Hyvä uusmaalainen keskustaväki. Puolustamme etujamme yhdessä 26 muun maan kanssa. 144 Esa Härmälä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä uusmaalainen keskustaväki. Puolustamme etujamme yhdessä 26 muun maan kanssa. 144 Esa Härmälä"

Transkriptio

1 Hyvä uusmaalainen keskustaväki 144 Esa Härmälä 148 Antti Kaikkonen 150 Johanna Korhonen 157 Jukka Salmi 161 Merja Vanhanen Keskustan Uudenmaan piiri voi ylpeänä esitellä edustavan, uusmaalaisten ehdokkaiden ryhmän Euroopan parlamentin vaaleissa. Ehdokkaillamme on kokemusta, näkemystä, asiantuntevuutta, uusia tuulia ja vahva halu vaikuttaa Suomen hyväksi Euroopan parlamentissa. Eurovaalit ovat merkittävät vaalit. Lissabonin sopimuksen myötä uudistuva Euroopan unioni tulee lähemmäs kansallista ja demokraattisempaa päätöksentekoa. Parlamentin vaikutusmahdollisuus kasvaa. Parlamentti kykenee selkeämmin päättämään laajemmista linjauksista yhteisen Euroopan puolesta. Suomen ja suomalaisten euroedustajien on aktiivisesti oltava määrittelemässä, mihin suuntaan Eurooppa kulkee. Ääni eurovaaleissa keskustalaiselle ehdokkaalle on panos paremman Euroopan ja Suomen puolesta. Jokainen ääni merkitsee paljon. Euroopan unionin alkuperäinen päätehtävä oli rauhan turvaaminen maanosassamme. Siinä EU on onnistunut. Nyt haasteena ovat globaalit kysymykset, kuten ilmastonmuutos ja maailmantalouden tila. Suomi ei ole yksin vastaamassa haasteisiin. Puolustamme etujamme yhdessä 26 muun maan kanssa. Suomi on osa yhteistä Eurooppaa. Jäsenyys Euroopan unionissa on ollut maallemme edullista, vaikka esimerkiksi suomalaisen ruuan tuotannon puolustaminen on ollut ajoittain haastavaa. Euroopan unioni rakentaa markkina-aluetta, jonka merkitys kasvaa koko ajan. Suomelle viennille euromarkkinat ovat tärkeät. Tämä koskee sekä eri teollisuuden alojen tuotteita että korkealle koulutustasolle perustuvaa suomalaista osaamista ja innovatiivisuutta. Hyvä uusmaalainen keskusta-aktiivi Käytä ääntäsi. Kehota ystäviäsikin äänestämään. Näin rakennamme uutta, parempaa eurooppalaista Suomea niin meille kuin tuleville sukupolville. Uudellamaalla Virpi Korhonen Erkki Teräväinen Keskustan Uudenmaan piirin varapuheenjohtajat Ari Maskonen Keskustan Uudenmaan piirin toiminnanjohtaja

2 Pienen on nyt oltava vahva! Suomalaiset haluavat Euroopan parlamenttiin edustajat, jotka valvovat Suomen etuja. Olen äänestäjien kanssa samaa mieltä. Lupaan valituksi tultuani ajaa Suomen etuja nykyistä ärhäkämmin. Jäämme isompien maiden jalkoihin, ellemme osaa sinnikkäästi ja periksi antamatta toimia Euroopan parlamentissa. Pienen maan tarpeet on hoidettava määrätietoisesti. On löydettävä lujia liittoutumia meille tärkeissä asioissa. Suomella on paljon varjeltavaa tulevalla parlamenttikaudella. EU:n budjetti ja maatalouspolitiikka menevät remonttiin. Budjettivaroja tarvitaan varmistamaan riittävä ruuan tuotanto maailman nälkäisille ja toimeentulo suomalaisille viljelijöille. Maailma huutaa ruokaa ja uusiutuvaa energiaa, näitä on voitava tuottaa tehokkaasti. EU:n budjettivaroja tarvitaan myös Suomen kaikkien alueiden ja yritysten kehittämiseen. EU:n energia- ja ilmastopäätökset ovat suuri mahdollisuus Suomelle. Maamme pursuaa uusiutuvan energian raaka-ainetta. Suomen luonnonvaroja on voitava käyttää tehokkaasti kansakuntamme parhaaksi. Finanssilainsäädäntö ja pankkivalvonta on uudistettava. Talouskriisin ratkaisussa on pidettävä huolta työpaikoista ja yritysten toiminnasta. Ihmisten oikeuksista on kannettava huolta. Kaikki nämä asiat on osattava hoitaa kotiin. Minä uskon osaavani. Olen kokenut ja tiukka neuvottelija, monissa liemissä olen jo keitetty. Koko työurani ajan olen vaikuttanut EU:n päätöksiin. Tunnen EU:n toimielimet ja toimintatavat. Tunnen jo ihmisiä Euroopan parlamentissa. Haluan parlamenttiin, en aio asettua valituksi tultuani eduskuntavaaleissa ehdolle. Uskon voivani tehdä parlamentissa uusmaalaisille ja kaikille suomalaisille paljon hyvää. Olen käytettävissä edustajaksenne. Tunnen myös Suomen läpikotaisin. Olen kampanjani aikana käynyt jokaisessa maakunnassa. Ihmisten kanssa on ollut miellyttävää keskustella. Olen oppinut matkan aikana paljon. Kiitos kaikille uusmaalaisille aktiiveille, jotka ovat tukeneet kampanjaani, jakaneet esitteitäni ja auttaneet monin tavoin. Vaalipäivään on vielä reilu viikko aikaa, kierrän loppuajan pääosin eteläisessä

