Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta, valtuustoaloite

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta, valtuustoaloite"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuusto Sivistyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Koulutuksen järjestäjän velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta, valtuustoaloite 417/ /2015 KV 77 Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Liite nro 44. Kun aloite oli jätetty, lähetettiin se kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 23 :n mukaisesti. SL 82 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, puh ja tukipalveluiden erityisasiantuntija Carina Stenbacka, puh Satu Hämäläinen ja 20 muuta valtuutettua jättivät aloitteen koskien koulutuksen järjestäjän velvollisuutta edistää yhdenvertaisuutta. Aloitteessa ehdotetaan, että koulutoiminnan kokonaissuunnitelmaan sisällytetään selvitys lasten yhdenvertaisuudesta. Tausta Koulutoiminnan kokonaissuunnitelma valmistui vuoden 2015 lopulla. Selvitystä käsiteltiin keväällä 2016 ja kaupunginvaltuusto päätti, ettei kouluverkkoon tehdä muutoksia. Selvityksen tarkoituksena oli antaa kaupungin päättäjille tietoa siitä, miten kouluverkkoa tulisi muuttaa sekä miten kouluinvestointeja pitäisi priorisoida ja millä aikataululla ne ovat toteutettavissa. Selvityksestä ilmenivät myös uusien koulujen toiminta- ja vaikutusalueet verrattuna nykyiseen kouluverkkoon. Selvitys ei siten sisältänyt erillistä selvitystä siitä, miten lasten yhdenvertaisuuden edistäminen toteutetaan. Perusopetuksen opetussuunnitelmat Keväällä 2016 sivistyslautakunnan jaostot hyväksyivät Loviisan perusopetuksen opetussuunnitelmat. Nämä paikalliset suunnitelmat rakentuvat valtakunnallisiin opetussuunnitelmaperusteisiin.

2 Perusopetus rakentuu elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Se ohjaa niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Perusopetus edistää hyvinvointia, demokratiaa ja aktiivista toimijuutta kansalaisyhteiskunnassa. Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat perusopetuksen kehittämistä. Opetus edistää osaltaan taloudellista, sosiaalista, alueellista ja sukupuolten tasa-arvoa. (OPS2016) Loviisan kaupungin paikallinen opetussuunnitelma rakentuu perusopetuksen opetussuunnitelman arvoperusteiden mukaisesti. Lisäksi huomioidaan kaksikielisyyden tuoma rikkaus ja kulttuuri, jossa kulttuurieroja arvostetaan. Loviisassa oppilaita kohdellaan tasa-arvoisesti ja pyritään siihen, että kaikilla oppilailla on samat mahdollisuudet kehittyä oppimisprosessissa riippumatta koulun koosta, sijainnista tai opetuskielestä. Kaikilla kouluilla on yhteinen pohja lukuvuosisuunnitelmalle. Perusopetuksen tehtävä ja toimintakulttuuri Perusopetuksen yhteiskunnallisena tehtävänä on edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Perusopetus kartuttaa inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. Inhimillinen pääoma koostuu osaamisesta ja sosiaalinen pääoma ihmisten välisistä yhteyksistä, vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Yhdessä ne edistävät yksilöllistä ja yhteiskunnallista hyvinvointia ja kehitystä. Perusopetuksen tehtävänä on osaltaan ehkäistä eriarvoistumista ja syrjäytymistä sekä edistää sukupuolten tasa-arvoa. Perusopetus kannustaa yhdenvertaisesti tyttöjä ja poikia eri oppiaineiden opinnoissa sekä lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Jokaista oppilasta autetaan tunnistamaan omat mahdollisuutensa ja rakentamaan oppimispolkunsa ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. (OPS2016) Oppilailla on yhdenvertaiset mahdollisuudet saada ohjausta sekä tukea kehitykseensä ja oppimiseensa sekä yksilöinä että ryhmän jäseninä. Hyväntahtoisuutta ja ystävällisyyttä arvostetaan. Kiusaamista, väkivaltaa, rasismia tai muuta syrjintää ei hyväksytä ja epäasialliseen käytökseen puututaan välittömästi. Loviisassa suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetussuunnitelma ovat samanlaiset kieliohjelmia lukuun ottamatta. Kaikki toimintasuunnitelmat ovat kaupungin peruskouluille yhteiset. Yhdenvertaisuuden toteuttamista edistävät toimenpiteet oppilaitoksissa Yhdenvertaisuuslain 1325/2014, 6 :n mukaan koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on arvioitava yhdenvertaisuuden toteutumista toiminnassaan ja ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin

