KAUSIJULKAISU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAUSIJULKAISU 2013-2014"

Transkriptio

1 KAUSIJULKAISU

2 Tikkurilan Tiikerit

3 PÄÄKIRJOITUS SALIBANDY, HIENO PELI MEILLE KAIKILLE! Salibandy, peli meille kaikille. Salibandyliiton 1990-luvulla lanseeraama mainoslause osui naulan kantaan. Opiskelupiireistä alkunsa saanut salibandy on noussut yhdeksi suosituimmista kilpa- ja kuntourheilulajeista. Hieno laji viehättää ja vetää puoleensa harrastajia ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kasvavien harrastajamäärien myötä kehitysaskeleita lajin eteenpäin viemiseksi on tarvinnut ottaa ja niissä Salibandyliitto on onnistunut kiitettävästi. Harrastesarjojen mukaantulo kilpasarjojen rinnalle 2000 luvun alussa oli merkittävä askel eteenpäin. Sarjauudistuksen myötä saatiin tasaisempia pelejä ja kaikille onnistumisen elämyksiä. Pistemestari sovellutus tarjoaa hauskan vaihtoehdon normaaliin harjoitusrutiiniin ja sopii erityisen hyvin mm. kunto- ja firmasählyporukoille. Salibandyliiton uusin tuote Säbämestari on pienemmille junioreille ja sählykerhoille kehitetty materiaali tukemaan monipuolista liikuntaa ja oppimista. Säbämestari lajikerhon sisältö on innostava ja mikä tärkeintä siinä on huomioitu yksilön kehitys. Tiikereissä Säbämestari aineistoa on odotettu innolla ja otamme sen käyttöön kevään aikana. Tiikereissä kevät on pyörähtänyt käyntiin tutun vilkkaasti. Olemme yksi suurimmista ja merkittävimmistä liikuttajista Vantaalla, lähes tuhat harrastajaa. Salibandy, peli meille kaikille sopii osuvasti Tiikereiden toimintaan. Tiikeripolku käynnistyy 5-vuotiaiden salibandykerhoista jatkuen aina senioritiikerien sählyryhmätoimintaan. Tiikerien kattavaan joukkuetoimintaan on helppo siirtyä kun lajin perusteet on opittu kerhotoiminnassa. Isona seurana meillä on mahdollisuus koota juniorijoukkueita sekä kilpa- että haastaja sarjoihin. Näin jokaiselle löytyy mielekäs paikka harrastaa liikuntaa haluamallaan tavalla. Aikuiset Tiikerit harrastavat salibandyä kilpaja kuntoryhmissä. Parin välivuoden jälkeen juniorijoukkueiden vanhemmat pääsevät jälleen tositoimiin kun Turbot Veivaa Cup herätetään henkiin. Leikkimielisessä Turbot Cupissa juniorijoukkueiden vanhemmat pääsevät mittaamaan taitonsa ja tasonsa muita Tiikerivanhempia vastaan. Monet urheilujärjestöt ovat keränneet varoja hyväntekeväisyyskohteisiin liikuttamalla ihmisiä. Tiikerit haluaa olla mukana talkoissa järjestämällä salibandykauden päätösturnauksen Vantaalla Vantaan Energia Floorball Cup -turnauksen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Uusi Lastensairaala 2017 hankkeelle. Lisätietoa turnauksesta Tikkurilan Tiikerit, Vuoden 2013 liikuttaja Vantaalla! Tiikerit on saanut arvostetun tunnustuksen ja valittu Vuoden 2013 liikuttajaksi Vantaalla! Suuri kiitos kaikille aktiivisille toimijoille ja tukijoille, teidän mukanaolo ja sitoutuminen mahdollistaa liikkumisen ja viihtymisen Tiikereissä! Liikunnan riemua kaikille vuodelle 2014! Yrjö Kokljuschkin Toiminnanjohtaja Tikkurilan Tiikerit ry.

4 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus....3 Sisällysluettelo...4 Vantaan Energia Floorball Cup...5 Tiikerit kuulumisia...7 Miehet edustus II div....8 A-pojat...11 B-tytöt...13 B edustus...14 B C98 edustus C99 Hunters D2000 edustus...21 D-tytöt Supercats / E-tytöt Suncats...22 D2000 Warriors D2001 Aliens E20002 Eagles E2002 Lämärit E2003 Taiturit E2003 Turbot E2003 Tykit F2004 Haukat F2004 Tornadot F2005 Hurrikaanit F2005 Kobrat F Salamat G2006 Super Akatemia Miehet II div Miehet IV div Naiset III div Naiset IV div Miehet V div N M45/ M Salibandykerhot...56 Liikuntaleikkikoulut Karateryhmä Tärkeitä puhelinnumeroita, osoitteita ja pelipaikat TIKKURILAN TIIKERIT RY:N KAUSIJULKAISU Julkaisija: Tikkurilan Tiikerit ry Päätoimittaja: Yrjö Kokljuschkin p Ulkoasu: Hanna Kinnunen p Painopaikka: Tuokinprint Oy Tikkurilan Tiikerit

5 Pelaamalla tukemaan Uusi Lastensairaala hanketta! Vantaan Energia Floorball Cup Tervetuloa salibandykauden päätösturnaukseen Vantaalle keräämään varoja uuden lastensairaalan hyväksi. Tikkurilan Tiikereiden järjestämän turnauksen tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan Uusi Lastensairaala hankkeelle. Vantaan Energia Floorball Cup järjestetään ensimmäistä kertaa Vantaalla Campo Centerissä, Tiikeri Areenalla ja Tikkurilan Urheilutalolla VEFC-turnauksessa on sarjat miehille, naisille ja kaikille juniori-ikäluokille tytöt ja pojat. C-ja sitä nuoremmille junioreille on erikseen kilpa- ja harrastesarjat. Turnauksessa pelataan myös sählysarja. Pelit pelataan pienessä kaukalossa, 3 vs 3 ilman maalivahtia. Sählysarja sopii hyvin yrityksille ja pienemmille kaveriporukoille. Sählypeleissä on omat sarjat yrityksille, miehille, naisille, sekajoukkueille ja alle 16 v tyttö ja poikajoukkueille. VEFC-turnauksessa on vain yksi osallistumismaksu joukkueelle, ei kisapasseja. Tervetuloa päättämään kausi yhdessä hyvän asian puolesta!

6 Tikkurilan Tiikerit

7 TIIKERIJUNIOREITA JA EDUSTUSJOUKKUEEN KUMMEJA SEURAILLASSA TIKKURILAN URHEILUTALOLLA AKTIA-STIPENDILLÄ PALKITTUJA TIIKERIJUNIOREITA KEVÄT

8 MIEHET EDUSTUS II DIVARI Miesten edustusjoukkue on nyt tätä kirjoittaessa pelannut ensimmäisen kierroksen (11 ottelua) sarjapeleistään ja voidaan sanoa, että joukkue on aikataulussa pyrkiessään Divarikarsintoihin johtaessaan lohkoaan. Joukkue on voittanut pelaamistaan peleistä kymmenen ja hävinnyt yhden. Lohko on jakautunut selvästi kahtia, neljä ensimmäistä joukkuetta on napsinut pisteitä tasaisesti ja on kolmen pisteen sisällä toisistaan. Viidentenä oleva joukkue on kymmenen pistettä Tiikereitä jäljessä. Tiikereiden peli on varmasti miellyttänyt katsojia, koska joukkue tekee maaleja yli kymmenen osumaa per peli tahdilla. Tasapuolisuuden nimissä on sanottava, että myös omiin on mennyt luvattoman paljon mutta siihen on tulossa parannusta toisella kierroksella. Nuori joukkue on hitsautunut hyvin yhteen ja yhteishenki joukkueessa on hyvä. Nuoret Tiikerijuniorit ovat saaneet hyvin vastuuta ja käyttäneet tilaisuutensa hienosti hyväkseen. Kevätkaudelle joukkue joutuu kokemaan hetkellisiä menetyksiä mm. armeijaan menon takia mutta myös tulijapuolella tämän hetken tiedon mukaan on mielenkiintoisia nimiä. Pysykää tilanteen tasalla ja tulkaa seuraamaan joukkueen tekemistä Tikkurilan urheilutalolle. Joukkueen kuulumisia voi myös lukea Facebooksivuilta ja Tikkurilan Tiikereiden Internet-sivuilta. Hauskaa salibandykauden jatkoa! Alarivi vasemmalta: Tuomas Sippola, Matias Marjanen, Heikki Markkanen, Tom Pehrsson, Leevi Vesterbacka, Niko Eskola, Isto Ohvanainen Keskirivi: Jukka Kuitunen (valm.), Ari Kaskela (huolt.), Karri Budde, Joel Keskinen, Valtteri Mäkelä, Mattias Kokljuschkin, Henri Sorsa, Niilo Rajamäki, Teemu Karjalainen, Stefan Korhonen (valm.) Ylärivi: Ville Pousi, Valtteri Lehtola, Toni Kalteva, Alvar Lehtonen, Joel Kaakkuriniemi, Joona Marjanen, Juuso Salo, Nico Jonaeson Tikkurilan Tiikerit

9 OTTELUOHJELMA klo 18:30 Tiikerit - IKTHYS klo 18:30 Greasers - Tiikerit klo 17:30 GrIFK - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit FBC Raseborg klo 19:00 LoSB - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit KGB Agents klo 18:30 Tiikerit M-Team II klo 19:30 Jokerit - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit - HIFK klo 18:30 Tiikerit - FLOB klo 15:30 Indians II - Tiikerit klo 19:30 IKTHYS - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit - Greasers klo 18:30 Tiikerit - GrIFK klo 18:30 FBC Raseborg - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit - LoSB klo 14:00 KGB Agents - Tiikerit klo 12:30 M-Team II - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit - Jokerit klo 15:30 HIFK Tiikerit klo 17:00 FLOB - Tiikerit klo 18:30 Tiikerit Indians II TIKKURILA

10 Tikkurilan Tiikerit

11 A EDUSTUS Tiikerit A lähtee vahvalla motivoituneella joukkueella pelaamaan A-nuorten I-div. kaudelle Joukkue koostuu pääosin neljänä peräkkäisenä kautena C- ja B-jun. SM-sarjaa pelanneista Tiikerijunioreista. Uusina mukaan liittyi muutama pelaaja viime kauden Tiikerit A joukkueesta ja muutama seuran ulkopuolelta. Kauden tavoitteena on jatkaa hienoa tarinaa, kehittää pelaajia ja joukkuetta eteenpäin ja saada siitä palkinto kevään SM-karsinnoissa. Joukkue tekee tiivistä yhteistyötä miesten edustusjoukkueen kanssa. Kesä harjoiteltiin yhdessä ja kauden aikana Tiikerinuoria tullaan näkemään tositoimissa edustuksen mukana. Tervetuloa seuraamaan vauhdikkaita ja viihdyttäviä salibandyotteluita! SARJAPELIT, YLEMPI JATKOSARJA Myllypuro klo 12:00 Rangers Tiikerit klo 16:00 Tiikerit - HIFK Masala klo 12:00 Pauhu - Tiikerit klo 14:00 Tiikerit Erä III Esport Areena klo 11:00 Blackbirds - Tiikerit klo 14:00 Tiikerit Erä II Alarivi vasemmalta: Fabio Vieira da Silva, Tero Soinoja (valm.), Mattias Kokljuschkin, Joel Keskinen, Joel Kaakkuriniemi, Yrjö Kokljuschkin (valm.), Niko Puustinen, Leevi Vesterbacka Keskirivi: Pentti Salo (huolt.), Karri Budde, Valtteri Mäkelä, Miika Sivonen, Teemu Karjalainen, Okko Laaksonen, Ville Pousi Ylärivi: Nico Jonaeson, Aleksi Tiilola, Juuso Salo, Toni Kalteva, Samuli Liikamaa, Pyry Vuori, Markus Rautell Masala klo 11:00 HIFK - Tiikerit klo 14:00 Tiikerit AC Haki Campo-Sport klo 11:00 Tiikerit - Rangers klo 14:00 Erä III Tiikerit Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit - Pauhu klo 17:00 Tiikerit Blackbirds Kerava Areena klo 12:00 AC Haki - Tiikerit klo 15:00 Erä II Tiikerit

