Innokylän systeeminen innovaatiomalli. Pasi Pohjola, Juha Koivisto

Transkriptio

1 Pasi Pohjola, Juha Koivisto

2 SISÄLLYS 1. Johdanto OSA I: Innovaatioiden käytäntönäkökulma 2. Mikä innovaatio on? 3. Innovaatiot käytäntöinä 4. Käytännöt systeemeinä 5. Käytäntöjen relationaalisuus 6. Käytäntöjen yhteiskehittäminen 7. Käytäntöön vieminen ja arviointi 8. Yleistäminen toimintamalliksi OSA II: Käytäntöjen kehittäminen Innokylässä 9. Kehittämisen kohteet 10. Kehittämisen periaatteet 11. Innovaatioprosessin kolme tehtäväkokonaisuutta 12. Kehittämisen työkalut ja tuki 13. Innokylän arviointikriteerit 2

3 1. Johdanto Innovaatioiden odotetaan uudistavan ja kehittävän arkipäiväämme eri tavoin. Ne voivat uudistaa sitä luomalla uusia toiminnan ja työn mahdollisuuksia. Ne voivat synnyttää kaupallista menestystä ja taloudellista hyötyä. Ne voivat myös synnyttää uusia haasteita ja ongelmia. Keskeistä innovaatioille on, että niihin liittyy käyttöä, tekemistä ja toimintaa. Kun halutaan tarkastella innovaatioita osana käyttöä ja toimintaa eli osana sitä todellisuutta ja arkipäivää, joissa innovaatiot elävät, uusia tuotteita ja palveluja on hyödyllistä tarkastella käytäntönäkökulmasta. Käytäntönäkökulma auttaa ymmärtämään, millaisin edellytyksin uusia innovaatioita voi syntyä ja millä tavalla ne uudelleenrakentavat arkipäiväämme. Innovaatioiden käytäntönäkökulma on ollut esillä jo pidemmän aikaa mm. tiede- ja teknologiatutkimuksen parissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana on jopa puhuttu käytäntökäänteestä yhteiskuntatieteiden puolella. Vaikka maailmalla käytäntölähestymistapa on jo vakiintunut ajattelutapa, suomalaiseen kehittämiskulttuuriin se on vasta tekemässä tuloaan. Toki eri sektoreilla on kansallisesti puhuttu usean vuoden ajan hyvistä käytännöistä, joka on seurannut pitkälti poliittista best practices -agendaa. Kuitenkin käytäntötutkimuksen näkökulmasta tämä ajattelutapa on monilta osin rajoittunut tapa ajatella käytäntöjä. Todellisuudessa käytäntöjen ja innovaatioiden maailma on huomattavasti monimuotoisempi kuin best practices ajattelu antaa ymmärtää. Esimerkiksi yhdessä ympäristössä hyvin toimiva käytäntö ei välttämättä toimi jossakin toisessa tai jokaisessa ympäristössä. Innovaatiotermistä on tullut yleiskäsite lähes kaikenlaiselle kehittämistyölle ja samalla käsite on kokenut merkittävän inflaation. Palvelujen kehittämisen ja uudistamisen näkökulmasta tällä käsitteen epämääräisyydellä on myös huonoja seurauksia. Kun melkein mitä tahansa pidetään innovaationa ja innovatiivisena toimintana, unohtuvat helposti ne tärkeät seikat, joita uusien innovatiivisten ratkaisujen kehittäminen edellyttää. Todellisuudessa uudet ratkaisut ovat innovatiivisia ratkaisuja vasta silloin, kun ne toimivat arkipäivässä ja ratkaisevat niitä ongelmia tai toteuttavat niitä asioita, joita varten ne on kehitetty. Pelkkinä ideoina ne eivät vielä tee mitään. Käytäntönäkökulmasta innovaatioita ei tarkastella vain tuotetun välineen, konseptin tai mallin näkökulmasta. Olennaista on myös se käyttö ja muu toiminta, joka näihin välineisiin ja malleihin liittyy. Tässä kirjoituksessa jäsennetään Innokylän innovaatiomalli, jossa sosiaali- ja terveysalan kehittämiselle tarjottava tuki sekä palvelut perustuvat käytäntönäkökulmaan. Innokylässä käytäntönäkökulma on siis keskeinen tapa jäsentää sosiaali- ja terveysalan innovaatioita. Näkökulma 3

4 ei kuitenkaan rajoitu pelkästään sosiaali- ja terveysalaan. Tarkastelutapaa voidaan hyödyntää myös muilla tuotteiden, teknologioiden ja palvelujen kehittämisen alueilla. Innokylän käytäntönäkökulmaan perustuvaa innovaatiomallia kutsutaan Innokylän systeemiseksi innovaatiomalliksi. Innovaatiomallin perusajatuksena on havainnollistaa koko innovaatioprosessia, tarpeiden tunnistamisesta ideointiin, konseptointiin ja käytäntöön viemiseen. Kuten innovaatioiden tutkimuksessa on jo pitkään ymmärretty, innovaatioissa ja kehittämisessä prosessien eri vaiheet eivät seuraa lineaarisesti toisiaan, vaan erilaiset haasteet ja tarpeet edellyttävät erilaisten kehittämistehtävien tekemistä yhtäaikaisesti, toisinaan joudutaan palaamaan alkuun tai useita askelia taaksepäin päästäkseen eteenpäin. Tämä kirjoitus jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäinen osa, innovaatioiden käytäntönäkökulma, tarkastelee innovaatioiden kehittämistä käytäntöjen näkökulmasta. Sen tehtävänä on vastata kysymyksiin, mitä tarkoittaa se, että erilaisia innovaatioita tarkastellaan käytäntöinä ja mitä etuja tämän näkökulman hyödyntämisestä on. Toinen osa, käytäntöjen kehittäminen Innokylässä, esittää konkreettisemmin, millaista uusien sosiaali- ja terveysalan innovaatioiden kehittäminen Innokylässä on ja minkälaisia työkaluja ja tukea Innokylä tarjoaa kehittämisprosesseille. 4

5 OSA I: Innovaatioiden käytäntönäkökulma 2. Mikä innovaatio on? Innovaatio-termiä tavataan käyttää varsin monessa merkityksessä. Innovaatiot menevät tyypillisesti sekaisin ideoiden ja keksintöjen kanssa, jolloin melkein mitä tahansa pidetään innovaationa. Sen seurauksena ponnistelut uusien ratkaisujen ja todellisten innovaatioiden edistämiseen ovat jääneet puolitiehen. Erialisten ideariihien ja muodikkaiden, konsulttivetoisten ideointityöpajojen tuotokset ideoineen ovat parhaimmillaankin vasta alkusysäys innovaatioprosessille. Innovaatiossa ei ole kysymys pelkästään ideoiden keksimisestä, vaan ennen kaikkea ideoiden ja keksintöjen viemisestä käytäntöön. Innovaatiokeskustelua sekoittaa myös erilaisten innovaatiotyyppien viidakko. Teoreettisessa mielessä erilaisten innovaatiotyyppien tunnistaminen voi olla mielekästä, ainakin jotain tiettyä luokittelevaa tarkoitusperää varten. Konkreettista kehittämistyötä ja innovaatioprosesseja varten tällaisista luokitteluista voi kuitenkin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos luovia prosesseja tai kehittämistoimintaa ryhdytään arvottamaan tai valikoimaan sen mukaan, minkä tyyppisestä innovaatiosta on tai ajatellaan olevan kysymys, monet tärkeät kehittämisponnistelut saattavat jäädä varjoon tai jopa tekemättä. Esimerkiksi, usein pienet parannukset (ns. inkrementaaliset innovaatiot) olemassa oleviin toimintoihin voivat olla huomattavasti merkittävämpiä palvelujen tai teknologian toimivuuden tai talouden kannalta kuin radikaalit toimenpiteet tai laajamittaiset järjestelmätason innovaatiot. Monesti pienemmissä kehittämiskohteissa myös riskien suhde mahdollisiin hyötyihin on parempi kuin suurissa muutoksissa. Jos strategisesti painotetaan vain laajoja muutoksia ja uudistuksia, edellytykset pienemmällä riskillä tehtäviin parannuksiin saattavat jäädä tämän varjoon. Seurauksena voi olla riskien kasvu ilman sen parempia uudistuksia. Tällaisista järjestelmätasolla tapahtuneista uudistuksista löytyy valitettavia esimerkkejä, joissa näennäisesti hyvistä ideoista seuraa huonoja toteutuksia. Miten innovaatio sitten tulisi ymmärtää, jotta se tukisi ja auttaisi kaikenlaista kehittämistoimintaa, pienestä laajamittaiseen kehittämiseen? Seuraava innovaation luonnehdinta antaa avaimia ymmärtää, mistä innovaatioissa on kysymys: 5