3 Suomessa. Keskustan hyvä vaalitulos on meidän kaikkien ehdokkaiden tavoite. Tehdään hyvä tulos yhdessä teidän kanssanne. Hyvä tulos tehdään aktiivisella järjestötyöllä ja äänestämisellä. Härmälän Esa ehdokas Vaalirutistuksen loppusuoralla tarvitaan vielä talkooapua. Jos voit ottaa vaaliesitettäni jakoon, ota suoraan yhteys vaalipäällikkööni Tommi Kytölään, puh Brysselissä tarvitaan monia ominaisuuksia. Siellä tarvitaan kielitaitoa. Siellä tarvitaan poliittista osaamista. Siellä tarvitaan neuvottelutaitoja. Eikä Suomesta sinne kannattaa kaikista taipuisampia poliitikkoja lähettää. Tältä pohjalta olen jämäkästi valmis tarttumaan haasteeseen, Hyvä uusmaalainen ystävä, Eduskuntatyössäni olen nähnyt, kuinka iso merkitys yhteisellä EU-päätöksenteolla nykyisin on. Siksi on tärkeää, että Suomea edustaa hyvä joukkue Euroopan parlamentissa. Haluan olla puolustamassa suomalaista työtä, yrittäjyyttä ja elämäntapaa sekä olla rakentamassa turvallista ja tasa-arvoista Eurooppaa. Läpimeno vaaleissa onnistuu, jos omasta vaalipiiristä tulee vahva tuki. Suomea kiertäneenä uskon, että muualta tulee tarvittava lisäsiivu kannatukseen. Mutta varmaa ei ole vielä mikään, ja nyt on tärkeää saada keskustan vakiintuneet kannattajat liikkeelle ja siihen vielä vähän päälle liikkuvia äänestäjiä. Silloin tulos voi olla yllättävänkin hyvä. ystävällisin terveisin Antti Kaikkonen

4 Arvoisa uusmaalainen keskustaväki: Maailma voi olla hyvä! Olen ehdolla EU-vaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana Suomen Keskustan listalla. Kierrän paljon kenttää koko maassa, mutta painotan vaalityötäni vahvasti Uudenmaan alueelle. Lämmin kiitos teille kaikille, jotka olen jo ehtinyt tavata EU-vaalien merkeissä vaaliteltoillanne! Tilaisuuksiinne on ollut mukava tulla, ja olen tuntenut itseni tervetulleeksi mukaan tekemään parasta mahdollista vaalitulosta Keskustalle. Satoi tai paistoi, yhteisessä vaalityössämme on ollut hyvä tunnelma ja arvostan paljon sitä järjestöosaamista, mitä teiltä löytyy vaalityössä. Olen syntynyt Oulussa. Asun nykyään Vantaalla puolisoni Pirkon ja kahden alle kouluikäisen lapsemme kanssa. Olen tehnyt toimittajan työtä muun muassa Helsingin Sanomille ja Yleisradiolle sekä työskennellyt päätoimittajana media-alan ammattilehdessä Journalistissa. EU-asiat sekä talous- ja yhteiskuntapolitiikka ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi työn kautta jo 1990-luvun alusta lähtien. Vahvat vieraat kieleni ovat englanti ja ranska. Lisäksi tulen toimeen espanjan kielellä. Puhun mielelläni myös toista kotimaista kieltämme eli ruotsia. Harrastan aktiivisesti kirkkolaulua ja yhtyeeni Vox Silentii on julkaissut myös levyjä. Tervetuloa Vantaan Hämeenkylän kirkkoon 4.6. klo 19, jolloin gregoriaaninen laulu kohtaa körttivirren Vox Silentiin konsertissa. Tervetuloa mukaan vaalityöhöni! Kiertueaikatauluni, tietoa minusta ja ajatuksistani löydät kotisivuiltani Tsemppiä vaalityöhön teille kaikille, Johanna Korhonen ehdokasnumero 150 p Kampanjapäällikköni Sirpa Hartojoki keskustelee mielellään kanssasi siitä, miten voit auttaa kampanjani loppukirivaiheessa. Sirpa on teille monille tuttu mm. Tanja Karpelan vaalityöstä sekä aiemmasta työstään ministerien Hyssälä, Karpela ja Pekkarinen erityisavustajana. Hän asuu Keravalla ja johtaa siellä Keskustan ja