12 Tikkurilan Tiikerit

13 B-TYTÖT Joukkueessa pelaa ja treenaa syntyneitä tyttöjä. Valmentajina toimivat joukkuetta myös edellisellä kaudella luotsanneet Jani Ahonen ja Erik Lunden. Kauden tavoitteena on menestyä B1 divarissa. Lisäksi tytöt osallistuvat HFC2014 turnaukseen tammikuussa ja aikomuksena olisi lähteä keväällä johonkin Ruotsin turnaukseen. Kuten tytöt sanovat: Joukkueellamme on hyvä ryhmähenki, taistelutahto ja yritämme aina loppuun saakka, emmekä luovuta koskaan! Alarivi vasemmalta: Elisa Kainulainen, Jessika Hirvonen, Julia Laulajainen, Mariia Hietikko, Annika Heikkilä, Jani Ahonen (valm.) Keskirivi: Marika Heikkilä, Johanna Sippola, Miisa Nurmi, Janet Grönroos, Eveliina Puhakka, Johanna Lindholm Ylärivi: Pauliina Räsänen, Veera Nurmi, Milla Seppänen, Niina Koivisto, Noora Korpi-Kokko, Marjut Mattila Kuvasta puuttuvat: Tia Nykänen, Erik Lunden (valm.), Pauliina Laulajainen (rah.hoit.)., Marjukka Räsänen (jojo) SARJAPELIT, YLEMPI JATKOSARJA Ruskeasuo klo 13:00 LoSB - Tiikerit klo 16:00 Tiikerit SB Vantaa Kauklahti klo 16:00 Blackbirds Tiikerit klo 18:00 Tiikerit M-Team Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit SB-Pro II klo 14:00 Tiikerit - LoSB Campo-Sport klo 12:00 SB Vantaa - Tiikerit klo 17:00 Tiikerit - Blackbirds Klondyke klo 15:00 M-Team Tiikerit klo 17:00 SB-Pro II - Tiikerit Hakaniemi klo 11:00 LoSB Tiikerit klo 13:00 Tiikerit SB Vantaa klo 16:00 Blackbirds - Tiikerit Ruskeasuo klo Tiikerit M-Team klo 15:00 Tiikerit SB-Pro II

14 B EDUSTUS Joukkueemme on kahlannut 2/3 kaudesta läpi ja on aika laittaa onnistumiset sekä vähemmän onnekkaat tapahtumat sanoiksi Tiikeri historian sivuille. Tavoitteenamme oli tälle kaudelle sm-sarjapaikka jonka onnistuimme kompastumaan omiin jalkoihimme (huonoon peliin) hieman ennen kalkkiviivoja. Pari avainpelaajan sairastumista ja pelillinen kipsi ilman murtumaa aiheuttivat meille keräilyerät eli pelit eliittisarjassa tänä syksynä. Nyt joulutaukoon mennessä olemme pisteen perässä sarjakärki ssv:stä ja tasoissa pikkuveli Tiikerit b-97:n kanssa, joka kutitteli meidän kanssa tasapelin Lohjalla. Pelissä oli tunnetta laidasta laitaan ja joskus myös hieman yli laidan. Summa summarum, kovia kevätpelejä odotellen täältä tullaan! Alarivi vasemmalta: Harri Koho (valm.), Ville Villenthal, Nico Paasela, Joona Kainulainen, Heikki Törrönen, Robert Hermansson, Ville Pussinen, Jani Kuuluvainen (valm.) Keskirivi: Jaakko Törrönen (huolt.), Joonas Julkunen, Iiro Lappalainen, Juha Nevalainen, Miika Sivonen, Miika Tanninen, Jere Heikkinen, Eppu Palomäki, Miika Nyman, Janne Halonen, Petri Räsänen (huolt.) Ylärivi: Konsta Toivoniemi, Leevi Leivo, Tomi Räsänen, Juuso Salo, Jimi Nurmi, Santeri Rauha, Joel Marttila, Nico Kullström Kuvasta puuttuu: Sari Tanninen (jojo) SARJAPELIT, ELIITTISARJA Tennari klo 11:00 Tiikerit Tiikerit II klo 14:00 PSS - Tiikerit Kauniaisten PH klo 09:00 Tiikerit GrIFK klo 11:00 M-Team Tiikerit Porvoon SBH klo 10:00 Tiikerit - SSV klo 12:00 ÅIF - Tiikerit Tikkurilan Tiikerit Tiikeri Areena klo 15:00 LoSB - Tiikerit klo 17:00 Tiikerit II Tiikerit Sipoo Areena klo 16:00 GrIFK - Tiikerit klo 18:00 Tiikerit II PSS Myllypuro klo 15:00 Tiikerit - M-Team klo 17:00 SSV Tiikerit Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit ÅIF klo 17:00 Tiikerit - LoSB

15 B97 Kausi aloitettiin kesällä uuden fysiikkavalmentaja Vesa Surenkinin johdolla. Juurikaan taukoja ei kesän aikana pidetty ja pojat opettelivat harjoittelemaan kovempaa, kuin aiempina vuosina. Kesän päätteeksi vietimme viikon Ruotsissa leireillen. Tästä alkoi todenteolla valmistautuminen SM-karsinnan ensimmäiseen vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe pelattiin Porissa ja lohkostamme Classic Tampereelta suoraan SM-sarjaan. FBT Karhut Porista ja Tiikerit B97 toiseen vaiheeseen. Toinen vaihe päättyi pettymykseen tiputtuamme Hämeenlinnan Steelersille ensimmäisessä ottelussa. Kausi jatkuu tällä hetkellä alueellisessa Eliittisarjassa. Joukkue on pisteen perässä sarjan kärkeä ja tavoitteena on pääsy SM-playoff karsintaan. SARJAPELIT, ELIITTISARJA Tennarin Palloiluhalli. Lohja klo 11:00 Tiikerit B edustus - Tiikerit B97 klo 13:00 Tiikerit B97 ÅIF Kauniaisten Palloiluhalli klo 10:00 LoSB - Tiikerit B97 klo 13:00 Tiikerit B97 - SSV Aurora, Porvoo klo 14:00 M-Team - Tiikerit B97 klo 16:00 Tiikerit B97 - PSS Alarivi vasemmalta: Valtteri Laine, Arttu Mäkelä, Juho Hyvönen, Wille Niemelä, Teemu Maritkainen, Väinö Tuuli, Leevi Loippo Keskirivi: Joona Huuhtanen (valm.), Miro Mäkelä (valm.), Theo Fagerlund, Eelis Niittyvuopio, Olli Koho, Joonas Köpsi, Jami Järvinen, Sam Fagerlund (jojo), Hannu Ojala (huolt.) Ylärivi: Teemu Virtanen (valm.), Timo Virtanen, Anton Nurmi, Joackim Laakkonen, Otto Ojala, Jusu Kainulainen, Daniel Eklund Kuvasta puuttuvat: Miska Häiväläinen, Tuomas Hukkanen, Sakari Virtakoski Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit B97 G rifk klo 17:00 Tiikerit B97 Tiikerit B edustus Sipoo Areena klo 13:00 ÅIF - Tiikerit B97 klo 15:00 Tiikerit B97 - LoSB Myllypuro Arena Center klo 10:00 SSV - Tiikerit B97 klo 12:00 Tiikerit B97 M-Team Tiikeri Areena klo 14:00 GrIFK - Tiikerit B97 klo 16:00 Tiikerit B97 - PSS

16 MONIPUOLINEN MAINOSTUOTTEIDEN JA HENKILÖSUOJAINTEN TOIMITTAJA TUUSULAN HYRYLÄSSÄ IKKUNA- JA AUTOTEIPPAUKSET TYÖMAA- JA MAINOSTAULUT, OPASTEET BANNERIT, ROLL-UPIT, LIPUT MONIVÄRITULOSTEET, PAINOTUOTTEET HENKILÖKORTIT, KÄYNTIKORTIT JNE... TYÖVAATTEET, PAINO- JA BRODEERAUSTYÖT KAIKKI HENKILÖSUOJAIMET TYÖ- JA TURVAJALKINEET SULANTIE 11 yläpiha, TUUSULA puh Tikkurilan Tiikerit

17 C98 EDUSTUS 98 Edarit osallistui kauden aluksi SM-karsintoihin, jossa sijoituimme kahdella voitolla ja kahdella tappiolla lohkon kolmoseksi. Näin pelit jatkuivat alueen kilpasarjassa. Omassa kilpasarjan alkulohkossa kolme voittoa riittivät jatkopaikkaan alueen eliittijatkosarjassa. Tasaisessa eliittijatkosarjassa olemme nyt 6/15 pelin jälkeen kolmantena pisteen sarjakärkeä perässä. Sarjassa on kuusi joukkuetta, joista kolme parasta jatkaa karsintoja SM-sarjan pudotuspelikarsintoihin. Joukkueemme tavoite on päästä näihin jatkopeleihin. Olemme tällä kaudella pelanneet myös alueliigaa, jossa tappiottoman alkusarjan jälkeen jatkamme ylemmässä jatkosarjassa. Syksyn pelit ovat pulkassa ja uusi vuosi aloitetaan HFC-turnauksessa B-junnujen sarjassa kovuutta hakien. SARJAPELIT, ELIITTISARJA Campo-Sport klo 09:00 Tiikerit AC Haki klo 14:00 Oilers - Tiikerit Ruskeasuo klo 15:00 Tiikerit M-Team klo 18:00 PSS - Tiikerit Porvoo SBH klo 11:00 Tiikerit - Jokerit klo 13:00 AC Haki - Tiikerit Campo-Sport klo 17:00 Tiikerit Oilers klo 19:00 M-Team - Tiikerit Alarivi vasemmalta: Sebastian Weck, Lauri Andersson, Leevi Welling, mv Miko Torniainen, Jesse Tuila, Eetu Erkkilä, Ville-Matti Arvinen Ylärivi: Panu Lindholm, Miika Ryhänen, Janne Jokinen, Kim Hyvärinen, Calle Riipinen, valm. Sami Pulkkinen (valm.), Nuutti Lahtinen, Roope Turunen, Kimmo Hyvärinen (valm.), Miika Pesonen Campo-Sport klo 10:00 Tiikerit - PSS klo 13:00 Jokerit - Tiikerit Porvoo SBH klo Tiikerit AC Haki klo 14:00 Oilers - Tiikerit Esport Areena klo 10:00 Tiikerit M-Team klo 13:00 PSS - Tiikerit Campo-Sport klo 15:00 Tiikerit Jokerit

18 Tikkurilan Tiikereissä mukana: D99 pojat Joukkueenjohtajana / valmentajana Yrityksen on perustanut omistaja Juha Raitolehto v Yrityksellä on vahva kokemus saneeraus- / uudispuolelta. Yrityksellemme mikään työ ei ole liian pieni. Asiakkaamme koostuvat sekä yksityisistä kotitalouksista että yrityksistä Uudenmaan alueella. Työt asiakaskohteissamme koostuvat pienimuotoisista saneeraus- ja muutostöistä aina suurempiin avaimet käteen periaatteella. Kaiken tekemisemme lähtökohtana on asiakkaan toiveiden ja vision huomioon ottaminen ja tyytyväinen asiakas. Yrityksen kotipaikka on Vantaa. Palveluihimme kuuluvat mm. -saniteettitilat muutostöineen -saunat -kalustukset -laminaatti- /l autaparkettiasennukset -kauttamme myös parketin hionnat (Parketti Ketonen) -maalaus, tapettityöt -väliseinät, alaslaskut -laatoitustyöt lisää kotisivuillamme jossa kuvia kohteistamme,yhteistyökumppaneita, tyytyväisien asiakkaiden ajatuksia jne. Tervetuloa. Yst.terv. Juha Raitolehto, yrittäjä p j.raitolehto@kolumbus.fi Tikkurilan Tiikerit