6 Innovaationa voidaan pitää jotain sellaista, jossa on jollakin tavalla tarkasteltuna jotain uutta, jossa idea ja/tai keksintö on viety menestyksekkäästi käytäntöön ja joka ratkaisee niitä ongelmia joita varten se on kehitetty. Innovaatio ei siis ole sama asia kuin idea tai joukko ideoita. Ideoita on periaatteessa helppo keksiä, mutta parhaimmillaan hyvätkin ideat ovat vasta alku uudelle innovaatiolle. Innovaatio ei ole myöskään keksintö. Keksinnössä ideat ovat monesti jalostuneet pidemmälle, mutta itse keksintö ei vielä ole innovaatio. Teknologian historia tuntee monta esimerkkiä keksinnöistä, joita ei koskaan ole onnistuttu viemään menestyksekkäästi käytäntöön. Innovaatio on jotain sellaista, jossa ideat, keksinnöt ja muut kehitelmät on onnistuttu viemään menestyksekkäästi käytäntöön. Menestyksekkäästi käytäntöön vieminen voi toki tarkoittaa monia asioita ja sitä voidaan tarkastella monen eri kriteerin avulla. Se voi olla jotain sellaista, mitä innovaatiotutkimuksen klassikkohahmo Schumpeter on kuvannut: intohimoisesti asiaan uskovan yrittäjän kyky tehdä ideoista ja keksinnöistä kaupallisia menestystarinoita. Se voi olla myös paljon muuta. Se voi olla onnistuneesti käyttöönotettu palvelumalli, joka vastaa paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Se voi olla myös uudistus palvelujärjestelmässä, joka tuottaa kustannustehokkaammin kaikki tarvittavat tietyn alan palvelut. Yhtäältä se voi olla toimintatapa, joka tekee ammattilaisen työtehtävien suorittamisen helpommaksi. Innovaation kannalta ei ole tärkeää se, minkälaisesta tai tyyppisestä tai kokoluokan asiasta on kyse, pienestä tai isosta. Innovaation kannalta tärkeää on se, onko siinä kehitetyt ideat, keksinnöt ja muut kehitelmät onnistuttu viemään menestyksekkäästi käytäntöön ja onko tässä jotain uutta aikaisempaan. Innovatiivisuutta on siis kyky vastata menestyksekkäästi kehittämiseen liittyviin tarpeisiin ja asetettuihin tavoitteisiin, eli viedä käytäntöön ne ideat ja kehitelmät, joiden on ajateltu vastaavat näihin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Jos halutaan edistää uudistumista, innovaatioiden ja kehittämisen kannalta ei ole tärkeää tunnistaa ja puhua erilaisista innovaatioista, vaan ymmärtää mistä innovaatioissa ylipäänsä on kysymys. Innovaatio ja innovatiivisuus eivät ole asioita, jotka voidaan leiman lailla antaa erilaisille kehittämisprosesseille. Innovatiivisuus ei siis ole jotain sellaista, joka voidaan ennen kehittämistoiminnan toteuttamista päättää ja määrittää. Sen sijaan, innovatiivisuus on ennen kaikkea päämäärä, johon kehittämistyöllä pyritään tai voidaan pyrkiä. On selvää, että olemassa olevalla osaamisella ja aikaisemmilla kokemuksilla voidaan tukea ja edistää sellaisia kehittämistoiminnan piirteitä, jotka tukevat innovatiivisuutta, mutta emme voi etukäteen sanoa mikä asia tulee olemaan innovaatio ja mikä ei. 6

7 3. Innovaatiot käytäntöinä Riippumatta siitä, minkä kokoisesta tai tyyppisestä innovaatiosta on kysymys, tai minkälaiseen innovaatioon kehittämistoiminta tähtää, kaikkia kehittämisen kohteita voidaan jäsentää käytäntöinä. Tämä on yksi keskeinen Innokylän tuottamien kehittämisen työkalujen ja tuen perusperiaate. Teoreettiselta kantilta ajatus innovaatioista käytäntöinä seuraa tieteen- ja teknologian tutkimuksen traditiota ja näkemyksiä, joita on kehitetty runsaan 30 viimeisen vuoden aikana. Mistään uudesta asiasta sinänsä ei ole kysymys. Lisäksi ajatus innovaatioista käytäntöinä nostaa hyvin esille sitä ajatusta, jota edellä esitetyllä määrittelyllä innovaatioille haettiin. Kun idea tai keksintö on viety menestyksekkäästi käytäntöön, siitä tulee olemassa oleva ja pysyvä tapa tehdä asiat tietyllä tavalla, eli siitä tulee käytäntö. Innovaatio siis itse asiassa edellyttää tietyn toiminnan, tekemisen tai käytön tulemista käytännöksi. Mutta mitä käytännöt ovat ja kuinka ne tulisi ymmärtää? Alla on tarkasteltu muutamien kysymysten ja otsikoiden avulla tarkemmin sitä mitä käytännöt ovat. Mikä käytäntö on? Käytäntö on yksinkertaistaen jokin pysyvä ja toistuva tapa tehdä jokin asia, kuten verenpaineen mittaaminen, sosiaalityöntekijän vastaanotto tai tietyn erikoissairaanhoidon palvelun järjestäminen ja ylläpito. Käytäntö syntyy ja on olemassa jotain tarkoitusta varten, kuten aikuissosiaalityön asiakkaan voimaannuttaminen tai mielenterveysongelmien varhainen ehkäiseminen neuvolatyössä. Käytäntöjä ovat siis ne arkipäivän pysyvät vuorovaikutuksen ja sosiaalisen kanssakäymisen tavat, joiden parissa me elämme, jotka kohtaamme arkipäivässä ja joita itse ylläpidämme. Minkälaisia käytäntöjä voi olla? Käytäntö voi olla hyvin monenlainen. Järjestelmätasolla käytäntö voi olla esimerkiksi tapa toteuttaa jokin tietty palvelukokonaisuus, kuten vammaispalveluiden järjestäminen. Tällöin käytäntö on kehitetty ja käyttöönotettu tapa jäsentää, järjestää ja ylläpitää palveluketju ja palvelupolut. Silloin tietysti tämän laajemman käytännön osat voivat myös olla omia käytäntöjään. Käytäntö voi olla myös tietty yksittäinen toiminnan ja vuorovaikutuksen tapa, kuten sosiaalitoimiston asiakkaan tilanteen kartoittaminen, pankkilainaa hakevan taloudellisen tilanteen selvittäminen ja kehittämismenettely työyhteisössä. Myös erilaiset teknologiat ja välineet jäsentyvät käytäntöinä tai nivoutuvat käytäntöihimme, kuten iltauutisten katsominen päivittäin, diojen tekeminen jokaiseen esitelmään tai tennisvuoron ajankohdasta sopiminen tekstiviestillä. 7

