Millaisia muutoksia seuratoimintaan on tulossa?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Millaisia muutoksia seuratoimintaan on tulossa?"

Transkriptio

1 Millaisia muutoksia seuratoimintaan on tulossa? rtti Pohjola Poke Pertti Pohjola, Jyväskylä Kuuntele aina markkinoita Seurajohdon tulisi pitää huolen, että he kuuntelevat herkin korvin viestejä ruohonjuuritasolta ja kohderyhmältä. Coe muistuttaa omaa perhettään koskevan esimerkin kautta, että esimerkiksi lastesi kulutustottumukset ja arvomaailma voivat olla täysin toisia kuin omasi. Lähde: Sebastian Coe, Kauppalehti,

2 Väestön ikääntyminen Väestö ikääntyy Euroopassa ja erityisesti Suomessa. Vuonna 2025 joka toisessa kunnassa puolet asukkaista on 65 vuotiaita. Tämä muuttaa yhteiskunnan luonnetta ja palveluiden tarvetta. Tällaisessa Suomessa emme aiemminole olleet. Tämä luo seuroille uutta kysyntää. Miten seurat vastaavat uuteen kysyntään? indeksi 80 Paljon puhuttu huoltosuhde muuttuu indeksi lasta ja vanhusta 100 työikäistä kohti Talous kiristyy lasta ja vanhusta 100 työikäistä kohti Hoivatarve kasvaa Eläköityminen Hyvinvointiyhteiskunnan lisääntyy rakentamisvaiheessa oli hyvin edullinen huoltosuhde vuosi 2040 Lähde: Valtionvarainministeriö

3 Esimerkki Heinolasta Pystyykö maksamaan? Lähde: Heinolan kaupungin Sosiaali ja terveystoimi 2012 Väestö keskittyy kaupunkeihin ja maaseutu autioituu Väestökasvun alueilla asuu nyt noin 35miljoonaan 3,5 ihmistä ja alueilla, joilta väestö karkaa, asuu 1.5 miljoonaa ihmistä. Tämä on synnyttänyt asetelman, joka voidaan jakaa kolmeen blokkiin; kaupunkisuomeen, väli suomeen ja syrjäsuomeen. Seurojen elinvoima vaihtelee riippuen mihin edellä mainituista blokeista seura kuuluu. Miten tämä vaikuttaa pesäpalloseuroihin? 3

4 Hyvinvointiyhteiskuntaa haastavat tekijät Väestönmuutos Kuva: Suomen Kuntaliitto Muutos henkilöä Lähde: Tilastokeskuksen väestöennuste Maarianhamina Vaasa Pori Turku Kokkola Seinäjoki Hämeenlinna Tampere Rovaniemi Oulu Jyväskylä Lahti Kajaani Kuopio Mikkeli Lappeenranta Joensuu Kotka Porvoo Helsinki Kuntarajat: Tilastokeskus Karttakuva Jaana Halonen/Kuntaliitto Positiivisen väestönkehityksen kunnissa väkimäärä lisääntyy ennusteen mukaan yhteensä noin henkilöllä. Väestöään menettävissä kunnissa väkimäärä puolestaan vähenee ajanjaksolla yhteensä noin henkilöllä. Koko maan väestönkasvu olisi tällöin noin henkilöä. Nuorten syrjäytyminen jatkuu Noin 6 prosenttia suomalaisnuorista syrjäytyy pysyvästi ätijoka vuosi. Suomessa on jo n syrjäytynyttä tai syrjäytymisvaarassa olevaa alle 25 vuotiasta. Opetusministeriön laskelmien mukaan jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa. Myös monet työstä saneeratut yli 50 vuotiaat syrjäytyvät. Voiko seurat olla ratkaisemassa syrjäytymisongelmaa? 4

