoista annetaan asetuksella ja puolustusministeriön päätöksellä. 5 Asetuksella säädetään, mitä tarvikkeita pidetään tässä laissa tarkoitettuina puolustustarvikkeina. Puolustusministeriö ratkaisee yksittäistapauksissa, onko tiettyä tarviketta pidettävä sellaisena, että sen maastavienti tai kauttakuljetus edellyttää maastavientilupaa. 6 Valtioneuvosto voi peruuttaa maastavientiluvan ja puolustusministeriö myöntämänsä maastavientiluvan, jos siihen harkitaan olevan syytä. 7 Joka luvattomasti vie maasta puolustustar-

9 1989 vp. - HE n:o vikkeita tai luovuttaa tai siirtää ulkomaille puolustustarvikkeen valmistusoikeuden tai kuljettaa Suomen kautta kolmanteen maahan puolustustarvikkeita taikka sitä yrittää, on tuomittava maastavientirikoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi. Maastavientirikoksesta on tuomittava myös se, joka maastavientiluvan saamiseksi antaa totuuden vastaisia tietoja tai salaa tietoja. Joka muutoin menettelee tämän lain tai sen nojalla annettujen säännösten tai määräysten vastaisesti, on tuomittava maastavientirikkomuksesta sakkoon. 8 Tässä laissa tarkoitetun rikoksen kohteena ollut puolustustarvike on tuomittava valtiolle menetetyksi. Jos puolustustarvike on siirtynyt toiselle taikka hukattu tai hävitetty, sen arvo on kokonaan tai osaksi tuomittava menetetyksi. Menetetyksi on tuomittava myös rikoksentekijälle tai sille, jonka puolesta tai hyväksi hän on toiminut, kuuluva kuljetusväline, jolla on arvoltaan tai määrältään pääasiallisena lastina luvattomasti viety maasta tai kuljetettu Suomen alueen kautta kolmanteen maahan puolustustarvikkeita taikka sitä yritetty tai jota on pääasiassa käytetty puolustustarvikkeiden luvatonta maastavientiä tai kauttakuljetusta tarkoittavaan matkaan. Kuljetusvälinettä ei kuitenkaan saa tuomita menetetyksi, jos maasta- vientirikoksen kohteena olleiden puolustustarvikkeiden määrä on ollut niin vähäinen, että menetetyksi tuomitsemista olisi pidettävä kohtuuttomana. Jos kuljetusvälinettä ei voida tuomita omistajaltaan menetetyksi, sen arvo on vastaavasti tuomittava menetetyksi. Rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn sekä rikoksen tekemiseen käytetyn taikka yksinomaan tai pääasiallisesti rikoksen tekemistä varten valmistetun tai hankitun esineen tai muun omaisuuden menetetyksi tuomitsemisesta säädetään rikoslaissa. 9 Puolustustarvikkeiden maastavientiä ja kauttakuljetusta valvoo tullilaitos. 10 Muiden kuin puolustustarvikkeiksi katsottavien ampuma-aseiden ja -tarvikkeiden maastaviennistä on säädetty erikseen. 11 Tarkemmat säännökset tämän lain täytäntöönpanosta annetaan asetuksella. 12 Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 19 Tällä lailla kumotaan sotatarvikkeiden maasta viennistä 14 päivänä lokakuuta 1938 annettu laki (318/38) Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 1989 Tasavallan Presidentti MAUNO KOIVISTO Puolustusministeri Ole Norrback Y

10

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi rikoslain 34 a luvun 1 ja 4 :n muuttamisesta ja rikoslain muuttamisesta annetun lain 34 luvun 12 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi rikoslain

Lisätiedot

HE 14/2003 vp. kauppapoliittisten asioiden uudelleen organisointiasivät ulkoasiainministeriön käsiteltäviksi.

HE 14/2003 vp. kauppapoliittisten asioiden uudelleen organisointiasivät ulkoasiainministeriön käsiteltäviksi. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 283/2010 vp Hallituksen esitys laiksi kaksikäyttötuotteiden vientivalvonnasta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi kaksikäyttötuotteiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta

Lisätiedot

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999.

muutos johtuvat Euroopan unionin neuvoston direktiivin muuttamisesta. Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 1999. HE 13/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

Puolustustarvikkeiden vienti, siirto ja kauttakuljetus

Puolustustarvikkeiden vienti, siirto ja kauttakuljetus Puolustustarvikkeet 1 Puolustustarvikkeiden vienti, siirto ja kauttakuljetus Yleistä Puolustustarvikkeiden viennistä annettu laki (282/2012) sisältää säännökset puolustustarvikkeiksi määriteltävän materiaalin

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikoslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi rikoslakiin muutokset, jotka aiheutuvat Suomen liittymisestä tarkastusten asteittaisesta lakkauttamisesta

Lisätiedot

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 212/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain :n muuttamisesta Tieliikennelakiin ehdotetaan koottaviksi liikenteen ohjauslaitteista annettavia asetuksia ja määräyksiä koskevat valtuussäännökset.