8 Mistä käytäntö koostuu? Käytäntöön liittyy aina erilaisia toimijoita, tehtäviä, vuorovaikutusta ja resursseja. Arkipäiväisenä esimerkkinä voidaan tarkastella, miten pankissa tapahtuvaa lainan hakemista voidaan tarkastella käytäntönä. Toimijat, jotka liittyvät käytäntöön, ovat asiakas, pankkivirkailija tai henkilökohtainen pankkineuvoja, pankinjohtaja tai muu lainapäätöksestä vastaava taho ja ehkä joitain muita keskeisiä toimijoita. Toimijoiden välillä on erilaista vuorovaikutusta ja jokaisella toimijalla on omia tehtäviään. Asiakas neuvottelee lainasta ja sen suuruudesta virkailijan kanssa. Virkailija varmistaa luottotiedot ja tarvittaessa lainapäätöksen johtajalta tai muulta taholta. Lisäksi tässä käytännössä hyödynnetään erilaisia resursseja. Asiakas voi mahdollisesti tehdä alustavan hakemuksen verkkopankissa, virkailija lähettää pyynnön lainapäätöksestä verkon kautta ja tulostaa asiakkaalle erilaisia vaihtoehtoja korosta ja maksusuunnitelmista. Nämä yllä kuvatut keskeiset elementit jäsentävät lainan hakemisen käytäntönä. Ne ovat jotain sellaista pysyvää toiminnan ja tekemisen tapaa, jotka tapaavat toistua jokaisen asiakkaan kohdalla. Käytännöt ja innovaatiot Tässä esitetyn keskeinen ajatus on, että kun kehitetään mitä tahansa uutta innovaatiota sen koosta tai tyypistä riippumatta, se voidaan jäsentää ja ymmärtää käytäntönä. Ja kuten edellä todettiin, innovaatio ei ole idea tai hahmotelma tai malli tai keksintö. Innovaatio on jotain enemmän. Jokin on innovaatio vasta, kun se on menestyksekkäästi viety käytäntöön, eli siitä on tullut käytäntö. Tämä tarkoittaa sitä, että kehitettäessä jotakin uutta on otettava huomioon ne edellytykset, joilla uusi asia siirtyy menestyksekkäästi käytäntöön. On mietittävä kehitettävän asian tarkoitusta eli mihin sitä käytetään tai mitä se palvelee. On tiedettävä keskeiset toimijat ja tarvittavat resurssit, kuten ketkä palveluja tuottavat ja käyttävät, mitä taitoja ja välineitä tarvitaan sekä miten toimintaa johdetaan. Kehittämisvaiheessa on siis tunnistettava ne edellytykset, joilla kehitettävästä asiasta on mahdollista tulla käytäntö. 4. Käytännöt systeemeinä Edellä kuvattiin, kuinka käytännöt koostuvat toimijoista, tehtävistä, vuorovaikutuksesta ja resursseista. Lisäksi tarkasteltiin sitä, kuinka olennaista uusien innovaatioiden tuottamisessa näiden piirteiden tunnistaminen ja kehittäminen on. Todettiin, että näiden eri asioiden tunteminen luo edellytykset tai mahdollisuudet sille, että kehitetyt ideat ja hahmotelmat voivat menestyksekkäästi siirtyä käytäntöön. Toimijat, tehtävät, vuorovaikutus ja resurssit ovat keskeiset innovaatioiden rakennuspalikat. Nämä rakennuspalikat luovat ne edellytykset ja mahdollisuudet, joilla ideat, keksinnöt ja mallit voivat siirtyä käytäntöön. 8

9 Tieteen ja teknologian tutkimuksen kirjallisuudessa puhutaan käytännöistä ja innovaatioista systeemeinä tai toimintasysteemeinä. Systeemillä ei viitata systeemiteorian ajattelutapaan, vaan sillä tarkoitetaan sitä kokonaisuutta, jonka käytännön eri toimijat, resurssit ja vuorovaikutus muodostavat. Se on siis se kokonaisuus, jossa käytännön eri osat jäsentyvät suhteessa toisiinsa. Systeemissä eri toimijat ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja heillä on siinä omat tehtävänsä. Samoin siihen kuuluvat erilaiset resurssit ja laitteet, joiden kanssa ja välittämänä eri toimijat ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Systeemi on yksinkertaisesti se kokonaisuus, josta käytäntö muodostuu. Kun ajatellaan esimerkiksi lääkärin vastaanottokäytäntöä, voidaan hahmottaa mitä kaikkea siihen liittyy ja mikä tekee siitä systeemin. Ensinnäkin, siinä on toimijoita, kuten lääkäri, terveydenhoitaja, vastaanottoapulainen ja asiakkaat. Kullakin on tässä kokonaisuudessa omia tehtäviään. Käytössä on erilaisia laitteita ja muita resursseja, joilla esimerkiksi tietoja siirretään ja vaihdetaan (sähköinen ajanvaraus, potilastiedot, jne.). Nämä kaikki elementit kokonaisuutena muodostavat systeemin, jossa eri asiat ovat suhteessa ja vuorovaikutuksessa toisiinsa. Kun jotakin kehitettyä käytäntöä viedään uuteen ympäristöön, tavoitteena on rakentaa tämän toimintasysteemin mukainen tapa toimia, tehdä asioita ja käyttää laitteita. Jos kehitetty ja kokeiltu innovaatio on esimerkiksi jokin uusi tapa järjestää terveyskeskuslääkärin vastaanotto, tämän uuden innovaation levittäminen ja ottaminen käyttöön kaikilla kunnan terveysasemilla tarkoittaa tietynlaisen toimintasysteemin rakentamista näihin terveysasemiin. On tietysti selvää, että mikään sovellusympäristö ei ole toisensa kanssa samanlainen. Jonkin terveysaseman asiakaskunta voi olla selvästi muita ikääntyneempää, jollakin terveysasemalla voi olla toisenlainen henkilökuntarakenne ja erilaiset tietotekniset ratkaisut. Sen vuoksi toimintasysteemi on aina jossain määrin paikallinen ja se muokkautuu ympäristössään omanlaisekseen. Käytäntönäkökulmasta tarkasteltaessa uusissa innovaatiossa on kaksi kehittämisen ulottuvuutta. Ensimmäiseksi, innovaatio voidaan viedä menestyksekkäästi käytäntöön jossain tietyssä ympäristössä, kuten jonkin yksittäisen kaupungin terveyskeskuksessa. Tällöin innovaation kehittäminen on vastannut johonkin paikalliseen kehittämistarpeeseen, -ongelmaan tai -haasteeseen ja kehittäminen on voinut kohdentua paikallisten edellytysten ja mahdollisuuksien tunnistamiseen. Toiseksi, innovaatio voidaan viedä menestyksekkäästi käytäntöön useissa ympäristöissä, jolloin haasteena on kehittää jokin sellainen käytäntö, joka on sovellettavissa useaan eri ympäristöön. Tällöin kehittäminen ei kiinnity pelkästään paikallisiin edellytyksiin ja mahdollisuuksiin, vaan laajempiin kokonaisuuksiin. 9