5 Yksin asuminen saattaa olla riski mielenterveydelle Yksin asuvilla on 80 prosenttia suurempi riski sairastua masennukseen kuin asuinkumppanien kanssa elävillä. Voiko seurat tuottaa sinkku palveluita? Lähde: Uutinen, elisanet.fi Taistelu ihmisten vapaa-ajasta kasvaa Ihmisten vapaa ajasta on tullut niukempi resurssi. Etenkin hyvin koulutetut tietotyöläiset ja lapsiperheiden vanhemmat kärsivät aikapulasta ja kiireestä. Miten saamme nykyaikaiset vanhemmat mukaan seuratoimintaan? Nykyään joka aamu on kiire. Lapsi ylös sängystä, aamiainen, vaatteet päälle, tappelua ja lisää tappelua ja väliin vähän neuvottelua ja sitten ollaankin myöhässä. 5

6 Ihmisten elämäntapojen eriytyminen ja monimuotoistuvat intressit Stefani Joanne Angelina Germanotta s Ihmisten elämäntavat ovat eriytyneet yy jo vuosien ajan. Seuratoiminta ei välttämättä tarjoa monille ihmisille samaistumisen, liittymisen ja kiinnittymisen pintaa. Muiden intressien vetovoimaisuus ja siihen liittyneenä myös yksilöllistyminen ohjaavat toimimaan muualla. Miten seurat voivat tukea ja vahvistaa samalla yksilöllisyyttä ja yhteisöllisyyttä? Julkisen talouden kehityksen muutokset Julkisen talouden kestävyysvaje on jo 5.5 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kestävyysvaje kertoo, miten paljon pitäisi löytää säästöjä tai lisätuloja, jotta raha riittäisi nykyisten palvelujen ylläpitämiseen. Tulevaisuudessa seurojen ja järjestöjen on entistä vaikeampaa löytäätoiminnalleen toiminnalleen julkista rahoitusta Tulevatko seurat toimeen ilman julkista rahoitusta? Lähde: Valtionvarainministeriö 6

7 Maahanmuutto lisääntyy Ulkomaalaisten määrä Suomessa kasvaa koko ajan. Miten seurat luovat osallistumisen, toiminnan ja vaikuttamisen mahdollisuuksia eri kulttuurista tuleville ihmisille, miten rakentaa siltaa ja yhteisymmärrystä eri kulttuurien välille ja myös sitä, missä määrin muista kulttuureista tulevat ihmiset ovat luonteva osa meikäläistä seuratoimintaa. Ilmastonmuutos Näyttää siltä, että ilmasto lämpenee riippumatta siitä, onko se ihmisen aiheuttamaa. Ilmaston kannalta merkittävä asia on se, että vuoteen 2030 mennessä yksin Kiinan hiilidioksidipäästöt tulevat olemaan nykyisellä kasvuvauhdilla yhtä suuret kuin koko muun maailman päästöt. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa pesäpalloon? 7

8 Seniorit ovat suuri mahdollisuus Juuri nyt ja seuraavina vuosina eläkkeelle jäävät ovat toiminta ja maksukykyisempiä kuin aiemmin. He saattavat myös muodostaa sen potentiaalin ja rungon, joka on aktiivinen voimavara myös seuroille. Miten seurat hyödyntävät y seniorienergiaa? Johtaminen vaikeutuu Yksilölliset, koulutetut ja hyvin toimeen tulevat suomalaiset ovat vaikeita johdettavia. Tämän voi havaita myös monilla työpaikoilla. Sama koskee järjestö ja seuratoimintaa, jossa vapaaehtoiset ovat edelleen keskeinen voimavara. Seurajohtajista voi jatkossa olla pulaa, koska nykyajan kiireiset ihmiset ei halua ryhtyä johtajaksi seuratoiminnan parissa. Helpommalla pääsee huutelemalla katsomosta tai olemalla yksi toimija muiden joukossa. Onko seurojen johtokunnissa riittävästi osaavia ja motivoituneita henkilöitä? 8

