Kuntametsien suunnittelun tiekartta- hankkeen. Väliraportti. Nella Mikkola, Jouni Pykäläinen Mikko Kurttila, Irja Löfström ja Leena Leskinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntametsien suunnittelun tiekartta- hankkeen. Väliraportti. Nella Mikkola, Jouni Pykäläinen Mikko Kurttila, Irja Löfström ja Leena Leskinen"

Transkriptio

1 Kuntametsien suunnittelun tiekartta- hankkeen Väliraportti Nella Mikkola, Jouni Pykäläinen Mikko Kurttila, Irja Löfström ja Leena Leskinen

2 2 1. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena on (i) selvittää kuntien metsäsuunnittelun nykytila ja tunnistaa sen keskeiset kehittämistarpeet ja (ii) tuottaa yhteistyössä kuntien ym. asianosaisten tahojen kanssa metsäsuunnittelun kehittämisohjelma eli Kuntametsien suunnittelun tiekartta. Vuonna 2006 hanketta on toteutettu hankesuunnitelman ja siinä esitetyn aikataulun mukaisesti. Vuoden 2006 toiminnalliset päätavoitteet ovat olleet: Tavoite 1: Järjestää kunnille ja alan tutkimus- ja kehittämistoiminnan organisaatioille avoimet seminaaripäivät, jolloin kootaan olemassa olevaa tietämystä sekä vaihdetaan kokemuksia ja näkemyksiä liittyen kuntien omistamien metsien suunnitteluun ja monimuotoisuuden suojelun huomioon ottamiseen metsien suunnittelussa. Tavoite 2. Ajankohtaisten metsäsuunnitteluprosessien seuraaminen ja asiantuntijahaastattelujen tekeminen, joiden avulla pyritään tunnistamaan keskeisiä tietoaukkoja ja kokoamaan ajankohtaisia tutkimus- ja kehittämistarpeita. 2. Vuoden 2006 tulokset 2.1 Aloitusseminaarin tuloksena teemakartta ja kyselyaineisto Hankkeen lähtölaukauksena toimi Helsingissä pidetty aloitusseminaari. Siihen osallistui noin 80 henkilöä, joista suurin osa oli kuntien metsäsuunnittelutehtävissä työskenteleviä henkilöitä. Seminaarissa keskusteltiin kuntien metsäsuunnittelun nykytilasta ja sen kehittämistarpeista siten, että viiden eri aiheeseen liittyvän valmistellun alustuspuheenvuoron jälkeen seminaariin osallistuneille annettiin tehtäväksi keskustella pienryhmissä aiheisiin liittyvistä näkökulmista ja käytännön ongelmista. Keskustelu ja kommentit kirjattiin ylös. Näiden perusteella koostettiin oheinen teemakartta (liite1). Kaikkia seminaariin osallistujia pyydettiin myös vastaamaan kyselyyn, jossa kartoitettiin heidän näkemyksiään tutkimus- ja tietotarpeista sekä hankkeeseen liittyviä toiveita. Kyselyssä selvitettiin myös millaisia metsäsuunnitteluhankkeita kunnissa on parhaillaan meneillään ja kartoitettiin kuntien halukkuutta osallistua tutkimukseen. Kyselyyn vastasi 42 henkilöä. Kyselyyn vastanneet kokivat hankkeen ajankohtaiseksi ja tarpeelliseksi. Kuntien metsäsuunnitteluprosessit nähtiin erilaisina ja niissä oli vastausten perusteella myös erilaisia kehittämistarpeita. Kuntien metsäsuunnittelu eroaa perinteisestä metsäsuunnittelusta, mikä asettaa erityisiä tarpeita suunnittelukäytäntöjen kehittämiselle kuntien tarpeisiin sopiviksi. Hankkeen toivottiin tuottavan mm. konkreettisia apuvälineitä kuntametsien käytön suunnitteluun, metsätiedon hallintaan ja vuorovaikutuksen lisäämiseen. Hankkeelta toivottiin myös aktiivista roolia eri toimijoiden väliseen tiedonkulkuun. Vastaajat pitivät tärkeänä oppimismahdollisuutena tilaisuutta kuulla muiden kuntien toimintamalleista. Hankkeen toivottiin lisäävän avointa vuorovaikutteista keskustelua laajapohjaisen kehitysorientoituneen väliseminaarin kautta. Hankkeen puitteissa aiotaankin järjestää tällainen seminaari keväällä Vastanneista kunnista Espoo, Heinola, Helsinki, Hyvinkää, Loviisa ja Vantaa ilmoittivat halukkuudestaan osallistua seurantatutkimukseen meneillään olevien metsäsuunnitteluhankkeidensa osalta.

3 3 2.2 Kuntien metsäsuunnittelun tutkimusaiheet seminaarissa tehdyn kyselyn perusteella Tässä esitetyt tutkimustarpeet perustuvat aloitusseminaarissa jaetun kyselylomakkeen vastauksiin. Tämän aineiston sekä muun asiaan liittyvän aineiston perusteellinen analysointi on vielä kesken ja lopullinen kuva tutkimusaiheista ja niistä johdetuista kehittämisehdotuksista annetaan vuoden 2007 loppuun mennessä Kuntametsien suunnittelun tiekartan valmistuessa. Tieto- ja tutkimustarpeet aihepiireittäin esitettynä ovat: 1. Erilaisten tavoitteiden yhteensovittaminen (5 vastausta) Kuntametsien suunnittelusta vastaavat kaipaavat konkreettisia ohjeita, miten eri tavoitteita voitaisiin parhaiten yhteensovittaa kuntametsissä. Erityisesti ohjeita kaivataan virkistys- ja monimuotoisuuden turvaamistavoitteiden yhteensovittamista varten. Millaisia hoitomenetelmiä tavoitteiden edistäminen edellyttää ja mitkä ovat hoitomenetelmien vaikutukset? 2. Luontotietojen hyödynnettävyys (14 vastausta) Kyselyyn vastanneet kaipaavat lisätietoa metsien suojelun merkityksestä esim. eri eliöryhmille. Reunavaikutuksen ja metsien pirstoutumisen vaikutukset tunnetaan puutteellisesti. Luonnonsuojelullisin perustein jätettävän lahopuun määrästä ja laadusta halutaan lisää tietoa. Tämäntyyppisen käytännössä sovellettavissa olevien ekologisten tietotarpeiden lisäksi kaivataan tietoa myös mm. suojelualueiden merkityksestä kuntametsissä. Sekä tähän että edelliseen aihepiiriin liittyen kuntametsiin kaivataan vaihtoehtoisia ja uudenlaisia monitavoitteisia metsäsuunnittelumalleja, jotka mahdollistaisivat paremmin eri tavoitteiden yhteensovittamisen metsäsuunnittelussa. Lähinnä tämä koskee monimuotoisuustavoitteiden yhteensovittamista muiden tavoitteiden kanssa. 3. Osallistamiskäytännöt (9 vastausta) Seminaariin osallistuneet kaipaavat osallistamiskäytäntöjen ja -mallien esittelyä ja laajapohjaista keskustelua niiden toimivuudesta. Tähän liittyen he haluaisivat tutustua havainnollisiin esimerkkitapauksiin, jotka sisältäisivät paitsi onnistuneita myös epäonnistuneita osallistamisprosesseja. Näiden tietojen pohjalta voitaisiin yhteisesti keskustellen pohtia osallistamiskäytäntöjen kehittämistä. Osallistamisen toimivuuden parantamiseksi vastaajat toivovat tietoa siitä, kuinka kuntalaisten ns. hiljainen enemmistö saadaan suunnitteluun mukaan sekä millaisia ovat toimivat asukasyhteistyön ja vuorovaikutteisuuden mallit. Lisäksi toivotaan yhteistä keskustelua yhteistyölle ja vuorovaikutteisuudelle asetettavista tavoitteista. Kunnissa kaivataan tietoa myös siitä, kuinka erilaisista konfliktitilanteista on selvitty ja miten erityyppisiä arvoja voidaan ottaa huomioon vuorovaikutteisessa suunnittelussa. 4. Sosiaaliset arvokartoitukset (3 vastausta) Kunnissa kaivataan tietoa esteettisten arvojen roolista ja merkityksestä kuntametsien suunnittelussa sekä tutkimuksia, joiden avulla selvitettäisiin mitä ihmiset taajamametsiltä haluavat.