10 5. Käytäntöjen relationaalisuus Kun innovaatioita tarkastellaan käytäntönäkökulmasta, niissä on koosta tai laajuudesta riippumatta aina suhteellisia ja muuttuvia elementtejä. Kuten yllä on todettu, käytännön muodostavat ensinnäkin erilaiset toimijat, joilla on tiettyjä tehtäviä käytännössä. Nämä tehtävät edellyttävät lisäksi monenlaista vuorovaikutusta ja niiden toteuttamiseen tarvitaan erilaisia resursseja. Kun kehitettyjä ratkaisuja viedään käytäntöön, kaikki toteuttamisympäristöt eivät ole samanlaisia, mikä edellyttää kehitetyn systeemin tai mallin sovittamista ja räätälöintiä. Kaikissa ympäristöissä ei esimerkiksi ole samanlaisia resursseja käytettävissä, asiakaskunta tai käyttäjäryhmät voivat olla erilaisia ja tavoitteet voivat vaihdella toteuttajaorganisaatioiden välillä. Tapauskohtaisten eroavaisuuksien ja erilaisuuksien vuoksi kehitelmien vieminen käytäntöön erilaisissa sovellusympäristöissä on aina jossain määrin yksilöllistä. Sen vuoksi käytännöt, jotka eri ympäristöihin syntyvät, ovat aina omanlaisiaan. Voidaan sanoa, että innovaatio on aina jossain määrin suhteellinen siihen sovellusympäristöön, jossa se on toteutettu ja otettu käyttöön. Tätä yksinkertaisimmillaan tarkoitetaan, kun puhutaan käytäntöjen relationaalisuudesta eli suhteellisuudesta. Käytäntöjen relationaalisuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen käyttöönotettu tapaus olisi täysin uniikki ja yksilöllinen. Uusien innovaatioiden tuottamisessa ja käyttöönottamisessa tietty samanlainen ydinajatus pyritään viemään jokaiseen sovellusympäristöön, joissa tämä ydinajatus ja siihen määritellyt piirteet jäsentyvät jossain määrin omanlaisikseen. Jos tarkastellaan edellä esitettyä lääkärin vastaanottoa, voidaan havainnollistaa, mitä käytäntöjen relationaalisuudella ja ytimellä tarkoitetaan. Kun kehittämistyön tuloksena on uusi tapa organisoida perusterveydenhuollon lääkärivastaanotto, tietyt samanlaiset toimintatavat pyritään viemään jokaiseen perusterveydenhuollon yksikköön, jossa ne otetaan käyttöön. Vaihtelua eri yksiköiden välillä voi taas tulla siinä, minkälaisia resursseja, henkilöstöä ja välineitä on käytettävissä. Esimerkiksi vastaanotolle tulo ja ilmoittautuminen voi vaihdella eri yksiköiden välillä. Joissain se hoidetaan luukulla asioimalla ja toisissa esimerkiksi omatoimisesti. Pyrkimyksenä kuitenkin on toteuttaa samat perustehtävät ja toiminnan organisaatio jokaisessa sovellusympäristössä. Käytäntöjen relationaalisuudella on tietysti vaikutusta siihen, millä tavalla ne ovat sovellettavissa ja millä edellytyksillä nämä uudet ratkaisut onnistutaan viemään käytäntöön. On olemassa monia käytännön esimerkkejä siitä, kuinka eri tavalla saman toimintatavan käyttöönotto voi onnistua eri sovellusympäristöissä. Esimerkiksi yhdessä kanadalaisessa tutkimuksessa tarkasteltiin suurten yliopistosairaaloiden sydänkirurgian poliklinikoita, joissa otettiin sama sydämen 10

11 tähystysleikkausmenetelmä käyttöön. Periaatteessa kyseisen menetelmän toimenpiteet ja välineet ovat samanlaisia sovellusympäristöstä riippumatta. Silti tutkimuksessa huomattiin, että kyseisen menetelmän toteutus vaihteli merkittävästi eri sairaaloiden välillä. Lähes puolet tutkimuksessa olleista sairaaloiden poliklinikoista koki merkittäviä haasteita tämän menetelmän käyttöönotossa ja keskeinen ero onnistuneiden ja epäonnistuneiden tapausten välillä liittyi siihen, millä tavalla toiminta onnistuttiin liittämään ympäristön omiin toimintatapoihin ja toisaalta järjestämään käyttöönotolle tarvittavat resurssit ja toimenpiteet. Innovaatioiden kehittämisen näkökulmasta relationaalisuus korostaa sitä, että innovatiivisuus ja kehittäminen eivät lopu idean, mallin tai konseptin tasolle. Vähintään yhtä merkityksellistä on se, millä tavalla uudelle kehitelmälle luodaan edellytykset sen menestyksekkäälle käyttöönotolle. Kuten edellä esitetty innovaation luonnehdinta korostaa, innovaatio on jotain sellaista mikä on onnistuttu viemään menestyksekkäästi käytäntöön. Kun puhutaan laajamittaisista ja laajalle levitettävistä käytännöistä, on kehittämisen haaste käyttöönoton kannalta suurempi. Eli kun kohteena ei ole vain pelkästään yksi sovelluskohde vaan useampia, käytäntöjen relationaalisuuden huomioiminen on entistä tärkeämpää innovaatioiden kannalta. 6. Käytäntöjen yhteiskehittäminen Innovaatiokirjallisuudessa on viime aikoina puhuttu sekä demokraattisista että avoimista innovaatioista. Näiden uusien innovaationäkökulmien yksi keskeinen ajatus on tuoda esille uusia ja perinteisistä tavoista poikkeavia innovaation tuottamisen ja leviämisen tapoja. Yksi niistä on asiakkaiden, käyttäjien ja muiden tahojen osallistuminen kehittämisprosessiin (avoimet innovaatiot). Radikaalimmassa katsannossa jopa ajatellaan, että uudet innovaatiot ovat tai tulevat olemaan lähes pelkästään käyttäjien toteuttamia (demokraattiset innovaatiot). Puhuttaessa innovaatioiden kehittämisestä, kehittämisen kannalta on tärkeää tunnistaa ja hyödyntää erilaiset asiantuntijuudet, jotka voivat edistää kehittämisprosessia ja saada erilaiset asiantuntijat toimimaan yhteistyössä keskenään. Asiakkaat voivat olla asiakastarpeen parhaita tuntijoita, ammattilaisilla on merkittävää asiantuntijuutta työprosesseista ja johdolla asiantuntijuutta työprosessien organisoinnista. Kun uusia palveluja kehitetään ja kun käytäntöön viemisen kannalta merkitykselliset piirteet pyritään huomioimaan kehittämisessä, on hyödyllistä, että kehitettävän käytännön kannalta erilaiset merkitykselliset tahot kykenevät osallistumaan prosessiin omalla asiantuntemuksellaan. Vaikka viime aikoina on puhuttu paljon asiakaslähtöisestä kehittämisestä, se ei (aina) ole sama asia kuin yhteiskehittäminen. Asiakaslähtöisyys on tyypillisesti eri menetelmin tehtyä asiakkaan tarpeiden 11