9 Lasten ja nuorten megatrendit 1. Lihavuus ja vitaalisuuden puute 2. Yksinäisyys ja masennus 3. Klikkiytyminen ja klaanit 4. Virtuaalisuus 5. Päämäärätiedottomuus 6. Vapauden illuusio 7. Rakkauden puute ja kaipaus 8. 3 H:n kerho = heti, helpolla, helvetisti Lähde: Juha Lahtisen luento, Lähteet Suomalainen urheiluseuratoiminta muutoksessa miten käy vapaaehtoisuuden? Opinnäytetyö Ylempi AMK, Haaga Helian ammattikorkeakoulu, Pertti Pohjola 2010 Valtiovarainministeriön kuntauudistusaineisto 2012 Juha Lahtisen luento. Suomen Urheiluopisto Työryhmän raportti Heinolan Sosiaali terveystoimi Elisanet.fi Wikipedia 9

10 KIITOS HYVÄÄ PESISKESÄÄ JA JUHLAVUOTTA 2012 Kesää odotellessa. 10

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Paras-uudistuksesta kuntauudistukseen

Paras-uudistuksesta kuntauudistukseen Paras-uudistuksesta kuntauudistukseen ARTTU-kuntaseminaari Kuntatalolla 15.12.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala 6. Uudistetaan kuntarakenteita suunnitelmallisesti ja alueita kokonaisuuksina tarkastellen 5.

Lisätiedot

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013

Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Korkeakoulujen opiskelijavalintoja uudistetaan - miksi, miten, milloin? Valtiosihteeri Pilvi Torsti 16.9.2013 Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 120 115 110 105

Lisätiedot

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako

Lisätiedot

uhka vai mahdollisuus?

uhka vai mahdollisuus? ALUERAKENNE MUUTOSPYÖRTEESSÄ ALUERAKENNE MUUTOSPYÖRTEESSÄ uhka vai mahdollisuus? En tiedä muista ihmisistä, mutta kun aamulla kumarrun laittamaan kengät jalkaani, ajattelen, että herrajumala, mitä seuraavaksi?

Lisätiedot

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012

Alueellinen museotyö ja kuntauudistus. Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Alueellinen museotyö ja kuntauudistus Päivi Salonen Museonjohtajien tapaaminen 13.3.2012 Kuntauudistuksen valmistelu Peruspalveluiden arvioinnin kehittäminen Museopoliittiset linjaukset Kuntauudistus Hallitusohjelma:

Lisätiedot

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri

Kuntaliiton terveiset. Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Kuntaliiton terveiset Valtakunnallinen pienkouluseminaari IV Tampere Suomen Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Tulevaisuuden kunta ja maakunta Kuntien rooli ja tehtävät muuttuvat 3 3 4 Kuntien tehtäviä uudistuksen

Lisätiedot

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa?

KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? KAUPUNKI KASVAA mistä tilaa kaikille? miten ja minne asukkaat liikkuvat tulevaisuudessa? Timo Aro @timoaro Huhtikuu 2019 Alue- ja väestönkehityksen muutostrendit vaikuttavat kaikkien alueiden kehitykseen

Lisätiedot

Kuntauudistuksen tavoitteet, kriteerit ja toteutus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntaliiton Kuntauudistus-seminaari

Kuntauudistuksen tavoitteet, kriteerit ja toteutus. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntaliiton Kuntauudistus-seminaari Kuntauudistuksen tavoitteet, kriteerit ja toteutus Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Kuntaliiton Kuntauudistus-seminaari 13.12.211 KUNTAUUDISTUKSEN STRATEGISET LÄHTÖKOHDAT A. Vakaa valtion talous

Lisätiedot

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari,

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, Kunta joka naisen paras ystävä Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, 21.4.212 indeksi 8 Muutosten aikailematon toteuttaminen indeksi 8 7 7 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUS. Takki-seminaari Helsinki Ylijohtaja Anita Lehikoinen

AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUS. Takki-seminaari Helsinki Ylijohtaja Anita Lehikoinen AMMATTIKORKEAKOULU-UUDISTUS Takki-seminaari 7.11.2012 Helsinki Ylijohtaja Anita Lehikoinen Valtion talousarvioesitys 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonala 2012 2013 Muutos 2012 TA TAE talousarviosta

