AJANKOHTAISTA. Koonnut Sture Lampen 3/1991 METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA Puun tuottaminen. Puun korjuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "AJANKOHTAISTA. Koonnut Sture Lampen 3/1991 METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA Puun tuottaminen. Puun korjuu"

Transkriptio

1 3/1991 AJANKOHTAISTA Koonnut Sture Lampen METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA 1990 Metsätehonvuoden 1990 toimintaohjelmassa oli kaikkiaan 28 tutkimusaihetta, joista osa oli laajoja ja koostui useasta osaprojektista. Seuraavassa esitellään toimintavuoden aikana valmistuneita tutkimuksia. Metsätehon varsinaisesta vuosikertomuksesta selviävät käynnissäolleet tutkimusaiheet. ennakkotiedon hankintaan kuin kokeessa käytetyssä linjoittaisessa koealamittauksessa. Metsätehon katsaus 18/1990. Metsäteho on jo kokeillut paikannusta satelliittien avulla. Yksinkertaisin laittein pystyttiin määrittämään pisteen 2-ulotteinen sijainti noin m:n tarkkuudella. Kehittyneimpien laitteiden avulla päästään parempaan tarkkuuteen ja puuston seassakin yhteydet onnistuvat paremmin. Ajankohtainen katsaus 20/ Puun tuottaminen Puuntuottamistutkimuksen painoaloina olivat metsänuudistamisen suunnitt:eluun ja uudistamistuloksen turvaamiseen liittyvät tutkimukset:. Työmaasuunnit:Celun ja siihen liit:t:yvän paikant:amist:ekniikan kehit:cäminen sekä uudist:amisen t:uloksia koskevan Ciedon keruumenet:elmät: olivat: keskeisiä aiheit:a. Jäsen yrit:yst:en omien met:sien k äyt:ön kehit:cämiseksi selvit:et:ciin met:sät:alouden suunnit:t:elun tiecojärjest:elmät:arpeit:a. Männyntaimikon perkauksen kustannuksia j a työvoimantarvetta muutamissa esimerkkitapauksissa tutkittiin Metsätehon l aa timan lasken tamal lin avulla. Laskelmat osoittivat, että metsänviljelytulos vaikuttaa suuresti taimikonperkauksen kustannuksiin ja resurssitarpelslln. Olosuhteisiin sopeutetulla uudistamismenetelmien valinnalla ja huolellisella viljelyllä voitanee n tuntuvasti vähentä ä ta imiken p e rka uksen työvoimantarvetta. Met sä tehon k atsau s 14/ Me tsäteho kokei li nykyistä intens iivis e mpää puusto- ja kasvupaikkatiedon keruuta sekä hyvä ksikäyttöä päätehakkuun puunkorjuun suunnittelua ja metsänuudistamismenete lmien valintaa varten. Paikannettuja koealoja koske vat tiedot antoivat hyvä n kuvan puuston kokonaismäärästä, er i puu- ja puutavara lajien osuuksista s e k ä niiden v a ihtelusta leimikon eri osissa. Tietojen pohjalta voi d aan laatia mm. vaihtoehtoisia lohkotusratkais uja. Paik ann e tut metsätyyppi-, maalaji-, kivisyys - ja topografiatiedo t antavat hyvän pohjan uudi stam i smen ete lm ien alu stavalle v a linnall e. Kehittei llä olevan satelliittipaikannustekniikan avull a voidaan päästä e dulli sempaan Puun korjuu Keskeisiä aiheita olivat met:sätöiden järjescelyihin liit:t:yvä Cut:kimus t:yöry~en käyt:öscä met:sät:yössä sekä harvennus- ja ylispuuhakkuiden tekniikan ja taloudellisuuden kehitt:äminen. Metsä- ja uittoalan työehtosopijapuolten esityksestä Metsä teho tutki työ ryhmien käyttöä metsätöissä. Esitutkimuksessa selvitettiin töiden järjeste l y malleja ja palkkausta vuoden 1991 aikana tehtävää käytännön kokeilua ja tutkimusta varten. Yrity skohtaiset kehitysryhmät selvittivät alue idensa me tsätyön kehityssuuntia ja sisällön muutoksia s ekä työryhmien käyttöä metsätyössä. Nämä ryhmät hahmottelivat erilaisia malleja, joiden avulla kehitetään tuottavuutta, palkkausta, puutavar an ja työjäljen laatua, t yöajan hyväksikäyt töä, työmatko jen j ä rj estelyjä s e k ä työnjohdon ja työntekijäin välistä yhteydenpitoa. Sel v i tysten p e rus t ee ll a kehitys r yhmät laat ivat esityksensä kokeilun jatkamiseksi. Esitutkimuksesta kertova julkaisu v almistuu vuoden 1991 aikana. Helpoissa maastoissa FMG 0470 Matokärppä -pienharvester i sove ltuu teknis e sti hyvin e n siharvennuspuun h akkuuseen. Ajourien kav entamine n 30:stä 20 m: iin p a ransi sekä h akkuun tuottavuutta että korjuun j ä lkeä. Var sinkin juure nniskavauriot jäivä t yleens ä varsin v ä h ä isiksi. Matokärppä on kilpailukykyinen va ih toeh to, jos sen tuntikustannukset ovat kor keintaan 60 % k eskikokoisen kuormainharv esterin tuntikustannuksista. Metsätehon kats a us 5/1991, ilmestyy vuoden 1991 alkupuolella. 1

2 Metsätehon tutkimuksen mukaan Pika 75 -harvesteri soveltuu hyvin ylispuiden poistohakkuisiin. Se on nopea, kohtalaisen edullinen ja säästää taimikkoa. Myös kaksioteharvesteri FMG 707/12 -S MotoNalle voi päästä ylispuiden hakkuussa hyviin tuloksiin, kunhan työ tehdään huolellisesti. Metsätehon katsaus 19/1990. Suunnittelu Puuntuottamisen ja -hankinnan menetelmien valintaan, kustannusten laskentaan ja resurssien mitoittamiseen kehitettyjä laskentamalleja parannettiin ja päivitettiin. Puunhankinnan kausivaihtelujenhallittavuudenparantamista sekä metsäkoneurakoinnin kannattavuutta tutkittiin ja puunoston kehittämistarpeita selvitettiin. Kaukokuljetus Puutavaran kaukokuljetuksen alalla jatkettiin - vuoden alussa 111Uuttuneiden kuormitusmääräysten takia - autokuorman painon ja puutavaran tuoretiheyden määrittämiseen liittyviä tutki111uksia. Eri kaukokuljetusl11uotojen yhteensovittamisesta käynnistettiin tutkil11usprojekti. Hiokkeen valmistuksessa puuraaka-aineen laadulla on erittäin suuri merkitys. Kuusikuitupuun tärkeimmät laatuominaisuudet ovat tuoreus ja kosteus. Koe puutavaran kastelusta uiton ja vesivarastoinnin aikana osoitti, että kastelu hidastaa vedenpinnan yläpuolella olevien puutavarapölkkyjen kuivumista. Koko nipusta valmistetun massan laatuun kastelu vaikutti vähän. Metsätehon moniste Autokuljetuksen kustannusten laskentaa ja analysointia varten laadittu perusmalli valmistui. Seuraavaksi mallia p ä ivitetään viimeisin kustannustiedoin ja mallista tehdään sovelluksia eri yrityksille. Mallista kertova julkaisu valmistuu vuoden 1991 aikana. Puutavaran mittaus Puutavaran mittauksen kehittämisessä keskityttiin metsuri- ja pystymittaukseen, hakkuukoneiden mittalaitteiden ja niiden tarkkuuden testaamiseen puutavaramäärän mittauksessa ja sahapuiden apteerauksessa sekä mittaustekniikkaan puun vastaanotossa tehtaalla. Suomessa markkinoilla olevista pystypuiden ja puutavaran mittaukseen tarkoitetuista elektronisista mittalaitteista ja niiden teknisistä ominaisuuksista tehtiin kooste. Raportti on ilmestynyt Metsätehon katsauksena l/1991. Paino-otantamittaus soveltuu hyvin tehtaalle saapuvan kokonaispuumäärän selvittämiseen. Paino-otantaa on mahdollista tehostaa jaka malla mittauserä ositteisiin, jolloin eräkohtainen mittaustarkkuus saadaan huomattavast i paremmaksi kuin perinteisessä paino-otantamittauksess a. Ositettua otantaa voidaan soveltaa myös laadun arvioinnissa. Metsätehon katsaus 8/ Metsurimittauksen kehittämistä varten tutkittiin elektroni sen mittakaulaimen käyttöä ja sen ajanmenekkiä sekä leimikkotekijöiden vaikutusta aj anmenekkiin metsurin teke'm ässä koepuumittauksessa Pohjois-Suome ssa. Tulokset julkaistaan vuoden 1991 a lkupuol ella. 2 Metsänviljelyn vaihtoehtomallin tietopohjaa parannettiin eri puolilta kerätyllä uudella tietämyksellä ja kustannustiedot päivitettiin. Korjuun vaihtoehtolaskentasysteemin (Susy) syöttömuoto ja tallennusohjelma uudistettiin. Systeemiä esitellään monisteessa Koneyrittäjie n liitto r.y:n ja Metsäalan Kuljetuksenantajien al oitteesta tutkittiin metsäkoneyritysten kannattavuutta ja sitä, miten yrityksen koko vaikuttaa toiminnan kannattavuuteen. Pelkästään puutavaran lähikuljetusta harjoittavissa yrityksissä kannattavuus on parempi yhden koneen yrityksissä kuin kahden tai useamman koneen yrityksissä. Kannattavuus yhden hakkuukoneen ja yhden kuormatraktorin yrityksissä on selvä sti huonompi kuin suurissa, useamman hakkuukoneen yrityksissä. Metsätehon katsaus 15/1990. Puunkorjuur e surssit tulisi mitoittaa oikein ja puu korjata edullisin kustannuksin. Siksi korjuusuunnitelmat on perustettava tarkkoihin tietoihin ja niiden on liityttävä hankinnan suunnitteluun. Hankinta-alueen ja hankintapiirin resurssien mitoitusta ja käytön ohjausta koskevan päätöksenteon tueksi rakennettiin mikrotietokoneessa käytettävä malli vuotuisen puunkorjuun suunnittelemiseksi. Metsätehon katsaus 16/1990. Tutkimuks essa "Puunkorjuuvaihtoehtojen taloudellinen kehitys " selv itet tiin puuntuottamisen ja puunkorjuun resurssien j a menetelmien kehitysvaihtoehtoja. Tulok set on laskettu ja k ä sikirjoitus on tekeillä. Palkka- ja maksuperustetutkimukset Vuoden aikana valmistu iva t s euraavat tu tk imukset, ja niiden tulokset on luovutettu sopij apuolille: Puutavaralajien tuoretiheyksien ja puutavaran autokuljetusmäärien vaihtelu, Metsätehon moniste Selvitys tehtiin Suomen Kuorma-autoliitto r.y :n puutavarajaoston ja Metsäalan Kul jetuksenantajie n pyynnöstä. Osapuukuormien koot ja rakenteet ensiharvennuskorjuussa, Pohjois-Suomi, Metsätehon mo niste Selvitys on lisäaineistoa Metsätehon aiempiin osapuun ja kokopuun metsäkuljetusta koskeviin maksuperustetutkimuksiin.

