ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011. Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita:"

Transkriptio

1 ATK Seniorit Mukanetti ry Toimintakertomus 2011

2 ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ikääntyvien henkilöiden valmiuksia hyödyntää tietotekniikkaa ja sukupolvien välistä tasa-arvoa tietotekniikan hallinnassa elämän kaikilla alueilla, myös silloin kun toimintakyky on rajoittunut. Yhdistys seuraa tietotekniikan kehitystä ja välittää siitä tietoa jäsenkunnalle sekä pyrkii vaikuttamaan siihen, että ikääntyvien tarpeet otetaan huomioon koulutuksessa sekä atk-laitteiden ja -ohjelmien suunnittelussa. Yhdistys toimii tietotekniikan harrastajien yhdyssiteenä ja antaa heille mahdollisuuden vaikuttaa edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseen. Hallinto Hallituksen kokoonpano: Pöllänen Raili, puheenjohtaja Häyhänen Seppo, varapuheenjohtaja, Alila Ritva, jäsen Halme Eliina, varajäsen Heinonen-Hyytiäinen Seija, varajäsen Koivisto Antero, jäsen Röyskö Kirsti, jäsen Kortesluoma Eija-Riitta, sihteeri Hallitus kokoontui vara- ja asiantuntijajäsenineen kymmenen (10) kertaa. Toiminnanjohtaja Eija-Riitta Kortesluoma oli ainoa palkattu toimihenkilö. Ritva Alila toimi kirjanpitäjänä ja Seija Heinonen-Hyytiäinen rahastonhoitajana. Yhdistyksen kurssi- ja jäsenrekisterisihteerin tehtävää hoiti Annele Kinnunen. Varsinaiset tilintarkastajat olivat Risto Sahlstedt, HTM ja Sirpa Keinänen, varatilintarkastajat Marja Leena Männistö ja Matti Siltanen. Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin klo Mummon Kammarin tiloissa, Tampereella. Työryhmät Jäsenkirjeryhmä kokosi tiedot neljään jäsenkirjeeseen. Ryhmän jäseniä olivat Anneli Luoma, Leila Pitkäniemi ja Anni Helminen. Postituksessa apuna toimivat Laila Raskangas, Annele Kinnunen, Marja Leena Männistö ja Sirkka Nyman. Kotisivuryhmä ylläpiti ja päivitti yhdistyksen kotisivuja. Kotisivuilla on myös tuutorisivut, jotka toimivat Mukanetin tuutoreiden työvälineenä. Kotisivujen käyttäjämäärä lisääntyi. Ryhmän jäseniä olivat Sirpa Keinänen, Marja-Liisa Turunen, Raili Pöllänen, Annele Kinnunen ja Eija Lehtimäki. 1

3 Tiedotusryhmä teki laaja-alaista yhdistyksen tunnetuksi tekemistä erilaisten järjestöjen ja yhdistyksen tilaisuuksissa. Ryhmän jäseniä olivat Anja Salovaara ja Seppo Häyhänen. Esittelytilaisuuksia oli 27 eri yhdistyksessä; keväällä 16 ja syksyllä 11. Kuuntelijoita tilaisuuksissa oli 548. Tiedottajat vierailivat myös yhdistyksen peruskursseilla. Yhdistyksen toimintaa esiteltiin myös Kotitorilla kännykkäohjausten yhteydessä. Tiedotusryhmä kokoontui itsenäisesti ja toiminnanjohtajan kanssa uudistaen esittelymateriaalia tarvittaessa. MukaSurffin koneiden ylläpidosta huolehti oma vaihteleva työryhmä. Ryhmä kokoontui tarvittaessa tarkastelemaan ja puhdistamaan tietokoneita. Ryhmän koollekutsujana toimi Pirkko Vehkalahti. Toimintakauden aikana perustettiin neljä uutta työryhmää: Ray-, messu-, koulutussuunnittelu- ja sosiaalisen tilinpidon työryhmät. Rayn työryhmä valmisteli vuoden 2012 hakemusta ja siihen liittyvien mahdollisten uusien toimintamuotojen kehittämistä. Ryhmään kuuluivat Raili Pöllänen, Ritva Alila, Kirsti Röyskö ja Eija-Riitta Kortesluoma. Messutyöryhmä valmisteli Mukanetin uutta esittelymateriaalia kokonaisvaltaisesti. Työryhmän toiminta alkoi Ryhmää kuuluivat Anja Salovaara, Paula Villa, Seppo Häyhänen, Eija-Riitta Kortesluoma ja Kirsti Röyskö, joka toimi myös koollekutsuja. Vuoden aikana saatiin uudistettua esittelymateriaali (Word ja PowerPoint kalvot), uusi yhdistyksen esite ja Roll-up mainos. Koulutussuunnitteluryhmä aloitti toimintansa syksyllä. Ryhmään kuuluvat Anja Salovaara, Sirkka Nyman, Tapio Tamminen ja Eija-Riitta Kortesluoma. Ryhmän tehtävään kuului kevään 2012 tietotekniikkakurssien suunnittelu ja kurssisisältöjen tarkentaminen. Kurssien pituudet pysyivät samoina, mutta Pelko pois peruskurssi ja Pelko pois kertauskurssi nimet muutettiin tietotekniikan perus- ja kertauskurssiksi. Sosiaalisen tilinpidon työryhmän kokoaminen aloitettiin vuoden lopussa. Työryhmään kuuluvat Maire Heikkinen, Marja Pärri, Ritva Alila, Tapio Tamminen, Seppo Häyhänen ja Eija-Riitta Kortesluoma. Toimitilat Mukanetin toimisto, tuutoreiden toimitilat ja nettipiste MukaSurffi sijaitsevat Sorinkatu 3 A:ssa. Vuoden loppupuolella muutettiin uusiin tiloihin. Toimisto siirtyi vanhan MukaSurffin tilalle ja MukaSurffin nettipiste tuutoritiloineen siirtyi käytävän toiselle puolelle. Uudet tilat ovat suuremmat kuin entiset ja tämä aiheutti muutoksen vuoden 2011 budjettiin. Uudet tilat mahdollistavat tuutoreille miellyttävämmät ja toimivammat työolosuhteet sekä ikäihmisten kännykän käytön perusopastukseen että tietotekniikkaohjaukseen. Tilat mahdollistavat nyt myös tuutoreiden pienryhmien kokoontumiset ja kerhotoiminnan omissa tiloissa. MukaSurffi oli avoinna arkipäivisin kello kesää lukuun ottamatta kaikille yli 50-vuotiaille ja se oli ahkerassa käytössä yhteensä 197 päivänä. Neuvonta ja koneiden 2