19 C99 HUNTERS Joukkueemme jäsen määrä on kasvanut erinomaiselle tasolle. Kenttäpelaajia 24 kpl ja maalivahteja 2 kpl. Tästä johtuen pelaamme kaudella 2013 syksy kevät sekä SSBL:n haastaja sarjassa sekä Alueliigassa mahdollistaen kaikille tasapuolisesti peliaikaa. Toki tiivistämme pakkaa tarpeen tullen, josta pois jääneet seuraavissa peleissä. Joukkueessamme kaiken tekemisen lähtö kohtana on ottaa toiset pelaajat huomioon, heidän hyvät sekä heikot ominaisuudet. Pyritään positiivisella asenteella edesauttaa joukkue tovereita. Keväällä 2014 selkeästi tavoite SSBL:n sarjassamme finaaliin. Edessä: Akseli Vaittinen ja Jesse Nurmi Alarivi vasemmalta: Petteri Rajala, Mikko Puromäki, Elmeri Peltokorpi, Pessi Hokkanen, Jukka-Pekka Heikkinen, Evgeny Kretov Keskirivi Eemeli Korvenpää, Niko Nyqvist, Niklas Leino, Niklas Singh, Aleksi Raitolehto, Teemu Ahola, Joonas Taskula, Leevi Salminen Ylärivi: Jere Ihamäki, Henrik Paul, Henri Mononen, Olli Pulkamo, Teemu Laakso, Jani Sallinen, Lassi Nöjd Kuvasta puuttuu: Jani Huhtasalo SARJAPELIT, HAASTAJAJATKOSARJA Esport Areena klo 12:00 Tiikerit Hunters Kisla klo 15:00 VSS Vihreä - Tiikerit Hunters Myllypuro klo 11:00 FC Tuusula Musta - Tiikerit Hunters klo 13:00 Tiikerit Hunters SB-Pro Penguins Esport Areena klo 15:00 Tiikerit Hunters Erä Valkoinen klo 17:00 TU - Tiikerit Hunters Masala klo 09:00 Kisla - Tiikerit Hunters klo 11:00 Tiikerit Hunters VSS Vihreä Tiikeri Areena klo 11:00 Tiikerit Hunters FC Tuusula Musta klo 17:00 SB-Pro Penguins - Tiikerit Hunters Masala klo 10:00 Erä Valkoinen Tiikerit Hunters klo 13:00 Tiikerit Hunters - TU

20 Tikkurilan Tiikerit

21 D2000 EDUSTUS 00 Edustus muodostettiin keväällä 2013 pääosin Tiikeri-junioreista. Joukkueen tavoitteet kaudelle ovat selkeät. Pelaajien henkilökohtaisten taitojen kehittäminen ja joukkueena omassa sarjassa pärjääminen. Kumpikaan ei poissulje toista ja molempien eteen tehdään kovasti töitä. Työnteko yhdessä aloitettiin heti joukkueen muodostumisen jälkeen. Joukkue harjoitteli täysillä juhannukseen asti jonka jälkeen pidettiin pieni kesätauko. Elokuussa harjoittelua jatkettiin siitä mihin ennen juhannusta jäätiin. Ensimmäisen kerran Tiikerit 00 pääsi testaamaan mitä harjoittelulla on saatu aikaan kun joukkue osallistui Loiskeen järjestämään Champions Cuppiin elokuun lopussa. Tiikerit pelasi hyvän turnauksen tuoden pokaalin ja kultaiset mitalit Tikkurilaan. Turnausvoitto antoi hyvän syyn jatkaa kovaa harjoittelua. Syyskuussa pelattiin kaksi turnausta Tribal Cup ja Vierumäki Cup. Molemmat turnaukset menivät loistavasti ja kolmen pelatun turnauksen jälkeen palkintokaappia koristaa 3 toinen toistaan isompaa pokaalia ja kolme kultaista mitalia. Ja huomion arvoista on myös se että turnauspelien tappio- ja tasapelisarake näyttää nollaa! Kauden alku oli siis todella hyvä. Kovaa harjoittelua ja paljon hyviä pelejä. Loppukaudesta tulee vähintäänkin mielenkiintoinen. Joukkueessa on hyvä henki ja hyvä tekemisen meininki. Pelaajat ja valmennus ovat sitoutuneet hyvin toimintaan ja töitä tehdään yhdessä ja omatoimisesti paljon. Lisäpotkua ennestäänkin hyvään tekemiseen antaa varmasti keväällä pidettävät pikkupohjola-tapahtumat. Moni pelaaja taistelee paikasta ikäluokan parhaiden joukossa ja valmennus tekee parhaansa, jotta mahdollisimman moni pelaajista pystyy paikan sieltä lunastamaan. Tervetuloa katsomaan Tiikerit 00:n pelejä! Alarivi vasemmalta: Aarne Rissanen, Topi Kauppinen, Pekko Korkalainen, Otto Rissanen (mv), Jere Koivu (mv), Mikko Metsojoki, Victor Nyberg Keskirivi: Joona Huuhtanen (valm), Mikko Ylikojola, Timi Kauneela, Otso Hämäläinen, Elias Jrad, Veeti Valajärvi, Luka Louhi, Ira Rissanen (valm), Jore Kauneela (jojo) Ylärivi: Akseli Närevaara, Jori Lappalainen, Jimi Kainulainen, Juho Uosukainen, Leevi Honkanen, Ville-Veikko Ronkainen Kuvasta puuttuvat: Mika Rissanen (valm.) SARJAPELIT, ELIITTISARJA Sipoo Areena klo 11:00 Tiikerit Blackbirds Musta klo 13:00 Oilers NG - Tiikerit Klondyke klo 10:00 Tiikerit SSV White klo 13:00 ÅIF Bluesharks - Tiikerit Tiikeri Areena klo 10:00 Blackbirds Musta - Tiikerit klo 12:00 Tiikerit Oilers NG Esport Areena klo 16:00 SSV White - Tiikerit klo 19:00 Tiikerit ÅIF Bluesharks Campo-Sport klo 10:00 Tiikerit Blackbirds Musta klo 12:00 Oilers NG Tiikerit Myllypuro Areena Center klo 09:00 Tiikerit SSV White klo 11:00 ÅIF Bluesharks Tiikerit

22 D-TYTÖT SUPERCATS / E-TYTÖT SUNCATS Tiikereiden D- ja E-tytöt harjoittelevat yhdessä kolme kertaa viikossa. Joukkue on ollut kasassa jo kolme vuotta. Muutama lisäpelaaja on liittynyt seuraamme matkan varrella. Valmentajina toimii kolme asialle omistautunutta huippuvalmentajaa: Tim, Jani ja Timo. Treeneissä harjoitellaan kovaa, mutta pidetään myös hauskaa. Joukkueen yhteishenki on hyvä ja treenit loppuvat kauniin punaisten poskien ja iloisten silmien loistaessa. Salibandyliiton sarjaa molemmat joukkueet pelaavat haastajasarjassa. Kausi on lähtenyt mainiosti käyntiin ja JoJo on hyvin ylpeä tytöistään. Tytöt ovat kehittyneet hienosti joukkueena ja pelaajina. Harjoittelemme tietenkin jatkuvasti perustaitoja kuten syöttelyä ja maalia kohti laukauksien laadukkuutta. Joukkueen vahvuutena voisi mainita esimerkiksi joukkueen hyvän liikkeen ja mahtavan tsempin. Syyskuussa pidimme Eerikkilässä salibandyviikonlopun ja se onkin jäänyt monelle pelaajalle mieleen hienona kokemuksena ja tavoitteena onkin tehdä vastaavanlaisia leirejä uudelleen. Tammikuussa 2014 osallistumme Helsinki Floorball cup:iin, jossa tavoite on pelata iloista salibandya niin hyvin kun vaan pystymme ja oppia samalla uutta. SARJAPELIT E-TYTÖT, VÄLISARJA Tennarin Palloiluhalli klo 11:45 PSS Musta - Tiikerit Suncats klo 13:15 Tiikerit Suncats LoSB Timantit Esport Areena klo 09:45 Light Iron - Tiikerit Suncats klo 11:15 Tiikerit Suncats SB Vantaa Säihke Alarivi vasemmalta: Minni Virtanen, Jemina Paloluoma, Sofiella Liimatainen, Elsa Lehto (mv), Ester Puntonen (mv), Oona Laitila Keskirivi: Tiia Kosonen, Nina Torikka, Tiia Dahlström, Ida Simonen, Henna Lankinen, Jennika Ritala, Henne Eklund, Roosa Soismaa, Neelia Oinonen Ylärivi: Jani Kosonen, Maija Ylikojola (JoJo), Timo Laitila, Tim Lyytikäinen Kuvasta puuttuvat: Milla Ylikojola, Erika Lyytikäinen, Julia Kälkäinen, Miisa Auvinen SARJAPELIT D-TYTÖT, HAASTAJAJATKOSARJA Tennarin Palloiluhalli klo 16:00 M-Team - Tiikerit Supercats klo 18:00 Tiikerit Supercats - GrIFK Esport Areena klo 08:00 Tiikerit Supercats VSS klo 13:00 Tiikerit Supercats SSV Red Myllypuro klo 13:00 LoSB - Tiikerit Supercats klo 15:00 Tiikerit Supercats M-Team Ruskeasuo klo 16:00 GrIFK - Tiikerit Supercats klo 18:00 VSS - Tiikerit Supercats Tikkurilan Tiikerit

23 D2000 WARRIORS Tiikerit Warriors on 2013 keväällä perustettu uusi joukkue, jossa vanhoja Tiikeri pelaajia, kerholaisia ja uusia tulokkaita. Pelaamme haastaja sarjassa ja kauden tavoitteena on kasvaa osaaviksi Tiikeri pelaajiksi. Alarivi vasemmalta: David Kyllönen, Oskari Keränen, Joel Raiskio, Saku Savallampi, Jasu Aalto, Tatu Piippo, Sami Makkonen Ylärivi: Eero Uosukainen, Jiri Timonen, Jere Puurunen, Juho Viljanen, Tommi Alaoja, Frans Kangasniemi, Mike Mäki, Miko Numminen, Sami Räsänen (valm.), Minna Savallampi (Jojo) Kuvasta puuttuvat: Miro Träskelin, Benjam Träskelin, Valtteri Ahokas, Ville Järvinen SARJAPELIT, HAASTAJAJATKOSARJA Campo-Sport klo 11:00 Tiikerit Warriors - FBC Raseborg klo 14:00 Tiikerit Warriors - LoSB Liekit Esport Areena klo 09:00 GrIFK Black - Tiikerit Warriors klo 11:00 AC HaKi Icehearts - Tiikerit Warriors Tennarin PH klo 17:00 LoSB Liekit - Tiikerit Warriors klo 19:00 FBC Raseborg - Tiikerit Warriors Tiikeri Areena klo 15:00 Tiikerit Warriors - GrIFK Black klo 17:00 Tiikerit Warriors - AC HaKi Icehearts Esport Areena klo 13:00 Tiikerit Warriors - FBC Raseborg klo 16:00 Tiikerit Warriors - LoSB Liekit Tiikeri Areena klo 15:00 GrIFK Black - Tiikerit Warriors klo 17:00 AC HaKi Icehearts - Tiikerit Warriors