3 MITSATIHO Suomen Metsateollisuuden Keskusliillo ry:n metsatyönlutkimusosasto PL 194 (Fabianinkatu 9 B), HELSINKI Puhelin (90) VUONNA 1990 ILMESTYNEET JULKAISUT Metsätehon tiedotus 402 Eri maanmuokkausmenetelmien edullisuus männyn ja kuusen viljelyssä Etelä-Suomessa. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen Monitoimikoneiden yleisimpien puunmittauslaitteiden tarkkuus. Markku Halinen Puunhankinnan kausivaihtelun vaikutuksesta puuvirtaan, resurssien käyttöön ja hankintakustannuksiin. Antti Korpilahti Metsätehon katsaus 1/1990 2/1990 3/1990 4/1990 5/1990 6/1990 7/1990 8/1990 9/ / / / /1990 Hakkuukoneiden mittalaitteet. Kaarlo Rieppo Valmet 892/902 -kaksioteharvesteri. Kaarlo Rieppo Turvemaiden koneellinen puunkorjuu kesäaikaisissa ensiharvennuksissa. NSR-projekti. Markku Mäkelä FMG 707/12 S Lokomo MotoNalle- ja FMG 707/18 S Lokomo MatoKarhu -kaksio teharvesterit. Kaarlo Rieppo Tiestön puutteet puutavarankuljetuksissa. Mirja Alve & Olavi Pennanen Menetelmä leimikon hinnoittelu- ja suunnittelutietojen määrittämiseksi. Markku Mäkelä Paino-ositemenetelmä puutavaran mittauksessa tehtaalla. Jari Marjomaa Ajankohtaista. Koonnut Erkki Hänninen Puutavaralajien tuoretiheyksien ja puutavaran autokuljetusmäärien vaihtelu. Lyhennelmä Metsätehon monistecsta Jari Marjomaa & Teppo Oijala Kuorman painon määrittäminen puutavaran autokuljetuksessa. Timo Heikka Pienet kuormainharvesterit - Fa~mi Trac 5000 ja Nokka-Joker - ensiharvennusten hakkuukoneina. Markku Mäkelä Tavanomaiset kuormainharvesterit ensiharvennusten hakkuukoneina. Markku Mäkelä KÄÄNNÄ

4 . 14/ / / / / / /1990 Taimikon perkauksen resurssitarve metsänuudistamisen toimenpideketjussa. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen & Simo Kaila Metsäkoneyrityksen koko ja muut kannattavuuteen vaikuttavat seikat. Juha Rajamäki & Timo Heikka Puunkorjuun ja korjuuresurssien suunnittelu - osa hankinnansuunnittelua. Antti Korpilahti Metsäkuljetus harvesterin jälkeen. Pekka-Juhani Kuitto Paikannettujen koealatietojen käyttö puunkorjuun ja metsänuudistamisen suunnittelussa. Jarmo Hämäläinen & Vesa Imponen & Simo Kaila Ylispuiden poisto Pika 75- ja FMG 707/12 S MatoNalle -harvestereilla. NSR-projekti. Markku Mäkelä Ajankohtaista. Koonnut Erkki Hänninen Metsätehon opas Hankintapuun varastointi autokuljetusta varten. Ohjelehtinen, 50 kpl/lehtiö. Uudistettu painos Harvennushakkuiden korjuujäljelle asetettavat vaatimukset sekä korjuujäljen arviointi ja mittaaminen Koneellisesti korjattavan leimikon suunnittelu Tukimateriaalina moniste kalvojen tekoa varten Puutavaran tilavuuden mittaus hakkuukoneen mittalaitteella. Esite, kpl/lehtiö Monisteina on julkaistu seuraavat osaselvitykset ja raportit Puutavara-autokaluston kehittyminen. Mirja Alve & Olavi Pennanen Metsätyön ja metsätyövoiman kehityssuuntia. Jouko Örn Metsäteho projektin loppuraportti. Hannu Vallanen Osapuukuormien koot ja rakenteet ensiharvennuskorjuussa. Pohjois-Suomi. Pekka-Juhani Kuitto Puiden joukkokäsittelyn mahdollisuuksista harvennushakkuissa. Tuloksia esitutkimuksesta. Risto Lilleberg Kuormainharvesteri avo- ja harvennushakkuissa. Maksuperustetutkimus. Risto Lilleberg Puunkorjuukustannusten vertailu Jarmo Lindroos & Jouko Örn Lännen T 214 C 1 Lako 60 -ylispuuhakkuukone. Aarne Elovainio & Reima Liikkanen Puutavaralajien tuoretiheyksien ja puutavaran autokuljetusmäärien vaihtelu. Liittyy Metsätehon katsaukseen 10/1990. Jari Marjomaa & Teppo Oijala Metsäteollisuuden raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen puumäärät ja kustannukset vuonna Tauno Laajalahti & Olavi Pennanen Puunkorjuun ja -kuljetusten organisointi Puolassa. Matkakertomus asiantuntijavierailusta Pekka-Juhani Kuitto, Metsäteho & Jarmo Väisänen, Metsähallitus Kuusikuilupuun kastelu uiton ja vesivarastoinnin aikana. Markku Halinen

5 MITSATIHO Suomen Metsäteollisuuden Keskusliitto ry:n metslltyöntutkimusosasto PL 194 (Fabianinkatu 9 B), HELSINKI Puhelin (90) METSÄTEHON JULKAISUT VUOSINA Metsätehon tiedotus 395 Puutavara-auton polttoaineenkulutus. Olavi Koskinen & Olavi Pennanen Kaatava kourasaha ensiharvennusmännikön osapuunakorjuussa. NSR-projekti Antti Korpilahti Avohakkuualueille korjaamatta jäävän ainespuun osuus leimikon kokonaistilavuudesta Etelä-Suomessa. Markku Halinen Osaupotusmenetelmä puutavaran mittauksessa tehtaalla. Markku Halinen Maaston vaikutus maanmuokkauslaitteiden työjälkeen. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen & Simo Kaila Puutavaran tienvarsivarastojen ominaisuuksia. Varpu Voipia & Antti Korpilahti Etelä-Suomen harvennusmetsien määrä ja korjuuolosuhteet vuosina Risto Lilleberg & Anssi Raitanen Eri maanmuokkausmenetelmien edullisuus männyn ja kuusen viljelyssä Etelä-Suomessa. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen Monitoimikoneiden yleisimpien puunmittauslaitteiden tarkkuus. Markku Halinen Puunhankinnan kausivaihtelun vaikutuksesta puuvirtaan, resurssien käyttöön ja hankintakustannuksiin. Antti Korpilahti. 1990

6 Metsätehon katsaus 1/1986 2/1986 3/1986 4/1986 5/1986 6/1986 7/1986 8/1986 9/ / / / / A/ / / / A/ / / / /1986 1/1987 2/1987 3/1987 4!1987 5/1987 Metsä-Marttiini K 10 -metsätraktori. Tore Högnäs, Metsähallituksen kehittämisjaosto Ojitusalueen koivikon korjuu osapuuna. Antti Korpilahti Valmet 832 -kuormatraktori. Kaarlo Rieppo Meno-paluukuljetukset puutavaran autokuljetuksessa. Esko Mikkonen Metsätehon toiminta vuonna Koonnut Sture Lampen Kuormainharvesterin työmenetelmät ja niiden jälkeinen metsäkuljetus. Markku Mäkelä Paakkutaimet männyn ja kuusen viljelyssä. Jarmo Hämäläinen Tuunari-maanmuokkauslaite. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen Puutavaran metsäkuljetus keskikokoisella kuormatraktorilla. Lyhennelmä Metsätehon monisteesta Mikko Kahala & Pekka-Juhani Kuitto Pystymittaus ja metsurimittaus pienipuustoisissa leimikoissa. Markku Halinen Harvennushakkuuleimikoiden korjuujälki kehittyneempiä menetelmiä käytettäessä. Risto Lilleberg Hakki-Prosessori 350 (400). Kaarlo Rieppo Nokka Processor 350 (400). By Kaarlo Rieppo Välivarastollahaketus ja siihen liittyvä autokuljetus. Lyhennelmä Metsätehon monisteesta Pekka-Juhani Kuitto Uusi Farmi Trac -telamaasturi. Kaarlo Rieppo New Farmi Trac Terrain Vehicle. By Kaarlo Rieppo Telakarhu telamaasturi. Kaarlo Rieppo Puutavaran kaukokuljetusten kehitys vuosina Aulis E. Hakkarainen Uusia ja uudistettuja metsäkoneita. Kaarlo Rieppo Kuormainmonitoimikoneet Kaarlo Rieppo Metsänuudistamisen suunnittelun nykytilanne ja kehittämismahdollisuudet. Jarmo Hämäläinen & Simo Kaila Elektroniset mittauslaitteet puiden ja puutavaran mittauksessa. Markku Halinen Ajankohtaista. Koonnut Sture Lampen Kuormainharvesterin käyttö viimeisissä harvennushakkuissa. Markku Mäkelä 2