4 käyttö oli asiakkaille maksutonta. Vertaistuutorit opastivat ja ohjasivat tarvittaessa sekä paikan päällä että puhelimitse. MukaSurffissa asiakkaat voivat käyttää sekä pöytäkoneita että kahta kannettavaa tietokonetta. Päivystävälle tuutorille on oma työkone. Jokaisessa koneessa on Internet yhteydet ja tavallisimmat työkaluohjelmat. Tulostaminen ja skannerin käyttö on mahdollista. Kahdella koneella on myös webkamerat ja headset -kuulokkeet. Käyttöjärjestelminä nettipisteen koneissa on Windows XP, Windows Vista ja Windows 7. Pöytäkoneiden määrää vähennettiin, koska yhä useammat asiakkaat tulivat omilla kannettavilla tietokoneilla hakemaan neuvontaa ja ratkaisuja ongelmiinsa. Omien kannettavien käytönopastus kaksinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Nettipisteessä on myös mahdollisuus tutustua SenioriPC:hen ja sen toimintaan. MukaSurffin tietoturvaohjelmistoina toimivat F-Secure, Norton, Panda ja Microsoftin Security Essentials ohjelmat. Uudessa MukaSurffin nettipistetilassa sijaitsee myös pienimuotoinen kirjasto. Nettipisteessä oli myös mahdollisuus videotykin käyttöön. Jäsentoiminta Maksaneiden jäsenten määrä vuoden 2011 lopussa oli Jäsenmäärä kasvoi edellisestä vuodesta 22 henkilöllä. Naisia jäsenistä oli 706 ja miehiä 330. Vanhin jäsen on 94 -vuotias. Vuoden aikana lähetettiin neljä jäsenkirjettä. Postituksen hoiti jäsenkirjeryhmä ja postituskustannuksista vastasi yhdistys. Yhdistys teki vuoden alussa palvelusopimuksen Itella Posti Oy:n kanssa. Jäsenkirjeistä noin yksi kolmas osa voitiin lähettää sähköisesti. Kirjallisuutta ja tietokonealan lehtiä on hankittu MukaSurffiin jäsenten yhteiseen käyttöön ja niitä on voinut myös lainata kotiin. Jäsenet ovat voineet hankkia Mukanetin kautta tietotekniikka-alan kirjallisuutta oppilaitoshintaan WSOYpro Docendosta ja Oppimateriaalikeskus Opikkeesta 10 % alennuksella. Yhdistyksen vakuutusta Vakuutusyhtiö IF:ssä tarkistettiin ajantasaiseksi huhtikuussa. Jäsenillat Jäseniltoja järjestettiin noin kerran kuukaudessa kesäkuukausia lukuun ottamatta. Seitsemässä jäsenillassa kävi 111 henkilöä ATK-opisto-HeP, Sosiaalinen media: Eija-Riitta Kortesluoma Mummon Kammari, Vuosikokous Mummon Kammari, Mummon Kammarin toiminnan esittelyä: Vuokko Lehtimäki ATK-opisto-HeP, esittely: Raili Pöllänen 3

