Document FIN SUUNNITTELUOHJE. Valid from Updated Asuntoilmanvaihto. Suunnittelu, asennus ja käyttöönotto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Document 1.20.023 FIN SUUNNITTELUOHJE. Valid from 24.2.2015. Updated 24.2.2015. Asuntoilmanvaihto. Suunnittelu, asennus ja käyttöönotto"

Transkriptio

1 Document FIN Valid from Updated SUUNNITTELUOHJE Asuntoilmanvaihto Suunnittelu, asennus ja käyttöönotto

2 ASUNTOILMANVAIHDON SUUNNITTELIJAN MUISTILISTA on ihmisiä varten Ulkoilmavirran mitoituksen lähtökohtana tulee pääsääntöisesti olla henkilömäärä. Ihmiset eivät tarvitse korkeassa tilassa enempää ilmanvaihtoa eivätkä pärjää matalassa tilassa pienemmällä ilmanvaihdolla. Siksi tilavuuteen perustuva mitoitus ei useinkaan ole oikea. Lyhyt kanavisto Suunnittele kanavisto mahdollisimman lyhyeksi. Hyödynnä alaslaskuja, välipohjia, koteloita ja väliseiniä, jotta kaikki kanavat saadaan höyrysulun sisäpuolelle. Pitkä ja monimutkainen kanavisto on kallis ja kostautuu SFP-luvussa ja äänitasossa. BlueSky-kanavan ulkohalkaisija on vain 75 mm. Kotona/poissa/tehostus Mitoita perusilmanvaihto kotona-tilanteen mukaan. Silloin myös makuuhuoneiden ilmanvaihto on riittävä. Ilmanvaihdossa pitää olla tehostusvaraa esim. märkätilojen kuivattamiseksi tai kun henkilömäärä tilapäisesti kasvaa. Merkitse myös tehostusarvot ilmanvaihtosuunnitelmaan. a voi myös pienentää ohjearvoista kun suurempaa ilmanvaihdon tarvetta ei ole. Kun poissa-ilmavirratkin ovat ilmanvaihtosuunnitelmassa, ei säätäjän tarvitse arvailla. Tarpeenmukainen ilmanvaihto On järkevää säätää ilmanvaihtoa tarpeen mukaan. Ilmanvaihdon säädön voi jättää myös automatiikan tehtäväksi. Kosteus- ja hiilidioksidiantureiden avulla saa aikaan älykkään kotona/poissa/tehostus-automatiikan. kone tietää silloin ollaanko kotona vai ei, kuinka monta ihmistä kotona on ja mitä he tekevät. Määritä suunnitelmaan myös antureiden ja ohjaimien paikat. Koneen sijoitus Sijoita ilmanvaihtokone paikkaan jossa ääni ei häiritse ja huolto on helppoa. Suodattimien vaihto esim. vaatehuoneeseen sijoitettuun koneeseen ei ole välttämättä mukavaa. Tehokkaat lämmöntalteenottokennot ovat suuria ja niiden irrottaminen puhdistusta varten vaatii tilaa. Varaa tila myös mahdolliselle korjaamiselle. Myös ulkopuoliset varusteet, kuten kanavapatterit, vaativat huoltotilan. Raittiin ilman sisäänotto/ulospuhallus Ulko- ja jäteilmakanavat tulisi suunnitella myös mahdollisimman lyhyiksi. Varmista rakennuspaikkakunnan rakennusvalvonnalta, millä edellytyksillä jäteilman voi puhaltaa seinästä. Äänenvaimennus Suunnittele äänenvaimennus huolella. Varsinkin makuuhuoneissa määräystason täyttävä äänitaso voidaan kokea vielä häiritseväksi. Huomioi myös äänen kulkeutuminen rakenteissa. Vuosihyötysuhde Valitse ilmanvaihtolaite, jolla on hyvä vuosihyötysuhde. Vuosihyötysuhteella on suuri merkitys rakennuksen E-lukuun ja energiankulutukseen. Vuosihyötysuhteen voit laskea valmistajan vuosihyötysuhdelaskurilla. VTT:n sertifi kaatista voit varmistaa, antaako valmistajan vuosihyötysuhdelaskuri lähellä todellista olevan arvon. SISÄLLYSLUETTELO Asuntoilmanvaihdon suunnittelijan muistilista 2 Miksi laadukas ilmanvaihto on tärkeää 4 Energiatehokas ilmanvaihto syntyy 6 harkitusta kokonaisuudesta Ilmanvaihdon suunnittelu 8 koneen asennus 21 järjestelmän säätö 22 2

3 Huurtumisen esto Lämmöntalteenottokennon jäätymisenestoautomatiikka on ilmanvaihtolaitteen tärkein ominaisuus. Sen toiminta ratkaisee ilmanvaihtolaitteen energiankulutuksen ja luotettavan toiminnan talvipakkasilla. Varmista, ettei ilmanvaihtolaite muuta asunnon painesuhteita sulatustilanteessa. Mikäli tuloilmapuhallin hidastuu tai pysähtyy tai poistoilmapuhallin tehostuu sulatuksen aikana, alipaine rakennuksessa kasvaa. Valloxin MC-sulatusautomatiikka hyödyntää sulatukseen poistoilman lämpöenergiaa. Etulämmitystä ei silloin tarvita eikä ilmanvaihtokone muuta ilmavirtojen suhdetta. Jälkilämmitys Mitä parempi hyötysuhde ilmanvaihtokoneessa on, sitä vähemmän jälkilämmitystä tarvitaan. Harkitse tarkkaan, onko vesikiertoisen jälkilämmityksen lisäkuluja mahdollista kuolettaa koneen käyttöaikana. VTT:n sertifi kaatista selviää ilmanvaihtokoneen jälkilämmityksen energiantarve. Matalaenergiailmanvaihtolaitteiden järkevin jälkilämmitystapa on useimmiten sähkö. Liitännät Huolehdi, että myös sähkösuunnittelija saa tiedot, mitä liitäntöjä ilmanvaihtolaite tarvitsee. Määritä ilmanvaihtolaitteen ohjaimelle sopiva sijainti. Esimerkiksi makuuhuoneisiin kannattaa asentaa kaapelointi hiilidioksidiantureita varten, vaikkei antureita heti asennettaisikaan. Rakennusvaiheessa kannattaa varautua myös tulevaan: esim. LAN-kaapeli internetyhteyttä varten tekniseen tilaan tai johdotus taloautomaatioon liittymistä varten. Eristys Mikäli ilmanvaihtokanavia ei voi asentaa lämpimään tilaan, ne tulee eristää. kanavien lämpöeristys tulisi olla yhtä hyvä kuin talon muukin lämpöeristys. Tuloilmakanavan puutteellinen eristys kylmässä tilassa aiheuttaa tuloilman jäähtymistä ja voi tuntua vetona. Poistoilmakanavan puutteellinen eristys huonontaa lämmön talteenoton hyötysuhdetta ja lisää jälkilämmityksen energiankulutusta. Viilennys ilmanvaihdolla Nykyaikaisessa ilmanvaihtolaitteessa on aina lämmön talteenoton ohitusautomatiikka kesäajan viilennystä varten ja ilmanvaihtokanavistoon voi myös asentaa viilennyspatterin. Se, riittääkö ilmanvaihtolaitteen kautta tuleva viilennys, riippuu auringon aikaansaamasta ja muusta lämpökuormasta. Rakennuksesta tulisi teettää kesäajan lämpötilatarkastelu, josta selviää auringon lämmittävä vaikutus. Mikäli ikkunoiden auringonsuojausta ei ole tehty hyvin esim. pitkillä räystäillä ja markiiseilla ei ilmanvaihtojärjestelmän aikaansaama viilennysteho useinkaan riitä. Tulisijojen korvausilma Palamisilmakanava kaikille tulisijoille tulee merkitä myös ilmanvaihtosuunnitelmaan. koneen takkakytkin on vain sytyttämisvaiheen apu. 3 Vallox - All rights reserved

4 MIKSI LAADUKAS ILMANVAIHTO ON TÄRKEÄÄ 1. Ruoanlaitto, astianpesu, peseytyminen, saunominen, pyykinpesu ja hengittäminen tuottavat kosteutta, käryjä ja hajuja, jotka ilmanvaihto poistaa. 2. Alhainen happipitoisuus aiheuttaa päänsärkyä ja väsymystä. Tehokkaan ilmanvaihdon ansiosta hiilidioksiditaso pysyy riittävän alhaisena. 3. Rakennus- ja sisustusmateriaalien aiheuttamat päästöt on poistettava sisäilmasta. Kahden henkilön nukkuessa seitsemän tunnin yöunet he hikoilevat ja hengittävät noin 7,5 8 desilitraa kosteutta ja noin litraa hiilidioksidia. He myös lämmittävät huoneilmaa noin W teholla. Jos ilman kosteuspitoisuus nousee liian korkeaksi, kosteus tiivistyy ikkunoihin tai kylmän ulkoseinän rakenteisiin. Kostuneet rakenteet ovat kasvualustoja mikrobeille ja homesienelle, jotka ennen pitkää vaurioittavat rakenteita. Yli 80 % suhteellisessa kosteudessa ja normaalissa huoneenlämmössä kasvavat lähes kaikki sienirihmastot. Tehokas ilmanvaihto Vallox-laitteella poistaa hiilidioksidi- ja kosteuskuorman sekä käryt ja hajut suoraan ulos. Turvallinen levylämmönvaihdin ei sekoita poistoilman epäpuhtauksia ulkoa tulevaan raikkaaseen ilmaan. Automaattisella ohjauksella varustettu Vallox-ilmanvaihtolaite mittaa kosteus- ja hiilidioksidiantureiden avulla automaattisesti ilman laatua ja tuo oikean määrän puhdasta, suodatettua sekä sopivan lämpöistä ilmaa oleskelutiloihin. Sisäilman kosteuslähteitä Ruukkukasvit Keskikokoinen kumipuu 4,5 kg:n pyykin kuivaus rummussa Kylpeminen kylpyammeessa Peseytyminen suihkussa Lyhytaikainen ruuanlaitto Pitkäaikainen ruuanlaitto Paistaminen Astianpesukone Pyykinpesukone Hengitetty hiilidioksidi ja kosteus / tarvittava raitisilma Hiilidioksidi l/h Kosteus g/h Ilmamäärä l/s Levossa ,7-5,8 Opiskelu, lukeminen 7-15 g/h g/h g/h n g/kylpy n g/kerta g/h/keittoaika g/h/keittoaika n. 600 g/h/paistoaika n. 200 g/pesukerta n g/pesukerta ,5-11,7 Erilaiset kotityöt Käsityöt Kastelämpötila g VETTÄ / kg KUIVAA ILMAA (m 3 ~ 1,2 kg) g/kg Suhteellinen ilmankosteus 100% Rasittava liikunta 175 Lähde: Hessenin talous- ja tekniikkaministeriö KASTEPISTE 12 C 80% 60% 40% 30% C Ilman lämpötila Esimerkki: Jos huoneilman lämpötila on + 20 C ja suhteellinen kosteus 60 %, huoneilman kosteus tiivistyy pintaan jonka lämpötila on alle + 12 C. 4

5 ILMANVAIHDON TARPEENMUKAISELLA OHJAUKSELLA SÄÄSTÄÄ ENERGIAA Ilmavirrat pitää mitoittaa niin, että Kotona -tilassa ilmanvaihto riittää poistamaan ihmisperäiset epäpuhtaudet ja makuuhuoneet ja oleskelutilat pysyvät raikkaina. Rakenteiden terveyden kannalta on erittäin tärkeää, että ilmanvaihtoa tehostetaan saunan ja suihkun jälkeen. Tehostus -tilassa ilmavirtojen pitää olla vähintään 30 % Kotona -tilaa suurempia. a voi käyttää myös ohjearvoja pienemmällä nopeudella, kun suurempaa ilmanvaihdon tarvetta ei ole esimerkiksi silloin, kun asunto jää tyhjilleen tai isossa talossa on vähän ihmisiä. Poissa -tilan ilmavirrat voivat olla n. kolmanneksen pienempiä kuin kotona -tilassa. Kun ilmanvaihto pienennetään puoleen, sen kuluttama energiamäärä putoaa alle puoleen. Siksi on järkevää säätää ilmanvaihtoa tarpeen mukaan. Aktiivinen ilmanvaihdon käyttäjä voi säätää ilmanvaihdon tehoa tarpeen mukaan itse. Mukavuudenhaluiselle käyttäjälle kosteus- ja hiilidioksidianturit takaavat aina hyvän sisäilman syyllistymättä liian suureen ja energiaa tuhlaavaan ilmanvaihtoon. Automaattinen ohjaus on edullista ylellisyyttä. järjestelmän ilmavirtoja on voitava ohjata kuormituksen ja ilman laadun mukaan käyttötilannetta vastaavasti (Rak- Mk D ). liian pienellä liian suurella Jatkuva tasainen ilmanvaihto kuluttaa myös energiaa tasaisesti. Kun ilmanvaihtoa säädetään tarpeen mukaan, voidaan se laskea ohjearvoa pienemmälle kun ilmanvaihdon tarvekin on vähäisempi, esimerkiksi kun koko perhe on päivän poissa kotoa. LÄMMÖNTALTEENOTTO SÄÄSTÄÄ ENERGIAA JA YMPÄRISTÖÄ Hallittu lämmön talteenotto poistettavasta ilmasta lämmittää ulkoa tulevan kylmän ilman. Sillä on huomattava taloudellinen merkitys. Samalla, kun energiaa säästyy, pienentyvät myös lämmityskustannukset ja ympäristöä kuormittavat päästöt. Uudet, korkean hyötysuhteen ristivastavirtakennot kykenevät lämmittämään tuloilman suurimman osan vuodesta yli + 17 C:seen pelkästään poistoilman lämpöenergialla. Tuloilman lisälämmitys on silloin lähes tarpeetonta. Valloxin pienissä korkean hyötysuhteen ilmanvaihtokoneissa on aina sähköinen jälkilämmitys, koska vesipatterin korkeampia hankinta- ja asennuskustannuksia ei ole mahdollista kuolettaa järkevässä ajassa. Tuloilma asuntoon + 17 C Jäähtynyt poistoilma ulos 8 C Lämmin poistoilma asunnosta + 22 C Ulkoilma 15 C LÄMMÖN TALTEENOTTOLAITE 5 Vallox - All rights reserved