Lisätiedot

Henrik Rainio

Henrik Rainio 18.3.2019 Henrik Rainio Porvoon tilinpäätös ja C21 - kaupunkien tilinpäätösten ennakkotiedot Toimintakate, / asukas 2017 * Muutos % Manner-Suomi -5 129-5 302 3,4 % Uusimaa -4 656-4 837 3,9 % 1Turku -5

Lisätiedot

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen

TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin. Erja Heikkinen TKI-toiminta opetus- ja kulttuuriministeriön silmin Erja Heikkinen 23.11.2012 Suomen julkinen tutkimusjärjestelmä lyhyesti 5,4 miljoonan väestöpohja Kattava korkeakouluverkosto 16 yliopistoa (joista 6

Lisätiedot

DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE /Jaana Halonen 29.8.2012 DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE Demografinen huoltosuhde on suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. Vuoden 2011

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017. Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2013-2017 Julkaisuvapaa 3.7.2013 klo 9.00 Lähestymistapa Asuntosijoittamisen tuotto (%) = Bruttovuokratuotto (%) + Arvonnousu (%) Bruttovuokratuotto lasketaan

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot

C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot C21-kaupunkien luottamushenkilöiden palkkiot Neuvottelu 25.1.2018 25.1.2018 1 Kaupunginvaltuusto (kokouspalkkiot ) Valtuuston pj Valtuuston varapj Valtuuston jäsen HELSINKI 510.. 385 ESPOO 380.. 320 TAMPERE

Lisätiedot

FRAMTIDEN FÖR REGIONALA SOCIAL- OCH TERVEYSPALVELUJEN TULEVAISUUS. Göran Honga

FRAMTIDEN FÖR REGIONALA SOCIAL- OCH TERVEYSPALVELUJEN TULEVAISUUS. Göran Honga FRAMTIDEN FÖR REGIONALA SOCIAL- OCH HÄLSOVÅRDSTJÄNSTER ALUEELLISTEN SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN TULEVAISUUS Göran Honga 11.06.2013 Social-, hälso- och sjukvårdens modeller Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN

VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN VÄKILUKU JATKAA TURUSSA KASVUAAN JA SALOSSA LASKUAAN Varsinais-Suomen väestökehitys jatkaa vuonna 2013 samansuuntaista kehitystä kuin vuonna 2012. Turun kaupungin väkiluku kasvaa ja Salon kaupungin vähenee

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Anne-Mari Suopajärvi Lapin ELY-keskus Lappi kodiksi maahanmuutto- ja kotouttamistyön ajankohtaisseminaari Rovaniemi 5.10.2016 Ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2015

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018. Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2014-2018 Julkaisuvapaa 24.6.2014 klo 10 Lähestymistapa Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2013. Asuntosijoittamisen kannattavuuteen vaikuttavat tekijät:

Lisätiedot

Kunta- järjestö yhteistyön haasteet. Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Kaija Majoinen Kehitysjohtaja

Kunta- järjestö yhteistyön haasteet. Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Kaija Majoinen Kehitysjohtaja Kunta- järjestö yhteistyön haasteet Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 23.9.2011 Kaija Majoinen Kehitysjohtaja Sisältö 1. Kunnat ja järjestöt: Mitä yhteistä, mitä erilaista? 2. Erilaiset käsitykset kunnasta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018)

Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet. Deloitten toteuttama selvitys (2018) Kuntien ilmastotavoitteet ja -toimenpiteet Deloitten toteuttama selvitys (018) Selvityksen kohteena 50 suurinta kuntaa, jotka kattavat 70 % Suomen väestöstä Rovaniemi Tornio Kemi 30% 1 pienintä kuntaa,

Lisätiedot

Uusi kunta ja kuntauudistus

Uusi kunta ja kuntauudistus Uusi kunta ja kuntauudistus Aija Tuimala projektipäällikkö Uusi Kunta 2017 Suomen kuntaliitto www.kunnat.net Väestöntiheys Suomessa Koko EU alueen asukastiheys on n. 114 as/km2. Suomen asukastiheys on