7 (Katsaus) 6/1987 7/1987 8/1987 9/ / / / / / / / / A/ / / / / S/ A/ / /1987 1/1988 2/1988 3!1988 4/1988 5/1988 6/1988 7/1988 Valmet 901/948 -kuormainmonitoimikone. Kaarlo Rieppo Kokonaisurakointi puun korjuussa ja kuljetuksessa. Esko Mikkonen TT 1750 LP -varastohakkuri. Pekka-Juhani Kuitto Työntekijän suorittaman työmittauksen ajanmenekki raivaussahatyössä. NSR-projekti. Simo Kaila Osapuiden metsäkuljetus. Pekka-Juhani Kuitto Ponsse 520H -kuormainharvesteri. Kaarlo Rieppo Monitoimikoneiden puunmittauslaitteille asetettavia vaatimuksia. Markku Halinen Pika 45 -prosessori harvennus- ja päätehakkuissa. Risto Lilleberg Tuunari-maanmuokkauslaitteen työjälki. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen Puutavaralajeittaiset valmistuskustannukset monitoimikonekorjuussa. Markku Mäkelä Lako 3T (3TR) -kuormainharvesteri. Kaarlo Rieppo Lako 3T (3TR) Boom-Mounted Harvester. By Kaarlo Rieppo Elmia Wood 87 -metsäkonenäyttely. Erkki Hänninen & Sture Lampen & Lasse Säteri Puutavara- ja hakeautot 1987 ja kaluston kehitys. Liittyy Metsätehon monisteeseen Lasse Säteri Puutavaran mittausmenetelmien kustannusten vertailu. Markku Halinen Scanmat 256 -mittalaite. Kaarlo Rieppo Scanmat 256 mätutrustning. Kaarlo Rieppo Scanmat 256 Measuring Equipment. By Kaarlo Rieppo Pölkytyso ngelman ratkaisu askelittaisella optimoinnilla. Vesa Imponen Omatoimisen ja teollisuuden puunkorjuun edullisuussuhteet Esko Mikkonen Mittaerot ja niiden syyt. Aarne Elovainio Metsätehon toiminta vuonna Koonnut Sture Lampen Puutavaratoimitusten ajoitus pienentää tehtaiden vastaanottokustannuksia. Antti Korpilahti Työmenetelmän vaikutus kaivurillamätästyksen ajanmenekkiin. Jarmo Hämäläinen Keto 150 -kuormainharvesteri. Kaarlo Rieppo Kuormainharvesteri ensimmäisessä ja toisessa harvennuksessa. NSR-projekti. Pekka-Juhani Kuitto & Markku Mäkelä 3

8 (Katsaus) 4 8/1988 Kuormainharvesterin käyttöön perustuvan korjuun kehittäminen pienirunkoisissa päätehakkuissa. Pekka-Juhani Kuitto & Markku Mäkelä 9/1988 Ajankohtaista metsäkoneenkuljettajien työoloista. Koonnut Kaarlo Rieppo 10/1988 Lokomo 750H -kuormainharvesteri. Kaarlo Rieppo 11/1988 Puuta koskettamaton läpimitan mittalaite monitoimikoneeseen. NSR-projekti. Kaarlo Rieppo & Hannu Jokinen 12/1988 Ponsse HS15 -kuormainmonitoimikone. Kaarlo Rieppo & Jarmo Lindroos 13/1988 Puutavara-autojen ajankäyttö. Lyhennelmä Metsätehon monisteesta Mirja Alve 14/1988 Metsäkuljetus saaristossa. Pekka-Juhani Kuitto 15/1988 Kausivaihtelun vaikutuksesta puutavaran autokuljetukseen. Antti Korpilahti 16/1988 Ponsse-kuormainharvesterin ja Ponsse-kuormainharvesteri-metsätraktorin vertailu. Risto Lilleberg 17!1988 Ajankohtaista. Koonnut Sture Lampen 18/1988 Uudistusalan koon vaikutus metsän uudistamiskustannuksiin Etelä-Suomen olosuhteissa. Vesa Imponen & Simo Kaila 19!1988 Ajoneuvopainojen korotuksen ja painoperusteisen kuormituksen vaikutus puutavaran autokuljetukseen. Antti Korpilahti 20/1988 Huonolaatuisen lehtipuun koneellinen korjuu. NSR-projekti. Markku Mäkelä 1/1989 2/1989 Koneellinen puunkorjuu männikön ensimmäisessä harvennuksessa. Markku Mäkelä 3/1989 Lokomatic 90 -mittausjärjestelmä ja sen mittaustarkkuus. Kaarlo Rieppo 4/1989 Määräpituisen puutavaran katkonnan tarkkuus koneellisessa hakkuussa. Markku Halinen 5/1989 Hakkuumenetelmän vaikutus osapuiden metsäkuljetukseen. Liittyy Metsätehon monisteeseen Pekka-Juhani Kuitto 6/1989 Aikatauluajon vaikutus puutavaran autokuljetuksen tuottavuuteen. Antti Korpilahti 7/1989 Kajaani mittalaite ja sen mittaustarkkuus. Kaarlo Rieppo 8/1989 Kuitupuun pituuden vaikutus puun korjuussa ja kaukokuljetuksessa. Vesa Imponen & Olavi Pennanen 9/1989 Pystymittauksen koepuiden osittelun vaikutus puutavaralajijaon tarkkuuteen Etelä-Suomessa. Markku Halinen 10/1989 Koneellinen puunkorjuu kuusikon ensimmäisessä harvennuksessa. Markku Mäkelä 11/1989 Puiden luku- ja mittauslaite FCS Markku Halinen & Hannu Vähäsaari 12/1989 Puutavaran autokuljetuksen resurssien suunnittelumalli. Antti Korpilahti 13/1989 Korotettujen ajoneuvopainojen kokeilu puutavaran autokuljetuksessa. Teppo Oijala & Olavi Pennanen

9 (Katsaus) 1/1990 2/1990 3/1990 4/1990 5!1990 6/1990 7/1990 8/1990 9/ / / / / / / / / / / /1990 Hakkuukoneiden mittalaitteet. Kaarlo Rieppo Valmet 892!902 -kaksioteharvesteri. Kaarlo Rieppo Turvemaiden koneellinen puunkorjuu kesäaikaisissa ensiharvennuksissa. NSR-projekti. Markku Mäkelä FMG 707/12 S Lokomo MotoNalle- ja FMG 707/18 S Lokomo MotoKarhu -kaksioteharvesterit. Kaarlo Rieppo Tiestön puutteet puutavarankuljetuksissa. Mirja Alve & Olavi Pennanen Menetelmä leimikon hinnoittelu- ja suunnittelutietojen määrittämiseksi. Markku Mäkelä Paino-ositemenetelmä puutavaran mittauksessa tehtaalla. Jari Marjomaa Ajankohtaista. Koonnut Erkki Hänninen Puutavaralajien tuoretiheyksien ja puutavaran autokuljetusmäärien vaihtelu. Lyhennelmä Metsätehon monisteesta Jari Marjomaa & Teppo Oijala Kuorman painon määrittäminen puutavaran autokuljetuksessa. Timo Heikka Pienet kuormainharvesterit - Farmi Trac 5000 ja Nokka-Joker - ensiharvennusten hakkuukoneina. Markku Mäkelä Tavanomaiset kuormainharvesterit ensiharvennusten hakkuukoneina. Markku Mäkelä Taimikon perkauksen resurssitarve metsänuudistamisen toimenpideketjussa. NSR-projekti. Jarmo Hämäläinen & Simo Kaila Metsäkoneyrityksen koko ja muut kannattavuuteen vaikuttavat seikat. Juha Rajamäki & Timo Heikka Puunkorjuun ja korjuuresurssien suunnittelu - osa hankinnansuunnittelua. Antti Korpilahti Metsäkuljetus harvesterin jälkeen. Pekka-Juhani Kuitto Paikannettujen koealatietojen käyttö puunkorjuun ja metsänuudistamisen suunnittelussa. Jarmo Hämäläinen & vesa Imponen & Simo Kaila Ylispuiden poisto Pika 75- ja FMG 707/12 S MotoNalle -harvestereilla. NSR-projekti. Markku Mäkelä Ajankohtaista. Koonnut Erkki Hänninen 5

10 Metsätehon moniste Metsäkoneiden kustannuslaskenta. Markku Mäkelä Talous-, suojelu- ja virkistyskäytössä olevien metsien hoidosta Neuvostoliitossa. Raportti asiantuntijavaltuuskunnan Neuvostoliiton-matkasta aiheena 1 ja II ryhmän metsien hoidon ongelmat. Jan Heino & Jarmo Hämäläinen & Pekka Patosaari Kourasahan käyttöön perustuva osapuunakorjuu. Vesa Imponen PMP-Ieimikoiden korjuutekniset olosuhteet vuonna 19_85. Airi Eskelinen Puutavaran metsäkuljetus keskikokoisella kuormataktorilla. Liittyy Me tsätehon katsaukseen 10!1986. Mikko Kahala & Pekka-Juhani Kuitto Moottorisahakarsinnan ajanmenekin jakautuminen rungon osille. Vesa Imponen & Pekka-Juhani Kuitto Puunkorjuukustannusten vertailu Airi Eskelinen & Timo Malinen Hakkuumiesten tärinätaudin ennaltaehkäisyn, diagnostiikan ja hoidon menetelmät ja välineet. Raportti symposiumista ja asiantuntijavaltuuskunnan matkasta Neuvostoliitossa Erkki Hänninen Välivarastollahaketus ja metsähakkeen autokuljetus. Liittyy Metsätehon katsaukseen 14/1986. Pekka-Juhani Kuitto IUFROn 18. maailmankongressi Jugoslaviassa. Matkavaikutelmia. Esko Mikkonen Metsäteollisuuden raaka- ja jätepuun kaukokuljetukset vuonna Tauno Laajalahti & Olavi Pennanen Lehtipuun korjuu kuormainharvesterilla Pohjois-Suomessa. Markku Mäkelä Pieniläpimittaisten puiden katkoota siirtelykaadossa. Risto Lilleberg Koepuidenmittauksen ajanmenekki metsurimittauksessa. Markku Halinen Puunkorjuukustannusten vertailu Airi Eskelinen & Timo Malinen Raportti suomalaisen puunkorjuuasiantuntijavaltuuskunnan Neuvostoliiton-matkasta Tore Högnäs & Markku Laaksonen Puutavara- ja hakeautot talvella Liittyy Metsätehon katsaukseen 19/1987. Lasse Säteri Raportti Suomen ja Puolan väliseen metsäyhteistyöhön perus tuvasta asiantuntijo iden Puolan-matkasta Mikko Kahala & Pekka Mäkinen Olosuhteiden vaikutus puidenluvun ajanmenekkiin pystymittauksessa. Markku Halinen Matkakertomus asiantuntijoiden Neuvostoliiton-matkasta Aihe: Kehittyneeseen tekniikkaan perustuvien kone- ja prosessijärjes telmien suunnittelu hoitohakkuisiin tavoitteena puiden biomassan kokonaiskäyttö. Veikko H iltunen & Simo Kaila & Matti Siren Metsäteollisuuden raaka- ja jäte puun kaukokuljetukset vuonna Tauno Laajalahti & Olavi Pennanen PMP-Ieimikoiden korjuutekniset olosuhteet vuonna Airi Eskelinen Puunkorjuukustannusten vertailu Airi Eskelinen