5 ATK-opisto-HeP, Mac käyttäjän puheenvuoro: Kauko Savolainen Mummon Kammari, Elonpolkuja verkoston esittely: Pekka Pälmä ATK-opisto-HeP, Piki-verkkokirjaston esittely: Riitta Aromäki, Hervannan kirjaston tietotori ATK-koulutus Peruskurssien pituus oli 32 tuntia, eri aihealueiden jatkokurssit kestivät 8 tai 16 oppituntia ja koulutuspaikka oli ATK-opisto-HeP. Kaikilla kursseilla kouluttajan lisäksi apuna toimi kaksi vapaaehtoista tuutoria eli vertaisohjaajaa oppilaiden apuna. Pelko pois peruskurssin kurssimaksu oli 40 jäseniltä ja 50 ei jäseniltä. Jatkokurssien kurssimaksut olivat 35/45 tai 40/50 ja erikoiskursseilta 50/60. Kerhotoiminta Koulutustarjonnassa uutta oli mm. Osuuspankin ja Sampo pankin edustajien syksyllä vetämät e-lasku koulutukset. Liitteenä sekä kevään että syksyn koulutustarjonta. Kurssitilasto Kursseja kpl Osallistujia Koulutustunteja Oppilaita / kurssi keskim Kurssin kesto tuntia keskim Digikamerakerho on kokoontunut ATK-opisto-HePin luokassa Sorinkadulla erikseen sovittuina maanantaipäivinä. Kerhon vetäjänä on toiminut Kauko Savolainen. Kokouskertoja keväällä oli kuusi (6), joista yhtenä kertana kerholaiset olivat kuvausretkellä. Kuvausretki yhdistettiin Elonpolkuja kaupunkikävelyyn Syyskaudella kerho kokoontui viisi (5) kertaa, joista yhtenä kokouskertana kerholaiset olivat kuvausretkellä Arboretumissa. Kerho oli kaikille jäsenille vapaa eikä osallistumista rajoitettu. Osallistumisia oli kaikkiaan 138, eli 12,5 käyntiä kokous. Digikameran käyttö on kiinnostanut jäseniä, monet ovat olleet mukana useana vuonna. Digikamerakerhon jatkuvuus taattaisiin, jos löytyisi kerhon vetovastuuseen halukkaita jäseniä. Kuvakerho kokoontui keväällä 4 kertaa ja samoin syksyllä 4 kertaa MukaSurffissa. Kerhoilloissa oli paikalla 8-10 jäsentä. Kuvankäsittelyohjelmana oli edelleen Adobe Photoshop Elements. Keväällä opeteltiin mm tekstien liittämistä kuviin ja työstettiin jäsenille käyntikortteja. Syksyllä tehtiin yhteisvoimin Mukanetin toimintaa kuvaava slide show, joulukortteja ja harjoiteltiin kloonausta. Mukanetin kotisivuilla on jatkuvasti kerholaisten työstämiä vuodenaikoihin liittyviä kuvia. Selkokielikerhon toiminta alkoi Kerho kokoontui säännöllisin väliajoin MukaSurffin tiloissa. Tavoitteena oli suunnitella kännykän osto-opas helpottamaan 4

6 Tuutoritoiminta senioreita kännykän hankinnassa. Kännykän ostajan opas valmistui joulukuussa ja se on nähtävissä Mukanetin kotisivuilla RAY:n myöntämän avustuksen tuella käynnistetty Ikäihmisten vertaistutorointi hankeen viimeinen myönnetty toimintavuosi 2011 oli kaikin puolin haasteellinen. Hankkeen tarkoituksena oli kouluttaa vertaisohjaajia neuvomaan ikäihmisiä kursseilla, nettipisteissä ja kotona tietotekniikkaan liittyvissä kysymyksissä. Useita vuosia tuutoreina toimineet kohtasivat terveydellisiä ongelmia ja opastustyön muuttuminen yhä haasteellisemmaksi vaati paljon kouluttautumista joko kursseilla tai itsenäisesti. Haastetta lisäsivät myös kannettavat tietokoneet, joita ikäihmiset ostivat mieluummin kuin pöytäkoneita. Tuutoreiden toiminnan organisoimisesta vastasi hankevastaava Eija-Riitta Kortesluoma. Vuoden lopulla valmistui neljätoista uutta innostunutta tuutoria. Vuoden lopussa aktiivisesti toimivia vertaistuutoreita oli 66. Uusille tuutoreille järjestettiin 40 tunnin peruskoulutus, joka sisälsi myös pedagogisen osuuden. Tuutorit saivat koulutusta sekä varsinaisilla heille suunnatuilla täydennyskursseilla että osallistumalla myös Mukanetin yleisiin kursseihin. Vertaistuutoreille järjestettiin eri tietotekniikan osa-alueista seitsemän täydennyskurssia (á 16 oppituntia), yksi peruskurssi (40 oppituntia) uusille tuutoreille ja kaksi kännykkäkoulutuspäivää (12 tuntia) vuoden aikana. Koulutustunteja kertyi näillä kursseilla noin 164 tuntia. Sotku Oy edustajat pitävät pilotti Facebook koulutuksen tuutoreille ilman kustannuksia. Neljätoista (14) uutta tuutoria sai peruskoulutuksen Muutama heistä oli tutustunut tuutoritoimintaan ennen virallista peruskurssia. Kiinnostus tuutoritoimintaan oli vilkkaampaa kuin edellisinä vuosina. Kurssitusten lisäksi tuutoreille järjestettiin työnohjausta ja työnohjauspalavereita säännöllisesti. Yhteisiä suuria tuutorikokoontumisia järjestettiin vuoden aikana neljä ja pienryhmäpalavereita viisitoista hankevastaavan johdolla. Lisäksi koti- ja kännykkätuutorit kokoontuivat ryhmävastaavansa johdolla säännöllisin väliajoin. Tuutoreiden toimintaa arvioitiin aktiivisesti koko vuoden ajan. Kurssilaiset vastasivat kurssipalautteessa tuutoreita koskeviin kysymyksiin, joista selvästi ilmeni tuutoritoiminnan olevan erittäin hyvää ja tarpeellista. 5