5 RKP:n valtuustoryhmää. Yhteystiedot: p Keskusta-aate, Keskustan arvomaailma on hyvä perusta toiminnalle Europarlamentissa. Siksi koen kunniaasiaksi saada olla ehdolla Europarlamenttivaaleissa. Pääkaupunkiseudulla toimivana yrittäjänä koitan omalta osaltani tuoda esille Keskustan arvomaailmaa, joka sopii yhtä En vie teidän kallista aikaanne turhilla jaaritteluilla. Koitan muutamalla sanalla kertoa ajatuksiani Eurovaaleihin liittyen. Nyt käytävät vaalit ovat Keskustalle äärettömän tärkeät, eivät ainoastaan yksittäisenä vaalina, vaan jatkumona, jossa mitataan Keskustan kannatus ja tuleva menestys. Keskustalla on ehdolla monta hyvää ehdokasta. Jokaiselle löytyy varmaan "oman näköinen" edustaja. Keskustan tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että puolueessa käydään myös oikeaa poliittista keskustelua. Politiikka on aivan liian viihteellistynyt ja politiikan sisältö on jäänyt sivuosaan. Keskustan viesti."urhoutta Eurooppaan" kertoo selkeästi keskustan sanoman. Haluamme olla Suomalaisten puolestapuhujina Euroopassa. Se on selkeästi ymmärrettävä ja hyvä viesti. lailla kaupunkeihin, kuin maaseudullekin. Vaali-intoa kaikille toivottaen Jukka Salmi" Toimiessani neljättä kauttani kaupunginvaltuutettua ja myös kunnallisjärjestön puheenjohtajana, uskoni politiikan tekemiseen on vain vahvistunut.

6 ** Äänestetään gallupit kumoon! Mielipidekyselyiden mukaan äänestysinto näyttää jäävän yllättävän alhaiseksi eurovaaleissa. Äänestämässä aikoo käydä reilu kolmannes äänioikeutetuista. Kyselyjen tulokset ovat huolestuttavia. Euroopan unionin ja myös parlamentin päätökset vaikuttavat meidän jokapäiväiseen, tavalliseen arkeemme. EUdirektiivien vaikutukset näkyvät sellaisissakin asioissa, joita ei tule edes heti ajatelleeksi. Yksi esimerkki tästä on kampaajani kertoma esimerkki hänen työstään: EU:ssa tehdyn kemikaalilainsäädännön myötä ovat alalla käytettävät tuotteet muuttuneet huomattavasti terveellisemmiksi sehän on sekä ammatinharjoittajien että asiakkaiden etu. Toinen esimerkki löytyy kunnallispolitiikasta. Kunnissa on usein törmätty unionin kilpailulakeihin, kun valtuustoissa tai lautakunnissa on mietitty kunnan hankintoja esimerkiksi koulutarvikkeiden, ruokapalveluiden tai teknisten palveluiden tuottamisen osalta. kauempana toimiva yritys tekee yhtään halvemman tarjouksen. Suomella on uudessa europarlamentissa kolmetoista edustajaa. Kuten koetin kahdella esimerkillä havainnollistaa, unionissa ei ole kyse pelkästään suurista linjoista, vaan nimenomaan tavallisista arjen asioista. Siksi eurovaaleissa kannattaa vaikuttaa äänestämällä. Suomalaisten yhteinen arki ja nuorten tulevaisuus kaipaa puolustajia Euroopan isojen parissa. Äänestetään gallupit kumoon. ps. Jos ihmiset eivät äänestä, ehdokkaat eivät saa ääniä. Kansanviisaus Klaukkalasta Merja Vanhanen Oman kunnan yrittäjiä ei siis ole mahdollista suosia, koska kilpailulainsäädännön mukaan halvin tai kokonaisedullisin tarjous on hyväksyttävä. Tämä voi tarkoittaa sitä, että vaikka kotikunnasta löytyisi esimerkiksi laatuperunaa ja -kasviksia tuottava viljelijä tai yritys, sen tuotteita, eli paljon toivottua lähiruokaa ei voi ottaa koulukeittiön raaka-aineeksi, mikäli joku muu hieman

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa

Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA Lämmittely Selitä sana EDUSKUNTA EHDOKAS ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI JAISET KUNNAN- VELVOL- ÄÄNI- POLIITIKKO PUOLUE VALTUUSTO LISUUS OIKEUS Keskustellaan ÄÄNESTYS-

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2018

Seurakuntavaalit 2018 Seurakuntavaalit 2018 Esittäjän nimi Paikka & päiväys Seurakuntavaalit 2018 Valitaan kirkon luottamushenkilöt Paikalliset vaalit Itsenäinen seurakunta: Kirkkovaltuusto Seurakuntayhtymä Seurakuntaneuvosto

Lisätiedot

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/

Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti lähdeviitteellä. Lisätiedot: http://www.fsd.uta.fi/ KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD1043 Europarlamenttivaalit 1999 Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata siihen asianmukaisesti

