SUURISTA PALJASTUKSISTA/VARSINAISESTA AJATTELUSTA

Transkriptio

1 SUURISTA PALJASTUKSISTA/VARSINAISESTA AJATTELUSTA MARTIN HEIDEGGERIN KANSSA KESKUSTELUNA HELENA 1

2 Siitä mitenkä paljastukset TÄKYINÄ meidät olevien sinänsä ohituskaistalta olevien itsen- sä äärelle/luo heittää. Julkaisija: Helena Salvi ISBN Painopaikka: Multiprint Oulu

3 JA SITTENKIN --- EHKÄ TÄHÄNASTINEN IHMISKUNTA ON VUOSISATOJA TOIMINUT LIIKAA JA AJATELLUT LIIAN VÄ- HÄN 3

4 4

5 Lentokone odottaa laskeutumislupaa Lontooseen Ian McEwanin kirjassa Polte. Fyysikot työstävät aineen kätkeytyneisyyttä pyrkimättäänkään saamaan kiinni sen salaisuudellisuudeksi jäävää ydintä. Viattomina näin. Ja samalla pyrkimättäänkään, kuten ei kirjailija itsekään, olemisen totuudessa olevia/asioita näkemään, mihin kuitenkin muodostuu/-taa täkynä, tuon laskeutumislupaa odottavan koneen matkustamossa istuvan fyysikon kokemuksellinen ajattelu. --- Lukijalleen väikähtää ulottuvuudellisuus ja hän on subjektiostaan, koko psykologisoidusta montustaan, ulkona. Olemisen avoimuudessa, ajan ajallistumisessa, runollisen ajattelun kohdallistuneessa syvyydessä ja korkeudessa. Äkkiä, silmänräpäyksellisesti noin hän voikin muistaa, ettei raastava ahdistus milloinkaan ole tarkoituksetonta, turhaa. Tietää, unissaankin koetettuaan kirjoittaa sitä voimattaankaan vielä lopettaa ja pää kipeytyvänä herätessäänkin silloin, että tehtävänänsä odottaa, olemista kysyen yrittää aikansa lapseuden ajattelua ajatteluna --- Heideggerin tavoittamaa historiallista sanaa --- hioa ja kiteyttää niinkuin Toni Morrisonin sanoin; osteri kärsii helmeään. Maailmansotien jälkeinen sukupolvi jossa kaikki arvot murtui hyppyriksi ei-mihinkään hioutuukin. --- Kaunokirjallisuuden laavapurkauksia, ja varmaankin niin, ettei sitä voi lopettaa, sanojen loputtomassa tulvassa olemassaolon ainoa mahdollisuus. 5

6 Ne kirjailijat on minättömiä ja usein vähän äreitäkin miehiä, jotka eivät ole kyenneet sopeutumaan vieläkään, eivät löytämään itseään mitenkään. Valtavasti tietäviä ja huikeasti eläytyviä --- hyppyreitä. Todellisuuden semmoisuudessaan ilmipiirtäjiä. Unohduksen aukivetäjiä. Ladaten täysillä. Huomaamista piirittäviä, mutta se on aivan liian yksinkertaista ja aivan liian lähellä ja aivan liian hyvää ollakseen totta, nimittäin olemisen totuus, nimittäin ei-mikään. Nimittäin kaameuden syöveri, joka ei pelkkään tyhjään tyhjenekään siihen --- heittäydyttäessä. Mutta siihen he kuitenkin itsensä ja lukijansa alati sysäävät ja siksi kirjoittaminen heitä varsinaisesti viihdyttääkin ja lukijoitansa lukemisensa. Siinä on imua ja vetoa joka ei ollenkaan kumpua juonesta vaan niistä täkyistä kun esiymmärryksemme sävähtää olemiskyvyssämme ja kaikki on yksinkertaisesti lähellä. Ihan mistä tahansa olevasta/asiasta näin --- avautuvasti. Taistellessani unohduksen, hih, painovoiman kanssa, jossa kaikki pelko pelkää pelkäämistään modukseen sortuu, kunnen voi olevaan unohtuen uppoutua ja parissaan puuhaan. Vaan olen unohduksen armoilla raastavan paljaasti ja ahdistukseen kokoontuminen on kuin taistelisi painovoimaa vastaan. Niin ei tuo kokoontuminen, tuo hioutuminen myös silloin, todellakaan ole kärsimyshakuista eikä ylevöittävää kärsimystä, ei kärsimystä ensinkään, vaan vain siitä pääsemistä. Hajoontumisesta, joka ei suo viivähtää, vaan jolla on alituinen huoli ja hätä. Syystä. Kunnei meillä vielä ole pitävistä rakenteista hiottua hyppyriä, vaikka rakenteet onkin selvillä 6

7 ja kun mitä ilmeisimmin juuri tuosta puutoksesta todellisuutemme olemuksellisuutena, syntyy veto ja imu vastavirtaan, niin että meidän on pakko semmoista työstää. Ja, että se valmistuu meidän valmiutenamme olemisen käänteelle unohduksellisuudesta säilymiseensä tiukasti itse itsestään tapahtuessaan näin --- hypätä peräänsä eli luopua itsepäisyydestämme. Enkä tiedä parempaa lahjaa ja kaikille ominta omaa, kuin osoittaa sitä ajattelun kokemuksellisuutta, kun peltotie avaa nuorelle Heideggerille maailman laskiessaan penkille vanhan tammen alla siellä vaikean ja lumoavan kirjoituksen (ehkäpä juuri Brentanon väitöskirjan Olevaisen moninaisesta merkityksestä Aristoteleella, niinkuin myöhemmin teologian opiskelijana hänellä oli pitkään Husserlin Loogisten tutkimusten molemmat niteet työpöydällään, säteillen täkyilyttävää taikavoimaa, joka ei vielä auennut, mutta sydämen fyysisesti kipeytyessä pakotti hänet vaihtamaan tiedekuntaa, ajattelijan näin johdattuessa --- tielle). Kun kaikki äkkiä onkin täysin toisin. Kun kaikki äkkiä ON. Ja kun yli sata vuotta myöhemmin ja toisella puolella Eurooppaa puolestani olen tuon peltotien luona tuoreesti ja koko ihmiskunta ja luoma kunta muassani alkaa avautua tuosta kun OLEMISEN ajattelu ajatteluna alkaa, vastauksena puhutteluunsa. Kun tuo nuori poika on intensiivisesti johdattunut ajattelun imuun, kun täkynä sävähtää olevaisen moninaisesta merkityksestä Aristoteleella, kun ajateltavansa ylivoimaisestakin vaikeudesta nuoruuttansa vasten laskee kirjoituksen penkille, nostaa katseensa ja äkkiä peltotien lempeä puhuttelu lumoaa hänet. 7

8 Olennainen väreilee noissa kirjoituksissa Olevaisen moninaisesta merkityksestä Aristoteleella ja Loogiset tutkimukset, sitä jotakin osoitetaan, niin että ajattelu tulee kokemukselliseksi ja todellisuus lumotuksi silloin. Niissä on taikavoimaa joka siirtää nuoren herkän ja keskittyneen pojan muassa vallitsevasta ja totutusta ajattelusta olemisen ja ajattelun erotuksessa/-na ajattelemaan olemisen ja ajan erotuksessa/-na ja kaikki on äkkiä täysin toisin, nurinsysättynä totuttu, outoutuneena tuttu. Jokin itsestäänselvä, kaikkein yleisimpänä ajattelemattomaksi jäävä tulvahtaa äkkiä täyteytenä ajan ajallistuessa näin tästä, täkystä, alamme olla keskusteluna --- jälleen. Peltotien lempeästi puhutellessa meitä olemisellaan ja olennallaan, avautumisellaan ja olemuksellisuudellaan siitä. Ja peltotien ajatellen koetussa lumouksessa, sen opastuksessa noin, Heidegger johdattuu olemisen käsitteen olevasta erottamaan ja noin olemisen kysymyksen ajateltavaksemme nostamaan. Olevan oleminen, eikä sen olevuudellisuus, sinä missä me jälleen voimme istua kannon nokkaan ja Havukka-ahon ajattelijoina --- tuumailla. Kysymyksen mitä on oleva vietyä rakenteelliseen kiireeseen, kysymyksen miten on olemisen laita tehdessä prosessoimisen jälleen kohdalliseksi. Ihmisten menetettyä ajattelun niin moni- 8

9 naisilla tavoilla viimeisten vuosikymmenten aikana se palaa uudella tavalla. Uutena/ toisena ajatteluna johon nähden onkin ajatteluttavaisinta ajatteluttavaisessa ajassamme se, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Vanhaan semmoisenaan voimattamme palata ihmettelyn tavoitammekin länsimaisen ajattelumme suuren alun esisokraatikoilla aina vain alkuperäisemmällä toistamisella. Esisokraatikot aloittivat ajattelun ajatteluna kysymällä olevan kokonaisuutta näin avasivat olevan ihmettelemisenä eli olemisen ja olevan EROSTA ajattelu lähti liikkeelle olemisen ja ajattelun erotuksena jonka aina vain alkuperäisempi toistaminen olemisen kysymyksen nostaakin. Olemisen ja ajattelun erotuksessa ajateltuamme olemisen ja olevan EROA logiikan noin perinteeksemme muotoutuessa ja lopulta ainoaksi, dualistisena kontekstina tultuaan, se tuleekin tuosta subjektiivisesta horisontista avoimeen ulos, ihmettelemään uudestaan olemisen ja ajan erotuksessa ajatellen silloin. Ajan ajallistuessa meidän ollessa keskusteluna jälleen. Kirjoitukset Olevaisen moninaisesta merkityksestä Aristoteleella ja Loogiset tutkimukset veivät Heideggerin tämän käänteen äärelle, mutta ne kuitenkin vielä metafysiikkaan jäivät. Olemisen kysymyksen edellyttäessä olemisen historian ja historiallisen sanan metafysiikan ylittäviä käsitteitä ja ajattelun uudestaan avaavia ja uudestaan aloittavia näin. Tämän käänteen voimatta olla tahtoperäistä ja subjektilähtöistä, olimmehan peltotien lempeän puhuttelun kuulleet havahduttuamme olemista odottamaan ja juuri siinä ajatellen kokeneet lumottuna tienoon. Eikä kyse ollut ollut järjestä eikä tunteesta, vaan niitä ennen olimme olleet ei-mihinkään heittäytyneinä. Ei-minkään tavoittaneina ja noin olemussuhteessa olevien kanssa. Olemisen perustattoman perustan autuaasti kannattelemina kaiken olevan omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina --- hohtaessa. 9

10 Esisokraatikot olivat rohkeasti kaameuden syöveriin heittäytyneet, olemisen ja olevan ERON tehdessään siinä silmänräpäyksessä kun olevan kokonaisuutta kysyvät. Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? Tässä Leibnizin näin (paljon myöhemmin) muotoilemassa kysymyksessä kysyväisesti kysyen eli hypäten --- ihmettelevät näin olevan ilmeämistä. Esisokraatikkojen vähät säilyneet kirjoitukset eivät ole filosofiaa, eivät vielä metafysiikkaa, jonka kysymättä jääneeksi peruskysymykseksi Heidegger sen nimeää. Mutta kuitenkin he olevan kokonaisuutta kysyessään asettavat ajattelun ajatteluna ajattelemaan olemisen ja ajattelun erotuksessa josta se johtuu muotoutumaan representoivaksi (esilläoloevan vain uudelleen esiinasettavaksi, eteensä tuohon, objektiksi subjektiolleen) logiikaksi läsnäolevan läsnäoloistamisena ilmeämisensä ihmettelemisen tyystin menettäen. Ja nyt tämä metafysiikan kysymättä jäänyt peruskysymys tämä olevan ilmeämisen ihmettely ei enää voikaan olemisen ja olevan EROA avata uudelleen olevan kokonaisuutta kysyen vaan sen onkin jo olemisen mieltä kysyttävä ja silloin se --- hups--- tässä olemisen ja ajan erotuksessa/-na ajatteleekin jo. 10

11 Esisokraatikot hyppäsivät kaameuden syöveriin ei-mihinkään olevan liki päälletunkevasta läsnäolemisesta olemisen oleskellessa fysiksenä. Eikä niinkuin tänään, kun se modernina tekniikkana puitteeksi kokoontuneena paljastaa, ilmituo tänne, olevat määräten noin vain varannoiksi. Mitätöiden kokonaan omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevina --- olentansa hohdosta esineellistyneinä objekteina, joiden onkin vain varmistettava subjektiota. Jolloin, meille tänään, rajoistaan repeääkin, Levinasin sanoin, tyhjyyden kauhistuttava anonymiteetti. Eikä olevan kokonaisuuden kysyminen enää avaakaan ihmettelyä, antaessaan etäisyyttä kysymään näin pitäytyessään, vaan meidän onkin ollut --- unohduksenimuna --- olevaistettava ei-mikään kaikkiaalinen metafysiikka kehiteltävä, sillä pelkkään tyhjään tyhjenevää tyhjää, itseään nihilismiä ei voi kukaan kestää. Ja niin meillä onkin dualismi olemisen olevaistamisena olemisen ja olevan ERON tilalla, yhä vielä tuonja tämänpuoleisuudellisuuttakin ajatellessamme. Ja meidän onkin olemisen mieltä kysyttävä jos koetamme varsinaisesti niinsanottuja perimmäisiä kysymyksiä silmällä pitäen ajatella tänään eli jos mielimme ihmetellä. Ja tuon unohduksenimun muotouduttua historialliseksi kohtaloksemme, olemme olleet semmoisessa johdatuksessa, olevan paljastumisen tapahtumattakaan meidän tahtomme aktina. Vaan on aina jo ennen psykologiaamme, olemisen vallitsemisena kulloisenakin neuvokkuutenaan/vaiheenaan, todellisuutenamme silloin, psykologioineen, missäpä sitten silmämme avaammekin aamuissa ja päivän 11

12 toimiin rupeamme --- tänään unohduksellisuudessaan, josta koko psykologiamme juontuu. Mutta on peruutettava tai pitäydyttävä siihen mitenkä kirjoitukset Olevan moninaisesta merkityksestä Aristoteleella ja Loogiset tutkimukset jo otsikoiltaan olisivat sanomaisillaan jotakin metafysiikan, vallitsevana ajattelunamme, yli ulottuvaa. Ja sitten jäädä tuohon, varsinaiseen odottamiseen, olemisen odottamisena. Olemisen, johon aina jo kuulumme, noin saadessamme/voidessamme/osatessammekin varsinaisesti odottaa eli ettei se enää jää vain toivomiseksi JA epäilemiseksi. Kasvonsa poispäin kääntävien olevien armoille noin. Että etsimämme jo aina tiedämme, näin varsinaisena etsimisenä eli kannateltuina olemisesta ajattelumme elementtinä olevien/asioiden äärelle/luo pääsemme logiikan jälkeen joka läsnäolevaa läsnäoloistamaan jää vieraantumisen noidankehänä. Ja kaikki tämä alkaa vähitellen Heideggerille käsitteellistyä olemiskysymyksenä/-sestä jonka turvin hän voi jäädä Olevan moninaisesta merkityksestä Aristoteleella ja Loogisten tutkimusten täkyistä olemisen puhutteluun kuulolle. Ja yli kolmekymmentä vuotta ajattelumme perinnettä opiskeltuaan ja opetettuaan tavoittua atomiaikaamme vastaavaan historialliseen sanaan. Metafysiikan ylittäen olemisen historiallisuuden käsittäen, niin että olemisen unohduksellisuudella modernin tekniikan puitteena on varallemme yllätys ; käänne säilymiseensä. Johon näitä pohdiskellen valmistaudumme, jolloin ei enää kuulostakaan utopistiselta kunnes eräänä päivänä totuuden tapahtumas- 12

13 sa (olevan paljastumisessa) oleskelee tekniikan olemus kaiken teknisen läpi. Oleminen itse johon kaikki olevat silloin osoittaa. Olemisen totuutena kätkeytymättömyytenä kätkeytyneisyydestä näin. Olemmehan saaneet tuta peltotien lempeää puhuttelua, olevan paljastumista toisin ajattelun koetuksissamme, kun olevat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina hohtaa kokemukselliseen ajatteluun sysäävistä täkyistä --- hiljaisissa huoneissamme. Odotamme olemista silloin odotamme sitä kuinka oleminen tulee kieleen. Olla noin odottavana on se josta ajassamme on puutos, olemisessa/ajassa itsessään. Oleminen ja aika niinmuodoin itse vallitsee puutteenalaisena. Vallitsee Hölderlinin sanoin puutteenalainen aika. Oleminen toki tulee kieleen ja me toki alati kuulemme sen ajatellen, onhan se olemassaolon tapamme, mutta olemme niin peräti osattomia tänään olemassaolossamme/ajattelussamme. Vaikka meillä lännessä on niin paljon aineellista yltäkylläisyyttä ja representoivan ajattelun tulvaa, kun sen on läsnäolevaa läsnäoloistettava olevia/asioita sanottava niitä analysoimalla ja todentamalla pakonomaisesti. Kunnei niiden voi antaa olla niiden olemista on yritettävä ylläpitää eikä se, illuusio, säily, pysy, pidä kuin vain pitämällä hirmuista kiirettä ja niin että on syntynyt semmoinen yleismaailmallinen käsite, kuin avata televisio. Kunnei oleminen kestä on meidän alati asetettava olevia/asioita perä perään, eikä rakoa saa jäädä, sillä jokaisen olevan/asian rajoista henkii uhka, piilee vaara tyhjyyden kauhistuttavaan anonymiteettiin putoamisesta. Siksi me olemme televisioituneet, siksi 13

14 meillä on kulutustavaroita, kun se on itsensä olemisen/ajan vallitsemista tänään. Me voimme kyllä lukea hyviä kirjoja television sijaan ja puuhata toimekkaasti ruohonjuuritasoa, mutta se jää juurettomaksi, yhä vaan ja vain olevaan unohtuen uppoavaksi, jalansijattomaksi, koska olemme kielessä kodittomina. Koska kieli, olemisen talona, on kotinamme ja nyt se onkin vain olevien merkkijärjestelmää ja kommunikaatiovälinettä, olemmekin kodittomina siinä. Niin että tänään joka tuutista ja vempeleestä tulee loputonta puhetta joka ei mitään sano, ei sano mielipiteitä ja tutkimustuloksiakaan ladellessaan, ei odottavaksi havahduta. Kysyessään ja vastatessaan kokoajan kysymykseen mitä oleva on, sillä ei ole, kuin vahingossa joskus, antaa täkyjä ajattelevaisuudellisuuteen näin herätellen. Ja mitenkä meidän onkaan niiden nälkä, nälkä ja jano päästä merkillisestä tyhjyydestä syvään huokaamaan, varsinaisesti ajattelemaan, olemista silloin --- aina. Sen tarkoittaessakin olemista --- kannateltuna. Olemiseen turvaan, suojaan otettuna eli olevien olennan kannattelemina kun sanassa oleminen lainaa olevalle olemisensa ja me välitämme sitä lainaa. --- Ja Brentanon ja Husserlin kirjoituksista Heidegger ottaa suuntaa, niiden sanovuudesta joka jo liki ulottuu metafysiikan yli, hipoen jo kysymystä, että miten on olemisen laita kysymyksen mitä on oleva ylittäen melkein jo. Unohduksen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen suunnassa näin liki pyörähtämäisillänsä --- säilymiseensä. Oleminen tiukasti itse itsestänsä kääntymäisillänsä tapahtuen näin käänteenä välähtäen äkkiä --- viiveestään. 14

15 Brentano ja Husserl kirjoittivat nuo kirjoitukset ennen maailmansotia ja ennen teollisen vallankumouksen globaaliksi markkinataloudeksi kokoontumista. Ja ennenkuin ajattelu postmodernismina ja jälkipostmodernismina, strukturalismina ja jälkistrukturalismina kadottaa täkyn olemisen historiaan Heideggerin ajattelua tulkitessaan ja palauttaessaan sen metafysiikkaan. Näin ajattelun ajatteluna menettäessä suuren linjansa. Heideggerin ajattelua kehitetään vaan ei ylitetä. Se viedään kausaalisuuden piiriin näin syyn ja seurauksen syyninä ja ylittämisen käsite sinä mitä se merkitsee Nietzschellä ja Heideggerillä vesitetään. Ja me olemme ymmällämme todellisuutemme edessä ja menemme kiireenä, nyt-hetkien seuraannon olemisen ja ajan kokemuksenamme kiihtyessä. Ei vielä nyt ja ei enää nyt vieraantuneina turhaan kytätessämme tässä ja nyt-hetkeä. Ajan ajallistumaan pääsemättä, meidän täällä viipyilemään. Sillä oleminen/aika sekä pätkii että kiitää ohitse loputtomiin ongelmanasetteluihin ja olevaan ja parissaan puuhaan noin unohduttavasti upottaenkin. Olemme selittämisen joka vesittää kaiken hirmuisen turhaannuttavassa tilanteessa. Josta ajattelua varsinaisesti koetettaessa --- kokoontuen ahdistuksesta --- tuosta epätoivoisesta subjektion varmistamisesta subjektiivisena horisonttina sinkoudutaankin ulos olemisen avoimeen tänään jo kuin hipauksesta. Mutta semmoista, kokemuksellista, ajattelua ei ihan vielä juurikaan yritetä, olemisen kysymys konkreettisena kunnei tule vielä oikein mieleenkään ja se jätetäänkin pelkälle käsitteellistämiselle. Onkin oltava ehdoton pakotus, joka todellisuudessamme päivä päivältä lisääntyvästi vetää, johdatukseen rajasituaatiosta, olemisen jo vallitsevaan puhutteluun ollaksemme --- vastauksenaan. 15

16 Ajattelun noin paljastaessa olemuksellisuutensa, olemisen eikä meidän omana. Ja meidän olemuksellisuutemme puolestaan olevana suhteena olemiseen. Noin tapahtuvana historia, tapahtumiensa takaisesta salaisuudellisuudesta, olemisen kulloisinakin neuvokkuuksina/vaiheina muotoutuen ajattelussamme --- puhuttelustaan. Noin olemme kuulevia vaan emme kuuliaisia olemisen palvelijuus varsinaisena vapautenamme ja noin olemme olemista ajattelevina olentoina olevien edellyttämiä omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina ajatellessamme niitä --- jaloina. Ylittäen moraalin alkuperäisenä etiikkana noin asuinsijanamme, jota sana et- hos tarkoittaa, olemisen talo kieli --- kotinamme. 16

17 Voiden sanoa tänään jo, että olemme, hipovasti, evoluutiollisessakin, kehkeytymisen merkityksessä, tietoutumisessa, voimattoman ajattelun ja tietämisen merkityksessä. Niin että tahtoen ei-tahtomista näin tahdosta luopumisen merkityksessä päästään silleen jättämään. Silleen jättämiselle asettunutta tienoota ylipään osaamaan kysyä, olemisen kysymyksenä noin KONKREETTISENA nousta mieleemmekään, ajattelun KOKEMUKSELLISUUTENA jo näin käsitteelliseen ajatteluun päivittyä zenin --- ympärikäännähdyksen. Oleminen tarvitsee ihmistä muotoutuakseen, vakiintuakseen ja paljastuakseen ajattelussamme olemisena... alkuperä... salaisuudellisuus. Ian McEwanin kirjassa Polte tuodaan ilmi todellisuuden torjuminen. Ei vaan ole sen kohtaamisen kohtaa, ei vaan ole mahdollisuutta unohduksellisuuden huomaamiseen. Ei vaan ole ajattelun osaamista vaikka päähenkilö toimiikin fyysikkona ja 17

18 vieläpä kirjaimellisesti Einsteinin linjassa, tieteelliset kysymyksenasettelunsa lukijastakin kutkuttavina, läpimurtoaan odottavina, hih. Mutta ei niin, että maailma pelastuisi onnistuttaessa energiaongelma ratkaisemaan keinotekoisella fotosynteesillä vedestä vedyn erottamisella teknisesti ja taloudellisesti toimivalla tavalla. Että niinkin, mutta ettei se riittäisi, ettei täky olisikaan näissä elintärkeissä tuloksissaan, vaan ajattelussa itsessään. Että sitä tässä kirjassa, jossa kirjailija maallikkona eksakteista tieteistä kirjoittaa, ajetaan takaa. Uutta/toista ajattelua jossa mahdolliset vastaukset kysymyksiin saadaan muutoksena ajattelussa itsessään. Että miten kysyä miten on olemisen laita, miten ylittää ajattelu pelkkänä mitä oleva on kysymisenä. Kysymisen ollessa ajattelun hurskautta. Kysymisen avatessa tietä. Kysymisen ahdistaessa mieltä. Johdattaessa sitä ponnistelemaan vastauksen kuullaksensa. Noin odottamaansa aina jo kuuluen varsinaisesti odottaaksensa. Noin etsimänsä aina jo tietäen varsinaisesti etsiäksensä. Kysymisen heittäessä ihmettelemään, että miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään. Tätä metafysiikan kysymättömäksi jäänyttä peruskysymystä ja tämän kysyväistä kysymistä eli tässä kysymyksessä kysyessään hyppääväistä ajattelua kirjailija piirittää. Ja odottaa janoon nääntymäisillään, kysymisen mitä on oleva vain kielen päällä hulluksi tekeväksi pisaroidessa. Mutta miten ahdistukseen pitäytyä, miten tulla siinä ja sinä ei-mihinkään heittäytyväksi paniikinkohdan olla valaistumisena näin. Ei enää vain satunnaisina ja käsitteellistymättöminä armoina esimerkiksi vaikean sairauden kourasta joka terveyden palauduttua haipuu pois. Tuo kokemuksellisen ajattelun autuus ja sulo jota nimenomaan ajattelemattomuudeksi luullaan pyhäksi kielen tuollapuolen olemiseksi ja vain ajattelemisen ylittymiseksi siten. Ja jos sitä jälkeinpäin palautetaan mieleen jää mahdollisuuksiksi vain tunteen ja järjen dualismi ja/tai mysteeri sitä ymmärtää tahi 18