24 D2001 ALIENS Joukkueemme on osallistunut kahdella edellisellä kaudella Salibandyliiton sarjapeleissä sekä kilpa- että haastajasarjoihin. Kilpasarjassa pelaamme joukkuenimellä Tiikerit Snipers ja haastajasarjassa nimellä Tiikerit Shooters. Tiikerit Snipers -ryhmällä pelaamme myös 00-kilpasarjassa. Kaudella Tiikerit Snipers saavutti Etelä-Suomen E1-aluelopputurnauksessa kultaa ja Tiikerit Shooters E1-poikien A-haastajafinaalissa toisen sijan. Kaudella tavoitteet ovat yhtä korkealla! Alarivi vasemmalta: Kimi Kaarnasaari, Luka Ainoa, Henri Vuento, Teemu Lehtoranta, Miro Kyllinen, Emil Laakamo, Timy Nurminen, Tim Nykänen. Keskirivi: Luukas Huolman, Jaakko Ristolainen, Jani Blå, Otto Silvennoinen, Jaakko Julkunen, Emil Salminen, Kasperi Nykänen, Onni Porthen, Anton Haldin, Marek Krasi, Jesse Kuivamäki, Nuutti Koistinen, Joonas Ehro, Kalle Kettunen, Kalle Pantsar, Petri Laine. Ylärivi: Rainer Ehro (valm.), Niko Krasi (valm.), Heli Ainoa (jojo), Jake Kainulainen, Julius Ehro, Lauri Iiskola, Titus Ekholm, Valtteri Kyber, Nemo Hirvelä, Timi Lankinen, Aapo Mankki, Sami Tuuri, Rasmus Myöhänen, Akseli Kivelä, Juha-Pekka Lehtonen (vastuuvalm.), Jarno Huolman (valm.). Kuvasta puuttuvat: Markus Euro, Nicholas Lindberg SARJAPELIT SNIPERS, ELIITTISARJA Tiikeri Areena klo 09:00 Oilers Superstars - Tiikerit Snipers klo 14:00 Tiikerit Snipers SB Vantaa Stars Esport Areena klo 10:00 PSS - Tiikerit Snipers klo 12:00 LoSB Fire - Tiikerit Snipers Arena Center Myllypuro klo 16:00 Tiikerit Snipers Loiske Sun klo 19:00 Tiikerit Snipers Oilers Superstars Esport Areena klo 14:00 SB Vantaa Stars Tiikerit Snipers klo 16:00 Tiikerit Snipers - PSS SARJAPELIT SHOOTERS, VÄLISARJA Tiikeri Areena klo 15:00 Erä Sudet - Tiikerit Shooters klo 20:00 Tiikerit Shooters TU Matadorit Esport Areena klo 16:00 GrIFK Green - Tiikerit Shooters klo 18:00 VSS Black - Tiikerit Shooters Kauklahti klo 10:00 Tiikerit Shooters Indians Black klo 14:00 Tiikerit Shooters Erä Sudet Esport Areena klo 11:00 TU Matadorit - Tiikerit Shooters klo 14:00 Tiikerit Shooters GrIFK Green Tikkurilan Tiikerit

25 FEEL THE BEAT! BEAT27, THE HOTTEST NEW FLOORBALL PRODUCT INNEBANDYMAGAZINET BUYERS GUIDE

26 E2002 EAGLES Kauden Eagles -joukkue toimi uudessa johdossa. Uusina valmentajina ovat Aki Rautakivi ja Jari Keskitalo. Joukkue on lisännyt otteluissa ja harjoituksissa peliinsä voimaa, nopeutta ja uusia pelikuvioita. Kausi alkoi Grande Open -turnauksessa, josta tuomisena oli pronssimitalit jännittävän rankkarikisan jälkeen. Joukkue toimii kaikki pelaa -periaatteella. Eagles pelaa kuluvalla kaudella kilpasarjaa ja Etelä-Suomen alueliigaa, jotta jokaiselle pelaajalle saadaan pelikokemusta. Peliminuuttien lisääntyessä pelaajien höyhenet ovat saaneet uutta kiiltoa ja kotkaparvi on valmiina höyhentämään vastustajansa. Alarivi vasemmalta: Aleksi Kareinen, Axel Forssel, Tomek Tuovinen, Tom Fougsted, Topi Vuorenmaa, joukkueen kapteeni Otto Ronkainen, Arttu Kalliomaa Keskirivi: Aki Rautakivi (valm.), Jaakko Jokinen, Roni Keskitalo, Arttu Aaltonen, Juuso Sinerkari, Joona Siikström, Adrian Haldin, Tuuli Uosukainen (jojo). Ylärivi: Olli Kalliomaa (kilpailu jojo), Vertti Leppävuori, Veikka Uosukainen, Juho Ahonen, Jacob Kerola, Fredrik Sundqvist, Teemu Pulli, Marko Ronkainen (huolt.), Jari Keskitalo (valm.). SARJAPELIT, VÄLISARJA Agricola-halli klo 11:00 1IF Stjärnan Tiikerit Eagles klo 13:00 Tiikerit Eagles SB Espoo Angrybirds Myllypuro Areena Center klo 10:00 Tiikerit Eagles TU Siniset klo 13:00 SCH - Tiikerit Eagles Ruskeasuo Areena Center klo 12:00 SB Espoo Angrybirds Tiikerit Eagles klo 15:00 TU Siniset Tiikerit Eagles Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Eagles SCH klo 14:00 AC Haki - Tiikerit Eagles Esport Areena klo 16:00 Tiikerit Eagles AC Haki klo 19:00 Tiikerit Eagles IF Stjärnan Tikkurilan Tiikerit

27 E2002 LÄMÄRIT Lämärit on jo useamman vuoden toiminut tiikeriryhmä. Kaudella osallistumme ikäluokassamme Salibandyliiton Etelä-Suomen kilpa- ja haastajasarjoihin. Syyskauden osalta päädyimme molemmissa sarjoissa lohkomme ykkösiksi eli tästä on hyvä jatkaa kohti kevättä ja entistä kovempia pelejä. Kauden tavoitteena on myös jatkaa henkilökohtaisten taitojen monipuolista kehittämistä ja samalla tuoda peliin uusia elementtejä taitotason kasvaessa. Tiukan treenaamisen ohessa otetaan välillä vähän rennomminkin. Toimintamme korostaa monipuolista liikkumista niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Harjoitusaktiivisuuden perusteella harjoituksissa on ollut kiva käydä, vaikka välillä on menty myös kovaa ja tosissaan. Valmistaudumme tulevan vuoden koitoksiin muistaen iloisen peliasenteen ja lajista nauttimisen ohella mottomme Train Hard, Play SARJAPELIT BLACK, ELIITTISARJA Arena Center Ruskeasuo klo 13:00 Tiikerit Black GrIFK Black klo 16:00 SB-Pro Gebardit - Tiikerit Black Esport Areena klo 10:00 Tiikerit Black Oilers Scorpions klo 13:00 Tiikerit Black Erä Sudet Ruskeasuo klo 12:00 M-Team - Tiikerit Black klo 15:00 GrIFK Black - Tiikerit Black Campo Center klo 09:00 Tiikerit Black SB-Pro Gebardit klo 14:00 Oilers Scorpions - Tiikerit Black Maassa vasemmalta: Herman Kuusela, Aleksi Hyvärinen Alarivi: Jiri Hintsanen, Samuli Happonen, Arttu Rytkönen, Juuso Jokisalo, Juuso Turunen, Matias Rantala, Samuel Tuomela Keskirivi: Veeti Vesterbacka, Petrus Taipale, Tomi Pearlman, Aleksi Vyhtinen, Max Lilja, Leo Holopainen, Miika Halme, Ville Nylander, Marko Happonen (valm.) Ylärivi: Petri Tuomela (huolt.), Pasi Nylander (valm.), Jussi Saastamoinen, Iiro Kiiskinen, Iivari Tuomola, Tero Björs, Joona Vilonen, Miska Kovero, Saku Suorsa, Jon Nyholm, Harri Vilonen (valm.) SARJAPELIT WHITE, VÄLISARJA Myllypuro klo 16:00 Tiikerit White - PSS klo 19:00 SB-Pro Puumat - Tiikerit White Porvoo SBH klo 10:00 Tiikerit White Indians Black klo 13:00 Tiikerit White PEP Juvanaalit Esport Areena klo 09:00 Oilers Bluescorpions - Tiikerit White klo 12:00 PSS - Tiikerit White Campo Center klo 09:00 Tiikerit White SB-Pro Puumat klo 15:00 Indians Black - Tiikerit White

28 Tikkurilan Tiikerit ASICS 1/1 VÄRI

29 VARAA AIKA Pankki Vakuutus Kiinteistönvälitys Tervetuloa Aktiaan! Näkee jokaisessa asiakkaassaan ihmisen.

30 E2003 TAITURIT Joukkueemme kokoonpano muuttui edelliskauteen verrattuna selkeästi. Osa pelaajista vaihtoi joukkuetta ja osa keskittyi muihin harrastuksiin. Saimme tälle kaudelle sekä 03/04 syntyneitä sählykerhon poikia, että muita innokkaita pelaajia yhteensä 13 kpl lisää, kokonaisvahvuutemme ollessa nyt 25 pelaajaa. Joukkueemme päätavoite ja toimintaidea on tarjota pojille kiva harrastus kahtena päivänä viikossa. Kilpailullisia tavoitteita meillä ei ole, toki harrastesarjan turnauksiin lähdemme tosissamme. Ensimmäinen voitto antaa odottaa itseään, toivottavasti kevään peleissä saamme onnistumisia, syyskauden oltua aika tiukkaa vastaantulemista. Eturivi vasemmalta: Nico Harju, Emil Ainetdin, Petja Mähönen, Onni Tjaga, Jaakko Venäläinen, Matias Laukkanen, Eetu Suomela Keskirivi: Lukas Koljonen, Max Lindholm, Aamos Laaksonen, Jarkko Ahonen, Tatu Eho, Jesse Leinonen, Teo Turku, Emil Karipuu, Jesse Romppainen, Anton Kivelä, Nikita Nikulshin Takarivi: valmentajat: Sami Suomela, Marko Tjaga Kuvasta puuttuvat: Jesse Leskinen, Joonas Pöllänen, Joonas Enonkoski, Jesse Heikkilä, Jere Kutvonen, Casper Östman, Atte Kosonen SARJAPELIT TAITURIT, HAASTAJAJATKOSARJA Klondyke klo 09:00 Blackbirds Keltainen - Tiikerit Taiturit klo 12:00 Tiikerit Taiturit - SSV Meteors Ruskeasuo klo 10:00 Tiikerit Taiturit - GrIFK Green klo 13:00 SB-97 - Tiikerit Taiturit Ruskeasuo klo 12:00 SSV Meteors - Tiikerit Taiturit klo 15:00 GrIFK Green - Tiikerit Taiturit Campo-Sport klo 09:00 Tiikerit Taiturit - SB-97 klo 14:00 M-Team - Tiikerit Taiturit Esport Areena klo 13:00 Tiikerit Taiturit - M-Team klo 16:00 Tiikerit Taiturit - Blackbirds Keltainen Tikkurilan Tiikerit

31 E2003 TURBOT Tiikerit Turboilla on jo yli kolme vuotta pelejä takana tiiviinä ryhmänä. Pelaajien vaihtuvuus joukkueessa on ollut todella pientä mikä on osaltaan helpottanut yhteishengen tiivistymistä pelaajien kesken. Kauden tavoitteena on jatkaa henkilökohtaisten taitojen monipuolista kehittämistä sekä samalla oppia joukkuetaktiikan perusteita isossa kaukalossa. Kaikki pelaa ajatus on myös yksi tärkeimpiä arvojamme joukkueena. Peliaika ansaintaan harjoituksissa oikealla asenteella ja halulla oppia uutta ja kehittyä. Osallistumme kaudella Salibandyliigan E2 -poikien kilpasarjaan sekä Alueliigaan, mikä pelataan E1 ja E2 -poikien yhteisenä liigana. Myös muutama turnaus mahtuu mukaan ohjelmaan niin syys- kuin kevätkaudellakin. Harjoittelemme koko kauden isolla kentällä kolme kertaa viikossa. Tiiviin salibandyannoksen lisäksi kausiohjelmassamme on jalkapalloa, scoottaamista sekä erilaisia yhteisiä tapahtumia jääkiekko-otteluiden katsomisesta Megazonessa käynteihin. Alarivi vasemmalta: Veeti Sorakivi, Olli Aho, Julius Kiiskinen, Arno Aymard, Emil Lindroos, Kaapro Nummi, Joona Viljanen Keskirivi: Paula Ropponen (jojo), Jonne Vänttinen, Topias Hyvärinen, Teoman Özlu, Matias Weltner, Otto Laakamo, Eeli Laukkanen, Elias Koivisto, Janne Sorakivi (jojo) Ylärivi: Jani Koivisto (valm.), Velihannu Vaarala, Attepetteri Heikkinen, Aleksi Kilpiniemi, Lassi Lakkavaara, Janlyn Laakkonen, Arto Rapp (valm.), Tapio Lakkavaara(huolt.) SARJAPELIT TURBOT, VÄLISARJA Masala klo 16:00 Tiikerit Turbot - Indians Black klo 18:00 SB Vantaa Crocodiles - Tiikerit Turbot Myllypuro klo 12:00 Rangers Puumat - Tiikerit Turbot klo 17:00 Tiikerit Turbot - Snells AFC Masala klo 11:00 SSV Voimasuper - Tiikerit Turbot klo 13:00 Indians Black - Tiikerit Turbot Hangon UT klo 13:00 Tiikerit Turbot - SB Vantaa Crocodiles klo 16:00 Tiikerit Turbot - Rangers Puumat Myllypuro klo 11:00 Snells AFC - Tiikerit Turbot klo 14:00 Tiikerit Turbot - SSV Voimasuper