Lisätiedot

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY

PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY PORVOON KAUPUNKI JA PORVOON NUORISOVALTUUSTO Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå PORVOOLAISTEN NUORTEN ÄÄNESTYSAKTIIVISUUSKYSELY KYSELY Internet-kysely toteutettiin lokakuussa 2010 yhteistyössä koulujen

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 SISÄLTÖ Lähtökohta vaaleihin Mitä tehtiin Vaalitulos Vaikutukset Muut puolueet Onnistumiset Kehittämistarpeet Toimenpiteitä LÄHTÖKOHTA VAALEIHIN Tavoitteena x ehdokasta

Lisätiedot

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies

Ketkä ovat täällä tänään? Olen. 13 1. Nainen. 16 2. Mies Ketkä ovat täällä tänään? Olen 13 1. Nainen 16 2. Mies 1 Taustatiedot Ketkä ovat täällä tänään? Ikä 5 1. < 25 1 6 8 6 3 2. < 35 3. < 45 4. < 55 5. < 65 6. 65 tai yli 2 7 3 5 1 9 Olen Ammatti 4 1. opiskelemassa

Lisätiedot

ASK QK3a IF "VOTED", CODE 1 IN QK1 OTHERS GO TO QK3b

ASK QK3a IF VOTED, CODE 1 IN QK1 OTHERS GO TO QK3b QK Europarlamenttivaalit pidettiin 7. kesäkuuta. Jotkut suomalaiset eivät syystä tai toisesta äänestäneet näissä vaaleissa. Äänestittekö Te itse äskeisissä? Äänesti Ei äänestänyt FL Q TREND MODIFIED ASK

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Seurakuntavaalit 2014

Seurakuntavaalit 2014 Seurakuntavaalit 2014 Kirkossa on vaalivuosi. Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa 2014. Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit, jotka järjestetään neljän vuoden välein. Vuoden 2014 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Työllisyys Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa.

Lisätiedot

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa

Kuntavaalit Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Kuntavaalit 2017 Paikallisin eväin kohti menestyvää kuntaa Luodaan uusi kunta! #paikalliseteväät Sinä kaupunki- ja kuntapäättäjänä olet keskeisessä asemassa ja aivan uudenlaisessa roolissa. Voit olla päättämässä

Lisätiedot

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA

KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA KUNTAVAALEISSA ÄÄNESTETTIIN VELVOLLISUUDEN TUNNOSTA Tärkein äänestämään ajava tekijä kuntavaaleissa oli velvollisuuden tunne, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Enemmän kuin neljä

Lisätiedot

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011

PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 PIRAATTIPUOLUE VAALITULOS 2011 19.5.2011 SISÄLTÖ Lähtökohta vaaleihin Mitä tehtiin Vaalitulos Vaikutukset Muut puolueet Onnistumiset Kehittämistarpeet LÄHTÖKOHTA VAALEIHIN Tavoitteena yksi täysi, kolme

Lisätiedot

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA

NUORISOBAROMETRI 2018: VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA NUORISOBAROMETRI : VAIKUTUSVALTAA EUROOPAN LAIDALLA Nuoret ovat aiempaa kiinnostuneempia politiikasta, mutta kiinnostus vaihtelee koulutustason mukaan. Nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus on lisääntynyt

Lisätiedot

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015

DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 DEMOKRATIAINDIKAATTORIT 2015 Oikeusministeriö 3.12.2015, Helsinki Sami Borg Elina Kestilä-Kekkonen Jussi Westinen Demokratiaindikaattorit 2015 Kolmas oikeusministeriön demokratiaindikaattoriraportti (2006,

Lisätiedot

TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU

TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU TURVATTU TYÖ ON KAIKKIEN ETU JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin JHL:n TAVOITTEITA Euroopan parlamentin vaaleihin EU-VAALIT 26.5.2019 ennakkoäänestys 15.-21.5.2019 MISTÄ EU PÄÄTTÄÄ? Euroopan

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella.

Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta sähkö- ja energia-alaan, erityisesti ilmastonäkökulman kautta.

Lisätiedot

Tietopaketti: presidentinvaalit. Ajatuspaja Toivo

Tietopaketti: presidentinvaalit. Ajatuspaja Toivo Tietopaketti: presidentinvaalit Ajatuspaja Toivo 25.1.2018 Presidentinvaali 2012 ensimmäinen kierros Vaalipiiri Äänestysprosentti Äänestäneet Ennakkoäänestäneet Ennakoiden osuus Helsingin vaalipiiri 76,6

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Kapeampi mutta terävämpi EU.

Kapeampi mutta terävämpi EU. Kapeampi mutta terävämpi EU. 2014 Keskustapuolue haluaa kapeamman mutta terävämmän EU:n. Työskentelemme sellaisen unionin puolesta, joka tekee vähemmän asioita mutta tekee ne paremmin. Keskustapuolue suhtautuu

Lisätiedot

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma?