4 4 5. Muun maankäytön suunnittelun ja metsäsuunnittelun välisen yhteistyön lisääminen (3 vastausta) Luonnon monimuotoisuuden huomioon ottaminen maankäytön suunnittelussa nähdään ainakin osassa kuntia haasteellisena. Kaavoituksen ja metsäsuunnittelun välinen tiedon siirtyminen ei aina onnistu ja tästä syystä kaavoituksen ja metsäsuunnittelun välille toivotaan lisää vuorovaikutteisuutta. Kunnat toivovat suunnitteluprosessien kehittämistä niin, että maankäytön- ja metsäsuunnittelun prosessit keskustelisivat enemmän keskenään. 6. Metsien suunnittelun nykytilan kartoitus (3 vastausta) Kunnissa on vallalla hyvin monenlaisia suunnittelukäytäntöjä. Näiden eri toimintamallien sisällöstä ja toimivuudesta kaivataan lisää tietoa. Millaisia vallitsevia käytäntöjä kentällä on ja mitkä menetelmistä ovat toimivia? On ilmeistä, että ominaisuuksilta erilaisissa kunnissa on otettu käyttöön erilaisia menetelmiä ja niistä on jo kertynyt kokemuksia. Tähän kysymykseen pyrimme vastaamaan seurantatutkimusten ja haastatteluaineistojen pohjalta saatujen tulosten avulla. 7. Metsäsuunnittelumallien soveltuvuus kuntametsiin (7 vastausta) Edellisen kohdan jatkumona voidaan nähdä, että kaupunkien metsäsuunnitteluun toivotaan yhtenäisempää linjaa, jossa kunkin kaupungin metsille asettamat yksilölliset tarpeet voidaan kuitenkin ottaa suunnittelussa huomioon. Paikkatieto- ja inventointimenetelmät eivät nykyisellään vastaa suoraan kuntametsien suunnittelun tarpeisiin. Eri suunnittelumallien ja -menetelmien soveltuvuudesta erilaisiin suunnittelutilanteisiin kaivattaisiin lisää tietoa. 8. Metsänhoitomenetelmien soveltuvuus kuntametsiin (3 vastausta) Erilaisten metsänhoitomenetelmien pitkäaikaisvaikutuksia ei tunneta riittävän hyvin. Hakkuutapoja ja hoitotyölajeja ja niiden nimityksiä toivottaisiin kehitettävän kuntametsien tarpeisiin sopiviksi niin, että kuntien kesken olisi käytössä yhtenäinen terminologia. Lisäksi kaivataan tutkimusta esim. siitä, minkä kokoiset taajametsät ovat ekologisesti kannattava säilyttää metsinä ja mitkä muuttaa puistoiksi. 2.3 Syksyn 2006 työryhmätyöskentelyn tulokset Työryhmätyöskentelyn toteutus Kuntien metsäsuunnittelusta vastaaville henkilöille järjestettiin mahdollisuus osallistua työryhmätyöskentelyyn Joensuussa. Työskentelyn tavoitteena oli syventää keskustelua kuntien metsien suunnittelun kehittämistarpeista. Työn lähtökohtana oli hankkeen aloitusseminaarissa saatujen kommenttien pohjalta laadittu teemakartta (liite 1). Pienryhmätyöskentelyihin osallistui kolmen päivän aikana yhteensä 17 henkilöä. Osallistujat tulivat Haminasta, Hämeenlinnasta, Jyväskylästä, Kontiolahdelta, Kuopiosta, Lahdesta, Loviisasta, Porista, Porvoosta ja Vantaalta. Ryhmätyöskentely kesti koko päivän ja nauhoitettua aineistoa kertyi yhteensä 16 tuntia. Lisäksi päivän päätteeksi kaikki osallistujat priorisoivat teemakartassa identifioidut suunnittelun tärkeimmät tutkimus- ja kehittämistarpeet. Saatu aineisto tullaan analysoimaan laadullisin tutkimusmenetelmin vuoden 2007 aikana. Tässä yhteydessä esitellään keskustelusta syntynyt yleisvaikutelma.