32 Tikkurilan Tiikerit

33

34 Tikkurilan Tiikerit

35 E2003 TYKIT Tykeillä alkanut kausi on jo kolmas kausi yhdessä. Joukkueen pelaajamateriaali on hiukan vaihtunut vuosien varrella, mutta perusrunko on pysynyt samana. Ennen sarjakauden alkua kesän ja syksyn aikana Tykit rakensivat pohjakuntoa sekä opettelivat juoksutekniikkaa lenkkipolulla. Tämä on tuonut kaivattua vauhtia harjoituksiin sekä peleihin. Tykit päättivätkin syyskauden sarjapelien osalta sekä kilpa, että haastajasarjan lohkovoittoihin. Joukkueen tasaisuus on Tykkien vahvuus ja tämä mahdollistaa laadukkaat harjoitukset koko ryhmän kesken. Kevätkauteen Tykit lähtevät luottavaisina ja vuoden vaihteen tienoilla pelattava HFC turnaus on mukava välietappi kohti kauden loppuhuipennuksia Alarivi vasemmalta: Lauri Paukkonen, Aku Mänttäri, Otso Launonen, Mika Haverinen, Lauri Kärnä ja Santeri Lindgren Keskirivi: Päivi Ryyti (apujojo), Pete Hakonen (vastuuvalm.), Tuomas Tiainen, Valtteri Järnfors, Daniel Haliseva, Henry Grönberg, Mika Mönkkönen, Aron Setälä, Aleksi Känkänen, Aleksi Lindgren, Pirjo Orava (jojo) Ylärivi: Toni Björkbacka, Miko Orava, Jesse Vartiainen, Toni Hakonen, Arttu Miettinen, Nico Mäkinen, Anton Lankinen, Onni Tikka, Joona Johima, Jyrki Ristinen (valm.) Kuvasta puuttuvat: Ben Ruskomaa-Vermasvuo, Ari Setälä (valm.), Minna Hakonen (huolt.), Pauliina Ruskomaa (rah.hoit.) SARJAPELIT PUNAISET, ELIITTISARJA Klondyke klo 15:00 Tiikerit Punaiset LoSB Reds klo 18:00 ÅIF White - Tiikerit Punaiset Tennarin Palloiluhalli klo 10:00 Tiikerit Punaiset Blackbirds Musta klo 13:00 Tiikerit Punaiset Oilers Hurricanes Arena Center Ruskeasuo klo 15:00 Erä - Tiikerit Punaiset klo 18:00 LoSB Reds - Tiikerit Punaiset Arena Center Myllypuro klo 09:00 Tiikerit Punaiset ÅIF White klo 14:00 Blackbirds Musta Tiikerit Punaiset SARJAPELIT SINISET, VÄLISARJA Arena Center Myllypuro klo 16:00 Tiikerit Siniset GrIFK Black klo 19:00 SSV Comets - Tiikerit Siniset Kauklahti klo 11:00 SB Vantaa Tornadot - Tiikerit Siniset klo 14:00 Oilers Blue - Tiikerit Siniset Campo Center klo 09:00 Tiikerit Siniset Erä Titanium klo 14:00 GrIFK Black - Tiikerit Siniset Arena Center Myllypuro klo 10:00 Tiikerit Siniset SSV Comets klo 17:00 Tiikerit Siniset SB Vantaa Tornadot

36 KAIKKI LIIKUNTAAN JA VAPAA-AIKAAN Tikkurilan Urheilupuisto on moni-ilmeinen urheilun ja vapaa-ajan keskus. Se tarjoaa sinulle puitteet monipuoliseen liikuntaan ja urheiluun. Lajivalikoimastamme löydät jääkiekon ja muiden jäälajien lisäksi mm. salibandyn, kori-, lento-, käsija sulkapallon, keilailun, painin ja muut kamppailulajit sekä biljardin. Urheilupuistossa sijaitseva Hotelli Tikkurila tarjoaa majoitus-, kokous- ja ravintolapalvelut niin työmatkoille kuin urheiluleirille ja vapaa- ajan matkoille. Tule kokemaan liikunnan iloa ja urheilun huumaa, meille on helppo tulla läheltä ja kaukaa! Tikkurilan Urheilupuisto (KOY Tikkurilan Urheilutalo) Läntinen Valkoisenlähteentie 52, Vantaa, Tikkurila Tikkurilan Tiikerit

37 Pikkujätti pienestä pitäen Pikkujätti on suurin suomalainen, yksityinen lasten ja nuorten erikoislääkäripalveluita tarjoava lääkäriasemaketju Uudenmaan läänin alueella. Pikkujätin tutut ja osaavat erikoislääkärit sekä terapeutit tarjoavat monipuolisia palveluita lasten ja nuorten ohella myös perheille. Vuonna 2012 asiakastyytyväisyyskyselyymme vastanneista asiakkaistamme yli 90 % piti Pikkujätin toiminnan ja palvelun tasoa erinomaisena tai erittäin hyvänä. Pikkujättiä arvostetaan asiantuntemuksesta, lasten huomioon ottamisesta, helposta lähestyttävyydestä ja luotettavuudesta vuodesta toiseen. Lapsiystävällinen ja ammattitaitoinen hoitohenkilökuntamme antaa lisätietoja palveluistamme puhelinnumerossa (09) Katso kaikki palvelumme osoitteesta (09) tai tutustu palveluihimme osoitteessa Pikkujätti Itäkeskus Pikkujätti Järvenpää Pikkujätti Kamppi Pikkujätti Myyrmäki Pikkujätti Tapiola Itäkatu 7., 2. krs Mannilantie 44 A, 3. krs Yrjönkatu 36 A, 3. krs Iskoskuja 3 C, 3. krs Länsituulentie 1 A, 2. krs Helsinki Järvenpää Helsinki Vantaa Espoo

38 F2004 HAUKAT Tiikerit Haukat on syksyllä 2012 salibandykerhosta perustettu joukkue, joka osallistuu kaudella salibandyliiton F1-poikien kilpasarjaan sekä pelaa harjoitusotteluita ja pyrkii osallistumaan muutamaan turnaukseen kauden aikana. Haukat harjoittelee 3 kertaa viikossa ja mukana joukkueessa on yhteensä 20 innokasta salibandypelaajaa. Joukkueen syyskauden treenit ja pelit ovat sujuneet hyvin ja lajitaidot kehittyneet syksyn jälkeen huimasti. Yhteinen harjoitusvuoro Tornadojen kanssa on tuonut mahdollisuuden tiukkoihin harkkamatseihin ja pelitilanteiden harjoitteluun uudella tavalla. Kevätkauden tavoitteena on jatkaa kehitystä unohtamatta kuitenkaan iloista peliasennetta ja lajista nauttimista. Joukkueen vahvuutena on innokas ja iloinen asenne pelaamiseen. Haasteena on vielä saada tasaisuutta suorituksiin sekä kehittää lisää laji- ja joukkuetaitoja. SARJAPELIT, KILPASARJA Myllypuro klo 9:00 Erä Sininen - Tiikerit Haukat klo 11:30 Tiikerit Haukat - TU Torpedot klo 12:30 Tiikerit Haukat - ÅIF Speed Esport Areena klo 12:45 GrIFK - Tiikerit Haukat klo 13:45 Tiikerit Haukat - SB-Pro Kotkat klo 15:30 Blackbirds Valkoinen - Tiikerit Haukat Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Haukat M-Team klo 10:45 PakVi Musta - Tiikerit Haukat klo 13:15 Tiikerit Haukat SB Espoo Bluebirds Alarivi vasemmalta: Joona Mäkitalo, Aapo Heliranta, Eero Lylykangas, Arttu Toivanen, Leo Myllymäki, Sami Vuento, Eetu Vehanen Keskirivi: Teemu Grönberg, Sakari Lindfors, Jami Yijälä, Kasperi Sederlund, Valtteri Kontio, Reko Puokka, Antti Vesterinen Ylärivi: Sanna Rautakorpi (jojo), Harri Poukka (valm.), Juho Skog, Eelis Jäykkä, Jarno Sederlund (valm.) Mikko Toivanen (valm.) Kuvasta puuttuvat: Veeti Aalto, Totti Pajunen, Niko Pyykönen, Mkael Vahter Ruskeasuo klo 14:00 SB Vantaa Musta - Tiikerit Haukat klo 15:30 Tiikerit Haukat ÅIF Speed Campo-Sport klo 10:00 KorsKa Kotkat - Tiikerit Haukat klo 12:30 Tiikerit Haukat PSS Pantterit klo 13:30 Tiikerit Haukat Blackbirds Musta Myllypuro klo 09:45 Tiikerit Haukat GrIFK klo 11:30 Indians Yellow - Tiikerit Haukat klo 13:15 SSV Voimamaster Tiikerit Haukat Tikkurilan Tiikerit

39 F2004 TORNADOT Tornadoiden syyskausi alkoi hieman kangerrellen neljällä tappiolla. Palattuamme tuttuun pelisysteemiimme on jatko mennyt huomattavasti paremmin, kun seitsemästä viimeisimmästä pelistä 2004 kilpasarjassa on tullut viisi voittoa. Joukkue kehittyy koko ajan ja viime aikoina onnistumisia onkin tullut ilahduttavan laajalla rintamalla. Silloin kun pelaamme huippupeliämme, on meitä vastaan millä tahansa samanikäisten joukkueella vaikeaa. Kevään tulevana kohokohtana siintää Särkänniemi Cup toukokuun alussa. SARJAPELIT, KILPASARJA Hakaniemi klo 16:00 Blackbirds Valkoinen Tiikerit Tornadot klo 17:00 Tiikerit Tornadot PakVi Musta Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Tornadot M-Team klo 10:45 PSS Pantterit Tiikerit Tornadot klo 13:15 Tiikerit Tornadot Indians Yellow Esport Areena klo 09:45 Blackbirds Musta - Tiikerit Tornadot klo 10:45 Tiikerit Tornadot GrIFK klo 12:30 SB Espoo Bluebirds Tiikerit Tornadot Esport Areena klo 10:45 Tiikerit Tornadot SSV Voimamaster klo 12:30 Indians Black - Tiikerit Tornadot klo 14:15 Oilers Sininen - Tiikerit Tornadot Alarivi vasemmalta: Luukas Hansen, Jesse Raivonen, Markus Asplund, Osku Mikkonen, Aaron Manninen, Noa Rönnblad Keskirivi: Rolle Ikäheimonen, Lauri Enström, Jere Lappalainen, Tuomas Lehtoranta, Eemil Ahdevainio, Elis Tiainen, Miska Lunnas, Aaron Lehto, Kristian Lindholm Ylärivi: Ari Ikäheimonen, Erkki Enström, Marko Rönnblad, Aleksi Manninen Kuvasta puuttuvat: Matias Patrakka, Otso Varis Tiikeri Areena klo 14:00 Tiikerit Tornadot ÅIF Speed klo 15:45 SB Vantaa Mustat - Tiikerit Tornadot klo 18:15 Tiikerit Tornadot SB-Pro Kotkat Myllypuro klo 09:45 TU Torpedot - Tiikerit Tornadot klo 10:45 Tiikerit Tornadot SSV Voimamaster klo 12:30 PakVi Musta - Tiikerit Tornadot Klondyke klo 09:45 TU Torpedot - Tiikerit Tornadot klo 10:45 Tiikerit Tornadot Blackbirds Valkoinen klo 12:30 SB-97 - Tiikerit Tornadot Ruskeasuo klo 09:00 M-Team - Tiikerit Tornadot klo 11:30 Tiikerit Tornadot Indians Black klo 12:30 Tiikerit Tornadot Erä Sininen