19 työstää vain usko ja moraalinen kilvoitus silloin. Luottamuksen kohdan mentyä ohi jo tuossa tahtovuuden kourassa jommoista ajattelun olemuksen katsotaankin olevan. Ja kuitenkin oli tuo valaistuminen nimenomaan ollut ajattelemista luottamisena eli kokemuksellisena juuri siten, ennen uskomista ja moraalista rakkauskilvoitusta, ennen Jumalaa ja rakkautta, läheisyydessä itsessään olemisessa ajattelumme elementtinä, mistä vasta voi Jumalaa ja rakkauttakin kysyväisesti kysyä --- niin että ne eivät enää jätätä. Kaikenpuollosta joka on ennen läsnä- tahi poissaolemistaan, luottamuksen olemuksellisuuden voidessa kummuta vasta tuosta, läheisemmästä omaa itseämmekin läheisyytenä itsenään olemisen olemuksellisuutena suopeutena näin. Ja tästä olemme täysin vieraantuneina tänään ja olemisen itsensä unohduksellisuutena näin, eikä moraalisen kelvottomuutemme tähden, sen ettemme kylliksi tahdo olla Jumalalle otollisia, uskon vaateen ollessakin tänään jo pelkästään syyllistävä ja julma. Eikäpä sitä enää vaadikaan kuin fundamentalistiset suuntansa. Viimeisten mohikaanien joutuessakin hämmentymään ja Vanhempieni tavoin jatkamaan siunaavaista esirukoustaan koko maailman puolesta, Jumalaa odottavina minkä Heideggerkin sanoi olevan ainoaa mitä tänään enää voimme. Omistankin heille tämän kuudennen kirjasen, kiitollisena luottamuksesta ajattelun koetustani kohtaan. On paljon fyysikoita, joiden Äitini on kertonut sanoneen tieteellisistä ponnistuksistaan, että loppujenlopuksi tuli vastaan Jumala. Ja joka varmaan onkin se kohta ja täky josta ajattelu naksahtaa kohtaan voimisesta tahtomisen merkityksessä jo kokonaan toisaalla. Ja nimeää Jumalan vastaantulemisena, valaistuvan autuutensa, kun kaikki olevat palaavat omaansa, lepoonsa tyynessä ja meidän on yhtähyvä niin elää kuin kuollakin. Eli subjektio-jumalan ajatuksesta, johon subjektiona koetamme uskoa, kokonaan toisaalla, ulottuvuudellisuudessa pyhän alueena josta 19

20 vasta voimme saamisen merkityksessä Jumalaakin kysyä, ei enää subjektiona vaan olevana olemisessa, olemisen näin tienoon avoimuutena suopuutena näin tultuakin heitä vastaan --- ajattelun koetuksissaan. Välähtäen äkkiä sen etiäisenä, sen profetiana, esiymmärryksenä olemiskyvyssämme mikä olemisen historiasta on tulossa vastaamme olemisen käänteenä unohduksellisuudesta säilymiseensä, tänään jo --- viiveestään. Ajatteluttavaisimpana ajatteluttavaisessa ajassamme, ollenkin tämä, että emme varsinaisesti vielä osaa ajatella kysymyksen mitä on oleva ylittäen kysymällä miten on olemisen laita. Ystäväni, unohduksellisuuden vasta tästä varsinaisesti huomaten, niin ettemme enää todellisuuttamme torju, vaan sen semmoisuudessaan kohtaamme, ahdistukseen kokoontuen, täkyynnyttäen hyppyriksi ei-mihinkään heittäytyä. Hioen sitä. Eikä ahdistukseen pitäytyminen pelkäämiseltä ja pakenemiselta enää ole ylivoimaista vaan kääntää pakonomaisuuden vapauttavaksi pakoksi sen tuntemisena mitä on valmiudeksi sille mitä on tulossa, mitä tulee olemaan. Olemisen ajatteluun nähden joutaa mennäkin kaikki ne jännitteet jotka repre- sentoivassa ajattelussa elämisen täpinää ylläpitävät --- kokemuksellisessa ajattelus- sa kunnei tule mokomia ikävä. 20

21 Oleminen oleskelee, vallitsee kulloinkin siten miten itseksensä kerääntyvät kiertyvät --- olimme siinä sitten välikäsinä tai emme --- olevat paljastuvat, tulevat ilmi tänne. Ja me olemme niin hurjasti, niin totaalisesti, niin kokonaan, niin perustavasti, ettei loppujenlopuksi muuta perustaa ole kuin tuo perustaton perusta --- olemista ajattelevia olentoja. Ja noin sydänjuuriamme myöden ja aivoytimiämme, maailmaa pelastavia olentoja. Olemisen palvelijoina olevien edellyttämiä, niitä olemiseensa ajatellaksemme kun oleminen sanassa lainaa olevalle olemisensa kun sanatta ei olevia (ole) lainkaan. Kun me kielessä kotinamme ja olemisen talona odotamme kun oleminen tulee siihen (kieleen). Niin, että nyt kun oleminen niin ilmeisesti vallitsee unohduksellisena --- kun meillä voi/saattaa olla eläimien tehotuotantoa ja kaupassa halpatyövoimalla hengenvaarallisissa oloissa valmistetut vaatevuoret voi konkreettisesti jo rispaantuvina ja kuosinsa menettäneinä roskina alennusmyynneissä roikkua tangoissa lattiallakin lojua vaikka sesonkinsa on vielä täysin kesken on mallistojen vaihteluiden noudatettava puolen- tai ehkä jo vain neljännesvuoden kiihkeää ja kiihtyvää sykliään --- paljastaen olevat vain kulutustavaroina, globaalin markkinatalouden varantoina maat metsät meret vuoretkin jo silloin. On tuosta varsinaisesta olemuksellisuudestamme --- nyt tietoisuuteemme nousevana --- olemista ajattelevina olentoina eli jaloina noin eli maailmaa pelastavina silloin tullut kauhistuttavaa painia. Kun olemisen vastus unohduksellisuutenaan tiivistyy kokoajan ja ottaa jokaisen solunkin puhutteluaan kuuntelevalta palvelukseensa purevassa ahdistuksessa, fyysisenä kipunakin, kokoontua paikaksensa kääntyä säilymiseensä. Siinä olematta mitään hyvettä ja uhriakin vain purkautumisena kiitokseen, pään säröstäkin joka vielä äsken teki olemassaolosta sietämätöntä kestää. Niin tärkeää on 21

22 ajattelun koetus tänään, ettei siinä enää ole mitään sattumuksia eikä turhia hetkiä. Kun vain tietää, että sen on tultava sieltä, maailman pelastajina, jaloina, semmoisuudessamme täysin riittävinä, meidän. Tarvitsematta eteensä tehdä yhtään mitään, olemisen ajattelun olemuksellisuutenamme riittäessä (ikäänkuin viimeisenä tienä lähdettyämme ottamaan selvää, että mikä ajattelussamme ajatteluna, eikä ideologioissa ja uskonnoissa johdannaisinaan, on pielessä, että mitenkä olemmekaan tulleet niin peräti vieraantuneiksi --- SIINÄ). Ja se on silleen jättämistä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin. Alkuperäisenä tekemisenämme, niin ettei enää ole mitään unohduksen peitettä estämässä huomaamasta eläinten tehotuotannon ja halpatyövoiman käytön vain ja ainoastaan, kaikkia ja kaikkea koskevana, kaikkiaalisena --- tuhona. Niin että tuo kokemuksellinen ajattelu, jossa olevat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina hohtaa, on, todellisuuttamme semmoisuudessaan katsottaessa kohti, happi hapettomuudessa kouristelevalle. Ja mitenkä olikaan Isäni kuolinkamppailu sitä, että hän pelasti maailmaa silmät syvää ja kirkasta sineä säteillen. Ja mitenkä sysäsikään kirjoittamaan näitä, niin että kirjasina käsistäni viimein lentoon pääsivätkin/-sevätkin. Olevan paljastuminen toisin, tuo joka ajattelun koetuksissa olemisen historian olemisen kysymyksen nostettua välkähtelee lumouksina, sanoina joissa asettuu ajattelulle tehtävä koettaa muotouttaa, vakiinnuttaa ja paljastaa olemisen uutta vaihetta/neuvokkuutta. Olevan paljastuessa, tullessa ilmi tänne, omassa olemises- 22

23 saan omaa olemistaan varten olevana olemisenhan silloin vallitessa, oleskellessa toisin kuin nyt modernina tekniikkana puitteeksi kokoontuneena määrätessään --- paljastamisena, ilmituomisen tapana tämä --- olevat vain varannoiksi eli omasta olennastaan näin mitätöityinä. Tämän mitätöitymisen ollessa unohduksellisuutta täydeksi eli absurdiksi käyneenä unohduksen unohduksensakin unohduksena ja senkin pois putoamisen kierähtävyytenä nimenomaan olemisessa itsessään. Mikä vallitsevassa ajassa ja olemisessa niinmuodoin on käänteenä säilymiseensä itsessään suunnassa sanoutumassa tänään historiallisena sanana juuri näin. Käsitteellistymässä tässä ajan ajallistuminen tulevasta menneen kautta nykyisessä pyörähtävyytenä sysäytyä sfäärillisyyteen olemusulottuvuutenamme olemisavaruutenamme tavoittuaksemme näin rakenteellisesta vieraantumisestamme läsnäolevia läsnäoloistaessamme olevina sinänsä olevien itsensä äärelle/luokse. Ajatteluttavaisessa ajassamme ajatteluttavaisimpana ettemme vielä varsinaisesti osaa ajatella hirmuisena paineena ja vetona kysyä, kytäten näin, että miten on olemisen laita palataksemme omaamme mikä olemista ajattelevina olentoina tarkoittaa olemisen palvelijana --- maailman pelastamista, olemisen lainan välittämistä oleville, näin edellyttäminään, olioina olioidakseen. Silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin silleen jättäessämme ne näet osaammekin varsinaisesti ajatella, vastauksen kysymykseen näin saadessammekin muutoksena ajattelussa itsessään. Mikä onnistui, kun keskittyneesti kysyen olimme kuulolla, käsitteellistyen jopa aivojakin hioen, olemisen puhuttelusta vastauksinaan itsepäisyydestämme luopuen --- saamisen valossa. 23

24 Särönä tietämällä tietää, että ihmisen osa, tänään vielä totaalisena osattomuutenaan olemisen unohduksellisena vallitessa puutteenalaisena aikanamme, on täälläolona toteutua kokemuksellisena ajattelemisena ja tiedostamisena. Alkuperäisenä tekemisenä ja tekona, niin tiinenä, ettei enää tule mieleenkään sitä vähätellä vain ajattelemisen ja pelkän ajattelemisen käsitteillä tunne-järki-fysiikka yhdistelmiin nähden, joita tänään pidetään ainoina teon ja tekemisen määreinä/määritelminä. Maailman pelastumisella on vain yksi suunta ja se on kysyä, että miten meidän tulisi ajatella, eikä, että mitä meidän tulisi tehdä. Väkivaltaa kunnei voiteta väkivallalla eli tahdolla vaan se ylitetään tahtomalla ei-tahtomista tahdosta luopumisen merkityksessä eli silleen jättämisellä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin. Mitä ihmiset ajatellen kokevatkin valaistumisen hetkissään normaalin, vallitsevan, totutun loogisen ja representoivan ajattelun murtuessa järkytyksen hetkissään, sysäytyessään ei-mihinkään sen pelkkään tyhjään tyhjenemättäkään vaan läheisyytenä itsenään suopeutena näin kannatellessakin heitä. Mutta sitä ei yritetäkään käsitteellistää, ajattelulle ajatteluna kohdallistaa näin olemiselle ollaksemme avuksi pysyä totuudessaan --- voittaa puite vallitsevana johdatuksenaan --- maailman pelastua. Maailman maailmoida maan ja taivaan, jumalien ja kuolevaisten neliämisenä peilipelinä kehränä olevat taitoksenaan kokouspaikkanaan --- olioina olioidakseen. 24

25 On tavoitettava kokemuksellisena ajatteluna käsitteellisesti kohdallistaen jotakin, jonka kaikki intuitiollaan olemiskyvyssään esiymmärryksellisesti aina jo tietää, mutta jää jahkailemaan kehityksen hyväksi. Eikä näin varsinaisesti huomaa eläinten tehotuotantoa ja halpatyövoiman käyttöä, muunmuassa, eli on kysyttävä miten on olemisen laita unohduksellisuutensa huomataksemme ja ajattelumme --- sitä suraavana, siihen vastaavana, vastauksenaan --- olemuksellisuuden olemisen unohtamisena. Joka pelkästään mitä oleva on kysyessään ei voi olevaa omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana tavoittaa ylittämällä näin yksiraiteisen kehityksen --- subjektiivisen horisontin rajoittumana olemisen avoimuudesta --- ja jahkailemisen sitämyöden. Niin se vaan tulee ihmiskunta ylitse lihansyönnistä, tulosvastuullisuuden ja kilpailukyvyn turvaamisesta, jatkuvasta kasvusta sanalla sanoen kehityksestä syyn- ja seurauksenlain rajoittumana olemisen avoimuudesta, ulos ylitse julmuudesta --- kausaalisuutena, pelkkänä laskennallisuutena mietiskelevyyteen nähden. Maailman pelastaminen varsinaisesti ajattelemalla ei ole haihattelua eikä asetu dualistisesti sen kanssa, että korjaisi sen jotakin nurkkaa. Missä aina kuuluu sana todella tai oikeasti mikä, muutoin, tässä ei olekaan enää mikään kielikukkanen kielen väärinkäytöksenä vaan täysin kohdallinen eli sopiva sana. Tavoittaessaan pelkän oikeellisuuden (kausaalisuuden rajoissa pysyen noin) ollenkaan ulottumattaan olemisen 25

26 totuuteen silloin. Ja niinmuodoin ollenkaan ulottumattaan julmuuden olemuksellisuuteen rakenteellisuutena yksyhteen olemisen unohduksellisuuden kanssa siihen vastaavana ajatteluna eli olemisen unohtamisena. --- Sen HUOMATAKSENSA. --- Jossa/jona vapaalle tahdolle asettuva moraalinen kysymys jää loppujenlopuksi aina vain omahyväiseksi, tärkeileväksi hyveellisyydeksi paheellisuuteen nähden ja viimekädessä tämä dualismi on aina jo unohtanut eipäs-juupas taistelun kohteensa vain --- kohteenaan. Eli saamattaan/voimattaan olla sen äärellä/luona täysin riippumatta välimatkoista näin, läheisyyden etäisyytenä ja etäisyyden läheisyytenä olemisen itsessänsä säilyvänä näyttäessä eli paljastaessa ja ilmituodessa tänne olevan toisin omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana hohtaen. Ja tämä on se täky, tähän ja tästä kysyminen se sysäys, jossa ei enää tyhjän täytteeksi, osattomuuden ja puutteenalaisuuden peitteiksi perätä arvoja ja rakkaudentekoja tärkeilevinä, hyveellisinä ja ylpeinä. PätemiseNÄ koska ne jää väistämättä silloin, hyvästä ja pahasta tahdosta riippumatta, rakenteellisesti subjektion varmistamiseksi. Ja tänään jo voidaan/saadaan tätä näin, päästävästi, ajatella. Tänään jo tämän voidessa nousta mieleen, koska se kysytyttää itseään, koska se vetää. Koska tämänhetkiseen eläinten tehotuotantoon, konkretisoituna julmuutena, ei enää mikään ollut ja tapahtunut voi vertautua, se ei voi olla todentamatta modernia tekniikkaa puitteeksi kokoontumisessaan joka paljastaa olevat määräten vain varannoiksi täydeksi tulleena. Ja näin käänteensä säilymiseensä suunnassa puhutellen meitä vastauksek- SENSA jo suorastaan imien tänään jos varsinaisesti ajatella koettaa, kokemuksellisesti, katsoen vallitsevaa todellisuuttamme suoraan kohti. Josta kaikki tämän täkyn tänään ohittava ajattelu ja tekeminen jää tunnejärkeilyksi pitämään yllä minäminää. Jää kehityksen JA jahkailun ansaan, saa heilahtamaan sääliin kyyneltymisestä 26

27 järkevään elämän elämiseen elämän ehdoilla huolen pitämiseen ettei se, oma elämä jää elämättömäksi kyyneleet kuivuen, se on, että sopeutuen elämän kovuuteen. Noin nuoret nopeasti ajattelun koetuksistaan tokeentuen ikäpolvi ikäpolvelta aina vain nopeammin. Mutta, he eivät vielä OSANNEETKAAN varsinaisesti ajatella koettaakaan ja noin ajatteluttavaisinta ajatteluttavaisessa ajassamme on, se, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella, emme kysyä olemista elämän ylittävänä ja näin päästä LUMOUTUMAAN siitä kuinka oleva ON ja noin saamisen valossa luopumaan --- subjektion varmistamisesta joka aina jo on varsinaisesti unohtanut TE- HOTUOTANNON. Sitä saamattaan/voimattaan vielä huomatakaan, huolimatta väistämättä vain hetkellisiksi jäävistä heltymyksistään, he eivät pääse sitä kaikenpuollosta käsin siivittämään. Niin, että silleen jättämisenä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin sysäytyisivät, kerrankin, kokemuksellisesti tietämään --- oman elämän ajallisen tahi ikuisen entiteetin, toiveensakin rauetessa autuaampaan --- olevat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina omaansa palanneina tyynessä, ajan näin ajallistuessa ja olevan (ihan minkä tahansa ja ihan kaiken) pidättäessä hetkeä joka laajuudessaan lepää. Ykseyden saman vaan ei samanlaisen merkityksessä enää unohtamatta --- mitään. Dualismin ylittäen jahkailemisena JA kehittämisenä. Tehtävänään tämä lahja olemiselta muistaa, niin, että ajattelu tärkeimpänä ja ensisijaisena tekemisenä eli käden ojentamisena olemiselle sen pysyä totuudessaan johdattaa PELASTAMAAN MAAILMAA. Semmoisena välittämisenä joka hyppää olemisen ja olevan väliin ulos itsestänsä, niin, että nyt tärkeilyksi tyrehtyvä hyväntekeminen kykenee korjaamaan tehotuotannon nurkkia unohduksellisuutensa/unohduksellisena vallitsemisensa huomaamisesta, josta olevien huonona hoitona ja huonosti hoidetuksi tulonaan, itsekin on osana --- subjektiona. Jolle oma elä- 27

28 mä eroontuu elämästä yleensä ja rakentaa muurin ja kaivaa semanttisen kuilun itsensä ja tehotuotannon väliin. Niin, että noihin tehotuotannon piirissä oleviin eläviin projisoituu se tyhjyyden kauhistuttava anonymiteetti jonka uhkaa, jossemme kuolemaa tiedosta omimpana mahdollisuutenamme, meidän onkin ylläpidettävä toisaalla. Ei valta mitään sen kummallisempaa ole. Eikä halveksunta hyväksikäytön dualistisena kääntöpuolena. Normaalin arkemme, sopeutuneen ja hyvinluontuneen minäkuvamme ja maailmankuvamme rakenteina nuo. Että me olemme JO- TAKIN johonkin semmoiseen nähden joka ei sitä ole. Syrjäytyminen noin omanarvontuntomme edellytyksenä. Ja, ystäväni, olemista kysyttäessä kysytään myös kuolemaa kätkönään lippaanaan eikäpä enää sitä elämän menehtymisenä kierrätetä, näin,kokemuksellisesti ajatellen, päästenkin nihilismistä vallitsevana --- ajattelunamme. Eikä nyt kyse ole siitä, että meistä tulisi tietämisen myötä parempia ihmisiä entisiin nähden tietenkään. Joskaan meistä ei tule huonompiakaan ihmisiä entisiin nähden, vaikka tietäen JA tietämättämme moderni tekniikka määrääväksi puitteeksi kokoontuneena vallitsevana olemisen olentana, olevan paljastumisena, ilmitulemisena tänne noin vain varantoina, mahdollistaa ennennäkemättömänä rakenteellisen julmuuden todellisuutemme olemuksellisuutena tänään. Kyseen ollessa olemisen historiasta ja kaiken tiedostamisemme ollessa sanelemaansa, vaikka olemiskykyinä esiymmärrämmekin olemisen varsinaisen olemuksellisuuden suopeutena ja noin 28

29 myös unohduksellisuutensa, emme kuitenkaan sitä varsinaisesti huomaa, ennenkuin olemme siihen puhuteltuja, johdatettuja ja pakotettuja. Ei ole olemassa mitään vapaata tahtoa sen paremmin kuin nerouttakaan (ilman lainausmerkkejä tuossa), joka tekisi meistä olemisen herroja. Mutta profetoida kyllä voimme ja olemme aina voineet runoilijoina jumalten merkinannoista olla varoituksina, muttemme tahdostamme milloinkaan. Ja ylpeys tärkeily hyveellisyys omahyväisyys ovat väistämättömiä suoja- ja puolustusmekanismejamme tänään aina vain absurdiutuvammassa osattomuudessamme, aina vain absurdimmin puutteenalaisessa ajassamme ja niitä moralisoidessamme itsessämme, toisissamme joudumme vain kauemmaksi ajatteluttavaisimmasta ajatteluttavaisessa ajassamme, nimittäin siitä, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Syyllistämisen ja syyllisyyden estäessä tästä vapahduttavasta täkystä ajattelussa ajatteluna heittäytyä ei-mihinkään, niin että olevat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina hohtaen, rajoistaan vasta alkavalla olemisellaan, noin meitä kannattelevat tänään jo --- ajattelua koettaessamme. --- Mutta kuitenkin vain ahdistukseen kokoontuessamme; subjektiivisen horisonttimme ; murtua. Siinä ahdistukseen kokoontuen keskittymisessä on välittömyyttä, hih, siten että siinä hypätään, heittäydytään väliin itseensä ja niin, että olevilla/asioilla itsellänsä on väliä ja ne lakkaavat olemasta olevia/asioita sinänsä. Päästään näin aitoon, vapautuneeseen ja vapaaseen välittämiseen, subjektiivisesta horisontista ulos saa- 29

30 misen valossa luopuen olemisen avoimuuteen heittäytymään, jonka jokainen moraalinen vaade onnistuu vain sulkemaan. Ja kun ajattelemme avoimin ovin vaikkapa vain evoluutioteoriaa olevaisuuden kehitysprosesseja kirjaavana, niin mitenkä voisimmekaan ajatella ihmisen (ja eläimen omalla tavallaan) olemuksen ajattelevana olentona jolla jokainen aistimus ja havaintokin jo on ajateltava, ollaksensa, muutenhan näköhavainnotkin jää pelkiksi pigmenttipläteiksi --- lukkoonlyödyksi. Ja kuitenkin on juuri siihen ja tuon evoluutioteoriankin kuinmyös vallitsevien uskontojemme vahvistamana aikaansaatu idiotismi, niin, että ihminen on joko animal rationale tai syntiinlangennut luotu, joiden mieliin voi vaikuttaa vain moraali, tuota moraalittomaksi silloin oletettua olemustaan tahtoen koulia. Nii in, muuten, siten onkin muodostunut se muuri ja semanttinen kuilu ihmisen ja eläimen välille, joka sekin tulee ylittymään, kun ei ajattelu ajatteluna enää kysy pelkästään mitä oleva on vaan lippulaivakseen tuleekin kysymys miten on olemisen laita. Näin olemisen historiasta eikä enää kehitysteorioista käsin katsottaessa. Ja kaikki, todentotta, onkin silloin täysin toisin, tässä näin ajateltavaksemme nousevassa todellisuudessa. Tunnistatteko kuinka kaikissa laivan kiinnitysköysissä nykii jo. Ja vapautumisen avaimena, olemisen historiasta sitä meille jo ristin sijaan tarjottaessa, on kysymyksen kuolemasta ratkeaminen. Ja tuosta historiallisesta sanasta, avaimena, Heideggerin ajattelussaan tavoittamasta, olemisen historiaa tänään vastaavana, se saadaankin aukeamaan/ratkeamaan, joskin sen olemisen lippaana/kätkönä, hih, tietenkin salaisuudellisuudeksi jäädessä. Mutta ettei sitä enää voida pitää piilevänä uhkana eikä viikatemiehenä, kunnei kuolemaa enää elämän menetyksenä ja eliön näin menehtymisenä käsitetä. Vaan todellakin olemme Äitini sanoin ikuisesti kantavilla käsivarsilla, sillä kokemuksellinen ajattelu ja valaistuminen on olemista olemiseen suojaan, tur- 30