4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? EHDOLLE ASETTUMINEN 1. Päätä lähteä ehdolle 2. Saa kaveri mukaan 3. Kysy apua 4. Valmis valitsijayhdistys vai ihan oma? 5. Ehdolleasettumislomake 6. Kampanjoi 7. Tule valituksi! 1. PÄÄTÄ LÄHTEÄ EHDOLLE

Lisätiedot

Vastaväitteiden purku materiaali

Vastaväitteiden purku materiaali Vastaväitteiden purku materiaali Ymmärrä, vastaa, ohjaa Ja kun Kun vastaväitteet on purettu, niin; Odota vastausta viimeiseen kysymykseen ja kun saat vastauksen kyllä, niin silloin voit todeta hienoa!

Lisätiedot

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit

Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit TUTKIMUSOSIO Vaalien tärkeysjärjestys: eduskunta-, kunnallis-, maakunta- ja eurovaalit Yhdeksän kymmenestä ( %) suomalaisesta pitää eduskuntavaaleissa äänestämistä vähintään melko tärkeänä. Kuusi seitsemästä

Lisätiedot

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN

KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu

Lisätiedot

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta

Hollola Näpäytä solua ja valitse kunta alasvetovalikosta KUNTALAISTUTKIMUS 2015 Suomen Kuntaliitto Marianne Pekola-Sjöblom Yleisiä näkemyksiä, päätöksentekoa ja osallistumista koskevat kysymykset 2015 Kyselylomakkeen kysymykset: 13-17, 24-, -,, 37 Näpäytä solua

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista

SISÄLLYS. N:o 750. Oikeusministeriön päätös. eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä lokakuuta 1998 N:o 750 753 SISÄLLYS N:o Sivu 750 Oikeusministeriön päätös eduskuntavaaleissa käytettävien ehdokasasettelulomakkeiden kaavoista.

Lisätiedot

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja

Sosiaalinen media. Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Sosiaalinen media Havaintoja eduskuntavaalien kampanjasta ja pohdintoja koskien presidentinvaaleja Eduskuntavaalit käydään vuonna 2011 Facebookissa [ ] puolueet menevät sinne, missä ihmiset jo ovat Helsingin

Lisätiedot

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu

Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.

Lisätiedot

ZA6652. Flash Eurobarometer 430 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6652. Flash Eurobarometer 430 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA66 Flash Eurobarometer 0 (European Union Citizenship) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL0 European Union CitizenshipFIF D Minkä ikäinen olette? (KIRJOITA IKÄ JOS KIELTÄYTYI, KOODI ON '99') D

Lisätiedot

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki

MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä , Helsinki MITÄ OPITTIIN KAINUUN MAAKUNTAVAALEISTA? KAINUUN HALLINTOKOKEILUN ARVIOINNIN NÄKÖKULMA Demokratiapäivä 17.10.2017, Helsinki Anni Jäntti kunta- ja aluejohtamisen yliopistonlehtori Tampereen yliopisto KAINUUN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU

EUROOPAN UNIONI. Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU EUROOPAN UNIONI Periaatteita LÄHDE: OTAVAN OPEPALVELU INTEGRAATIO = Euroopan yhdentyminen ja EU-maiden tiivistyvä yhteistyö o o o taloudellista poliittista sotilaallista YHDENTYMISEN TAUSTALLA TOISEN MAAILMANSODAN

Lisätiedot

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys

Maakuntavaalit HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaalit 28.10.2018 HE 15/2017 vp maakuntalakiesitys Maakuntavaltuuston kokoonpano Hallituksen esityksen mukaan maakunnan ylintä päätösvaltaa käyttäisi maakuntavaltuusto, jonka jäsenet ja varajäsenet

Lisätiedot

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media Tutkimuskohteet 1. Yleisellä tasolla nuorten suhtautuminen yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja politiikkaan, nuorille tärkeät

Lisätiedot

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011

piraattipuolue PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 PIRAATTIPUOLUE-KYSELY 30.8.2011 Yleistä kyselystä: Toteutusaika: 13.7. 22.8.2011 Vastaajia yhteensä: 1003 Tarkoitus: Tuloksia hyödynnetään puolueen toiminnan kehittämisessä. Huomioitavaa: Eri kysymysten

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Selkoesite EUROPARLAMENTTIVAALIT 2019 Ennakkoäänestys 15. 21.5.2019 Vaalipäivä sunnuntaina 26.5.2019 Äänestäminen on helppoa! Europarlamenttivaalit 2019 Euroopan parlamentti säätää lakeja, jotka vaikuttavat

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI

Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI Selkoesite TASAVALLAN PRESIDENTIN VAALI 2018 Presidentinvaali Suomen kansalaiset valitsevat presidentin vaalissa kuuden vuoden välein. Ensimmäinen vaali: Vaalipäivä on sunnuntai 28.1.2018 Ennakkoäänestys

Lisätiedot

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).

TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%). Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info

Seurakuntavaalit Espoossa Vaali-info Seurakuntavaalit Espoossa 2018 Vaali-info 3.10.2018 Seurakuntavaalit pähkinänkuoressa Espoossa valitaan vuosiksi 2019 2022 61 jäsentä yhteiseen kirkkovaltuustoon Esbo svenska 6 Tuomiokirkkoseurakunta 16

Lisätiedot

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa

Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön

Lisätiedot

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa?

MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MISSÄ ASUN? Katu? Kaupunginosa? Kunta? Kaupunki? Maakunta? Maa? MAAKUNNAT YHTEISKUNTA ENNEN JA NYT Ennen ELÄMÄ SAMASSA PAIKASSA turvallisuus, varmuus identiteetti ja mahdollisuudet määrätty auktoriteettien

Lisätiedot

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu

Luottamuspuntari. tammikuu Kantar TNS Jaakko Hyry. Luottamus poliitikkoihin tammikuu Luottamuspuntari tammikuu 0 Kantar TNS Jaakko Hyry Tutkimuksen toteuttaminen Aineisto kerättiin. 3.. 0 välisenä aikana Gallup Kanavalla. Kanava on Kantar TNS Oy:n erikseen rekrytoitu viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5)

Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) Viestinnän pääosasto YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ Euroopan parlamentin Eurobarometri-tutkimus (EB79.5) VUOSI ENNEN VUODEN 2014 EUROVAALEJA Toimielimiä koskeva osa SOSIODEMOGRAFINEN LIITE Otos: UE28

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 Liite 3 Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja

Lisätiedot

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki

Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunnan valinta vuonna 2017 2.6.2017 Riitta Myllymäki Kuntaliiton valtuuskunta Yhdistyksen ylin toimielin 76 jäsentä ja 76 varajäsentä, joiden tulee olla kuntalaissa tarkoitettuja valtuutettuja

Lisätiedot

MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta

MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala. 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta MTT- Rehuntuotantoseminaari Nitek Nivala 20.03.2013 Eero Isomaa,MTK Johtokunta Aiheena mm. 1. Cap 2020 Mitä hyvää Mitä huonoa Mitä euroina 2. Katsaus markkinoihin Euroopassa Suomessa CAP 2020 ja muu EU-politiikka

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan

Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan

Lisätiedot

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä

Seurakuntavaalit Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys Vaalipäivä Seurakuntavaalit 2018 Ehdokasasettelu päättyy 17.9.2018 Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 Vaalipäivä 18.11.2018 Luottamushenkilöksi? Kiinnostaako sinua vaikuttaminen omassa seurakunnassasi? Haluaisitko uudistaa

Lisätiedot

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa

Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö suomalaisista ymmärtää mielestään hyvin politiikkaa Enemmistö ( %) suomalaisista arvioi ymmärtävänsä hyvin tärkeitä poliittisia kysymyksiä, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Europarlamenttivaalit

Europarlamenttivaalit Europarlamenttivaalit 25.5.2014 Vaalijärjestelyt Parlamentin toiminta ja tehtävät Äänestysaktiivisuus 1 Europarlamenttivaalit Järjestetään joka 5. vuosi Parlamentti on ainoa unionin toimielin, jonka kokoonpanosta

Lisätiedot

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS

NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS NUORISOVAALIEN JÄRJESTÄJÄN OPAS Nuorisovaalit on demokratiakasvatuksen työkalu ja suurin demokratiatapahtuma peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa ympäri Suomen. Nuorisovaalit järjestetään aina

Lisätiedot

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen

ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi. Jussi Huttunen ITÄ-SUOMI ALLI -aluefoorumi Jussi Huttunen 20.11.2013 2013 MIHIN SUUNTAAN JA MITEN SUOMEN ALUERAKENNETTA JA LIIKENNEJÄRJESTELMÄÄ TULISI KEHITTÄÄ laatia Suomen uusi kehityskuva? o Kun edellinen kysymys

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin?

Edustajistovaalit Mitä, missä, milloin? Edustajistovaalit 2017 Mitä, missä, milloin? Mikä edustajisto? Yliopistolain 46 mukaan: Ylioppilaskunnan päätösvaltaa käyttää hallitus ja edustajisto. 41-jäseninen edustajisto valitaan joka toinen vuosi

Lisätiedot

Sipoon Sanomat on Sipoon ykköslehti, sillä millään muulla lehdellä ei ole yhtä suurta levikkiä Sipoossa.

Sipoon Sanomat on Sipoon ykköslehti, sillä millään muulla lehdellä ei ole yhtä suurta levikkiä Sipoossa. Kuntavaalit 0 Kuntavaalit 0 Sipoon Sanomat on täysillä mukana kuntavaaleissa ja vaalikoneemme on taatusti puheenaihe! Sipoon Sanomat käy tiivistä keskustelua kuntalaisille tärkeistä asioista, heidän kanssaan.