3 yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Edistämistoimenpiteiden on oltava oppilaitoksen toimintaympäristö, voimavarat ja muut olosuhteet huomioon ottaen tehokkaita, tarkoituksenmukaisia ja oikeasuhtaisia. Koulutuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaitoksella on suunnitelma tarvittavista toimenpiteistä yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Koulutuksen järjestäjän ja tämän ylläpitämän oppilaitoksen on varattava oppilaille ja heidän huoltajilleen sekä opiskelijoille tai heidän edustajilleen mahdollisuus tulla kuulluiksi edistämistoimenpiteistä. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Oppiva yhteisö edistää yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Yhteisön jäsenet tulevat kohdatuiksi ja kohdelluiksi samanarvoisina riippumatta mistään henkilöön liittyvästä tekijästä. Samanarvoisuus ei merkitse samanlaisuutta. Yhdenvertainen kohtelu edellyttää sekä perusoikeuksien ja osallistumisen mahdollisuuksien turvaamista kaikille että yksilöllisten tarpeiden huomioon ottamista. Peruskouluaikana oppilaiden käsitys omasta sukupuoli-identiteetistä ja seksuaalisuudesta kehittyy. Oppiva yhteisö edistää arvoillaan ja käytänteillään sukupuolten tasa-arvoa ja tukee oppilaita oman identiteetin rakentumisessa. Opetus on lähestymistavaltaan sukupuolitietoista. Yhteisö rohkaisee oppilaita tunnistamaan omat mahdollisuutensa sekä suhtautumaan eri oppiaineisiin, tekemään valintoja ja sitoutumaan opiskeluun ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. Oppimisympäristöjä, työtapoja ja opetusmateriaaleja valitsemalla ja kehittämällä luodaan näkyvyyttä inhimillisen moninaisuuden arvostamiselle. Työtavat Opetuksessa käytetään eri ikäkausiin sekä erilaisiin oppimistilanteisiin soveltuvia työtapoja. Työtapojen ja arviointimenetelmien monipuolisuus antaa oppilaalle mahdollisuuden osoittaa osaamistaan eri tavoin. Työtapojen valinnassa kiinnitetään huomiota myös sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden tunnistamiseen ja muuttamiseen. Opetuksen eriyttäminen ohjaa työtapojen valintaa. Eriyttäminen perustuu oppilaantuntemukseen ja on kaiken opetuksen pedagoginen lähtökohta. Se koskee opiskelun laajuutta ja syvyyttä, työskentelyn rytmiä ja etenemistä sekä oppilaiden erilaisia tapoja oppia. Eriyttäminen perustuu oppilaan tarpeille ja mahdollisuuksille suunnitella itse opiskeluaan, valita erilaisia työtapoja ja edetä yksilöllisesti. Työtapojen valinnassa otetaan huomioon myös oppilaiden väliset yksilölliset ja kehitykselliset erot. Eriyttämällä tuetaan oppilaan itsetuntoa ja motivaatiota sekä turvataan oppimisen rauhaa. Eriyttämisellä myös ehkäistään tuen tarpeen syntymistä. (OPS2016)

4 Yhdenvertaisuustoimenpiteet syksyllä 2016 Jokaisella Loviisan kaupungin oppilaitoksella tulee olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma alkaen. Pohja on kaikille yhteinen, mutta sisällön jokainen koulu laatii omista lähtökohdistaan käsin henkilöstön ja oppilaiden yhteistyönä. Loviisan kaupungissa suunnitelma on osa lukuvuosisuunnitelmaa. Lain ( /1329, 5 a ) mukaan tasa-arvosuunnitelman tulee sisältää 1) selvitys oppilaitoksen tasa-arvotilanteesta 2) tarvittavat toimenpiteet tasa-arvon edistämiseksi 3) arvio aikaisempaan tasa-arvosuunnitelmaan sisältyneiden toimenpiteiden toteuttamisesta ja tuloksista. Erityistä huomiota tulee kiinnittää oppilas- tai opiskelijavalintoihin, opetuksen järjestämiseen, oppimiseroihin ja opintosuoritusten arviointiin sekä seksuaalisen häirinnän ja sukupuoleen perustuvan häirinnän ehkäisemiseen ja poistamiseen. Vuosittaisen tarkastelun sijasta suunnitelma voidaan laatia enintään kolmeksi vuodeksi kerralla. Liite 3: valtuustoaloite Esittelijä: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, puh Sivistyslautakunta antaa edellä esitetyn vastauksen aloitteeseen kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle. Ehdotuksen mukaan. KH 318 Liite nro 129. Esittelijä: hallintojohtaja Kristina Lönnfors Kaupunginhallitus hyväksyy omalta osaltaan vastauksen aloitteeseen ja esittää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen ja toteaa, että aloite on loppuun käsitelty. Ehdotuksen mukainen.