31 vaan otettuna kaikki oleva muassaan. Niin, kuin Isäni silmien valosta käsitin, että olevien pois liukuessa kuolema on näyttämö jolla oleminen on alastomimmillaan ja täyteläisimmillään. Ja kun me olimme lempeässä, niin ettei se meistä kummastakaan lähtenyt. Ja en päässyt lähtemään Isän perään ja päässäni alkoi pyöriä, että mitä mitä esisokraatikot ja heitä tulkiten Heidegger olivat sanoneet olemisesta kaameuden syöverin edessä ja siihen rohkeasti heittäytymisestä. Että mikä oli tämä ajattelumme ajatteluna suuri alku ja sen aina vain alkuperäisempi toistaminen uutena alkunaan. Ah, aika ja oleminen niinmuodoin ei milloinkaan ole puolellamme, niin, että se toisaalta dualistisesti olisi meitä vastaan. Ei ole mitään säilytettyä etua kuoleviin nähden, miten sen unohduksellisuudesta käsin käsitämme. Ja silloin, kun ei vielä oltu ajattelussa avattu olevan kokonaisuutta olevan liki päälletunkevasta läsnäolemisesta, puolestaan ei vielä tiedostettu kuolemaa kuolemana ja omimpana mahdollisuutenamme noin eli olemista suopeutena, kaikenpuoltona. Ja koska me täällä olemisenamme olemme ajattelevia olentoja jäi siten kuolema vielä ajattelemattomaksi plätiksi jossa ei kuitenkaan sen pelkoa ollut. Pelko tuli vasta sitten kun olemisen ensikertaa lännessä ajattelulle avauduttua ( olevan kokonaisuutta kysyttäessä) ja niinmuodoin kuolema kätkönään/lippaanaan, ajattelu johdattuikin, luontojaan silloin, ajattelemaan olemisen ja ajattelun erotuksena. Ja noin lähti liikkeelle sen muotoutuminen logiikkana representoimisen suunnassa loppujenlopuksi olemisen unohtamisena, siinä olemisen ja ajattelun erotuksena ajatellessaan --- huomaamattomana. Ja logiikka alkoi muotouttaa kuolemankin niinmuodoin unohtaessaan --- pelkäksi plätiksi jälleen jääneenä --- nii in, sitä elämän/elävän menehtymisenä ja sitämyöden piilevänä uhkana ja viikatemiehenä, mitä se ei suinkaan esisokraatikoille ja aikalaisilleenkaan ollut vaan pikemminkin ystävä. Kaltaistamme yksilöl- 31

32 lisyyttä kun ei silloin vielä ollut eikä niinmuodoin unohduksellisuuttaan subjektiivisena horisonttina väkivaltaisena rajoituksena olemisen avoimuudesta, jonka --- logiikan ja representoimisen olemus ja pohja onkin juuri tuossa --- on pakko alati itseänsä varmistaa ja joutuukin loppujenlopuksi selittämisellä vesittämään kaiken. Hyppyriksemme hiottavissakin tässä nyt, tietoutumisen evoluutiollisenakin kehkeymän merkityksessä. Tietoisena heittäytymisenä eli olemisen ajattelemisena olemisen olemisena kysyttäväksemme noustessa niinmuodoin kuoleman kuolemana sitämyöden --- osatessamme. Ajattelu olemisen ja ajan erotuksena osaa jättää silleen, ajattelee silleen jättämisenä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin, pelko pelkää pelkäämistään moduksesta toisaalla kuoleman kuolemana osaten. Olevuuden loukku unohduksellisuutena kun muotoutuu logistinen tuotanto teknisten vempeleiden kiihdyttäessä siitä tehotuotannon ja noin ottaessaan meiltä vanhan jalansijamme pois, kun olemme totaalisesti karkotettuja olevien/asioiden ääreltä/luota --- nii in vallitsevana eläinten tehotuotantonamme todentuessaan. Kun eläimet kasvattavat syötäväksemme lihaansa paikallaan seisoen, logististen linjojen ruokkiessa ne vitaminoiduilla ja antibioottisoiduilla tehorehuilla. Ja kun ne sitten teurastetaan ja paloitellaan samanmoisilla logistisilla linjoilla. Ja kun ne sitten logistisesti kuljetetaan ja kaupataan ruokana, olemme me jo sputnikkeina ( matkatovereina ) suhteensa Laika koiran tavoin JA Laika koiran alati tekniikalle uhraten tuomittuina kier- 32

33 tämään tyhjässä avaruudessa. Ja kalojen suhteen tapahtuu se sama, troolareissaan. Ja kaikki kulutustavaramme tuotetaan samalla tavalla, niin ettei yksikään oleva/asia omalla olemisellaan omaa olemistaan varten olevana saa meitä havahtumaan. Ja sitä tarkoittaa moderni tekniikka puitteeksi kokoontuneena, puitteeksi, joka määrää olevat vain varannoiksi. Ja sitä olemisen olenta, vallitseminen, unohduksellisena noin paljastaessaan, ilmi tuodessaan tänne ( itseksensä kerääntyvän ) olevan. Että emme me hallitse tätä, että me olemmekin vietävänään, tämän vallitsevan olemisen vaiheen/neuvokkuuden palvelijuudessa olemisen ja ajattelun erotuksena ajatellessamme olemukseltamme teknokraatteina ja laskuautomaatteina pikemmin kuin itsekkäinä ja ahneina. Mietiskelevä ajattelu on tyystin laskevalle ajattelulle hävinnyt. Ja mietiskelevän ajattelun voisi sanoa tänään tarkoittavan kysymystä miten on olemisen laita. Ja laskevan ajattelun voisi sanoa kiteytyvän kysymisenä mitä oleva on. Minkä, jälkimmäisen, kysymisessä voimme niin helposti rekonstruoida mitenkä vaihe vaiheelta nuo kauhean kärsimyksen tuottajiksi osoittuvat tehotuotannot kehittyvät. Ja huomaatteko, ystäväni, unohduksellisuuden juuri tuossa, ettei julmuus suinkaan ole julmien tunteiden tuotetta. Eikä ahneiden ja itsekkäiden tunteiden, vaan tekniikan kehittämisen aidosti innovatiivisen kuinmyös rahamaailman matemaattisesti kutkuttavan imun tuottamien oivallusten. Jopa niin, että ainoana sektorina eksakteihin tieteisiin, globaalin markkinataloutemme palveluksessa luonnollisestikin tänään, on jäänyt ajattelulle --- kipinää. Olemisen itsensä unohduksellisuus muotoutuukin, vakiintuukin ja paljastuukin juuri noin tuossa ajattelussamme ja ajattelunamme joka puolestaan voi olla vain vastausta puhutteluunsa. Mikään muu, ajattelullisesti, ei yksinkertaisesti tule mieleemmekään, vaan vain siltä samalta pohjalta, sinä samana ajatteluna --- moralisoidaan. Joudutaan vaatimaan 33

34 epäitsekkyyttä ja rakkautta tunteena, sen ja järjen dualismissa, missä logiikkana ja representoimisena toteutuessaan, heltymysten ja säälien ei kuulukaan olla normaaliutta, vaan niihin nähden kuuluukin rakentaa puolustus- ja suojamekanismeja. Jotta normaali arki modernin tekniikan oloissamme, puitteessa, voisi jatkua, onkin katse eläintuotannosta käännettävä toisaalle. Josta, humanismista, ei siis nyt ollenkaan voikaan olla kysymys ja joka nyt kysyttävään ei ollenkaan voikaan ylettyä. Naudat, siat, kalkkunat yksinkertaisesti vain paljastuvat ilmi tulevat tänne lihana ja nahkana. Ja kanat, lehmät, lampaat lihana ja munien, maidon, villan ja nahan kasvualustoina. Näin mitätöityinä omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevina. Eikä kukaan voi suostua ottamaan vastuuta sen aiheuttajana, miljoonaisen, biljoonaisen, triljoonaisen holokaustin, maailma vaan toimii tavallaan ja niin syyttäminen vain etäännyttää --- syyllistämisenä eli tuomitsemisena eli olemassaolonoikeutuksen tunnon riistämisenä kelvottomilta --- havahtumisesta ja heräämisestä siihen mikä liikkuu jo, tässä absurdiudessa kärsimyksessä nihilismissä, ihan likeellä ajatteluttavaisimpana ajatteluttavaisessa ajassamme se, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Eikä silleen jättäminen silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin, ajattelu näin olemisen ja ajan erotuksena ajattelun koetuksissamme --- ahdistukseen kokoontuessamme --- välkähdellessään olevien olemisena, hohtamisena omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina, enää olekaan ollenkaan kaukaa haettua tahi utopistista, vaan saammekin tuta uutta jalansijaa. Että emme kielessä olemisen talona ja kotinamme enää olekaan kodittomia. Ja että muotoutammekin, vakiinnutammekin ja paljastammekin olemisen uutta vaihetta/neuvokkuutta jo silloin. Valmistautumisenamme käänteensä unohduksellisuudesta säilymiseensä tapahtumalle --- hypätäksemme peräänsä --- ajattelumme paikkanaan. Jon- 34

35 ka, olemisen olevaan paluun edelleen luomassa varjossa ei enää ehkäpä vaan varmaankin tänään jo olemme. Olevana suhteena olemiseen näin olemisen omina ja olevalle KUITENKIN vieraaksi jääden. Itsellemmekin mitä tulee minäisyyteen psyko- LOGIS-sosioLOGIS-antropoLOGISTISENA olemisen ohituskaistana. Jossa/-ta ylipäätään tänään enää VOI syödä eläimiä. Se kun on unohduksellisuuden ja osaamattomuuden kysymys ja noin tietoisuuden kysymys, eikä moraalin, hyvyyden ja rakkauden jotka eivät ole kyenneet sitä lopettamaan. Eivätkä VOI kyetä lopettamaan, koska ne osaavat vain mitä on oleva kysyä, oleviin omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina näin voimattaan ylettyä ja ulottua äärelleen/luo silloin eli kohtaan jossa väkivalta raukeaa; kajoamattomuuteensa. Joka juuri on olemisen säilymistä itsessään pysymistä totuudessaan. Eikä ideaalinakaan voisi juontua meidän moraalisuudestamme, hyvyydestämme, rakkaudestamme joiden on aina olleet vain valinnalliset ja ehdolliset armot armottomuuteen nähden. Miten on olemisen laita kysymättään olevan mitätöivänä ajatteluna, niin, ettei sille vielä voi tulla mieleenkään alkuperäisenä etiikkana --- asuinsijanamme ethos --- olemista ajattelevana kielessä olemisen talona ja kotinamme antaa eläimien vain OLLA. Niin, ettei ne enää ole kohteitamme objekteja subjektiollemme ja mitä ruokaamme tulee, sen on jokatapauksessa, ilmastokatastrofinkin uhkaamana, käännyttävä jälleen vaalien maaemon puoleen sekä eksaktien tieteitten läpimurtojen, mutta ensihätään selviämme kyllä kiitollisina ja iloisina, se on, että helpottuneina viljelemällä soijaa. Ystäväni, koska olemme päässeet kiinni täkyyn, totisina keskittyen kuunnellessamme rajasituaatiosta olemisen puhuttelua. Jolle ei mikään innovaatio ja älyllinen kutkutus lyö vertoja, se kun on kokemukselliseen ajatteluun tavoittumista --- vastauksenaan kun aina olemmekin jo lumotulla tienoolla. Unohduksellisuudesta säilymiseensä 35

36 käänteen suunnassa jo tänään täkynä tämä pyörähtäväisyytensä, unohduksensakin unohdukseen ja senkin pois putoamiseen tyhjyyden kauhistuttavan anonymiteetin ahdistuksena keskittyessämme. Jota tässäkin työstämme hyppyrinämme ei-mihinkään ajattelemisessa/-seen olemisen ja ajan erotuksena jossa jolle voi oleva omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana hohtaa toisin kuin ajattelussa olemisen ja ajattelun erotuksena. Mikä tarkoittaa olevan olemisen olevuutenaan eli loogisen ja representoivan ajattelun sijaan kokemuksellisen ajattelun ulottuvuudellisuutta ajan ajallistuessa maailman maailmoidessa olevien taitoksinaan ja kokouspaikkoinaan --- olioina olioida palaten omaansa lepoonsa tyynessä pidättäen hetkeä joka laajuudessaan lepää. Niin että raukeaa väkivalta, tarpeena tahtoen hallita, puhumattakaan makuaistien tyranniasta, joilla vain olemisen unohduksellisuuden vasta saamisen valossa luopuen varsinaisesti huomattua osattomuutta puutteenalaisessa ajassamme on --- huumattu. Kun kuunnellaan eilispäivän hippejä 5o vuotta sitten LSD-kokeiluineenkin, joissa he kokivat tajuntansa laajenevan ja jolla he tarkoittivat kulutusyhteiskuntamme julmuudesta ulos murtautumista, jonka tänään jo voi ajatella varsinaisella ajattelulla, olemisen ajattelulla korvautuvan. Ja sitten tämän päivän nuoria kuten Jonathan Safran Foer kirjassaan Eläinten syömisestä moralisoimatta katsomassa kohti vallitsevaa todellisuuttamme eläinten tehotuotannossa tai Bradley Manning paljastamassa semmoisuudessaan, kommenteitta, videoitua terrorisminvastaistasotaa. Niin 36

37 sen voi liki nähdä mitenkä maailma tulee pääsemään, kammottavasta kiikistään, menemään. Ettei se tietenkään tule jäämään tähän, missä se syö näillä kätköissä lymyävillä modernin tekniikan määrääväksi puitteeksi kiteytymillään kaiken ilon. Että olemisen unohduksellinen vallitseminen olevan paljastumisena vain varantoina tulee kääntymään itsessänsä säilyväksi ja näin olevan paljastuvan toisin omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana hohtaen, minkä Heidegger sanoo olemisessa vastaavan surun voittamista ihmisellä. Eikä ole mielekästä määrittää ihmisiä suhtautumisessaan näihin totisiin yrityksiin herättää ja havahduttaa meitä näkemään, maailman pelastaa itse itsensä, pessimisteiksi ja optimisteiksi. Kun silloin juuri heitetään lapsi pois pesuveden mukana. Kunnei nämä eilisen ja tämän päivän nuoret olekaan omavoimaisia ja semmoisina ohitettavia haihattelijoita, jotka eivät hyväksy ja kestä elämän kovaa todellisuutta. Kun Vietnamin sodan vastustuskin nojasi Marxin huikeaan uuteen avaukseen historiaan, että sorto ja riisto imperialismi myöhäiskukintonaan tulee loppumaan, ettei se ole ikuinen totuus. Ja josta Heidegger osaltaan tavoittui olemisen historiallisuuden käsitteeseen. Että meidän tulisikin optimismin ja pessimismin metafyysinen dualismi ylittää, niin ettemme postmodernisti jäisi vain viipaloimaan ja asettamaan perä perään menettäen täkynsä ja teränsä, ajattelemalla, että ahaa, tuo ajatteli noin ja tuo taas noin (esim. Marx, Freud, Hipit, Wikileaks jne.), vaan että ne juuri on annettuina ajattelullemme niiden niistä itsestänsä käsin kuunnellen; kokoontua. Pessimismin ja optimismin käsitteitten osoittuessa täysin mitäänsanomattomiksi unohduksen savuverhoiksi. Ja selittämiseksi joka voikin vain vesittää asian kuin asian itsensä, asiana sinänsä joka liitetään ongelmanasetteluiden ja asiantuntijuuksien loputtomuuteen, mihinkäänjohtamattomuutena, niin ettei meidän tarvitsekaan ja niin ettemme me saakaan, varsinai- 37

38 sena helpotuksenamme, varsinaisesti huomata nii in --- unohduksellisuutta. Olemisen unohduksellisuutta jonka puhutteluun nämä maailmansotien jälkeiset nuoret on jo olleet ja edelleenkin ovat vastauksinaan äärimmäisestä vaarasta, vaaran vaaraantua pelastuksena. Sillä vaara pelastaa jo ollessaan vaarana, minkä voimme omissa ajattelun koetuksissamme/schwarzwaldin lumouksissamme tuta ja paniikinkohdan äkkiä ollessa valaistumisena. Maailmakin pelastuu noin, olemisen olenta maailman maailmoimisena, tiukasti itse itsestään, äkkiä, välähtäen, unohduksellisuudesta säilymiseensä itsessään --- kääntyen. Mutta ei ilman ajatteluamme, jossa kuullusta olemista, alkuperää, olemisena muotoutamme, vakiinnutamme ja paljastamme. Olevana suhteena olemiseen on ajattelumme olemisen omaa ja olemisen paikkaa säilymiseensä tapahtua tässä. Ja tämän ajattelun metsäpolkuna aukiolle askelmia nuo kaikki täkyt ovat ja kaikkien noiden ajattelujen --- vaikka ne eivät vielä osaakaan ajattelua pitää tekemisistä tärkeimpänä olemiselle käden ojentamisen merkityksessä, sen totuudessaan säilyä varsinaisesti ajatellaksensa näin --- historiallista sanaa kohdallistaessa. Vaikkeivat ne ajatteluun, logiikka ja representointi ainoana tuntemanaan, voi luottaa, sitä ja sanoja usein pitäessäänkin vielä VAIN ajatteluna ja VAIN sanoina, ne kuitenkin esiymmärryksellisesti olemiskykyinä nimenomaan ylettyvät lentämään edeltä tulevien jumaltensa meitä näin varoittaen. Niin, että tuon kirjan Eläinten syömisestä ja noiden videoiden terrorisminvastaisestasodasta, josta Manning on kolmeksikymmeneksi vuodeksi vankeuteen tuomittuna. Kuinmyös maanpaossa olevien ja etsintäkuulutettujen Assangen ja Snowdenin paljastusten. Kaikkityynni, globaalin markkinatalouden, julmuutena, rakenteiden paljastamisten. Jotka moralisoimatta katsoo todellisuuttamme semmoisuudessaan kohti suoraan, selittämisillä niitä vesittämättä, ohittamatta ongelmanasettelui- 38

39 na ja asiantuntijalausunnoilla. Liittävät oman aikansa lapseuksina nämä kaikki nuorten suku- ja ikäpolvet toisiinsa --- unohduksellisuuden huomataksemme me tarvitsemme niiden kaikkien näkökulmia. Niinkuin nyt niin selkeänä filosofihippejä sanoessaan, että TIETENKIN maailma tulee muuttumaan ja pelastumaan voidaksemme TODELLA nämä tänään tehtävät paljastukset pitää todellisuutemme ytimenä mielessämme, kärsimystään etäännyttämättä --- kestää. Olemisen ajattelun hyppyriksi hioutettavissamme olemisessa vaaran tähtikuviona tänään vaaran olla vaara- NA jolloin se jo pelastaa --- maailman. On silkkaa itsepetosta sanoa lihan voivan maistua sen kärsimysehdot tiedostettaessa sitä syötäessä tai sanottaessa sotilaita voitavan lähettää sotimaan sodan kärsimysehdot tiedostettaessa lähetettäessä. Kärsimys on aina silloin jo unohdutettu oleviin/asioihin unohtuen uppoamisena ja parissaan puuhaamisiin. Ja oleminen on aina siinä silloin unohdettuna pohjaten silloin aina unohduksellisuuteensa olevien/asioiden tänne ilmi tulemisessa, paljastumisessa. Kaikki tästä poikkeava jää vain mielipiteeksi joka ei olemisen totuuteen ylety. Eikä varsinaiseen ajatteluun olemisen ajatteluna. Julmuus on unohduksellisuutta moraalisena petoutena viattomasta petoudesta olemisen historian tuotua meidät jo kauan sitten ulos. Varmaankin silloin, kun ajattelu ajatteluna alkoi, meillä lännessä esisokraatikkojen kysyessä olevan kokonaisuutta olemisen ja olevan ERON avautumisena. Ja josta sitten johdatuttiin olemisen ja ajattelun erotuksena logiikkaan, representoimiseen ja mo- 39

40 raaliin. Ja jossa on nähtävissämme unohduksenimuna olemisen itsensä unohduksellisuuden vetona modernin tekniikan puitteena kehittyminen kausaalisuudessa, syyn- ja seurauksenlain puitteissa pelkkään olevuuteen rajoittumisen ajattelussamme rajoittuminen, subjektiiviseksi horisontiksi olemisen avoimuudesta. Ja tämän subjektion varmistamisen ovat tämän päivän tuhoamissodat, jommoisia ne eivät ennen ole olleet ja eläimien syönnin tehotuotannot, jommoisia ne eivät ennen ole olleet. Ja tästä meidän täytyy tänään lähteä, ettemme kärsimystä unohduta eipäs juupas väittelyihin ja pelkkiin vallankumouksiin, jotka ei väärinä vaan --- oikean ja väärän, hyvän ja pahan, ajattelun dualismina, ylittämättöminä --- riittämättöminä aina syövät hedelmänsä. Lähteä olemisen totuutta --- kysyvinä. Emme olekaan ihmisiä, vaan olemmekin täälläoloja, olemisen aukeamia. Jossain yön ytimissä ja myös kysymyksen fyysisyydestä, että kuten kliinisesti kuolleina olleiden rajakokemuksia tutkinut lääkäri sanoi näyttävän siltä, että aivot välittävät tietoisuutta, mutta tietoisuus ei ole aivojen tuote. Ja käsite ja nimike eläin paljastaa äkkiä itsensä muurina ja semanttisena kuiluna välissämme/-llämme ja vieläpä linnun äänen varhaisaamussa helähtäessä sen itsensä olemisen aukiona ilmipiirtäen. Ihmisenäkin meidät nimettäessä eli älykkäänä eläimenä tai hengellisenä joka syntiinlangenneena on palannut eläimellisyyteensä. Jolla siis ei ole tuota olemisen aukeamaa, joka ei siis tietoisuutenaan ole nimenomaan tuo olemisen aukeama. Ja vain koska emme itseämmekään vielä semmoisena tiedosta, mutta olemiskykyinä 40

41 esiymmärrämme on mahdollistunut semmoinen muuri ja kuilu. Olemisen unohduksellisuus silloin ikäänkuin projisoidaan ihmisiltä eläinten kontolle. Käytän vanhoja käsitteitämme ihminen ja eläin, mutta molempia olemisen aukioina pitäen eli tietoisuuksina olemukseltansa ja olemuksellisuudeltansa silloin. Niiden tavat tiedostaa ovat erilaiset muttei se asiaa muuta. Mutta olemista ajattelevina olentoina ja sen unohduksellisuutena olemisen unohduksellisuuden peesissä me vain olemme voineet eläimet ja itsemmekin eläiminä käsittää niin, että itse fysiikka, elämänä, voisi olla tietoisuutena tietämistä. Vastaavalla, mutta vain kehittyneemmällä tavalla, kuin kaikki fysiikka ja kaikki elämä on tietämistä aineen systeeminä itseksensä kerääntyä. Mutta tietoisuus on olemisen aukeamaa vaikkei olemista tiedostettaisi eikä ajateltaisi, suhteessa edeltäviin saattaessakin piillä ihmisen ja eläimen välinen erilaisuus. Ihmisen, tietämättäänkin ja unohtaessaankin sen, aina jo ajatellessa olemista, olemisen lainaa oleville välittäen, sen unohduksellisenakin vallitessa, unohduksellisena ajattelunaan. Omassa fysiikassani ja suhteensa saan purevasti tuta vierautensa tietoisuudelleni vaikkakin se välittyy elimistöni ja aivojeni kautta se ei oleskele elimistössäni eikä aivoissani. Tietoisuus tulee jostain, se ottaa ja tekee aukiokseen, olemisen omaksi ja olevalle kuitenkin vieraaksi jääden kokemukselliseksi ajattelun tullessakin tässä. Tietoisuuteni voimatta mitenkään samaistua fysiikkaani minäisyyteni mitenkään niinmuodoin mieltyä, psykofyysisenä kokonaisuutena pidetäänhän juuri sitä minää ja tietoisuuttamme minätietoisuutena. Joka on valtavana vankilana ja taakkanamme. Ykseyden, saman häviönä samanlaisuuden hyväksi, vaikka me luulemme yksilöllisyyttä puolustavamme näin, tämän harhan kääntöpuolena eläimet olemisen aukioina absoluuttisesti mitätöimme. Oman osattomuutemme kätkeäksemme, olemisen avoimuudesta, unohduksellisuutensa tähden siitä subjektiivisiksi ho- 41