5 5 Kaikki työryhmät käsittelivät kaikkia teemakartan aihealueita, koska tässä vaiheessa ei haluttu rajata paikalle saapuneiden henkilöiden mahdollisuutta laaja-alaiseen kommentointiin. Teemakartta osoittautui toimivaksi lähestymistavaksi kuvata kuntien metsäsuunnittelun ongelmatiikkaa ja jäsentää keskustelua. Kartta kattoi pääosan tärkeistä teemoista. Lisäksi kunnallispolitiikka sekä medianäkyminen ja julkinen keskustelu tuotiin esille uusina teemoina työskentelyn aikana. Mediaa ja julkista keskustelua ei tässä kuitenkaan pidetä suunnittelun prosessien ja menetelmien kehittämisen kannalta kovin olennaisina asioina, joten ne jätetään vähemmälle huomiolle. Kunnallispolitiikka sen sijaan on suunnittelun kehittämisen näkökulmasta keskeinen asia, koska poliitikkojen päätökset määrittävät, mitä kuntien omistamilla maa-alueilla tehdään. Tähän liittyvä tärkeä kehittämistarve on saada poliitikkojen päätöksentekoprosessit sekä kuntien maankäyttöön liittyvät suunnitteluprosessit keskustelemaan keskenään. Työryhmissä käytyjen keskustelujen perusteella esimerkiksi metsien tuottotavoitteet asetetaan joissakin kunnissa perinteiselle tasolle miettimittä sen kummemmin, mitä muita vaihtoehtoja alueet voisivat tarjota ja mitkä olisivat niiden nykyistä käyttöä parhaiten edistävät tavoitteet Kuntien metsäsuunnittelun keskeiset kehittämiskohteet Työryhmätyöskentelyn päätteeksi ryhmiin osallistuneet kuntien edustajat järjestivät teemakartan teemat tärkeysjärjestykseen (Taulukko 1). Tärkeysjärjestyksen keskiarvon mukaan aihealue tarpeiden ja tavoitteiden määrittely oli selvästi tärkein, strategiatason suunnittelu kohosi ehkä hiukan yllättäen toiseksi tärkeimmäksi teemaksi ja tietotarpeet sekä vuorovaikutus olivat seuraavaksi tärkeimpiä teemoja. Strategiatason suunnittelu herätti varsin runsaasti keskustelua ryhmissä. Keskustelu antoi viitteitä siitä, että metsien strategista merkitystä (miksi kunta omistaa metsää) ei ole ehkä kovin syvällisesti mietitty kuntien suunnitteluprosesseissa. Taulukko 1. Ryhmiin osallistuneiden kuntien edustajien määrittämä teemakartan teemojen tärkeysjärjestys (1= tärkein, 2=toiseksi tärkein jne.). Ryhmän 1 keskiarvo (n=6) Ryhmän 2 keskiarvo (n=4) Keskiarvo (n=10) mediaani Tarpeiden ja tavoitteiden määrittely 1,2 2,8 1,8 1,0 Strategiatason suunnittelu 3,3 3,0 3,2 3,0 Tietotarpeet 5,2 1,8 3,8 3,5 Vuorovaikutus 4,7 3,0 4,0 4,5 Monimuotoisuuden suojelu 4,7 3,8 4,3 4,5 Tavoitteiden ja tarpeiden huomioon ottaminen käsittelyssä 4,5 4,5 4,5 4,0 Tietojärjestelmät 6,3 5,8 6,1 7,0 Metsäsuunnitelman toteutus 6,2 6,8 6,4 7,5 Tarpeiden ja tavoitteiden määrittely vastaa kysymyksiin: miksi ylipäätään suunnitellaan ja millä perusteella päätökset tehdään? Tyypillisin suunnittelulle asetettava tarve on 10 vuoden toiminnan ohjaus, koska se on perinteisesti talousmetsien metsäsuunnittelussa omaksuttu lähestymistapa. Keskusteluissa ilmeni kuitenkin, että nykyiset suunnitelmat kyllä sisältävät kuviotiedon, mutta niihin ei sisälly kunnille sopivaa toiminnanohjauksen elementtiä etenkään

6 6 taajama- ja virkistysmetsissä. Kuntien virkamiehet hoitavat varsinaisen suunnittelun itse tai joissakin tapauksissa ulkopuolista asiantuntijaa käyttäen. Toisaalta 10 vuoden toimintasuunnitelma ei ole ainoa lähestymistapa suunnitteluun. Esimerkiksi teemakartassa erikseen mainittu ja priorisoinnissa toiseksi tärkeimmäksi teemaksi noussut strategiatason suunnittelu vastaa tarvetta miettiä kunnan metsien ja muiden viheralueiden roolia kunnan kokonaisuudessa pidemmällä aikavälillä. Joidenkin kuntien suunnittelusta voidaan löytää strategiselle suunnittelulle tyypillisiä piirteitä, mutta esim. metsäsuunnittelun ja kuntien muun strategisen suunnittelun ja poliittisen päätöksenteon välillä ei teemaryhmissä käytyjen keskustelujen perusteella ole erityisen vahvaa linkkiä. Esim. kuntien metsien ja viheralueiden käytölle ei ainakaan kovin monessa kunnassa ole kirjoitettu pidemmän aikavälin visioita. Toisessa työryhmistä käytiin hyvä keskustelu kuntametsien suunnittelun strategisista mittareista, mikä oli jo lupaava alku strategisen suunnitteluotteen omaksumiseksi osaksi kuntien metsäsuunnittelua. Muita tarpeita kuntametsien suunnittelulle ovat mm. yleisen tiedottamisen tukeminen sekä konfliktien välttäminen suunnitelmista tiedottamisen ja osallistamisen kautta. Osallistamisesta on kertynyt jo runsaasti kokemuksia, mutta siitä ei välttämättä olla ainakaan kaikissa kunnissa erityisen innostuneita. Toisaalta keskusteluissa tuli esiin, että kuntien metsien hoidosta vastaavat tahot ovat koko ajan aktiivisessa keskusteluyhteydessä asukkaisiin erityisesti pihapiirien lähistöllä tehtävien toimenpiteiden yhteydessä. Tarve saada hiljaisen enemmistön ääni kuuluviin nousi selvästi esille keskusteluissa. Tavoitteiden (päätöksenteon perusteiden) määrittelyssä vastataan kysymyksiin: mitä halutaan, missä ja milloin? Esimerkkejä tavoitteista ovat virkistysmahdollisuuksien ylläpito/lisääminen, monimuotoisuuden turvaaminen, puunmyyntitulot jne. Tavoitteissa ja niiden painotuksissa on luonnollisesti paljonkin eroavaisuuksia kuntien välillä ja esimerkiksi kunnan taloustilanne vaikuttaa sekä metsille asetettaviin tavoitteisiin että suunnittelun toteutukseen. Keskeistä kuitenkin on tuottaa menettelytapoja ja menetelmiä tapauskohtaiseen tavoitteiden määrittelyyn. Yhtä oikeaa tapaa tuskin löytyy tähänkään, mutta kuntien tavoitteiden määrittelyn työkalupakissa on varmasti paljonkin täydennettävää. Lisäksi mm. resurssien puute, olemassa olevan osaamisen tehoton käyttö ja osaamisen puute sekä yhteisen kielen puuttuminen on mainittu tekijöiksi, jotka hankaloittavat tarpeisiin ja tavoitteisiin parhaalla mahdollisella tavalla vastaavan suunnittelun toteutumista. Teemakartassa mainituilla tietotarpeilla tarkoitetaan yleisesti sovellettavissa olevaa asiantuntijoiden tuottamaa tietoa, jonka kunnan metsien suunnittelusta vastaava taho voi omaksua ja ottaa käyttöönsä. Tietotarpeista on mainittu mm. sosiaalinen arvokartoitus, lähiluonnon merkitys asukkaille, hiljaisten paikkojen merkitys ja kulttuuriarvot. Käytännössä tällainen oikea tieto täydentää suunnitteluprosessiin muutoin kanavoituvaa (esim. suunnittelijan ja kunnan virkamiesten näkemykset ja osallistamispalaute) tietoa. Oikealle tiedolle on teemaryhmien keskustelujen ja priorisointien perusteella merkittävää kysyntää, mikä osaltaan tukee edellä esitettyä tulkintaa paikalla olleiden edustajien varovaisesta suhtautumisesta osallistamiseen. Osa tietotarpeista liittyy myös monimuotoisuuden turvaamiseen kuntametsissä. Vuorovaikutusta olisi lisättävä sekä kunnan sisällä että kunnan ulkopuolella, mutta erityisesti lisäämistarpeita vaikuttaisi olevan kaavoituksen ja metsäsuunnittelun välillä. Eri viranomaisten sekä kuntien välisten yhteistyön lisääminen nähdään tarpeellisena ja