7 Jarmo Tuominiemen Pro gradu tutkielma ME OLLAAN AIKA LAILLA ALOTTELIJOITA KAIKKI - DESKRIPTIIVINEN TUTKIMUS ATK SENIORIT MUKANETTI RY:N VERTAISTUUTORIYHTEISÖSTÄ valmistui joulukuussa 2011 (Tampereen yliopisto: Kasvatustieteiden laitos, Aikuiskasvatus). Nettipistetuutorit, kurssituutorit Tuutorit ovat opastaneet Mukanetin tietotekniikkakursseilla, MukaSurffissa, Mummon Kammarissa, Viola -kodissa, Sampolan ja Hervannan tietotoreilla, Tammikartanossa, Kotitorilla, Tampereen Hengitysyhdistyksessä, Diabetesyhdistyksessä ja Tammenlehväkeskuksessa, Suvantopuiston, Hopealahden Kotosalla taloissa, Jalmarin Tietokodossa Kangasalla, Kuuselan Seniorikeskuksessa ja Huikkaan Kotilinna2:ssa. Uusia opastuspaikkoja tuli kaksi: Kuuselan Seniorikeskus ja Huikkaan Kotilinna2. Tuutorointitilasto Opastetut henkilöt nettipisteissä, kodeissa ja puhelimessa Opastustunteja nettipisteissä, kodeissa ja puhelimessa Opastus kursseilla opettajan apuna tuntia (kaksi tuutoria kurssilla) Päivystystunnit MukaSurffissa, n. 4 tuntia/ päivä (kaksi tai kolme tuutoria päivystämässä) Kotituutorit/Kotiopastus Kotituutoroinnit ikäihmisten kodeissa osoittautuivat edelleen tarpeellisiksi. Kotiopastusta annettiin 278 henkilölle vuoden aikana ja ohjaustunteja kertyi 536. Kännykkätuutorit Kännykän peruskäyttöä opastettiin Mukanetin tiloissa kerran viikossa tiistaisin kaksi tuntia kerrallaan, lisäksi opastusta annettiin Kotitorilla ja joissakin palvelutaloissa. Vuoden aikana opastettiin 121 henkilöä ja opastustunteja kertyi 226. Kännykkäohjausta annettiin kaikissa nettipisteissä kysynnän mukaan. Kännykkätuutorit saivat omaa koulutusta kahtena päivänä vuoden alussa. Digineuvojat (Digituutorit) Digineuvonnan tarve oli vuonna 2011 satunnaista. 6

8 Tiedottaminen ja osallistuminen Toiminnasta tiedotettiin jäsenkirjein, Mukanetin kotisivuilla Aamulehden Tapahtumakalenterissa sekä verkossa ja lehdessä, Tampereen työväenopiston esitteessä, Avoin yliopisto- ja ammattikorkeakouluopetus esitteessä, kaikissa yhteistyöverkoston toimipisteissä ja Tampereen kouluttajaverkoston tietokone- ja tietoverkkokursseja esittelevässä kouluttajien sekä paperisessa että sähköisessä yhteisesitteessä. Mukanetin toimintaa esiteltiin myös Mansetorin sivustolla ( Myös paikallisradiossa oli infoa Mukanetin tapahtumista. Mukanetti osallistuu Elonpolkuja verkoston, Luomu Tampere ry:n ja Montteeri Oy:n järjestämiin Seniorimessuihin klo Tampereen Yliopistolla. Messut onnistuivat erittäin hyvin ja uusia yhteistyömahdollisuuksia tavoitettiin useita. Seppo Häyhänen osallistui Elonpolkuja verkoston Koukkuniemen vanhusten viikon tapahtumaan Tiedotusryhmä esitteli Mukanetin toimintaa useassa eri paikassa. Puheen-, toiminnanjohtaja ja hallituksen jäsenet osallistuivat useisiin Tampereen kaupungin kokouksiin ja muihin esitelmä- sekä keskustelutilaisuuksiin, joissa Mukanetin tavoitteita tehtiin tunnetuksi. Mukanetti osallistui Tieken järjestämiin Eläköön yhteys Avaa tietokone projektin kokouksiin. Yhteistyö oli kiinteää ja Mukanetti vastasi Tieken haastattelukyselylomakkeeseen hyvien käytänteiden julkaisemiseksi. Mukanetin edustajat osallistuivat useisiin Elonpolkuja verkoston kokouksiin ja tapahtumiin. Kaikkiin Raha-automaattiyhdistyksen lähettämisiin tiedusteluihin ja lomakkeisiin vastattiin ja kommentoitiin vuoden aikana aktiivisesti. Mukanettia on esitelty ja yhdistyksestä on tehty haastatteluja Sana-lehden sähköiseen versioon, marraskuun Yhteishyvään, Kotilinna säätiön lehteen ja Pirkanmaan Puhallukseen 4/2011. ja STT Lehti-kuvaan. Mukanetin Facebook sivuston perustamisidea lähti käyntiin vuoden lopussa. Edustusta ja muita tapahtumia Raili Pöllänen, Kirsti Röyskö, Eija-Riitta Kortesluoma ja pro gradun tekijä Jarmo Tuominiemi pitivät aloituspalaverin