11 (Moniste) Puutavara-autojen ajankäyttö. Liittyy Metsätehon katsaukseen 13/1988. Mirja Alve Marttiini-mikron mittaustarkkuus. Markku Halinen Osapuukuormien koot ja rakenne ensiharvennuksessa (Raahen - Tornion alue). Liittyy Metsätehon katsaukseen 5/1989. Pekka-Juhani Kuitto Suoritun kuilupuun metsäkuljetus. Mikko Kahala Rekisteröivän mittakaulaimen käytön suhteellinen ajanmenekki metsurimittauksessa. Markku Halinen Katsaus keskieurooppalaiseen metsätalouteen. Matkakertomus opintomatkalta Keski-Euroopassa syyskuussa Jarmo Hämäläinen Suomalaisten puunkorjuunkehittäjien opintomatka Kanadassa ja Yhdysvalloissa Tore Högnäs & Markku Halinen Metsäteollisuuden raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen puumäärät ja kustannukset vuonna Tauno Laajalahti & Olavi Pennanen Puunkorjuukustannusten vertailu 2!1988. Markus Lassheikki & Jarmo Lindroos & Jouko Örn Metsätyöntutkimus ja metsätöiden maksuperusteiden määrittäminen Puolassa Matkakertomus asiantuntijavierailusta. Pekka-Juhani Kuitto PMP-leimikoiden korjuutekniset olosuhteet vuonna Markus Lassheikki Puunkorjuukustannusten vertailu Markus Lassheikki & Jarmo Lindroos & Jouko Örn Metsäteollisuuden raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen puumäärät ja kustannukset vuonna Tauno Laajalahti & Olavi Pennanen Puun yläläpimitan arviointi kahteen tunnukseen perustuvan runkokäyrän ja metsikkötunnusten avulla. Hannu Vähäsaari Metsätraktorin ja monitoimikoneen kuljettajien koulutus. Raportti asiantuntijavaltuuskunnan Neuvostoliiton-matkasta Erkki Hänninen & Raimo Savolainen Puutavaran monitoimikoneellavalmistuksen kustannusten kohdistaminen puutavaralajeille. Markku Mäkelä Metsätehon metsänhoitotöiden toimikunnan opintomatka Ruotsissa Matkakertomus. Jarmo Hämäläinen Puutavaran mittausmenetelmät vuosina 1988 ja Aarne Elovainio & Markku Halinen Puutavara-autokaluston kehittyminen. Mirja Alve & Olavi Pennanen Metsätyön ja metsätyövoiman kehityssuuntia. Jouko Örn Metsäteho projektin loppuraportti. Hannu Vallanen Osapuukuormien koot ja rakenteet ensiharvennuskorjuussa. Pohjois-Suomi. Pekka-Juhani Kuitto Puiden joukkokäsittelyn mahdollisuuksista harvennushakkuissa. Tuloksia esitutkimuksesta. Risto Lilleberg 7

12 (Moniste) Kuormainharvesteri avo- ja harvennushakkuissa. Maksuperustetutkimus. Risto Lilleberg Puunkorjuukustannusten vertailu Jarmo Lindroos & Jouko Örn Lännen T 214 C 1 Lako 60 -ylispuuhakkuukone. Aarne Elovainio & Reima Liikkanen Puutavaralajien tuoretiheyksien ja puutavaran autokuljetusmäärien vaihtelu. Liittyy Metsätehon katsaukseen 10/1990. Jari Marjomaa & Teppo Oijala Metsäteollisuuden raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen puumäärät ja kustannukset vuonna Tauno Laajalahti & Olavi Pennanen Puunkorjuun ja -kuljetusten organisointi Puolassa. I":Aatkakertomus asiantuntijavierailusta Pekka-Juhani Kuitto, Metsäteho & Jarmo Väisänen, Metsähallitus Kuusikuilupuun kastelu uiton ja vesivarastoinnin aikana. Markku Halinen Metsätehon opas Metsurin hakkuun työ- ja suunnitteluohje. - Osa Metsuri Osa Työnopastaja Osa Työnjohtaja. Toinen, uudistettu painos Monitoimikoneopas Taskuohjeet - Harvennusohje, Etelä-Suomi - Harvennusohje, Pohjois-Suomi Ojitusalueiden puunkorjuun ja metsänparannustöiden yhteensovittaminen Sahapuurunkojen apteeraus -taskuohjeet. Uudistettu painos Sahatukkien mitta- ja laatuvaatimukset sekä sahapuurunkojen apteeraus, opetuspaketti (kalvosarja tai diat) Uudistettu painos Hankintapuun varastointi autokuljetusta varten. Ohjelehtinen, 50 kpl/lehtiö. Uudistettu painos Harvennushakkuiden korjuujäljelle asetettavat vaatimukset sekä korjuujäljen arviointi ja mittaaminen Koneellisesti korjattavan leimikon suunnittelu Tukimateriaalina moniste kalvojen tekoa varten Puutavaran tilavuuden mittaus hakkuukoneen mittalaitteella. Esite, kpl/lehtiö METSÄTEHO SUOMEN METSÄTEOLLISUUDEN KESKUSLIITTO RY:N METSÄTYONTUTKIMUSOSASTO PL 194 (Fabianinkatu 9 8) HELSINKI Puhelin (90)

13 Metsäkoneiden jatkuva maksuperustetutkilliils ja sen kenttäaineiston keruu käynnistettiin Koneyrittäjien liitto r.y:n ja Metsäalan Kuljetuksenantajien kanssa tehdyn suunnitelman ja sovittujen periaatteiden mukaisesti. Metsäkuljetusta koskevat välitulokset luovutettiin sopijapuolille, moniste Metsäkoneiden jatkuvan maksuperustetutkimuksen esittelyä varten valmistettiin vi deofilmi. Harvennushakkuiden korjuutekniikan alalla tavoitteena on saada selville ja kehittää niitä menetelmiä ja koneita, jotka teknisesti, taloudellisesti sekä työjäljeltään parhaiten soveltuvat koneellisiin ensiharvennushakkuisiin. Ylispuiden korjuu tulee luontaisen uudistamisen yleistymisen myötä lisääntymään. Tavoitteena on kehittää korjuumenetelmiä, joilla ylispuita v oidaan korjata vähin taimikkovaurioin, mutta silti taloudellisesti. Tilastot ja testaukset Se uraavat tilastot valmistuivat: Metsäkoneiden myynti 1989, moniste tammikuu Puutavara-autot syksyllä 1990, Metsätehon moniste Kooste julkaistaan myös Metsätehon katsauksena 2/1991. Metsäteollisuuden raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen puumäärät ja kustannukset vuonna 1989, Metsätehon moniste Tulokset käyttöteknisistä testauksista valmistuivat seuraavista koneista ja laitteista: Hakkuukoneiden mittalaitteet, katsaus 1/1990. harvennushakkuiden vertailumalli sisältää harvennusten erilaiset puuntuotannolliset ja korjuutekniset tavoitteet. Metsätehon Valmet 828 -kuormatraktorin liikkumisominaisuudet er il ais in tela- ja pyörävarustuksin, Metsätehon katsaus 20/ 1990 ja video filmi. Lännen T 214 C / Lako 60 -ylispuuhakkuukone, Metsätehon moniste METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA 1991 Tutkimusaiheet pohjautuvat Metsätehon vuosien toimintaohjelmaan, joka on rakennettu Metsäteho projektin periaatteiden mukaisesti. Toiminta on suunnattu painoaloittain mää ritettyihin tutkimus- ja kehitysproj e kteihin. Suomen Metsäteollisuuden Keskusliitto vahvisti Metsätehon toimintasuunnitelman vuodeksi 1991 syyskokouksessaan 1 9.ll. l990. Puunkorjuun tekniikka ja työmenetelmät Kasvatushakkuiden puuntuotannollisia j a korjuuteknisiä tavoitteita sekä toteutusvaihtoehtoja koskevassa hankkeessa vertaillaan metsikön vaihtoehtoisia harvennusohjelmia, laaditaan uusia, eri tavoitteita p a inottavia harvennusmallej a sekä määritellään harvennuskorjuun kehittämistarpeita. Laadittava Metsänuudistamisen menetelmät ja tekniikka Niiden tutkimusten tavoitteena, jotka koskevat metsänuudistamisen tulosten tiedonkeruuta ja analysointia, on kehittää tiedonkeruumenetelmiä sekä tiedon hallintaa ja analysointia. Metsänhoito-organisaatioiden tarpeita varten laaditaan suositus siitä, miten uudistamistuloksia koskeva tiedonhankinta ja -hallinta tulisi järjestää. Metsätehon laatiman metsänviljelyn vertailumallin rakennetta ja sisäl töä kehitetään, ja mallia laajennetaan kattamaan nykyistä useampia ilmastoalueita. Mallinnuksessa pyritään siihen, että taimikon kehitystä koskevaa osaa voidaan käyttää myös erillisenä, er ityisesti perkausten tarkasteluun. Puunkorjuun koneellistamisen myötä syntyy epätasapaino korjuun ja metsänhoidon työvoimantarpeen välillä. Istutuksen ja taimikon harvennuksen ja perkauksen koneellistamisen sekä maanmuokkauksen konetekniikan kehittämisen avulla pyritään tämän epätasapainon pienentämiseen. Puutavaran kaukokuljetuksen talous ja tekniikka Ajoneuvojen suurempi paino vaatii alemmalta tieverkolta ja metsäteiltä riittävää kantavuutta ja liikennöitävyyttä. Tavoitteena on selvittää näiden teiden kunto ja etsiä keinoja niiden kehittämiseksi. Autokuljetuksen liittymistä vesitie- ja rautatiekuljetukseen ja toisaalta kaukokuljetuksen liittymistä puun vastaanottoon tehtaalla tutkitaan. Tavoitteena on selvittää sauma va ih eiden vaikutusta kuljetusmuotoihin ja puutavaran varastointiin. Pitkillä kuljetusmatkoilla tulisi olla käy tettävissä vaihtoehtoisia kuljetusmuotoja. Yksi niistä on uitto, jonka sopivuutta kuljetustarpeisiin tutkitaan samoin kuin selvitetään edellytyksiä puutavaran aluskulj etukseen. I'Y!ETS~TEHO 3