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle

Lisätiedot

Yhteistyöllä eteenpäin seminaari Educassa 28.1.2012. Koulutusjohtaja Heljä Misukka

Yhteistyöllä eteenpäin seminaari Educassa 28.1.2012. Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yhteistyöllä eteenpäin seminaari Educassa 28.1.2012 Koulutusjohtaja Heljä Misukka Sottunga Brändö Lumparland Kustavi - Gustavs Hailuoto - Karlö Ristijärvi Savukoski Kivijärvi Enonkoski Karjalohja - Karislojo

Lisätiedot

Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa

Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Sosiaali- terveyspalvelujen turvaaminen uudistuvassa Suomessa Lähihoitajakoulutuksen 20-vuotisjuhlaseminaari Kuopio, 9.10.2013 sosiaali- ja terveysministeri 2010-luvun toimintaympäristö Globalisaatio Teknologian

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus OPn Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 8.11.2016 OPn Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat ja vuokrat 3. Asuntolainojen korot ja lainakannan kehitys 4. Asuntotuotanto

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski

POSKE-PÄIVÄT Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski SOTE-uudistus POSKE-PÄIVÄT 13.6.2013 Ylijohtaja j Kirsi Paasikoski Esityksen sisältö Hallitusohjelman painoalueet Toimintaympäristön muutos Tavoitetila Palvelurakenneuudistuksen linjaukset Palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Hannu Sulin Pyhäranta Varsinais-Suomi Laitila Loimaa Uusikaupunki Oripää Vehmaa E Taivassalo Mynämäki Nousiainen Aura Pöytyä Koski Tl Somero Kustavi

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus

Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Hyvinvointipalveluiden tulevaisuus Nuoruusikäisten toimivat palvelu seminaari 16.2.2012 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi

Lisätiedot

Riittääkö puuta kaikille?

Riittääkö puuta kaikille? Riittääkö puuta kaikille? EK-elinkeinopäivä Hämeenlinnassa 8.5.2007 Juha Poikola POHJOLAN VOIMA OY Pohjolan Voiman tuotantokapasiteetti 3400 MW lähes neljännes Suomen sähköntuotannosta henkilöstömäärä

Lisätiedot

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua?

Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? Miten ja missä kaupunkilaiset haluavat asua? 26.4.2019 Keväällä 2019 toteutetun asumispreferenssitutkimuksen tuloksia 3 " Tutkimuksen tausta ja tavoitteet 4 Tutkimuksen taustaa Tällä hetkellä 54 prosenttia

Lisätiedot

Mikä asumisessa maksaa?

Mikä asumisessa maksaa? Mikä asumisessa maksaa? Taloyhtiö 2017 tapahtuma Helsinki, 26.4.2017 Jukka Kero Pääekonomisti, Suomen Kiinteistöliitto Esityksen sisältö 1) Asumismenojen taso ja kehitys 2) Hoitokulujen taso ja kehitys

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN ELINKEINOPOLITIIKKA KV Kaupunginjohtaja Markku Andersson

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN ELINKEINOPOLITIIKKA KV Kaupunginjohtaja Markku Andersson JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN ELINKEINOPOLITIIKKA KV 19.5.2014 Kaupunginjohtaja Markku Andersson Jyväskylän vahvan kasvun strategia Väestönkasvu 1 1.5 % Työpaikkakasvu 1 2 % Elinvoiman vahvistaminen Markku Andersson

Lisätiedot

Kuntien elinvoima talouden realiteetit

Kuntien elinvoima talouden realiteetit Kuntien elinvoima talouden realiteetit Sosiaali- ja terveysturvan päivät 14.8.2013 Seinäjoki Tarja Myllärinen Suomen Kuntaliitto Johtaja, sosiaali ja terveys Kuntien ja alueiden elinvoima ja elinvoiman

Lisätiedot

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo

Urheiluseurat 2020. @SipiKoo Urheiluseurat 2020 @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Menestyvä? Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito Yleinen