42 risonteiksemme rajoittuessamme. Suhteemme eläimiin määrätessäkin näin subjektion varmistamisemme, niin ettei ennen puutteenalaista aikaamme olemisen vallitsemisena modernin tekniikan puitteeksi kokoontumisena joka määräten vain varannoiksi olevat paljastaa --- meidätkin muassaan, mitä emme kestä huomata --- omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevina pois, olisi voinut olla eläinten tehotuotantoa, vaikka jostain olisi äkkiä annettu nyt käyttämämme tekniset vempeleet ja eksaktit tiedot geenimanipulaatioineen, sillä meillä ei vielä olisi ollut sen julmuuden peittävää ja siedättävää ajatteluamme logiikkana ja representoimisena. Luulen tuossa saadun sanotuksi täkyn, joka liikkuu kaikkia ihan likeellä, unohduksen absurdiutensa ja siten käänteensä säilymiseensä kaikkein tärkeimpänä merkkinä. Moralisoimattomana ja syyttelemättömänä nimenomaan unohduksellisuuden huomaamisen täkynä olemisen aukiona eläimet ja itsemme käsittää, sen jo ollessakin silloin evoluutiollistakin tietoutumista olemisen mielestä suopeutena --- käsin. Mielipiteisyyden ylittävänä, aatteet, uskonnot ja ideologiat niinmuodoin --- kokemuksellisena ajatteluna. Meitä puhutellaan näin ja tähän, meitä vedetään tänään, muutoin en puolestani mitenkään olisi voinut kirjaimellisesti törmätä fyysisyyteni rajoihin, joista vasta olemisen aukeamana olentani alkoi tietoisuutenaan jota jo voin koettaa ajatella tietoisestikin. Asia on yksinkertainen tehotuotannon eläinten olemassaoloa ja olemista kärsi- myksenä ei ole vielä huomattu, se on unohduksen omaa, niinkuin, luonnollisesti- 42

43 kin, on koko kulttuurimme silloin. Holokausti ei ole loppunut, niinkuin sanoi Imre Kertesz, joka nuorena poikana oli ollut Auschwitzissa ja lisäsi sen jatkuvan kulttuurinamme. Hän, kuten muutkin natsien keskitysleireiltä hengissä selvinneet, sai kokea sen mitenkä heidät pakotettiin vaikenemaan. Niin, että niistä jotka kuitenkin sanoivat (tokikaan voimatta korjaantua ja korvautua tuomioistuimissa vieläpä kuolemantuomioon oikeuttavissa, jotka olemuksellisesti ovat vain kosto, olemisen totuuden vapauttavuutta tavoittamatta milloinkaan todistajalausunnot oikeudessa syytettyjä vastaan hyvityksenä väkivallan rakenteen peittäen, unohduksen pitäen entisellänsä) moni tekikin itsemurhan tai muutoin koki musertavan pettymyksen, kunnei heidän kärsimystään, ahdistukseen kiteytettyä jopa ja silloin niin likeellä unohduksen varsinaista ajatellen koettua huomaamista, vastaanotettu. Kunnei sitä voitu vastaanottaa, tajuta --- ollenkaan. Ja sitä juuri unohdus tarkoittaa, semmoista on olemisen unohduksellisena vallitseminen. Semmoista olemisen unohtava ajattelumme. Oleva ei paljastu omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana oleva on mitätöitynä ajattelussamme aina jo ja mitä tahansa voi huomaamattomasti silloin tapahtua, julmuudessa --- rakenteellisuutena. Eikä moraalista, syyttelemisenä ja syyllisyydentuntona ole apua vaan se jää sentimentaalisuudeksi ja järkeilemiseksi unohduksellisuuden sisällä --- niinkuin osoittunut on, ettei mitkään sinänsä tiedetyt ole saanut meitä havahtumaan, kunnei niitä itseään ole tiedetty ajatteluttavaisessa ajassamme ajatteluttavaisimpana ollenkin se, että emme vielä osaa varsinaisesti ajatella. Representoimisena ja logiikkana olevien sinänsä ohituskaistana kiireessä osaten kysyä vain mitä on oleva, osaamatta kysyä, että miten on olemisen laita --- olevien itsensä äärellä/luona viipyilevänä matkojenkin takaa silloin olemiselle ojentaen kätemme olevien huonon hoidon rauetessa auttaessamme sitä pysy- 43

44 mään totuudessaan --- noin. Ja on sen aika eläinten tehotuotanto --- koputtaa. Jonakin semmoisena kammotuksena jonka pelkkänä lieveilmiönä on tuottamansa jäteongelmat saasteongelmina ja pandemioiden kasvava uhka antibioottien ennaltaehkäisevän käytön lähtökohdiltaan sairaisiin eläimiin tehdessä niin eläimet kuin ihmiset immuuneiksi niille ja kansojensairauksien kasvaminen kuolinsyinä ja tämä kaikki piilotettu ja verhottu purkautuu, tulee ilmi uskomattoman raa assa viihteessä. Nii in ihmisen tuhovietistä ja tuhovimmasta olemuksellisuuksinamme ollenkaan olematta kysymys. Ja tietenkin se purkautuu silkaksi tuhoksi muotoutuneessa sodankäynnissä, semmoisessa joka ei ennen noussut mieleenkään, mutta jolla nyt väritämme myös menneitä. Sillä unohdus on modernia tekniikkaa olevat vain varannoiksi määrääväksi puitteeksi kokoontuneena, unohdus on olevan paljastumista, ilmi tulemista tänne noin, ihmistä vetäen perässään. Eikä todellakaan järkevästi kehittämäämme ja keksimäämme, suunnitelmallisesti näin myös hallitsemaamme teknistä maailmaa, vaikka matemaattisesti laskien tuotammekin tarvittavat tieteelliset tietonsa ja tekniset vempeleensä emme sitä vallitsevana olemisen vaiheena/neuvokkuutena hallitse. Niin ettemme me muuta suhteensa voi kuin olemisen, absurdiutensa, puhuttelemana, olevan huonona hoitona, havahtua, absurdiuden kukkasistaan, olemaan vastauksinaan. Eli varsinaisesti, itsenään unohduksena, huomaamaan ja silloin se jo onkin, ystäväni, käänteensä säilymiseensä suunnassa, menonamme noin, viiveestään, saamisen valossa luopuen --- itsepäisyydestämme. Sillä emme me ole itsekkäitä emmekä tyhmiä sillä ahneus ahneutena ja itsekeskeisyys minäminänä on vain subjektiivisen horisonttimme heiniä, olemisen avoimuudesta unohduksenputkeen rajoittumisenamme. 44

45 Nämä tämän päivän paljastajat eivät enää johdukaan selittäen paljastamaansa vesittämään. Niiden tylyt paljastukset tylystä todellisuudestamme ovat purevia laskien esiymmärryksemme olemiskykyinä varaan tietämättäänkin, tietäessään kaikkien tietävän jotakin olevan syvästi ja vakavasti pielessä ja työntävän sen pois mielestään --- kiihtyvänä kiireenämme. Ja nämä paljastukset ovat tavattoman helpottavia avatessaan piilevän sietämättömän vaikeuden. Ajan hengessä onkin tapahtunut suunnattoman suuri muutos ja olemisen totuuden olemisen olevaan paluun näköala kaikki näkökulmat ja mielipiteet ylittävänä onkin äkkiä jo liki välähtävänä, sitä enteilevänä --- liipaisuherkässä. Jään unohduksen päällä ollessakin jo kuin riitteenä ja niinmuodoin huomaamisen subjektiivisen horisonttimme murtona olemisen aukiosta enää vain --- riitteen päässä. Siinäpä onkin zenin päivittymistä ja historiallista kohdallistumista käsitteellistyessään. Hups. Valaistumista. Ahdistukseen keskittyessämme kaameuden syöverin edessä --- heittäytymisenä ei-mihinkään paniikinkohta valaistumisena niin. Olevien paljastuessa toisin. Olemisenamme täysin toisaalla totutun nurinsysäytyessä tutun outoutuessa olevien äärellä/luona olemisessa läheisyytenä itsenään. Niin että äkkiä irrotetaan, järkytyksiä ilmetessä, roskien maton alta esiin pilkistäessäkin, siitä normaalin arjen peräämisestä (ja nyt puhumme aikuisista tietenkin) epänormaaliudessamme ravintomme perustuessa eläinten tehotuotannon tuotteisiin lihoineen, kaloineen, maitoineen, munineen --- johdannaisineen. Ja kaiken ongelmanasettelumme asiantuntijoineen johtuessa ja joutuessakin silloin vain lässyttämään emotionaalisina tyyninä toppuuttelevina ruutityn- 45

46 nyrin päällä. Nii in, se irrottavuus, on enää yksinomaan helpottavaa ja historiallisesti kohdallisena ei enää vaaran piilottamista, vaan vaaran auttamista vaaraantumaan ajattelumme paikkanaan viimeinkin olemaan vaarana jolloin se jo on pelastus, niin, että siinäkin meitä vedetään. Olkaamme siis kuulevia vaan ei kuuliaisia --- enää. Netti mainiona välineenä meille olla keskusteluna. Netti mainiona välineenä maailmalle näin --- pelastua. Myös lihansyönnin määrän räjähdysmäisessä kasvussa on raskautta --- työn keveytyessä koneellistumisen myötä fyysisten ponnistusten vähentyessä ja ravitsemustietouden lisääntyessä eläinproteiinien välttämättömyyden ihmiselle kiistäen ja epäterveelliseksi osoittuessakin niiden --- joka ilmentää pakonomaista olemisen unohtamista perusteettomaksi käyneessä tarpeessaan syödä eläintä jonka elämä riistetään. Ja geenimanipulaatioinnein tahtoen tehdä aina vain alisteisempaa elämää halliten tuhotakseen sen oman kuolemanpelkonsa siirtäen näihin tuottaviin prosesseihin. Olemisesta suopeutena ja kuolemasta omimpana mahdollisuutena niinmuodoin osattomuutena. Lihansyönti on tänään jo pelkkää vallankäytön riittiä joka silleen jättämiseen silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin luopumisena saamisen valossa herkeää. Puutteenalainen aika / olemisen vallitsemisena unohduksellisena jättää meidät elämän elämisen elämän ehdoilla elämän kovan todellisuuden armoille näin kovana normaaliutena, jonka on kuolema menehtymisenä ja eläinten syönti torjumisensa riittinä. Eläinten tehotuotanto on kuin puolustus- ja suojame- 46

47 kanismi tyhjyyden kauhistuttavan anonymiteetin edessä ja se on ajattelemisesta kieltäytymistä turhautuneena ja eskapistisena, kysymyksen mitä oleva on iskiessä umpiseinään, tänään jo meidät. Ajatteluttavaisimpana ajatteluttavaisessa ajassamme, että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Kysyen miten on olemisen laita itsemme, eläimet ja kaikki olevat päästäen --- menemään. Jossei voidakaan olla ajattelematta liikaa maailman kauheuksia, jossei voidakaan olla ottamatta niitä itseensä, jossei riitäkään se, että ne jo tiedetään ja, että siitä huolimatta on elettävä elämäänsä, jos semmoisen aika onkin jo mennyt ohi. Jos se onkin tämän päivän normaaliutemme jakomielitautia. Kunnei meillä käytännössä enää ole ihmisiä kannattelevia uskontoja ja ideologioita joiden turvin, Jumalan tahi joukkovoiman, voitiin oleviin ja parissaan puuhiin unohtuen uppoutua, olemisen ajattelumme elementtinä ollessa ikäänkuin näiden suurten käsissä ja vastuulla, meidän pieninä ihmisinä tarvitsematta ottaa kontollemme sitä, unohduksesta tehdenkin näin siedettävää. Mutta sitten me aloimme yksilöllistyä eksaktien tieteitten ja tekniikan kehityksen myötä ja kaloina kuivalta maalta löydyimmekin. Jos olemmekin jo pakotettuja ikäänkuin yksyhteen maailman kauheuksien kanssa, jos ajattelu onkin jo noin yhdentymässä, vaikka itsepäisesti unohduksen huomaamattomuuteen pidätymme vielä kuin viimeisillämme --- ennen synnytystä, kauhistuttavuutenamme ettemme osaa tuota synnytystä toteuttaa. Olla raskaana osaamatta synnyttää on kauhea asia. Mutta niinkuin luonto ajaa tikanpojan puuhun opastaa ole- 47

48 minen meidät uuteen/toiseen ajatteluun. Omavoimaisella pakotuksellaan vapauttavuutena subjektiivisesta horisontista murtautua, varsinaiseen yksilöllisyyteen tavoittuakin juuri näin näistä maailman kauheuksiin yhdentymisen täkyistä. Niihin keskittyvänä, niinä ja niistä me emme enää jätätä kärsimystä paeten kiireenä, niin että meitä on aina jonkin viihdytettävä tai oltava pähkinänä loogisrepresentoivalle ajattelullemme töinämme tahi elämyksenä alati sävähdytettävä tai tyynnytettävä psykofysiikkaamme eli ahdistukseen kokoontuen pääsemättämme keskittymään ja näin olevien äärellä/luona täällä --- viipyilemään. Vaaran vaaraantua --- ajattelussamme --- pelastuksena, noin ajattelemalla ojentaisimmekin olemiselle kätemme auttaisimme sitä pysymään totuudessaan. Noin olisimme valmiita, noin valmistautuisimme olemaan unohduksellisuudesta säilymiseensä itsessään käänteensä käytettävissä. Kaneetilla että ehkäpä olemmekin jo olemisen paluun olevaan edelleen luomassa varjossa. Ja siinä, jotenkin... jotenkin, kuin negatiivista valokuvaksi kehittyen, niin intensiivisesti se varjo kääntyisi valoksi, meidän ajattelumme kehittämönään, alkuperä itsensä salaisuudellisuus äkkiä olemisena näyttäytyen, suopeutena, suomisena kaiken tänne ilmi tuomisessaan, kun me siinä keskittyneesti hiljaisuutta kuuntelisimme. Katse leväten olevissa, jotka alkaisivatkin vasta rajoistaan, olemisenaan ja olemisellaan meitä olemiseen suojaan/turvaan otetuksi opastaenkin, olemisen omina ja olevalle kuitenkin vieraaksi jääden subjektiivisesta horisontistamme ulos --- olemisen avoimuuteen. Ja evoluutiollisestikin tietoutuen silloin olevan olemuksellisuudesta oliona, joka tarkoittaa varsinaista toteutumistamme olemista ajattelevina olentoina, olioiden olioimista, olemistamme noin olevien edellyttäminä ja olemisen palvelijoina, kokemuksellista ajattelua jossa emme enää voi kokea olevamme tarkoituksettomia ja turhia. Olemme riittäviä semmoisuudes- 48

49 samme jaloina silloin. Olemisen unohduksellisuudesta säilymiseensä käänteen tapahtumasta olevan huonon hoidon raukeamisena näin silleen jättäen silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin. Osaten kuoleman kuolemana omimpana mahdollisuutenamme olevien liukuessa pois kuolema näyttämönä jolla oleminen on alastomimmillaan ja täyteläisimmillään --- maailman pelastumisena lempeästä. Ja täälläoloina me alamme olla keskusteluna jälleen dualismin --- dialektisena ristiriitana --- sijaan kiintymykselliseen kiistaan tavoittuen. Hyppyriltä --- johon/joksi kaikki kehityksen tulokset on koottu, viimeisimpänä ehkäpä juuri se, että eläimet tiedostetaan kipua ja kärsimystä, surua näin, kokemaan kykenevinä olentoina, joihin ihan pienet lapsetkin on vasta kovin lyhyen ajan laskettu mukaan --- heittäytyäksemme ei-mihinkään. Ja sen tavoittaessamme --- ei enää pelkkään tyhjään tyhjenevänä tyhjänä Levinasin sanoin tyhjyyden kauhistuttavana anonymiteettinä vaan läheisyytenä itsenään täyteytenä --- olemussuhteeseen olevan kanssa tullen, se on, että kannattelevuuteen/-desta. Ja näin voimmekin olevaistamatta olemista eli kokemuksellisesti käsittää mitä Heidegger tarkoitti sanoessaan käänteen tapahtuman olemisessa vastaavan surun voittamista ihmisellä. --- Ja jossei se tuota kärsimystä eläimille, tuotettakoon keinolihaa jommoista jo on tiedotusvälineiden läsnäollessa paistettu ja syöty. Mutta miksi sen täytyy olla lihaa, miksi sen alkio täytyy ottaa eläinystävästämme. Maukasta ja ravintorikasta ruokaa varmaan voitaisiin tuottaa soijastakin ja kaikista pavuista, pähkinöistä, linsseistä, viljoista jne. otetuilla alkioilla peltoalojen rajallisuuden vastaan tullessa ja tekniikan kehittyessä atomitulostimilla. 49

50 Representoiva, esilläolevan vain uudelleen esiin asettava ajattelu, eteensä tuohon, objektiksi subjektiolleen, loogisuutena olevien sinänsä ohituskaistana hahmottuu. Unohduksentunnelina, jota kiireeksikin voi sanoa, ajaksi ja olemiseksi niinmuodoin, jossa oleva ei onnistu hetkeä pidättämään niin että se laajuudessaan lepäisi. Ja tässä ajattelussa, tämän vallitsevan olemisen tavan, vaiheen/neuvokkuuden, olevan paljastuessa ilmi tullessa tänne modernin tekniikan määräten varannoivana puitteena, täydeksi tulemisessa tänään --- olemme unohduksen absurdiutena. Mitätöitymisen kokoontumana, niin, että eläimistä on voinut tulla olevia sinänsä, niin, että niitä voidaan kärsimyksiinsä eläytymättä, huomaamatta sitä, käsitellä esineellistyneinä. Niin että on mahdollista saattaa eläinten luottavaiset silmät räpyttelemään mielipuolisina logistisilla teurastuslinjoilla. Ja se on se täky, joka ei enää päästä ja siksi paljastukset on niin tärkeitä. Kun ei siellä enää olekaan mitään mahdollisuutta elää elämäänsä siitä huolimatta, vaan onkin vain tyhjyyden kauhistuttava anonymiteetti ja kaikki unohduksen huomaamiseen valmiina. Jääneenä vain eimikään täyteytenä --- heittäydyttäväksemme. Eikä se enää edellytä mitään moraalia eikä sääliä, vaan lempeä kannatteleekin, niitä julmasti käsiteltyjä eläimiä ja meitä, äärimmäisessä hellyydessä, siinä silmänräpäyksellisyydessä, edellytyksenä vain se, että ahdistukseen kokoontuen katsomme todellisuuttamme semmoisuudessansa suoraan, ystäväni, rävähtämättä --- kohti. Oleminen suomiseksi käsitettynä ei lähde meistä, ei ole järkemme ohjaileman tunteemme kehitettä, niinkuin ei unohduksellisuutensa unohtamisenaankaan moraalista huonouttamme, järkemme ja tunteemme puutteellisena kehitteenä. Me voimme olla suhteensa vain odottavia ja kuulevia. Me 50

51 voimme olla vain puhuteltuja ja puhutteluun vastauksia, mutta puhe ei ole tuotettamme eikä niinmuodoin vastauskaan (Jussi Backmanin ja Miika Luodon kiteyttämänä; ihminen antaa äänen olemisen äänettömälle puheelle ; puhtaaksikirjoittaessa vielä oli tämä tähän ängettävä). Mutta aikamme lapseudessa me olemme vedossa oleviin unohtuen uppoamisestamme olemisen muistamiseen, unohduksen huomaamiseen heräämiseen ja havahtumiseen kuuliaisuudestamme sille. Ja sitä Heidegger varmaankin tarkoittaa sillä, kun hän ajattelee olemisen käännettä unohduksellisuudesta säilymiseensä itsessään katseena olemisessa äkkiä välähtäen olevien huonoon hoitoon eli unohdukseensa noin. Ja valmiuttamme heittäytyä peräänsä. Heidegger ajatteli kahden maailmansodan ytimessä Saksassa, aikalaisena, työnään ajattelu ajatteluna. Jonka suurina tekoina nyt puolestamme voimme vaalien lukea kirjoituksiaan. Aikamme lapseus maailmansotien jälkeisenä teknisen kehityksen kokonaistäkyksi ja hyppyriksi tekemänä. Eläinten tehotuotantoa ja täsmäsotaa tahi etäsotaa tahi verkkovakoilusotaa ei vielä ollut kauhistuttavina organisaatioina elämää eliminoida tietokonepäätteiltä yhä vähemmän tarviten ihmisiä välikäsikseen. Niin että yhtälailla teurastettavien eläinten kuin lastenkin silmät sotakentillä tapahtuu toisessa todellisuudessa kuin oma elämämme eli niihin nähden normaali arkemme, johon jotakinkin tuosta rakenteellisen julmuuden todentumasta osuessa kehotetaankin, huolestuneina, palaamaan mahdollisimman nopeasti. Vaikka, aikuisten kohdalla, sitä olisikin katsottava tiukasti kohti ja otettavakin koko maailman kauheudet omaksi, globalisaatiossamme, koska ne ovat se varjo, jonka olemisen paluu olevaan on edelleen luonut. Koska niissä vaara vaaraantuu jo ja silloin on jo pelastuksena. Koska ajattelumme on se paikka jossa oleminen kääntyy tiukasti itse itsestään unohduksellisuudesta säilymiseensä. Koska olemme näin tarkoi- 51

52 tuksellisia merkkejä jälleen ja lakkaamme olemasta tarkoituksettomia merkkejä. Koska osattomuutenamme on ollut puutteenalainen aika ja meille on tulossa jotain enemmän kuin vain psykofyysiseen umpioomme psykofyysistä kivaa aina vain vähän enemmän, länsimaissakin yhä vielä, lisää kasvun ja kilpailukyvyn ylläpitämisestä/-nä. Globaalissa markkinataloudessamme jonka on eläinten tehotuotanto ja terrorisminvastainensota. Olevana suhteena olemiseen ajattelumme muotouttaa, vakiinnuttaa ja paljastaa olemista olemisena alkuperä salaisuudellisuus sanoutuen puhuttelustaan ja vastauksenaan. Varsinaisena olemuksellisuutenamme olemista ajattelevina olentoina olemme tulossa pitkän jatkumon viimeisimpään lenkkiin, orjuus ja maaorjuus, naisten ja lasten asema, jäljellä ollen enää eläinten asema, jossa unohdus tiivistyykin unohtaen unohduksensakin ja senkin pois pudotessa eläinten tehotuotantomme absurdiudessa kuinmyös terrorisminvastaisessasodassa loogislaskennallisen representoivan ajattelun täydeksi tulemisena. Moderni tekniikka määrääväksi puitteeksi kokoontuneena olemisen vallitsemisena olevan paljastumisena vain varantoina tulee täydeksi. Tämä vaara. Ja kun ajattelen Heideggerin sanoja: Vaara pelastaa, mikäli se tuo pelastavan kätketysti kääntyvästä olemuksestaan. Joudun ahdistukseen kiteytymään mieleni päällä paljastukset eläinten tehotuotannosta ja nimenomaan teurastuksesta, hiljaisista naudoista, vavahduttavuudesta, hämmentyneestä kauhusta --- tajuntaan tatuoituna televisiodokumentista samoin kuin sinne tatuoitui uutisistaan kuva tuomittuja, mutta vielä elossa olevia, baskeja odottavista ruumisarkuista ja lapsuudessa lehtikuva sähkötuolista --- ja mitä kaikkea valvonnalta piilossa ja laillistettuna avuttomille ja varsinaisesti eikä moraalisesti ajateltuna viattomille olennoille kokoajan tapahtuu. Kaneetilla, että kaikki ovat avuttomina viattomia luonnollisestikin, riippumatta mistään aikaisemmista 52

53 valtaa käyttävistä teoistaan. Nuo paljastukset joita ei enää voi haluta unohtaa, sietämättöminä, hiillättävinä murtaa subjektiivisen horisontin. Eikä tulvahtava hellyys ole tunnetta, eikä minusta lähde, eikä mistään subjektista, vaan on läheisyys itsensä --- lempeä. Ja niinkuin paljasjalkalääkärit Kiinassa harjoittelivat akupunktiota omalla kehollaan on puolestaan mieleni olemisen historian harjoituskenttänä. Rajasituaatiosta, edeltä käyden sitä mikä on pyörähtämäisillään, viiveestään, näin askeltaen sana sanalta, joka ainoa kannattelevana, kokemuksellisesti ajatteluttavana --- lumoavana --- jatkan Heideggerin tavoittaman historiallisen sanan kohdallistumista uutena jalansijanamme vanhan nyt niin nopeasti nääntyessä : Mitä on pelastaa? Se sanoo: irrottaa, päästää irti, vapauttaa, säästää, piilottaa, ottaa turvaan, säilyttää. Lessing käytti sanaa RETTUNG, pelastus, vielä korostuneella tavalla puolustuksen merkityksessä: palauttaa oikeaan, olemukselliseen, säilyttää siihen. Todellinen pelastus on säilyttävä, se on säilyminen. / Entä missä vaara on? Mikä on sen paikka? Mikäli vaara on oleminen itse, se on kaikkialla eikä missään. Sillä ei ole itselleen mitään paikkaa jonakin toisena. Se itse on kaiken läsnäolemisen paikaton paikka. Vaara on olemisen vaihe, oleskellen puitteena. / Kun vaara ON vaarana, nimenomaan silloin tapahtuu sen olemus. Vaara kuitenkin on vaino, jolla oleminen itse, unohduksella, ajaa takaa olemisensa säilyttämistä puitteen tavalla. Vainossa oleminen saa totuutensa pois tolaltaan unohdukseen, nimittäin niin, että oleminen kieltää olemuksensa. Kun siis vaara on vaarana, nimenomaan silloin tapahtuu vaino, jossa oleminen itse vainoaa totuuttaan unohduksella. Nimenomaan kun tapahtuu tämä UNOHDUK- SELLA VAINOAMINEN, silloin asettuu unohdus sellaisenaan. Näin asettuneena, riistettynä kadotuksesta se ei enää ole unohdus. Tässä asettumisessa olemisen säilyttämisen unohtaminen ei enää ole olemisen unohtamista, vaan asettuen se kääntyy 53