12 kartoitusta, jonka perusteella kehittäjät tekevät kehityskohdetta koskevat johtopäätökset. Tällä tavalla asiakkaat tulevat osallisiksi kehittämistyöhön, mutta varsinaisesti osallistumisesta ei voida puhua. Kehitettävään käytäntöön liittyy myös monia muita keskeisiä toimijaryhmiä asiakkaan lisäksi. Siihen liittyvät ammattilaiset, jotka toimintaa käytännössä toteuttavat, organisaatio, joka vastaa resursseista ja työn koordinaatiosta, sekä poliittisia ja hallinnollisia toimijoita, jotka antavat ehtoja toiminnan toteuttamiseen. Näiden eri tahojen mukanaolo edellyttää huomattavasti enemmän kuin vain asiakaslähtöistä kehittämistä. Yhteiskehittämisen tavoitteena on mahdollistaa kaikkien näiden tärkeiden toimijoiden osallistuminen kehittämisprosessiin. Perinteiseen kehittämisen tapaan verrattuna yhteiskehittäminen ja erilaisten tahojen osallistuminen prosessiin edellyttää uudenlaista lähestymistapaa kehittämiseen. Erilaisten toimijoiden yhteiskehittäminen ei ole helppoa ja erilaiset intressien ristiriidat voivat vaikeuttaa yhteistyötä. Mutta kehittäminen ei ole vain erilaisten intressien yhteensovittamista ja kuulemista, vaan se on ennen kaikkea prosessi, jossa nämä intressit ja tarpeet jalostuvat ja sopeutuvat toisiin tarpeisiin. Yhteiskehittäminen on parhaimmillaan oppimisprosessi, jossa tarpeista ja tavoitteista neuvotellaan samalla kun ymmärrys yhdessä kehitettävästä asiasta kehittyy ja jalostuu. Oppimisen näkökulmasta yhteiskehittämistä voidaan ajatella yhteistoiminnallisena oppimisprosessina. Yhteistoiminnallisessa oppimisprosessissa on aina jokin jaettu kehittämisen kohde. Prosessiin osallistuvat tahot ovat sitoutuneita tämän kohteen kehittämiseen ja he voivat osallistua prosessiin oman osaamisen ja asiantuntemuksensa turvin. Tästä näkökulmasta kehittäminen ei ole vain sitä, että eri tahot saavat sanoa mielipiteensä kehitettävästä asiasta, vaan he sitoutuvat yhdessä edistämään kehitettävää kohdetta. Samalla kun ymmärrys kehitettävästä asiasta muuttuu, myös eri tahot voivat joutua muuttamaan tai jalostamaan omia käsityksiään tarpeista ja tavoitteista. Kun kehitettävänä kohteena on esimerkiksi uuden tyyppinen perusterveydenhuollon lääkärin vastaanotto, asiakkailla voi olla monenlaisia mielipiteitä siitä, mikä on hyvää palvelua ja mitä he tarvitsevat. Myös vastaanottohenkilökunnalla voi olla ideoita, kuinka heidän omaa työtään voi helpottaa. Huomioidessaan kuitenkin erilaisten asiakkaiden mahdollisuuksia ja tarpeita, he saattavat löytää aivan uudenlaisia mahdollisuuksia työn organisointiin. Mikäli prosessissa on mukana tietotekniikan toimittaja, hän voi ottaa näitä asioita huomioon järjestelmää suunnitellessa. Asiakkaiden ja muun henkilökunnan kantojen perusteella myös lääkäri ja sairaanhoitaja voivat löytää uusia tapoja työnjakoon, joka keventää työtaakkaa tai päällekkäistä työtä. Edellytyksenä kuitenkin on, että eri tahot ovat sitoutuneet kehittämään samaa kohdetta ja antavat muille mahdollisuuden osallistua oman tietämyksensä pohjalta yhteiseen kehittämiseen. Yhteiskehittäminen 12

13 yhteistoiminnallisen oppimisen näkökulmasta edellyttää sekä toimivaa ja avointa dialogia osallistujien kesken että jaettua yhdessä kehitettävää kohdetta. 7. Käytäntöön vieminen ja arviointi Edellä on käynyt ilmi, että käytäntöjä ei voi siirtää kuin esineitä eivätkä ne ole kaikkialla toimivia. Käytäntö räätälöityy omanlaisekseen eri sovellusympäristöissä. Käytäntö voi osoittautua toimivaksi alkuperäisessä kehittämisympäristössä siten, että sillä saadaan aikaan haluttuja tuloksia ja muutoksia. Mikäli käytännön halutaan toimivan jossakin toisessa ympäristössä, tulee tunnistaa käytännön ydin eli ne toimivuuden kannalta keskeiset käytännön ja ympäristön osatekijät, jotka tulee rakentaa kaikkiin sovellusympäristöihin toimivuuden varmistamiseksi. Tästä huolimatta käytäntö räätälöityy aina jossain määrin omanlaisekseen kussakin ympäristössä ja käytännön toimivuus on epävarmaa. Kehitettyjen ratkaisujen toteutus ja käytäntöön vieminen on ratkaisun kokeilua ja vakiinnuttamiseen tähtäävää toimintaa. Kokeilussa alustavaa ideaa tai jo pidemmälle vietyä kehitelmää testataan. Oli sitten kyse uuden kehitetyn ratkaisun kokeilusta tai jo jonkun muun kehittämän ratkaisun jalostamisesta ja kokeilusta, niin kehittämisen logiikalle on tyypillistä, että kokeilua, räätälöintiä ja sovittamista toteutetaan vuorovaikutteisesti ja iteratiivisesti. Kokeilun ja testaamisen keskeinen osatehtävä on käytännön arviointi. Käytännön arvioinnilla on kaksi yhteen kietoutunutta tarkoitusta. Toisaalta arvioidaan sitä, missä määrin ja kuinka hyvin toteutus ja käytäntöön vieminen onnistuu idean ja pidemmälle mietityn mallin mukaisesti, ts. millaiseksi käytäntö muokkautuu. Toisaalta arvioidaan sitä, saadaanko käytännön avulla aikaan sen tarkoituksen mukaisia tuloksia, saadaanko esimerkiksi kuntouttavan pajatyön avulla nuoret aikuiset voimaantumaan ja aktivoitumaan työnhakuun tai koulutukseen. Käytännön avulla voidaan paikallisesti tavoitella myös muitakin muutoksia kuin vain käytännön ensisijaisen tarkoituksen mukaiset muutokset, esim. ammattilaisten työhyvinvoinnin koheneminen. työvoimatoimiston paineen väheneminen, kunnan työttömyyslukujen aleneminen ja taloudelliset säästöt. Kutakin asiaa seurataan ja arvioidaan omalla aikasyklillään. Lisäksi on tärkeää seurata käytännön tuottamia ennakoimattomia ja yllätyksellisiä muutoksia erilaisista näkökulmista. Toteutuksen onnistumista arvioidaan parhaiten reaaliaikaisesti toteutuksen aikana. Myös jälkikätinen arviointi on mahdollista. Muutoksen systemaattinen seuranta ja arviointi tietystä näkökulmasta tapahtuu keräämällä tietoa asiasta, jossa muutosta tavoitellaan, esim. nuorten työttömien aikuisten elämäntilanne, ennen aikana jälkeen toteutuksen. Toteutuksen ja muutoksen arviointi eivät ole 13