Lisätiedot

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimuksen tarkoitus Asumismenot 2018 Tutkimuksen tarkoitus Ennuste 2018-2020 lähtökohdat Tulojen kehitys 2018-2020 Laskelmien oletukset Asumisen kulutusmenot 1975-2017 Asumismenojen ennustettu kehitys 2018 Asumismenojen kehitys

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti

Säännöllinen kapasiteetti Junatyyppi Juna Kulkuväli Lähtö Tulo Linja Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:17:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 30.10.2016 10.12.2016 IC 2 Joensuu asema Helsinki asema 5:18:00

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011

Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Hannu Ahola, ARA Puh. +358 400 996 067 Pirjo Ylöstalo, Kela Puh. 020 63 41390 Selvitys 1/2011 Yleistä asumistukea saavien talouksien vuokrat tammikuussa 2011 1.2.2010 Yleistä

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestöennuste

Pohjois-Savon väestöennuste Pohjois-Savon väestöennuste 260000 MDI:n ennuste MDI:n ennusteen mukaan Pohjois-Savon maakunnan asukasluku vähenee vuosien 2017-2040 aikana: -17 159 asukkaalla -7 prosentilla 250000 240000 MDI:n ennusteen

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Helsinki 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon

Lisätiedot

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää?

Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? Miltä kuntatalousvuosi 2019 näyttää? 10.1.2019 Henrik Rainio, kuntatalouspäällikkö Kuntaliitto, kuntatalousyksikkö Kuntasektorin vuosikate sekä tilikauden tulos vuosina 1997-2022, mrd. 5,0 4,5 4,0 3,5

Lisätiedot

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Lapin sosiaali- ja terveysturvan Syyspäivät 8.9.2017 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä

Lisätiedot

Sivistyspalvelut ja maaseudun tulevaisuuden ratkaisut

Sivistyspalvelut ja maaseudun tulevaisuuden ratkaisut Sivistyspalvelut ja maaseudun tulevaisuuden ratkaisut Pienkuntaseminaari 2017 Rovaniemi 3.4.2017 Johtaja Terhi Päivärinta Suomen Kuntaliitto E-mail: terhi.paivarinta@kuntaliitto.fi Twitter: @TerhiPaivarinta

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA

PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA PORIN SEUDUN KILPAILUKYKY ALUEIDEN VÄLISESSÄ KILPAILUSSA VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro 27.8.2013 Kunnille on annettu historiallinen mahdollisuus seutukunnan elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen

Lisätiedot

SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.

SOTE-yrittäjyys. Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry. Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3. SOTE-yrittäjyys Puheenjohtaja Anne Niemi Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry Digitalisaatio ja käytännön näkökulmat seminaari Seinäjoki 21.3.2018 Ylivoimainen valtaosa yrityksistä on pieniä 0,2 % Suuryritykset

Lisätiedot

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset

Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset Uuden hallitusohjelman vaikutukset kunnan talouteen ja toimintaan, kuntatalouden tasapainotus ja säästövaatimukset Maisema-seminaari 13.10.2011 Tampere Ylijohtaja Päivi Laajala Hallituksen kuntapolitiikan

Lisätiedot

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula

Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula Kuntauudistus ajankohtaiskatsaus Tuusula 16.12.2011 Kari Prättälä Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva elinvoimainen

Lisätiedot

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019

Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019 Asuntosijoittamisen alueelliset tuotot vuosina 2015-2019 Julkaisuvapaa Tekijä: ekonomisti Veera Holappa Lähestymistapa Tutkimus on tehty vuosittain vuodesta 2013 lähtien. Vuokratuotto lasketaan vanhoille

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen

Lisätiedot

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018

Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Kuopion matkailu tilastojen valossa VUONNA 2018 Lähde: Tilastokeskus. Visiittori.fi. Tilastopalvelu Rudolf. HUOM. Tilastokeskuksen tilastoinnin piiriin kuuluvat majoitusliikkeet, joissa on vähintään 20