7 7 hankkeen toivottiin tuottavan keinoja lisätä vuorovaikutusta eri toimijoiden kesken. Kaavoituksen ja metsäsuunnittelun yhteistyöstä työryhmien edustajilla oli varsin erilaisia näkemyksiä; jotkut kokivat, että tarvetta kehittämiselle ei ole, mutta toiset taas näkivät, että yhteistyössä olisi runsaasti parannettavaa. Monimuotoisuuden suojelun kehittäminen kuntien metsissä sijoittui priorisoinnissa keskikastiin. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että työryhmien jäsenet suhtautuivat varautuneesti pelkästään ekologisista näkökulmista lähtevään monimuotoisuuden suojeluun. Sen sijaan sovitettuna yhteen erityisesti virkistyskäytön kanssa, monimuotoisuus sai keskusteluissa paljon paremman vastaanoton. Toki myös tässä nähtiin erilaisia käytännön ongelmia ja ristiriitoja. Myös ajatus siitä, että kunta voisi yksityisten maanomistajien tapaan osallistua luonnonarvokauppaan ja muihinkin METSO -ohjelman vapaaehtoisen suojelun menettelytapoihin sai pääsääntöisesti positiivisen vastaanoton. Tavoitteiden ja tarpeiden huomioon ottaminen metsien hoidossa ei noussut kovin korkealle työryhmien tärkeysjärjestyksessä. Työryhmien jäsenet eivät siis ilmeisesti nähneet toiminnan mukauttamista erityisen ongelmalliseksi, jos tiedetään mihin toiminnalla pyritään. Aiemmin mainitut tietotarpeet ovat kytköksissä tavoitteiden ja tarpeiden huomioon ottamiseen siten, että tietotarpeet-kohdassa on pohjimmiltaan kyse toimenpiteiden vaikutusten arvioinnista eri käyttömuotojen suhteen ja tavoitteiden ja tarpeiden huomioon ottamisessa on kyse toimenpiteiden tapauskohtaisesta ajoittamisesta ja sijoittelusta, kun niiden odotettavissa olevat vaikutukset tiedetään. Tietojärjestelmissä ja metsäsuunnitelmien toimeenpanossa ei työryhmien mielestä ollut erityisen paljon parannettavaa tai näitä asioita ei välttämättä mielletty tämän hankkeen tehtäviksi Meneillään olevien metsäsuunnitteluprosessien seuranta ja asiantuntijahaastattelut Tutkimuksen seurantaosuuteen valittiin kuusi kaupunkia (Helsinki, Espoo, Vantaa, Heinola, Hyvinkää ja Loviisa). Mukaan valittiin kunnat, joissa metsäsuunnittelu oli parhaillaan käynnissä ja jotka ilmoittivat halukkuudestaan osallistua tutkimushankkeeseen aloitusseminaarissa Helsingissä. Tutkija Nella Mikkola on kerännyt tutkimusaineistoa osallistumalla Espoon, Vantaan ja Heinolan metsäsuunnittelun sekä Helsingin luonnonhoidon strategian ohjausryhmien kokouksiin (yhteensä 8 kpl) sekä Espoon, Helsingin ja Loviisan asukastilaisuuksiin (yhteensä 3 kpl) vuoden 2006 aikana. Aineiston keruumenetelmänä kokouksissa on ollut laadullisen tutkimuksen menetelmistä osallistuva havainnointi. Lisäksi Mikkola on haastatellut neljää metsäsuunnittelusta vastannutta suunnittelijaa. Marras- ja joulukuussa 2006 kerätään aineistoa vielä kesken olevista metsäsuunnitteluhankkeista osallistumalla neljään ohjausryhmän kokoukseen. Hyvinkään metsäsuunnittelun päätyttyä haastatellaan suunnitelman laadinnasta vastaavia henkilöitä. Helsingin, Hyvinkään ja Loviisan osalta hankkeet päättyvät vuoden 2006 aikana, jonka jälkeen näistä kertynyt aineisto on analysoitavissa. Espoon, Heinolan ja Vantaan osalta seurantatutkimus jatkuu vuonna Seurantatutkimuksen ja haastattelujen tehtävänä on tuottaa tietoa metsäsuunnittelun nykytilasta ja kehittämistarpeista erilaisissa kunnissa. Aineisto on tarkoitus analysoida kvalitatiivisin menetelmin keväällä Tutkimusaineiston analysointia varten Mikkola on osallistunut syksyllä 2006 Tampereen yliopistolla järjestettyyn

8 8 kaksipäiväiseen koulutukseen laadullisten tutkimusmenetelmien soveltamisesta tutkimusalallaan. Tämän lisäksi Metsäntutkimuslaitokselle on hankittu tutkimusaineiston analysointiohjelma N-Vivo, jonka käyttökoulutukseen Mikkola tulee osallistumaan vuoden 2007 alussa. 3. Vuoden 2007 tavoitteet ja toimintasuunnitelma Vuoden 2007 päätavoite on Kuntametsien suunnittelun tiekartan tuottaminen. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi hankkeen vuoden 2007 päätehtäviä ovat: (i) (ii) Seurannan ja haastattelujen jatkaminen tutkimukseen valittujen kaupunkien suunnitteluhankkeissa. Kerättyjen haastattelu- ja työryhmäaineistojen litterointi ja analysointi N-Vivo ohjelmistolla. Vaikkakin seurattavista hankkeista osa päättyy vasta vuoden 2007 loppupuolella, osa seurantatuloksista samoin kuin työryhmätyöskentelyn tuloksista on käytettävissä jo maaliskuun väliseminaarissa. (iii) Hankkeen alustavista tuloksista tiedottaminen tutkijoille ja käytännön toimijoille tarkoitetussa seminaarissa maaliskuussa Seminaari järjestetään maaliskuun alussa Helsingissä ja se toimii alustuksena Tiekartan kirjoittamiseen liittyvälle työryhmätyöskentelylle. (iv) Tutkijoille ja asiantuntijoille suunnattu työryhmätyöskentely huhti- toukokuussa 2007 konkreettisten kehittämisehdotusten laatimiseksi ja priorisoimiseksi. (v) Kuntametsien suunnittelun tiekartan kirjoittaminen. Raportointi mennessä. Vuoden 2007 aikana tuloksia julkistetaan maaliskuussa 2007 järjestettävän seminaarissa (esitysten lisäksi mm. lehdistötiedote). Hankkeen loppuraportti, eli Kuntametsien suunnittelun tiekartta valmistuu Hankkeen ajankohtaisia tuloksia löytyy hankkeen kotisivuilta:

9 LIITE 1 9

KUNTAMETSIEN SUUNNITTELUN TIEKARTTA. Toimintasuunnitelma 2006-2007. Jouni Pykäläinen jouni.pykalainen@metla.fi p. 010 211 3178, 050 391 3178

KUNTAMETSIEN SUUNNITTELUN TIEKARTTA. Toimintasuunnitelma 2006-2007. Jouni Pykäläinen jouni.pykalainen@metla.fi p. 010 211 3178, 050 391 3178 KUNTAMETSIEN SUUNNITTELUN TIEKARTTA Toimintasuunnitelma 2006-2007 Jouni Pykäläinen jouni.pykalainen@metla.fi p. 010 211 3178, 050 391 3178 Hankkeen tausta Kunnat omistavat n. 400 000 ha metsää Kuntametsissä