6 ENERGIATEHOKAS ILMANVAIHTO SYNTYY HARKITUSTA KOKONAISUUDESTA 1. Energiatehokas ilmanvaihtokone Älykäs ja helppokäyttöinen ohjaus, vähän sähköä kuluttavat tasavirtapuhaltimet ja tehokas lämmöntalteenotto luotettavalla sulatusautomatiikalla auttavat säästämään energiaa. Tiiviit ja tehokkaat pienen painehäviön suodattimet puhdistavat tuloilmasta mm. siitepölyn ja noen. Muista vaihtaa suodattimet säännöllisesti uusiin Valloxin alkuperäissuodattimiin, jotta laite toimii suunnitellusti, eivätkä ilmavirrat tai talon painesuhteet muutu. Monissa ilmanvaihtokoneissa tuloilman jälkilämmityksen voi toteuttaa joko sähköpatterilla tai talon lämmitysjärjestelmään liitetyllä vesipatterilla. Mitä parempi hyötysuhde koneessa on, sitä vähemmän energiaa kulutetaan jälkilämmitykseen. Siksi korkeimpien hyötysuhteiden koneissa jälkilämmitys on toteutettu aina turvallisesti sähköllä. Maalämpö- tai passiivipiirin keruupiirin nestettä voidaan hyödyntää talvella etulämmityksessä ja kesällä viilennyksessä (MLV-mallit). Lämmöntalteenoton ohitusautomatiikan avulla tuloilmaa ei lämmitetä kesällä turhaan. 2. BlueSky -ilmanvaihtokanavisto Läpimitaltaan pienet kanavat sopivat höyrysulun sisäpuolelle ja väliseiniin, jolloin höyrysulku säilyy ehjänä. Sisälle asennettuja tulo- ja poistokanavia ei tarvitse lämpöeristää. Tuloilma ei jäähdy talvella ja jälkilämmityspatterin energiantarve pienenee tai poistuu kokonaan. Kesällä ilmanvaihtojärjestelmän viilennystehoa ei tuhlata kuumalle ullakolle. Myös poistoilma tulee ilmanvaihtokoneelle lämpimänä, joten lämmön talteenotto toimii täydellä teholla. Oikein mitoitettu kanavajärjestelmä aiheuttaa vain pienen virtausvastuksen. Silloin puhaltimien energiankulutus ja äänitaso pysyvät alhaisena. 3. Kanaviston äänenvaimentimet Hiljaista ilmanvaihtoa voi käyttää riittävällä teholla. 4. Hiilidioksidianturi Erillisiä hiilidioksidiantureita käytettäessä ilmanvaihtoa säädetään automaattisesti henkilömäärän mukaan. a pienennetään, kun talo jää tyhjäksi. Valloxin hiilidioksidianturit eivät vaadi kalibrointia tai toa. huol- 5. Kosteusanturi Erillisiä kosteusantureita käytettäessä ilmanvaihtoa tehostetaan automaattisesti saunan ja suihkun jälkeen. a pienennetään, kun märkätilat ovat kuivuneet. Vallox MV-ilmanvaihtokoneissa on sisäänrakennettu kosteusanturi. Valloxin kosteusanturit eivät vaadi kalibrointia tai huoltoa. 6. Erillinen liesituuletin Liesituuletinta käytetään vain tarvittaessa. Muulloin ilmanvaihtolaitteeseen liitetty keittiön peruspoisto lehtii keittiön huoilmanvaihdosta. 7. Auringonsuojaus Oikein sijoitetut ja auringolta suojatut ikkunat pienentävät jäähdytyksen tarvetta. Mikäli auringon lämpökuorma on suuri, ei ilmanvaihtojärjestelmän viilennysteho riitä, vaan tarvitaan erillinen jäähdytys. 8. Takan palamisilma Takan palamisilma kanavoidaan suoraan ulkoa takalle takkavalmistajan ohjeen mukaan. Silloin palamisilma ei jäähdytä huonetta, eikä ikkunoita tarvitse availla takan käytön aikana. Takkakytkin helpottaa sytyttämistä, mutta ei korvaa takan palamisilmakanavaa. 6

7 Vallox - All rights reserved

8 ILMANVAIHDON SUUNNITTELU YLEISTÄ järjestelmän suunnittelua aloitettaessa on hyvä selvittää, minkä tasoisen ilmanvaihtojärjestelmän tilaaja haluaa, varsinkin lisävarusteiden ja koneen ominaisuuksien osalta. Jälkikäteen tehtävä järjestelmän varustelutason nosto on usein vaikea toteuttaa. Aluksi pitää määrittää tilakohtaiset sisäilmaston suunnitteluvaatimukset. Niihin liittyvät tiedot löytyvät Suomen Rakennusmääräyskokoelmasta (RakMk D2), josta sekä tekstissä että liitetaulukoissa löytyvät ohjearvot eri käyttötilanteille ja rakennuksille. Perusilmanvaihtona asuintiloissa on yleensä puolenkertainen ilmanvaihto. Asunnon ilmanvaihdollinen tilavuus lasketaan aina 2,5 m huonekorkeuden mukaan, koska korkeat huoneet eivät lisää ihmisten ilmanvaihdon tarvetta, eivätkä matalat huoneet pienennä sitä. Ulkoilmavirta 0,35 l/m 2 vastaa puolenkertaista ilmanvaihtoa huoneessa, jonka vapaa korkeus on 2,5 m. Ulkoilmavirta määräytyy ensisijaisesti henkilöperusteen mukaan. Jos henkilökuormituksen mukaiselle ilmavirtojen mitoitukselle ei ole riittäviä perusteita, käytetään pinta-alaan perustuvaa mitoitusta (RakMk D ). Suunnittelun lähtökohta Esimerkkiilmavirtoja: Poissa n. -30 % Kotona Tehostus min. +30 % Pesuhuone 7 l/s 10 l/s min. 15 l/s 6 l/s 8 l/s min. 15 l/s Kodinhoitohuone Keittiö 6 l/s 8 l/s min. 11 l/s WC 5 l/s 7 l/s min. 10 l/s Makuuhuone 4 l/s/hlö 6 l/s/hlö min. 8 l/s/hlö Perusilmanvaihdolla tulee makuuhuoneiden ulkoilmavirta olla 6 l/s henkilöä kohden. Suunnittelussa on kuitenkin otettava huomioon mahdollinen tuleva makuuhuoneen henkilömäärän muutos. Pesuhuoneessa tarvittava peruspoistoilmavirta on 10 l/s. Lisäksi pesuhuoneessa on oltava mahdollisuus saavuttaa tehostettu käyttöajan poistoilmavirta 15 l/s. Muut tulo- ja poistoilmavirrat mitoitetaan harkintaa ja D2 ohjeita käyttäen niin, että asunnon puolenkertainen ilmanvaihto toteutuu. Pienten asuntojen poistoilmavirrat mitoitetaan yleensä ohjearvoja pienemmiksi siten, että huoneiston käyttöajan ilmanvaihtokerroin on enintään 0,7 1/h ja poistoilmavirran tehostusta voidaan ohjata tila- tai asuntokohtaisesti tarpeen mukaan. Silloin, kun tarvitaan suurempia tilakohtaisia ilmavirtoja, kasvavat mainittujen makuuhuoneiden ja pesuhuoneenkin ilmavirrat suuremmiksi. Tällä suunnitteluperiaatteella varmistetaan se, että perusilmanvaihdollakin on etenkin öisin makuuhuoneissa riittävä ilmanvaihto. Puhtaiden tilojen siirtoilman virratessa likaisiin huonetiloihin, tapahtuu samalla aula- ja käytävätilojen ilmanvaihto ilman erillisiä, kyseisiin tiloihin suunniteltuja venttiileitä. Kokonaisuutena poistoilmavirta mitoitetaan 5 10 % tuloilmavirtaa suuremmaksi. Painesuhteet Talon on oltava alipaineinen ulkoilmaan nähden ja likaisten huoneiden alipaineisia puhtaisiin tiloihin nähden. Kun ilma virtaa puhtaista tiloista likaisiin tiloihin, se huuhtelee samalla käytävät, eteiset ja muut välitilat. Yleensä sekä tulo- että poistoventtiiliä ei tule - saunaa lukuun ottamatta - sijoittaa samaan huoneeseen, koska se ei kasvata huoneen ilmanvaihtoa, mutta se kasvattaa rakennuksen kokonaisilmavirtaa ja ilmanvaihdon energiankulutusta sekä äänitasoa. Samalla siirtoilma ja yleistilojen ilmanvaihto pienenee. 8

9 ILMANVAIHTOKONEEN MITOITUS koneen tulee olla oikean kokoinen, tilan kokoon ja muihin ilmanvaihtoon vaikuttavien seikkoihin nähden. Kun asunnon perusilmanvaihto toteutuu ilmanvaihtokoneen puolella teholla, on myös tehostusvaraa esim. märkätilojen kuivattamiseen riittävästi. Tähän mitoitukseen perustuvat Valloxin ilmanvaihtokoneiden ohjeelliset neliömäärät. Huoneiden, erityisesti märkätilojen määrä sekä erikoistilat, kuten uima-allas, voivat vaikuttaa poikkeavasti ilmanvaihtokoneen mitoitukseen. Liian pieni ilmanvaihtokone ja kanavisto ei mahdollista ilmanvaihdon riittävää tehostusta ja saattaa aiheuttaa ääniongelmia. laitteen ylimitoituksestakaan on harvoin etua. Suurissa taloissa saattaa olla järkevää asentaa kaksi tai useampi ilmanvaihtojärjestelmä. Silloin kanavakoot pysyvät pienempinä ja äänitasot alhaisempina. Rakennus voidaan jakaa ilmanvaihdon tarpeen mukaisiin vyöhykkeisiin esim. märkätiloille oma ja asuintiloille oma jolloin ilmanvaihtoa voidaan käyttää eri tiloissa eri tehoilla. SFP-LUVUN LASKENTA RakMK D kohdan mukaan tulo- ja poistoilmajärjestelmän SFP-luku, eli ilmanvaihtokoneen ominaissähköteho tai puhaltimien sähkönkulutus suhteessa ilmavirtaan, saa olla korkeintaan 2 kw/(m 3 /s). Tähän pääseminen edellyttää paitsi pääsääntöisesti tasavirtapuhaltimilla varustettua ilmanvaihtokonetta myös huolellista suunnittelua, lyhyttä ja avaraa kanavistoa, pienen painehäviön venttiileitä sekä ammattitaitoista säätöä. SFP lasketaan jakamalla ilmanvaihtokoneen puhaltimien yhteenlaskettu ottoteho (W) suunnitellulla nimellisilmavirralla (l/s). Puhaltimien ottoteho löytyy kunkin ilmanvaihtokoneen teknisestä ohjeesta. Laskelmassa pitää tehdä oletus, millä nopeudella ilmavirrat mitataan. Mikäli mittaus saadaan tehtyä oletettua pienemmällä puhallinnopeudella, SFP-luku pienenee. Mikäli mittaus tehdään oletettua suuremmalla puhallinnopeudella, SFP-luku suurenee. Useimmissa Valloxin tasavirtapuhaltimilla varustetuissa ilmanvaihtokoneissa puhallinnopeudet voi esivalita portaattomasti. VALINTAESIMERKKI kone tuottaa 50 l/s 3-nopeudella, mikäli kanavistoon riittää n. 50 Pa paineenkorotus. Mikäli paineenkorotusta tarvitaan 250 Pa, järjestelmä joudutaan säätämään 7-nopeudella ja suurin sallittu SFP-luku ylittyy. 1 Poissaoloilmanvaihto 2 Perusilmanvaihto = 0,5 kertainen 3 Tehostusilmanvaihto = Tilakohtaiset arvot Esimerkki SFP-luvun laskennasta: Ilmavirta 50 l/s Säätö 3-nopeudella (47%): 48 (W) 50 (l/s) = 0,96 (SFP) Säätö 7-nopeudella (72%): 105 (W) = 2,10 (SFP)* 50 (l/s) *) Ei täytä määräyksiä! Painehäviö kanavistossa. Kokonaispaine (Pa) Sähköteho (W) SFP, kw / (m 3 /s) 2,0 SFP, kw / (m 3 /s) 1,5 300 SFP, kw / (m 3 /s) 1,0 100% % % % 54% % 42% 50 31% 1 2 Suositeltava toiminta-alue dm 3 /s m 3 /h Tilavuusvirta (dm 3 /s) % % % 59% 50 54% 42% 47% 0 31% dm 3 /s Tilavuusvirta m 3 /h 9 Vallox - All rights reserved