14 kaksi erillistä prosessia, vaan ne voidaan toteuttaa samassa arviointiasetelmassa samoja tapauksia arvioiden ja kuunnellen. Esimerkiksi työpajaan osallistuvat nuoret aikuiset voivat kertoa näkemyksensä niin omasta elämäntilanteestaan kuin sovellettavasta työpajamallista. Tiedonkeruussa voidaan hyödyntää erilaisia osallistavia ja moniäänisiä menetelmiä. Arvioinnin systemaattisuus ja syvyys määrittyy sen mukaan, millaista käytäntöä ollaan arvioimassa. Useinkaan ei ole tarpeellista kerätä tietoa ennen aikana jälkeen toteutuksen, vaan esimerkiksi kevyempi toteutuksen aikainen tai jälkikätinen tiedonkeruu riittää niin toteutuksen kuin muutoksen arvioinnin tarpeisiin. Toteutuksen ja muutoksen arvioinnin tulosten perusteella voidaan tarvittaessa muuntaa ja edelleen räätälöidä paikallista käytäntöä. Niin käytännön toteutuksen kuin käytännön tuottaman muutoksen arvioinnin osalta on ensiarvoisen tärkeää moniäänisyys eli se, että arviointiin osallistuu erilaiset käytännön kannalta merkitykselliset toimijat, kuten asiakkaat, ammattilaiset, johto ja päätöksenteko. Havaitun muutoksen osalta on tärkeää arvioida ja tehdä päätelmiä siitä, millaiset tekijät edesauttoivat muutoksen syntymistä. Mikään yksittäinen tekijä tai elementti ei itsessään saa aikaan muutosta, mutta se voi olla välttämätön elementti muutoksen aikaansaamisen kannalta. Muutos syntyy eri elementtien toinen toisiaan muokkaavan vuorovaikutuksen tuloksena. Käytäntö voi edesauttaa muutoksen syntymistä, mutta muutoksen aikaansaaminen edellyttää myös käytännön ulkopuolisten ehtojen toteutumista. Sinänsä hyvin toiminut päihdekuntoutus menee hukkaan, jos asiakas ei kuntoutuksen jälkeen jostakin ulkoisesta syystä noudata yhdessä sovittuja toimintaperiaatteita. Toisaalta, käytännöllä ei aina välttämättä ole mitään merkitystä havaitun muutoksen toteutumisessa. Tällöin jotkut muut tekijät ovat olleet keskeisiä muutoksen toteutumisessa. Kuntouttava työpajatyöskentely voi voimaannuttaa nuorta ja tämä alkaa etsiä aktiivisesti koulutus- tai työpaikkaa. Toinen pajatyöskentelyssä mukana ollut voi kuitenkin saada joidenkin muiden tapahtumaketjujen johdosta työpaikan, jolloin pajatyöllä ei välttämättä ole mitään merkitystä asian kanssa, vaikka muutos näkyykin esimerkiksi tilastoissa. 8. Yleistäminen toimintamalliksi Tietyssä ympäristössä kehitetty ratkaisu ja käytäntö voidaan yleistää toimintamalliksi, joka kertoo miten käytännön tarkoitus voidaan saavuttaa toimijoiden, toiminnan ja vuorovaikutuksen ja tiettyjen resurssien avulla. Yleistetty toimintamalli on käytännön käsikirjoitus ja teoria, joka sisältää olettamuksia siitä, miten tarkoitus voidaan saavuttaa. Toimintamalli määrittelee ne keskeiset elementit, joiden on toteuduttava kaikissa sovellusympäristöissä, jotta ratkaisu saadaan toimimaan. Se ei ole kuvaus johonkin tiettyyn ympäristöön sovitetusta käytännöstä. Toimintamalli voi olla tekstiä, kuviota, kaaviota, videota. Mallit harvoin siirtyvät käytäntöön pelkkiä tekstejä lukemalla tai vuokaavioita katsomalla. Usein tarvitaan koulutusta sekä kasvokkaista vuorovaikutusta muiden 14

15 ratkaisua soveltavien ja jo soveltaneiden kanssa. On tarpeellista käyttää useampia välineitä hyvän lopputuloksen takaamiseksi. 15

16 OSA II: Käytäntöjen kehittäminen Innokylässä 9. Kehittämisen kohteet Innokylä on kaikkien käytettävissä oleva sosiaali- ja terveysalan innovaatioympäristö, joka tarjoaa maksuttomia palveluja ja työkaluja kehittämistoiminnan avuksi. Innokylän palvelutarjonta koostuu niin kasvokkaiseen kohtaamiseen kuin verkossa tapahtuvaan kehittämiseen perustuvista palveluista ja työkaluista (innokyla.fi). Innokylä on yhteisö, joka mahdollistaa monitoimijaisen ja -äänisen yhdessä kehittämisen ja yhteistoiminnallisen oppimisen. Innokylän päämääränä on sosiaali- ja terveysalan sujuva ja tehokas kehittämistoiminta, joka tuottaa asiakaslähtöisiä ja toimivia sosiaali- ja terveyspalveluja sekä palveluiden järjestämisen ja tuottamisen tapoja. Innokylässä kehittämisen kohteita tarkastellaan edellä esitetyn tapaan käytäntöinä. Sosiaali- ja terveysalalla kehittämisen kohteita voivat olla esimerkiksi: Sosiaali- ja terveyspalvelut: esim. tilannearvioinnin tekeminen, diagnosointi, ennaltaehkäisevät käytännöt, tukikäytännöt, korjaavat käytännöt Palvelurakenteet ja tuotanto: esim. kotisairaanhoidon piirijaon mukainen palvelutoiminta, verkostodialoginen palvelukulttuuri, perhepalvelukeskuksen palvelutoiminta ja sosiaaliasemiin jakaantunut palvelutoiminta, tilaaja-tuottaja malli, terveyspalvelut kuntayhtymän tuottama ja sosiaalipalvelu kunnan ja järjestön yhteistuottamana Koulutus: esim. vierikoulutus, luokkamuotoinen koulutus ja itseopiskelu Viestintä ja vaikuttaminen: esim. verkkoviestintä, palautekokous ja verkostotapaaminen Hallinto ja budjetointi: esim. kokouskäytännöt, budjetin valmistelukäytännöt, budjetin jakamiskäytäntö Johtaminen ja päätöksenteko: esim. dialoginen johtaminen, osaamisen johtaminen, sektorirajat ylittävä johtaminen, informaatio-ohjaus, hajautettu päätöksenteko, päätöksenteon valmisteluprosessi ja päätöksenteon vastuujako Kehittämis- ja arviointimenetelmät: esim. tietojärjestelmän organisatorinen käyttöönotto, palvelumuotoilu, muutoslaboratorio, Bikva asiakaslähtöinen arviointimenetelmä, prosessiarviointi kehittämistyössä, käytäntöjen juurruttamisen organisointi, vertaisarviointi, asiakasseuranta. Innokylän keskeinen tarkoitus on tukea yleistettyjä ja siirrettäviä toimintamalleja tuottavaa kehittämistoimintaa sekä edesauttaa toimintamallien leviämistä ja soveltamista erilaisissa toimintaympäristöissä. 16

17 10. Kehittämisen periaatteet Innokylässä tapahtuvaa kehittämistä varten on luotu kehittämistä linjaavia ja tukevia periaatteita. Kehittämistoimintaa läpileikkaavat periaatteet ovat: Kehitä tarvelähtöisesti: Kehittämistoiminnan tulee tuottaa ratkaisuja, jotka vastaavat artikuloituihin kehittämistarpeisiin. Tarpeet voivat olla moninaisia ja kehittäminen voi vastata yhteen tai useampaan tarpeeseen. Kehittämistarpeet voivat olla esimerkiksi kansalaisten, ammattilaisten tai työyhteisön, organisaation ja/tai poliittis-hallinnollisten toimijoiden artikuloimia. Tarpeet eivät ole itsestään tai valmiina olemassa, vaan ne syntyvät ja artikuloituvat moninaisissa vuorovaikutustilanteissa. Tarpeet voivat olla keskenään ristiriitaisia, mikä edellyttää neuvotteluja, tarpeiden yhteensovittamista ja tavoitteista sopimista kehitettävän ratkaisun kannalta merkityksellisten toimijoiden kesken. Tarpeet ja tavoitteet ovat läpi kehittämisprosessin jatkuvan uudelleen määrittelyn tilassa. Kehitä yhdessä: Uusien ratkaisujen kehittäminen on yhdessä kehittämistä siten, että kehitettävän asian kannalta merkitykselliset toimijaryhmät osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan ja tarvittavassa määrin kehittämiseen ja arviointiin, kuten asiakkaat, ammattilaiset, johto ja päättäjät sekä muut yhteistyötahot. Tällöin tulee huomioiduksi kehitettävän asian kannalta kaikki keskeiset näkökulmat, ulottuvuudet ja kytkennät. Hyödynnä olemassa olevia ratkaisuja: Kaikkea ei tarvitse kehittää itse. Innokylään on jo mallinnettu yleisiksi toimintamalleiksi iso joukko kehitettyjä käytäntöjä eri aihealueilta, joita voi hakea ja hyödyntää omiin tarpeisiin. Kehittäminen ei useinkaan ole täysin uuden asian kehittämistä, vaan aiemmin kehitetyn ja kokeillun asian muuntamista ja jalostamista. Kehittämistavoitteita asetettaessa suunnitellaan sitä, miten tarpeisiin vastataan. Tällöin on tärkeää selvittää, onko jo mahdollisesti kehitetty ratkaisuja, jotka vastaisivat kehittämistarpeisiin vaikkapa pienellä muuntamisella. Jaa tietoa avoimesti: Innokylässä kehittämis- ja arviointitietoa tuotetaan ja jaetaan avoimesti; kehittämistoiminta on läpinäkyvää ja eri toimijaryhmillä tulee olla mahdollisuus osallistua siihen. Markkinoi aktiivisesti: Kehitetyt ratkaisut ja mallit eivät leviä itsestään muiden tietoon ja käytäntöön, vaan niitä on markkinoitava aktiivisesti; on luotava markkinoita, herätettävä kiinnostusta, vakuuteltava ja rekrytoitava soveltajia. Markkinointi on tarpeellista aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kehittämisprosessia. 11. Innovaatioprosessin kolme tehtäväkokonaisuutta Innokylässä erilaisten ratkaisujen kehittäminen ja arviointi tapahtuu Innokylän kehittämisperiaatteiden mukaisesti. Kehittäminen on tällöin läpi kehittämisprosessin avointa, tarvelähtöistä ja monitoimijaista yhteiskehittämistä, joka hyödyntää ja jalostaa jo kehitettyjä ratkaisuja. Myös täysin uuden kehittäminen on luonnollisesti sallittua. Innokylässä käytäntöjen kehittämisprosessi koostuu kolmesta iteratiivisesta tehtäväkokonaisuudesta. Iteratiivisuus tarkoittaa sitä, että muutokset yhdessä toiminnossa voivat merkitä tarkistuksia ja 17