Lisätiedot

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU

Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Åbo Akademi KEHITYSKESKUSTELU Tämä lomake on kehityskeskustelua varten laadittu mallilomake, jota voidaan käyttää keskustelun sisällön jäsentämiseen ja joka auttaa keskittymään olennaisiin kysymyksiin.

Lisätiedot

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä

Kokoomus kyvykkäin puolue SDP ja Keskusta kolmen kärjessä TUTKIMUSOSIO kyvykkäin puolue SDP ja kolmen kärjessä 1 Kansalaisten mielestä kyvykkäin puolue valtakunnallisissa asioissa eduskunnassa on kokoomus ( %), käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta.

Lisätiedot

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta

Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Mikkeli Emilia Mänttäri, viestintäpäällikkö Kotka-Kymin seurakunta Case Seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa Ensimmäiset seurakuntavaalit Kotka-Kymin seurakunnassa syntyi vuonna 2017 Kotkan, Langinkosken ja Kymin seurakuntatien liitoksessa Vuoden 2018 seurakuntavaalit

Lisätiedot

Äänestys. Sähköisen äänestyksen pilotti. Luokkamalli. Government. Versio 1.4H Julkinen 08.02.2008 1 (8) Luokkamalli

Äänestys. Sähköisen äänestyksen pilotti. Luokkamalli. Government. Versio 1.4H Julkinen 08.02.2008 1 (8) Luokkamalli 08.02.2008 1 (8) Äänestys Oikeusministeriö Vaalitietojärjestelmät 08.02.2008 2 (8) 1 Äänestys... 3 1.1 Laskenta... 3 1.1.1 Aanet... 3 1.1.2 AaniLkm... 3 1.1.3 Yhdistely... 4 1.1.4 YhdistettyTulos... 4

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖNÄ ESPOOSSA

LUOTTAMUSHENKILÖNÄ ESPOOSSA LUOTTAMUSHENKILÖNÄ ESPOOSSA Raimo Inkinen, 42 v. (vihr.) lautakuntakokemusta v. 1987-1996 varavaltuutettu v. 1989-1992 kaupunginvaltuutettu 1993- valtuustoryhmän pj. v. 1994, 2000 kaupungin hallituksen

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta

Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Kuvat: Katri Saarela ja Kirkon kuvapankki KCSA Maria Manelius ja Vesa Ranta Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia,

Lisätiedot

TIETOISKU 7/

TIETOISKU 7/ TIETOISKU 7/2003 30.7.2003 EDUSKUNTAVAALIT ESPOOSSA 2003 Kok. 28,5 34,1 35,4 SDP 17,6 19,5 23,1 Vihr. 9,9 12,6 12,8 Kesk. 4,4 7,1 11,0 RKP 8,6 10,2 12,1 Vas. 6,7 6,9 7,3 KD PS Lib. 3,3 2,5 1,6 1,5 0,2

Lisätiedot

Ay-liikkeen Eurovaalitutkimus

Ay-liikkeen Eurovaalitutkimus Ay-liikkeen Eurovaalitutkimus Esitys lehdistötilaisuuteen Ravintola Pääposti 5.5.2014 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti ammattiliittojen jäsenten parissa tutkimuksen Europarlamenttivaaleihin

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0

Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003 24 695 70,3 Eduskuntavaalit 2007 26 080 68,9 Eduskuntavaalit 2011 27 759 72,0 10 Vaalit (Luvun lähde: Keskusvaalilautakunta) 10.1 Äänioikeutetut ja äänioikeuden käyttö vuosina 1999-2011 Äänioikeutettuja Äänestysprosentti (%) Eduskuntavaalit 1999 22 507 67,4 Eduskuntavaalit 2003

Lisätiedot

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä

Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä Yhteiset arvot, yhteinen vastuu ja yhteinen hyvä ep2014 TIGT. MAKE AN Millaisen Euroopan sinä haluat? Toimi, osallistu ja vaikuta äänestä EU-vaaleissa! SUOMEN EV. LUT. KIRKKO EU-vaalit ovat tärkeät Toukokuun

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008 Tiivistelmä

EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008 Tiivistelmä Viestinnän pääosasto Osasto C Suhteet kansalaisiin YLEISEN MIELIPITEEN SEURANTAYKSIKKÖ 15/09/2008 EUROOPAN PARLAMENTIN VAALIT 2009 Euroopan parlamentin Eurobarometri-kysely (Standard EB 69.2) kevät 2008

Lisätiedot

Valmistautuminen kampanjointiin. Minustako ehdokas?