10 KONEEN SIJOITUS Koneen paras sijoituspaikka on keskeisellä paikalla, josta kanavat on helppo kuljettaa huonetiloihin ja ulos. Yleensä on etu, jos ilmanvaihtokone sijaitsee lähellä märkätiloja. Koneen sijoituspaikkaa valittaessa on huomioitava sen ympäristöönsä aiheuttama laiteääni sekä huollon vaatima tila. Seinän, jolle kone asennetaan, on oltava ääntä vaimentava, eikä vahvistava kevytrakenteinen seinä. Konetta ei saa kiinnittää makuuhuoneeseen rajoittuvaan seinään. Koneen päällä kanavan seinämän läpi tuleva ääni pitää myös huomioida eikä se saa kulkeutua esim. makuuhuoneen välikattoon. kone voidaan mallista riippuen asentaa seinään, lattialle lattia-asennusjalustan päälle tai ripustaa kattoon kattoasennuslevyn avulla. Hyviä asennuspaikkoja ovat tekniset tilat tai apukeittiö, missä on muitakin kodinkoneita. Myös ulkopuolisten vesi-, sähköja kondenssivesiliitäntöjen tekeminen on syytä huomioida jo sijoituspaikkaa määrättäessä. konetta ei tule sijoittaa eri paloalueelle (esim. autotalliin tai pannuhuoneeseen) kuin asunto kone tulee sijoittaa aina lämpimään tilaan (> +10 C) ja ilmanvaihtokoneen suojausluokan tulee olla asennustilaan riittävä. koneen ohjain tulee sijoittaa lämpimään kuivaan tilaan. IP 34 >+10 C konetta ei tule kiinnittää onttoon seinään Huomioi myös sähköliitännät sekä ohjaimen ja mahdollisten ilmanlaatuantureiden, takkakytkimien ja ulkoisen ohjauksen kaapeloinnit. Anturien, ohjaimien yms. vaatima kaapelityyppi löytyy kunkin koneen teknisestä ohjeesta. 10

11 KONDENSSIVESILIITÄNNÄT koneiden lämmöntalteenottokenno kondensoi vettä, kun ulkoilma on kylmää ja poistoilmassa on kosteutta. Jos huoneilmassa on paljon kosteutta esim. suihkun tai pyykin kuivatuksen takia, kondenssivettä voi kertyä useita litroja päivässä. koneen kondenssivesi tulee johtaa lattiakaivoon tai pesualtaan vesilukkoon - ei suoraan viemäriin. Kun tiedetään että kosteuskuormitus on olematonta kuten luokkahuoneissa voidaan tiivistyneen kosteuden keräämiseen käyttää haihdutusallasta. Koneiden mukana toimitetaan usein asennusta varten vesilukko. Asennus voidaan tehdä vesilukolta eteenpäin muovi- tai kupariputkella. Viemäröinti on tehtävä vesilukon jälkeen koko matkalta laskevaksi. Lähes kaikki Vallox ilmanvaihtokonemallit on varustettu patentoidulla SilentKlick vesilukolla. Vallox SilentKlickvesilukko estää veden aiheuttaman äänen vesilukon kuivuessa. Kondenssivesikytkentä K-mallit. Vallox Silent Klick -vesilukon asennus pohja-altaaseen. Kondenssivesiputken tulee olla ilmanvaihtokoneen vesilukon jälkeen jatkuvasti laskeva. Mikäli putkessa on nousua, se estää veden poistumisen ilmanvaihtokoneesta. Vallox Silent Klick -vesilukon asennus seinälle. Vesiyhde koneen alla vie vähemmän tilaa kuin vesilukko. Haihdutusallas 11 Vallox - All rights reserved

12 PÄÄTELAITTEIDEN SIJOITUS JA VALINTA Huoneiden ilmanvaihtoventtiilit on usein järkevää sijoittaa rakennuksen keskivyöhykkeelle. Silloin ilmanvaihtokanavien asennus helpottuu, samoin kuin niiden mahdollinen eristäminenkin. Myös huoneen ilmanvaihtuvuuden hyötysuhde on usein parempi, kun venttiili sijoitetaan keskivyöhykkeelle. Asuinkäytössä olevien venttiilien maksimi-ilmavirta venttiiliä kohden on n. 17 l/s. Silloin ne ovat myös ääniteknisesti halutulla alueella. Mikäli huoneeseen tarvitaan enemmän ilmanvaihtoa kuin 17 l/s, käytetään useampia venttiileitä ja tasataan ilmavirrat. Venttiilien mitoituksessa on huomioitava myös ilmanvaihdon tehostus. KANAVISTON SUUNNITTELU Kun koneen ja venttiilien sijoituspaikat on valittu, pitää niiden välille suunnitella kanavisto. Samoin ulkoilman tuonti koneelle ja jäteilman johtaminen ulos on ratkaistava. kanavat tulisi aina sijoittaa lämpimiin tiloihin höyrysulun sisäpuolelle. Silloin tulo- ja poistokanavia ei tarvitse lainkaan lämpöeristää, eikä höyrysulkuun tarvitse tehdä tarpeettomia reikiä. Ullakolle sijoitetuissa kanavissa ilma jäähtyy jonkin verran talvella eristyksestä huolimatta. Poistoilman jäähtyminen talvella huonontaa ilmanvaihtolaitteen hyötysuhdetta ja kasvattaa ilmanvaihdon jälkilämmityksen energiankulutusta. Tuloilman lämpiäminen kesällä kuumalla ullakolla pienentää ilmanvaihdon muutenkin pientä viilennystehoa. Kanaville tulisikin jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa varata höyrysulun lämpimältä puolelta asennustilaa, jotta kanavisto voidaan suunnitella mahdollisimman lyhyeksi ja yksinkertaiseksi. Kanavistossa tulee olla mahdollisimman pieni painehäviö. Hyvälläkään ilmanvaihtokoneella ei saavuteta vaadittavaa SFP-lukua, mikäli kanavisto on pitkä tai ahtaasti mitoitettu. Kanavisto tulee suunnitella niin, että kaikkien venttiileiden takana on mahdollisimman samanlainen paine-ero. Suositeltava paine-ero on alle 20 pa. Silloin koneen lähellä olevia venttiileitä ei tarvitse kuristaa ja kauimmaisille venttiileillekin saadaan riittävä ilmavirta. Hyvin suunnitellussa kanavistossa ilmavirrat on helppo säätää ja järjestelmä on hiljainen ja käyttää vähän puhallinenergiaa. Suositeltava ilman enimmäisvirtausnopeus normaalikäytössä on tulo- ja poistokanavissa alle 3 m/s. Jäte- ja ulkoilmakanavissa nopeudet voivat olla suurempia. Silloin kanavisto ei aiheuta virtausääntä, painehäviö on pieni ja puhaltimien energiankulutus alhainen. Yleensä pienempien kuin 125 mm venttiileiden käyttöä tulee välttää. Vallox BlueSky-kanavan maksimi-ilmavirtaa 8 l/s ei tule yleensä ylittää. Maksimi ilmavirta kanavassa kun ilmannopeus on alle 3 m/s ø 63 mm Vallox BlueSky 8 l/s 2 x ø 63 mm Vallox BlueSky 16 l/s ø 100 mm 25 l/s ø 125 mm 40 l/s ø 160 mm 60 l/s ø 200 mm 90 l/s ø 250 mm 150 l/s 12

13 SAUNAN ILMANVAIHDON SUUNNITTELUN PERIAATE Tuloilma tuodaan kiukaan yläpuolelle seinään tai kattoon ja poistoilma poistetaan lauteiden alta n. 30 cm lattiasta. Avattavaa poistoventtiiliä saunan kattoon ei tarvita. SIIRTOILMAREITIT Jotta huoneiden ilmanvaihto toimii halutulla tavalla, on niistä oltava siirtoilmareitit muihin tiloihin. Helpoin tapa toteuttaa ne on jättää oven alta kynnykset pois, jolloin oven ollessa suljettunakin ilma pääsee virtaamaan sen alitse. Mikäli huoneeseen halutaan tiivis, ääntä vaimentava ovi, pitää rakentaa erilliset siirtoilmareitit äänenvaimennusloukkuineen. Jos huoneeseen tuodaan ja sieltä poistetaan yhtä paljon ilmaa, siirtoilmareittiä ei tarvita. Tuloilma katosta kiukaan läheisyydestä Siirtoilmareittinä voidaan oviraon sijaan käyttää myös ääntä vaimentavaa siirtoilmasäleikköä LxH Poistoilma lattian läheltä VTT LIEDEN KÄRYNPOISTO Lieden kärynpoisto on yleensä suositeltavaa toteuttaa erillisellä järjestelmällä liesituulettimella tai liesikupuhuippuimuri-yhdistelmällä. Erillisellä järjestelmällä lieden poistoilmavirta on yleensä oleellisesti suurempi kuin ilmanvaihtokoneella aikaansaatu poistoilmavirta. Kerros- ja rivitaloasunnoissa sekä pienehköissä lomaasunnoissa kärynpoisto voidaan toteuttaa myös ilmanvaihtokoneen ja lämmön talteenoton kautta, eikä sille ole teknistä tai rakennusmääräyksiin perustuvaa estettä. Mikäli liesikuvun kärynpoisto kytketään ilmanvaihtokoneeseen, liesikuvun poistoilman pitää mennä myös lämmöntalteenottokennon kautta, jotta poistoilman lämpöenergia pitää lämmöntalteenottokennon talvellakin sulana. Liesikuvussa tulee olla volyymiosa, johon höyryt kerääntyvät pois imettäviksi. Tasapohjaisesta liesikuvusta käryt karkaavat helposti huoneilmaan. Seinän vieressä kärynpoisto toimii paremmin kuin saarekekeittiössä. Vinkit parempaan kärynpoistoon Paremman kärynpoiston kerrostalossa mahdollistaa hyvän kärynsieppauskyvyn omaava ja riittävän alas asennettu liesikupu ja liesikuvun kanavan väljä mitoitus. Rasvasuodatin on pestävä riittävän usein. Apuna on myös ilmanvaihdon automaattinen tehostus lieden läpän auetessa. Automaattisen tehostuksen voi toteuttaa tuomalla liesikuvun ajastinläpän asentotiedon ilmanvaihtokoneen ohjaimelle. 13 Vallox - All rights reserved

14 ULKOILMAN SISÄÄNOTTO koneen ulkoilma tulee yleensä ottaa talon itä- tai pohjoisseinältä, vain out/in ø jotta 250 vältetään säkerhetsfastsättning, auringon endast out/in ø 250 varmistuskiinnitys, Lock tuloilmaa mounting, lämmittävä only out/in vaikutus. ø 250 sicherheitsbefestigung, Ulkosäleikkö tulee nur out/in ø 250 Montage myös sijoittaa af sikring talon kun out/in puhtaammalle Ø250 резервный puolelle välttäen крепеж только в Out/In ø 250 jätekatosten, pysäköintipaikkojen ja vilkasliikenteisten katujen läheisyyttä. Ulkosäleikköä ei tule myöskään sijoittaa parvekkeelle tai sisänurkkaukseen, johon saattavat kerääntyä autojen pakokaasut, tupakansavut tai muut hajut. Ulkosäleikköä ei saa sijoittaa sellaiseen paikkaan missä lumi voi tukkia sen. x 6 Ulkosäleikössä tulee olla mahdollisimman pieni virtausvastus. Ulkosäleikön vapaa virtauspinta-ala tulee olla vähintään yhtä suuri kuin ulkoilmakanavan poikkipinta-ala. Ulkosäleikön tulee säleikkötyypistä riippuen olla yleensä 1 2 kokoluokkaa kanavaa suurempi eikä siinä saa olla hyönteisverkkoa. asennusesimerkki Monteringsexempel Mounting JÄTEILMAN example ULOSPUHALLUS einbaubeispiel Montageeksempel koneen Пример jäteilman монтажа voi puhaltaa ulos vesikatolla sijaitsevasta kattoläpiviennistä tai seinään kiinnitetystä seinäpuhalluslaitteesta. Kattoläpiviennin tai seinäpuhalluslaitteen tulee laitteen tyypistä riippuen olla yleensä 1 2 kokoluokkaa jäteilmakanavaa suurempi. Jäteilman johtaminen ulos rakennuksesta pitää suunnitella siten, että se ei aiheuta rakenteille kosteuskuormitusta eikä hajuhaittaa ulos puhallettaessa. Kun jäteilma johdetaan katolle, pitää se suunnitella siten, ettei se talvella sulata lunta katolta. Seinäpuhalluksessa pitää huomioida, ettei puhalluksen alueella ole rakennuksia tai muita esteitä. Seinäpuhalluslaitetta ei saa sijoittaa välittömästi räystään tai muun tason alle eikä sisänurkkaukseen, ettei poistoilmassa oleva kosteus tiivisty talon ulkorakenteisiin. Ulkoilman sisäänotto ja jäteilman ulospuhallus voidaan toteuttaa myös yhteisellä Vallox Out/In -laitteella, joka ei mahdollista jäteilman ja ulkoilman sekoittumista haitallisesti. Varmista oman rakennuspaikkakunnan rakennusvalvonnasta mahdolliset erityisvaatimukset jäteilman seinäpuhalluksen osalta. Vallox oy 1 Myllykyläntie LOIMAA FINLAND X Y X Y Seinäpuhalluslaitteen pystyetäisyys esim. räystäästä tulee olla vähintään yhtä suuri kuin räystään pituus. Laitteen valmistajan asennusohjeita tulee noudattaa. Toimintaperiaate Vallox Out/in Seinäpuhallus- ja ilmanottolaite int/ /pdf Vallox - All rights reserved Otsapinnasta puhallettava jäteilma imee mukaansa ulkoilmaa, josta muodostuu suojaava kerros ulko- ja jäteilman väliin. Ulkoja jäteilma eivät voi sekoittua keskenään Jäteilma Ulkoilma 14