14 Palkka- ja maksuperusteet Metsätöiden kehittämistä varten selvitetään työn vaativuutta vastaavan palkkauksen käyttöä. Tavoitteena on myös tutkia työjälkeen ja työtuloks~n laatuun perustuvia palkanmääritystekniikoita ja niiden soveltuvuutta metsä työhön. Metsäkoneiden jatkuvassa maksuperustetutkimuksessa korjuukoneita koskeva tutkimus ensimmäisen vuoden osalta valmistuu. Sen jälkeen siirrytään pitämään tietoja ajan tasalla. Autokuljetusmaksujen perusteita selvitetään alalla tehtyjen muutosten vuoksi nyt laajemmin. Samalla kehitetään tutkimusmetodiikkaa. Autokuljetuksen kustannuslaskentamalli päivitetään uudistetuin tuottavuus- ja kustannustiedoin tarkoituksena tuottaa mallin avulla autokuljetuksen maksuperusteisiin liittyvää tietoa. Metsätöiden organisointi ja resurssit Metsätöiden resurssien mitoitusta ja käyttöä s ilmällä pitäen selvitetään työvoiman ja konekaluston tarvetta ja tarjontaa työvoimaja konepolitiikan sekä koulutuksen suunnittelua varten. Työryhmien soveltuvuutta muuttuvassa metsätyössä tutkitaan, ja työryhmäjärjestelyjen menettelytapaa kehitetään. Tavoitteena on parantaa metsätöiden kokonaistuottavuutta, työviihtyvyyttä sekä työturvallisuutta. Kokonaisurakoinnin vaikutuksia työn organisolmlseen, tuottavuuteen ja kustannuksiin puunhankinnassa ja puuntuottamisessa selvitetään. Kaluston omistussuhteiden ja yrityksen koon vaikutukset tuottavuuteen ja kannattavuuteen ovat myös tutkimuksen kohteena. Suomen Akatemian osin rahoittama hanke puuhuollon kustannukset huomioonottavasta autokuljetusresurssien mitoittamisesta jatkuu vuonna Puunhankinnan ja puuntuotannon ohjaus Sellaista työmaasuunnittelua, joka ottaa huomioon puukaupan, puunhankinnan suunnittelun, metsänuudistamisen ja puuntuotannon ohjauksen tietotarpeet, kehitetään. Tutkimuskohteina ovat puusto - ja maa stotietojen keruu, tiedonhankinn an kustannukset ja paikannustekniikka. Lisäksi selvitetään, miten leimikon huolellinen lohkotus sekä joustava apteeraus ja operaatioiden ajoitus vaikuttavat puuvirtaan, puun varastointitarpeeseen ja arvosaantoon, työvoiman ja kaluston käyttöön sekä toiminnan kokonaiskustannuksiin. Puukauppaan liittyvänä tuotetaan tietoa, jonka perusteella voitaisiin selvittää, onko nykyisestä tavaralajeihin perustuvasta puun hinnoittelusta mahdollista siirtyä runkoina hinnoitteluun. Harvestereiden mittalaitteilla tehtävän apteerauksen laatua tutkitaan. Lisäksi kehitet ään apteerausautomatiikan hyödyntämistä JOTtyyppisessä, puunhankinnassa. Uuden tekniikan käyttömahdollisuuksia puunkorjuun ja -kuljetuksen operatiivisessa ohjauksessa selvitetään. Kohteena ovat tiedonsiirto, eräkohtainen tunnistetieto ja paikkatietojärjestelmät. Puutavaran mittausmenetelmät ja -tekniikka Pystypuuston mittauksen kehittämistä varten tarvitaan uutta tietoa. Yksinkertaistettua, kahden tunnuksen pystymittausta sekä metsurin suorittamaa pystymittausta tutkitaan, ja niissä käytettävistä mittalaitteista kerätään käyttökokemuksia. Metsä teho osallistuu monitoimikoneiden mittalaittei den ja niiden ohjelmistojen standar dointiin. Mittalaitteiden testaaminen jatkuu, ja laitteiden apteerausominaisuuksia selvitetään ja kehitetään. Puutavaran mittausta tehtaa lla ja terminaaleissa kehitetään nykyistä automaattisemmaksi ja tarkemmaksi. Sitä varten tutkitaan erityisesti eräkohtaisen mittaustiedon hankintaa ja h allintaa. Puutavaran tuoretiheyden vuodenaikaisesta ja alueittaisesta vaihtelusta kerätään tieto a ja selvitetään, mitkä seikat vaikuttavat tuoretiheyteen. Tietoja tarvitaan puutavaran painomittauksen ja autokuljetuksen kehittämiseksi. Hankintaketjun eri vaiheissa sekä puutavaran vastaanotossa käyttöpaikoilla tulisi voida mitata puutavaran laatua. Siihen kehitetään mittausmenetelmiä ja -tekniikkaa. Asiasanat: Toimintakertomukset Tutkimus ohjelmat Metsäteho Review 3/1991 HIGHLIGHTS OF METSÄTEHO ACTMTIES METSÄTEHO ISSN SUOMEN METSATEOLLISUUDEN KESKUSLIITTO RY:N METSATYONTUTKIMUSOSASTO PL 194 (Fabianinkatu 9 B) HELSINKI Puhelin (90) HELSINKI1991 PAINOVALMISTE

AJANKOHTAISTA. Puun 1/1988. Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA Koonnut Sture Lampen

AJANKOHTAISTA. Puun 1/1988. Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA Koonnut Sture Lampen /988 AJANKOHTAISTA Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA 988 Koonnut Sture Lampen Metsätehon toimintaohjelma vuodeksi 988 vahvistettiin Suomen Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996.

Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset. vuonna 1996. Puunkorjuun kustannukset ja olosuhteet sekä puutavaran kaukokuljetuksen kustannukset ja puutavaralajeittaiset kuljetusmatkat vuonna 1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 32 8.12.1997 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. 3/1992 PL 194 (Fabianinkatu 9 B) HELSINKI. Koonnut Sture Lampen

AJANKOHTAISTA. 3/1992 PL 194 (Fabianinkatu 9 B) HELSINKI. Koonnut Sture Lampen 3/1992 PL 194 (Fabianinkatu 9 B) 00131 HELSINKI AJANKOHTAISTA Koonnut Sture Lampen METSÄ TEHON TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA VUONNA 1991 Metsätehon vuoden 1991 toimintaohjelmassa oli alun perin 27 tutkimusaihetta,

Lisätiedot

a saus AJANKOHTAISTA Puun Puun k.ojtj~utkimu~~m tärkeällä sijalla on harvennuspuun korjuuseen liittyvien ongelmien selvittäminen.

a saus AJANKOHTAISTA Puun Puun k.ojtj~utkimu~~m tärkeällä sijalla on harvennuspuun korjuuseen liittyvien ongelmien selvittäminen. METSATEHON a saus /989 AJANKOHTAISTA Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm käytöstä kerätään aineistoa ja käytön laajuudesta korjuu- ja metsänparannustöissä tehdään laskelmia. METSÄTEHON TUTKIMUS- JA

Lisätiedot

a saus METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1984 3/1985 Koonnut Sture Lamplm YLEISTÄ Puunkorjuu TUTKIMUSTOIMINTA Puuntuottaminen 17 %

a saus METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1984 3/1985 Koonnut Sture Lamplm YLEISTÄ Puunkorjuu TUTKIMUSTOIMINTA Puuntuottaminen 17 % MITSÄTIHDN a saus 3/1985 METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA Koonnut Sture Lamplm YLEISTÄ Tutkimus- ja kokeilutoiminta kohdistui lähinnä puun korjuun, kuljetuksen ja tuottamistöiden kehittämiseen sekä palkka- ja

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. MELA El 1/1986. Puun ~uo~~am~en alueella resursseja kohdistetaan metsämaan muokkauksen ' ja taimikon

AJANKOHTAISTA. MELA El 1/1986. Puun ~uo~~am~en alueella resursseja kohdistetaan metsämaan muokkauksen ' ja taimikon MELA El 1/1986 AJANKOHTAISTA Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm METSÄTEHON TUTKIMUS- JA KOKEILUTOIMINTA VUONNA 1986 Aarne Elovainio Metsätehon toimintaohjelma vuodeksi 1986 vahvistettiin Suomen Metsäteollisuuden

Lisätiedot

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä

Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Energiapuun korjuu harvennusmetsistä Projektiryhmä Markku Mäkelä Asko Poikela Reima Liikkanen Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Metsäteollisuus ry, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

Puutavaran mittauksen visio 2020

Puutavaran mittauksen visio 2020 Puutavaran mittauksen visio 2020 Tarkka ja kustannustehokas määrän ja laadun mittaus osana puutavaralogistiikkaa Metsätehon tuloskalvosarja 9/2012 30.8.2012 Timo Melkas, Jarmo Hämäläinen 1 Puuraaka-aineen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA. Esko Mikkonen 18/1986. Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm KESKITETYN PUUNKÄSITTELYN KEHITYSNÄKYMIÄ YHDYSVALLOISSA JA KANADASSA

AJANKOHTAISTA. Esko Mikkonen 18/1986. Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm KESKITETYN PUUNKÄSITTELYN KEHITYSNÄKYMIÄ YHDYSVALLOISSA JA KANADASSA 18/1986 AJANKOHTAISTA Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lamplm KESKITETYN PUUNKÄSITTELYN KEHITYSNÄKYMIÄ YHDYSVALLOISSA JA KANADASSA 3. Puun hyväksikäyttö on parempaa, koska mm. apteeraus ja katkoota ovat

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 1a/2017 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2016 Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 216 Metsätehon tuloskalvosarja 1a/217 Markus Strandström Metsäteho Oy Päivitetty 17.8.218 Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 8a/2018 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 217 Metsätehon tuloskalvosarja 8a/218 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Metsätehon tuloskalvosarja 4a/2016 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 215 Metsätehon tuloskalvosarja 4a/216 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 212 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Markus Strandström Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 211 Markus Strandström Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla?

Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Tehoa vai tuhoa energiapuun korjuubusinekseen joukkokäsittelyllä ja integroidulla korjuulla? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Koneyrittäjien Energiapäivät 4.2.2011, Sokos Hotel Ilves, Tampere Aines- ja energiapuun

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 29 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006

Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 2006 Puunkorjuu- ja puutavaran kaukokuljetustilasto vuonna 26 Arto Kariniemi Arto Kariniemi 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu

Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Aines- ja energiapuun hankintaketjujen kannattavuusvertailu Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen, Metsäteho Oy Juha Laitila & Paula Jylhä, Metsäntutkimuslaitos 12.2.27, Helsinki/Joensuu/Kannus Kalle Kärhä, Sirkka

Lisätiedot

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996

Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Osakkaiden yhteishanke Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti 57 11.6.1998 Puuhuollon kustannukset Suomessa ja Ruotsissa 1992-1996 Jouko Örn Metsätehon raportti

Lisätiedot

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet

Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle ja toimenpidetarpeet 1 Esityksen sisältö: 1. Alemman tieverkon merkitys puuhuollolle 2. Tiestön kunto 3. Toimenpidetarpeet 4. Äänekosken biotuotetehtaan puulogistiikka

Lisätiedot

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy

Metsäalan työvoimatarve Savotta Metsätehon tuloskalvosarja 15/2016 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Metsäalan työvoimatarve Savotta 2025 Markus Strandström Asko Poikela Metsäteho Oy Tausta ja tavoite Tämän työn tavoitteena on tuottaa tietoa metsäalan ammatillisen koulutuksen saaneiden henkilöiden työvoimatarpeesta

Lisätiedot

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus

Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Metsäkoneiden polttoaineen kulutuksen mittaaminen, esitutkimus Projektiryhmä Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä, Jouko Örn Rahoittajat Metsähallitus, Metsäteollisuus ry, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj,

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2014. Metsätehon tuloskalvosarja 7a/2015 Markus Strandström Metsäteho Oy Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 214 Metsätehon tuloskalvosarja 7a/215 Markus Strandström Metsäteho Oy Tietoa tilastosta Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia

Lisätiedot

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta

Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta 18.6.2007 1 18.6.2007 2 Puutavaralogistiikan haasteet metsäteollisuuden näkökulmasta Pekka Kauranen Metsätehon iltapäiväseminaari 14.6.2007 18.6.2007 3 Sisältö 1. Itämeren altaan puumarkkinat 2. Kuljetusmuodot

Lisätiedot

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA

KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA KATSAUS PUUENERGIAN TULEVAISUUTEEN LAPISSA Puunhankinta ja logistiikka - Teknologian kehitysnäkymät Lapin bioenergiaseminaari Rovaniemi 14.2.2008 ja Tornio 15.2.2008 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Korjuukohteet

Lisätiedot

wili. HUONOLAATUISEN LEHTIPUUN KONEELLINEN KORJUU 20/1988 Tu;tiU.mUll on joj.koa. vuortrta. 1987 al.o-i.:te;t.j:uun ~u.i:iu.

wili. HUONOLAATUISEN LEHTIPUUN KONEELLINEN KORJUU 20/1988 Tu;tiU.mUll on joj.koa. vuortrta. 1987 al.o-i.:te;t.j:uun ~u.i:iu. 20/988 NSR- projekti HUONOLAATUISEN LEHTIPUUN KONEELLINEN KORJUU Markku Mäkelä Tu;tiU.mUll on joj.koa. vuortrta. 987 al.o-i.:te;t.j:uun ~u.i:iu.mu~~~n, joka. käö~.i:eli kuokmainha.avute!u..n käy~.i:öii

Lisätiedot

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström

SAVOTTA Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti. Markus Strandström SAVOTTA 2015 Metsätyövoiman tarvelaskelmien keskeinen anti Markus Strandström SAVOTTA 2015: keskeinen anti 1 Laskelman tausta ja tarkoitus Määräajoin päivitetty metsätyövoiman tarvetarkastelu edellinen

Lisätiedot

METSATEHO ~ METSÄTEOLLISUUS 12/1994 PUUNKORJUUN KUSTANNUSTEN JAKAMINEN PUUTAVARALAJEILLE. Jari Terävä. Teppo Oijala

METSATEHO ~ METSÄTEOLLISUUS 12/1994 PUUNKORJUUN KUSTANNUSTEN JAKAMINEN PUUTAVARALAJEILLE. Jari Terävä. Teppo Oijala METSATEHO... ' 1 ~ ~.. ~ ' 1.. : 12/1994 PUUNKORJUUN KUSTANNUSTEN JAKAMINEN PUUTAVARALAJEILLE e Teppo Oijala Jari Terävä Metsätehossa on valmistunut metsäkoneiden ajanmenekkitutkimuksiin sekä PMP- ja VMI

Lisätiedot

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja kaukokuljetus vuonna 2007 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä

Lisätiedot

H A R V E N N U S M E T S I E N. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 289

H A R V E N N U S M E T S I E N. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 289 METSATEHON KATSAUS 14/1969 H A R V E N N U S M E T S I E N P U U N K 0 R J U U M E N E T E L M Ä T J A K 0 R J U U T E K N I S E T 0 L 0 S U H T E E T T A L V E L L A 1 9 6 9 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta

Lisätiedot

Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot

Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Heikosti kantavien maiden energiapuun korjuun kehittäminen ja tulevaisuuden visiot Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kehittyvä metsäenergia -seminaari 18.11.2009, Seinäjoen Teknologiakeskus Frami, Seinäjoki Harvennusmetsien

Lisätiedot

Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi

Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna Arto Kariniemi Puunkorjuu ja puutavaran kaukokuljetus vuonna 2008 Arto Kariniemi Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Tilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun ja kaukokuljetuksen määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain

Lisätiedot

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita.

METSÄKONEENKULJETTAJA. Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. METSÄKONEENKULJETTAJA Metsäkoneenkuljettaja käyttää, kuljettaa ja huoltaa puuntuottamiseen, -korjuuseen ja -kuljetukseen käytettäviä koneita. Metsäkoneita ovat mm. 1. harvesterit (kaato-, karsimis- ja

Lisätiedot

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu

Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa. Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Metsänomistajan omatoimisen puunkorjuun kehitysnäkymiä nykytilan ja historian valossa Metsätieteen päivä 4.11.2009 Vesa Tanttu Esityksen sisältö Hankintakaupan historia Hankintahakkuiden nykypäivä Korjuumäärien

Lisätiedot

Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén

Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Poimintahakkuiden puunkorjuu Matti Sirén Kuva: Juhani Korhonen Poimintahakkuiden puunkorjuun tuottavuudesta vähän tietoa - tuottavuutta koskevat lainalaisuudet kuitenkin voimassa Hakkuun tuottavuustekijät:

Lisätiedot

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus

Ensiharvennusmännik. nnikön voimakas laatuharvennus Ensiharvennusmännik nnikön voimakas laatuharvennus Kalle Kärhä & Sirkka Keskinen Nuorten metsien käsittely 1 Tausta: Miten tilanteeseen on tultu? Suomessa 1970-luvulla ja 1980-luvun alkupuolella männyn

Lisätiedot

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi

MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi MITEN MYYT JA MITTAAT ENERGIAPUUTA? Aluejohtaja Pauli Rintala Metsänomistajien liitto Järvi-Suomi ENERGIAPUUKAUPAN VAIHTOEHDOT Pystykauppa (myydään ostajalle hakkuuoikeus, myyjä saa puusta kantohinnan

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 4/1987. Koonnut Sture Lampen METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA METs: EHO

AJANKOHTAISTA 4/1987. Koonnut Sture Lampen METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA METs: EHO 4/987 AJANKOHTAISTA Koonnut Sture Lampen METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 986 Tutkimus- ja kokeilutoiminta painottui puutavaran korjuun ja kuljetuksen kehittämiseen. Edellisestä vuodesta kehittämistutkimusten

Lisätiedot

ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO

ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO 24/ 1974 ERIKOKOISTEN KUORMATRAKTOREIDEN TUOTOSTASO Lyhennelmä Metsätehon tiedotuksesta 334 Mikko Kahala Tutkimuksessa selvitetään erikokoisten kuormatraktoreiden keski~istä tuotortasoa ja taloudellisuutta

Lisätiedot

Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus

Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa. Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus Moipu 400ES ensiharvennusmännikön integroidussa hakkuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Arto Mutikainen, TTS tutkimus 2/2009 Kahteen kasaan hakkuu yleistynyt Kun leimikosta korjataan ainespuun ohella energiapuuta,

Lisätiedot

Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus

Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus Pinomittaus ajoneuvossa, projekti nro 241 1 Projektiryhmä Pinomittaus ajoneuvossa Ositettu kehysotantamittaus Tuomo Vuorenpää, proj.pääll. (kesäkuuhun

Lisätiedot

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta

Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Ennakkoraivaus osana ensiharvennuspuun korjuuta Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen, Teemu Kallio & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Projektin tavoitteet Kartoittaa, miten erilaiset