9 Vuoden alkupuolella tehtiin asiakassopimus Itella Posti Oy kanssa. Sopimuksen tekeminen ei aiheuttanut Mukanetille kustannuksia, mutta mahdollisti joustavamman postinlähetyksen. SenioriPC opastus alkoi Kuuselan Seniorikeskuksessa Ritva Alila, Seija Heinonen-Hyytiäinen ja Eija-Riitta Kortesluoma osallistuivat RAY:n koulutukseen. Tieken Eläköön yhteys Avaa tietokone projektin haastattelu pidettiin Mukanetissa tiistaina Haastattelijana toimi Hanna Vuohelainen Tiekestä. Kännykkäopastusta Tesoman kirkontuvalla Seppo Häyhänen ja Eija-Riitta Kortesluoma osallistuivat RAY:n strategiaseminaariin Raili Pöllänen, Kirsti Röyskö ja Eija-Riitta Kortesluoma olivat tutustumassa Demolan toimintaan Mukanettilaiset osallistuivat Elonpolkuja verkoston kevät kävelyyn Eija-Riitta Kortesluoma osallistui järjestöjen talouden suunnittelu- ja neuvottelupäiville Tampereella Raili Pöllänen edusti Mukanettia Tampereen kaupungin vanhusneuvoston eläkeläisvaltuuston kokouksessa Raili Pöllänen tarkensi tilaisuudessa Mukanetin lähettämää esitystä. Raha-automaattiyhdistyksen edustaja Arto Pohjamo vieraili Mukanetissa SenioriPC:n edustaja kävi esittelemässä uusia toimintoja (Pulina Box, Winkit) helppokäyttöliittymään Raili Pöllänen ja Eija-Riitta Kortesluoma esittelivät Mukanettia, SenioriPC:tä ja Petinettiä Kuuselan seniorikeskuksessa Tuutoreiden koulutus- ja virkistyspäivä järjestettiin Ahlmanilla Päivän teemana oli vertaisohjaajatoiminnan kehittäminen ja Gmail sähköpostin monipuolinen käyttö. Luentona kuultiin asiaa lähiruuasta ja sen terveellisyydestä. Iltapäivästä oli mahdollisuus tutustua Ahlmanin toimintaan puheenjohtajamme Raili Pölläsen vetämänä. Vertaisohjaajien koulutus- ja virkistyspäivä Ahlmanilla oli onnistunut ja mukana oli 36 henkilöä. 8

10 Rahoitus Mukanetin toimiston ja MukaSurffin nettipisteen muutto tehtiin viikolla 31 omin voimin. Raili Pöllänen ja Eija-Riitta Kortesluoma osallistuivat Tampereen kaupungin vanhusneuvoston järjestämään Yksinäisyys seminaariin Sammon keskuslukiolla. Tampereen kesäyliopisto kutsui mukanettilaisia MYYTIT MURTUVAT Ikääntyvien yliopiston valtakunnalliseen seminaariin Tilaisuuteen osallistuivat Sirpa Keinänen, Seija Heinonen-Hyytiäinen, Seppo Häyhänen ja Eija-Riitta Kortesluoma. MukaSurffin uuden tilan avajaiset pidettiin avoimien ovien päivänä Pääaiheina ovat Skype ja kännykän peruskäytönohjaus. Tilaisuudessa tarjottiin kahvia ja pullaa. Infotilaisuus tuutoreiksi pyrkiville pidettiin Paikalla oli uusiksi tuutoreiksi pyrkiviä 12 henkilöä. Tilaisuudessa paikalla olivat myös rehtori Ritva Ojalehto Tampereen kesäyliopistolta, Eija Myllymäki ATK-opisto- HePistä, Mikael Surakka ATK-opisto-HePistä, Raili Pöllänen, Eija-Riitta Kortesluoma, Eliina Halme ja Ritva Alila. Eija-Riitta Kortesluoma osallistui TampereSenior hankkeen Digitaaliset teknologiset palvelut innovaatiopajaan. Seppo Häyhänen esiintyi Tampereen Yliopisto-TV:ssä (pelaajaparometri). Eija-Riitta Kortesluoma osallistui TIKAS johtoryhmän kokouksiin ja TIKAS päivitykseen Antero Koivisto ja Seppo Häyhänen edustivat Mukanettia Elonpolkuja verkoston isontyöryhmän kokouksessa Mukanetilla oli kaksi puheenvuoroa. Antero Koivisto esitteli Gmail sähköpostia ja Seppo Häyhänen esitteli Mukanetin toimintaa. Jäseniltä laskutettiin jäsenmaksua 20 / jäsen. Vuoden 2011 koulutus ja yleistoiminta rahoitettiin Tampereen kaupungilta ja Tampereen kesäyliopistolta saaduilla avustuksilla. Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) avustusrahoilla toteutettiin tuutorikoulutusta, tuutoreiden työnohjausta ja tuettiin tuutoritoiminnan hallinnosta aiheutuneita kustannuksia. 9