15 ÄÄNENVAIMENNUS Äänenvaimennuksella kanavistossa halutaan estää puhallinäänen siirtyminen huonetilaan tai äänien siirtyminen kahden eri huoneen välillä silloin, kun pyritään matalaan äänitasoon huoneissa. Vallox BlueSky-ilmanjakojärjestelmää käytettäessä suoraa kanavayhteyttä huoneiden välillä ei ole, joten tarvetta huoneiden väliseen vaimennukseen ei ole. Joidenkin ilmanvaihtokonemallien yhteyteen voidaan asentaa erillinen äänenvaimennusosa korvaamaan kanavistoäänenvaimennus tai osa siitä. Puolenkertaisella ilmanvaihdolla tulisi pyrkiä taustan äänitasoa hiljaisempaan äänitasoon. Määräysten sallima äänitaso on usein korkeampi kuin huonetiloissa oleskelevien häiritseväksi aistima äänitaso. Ilmanvaihdon aiheuttama äänitaso lasketaan vähentämällä ilmanvaihtokoneen kanavistoon tuottamasta äänen tehotasosta äänenvaimennuksen ja päätelaitteen aikaansaama vaimennus oktaavikaistoittain. Tähän lisätään venttiilin aiheuttama äänitaso niin ikään oktaavikaistoittain. Alhaisilla kanavapaineilla ja oikein säädettynä venttiilin äänitasolla ei kuitenkaan yleensä ole käytännön merkitystä. Loppusummasta lasketaan A-painotettu äänen tehotaso, joka kuvaa äänen voimakkuutta huoneessa. Alle 20 db(a):n äänitasoilla eroja ei enää kannata huomioida koska yleensä taustamelu on tätä voimakkaampaa. kanavan aiheuttamaa ääntä ja äänenvaimennusta ei yleensä tarvitse huomioida, koska riittävän alhaisilla ilman nopeuksilla vaimennus kumoaa aiheutetun äänen. koneiden äänitiedot löytyvät kunkin koneen teknisestä ohjeesta. = ei täytä määräyksiä Vallox 096 SE, nopeus 3, ilmavirta n. 38 l / s Sallittu äänitaso makuuhuoneessa 28 db(a), sallittu äänitaso pesuhuoneessa 38 db(a) Kanaviston äänenvaimennus Äänen painetaso huoneessa db(a) (TINO-venttiilin päätevaimennus huomioitu) Tulo Poisto Ilman äänenvaimentimia BlueSky jakolaatikko, 10 lähtöä Vallox äänenvaimennin 125x Vallox äänenvaimennin 125x <20 Vallox äänenvaimennin 125x450 + BlueSky jakolaatikko 10 lähtöä <20 <20 Vallox äänenvaimennin 125x900 + BlueSky jakolaatikko 10 lähtöä <20 <20 Esimerkkejä eri äänenvaimennuksen vaikutuksesta ilmanvaihtojärjestelmän aiheuttamaan äänitasoon. koneen tuloilmakanavassa ääntä on huomattavasti enemmän kuin poistoilmakanavassa. Lisäksi makuuhuoneissa äänitaso koetaan yleensä häiritsevämmäksi kuin esimerkiksi pesuhuoneessa, joten etenkin tuloilmakanaviston äänenvaimennukseen on jo suunnitteluvaiheessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Laskelmassa ei ole huomioitu huonevaimennusta. Pienessä laatoitetussa pesuhuoneessa on pienempi huonevaimennus kuin suuremmissa huoneissa. ILMANVAIHTOKONEEN VAIPAN LÄPI HUONETILAAN TULEVA ÄÄNI koneesta tulee ääntä huonetilaan sekä koneen vaipan läpi että koneen päältä kanaviston seinämän läpi. Eniten ääntä on ilmanvaihtokoneen tuloilmakanavassa ja jäteilmakanavassa. Kanaviston seinämän läpi tullut ääni voi kulkeutua kattomateriaalin läpi huoneeseen, jossa kone on, tai avoimen rakenteen kautta viereisen huoneen kattoon ja sieltä huoneeseen. Ääni voi myös ohittaa äänenvaimentimen alaslaskussa tai kotelossa. Äänen kulku on tällöin estettävä esim. pesuhuoneen ja makuuhuoneen katon välillä. Kanavan seinämän läpi tulevaa ääntä voi vaimentaa kanavan ympäri asennettavalla äänenvaimennusmateriaalilla tai massiivisemmalla kanavarakenteella. Ulko- ja jäteilmakanavan äänieristyksessä on huomioitava kondenssieristys. koneen äänitaso vaipan läpi on ilmoitettu A-painotettuna 10 m2 ääniabsorptiona. Pienessä kovassa laatoitetussa pesuhuoneessa ääntä on todellisuudessa enemmän ja suuressa huoneessa vähemmän. koneelta huonetilaan tulevaa ääntä vaimennetaan kanaviston äänenvaimentimilla, mutta ääntä voi tulla myös kanavan seinämän läpi huonetilaan, jossa kone on, tai koteloiden ja alaslaskujen kautta viereisiin huoneisiin. Äänen kulkeutuminen esim. pesuhuoneen katosta makuuhuoneen kattoon tulee estää. 15 Vallox - All rights reserved

16 KANAVIEN ERISTYS Tulo- ja poistoilmakanavat kylmässä tilassa, yläpohjan eristeessä tai sen yläpuolella Kanavassa kulkevan ilman lämpötila yli + 10 C Mikäli kanavat asennetaan kylmään tilaan, ne tulee lämpöeristää. kanavien lämpöeristys tulisi olla yhtä hyvä kuin talon muukin lämpöeristys. Tuloilmakanavan puutteellinen eristys kylmässä tilassa aiheuttaa tuloilman jäähtymistä ja voi tuntua vetona. Poistoilmakanavan puutteellinen eristys huonontaa lämmön talteenoton hyötysuhdetta ja lisää jälkilämmityksen energiankulutusta. Jos rakennuksen vaipan höyrysulku joudutaan lävistämään ilmanvaihtokanavilla, pitää lävistykset tehdä ilmatiiviiksi, jotta sisäilman kosteus ei karkaa näistä vuotokohdista eristekerroksiin. Tätä varten on saatavissa myös valmiita läpivientien tiivistysosia. Kanavat levyvillassa Höyrysulku Kanavassa kulkevan ilman lämpötila yli +10 C Poistoilmakanava Tuloilmakanava Kanavat puhallusvillassa KATTOTUOLI Höyrysulku Ei suositeltava vaihtoehto Eriste 2 x 5 cm Ei höyrytiivistä ulkopintaa BlueSky-kanavat yläpohjan eristeessä Kanavassa kulkevan ilman lämpötila yli + 10 C Ullakkoasennuksessa ohut BlueSky-kanava ei yleensä tarvitse puhallusvillan lisäksi muuta eristystä, kun kanava asennetaan lähelle höyrysulkua. Riittävä eristyspaksuus kanavan päällä on varmistettava, mikäli kanava on asennettu irti höyrysulusta. Mahdollisia paikallisten rakennusviranomaisten poikkeavia eristysvaatimuksia tulee noudattaa. Yläpohjan eriste Kanavat puhallusvillassa Kanavassa kulkevan ilman lämpötila yli +10 C Poistoilmakanava Tuloilmakanava Höyrysulku KATTOTUOLI Höyrysulku Höyrysulku 16

17 BlueSky-kanavat lämpimässä tilassa Kanavassa kulkevan ilman lämpötila yli + 10 C Tulo- ja poistoilmakanavat tulisi aina asentaa lämpimiin huonetiloihin. Silloin niitä ei tarvitse lämpöeristää ja ilman jäähtyminen talvella ja lämpeneminen kesällä on lähes olematonta. Kanavat alaslaskussa Ei eristettä Kanavassa kulkevan ilman lämpötila yli +10 C Poistoilmakanava Tuloilmakanava Höyrysulku Sisäkattolevy tai puupaneeli 120 Koolaus Tuloilmakanavat jäähdytetylle ilmalle Kanavassa kulkevan ilman lämpötila alle + 17 C Mikäli ilmanvaihtokoneessa on viilennyspatteri ja tuloilman lämpötila on kesällä alle ulkoilman kastepisteen, tuloilmakanava pitää kondenssieristää umpisolueristeellä. Mikäli kondenssieristetty kylmä kanava on upotettu lämpöeristeeseen, on riski että kondenssieristeen pinnan lämpötila laskee alle kastepisteen ja kosteus tiivistyy kondenssieristeen pintaan. Suhteellinen kosteus >70% +22 C kondenssi Umpisolueriste 2 cm Viilennys ilmanvaihtokoneella. Kanavassa kulkevan ilman lämpötila alle +17 C Tuloilmakanava +15 C KATTOTUOLI +17 C Umpisolueriste 2 cm +22 C Höyrysulku BlueSky-kanavat alaslaskussa +15 C +20 C Umpisolueriste 2 cm Höyrysulku Sisäkattolevy tai puupaneeli 120 Umpisolueriste 2cm Jos tuloilmaa jäähdytetään, tuloilmakanavat on kondenssieristettävä. Kondenssieristettyä jäähdytysilmakanavaa ei tule sijoittaa yläpohjan eristeen sisälle, koska eristekerros estää kondenssieristeen pinnan lämpenemisen ja ulkoilman kosteus saattaa tiivistyä kondenssieristeen pinnalla ja kastella yläpohjan eristeen. 17 Vallox - All rights reserved

18 Ulko- ja jäteilmakanavat Kanavassa kulkevan ilman lämpötila alle +10 C Mikäli kylmä ulkoilmakanava tai jäteilmakanava on lämpimässä sisätilassa, se pitää kondenssieristää umpisoluisella lämpöeristeellä, jotta sisäilman kosteus ei tiivisty kylmän kanavan pinnalle. Korkean hyötysuhteen ilmanvaihtokoneissa jäteilman lämpötila voi olla alhaisimmillaan jopa -10 C. Ulko- ja jäteilmakanavaa ei saa asentaa yläpohjan eristeen sisälle, jotta kanavan kohdalla sisäilman kosteus ei tiivisty höyrysulkuun. Ullakolla jäteilmakanavan eristeen ulkopinnalla ei missään tapauksessa saa olla höyrytiivistä kosteussulkua, vaan kanavistosta vuotavan kosteuden on päästävä haihtumaan tuulettuvaan ullakkotilaan. Ulkoilmakanava on eristettävä myös ullakkotilassa, jotta ilma ei lämpene kesähelteellä eristämättömässä kanavassa tai kanavaan ei kondensoidu vettä talvella, jos ilmanvaihtokone ei jostakin syystä ole toiminnassa. Eriste 2 x 5 cm Ei höyrytiivistä ulkopintaa Huom! Ulkoilmakanavaa ei saa asentaa välittömästi höyrysulun yläpuolelle Umpisolueriste 2 cm Ulko- ja jäteilmakanava pitää kondenssieristää lämpimässä tilassa ja eristeen tulee jatkua yhtenäisenä ulkoseinän ulkopintaan saakka. Seinärakenteen sisälle ei tule tehdä kanavaliitoksia ja kanava ei saa olla sisälle päin laskeva, jotta kanavaan mahdollisesti kulkeutuva lumi tai vesi ei jää kanavaan. -10 C +22 C Ulko- ja jäteilmakanavaa ei saa upottaa yläpohjan eristekerrokseen. Korkean hyötysuhteen ilmanvaihtolaitteiden jäteilman lämpötila voi olla talvella alhaisimmillaan jopa 10 C. Kylmä kanava katkaisee lämpöeristekerroksen ja saattaa aiheuttaa höyrysulun sisäpinnan kondensointia kanavan kohdalla. 18

19 TULOILMAN LÄMMITYS kone lämmittää talvella sisään tulevaa ilmaa poistoilman lämmöllä. Mikäli tuloilman lämpötila on lämmöntalteenottokennon jälkeen alhaisempi kuin haluttu sisälle puhallettavan ilman lämpötila, tuloilmaa voidaan lämmittää lisää konemallista riippuen joko sähköisellä tai vesikiertoisella jälkilämmityspatterilla. Mitä parempi hyötysuhde ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenotossa on, sitä vähemmän tuloilmaa tarvitsee jälkilämmityksellä lämmittää. Korkean hyöty - suhteen vastaristivirtakennot kykenevät lämmittämään tuloilman lähes ympäri vuoden yli +17 C asteeseen. Tuloilman lisälämmitys on silloin lähes tarpeetonta eikä vesipatterin korkeampia hankinta- ja asennuskustannuksia ole mahdollista kuolettaa järkevässä ajassa. Tuloilman lämpötilaa ei kannata nostaa tarpeettoman korkeaksi vaan se tulee säätää muutama aste huoneilmaa viileämmäksi. Silloin ilmanvaihdolla saadaan aikaan myös pieni viilentävä vaikutus silloin, kun esim. takka tai aurinko tuo talvella asuntoon ylilämpöä. Jälkilämmityspatterin energiantarve kwh/v (Ilmavirta 40 l/s, Keski-Suomi) Vuosi- Tuloilman lämpötilan asetusarvo hyöty- suhde 16 C 18 C 20 C 22 C Energiantarve kwh / a Vallox % Vallox 95 50% Mikäli ilmanvaihtokoneessa on vesikiertoinen jälkilämmityspatteri, sen jäätymättömyys on talvella turvattava myös toimintahäiriön, kuten pumppurikon tai sähkökatkoksen aikana. Mikäli ulkoilmakanava on lyhyt, vesipatteriin on tehtävä jäätymätön kytkentä esim. vesiglygoli-liuoksella tai ulkoilmakanava on varustettava itsestään automaattisesti sulkeutuvalla pellillä. Mitä parempi hyötysuhde ilmanvaihtokoneen lämmöntalteenotossa on, sitä vähemmän tuloilmaa tarvitsee jälkilämmityksellä lämmittää. TULISIJAT Tulisijojen palamisilman toteutus on esitettävä ilmanvaihtosuunnitelmassa. Koska tiiviissä talossa tulisijan tarvitsema palamisilma ei voi tulla ulkoseinärakenteen vuotona, jokaiselle tulisijalle on tuotava palamisilmakanava ulkoa tulisijavalmistajan suosittamaan paikkaan. Jos palamisilma otetaan hallitsemattomasti ulkoseinärakenteiden läpi tai raitisilmaventtiilin kautta, on olemassa vaara, että siitä aiheutuu paikallisia veto-ongelmia ja huoneilman kosteuden tiivistymistä rakenteisiin. Mikäli tulisija ottaa palamisilman huonetilasta, se jäähdyttää koko rakennusta. Kuvat Härmäair 19 Vallox - All rights reserved