Lisätiedot

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos

Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos KUNTAMETSO -KYSELYN TULOKSIA Irja Löfström Nella Mikkola Metsäntutkimuslaitos Kaikkiin METSO kuntiin kysely, jossa kartoitettiin: 1. Metsien monimuotoisuuden turvaamista kuntien virkistys- ja ulkoilumetsissä

Lisätiedot

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun

Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Kuka kylää kehittää? Salon seudun malli kyläsuunnitteluun Salon seudun suunnittelumalli yhdistää toiminnallisen kyläsuunnittelun ja maankäytön suunnittelun Toiminnallinen kyläsuunnitelma edustaa kyläläisten

Lisätiedot

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä

Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Yhteenveto ryhmätyöskentelystä Kaupungin johdon strategiaseminaari 15.8.2017 1 Seminaarin tavoitteet & tehtävänannot Seminaarin päätavoite oli ennen kaikkea strategian punaisen langan kirkastaminen. Lisäksi

Lisätiedot

Kuntametsien suunnittelun tiekartta -hankkeen loppuraportti

Kuntametsien suunnittelun tiekartta -hankkeen loppuraportti ISBN 978-951-40-2079-7 (PDF) ISSN 1795-150X Kuntametsien suunnittelun tiekartta -hankkeen loppuraportti Nella Mikkola, Jouni Pykäläinen, Irja Löfström, Mikko Kurttila ja Jukka Tikkanen www.metla.fi Metlan

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla

Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010. Ammatillisen kuntoutusprosessin. asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Ammatillisen kuntoutuksen päivät Peurungassa 30.11.-1.12.2010 Ammatillisen kuntoutusprosessin tehostaminen sähköisen asiakaskohtaisen tietojärjestelmän avulla Matti Tuusa koulutuspäällikkö, YTL, Innokuntoutus

Lisätiedot

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista

Opistojohtaminen muutoksessa hanke. Kansanopiston kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hanke Kansanopiston kehittämissuunnitelma Tiivistelmä kehittämissuunnitelman laatimisen tukiaineistoista Opistojohtaminen muutoksessa hankkeessa ryhmä kansanopistoja laati

Lisätiedot

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Kainuun metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 8.1.2018 Tuomo Mikkonen elinkeinopäällikkö, Kainuu AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen

Lisätiedot

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa

Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys. Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa Pirkanmaan metsäohjelma, toimenpiteiden päivitys Käsitelty metsäneuvoston kokouksessa 26.1.2018 AMO toimenpiteiden päivitys Tehtävä AMOjen toimenpiteiden tarkastaminen vastaamaan mahdollisimman hyvin ohjelmien

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Kuntien metsäsuunnittelun kehittämismahdollisuuksia. Kuntien metsäsuunnittelun tiekartta-hankkeen väliseminaari Helsingissä Nella Mikkola

Kuntien metsäsuunnittelun kehittämismahdollisuuksia. Kuntien metsäsuunnittelun tiekartta-hankkeen väliseminaari Helsingissä Nella Mikkola Kuntien metsäsuunnittelun kehittämismahdollisuuksia Kuntien metsäsuunnittelun tiekartta-hankkeen väliseminaari 30.5.2007 Helsingissä Nella Mikkola / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish

Lisätiedot

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön

Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko - Viitekehys alueellisten verkostojen yhteistyöhön Aikuisopiskelijan viikko tarjoaa mainion tilaisuuden toteuttaa tapahtumia yhteistyössä oman alueen eri organisaatioiden kanssa.

Lisätiedot

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina

EK-ARTU. Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma. Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina EK-ARTU Etelä-Kymenlaakson kuntien turvallisuussuunnitelma Safe Community seminaari 18.4.2013 Hamina KyAMK Sosiaali- ja terveysala / EK-ARTU-hanke 18.4.2013 1 EK-ARTU-HANKE Etelä-Kymenlaakson kunnat Hamina,

Lisätiedot

Asikkala Valtuustoseminaari

Asikkala Valtuustoseminaari Asikkala Valtuustoseminaari 25.9.2017 Valtuustoseminaarin ohjelma Maanantai 25.9.2017 klo 16.30 Valtuustoseminaarin avaus Valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi Uuden strategian valmistelu ja kunnan oma

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa

Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Mielenterveys- ja päihdestrategiatyö Pohjanmaa-hankkeessa Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 16.-17.11.2009 Minna Laitila, projektipäällikkö (Välittäjä 2009 -hanke) Tiia Järvinen, projektityöntekijä (Pohjanmaa-hanke

Lisätiedot

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET

OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET OSALLISENA METROPOLISSA DRAAMAN JA SOVELTAVAN TEATTERIN MENETELMIEN MAHDOLLISUUDET Yli vuoden kansalaisnavigoinnin jälkeen on hyvä koota yhteen tähänastisia kokemuksia draaman ja soveltavan teatterin mahdollisuuksista.

Lisätiedot

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store

Erikoistutkija Mikko Kurttila Anssi Ahtikoski, Irja Löfström & Ron Store Luonnosta voimaa ja hyvinvointia Metsäntutkimuslaitoksen Metsästä hyvinvointia -tutkimusohjelman loppuseminaari 25.3.2014 Yhteensovittaminen on mahdollista, mutta ei helppoa Erikoistutkija Mikko Kurttila

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi

Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi Työ- ja elinkeinoministeriön strategisten hankkeiden arviointi Alustavia tuloksia HYVÄ hankkeen arvioinnista HYVÄ- hankkeen neuvottelukunta 18.2.2011, Toni Riipinen Arviointityön luonteesta Arviointityön

Lisätiedot

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu

Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Janette Leppänen Turun ammattikorkeakoulu Tavoitteet Taustalla tarve saada kattava arvio haasteen onnistumisesta Tukee alkanutta strategiatyötä Arviointia lähestytään prosessiarvioinnin kautta pyritään

Lisätiedot

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010)

Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset (2005-2010) Tutkimusohjelman esittely Ohjelmajohtaja: MMT Riitta Hänninen riitta.hanninen@metla.fi Metsien monimuotoisuuden

Lisätiedot

Kulttuuriympäristölinjaukset. Marjo Poutanen

Kulttuuriympäristölinjaukset. Marjo Poutanen Kulttuuriympäristölinjaukset Marjo Poutanen 23.3.2018 Kulttuuriympäristö Kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan rakennetun ympäristön, kulttuurimaiseman ja muinaisjäännösten muodostamaa kokonaisuutta. Se

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Metsä ja kalatalous. 12.5.2006 Kuntametsien suunnittelun tiekartta / Maankäyttö

Kuopion kaupunki Metsä ja kalatalous. 12.5.2006 Kuntametsien suunnittelun tiekartta / Maankäyttö Kuopion kaupunki Metsä ja kalatalous KUOPION KAUPUNGIN Asuin- ja työympäristö Välitön luonto Suoja-alueet TAVOITE MAA- JA VESIALUEET KOKONAISPINTA-ALA Ulkoilu- ja virkistysympäristö Harrastealueet Elämykselliset

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta

NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta NURMIJÄRVEN SOSIAALI - JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI SoTe-lautakunta 15.11.2016 76 val mistelu päätök senteko sitoutuminen 15.12.2015 toteutuman arviointi 15.12.2015 toteutuman 15.12.2015

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua?

Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua? Miten ympäristöministeriö ja METSO-ohjelma edistävät kuntametsien suojelua? Harri Karjalainen Neuvotteleva virkamies 13.4.2011 Helsinki Harri Karjalainen, Ympäristöministeriö, Kuntametsät asukkaiden ja

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO

VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009 VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 8.5.2009 Net Effect Palveluksessa 25 julkishallinnon kehittämiseen erikoistunutta asiantuntijaa Arvioinnit Tutkimukset Kehittämistyö Kehittämiskumppanuus

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014 KÄRKIHANKE: STRATEGIA Selvät asiat: 1. Kärkihankkeita (siis myös tätä) ohjaa PATINE 2. Käytännössä työtä ohjaa työvaliokunta (PATINE mandaatilla ja ohjauksessa) 3. Hankkeen tavoite: uudistetun KPTS:n toimeenpano

Lisätiedot

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY

VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY VÄLKKY-PROJEKTI Työvalmennus ja työnetsintä NET EFFECT OY 5.6.2009 Aikataulu Ensimmäinen työpaja 9.6 klo 8.30 12.00 MTC, Porin Puuvilla, Pohjoisranta 11F, Puuvillasali Toinen työpaja 25.8 Neljä työpajaa

Lisätiedot

Sustainability in Tourism -osahanke

Sustainability in Tourism -osahanke 25.3.2013 Päivi Lappalainen Matkailun ja elämystuotannon osaamiskeskus Osaprojektin tavoitteet Osaprojektin tavoitteena oli työpajojen ja tilaisuuksien kautta koota yritysten näkemyksiä ja tarvetta vastuullisen

Lisätiedot

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tammikuu 2014 Joulukuu 2014 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi HR-OSAAJAN ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) Tervetuloa

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta

NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI. SoTe-lautakunta NURMIJÄRVEN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN TOIMINTAMALLIN ARVIOINTI SoTe-lautakunta 15.11.2016 76 valmistelu päätöksenteko sitoutuminen 15.12.2015 toteutuman arviointi 2016 15.12.2015 toteutuman arviointi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen

Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen 26.1.2014 Joulukuussa 2013 toteutetun kyselyn tulokset Sosiaali- ja terveydenhuollon ITratkaisujen hyödyntämistä ja tietohallintoa koskeva kysely Tomi Dahlberg Karri Vainio Sisältö 1. Kysely, sen toteutus,

Lisätiedot

Espoon ympäristöyhdistys Sini Miettinen

Espoon ympäristöyhdistys Sini Miettinen Espoon ympäristöyhdistys 14.9.2016 Sini Miettinen Espoon luonnonhoidon toimintamalli Tavoitteet ja ohjeet kaupungin omistamien metsien, peltojen ja niittyjen hoitoon sekä hoidon suunnitteluun Linjaukset

Lisätiedot

Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II

Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II Sote Integraatio ja yhteistyö hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ylläpitämiseksi ryhmä II pj Tanja Matikainen, Janakkalan kunta siht. Reetta Sorjonen, Hämeen liitto Tehtävä 1. Valitkaa taulukosta

Lisätiedot

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen

Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014. Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen Asiakastyytyväisyyskysely 2014 Pirkan opisto 10.12.2014 Anne Latomäki Minna Joutsen Jari Holttinen TUTKIMUKSEN SUORITTAMINEN Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Pirkan opiston opiskelijoiden tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Mitä pitäisi tehdä metsänkasvatuskelvottomille ojitetuille soille? Miia Parviainen, Metsäntutkimuslaitos Turvepäivä

Mitä pitäisi tehdä metsänkasvatuskelvottomille ojitetuille soille? Miia Parviainen, Metsäntutkimuslaitos Turvepäivä Mitä pitäisi tehdä metsänkasvatuskelvottomille ojitetuille soille? Miia Parviainen, Metsäntutkimuslaitos Turvepäivä 27.10.2014 Hankkeen tausta Yli puolet soista ojitettu Lähes viidennes (noin 0.8 miljoonaa

Lisätiedot

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA. Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå KAUPUNGINJOHTAJA JUKKA-PEKKA UJULA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOON KAUPUNGIN ELINKEINOPOLIITTINEN SELVITYS TIEDOTUSTILAISUUS 29.8.2013 Selvityksen avulla halutaan arvioida Porvoon kaupungin

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet

Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Työpaja 3: ICT-tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Työpaja 3 : ICT tuen jatkovaihe tavoitetila ja kehittämiskohteet Ohjelma klo 13.30 15.15 Porin seudun ICT-ympäristön nykytilan tulosten esittely

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö

Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian kuntatiedotus ja Kestävä kylä selvitystyö Kestävän energian päivä III 27.10.2014 Asikkala Petra Korkiakoski, HAMK Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus -hanke Esityksen sisältö Kestävän

Lisätiedot

Kehittämiskysely 2012. Tulokset

Kehittämiskysely 2012. Tulokset Kehittämiskysely 2012 Tulokset Tausta Kehittämiskysely toteutettiin eteläpohjalaisissa kaluste- ja asumisteollisuuden yrityksissä loka-marraskuussa 2012 Kyselyn tavoitteena oli kartoittaa kohderyhmään

Lisätiedot

Metsäsuunnitelman kehittäminen TIKO-hankkeessa tutkittua

Metsäsuunnitelman kehittäminen TIKO-hankkeessa tutkittua Metsäsuunnitelman kehittäminen TIKO-hankkeessa tutkittua Metsänhoitoyhdistysten Metsäsuunnittelu- ja tila-arviopäivät 20.-21.4.2016, Vierumäki Teppo Hujala, Luonnonvarakeskus ja Sari Pynnönen, MTK + Terveiset

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

23.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI

23.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI 23.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI Turun kaupungin tarkastuslautakunta 9.2.2012 TALOUSARVION TAVOITTEET JA TALOUSARVIOPROSESSI SISÄLLYSLUETTELO 1 Taustaa... 2 2 Tavoitteiden sisältö

Lisätiedot

AMO ihanneprosessi. Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi 2.-3.9. Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK

AMO ihanneprosessi. Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi 2.-3.9. Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK AMO ihanneprosessi Annika Kangas Jukka Tikkanen Rovaniemi 2.-3.9. Metsävarojen käytön laitos, Oulun AMK Palaute ja informaatio Sidosryhmien ja kansalaisten osallistaminen KMO, maakuntakaava Mela-laskelmat,

Lisätiedot

Osa A. Valtuustotyön arviointi

Osa A. Valtuustotyön arviointi Osa A. Valtuustotyön arviointi Mitä olet valtuuston toimintakulttuurista? 1=Toimii 5=Toimii huonosti hyvin Strategia ohjaa päätöksentekoa... 1 2 3 4 5 Yhteiset pelisäännöt ovat olemassa ja niistä pidetään

Lisätiedot

Essi Gustafsson. Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla

Essi Gustafsson. Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla Essi Gustafsson Työhyvinvoinnin parantaminen osallistavan Metal Age menetelmän avulla Dispositio WASI hanke taustaa & hankkeen kuvaus Metal Age menetelmä osallistujien mielipiteitä Johtopäätöksiä - mitä

Lisätiedot

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma

PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4

Lisätiedot

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta

Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun. Lokakuu 2011, päivitetty Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta Asiakaslähtöisen palvelusuunnitun kehittäminen Lokakuu 2011, päivitetty 1.2.2012 Vammaispalveluhanke/Eteva ja Nurmijärven kunta SUUNNITELMA Aika 19.9.2011 31.5.2012 Kumppanit Nurmijärven kunnan vammaispalvelut

Lisätiedot

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.

Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä. Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3. Metsäpolitiikka ja monimuotoisuuden edistäminen talousmetsissä Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, MMM Metsäpolitiikkafoorumin loppuseminaari 19.3.2019 Kansallinen metsästrategia määrittelee metsäpolitiikan

Lisätiedot

Ohjelmakauden 2000-2006 maaseudun kehittämisohjelmien teema-arviointi Havaintoja ja alustavia tuloksia

Ohjelmakauden 2000-2006 maaseudun kehittämisohjelmien teema-arviointi Havaintoja ja alustavia tuloksia Ohjelmakauden 2000-2006 maaseudun kehittämisohjelmien teema-arviointi Havaintoja ja alustavia tuloksia 24.11.2008 Helsingin yliopisto Ruralia-insituutti Seinäjoki Antti Saartenoja Arvioinnin taustaa MMM

Lisätiedot

Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet

Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet Metsänomistaja 2010 tutkimusseminaari 20.11.2009 Metsäsuunnittelun nykytila ja kehittämistarpeet Mikko Kurttila & Katri Korhonen 1 Tausta Vaihe 1: Arvioidaan nykyisiä yksityismetsien metsäsuunnittelun

Lisätiedot

Monimuotoisuuden turvaaminen metsänomistajien neuvontaorganisaatioiden toiminnassa

Monimuotoisuuden turvaaminen metsänomistajien neuvontaorganisaatioiden toiminnassa Monimuotoisuuden turvaaminen metsänomistajien neuvontaorganisaatioiden toiminnassa Terhi Koskela Harri Hänninen Metsien monimuotoisuuden turvaaminen ja yhteiskunta -seminaari 14.2.2008 Metsäntutkimuslaitos

Lisätiedot

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU?

KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? KUNTOUTUKSEN SUUNNITTELU - KENEN ÄÄNI KUULUU? Arja Korrensalo fysioterapeutti, kuntoutusohjaaja, YAMK -opiskelija Pirkko Leppävuori fysioterapeutti, YAMK -opiskelija Esitys pohjautuu YAMK opintoihin kuuluvaan

Lisätiedot

Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja. 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo

Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja. 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo Vanhusasuminen Iisalmessa - työpaja 12.12.2013 Iisalmen kaupungintalo MAL-verkosto Valtakunnan laajuinen maankäytön, asumisen ja liikenteen sekä palvelujen ja elinkeinotoiminnan kehittämisverkosto Tukee

Lisätiedot

Tutkimus- ja kehittämistoiminta

Tutkimus- ja kehittämistoiminta Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus

Lisätiedot

STRASI Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen: loppuraportin esittely

STRASI Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen: loppuraportin esittely STRASI Alueidenkäytön strateginen ohjaaminen: loppuraportin esittely KOKO MAL verkoston Kuntayhteistyö teemaryhmä Tampere Olli Maijala Ympäristöministeriö 1 STRASI hankkeeseen liittyvä julkaisu ilmestyi

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011

Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen. Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 Pohjois-Karjalan metsäohjelma 2012-2015 laatiminen Heikki Karppinen Metsäkeskus Pohjois-Karjalan 3.10.2011 1 Alueellinen metsäohjelma Metsäalan ja yhteiskunnallisten vaikutusten strateginen ohjelma Yli

Lisätiedot

TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI / HANNA REIHE

TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI / HANNA REIHE TAAJAMALIIKENTEEN JA SUOJATEIDEN TURVALLISUUDEN PARANTAMINEN -TUTKIMUS CASE TURENKI 10.6.2015 / HANNA REIHE TUTKIMUS TOTEUTETTIIN, KOSKA Työn tarkoituksena on ollut taajamaliikenteen rauhoittaminen ja

Lisätiedot

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009

Kotouttamisrahasto. Vuosiohjelma 2009 Kotouttamisrahasto Vuosiohjelma 2009 TOIMILINJA A1. Haavoittuvassa asemassa olevien kolmansien maiden kansalaisten tukeminen TOIMILINJA A2. Innovatiiviset neuvonnan ja kotoutumisen mallit TOIMILINJA B3

Lisätiedot

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä

OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN. Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä OHJEET RAHOITUSHAKEMUS JA PROJEKTIRAPORTTI -LOMAKKEIDEN TÄYTTÄMISEEN Rahoitushakemus Kuntarahoituksen hakeminen JOSEK Oy:ltä Projektin tarve: Mihin tarpeeseen, haasteeseen tai ongelmaan projektilla haetaan

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Eveliina Rautava Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa

Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa Tutkimuksen merkitys Ylä-Lapin metsärauhan saavuttamisessa Liisa Saarenmaa MMM 11.12.2014 16.12.2014 1 Tausta MMM tilasi Metlalta Ylä-Lapin metsien kestävä käyttötutkimushankkeen vuonna 2003. Hanke käynnistyi

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

Utta r. asiaan 2. Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta tulee kymmenestä suurimmasta kaupungista. Metropolialue joutuu entistä ankarampaan kilpailuun.

Utta r. asiaan 2. Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta tulee kymmenestä suurimmasta kaupungista. Metropolialue joutuu entistä ankarampaan kilpailuun. Utta r asiaan 2, 1 / 6 5.6.2013 HE INOL AN E L INKE I NOT OIM IKUNN AN NÄ KE MYS HEINOLAN ELINKE INOSTRATE GIAN PERUSTE ET Heinolan elinkeinopolitiikka muutosten keskellä Kaksi kolmasosaa Suomen kansantulosta

Lisätiedot

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli

Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!

Lisätiedot

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola

LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010. Seinäjoen osahanke Jaana Ahola LAPSEN JA NUOREN HYVÄ KUNTOUTUS Verkostokokous 6.9.2010 Seinäjoen osahanke Jaana Ahola Hankkeen toteuttajat Hanke toteutetaan yhteistyössä Seinäjoen kaupungin, Seinäjoen Vajaaliikkeisten Kunto ry:n asiantuntijatoimikunnan

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Yhteisöllistä oppimista edistävät ja vaikeuttavat tekijät verkkokurssilla

Yhteisöllistä oppimista edistävät ja vaikeuttavat tekijät verkkokurssilla Yhteisöllistä oppimista edistävät ja vaikeuttavat tekijät verkkokurssilla Essi Vuopala, Oulun yliopisto Oppimisen ja koulutusteknologian tutkimusyksikkö / Tutkimuksen tavoite Väitöskirjatutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa?

Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Millaista tietoa tarvitaan tietoon perustuvassa kalavarojen käytön suunnittelussa? Päivi Eskelinen ja Matti Salminen Luonnonvarakeskus Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Helsinki 1 Miksi tieto on tärkeää?