Valmistautuminen kampanjointiin. Minustako ehdokas? Valmistautuminen kampanjointiin Minustako ehdokas? Aloita Tästä 1 Proflointi Millainen ehdokas minä olen? Millainen on potentiaalinen äänestäjäkohderyhmäni? Kenen ääniä haluan tavoitella? 2 Kampanjaryhmä

Lisätiedot

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan

Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella

Lisätiedot

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA

EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA EU27-PÄÄMIESTEN TULEVAISUUSPOHDINNAN JA ROOMAN JULISTUKSEN SEURANTA TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO E 29/2017 vp Valtioneuvoston selvitys: EU27-päämiesten

Lisätiedot

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ

PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista

Lisätiedot

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO

EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO EU:N KEHITYS JA UNIONIN DEMOKRAATTINEN OIKEUTUS TIMO MIETTINEN, FT, YLIOPISTOTUTKIJA EUROOPPA-TUTKIMUKSEN VERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTO 28/09/2017 1 EU JA DEMOKRATIA Kysymys demokraattisesta oikeutuksesta

Lisätiedot

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa

Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa TUTKIMUSOSIO Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa ( % uskoo sen vaikuttavan ratkaisevasti tai melko paljon) sekä aatteellinen linja ( %) ovat tärkeimmät

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 13. marraskuuta 2012

Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 13. marraskuuta 2012 Viestinnän pääosasto Yleisen mielipiteen seurantayksikkö Bryssel, 13. marraskuuta 2012 AINEISTOTUTKIMUS EUROOPAN PARLAMENTIN VAALEISTA 2009 Äänestämättä jättäminen ja äänestyskäyttäytyminen vuonna 2009

Lisätiedot

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA

AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta

Lisätiedot

OAJ:n valtuustovaalit 2010

OAJ:n valtuustovaalit 2010 VANTAAN OPETTAJA VAALIEXTRA 8.2.2010 Vantaan opettajien ammattiyhdistys ry Talkootie 7, 01350 Vantaa puh: 09-873 4020, toimisto@voay.fi, www.voay.fi Tiedottaja: Annika Arstila-Aaltonen p. 050-4096 460

Lisätiedot

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit

ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS. Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit ISYY EDUSTAJISTOVAALIT 2013 - EHDOKKAAN OPAS Opiskeluaikasi tärkeimmät vaalit Tervetuloa ehdolle ISYY:n edustajistovaaleihin! Nyt sinulla on hyvä mahdollisuus osallistua opiskeluaikasi tärkeimpiin vaaleihin

Lisätiedot

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset.

LIITE. Euroopan parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.3.2014 COM(2014) 196 ANNEX 1 LIITE parlamentin vaaleja koskevien komission suositusten täytäntöönpanoon liittyvät jäsenvaltioiden vastaukset asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS

Lisätiedot

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa

TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu

Lisätiedot

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA

KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.

Lisätiedot

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy

edustajistovaalit 2012 Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit 2012 AANESTa Ja Hyvinvointi Lisääntyy edustajistovaalit koko suomessa Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n edustajistovaalit järjestetään 12. - 28.3.2012. Vaaleissa Suomen suurin

Lisätiedot

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM

Kestävä ruoantuotanto. Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM Kestävä ruoantuotanto Suomenlahden tila ja tulevaisuus Tarja Haaranen, YM 25.1.18 Ilmastomuutos Ekosysteemipalvelujen heikkeneminen Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät sään ääri-ilmiöt. Osasta nykyhetken

Lisätiedot

Facebook-opas tilitoimistoille

Facebook-opas tilitoimistoille Facebook-opas tilitoimistoille Joko tilitoimistollanne on Facebook-sivu? Jos ei, tähän oppaaseen on koottu 10 askeleen polku, jota seuraamalla sivu on helppo perustaa. MUUTAMA FAKTA SOSIAALISESTA MEDIASTA

Lisätiedot

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt

Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

Maakuntavaalit Heini Huotarinen, neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö, Demokratia-, kielija perusoikeusasioiden yksikkö 13.9.

Maakuntavaalit Heini Huotarinen, neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö, Demokratia-, kielija perusoikeusasioiden yksikkö 13.9. Maakuntavaalit 2019 Heini Huotarinen, neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö, Demokratia-, kielija perusoikeusasioiden yksikkö 1 Taustaa Sipilän hallituksen hallitusohjelma 29.5.2015: Hallitus valmistelee

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015

Ajankohtaista maataloudesta. Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maataloudesta Keski-Suomen Yrittäjien Kevätseminaari Tommi Lunttila 29.4.2015 Ajankohtaista maa- ja metsätaloudessa Biotalous ja Ruoka Markkinat - Venäjän tuontikielto - Kaikki maataloustuotteet

Lisätiedot

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen

Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Kuvat: Katri Saarela ja Sirpa Päivinen Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu

Lisätiedot

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy

Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 0 Kantar TNS Oy Julkaisuvapaa.. klo Tyytyväisyys sekä hallitukseen että oppositioon aiempaa hieman suurempaa Runsas kolmasosa suomalaisista ( %) ajattelee Juha Sipilän

Lisätiedot

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa.

naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Pieni neuvottelutaitojen työkirja naisille, jotka (työ)elämän neuvotteluissa. Neuvottelutaidot ovat (työ)elämän ydintaitoja Neuvottelutaidot muodostuvat erilaisten taitojen, tietojen, toimintatapojen ja

Lisätiedot