11 Yhteistyökumppaneita Mukanetin toimintaan ei ole pysyvää rahoitusta. Vuosittaisen rahoituksen saamiseksi on tehtävä avustushakemuksia ja aloitteita kaikille mahdollisille tahoille. Vuoden 2011 budjettiin tuli lisäkustannuksia mm. muutosta, vuokrasta ja jäsenkirjeestä aiheutuvista kuluista. Elisa Oyj tarjosi yhdistykselle tietoliikenneyhteydet. Yhteistyössä toimivat edelleen Tampereen Ikäihmisten Yliopisto, Tampereen kouluttajaverkosto ja Elonpolkuja verkosto. Näiden kahden suuren verkoston kautta Mukanetti on mukana Tampereen seudun tietotekniikkakouluttajien tiedottamisessa ja erilaisten ikäihmisten toimijoiden kanssa. Yhteistyö SenioriPC kanssa jatkui. Yhteistyö Tieken kanssa jatkui Eläköön yhteys Avaa tietokone projektissa. Koukkuniemen vanhainkodin kanssa jatkettiin neuvotteluja Petinetti-projektin puitteissa. 10

ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012. Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita:

ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012. Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita: ATK Seniorit Mukanetti ry Toimintakertomus 2012 ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita: Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ikääntyvien

Lisätiedot

ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yhdistyksen kymmenes (10) toimintavuosi Juhlavuosi

ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yhdistyksen kymmenes (10) toimintavuosi Juhlavuosi ATK Seniorit Mukanetti ry Toimintakertomus 2010 ATK Seniorit Mukanetti ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 Yhdistyksen kymmenes (10) toimintavuosi Toimintavuonna toteutettiin yhdistyksen tavoitteita: Yhdistyksen

Lisätiedot

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE

ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE ARJEN PELASTAJAT: ATK-OHJAUSTA IKÄIHMISILLE Arjen pelastajat - Klubitalo Tönäri Tönäri valitsi kehittämisen kohteeksi ikäihmisten atk-kurssin Valmistelu: Pilotti 8.10. 3.12.2015 Idean esittely mahdolliselle

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki

Finnish Bone Society. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki Finnish Bone Society Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Finnish Bone Society r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki 3 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia yhdyssiteenä luututkimuksesta kiinnostuneiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016 Kuva Sirpa Heikkinen 2009 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 5.12.2016 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on ollut

Lisätiedot

TIKAPUUT TIETOYHTEISKUNTAAN. ATK Seniorit Mukanetti ry 10 vuotta

TIKAPUUT TIETOYHTEISKUNTAAN. ATK Seniorit Mukanetti ry 10 vuotta TIKAPUUT TIETOYHTEISKUNTAAN ATK Seniorit Mukanetti ry 10 vuotta 2 Julkaisija: ATK Seniorit Mukanetti ry Toimittaja: Sirpa Keinänen Kansi: Eija Lehtimäki Painopaikka: Tampereen yliopistopaino Oy Tampere

Lisätiedot

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016

Ikäihmisten Neuvosto. Toimintakertomus 2016 Ikäihmisten Neuvosto Toimintakertomus 2016 1 Sisällys YLEISTÄ... 2 JÄSENET... 3 TYÖVALIOKUNTA... 4 KOKOUKSET... 4 TAPAHTUMAT, KOULUTUKSET... 5 2 YLEISTÄ Ikäihmisten Neuvostolla oli historiansa kuudestoista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 1/2017 27.2.2017 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO

1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO 1 SEURAN ORGANISAATIO JA PÄÄTÖKSENTEKO Seurassa päätösvaltaa käyttää seuran sääntömääräinen yleinen kokous. Noormarkun Koitossa yleinen kokous on syksyllä ja keväällä. Toimeenpanevana elimenä on johtokunta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2018

TOIMINTAKERTOMUS 2018 1 TOIMINTAKERTOMUS 2018 Hallinto Yhdistyksen puheenjohtajana jatkoi Virpi Raivonen ja varapuheenjohtajana sekä tiedottajana Taila Helin. Sihteerinä jatkoi Minna Lahtinen ja jäsenasiainhoitajana Suvi- Tuuli

Lisätiedot

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen Jäsentiedote 07.04.2009 JÄSENTIEDOTE 1/2009 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Tutustuminen Espoon kaupungin rakentamiseen

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Toimintakertomus 2016

Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 Naivistien Ystävät ry Puh. 050 3132207 (pj.) c/o Naivistit Iittalassa Hollajantie 2 14500 Iittala www.naivistienystavat.fi naivistienystavat@gmail.com rek 14.5.2012. No: 207.968.