40 Tikkurilan Tiikerit

41 F2005 HURRIKAANIT Aloitimme uutena joukkueena elokuussa, muutama poika oli ollut edellisellä kaudella Tiikereiden kerhotoiminnassa mukana, myös valmennuskin. Alku kausi pyörähti käyntiin muutaman treenin jälkeen Porvoossa turnauksen merkeissä mistä tuomisina pojilla pronssia ja siitä jatkettiin muutaman menestyksekkään treenipelin jälkeen liiton kilpasarjaan, josta muutama voitto ja useampi tappio. Hienoja onnistumisia paljon ja joukkue osallistuu jatkossakin kilpasarjaan liiton peleissä. Treenattu ollaan Tiikeriareenalla pikkukentällä ja Urheilutalolla suuremmassa tilassa. Eli treenejä kaksin kappalein per/viikko ja jatkossa siirrymmekin Tiikeriareenalla isolle kentälle treenaamaan, koska joukkueemme on kasvanut alkukauden 10 pojasta 19 poikaan. Tavoitteita kevätkaudelle olisi treeneissä henkilökohtaisien taitojen kartuttaminen ja peleissä joukkueena pelaaminen. SARJAPELIT, KILPASARJA Arena Center Myllypuro klo 12:45 ÅIF Blue - Tiikerit klo 13:45 Tiikerit Erä klo 15:30 Indians Yellow - Tiikerit Arena Center Myllypuro klo 12:45 Erä - Tiikerit klo 13:45 Tiikerit Light Iron klo 15:30 Blackbirds Musta - Tiikerit Areena Center Myllypuro klo 09:45 Tiikerit Indians Black klo 11:30 Indians Yellow - Tiikerit klo 13:15 SSV Black - Tiikerit Alarivi vasemmalta: Daro Pola, Rudolf Romppanen, Aapo Siika, Thomas Vilen, Mico-Matias Tiainen, Elias Sulonen Keskirivi: Aaro Kivimäki, Kalle Manninen, Matias Vilja, Samu Nieminen, Aatu Haapoja, Eetu Asp, Olli Ovaska Ylärivi: Timo Vilen (jojo), Olli Nieminen (valm.), Niko Haapoja (vastuuvalm.) Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit GrIFK Black klo 10:45 Indians Yellow Tiikerit klo 13:15 Tiikerit PSS Musta Tiikeri Areena klo 14:00 Tiikerit SSV Black klo 16:00 Blackbirds Musta - Tiikerit Ruskeasuo klo 09:00 Indians Black - Tiikerit klo 11:30 Tiikerit Blackbirds Musta klo 12:30 Tiikerit ÅIF Blue Areena Center Myllypuro klo 09:45 Tiikerit Erä klo 11:30 Tiikerit Blue Tiikerit klo 13:15 SSV Black Tiikerit Porvoo SBH klo 10:45 Tiikerit Indians Black klo 12:30 ÅIF Blue Tiikerit klo 14:15 PSS Musta Tiikerit

42 Tikkurilan Tiikerit

43 F2005 KOBRAT Kobrat-05 joukkueen syyskausi sujui erittäin mallikkaasti. Joukkue pelasi F2-poikien kilpa- ja haastajasarjassa. Saldoina syksyn peleistä oli kilparyhmällä 11 voittoa ja yksi tasapeli. Haastajaryhmällä ei mennyt yhtään sen huonommin, 11 voittoa ja yksi häviö. Joukkue on harjoitellut syksyn aikana hyvin innokkaasti ja kehitystä on tapahtunut joukkuepelin sekä yksilötaidon saralla huimasti. Kobrat-05 osallistui syksyn alussa Tribalcupiin ja tuliaiset olivat hienot, hopeaa ja pronssia. Kobrat osallistuu heti uuden vuoden alussa järjestettävään HFC-turnaukseen jälleen kahdella ryhmällä. Alarivi vasemmalta: Oskari Kahlos, Topi Röytiö, Aaro Suhonen, Väinö Lehto, Juho Kahlos, Niklas Veijalainen, Anton Stirkkinen Keskirivi: Daniel Claren, Samuli Järnfors, Rasmus Repo, Eino Hokkanen, Aapo Ikola, Jere Nieminen, Max Vihermaa, Joona Liukkonen, Luukas Poutiainen, Riku Halonen, Lassi Koivukangas Ylärivi: Antti Stirkkinen (valm.), Petri Suhonen (valm.), Jake Claren (valm.), Sami Veijalainen (jojo) SARJAPELIT BLUE, KILPASARJA Tiikeri Areena klo 09:00 Tiikerit Blue Indians Black klo 10:45 Indians Yellow - Tiikerit Blue klo 13:15 Tiikerit Blue Light Iron Kauklahti klo 10:45 Erä Tiikerit Blue klo 11:45 Tiikerit Blue GrIFK Black klo 13:30 SSV Black Tiikerit Blue Arena Center Myllypuro klo 09:00 SSV Black - Tiikerit Blue klo 11:30 Tiikerit Blue Tiikerit Hurrikaanit klo 12:30 Tiikerit Blue Erä Tiikeri Areena klo 15:00 Tiikerit Blue Light Iron klo 17:00 Erä - Tiikerit Blue SARJAPELIT RED, HAASTAJASARJA Arena Center Myllypuro klo 12:45 SB Vantaa Salamat Tiikerit Red klo 13:45 Tiikerit Red ÅIF White klo 15:30 M-Team - Tiikerit Red Kauklahti klo 10:45 AC HaKi - Tiikerit Red klo 11:45 Tiikerit Red GrIFK Green klo 13:30 PEP - Tiikerit Red Arena Center Myllypuro klo 09:00 LaPa - Tiikerit Red klo 11:30 Tiikerit Red PSS Keltainen klo 12:30 Tiikerit Red Oilers Eagles Tiikeri Areena klo 10:00 Tiikerit Red Erä Sininen klo 11:45 SB Vantaa Salamat - Tiikerit Red klo 14:15 Tiikerit Red Blackbirds Keltainen

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F1-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ Järnefeltin koulu Helsingiuksentie 56 08700 Lohja 30.11.2014 12:00 PF1-E ES ViTa FBC Raseborg Järnefeltin koulu 1 Lohja ViTa 30.11.2014 12:45 PF1-E ES Oilers Blue M-Team

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-3 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-3 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F1-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 08.10.2016 12:00 PF1-E ES LaPa LoSB Red Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 08.10.2016 12:45 PF1-E ES Oilers Leijonat M-Team Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 08.10.2016 13:45 PF1-E ES M-Team

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 7-9 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 7-9 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F1-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 26.11.2016 14:00 PF1-E ES Light Iron Violetti PSS Pantterit Askola Areena 1 Askola Light Iron Violetti 26.11.2016 14:45 PF1-E ES ToBK Blackbirds Valkoinen Askola Areena

Lisätiedot

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP.

Lilliputti -turnaus 2015. Turnausjoukkueet. Ahmat Oranssi. Ahmat Valkoinen BJR LV. Jääkobrat. Kiekko-Oulu 1. Kiekko-Oulu 2 KKP. Lilliputti turnaus 2 Ahmat Oranssi Ahmat Valkoinen BJR LV Jääkobrat KiekkoOulu KiekkoOulu 2 KKP KKP Sininen KKP Valkoinen KLaser KLaser 2 KLaser KLaser 4 Kärpät Keltainen Kärpät Musta Kärpät Valkoinen

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 05.02.2017 12:00 PF2-E ES PakVi Indians Black Ruskeasuo 2 Helsinki PakVi 05.02.2017 12:45 PF2-E ES SB Vantaa Haukat AskU Ruskeasuo 2 Helsinki PakVi 05.02.2017 13:45 PF2-E

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 22.01.2017 09:00 PF2-E ES Oilers Krokotiilit TU Esport Areena 3 Espoo Oilers Krokotiilit 22.01.2017 09:45 PF2-E ES KorsKa Titaanit Tiikerit Red Esport Areena 3 Espoo Oilers

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F1-POJAT HAASTAJASARJA, G-RYHMÄ Mosahallin alakerta Erätie 3 00730 Helsinki 12.03.2016 12:30 PF1-G ES Erä II Oilers Bluefighters Mosahalli 2 Helsinki Erä II 12.03.2016 13:15 PF1-G ES Panthers White PakVi

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 01.04.2017 12:00 PF2-E ES LaPa SC Hawks Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 01.04.2017 12:45 PF2-E ES AskU Loiske Jedit Hakaniemi 2 Helsinki LaPa 01.04.2017 13:45 PF2-E ES Loiske

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Omatoiminen harjoittelu ja pihapelit kunniaan

Omatoiminen harjoittelu ja pihapelit kunniaan Omatoiminen harjoittelu ja pihapelit kunniaan Salibandykausi 2010-2011 on käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla. Suomi voitti MM-kotikisoissa historiallisesti toisen peräkkäisen MM-mestaruuden kun

Lisätiedot

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV)

Aliranta Mikko (MV) Arffmann Iiro (MV) Nimi Kausi Ottelut Maalit Syötöt Pisteet Jäähyt Aaltonen Matias (P/H) 14-15 16 3 4 7 6 15-16 9 1 1 2 4 16-17 4 0 1 1 0 II-div. kars 0 0 0 0 0 29 4 6 10 10 Ahola/Möller Antti (P) 01-02 18 1 0 1 0 02-03

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Jyväkuja Jokela 4.turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Jyväkuja Jokela 4.turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ Jokelan koulukeskus Jyväkuja 13 05400 Jokela 03.12.2016 14:00 PF2-E ES JoKi Punainen SCH Jokelan Koulu 1 Jokela JoKi Punainen 03.12.2016 14:45 PF2-E ES Oilers Krokotiilit

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 21.12.2015. 6.turnaus,kierrokset 16-18 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 21.12.2015. 6.turnaus,kierrokset 16-18 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 06.02.2016 09:00 PF2-E ES SSV Red Indians Esport Areena 3 Espoo SSV Red 06.02.2016 09:45 PF2-E ES Oilers Bluewolves TU Esport Areena 3 Espoo SSV Red 06.02.2016 10:45 PF2-E

Lisätiedot

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat

Jalasjärven IX motocross Kierrosajat Luokka MX B Aaltonen Janne Nro 28 Erä AIKA-AJO 1 1:47,51 0:00,00 2 1:48,01 0:00,50 3 4:51,59 3:04,08 1 1:42,61 0:00,00 2 1:54,05 0:11,44 3 1:44,29 0:01,68 4 5:18,65 3:36,04 1 2:44,01 0:54,95 2 1:49,25

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA, E-RYHMÄ 01.02.2015 09:00 PF2-E ES PEP Indians Esport Areena 3 Espoo PEP 01.02.2015 09:45 PF2-E ES Oilers Whitestars VSS Green Esport Areena 3 Espoo PEP 01.02.2015 10:45 PF2-E ES

Lisätiedot

Manno Laakson muistopainit

Manno Laakson muistopainit Tytöt 27 kg Tytöt 27 kg N 1. Runde Alondra Pereda (Janakkalan Paini-Ilves- Mari Kuisma (Hyvinkään Painiklubi) 4,0 : 0,0 4 : 0 00:14 SS 4; N 1. Runde Nea Turpeinen (Karkkilan Urheilijat) - Janna Hakala

Lisätiedot

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti.