Lisätiedot

METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA- JA JÄTEPUUN

METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA- JA JÄTEPUUN 8/978 METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA JA JÄTEPUUN KAUKOKULJETUKSET VUONNA 977 Arno Tuovinen MITSATIHD Opastinsilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90400 SE LOS TE 8/978 8/978 METSÄTEOLLISUUDEN RAAKA JA JÄTEPUUN

Lisätiedot

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy

Korjuutilasto Arto Kariniemi. Tuloskalvosarja. Tuloskalvosarja Puunkorjuun tilastot 1. Metsäteho Oy Korjuutilasto 25 Arto Kariniemi Puunkorjuun tilastot 1 Tilastoinnin tavoite ja julkaisut Korjuutilasto seuraa kotimaisen raakapuun korjuun määriä ja kustannuksia puutavaralajeittain sekä korjuumenetelmien

Lisätiedot

AJAN KOHT AIST A ****************************************** ******************************************

AJAN KOHT AIST A ****************************************** ****************************************** 16/1978 AJAN KOHT AIST A Markku Rauhalahti METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1979 Tutkimus ja kokeilu Tulevan vuoden ohjelmassa tutkimus- ja kokeilutoiminnan henkilöresurssit jakautuvat seuraavasti. % Puuntuottaminen

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu,

Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, 29.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

AJANKOHTAINEN KATSAUS

AJANKOHTAINEN KATSAUS 1/1976 AJANKOHTAINEN KATSAUS Markku Rauhalahti on vaunistunut toimintasuunnitelma vuosiksi 1976-81. Sen mukaan l~ hivuosien toiminnan p~ino kohdistetaan korjuun, kaukokuljetuksen ja puuntuottamisen t~iden

Lisätiedot

Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala

Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus Juha Rajamäki Arto Kariniemi Teppo Oijala Metsätehon raportti 8 9.12.1996 Osakkaiden yhteishanke Asiasanat: harvennushakkuu, tuottavuus, hakkuukone Helsinki 1996

Lisätiedot

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä

Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Hieskoivikoiden avo- ja harvennushakkuun tuottavuus joukkokäsittelymenetelmällä Juha Laitila, Pentti Niemistö & Kari Väätäinen Metsäntutkimuslaitos 28.1.2014 Hieskoivuvarat* VMI:n mukaan Suomen metsissä

Lisätiedot

Viimeinen Seloste-sarjan julkai su

Viimeinen Seloste-sarjan julkai su Viimeinen Seloste-sarjan julkai su = 14/1979 14/1979 KOIVUTUKIN JA KOIVUKUITUPUUN METSÄKULJETUS Mikko Kaha1a MITSATIHD Opastinsilta 8 B 0050 HELSINKI 5 Puhelin (90) 140 011 SELOSTE 14/1979 14/1979 KOIVUTUKIN

Lisätiedot

Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella

Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Valmet 901.4/350.1 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 TTS Tutkimus 11/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely,

Lisätiedot

Korjuri ainespuun korjuussa

Korjuri ainespuun korjuussa Korjuri ainespuun korjuussa Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Kaarlo Rieppo, TTS tutkimus Asko Poikela, Metsäteho Oy Valokuvat: Ponsse Oyj, Komatsu Forest Oy Kalle Kärhä, Kaarlo Rieppo & Asko Poikela 1 Mikä ihmeen

Lisätiedot

Suometsien hoidon haasteet koneyrittäjien näkökulmasta. Koneyrittäjien liitto Timo Makkonen Helsinki

Suometsien hoidon haasteet koneyrittäjien näkökulmasta. Koneyrittäjien liitto Timo Makkonen Helsinki Suometsien hoidon haasteet koneyrittäjien näkökulmasta Koneyrittäjien liitto Timo Makkonen Helsinki 26.4.2017 Kausivaihtelu 8 Puunkorjuun kausivaihtelu (m 3 /kk) 1981-2016 7 6 Resurssimitoitus 5 4 3 2

Lisätiedot

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE n hakkuut ja työvoima, helmikuu 214 12/214 2.4.214 Elina Mäki-Simola Helmikuun hakkuut,7 miljoonaa kuutiometriä Hakkuut jatkuvat

Lisätiedot

Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut

Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Bioenergiapuunkorjuu kalusto ja laitteet sekä turvemaiden ratkaisut Tehokas metsäenergian korjuu Haketus tienvarressa tai myöhemmin Risut ja energiapuu tienvarteen ilman turhia työvaiheita Ponssen ratkaisut:

Lisätiedot

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys

Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Uudistuva puuhankinta ja yrittäjyys Elinvoimaa metsistä seminaari Lahti, Fellmannia, 06.11.2013 Pekka T Rajala, kehitysjohtaja, Stora Enso Metsä 1 Metsäteollisuus käy läpi syvää rakennemuutosta Sahateollisuuden

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS

METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS METSÄKONEIDEN MONIKÄYTTÖISYYS Projektiryhmä Antti Korpilahti, Kalle Kärhä, Janne Peltola, Olavi Pennanen, Kaarlo Rieppo, Jouni Väkevä Rahoittajat A. Ahlström Osakeyhtiö, Järvi-Suomen Uittoyhdistys, Koskitukki

Lisätiedot

Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti

Koneellisen harvennushakkuun työnjälki. Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Koneellisen harvennushakkuun työnjälki Koneellisen harvennushakkuun tuottavuus -projektin osaraportti Arto Kariniemi Teppo Oijala Juha Rajamäki Metsätehon raportti 12 18.12.1996 Osakkaiden yhteishanke

Lisätiedot

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2

5.11.2009. www.metsateho.fi. 5.11.2009 Kalle Kärhä: Integroituna vai ilman? 5.11.2009 2 Integroituna vai ilman? Kalle Kärhä, Metsäteho Oy Metsätieteen päivä 2009 Näkökulmia puunkorjuun kehitykseen ja kehittämiseen 4.11.2009, Tieteiden talo, Helsinki Tuotantoketjuja tehostettava pieniläpimittaisen,

Lisätiedot

Puukaupan sanastoa (1)

Puukaupan sanastoa (1) PUUKAUPPA OSIO 2 yleistä puukaupasta puukaupan eri muodot puutavaran hintaan vaikuttavat tekijät; laatu, leimikkotekijät puukaupan kulku, yleiset ehdot metsänomistajan rooli puukaupassa 1 Puukaupan sanastoa

Lisätiedot

a saus AJANKOHTAISTA Puun tuottaminen Korjuu ja kaukokuljetus METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1979 Koonnut Markku Rauhalahti Valmistuneet tutkimukset

a saus AJANKOHTAISTA Puun tuottaminen Korjuu ja kaukokuljetus METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1979 Koonnut Markku Rauhalahti Valmistuneet tutkimukset MITSATIHON a saus 7/1980 AJANKOHTAISTA Koonnut Markku Rauhalahti METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1979 Yleistä Johtoryhmän, tutkijoiden ja tiedotus- ja koulutushenkilöiden ajankäyttö on jakautunut viime vuos~na

Lisätiedot

Onnistunut metsänuudistaminen

Onnistunut metsänuudistaminen Onnistunut metsänuudistaminen MMT Timo Saksa Mikkeli11.9.2012 Suonenjoen toimintayksikkö Siemenviljelmät / -metsiköt Kustannustehokkuus Teknologia / talous Käpy- ja siemenhuolto Taimikasvatus / -huolto

Lisätiedot

Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna?

Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Integroidusti vai erilliskorjuuna koko- vai rankapuuna? Kalle Kärhä 1, Arto Mutikainen 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 Metsäteho Oy 1, TTS tutkimus 2 2/2010 Tausta & tuloskalvosarjan sisältö Nuoren

Lisätiedot

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen

Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Ryhmähanke Metsäpalveluyrittämisen edellytysten kehittäminen Kysely metsäpalveluyritysten toiminnasta Jouko Örn Jarmo Hämäläinen Arto Kariniemi Juha Rajamäki Metsätehon raportti 59 14.8.1998 Metsäpalveluyrittämisen

Lisätiedot

Kokopuun korjuu nuorista metsistä

Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kokopuun korjuu nuorista metsistä Kalle Kärhä, Sirkka Keskinen, Reima Liikkanen & Jarmo Lindroos Nuorten metsien käsittely 1 Metsähakkeen käyttö Suomessa 2000 2005 3,0 Metsähakkeen käyttö, milj. m 3 2,5

Lisätiedot

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN

MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN MENETELMÄ YLITIHEIDEN NUORTEN METSIEN HARVENNUKSEEN Projektiryhmä Jarmo Hämäläinen, Asko Poikela, Kaarlo Rieppo Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Stora Enso Oyj, UPM- Kymmene Oyj, Vapo

Lisätiedot

5/1977. PALKKft2ERUSTEIDEN TARKISTUSTUTKIMUS. Tutkimusseloste KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN. Mikko Kahala

5/1977. PALKKft2ERUSTEIDEN TARKISTUSTUTKIMUS. Tutkimusseloste KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN. Mikko Kahala 5/1977 KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN PALKKft2ERUSTEIDEN TARKISTUSTUTKIMUS Tutkimusseloste Mikko Kahala MDSATIHD Opastiosilta 8 B 00520 HELSINKI 52 Puhelin 90-140011 SELOSTE 5/1977 5/1977 KOIVUKUITUPUUN HAKKUUN

Lisätiedot

hinnoitteluun ja puukauppaan

hinnoitteluun ja puukauppaan Työkaluja puutavaran hinnoitteluun ja puukauppaan PUU tutkimus ja kehittämisohjelman väliseminaari 6.9.2012 Sokos Hotel Vaakuna, Hämeenlinna Jukka Malinen Metla / Joensuu Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271

PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA 1966/67. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 1 METSÄTEHON KATSAUS 18/1967 PUUNKORJUUMENETELMÄT JA KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1966/67 Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 271 Maassamme käytössä olevien puunkorjuumen etelrnien ja korjuuteknisten

Lisätiedot

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa

Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Energiapuun rooli metsänkasvatusketjun tuotoksessa ja tuotossa Soili Kojola, Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Työryhmä: Soili Kojola Risto Ojansuu