54 olemisen säilymiseen. Kun vaara on vaarana, unohduksen käänteen myötä tapahtuu olemisen säilyminen, tapahtuu maailma. Että maailma tapahtuisi maailmana, olio olioisi, se on olemisen olemuksen itsensä etäistä saapumista. / Unohduksella vainoavaan olemisen totuuden itsensäkieltämiseen kätkeytyy vielä suomaton suosionosoitus, että tämä vainoaminen kääntyy, että tällaisessa käänteessä unohdus taittuu olemisen olemuksen säilymiseksi, sen sijaan, että se antaisi tämän olemuksen väärin käsitettynä hukkua. Vaaran olemuksessa oleskelee ja asustaa suosionosoitus, nimittäin suosionosoitus olemisen unohtamisen kääntymisestä olemisen totuuteen. Vaaran olemuksessa, missä se on vaarana, on käänne säilymiseen, on säilyminen itse, on olemisen pelastus. Heidegger: Käänne, suomennos Vesa Jaaksi. Ja niin on, että tyyni nauta teurastusjonossa --- olentona jonka tarkoituksena on olla eläimenä ja niinmuodoin kuolla eläimenä eikä, nii in, tieteellisteknisenä lihakehitteenämme ja rakenteellisesti väkivaltaisen ja julman menehdyttämisemme esineenä --- suunniltaan mennyt nauta teurastuksen kauhistuttavuudessa, on ohittamaton. On kätketty pimeyden ydin on olemisen vaino. On hyppyri, täky joka pitääkin tehdä irtipäästämättömäksi sietämättömyydessään ja siihen välkähdyttäellä kysymystä miten on olemisen laita ja kuoleman niinmuodoin, kysymyksestä mitä on oleva, olevuuden karina pelon autiomaassa, toisaalla, ahdistuksena kokoontuakseen ja kiteytyäkseen paniikinkohdan olla valaistumisena ( kaameuden syöveri / heittäytyminen / ajan ajallistuminen / lempeä ). Ja se tarkoittaisi noiden paljastusten tuloa varsinaisesti ajatelluiksi, varsinaisina tekoina silloin molemmissa osioissaan. Löytäen toisensa ja konkretian jossa vaikkapa ihmiskilpinä estetään, pidetään huoli, ettei, ensin; eläintä voida ottaa kuin täystehoisella rauhoittavalla nukutuspiikillä pois päiviltään ja sitten; EI ENSINKÄÄN. Vaatien, että vapaaehtoisia eläinten puolustajia on päästettävä kaik- 54

55 kia noita tuotantolaitoksia valvomaan eläinten elämän jokaisessa vaiheessa. Ja sitä tietä, sen käydessä jo itsestään, purkamaan koko järjestelmä. Kaikkia reformeja, vallankumouksia, edes/sentään jonkun nurkan korjaamisia täytyy varmasti tehdä, eläväthän ihmiset fyysisesti täällä ja niinsanotusti maailmaa pyörittävät, mutta kaikki se jää moraalin kyllästämäksi ja selittämisen vesittämäksi. Se jää vain kulttuuriksi ja vain demokratiaksi ja vain humanismiksi osaamattaan silloin metafysiikan ylitse kysyäkään. Ajattelun ajatteluna menettäessä kokonaan mahdollisuutensa. Ikäpolven ikäpolvelta aikuistuessa/sopeutuessa vaikkapa Nietzschen ajattelun myrskytuulena avauksesta. Yli-ihminen jätetään nerolliseksi heitoksi ja/tai sekopäiseksi. Eikä lähdetä ottamaan selvää, kokemuksellisesti silloin jo ajatellen itse, että miten ja mistä syntyi yli-ihmisen käsitteensä. Hih, ei lähdetä, pää kipeytyneenä nousemaan vuorelle; ajatella voidakseen. No, siihen varmaan täytyykin olla ihan konkreettinen pakko, mutta mitä se sitten silloin tarkoittaa. Ei todentottakaan omavoimaisesti neroudesta kohoavia utopistisia visioita tai älystä kumpuavia keksintöjä ja mielipiteitä oudosti elävän ihmisen oudon pään sisältä, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa, se on, että normaaliuden kanssa, normaaliuden tarkoittaessakin subjektiivista horisonttia ja subjektin varmistamista. Kaiken mikä menee sen yli eli metafysiikan yli marginalisoituessa hupaisiksi ylilyönneiksi jo vakiintuneen tahtovan ajattelun status quona kysyminen, että mitä oleva on --- Jumalaa myöden ( olevana olemisessa eli ulottuvuudellisesti ei kysytäkään Jumalaa 55

56 ollenkaan vaan vain olevuudellisena alkuperusteena joka ulottuvuudellisuuden aina jo sulkee). Ja ylittämisensä --- tabuna. Ja kun ajattelijan ajattelu aina on historiallista eikä ikuista totuutta milloinkaan sitä tulisikin vaalien tulkita, nyt kun me jo olemisen kysymyksen tietoisesti --- eikä enää vain intuitiona olemiskykymme ja esiymmärryksemme iskiessä tulta --- voimme nostaa kysymisenä miten on olemisen laita, päästenkin ajattelijoidemme itsensä jäljille heidän omilla kokemuksellisesti ajatelluilla teillään, emmekä ohita heitä ajattelijoina sinänsä yrittämättäkään kokemuksellisesti ajatellen seurata tietään. Ja niin Nietzschen yli-ihminen nihilisoidaan vaikka se jo Nietzschen tahdon tahtoon kourasta ylitse metafysiikasta sinkoutuukin. Äärimmäisen ystävällisen Nietzschen pää kipeänä vuorilla rajasituaatiosta unohdukseen nähden tehdessä tuttavuutta olemisen varsinaisen olemuksellisuuden kanssa --- lempeänä. Edeltä tulevien jumaltensa --- lentäen ja edeltä juosten/käyden kuoleman niinmuodoin. Ja uupuneena, kirjoitettuaan valtaisan hyppyrin metafysiikan ylittämiseksi, lankeaa itkien kaltoinkohdellun (ajo)hevosen kaulaan. Heidegger joka ainoana ottaa, pitäen eli metafysiikkaan ajattelua ajatteluna palauttamatta enää kuten ovat tehneet tähänastiset tulkitsijansa, ajateltavakseen Nietzschen täkyn sanoo ajattelustaan vuoritodellisuudessa : Nykyään työ tuolla ylhäällä keskeytyy välistä pitemmäksi aikaa neuvottelujen, esitelmämatkojen, keskustelujen ja opetustoimen vuoksi. Mutta heti kun tulen jälleen ylös, aikaisemman kysymisen koko maailma työntyy esiin jo majalla oleskelun ensimmäisinä tunteina, ja vielä juuri siinä muodossa kuin sen jätin. Minut yksinkertaisesti siirretään työn omaan värähtelyyn, enkä pohjimmiltaan lainkaan hallitse sen salattua lakia. Heideggerin kirjoituksesta Luomisvoimainen ympäristö: Miksi me jäämme syrjäseudulle? suomennos Arto Haapala. Kun lumimyrsky raivoaa... Jokaisen ajatuksen läpityöskentely ei silloin 56

57 voi olla muunlaista kuin ankaraa ja tarkkaa. Kielellisen uurtamisen vaiva on kuin kohoavien kuusten vastarinta myrskyä päin. Ja... yksinolemisella on se hyvin erikoinen voima, että se ei ERISTÄ meitä, vaan HEITTÄÄ koko olemassaolomme kaikkien olioiden olemuksen avaraan läheisyyteen. Ajattelu tavoittuu kulloistakin aikaa, olemisen tapaa olevan paljastumisen tapana, vastaavaan historialliseen sanaan tommoisella koko olennollisella olemisella kuulolla. Ja olemisen historia on johdattanut vetänyt pakottanut ajattelijoita, sanotaan esimerkiksi vaikka Spinozasta Nietzschen kautta Heideggeriin olemisen kysymisen esiin nousemiseen liki silminnähden pilkistyksestä --- unohduksellisuutensa absurdiutuessa täyteen huomaamiseensa. Niin, että kun nyt ajattelu ajatteluna on kokonaan luovuttanut suostuen jäämään filosofiaksi metafysiikan toisena nimenä ja toisaalta eläinten tehotuotanto ja terrorisminvastainensota äärimmäisen teknistyneinä todellisuutemme ytimeksi TUL- LUT ajatteluttavaisintakin ajatteluttavaisemmaksi ajatteluttavaistakin ajatteluttavaisemmassa ajassamme silloin --- ettemme vielä varsinaisesti OSAA ajatella. Mitä on oleva kysyessämme miten on olemisen laita kysymään ylettämättämme jäävät niin eläimet kuin ihmisetkin mitätöityinä omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevina vain objekteiksi subjektiollemme suhteensa tehdessämme reformejakin ja vallankumouksia yrittäessämme ne syövätkin hedelmänsä. Jäävät oleviksi sinänsä kaikista hyväsydämisistä ja korkeamoraalisista yrityksistämme huolimatta olevien itsensä äärelle/luo ylettämättämme kaikkien olioiden olemuksen avaraan läheisyyteen. Ja niinpä voimme jäädä niitä ongelmanasetteluina pitämään asiantuntijuuden kohteina, olemisen unohdusta huomaamatta, tyystin unohtuen uppoutuneina mitä on oleva kysymään --- järkevyytenämme. Johon syvinkin sääli hukkuu tärkeilevänä kiireenä subjektiota varmistaessamme kulttuurina, demokratiana, humanismina

58 dualismissaan. Ehdollisuudessaan näin aina vain pienempää pahaa isompaan nähden jättäessään puntaroimaan, niin että eläimet ja ei-länsimaiset ihmiset, tänäpäivänä, vain jäämällä jäävät oman elämän, moraalin ja arvojen muodostaman hyveellisyyden/tekopyhyyden jalkoihin. Olemassaolon oikeutus on aina jo katkolla valinnaisuuden mahdollistaessaan tulee avoimuudesta ja koskemattomuudesta mahdottomuus. Oma elämä joka saa rajallisuudesta, kuoleman käsittämisestä siten syvimmän merkityksellisyytensä. Moraali aina jotenkin johonkin nähden yläpuolise- NA, milloinkaan subjektiivista horisonttia voimattaan ylittää. Arvot aina vain olemisen unohduksellisuuden peitteinä oleminen muistettaessa mitäänsanomattomiksi jäädessään. Käsitteinä jotka ylläpitävät sitä, ettemme unohdusta huomaa, ettei meille edes tule/johdu mieleenkään, ettemme ulotu olevien/asioiden itsensä äärelle/luo, vaan aina jo olemme --- olemisen käsitteen menettäneinä --- ohittaneet ne olevina/asioina sinänsä. Olemisen käsite itsestäänselvyydelliseksi tulleena --- pelkkänä olevaa osoittavana on-sanakopulana --- pitää ohituskaistana ajattelumme. Unohduksellisuuden imuna ja unohduksentunnelina jonka on eläinten tehotuotanto ja terrorisminvastainensota. Ajankohdalla jossa kuitenkin juuri ne voivat olemisen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen täkyinä olemisen kysymyksen turvin heittää meidät evoluutiolliseenkin --- kehkeymän merkityksessä --- tietoutumiseen. Jonka on olemisen historiasta olemisen käänteen unohduksellisuudesta säilymiseensä tapahtumasta olevien huonon hoidon raukeamisena --- valmius. Ja silloin se jo on avoin ykseydelle saman vaan ei samanlaisen merkityksessä voimatta enää oman elämän hyväksi moraalin pitäessä huolta ettei menetä kasvojaan arvoilla unohdusta peittää. Representoivan ajattelun helppoutena, joka tulisikin vaikeuttaa yksinkertaisimpaan ja läheisimpään tavoit- 58

59 tuaksemme --- kaikenpuoltona. Ajattelu rullaa hermeneuttisena kehänä kiertäen fenomenologiseen näkemiseen täkyilyttäen, ahdistukseen keskityttäen se vetää, ikäänkuin omavoimaisuutena joka ei ole sitä ajattelevan ihmisen tahtoa, eikä lähde sitä ajattelevasta ihmisestä itsestään. Näin ollen olemisen ajattelua ajattelijansa sille kuuluvana. Omalakisenansa ponnisteluna ikäänkuin mikrokosmoksessa tapahtua edeltä jo makrokosmoksessa tuloillaan olevan, kunnei noita ajatella olevaisina, vaan olemisen tähtikuviona jossa oleminen vaarana puitteen aikakaudella muotoutuu, vakiintuu ja paljastuu vaarana, joka jo on itsensä pelastus --- ajattelumme paikkanaan. Unohduksellisuudesta säilymiseensä itsessään käänteen tapahtumana. Meidän valmistautua hyppäämään peräänsä välähtäessään äkkiä tiukasti itse itsestään näin olevien huonoon hoitoon katseena. Ja me voimme kokemuksellisesti ajatellen hipoa tuosta historiallisesta sanasta olemisen historian kohdallistumisesta käsitteissä, eläimen olemista olemisen aukiona eläimenä nimeämisensä suuren salaisuuden itseensä kätkiessä. Ruukun olemista ruukkuna, joka alkaa vasta rajoistaan, hohtavana --- olemistaan. Kaadoksen lahjana olemuksellisuutensa. Ja ihmisen täälläolona niitä näin ajatellessa silleen jättäen silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin olevien edellyttämänä olioina olioidakseen, olemisen palvelijoina toteutuen jaloina. 59

60 Äidilleni ja Isälleni ja koko Suurelle perheelleen maapallolle asujaimineen esirukouksissaan Martin Heideggerin kanssa keskusteluna Helena Niemi

61 Olemisesta maailman maailmoimisena maan ja taivaan, jumalien ja kuolevaisten neliämisenä/kehränä/peilipelinä, jonka taitoksina/kokouspaikkoina olevat ovat olioina olioiden noin tuosta, tietoisena olemisen ajatellen kokemisena ja kuoleman kuolemana osaten olevien pois liukuessa näyttämönä jolla oleminen on alastomimmillaan ja täyteläisimmillään. Ja olemisesta puutteenalaisena aikanamme absurdiuden konkretisoitumisena muunmuassa kauneusnormeissa keinotekoisen nuoruuden kuolemattomuutena botokseineen, langanlaihoine mallivartaloineen ja toisaalla/-ta ruumiinkulttuurissa eläinproteiinien maksimaalisena käyttönä lihaksia kirjaimellisesti valmistettaessa, siihen suunnitelluilla laitteilla treenaten kehoomme, esineellistymisenä omanlaisenansa kuolemattomuutena siinäkin kun hauraan elämän päälle vedetään ikäänkuin panssari tai hyökkäysvaunu. Epätoivoisena puskurina, ettemme olisi olemisena kuolemaa kohden avautunutta ovea --- vapauteemme olemusulottuvuuteemme olemisavaruuteemme kuolema omimpana mahdollisuutenamme tuhoutumattomuuden läheisyydestä näin silloin. Ystäväni, sekä edeltäjuostessamme/käydessämme kuoleman että olemisen unohduksellisuudesta säilymiseensä käänteen edeltä pyörähtäessämme puhutteluunsa vastauksina näin viiveestään --- tänään. 61

62 Paniikin uhasta, fysiikankin tuljahdettua herättäen yössä, ajattelu ajatteluna pakottuu painautuen paneutumaan jokaikiseen olevaan kysymällä suhteensa että miten on olemisen laita, kysymyksen mitä on oleva näin ylittämään. Joka vain noin, unohduksen totaaliseksi vastukseksi kokoontuessa, voi nousta mieleen ja avautua kokemuksellisena ajatteluna. Niin, että pakotumme olemisen epäämisestä, kun se vetäytyen lähentää olevaa, seuraamaan sitä vetäytymiseensä. Ja saamme näkyviimme olemisen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen ja niinmuodoin käänteensä säilymiseensä suunnan todellisuudessamme ja todellisuutenamme tänään. Jokainen pöytä, tuoli, talo, tie, metsä on dramaattisesti viimeisten vuosikymmenten aikana menettänyt olentansa painon läsnäolonansa ajattelussamme. Jääden vain läsnäolevan läsnäoloistaminen representoiminen ajattelunamme, joka ei olevan itsensä äärelle/luo pääse/ulotu, vaan olevana sinänsä sen ohittamiseen, ohituskaistana, joutuu, unohduksellisuuteen kiireen olemuksena. Levottomuuden joka ei omaan olemiseensa omaa olemistaan varten olevana olevaan unohtuen uppoutuessaan ja parissaan puuhaan enää edes jotenkinkin riittävänä levollisuutena tavoitu. Ja niin on maailma maailmanmenoksi maailmansotien jälkeisenä aikana muuttunut. Eikä meillä toki voisi olla eläinten tehotuotantoa, ellemme olisi myös pöydistä, tuoleista, taloista, teistä, metsistä vieraantuneet. Vaikkei sitä huomata, tuon kaikkein yleisimpänä pelkästään itsestäänselvyydellisyytenä pidetyn, kaiken olevan esineellistämistä. Modernin tekniikan määrääväksi puitteeksi kokoontumisen, olemisen vallitsevana olentana olevien paljastumisena tänne ilmi tulemisena omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevina mitätöityinä vain varannoiksi --- havainnollistuessa. Kuin myös sen ettei tekniikan olemus ole mi- 62

63 tään teknistä. Ja näin voimme käsittää mitenkä tekninen kehitys vie meitä mennessään, ollenkaan hallitsemattamme sitä, olevien/asioiden itsensä ääreltä/luota niiden olevina/asioina sinänsä ohittamiseen --- kiihtyvänä kiireenä. Aika, oleminen ajateltuna silloin nyt-hetkien seuraannossa pätkimisenä. Ei-minkään tyhjyyden kauhistuttavana anonymiteettinä pelkäämisenä kaameuden syöverin edessä. Takertuen tavoitellun ja ihannoidun tässä ja nyt-hetken ei ihan enää nyt ja ei ihan vielä nyt väliin, tavoittumattomana, jäädessä. Pelkäksi tyhjyydeksi miellettynä tämä väli mihin meidän tulisi rohkeasti heittäytyä olemussuhteeseen olevien kanssa tavoittuaksemme. Olemisen ja ajattelun erotuksena ajatellessamme loogiseksi representoimiseksi muotouduttuaan emme enää saakaan olemisen ja olevan EROA avattua. Kiireen ollessa tämä representoiva looginen ajattelu esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteemme tuohon objektiksi subjektiollemme olemisen tapanamme voimattamme enää viivähtää, viipyellä --- missään. Minkään olevan, pöydän, tuolin, talon, tien, metsän pidättämättä hetkeä sen laajuudessaan levätä kaikki liike sisällään. Ajan ajallistumisenkin noin hahmottuessa olemisen uutena vaiheena/neuvokkuutena ja ajattelun olemisen ja ajan erotuksena uudessa/toisessa ajattelussamme olemisenamme keskusteluna --- jälleen. Olemisen ja olevan ERON avautumisena olemisen olevaan palatessa paluunsa edelleen luomassa varjossa tänään jo paniikin uhkaamana, fysiikankin ikäänkuin ytimissään kääntyvänä sydämen ja aivojen ytimiä myöden, täkyilyttäen sysätessä jokaikiseen olevaan paneutumaan kysyen suhteensa miten on olemisen laita. Voidakseen ylipäätään olla olemassa olevien kääntäessä kasvonsa pois, nii in pöytien, tuolien, talojen, teiden, metsien olemisen itsensä unohduksellisuudessa ajattelussamme olemisen unohtamisena peesissään. Eläinten voimatta tuossa noin elävinä olentoina ja kärsi- 63

64 vinä niinmuodoin puolustautua, vaan todellakin vaieten katsovat kohti ja vain lihana ja eläinproteiinina esineellistettyinä kääntyvät meistä pois päin. Ja, että nämä nimenomaan on meiltä eläiminä poissa silmistä ja niin myös poissa mielestä ja siten täkyilyttävimpänä täkynä paljastuksensa havahtua ja herätä unohdus huomaamaan ja tuosta kysymyksen miten on olemisen laita turvin päästä sisään alkuperäiseen paljastumiseen ja näin kokea alkuperäinen totuuden puhuttelu. Heideggerin kirjoituksesta Tekniikan kysyminen, suomennos Vesa Jaaksi. Juuri puitteessa, joka uhkaa temmata ihmisen määräämään, muka ainoana paljastumisen tapana, ja näin sysää ihmisen vaaraan uhrata oman vapaan olemuksensa, juuri tässä perimmäisessä vaarassa ilmenee ihmisen sisin, murtumaton kuuluvuus siihen, mikä suo, edellyttäen kuitenkin, että me omalta osaltamme alamme ottaa tekniikan olemuksen huomioon. / Näin siis tekniikan oleskeluun kätkeytyy se, mitä me vähiten odotimme, pelastuksen mahdollinen ilmaantuminen. Yhtäältä puite haastaa mielettömään määräämiseen, joka käsittää väärin jokaisen näkymän paljastumisen tapahtumaan ja näin pohjimmiltaan vaarantaa suhteen totuuden olemukseen. / Toisaalta puite tapahtuu omalta osaltaan siinä, mikä suo, mikä antaa ihmisen säilyä siinä, tähän saakka kokemattomana, mutta ehkä vastaisuudessa kokeneempana, että häntä tarvitaan totuuden olemuksen säilymiseen. Näin näyttäytyy pelastuksen ilmaantuminen. Niin, että askel saisi tuntuman tiehen, niin että tie olemisellaan johdattaisi ole- mista ajattelemaan ja tie tavoittaisi olemuksellisuutensa siten, niin ettei se mitätöi- 64

65 tyisi pelkkänä kulkureittinä. Muistan jo nuoruudessani valahtavan alakulon maantietä vieraantuneena katsoessani, siitä etten kyennyt sitä elävänä ulottuvuudellisena tärkeänä sen itsensä tähden näkemään. Neuroottisuutenani pitäen tätä ja kuitenkin, että jotakin jotakin on koko maailmassa ja yhteiskunnassamme syvästi ja vakavasti vialla, siihen voimatta sopeutua. Jotakin pois työntävää, jätättävää, hylkivää, ellemme kiirehdi, ahdistusta väistäen olevaan unohtuen uppoamaan ja parissaan puuhaan, aistimellisen laskennalliseen muotouttamiseen tukeutuen, jonka on vain kysymys mitä oleva on. Eli jos ajatella koetamme, jotenkinkin todellisuutemme kohdaten, kokemuksellista ajattelua tavoitellenkin jo silloin emmekä voikaan, ilman olemisen kysymystä tietoisesti kysyä, että miten on olemisen laita hämmennyksen käydessäkin tässä liki sietämättömäksi. Tässä, mikä kutsuukin ahdistukseen kokoontumaan, rohkeasti kaameuden syöverin eteen ja --- heittäytymään. Niin niin, ei-mihinkään, sillä vain sen tavoittaen me voimme olla olemussuhteessa olevien kanssa. Ja näin ympärikäyden yhteen tullaan elikä ajattelumme suurta alkua aina vain alkuperäisemmin toistamaan. Sillä kyse ei ole siitä arvostanko sitä maantietä, annanko arvoa sille, vaan kyse on sen olemisen tapahtumisesta, siitä miten se paljastuu, tulee tänne ilmi. Ja kyse on siitä ahdistuksesta, kunnei ajatteluni sitä sen omassa olemisessa omaa olemistaan varten olevana tavoita. Ahdistuksesta siitä vieraantumisesta, etten osaa ja kykene olemaan olemussuhteessa sen kanssa. Sillä tavoin, riipaisevasti, kuin Heidegger kirjoittaa ruukusta kaadoksen lahjana, Vincent van Goghin maalauksessa vanhojen talonpoikaiskenkien olemisesta niin, että ne avaa maalaisnaisen maailman. Tai Heidelbergin vanhasta sillasta tavalla, että olen sen äärellä/luona toisena aikana, toiselta puolelta Eurooppaa. Tai peltotien lempeästä johdatuksesta kun hän nuorena istahtaa sen varrella olevalle vanhalle penkille suu- 65