20 TAKAN PALAMISILMA Palamisilmakanava on suunniteltava niin, ettei se jäähdytä huonetilaa tai rakenteita. Palamisilmakanava on lämpimässä tilassa eristettävä umpisolueristeellä jotta se ei aiheuta kondensiota. Palamisilmakanava on varustettava sulkuventtiilillä. Takan palamisilman hallittuun sisääntuomiseen on monia ratkaisuja. Tässä tulee noudattaa takan valmistajan ohjeita. Oikein tuotuna takan palamisilma ei aiheuta vedon tunnetta eikä tiiviissäkään talossa tule tarvetta ikkunoiden availulle. NunnaUuni Oy Takan lämmön siirtymistä voi tehostaa asentamalla tuloilmaventtiili takan yläpuolelle. Pienellä puhalluksella saadaan aikaan suuren ilmamassan siirtyminen ja katon rajaan nousseen lämpimän ilmamassan sekoittuminen. Takan päälle ei tule sijoittaa poistoventtiiliä. HärmäAir koneen takkakytkimellä voidaan aiheuttaa taloon hetkeksi ylipaine, joka helpottaa takan sytyttämistä. Takkakytkimellä ei voi korvata palamisilmakanavaa. 20

21 ILMANVAIHTOKONEEN ASENNUS Vallox Ennen koneen asennusta on tutustuttava koneen mukana toimitettavaan tekniseen ohjeeseen, josta ilmenevät niin koneen kiinnitysmahdollisuudet kuin kaikki kytkennätkin. kone voidaan mallista riippuen kiinnittää seinään, ripustaa kattoasennuslevyn avulla tai koneen omilla kiinnikkeillä kattorakenteisiin tai asentaa lattiaasennusjalustalle. Konemallista riippuen seinä-, kattotai lattia-asennustarvikkeet voivat olla lisävarusteita, eikä kaikkia asennustapoja ole käytössä kaikkien konemallien kanssa. Seinän, jolle kone asennetaan, on oltava ääntä eristävä eikä vahvistava. Kiinnityksessä on huomioitava, että rakenteet kestävät koneen painon. Lisäksi kone on asennettava sivuiltaankin irti rakenteista ja huomioitava huoltoluukun aukeaminen ja koneen vaatima huoltotila. Asennustavasta riippumatta on varmistettava, että kone on vaaka- ja pystysuorassa, jotta kondenssivesi pääsee esteettä poistumaan koneesta. Ennen koneen asentamista tulee varmistaa, että koneen sähkö- ja putkikytkennät voidaan tehdä valmiiksi koneen ollessa paikallaan. konemallilla on erilaisia asennustapoja, mutta kaikki asennustavat eivät koske kaikkia malleja. Yllä on ilmanvaihtokone lattia-assennusjalustalla ja ilmanvaihtokone kattoasennuslevyllä. kone kiinnitettynä kattoon Eristetyllä yläpohjan läpivientilevyllä voidaan varmistaa höyrysulun tiiviys ilmanvaihtokoneen päällä. kone seinäkiinnityslevyllä: Varmista aina, että ilmanvaihtokone tulee suoraan. Lämpimässä tilassa ulko- ja jäteilmakanava pitää kondenssieristää. Eristys tulee tehdä huolellisesti myös koneen päällä koneen ja kattoasennuslevyn välissä. 21 Vallox - All rights reserved

22 ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄN SÄÄTÖ YLEISTÄ järjestelmä on aina säädettävä suunnitelman mukaisesti, jotta se toimii toivotulla tavalla. Oikein tehdyllä säädöllä varmistetaan paitsi jokaisen huoneen tarkoituksenmukainen ilmanvaihto, myös oikea tulo- ja poistoilmavirtojen suhde. Ylipaine rakennuksessa työntää huonekosteutta ulkovaipan rakenteisiin ja liian suuri alipaine voi haitata tulipesien vetoa ja vuotoilma voi tuoda epäpuhtauksia ulkoa tai seinärakenteista. Tulo-poisto-ilmanvaihtojärjestelmän SFP-luku eli puhaltimien sähkönkulutus suhteessa ilmavirtaan saa olla korkeintaan 2 kw/(m 3 /s) (RakMk D ). Tähän pääseminen edellyttää paitsi pääsääntöisesti tasavirtapuhaltimilla varustettua ilmanvaihtokonetta, myös huolellista suunnittelua, avaraa kanavistoa sekä ammattitaitoista säätöä. Valloxin ilmanvaihtokoneet antavat osaavalle ilmavirtojen säätäjälle hyvät edellytykset toteuttaa hiljainen, taloudellinen ja toimiva ilmanvaihto. Uusimmissa konemalleissa voi jokaista puhallinnopeutta säätää erikseen ja tulo- ja poistoilmavirtojen suhde on myös säädettävissä. Digit SED ja MyVallox Control-ohjaimella puhallinnopeuden esisäätö ja tulo-poisto-suhde tapahtuvat prosenttisäädöllä ohjaimen asetusvalikosta. ProControl-ohjaimella valitaan puhaltimelle lähtevä ohjausjännite (0-10V) ohjaimen konfi gurointivalikosta. Neliportaisella SC-säätimellä ja SC- ja MC-liesikuvulla puhaltimelle lähtevän ohjausjännitteen (0-10 V) esisäätö tehdään ohjaimen potentiometreillä ja jännitteet ovat myös säätimeltä mitattavissa mittauspöytäkirjaan merkittäviksi. MC-ilmanvaihtokoneissa tulo- ja poistoilmavirtojen suhde on säädettävissä ilmanvaihtokoneen sisällä olevalla potentiometrillä. YLEISOHJEITA SÄÄTÄJÄLLE Ilmavirrat tulee säätää mahdollisimman pienellä puhallinnopeudella. Mikäli ilmanvaihto säädetään tarpeettoman suurella puhallinnopeudella ja ilmavirrat kuristetaan venttiileillä, tämä nostaa ilmanvaihtojärjestelmän äänitasoa ja lisää puhaltimien energiankulutusta. Lisäksi pienelle säädetyt venttiilit estävät ilmanvaihdon riittävän tehostuksen. Ilmavirtojen mittaus tulee tehdä aina puhtailla alkuperäissuodattimilla. Lämmön talteenotto tulee olla toiminnassa eli ns. kesäpelti ei saa olla kesäasennossa, koska silloin ilmavirta saattaa joissakin ilmanvaihtokoneissa poiketa talvi-ajan ilmavirrasta. Nimenomaan talvella oikea tulo-poisto-suhde on tärkeä. Ennen säätöä pitää varmistaa, että ulkosäleikössä ei ole hyönteisverkkoa. Tarkista pakkasella, ettei lämmöntalteenottokennossa ole jäätä. Uudella MC-sulatusautomatiikalla olevissa koneissa jäätä saattaa kertyä kennoon jonkin verran ennen sulatusjaksoa. Mikäli kennossa on jäätä, sulatusjakson saa yleensä aikaan takkakytkimellä. Sulatusjakson pituus on n. 15 minuuttia. Mittausta ei yleensä kuitenkaan kannata tehdä, mikäli ulkona on kova pakkanen tai asunnossa on poikkeuksellisen paljon kosteutta. Monissa Valloxin ilmanvaihtokoneissa on koneen päällä kiinteät tai koneen mukana toimitettavat kanavaan asennettavat ilmavirran mittausyhteet. Niistä mitatun paine-eron avulla voi mitata kokonaisilmavirran. Tämä on erityisen kätevää, mikäli suunniteltuja ilmavirtoja ei saada venttiileiltä mitattua ja epäillään vuotoa tai tukosta kanavissa. 22

23 ILMAVIRTOJEN SÄÄTÖ Säädön esivalmistelu Säädä venttiilit silmämääräisesti oikeaan säätöasentoon pääsääntöisesti paljon auki. Kokonaisilmavirtojen säätö koneelta 1. Mittaa koneen yli paine-ero poistopuolelta (poisto- ja jäteilmakanavan väliltä). Katso koneen puhallinkäyrästöltä, millä nopeudella säätö todennäköisesti toteutuu. Mittaa paine-ero sillä puhallinnopeudella kuin oletat koneen olevan oikealla toiminta-alueella sekä 1-2 pienemmällä ja 1-2 suuremmalla nopeudella. Yleensä yhteensä 3-4 nopeutta riittää. koneen puhallinkäyrästöllä nopeudet on voitu ilmoittaa konemallista riippuen numeroina, prosenttitehona tai säätöjännitteenä (V). Mikäli nopeudet on ilmoitettu jännitteinä, puhaltimen säätöjännitteen voi mitata ohjaimelta (mittausnastat ja S). Säätö aloitetaan: perusilmanvaihdon ilmavirroilla Kotona -tila lämmöntalteenoton ohituspelti talviasennossa puhtailla suodattimilla 2. Merkitse mittaustulokset ilmanvaihtokoneen teknisen ohjeen puhallinkäyrästöön kunkin nopeuden poistokäyrälle ja piirrä pisteiden mukaan viiva. Painehäviö kanavistossa. Kokonaispaine (Pa) T = Tuloilma P = Poistoilma Pa 50 31% PK ja TK ovat esimerkkejä tulo- ja poistokanaviston painehäviöistä SFP, kw / (m 3 /s) 2,0 SFP, kw / (m 3 /s) 1,5 SFP, kw / (m 3 /s) 1,0 47% 42% 54% 59% SFP-luku (Specifi c Fan Power) suositusarvo <2,0 kw/(m 3 /s) 66% 3. Piirrä pystyviiva ilmavirta-akselilta suunnitellun kokonaispoistoilmavirran kohdalta piirtämällesi viivalle ja siitä vaakaviiva paine-eroakselille. Näin tiedät kuinka paljon paineenkorotusta koneelta tarvitaan, jotta kokonaispoistoilmavirta on oikea. 4. Mittaa paine-eroa koneen yli poistopuolelta (poisto- ja jäteilmakanavan väliltä) ja säädä lähinnä sopivalla puhallinnopeudella tai Kotona -asennossa paine äsken saamasi painevaatimuksen mukaiseksi. Käytä säätöön ohjainpaneelin puhallintehon prosenttiasetusta tai säätimen potentiometriä. Tämä säätö säätää vain kyseistä puhallinnopeutta. Nyt kokonaispoistoilmavirta on oikea. 5. Säädä tuloilmavirta vastaavasti mittaamalla paine-ero tulopuolelta (ulko- ja tuloilmakanavan väliltä). 6. Mikäli tuloilmavirta on liian suuri, pienennä tuloilmapuhaltimen nopeutta. Mikäli tuloilmavirta on liian pieni, nosta kohdassa 6 säätämääsi puhallinnopeutta, kunnes tulopuolen paineenkorotus on riittävä. Laske tämän jälkeen poistopuhaltimen tehoa, kunnes poistopuolen paine-ero on oikea. Tämä säätö vaikuttaa tulo/poistosuhteeseen kaikilla puhallinnopeuksilla. Älä muuta tulo-poistosuhdetta tämän jälkeen! Tulo- ja poistopuhaltimien tehoeroa ei tule säätää 30 % suuremmaksi. 72% 100% Tilavuusvirta (dm 3 /s) SFP = Ottoteho (yht.) (kw) Puolenkertainen ilmanvaihto (m 3 /s) Suositeltava toiminta-alue 110 dm 3 /s m 3 /h Hyödynnä koneen säätöominaisuuksia Puhallinnopeuksien esisäätö Puhaltimien tulo/poisto-suhde tarkistamalla ulkosäleikkö Poista ulkosäleikön hyönteisverkko 23 Vallox - All rights reserved

ASUNTOILMANVAIHTO SUUNNITTELU, ASENNUS JA KÄYTTÖÖNOTTO

ASUNTOILMANVAIHTO SUUNNITTELU, ASENNUS JA KÄYTTÖÖNOTTO ASUNTOILMANVAIHTO SUUNNITTELU, ASENNUS JA KÄYTTÖÖNOTTO ASUNTOILMANVAIHDON SUUNNITTELUSSA HUOMIOITAVIA ASIOITA ILMANVAIHTO ON IHMISIÄ VARTEN KONEEN SIJOITUS VUOSIHYÖTYSUHDE KORVAUSILMA Ulkoilmavirran mitoituksen

Lisätiedot

Terveen talon ilmanvaihto

Terveen talon ilmanvaihto Terveen talon ilmanvaihto DI. Terveellisen ja viihtyisän sisäympäristön haasteet asunnoissa Lämpöolosuhteet talvella vetää, kesällä on kuuma Ilman laatu riittämätön ilmanvaihto yli puolessa asunnoista

Lisätiedot

SELVITYS ASUINRAKENNUKSEN ILMAVIRTOJEN MITOITUKSESTA

SELVITYS ASUINRAKENNUKSEN ILMAVIRTOJEN MITOITUKSESTA HELSINGIN KAUPUNKI SELVITYS 1 ( ) SELVITYS ASUINRAKENNUKSEN ILMAVIRTOJEN MITOITUKSESTA Tällä selvityksellä ja liitteenä olevilla mitoitustaulukoilla iv-suunnittelija ilmoittaa asuinrakennuksen ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

KERROSTALOILMANVAIHTO 2019

KERROSTALOILMANVAIHTO 2019 KERROSTALOILMANVAIHTO 2019 VALLOX OY Loimaa Kokonaispinta-ala 13 400 m² Automaattiset levytyökeskukset 3 kpl Särmäysautomaatti CNC-ohjatut särmäyspuristimet Kaksi automaattista jauhemaalauslinjaa Loppukokoonpanolinjat

Lisätiedot

Vallox Loimaan tehdas

Vallox Loimaan tehdas Vallox Loimaan tehdas 40 vuotta ilmanvaihdon huipputekniikkaa Loimaalla 4800 m² laajennus 2011 Automaattiset levytyökeskukset 3 kpl CNC -ohjatut särmäyspuristimet Automaattinen jauhemaalauslinja Loppukokoonpanolinjat

Lisätiedot

ilman ratkaisun. Puhdas sisäilma on oleellista hengityssairauksien

ilman ratkaisun. Puhdas sisäilma on oleellista hengityssairauksien www.vallox.com Terveellisessä kodissa tarvitaan raikasta ilmaa paljon vuorokaudessa. Hengitysilman laatu; kosteuspitoisuus, hapen ja hiilidioksidin suhde sekä lämpöolot vaikuttavat merkittävästi ihmisen

Lisätiedot

ILTO 400M ILMANVAIHTOA MIELLYTTÄVÄÄN ASUMISEEN ILMANVAIHDON LÄMMÖNTALTEEN- OTTOLAITE RIVI- JA OMAKOTITALOIHIN UUDIS- JA SANEERAUSKOHTEISIIN PARASTA ILMANVAIHTOA www.ilto.fi ILTO-ilmanvaihtojärjestelmä

Lisätiedot

Vallox TEKNINEN OHJE. Tyyppinumero A3522-3

Vallox TEKNINEN OHJE. Tyyppinumero A3522-3 Vallox 90KSC.09.5F.5.0 Tyyppi A5- VALLOX Tyyppinumero A5- VALLOX tuotenumero VALLOX 90K SC R 8600 VALLOX 90K SC L 8700 TEKNINEN OHJE Korkean hyötysuhteen lämmöntalteenotto ( > 80 %) Energiatehokkaat integroidut

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen

Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen ILMANVAIHTOA LUONNON EHDOILLA VUODESTA 1983 KERROS- JA RIVITALOIHIN Piccolo - energiataloudellinen ilmanvaihdon pikkujättiläinen Piccolo ON -mallit Pienessä asunnossa voi olla vaikeaa löytää sopivaa paikkaa

Lisätiedot

Tuloilmalämmitin. Tuloilmalämmitin 1000. Vallox. Vallox. Ohje. Tuloilmalämmitin. Tuloilmalämmitin 1000. Malli. Ohje. Voimassa alkaen.