Lisätiedot

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta

HE 21/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta HE 21/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain 70 ja 108 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelain ajokorttiluvan myöntämistä

Lisätiedot

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 48 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 48 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan leimaverolaista kumottaviksi sähkölaitoskiinteistön rekisteröimisestä

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden

Lisätiedot

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta

HE 89/2006 vp. 2. Toiminnan tavoite Teknologian kehittämiskeskuksesta HE 89/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi teknologian kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi teknologian kehittämiskeskuksesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätehuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätehuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 47 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jätehuoltolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan jätehuoltolakia muutettavaksi siten, että ympäristöministeriön

Lisätiedot

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 354 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 354 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 44/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 44/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikenteen tietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikenteen tietojärjestelmästä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 57/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilain säännöksiä muutettavaksi siten, että kemikaalin päällysmerkintöihin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 346. Laki

SISÄLLYS. N:o 346. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 1997 N:o 346 353 SISÄLLYS N:o Sivu 346 Laki kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Puolustustarvikkeiden vientivalvonta. Erityisasiantuntija Selina Kangas

Puolustustarvikkeiden vientivalvonta. Erityisasiantuntija Selina Kangas Puolustustarvikkeiden vientivalvonta Erityisasiantuntija Selina Kangas Seminaari 5.3.2013 Vientiä säätelevä lainsäädäntö Laki puolustustarvikkeiden viennistä (282/2012) korvasi: Laki puolustustarvikkeiden

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta

Lisätiedot

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

liikenne säännöistä. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 72/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tieliikennelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tieliikennelakia. Tieliikennelaissa määriteltäisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 25/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annetun lain 82 ja 84 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle.

HE 69/2009 vp. säätää neuvontatehtävien hoidosta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta maakunnalle. HE 69/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain muuttamista

Lisätiedot

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 167/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 167/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansanterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslain säännöksiä yksilön ja hänen

Lisätiedot

Huumausainelaki /1289

Huumausainelaki /1289 Huumausainelaki 17.12.1993/1289 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tätä lakia sovelletaan huumausaineiden ja niiden valmistuksessa käytettävien aineiden valvontaan. Huumausaineista,

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 3/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi virallisista kääntäjistä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi virallisista kääntäjistä annettua

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 74

1988 vp. - HE n:o 74 1988 vp. - HE n:o 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien eläkelain 6 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Vuoden 1974 alusta ovat maatalousyrittäjien eläkelakiin sisältyneet

Lisätiedot

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.

Valvonta ja pakkokeinot. Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9. Valvonta ja pakkokeinot Turun alueen rakennustarkastajat ry:n koulutus / Hallintojohtaja Harri Lehtinen / Turun kristillinen opisto 5.9.2017 MRL 24 luku Pakkokeinot ja seuraamukset Rakennustyön keskeyttäminen

Lisätiedot

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 218/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 218/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi luvanvaraisesta henkilöliikenteestä tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi luvanvaraisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annetun lain 14 :n ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 8 luvun 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle

Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu LAUSUNTO 03.05.2017 HEL7M0515-6 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Viite HE 72/2016 vp, PeVL 64/2016 vp Asia Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansainvälisen avun

Lisätiedot

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1981 vp. n:o 177. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1981 vp. n:o 177 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion eläkelain mukaisen eläketurvan piiriin kuuluvat myös ulkomaan kansalaiset

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 193/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi nimilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi nimilakia. Lainmuutoksella ehdotetaan henkilön suku- ja

Lisätiedot

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen

Lisätiedot

1993 vp - HE 245 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1993 vp - HE 245 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1993 vp - HE 245 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsästyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi metsästysaseen kuljettamista, vierasperäisen eläimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön

HE 27/2006 vp. Ehdotetuin säännöksin pantaisiin täytäntöön HE 27/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi palkkaturvalain ja merimiesten palkkaturvalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäviksi palkkaturvalakiin

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta

Laki. ulkomaalaislain muuttamisesta Laki ulkomaalaislain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulkomaalaislain (301/2004) 88 a, sellaisena kuin se on laissa 323/2009, muutetaan 3 :n 13 kohta, 10 a ja 35, 56 :n 4 momentti,

Lisätiedot

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän

Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän Laki entisen Jugoslavian alueella tehtyjä rikoksia käsittelevän sotarikostuomioistuimen toimivallasta ja tuomioistuimelle annettavasta oikeusavusta 12/1994 Annettu Helsingissä 5 päivänä tammikuuta 1994

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. 13.8.1976/680 Laki eräiden yleishyödyllisten yhteisöjen veronhuojennuksista Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 (30.12.1992/1536) Yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan

Lisätiedot

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 104 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 104 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansanterveyslain 21 :n ja erikoissairaanhoitolain 37 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansanterveyslakia

Lisätiedot

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ.