5 KV 13 Liite nro 6. Kaupunginvaltuusto hyväksyy vastauksen ja toteaa, että aloite on loppuun käsitelty. Ehdotuksen mukainen.

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma

Raahen lukion tasa-arvoja. yhdenvertaisuussuunnitelma Raahen lukion tasa-arvoja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2020 Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Raahen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on laadittu yhteistyössä

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Päivitetty 14.12.2018 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taustaa 4 2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman yhdistäminen 4 3. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteen

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Johdanto Esi- ja perusopetuksella on tärkeä tehtävä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisessä, ja laki velvoittaa kaikki perusopetusta

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Toiminnallinen tasa-arvo- ja Rauman normaalikoulu Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo perustuslaissa 6 Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan

Lisätiedot

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa

Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Tasa-arvon edistäminen korkeakoulumaailmassa Jukka Maarianvaara Tasa-arvovaltuutettu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusseminaari, Vaasan yliopisto 12.4.2018 Miten tasa-arvo voi Suomessa? Tasa-arvon paradoksi

Lisätiedot

Toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma. Forssan kaupunki, Vieremän koulu

Toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma. Forssan kaupunki, Vieremän koulu Toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma Forssan kaupunki, Vieremän koulu 2018 2019 Sisältö 1. Toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman lähtökohdat 2. Vieremän koulun tasa-arvosuunnitelma 2018 2019 2.1 Toimijat

Lisätiedot

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym.

Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. Valtuusto 49 22.05.2017 Aloite nollatoleranssista koulukiusaamiselle/marja Manninen-Ollberg ym. 1569/12.01.03/2016 KV 102 Valtuusto 16.5.2016 Marja Manninen-Ollberg ja 27 muuta valtuutettua jättivät aloitteen

Lisätiedot

Pirkkalan koulun tasa-arvosuunnitelma

Pirkkalan koulun tasa-arvosuunnitelma Pirkkalan koulun tasa-arvosuunnitelma Pirkkalan koulun lukuvuosisuunnnitelma 2016-17 Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Tasa-arvo tarkoittaa ihmisten yhtäläisiä oikeuksia, mahdollisuuksia ja velvollisuuksia

Lisätiedot

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma

Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuus- suunnitelma Hollolan yläasteen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma sivu 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet... 3 3. Tasa-arvoselvitys

Lisätiedot

Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan

Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan Kalajoen kaupunki 2017-2019 Toiminnallinen tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Ohjeistus kouluille ja päiväkodeille toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintaan Kalajoen kaupungin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018

Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) LUKUVUOSI 2017/2018 Tasa-arvosuunnitelma KAURASLAMMEN KOULU (LUOKAT 7-9) 1.1.2017- LUKUVUOSI 2017/2018 Mikä tasa-arvosuunnitelma on? Tasa-arvosuunnitelman tavoitteena edistää eri sukupuolten tasa-arvoa koulussamme Muodostetaan

Lisätiedot

4.2 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet

4.2 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet 4.2 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet Perusopetuksen toimintakulttuurin periaatteiden tehtävänä on tukea opetuksen järjestäjiä ja kouluja toimintansa suuntaamisessa. Periaatteet on kuvattu

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 47 22.05.2017 Suomenkielinen 4 05.02.2019 koulutusjaosto Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä

Lisätiedot

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä

Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä Valtuusto 30 25.03.2019 Aloite kieltenopetuksen varhentamisesta/kokoomuksen valtuustoryhmä 1698/12.00.01/2016 KV 130 Valtuusto 5.9.2016 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti aloitteen, jossa ehdotetaan, että:

Lisätiedot

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014

Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Oppimisympäristöt perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2014 Eija Kauppinen Opetushallitus Rakennusfoorumi 6.11.2018, Helsinki Oppimisympäristöt muutoksessa Valtioneuvoston asetus perusopetuslaissa