Lisätiedot

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas

KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008. Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas KIRURGIAN EDISTÄMISSÄÄTIÖN SEMINAARI, SITRA, 17.10.2008 Minkälaiseen terveydenhuoltoon meillä on varaa Valtiosihteeri Raimo Sailas Vaihtotase Yhdysvalloissa % bkt:sta 1 0-1 -2-3 -4-5 -6-7 85 90 95 00 05

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Turku 26.4.2017 1 26.4.2017 Kirsi Kaikko Satu Karppanen Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Haikko 16.5.2017 1 12.5.2017 Sosiaalipäivystys Sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) säädetään välttämättömän huolenpidon ja toimeentulon turvaamisesta

Lisätiedot

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042

Rahoitusvaihtoehtoja. 4.2.2014 Lappeenranta. sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Rahoitusvaihtoehtoja kansainvälistymiseen 4.2.2014 Lappeenranta Sari Federley, Kaakkois-Suomen ELY-keskus k sari.federley@ely-keskus.fi, +358 295 029 042 Onko yritykselläni riittävät valmiudet kansainvälistymis

Lisätiedot

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ?

VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ? VOIKO TAMPERE KASVAA RAJATTA JA KIVUTTA, PYSYYKÖ PIRKANMAA KYYDISSÄ? Poris sul menee hyvi, nii kaua ku alkaa mennä hyvi - Veli-Pekka Ketola - - Suomen kakkoskeskus - Melko täydellinen sijainti - Kasvava

Lisätiedot

Vaasan työttömyysraportti 2/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys

Vaasan työttömyysraportti 2/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys Vaasan työttömyysraportti 2/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 26.3.2019 Vaasan työttömyysraportti 2/2019 Helmikuussa Vaasan työttömyysaste oli 8,2% (koko maa: 9,4%) Viime vuoden

Lisätiedot

JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI

JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI JOENSUUN KESTÄVÄN KASVUN AVAIMET HYVÄN ELÄMÄN ELEMENTIT JOENSUUSSA -SEMINAARI Kari Karjalainen I Kaupunginjohtaja I 12.2.2019 VETOVOIMA TILANNEKUVA Asukasluku ja rakentaminen kasvu-uralla: 2018: Yli 1000

Lisätiedot

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus

Lapin maahanmuuttotilastoja. Lapin ELY-keskus Lapin maahanmuuttotilastoja Lapin ELY-keskus 8.5.2017 kansalaisten osuus väestöstä 31.12.2016 alueittain sekä kunnat, joissa yli 1 000 ulkomaan kansalaista Maakunta väestöstä Ahvenanmaa 10,6 Uusimaa 8,0

Lisätiedot

Tulevaisuuden uimaseura.

Tulevaisuuden uimaseura. Tulevaisuuden uimaseura #urheiluseura @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito

Lisätiedot

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa

MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI. Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa MUISTILUOTSI LÄHELLÄSI Asiantuntija- ja tukikeskuksista tukea, tietoa ja toimintaa TUKEA, TIETOA JA TOIMINTAA MUISTI- SAIRAILLE JA LÄHEISILLE Tukea ohjausta ja neuvontaa muistiasioissa puhelimitse ja henkilökohtaisesti

Lisätiedot

Hoivatilarakentamisen näkymä ja trendit Workshop Oulu 27.11.2013 Jussi Karjula, Suomen Hoivatilat Oy

Hoivatilarakentamisen näkymä ja trendit Workshop Oulu 27.11.2013 Jussi Karjula, Suomen Hoivatilat Oy Hoivatilarakentamisen näkymä ja trendit Workshop Oulu 27112013 Jussi Karjula, Suomen Hoivatilat Oy Toiminta-ajatus Hoivatilat Oy toteuttaa toimintaympäristöjä päivä- ja hoivakodeille Yhtiö rakennuttaa,

Lisätiedot

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014

20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu. Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 20 suurimman kaupungin tuottavuusvertailu Kooste vuodet 2009-2013 Tilanne 14.11.2014 Tasovertailut Vuosi 2013 120 Kotihoito, kunnallinen 4,00 100 3,50 3,00 80 ka. 76 2,50 60 2,00 40 1,50 1,00 20 0,50 0

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Saako uhri oikeutta?