1980 vp. n:o 125 ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. 1980 vp. n:o 125 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi auto- ja moottoripyöräverosta annetun lain 7 ja 17 :n muuttamisesta. ESITYKSEN P ÄÅASIALLINEN SISÄLTÖ. Esityksessä ehdotetaan taksiauton ja invalidien

Lisätiedot

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190

1.1. Nykyinen tilanne vp - HE 190 1991 vp - HE 190 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 15 b :n ja eräiden työsuhteessa olevien taiteilijoiden ja toimittajien eläkelain muuttamisesta. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus

Esityslista 5/1997 vp. PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai klo Nimenhuuto. 2. Päätösvaltaisuus PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA Perjantai 14.2.1997 klo 9.45 Esityslista 5/1997 vp 1. Nimenhuuto 2. Päätösvaltaisuus 3. HE 262/1996 vp laiksi eräiden Suomelle Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenenä kuuluvien velvoitusten

Lisätiedot

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 122/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lasten kotihoidon tuesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja lasten päivähoidosta annetun

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 11812000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi äitiysavustuslain 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi äitiysavustuslakia siten, että äitiysavustukseen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 5 a ja 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että sairausvakuutuslakia alemmanasteisten lääkekorvauksia

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 373/2010 vp Hallituksen esitys lahjontaa koskevan Euroopan neuvoston rikosoikeudellisen yleissopimuksen lisäpöytäkirjan ja yleissopimukseen tehdyn varauman peruuttamisen hyväksymisestä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteen edistämisen järjestelystä annetun lain 2 ja 5 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteen edistämisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 748. Laki

SISÄLLYS. N:o 748. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Koulutusrahastosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Koulutusrahastosta annettua lakia. Ammattitutkintostipendin myöntämisen edellytyksiä

Lisätiedot

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta

HE 276/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta HE 276/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi lääkelain 42 ja 52 :n ja apteekkimaksusta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lääkelakia muutettavaksi

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 236. Laki

SISÄLLYS. N:o 236. Laki SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen

Lisätiedot

Laki. rikoslain muuttamisesta

Laki. rikoslain muuttamisesta Laki rikoslain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan rikoslain (39/1889) 1 luvun 7 :n 3 momentti, 34 luvun 6 :n 1 momentti sekä 34 a luvun 1 :n 1 momentti, 2, 3 :n 1 momentti, 4 :n 1

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp

EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp EV 207/1998 vp- HE 187/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä tehdyn yleissopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

HE 41/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi HE 41/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuorma- ja linja-auton kuljettajien ammattipätevyydestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

1992 vp -HE 378 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1992 vp -HE 378 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1992 vp -HE 378 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi perintökaaren 5 luvun 2 :n ja perintökaaren voimaanpanosta annetun lain 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1989 vp. - HE n:o 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1989 vp. - HE n:o 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1989 vp. - HE n:o 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteän omaisuuden yhteydessä luovutetun irtaimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1990 vp. - HE n:o 249 Hallituksen esitys Eduskunnalle ulkomaisten luottolaitosten Suomessa olevien sivukonttoreiden verotusta koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan,

Lisätiedot

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen. HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy

Lisätiedot

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista

HE 268/2006 vp. Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä

Lisätiedot

7 Poliisin henkilötietolaki 50

7 Poliisin henkilötietolaki 50 7 Poliisin henkilötietolaki 50 Eduskunnan oikeusasiamiehen lausunnon mukaan hallituksen esityksessä (202/2017 vp) ehdotetun poliisilain 5a luvun 44 :n (Siviilitiedustelussa saadun tiedon luovuttaminen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006

SISÄLLYS. N:o 743. Laki. rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta. Annettu Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2006 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä elokuuta 2006 N:o 743 748 SISÄLLYS N:o Sivu 743 Laki rikoslain 1 ja 20 luvun muuttamisesta... 2249 744 Laki järjestyslain 7 :n muuttamisesta...

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi taiteilijaprofessorin 1994 vp- HE 8 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa

Kauppahintarekisteristä annettavista otteista ja muista rekisterin suoritteista perittäisiin maksuja noudattaen, mitä valtion maksuperustelaissa 1994 vp - HE 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä ja kauppahintatilastosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

1990 vp. - HE n:o 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta

1990 vp. - HE n:o 155. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta 1990 vp. - HE n:o 155 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi markkinatuomioistuimesta annetun lain 2 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Markkinatuomioistuimeen ehdotetaan perustettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT

HE 79/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ. ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa YLEISPERUSTELUT HE 79/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain ja henkilöstön edustuksesta yritysten hallinnossa annetun lain 4 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

OmavastL LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE /118. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: LAKI SAIRAUSVAKUUTUSLAIN MUKAISEN OMAVASTUUAJAN KORVAAMISESTA MAATALOUSYRITTÄJILLE 17.1.1991/118 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1. (19.12.2008/996) 1 Maatalousyrittäjän eläkelaissa (1280/2006)

Lisätiedot