18 muutoksia muissa toiminnossa. Esimerkiksi, kokeiltaessa ja arvioitaessa kehitettyä ratkaisua voidaan huomata asioita, joiden johdosta voidaan joutua miettimään uudelleen kehittämisen tavoitteita tai ratkaisun osatekijöitä ja edellytyksiä. Kehittämisprosessin kolme tehtäväkokonaisuutta muodostavat Innokylän systeemisen innovaatiomallin, joka nostaa esiin sellaisia keskeisiä innovaatioprosessin osatehtäviä, joiden toteuttamiseen Innokylä tarjoaa tukea ja työkaluja. Osatehtävillä ei ole mitään tiettyä oikeaa järjestystä, jossa ne tulisi tehdä. Lisäksi on huomioitava, että innovaatioprosesseihin liittyy myös muita tehtäviä, joihin Innokylän tuki ei painotu. Kolme tehtäväkokonaisuutta ovat ideointi, kehittäminen ja toteutus (Kuvio 1): Kuvio 1. Innokylän systeeminen innovaatiomalli Ideoi: Kehittämistoiminnan lähtökohtana on jokin identifioitu ongelma tai haaste, esim. nuorten lisääntyvä työttömyys kunnassa. Kehittäminen lähtee liikkeelle haasteeseen tai ongelmaan liittyvien kehittämistarpeiden tunnustelulla ja artikuloinnilla. Tätä varten on olemassa erilaisia osallistavia 18

19 menetelmiä, joita löydät Innokylän verkkopalvelusta. Tarve voi olla esimerkiksi kansalaisen, ammattilaisen, organisaation tai poliittis-hallinnollisen tason tarve. Tarpeet voivat olla keskenään ristiriitaisia, mikä edellyttää neuvotteluja, tarpeiden yhteensovittamista ja tavoitteista sopimista kaikkien kehitettävän käytännön kannalta merkityksellisten toimijoiden kesken. Tarpeiden kartoitus paljastaa samalla ne tarkasteltavan haasteen tai ongelman kannalta merkitykselliset toimijaryhmät, jotka on hyvä osallistaa kehittämisprosessiin heti alusta alkaen, jotta kehittämisen ja kehitettävän asian kannalta keskeiset näkökulmat tulee huomioiduksi. Lisäksi on hyvä löytää muut samanlaisen haasteen kanssa kehittämistyötä tekevät ja yhdistää voimat. Tavoitteita asetettaessa suunnitellaan sitä, miten kehittämistarpeisiin vastataan. Tällöin on tärkeää selvittää, onko mahdollisesti jo kehitetty ratkaisuja, jotka vastaisivat kehittämistarpeisiin vaikkapa pienellä muuntamisella. Tähän tehtäväkokonaisuuteen voi liittyä erilaisia kartoitustehtäviä ja nykykäytäntöjen analyysejä. Tehtäväkokonaisuuden tuotoksena on luotu kehittämisyhteisö, jonka toimijoita ovat kehitettävän asian kannalta merkitykselliset toimijaryhmät, ja yhteisesti määritellyt kehittämistavoitteet. Tarpeet ja tavoitteet voivat muotoutua uudelleen useita kertoja kehittämisprosessin aikana. Tämän tehtäväkokonaisuuden keskeiset osatehtävät ovat: Tunnista ongelmaan tai haasteeseeni liittyvät eri toimijaryhmien kehittämistarpeet Luo kehittäjäyhteisö osallistamalla kehittämisprosessiin kehitettävän asian kannalta merkitykselliset toimijaryhmät Etsi jo kehitettyjä ratkaisuja, joita voit alkaa ideoida ja sovittaa omaan kehittämisympäristöösi sopivaksi ja/tai tuota kokonaan uusia ratkaisuideoita Käännä tarpeet ja ideat neuvotellen ja sovitellen kaikille toimijaryhmille yhteisiksi kehittämistavoitteiksi Kehitä: Viimeistään siinä vaiheessa, kun kehitettävää asiaa aletaan systemaattisemmin jäsentää ja kehittää, tulee olla määriteltynä yhteinen kehittämisen kohde. Tässä voi olla pohjana jonkun toisen kehittämä malli, jota sovitetaan ja jalostetaan omaan toteutusympäristöön, tai ideoidaan kokonaan uutta ratkaisua. Mikäli olet löytänyt Innokylästä jo jonkin sopivan toimintamallin, niin siinä tapauksessa suunnittelet, sovitat ja räätälöit sen avulla omaan toteutusympäristöösi sopivaa ratkaisua. Kehittämisen välineenä voit hyödyntää erilaisia osallistavia, yhteiskehittämiseen perustuvia kehittämismenetelmiä, joita löydät Innokylän verkkopalvelusta. Kehittämiskohteiden jäsentämisen matriisissa (Taulukko 1) voit tarvittavassa määrin jäsentää kehitteillä olevan ratkaisun osatekijöitä toteutusympäristöösi sopivaksi. Matriisissa jäsennetään myös niitä ympäristön ehtoja ja tekijöitä, joiden on täytyttävä jotta ratkaisu saadaan toimimaan ja 19

20 vakiintumaan, esimerkiksi sitä, miten ratkaisun mukaista toimintaa johdetaan. Usein ratkaisu kuitenkin täsmentyy vasta intensiivisen kokeilun ja testauksen jälkeen. Tämän tehtäväkokonaisuuden tuotoksina syntyy toteutusympäristöön suunniteltu ja sovitettu ratkaisu. Tehtäväkokonaisuuden keskeiset osatehtävät ovat: Varmista, että kehittämistoiminnalla on yhteinen kehittämisen kohde/kehitettävä asia Ideoi ja jäsennä kehittämiskohteiden jäsentämisen matriisissa kehitettävän tai sovellettavan ratkaisun osatekijät toteutusympäristöösi sopivaksi Taulukko 1. Kehitettävän ratkaisun osatekijöiden jäsentäminen toteutusympäristössä Toteuta: Kehitettyjen ratkaisujen käytäntöön vieminen on ratkaisun kokeilua ja vakiinnuttamiseen tähtäävää toimintaa. Kokeilussa alustavaa ideaa tai jo pidemmälle vietyä mallia testataan. Oli sitten kyse uuden kehitetyn ratkaisun kokeilusta tai jonkun toisen kehittämän ratkaisun jalostamisesta ja kokeilusta, niin kehittämisen logiikalle on tyypillistä, että kokeilua, räätälöintiä ja sovittamista 20