Tuloilmalämmitin. Tuloilmalämmitin 1000. Vallox. Vallox. Ohje. Tuloilmalämmitin. Tuloilmalämmitin 1000. Malli. Ohje. Voimassa alkaen. Ohje Malli Tyyppi : 2352 : 2353 Ohje 1.09.629 FIN Voimassa alkaen 1.7.2015 Päivitetty 1.7.2015... 2... 5 TUOIMAÄMMITIN VAOX TUOIMAÄMMITIN Poistoilmajärjestelmän aiheuttaman alipaineen vaikutuksesta ulkoa

Lisätiedot

ILMANVAIHDON VALLOX. Suunnittelu Asennus Käyttöönotto

ILMANVAIHDON VALLOX. Suunnittelu Asennus Käyttöönotto VALLOX ILMANVAIHDON Suunnittelu Asennus Käyttöönotto Väli 1 1.09.94F 10.11.010 VALLOX 4 4 6 1 7 9 5 8 1 4 5 6 7 8 9 Ilmanvaihtokone Ilmanvaihdon ohjaus Liesituuletin Kattoläpivienti Venttiilit Kanavisto

Lisätiedot

ECO130 LÄMMÖNTALTEENOTTOKONE. säädin (E)

ECO130 LÄMMÖNTALTEENOTTOKONE. säädin (E) ECO130 LÄMMÖNTALTEENOTTOKONE ECO130 Elektroninen säädin (E) Parmair - puhtaan ilman puolesta 25 vuoden kokemuksella AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden valmistaja sekä Suomen johtava pientalojen

Lisätiedot

KONEELLISEN POISTOILMANVAIHDON MITOITTAMINEN JA ILMAVIRTOJEN MITTAAMINEN

KONEELLISEN POISTOILMANVAIHDON MITOITTAMINEN JA ILMAVIRTOJEN MITTAAMINEN KONEELLISEN POISTOILMANVAIHDON MITOITTAMINEN JA ILMAVIRTOJEN MITTAAMINEN Koneellinen poistoilmanvaihto mitoitetaan poistoilmavirtojen avulla. Poistoilmavirrat mitoitetaan niin, että: poistopisteiden, kuten

Lisätiedot

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin

Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Energiataloudellinen uudisrakennus tai lyhyt takaisinmaksuaika yhdistämällä energiasaneeraus Julkisen rakennuksen remonttiin Timo Luukkainen 2009-05-04 Ympäristön ja energian säästö yhdistetään parantuneeseen

Lisätiedot

Näytesivut. 3.2 Toimisto- ja liiketilojen. Ilmastointijärjestelmät 57

Näytesivut. 3.2 Toimisto- ja liiketilojen. Ilmastointijärjestelmät 57 3.2 Toimisto- ja liiketilojen ilmastointijärjestelmät Toimisto- ja liiketilojen tärkeimpiä ilmastointijärjestelmiä ovat 30 yksivyöhykejärjestelmä (I) monivyöhykejärjestelmä (I) jälkilämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

SunAIR RW 130 EC-LT ja RW 150 EC-LT

SunAIR RW 130 EC-LT ja RW 150 EC-LT SunAIR RW 130 EC-LT ja RW 150 EC-LT LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITTEET Vuosihyötysuhde parasta A-luokkaa SunAIR RW 130 EC-LT SunAIR RW 150 EC-LT sisäkuva Elektroninen säädin (E) Kun ominaisuudet ratkaisevat AirWise

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Eximus JrS

valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Eximus JrS Parmair Eximus JrS Parmair Eximus JrS Air Wise Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Parmair Eximus JrS Sertifikaatti Nro C333/05 1 (2) Parmair Eximus JrS on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE AC

valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE AC Vallox 90 SE AC Vallox 90 SE AC Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE AC Sertifikaatti Nro C326/05 1 (2) Vallox 90 SE AC on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013. Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry

Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013. Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry Ilmanvaihtojärjestelmän korjaus ja muutokset 28.10.2013 Jarmo Kuitunen Suomen LVI liitto, SuLVI ry ASUINRAKENNUSTEN ILMANVAIHTO Hyvältä ilmanvaihtojärjestelmältä voidaan vaatia seuraavia ominaisuuksia:

Lisätiedot

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360

ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 ASENNUSOHJE Sivu 1 / 5 ASENNUSOHJE VPM120, VPM240 JA VPM 360 YLEISTÄ Varmista, että seuraavat dokumentit ovat konetoimituksen mukana: asennusohje (tämä dokumentti) CTS 600 ohjausjärjestelmän käyttöohje

Lisätiedot

600e-hp-co LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE, POISTOILMALÄMPÖPUMPPU JA JÄÄHDYTYS. Smart-käyttöliittymä

600e-hp-co LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE, POISTOILMALÄMPÖPUMPPU JA JÄÄHDYTYS. Smart-käyttöliittymä 600e-hp-co LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE, POISTOILMALÄMPÖPUMPPU JA JÄÄHDYTYS 600e-hp-co Smart-käyttöliittymä Huippuunsa vietyä lämmöntalteenottoa ja jäähdytystä AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden

Lisätiedot

Swegon CASA 400M. Lämmöntalteenottolaite ristivirtalämmönvaihtimella ASUNTOILMANVAIHTO

Swegon CASA 400M. Lämmöntalteenottolaite ristivirtalämmönvaihtimella ASUNTOILMANVAIHTO Swegon CASA 400M Lämmöntalteenottolaite ristivirtalämmönvaihtimella Ristivirtatekniikalla toimivalla levylämmönvaihtimella varustettu lämmöntalteenottolaite omakoti-, rivitalo- ja vapaa-ajan asuntoihin

Lisätiedot

VALLOX TSK. VALLOX TSK mallit R ja L

VALLOX TSK. VALLOX TSK mallit R ja L VALLOX TSK mallit R ja L 2 m 3 /h Puhallinkäyrät P = Poistoilmapuhallin T = Tuloilmapuhallin PUHALTIMET 180 W Suositeltava toiminta-alue PK ja TK ovat esimerkkejä tulo- ja poistokanaviston painehäviöistä

Lisätiedot

INTELLE-SÄÄDINKUVUN KÄYTÖN JA HUOLLON YLEISOHJEET

INTELLE-SÄÄDINKUVUN KÄYTÖN JA HUOLLON YLEISOHJEET INTELLE-SÄÄDINKUVUN KÄYTÖN JA HUOLLON YLEISOHJEET ASUNTOKOHTAINEN ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄ Rakennuksissa joissa on asuntokohtainen ilmanvaihto, on asukkaalla itsellään mahdollisuus vaikuttaa ilmanvaihdon

Lisätiedot

ILOX ILMANVAIHTOKONE. Asennuspaikka

ILOX ILMANVAIHTOKONE. Asennuspaikka Asennuspaikka Ilmanvaihtokone asennetaan lämpimään tilaan. Tilan lämpötila pitäisi mielellään olla yli +10 o C. ILOX 397 kone asennetaan joko lattialle tai tukevan hyllyn päälle. Kun kone asennetaan lattialle,

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa. ilmanvaihtokoneita Vallox 150 Effect SE MLV (esilämmitys maalämmityspiirissä) yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS

Vallox Oy. valmistaa. ilmanvaihtokoneita Vallox 150 Effect SE MLV (esilämmitys maalämmityspiirissä) yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Vallox 150 Effect SE MLV Vallox 150 Effect SE MLV Vallox Oy valmistaa Sertifikaatti Nro VTT C 3514 08 1 (2) ilmanvaihtokoneita Vallox 150 Effect SE MLV (esilämmitys maalämmityspiirissä) Vallox 150 Effect

Lisätiedot

EXIMUS Mx 180, EXIMUS Jr 140

EXIMUS Mx 180, EXIMUS Jr 140 EXIMUS Mx 180, EXIMUS Jr 140 LÄMMÖNTALTEENOTTOKONEET EXIMUS Mx 180 EXIMUS Jr 140 Elektroninen säädin (E) Parmair - puhtaan ilman puolesta 25 vuoden kokemuksella AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden

Lisätiedot

Toimiva ilmanvaihtojärjestelmä 7.4.2014

Toimiva ilmanvaihtojärjestelmä 7.4.2014 Energiaekspertin jatkokurssi Toimiva ilmanvaihtojärjestelmä 7.4.2014 Jarmo Kuitunen 1. ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄT 1.1 Painovoimainen ilmanvaihto 1.2 Koneellinen poistoilmanvaihto 1.3 Koneellinen tulo-/poistoilmanvaihto

Lisätiedot

D2 asuntojen ilmanvaihdon mitoitus ja säätö

D2 asuntojen ilmanvaihdon mitoitus ja säätö D2 asuntojen ilmanvaihdon mitoitus ja säätö Marko Björkroth WWW.AINS.FI D2 mitoitusilmavirtojen muutostarpeet Kerrostalohuoneistojen ilmanvaihtokertoimet ja kokonaisilmavirrat nousevat korkeiksi tilakoht.

Lisätiedot

IIWARI Ex, Kx, MxE LÄMMÖNTALTEENOTTOKONEET. IIWARI Ex IIWARI Kx IIWARI MxE 180 Elektroninen säädin (E)

IIWARI Ex, Kx, MxE LÄMMÖNTALTEENOTTOKONEET. IIWARI Ex IIWARI Kx IIWARI MxE 180 Elektroninen säädin (E) IIWARI Ex, Kx, MxE LÄMMÖNTALTEENOTTOKONEET IIWARI Ex IIWARI Kx IIWARI MxE 180 Elektroninen säädin (E) Parmair - puhtaan ilman puolesta 25 vuoden kokemuksella AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 MC. yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS.

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 MC. yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS. Vallox 90 MC Vallox 90 MC Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 MC Sertifikaatti Nro VTT-C-7697-11 1 (2) Vallox 90 MC on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-8 ja -12 ec ilmanvaihtokoneet Fair-8 ja -12 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy

Rakennusten energiatehokkuus. Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy Rakennusten energiatehokkuus Tulikivi Oyj 8.6.2011 Helsinki Mikko Saari VTT Expert Services Oy 6.6.2011 2 Mitä on rakennusten energiatehokkuus Mitä saadaan (= hyvä talo) Energiatehokkuus = ----------------------------------------------

Lisätiedot

Keväisin, kun ulkolämpötila on noussut plussan puolelle,

Keväisin, kun ulkolämpötila on noussut plussan puolelle, Vallox 130 ilmanvaihtokone. Säädä ilmanvaihtokoneen nopeudeksi: o 1 kun asunnossa ei ole ihmisiä, esim. viikonloppureissu. Ilmanvaihtokonetta ei tule sammuttaa, vaikka asunto olisikin tyhjillään (esim.

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox TSK Multi 50 MC

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox TSK Multi 50 MC Vallox TSK Multi 50 MC Vallox TSK Multi 50 MC Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox TSK Multi 50 MC Sertifikaatti Nro VTT-C-11031-14 1 (2) Vallox TSK Multi 50 MC on tarkoitettu käytettäväksi asunnon

Lisätiedot

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Hallitun ilmanvaihdon merkitys Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti on ekologinen tapa ottaa ikkunan kautta poistuva hukkalämpö talteen ja hyödyntää auringon lämpövaikutus. Ominaisuudet: Tuloilmaikkuna

Lisätiedot

ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11.

ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11. ENERGIATEHOKAAN TALON LÄMMITYSRATKAISUT PEP Promotion of European Passive Houses Intelligent Energy Europe seminaari 23.11.26 Espoo Mikko Saari, VTT 24.11.26 1 Energiatehokas kerrostalo kuluttaa 7 % vähemmän

Lisätiedot

TUOTETIEDOT VALLOX 51K MV VALLOX 51 MV

TUOTETIEDOT VALLOX 51K MV VALLOX 51 MV TUOTETIEDOT VLLOX 5K MV VLLOX 5 MV . ILMNVIHTOKONEET TEKNISET TIEDOT VLLOX 5 MV POISTOILMN LÄMMÖNTLTEENOTON VUOSIHYÖTYSUHDELUOKK TULO-/POISTOILMMÄÄRÄT PUHLTIMIEN OTTOTEHOT Puhallinnopeudet virta dm³/s

Lisätiedot

Poistunut tuotannosta

Poistunut tuotannosta Asennuspaikka Ilmanvaihtokone asennetaan lämpimään tilaan. Tilan lämpötila pitäisi mielellään olla yli +10 o C. ILOX 297 kone asennetaan joko lattialle tai tukevan hyllyn päälle. Kun kone asennetaan lattialle,

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Fair 80 ec

valmistaa ilmanvaihtokoneita Fair 80 ec Koja Fair 80 ec Koja Fair 80 ec Koja Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Fair 80 ec Sertifikaatti Nro VTT-C-8424-12 1 (2) Fair 80 ec on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet

Kotimaiset, energiatehokkaat. Fair-80 ja -120 ec. ilmanvaihtokoneet Kotimaiset, energiatehokkaat Fair-80 ja -120 ec ilmanvaihtokoneet Fair-80 ja -120 ec -ilmanvaihtokoneet Miksi tinkiä terveellisistä olosuhteista omassa kodissa? Energiansäästöä raikkaasta sisäilmasta tinkimättä

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 75

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 75 Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 75 Sertifikaatti Nro VTT--843-21-06 Myönnetty 22.8.2006 Päivitetty 17.2.2012 1 (2) Vallox 75 on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen

Lisätiedot

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 280. yli D E F G HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Vallox

Vallox Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 280. yli D E F G HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Vallox 280 Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 280 Sertifikaatti Nro VTT--1281-21-07 Myönnetty 23.1.2007 Päivitetty 17.2.2012 1 (2) Vallox 280 on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena

Lisätiedot

Air-In. Ratkaisuja hallitun ilmanvaihdon saavuttamiseksi. Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Air-In. Ratkaisuja hallitun ilmanvaihdon saavuttamiseksi. Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti Air-In Kehitämme, valmistamme ja myymme Air-In raitisilma venttiileitä ja äänenvaimentimia vaativiin tarpeisiin. Ratkaisuja hallitun ilmanvaihdon saavuttamiseksi Lämmöntalteenotto ekologisesti ja tehokkaasti

Lisätiedot

Enervent Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Enervent Pingvin eco ED % A. yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS. Enervent Pingvin eco ED 3,0

Enervent Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Enervent Pingvin eco ED % A. yli 70 F G H I HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS. Enervent Pingvin eco ED 3,0 Enervent Pingvin eco ED Enervent Pingvin eco ED Enervent Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Enervent Pingvin eco ED Sertifikaatti Nro VTT C 4026 09 1 (2) Enervent Pingvin eco ED on tarkoitettu käytettäväksi

Lisätiedot

KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA T12 TULOILMAYKSIKÖLLE

KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA T12 TULOILMAYKSIKÖLLE KÄYTTÄJÄN KÄSIKIRJA T12 TULOILMAYKSIKÖLLE www.scanoffice.fi CZ12037 PB1 ComfortZone CE50 Installation Sisällys Sisällys 0 Yleistä 1 Käsittely 2 Huolto 2 Asennus 3 Asetukset 7 Suunnittelu 8 Sähkökaavio

Lisätiedot

Oikean liesikuvun / liesituulettimen valitseminen.

Oikean liesikuvun / liesituulettimen valitseminen. Oikean liesikuvun / liesituulettimen valitseminen. Oikean tuotteen valitsemiseksi pitää olla tiedossa perusasiat nykyisen tai tulevan ilmanvaihdon tai kärynpoiston tavasta. Vaihtoehdot eri tapauksille

Lisätiedot

ECO-järjestelmä: Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto kerrostalossa ja saneerauskohteissa 1 2008-11-24

ECO-järjestelmä: Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto kerrostalossa ja saneerauskohteissa 1 2008-11-24 ECO-järjestelmä: Ilmanvaihdon lämmöntalteenotto kerrostalossa ja saneerauskohteissa 1 2008-11-24 ECO-järjestelmän taustaa: ECO järjestelmää lähdettiin kehittämään 2004, tarkoituksena saada pelkällä poistojärjestelmällä

Lisätiedot

Like a Breath of Fresh Air. Enervent Pingvin Kotilämpö Ilmalämmityslaite saneerauskohteisiin

Like a Breath of Fresh Air. Enervent Pingvin Kotilämpö Ilmalämmityslaite saneerauskohteisiin Like a Breath of Fresh Air Enervent Pingvin Kotilämpö Ilmalämmityslaite saneerauskohteisiin Uusi Pingvin Kotilämpö -laite Ja kotisi energiatehokkuus nousee ratkaisevasti Ilmalämmitysjärjestelmä uusiksi

Lisätiedot

ECO 90 EC-LT ja ECO 130 EC-LT

ECO 90 EC-LT ja ECO 130 EC-LT ECO 90 EC-LT ja ECO 130 EC-LT LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITTEET ECO 90 EC-LT ECO130 EC-LT Elektroninen säädin (E) Kun ominaisuudet ratkaisevat AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden valmistaja sekä Suomen

Lisätiedot

LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE

LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE 425 LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE SunAIR 425 Elektroninen säädin Kun ominaisuudet ratkaisevat AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden valmistaja sekä Suomen johtava pientalojen ilmanvaihtojärjestelmien

Lisätiedot

TEKNINEN OHJE DIGIT SED. Tekniset tiedot. Mallit: Tyyppinumero B 3500 SE DIGIT SE R DIGIT SE L DIGIT SE VKL R DIGIT SE VKL L

TEKNINEN OHJE DIGIT SED. Tekniset tiedot. Mallit: Tyyppinumero B 3500 SE DIGIT SE R DIGIT SE L DIGIT SE VKL R DIGIT SE VKL L 1.09.61F 26.05.05 Tyyppi B 3500 SE VALLOX Tyyppinumero B 3500 SE VALLOXtuotenumero LVI-tuotenumero VALLOX DIGIT SE R 3140000 7911103 VALLOX DIGIT SE L 3140010 7911104 VALLOX DIGIT SE VKL R 3140020 7911105

Lisätiedot

keittiön kärynpoiston

keittiön kärynpoiston Vallox osaa keittiön kärynpoiston Vallox liesikuvut liesituulettimet Vallox liesikuvut ja tuulettimet ovat kiinteälasisia, suomalaiseen keittiöön suunniteltuja keittiön kärynpoistolaitteita. Kaikissa tuotteissa

Lisätiedot

Enervent Pinion PIENIKOKOINEN JA HILJAINEN KONE ASUNTOIHIN

Enervent Pinion PIENIKOKOINEN JA HILJAINEN KONE ASUNTOIHIN Enervent Pinion PIENIKOKOINEN JA HILJAINEN KONE ASUNTOIHIN Enervent Pinion Enervent Pinion on erittäin hiljainen ja pienikokoinen kone, joka soveltuu parhaiten kerrostaloasuntoihin ja muihin pieniin tiloihin.

Lisätiedot

SWEGON HOME SOLUTIONS

SWEGON HOME SOLUTIONS ÄLYKÄSTÄ ILMANVAIHTOA IHMISILLE JA KODILLE TAKAA RAIKKKAAN JA TERVEELLISEN SISÄILMAN Ilmanlaadulla on valtavan suuri merkitys hyvinvoinnillemme. Se vaikuttaa yleiseen jaksamiseen ja terveyteemme. Huono

Lisätiedot

ENERGIANSÄÄSTÖTOIMIEN VAIKUTUS SISÄILMAAN

ENERGIANSÄÄSTÖTOIMIEN VAIKUTUS SISÄILMAAN ENERGIANSÄÄSTÖTOIMIEN VAIKUTUS SISÄILMAAN Artti Elonen, insinööri Tampereen Tilakeskus, huoltopäällikkö LAIT, ASETUKSET Rakennus on suunniteltava ja rakennettava siten, etteivät ilman liike, lämpösäteily

Lisätiedot

Kanavapatterit D160-2 D x 150 x x x 300

Kanavapatterit D160-2 D x 150 x x x 300 patterit D16-2 D16-4 x 1 x 12 2 x 2 3 x 3 17 T Yleistä Hydrocell-kanavapatterit soveltuvat sekä esilämmitys-, viilennys-, LTO- ja jälkilämmityskäyttöön tai muuhun kohteeseen, missä lämpöä on tarve siirtää

Lisätiedot

RAIKAS ILMA KEITTIÖÖSI

RAIKAS ILMA KEITTIÖÖSI RAIKAS ILMA KEITTIÖÖSI Vallox liesikuvut ja -tuulettimet Ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen WWW.VALLOX.COM KEITTIÖN KÄRYNPOISTO VALLOX VIE KÄRYT KEITTIÖSTÄ Hyvään ruokaan kuuluu herkulliset tuoksut. Ruuanlaiton

Lisätiedot

Enervent Pinion PIENIKOKOINEN JA HILJAINEN LAITE ASUNTOIHIN. Terveys Mukavuus Energiatehokkuus

Enervent Pinion PIENIKOKOINEN JA HILJAINEN LAITE ASUNTOIHIN. Terveys Mukavuus Energiatehokkuus Enervent Pinion PIENIKOKOINEN JA HILJAINEN LAITE ASUNTOIHIN Terveys Mukavuus Energiatehokkuus Enervent Pinion Enervent Pinion on erittäin hiljainen ja pienikokoinen laite, joka soveltuu parhaiten kerrostaloasuntoihin

Lisätiedot

Vallox osaa. ilmanvaihdon

Vallox osaa. ilmanvaihdon osaa matalaenergia- ilmanvaihdon 096 M + 096 SE + 110 SE + 15 SE TESTIVOITTJ TM Rakennusmaailma 3/013 ilmanvaihto sinun asuntoosi osaa matala- ja passiivienergiatalon ilmanvaihdon Rakentaessasi uutta tai

Lisätiedot

SunAIR 431 EC ja 481 EC

SunAIR 431 EC ja 481 EC SunAIR 431 EC ja 481 EC LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE SunAIR 431 EC SunAIR 481 EC sisäkuva Elektroninen säädin (E) Kun ominaisuudet ratkaisevat AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden valmistaja sekä Suomen

Lisätiedot

VTT:n sertifioima nro VTT-C-1865-21-07 ASUMISEN ILMANVAIHTOON ILMANVAIHDON LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE UUDISRAKENNUKSEEN JA PERUSKORJAUKSEEN POIKKEUKSELLISEN HILJAINEN KORKEUS VAIN 460 mm TULOILMAHYÖTYSUHDE

Lisätiedot

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN

SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN SÄHKÖLÄMMITTIMET PEHMEÄÄ LÄMPÖÄ KOTIIN RAUTAKESKO 1 Mukavaa lämpöä - miten ja miksi? Lämpö on yksi ihmisen perustarpeista. Lämpöä tarvitaan asuinhuoneissa: kotona ja vapaa-ajanasunnoissa, mökeillä, puutarhassa,

Lisätiedot

Pystymalliset ilmanvaihtolaitteet pientaloihin ja asuntoihin

Pystymalliset ilmanvaihtolaitteet pientaloihin ja asuntoihin ILMANVAIHTOA LUONNON EHDOILLA VUODESTA 1983 PIENTALOIHIN JA TOIMISTOIHIN Pystymalliset ilmanvaihtolaitteet pientaloihin ja asuntoihin Kun hallitset kotisi sisäilmaa, hallitset myös terveyttäsi Pohjoisen

Lisätiedot

PRO Greenair Heat Pump -laitesarja. Ilmanvaihtolaitteet sisäänrakennetulla ilmalämpöpumpulla

PRO Greenair Heat Pump -laitesarja. Ilmanvaihtolaitteet sisäänrakennetulla ilmalämpöpumpulla PRO Greenair Heat Pump -laitesarja Ilmanvaihtolaitteet sisäänrakennetulla ilmalämpöpumpulla Raikas sisäilma energiatehokkaalla ilmanvaihdolla PRO Greenair Heat Pump -laitesarja Sisäänrakennettu ilmalämpöpumppu

Lisätiedot

Swegon CASA 270 Mio. Ilmanvaihtokone AC-puhaltimilla ja ristivirtalämmönvaihtimella ASUNTOILMANVAIHTO

Swegon CASA 270 Mio. Ilmanvaihtokone AC-puhaltimilla ja ristivirtalämmönvaihtimella ASUNTOILMANVAIHTO Swegon CASA 270 Mio Ilmanvaihtokone AC-puhaltimilla ja ristivirtalämmönvaihtimella Ilmanvaihtokone alle 100 m² omakoti-, kerrostalo- ja vapaa-ajan asuntoihin. Kone on varustettu ristivirtatekniikalla toimivalla

Lisätiedot

MUOVIKANAVISTON SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJE

MUOVIKANAVISTON SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJE MUOVIKANAVISTON SUUNNITTELU- JA ASENNUSOHJE Ilmastoinnin muovikanavisto 15.7.2013 Muovikanavan käytön rajoitukset: Muovikanaviston käyttö rajataan P3-luokan rakennuksiin ja yhteen asuntoon. Luokkavaatimus

Lisätiedot

MYVALLOX-ILMANVAIHTOKONEIDEN JA VALLOX AITO KOTILÄMMÖN OHJAUSTAVAT VALLOX-LIESIKUVUILLA

MYVALLOX-ILMANVAIHTOKONEIDEN JA VALLOX AITO KOTILÄMMÖN OHJAUSTAVAT VALLOX-LIESIKUVUILLA Suunnitteluohje ja sähkökytkennät Voimassa alkaen 3.2.2015 Päivitetty 6.11.2018 MYVALLOX-ILMANVAIHTOKONEIDEN JA VALLOX AITO KOTILÄMMÖN SUUNNITTELUOHJE JA SÄHKÖKYTKENNÄT MyVallox Control -ohjain Vallox

Lisätiedot

KN-KWL 96 SE-EC Kontrollierte Wohnraumlüftung

KN-KWL 96 SE-EC Kontrollierte Wohnraumlüftung KN-KWL 96 SE-EC Kontrollierte Wohnraumlüftung KN 2014-07 Druck-, Satzfehler und techn. Änderungen vorbehalten - Subject to change Seite 1 2014-07 Druck-, Satzfehler und techn. Änderungen vorbehalten -