Lisätiedot

Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella

Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Ponsse Ergo/H7 rankapuun hakkuussa ensiharvennuksella Kalle Kärhä 1, Teuvo Kumpare 2, Sirkka Keskinen 1 & Aaron Petty 1 1 Metsäteho Oy & 2 Metsähallitus 1/2011 Tausta & tavoitteet Joukkokäsittely, yhdistetty

Lisätiedot

JA JUONTOMENETELMISTÄ HARVENNUSMETSISSÄ. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 284

JA JUONTOMENETELMISTÄ HARVENNUSMETSISSÄ. Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 284 METSÄTEHON KATSAUS 6/1969 TUTKIMUS E R I L A I S I S T A HAKKUU- JA JUONTOMENETELMISTÄ HARVENNUSMETSISSÄ Tiivistelmä Metsätehon tiedotuksesta 284 Keväällä 1968 Suomen Itsenäisyyden Juhlavuoden 1967 Rahasto,

Lisätiedot

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi)

Uusiutuvan energian velvoite Suomessa (RES direktiivi) Hakkuutähteen paalaus ja kannonnosto kuusen väliharvennuksilta Juha Nurmi, Otto Läspä and Kati Sammallahti Metla/Kannus Energiapuun saatavuus, korjuu ja energiaosuuskunnat Keski-Pohjanmaalla Forest Power

Lisätiedot

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan

Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Kokopuuta, rankaa, latvusmassaa & kantoja teknologisia ratkaisuja energiapuun hankintaan Juha Laitila Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, Joensuun toimipaikka Bioenergiaa metsistä -tutkimusohjelman

Lisätiedot

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen

Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 1/2011 (746) BIOENERGIA Energiapuun korjuu koneellisesti tai miestyönä siirtelykaataen Tutkijat Kaarlo Rieppo ja Arto Mutikainen, TTS Metsurin tekemään siirtelykaatoon

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN

METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN METSÄN OSAAMISALA OSAAMISTARJOTIN (METSÄKONEENKULJETTAJA) 7.1.2019 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 3 Manuaalinen puutavaran valmistus, 5 osp... 3 metsänviljely,

Lisätiedot

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018

Yritysesittely. Metsäteho Oy 2018 Yritysesittely Metsäteho Oy 2018 Toimintaperiaatteet Metsäteho tukee soveltavan tutkimuksen avulla osakkaidensa puunhankinta- ja puuntuottamistoimintojen kehittämistä sekä edistää puuhuollon toimintaedellytyksiä.

Lisätiedot

KATSAUS METSATEHON PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA / /1968

KATSAUS METSATEHON PUUNKORJUUMENETELMÄT HANKINTAVUONNA / /1968 METSATEHON KATSAUS 19/1968 ( PUUNKORJUUMENETELMÄT J A KORJUUTEKNISET OLOSUHTEET HANKINTAVUONNA 1 9 6 7 / 6 8 Metsäteho keräsi kesällä 1967 tilastoa maassanme käytetyistä puunkor juumenetelmistä ja korjuuteknisistä

Lisätiedot

Metsätiedon lähteitä ja soveltamismahdollisuuksia

Metsätiedon lähteitä ja soveltamismahdollisuuksia Metsätiedon lähteitä ja soveltamismahdollisuuksia Tapio Räsänen Metsäteho Oy FOREST BIG DATA hankkeen tulosseminaari 8.3.2016 Heureka, Vantaa Tietojärjestelmät ja sovellukset Sovellus X Sovellus X Sovellus

Lisätiedot

t Opastinsilta 8 B t

t Opastinsilta 8 B t . {(J 1/1975 AJANKOHTAINEN KATSAUS Markku Rauhalahti Katsauksessa esitellään Mets~tehon vuoden 1975 toimintaohjezma. Lis~ksi on mukana uutisia ja mm. henki~kuntamme esittely. Tut~imus- ja kokeilutoiminnassa

Lisätiedot

Korjuuyritykset

Korjuuyritykset Projektiryhmä Korjuu- ja kuljetusyritysten kannattavuus Korjuuyritykset 1999-2002 Jouni Väkevä ja Kalle Kärhä Rahoittajat Järvi-Suomen uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto

Lisätiedot

Hakkuukonetyömaan ennakkoraivaus. Kuvat: Martti Taipalus METSÄTEHON OPAS

Hakkuukonetyömaan ennakkoraivaus. Kuvat: Martti Taipalus METSÄTEHON OPAS Hakkuukonetyömaan ennakkoraivaus Kuvat: Martti Taipalus METSÄTEHON OPAS Alkusanat Koneellisen hakkuun osuus on kasvanut sekä harvennus- että uudistushakkuissa niin suureksi, että koneellisen korjuun kohteiksi

Lisätiedot

Puuhuollon kausivaihtelu ja normit. Heikki Pajuoja Metsäteho Oy

Puuhuollon kausivaihtelu ja normit. Heikki Pajuoja Metsäteho Oy Puuhuollon kausivaihtelu ja normit Heikki Pajuoja Metsäteho Oy 6.10.2017 Selvitys kausivaihtelun vaikutuksista Vuosittaisesta puunhuollon kausivaihtelusta huolimatta puun korjuun ja kuljetuksen henkilöstö-

Lisätiedot

a saus t-v... * AJANKOHTAISTA 2/1 982 METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1981 Puuntuottaminen Korjuu ja kaukokuljetus Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lampen

a saus t-v... * AJANKOHTAISTA 2/1 982 METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1981 Puuntuottaminen Korjuu ja kaukokuljetus Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lampen MITSATIHDN a saus 2/1 982 AJANKOHTAISTA Koonneet Erkki Hänninen ja Sture Lampen METSÄTEHON TOIMINTA VUONNA 1981 Yleistä Johtoryhmän, tutkijoiden ja tiedotus- ja koulutushenkilöiden ajankäyttö on jakautunut

Lisätiedot

METSÄN OSAAMISALA, (METSÄENERGIAN TUOTTAJA)

METSÄN OSAAMISALA, (METSÄENERGIAN TUOTTAJA) METSÄN OSAAMISALA, (METSÄENERGIAN TUOTTAJA) OSAAMISTARJOTIN 1.8.2018 31.7.2019 15.1.2018 1 Sisällys Metsän hoito ja hyödyntäminen, 20 osp... 2 Metsänhoidon perustiedot, 5 osp... 2 Taimikonhoito, 6 osp...

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014

Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Metsästä voimalaitokseen: Energiapuunlogistiikka ja tiedonhallinta Lahti 14.2. 2014 Pienpuun korjuumenetelmät ja tekniset ratkaisut Arto Mutikainen, Työtehoseura Esityksen sisältö Pienpuun korjuumenetelmät

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11. Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ

PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ PUUTAVARAN LAJITTELU KORJUUN YHTEYDESSÄ Projektiryhmä Asko Poikela ja Heikki Alanne Rahoittajat Metsähallitus, Metsäliitto Osuuskunta, Pölkky Oy, Stora Enso Oyj ja UPM-Kymmene Oyj Kumppanit hanke toteutettiin

Lisätiedot

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla

Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Muuttaako energiapuun korjuu metsänhoitoa? Jari Hynynen & Timo Saksa Metla Metsähakkeen käytön kehitys Milj. m 3 8 7 6 5 4 3 2 Pientalojen käyttö Runkopuu Pienpuu Kannot Hakkuutähteet 1 0 2006 2007 2008

Lisätiedot

Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi

Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Metsäkonepalvelu Oy www.metsakonepalvelu.fi Energiapäivät 03.02.2011 Tampere Kokemus bioenergiankorjuusta NMK vuodesta 2000 TJ 720 + 730 giljotiini 2000 2005, 2005 TJ 1270C + 745 koura joukkokäsittelyvarustuksella

Lisätiedot

Energiapuun korjuun laatu 2014

Energiapuun korjuun laatu 2014 Tiedote 1 (5) Energiapuun korjuun laatu 2014 Vuonna 2014 tehtiin 313 energiapuun korjuujäljen laatutarkastusta. Tarkastettua pinta-alaa kertyi 1 005 hehtaaria. Tarkastukset perustuvat Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE

METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE Metsänistutuksen koneellistamisen tilanne, projekti nro 313 1 TUTKIMUSHANKKEEN TAVOITE JA TEHDYT RAPORTIT Tavoite: Selvitetään koneellisen istutuksen tilanne ja

Lisätiedot

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa.

Metsäalalla on työvoimapula. Metsäalan ammatillisen perustutkinnon suorittaneilla on hyvä työllisyystilanne lähitulevaisuudessa. METSURI Metsurin työhön kuuluu puiden kaato moottorisahalla ja niiden pinoaminen vesakon raivaus ja taimikon hoito raivaussahalla puiden istutus hakkuualoille ja uudistuskohteille muut metsätyöt kuten

Lisätiedot

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 28 43/28 2.12.28 Elina Mäki-Simola Lokakuun hakkuut, miljoonaa kuutiometriä Puukaupan

Lisätiedot

AJANKOHTAINEN KATSAUS

AJANKOHTAINEN KATSAUS 20/197 5 AJANKOHTAINEN KATSAUS Markku Rauhalahti Tässä katsauksessa esittelemme loppuvuoden toimintaohjelmaa, alkuvuonna valmistuneet julkaisut ja tiedotus- ja koulutusaineistot, uutisia ja muuta ajankohtaista.

Lisätiedot

Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa

Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa Tukkiröntgendata sahapuun ohjauksessa Tapio Räsänen Metsäteho Oy FOREST BIG DATA hankkeen tulosseminaari 8.3.2016 Heureka, Vantaa Kehittämistavoitteet Tavoitteena on parantaa puutuoteteollisuuden arvoketjun

Lisätiedot

StanForD 2010. Metsäkoneiden uusi tiedonsiirtostandardi. Tapio Räsänen Juha-Antti Sorsa

StanForD 2010. Metsäkoneiden uusi tiedonsiirtostandardi. Tapio Räsänen Juha-Antti Sorsa StanForD 2010 Metsäkoneiden uusi tiedonsiirtostandardi Tapio Räsänen Juha-Antti Sorsa Standardin uudistamisen taustaa Metsäkoneiden tiedonsiirrossa käytössä olevaa StanForD standardia on ryhdytty uudistamaan

Lisätiedot