Saako uhri oikeutta? Saako uhri oikeutta? Maarit Saukko Ensi ja turvakotien liitto, Kirkkohallitus/, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Mielenterveysseura, Suomen Punainen Risti,Suomen Setlementtiliitto, Naisasialiitto

Lisätiedot

Vaasan työttömyysraportti 4/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys

Vaasan työttömyysraportti 4/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys Vaasan työttömyysraportti 4/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 5.6.2019 Vaasan työttömyysraportti 4/2019 Huhtikuussa Vaasan työttömyysaste oli 7,6% (koko maa: 8,8%) Viime vuoden

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012

KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 KUNTALIITOKSEN TAVOITTEENA LISÄÄ ELINVOIMAA - ONNISTUUKO JYVÄSKYLÄSSÄ? Kaupunginjohtaja Markku Andersson 30.08.2012 UUSI JYVÄSKYLÄ 2009 ASUKKAITA 130 000 MAAPINTA-ALA 106 km2 1172 km2 UURAINEN LAUKAA HANKASALMI

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen

Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki Sami Pakarinen Paljonko Suomeen tarvitaan lisää asuntoja ja mihin ne on järkevä rakentaa? Asuntomarkkinat 2016 Hotel Scandic Park Helsinki 26.1.2016 Sami Pakarinen Asuntotuotantotarve 2040 -projektin tausta VTT päivitti

Lisätiedot

Koululaisten oma yhteiskunta

Koululaisten oma yhteiskunta Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö. Yrityskylä on pienoiskaupunki, jossa on vähintään 15 eri yrityksen ja

Lisätiedot

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset

HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset HyvisSADe ja laajan yhteistyön edellytykset Alueellisesta palvelusta kansalliseksi palveluksi! Jani Kariniemi 10.9.2013 MEDI-IT LYHYESTI Toiminta on alkanut Kotkassa 1.1.2002 Medi-IT Oy:llä on 8 omistajapiiriä

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Vaasan työttömyysraportti 1/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys

Vaasan työttömyysraportti 1/2019. REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys Vaasan työttömyysraportti 1/2019 REETTA MARTTINEN Tilastosuunnittelija, Kaupunkikehitys 1.3.2019 Vaasan työttömyysraportti 1/2019 Tammikuussa Vaasan työttömyysaste oli 8,2% (koko maa: 9,6%) Viime vuoden

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus

Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus Sote-palvelurakenneuudistus tilannekatsaus 24.4.2013 Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen tavoitteena on vahvoihin kuntiin perustuva, pääsääntöisesti kaksitasoinen integroitu sosiaali-

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011

LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 LAPSEN JA NUOREN HYVÄN KUNTOUTUKSEN TOTEUTUMINEN PALVELUVERKOSTOSSA PROJEKTI 2007-2011 VAJAALIIKKEISTEN KUNTO RY. WWW.VLKUNTO.FI 15.11.2007 HKI PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ EEVA SEPPÄLÄ 1. PROJEKTIN VISIO Lasten

Lisätiedot

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty

Yleinen työttömyyskassa YTK. Päivitetty Yleinen työttömyyskassa YTK Päivitetty 4.9.2017 Miksi olemme olemassa? Turvaa ja nostetta työelämän muutoksissa YTK järjestää jäsenilleen ansioturvan ja kannustaa jäseniä näkemään muutoksessa mahdollisuuksia.

Lisätiedot

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012 Busy in Business Juha Lehtonen 26.4.2012 Markkinan kehityksen trendejä Markkinan kehityksen trendejä Globaali työjako muuttuu ja toiminta siirtyy maailmanlaajuisiin verkostoihin. Muutos haastaa paikallisen

Lisätiedot

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx

Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa.docx 1(5) Kulttuuristen alojen rooli keskisuurissa kaupungeissa Keskisuurilla kaupungeilla tarkoitetaan muistiossa kahta asiaa: niiden väkilukua sekä niiden epävirallista asemaa maakunnan keskuksena. Poikkeus

Lisätiedot