Meldeliste. KLL:n mestaruuskilpailut, vp. Nimi Seura Alue. Pulkkinen Tatu. Lappeenranta. Holm Aapo. Muhos. Yli-Savola Mico. Lahti. 28 kg Pulkkinen Tatu Holm Aapo Yli-Savola Mico Juhola Valtteri Rintamäki Hugo Tuuri Joona Lamminen Felix Mustonen Jesse Harju Lenni Elkin Vadim Mäntylä Elmeri Pentinmäki Tuomas Vettenranta Nestori Tarkkio

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2015-2016

KAUSIJULKAISU 2015-2016 KAUSIJULKAISU 2015-2016 www.tikkurilantiikerit.fi www.tikkurilantiikerit.fi Salibandykeskus TIGER SPORT AREENA Viihtyisä salibandykeskus 3 isoa ja 2 pientä salibandykenttää 2 ryhmäliikuntatilaa Kahvio

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

Samurai Cup

Samurai Cup 7.5.2006 Sarja: BP 45 POOLI 5 osallistujaa Nro Kilpailija Paino 1 2 3 4 5 Voitot Pisteet Sija 1 Hiilamo Aapo 3.k CHI 42,9 0 0 0 4 2 Kamberg Juha 3.k KAN 43,05 7 0 3 2 10 2 3 Njie Faij 3.k CHI 40,7 louk

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Tennari Rantapuisto Lohja 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Tennari Rantapuisto Lohja 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Tennari Rantapuisto 45 08100 Lohja 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 23.11.2014 10:00 PC1-A ES LoSB GrIFK Tennari 1 Lohja LoSB 23.11.2014 11:00 PC1-A ES FC Tuusula Valkoinen

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m

Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä TULOKSET. P4 ( ) 40 m Humppilan Hippokisat 2012 Humppilan Urheilukenttä 16.8.2012 TULOKSET P4 (2008 - ) 40 m 1. Hermanni Mäkinen 11,3 2. Jasper Kieho 11,7 3. Otto Uusitalo 11,9 4. Rasmus Salminen 12,3 5. Henri Hyytiäinen 12,5

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 29.11.2015 09:00 PC1-A ES Jokerit Oilers II Campo-Sport 3 Vantaa Jokerit 29.11.2015 10:00 PC1-A ES AC HaKi LoSB Campo-Sport 3 Vantaa Jokerit

Lisätiedot

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella 2012-2013 TULOSSA: SIMATURNAUS PIISPALASSA 3-5.5.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: A- TASON TURNAUS KISAKALLIOSSA 27.4.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: TULOSSA: HARKKAPELI AA/AAA- taso:

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y F2-POJAT HAASTAJASARJA ALEMPI, I-RYHMÄ Nummelanharjun liikuntahalli Hiidenvedentie 3 03100 Nummela 06.04.2019 09:00 PF2-I ES VSS Green SB-Pro Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS Green 06.04.2019 09:45 PF2-I

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F2-POJAT HAASTAJASARJA ALEMPI, I-RYHMÄ 10.03.2019 09:00 PF2-I ES FC Tuusula SB-Pro Tuusulan SBH 1 Tuusula FC Tuusula 10.03.2019 09:45 PF2-I ES AskU SC Hawks Yellow Tuusulan SBH 1 Tuusula FC Tuusula 10.03.2019

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ

LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ LIEKSAN KAUPUNGIN KOULULAISTEN YLEISURHEILUMESTARUUS KILPAILUT 2.9.2014 LIEKSAN KESKUSKENTTÄ Tytöt 10v 3-ottelu LOPPUTULOKSET 0 Sija Nimi Koulu 60m Korkeus Kuula Yhteensä 1 Marjo Heikura Jamali 10,38 189

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus, kierros 1 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus, kierros 1 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierros 1 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 10.10.2015 15:00 TB-01 ES Blackbirds FBC Raseborg Klondyke 1 Kerava Blackbirds 10.10.2015 16:00 TB-01 ES Jokerit LoSB Klondyke 1 Kerava Blackbirds

Lisätiedot

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset

KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset KOULUJEN VÄLISET MAASTOT 23.5.2012 KLO 10.00 Tulokset Kilpailijat Koulu Aika Sijoitus N9 (500m) Jessica Halonen Anttola 4:20 1 Milka Kautonen Kirkonkylä 4:23 2 Assi Kovanen Kirkonkylä 4:25 3 Henna Kosonen

Lisätiedot

Koitossa pelataan salibandyä ympäri vuoden kesää lukuun ottamatta. Kuka voi tulla mukaan? Ihan kaikki! Mitä me tehdään? Pelataan ja pidetään hauskaa! Miksi me harrastetaan? Siksi kun se on kivaa! Tule

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla:

HYVINKÄÄ JS JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HARRI OVASKAINEN KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG Varalla: JOUKKUEEN NIMI: 1 JOUKKUEEN JOHTAJA: HYVINKÄÄ JS HARRI OVASKAINEN - 30 KG Kilpailija: JERE SALONEN 29,1 KG - 32 KG Kilpailija: ANTTI KUMPULAINEN 31,2 KG - 34 KG Kilpailija: NIKO LÖFBERG 32,65 KG - 38 KG

Lisätiedot

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi:

YU-KISAT 2017 Kuortane PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: PITUUS YA P 7lk Laji alkoi: Laji päättyi: 1 Rasmus Hautamäki 7b 3,80 2 Oskari Sauna-Aho 7b 3,45 3 Valtteri Staudinger 7b 3,36 4 Matti Mikkilä 7a 3,26 5 Konsta Rantanen 7b 3,08 6 Veli-Matti Hakala 7b 3,07

Lisätiedot

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39

Tulokset. PANDAVIESTI KLL:n Pohjoisen Keski-Suomen alue klo 13:39:19. Kilp. numero. aika 03:12 03:29 03:45 03:46 03:55 04:04 04:34 04:39 1 1 1, P/T 1.lk, vapaa tyyli, 1km 1. Vilho Stenman 201 Kyynämöisten & Höytiän koulu 03:12 1. Eerika Siekkinen 1 Putaanvirran koulu 1. Pihtipudas 03:29 1. Tatu Syrjä 21 Nurmelan koulu 1. Kinnula 03:45 1.

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 21.8.2013 Tytöt 5v 40m Pojat 5v 40m 1. Julia Linnapaasi 9.6 1. Markus Koljonen 9.8 2. Janna Teränen 9.7 2. Tino Nieminen 9.9 3. Annu Kyllönen 10.1 3. Konsta Kilpeläinen

Lisätiedot

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY

TSEMPPITOUR FINAALI JA TSEMPPIS 2013 JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 9.8.2013 EASY Nieminen Santeri Saari Elias 82 50 32 Haapala Onni Honkanen Miikka Schuvalow Oskari 80 42 38 Leino Julius Leminen Jiro Ojala Touko 86 38 48 Roos Matias

Lisätiedot

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A)

TS-Racing CC 28.07.2013. Kierrosajat 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 (188) 9 Kärkkäinen Sami (A) 1 15:25,20 2 16:02,35 0:00,00 3 16:21,51 0:19,16 4 16:21,62 0:19,27 5 17:55,03 1:52,68 6 16:37,86 0:35,51 7 16:36,13 0:33,78 8 16:44,08 0:41,73 2 (188) 20 Lehto Miro (A) 1

Lisätiedot

Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30

Y-SMK Motocross SavoCup 2016 Tulokset :25:30 50 cc 1 18 Antti Jokelainen 355 1 2 11 Veeti Kumpulainen 342 1 3 4/7 Joosua Chevassus 299 1 4 0/2 Vili Toivanen 276 1 5 10 Axl Turunen 177 4 6 171 Saku Tuovinen 159 1 7 72 Arturi Mikkonen 146 3 8 87 Leo

Lisätiedot

KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA TULOS TULOS TULOS TULOS. Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m

KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA TULOS TULOS TULOS TULOS. Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m SARJA / LAJI: Tytöt 4 / Pituus + pallonheitto Maia Visa 0,85m 1,45m 0,98m 4,50m Teresa Karppinen 1,10m 1,15m 1,08m 4,40m Julia Sonck Sonja Sivonen 1,20m 1,35m 1,44m 5,15m Riina Tervatuli 0,60m 0,85m 0,83m

Lisätiedot

1 / 7 22.4.2008 20:18

1 / 7 22.4.2008 20:18 1 / 7 22.4.2008 20:18 Etusivu >> Joukkueet >> Joukkuesivusto :: Miesten joukkue :: Harjoitusvuorot Etusivu Seuran esittely Koulutus Joukkueet Sinettiseura-asiat Tapahtumakalenteri Julkaisut > Joukkuesivusto

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc

TULOKSET SAVOCUP 2011 KUOPIO Jäsentenvälinen sarjacrossi cc 5cc erä I erä II SIJA NIMI NRO PYÖRÄ 25 25 5 1. Miska Honkanen 33 KTM 22 22 44 2. Konsta Aalto 12 KTM 2 2 4 3. Topi Koponen 71 Husqwarna 18 18 36 4. Lenni Klementti 6 KTM 15 16 31 5. Kasperi Vainio 37

Lisätiedot

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m

sarake 1808 Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä TULOKSET P m Hippo-kisat Sankariniemen urheilukenttä 18.8.2016 sarake 1808 TULOKSET P6-7 40 m 2009-2010 1. Reko Ronkainen 2009 7,59 2. Nikolas Goman 2009 7,85 3. Veeti Pesonen 2009 8,05 4. Eetu Nousiainen 2009 8,11

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi)

Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) Juniorien (20 v.) vapaapainin SM-kilpailut, 4.-5.11.2011, Kaskinen (TeRi) 1. Jami Torjama Karkkilan Urheilijat 2. Joona Talvitie Vaasan Toverit 3. Joni Toppinen Ylä-Tikkurilan Kipinä 4. Jimi Haapaniemi

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT ETELÄ-SUOMI Päivitetty

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT ETELÄ-SUOMI Päivitetty SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2014-15 ETELÄ-SUOMI Päivitetty 20.10.2014 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja ESPORT OILERS ESPOO C1-POJAT OILERS NG99 OLA SALMINEN SALIBANDYSEURA VIIKINGIT HELSINKI

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTIKISAT

KOULULAISTEN UINTIKISAT KOULULAISTEN UINTIKISAT 26.4.2017 TULOKSET ESKARIT VAPAA 10 m Tytöt 1. Piri Iiris 15,0 Hirsikampus 2. Ranua Anna-Elena 19,7 Hirsikampus 3. Leppänen Frida-Maija 27,8 Hirsikampus 4. Rantala Senni 46,0 ESKARIT

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Tulokset Ilomantsin alakoulujen hiihtokisat Luokat 0-1 tytöt 1 km. Lähti: 16 Keskeytti: 0 Hylätty: 0

Tulokset Ilomantsin alakoulujen hiihtokisat Luokat 0-1 tytöt 1 km. Lähti: 16 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 / 6 1.3.2016 11:54 Tulokset Ilomantsin alakoulujen hiihtokisat 01.03.2016 Luokat 0-1 tytöt 1 km Lähti: 16 Keskeytti: 0 Hylätty: 0 1 Meeri Kontturi Pogostan koulu 06:29 2 Joanna Heikkinen Pogostan koulu

Lisätiedot

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA

X Waarojen Wauhdit TULOSLUETTELO VAPAA ESIKOULU TYTÖT 1. 1 00:06:49 00:01:00 Hämäläinen Aada Heinävaara 05:49 2. 4 00:08:45 00:02:30 Turunen Anna Heinävaara 06:15 3. 3 00:09:19 00:02:00 Kortelainen Nella Heinävaara 07:19 4. 2 00:13:00 00:01:30

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 01/11/2014 Time: 17:37 Tournament: Miesten Liittomylly 2014 Event: Alkukilpailu Best team details Squads: Sunnuntai 26/10 klo 10.30,

Lisätiedot

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet

Markkinointipäällikkö.com Viikingit D01 AA. Turnausjoukkueet EVU Blue HJK Jukurit Kala Thunder KooKoo AA K-Reipas AA OKK Viikingit White Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro vm Aika aikka Lohko Joukkue A Joukkue B 4..4 8:5 Kenttä D HJK EVU Blue 4 - LT 4

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 3.9.14 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Alina Jaatinen Punkasalmi 7,9 2 Wilma Asikainen Kulennoinen 8,0 3 Emilia Kosonen Punkasalmi 8,9 1 Helmi Karjalainen Kulennoinen

Lisätiedot

KILPAILUPÖYTÄKIRJA SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:

KILPAILUPÖYTÄKIRJA SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS: KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ ERÄ Maia Visa Riihimäen Kisko,2 2 Teresa Karppinen Riihimäen Kisko 4,09 3 Julia Sonck Riihimäen Kisko DNS 4 Sonja Sivonen

Lisätiedot

LIDL CUP 2016 M11 - M15 12/ /2016 Cup tulokset

LIDL CUP 2016 M11 - M15 12/ /2016 Cup tulokset LIDL CUP M11 - M15 12/15-03/ Sarja: M 11 (SJ) Mäkihyppy 1) Taivalkoski-12.12.15 12.12.15 7) Siilinjärvi-14.2. 14.02. 2) Kuopio-2.1. 02.01. 8) Tampere-27.2. 27.02. 3) Kuopio-3.1. 03.01. 9) Kuopio-4.3. 04.03.