66 ren tammen alla ja laskee viereensä vaikeat ja ajatteluttavaiset kirjat. Kun äkkiä kaikessa on oleminen kannattelevana, olevan avaavana. Ja toisaalta kun oleva avaa olemisen, kun se on maailmoivan maailman taitoksena ja kokouspaikkana silloin maan ja taivaan, jumalten ja kuolevaisten kehrälle, neliämiselle peilipelille. Kun vanhan, nyt niin nopeasti nääntyvän, jalansijan tilalla äkkiä on uusi jalansija. Kun sitä, olevaa, ei olekaan kuvattu, että mitä ja mimmoinen se on, eikä vedottu tunteeseen sen suhteen, kunnei ole tunnelmoitu, eikä tarinoitu, vaan onkin saatu sanottua sen oleminen. Ja noin juuri sysätty lumotulle tienoolle. Jonka on merkityksellisyys. Olemisen itsensä unohduksellisuudesta säilymiseensä käänteen suunta näin ajattelusta luettavissa, kun se koettaa olla kuulolla ja lävistää unohduksenputkea subjektiivista horisonttia murtaa --- tuosta vedosta. Kun ajattelussa ei ole sooloilua, kunnei se voi kuin olemisen historiaa seurata. Olla vastausta puhutteluun jonka oma se aina jo on. Eikä meillä niinmuodoin ole kuin ajattelumme historia olemisen historian tarkkailuun. Oleminen ei ole ajattelumme tuotetta, vaan se avoin missä me ajattelemme. Ja johon me olemme oleva suhde. Ja jota me muotoutamme, vakiinnutamme ja paljastamme, niin ettei olemista olemisena ole ilman ajatteluamme. Merkityksessä, että alkuperä salaisuudellisuus paljastuu siinä. Merkityksessä, että siellä missä olemisen totuus tapahtuu paljastuu aina myös jo salaisuus. Merkityksessä että kätkeytynyt tulee kätkeytymättömyyteensä. Ja että me 66

67 olemme täällä näin ekstaattisesti eksistoivina. Tänne heitettyinä. Että tämä on varsinainen olemuksellisuutemme olemista ajattelevina olentoina, josta olemme tiedostumassa --- ja joka ei ole ikuista totuutta --- syntiinlangenneina luotuina ja animal rationaleina tiedostuttuamme olemisen avoimesta subjektiiviseen horisonttiin rajoittumina. Jonka on ollut olemisen itsensä unohdus ja on sen unohduksensakin unohdus ja senkin pois putoaminen. Jonka me saamme tuta olevan vallitsevana paljastumisena siinä kun oleminen vallitsee modernin tekniikan puitteeksi kokoontuneena, se on, että paljastaa olevaa määräten vain varantoina (HUOM. oleminen ei luo, ei aiheuta olevaa, vaan ilmituo olevaa, eikä sitä modernina tekniikkana oleskellessaan niinmuodoin ole tekniset laitteensa, vaan asettumisensa määräävänä puitteena olemisen unohduksellisuutena näin tässä paljastumisessa onkin tekniikan olemus vielä kätkeytyneisyyteen jääneenä.) omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevina ilmi tuoden tänne olevia näin --- mitätöityinä. Kun esisokraatikkojen länsimaisen ajattelumme ajatteluna suurena alkuna kysyessä olevan kokonaisuutta, oleminen vallitsee fysiksenä. Kun esisokraatikot siis avaavat olemisen ja olevan ERON on kaikkien ihmisten kaikkiaalisena kokemuksena olevien liki päälletunkeva läsnäolo, niin ettei silloin olisi voinut vieraantua, tulla mieleenkään pitää olevia esineinä. Ja minkä Heidegger ja Nietzsche ja esimerkiksi Pentti Saarikoski tavoittivat vanhasta kreikan kielestä, tulkiten tuota kokemuksellisena ajatteluna olevien itsensä äärelle/luo tavoittumista eri tavoin. Tuota läsnäolon tulvahtamista ajattelun jo kauan ajateltua vain läsnäolevaa läsnäoloistavana, esilläolevaa vain uudelleen esiinasettavana, eteensä tuohon, objektiksi subjektiolleen, loogislaskennallisena representoimisena, olevien itsensä olevina sinänsä ohittamisena, kaikkien heidän aikoina. Olemisen vallitsemisen fysiksenä näin vielä ollessa jälji- 67

68 tettävissä talostaan vanhana kreikan kielenä jota niinmuodoin vanhat kreikkalaiset kotinaan asustivat. Ja, hih, vanha logos yhteen kokoamisena tuon läsnäolemisen, oli vielä voimissaan. Ajattelun ja olemisen erotuksena tuossa, mutta ettei se vielä dualismiksi logiikkana ja metafysiikkana ollut tullut. Unohduksen seuraamiseksi niinmuodoin kysymyksenä mitä oleva on tuon- ja tämänpuoleisuuksineen ja jonka umpikujasta Heidegger juontaa ajattelun uuden alun ajan ja olemisen erotuksena tapahtuen --- olemusulottuvuuttamme olemisavaruuttamme koetteko hipovanne varsinaisena vapautenanne --- ajattelumme suuren alun aina vain alkuperäisempänä toistamisena nostaen kysymyksen miten on olemisen laita olemisen olevaan paluun kajona, kokemuksena, että ehkäpä olemmekin jo sen edelleen luomassa varjossa. Ja tuon valtavan ajattelun pyörän noin näyttäytymisen osoittuessa olemisen historiallisuuden näyttäytymiseksi johdatukseksemme unohduksesta olevien äärelle/luo jälleen, olemisen itsensä unohduksellisuuden säilymiseensä käänteen suunnassa vetäen ja ajattelua koettavaa tiheentyvästi täkyilyttäen --- tänään. Esisokraatikot pitäytyvät olevien liki päälletunkevasta läsnäolosta IHMETELLÄKSENSÄ olemisen ja ajattelun erotuksena, me puolestamme pitäydymme läsnäolevien läsnäoloistamisesta IHMETELLÄKSEMME olemisen ja ajan erotuksena. Viedä jokainen läkähdyttävä lenkki --- eksaktien tieteitten edetessä sektoreillaan ja televisiossa tuossa vierelläni yleisurheilun maailmanmestaruuskisoissa jokaisen äärimmilleen jännittyneen juoksun, hypyn ja heiton myödätessä --- parhaansa mukaan lävitse. 68

69 Tällähetkellä pidämme vain itsestäänselvyydellisyytenä ja elämän kovana todellisuutena vieläpä että näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaankin --- vaikka Darwinin evoluutioteorian allekirjoittaisimmekin --- ihmisen osaa ja olemusta, siihen emme salli muutosmahdollisuuksien ulottua. Ja siellä sitten lymyää se hirmuinen eläinten tehotuotanto ja terrorisminvastainensota. Jotka äärimmäistyminä ilmentää sitä absurdiutta ja nihilismiä, kun olevat esineellistyvät, kun ne eivät olemistaan ala vasta rajoistaan. Vaan tyhjyyden kauhistuttavaan anonymiteettiin rajoistaan pudottavina altistaakin masentumaan. Jossemme pidä yllä kiirettä, jossei meillä ole tärkeilemisen puolustus- ja suojamekanismeja, jossemme ole subjektiivisen horisonttimme reunoja kovettaneet siten, että sopeudumme normaaliuteen subjektin varmistamisena. Sillä muutoin emme voi olemisen totuuteen nähden harhaksi ja erheeksi jäävään sopeutua. Pelkkään oikeellisuuteen unohduksellisuuden puitteissa tyytyä, sitä totuudeksi todistellen loogisuuden puitteissa ja esiymmärrykselliset täkyt olemiskyvyssämme arvoilla moralisoiden peittäen. Inhimillisinä näin mielipiteiden dualismi välillämme, postmodernisti ykseyden, saman vaan ei samanlaisen merkityksessä, pilkkoen. Humanisteina näin kokoontuen eläimiin ja muuhun olevaiseen nähden, herruussuhteena. Olemussuhteen kaiken olevan kanssa noin ollessa tavoittumattomissamme. Pöydän, tuolin, talon, tien, metsän kääntäessä kasvonsa poispäin meistä, mutta tehotuotannon uhreina olevien eläinten ja terrorisminvastaisensodan uhreina olevien ihmisten katsoessa meihin ylivoiman edessä avuttomi- 69

70 na ja meidän voidessa heidät unohtaa ja erottaa omasta elämästämme vain koska emme vielä osaa varsinaisesti ajatella vallitsevan ajattelutapamme ja vallitsevan ihmiskäsityksemme kyseenalaistaen harhana ja erehdyksenä. Olemisen totuuteen nähden, jonka on ihmiset, eläimet ja kaikki olevat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina. Hohtaen, ykseyden / saman pohjalta. Perustattomalta perustalta silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin ajattelullemme silleen jättämisenä, kun ei-mihinkään heittäytymällä tavoitammekin sen juuri olemussuhteena olevien kanssa ollen. Semmoinen on haaste, semmoinen on veto varsinaisen ajattelun koetukseen. Ihmiskunta on tulossa valoon, mutta valoon jolla ei ole pimeyttä kääntöpuolenaan, olemisen valona jonka varjona unohdus on. Olemisen unohduksen kääntyessä säilymiseensä itsessään. Ja tämän olemisen olevaan paluun edelleen luomassa varjossa ehkä jo olemme. Ja silloin voisi sanoa varjon varjoontuvan, vaaran vaaraantuvan pelastuksena, niin ettei unohdus enää ole unohdus, vaan olemisella on kätketysti kääntyvästä olemuksestaan varallemme yllätys. Olemisen säilyminen. Ja me voimme ja meidän osamme on auttaa olemista pysymään totuudessaan ; ajattelemalla. Jonain joka ei ole vielä ihmisille tullut mieleenkään. Kakofonialta vielä kuulostaen katsoa tekniikan olemukseen ja nähdä kaiken teknisen sinänsä lävitse oleminen itse. Ja näin auttaen olemista --- olevan paljastumisena, ilmi tulemisena tänne --- voittamaan puite vallitsevana johdatuksenaan. Olevan vain varannoiksi 70

71 määräämisen sijaan olevan toisenlaisena paljastamisena. Tuona alkuperäisenä paljastumisena jonka on ruukun olemus kaadoksen lahjana ja peltotien lempeä johdatus. Ja jota ei mitkään nyt vallitsevat yritykset muuttaa ja parantaa maailmaa voi tavoittaa, koska niiden on toimittava vallitsevan todellisuutemme ehdoilla, oltava sen teknokraatteina sitä yrittäessään korjata tunteelle ylivoimaisena omasta elämästä pakottaen dualistisesti erottamaan unohdukseen näin menettäen rakenteelliseen esineellistymiseen ja syrjäytymiseen niin ihmiset kuin eläimetkin. Ja että siinä onkin kyse --- AJATTELEMISESTA. Ajattelu ajatteluna on semmoisessa kohdassa, että sen on tehtävä mahdottomasta mahdollista. Merkityksessä, että sen on löydyttävä johonkin, joka totutussa, vallitsevassa ajattelussa ei voi mieleenkään johtua/tulla. Olematta silti tahtovaa. Sen onkin ponnistaen koetettava saada sanottua kuulemaansa. Ja valtavasta tulvasta tavoittaa mitä tarkoittaa asuminen kielessä. Mitä varsinainen ajattelu kokemuksellisena siinä. Että mitenkä me olemme täällä. Ja tietoisena tämä. Että meillä ylipäätään olisi jotain sanottavaa, joka varsinaisesti sanoisi jotain. Tekemällä kielestä kohdallista jälleen. Niin että puhuessamme pöydästä, tuolista, talosta, tiestä, metsästä olisimme niiden luona. Niin että ajattelu olisi läheisyyteen menemistä. Eikä enää loogislaskennallisena representoimisena ikäänkuin väärällä kiertoradalla kiertäisi, tapahtuisi tautologisena kehänä. Meidän onkin todettava silloin, että vanhat keinot ovat parempia kuin pussillinen uusia. Nimittäin ajattelun koetus hermeneut- 71

72 tisena kehänä kiertäen ja fenomenologisena näkemisenä. Joiden on äärimmäinen keskittyminen JA hellittäminen. Silleen jättämiseen pääsemisenä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin avoimuutena salaisuudelle näin. Käsitteinä jotka on helppo jättää edelleenkin vain representoimiselle, pelkästään älyllistämällä niitä, kutkuttavina kyllä, huikeasti lupaavina, mutta kuitenkin vain teoriana. Filosofian ainesosana elikä metafysiikan teoriassa ylittävänä käytännössä sitä kuitenkin ylläpitävänä. Eikä itseään teoria ja käytäntö jakoa ylittävänä, josta nyt on kyse tuon helppouden vaikeuttamisesta heittäytyäksemme ei-mihinkään. Olemisen ja olevan väliin, niin niin, viiveeseen vähän olevuutta ennen, subjektiivisesta horisontista murtautuen ulos avoimeen ; tienoolle JA siltä pidättyneisyyteen ajattelu näin olemisen odottamisena piirtyen, se on, että silleen jättämisenä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin. Varsinaisena odottamisena joka odottamaansa aina jo kuuluu. Olemisen omana ja olevana suhteena olemiseen ja olevalle kuitenkin vieraaksi jääden --- noin toteudumme, jaloina ja sitä ei voi moraali ja arvot tavoittaa, eikä mikään tahtova kilvoitus oikeasta ja hyvästä olemisen totuutta milloinkaan. Mutta, että varsinaisesti etsimämme me kuitenkin aina jo tiedämme. Kompassinamme siihen mikä totutussa vallitsevassa ajattelussamme ei voi johtua/tulla mieleemmekään, olemiskykymme ja esiymmärryksemme täkyt. Joihin me suurina hetkinämme noina kaikentietoina tavoitumme ja joita tulkitsemme jälkeinpäin mystisinä, ylhäältä annettuina armoina, aivokemiallisina tapahtumina tai vain sattumina. Noita valaistumisia, olemisen totuuden tapahtumia vallitsevassa unohduksellisuudessaan. Ja jotka nyt olisi aika käsitteelliseen ajatteluun nostaa. Historiallisena sanana jonka Heidegger on ajattelussaan tavoittanut, niin, että ihmisen olemus saattaisi palata itseensä, mutta vain mikäli ihmisen OLEMUS EI saa leimaansa ihmi- 72

73 sestä, vaan siitä, mitä kutsumme tienooksi ja sen asettumiseksi, tapahtuu tässä aa- vistettu historia tienoon historiana. Heideggerin kirjoituksesta Silleen jättämisen pohtimiseksi/peltotiekeskustelu ajattelemisesta, suomennos Reijo Kupiainen. Äärimmäisestä keskittymisestä heittäytymisenä hiljaisessa huoneessa kaikki on äkkiä täysin toisin outoutuneena tuttu nurin sysättynä totuttu. Olevat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina johon nähden kaikki, klassinenkin, musiikki on vain häiritsevää, keinoäänenä suuria tunteita ja ulottuvuuksiakin vain loppujenlopuksi tunnelmina manipuloidessaan tänään. Estäessään tätä heittäytymistä ulos subjektiivisesta horisontista, sen murtuessa äärimmäisestä keskittymisestä ja näin ihmisen olemuksen palatessa itseensä. Sen saadessa leimansa siitä, mitä kutsumme tienooksi ja sen asettumiseksi, tässä tapahtuen aavistettu historia tienoon historiana. Ajattelussa ja käsitteellisessä ajattelussa jopa, tästä asettuneesta tienoosta käsin tavoitutaan pyhän alueelle silleen jättämällä, johon ennen on yltänyt vain suuri runous suurina taiteina sitä osattaessa vaalia ja ajattelumme ajatteluna suuri alku esisokraatikoilla. Ja, että tällainen on uutena/toisena ajatteluna vallitsevaksi ajatteluksi tulossa, olemisen käänteelle unohduksellisuudesta säilymiseensä valmiutena, kunhan kaikin koetamme sitä haltuumme ottaa eli sanoa omin sanoin. Hermeneuttisella kehällä kiertäen, olemista kysyen, näin totuuttaan lähennellen, yhä uudelleen vastaan tulevista täkyistä ajattelun koetuksissa fenomenologista näkemistä välkähdellen, Schwarzwaldin lumousta tahi minkä tahansa ole- 73

74 van omaa olemistaan hohtaessa äkkiä hiljaisessa huoneessa. Niin että ehkäpä tänään kaunotaiteiden sijaan voisikin sanoa suurista paljastuksista eläimistä ja ihmisistä globaalin markkinatalouden armottomassa kourassa, että pitäisikö paljastumisen ottaa ne alkuperäisemmin käyttöön, että ne näin omalta osaltaan erityisesti hoivaisivat pelastuksen kasvua, herättäisivät ja loisivat uudestaan katseen ja luottamuksen siihen mikä suo? Tai pikemminkin meidän ottaa nuo paljastuksensa, jotka nuo nuoret miehet ovat rohkeasti välittäneet, varsinaisena luottamuksena --- ylittäen uskomisen ja moraalin --- kohdallisesti noin omaksemme ottaen AJATELTAVAKSEM- ME unohduksen huomaamisena silloin jo saamisen valossa luopuen --- kaikenpuollossa/-ta. Luottamus on avainsana, jotta unohdus voitaisiin huomata, luottamus olemiseen suopeutena, jotta voitaisiin saamisen valossa luopua kaikista niistä puolustus- ja suojamekanismeista, jotka estävät meitä unohdusta huomaamasta ja niinmuodoin varsinaisesti ajattelemasta unohduksellisuuden suuria paljastuksia. Subjektio ei voi varsinaisesti luottaa, koska sen on subjektiivinen horisontti, ra- joittuma olemisen avoimesta ja kuolemasta kätkönään/lippaanaan niinmuodoin, 74

75 olemisesta omaa itseämmekin läheisempänä, läheisyytenä itsenään, josta ei enää voi --- kuolemaa pelätä. Subjektio ei voi ajatellen kokea olemisen totuutta eikä niinmuodoin ajattelulleen paljastua salaisuus olemisen varsinainen olemuksellisuus Sofokleen sanoin; sillä se on suopeus, mikä suopeutta aina kutsuu esiin... ystävällisyys... lempeä --- näin. Ja kaikkein vaikeinta on subjektiona käsittää subjektion historiallisuus, ettei se ole aina ollut ja tule aina olemaan. Reijo Kupiaisen suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Silleen jättämisen pohtimiseksi/peltotiekeskustelu ajattelemisesta : TUTKIJA: Olemme jo aikaisemmin pyrkineet valaisemaan suhdetta minän ja objektin välillä fysikaalisen ajattelemisen todellisella suhteella luontoon. Suhde minän ja objektin välillä, usein mainittu subjekti-objekti-suhde, jota pidän kaikkein yleisimpänä suhteena, on ilmeisesti vain historiallinen ihmisen ja olion suhteen muutos, sikäli kuin oliot voivat tulla objekteiksi OPETTAJA: joiksi ne ovat tulleet jopa ennen kuin ovat saavuttaneet olemustaan olioina. 75

76 OPPINUT: Sama pätee vastaavasta ihmisolemuksen historiallisesta muutoksesta minuuteen OPETTAJA: joka aivan samalla tavalla tapahtuu ennen kuin ihmisen olemus saattaisi palata itseensä TUTKIJA: jos emme pidä lopullisena sitä, että ihmisolemuksen leimana on ANIMAL RATIONALE OPPINUT: mikä tuskin onkaan enää mahdollista tämänpäiväisen keskustelun jälkeen. TUTKIJA: Minä epäröin ratkaista tätä niin nopeasti. Kuitenkin eräs muu asia on tullut minulle selvemmäksi: minän ja objektin suhteessa kätkee itsensä jokin historiallinen, joka kuuluu ihmisen olemushistoriaan. OPETTAJA: Vain mikäli ihmisen OLEMUS EI saa leimaansa ihmisestä, vaan siitä, mitä kutsumme tienooksi ja sen asettumiseksi, tapahtuu tässä aavistettu historia tienoon historiana. TUTKIJA: Niin pitkälle en kykene pysymään perässä. Olen tyytyväinen, kun katsaus minän ja objektin välisen suhteen historialliseen luonteeseen poistaa mielestäni epäselvyydet. Sanoitte nimittäin, kun päätin hyväksyä matemaattisen luonnontieteen analyysitavan metodologisen puolen, että tämän kaltainen tutkimus on historiallista. OPPINUT: Tämän väitteen kiistitte nopeasti. TUTKIJA: Nyt näen mitä tarkoitettiin. Matemaattinen projekti ja koe perustuu minänä käsitetyn ihmisen suhteeseen olioon objektina. OPETTAJA: Ne jopa seuraavat tätä suhdetta ja kehittyvät sen historiallisessa olemuksessa. TUTKIJA: Koska jokaista tutkimusta, joka kohdistuu historialliseen, kutsutaan histori- 76

77 alliseksi, silloin fysiikan metodologinen analyysi on todellakin jotakin historiallista. OPPINUT: Jolloin historiallisen käsite tarkoittaa tietämisen tapaa ja ymmärretään laajasti. OPETTAJA: Luultavasti suunnassa historialliseen, joka ei rakennu maailman tapahtumista ja teoista. OPPINUT: Eikä myöskään ihmisen kulttuurisaavutuksista. TUTKIJA: Mutta mistä sitten? OPETTAJA: Historiallinen perustuu tienooseen ja siihen, mikä tapahtuu tienoona, joka --- lähettäytyneenä ihmiselle --- asettuu hänelle hänen olemuksessaan. (Kirjoituksessa lukijakin yllättyy onnistuessaan keräämään väkivallattomasti ajatuksia yhteen liikuttamaan itseään käsitteissä keskustelun kulussa illan tummuessa peltotien lempeässä puhuttelussa representoimisen jättämään, odottamaan, ja näin pääsemään sisään, hih, etsimäänsä, ajattelun olemukseen, silleen jättämisenä --- Herakleitoksen yksisanaiseen fragmenttiin lähentyminen päätyen, läheisyyteen menemisenä tulkitenkin sitä.) 77

78 Tienoo totuuden kätkettynä olemuksena. Olemisena jonka ajattelu tavoittaa ulottuvuudellisuutta ja pitoa. Tämän vastaantulemisen pääsemisenä irti transsendentaalisesta horisontista luopumisena horisontin tahtomisesta ajattelussamme. Tahtoen ei-tahtomista tahdosta luopumisen merkityksessä ajattelun tahtovana ajatteluna jonka on alati subjektia varmistettava silleen jättämiseksi silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin --- vaihtua. Subjektion loukosta varsinaiseen vapauteen heittäytymisenä, ystäväni, tästä representoimisen helppouden vaikeuttamisen täkystä hyppyrinämme. Ajatteluttavaisimpana ajatteluttavaisessa ajassamme se, että emme vielä osaa varsinaisesti ajatella. Että emme edes tiedä, että ei vielä edes voi johtua ja tulla mieleemmekään, että minän ja objektin suhteessa kätkee itsensä jokin historiallinen, joka kuuluu ihmisen olemushistoriaan. Niin, että voisimme tehdä avauksia, tuosta absoluuttiseksi tuhoksi eläimille tehotuotannossa ja ihmisille terrorisminvastaisessasodassa tulleesta minän ja objektin suhteesta modernin tekniikan puitteena kokoontumisen olosuhteessa. Joka jo toisenlaisena paljastumisena, itsensä oleminen, toisenlaisena lähettäytymisenä ihmiselle tätäkin rajasituaatiossani --- kirjoituttaa. Olemisen ajattelu ylittää normit, joiden puitteissa vapauksia on ehdollisesti annettu teollista vallankumousta, eksaktien tieteitten kehittyessä, valistuksena myödäten. Niin, että aina vapautumisia ennen on itsestäänselvyydellisyytenä pidetty, ettei nyt piiriinsä tulleet voi mitenkään tasa-arvoisuuteen kuulua. Ja kuten huomaam- 78

79 me ei siinä ole olemisen ajattelua tavoitettu, ei olevia omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina. Vaan loogislaskennallisena ajatteluna viattomasta petoudesta moraaliseen petouteen edetty, edistyksellisyytenä kyllä, mutta samalla subjektiivisen horisontin rajat vahvistuen. Josta osoituksena on eläinten tehotuotanto ja terrorisminvastainensota, joita suurempaa ja totaalisempaa joukkomurhaa globaalin markkinatalouden teknistaloudellisena rakenteellisena julmuutena ei ole milloinkaan ennen voinut olla. Ja jos jonakin päivänä osoittuu kasveillakin olevan kipuhermot on silloin pakko kehittää --- ja valmistaa sillä ennen muuta ruoka --- atomitulostin. Niin niin, atomi atomilta raaka-aineena vaikkapa antiatomi. Tieteen ja tekniikan mahdollisuudet antavat nyt jo osviittaa suhteensa. Ja varmaan koko elollinen maailma evoluutiollisena kehittyy ulos ravintoketjusta. Jos/kun kerran alussa oli vain piste joka räjähti ja sen jälkeen meillä on nyt tämä ihmeellinen monimuotoinen maapallo alati laajentuvassa maailmankaikkeudessa. --- Einsteininkin kuulin sanoneen, että tulevaisuudessa eläinten syöntiä pidetään murhana, kaneetilla ettei se tietenkään taannehtivasti tee meistä murhaajia. Koko murhaajuuden kauhistuttava käsite joutaen romukoppaan. Moraali on ehdollista, sille ei ole vielä kaikenpuolto ajateltavaksi noussut. Se on vielä olemisen itsensä unohduksellisuuden seinän takana. Meidän pystyessä vain siihen mikä pystyy meihin. Ja meidän ajatellessa vain sitä mitä ajatuksissa pidettäväksi on. Ja niin voimmekin tällä olemisen historian kohdalla jo kurkistaa rajoittumattomuuteen ja huomata olevamme tulossa ajattelussamme moraalin ylittävään kaikenpuoltoon. Ajassamme ajattelua ajatteluna kohtaan tunnetun voimakkaan, silmiinpistävän, vastenmielisyyden juontuessakin tuosta seinästä JA tuloillaan olevasta, mutta näin vielä lähinnä vain hämmennyksenä vaikuttavasta murroksesta siinä. Murroksesta joka tuntuu kaunokirjallisuudessa esi- 79