Lisätiedot

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014

KUMPPANUUSBAROMETRI 3.12.2014 KUMPPANUUSBAROMETRI KÄYNNISTÄÄ MAAKUNTASTRATEGIAN SEURANNAN Kumppanuusbarometrissa tarkastellaan maakunnan yleistä kehitystä ja maakuntastrategian toimenpiteiden toteutumista. Se on maakunnan keskeisten

Lisätiedot

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS

OHEISMATERIAALIN TARKOITUS (2012) OHEISMATERIAALIN TARKOITUS Kalvosarja on oheismateriaali oppaalle TASA ARVOSTA LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA JULKISELLE SEKTORILLE Opas kuntien ja valtion alue ja paikallishallinnon palveluihin ja toimintoihin

Lisätiedot

Strategia prosessista käytäntöön!

Strategia prosessista käytäntöön! Strategia prosessista käytäntöön! Kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, TtM Maire Ahopelto, Kainuun sote Hyve-johtamisen kartta hanke Loppuseminaari 29.9.2014 Kainuun osahankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen

Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Jalkapalloseuran pitkäjänteinen kehittäminen Ylöjärven Ilves ry Petri Puronaho SPL Tampereen piiri 19.2015 Seuratutoroinnin tavoite Tavoitteena on: Auttaa, tukea ja ohjata seuran pidemmän aikavälin suunnitelman

Lisätiedot

BtoB-markkinoinnin tutkimus

BtoB-markkinoinnin tutkimus BtoB-markkinoinnin tutkimus Tiivistelmä tutkimustuloksista Anna-Mari West 19.6.2008 Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää markkinointipäättäjien

Lisätiedot

Monimetsä -hanke työsuunnitelma Timo Vesanto

Monimetsä -hanke työsuunnitelma Timo Vesanto Monimetsä -hanke työsuunnitelma 2017 Timo Vesanto Kehittämiskokeilut Kehittämiskokeilujen tehtävänä on varmistaa, että niihin valitut, selvitystyössä esille nousseet keinot ovat laajassa mittakaavassa

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI Tuomas Koskela Net Effect Oy

OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI Tuomas Koskela Net Effect Oy OPPILASHUOLLON PALVELURAKENTEEN ARVIOINTI 12.5.2008 Tuomas Koskela Net Effect Oy 1 ARVIOINNISTA YLEISESTI 2 Arviointitehtävästä Oppilashuollon palvelurakenteen arvioinnin toteuttaa Net Effect Oy OPH:n

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli

Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö. Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Strategian laadinta ja toimijoiden yhteistyö Tehoa palvelurakenteisiin 25.10.2011 ICT-johtaja Timo Valli Information and Communication Technology Teknologia Kommunikaatio Infrastruktuuri Informaatio Integraatio

Lisätiedot

FINBIM: Koulutustarvekartoitus

FINBIM: Koulutustarvekartoitus Oppilaitokset vaikuttavat suoraan alan uusiin osaajiin. Laadukas opetus edellyttää myös sitä, että opettajat perehtyvät alan toimijoiden tarjontaan ja ratkaisuihin. (lainaus kartoituksen kommenteista)

Lisätiedot

Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus SJ 11.6.2014 1

Metsien monikäyttösuunnitelman laadinta ja METSO-kartoitus SJ 11.6.2014 1 Metsien monikäyttösuunniteman aadinta ja METSO-kartoitus SJ 11.6.2014 1 Metsäpinta-aa on n. 10000 ha ( 6,5 % metsistä kaupungia ) Kaupungin metsät ovat monikäyttömetsiä Strateginen omaisuuserä Metsätaousarvo

Lisätiedot

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu

Johdanto päivän teemoihin. Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Johdanto päivän teemoihin Osallistuva kaupunkisuunnittelu 31.10.2011 Joensuu Kansalaaset tuloo Helsingin Roihuvuoren asukaspuiston yhteissuunnittelu (http://www.roihuvuori.com/index.php?option=com_content&task=view&id=2199

Lisätiedot

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Elinvoimaa täydennysrakentamisella Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Lähtökohtia Täydennysrakentaminen on tärkeää ja tästä ollaan samaa mieltä Kasvukeskukset

Lisätiedot

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen

1 Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Teknisen ja ympäristötoimen mittareiden laatiminen Liikenneväyliä ja yleisiä alueita koskeva mittariprojekti Päijät-Hämeen kunnissa PÄIJÄT-HÄMEEN LIITTO PAKETTI Kuntien palvelurakenteiden kehittämisprojekti

Lisätiedot

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki

Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Leader-arvioinnin sparrauspäivä. Sari Rannanpää Helsinki

Leader-arvioinnin sparrauspäivä. Sari Rannanpää Helsinki Leader-arvioinnin sparrauspäivä Sari Rannanpää 11.9.2018 Helsinki Missämennään Leader-arvioinnissa? Kysely Leader-ryhmille(24 vastausta) Missä vaiheessa Leader-arvioinnissa mennään? Suunnittelu (tarkoitus,

Lisätiedot

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ

TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ TOIVEET, ODOTUKSET JA KOKEMUKSET ELÄKEPÄIVISTÄ Hopeakirstu-projekti hyvinvoinnin edistäjänä Marja-Leena Heikkilä Opinnäytetyö Hyvinvointipalvelut Geronomikoulutus 2018 Opinnäytetyön tarkoitus ja tavoite

Lisätiedot

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi

Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Koulutustoimikunnista osaamisen ennakointifoorumiksi Ennakointiryhmien aloitusseminaari 1.6.2017 Ylijohtaja Mika Tammilehto 1 Osaamisen ennakointifoorumi Toimii opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen

Lisätiedot

Yhteistyöryhmä. Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo Panu Kontio

Yhteistyöryhmä. Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo Panu Kontio Yhteistyöryhmä Paloma hankkeen aloitusseminaari Kuusamo 22.1.2019 Panu Kontio Miksi yhteistyöryhmä? Etsiä pysyvää ratkaisumallia peltoporoongelmaan sekä ehkäisemään porojen lomaasutukselle aiheuttamia

Lisätiedot

Miten metsänomistajan päätöksenteon tuella voidaan edistää metsien monimuotoisuuden turvaamista? Mikko Kurttila

Miten metsänomistajan päätöksenteon tuella voidaan edistää metsien monimuotoisuuden turvaamista? Mikko Kurttila Miten metsänomistajan päätöksenteon tuella voidaan edistää metsien monimuotoisuuden turvaamista? Mikko Kurttila "Metsien monimuotoisuuden turvaamisen keinot ja yhteiskunnalliset vaikutukset"- tutkimusohjelman

Lisätiedot

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto

Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittäjän tietojärjestelmä

Metsäpalveluyrittäjän tietojärjestelmä Metsäpalveluyrittäjän tietojärjestelmä Metsäpalveluyrittäjän kasvuohjelman päätösseminaari Hämeenlinnassa 25.11.2014 Mikko Nurmi, Metsätalouden kehittämiskeskus TAPIO Metsäpalveluyritysten tarve tietojärjestelmälle

Lisätiedot

Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa

Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Saamelaisten osallistumisoikeuksien lisääminen valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä saamelaisten

Lisätiedot