21 toteutetaan vuorovaikutteisesti ja iteratiivisesti. Arviointi on keskeinen osa kokeilua. Tällöin arvioidaan toteutuksen onnistumista ja käytännön avulla saavutettua muutosta eli sitä, saadaanko sillä aikaan niitä muutoksia tai asioita, joita oli tarkoitus saada aikaiseksi. Lisäksi voidaan arvioida odottamatonta muutosta. Arvioinnissa voit hyödyntää erilaisia osallistavia arviointimenetelmiä, joita löydät Innokylän verkkopalvelusta. Tämän tehtäväkokonaisuuden tuotoksena syntyy päätös ratkaisun mahdollisesta käyttöönotosta ja vakiinnuttamisesta. Tämän tehtäväkokonaisuuden keskeiset osatehtävät ovat: Tee toteutussuunnitelma (aikataulu, resurssit jne.) Suunnittele miten toteutusta arvioidaan ja millaista muutosta arvioidaan Määrittele arviointikysymykset sekä tarpeen mukaan tarkemmat arviointikriteerit ja indikaattorit Toteuta ja kerää tietoa tarpeen mukaan ennen-aikana-jälkeen toteutuksen Vedä tulokset yhteen ja tee johtopäätökset Tee päätös käyttöönotosta ja vakiinnuttamisesta Kehittämisprosessiin kuuluu myös mallintaminen, joka on tiettyyn ympäristöön kehitetyn ratkaisun yleistämistä toimintamalliksi, josta ilmenee käytännön käyttötarkoitus, keskeinen idea ja välttämättömät osatekijät. Yleistetyn toimintamallin avulla ratkaisu voidaan viedä käytäntöön erilaisissa sovellusympäristöissä. Mallintaminen on hyvä aloittaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa kehittämisprosessia. On hyvä huomioida, että toimintamallit eivät leviä itsestään muiden tietoisuuteen ja hyödynnettäväksi, joten niiden markkinointiin tulee panostaa monipuolisin keinoin herättämällä kiinnostusta, vakuuttamalla toimijat ratkaisun tarpeellisuudesta ja rekrytoimalla soveltajia. 12. Kehittämisen työkalut ja tuki Innokylä tukee innovaatiomallinsa mukaista kehittämistoimintaa erilaisin työkaluin, tukimuodoin ja palveluin, joita kehitetään jatkuvana kehittämisenä. Niitä ovat tällä hetkellä: Hankepankki: Tuo hankkeesi Innokylän hankepankkiin. Innokylä kerää yhteen paikkaan tietoa Suomessa meneillään olevista sosiaali- ja terveysalan kehittämishankkeista. Hankepankista löydät tietoa potentiaalisista yhteistyökumppaneista. Hankepankki toimii niin hankkeiden suunnittelun kuin hankkeen aikaansaannosten kirjaamisen välineenä. 21

22 Kehittämisympäristö (entinen REA-työkalu): Innokylän kehittämisympäristö perustuu Innokylän innovaatiomalliin. Se koostuu kahdesta osiosta: Verstaalla voit kehittää ja arvioida käytäntöäsi/kehittämiskohdettasi, Toimintamalli-osiossa voit yleistää ja mallintaa kehittämäsi asian toimintamalliksi. Toimintamallit-osiosta löydät jo kehitettyjä malleja, joita voit hyödyntää ja jalostaa omaan toteuttamisympäristöön sopivaksi. Kehittämis- ja arviointimenetelmät: Kehittämisympäristöstä löydät yhteiskehittämiseen perustuvia kehittämis- ja arviointimenetelmiä, joita voit hyödyntää kehittämistyössäsi. Innopajat: Osallistu Innopajoihin, joissa voit saada konkreettista tukea oman kehittämistyön jäsentämiseen. Pajoissa toimitaan vertaiskehittämisen periaatteella eli jokainen osallistuja tuo pajaan oman osaamisensa ja pajoissa käsitellään osallistujien omia tapausesimerkkejä. Innopajamallia, jonka löydät kehittämisympäristöstä, voit hyödyntää myös itsenäisesti paikallisena kehittämistyön tapana. Innomarkkinat ja muut tapahtumat: Innomarkkinoilla ja muissa tapahtumissa, joissa Innokylä on mukana, voit kohdata muita kehittäjiä ja markkinoida kehittämääsi toimintamallia. Innotuutorit: Paikallinen Innotuutori voi opastaa sinua Innokylän palveluiden ja välineiden käytössä. Voit myös itse ryhtyä Innotuutoriksi osallistumalla Innotuutorikoulutukseen. Oppimisverkostot: Oppimisverkostotoiminta tukee sosiaali- ja terveysalan eri teema-alueilla tehtävää yhteiskehittämistä sekä sen tulosten mallintamista, arviointia ja leviämistä. Oppimisverkostot tarjoavat kehittäjille ja ammattilaisille keskeisen kanavan verkostoitua ja luoda kumppanuuksia yhteiskehittämiseen sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kanssa eri sektoreilta. Tule mukaan oppimisverkostojen toimintaan! Saat tukea omaan kehittämistyöhösi sekä vahvistat osaamistasi yhteiskehittämisen menetelmistä ja työkaluista. Verkostot-palvelu: Verkostot-palvelu tarjoaa verkostollesi oman työtilan, jossa verkosto voi työstää ja jakaa yhteisiä aineistoja, keskustella verkoston jäsenten sekä siitä kiinnostuneiden kanssa, tiedottaa verkoston asioista sekä saada lisää jäseniä. Palvelu avataan syksyllä Innokyla.fi, Innowiki, Facebook, Twitter, Blogi: Innokylän verkkopalvelusta löydät tietoa Innokylän palveluista ja tapahtumista sekä Innokylän työkalut. Innowikissä voit osallistua Innokylän rakentamistyöhön ja liittyä alasi verkostoon tai perustaa oman verkoston. Sosiaalista mediaa voit hyödyntää esimerkiksi kehittämäsi toimintamallin markkinointiin. 22

23 13. Innokylän arviointikriteerit Innokylän arviointikriteerejä käytetään, kun valitaan toimintamalleja erilaisiin markkinointi- ja levittämistoimiin (esim. posterinäyttelyt) ja kun valitaan Innokylän Innopalkinnon saaja. Kriteerit kohdentuvat kehittämistoimintaan, toimintamallien sisältöön sekä käytäntöjen avulla saavutettuihin tuloksiin. Kaikkia kriteerejä ei käytetä samalla kertaa, vaan käytettävät kriteerit valitaan sen mukaan, millaista tarkoitusta varten valintaa tehdään, esim. Innopalkinnon saajaa valittaessa käytetään eri kriteerejä kuin silloin kun valitaan toimintamalleja Innomarkkinoiden posterinäyttelyyn tai juurrutettavaksi tietyllä alueella. Kriteerien perusteella tehty arviointi on aina suuntaa antava. Lopullinen päätös valinnoista tehdään aina jossakin päättävässä elimessä. Kriteerit ovat kaikkien vapaasti hyödynnettävissä erilaisiin tarkoituksiin. Ne toimivat kääntäen myös siten, että ne kertovat millaisia kehittämistoimintaan ja kehitettäviin ratkaisuihin liittyviä asioita pidetään keskeisinä ja tärkeinä Innokylässä. Kriteereitä päivitetään aina tarvittaessa. Tällä hetkellä ne ovat seuraavat (ks. tarkemmin innokyla.fi): Kehittämistoiminnan arviointi: yhteiskunnallinen visio, yhteiskehittäminen, markkinointi ja levittäminen, arjen innovatiivisuus Toimintamallien sisällöllinen arviointi: mallinnuksen laatu, asiakaslähtöisyys, lainmukaisuus, eettisyys Käytäntöjen avulla saavutettujen tulosten arviointi: lupaavuus, inkrementaalisuus, radikaalisuus, kustannus-tehokkuus, opettavainen käytäntö 23