Lisätiedot

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä

Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry. Ylivieskan Seutukunnan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n virallinen ensirekisteröintipäivämäärä 1 SISÄLLYSLUETTELO sivu YLEISTÄ... 3 ORGANISAATIO hallitus... 5 henkilöstö... 5 tilintarkastus... 5 kirjanpito... 6 TOIMINTA yhdistyksen kokoukset ja jäsenet... 6 muu toiminta... 6 tiedottaminen... 8 TULEVA

Lisätiedot

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet:

Vanhusneuvoston jäseninä ovat kaudella 2016 toimineet: Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2016 1 Toimintakertomus 2016 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10

MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 MIKKELI atk-luokka, I krs, Otto Mannisenkatu 10 340110 TIETOTEKNIIKKA TUTUKSI JATKOKURSSI SENIORIT C ma 13.00-15.15 7.1.2013-11.2.2013, 18 oppituntia Varttuneen aikuisen kattava tietokonekurssi, jolla

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO

OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Toimintakertomus 2015 1(4) OULUN KAUPUNGIN VANHUSNEUVOSTO Yleistä on vanhuspalvelulakiin (laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) perustuva Oulun

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen

Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola Akaan Seudun Ruskat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 oli yhdistyksessä 32. toimintavuosi. Toiminta jatkui aikaisempien vuosien periaatteita noudattaen. Jäsenistölle järjestettiin vuoden

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Päijät-Hämeen Metsänomistajat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1. HALLINTO Hallituksen jäsenet ja vastuuhenkilöt: Liisa Korpela, puheenjohtaja, tiedotusvastaava, edustukset sidosryhmiin, yhteydet. yhteistyökumppaneihin

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013

Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2017 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2017 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Joukkoliikennesuunnitelma, toimintakertomus 2014, toimintasuunnitelma 2015, tiedottaminen.

Joukkoliikennesuunnitelma, toimintakertomus 2014, toimintasuunnitelma 2015, tiedottaminen. Rovaniemen vanhusneuvoston toimintakertomus 2015 1 Toimintakertomus 2015 Vanhusneuvoston toimintasäännön mukaan Rovaniemen kaupungin vanhusneuvosto toimii rovaniemeläisten vanhusten puolestapuhujana ja

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 Sairilan ratsastajat ry. TOIMINTAKERTOMUS 2015 www.sairilanratsastajat.net SAIRILAN RATSATSAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Sivu 30 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 17.04.2018 klo 09:30-11:35 Paikka Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, 80100 Joensuu (4-krs./Tupasvilla) Käsitellyt asiat Sivu 30 Kokouksen

Lisätiedot

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio

6.4.2010. Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio LOPPURAPORTTI 1 / 5 MAHIS PROJEKTIN LOPPURAPORTTI AJALTA 1.4.2007 30.3.2010 Projektin nimi Projektipäällikkö Ohjausryhmä Mahis projekti Tornion Järjestöyhdistys ry Kemintie 53 95420 Tornio Sauli Hyöppinen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

2016 TOIMINTASUUNNITELMA

2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 1 1. Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry:n toiminnan tarkoitus ja visio vuodelle 2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalan järjestöjen tuki ry, ESTERY, on

Lisätiedot

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen

Tampere Pöytäkirja 1/ ( 9) Eläkeläisvaltuusto Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen Tampere Pöytäkirja 1/2019 1 ( 9) Aika 16.04.2019, klo 12:00-14:30 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 1 Kokouksen puheenjohtajan valinta 2 Kokouksen sihteerin ja pöytäkirjanpitäjän valitseminen 3 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen

Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo. 21 Pöytäkirjan tarkastus ja puhe- ja läsnäolo-oikeuksien myöntäminen Tampere Pöytäkirja 3/2016 1 (11) Aika 23.11.2016, klo 13:00-15:30 Paikka Neuvotteluhuone 2, (6.krs), keskusvirastotalo Käsitellyt asiat 20 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

Oikaristen sukuseura ry:n

Oikaristen sukuseura ry:n Oikaristen sukuseura ry:n toimintakertomus 2015 Kuva: Sirpa Heikkinen 2015 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 24.11.2015 Oikaristen 16-vuotias sukuseura toimi aktiivisesti. Seuran tavoitteena on

Lisätiedot

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009

Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa

STUDIO KUUTIO. Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa STUDIO KUUTIO RY KURSSIT TYÖPAJAT SYYSKAUSI 2009 Elokuu - Joulukuu STUDIO KUUTIO Valokuvaajien koulutus- ja kokeilustudio Oulussa Studio Kuutio on oululaisten ammatti- ja harrastajavalokuvaajien yhdessä

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2015-31.7.2016 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 3 4. Toiminta... 4 5. Talous...