80 merkiksi J. M. Coetzeen kirjoissa. Hän ajatteleekin, että kirjojen pitäisi kyetä muuttamaan lukijoidensa elämän. Eli mielestäni hän hakeekin jo silloin ulottuvuudellisuutta ja nimenomaan asettumista ajattelussa uudella tavalla eli representoinnin eli subjektiivisen horisontin murtavana. --- Niin ei se varmasti tähän jää. Mutta, kaikessa siinä, siis kaikessa tässä paljastuvassa, tänne ilmi tulevassa, vaikuttaa olemisen historia sen kaiken paljastumisen tapana olemisen kulloisenakin neuvokkuutena/vaiheena. Jonka ajattelu ajatteluna on voinut tietoisuuteen tavoittaa ja saada sanottua vasta olemisen historiaa peilaavan ajattelun historian pohjalta. Olemisen olenta fysiksenä, jossa itse itseksensä kerääntyvän olevan omin jaloin ilmi tuleminen tänne, näin paljastuminen, pitää ihmisen ajattelua läsnäolemisessa ja sittemmin modernin tekniikan puitteena paljastaessaan olevat, määräten, vain varantoina ihmisen ajattelu seuraa sitä tähän unohdukseensa, menetetyn läsnäolon läsnäoloistamisena. Vieraantuen näin representoimiseen esilläolevan vain uudelleen esiinasettamisena eteensä tuohon, objektiksi subjektiolleen. Suurta salaisuutta ja valtavaa tietoisuuteen tuloa, jokaisen yksittäisen ihmisen ollessa, ajatellessa aina jo vallitsevassa olemisen olennassa, olevan paljastumisen tavassa, Darwinien, Newtonien, Einsteinien yksintein vain lisätessä tietoisuutta, kuten suurien ajattelijoidenkin. Ihan niinkuin Darwinin paljastamaa lajienkehitystä voi pitää ja kait pidetäänkin suurena suunnitelmana, jolla ei ole takanaan subjektiivista tahtoa, tahtovaa subjektiota, voidaan Heideggerinkin paljastamaa olemisen historiaa pitää suurena suunnitelmana, jolla ei ole takanaan subjektiivista tahtoa, tahtovaa subjektiota. Ja niinkuin evoluutio ei ole Jumalan tai ihmisen tahtomaa ja tekemää ei ole myöskään fysis ja moderni tekniikka olemisen vallitsemisen tapoina, olevan paljastumisen tapoina, sitä. Ja edelleenkin, että nämäkin ovat vain historiallisia totuuksia olemisen 80

81 ajattelemisen avaamassa suuressa paneelissa ja paneelien paljoudessa; ulottuvuudellisuuteen. Olemisen ajattelun, varsinaisena, tässä etsittynä ja kysyttynä ajatteluna ollessakin loogislaskennallisen representoimisen sijaan olemukseltaan silleen jättäminen ja avoimuus salaisuudelle. Näin seuraten olemisen itsensä unohduksellisuuden säilymiseensä käänteen suunnan peesissä ajattelu tulee --- käänteeseensä. Valtava, kaikkialle hajaantuva, kaaokselliselta vaikuttava maailma joka pirstoutuu aina vain kasvavaan tietoon ja voi vain ajattelussa ajatteluna kokoontua. Outona kummana kunnioituksena, joka ei alunalkaenkaan ole järkeä ja tunnetta. Jotka laskennallisina toisiansa jäävät kysymään, dialektisina taistelemaan keskenään ja ylittymään vain synteesinä näistä --- varsinaisesti pääsemättään ylittymään --- dualismin tautologisena kehänä. Synteesinkin siis olemuksellisesti jäädessä ideaaliksi kaipuuksi pragmaattisuuden jalkoihin --- ulottuvuudellisuudettomuuteen. filosofia, metafysiikkana, jonka on vain olevaistettu tuonpuoleisuus tahi pelkkään tyhjään tyhjenevä tyhjä, tullenkin tiensä päähän. Ajattelun hermeneuttinen kehä kiertääkin jo olemisen kysymyksestä ja ahdistuu sen menettäessään, koska karkottuu silloin itsestään. Koska ei voi vetää syvään henkeä, ilmaa, elämää, sielua, henkeäkin enempänä, ne ylittävänä minästä ulos päästessään, ei-mihinkään heittäytyessään ja näin palatessaan itseensä. 81

82 Oleminen ajattelun elementtinä tulee tietoiseksi levollisena --- ihmettelemisenä. Olemisessa ja ajassa (kirja) Heidegger käytti omatunnon ja syyllisyyden käsitteitä, muttei moralistisessa merkityksessä eli ei ylhäältä tai ulkoapäin annetun moraalin eli ei arvojen ja normien merkityksessä, suhteenamme niihin, vaan ahdistuksena unohduksesta. Ahdistuksena olemisen itsensä unohduksellisuudessa joka konkretisoituu modernin tekniikan olevat vain varannoiksi määräävässä puitteessa, jota hän johtuu/johdattuu ajattelemaan olemisen unohtamistamme --- Äitini sanoin alas painuneiden luomien takaista unen kaltaisuutta, raskautta, josta ei päästä havahtumaan --- tarkastellessaan. Kun tuo matto tuossa lattialla äkkiä olemista osoittaa ja ajattelijansa palauttaa itseensä viipyilemään hetkessä joka laajuudessaan lepää, niin kääntyen, kokemuksellisesti ajatellen tietää Heideggerin tarkoituksen nimetä Olemisen ja ajan kirjoittamattomaksi jäänyt, tärkein, osa Ajaksi ja olemiseksi --- merkityksen. Ja, että mitenkä juuri se onkin tullut kirjoitetuksi myöhemmissä kirjoituksissaan. Ajan ajallistuessa olemisen tapahtumisena. Jonka kätkönä/lippaana kuolema on niinmuodoin. 82

83 Olemisen itsensä kysymisenä metsäpolku raivautuukin aukiolle, eikä enää meidän kysymisenä sitä ajattelevina. Oleminen tulee ajattelijaa vastaan, olemisen kysymyksen avaamana lumouksena ja taikavoimana kun ajattelija lakkaa pitämästä itseään ajattelunsa lähtökohtana. Läheisempänä omaa itseäkin, läheisyytenä itsenään ulkopuolelta ja sisäpuolelta määräytymisen ylittävänä näin --- metafysiikan. Varsinainen luottamus mahdollistuen ylittäessään tahdon ja uskomisen --- niinmuodoin. Ja valtava alakulo luottamus unohdukseen kadotettaessa, mitätöityneenä matto. Mielialojen armoille jätettynä silloin ihminen ja/tai tunteen JA järjen kilvoituksille. Itselähtöisyyden harhaan ja tahtovuuden loukkuun. 83

84 Ja me tulemme kaikin, aikamme lapseudessa, sieltä. Ajattelu ajatteluna ensim- mäiseksi ja kaikkein tärkeimmäksi tekemiseksemme noustessa, vastaan tulevana noin --- olemisen historiasta. Ja nyt tämän ajattelun koetuksen tässä on koetettava opetella kuuntelemaan asettua. Ja olemalla Heideggerin kanssa keskusteluna välittömästi jossain kirjoituksessansa muistan juuri tähän suuntaan vetävänä ja myös kuudenkymmenen vuoden takaa, koko tähänastisen täällä oloni unohduksen unohduksensakin unohduksen pois putoamiseensa tulona, ajattelun arvoiseksi päivittymisensä. Ja tämäkö, siis silloin jo vanha tuttuni onkin, se kirjasissani peräämäni kirjoitus, josta Heidegger sanoi käsittääkseni 1960-luvun lopulla, että ehkä meidän aikaamme kuvaa myös se, että juuri tämä kirjoitus on kaikista julkaisuistani vähiten luettu. Tere Vadenin suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Mitä kutsutaan ajatteluksi? : Mitä on oppiminen? Ihminen oppii, kun tuo tekemisensä ja tekemättä jättämisensä vastaavuuteen sen kanssa, mikä häntä kulloinkin olemuksellisesti puhuttelee. Opimme ajattelemaan, kun otamme huomioon, mitä ajatuksissa pidettäväksi on. / Ystäviin olemuksellisesti kuuluvaa ja siitä polveutuvaa kielemme kutsuu ystävälliseksi. Samaan tapaan kutsumme sitä, mikä itsessään on ajatuksissapitävää, ajatteluttavaiseksi. Kaikki ajatteluttavainen on ajateltavissa. Mutta se on annettu ajateltavaksi aina vain, jos ajatteluttavainen on itsessään ajatuksissapitävä. Kutsumme siis nyt ja jatkossa sitä, mikä kaikkein eniten antaa ja antautuu ajateltavaksi, nimellä ajatteluttavaisin. / Mi- 84

85 kä on ajatteluttavaisinta? Missä se ajatteluttavaisessa ajassamme ilmenee? / Ajatteluttavaisin ilmenee siinä, että emme vielä ajattele. Emme vieläkään, vaikka maailman tilanne muuttuu yhä arveluttavammaksi. Kehitys näyttää pikemminkin johtavan siihen, että ihmiset vain puhuvat konferensseissa ja kongresseissa kuvitelmistaan siitä, miten pitäisi olla ja miten tulisi toimia. Näin on kyse toiminnasta eikä ajattelusta. / Ja sittenkin --- ehkä tähänastinen ihmiskunta on vuosisatoja toiminut liikaa ja ajatellut liian vähän. Sikäli kun pohdimme olevaista olemisessaan, sikäli kun, niin kuin nykyään sanotaan, representoimme objekteja niiden objektiivisuudessa, ajattelemme jo. Niin olemme ajatelleet jo pitkään. Mutta emme sittenkään ajattele vielä varsinaisesti, niin kauan kuin jää ajattelematta, mihin olevaisen oleminen perustuu silloin kun se ilmenee läsnäolemisena. / Olevaisen olemisen syntyperä on jäänyt ajattelematta. Varsinaisesti ajatteluttava pysyy vetäytyneenä. Se ei ole vielä tullut meille ajattelemisen arvoiseksi. Siksi ajattelemisemme ei ole vielä löytänyt oikeaa elementtiään. Emme vielä ajattele varsinaisesti. Siksi KYSYMME: mitä kutsutaan ajatteluksi? Elikä: Ylitämme eksaktit tieteet, läpimurtojensa tulla lävitse niissä, dialektisen ristiriidan taisteluineen ja synteeseineen (muuten synteesin mahdottomuuden osoittivat sekä Hegelin jumaloitumisen idealismi että Marxin materialistinen kommunismi, ristiriidan vastakkaisten puolten taistelusta ne eivät voineet takaa ajamaansa tavoittaa --- olemista avaamatta; ulottuvuudellisuutena) kiintymykselliseen kiistaan ylettymättä. Johon arjen ajattelunammekin, pelkästä tunteen ja järjen dualismista loo- 85

86 gislaskennallisena representoimisena, yletymme sitä mukaa, kun mietiskelevänä ajatteluna osaamme antaa ajatteluttavaisimman ajateltavaksemme asettua. Eli- kä: Sama: Loppujen lopuksi ajattelemisenhalu tahtoo liikaa ja siksi voi liian vähän. Todella pystymme vain siihen, joka jo itsestään pystyy meihin ja nimenomaan meihin olemuksessamme, johon se samalla sopeutuu. Tämä taipumus on vaatinut olemuksemme. Taipumus on puhuttelu. Puhuttelu kuuluu meille olemuksestamme, kutsuu meidät olemuksestamme esiin ja näin pitää meidät puhuttelussa. Olemuksessa pitäminen tarkoittaa varsinaisesti suojaamista. Se, mikä pitää meidät olemuksessamme, pitää meitä vain niin kauan kuin me omalta osaltamme sitä säilytämme. Säilytämme sen, kun emme päästä sitä muistoistamme. Muistot ovat ajatusten kokoelma. Mille se on koottu? Sille, joka pitää meidät olemuksessamme, sikäli kun me samalla pidämme sen ajatuksissamme. Miten meitä pitävä tulee pitää ajatuksissa? Siten, että se on alkuaan ajatuksissapitävä. Jos se pidetään ajatuksissa, sille lahjoitetaan muistoja. Me tuomme sen kohti muistamista, kun pystymme siihen olemuksemme puhutteluna. / Vain kun pystymme siihen, mikä itsessään on ajatuksissa pitävää, kykenemme ajattelemaan. Johonkin kykeneminen tarkoittaa: päästää jokin omassa olemuksessaan luoksemme, hellittämättä suojata tätä pääsyä. Olemisen ajattelun oppimisen perustana asettuen nämä lainaukset, unohduksen huomaamisen perustana asettuen nämä lainaukset. Niin, että me voisimme olla paikalla, 86

87 niinsanotusta omasta elämästämme dualistisesti eroontumatta eli varsinaisesti huomaten kun eläimiä tehotuotetaan tai vankeja eristetään vuosikausiksi USA:ssa. Niin että voisimme olla perillä, varsinaisena tietämisenä siitä minkälaista todellisuutta syntyy, kun olemisen itsensä unohduksellisuuden peesissä, kuuliaisina vaan emme varsinaisesti kuulevina, seuraamme sitä loogislaskennallisena representoivana ajatteluna, joka esilläolevan vain uudelleen esiinasettaa, eteensä tuohon, objektiksi subjektiolleen. Unohduksenputkena. Asettuessa kuitenkin jo jonkun, joka ei vielä oikein ole mieliimmekään noussut. Mutta ajattelussa ajatteluna prosessoituen tänään KÄÄNTEEN suunnassa --- olemisessa itsessään säilymiseensä päin --- vetäen, olemisen ajattelun näin opeteltavaksemme --- asettaen. Että ihminen kokee huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä, olemisesta ja niinmuodoin olevasta ja itsestänsä siten ja silloin vieraantumisestaan. Ja että se vetää ihmistä, jonka perustava suhde maailmaan on huoli ensisijaisesti, perimmäisesti siis olemisesta --- ahdistumaan. Ja tätä Olemisessa ja ajassa kirjoitettua ja asettuvaa ei ensimmäisen ja toisen maailmansodan välissä, kirjan ilmestyessä 1927, vielä voitu näin nimenomaan ajateltavaksi asettuvana --- eikä teoriana, filososofiana, metafysiikkana --- vastaan ottaen käsittää. Eikä sitä ole vieläkään voitu käsittää näin ajateltavaksi asettuvana. Ja punnitaankin ajattelua suhteensa tai ylipäätään merkityksessä, että onko jotakin uutta sanottu. Merkityksessä, että onko saatu uutta teoriaa kehiteltyä ja/tai vanhoja tarkemmin, tulkintanaan vain tämä, selitettyä. Käytäntöön 87

88 soveltamisensa todistusvoiman puolestaan tarkoittaessa vain oikeellisuutta ennalta annettuihin projekteihin nähden. Pelkäksi käsitteellistämiseksi jäävässä filosofiassa, joka ei vielä osaa käsitteissä asettua olemisen totuutta kysymään. Metafysiikkana juuri näin, että se jää mitä on oleva --- tässä käsitteisiin nähden --- kysymään pääsemättä irti transendentaalisesta horisontista jääden tahtomaan sitä, olevia seisomaan vastapäätänsä subjektia varmistamaan näin. Kaikissa tieteissä, taiteissa, arkielämässä, kulttuuriksi muodostuessakin näiden, me tahdomme tänään noita varmistuksiamme subjektioina, päämäärien asettamisina ja tavoittamisina, tuloksina ja tulosvastuina. Niin, että on mahdotonta, ajattelijoillekin, käsittää, että mitä ajatteleminen oikein tarkoittaa. Että se ottaa vastaan asettuvaa liikuttaen itseään sanoissa. Että erehtyessään kuvittelemaan --- olemisen unohtavana ajatteluna --- asettavansa ajateltavansa vastapäätänsä seisomaan vaikkapa sitten mitenkäkin monipuolisena ja moniulotteisena olevuudessaan, ajatellaankin vain laskennallisesti mietiskelevään ajatteluun tavoittumatta, olipa sen kohteena sitten vaikkapa --- oleminenkin ja sen ajatteleminen. Käsitteillä omatunto syyllisyys huoli ahdistus Heidegger haki kokemuksellisena ajatteluna unohduksen huomaamista, muttei sitä osattu ymmärtää muuna kuin moraalisena tai sitten vain älylliseksi päättelyketjuksi jäävänä huomaamisena, joka ei varsinaiseen huomaamiseen ylettänyt. Ja kun sitten puhutaan käänteestä Heideggerin ajattelussa ( kehre ), niin se tarkoittaa käsittääkseni ihmisestä pois päin katsomista, jotta voitaisiin tavoittaa hänen olemuksensa olemista ajattelevana olentona olemista vastaanottaessaan täällä olemisenaan. Ja silloin täälläoloina vasta alamme ihmisenä elämisemme rajoista, kysyen miten on olemisen laita --- Oleminen ja aika Ajaksi ja olemiseksi kääntyen. 88

89 Heidegger: Kysymykset ovat teitä vastaukseen. Jos vastaus joskus myönnettäi- siin, sen pitäisi olla muutos ajattelussa, eikä jotakin asiantilaa koskeva väite. Kun Heidegger kirjoittaa olemisen historiasta, olemisen olennasta olevan paljastumisena fysiksenä tai modernin tekniikan olevat vain varannoiksi määräävänä puitteena, olemisen unohduksellisuudesta sen unohduksensakin unohduksesta ja senkin putoamisesta pois, käänteestä olemisessa tiukasti itse itsestään säilymiseensä välähtäen tämä äkkiä, olevan toisenlaisesta paljastumisesta, olemisen uudesta vaiheesta/neuvokkuudesta ja suopeudesta sen varsinaisena olemuksellisuutena, hän ajattelee sitä siinä silloin ja me saamme, vaalien lukiessamme, tuta tuon ajattelun kokemuksellisuutta. Noissa käsitteissä, noissa sanoissa hän saa olemisen mieltä osoitettua ja sitä miten on olemisen laita. Olemme kanssaan olemisen vastausta puhutteluunsa. Ennen teoriaa ja käytäntöä olemisen ajatteluun tavoittuneina, niin, että kun nostamme katseemme kirjasta hiljaisissa huoneissamme, olemme olevien äärellä/luona, niin kuin emme milloinkaan muulloin. 89

90 Tälle näköalapaikalle ei ole muuta pääsyä kuin tällainen olemista kysyvä yritys liikuttaa itseään sanoissa. Mikään lisääntyvä aistimellisuus teknisessä viestinnässä, mikään interaktiivisuus siinä, sinänsä, ei tuo meitä olevien/asioiden äärelle/luo, vaan jatkaa representoimisen suunnassa. Kyseen ollessa ei-mihinkään tavoittumisesta olemussuhteeseen olevien/asioiden kanssa pääsynä. Metafysiikan kysymättömäksi jääneen peruskysymyksen Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? kysyväisenä kysymisenä alkuhyppynämme --- tietoisesti näin. Ajattelun olla kutkuttavaa, ajattelun olla innostavaa, ajattelun olla sitä onnellista aamua, jota kaikki janoaa ja jota aina vain harvempi aina vain harvemmin saa kokea. Tuota maailmassa oloa, kun maailma nousee ja kohoaa, kun se maan perustalta maailmoi ja ihminen, tietämättään sitä, täälläolona maan ja taivaan, jumalien ja kuolevaisten kehrässä neliää kaikki olevat/asiat sen taitoksina --- kokouspaikkoina. Toteutuen semmoisuudessaan oleville sanoissa välittäen olemisen lainaa --- jalona. Sanan sanan olemukselle jäädessä sanoutumatta sitä salaisuudellisuutta jonka on saanut tuta, mutta jota ei voi milloinkaan omistaa kantaen suurimpana aarteenaan ja kalleutenaan. Tarvitsematta ateistin kysyä, että onko jokaisen ihmisen itse etsittävä elämälleen tarkoitus tai uskovan koettaa ottaa ihmiseltä tuota vaivaa pois, joka representoivassa ajattelussamme onkin kohtuuton. Mutta ihmiskunta onkin ajattelun ja tietoisuuden murroksessa. Jota pidetään silkkana utopiana 90

91 vain koska sitäkin ajatellaan representoinnin suunnassa ihmisen moraalisen tahdon kunnostautumisena, joka ahneuden ja itsekkyyden kumoaa vallasta. Ja joka vallitsevassa olemisen unohduksensakin unohduksessa ja senkin pois putoamisessa voi olla vain fundamentalistista diktatuuria olemuksellisesti enää tavoittamatta mitään eläinten tehotuotannosta ja terrorisminvastaisestasodasta poikkeavaa --- modernin tekniikan puitteessa. Modernin ihmisen ja planetaarisen tekniikan kohtaamisen tapahtuessakin ajattelussa. Joka ei tietenkään tarkoita sitä, että ihmisiä olisi ajattelemaan kovisteltava, sanoen, että se on heidän moraalinen velvollisuutensa. Ja sitten kaikkien, parhaimmassa tapauksessa, kovasti koettaessa representoida. Kuuliaisina kuin ikään koulussa, josta kaikki tiedonhaluun pohjaava kutkutus on alunalkaenkin ollut poissa, sen kuihduttamisena nimenomaan pelkästään --- representoidessaan. Pelkästään esilläolevaa vain uudelleen esiinasettaen, eteensä tuohon, objektiksi subjektiolleen --- loogislaskennallisena mitään mistään varsinaisesti sanomattomana, koska se ei voi minkään olemusta, olemuksellisuutta tavoittaa. Ja noin minkään voimatta ajattelijaansakaan omaansa palauttaa. Varsinaiseen olemuksellisuuteensa olemista ajattelevana olentona jonka vain voivat olla olevat/asiat omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina. Ja silloin kokonaan toisin tänne ilmi tulevina, paljastuvina, asettuvina, tienoolta vastaan tulevina näin --- ihmeteltäväksemme. Koko tämä ajattelun asiakin siis ja sen kysyminen, että mitä kutsutaan ajatteluksi. Niin, ettei liene mitään sen kutkuttavampaa ja konkreettisesti umpikujasta tietä avaavampaa kuin Heideggerin --- kokemuksellisena, ajateltavan äärelle/luo tavoittuvana, ajatteluna olemisen vallitsemisen ja niinmuodoin ajan kohdalliseen historialliseen sanaan tavoitettua --- sanoessa, että ajatteluttavaisinta ajatteluttavaisessa ajassamme, on se että emme vielä varsinaisesti osaa ajatella. Niin, että, ystäväni, 91

92 pöytä katettuna siinä, meidän alkaa olla keskusteluna jälleen --- ajan ajallistu- mista saitteko jo hipoa, tuta nykimistä siipiluissanne. Nämä Heideggerin sanat --- nämä tässä varmaan lukijalle helposti muista lainausmerkein merkityistä erottuvat --- sanonnat, niinkuin ei mikään muukaan sana itsessään representoi mitään eikä milloinkaan, vaan osoittaa jotakin, se, minkä se näyttää, jää viipymään sen sanottavissa olevaan laajuuteen. Ja kun nyt tätä, kattausta, näiden sanojen/sanontojen suhteen tässä ajattelemme, että representoimisen sijaan --- siis sen, että esilläolevina vain uudelleen esiinasetamme niitä sanoja/sanontoja, eteemme tuohon, objektiksi subjektiollemme --- liikutamme itseämme vapaasti sanoissa. Niin se tarkoittaa, että käymme odottaviksi antaudumme silleen jättämiselle antautumalla aloitteelle joka silloin ikäänkuin pääsee kumpuamaan ihan kaikesta sanotusta ja sanomisesta, niin että saamme/voimme kokea sanojen todella/varsinaisesti sanovan jotakin. Niin että ajattelevaisuudellisuus olleekin sitä lepäävää täyteyttä kun oleminen lainaa sanassa olevalle olemisensa ja sanan alkuperä jää sanoutumatta salaisuudellisuutena joka totutusta representoimisestamme ulos järkyttää --- kun sanatta ei (ole) olevia lainkaan --- olemisen ja olevan väliin heitteisyytenämme. Runollisena asumisena puutteenalaisen aikamme representoivan ajattelun sijaan. Me kun kuitenkin olemme vain unohtaneet olemisen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen peesissä olemisemme aina jo olemisen aukiossa avoimessa, unohduksellisenakin vallitessaan, ylipäätään ajatellak- 92