Lisätiedot

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kankaanpään Yhteislyseon ja Honkajoen lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 2 3. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta

OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta OPS2016 painottaa toimintakulttuurin muutosta, projektitutkija 2.11.2016 OPS2016 Muovaa käsitystä oppimisesta Oppimisen ilo Oppijan aktiivinen rooli, ongelmanratkaisutaidot Monipuoliset oppimisympäristöt

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (5) 339 Helsingin kaupungin palvelutoiminnan yhdenvertaisuussuunnitelman päämäärät ja periaatteet HEL 2016-013322 T 00 01 01 Päätös päätti kaupungin palvelutoiminnan

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako

Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Opetussuunnitelman arvopohja ja tuntijako Outi Rinne 16.3.2016 Perusopetuksen ohjausjärjestelmä (1.1) Perusopetuksen ohjausjärjestelmän tarkoituksena on varmistaa koulutuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma V

Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma V Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 V15.12.2016 1 Rauman Lyseon lukion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1. Johdanto... 3 2. Lainsäädäntö... 3 2.1. Tasa-arvolaki...

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN YHTEISKOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia

HÄMEENKYRÖN YHTEISKOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia HÄMEENKYRÖN YHTEISKOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Kaikki erilaisia, kaikki samanarvoisia 2017-2019 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lainsäädäntö... 3 2.1 Tasa-arvolaki... 4 2.2 Yhdenvertaisuuslaki...

Lisätiedot

Tasa-arvosuunnitelma Laihian yhtenäiskoulu

Tasa-arvosuunnitelma Laihian yhtenäiskoulu Tasa-arvosuunnitelma Laihian yhtenäiskoulu Jokainen oppilas on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Jokaisella on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä ja yhteiskunnan jäsenenä. SISÄLLYS

Lisätiedot

Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tampereen kesäyliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018-2020 Johdanto... 2 Lait suunnitelman taustalla... 2 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609)... 2 Yhdenvertaisuuslaki

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 Yhteistyötoimikunta 19.09.2017 Kunnanhallitus 16.10.2017 1. JOHDANTO 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman taustaa Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014

Lisätiedot

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen:

Puheenjohtaja ilmoitti, että allekirjoittaneet valtuutetut olivat ennen kokousta ilmoittaneet haluavansa jättää seuraavan aloitteen: Kaupunginvaltuusto 21 08.02.2012 Työsuojelutoimikunta 16 31.05.2012 Henkilöstöjaosto 33 14.06.2012 Kaupunginhallitus 192 13.08.2012 Kaupunginvaltuusto 86 12.09.2012 Henkilöstöjaosto 15 18.04.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Tasa-arvo Johdanto Lahden steinerkoulun perusasteen toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma perustuu lakiin naisten ja

Lisätiedot

Keuruun kaupungin esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Keuruun kaupungin esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Keuruun kaupungin esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 2019 Hyväksytty sivistyslautakunnassa 15.12.2016 100 Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Lainsäädäntö suunnitelman taustalla...

Lisätiedot

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet (1/2) Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden

Lisätiedot

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja

Lisätiedot

Tervolan kunnan oppilaitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tervolan kunnan oppilaitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma TERVOLA Myönteisiä mahdollisuuksia Tervolan kunnan oppilaitosten tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Sivistyslautakunta 29.112016 108 1 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Naisten

Lisätiedot

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan

KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Järvenperän koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä

Lisätiedot

Keskustan alakoulu. Keskustan alakoulun tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Keskustan alakoulu. Keskustan alakoulun tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Keskustan alakoulu Keskustan alakoulun tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017 1 Sisällys 1. Johdanto 2 1.1 Tasa-arvolaki velvoittaa suunnitteluun 2 1.2 Yhdenvertaisuus laajentaa tasa-arvon käsitettä

Lisätiedot

Mitä OPS2016 voi muuttaa psyykkisesti oireilevien peruskoululaisten koulunkäynnissä?

Mitä OPS2016 voi muuttaa psyykkisesti oireilevien peruskoululaisten koulunkäynnissä? Mitä OPS2016 voi muuttaa psyykkisesti oireilevien peruskoululaisten koulunkäynnissä? 14.4.2016 sairaalaopetuksen neuvottelupäivä, Lahti Mika Saatsi Kalliomaan koulu Miksi suurin osa julkituoduista oppilaiden

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla?

Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Miksi nuorisotyöntekijän ammattiosaamista tarvitaan koululla? Maija Lanas 3.10.2017 Oulun yliopisto University of Oulu Nuorisotyöllä on paljon annettavaa kouluun. Mitä? Uusille toimijoille ei kuitenkaan

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2

Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Sisällys Toimintasuunnitelman laatiminen... 2 Oppimisympäristön ja pedagogisen toiminnan kuvaus... 2 Laaja-alainen osaaminen... 2 Oppimiskokonaisuudet, teemat, projektit... 3 Toiminnan dokumentointi ja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8. Kaupunginhallitus 148 10.05.2016 Kaupunginhallitus 218 27.06.2017 Perusopetuksen opetussuunnitelma: Muutos arviointiin 1.8.2017 alkaen 1345/07.05/2017 KH 10.05.2016 148 Perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12

Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 Opetus- ja kasvatuslautakunta 42 26.04.2016 Perusopetuksen paikallisen opetussuunnitelman luvut 1-5, 7-9 ja 12 129/12.00.01/2016 OPEKAS 42 valmistelijat; sivistysjohtaja Peter Johnson puh. 044 780 9254,

Lisätiedot

KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA

KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA KAUTTUAN KOULUN TASA ARVOSUUNNITELMA (YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA) KAUTTUAN KOULUN TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällys: 1. Johdanto 2. Tasa-arvoon liittyvä lainsäädäntö 3. Tasa-arvosuunnitelman tavoitteet 4.

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu 03.01.2017 12:27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet A Rehtorit 6 2 0 Parhalahti 32 14 14 Pirttikoski 18 11 10 Saari alakoululaiset 150 57

Lisätiedot

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA

OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA OPPILAITOKSEN TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA TASA-ARVOSUUNNITELMA Tavoitteet: Ymmärtää tasa-arvosuunnitelman tarkoitus ja rakenne. Tutustua tasa-arvosuunnitelman laatimisprosessiin. Sisältö: Tasa-arvosuunnittelun

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Kokouksessa on käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä

Järvenpää Pöytäkirja 2/ (9) Kokouksessa on käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä Järvenpää Pöytäkirja 2/2018 1 (9) Aika 19.06.2018, klo 07:58-08:25 Paikka Kirkkotie 49, Tuusula / Aino-sali Käsitellyt asiat Kokouksessa on käytetty sähköistä päätöksentekomenettelyä 08.06.2018-19.06.2018

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen

Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen Yhteistyökomitea 3 16.03.2017 Kunnanhallitus 177 12.06.2017 Kunnanvaltuusto 65 21.06.2017 Rautavaara-Savotta: Kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen 2017-2018 Ytk 16.03.2017 3 Tasa-arvosuunnitelma

Lisätiedot

YLÄMYLLYN KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

YLÄMYLLYN KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 YLÄMYLLYN KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 30.11.2016 2 SISÄLLYS 1. Johdanto 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö 3. Selvitys koulun tasa-arvotilanteesta 4. Toimenpiteet

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista

Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Perusopetuksen uudistamisesta kohti lukion uudistamista Lukiopäivät 13.11.2013 Opetusneuvos Eija Kauppinen Opetusneuvos Tiina Tähkä OPETUSHALLITUS 1 2 Maailma on hämmentävä paikka! Osaamisen 7.11.2013

Lisätiedot

LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI. 4.5 Paikallisesti päätetyt asiat Toimintakulttuurin merkitys ja kehittäminen

LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI. 4.5 Paikallisesti päätetyt asiat Toimintakulttuurin merkitys ja kehittäminen Sisällys LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI... 1 4.1 Toimintakulttuurin merkitys ja kehittäminen... 1 4.2 Toimintakulttuurin kehittämistä ohjaavat periaatteet... 2 4.3 Oppimisympäristöt

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma alkaen

Nurmijärven kunnan perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma alkaen Nurmijärven kunnan perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1.1.2017 alkaen Työryhmä: Opetuspäällikkö Kati Luostarinen, oppilas- ja opiskelijahuollon johtaja Riina Kontro, aluerehtorit Jyrki

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon

Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Yhdenvertaisuusnäkökulmia maakuntahallintoon Kohti lapsiystävällisiä maakuntia, LAPE seminaari 24.1.2018 Kirsi Pollari, erityisasiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Veikko Väänänen kunnanhallituksen edustaja vs. sivistysjohtja, esittelijä hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä