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15

VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 2/2016 25.4.2016 Asiat VANH 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 15 VANH 15 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 15 VANH 16 VANHUSNEUVOSTON VUODEN 2016 TOIMINTASUUNNITELMAN TARKENTAMINEN 16 VANH 17 IKÄIHMISTEN

Lisätiedot

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto

Opettajainkokous. 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio. Heikki Haaparanta 9/3/10. Porin kaupungin työväenopisto Ulvilan kansalaisopisto Opettajainkokous 2.9.2010 Porin työväenopiston auditorio 1 Tuntiopettaja on opiston kasvot! Tuntiopettajat tekevät opiston kannalta äärettömän merkittävää työtä. Tuntiopettajien työpanos on sitä, mistä

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa Otaniemen TEK-tutkijat ry Otaniemen TEK-tutkijat ry:n sääntömääräinen kevätkokous Aika: 7.6.2017 klo 9:00 Paikka: Otaniemi, Maarintie 8, kokoushuone 1596 Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus Petri Kärhä avasi

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

3. Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Suomen hydrologian yhdistys (SHY) VUOSIKOKOUS 15.5.2014 klo. 17.30-18:43 Suomen ympäristökeskus, Mechelininkatu 34a, Helsinki Läsnäolijat: Johanna Korhonen, Hannu Marttila, Harri Koivusalo, Ari Jolma,

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa:

Hyvä Rakenteiden Mekaniikan Seura ry:n jäsen, Rakenteiden mekaniikan seura järjestää kevään aikana seuraavaa ohjelmaa: Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu Rakentajanaukio 4 A, PL 12100, 00076 Aalto http://rmseura.tkk.fi Y-tunnus: 1108237-1 Jäsentiedote 03.04.2012 JÄSENTIEDOTE 1/2012 Hyvä Rakenteiden Mekaniikan

Lisätiedot

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen.

Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. lista SYYSKOKOUS 2016 Aika Torstaina 24.11.2015 klo 17.00 Paikka Tervolan nuorisoseuran talo, Seurantie, Tervola 1 KOKOUKSEN AVAUS Peräpohjolan Leader ry:n puheenjohtaja Jorma Vaara avaa kokouksen. 2 KOKOUSVIRKAILIJOIDEN

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin

Yhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Tikkanen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. Puheenjohtajiksi valittiin ESITYSLISTA 6.10.2015 1(6) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 15.11.2015 kello 9.00. Paikka Kokoustila Snellman & Kallavedet, Scandic Hotelli, Satamakatu 1, 70100 Kuopio I KOKOUKSEN

Lisätiedot

Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014

Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014 Liite 3. Vanhusneuvoston vuosisuunnitelma ja talousarvio 2014 Tavoite Asia Toimenpide Toteutus Miten arvioidaan onnistuminen? Mittarit VAIKUTTA VUUDEN LISÄÄMINEN Vaikuttaminen kaikilla sektoreilla varhaisessa

Lisätiedot

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA

VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 1/2012 7.2.2012 Asiat VANH 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 VANH 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 2 VANH 3 VANH 4 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 3 VANHUSNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMAN

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, Joensuu. Sivu 20 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Vanhusneuvosto Aika 07.03.2018 klo 09:00-11:40 Paikka Esperi Hoivakoti Rantakylän Helmi, Vesikkotie 6, 80160 Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 20 Kokouksen avaus 3 21

Lisätiedot

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi.

ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA. Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. ESPOON ILMAILUKERHO RY. HALLITUKSEN KERTOMUS VUODEN 2011 TOIMINNASTA Yleistä Vuosi oli kerhon 49. toimintavuosi. Hallitus kokoontui vuoden aikana 5 kertaa. Kerhon hallitus vuonna 2011: Lasse Virtanen,

Lisätiedot

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli

Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli Ikäihmisten ja heidän omaistensa tapaamis- ja infopiste Tsaikka -palvelumalli 1. Lähteet, joista venäjänkieliset ikääntyneet voivat saada tietoa Tsaikan toiminnasta 2. Viestintäkanavat, joiden kautta asiakas

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, Kiihtelysvaara. Sivu 27 Kokouksen avaus 3 JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Vanhusneuvosto Aika 16.03.2016 klo 09:30-11:45 Paikka Kiihtelysvaaran Hoitokoti Helmi, Joensuunväylä 11 B, 82140 Kiihtelysvaara Käsitellyt asiat Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT

KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT KÄPPÄRÄN KOULUN SENIORIT KÄPYSET RY SÄÄNNÖT I Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Käppärän koulun Seniorit - KäpySet ry. Yhdistyksen kotipaikka on Porin kaupunki. Yhdistyksen kieli on Suomi.

Lisätiedot