93 semme olevien/asioiden on tultava meitä vastaan tienoolta, ah, ja niinmuodoin luonnollisestikin sen, että unelmien tehtävä on tulla todeksi ja kaipuun täyttyä läsnäoloksi. Esiymmärryksemme täkyjenkin olemiskyvyssämme säilymiseensä itsessään käänteestään näin viedä representointimme mennessään. Unohtaneet, niin ettei ole tullut vielä oikein mieliimmekään, että ajattelussamme voisi olla jotakin syvästi ja vakavasti vialla ja pielessä ja todellisuudessamme niinmuodoin olemisen itsensä unohduksellisuutena. Noin KOSKA olemme saattaneet/voineet ajattelumme elementin unohtaa. Unohduttaa sen absoluuttisesti kokonaan kysymykseen mitä on oleva. Niin ettemme ollenkaan tiedosta, ajattele sitä, minkä valossa olevaa olemisessaan ajattelemme aina jo olemisen unohduksellisenakin vallitessa ja olemisen olemisena unohtaessammekin. Niin että tuon olevan, kaikkien olevien, meidänkin niinmuodoin, oleminen on varjoontunut omasta olemisestaan omaa olemistaan varten olevana, hohdostaan, mitätöitynyt jo kokonaan. Noin KOSKA oleminen oleskelee, paljastaa olevan ilmi tuo tänne modernina tekniikkana joka puitteeksi kokoontuneena määrää olevat vain varannoiksi, aina itsestänsä pois, se on; levostaan tyynessä. Ja JOSTA kysymys miten on olemisen laita nousee historiallisena sanana joka jo osoittaa olevan toisenlaiseen paljastumiseen ja jonka, noin jo sanoutuvan, viipyvään, sen sanottavissa olevaan laajuuteen, johdattaa ajattelumme. Varsinaisen ajattelun ollessa noin johdatettua, noin vastaanotettua, silleen jättävää tahdosta luopumisen merkityksessä tahtoen ei-tahtomista tahtomisen jälkenä. Tahtovan --- representoivan --- ajattelun puolestaan ollessa aina lähtökohtaisesti olemisen itsensä unohduksellisuuden harhaanjohtamaa/-na. Unohduksen huomaamisen tietenkään voimatta silloin mieleemme tulla ja sen tähden todellisuutemme suuret paljastukset tarvitsevat ajattelua ajatteluna olemisen kysymystä muodos- 93

94 tamaan suhteensa varsinaisesti huomataksemme ne rakenteellisena julmuutena, olevan unohduksellisena paljastumisena, jonka suojassa ne vain voivat jatkua vallitsevana representoivana ajattelunamme. Joka elementtinsä unohtaen menettää itsensä ja kaikki olevat ympärillänsä maailmankaikkeuden ääriin asti, mutta juuri tätä tiedostaessaan ajatteleekin jo läheisyyteen menemisenä olemisen itsensä unohduksellisuuden säilymiseensä käänteen suunnassa jo tänään meitä kaikkia --- vetäessä. Ja Heideggerin tavoittaman sitä vastaavan historiallisen sanan sitä näyttäessä jääden viipymään sen sanottavissa olevaan laajuuteen olemisen ajattelullemme näin elementtinään tiedostua, kohdallistua evoluutiollisenakin --- kehkeymän merkityksessä --- tietoutumisenamme. Esisokraatikot olivat rohkeita kaameuden syöverin edessä, olevan kokonaisuutta kysyessään länsimaisen ajattelumme ajatteluna aloittaessaan tästä, olevan ilmeämistä --- ihmettelevänä. Ja nyt yli 2500 vuotta myöhemmin me olemme saman edessä tyhjyyden kauhistuttavana anonymiteettinä peläten sitä mihin meidän olisi hypättävä. Olemisen ajattelua pikemminkin pitäen nihilistisenä kuin ajattelun ajatteluna uutena/toisena alkuna joka voi todellisuutemme vallitsemisen rakenteellisena nihilisminä huomata. Juuri tuon suuren alun aina vain alkuperäisemmässä toistamisessa kysyväisesti kysyvässä metafysiikan kysymättä jääneessä peruskysymyksessä että Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei mitään? Joka päästää meidät ihmettelemään jälleen, avoimeen heittää olemisen mielen kysymise- 94

95 nä tänään. Niin että voimme kokemuksellisesti ajatellen --- ei enää tahtovana tietona vaan tahdosta luopuvana tietona saamisen valossa luopuvana noin --- tietämisenä asiasta perillä olemisen merkityksessä saada tuta ettei ei-mikään pelkkään tyhjään tyhjenekään. Olemisen varsinaisesta olemuksesta, olemuksellisuudesta suomisena/suopeutena tietoutuen tyhjyyden kauhistuttavan anonymiteetin ymmärtäen unohduksellisuutensa omaksi. Jonka, unohduksen unohduksensakin unohduksen ja senkin pois putoamisen olosuhteen vallitessa emme ole voineet olemista ja kuolemaa niinmuodoin ajatellen enää ollenkaan kokea ja joutuneet olemisen avoimesta subjektiiviseen horisonttiin rajoittumaan. Jonka, subjektiivisen horisontin, on tuon tyhjään tyhjenevän tyhjyyden uhan edessä alati subjektia varmistettava representoivana ajatteluna. Jonka, representoivan ajattelun, on alati esilläolevaa uudelleen esiinasetettava eteensä tuohon objektiksi subjektiolleen, läsnäolevaa läsnäoloistettava näin, pakkomielteen omaisesti, olemisen kaiken läsnäolemisen paikattomana paikkana ajattelunsa elementtinä näin, unohdukselle menetettyään tänä unohduksenputkenaan ja tunnelinaan siitä ja siinä. Niin että todellisuutemme julmien rakenteiden suuret paljastuksetkin menee ohitsemme olevina/asioina sinänsä jääden unohduksen omiksi, nopeasti unohtuen puutteenalaisen aikamme olemuksellisuuteen --- kiireenä. Kiireenä jolle ei ole, jolle ei paljastu, ilmi tule tänne, olevia/asioita itseään moderni tekniikka puitteeksi kokoontuneena olemisen vallitsevana olentana, noin saatuna esiin unohduksellisuutensa. Jonka alati absurdoituvasta imusta onkin ajattelu ajatteluna jo johtunut olemisen kysymyksen esiin nostamiseen. Ja intensiivisesti kuulolla ajattelun historiaan pureutuessaan historialliseen sanaan tavoittanut olemisen historiasta tapahtuvana olemisen itsensä unohduksen säilymiseensä käänteen suunnan. Johdattamanaan veto- 95

96 naan puhuttelustaan noin purevasti voiden omastakin ajattelun koetuksestani sanoa tiedostamaan, kokemuksellisesti ajatellen vieläpä Schwarzwaldin lumouksena välkähdellessään olevaisen hohtona, että kätketysti kääntyvästä olemuksestaan on modernilla tekniikalla varallemme yllätys todentuen mahdollisuus että tekniikan mielettömyys tyyntyy kaikkialla, kunnes eräänä päivänä totuuden tapahtumassa oleskelee tekniikan olemus kaiken teknisen läpi. Vesa Jaaksin suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Tekniikan kysyminen. Tapahtuuko katsaus siihen, mikä on? Vastaammeko me katsaukseen katseella, joka katsoo tekniikan olemukseen ja huomaa siinä olemisen itsensä? Vesa Jaaksin suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Käänne. --- Voi kyllä, olemisen mieltä kysymällä olemme jo silleen jättämisessä silleen jättämiselle asettuneesta tienoosta käsin kummallisella tiellä joka on myös liike --- niiden välillä. Hih, tunnistatteko vapahduttavaa heitteisyyttä, tunnistatteko ihmettelyä, tunnistatteko --- läheisyyttä itseään. Jos ajatteluni on prosessia vain ennalta asetettuihin projekteihinsa nähden eli Heideggerin historiallisen sanan oikeellisuuden todistaaksensa, niin silloin se ei olisikaan onnistunut ajattelun koetuksessaan. Mutta jos se on prosessoinut etsimisenä joka etsimänsä aina jo tietää varsinaisesti etsiäksensä ja niinmuodoin onnistunut välkähtelemään Schwarzwaldin lumoustani, sysäten vaalien lukijaansa niin itsensä kuin kaikkien olevien/asioiden äärelle/luokse olemisen totuuteen, niin silloin se onkin onnistunut sanomaan historiallista sanaa jääden viipymään sen sanot- 96

97 tavissa olevaan laajuuteen, keskusteluna Heideggerin kanssa olemaan keskustelu- na kanssanne. Ikäänkuin viimeisenä tienä lähdettyämme ottamaan selvää, että mikä ajattelus- samme ajatteluna, eikä ideologioissaan ja uskonnoissaan johdannaisinaan, on pie- lessä, että mitenkä olemmekaan tulleet niin peräti vieraantuneiksi --- SIINÄ. Jotenkin haluaisin sanoa, etten tietenkään ajattele kaikkien täytyvän lähteä kaltaiseeni ajattelun rääkkiin --- ehkäpä siinä on ollutkin maansiirtoterä perässään, siinä mielessä ettei sitä semmoisena tarvitsekaan enää kenenkään tehdä, historiallisen sanan päivittymisenä ajattelun tiellämme --- äärimmäisestä vaarasta omistuen täysin ajattelun pakostaan, vaan se onkin nimenomaan rajasituaation mahdollistama lahja syrjäytymisestä kaikille. Kun oleminen --- hih --- turvaa ajatteluun heikkoudesta tuleekin vahvuus. Heidegger sanoo 1938 (kirjoituksessaan Maailmankuvan aika, suomennos Markku Lehtinen) pitämäänsä luentoon tekemässään lisäyksessä kohtaan: Metafysiikan luoma perusta hallitsee kauttaaltaan kaikkia tietylle aikakaudelle ominaisia ilmiöitä. Toisaalta näiden ilmiöiden pohdiskelu edellyttää mahdollisuutta tunnistaa niissä niiden metafyysinen perusta. Pohdiskelu on rohkeutta työstää en- 97

98 nen kaikkea omien oletusten totuus ja omien tavoitteiden ala sellaisiksi, että ne kannattaa kyseenalaistaa. näin: Tällainen pohdiskelu ei ole kaikille välttämätöntä eikä jokaisen toteutettavissa tai edes kestettävissä. Päinvastoin: asioiden saavuttaminen ja hoitaminen tietyissä vaiheissaan suorastaan edellyttävät, että siihen ei ryhdytä. Pohdiskeluun liittyvät kysymykset eivät kuitenkaan ole perusteettomia eivätkä varmoja, sillä pohdiskelu kysyy ennen kaikkea olemista. Oleminen on arvokkainta, mitä pohdiskelu voi kysyä. Pohdiskelu kohtaa olemisessa äärimmäisen vastuksen, joka pakottaa sen ottamaan vakavasti olemisensa valoon siirretyn olevan. 98

99 VAROITUS/LUPAUS Kaikki ajateltu ja kirjoitettu muuttuu muuriksi heti kun sitä osaa/-n lukea vain representoinnin suunnassa. Olemisen unohduksellisuuden alkaessa välittömästi puhutella yltyvänä ahdistuksena, jota ei millään meinaa käsittää subjektiivisen horisontin loukkuun kokemuksellisesta ajattelusta jäämisenä. Koska se on sen mukaista miten olemisemme ja aikamme nyt vallitsee. Eli se asettuu meille itsestäänselvyydellisyytenä. Ja niinpä meidän onkin lähdettävä vuorille edeltäjiltämme kysymään tätä, kun kaikki sanat pyörivät tyhjinä. Ja tukea saaneena meidän on yhdennyttävä olemisen unohduksellisuuteen varsinaisena ahdistuksena jonka konkretisoitumana ovat eläimet tehotuotannossa ja ihmiset terrorisminvastaisessasodassa (käsiteidiotismeinakin jo). Ja --- kuten amerikkalaisten nuorten nuorille suunnatussa dokumentissa upeasti osoitetaan --- koko maapallo ekotasapainoineen alistettuna suurpääomalle, jonka on demokratia plutokratiana, niin, että USA:ssa sillä on viisi lobbaria kutakin kongressiedustajaa kohden, vaalirahoitus, pankkiireina valta luoda rahaa tyhjästä tavalla, joka ei kansantaloutta rakenna ja kaiken tämän peitteenä omistuksessaan media, joka ahdistusta työntää aina vain vähän edemmäs aina vain absurdimmalla --- viihteellä. Ja kun me keskitymme, kun siedämme sen sietämättömän kun pureva ahdistus läpitunkee turhaannuksesta niin äkkiä olevien irrotessa yhdentekevyydestään sanat tavoittavatkin ulottuvuudellisuutensa jälleen. Ja voimme jatkaa tämän kirjasenkin matkassa, kaneetilla, että ajattelu on vain silloin kun se ajattelee --- vaalien lukiessanne. 99

100 LOPPUKANEETIKSI Johdatus ja evoluutiollinenkin, kehkeymän merkityksessä, tietoutuminen. Ajattelun asiana tämä kätkeytyneisyydestä kätkeytymättömyyteensä tuleva ajattelun asia. Ajattelun onnistuessa siinä määrin, kun se kykenee asettamaan ajattelun välittömästi ja leimallisessa hahmossa ajateltavan asian äärelle siten johtaakseen ajattelun tielleen. Millään väitteillämme ihmisistä, ettemme koskaan lakkaa syömästä lihaa, että tulemme aina sotimaan, takertumaan elämään, pelkäämään kuolemaa jne. ei olekaan mitään tekemistä totuuden kanssa, eikäpä silläkään, että väitämme päinvastaista ihmistä syyllistäen. Niiden jäädessä siihen paneeliin jonka subjektiivinen horisontti olemisen avoimuudesta muodostaa. Ja joka ei ole kiinni aistiemme rajallisuudesta, eikä psykofyysisestä rakenteestamme, vaan vain ajattelustamme joka vastaa olemisen vallitsemista unohduksellisena ja sen mukaista olevien paljastumista, niiden absurdia vain varannoitumista ajattelullemme objekteina. Olemisen totuuden näköala on kätkeytymättömyyden näköalaa, eikä se ole käsissämme, ei tahdollamme määritettävissämme kätkeytyneisyyteen nähden, koska edellä mainituista väitteistä on alettu niiden itsestäänselvyydellisyyksinä pitämisen sijaan väitellä, mitä ilmeisimmin olemme vedossa ulottuvuudellisuuteen, joka ei ole mahdollisten limittäisten avaruuspaneelienkaan kaltaista aistiemme rajoittuneisuuden sulkemaa, vaan että ei olevaisuuden piirissä ollenkaan, vaan olemisesta ajattelumme elementtinä tietoiseksi tuloa. Mikä ei voisi merkitä mitään muuta, kuin sitä, että oleminen olisikin jo unohduksellisuudesta säilymiseensä, it- 100

101 sessään, käänteen suunnassa --- tänään. Olevien omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevina paljastua toisin kuin modernin tekniikan määrääväksi puitteeksi kokoontumisessa olemisen olentana olemme tottuneet niitä loogislaskennallisessa representoivassa ajattelussamme ajattelemaan. Heideggerin ajattelusta Jussi Backmanin ja Miika Luodon muotouttaman, että maailman avautuminen teknisenä ei itse ole teknisesti hallittavissa saammekin tuta --- syvään huokaisemisena. Tahi,että Heidegger täsmensi ilmenemisen näyttäytymisenä itsestään käsin ja vanhassa varsinaisessa merkityksessään logoksen, että logos mielekkäänä, jäsentävänä puheena tai kielellisyytenä on ilmitulon salliminen. Ja sanat olemishistoriallinen --- tapahtuma --- kohtaus. Ja, että Aletheia (oma huomautukseni; kätkeytymättömyys esiintuominen tuo peittyneisyydestä esiin tänne peitteettömyyteen ) on ei-ajateltua ajattelemisen arvoista, ajattelun asia. Ja nämä oli vielä jälkikäteen tähän, näistä pakahtumaisillani, ängettävä, ajattelulle siemeniä jättävänä ja ajattelun perinteen hedelmällisyytenä tätä ja tähän pakotusta pitäessäkin niin Heideggerin kuin ajattelustaan tässä lainatun artikkelin kirjoittajienkin. Kaikki vaan ajattelun kattaukseen ja siemeniksi --- ryytimaahansa. Syksyn lehtien putoillessa haluan sanoa, että pitäkää aina mielessänne, että vaikka olemisen unohduksellisuus todentuu teidän subjektiivisena horisonttinanne, niin aina, missä ja milloin tahansa, voitte mieliinne palauttaa läheisyytenä itsenään olemisen varsinaisen olemuksellisuuden. Ja ikäänkuin antaa --- odottamalla --- joka ainoan olevan, puun, pensaan, pöydän, tuolin... avata teille tuon autuuttavan tienoon. 101

102 Sillä oleminen ei ole aistittua lainkaan, oleminen ei ole olevan ominaisuutta, ei ominaisuuden kaltaisuutta lainkaan, oleminen on ajateltua suoraan, sen odottamisella muistamisella ja kuuntelemisella ajetaan takaa jotakin joka sekä avaa olevan että on olevan avaamaa. Olevan paljastumisen tapana oleminen vallitsee kulloisenakin vaiheenaan/neuvokkuutenaan ja sen mukaisesti johdatumme olevan itsensä äärelle/luo tahi sen olevana sinänsä ohittamaan. Ja tätä vain olemme tarkkailemassa tässä, sillä näin vain alkuperäisestä voimme päästä todellisuutemme unohduksellisuuden varsinaisesti huomaamaan --- olemuksellisuutenaan. Ja näin kysymään olemisen käännettä ja itsessänsä säilymistään. Sillä: (Vesa Jaaksin suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Käänne ) Niin pitkään kun emme ajatellen saa tietää, mitä on, emme voi kuulua sille, mitä tulee olemaan. Elikä näin olemmekin kiintymyksellistä kiistaa --- etsimässä. Etsimässä ajattelua ajatteluna, representoimisen helppoudesta ulos, joskohta olemisen unohduksen tähden tänään vielä mitä vastenmielisimpänä pidettyä, vaikeudeksi sen kerätenkin niin, että se voi muuttua vastustamattomaksi pakotukseksi jonka on vapautuminen ja apu vaaralle vaaraantua eli olla pelastuksena maailman muuttumisen maailman pelastumisen --- suunnassa. Vaikeimpana yksinkertaisin ja läheisin. Herakleitos ja Parmenides kysyivät olevan kokonaisuutta, olevan olemista noin, 102

103 ihmettelynä, josta ajattelu ajatteluna lähti muotoutumaan logiikaksi, teknistyvänä, representoinniksi sulkeutuen, olemisen historian vedossa, yhtäkaikki olemisen ja ajattelun erotuksena ajateltaessa silloin. Josta Heidegger nostaa keskusteluna Hölderlinin kanssa, Nietzschen kritiikin järkyttämän metafysiikan ylittäen, kysymyksen olemisen mielestä olemisen ja ajan erotuksena välittömästi ajateltaessakin jo siinä silloin ajan ajallistuessa olemisavaruutenamme ja olemusulottuvuutenamme. Ajattelumme ajatteluna suuren alun tuon edellemme ulottuvan aina vain alkuperäisempänä toistamisena, josta, olemisen historian vedossa, lähtienkin muotoutumaan uusi/toinen ajattelu. Jossa eksaktien tieteitten suurten voittojenkin tulla läpimurtoonsa --- ihmettelystä. Ajattelumme suuri alku on EDESSÄMME ja kun yritämme olemista suomisena, suopeutena, käsitteellistää, yritämmekin kokemukselliseen ( olemiseltaan suureen ) ajatteluun palata tietoisesti ja näin uutena/toisena ajatteluna --- palauttamaan suuruutensa. Platon esisokraatikoista: Jättiläisten taistelu olemisesta. Olemisen historia ei ole mikään tapahtuneen loukku kronologisuutena, vaan se on aina edessämme. Olemisen historiallisuus on ulottuvuudellisuus, josta me tänään ajattelussamme ja ajattelunamme olemme niin perin osattomia ja siinä ja siten olemisen unohduksellisuus toteutuukin meille teknisenä ajatteluna sanoutuen. Se on, että vain reaktiivisena suhteenamme olevaan, sitä omassa olemisessaan omaa olemistaan varten olevana tavoittamatta milloinkaan --- hohdossaan. Ja kuitenkin 103

104 ajattelu on olemukseltaan suhde olemiseen. Olemisen ollessa sen lähtökohta ja elementti. Niinpä ajattelun koetuksessani yhä uudelleen joudun teknisen ajattelun pakahduttaviin pauloihin. Varmasti tässä kappaleessakin jo. Ajattelun joka ei voi aueta, ei voi olla kokemuksellista, ei voi varsinaisesti todentua, ei toteutua olemalla silloin kun se ajattelee, niin että siihen voisi asettua --- kuulolle. Ja olemista kokea odottavansa, sen jo riittäessä happipulloksi, muistutuksenkin siitä, että olemista on, että kaiken olevan olemisena loppujenlopuksi vain oleminen --- ON. Kieli noin, siinä samassa, olemisen talona, huomasitteko, hahmottuvan kotinanne --- avautuvan ovensa olla kuulostellen... sanoissa. Niinkuin kohdassani oli yön ahdistuksen purren pakottaessa --- hapettomuutena --- olemisesta kuultava jotain jossain sanottavan --- kohdallistavasti. Niin että pääsisin pois vankikopistani, siitä kun: Ajattelun teknisessä tulkinnassa luovutaan olemisesta ajattelun elementtinä. Sofistiikasta ja Platonista alkaen logiikka on pyhittänyt kyseisen tulkinnan. Ajattelua arvioidaan siihen soveltumattomalla mitalla. Tämä arviointi muistuttaa menetelmältään yritystä arvioida kalan olemusta ja kykyjä sen mukaan, missä määrin se pystyy elämään kuivalla maalla. Jo pitkään, aivan liian pitkään, ajattelu on ollut kuivalla maalla. Lainaus on Markku Lehtisen suomentamasta Heideggerin kirjoituksesta Kirje humanismista. Joka alkaa Heideggerin tapaan kehien auki olemuksensa täyteyteen jotakin sanaa, tässä tapauksessa itseään tätä näin toteutuvan toteuttamisen käsitettä. Sitä mitä yleensä toiminnalla vaikutuksia tahtovana käsitämme --- alkuperäisempänä. Niin, että suhteemme olevaan, vaikutuksemme siihen, voikin/ saakin silleen jättämiseen silleen jättämiselle asettuvasta tienoosta käsin perustua. Niin, että eläinten tehotuotanto ja terrorisminvastainensota siihen loppuvat, varsinainen huomaaminen kun on mahdollisuutemme mahdottomuudessa, unohduk- 104

105 sen absurdiudessa, nihilismissä todellisuutenamme olemisen unohduksellisuudesta säilymiseensä käänteen suunnassa --- tänään jo. Elikä siis päästäkseni nyt tarkoittamassani mielessä ja merkityksessä hengittämään ja saattamaan Heideggerin ajattelun alati kirjoituksissaan kokemuksellisesti tavoittavan historiallisen sanan kannattelemaksi ajattelun koetukseni Schwarzwaldin lumouksiksi --- vaalien, sana sanalta, syvään huoaten ylöskirjaankin tähän vielä tämän: Vain se, mikä jo on, voidaan toteuttaa. Kuitenkin juuri oleminen on ennen kaikkea muuta. Ajattelu toteuttaa suhteen olemisen ja ihmisen välillä. Se ei muodosta eikä aiheuta tätä suhdetta. Ajattelu luovuttaa suhteen olemiselle sellaisena kuin oleminen on jättänyt sen ajattelulle itselleen. Tämä tarjoaminen on sitä, että ajattelussa oleminen tulee kieleen. Kieli on olemisen talo. Ihminen asettuu siihen asumaan. Ajattelijat ja runoilijat ovat tämän asunnon vartijoita. Vartioidessaan he toteuttavat olemisen ilmenemisen, sikäli kuin ajattelijoiden ja runoilijoiden sanonta tuo ja tallentaa olemisen ilmenemisen kieleen. Ajattelusta ei tee toimintaa se, että siitä aiheutuu vaikutuksia tai että sitä voidaan soveltaa. Ajattelu toimii silloin kun se ajattelee. Tämä on oletettavasti yksinkertaisinta ja samalla korkeinta toimintaa, sillä se koskee olemisen suhdetta ihmiseen. Kaikki vaikuttaminen perustuu olemiseen ja kohdistuu olevaan. Ajattelun sitävastoin on sallittava olemisen turvautua itseensä sanoakseen sen totuuden. Ajattelu toteuttaa tämän sallimisen. Keskittymisestä nostan katseeni ja äkkiä on vain läheisyys itsensä ja poutapilvet --- siinä. Fenomenologia ajattelun muuttuvana ja vain siten pysyvänä mahdollisuutena, ainakin vielä hermeneuttisena kehänä olemisen mieltä kysyen kiertäessään... Lentokone odottaa laskeutumislupaa Lontooseen... sen matkustamon ikkunasta katsoo olevan läsnäolevoitumisen täkystä, äkkiä, olemisen sitä vetäytyen lähentäessä etäisyyden läheisyydestä ja läheisyyden etäisyydestä, lu- 105

106 moutuneena --- merta maata kaupunkia pilvien lomasta --- itsensä ulkopuolelle heittäytyneenä olemista vetäytymiseensä seuraten näin fyysikkomme, konkreet- tisesti ja kirjaimellisesti ekstaattisesti eksistoiden. 106

107 HE WHO THINKS GREAT THOUGHTS OFTEN MAKES GREAT ERRORS. HEIDEGGER 107

108 108