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja

SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016. Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja SUOMEN SALIBANDYLIITTO Y-PELAAJAT 2015-16 KAAKKOIS-SUOMI Päivitetty 05.02.2016 Seura Paikkakunta Ikäluokka Joukkue Pelaaja LUUMÄKI FLOORBALL TEAM RY LUUMÄKI C1-POJAT LUFT-STU KRISTIAN RÄSÄNEN NST LAPPEENRANTA

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset Erotuomariasettelija Tero Merenheimo F1-POJAT KILPASARJA, A-RYHMÄ 19.03.2016 10:00 PF1-A ES ÅIF Gul Jokerit Myllypuro 5 Helsinki ÅIF Gul 19.03.2016 10:45 PF1-A ES AC HaBa Tiikerit Red Myllypuro 5 Helsinki ÅIF Gul 19.03.2016 11:45 PF1-A ES

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu.

M m. M17 Pituus. 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka 76 Juuso Nieminen Juankosken Kuohu. M17 200 m 15 Aleksi Husso Maaningan Mahti 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 33 Elmo Kekkonen Turun Urheiluliitto M17 Pituus 17 Valtteri Huttunen Vieremän Koitto 21 Pyry-Pekka Härkönen Nilsiän Nujakka

Lisätiedot

Aloittelijat 21 kg. Tulosluettelo. Ikäkausipainit

Aloittelijat 21 kg. Tulosluettelo. Ikäkausipainit Aloittelijat 21 kg Aloittelijat 21 kg N 1. Runde Eelis Hilkamo (Porvoon Weikot) - Kaijus Juusela (Vantaan Sampo) 0,0 : 4,0 0 : 4 SS 4; Aloittelijat 25 kg N 1. Runde Niklas Gillberg (Helsingin Tarmo) -

Lisätiedot

Juniori CUP /2017-3/2018 Cup tulokset

Juniori CUP /2017-3/2018 Cup tulokset Sarja: P10 (SJ) Mäkihyppy 1 Akseli Vidgren Lahden Hiihtoseura 7 2 Veeti Hyvärinen Siilinjärven Ponnistus 530 3 Pyry Keskinen Lahden Hiihtoseura 490 4 Henrik Reimari Lahden Hiihtoseura 430 5 Akseli Keränen

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 27.11.2016 09:00 PC1-A ES GrIFK Indians Kauniaisten PH 1 Kauniainen GrIFK 27.11.2016 10:00 PC1-A ES SB Vantaa ÅIF Kauniaisten PH 1 Kauniainen

Lisätiedot

SEINÄJOKI, Ylistaron Kilpa-Veljet

SEINÄJOKI, Ylistaron Kilpa-Veljet 9.5.2015 SEINÄJOKI, Ylistaron Kilpa-Veljet 1. Jani Haapamäki Kauhajoen Karhu 2. Ville Pasanen Kuortaneen Kunto 3. Lauri Mähönen Lapin Veikot 4. Juho Huttunen Haukiputaan Heitto 5. Lauri Karjalainen Perhon

Lisätiedot

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt

KOTIRATASOUTU TULOKSET, kevät 2013. 7 lk, tytöt 1 7 lk, tytöt 1 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Essi Vuorela 02:01.04 2 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Elsa Lehtomäki 02:02.10 3 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sara Mallat 02:03.20 4 Inkeroisten yhteiskoulu 7 Sanni Aho

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 07.10.2017 11:00 PE1-02 ES EräViikingit Pohjoinen PSS Musta Ruskeasuo 3 Helsinki EräViikingit Pohj. 07.10.2017 12:00 PE1-02 ES Oilers Blue

Lisätiedot

Kerimäen koulujen yu-kilpailut Tulokset

Kerimäen koulujen yu-kilpailut Tulokset Tytöt 8 vuotta 40m alkuerät Nimi: Koulu: Tulos: Alkuerän sijoitus: Maria Lehikoinen KK ala 7,5 1. Paula Hietalahti Louhi 7,7 2. Mette Huju Anttola 7,8 3. Tiia Käyhkö KK ala 7,9 4. Emma Puustinen Anttola

Lisätiedot

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63

1. Juuso Partanen 8,45 2. Toni Paakkari 9,58 3. Toni Kekkonen 9,69 4. Pyry Jalkanen 9,72 5. Jere Heikkinen 10, Pyry Jalkanen 9,63 HIPPO-kisat Urheilupuisto 25.5.2011 P7 40 m 1. Aapo Kämäräinen 8,33 2. Tuukka Matikainen 8,36 3. Severi Hämäläinen 8,38 4. Juuso Partanen 8,45 5. Tomi Hytönen 8,65 6. Aapo Pulkkinen 8,68 7. Elias Pylkkänen

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo MIESTEN SUOMEN CUP 2017 OTTELUOHJELMA 1.KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Ottelunro 26.08.2017 10:00 MCUP-A VSS SBS Graniitti II Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS ottelu 1 26.08.2017 11:15

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET

Pohjois-Karjalan piirinmestaruuskilpailut Viesti TULOKSET Miehet 16 3x5 km 1. 15 Liperin Hiihtoseura 47.03,8 Os. 1 Jesse Piiroinen 40054607 1 14.29,5 Os. 2 Paavo Pakarinen 33239958 1 30.46,3 1 16.16,8 Os. 3 Veeti Pyykkö 33685874 1 47.03,8 1 16.17,4 Naiset 16

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi

Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Hippokisat 3.8.2011 Hankasalmi Tytöt 5.v 40m 1. Helmi Moisio 10.0 2. Nella Suuronen 10.0 3. Jenniina Pöyhönen 10.4 4. Kira Karjalainen 10.6 5. Anna Kuronen 11.1 6. Seela Säntti 11.3 7. Viivi Kytöjoki 11.6

Lisätiedot

M17 110m aj 1. Miika Hölsä Sulkavan Urheilijat ,30 +0,54

M17 110m aj 1. Miika Hölsä Sulkavan Urheilijat ,30 +0,54 Vattenfall-piiriosakilpailu II 8.8.2013 Ristiina Ajat käsiaikoja Kerimäen Urheilijat 10815 Sulkavan Urheilijat -41 8591 Ristiinan Urheilijat 8545 Juvan Urheilijat 7854 Hirvensalmen Urheilijat 4871 M17

Lisätiedot

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY

TSEMPPIS JOUKKUEKILPAILU TEXAS SCRAMBLE Lakeside Golfin Pirunpelto-kentällä 1.8.2011 EASY väylällä pelattujen erikoisrastien pisteiden määrä (max 51 pistettä). EASY Gerkman Elmo Honkoliini Riku 45 Palo Tomi Järvinen Teemu Kyllönen Lenni 49 3) Lahtinen Jenna Leminen Fia 67 Nurkkala Olivia Jenna

Lisätiedot

SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS:

SIHTEERIN ALLEKIRJOITUS: KILPAILUPÖYTÄKIRJA KILPAILUJEN JÄRJESTÄJÄ: KILPAILUT: Kuukausikilpailut KILPAILUPAIKKA: Peltosaaren Yleisurheilupuisto SARJA / MATKA: Tytöt 4 / 40m / ERÄ 1 ERÄ 1 RATA KILPAILIJAN N:O ETUNIMI SUKUNIMI SEURA

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Nummelanharjun liikuntahalli Hiidenvendentie 3 03100 Nummela 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 07.10.2017 11:00 TD-02 ES VSS Rangers Tiikerit Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS 07.10.2017

Lisätiedot

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT

6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT SARJA:MIEHET YLEINEN+kilpa NRO NIMI 6 PARASTA, 3 LISÄHEITTOA HEITTOKERRAT KILPA PAIKKAKUNTA 1 2 3 4 5 6 PARAS Saukkonen Eemi Heinävesi 25,35 25,60 25,72 26,23 28,64 28,44 28,64 1 Vesterinen Jukka Leppävirta

Lisätiedot

Koulujen välisten kisojen tulokset

Koulujen välisten kisojen tulokset Koulujen välisten kisojen tulokset 12.9.2012 T8 40m Finaali 1. Oona Nousiainen KKK 7,44 2. Nelli Paloheimo Anttola 7,53 3. Iida Friberg KKK 7,62 4. Inka Holopainen KKK 7,95 5. Senni Turtiainen KKK 8,20

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET. P7 40 m. Tuuli: NWND. 1. Antoni Rose 7, Elias Karvonen 8, Arttu Heiskanen 8, Anttoni Auvinen 8,46

OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET. P7 40 m. Tuuli: NWND. 1. Antoni Rose 7, Elias Karvonen 8, Arttu Heiskanen 8, Anttoni Auvinen 8,46 OP-Hippokisat 13/08/2014 TULOKSET P7 40 m 1. Antoni Rose 7,98 2. Elias Karvonen 8,06 3. Arttu Heiskanen 8,30 4. Anttoni Auvinen 8,46 5. Matias Varis 8,84 P7 Pituus 1. Antoni Rose 2,70 2. Matias Makkonen

Lisätiedot

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut

Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut Pornaisten yleisurheilumestaruuskilpailut 17.8.2011 Tytöt 5v 40m Tojat 5v 40m sija nimi tulos sija nimi tulos 1. Anni Nieminen 9,6 1. Jahvetti Parviainen 9,1 2. Neea Tuomala 9,7 2. Antti Kujala 9,2 3.

Lisätiedot

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis.

Piirinmestaruus hiihdot Joroinen L Ä H T Ö L I S T A 23.1.2008 Joroisten Urheilijat ------------------- 21:12. Lähtö Sarja Nro Lis. Miehet 12 vuotta 3 km V 11.01.30 4 29769352 Arttu Pajunen Kangasniemen Kalske 11.01.30 16 xxx Aaro Puttonen Ristiinan Urheilijat 11.01.30 32 24202842 Sami Roos Mikkelin Hiihtäjät 11.01.30 33 30134124 Juho

Lisätiedot

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009

Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 -95 Imatran Ketterä Juniorit D-95 TOIMINTAKERTOMUS 1.6.2008-31.5.2009 1. JOUKKUEEN TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Aktiivisuus Jatkaa/Ei jatka (lopettamiset) Vastuuvalmentaja Jukka Nykänen 10 J Valmentaja Harri

Lisätiedot

Kadettien kr.room. painin SM-kilpailut

Kadettien kr.room. painin SM-kilpailut 45 kg 45 kg 1 Samu Luojus (Vantaan Sampo) - Aapo Hakala (Vaasan Voima-Veikot) 0,0 : 4,0 0 : 8 00:30 TÜ 2222; 1 Aatu Karjalainen (Perhon Kiri) - Nuutti Aho (Vieskan Voima) 0,0 : 5,0 2 : 6 00:52 SS 2; 24;

Lisätiedot

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset Esikoulu tytöt 60 m Esikoulu tytöt pallonheitto 1. Mehtätalo Carola 13.15 1. Mehtätalo Carola 10,16 2. Lehto Meeri 13.51 2. Toppila Hanna 9,95 3. Toppila Alma

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 4.9.13 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Saga Kyhyräinen Punkasalmi 7,7 2 Noora Suomalainen Punkasalmi 8,5 3 Alina Jaatinen Punkasalmi 8,6 4 Emilia Kosonen Punkasalmi

Lisätiedot