Eila Kallioinen Jani Palokangas. Muut Veikko Väänänen kunnanhallituksen edustaja vs. sivistysjohtja, esittelijä hallintosihteeri, pöytäkirjan pitäjä Inarin kunta Pöytäkirja 1/2017 1 Sivistyslautakunta EPÄVIRALLINEN PÄÄTÖSLUETTELO Kokousaika 18.01.2017 klo 16:00-18:00 Kokouspaikka Jäsenet Kunnantalo Jäsen Aarre Vilponen puheenjohtaja Tan Ritva Savela

Lisätiedot

Horisontti

Horisontti Horisontti 19.11.2015 Vuosiluokkaistaminen. Mitä tehdään ennen sitä? Oppimiskäsitys Eriyttäminen ja oppimisen tuki Oppiaine Laaja-alainen osaaminen Oppimisen arvioinnin periaatteet Oppimisympäristöt Tärkeää

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Liite opetussuunnitelmaan, sivistyslautakunta

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Liite opetussuunnitelmaan, sivistyslautakunta O TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Oripään koulu 2017 Liite opetussuunnitelmaan, sivistyslautakunta 17.5.2017 1 Oripään perusopetuksen tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1. Johdanto 2. Yhdenvertaisuuteen

Lisätiedot

PALTAMON KUNNAN OPPILAITOSTEN YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA ta r a p a t u a R e n n A

PALTAMON KUNNAN OPPILAITOSTEN YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA ta r a p a t u a R e n n A Anne Rautaparta PALTAMON KUNNAN OPPILAITOSTEN YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA 1.1.2017 1 Sisällys PALTAMON KUNNAN YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVOSUUNNITELMA... 2 1. Johdanto... 2 2. Paltamon kunnan

Lisätiedot

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Työsuojelutoimikunta Työsuojelutoimikunta Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Työsuojelutoimikunta 3 19.02.2015 Työsuojelutoimikunta 10 17.05.2017 Kaupunginhallitus 260 28.06.2017 Kaupunginhallitus 343 18.09.2017 Kemijärven kaupungin tasa-arvosuunnitelma 2017-2018 330/00.006/2017

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9. 1 Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.2016 2 Sisällys 1. Tasa-arvon käsite ja tasa-arvolaki 2. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

JÄMSÄNJOKILAAKSON MUSIIKKIOPISTON TASA-ARVO JA -YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

JÄMSÄNJOKILAAKSON MUSIIKKIOPISTON TASA-ARVO JA -YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA JÄMSÄNJOKILAAKSON MUSIIKKIOPISTON TASA-ARVO JA -YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2018 2020 Jämsän sivistyslautakunta 20.6.2018 JOHDANTO Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986) velvoittaa kouluja

Lisätiedot

Keski Uudenmaan kristillisen koulun yhdenvertaisuussuunnitelma

Keski Uudenmaan kristillisen koulun yhdenvertaisuussuunnitelma Keski Uudenmaan kristillisen koulun yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 2018 Johdanto: Keski Uudenmaan kristillisen koulun ja päiväkodin kannatusyhdistys ry ylläpitää perusopetusta antavaa koulua sekä kolmea

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan?

Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Oppilaitosten yhdenvertaisuussuunnittelu ja opinto-ohjauksen kehittäminen: Mitä muutoksia uusi yhdenvertaisuuslainsäädäntö tuo tullessaan? Erityisasiantuntija Panu Artemjeff, OM Yhdenvertaisuuslaki on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (7) 13 Henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman periaatteet HEL 2016-013324 T 01 00 00 03 Päätös päätti henkilöstön yhdenvertaisuussuunnitelman periaatteet ja yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Huittisten perusopetuksen tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Huittisten perusopetuksen tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma Huittisten perusopetuksen tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 2019 Kasvatus ja opetuslautakunta 31.5.2016 74 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Tasa arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - Oppijalähtöisyys Uusi peruskoulu vahvistaa jokaisen oppilaan oppimista ja koulutuksellista

Lisätiedot

Pirkkalan koulun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma

Pirkkalan koulun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Pirkkalan koulun yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Tasa-arvo tarkoittaa ihmisten yhtäläisiä oikeuksia, mahdollisuuksia ja velvollisuuksia riippumatta sukupuolesta. Koulussa

Lisätiedot

Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tanssiurheiluseura Botafogo ry Johtokunta hyväksynyt 2.2.2017. Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1. Taustaa... 1 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet...

Lisätiedot