Lisätiedot

Iloxair Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Ilox 89 Optima. % yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS

Iloxair Oy. valmistaa ilmanvaihtokoneita Ilox 89 Optima. % yli 70 60-70 50-60 D E F G H I 40-50 30-40 20-30 10-20 1-10 HUONO SÄHKÖTEHOKKUUS Ilox 89 Optima Ilox 89 Optima Iloxair Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Ilox 89 Optima Sertifikaatti Nro VTT-C-5727-10 1 (2) Ilox 89 Optima on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen

Lisätiedot

RAIKKAAN ILMAN KOTI. Ettei lämpö pääse harakoille. Ilmanvaihtojärjestelmä paras henkivakuutuksesi

RAIKKAAN ILMAN KOTI. Ettei lämpö pääse harakoille. Ilmanvaihtojärjestelmä paras henkivakuutuksesi VALLOX ILMANVAIHTO RAIKKAAN ILMAN KOTI Toimiva ilmanvaihto parantaa asumismukavuutta ja turvaa niin perheesi kuin talosikin terveyden. Oletpa sitten rakentamassa uutta tai korjaamassa vanhaa, älykäs ja

Lisätiedot

SULVI Suunnittelijapäivä

SULVI Suunnittelijapäivä SULVI Suunnittelijapäivä 13.2.2019 Sisäilmasto ja ilmanvaihto opas Opastava teksti Talotekniikkainfo.fi Asetus: Poistoilmaluokan 1 tai asuinhuoneistojen ilmanvaihdon ulospuhallusilma voidaan johtaa ulos

Lisätiedot

RANEN RAKENTAJAKOULU

RANEN RAKENTAJAKOULU RANEN RAKENTAJAKOULU 9.4.2013 ENERGIATEHOKKUUS PIENTALORAKENTAMISESSA ENERGIATEHOKKUUS PIENTALON LVI- SUUNNITTELUSSA Jarmo Kuitunen Suomen LVI-liitto, SuLVI ry ENERGIATEHOKKUUDEN MÄÄRITELMÄ Energiapalveludirektiivin

Lisätiedot

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista

Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista Esimerkkejä energiatehokkaista korjausratkaisuista DI Petri Pylsy, Suomen Kiinteistöliitto Tee parannus!-aluekiertue Turku 18.01.2010 Tarjolla tänään Energiatehokkaita korjausratkaisuja: Ilmanvaihdon parantaminen

Lisätiedot

IV-kuntotutkimus. Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo 01.02.2012. Keskustie 1 01260 Vantaa

IV-kuntotutkimus. Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo 01.02.2012. Keskustie 1 01260 Vantaa 01.02.2012 IV-kuntotutkimus Itä-Hakkilan päiväkoti, keskitalo Keskustie 1 01260 Vantaa HELSINKI: posti@asb.fi keskus: 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 0207 311 140, faksi: 0207 311 145 www.asb.fi TAMPERE:

Lisätiedot

Ilox 199 Optima -ilmanvaihtokone Asennus

Ilox 199 Optima -ilmanvaihtokone Asennus Ilox 199 Optima -ilmanvaihtokone Koneen pohjassa on neljä säädettävää jalkaa, joiden avulla kone säädetään vaakasuoraan. paikka Ilmanvaihtokone asennetaan lämpimään tilaan. Tilan lämpötila pitäisi mielellään

Lisätiedot

ILOX 129 OPTIMA - ILMANVAIHTOKONE. Asennuspaikka

ILOX 129 OPTIMA - ILMANVAIHTOKONE. Asennuspaikka Asennuspaikka Ilmanvaihtokone asennetaan lämpimään tilaan. Tilan lämpötila pitäisi mielellään olla yli +10 C. ILOX 129 kone asennetaan joko seinään seinäasennustelineen varaan tai tukevan hyllyn päälle.

Lisätiedot

Paine-eron mittaus- ja säätöohje

Paine-eron mittaus- ja säätöohje Paine-eron mittaus- ja säätöohje Marko Björkroth, Lari Eskola, A-Insinöörit Suunnittelu Oy Risto Kosonen, Aalto Yliopisto Juha Vinha, Tampereen yliopisto Paine-eron mittausohje Ympäristöministeriön toimeksianto

Lisätiedot

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA

TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA TOTEUTUSKUVAUS EEMONTTI - REMONTISTA Kohdekiinteistö 2: 70-luvun omakotitalo Kiinteistön lähtötilanne ennen remonttia EEMontti kohdekiinteistö 2 on vuonna 1974 rakennettu yksikerroksinen, 139 m², omakotitalokiinteistö,

Lisätiedot

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat

Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat Vanhan kiinteistön ilmanvaihdon ongelmakohdat Ilmanvaihdon tavoite asunnoissa Ilmanvaihdon toiminta vanhoissa asuinkerrostaloissa Ongelmat TARMOn ilmanvaihtoilta taloyhtiölle 28.10.2013 Päälähde: Käytännön

Lisätiedot

Swegon CASA PRE. Premium-ohjaustekniikan liesikuvut ASUNTOILMANVAIHTO

Swegon CASA PRE. Premium-ohjaustekniikan liesikuvut ASUNTOILMANVAIHTO Swegon CASA PRE Premium-ohjaustekniikan liesikuvut Liesikupu Premium-ilmanvaihtokoneen ohjaukseen. Hyvä kärynsieppausominaisuus. Hiljainen. Sähköinen ajastinläppä. Helppo puhdistaa. Classic-mallien värit:

Lisätiedot

keittiön kärynpoiston

keittiön kärynpoiston Vallox osaa keittiön kärynpoiston X-Line PTX -säädinkupu Vallox X-Line liesikuvut liesituulettimet Vallox X-Line liesikuvut ja tuulettimet ovat kiinteälasisia, suomalaiseen keittiöön suunniteltuja keittiön

Lisätiedot

Blue. Vallox. Sky. ILMANJAKOJÄRJESTELMÄ Tekninen ohje Suunnittelu ja asennusohje

Blue. Vallox. Sky. ILMANJAKOJÄRJESTELMÄ Tekninen ohje Suunnittelu ja asennusohje ILMANJAKOJÄRJESTELMÄ Tekninen ohje Suunnittelu ja asennusohje Vallox on taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon telmä. Asennuksen nopeus ja vähäinen kanavaosien tarve tekevät Vallox

Lisätiedot

hyvä sisäilma vanhaankin Taloon

hyvä sisäilma vanhaankin Taloon hyvä sisäilma vanhaankin Taloon ilmanvaihto peruskorjauksessa WWW.valloX.Com vallox IlmanvaIhToJÄrJesTelmÄ IlmanvaIhdon nykyaikaistaminen on TÄrKeÄ osa PerusKorJausTa Älykkäällä ja energiatehokkaalla ilmanvaihdolla

Lisätiedot

Syrjäyttävällä ilmanjaolla toteutetun ilmastointikoneen käyttö luokkatiloissa. Jesse Kantola Instakon Oy / Vahanen-yhtiöt 13.3.

Syrjäyttävällä ilmanjaolla toteutetun ilmastointikoneen käyttö luokkatiloissa. Jesse Kantola Instakon Oy / Vahanen-yhtiöt 13.3. Syrjäyttävällä ilmanjaolla toteutetun ilmastointikoneen käyttö luokkatiloissa Jesse Kantola Instakon Oy / Vahanen-yhtiöt 13.3.2013 Tutkimusongelma Vanhoihin koulurakennuksiin IVsaneerauksen tekeminen voi

Lisätiedot

HYVÄ ILMA SISÄLLÄKIN

HYVÄ ILMA SISÄLLÄKIN POISTOILMAN LÄMMÖNTALTEENOTON VUOSIHYÖTYSUHDELUOKKA HYVÄ ILMA SISÄLLÄKIN Helppokäyttöistä ilmanvaihdon huipputekniikkaa 09MV 0 MV MV A+ VALLOX ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄ VALLOX ILMANVAIHTOJÄRJESTELMÄ Älykkäällä

Lisätiedot

Blue. Vallox. Sky. ILMANJAKOJÄRJESTELMÄ Tekninen ohje Suunnittelu ja asennusohje

Blue. Vallox. Sky. ILMANJAKOJÄRJESTELMÄ Tekninen ohje Suunnittelu ja asennusohje ILMANJAKOJÄRJESTELMÄ Tekninen ohje Suunnittelu ja asennusohje on taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon telmä. Asennuksen nopeus ja vähäinen kanavaosien tarve tekevät -kanavasta

Lisätiedot

Ilmasta lämpöä. Vaihda vanha ilmalämmityskoneesi energiatehokkaaseen Lämpö Iiwariin. www.niemi-kari.fi

Ilmasta lämpöä. Vaihda vanha ilmalämmityskoneesi energiatehokkaaseen Lämpö Iiwariin. www.niemi-kari.fi Ilmasta lämpöä Vaihda vanha ilmalämmityskoneesi energiatehokkaaseen Lämpö Iiwariin. www.niemi-kari.fi Lämpö Iiwari ilmalämmitysjärjestelmä Energiatehokas Lämpö Iiwari voidaan asentaa lähes kaikkien vanhojen

Lisätiedot

SunAIR 431 EC-LT ja 481 EC-LT

SunAIR 431 EC-LT ja 481 EC-LT SunAIR 431 EC-LT ja 481 EC-LT LÄMMÖNTALTEENOTTOLAITE SunAIR 431 EC-LT SunAIR 481 EC-LT sisäkuva Elektroninen säädin (E) Kun ominaisuudet ratkaisevat AirWise Oy on merkittävä ilmanvaihtolaitteiden valmistaja

Lisätiedot

Suunnitteluohje. www.swegon.com

Suunnitteluohje. www.swegon.com Suunnitteluohje www.swegon.com ILMANVAIHDON SUUNNITTELUOHJE Lämmöntalteenotolla varustetut Swegon Casa ilmanvaihtolaitteet on tarkoitettu asuntojen ilmanvaihtoon. Ilmavirrat suunnitellaan kansallisten

Lisätiedot

Taloyhtiön energiansäästö

Taloyhtiön energiansäästö Taloyhtiön energiansäästö Hallitusforum 19.03.2011 Messukeskus, Helsinki Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä rakennusten energiatehokkuus on Energiatehokkuus paranee, kun Pienemmällä

Lisätiedot

Asennus ja huolto TX 650

Asennus ja huolto TX 650 Asennus ja huolto TX 650 Sivu 1 / 14 1.0.0 Sisältö 1.0.0 Sisältö... 2 2.0.0 Kaavio... 2 3.0.0 Järjestelmä... 3 3.1.0 Toimintaperiaatteet... 4 4.0.0 Tekniset tiedot... 5 5.0.0 Asennus... 6 5.1.0 Seinämalli...

Lisätiedot

Swegon CASA 270M K. Lämmöntalteenottolaite ristivirtalämmönvaihtimella ASUNTOILMANVAIHTO

Swegon CASA 270M K. Lämmöntalteenottolaite ristivirtalämmönvaihtimella ASUNTOILMANVAIHTO Swegon CASA 270M K Lämmöntalteenottolaite ristivirtalämmönvaihtimella Ristivirtatekniikalla toimivalla levylämmönvaihtimella varustettu lämmöntalteenottolaite omakoti-, kerrostalo- ja vapaa-ajan asuntoihin

Lisätiedot

Blue. Vallox. Sky. Blue. ilmanjakojärjestelmä. Tekninen ohje. Vallox. Sky 1.09.390F 7.10.2011. Vallox

Blue. Vallox. Sky. Blue. ilmanjakojärjestelmä. Tekninen ohje. Vallox. Sky 1.09.390F 7.10.2011. Vallox Tekninen ohje 1.09.390F 7.10.2011 Vallox Vallox on taipuisa, ääntä vaimentava ja asennusystävällinen ilmanvaihdon kanavajärjestelmä. Asennuksen nopeus ja vähäinen kanavaosien tarve tekevät Vallox -kanavasta

Lisätiedot

HAJAUTETUN ILMANVAIHDON RATKAISUT

HAJAUTETUN ILMANVAIHDON RATKAISUT R A I K K A A S T I P A R E M P A A S I S Ä I L M A A HAJAUTETUN ILMANVAIHDON RATKAISUT kerros- ja rivitaloihin R A I K K A A S T I P A R E M P A A S I S Ä I L M A A ASUNTOKOHTAINEN, TARPEENMUKAINEN VALLOX-

Lisätiedot

valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE DC

valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE DC Vallox 90 SE D Vallox 90 SE D Vallox Oy valmistaa ilmanvaihtokoneita Vallox 90 SE D Sertifikaatti Nro 327/05 1 (2) Vallox 90 SE D on tarkoitettu käytettäväksi asunnon ilmanvaihtokoneena ja sen lämmöntalteenoton

Lisätiedot

TUOTE- HINNASTO 2.3.2015 LÄMMÖNTALTEENOTTOKONEET LISÄVARUSTEET MAAKYLMÄJÄRJESTELMÄT SUODATTIMET JA MUUT TARVIKKEET SunAIR LTO-laitteiden valintaopas www.airwise.fi \ SunAIR-LTO-laitteet \ valintaopas www.airwise.fi

Lisätiedot

Energia- ilta 01.02.2012. Pakkalan sali

Energia- ilta 01.02.2012. Pakkalan sali Energia- ilta 01.02.2012 Pakkalan sali Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA energiatodistuksen antajan pätevyys, PETA Tyypilliset ongelmat -Tilausvesivirta liian suuri (kaukolämpökiinteistöt)

Lisätiedot

ILOX 129 - ILMANVAIHTOKONE. Asennuspaikka

ILOX 129 - ILMANVAIHTOKONE. Asennuspaikka Asennuspaikka Ilmanvaihtokone asennetaan lämpimään tilaan. Tilan lämpötila pitäisi mielellään olla yli +10 o C. ILOX 129 kone asennetaan joko seinään seinäasennustelineen varaan tai tukevan hyllyn päälle.

Lisätiedot